Jäsentiedote. ja kokouskutsu 4 / 2005 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
|
|
- Anne-Mari Hakala
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Jäsentiedote ja kokouskutsu 4 / 2005 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
2 KUTSU Syyskokous Hämeenkyrössä Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään sunnuntaina klo Hämeenkyrössä, Motelli Kyröskoskessa (Korkomäentie 5, Kyröskoski). Valtakirjojen tarkistus ennen kokousta klo (valtakirja liitteenä). Tervetuloa! Äänimäärän määräytyminen: SKsL:n sääntöjen 10. mukaisesti on syyskokoukseen mennessä jäsenmaksunsa maksaneella jäsenseuralla ääniä seuraavasti: Alle 11 jäsentä: 1 ääni jäsentä: 2 ääntä jäsentä: 3 ääntä jäsentä: 4 ääntä jäsentä: 5 ääntä, lisäksi yksi ääni kultakin seuraavalta täydeltä sataluvulta Yhden seuran äänimäärä on kuitenkin enintään 15 ääntä. 2.
3 Asialista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen valitaan kokoukselle puheenjohtaja valitaan kokoukselle sihteeri valitaan kokoukselle kaksi pöytäkirjantarkastajaa valitaan kokoukselle kaksi ääntenlaskijaa 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4. Kokouksen työjärjestys 5. Vuoden 2006 toimintasuunnitelman käsittely hallituksen ehdotus toimitetaan seuraavan jäsenkirjeen mukana, sekä julkaistaan liiton kotisivuilla ( ennen kokousta 6. Hallituksen palkkiot ja kulukorvaukset 2006 vuonna 2005: ei palkkioita, matkakulut valtion matkustusohjesääntöä soveltaen 7. Jäsenmaksut 2006 vuonna 2005: 7 /jäsen (minimi 10 jäsentä), 200 /kannatusjäsen 8. Talousarvio 2006 hallituksen ehdotus toimitetaan seuraavan jäsenkirjeen mukana, sekä julkaistaan liiton kotisivuilla ennen kokousta 9. Hallituksen jäsenmäärä 2006 vuonna 2005: puheenjohtaja ja seitsemän (7) jäsentä 10. Hallituksen puheenjohtajan valinta vuodelle Hallituksen muiden jäsenten valinta vuodelle 2006 erovuorossa: Reino Havumäki (Nurmijärvi), Sakari Mäkelä (Siuntio) ja Marko Wahlström (Porvoo) 12. Kahden tilintarkastajan ja kahden varatilintarkastajan valinta vuodelle 2006 vuonna 2005: varsinaiset Heikki Kymäläinen (Helsinki) ja Arto Heikkilä (Tampere), varalla Raimo Ahonen (Hamina) ja Raimo Raassina (Turku) 13. Ilmoitusasiat 14. Kokouksen päättäminen. 3.
4 Toimihenkilöseminaari Voionmaan opistolla SKsL järjestää jäsenseurojen puheenjohtajille ja sihteereille (myös rahastonhoitaja, varapuheenjohtaja tai muu hallitushenkilö käy) suunnitteluseminaarin Ylöjärvellä Voionmaan Opistolla. Ohjelmassa mm. "SKsL:n historia pitää sisällään monta menestystarinaa," tri Leena Saraste. "VVI:n kurssitarjonta 2006," Tiina Puputti "Ajankohtaista kameraseuratoiminnan alalla," SKsL:n tj. Kari Tolonen Lisäksi koulutustyöryhmän pj. Pekka Pakula näyttää yleisölle kesäkurssin "Iloa valokuvauksesta" tuottamat kuusi lyhyttä häivelaiteohjelmaa. Yhteisen keskustelun aikana osallistujilla on mahdollisuus antaa vinkkejä liiton hallitukselle tulevaa toimintaa varten - siis kertoa suoraan, mitä seuranne liiton jäsenyydeltä haluaa! Osallistumismaksu, joka kattaa lauantain tulokahvit ja iltaruokailun, majoituksen ja sunnuntain aamupalan, sekä majoituksen kahden hengen huoneessa on vain ja ainoastaan 53 /seura (1-2 henkilöä samalla hinnalla). Paikkoja on rajoitetusti, joten ilmoittautumiset heti ja pikaisesti toimistoon Kari Toloselle puhelin tai sähköposti toimisto@sksl.fi. Ilmoittautumisten ehdoton takaraja on perjantai Teemanäyttely 2005: Vesi Hämeenkyrössä Syksyn teemanäyttely Vesi järjestetään Hämeenkyrössä Näyttelyssä noudatetaan liiton näyttelysääntöjä. Näyttelyn avajaiset pidetään alkaen klo 13 ja liiton sääntömääräinen syyskokous klo 10. Näyttelykuvien viimeinen postituspäivä on pe Postileiman päiväys riittää. Kuvamaksut (4 / kuva tai 6 / kuvasarja, kuitenkin 25-vuotiaat ja sitä nuoremmat maksavat tästä vain puolet) maksetaan Hämeenkyrön kameraseuran tilille Kuvat lähetetään osoitteella: Hämeenkyrön kameraseura ry / sihteeri Leena-Maija Lindqvist Lemmenpolku Kyröskoski Mukaan on liitettävä kuittikopio kuvamaksuista, sekä kuvaluettelo (kotisivuillamme 4.
5 Teemanäyttelyn avajaiset ja syyskokous Avajaisviikonlopun ohjelma on seuraavanlainen: Lauantaina klo Kuohuvaa juomaa ja kosken kuohuja Kyröskoskella Hämeenkyrön Hälläpyörän näköalatasanteella. Koskinäytös 30 min. klo Teemanäyttelyn "Vesi" avajaiset Heiskan Antinsalissa ja Pakari-kahvilassa, Ahrolantie 4, Hämeenkyrö (opastus Tampere-Vaasa-tieltä). klo Kahvitarjoilu Pakari-kahvilassa Majoittuminen Kyröskosken motellilla. klo Kokouspäivällinen (ks. myös tämän sivun alalaita). Sunnuntaina klo Aamiainen motellilla klo Kokousvaltakirjojen tarkastaminen (motelli) klo SKsL:n sääntömääräinen syyskokous (motelli) Kokouksen jälkeen huoneiden luovutus (klo 11.30), sekä lähtö omilla autoilla Särkijärvelle. klo Tutustuminen kierrätysneuvos Matti Järvenpään Tekniikan metsään, Machine Parkiin. Taidetta kyröläisittäin kierrätysmateriaalista. Iltapäivällä mahdollisuus omakustannuslounaaseen Kyröskoskella, ravintola Sarvessa. Ilmoittautumiset pöytävarausten vuoksi Leena-Maija Lindqvistille. Avajaisviikonlopun majoitus ja ruokailu Viikonlopun majoitus on varattu Kyröskosken motellilta 2-4 hengen huoneissa. Majoituksen hinta on 27 euroa henkilöltä. Huonevaraukset ja ilmoittautumiset päivälliselle tehdään mennessä Leena-Maija Lindqvistille puh tai sähköpostitse Kokouspäivällinen (lauantaina klo 17.30) maksaa 25 euroa henkilöltä, ja se sisältää ruuan lisäksi ruokajuomana veden, kotikaljan ja kunnon kyröläisen sahdin. Muut juomat omakustannehintaan. Aamiainen motellilla maksaa 5 /henkilö. 5.
6 Uusia kansainvälisiä arvonimiä Kansainvälinen kattojärjestömme Fédération internationale de l'art photographique eli tuttavallisemmin FIAP on myöntänyt suomalaisille valokuvauksen harrastajille tänä vuonna kolme uutta arvonimeä. Arvonimien jakoperusteet löytyvät SKsL:n kotisivuilta. AFIAP-arvo on myönnetty Antti Ketolalle, Tampereen valokuvausseura ry. EFIAP-arvon ovat saaneet Jussi Helimäki, Kameraseura ry ja Karakamerat ry, sekä Erkki Toivanen, Äänekosken kameraseura ry. Lämpimät onnittelut! "Valaistusgurujen jäljillä" SKsL järjestää yhteistyössä Visuaaliviestinnän instituutin (VVI) kanssa muotokuvauskurssin Tampereella, VVI:n tiloissa. Kurssilla katsellaan, luennoidaan ja havainnollistetaan käytännön esimerkein sellaisten mestareiden, kuten Richard Avedon, Robert Mapplethorne tai Irving Penn, käyttämiä valaistustyylejä. Kouluttajina toimivat Tiina Puputti (VVI) ja Sakari Mäkelä (SKsL). Hinta tiiviiltä viikonlopulta 80 Ilmoittautumiset liiton toimistoon, os. PL 58, Lempäälä tai tj. Kari Toloselle puh Luontokuvakilpailu Raumalla Rauman kameraseura ja Jarin kuvakauppa järjestävät luontokuvakilpailun tänäkin vuonna. Kukin kuvaaja voi osallistua kilpailuun enintään kolmella kuvalla, jotka voivat olla dioja, paperivedoksia tai digitaalikuvia Digitaalikuvat arvostellaan vedoksen perusteella. Alkuperäinen kuvatallenne pyydetään kuitenkin mukaan, koska kuvamanipulaatiota ei ole sallittu. Kuvasta täytyy käydä ilmi kuvaaja ja hänen yhteystietonsa. Kuvaajalla pitää myös olla kaikki oikeudet kuvaan. Kuvat on jätettävä viimeistään Jarin kuvakauppaan, ulkopaikkakuntalaiset voivat postittaa ne postimerkein varustetun palautuskuoren kera os. Marko Seppälä, Kylänpääntie 17, Vasarainen. Osallistumismaksu 2 / kuva on maksettava tasarahalla osallistumisen yhteydessä. Palkinnot ovat 170, 100 ja 70 lahjakortit. 6.
7 Liittohallitus 2005 Puheenjohtaja, tietojärjestelmävastaava, Finnfoto* Tatu Kosonen Kotkankatu 26, Lappeenranta p Varapuheenjohtaja, tiedotusryhmän pj, Finnfoton apurahalautakunta* Marko Wahlström Aumatie 2 B 7, Porvoo p. (019) tai f. (019) marko.wahlstrom@sksl.fi Sihteeri Reino Havumäki Kuhilatie 1, Klaukkala p. (09) tai reino.havumaki@sksl.fi Jäsensihteeri Raimo Paukku Mottimiehentie 1 C 10, Valkeakoski p raimo.paukku@sksl.fi FIAP-yhteyshenkilö, kansainvälisten asioiden ryhmän pj. Markku Huhta Louhoskuja 2, Pusula p. (09) tai markku.huhta@sksl.fi Nuorisoasiat Marko Seppälä Kylänpääntie 17, Vasarainen p marko.seppala@sksl.fi Näyttelyryhmän pj. Sakari Mäkelä Rinkelitie 16, Siuntio p sakari.makela@sksl.fi Koulutusryhmän pj. Pekka Pakula Saarikorventie 44, Tampere p. (03) tai f. (03) pekka.pakula@sksl.fi Liiton toimisto Toiminnanjohtaja, taloudenhoitaja, Valtion valokuvataidetoimikunta* Kari Tolonen PL 58, Lempäälä p kari.tolonen@sksl.fi *) SKsL:n edustaja ko. organisaatiossa 7.
8 Tapahtumakalenteri vuosille Lopuksi vielä kertauksen vuoksi ja vaikkapa kalenteriin merkittäväksi tulevia tärkeitä päivämääriä Hallituksen kokous 2.9. Viimeinen ilmoittautumispäivä toimihenkilöseminaariin Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry:n apurahojen viimeinen hakupäivä. Apurahan myöntäminen edellyttää, että hakija on luovuttanut valvontavaltakirjan. Lisätietoja puh. (09) tai Internetistä os Kuvien viimeinen postituspäivä teemanäyttelyyn 2005 Vesi Toimihenkilöseminaari Voionmaan opistolla Viimeinen ilmoittautumispäivä motellimajoitukseen ja kokouspäivälliselle Hämeenkyrön teemanäyttelyviikonlopun yhteydessä Finnfoton yhteisnäyttely Fotokaapeli-tapahtumassa Helsingissä. Esillä viime kesän Transsilvanian-digikurssin kuvia Teemanäyttely "Vesi" esillä Hämeenkyrössä Hallituksen kokous Teemanäyttelyn Vesi avajaiset Hämeenkyrössä Sääntömääräinen syyskokous Hämeenkyrössä Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry:n ja Kamera-lehden järjestämän "Fotofinlandia 2006" -kilpailuun osallistuvien kuvien viimeinen postituspäivä. Kilpailun pääpalkinto on ,- euroa. Lisätietoa ja säännöt puh. (09) tai Internetistä os Kurssi "Valaisugurujen jäljillä" Voionmaan opistolla (ks. s. 6.) Kuvien viimeinen postituspäivä vuosinäyttelyyn "Fotofinlandia 2006" -kilpailun tulosten julkistaminen Vuosinäyttelyn avajaiset Lappeenrannassa 5.3. Sääntömääräinen kevätkokous Lappeenrannassa 8.
Jäsentiedote 3 / 2005 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
Jäsentiedote 3 / 2005 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY Marinaa, purinaa ja nurinaa näyttelyistä Kahden liiton taloudellisella vastuulla järjestetyn näyttelyn: teemanäyttelyn "Romantiikka" syksyllä 2004
Jäsentiedote. ja kokouskutsu 3 / 2006 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
Jäsentiedote ja kokouskutsu 3 / 2006 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY KUTSU Syyskokous Tampereella 12.11.2006 Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään sunnuntaina 12.11.2006
Jäsentiedote. ja kokouskutsu 3 / 2007 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
Jäsentiedote ja kokouskutsu 3 / 2007 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY KUTSU Syyskokous Valkeakoskella 11.11.2007 Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään sunnuntaina 11.11.2007
Jäsentiedote. ja kokouskutsu 3 / 2008 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
Jäsentiedote ja kokouskutsu 3 / 2008 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY KUTSU Syyskokous Helsingissä 12.10.2008 Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään sunnuntaina 12.10.2008
Jäsentiedote 2 / 2006 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
Jäsentiedote 2 / 2006 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY Liiton hallituksen jäseniin saa ottaa yhteyttä Kesä alkaa olla lopuillaan, ja monet siirtyvät taas talveksi kameran takaa pimiöihin tai tietokoneiden
Jäsentiedote 3 / 2009 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
Jäsentiedote 3 / 2009 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY Teemanäyttely Aika Naantalissa Suomen kameraseurojen liiton teemanäyttely järjestetään 28.11.- 31.12. Naantalissa. Näyttelyn järjestävät Raisiosta
Jäsentiedote 1 / 2005 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
Jäsentiedote 1 / 2005 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY Tervehdys, ja hauska tutustua! Vuoden juuri vaihtuessa alkoi toimikauteni SKsL:n puheenjohtajana syyskokouksen näin päätettyä. Edellinen pj. Markku
Jäsentiedote 4 / 2008 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
Jäsentiedote 4 / 2008 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY Vuosinäyttely 2009 Lemillä Keväisen vuosinäyttelyn järjestelyistä vastaa Saimaan kameraseura ry. Aihe on vapaa, kuten vuosinäyttelyissä aina. Näyttelykuvat
Jäsentiedote 5 / 2005 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
Jäsentiedote 5 / 2005 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY Tiedottaminen jatkuu Tiedotustoiminta taitaa olla edelleen kuumimpia kysymyksiä SKsL:n osalta, Klik-lehden jäätyä unholaan. Vuoden 2005 ehkä tärkeimpiä
Jäsentiedote 4/ 2006 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
Jäsentiedote 4/ 2006 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY Jäsenkirjeet ovat julkisia Syyskokous Tampereella saatiin pidettyä. Minäkin sain taas vuoden jatkoaikaa liiton puheenjohtajana, kiitos vielä kerran
Jäsentiedote. ja kokouskutsu 2 / 2005 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
Jäsentiedote ja kokouskutsu 2 / 2005 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY KUTSU Kevätkokous Karjalohjalla 3.4.2005 Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään sunnuntaina 3.4.2005
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous 28. 29.10.2017 Puhjonrannan kurssikeskus, Puhjonrannantie 80, Valkeala A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 28. 29.10.2017 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen
A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous
A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous
Valtakunnalliset A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus, Lomatie 12, Nurmes A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään ja niiden yhteydessä A-Kiltojen Liitto ry:n
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa
Jäsentiedote 2 / 2007 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
Jäsentiedote 2 / 2007 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY Suomen kameraseurojen liitto 75 vuotta Suomen kameraseurojen liitolla on taas juhlavuosi. Liitto perustettiin vuonna 1932, joten vuonna 2007 on menossa
1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15
A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous
A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen
Varsinainen liittokokous alkaa
KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen
A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti
A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 6. 7.4.2019 Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 6. 7.4.2019 Siikaniemen
2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen
TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN!
KOKOUSKUTSU 16.9.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! 30 vuotta täyttävä Keski-Uudenmaan Sukeltajat isännöi tänä vuonna Liiton syyskokousta. Ohjelmaa on luvassa koko viikonlopulle juhlaseminaarin,
Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA
Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Aika: lauantai 21.11.2015 Paikka: Satakuntatalon Kiltasali, Lapinrinne 1, Helsinki klo 9.30 klo10.45 klo 12.00 klo 13.00 Ilmoittautuminen ja kokousedustajien
Jäsentiedote. ja kokouskutsu 1 / 2007 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
Jäsentiedote ja kokouskutsu 1 / 2007 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY KUTSU Kevätkokous Haminassa 11.3.2007 Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään sunnuntaina 11.3.2007 klo
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu
Varsinainen liittokokous alkaa
KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 17.6.2017 Paikka Valkea talo, Ilkantie 4 00400 Helsinki Lounas klo 12.00 13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00 Edustajavaltakirjojen
Nuorten Palvelu ry SYYSPÄIVÄ 2017 KUOPIO. Kylpylähotelli Rauhalahti. Katiskaniementie 8, Kuopio
Nuorten Palvelu ry SYYSPÄIVÄ 2017 KUOPIO Kylpylähotelli Rauhalahti Katiskaniementie 8, Kuopio 25.11.2017 1 OHJELMA lauantaina, 25.11.2017 NUORTEN PALVELU RY:n SYYSKOKOUS 2017 (yksipäiväinen tapahtuma)
TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi
TUL:n Lapin piiri ry:n sääntömääräinen PIIRIKOKOUS Pidetään Kemissä os. Kemin Cumulus, Hahtisaarenkatu 3,, lauantaina 16.4.2016 alkaen klo.12:00. Valtakirjojen tarkastus aloitetaan klo.11:00. Kokouksessa
Liittokokous Kokkola
Liittokokous 23.11.2018 Kokkola Tapahtuman aikataulu klo 13.00 SuLVI-Info, Kokkolan kaupungintalon valtuustosali klo 14.00-16.00 Liittokokous, Kokkolan kaupungintalon valtuustosali klo 15.00 Majoittuminen
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria
Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)
Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto
1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.
Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka
Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016
Ylikylässä 20.8.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.25 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon
Jäsentiedote. ja kokouskutsu 1 / 2008 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
Jäsentiedote ja kokouskutsu 1 / 2008 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY KUTSU Kevätkokous Vammalassa 2.3.2008 Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään sunnuntaina 2.3.2008 klo
Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet
Eläkkeensaajien Keskusliiton 29.11.2018 Kuopion Piiri ry Sääntömääräinen Syyskokous Maanantai 26.11.2018 klo 13.00 Hotelli IsoValkeinen Kuopio Osallistujat: 44 kokousedustajaa Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus
SYYSKOKOUS 2017 KOKOUKSEN ASIAT. AIKA sunnuntai PAIKKA
SYYSKOKOUS 2017 AIKA sunnuntai 22.10.2017 13.00 PAIKKA Joutseno-talo, Kesolantie 1, 54100 Joutseno KOKOUKSEN ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.
TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus
Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.
Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous
Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo
YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika 8.4.2017 Klo 18:00 Paikka Luomannotko 2 saunatila. 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valittaneen kokoukselle puheenjohtajaksi Mikko Lang sihteeriksi
SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY
Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla
3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa.
1 Yhdistyksen nimi on Kaarinan Veneseura ja kotipaikka Kaarinan kunta. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Työväen Urheiluliitto TUL ry:n jäsenseurana. 2 Seuran tarkoituksena
Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola.
Suomen Judoliitto ry Sääntömääräinen syyskokous 2015 Aika: 28.11.2015. Valtakirjojen tarkistus 12.30 alkaen. Kokous alkaa kello 13.00. Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. PÖYTÄKIRJA
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan
EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY
1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja
1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.
1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien
LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA
SEURAPOSTI 3.3.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: Mäkikoululaisten kirjoituskisa Seuraluokittelu Kesäkilpailujen anomukset Kevään neuvottelupäivät 14.-15.5.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA
Kokouksen alussa opiskelija Anu Honkola esitteli opinnäytetyönään tekemänsä tutkielman Hevosneuvonnan tarve ja tarjonta Keski-Suomessa.
PÖYTÄKIRJA 1(5) Keski-Suomen Hevosjalostusliitto ry:n syyskokous Aika: Torstaina 27.11.2014 klo 18.00 Paikka: Killerjärvi, Perinneravintola Kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastaminen alkoi klo 17.30
Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!
VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 17.10.2014 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 15.11.2014 klo 12.00 alkaen Viestikoulun
Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS
Lehtojärvellä 21.3.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 16.00 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon
Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten
Meilivälähdys1/2010 Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Elokuu (29.8): Hetki (projisoitavat), Meren äärellä (mustavalkokuvat) Syyskuu (26.9):
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere
SOMAKISS ry:n säännöt
SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,
Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
Jäsentiedote. ja kokouskutsu 4 / 2009 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
Jäsentiedote ja kokouskutsu 4 / 2009 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY KUTSU Syyskokous Naantalissa 29.11.2009 Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n sääntömääräinen syyskokous sunnuntaina 29.11.2009 klo 10.00
Nuorten Palvelu ry SYYSPÄIVÄT 2014 KUOPIO. Hotelli IsoValkeinen. - Luonnon helmassa, kaupungin kupeessa - Majaniementie 2 70420 Kuopio
Nuorten Palvelu ry SYYSPÄIVÄT 2014 KUOPIO Hotelli IsoValkeinen - Luonnon helmassa, kaupungin kupeessa - Majaniementie 2 70420 Kuopio 22.-23.11.2014 Nuorten Palvelu ry:n Valtakunnalliset Syyspäivät 2014
KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.
KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous
Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)
Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto
SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014
SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS R.Y:N SÄÄNNÖT Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 10.7.2009 ja 14.10.2009 (1 ja 5 ) SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja toiminta-alue Yhdistyksen
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)
KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen
TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA
TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?
Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013. Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9
Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013 YHDISTYKSEN PERUSTAMISKOKOUS JA VUOSIKOKOUS Aika Paikka 3.11.2013 klo 14.00 Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9 Kokousvirkailijat Maarit Kallio Katri Maijala Taavi
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018
1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!
VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto
Pöytäkirja
SYYSKOKOUS 2017 AIKA sunnuntai 13.00 PAIKKA Joutseno-talo, Kesolantie 1, 54100 Joutseno KOKOUKSEN ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
Pöytäkirja
SYYSKOKOUS 2016 AIKA sunnuntai 13.00 PAIKKA Joutseno-talo, Kesolantie 1, 54100 Joutseno KOKOUKSEN ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry
Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry Säännöt Rekisterinumero 25.275 Seuran nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry, Föreningen för
Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 2/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS
Ylikylässä 12.9.2015 PÖYTÄKIRJA 2/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.28 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Kylien syyspäivä ja syyskokous
Kylien syyspäivä ja syyskokous Pohjois-Savon Kylät ry sääntömääräinen kokous klo 10.00-11.00 Klo 11.00 Tervetuloa syyspäivään Minna Makkonen Klo 11.15 Vuokko Jaakkola Pieksämäen kyläasiamies Esimerkkejä
Jäsentiedote 5 / 2009 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
Jäsentiedote 5 / 2009 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY LÄMPIMÄT KIITOKSET LUOTTAMUKSESTA JA YHTEISTYÖSTÄ! Vuoden viimeinen jäsentiedote on samalla viimeinen minun tekemäni. Olen joka syksy muistuttanut
Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,
Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2013 klo 18.00 Paikka: Keskussairaalan hallintorakennuksen kokoustila Porrassalmenkatu 35-37, vanhan sisäpihan hallintorakennus 1. VUOSIKOKOUKSEN
2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja
SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto
1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.
KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen
1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com
Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta
Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS
Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.15 ja toivotti kaikki tervetulleeksi
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen
Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS
Rovaniemellä 23.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.02 ja toivotti kaikki tervetulleeksi
Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun!
Kutsu ViNOn liittokokoukseen 2014 Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun! Esityslista liitteineen, lisätietoa
Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi Hallituksen esitys liittokokouksen järjestyssäännöksi... 7
Sisällysluettelo Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi... 5 Hallituksen esitys liittokokouksen järjestyssäännöksi... 7 Hallituksen esitys liiton toiminta- ja talouskatsaukseksi liittokokouskaudelta
EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30
EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 14.4.2018 kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 Paikka Hotelli Katajanokka (entisessä Katajanokan vankilassa), Merikasarminkatu 1 A, 00160
KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina Klo
v 9 Hallituksen ehdotus 1 (8) KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina 26.11.2017. Klo 15.00- Osuuskunnan varsinaisen kokouksen asialista (syyskokous)
2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Joensuu ja sihteeriksi Kaija Vasala.
ESITYSLISTA Suomen Onkologiayhdistys Ry Sääntömääräinen syyskokous Aika: perjantai 29.8.2014, klo 15.30 Paikka: Madetojan Sali, Oulu 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 15. 30 2. Kokouksen
Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!
VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 30.9.2015 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 21.11.2015 klo 13:00 alkaen Rannikkoprikaatissa,
Nuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI. Sokos Hotel Vaakuna. Porrassalmenkatu 9, Mikkeli
Nuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI Sokos Hotel Vaakuna Porrassalmenkatu 9, 50100 Mikkeli 21. - 22.4.2018 OHJELMA Lauantai 21.4. 11.30 Tervetuliaislounas 12.30 Koulutus sukupuolen ja seksuaalisuuden
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää