TOIMINTAKERTOMUS 2014
|
|
- Santeri Härkönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Vuosi 2014 oli Joensuun seudun Palveluskoirayhdistys ry:n (JOSEPA) 43. toimintavuosi. 2. VUOSIKOKOUS Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin ISLO:lla Tiedepuiston tiloissa Joensuussa. Läsnä oli 29 yhdistyksen jäsentä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Reijo Härkönen ja sihteerinä Maarit Nuutinen. Pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Sanna Sorjonen ja Piia Räsänen. Vuosikokous hyväksyi esitetyt toiminta- ja tilikertomukset vuodelta 2013 ja myönsi tili- ja vastuuvapauden tilivelvollisille. Kokous hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvioesityksen vuodelle Johtokunnan jäsenistä erovuorossa olivat varsinaisista jäsenistä Arja Kettunen, Sanna Sorjonen ja Ilkka Tammi, sekä varajäsenistä Seija Rämö. Johtokunnan varsinaisiksi jäseniksi valittiin 2-vuotiskaudelle Riikka Koivunen, Ari Talkkari ja Lea Kilpeläinen. Varajäseneksi 2-vuotiskaudelle valittiin Mervi Holopainen. Tilintarkastajina toimi vuoden 2014 aikana Ernst & Young Oy:n Sirkka Pirinen, HTM ja Virpi Hurskainen, HTM. Varatilintarkastajana toimi Katja Pesonen Joensuun Tilintarkastus Oy:stä. Suomen Palveluskoiraliitto ry:n kokouksiin yhdistystä edustamaan valittiin Eija Koistinen, Reijo Härkönen, Pirkko Veteli, Arja Kettunen ja Lea Kilpeläinen. Pohjois-Karjalan Kennelpiiri ry:n vuosikokoukseen yhdistyksen edustajaksi valittiin Eija Koistinen. Kiertopalkinnot vuoden 2013 tuloksista jaettiin seuraavasti: Metsien Malja - bptu Tarkatan Kupari / Auli Marjola Heran Pytty - bptutarkatan Kupari / Auli Marjola Bellan pokaali - rwn Finnrott's Ruut / Kirsi Ahola Apen Pytty - spu Musketeer's Ike / Eija & Matti Koistinen Parhaan narttukoiran palkinto - rwn Finnrott's Ruut / Kirsi Ahola Maten Malja - dn Rockslope's Bea Bellina / Maarit Nuutinen Samutemun pokaali - spu Musketeer's Darius / Pertti Kettunen Toko-koira - bcu Mithrandir Blaze / Päivi Saoud Lieksalaisten pytty Maarit Nuutinen Vuoden kouluttaja Riikka Koivunen Yhdistyksen jäseniä muistettiin 2013 arvokisamenestyksestä. 3. JOHTOKUNTA JA TOIMIKUNNAT Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Matti Koistinen. Sihteerinä toimi Arja Kettunen ajalla ja Maarit Nuutinen ajalla Varapuheenjohtajana toimi Mari Karpow ja rahastonhoitajana Pirjo Pulli. Kirjanpidon ja tilinpäätöksen teki Karelcom Oy. Tilintarkastajina toimivat Ernest Youngilta Sirkka Pirinen ja Virpi Hurskainen. Johtokunta kokoontui ennen vuosikokousta kaksi (2) kertaa, ja 9.2. Näihin johtokunnan jäsenet osallistuivat seuraavasti: Mari Karpow 2, Arja Kettunen 2, Matti Koistinen 2, Pirkko Veteli 1, Pirjo Pulli 2, Seija Rämö 1, Sanna Sorjonen 2, Ilkka Tammi 2 ja Maarit Nuutinen 2. Johtokunnan kokoonpano muuttui vuosikokouksessa. Vuosikokouksen jälkeen johtokunta kokoontui kahdeksan (8) kertaa, Näihin kokouksiin johtokunnan jäsenet osallistuivat seuraavasti: Matti Koistinen 8, Mari Karpow 5, Maarit Nuutinen 7, Pirjo Pulli 6, Ari Talkkari 8, Lea Kilpeläinen 7, Riikka Koivunen 4, Mervi Holopainen 2 ja Pirkko Veteli 3. Riikka Koivunen anoi eroa johtokunnasta ja hänelle se myönnettiin Hänen tilalleen johtokuntaan varsinaiseksi jäseneksi nousi varajäsenenä toiminut Pirkko Veteli. Koulutustoimikunnan puheenjohtajana ajalla toimi Riikka Koivunen, minkä jälkeen koulutustoimikunnalla ei ole ollut nimettyä puheenjohtajaa. Lajien yhdyshenkilöt: jälki Henna Hyttinen, haku Ari Talkkari, viesti Eija Koistinen, valjakkohiihto Reijo Härkönen, pentukurssit Mia Byckling-Räty ja pelastuskoiratoiminta Matti Koistinen. Muina vastuuhenkilöinä toimivat: koe- ja kilpailutoiminta - Eija
2 2 Koistinen, JOSEPA-lehti Merja Tammi, nettisivut, keskustelupalsta ja Facebook-sivut Maarit Nuutinen, myyntiartikkelit Arja Kettunen & Maarit Nuutinen (Maarit Nuutinen alkaen). Koulutustoimikunta Koulutustoimikunnan toimenkuvaan kuuluivat Josepan koulutusten organisoiminen, erilaisten koulutusten järjestäminen ja pienryhmäjaot yhdessä pienryhmien vetäjien kanssa. Koulutustoimikunta kokoontui 5 kertaa. Puheenjohtajana toimikunnassa oli Riikka Koivunen (5). Jäseninä toimikunnassa olivat Mari Karpow (4), Irmeli Roihankorpi (4), Seija Rämö (5) ja Mia Byckling-Räty. Elokuussa koulutustoimikunnasta erosi Riikka Koivunen ja syyskuussa erosivat Mari Karpow, Mia Byckling- Räty ja Irmeli Roihankorpi. Lea Kilpeläinen ja Ari Talkkari aloittivat koulutustoimikunnassa syyskuussa ja Pirkko Veteli joulukuussa. 4. EDUSTUKSET Pohjois-Karjalan Kennelpiiri ry:n hallituksessa puheenjohtajana toimi Eija Koistinen. Eija Koistinen toimi myös Pohjois-Karjalan Kennelpiirin aluekouluttajana ja palveluskoirajaoston puheenjohtajana. Lea Kilpeläinen oli jäsenenä kennelpiirin palveluskoirajaostossa. Kennelpiirin näyttelyohjaajana toimivat Merja Tammi ja Pirjo Pulli. Eija Koistinen toimi Suomen Palveluskoiraliitto ry:n hallituksen jäsenenä sekä SPKL:n kilpailu- ja koetoimikunnan jäsenenä. Lisäksi Eija Koistinen on SPKL:n tuomarikouluttaja. Eija Koistinen edusti yhdistystä Suomen Palveluskoiraliitto ry:n kokouksissa ja Pohjois-Karjalan kennelpiirin vuosikokouksessa. 5. SPONSOROINTI Nordea maksoi JOSEPA-lehden postituksen. 6. NÄYTTELYT Jatkettiin vuoden 2015 Elokarelia näyttelyiden järjestelyjä. 7. JÄSENMÄÄRÄ Jäsenmäärä oli 192 varsinaista jäsentä, 26 perhejäsentä ja 4 kunniajäsentä. Yhteensä jäseniä oli KOULUTUSTOIMINTA Kurssit ja koulutustoiminta Hakuleiri järjestettiin ja kouluttajana toimi Tarja Väyrynen. Koulutukseen osallistui kahdeksan koirakkoa ja yksi kuunteluoppilas. Tottisseminaari järjestettiin ja kouluttajana toimi Miia Kiviaho. Koulutukseen osallistui kahdeksan koirakkoa ja kuunteluoppilaita. Jäljen alkeet kurssi järjestettiin huhti-kesäkuiden aikana. Kurssille osallistui 11 koirakkoa ja vetäjinä toimivat Mari Karpow, Riikka Koivunen, Seija Rämö ja Henna Hyttinen. Yhdistys järjesti myös jäljentekokurssin, jonka teoriailta pidettiin ja käytännön harjoittelu maastossa Kouluttajina toimivat Reijo Härkönen ja Ilkka Tammi. Kurssille osallistui kahdeksan henkilöä. Pentukurssi järjestettiin ja sille osallistui kahdeksan koirakkoa. Kurssiin kuului teoriailta ja 8 käytännön harjoitusta. Kurssin vetäjiä toimivat Mia Byckling-Räty, Riikka Koivunen ja Elisa Riikonen. Lisäksi keväällä 2014 järjestettiin nuorille koirille tottiskursseja 2 kpl, kouluttajina Riikka Koivunen, Mari Karpow, Seija Rämö. Osallistujia oli yhteensä 20. Teoria ja 6 harjoituskertaa.
3 3 Pienryhmät Pienryhmiin haettiin keväällä uudistetulla ilmoittautumislomakkeella. Jälki Jälkiryhmät toimivat koko kesän. Metsäjäljen harjoittelukausi alkoi toukokuussa, virallinen harjoittelupäivä oli torstai. Pienryhmiä metsäjäljellä toimi 3. Ryhmiin ilmoittautui keväällä yhteensä 29 koirakkoa. Kaikissa ryhmissä treenattiin yhdessä sekä jälkeä, esine-etsintää että tottelevaisuutta. Harjoituksia kertyi viikon aikana 1-3. Jälkiryhmien vastuuhenkilöinä toimivat Mari Karpow, Heimo Sotti sekä Erja Härkönen. Jälkivastaavana toimi Henna Hyttinen. Alkeisjälkiryhmään osallistui 12 koirakkoa. Kouluttajina toimivat Mari Karpow, Riikka Koivunen, Seija Rämö ja Henna Hyttinen. Peltojälki Peltojälkiryhmä jatkoi toimintaansa. Ryhmän harjoituksen osallistui neljä koirakkoa. Yhteyshenkilönä toimi Susanna Pölönen. Ryhmän haasteena oli sopivien jälkipeltojen löytäminen. Haku Kevät-talvella pidettiin ilmaisu- ja risteilytreenejä, joissa kävi keskimäärin 10 koirakkoa. Lumien sulettua eväällä perustettiin 4 hakuryhmää ja aloittelijoita varten haun alkeisryhmä, jonka vetäjänä toimi Minna Tirkkonen. Alkeiskurssille osallistui seitsemän koirakkoa. Ryhmät treenasivat 1-3 kertaan viikossa. Osa ryhmistä harjoitteli yhdessä kaikkia osa-alueita, osa keskittyi pelkän hakuosuuden harjoitteluun. Kaikki hakemusten perusteella muodostetut haun pienryhmät hajosivat jossain vaiheessa kesää ja harrastajat muodostivat uusia ryhmiä omatoimisesti. Osa haun harrastajista jatkoi Josepan riveissä osan siirtyessä toisiin seuroihin. Lokakuussa osa hakuryhmistä jäi tauolle ja osa jatkoi. Osa toisiin seuroihin menneistä jatkoi hakuilua joko jossain Josepan kesäisessä pienryhmässä tai kävi yleisessä kokoontumisessa. Haun treenaamista jatkettiin pienryhmissä tai yhteisissä kokoontumisissa joulukuulle saakka. Haun yhdyshenkilönä toimi Heli Heiskanen. Haun teoriaturina eli hakuaiheinen aivoriihi pidettiin Kololla. Tilaisuuteen osallistui viisi henkilöä. Viesti Viestiharjoituksia pidettiin Jaamankankaalla ja Selkien maastoissa keskiviikkona ja viikonloppuisin. Viestiryhmään ilmoittautui 6 koirakkoa. Viestiharjoitusten vastuuhenkilönä toimi Eija Koistinen. Etsintä Varsinaista EK-ryhmää ei perustettu, vaan etsintäkokeesta kiinnostuneet harjoittelivat haku- ja jälkiryhmien yhteydessä tai muuten omatoimisesti. Tottelevaisuus Tottelevaisuusharjoituksia järjestettiin pienryhmissä. Tämän lisäksi Linnunlahden kentällä toimi alkuvuoden Hyvät Tavat-ryhmä (vastuuhenkilönä Heimo Sotti), mutta ryhmä lakkasi toimimasta keväällä osallistujapulan vuoksi. Valjakkohiihto Valjakkohiihdon hiihtoharjoituksia pidettiin maanantaina ah-stadionilla Kontiolahdella ja maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina Pärnävaaralla. Harjoituksiin osallistui aktiivisesti 4-6 koirakkoa. Kilpailukausi oli poikkeuksellinen huonon lumitilanteen takia. Harjoituskerrat jäivät normaalia vähäisemmiksi ja useita kilpailuja peruttiin. Valjakkohiihdon SM-kilpailut pidettiin Keminmaalla Valjakkohiihtokauden päättäjäiset pidettiin Yhdistyksemme on Valjakkourheiluliiton (VUL) jäsen. Valjakkohiihdon vastuuhenkilönä toimi Reijo Härkönen.
4 4 Pelastuskoiratoiminta Pelastuskoiratoimintaa ei Josepalla ollut v vähäisen kiinnostuksen vuoksi. Pelastuskoiraradalta saatiin vakiovuoro keskiviikkoiltaan. Rata oli tuolloin lähinnä hakuharrastajien käytössä. Pelastuskoiratoiminnan yhdyshenkilö oli Matti Koistinen. Kokeiden suunnittelukokous Vuoden 2015 palveluskoirakokeiden ja luonnetestien suunnittelukokous pidettiin ISLO:lla Tiedepuiston tiloissa Länsikadulla. 9. KOE- JA KILPAILUTOIMINTA Yhdistys järjesti virallisia palveluskoirakokeita seuraavasti: Pvm Laji Osallistujamäärä (koirakkoa) 1.3. PAVE (piirinmestaruuskilpailut) PAJÄ 1 ja 2 9 (5 + 4) PAHA 1 ja 2 4 (2+2) PAEK 1 ja 2 0 PAVI ( ) 5.7. PAJÄ 3 (yökisa) PAJA 1 ja 2 8 (6 + 2) PAHÄ 1 ja 2 4 (1 + 3) PAJÄ 3 (piirinmestaruuskoe) 8 PAHA 3 3 PAEK 3 3 PAVI Käyttäytymiskoe LUONNETESTIT Vuonna 2014 yhdistys järjesti yhden luonnetestin Reijolan Mulossa PyKy:n majalla. Testiin osallistui yhteensä 20 koiraa. Tuomareina toimivat Reijo Hynynen ja Mia Möller. Koetoimitsijana toimi Arja Kettunen. 11. ARVOKILPAILUT JA SEURAOTTELUT Palveluskoirien SM Tuusulan Jokelassa lbn Le-Cop s Macmelody / Erkki Virtanen (PAOP, SM1) bptu Tarkatan Kupari / Auli Marjola (PAJÄ, ei tulosta) apkn Of Gurrent Extreme Evita / Mari Karpow (PAJA, ei maastoon) Palveluskoirien piirinmestari PAJÄ - rwn Fold Face s Handy / Juha Mustonen Lieksan palveluskoirakerho ry PAHA bptntietenkin Parkkipirkko / Tuija Hiltunen Keski-Karjalan palveluskoirat ry PAEK - bptu Tarkatan Kupari / Auli Marjola Joensuun seudun Palveluskoirayhdistys ry Valjakkohiihdon SM-kilpailu Keminmaa Kallinkangas Kkss Karkeakarvainen Saksanseisoja Ferhill's Miehta / Lauri Hakkarainen (miehet A naru, 5. sija) spu Musketeer s Darius / Pertti Kettunen (Miehet C 45-v naru, 4. sija) Valjakkohiihdon piirinmestarit Miehet A 45 naru 5 km kkssn Ferhill s Miehta / Reijo Härkönen Joensuun seudun Palveluskoirayhdistys ry
5 5 Miehet C 45 naru 5 km spu Musketeer s Darius / Pertti Kettunen Joensuun seudun Palveluskoirayhdistys ry Miehet C naru 10 km siperianhusky n Ajatar Ani / ohj. Markus Kuutsuo Lieksan Aktiivikoirat Miehet A naru 10 km kkssu Suppasuon Stara / ohj. Arto Päivinen Joensuun seudun Palveluskoirayhdistys ry Naiset C naru 5km spn Evergrey s Kata / ohj. Henna-Riikka Kähkönen Lieksan palveluskoirakerho ry KÄYTTÖVALIOT Käyttövalion arvon saavutti vuonna 2014 kaksi koiraa: bptu Tarkatan Kupari, om. ja ohj. Auli Marjola (pk-jälki) rwu Woodweiler s Dasko, om. ja ohj. Janne Pietarinen (pk-haku) 12. TIEDOTUSTOIMINTA Yhdistyksen toiminnasta ilmoitettiin yhdistyksen nettisivuilla, Facebookissa ja keskustelupalstalla. Lisäksi ilmoitettiin sanomalehti Karjalaisen järjestöpalstalla ja jäsenkirjeessä (1 kpl). JOSEPA-lehti ilmestyi yhden kerran eli viikolla 50. Päätoimittajana työskenteli Merja Tammi. Lehtitoimikuntaan kuuluivat myös Hanna Paakkunainen ja Lea Kilpeläinen. Yhdistyksen internet-sivut ovat osoitteessa Sivujen ylläpitäjänä toimi Maarit Nuutinen. 13. MUU TOIMINTA Vapun päivänä 1.5. järjestettiin Match show Suvantokadun Valintatalon parkkipaikalla. Tapahtumaan ilmoittautui 64 koirakkoa. Pikkujoulu järjestettiin Ravintola Edisonissa. Jouluista juhlaa oli viettämässä yhteensä 16 henkilöä. 14. YHTEISTYÖ Koulutuskentän käytössä tehtiin yhteistyötä paikallisten koirayhdistysten kanssa. Muita yhteistyökumppaneita olivat Joensuun kaupunki ja Pohjois-Karjalan Pelastuslaitos. Maa-alueita oli kilpailu- ja harjoituskäytössä seuraavilta tahoilta: Hirvirannan Hirvimiehet, Ruukin Eränkävijät, Paiholan Yhteismetsä, Tornator, UPM Kymmene ja Joensuun evankelisluterilainen seurakuntayhtymä.
TOIMINTAKERTOMUS 2015
1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1. YLEISTÄ Vuosi 2015 oli Joensuun seudun Palveluskoirayhdistys ry:n (JOSEPA) 44. toimintavuosi. 2. VUOSIKOKOUS Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 23.2.2015 Pohjois-Karjalan
TOIMINTAKERTOMUS 2013
1 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Joensuun seudun Palveluskoirayhdistys ry:n (JOSEPA) 42. toimintavuosi. 2. VUOSIKOKOUS Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 25.2.2013 Ortodoksisessa
TOIMINTAKERTOMUS 2016
1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. YLEISTÄ Vuosi 2016 oli Joensuun seudun Palveluskoirayhdistys ry:n (JOSEPA) 45. toimintavuosi. 2. VUOSIKOKOUS Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 22.2.2016 Itä-Suomen
Vuosi 2011 oli Joensuun seudun Palveluskoirayhdistys ry:n (JOSEPA) 40. toimintavuosi.
Joensuun seudun Palveluskoirayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Joensuun seudun Palveluskoirayhdistys ry:n (JOSEPA) 40. toimintavuosi. 2. VUOSIKOKOUS Yhdistyksen sääntömääräinen
TOIMINTAKERTOMUS 2018
1 TOIMINTAKERTOMUS 2018 1. YLEISTÄ Vuosi 2018 oli :n (JOSEPA) 47. toimintavuosi. 2. VUOSIKOKOUS Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 26.2.2018 Itä-Suomen Liikuntaopistolla (Tiedepuiston tiloissa)
TOIMINTAKERTOMUS 2017
1 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. YLEISTÄ Vuosi 2017 oli Joensuun seudun Palveluskoirayhdistys ry:n (JOSEPA) 46. toimintavuosi. 2. VUOSIKOKOUS Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 27.2.2017 Itä-Suomen
Toimintakertomus 2005
Toimintakertomus 2005 Yhdistyksen päätoimintoja ovat palveluskoirakokeiden ja valjakkohiihtokilpailujen sekä niihin liittyvän koirien ohjaajille ja toimitsijoille tarkoitetun koulutuksen järjestäminen.
- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta.
Tampereen vetokoiraseura Taves ry. Koulutuskalenteri 2011 Tampereen vetokoiraseuran jäsenet ovat etusijalla kaikissa Tavesin järjestämissä koulutuksissa. Jos koulutuksessa on kaksi hintaa, halvempi on
SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto
SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY
LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 YHDISTYS Vuosi 2014 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n ensimmäinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistys hyväksyttiin Suomen Kennelliiton jäsenyhdistykseksi. Yhdistykselle
Toimintakertomus 2009
Oulun Palveluskoirayhdistys ry Toimintakertomus 2009 Yhdistyksen päätoimintoja ovat palveluskoirakokeiden ja valjakkohiihto-, koirajuoksu-, ja koirapyöräilykilpailujen, sekä niihin liittyvän koirien ohjaajille
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014
Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Paikka: Kisakankaan hiihtomaja, Oulunsalo 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Heidi Helanen avasi kokouksen klo
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,
LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015
LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 YHDISTYS Vuosi 2015 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n toinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistyksen oma fb-ryhmä toimii os. www.facebook.com/groups/1412528368992232/.
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012
Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012 Paikka: Isokatu 47, Oulun Kumppanuuskeskus 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Paula Ylipulli avasi kokouksen klo
1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,
Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.
ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Vuosi 2014 on yhdistyksen 34. toimintavuosi. Yhdistys on jäsentensä näköinen ja aktiivisella, iloisella yhteistyöllä pyrimme toimimaan rakkaan rotumme cockerspanielin
JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv
JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv. 2003-2007 Joensuun Latu ry:n sääntömääräinen syyskokous PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 14.11.2007 kello 18.05-19.20 Paikka: Koivupihan palvelukeskus, Ravintola
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.
TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN
Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15
Salpausselän koirankasvattajat ry
Salpausselän koirankasvattajat ry Tiedote 1/2014 HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT 2014 Puheenjohtaja Arja Immonen p. 050 375 1308 Huvilatie 91, 16310 Virenoja sähköposti: kennelheikunkeikun@gmail.com Varapuheenjohtaja:
POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.
POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 HALLITUS Hallituksen varsinaiset jäsenet: Ville Porthan Kari Puranen Meeri Juusola Ulla Henriksson Varajäsenet: Lotta Seppinen Katja Huurinainen
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta
Toimintakertomus 2004
Toimintakertomus 2004 Yhdistyksen päätoimintoja ovat palveluskoirakokeiden ja valjakkohiihtokilpailujen sekä niihin liittyvän koirien ohjaajille ja toimitsijoille tarkoitetun koulutuksen järjestäminen.
TOIMINTAKERTOMUS 2014. Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry.
TOIMINTAKERTOMUS 2014 Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry. Sisällys 1 HALLITUS... 3 2 TOIMINNANTARKASTAJAT... 5 3 KOKOUKSET... 5 4 NÄYTTELY- JA KOETOIMINTA... 6 4.1 Näyttelytoiminta... 6 4.1.1 Näyttelyharjoitukset...
Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.
Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun
Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
TOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
VUODEN KOIRA -KILPAILU
VUODEN KOIRA -KILPAILU Tämä koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja: Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu kyseisen vuoden maaliskuun loppuun mennessä.
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
1 /6 Pohjois- Pohjanmaan ESITYSLISTA Kanakoiraharrastajat Ry. 26.04.2016 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaaminen 2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi
Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin
ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN
PALKINTOJEN MÄÄRITTELY:
PALKINTOJEN MÄÄRITTELY: * Palkinnot jaetaan vuosittain vuosikokouksessa * Kiertopalkinnot jaetaan jokaisessa lajissa vuoden parhaimmille koirille. Mikäli sama koirakko saa peräkkäin kolmena vuonna esim.
Toimintakertomus 2011
Oulun Palveluskoirayhdistys ry Toimintakertomus 2011 Yhdistyksen päätoimintoja ovat palveluskoirakokeiden ja valjakkohiihto-, koirajuoksu-, ja koirapyöräilykilpailujen, sekä niihin liittyvän koirien ohjaajille
Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011
Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry Vuosikertomus 2011 YLEISTÄ Vuonna 2011 tuli yhdistyksen perustamisesta kuluneeksi 38 vuotta. Itsenäisenä rotujärjestönä yhdistys on toiminut 24 vuotta.
Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013
Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2013 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jouni Vimpari Saviniementie
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006
Endurance Ultrarunning Team Finland ry
Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014
Vuosikokous järjestettiin Koskitie 2:ssa, paikalla oli noin 10 jäsentä.
1 /5 VUODEN 2010 TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Jäsenemme ovat osallistuneet koirineen aktiivisesti sekä koe- ja näyttelytoimintaan sekä maastoharjoituksiin kuluneena vuonna. Jäsenmäärämme on tällä hetkellä
Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous
Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous 19.4.2013 Paikka: Muhoksen Päiväkeskus Läsnä: Heikki Klemetti, Sanna Karhula, Heikki Risto, Pertti Nieminen, Milla Hedén, Johanna Pulliainen, Anne Pohjola, Pasi Pohjola,
ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE
ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE 1. Tarkoitus Tämän rotumestaruuskokeiden järjestämisohjeen on laatinut Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys ry:n johtokunta. Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa,
Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla
Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja 28.9. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen järjestäytyminen Katja Lahdenranta-Linna valittiin vuosikokouksen puheenjohtajaksi.
Turun Senioriurheilijat ry
TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran
Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet
Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(1) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011 Yleistä LPKY valitsee ja palkitsee vuosittain kevätkokouksessa
POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY. 17.07.2012 JÄSENKIRJE 3/2012
POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY. 17.07.2012 JÄSENKIRJE 3/2012 1 Kerho kiittää kaikkia Suvi-Karelia koiranäyttelyn järjestelyihin osallistuneita kerhon jäseniä työpanoksesta näyttelyn onnistuneeseen
SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY
SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu
Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4
Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013
Suomen Affenpinserit ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Suomen Affenpinserit ry:n kuudestoista toimintavuosi. Suomen Affenpinserit ry oli yhdistysjäsen Suomen Kääpiökoirayhdistys
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja
SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005
SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,
Tulokset lähetetään mennessä Piia Heinilälle ensisijaisesti (tai Teerentie 15, Lempäälä).
Vuoden Koirat 2018 kilpailujen sa a nno t Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen ja edustanut LeVeK ry:tä.
Sääntömääräinen liittokokous Aika: sunnuntai Paikka: Hotelli Scandic Jyväskylä. Osoite: Vapaudenkatu 73, Jyväskylä.
Suomen Valjakkourheilijoiden Liitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2016 Pöytäkirja Aika: sunnuntai 17.4.2016 Paikka: Hotelli Scandic Jyväskylä. Osoite: Vapaudenkatu 73, 40100 Jyväskylä. Läsnä: Liitteen
2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa
HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening
Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.
1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa
VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk kavaapukkavaapukka VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk 1/2012
VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk kavaapukkavaapukka VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk 1/2012 VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk kavaapukkavaapukkav aapukkavaapukkavaapu Vaapukka 1/2012
Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry
Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,
Yhdistyksellä normaali toiminta vuosi, Jyväskylän KV-näyttely saatiin kunnialla läpi huolimatta huonosta ajankohdasta metsästysaikana.
KESKI-SUOMEN PUNA-MUSTAT PYSTYKORVAYHDISTYS RY VUOSIKOKOUSPÖYTÄKIRJA AIKA 15.3.2018 klo 18.00 PAIKKA Äänekoski, Vanha Riihelä, Riiheläntie 64 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Saarenketo
1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.
Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan
Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin
ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN
-2- -
2008-1 - -2- - - 3 - - 4 - - 5 - - 6 - - 7 - - 8 - - 9 - - 10 - - 11 - - 12 - - 13 - - 14 - - 15 - - 16 - - 17 - - 18 - - 19 - - 20 - - 21 - - 22 - - 23 - - 24 - Suomen Saksanpystykorvaharrastaja SAPY
Keravan Reserviläiset ry
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.
Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari
EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY
1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja
Lappeenrannan 9.11.2014 Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8)
Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011, päivittetty 30.11.2014 ja lisätty parhaan rallytoko-koiran
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Ridgeback -yhdistys - Finska Ridgeback -föreningen ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen
Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo
JoVe ry koulutusinfo 5.5.
JoVe ry koulutusinfo 5.5. Asialista Kesän 2015 vepekoulutukset ja tapahtumat Yleistä vepekoulutuksista Nimenhuuto.com Koulutusryhmät Veneiden ym. hakuvuorojen jakaminen Kesän 2015 vepekoulutukset Harjoitukset
Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.
Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt
12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho
Raidonjärven suojeluyhdistys ry:n sääntömääräisen vuosikokouksen pöytäkirja
Raidonjärven suojeluyhdistys ry:n sääntömääräisen vuosikokouksen pöytäkirja 07.08.2016 Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko Pöytäkirja Aika: 07.08.2016 Paikka: Sirkka ja Teuvo
Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014
Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Finska Laikaklubben ry PÖYTÄKIRJA AIKA 1.3.2014 klo 15.00-16.57 PAIKKA Sievi, Urjanlinna 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Harri Mäkinen avasi vuosikokouksen Tervehdykset
Kiertopalkintoja hakemaan
Kiertopalkintoja hakemaan On taas aika kerätä kokoon kuluneen vuoden tulokset ja osallistua kilpailuun kiertopalkinnoista. Kopioita arvosteluista ei tarvitse lähettää, mutta hakemuksissa on oltava tieto
Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:
MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009
Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 (5) Karateseura Honbu ry yhdistyksen kokoukseen 17.5.09 hyväksymät säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää
Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus
Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten
KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN
KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 14.2.2019 klo 18.00 alkaen Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat
HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN
Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.
SUOMEN PALLOLIITON KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI RY:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta 2. Näissä säännöissä yhdistystä
Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.
ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,
1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.
Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka
2014 Kello- ja mestaruuskilpailut TULOKSET
2014 Kello- ja mestaruuskilpailut TULOKSET IPO VOI 1. ROTUMESTARI Boxlee Hangman, Mari Kolkkala, Pirkanmaa: A 97, B 96, C 89, yht 282, kt 1.tulos/IP3 2. Manouman Mammuttimanfred, Tiina Saaranluoma, Satakunta:
Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT
Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka