TÄSSÄ JA NYT. Hämeen piiri. Järjestötiedote 1/2017
|
|
- Onni Kouki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TÄSSÄ JA NYT Hämeen piiri Järjestötiedote 1/2017 1
2 Sisällysluettelo Pääkirjoitus 3 Valtakunnallisesti Annetaan Suomella lahjaksi tuhansia uusia auttajia 4 Juhlavuosi Punaisessa Ristissä 5 Yleiskokous Helsingissä Ystävänpäivä Koko Suomi leikkii -hankkeen päätös 10 KOMIA!-leiri 10 Lyhyesti 12 Hämeen piiri Ajankohtaista 14 Tapahtumat ja virkistys 21 Koulutusta 22 Hämeen piirin Nälkäpäivätulos 27 Tapahtumakalenteri Valmiuden ja Vapepan vuosi Henkilökunta 30 Hämeen piirin joulupuurot
3 PÄÄKIRJOITUS Auttamisen juhlaa! Vuosi 2017 on Suomelle, Suomen Punaiselle Ristille sekä meille Hämeen piirille tärkeä ja merkittävä juhlavuosi. Saamme juhlia järjestömme Suomen toiminnan 140-vuotisjuhlavuotta sekä Hämeen piirin 80-vuotisjuhlavuotta hyvin monin eri tavoin. Tärkeitä tapahtumia näiden tiimoilta ovat SPR:n Yleiskokous Helsingissä kesäkuussa sekä piirin juhlatilaisuus Tampereella Mutta toki paljon, paljon muutakin tapahtuu vuoden mittaan. Meillä on nyt mainio mahdollisuus tehdä ihmisten arjessa tapahtuvaa toimintaamme näkyväksi ja sitä kautta tavoittaa uusia ihmisiä liikkeemme pariin. Käytetään tämä mahdollisuus! Tasavallan Presidentti totesi uudenvuodenpuheessaan, että nyt tarvitaan kaikkien panosta yhteisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Mieleenpainuvimmat sanat puheessa olivat, että kaikki voivat hyvin, kun kukaan ei voi huonosti sekä auta, minkä voit!. Me Suomen Punaisessa Ristissä olemme kautta olemassa olomme historian nojanneet näihin Tasavallan Presidentin esiin nostamiin seikkoihin. Ihmisten arjessa tapahtuva tuhansien vapaaehtoisten pyyteetön toiminta toisen auttamiseksi luo pohjan turvallisen yhteiskunnan rakentumiselle. Välittäville yhteisöille, joissa jokainen kykynsä mukaan voi olla toiselle apuna ja joissa ketään ei jätetä kamppailemaan elämän haasteiden kanssa yksin. Onhan yhteinen päämäärämme hyvinvoivat ja turvalliset yhteisöt, jotka osaltaan vahvistavat ihmisten turvallisuuden tunnetta ja lievittävät yksinäisyyttä. Suuri haasteemme on kanavoida ihmisten auttamishalua konkreeteiksi toiminnanmahdollisuuksiksi. Kun Tasavallan Presidentti vetoaa kansalaisia auttamaan minkä kykenee, velvoittaa se meitä tarjoamaan ihmisille auttamisen paikkoja. Ja tässä me olemme erinomaisia! Toivon, että voimme lähestyä kanssaeläjiämme lähiyhteisöissämme ja vedota heihin sanoin: Auta, minkä voit! Tässä on sinulle auttamisen paikka! Mitä haluaisit tai voisit tehdä?. Tarjotkaamme ihmisille monipuolisia auttamisen väyliämme: toimintaa erilaisissa ryhmissä ja toimintamuodoissa tai vaikkapa osaamista osastojen toiminnan tueksi. Tai ihan vaan jäsenyyttä Suomen Punaisessa Ristissä, joka on konkreetista tukea paikalliseen auttamistyöhön. Oikein hyvää vuotta 2017! Pentti Savolainen Toiminnanjohtaja SPR Hämeen piiri 3
4 TYKKÄÄ Facebookissa Seuraa toimintaamme Facebookin kautta. facebook.com/punainenristi KESKUSTELE Twitterissä twitter.com/punainenristi TIEDÄ TAPAHTUMISTA Etsi paikkakuntasi tapahtumia verkosta. rednet.punainenristi.fi KATSELE VIDEOITA Youtubessa youtube.com/suomenpunainenristi JAA KUVIAMME Instagramissa instagram.com/punainenristi/ OTA YHTEYTTÄ Henkilökunnan sähköpostit ovat muotoa MERKKI SUOJAA SINUA SUOJAA SINÄ MERKKIÄ! Punainen risti valkoisella pohjalla on suojamerkki ja asevoimien lääkintähuollon tunnus. Se suojelee kriisitilanteissa siviileitä, avustustyöntekijöitä ja haavoittuneita sotilaita. Suojamerkin omistavat sodan oikeussääntöihin eli Geneven sopimuksiin sitoutuneet valtiot, joista Suomi on yksi. Punaisella Ristillä on oikeus käyttää tunnusta toimintansa merkitsemiseen ja valvoa sen käyttöä. Lue lisää humanitaarinenoikeus.fi TUTUSTU VERKKOKAUPPAAN punaisenristinkauppa.fi:n järjestönäkymästä tilaat kätevästi kaikki osastomateriaalit. Tarvitsetko tunnukset? Laita viesti SOITA JA LAHJOITA (20,28 / puhelu + pvm) Annetaan Suomella lahjaksi tuhansia uusia auttajia Suomen Punainen Risti täyttää 140 vuotta samana vuonna, jolloin itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta. Tällainen vuosi tarjoaa meille kaikille mahdollisuuden pohtia, millaisia auttajia olemme näiden vuosien aikana olleet ja miten auttaminen on matkan varrella muuttunut. Vaikka osastorakenteemme on järjestöä nuorempi, useimpien osastojen historiakin on vuosikymmenten mittainen. Punaisen Ristin viikko on luonteva tilaisuus kutsua paikallisia kumppaneita, vapaaehtoisia ja jäseniä koolle juhlistamaan 140 auttamisen vuotta. Historian pieniä tarinoita kerrotaan vuoden mittaan myös Punaisen Ristin verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Kurssimateriaalit ja ohjeet on suunniteltu helppokäyttöisiksi ja piirisi tukee kurssien järjestämisessä. Onnistumme tämän lahjan antamisessa, kun jokainen meistä on mukana. Mitä enemmän kursseja vuoden aikana järjestämme, sitä hienomman lahjan Suomi meiltä saa! Helsingin yleiskokouksessa kesäkuussa katse suunnataan tulevaisuuteen. Kevään järjestökäsittelyssä ja kokouksen aikana kirkastamme yhdessä käsityksemme siitä, miten olemme rohkea ja luotettava auttaja myös tulevien kolmen vuoden aikana. Ilpo Kiiskinen Viestintäjohtaja Juhlavuoden yhteiseksi tavoitteeksi on asetettu, että jokainen osasto järjestää itse tai yhdessä muiden osastojen kanssa juhlavuoden erityisiä auttajakursseja. Lahjamme 100-vuotiaalle Suomelle on kouluttaa tuhansia uusia auttajia. Auttajakurssi on valittu juhlavuoden toimintamuodoksi, koska se kertoo järjestöstämme jotain ainutlaatuista. Laaja ja osaava osastojen verkosto kattaa koko Suomen ja olemme aina lähellä avun tarvitsijoita. Auttajakurssin yhteydessä osastoilla on erinomainen mahdollisuus esitellä omaa toimintaansa ja mikä tärkeintä, kutsua uudet auttajat mukaan vapaaehtoisiksi. Valtakunnallisten sivujen toimitus: Suomen Punaisen Ristin keskustoimisto/viestintä, Tehtaankatu 1 a, Helsinki, puh Toimittaja: Mari Mäkinen, , mari.makinen@punainenristi.fi Kuvat: Suomen Punaisen Ristin kuva-arkisto. Taitto: Laura Takatalo, , laura.takatalo@punainenristi.fi Piiritiedotteen toimitus: Noora Pajari / Hämeen piiri Taitto: Suvi Oksa 4
5 JUHLAVUOSI PUNAISESSA RISTISSÄ Viisi keskeistä kysymystä juhlavuodesta Tänä vuonna juhlistamme 140-vuotiasta Suomen Punaista Ristiä. Hankimme uusia auttajia ja lisäämme tunnettavuuttamme. Seuraamme järjestön vaiheita juhlavuoden aikana sosiaalisessa mediassa, verkkosivuillamme ja Avun maailmassa. Ydinviestimme on, että Punainen Risti on luotettava auttaja. Osaavat auttajat luovat ympärilleen turvaa. Seuraava kysymys vastaus-patteristo tarjoaa perustietoa juhlavuoden vaikutuksesta toimintaamme. 1. Miten juhlavuosi näkyy Punaisen Ristin toiminnassa? Punaisella Ristillä on 100-vuotiaan Suomen historiassa erityinen rooli. Olemme vastanneet tarpeisiin, joita muuttuva aika on tuonut ihmisten elämään ja olemme antaneet merkittävän panoksemme yhteiskunnan käännekohdissa. Myös tulevaisuuden Suomessa ihmiset ovat yhdessä auttamassa avun tarpeessa olevia. Suomen Punaisen Ristin lahja sata vuotiaalle Suomelle on kouluttaa tuhansia auttajia kaikkialla Suomessa. 2. Mitä uusia materiaaleja juhlavuonna tulee käyttöön? Suomen Punaisen Ristin 140 toimintavuoden historiasta tehdään osastojen käyttöön helposti koottava valokuvanäyttely taustavihkoineen. Materiaalit ovat käytettävissä huhtikuusta alkaen ja näyttely voi olla esillä koska tahansa vuoden aikana. Erityisesti Punaisen Ristin viikko toukokuussa sopii hyvin ajankohdaksi. 3. Miten juhlavuosi vaikuttaa Punaisen Ristin viikkoon ? Punaisen Ristin viikolla on pitkät perinteet, joten se on erinomainen aika juhlistaa 140 toi- mintavuottamme. Juhlavuoden kunniaksi on suunniteltu auttajakurssi. Sen lisäksi osastot voivat esitellä paikallista toimintaansa ja järjestää valokuvanäyttelyn. 4. Mikä on auttajakurssi? Osastot saavat ohjeet ja materiaalit tunnin kestävän auttajakurssin järjestämiseen. Kurssilla opetetaan verenvuodon tyrehdytystä ja hengityksen turvaamista erilaisissa tilanteissa (hengitystien avaaminen, kylkiasento, hengitystietuke). Auttajakurssin materiaalit ohjeineen ovat käytettävissä helmikuusta alkaen ja kursseja voi järjestää koska tahansa vuoden aikana. 5. Miksi haluamme korostaa ensiavun merkitystä juhlavuonna? Haluamme parantaa ihmisten auttamis- ja ensiaputaitoja sekä auttamishalukkuutta Suomessa. Teemme Suomen Punaisen Ristin kotimaan työtä tunnetuksi paikallistasolla ja samalla vahvistamme mainettamme vahvana ensiavun asiantuntijana. Lisätietoja: Juhlavuosi: Viestintäjohtaja Ilpo Kiiskinen, p Punaisen Ristin viikko: Kampanjakoordinaattori Sari Byman, p Auttajakurssi: Koulutussuunnittelija Päivi Piili, p Valokuvanäyttely: Informaatikko Mari Vehkalahti, p
6 JUHLAVUODEN YHTEISTEN KAMPANJOIDEN AIKATAULUT JA MATERIAALIT Juhlavuoden yhteisten kampanjoiden aikataulut ja materiaalit Ystävänpäivä Kaikki Ystävänpäivän aineistot on uudistettu. Kampanjakirje on postitettu keskustoimistolta marraskuussa 2016 osastojen puheenjohtajille, tiedottajille, ystävätoiminnan yhteyshenkilöille ja piireihin. Sähköpostitse sen ovat saaneet jäsenmestarit, keräysjohtajat, sihteerit, kouluyhteistyön yhteyshenkilöt, monikulttuurisuustoiminnan yhteyshenkilöt, sosiaalipalvelujen kouluttajat ja promot sekä piirien sosiaalisuunnittelijat. Ydinviesti: Vain yhdessä lopetamme yksinäisyyden. Nähdään toisemme. Uudet aineistot täytyy tilata verkkokaupasta 5. helmikuuta mennessä. Kirjaudu järjestönäkymään verkkokaupan osastotunnuksilla. RedNet: rednet.punainenristi.fi/ystavanpaiva Ydinviesti: Tasavertaisempi yhteiskunta syntyy jokaisen tekojen kautta. Minä päätän! Julkaise päätöksesi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tunnuksella #minäpäätän, #jagbestämmer, #idecide Verkkosivut: eirasismille.fi Kampanjaviikon avaus Helsingin Narinkkatorilla RedNet: rednet.punainenristi.fi/node/3917 Punaisen Ristin viikko Juhlistamme 140-vuotiasta Suomen Punaista Ristiä. Esittelemme historian avulla, miten olemme vastanneet 100-vuotiaan Suomen tarpeisiin. Hankimme uusia auttajia ja lisäämme tunnettavuuttamme. Ydinviesti: Punainen Risti on luotettava auttaja. Osaavat auttajat luovat ympärilleen turvaa. Tuki keskustoimistosta: Helppokäyttöinen valokuvanäyttely historiastamme ja sitä tukeva vihkonen. Materiaalit ja ohjeet auttajakurssin pitämiseen. RedNet: rednet.punainenristi.fi/viikko Nälkäpäivä Autamme katastrofin uhreja kotimaassa ja ulkomailla. Nälkäpäivänä järjestämme lipaskeräyksiä ympäri maata. Kerromme auttamistyöstämme kiinnostavien tarinoiden kautta. Rasisminvastainen viikko Ihmisiä rohkaistaan kertomaan, miten hyvien päätösten, positiivisten mielikuvien, tarinoiden ja kohtaamisten kautta luodaan syrjimätöntä ilmapiiriä kaikille. Kampanjaan osallistuu suuri joukko urheiluseuroja, viranomaisia ja muita yhteisöjä. Ydinviesti: Vapaaehtoisemme ovat paikalla kaikkialla maailmassa. Kun lahjoitat, he voivat auttaa joka päivä. Verkkosivut: nalkapaiva.fi Kampanjakirje ilmestyy ennen kesää. RedNet: rednet.punainenristi.fi/nalkapaiva 6
7 YLEISKOKOUS HELSINGISSÄ Ilmoittaudu yleiskokoukseen ja varaa majoitus Joka kolmas vuosi kokoontuva yleiskokous on Suomen Punaisen Ristin päättävä elin. Se päättää muun muassa koko järjestöä koskevasta toimintalinjauksesta seuraavalle kolmelle vuodelle. Lisäksi kokouksen äänivaltaiset edustajat valitsevat järjestöllemme uuden puheenjohtajan, varapuheenjohtajat sekä hallituksen ja valtuuston. Postia tulossa helmikuussa Pistä kalenteriisi muutama tärkeä päivämäärä kokoukseen valmistautumisessa: Helmikuun alussa: Osastot ja piirit saavat toimintalinjauksen ja uusien sääntöjen luonnokset sekä ohjeet ilmoittautumisesta ja majoituksista. Samassa paketissa tulevat myös valtakirjojen pohjat ja tieto äänivaltaisten edustajien määrästä osastoittain. Maaliskuun loppuun mennessä: Osastoilla ja piireillä on aikaa kommentoida toimintalinjauksen ja sääntöjen luonnoksia mennessä: Ehdokkaat kokouksessa valittaviksi luottamushenkilöiksi esitetään vaalitoimikunnalle. Toimikunnassa ovat jäseninä piirien äänivaltaiset edustajat mennessä: Osastot ja piirit saavat virallisen kokouskutsun sekä esityksen toimintalinjaukseksi ja esityksen uusiksi säännöiksi. Samassa postissa tulevat vaalitoimikunnan ehdotus luottamushenkilöiksi ja kokouksen ohjelmalehtinen. Vaikuttamista ja viihtymistä Kokous pidetään Finlandia-talolla, kaupungin keskeisellä paikalla. Lauantain iltajuhlaa vietetään läheisellä Musiikkitalolla. Tapahtumat alkavat jo perjantaina 9.6. Nuorisojäsenet ovat tervetulleita Nuorten etkottapahtumaan kello Finlandia-talolle. Etkoilla muun muassa tentataan puheenjohtaja- ja hallitusehdokkaita. Yli 5-vuotiaat voi tuoda hoitoon Reddie-parkkiin. Muista ilmoittaa lasten hoitotarpeesta samalla, kun ilmoittaudut verkkosivujen kautta kokoukseen. Kolme vuotta sitten yleiskokous pidettiin Turussa. Otto-Ville Väätäinen 7
8 YLEISKOKOUS HELSINGISSÄ Lauantaina on ilmoittautuminen, avajaiset sekä vaalikeskustelu ja työskentely valiokunnissa. Illalla tavataan Musiikkitalossa, illallisen ja hyvän musiikin tahdissa. Jussi Vierimaa Sunnuntaina ohjelmassa on toimintalinjauksen ja sääntöjen hyväksyminen, luottamushenkilöiden vaalit sekä päätöstilaisuus. Kansalaistorilla tapahtuu koko ajan tiistaista sunnuntaihin Joka päivä Kansalaistori on täynnä kaikenikäisiä kaupunkilaisia ja kaupunkiin tulleita. He opettelevat muun muassa ensiavun alkeita ja lapset tuovat rakkaimman nallensa hoidettavaksi nallesairaalaan. Toiminnallinen torielämä jatkuu tiistaista sunnuntaihin. Tuloksena on suuri määrä uusia toimijoita ja uusien taitojen opettelijoita. Nämä ovat Helsingin ja Uudenmaan piirin tavoitteita tapahtumapäiville Kansalaistorilla, Musiikkitalon ja Kiasman välissä. Mistä lisätietoja: oma piirisi, Rednet: rednet. punainenristi.fi/yleiskokous: mm. asiakirjat, ilmoittautuminen, majoitusten varaukset sekäpunainenristi.fi/ajankohtaista/yleiskokous. Katso myös: finlandiatalo.fi ja musiikkitalo.fi. Turun yleiskokouksessa järjestetty nallesairaala tulee tutuksi lapsille nyt myös Helsingissä. Hotellit, hinnat ja varauskoodit: Hotelli ja huonehinnat Original Sokos Hotel Presidentti 2hh (erilliset vuoteet) 110 /huone/vrk 2hh (parivuode) 95 /huone/vrk 3hh (erilliset vuoteet) 130 /huone/vrk Puhelin: Radisson Blu Royal 2hh (erilliset vuoteet)120 /huone/vrk Yhden hengen käytössä 105 /huone/vrk Puhelin: Hostel Domus Academica 1 hengen huone 50 /huone/vrk 2 hengen huone 62 /huone/vrk 3 hengen huone 85 /huone/vrk Puhelin: +358 (0) Aamiaisen hinta hostellissa on 7,50 Varaustunnus internetissä BSUO SPR SPR Varaustunnus puhelimitse SPR SPR SPR 8
9 YSTÄVÄNPÄIVÄ Nähdään toisemme ystävänpäivänä ja sen jälkeenkin Ystävänpäivä täyttää tänä vuonna Suomessa 30 vuotta. Ystävänpäivänä haluamme puhua meille tärkeistä asioista, kuten inhimillisyydestä ja heikomman puolelle asettumisesta. Toimimme sen eteen, ettei kukaan jää ystävänpäivänä yksin, vaan tulee huomatuksi ja nähdyksi. Kuka tahansa voi helpottaa yksinäisen oloa hänet huomaamalla. Ota loppukiri tapahtuman järjestämiseen Vielä ehditte toteuttaa LähiTapiolan tuella Iloa ystävyydestä -tapahtuman, jossa voitte käyttää uusia ystävätoiminnan materiaaleja. Esitteiden lisäksi käytössänne on ajatuksia herättäviä liimalappuja (Ystävyys on ja Yksinäisyys tuntuu ). Tapahtumiin osallistuvia voi pyytää täydentämään lauseita ja koota laput esimerkiksi seinälle kaikkien nähtäväksi. Näin voimme kannustaa ihmisiä miettimään suhtautumistaan yksinäisyyteen ja tekemään arjessaan tekoja yksinäisyyden vähentämiseksi. Tärkeää myös on, että pyydätte tapahtumiin osallistuvia vapaaehtoisiksi ystävätoimintaan ja järjestätte ystäväkursseja heti ystävänpäivän jälkeen. Jaa ajatuksia sosiaalisessa mediassa Jakaa ajatuksianne yksinäisyydestä sosiaalisessa mediassa. Ystävänpäivänä voi käyttää hashtageja #nähdään, #ystävänpäivä, #punainenristi, #lopetetaanyksinäisyys. Näin saamme näkyvyyttä tärkeälle asialle: Me haluamme vähentää yksinäisyyttä. Ystävänpäivänä kiitämme myös kaikkia vapaaehtoisiamme, jotka antavat aikaansa tapahtumien järjestelyyn ja yksinäisyyden lievittämiseen. Lämmin kiitos jokaiselle! Ystävänpäivän tärkein sanoma on Nähdään! Yksinäinen voi tuntea itsensä näkymättömäksi. Yksinäisyyden lopettaminen alkaa sen näkemisestä ja huomaamisesta. Näkeminen on huomaamista ja huomioimista. Myötätunnon ydin: Minä näen sinut. Jokainen voi vaikuttaa asiaan! Lue lisää ystävänpäivän kampanjakirjeestä ja RedNetistä Lisätietoja: Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, p Kampanjakoordinaattori Sari Byman, p Haluatko verkkoystävän? Ystävätoiminta ottaa uutta suuntaa vanhaa unohtamatta. Verkkoystävätoiminta tavoittaa ihmiset siellä, missä ei ole perinteistä ystävätoimintaa. Se tarjoaa myös mahdollisuuden heille, joille kanssakäyminen verkossa on luontevinta. Toiminnan on tarkoitus käynnistyä vuoden 2017 alkupuolella ja vapaaehtoisia tarvitaan erilaisiin tehtäviin. Ilmoittaudu mukaan, jos olet vuotias henkilö ja kiinnostunut vapaaehtoistyöstä verkossa! Miten sinä täydentäisit liimalappuihin aloitettuja lauseita? Lisätietoja ja ilmoittautumiset (sähköpostiin): Sosiaalitoiminnan suunnittelija Matti Hetemäki, p , 9
10 LYHYESTI Hanke päättyy, Terhokerhot jatkavat Kolmivuotisen Koko Suomi leikkii -hankkeen aikana Punaisen Ristin osastoihin on perustettu noin 150 Terhokerhoa. Kerhojen perustamista ovat tukeneet leikkilähetit, joita on ollut yhteensä yksitoista. Vuonna 2014 alkanut hanke alkaa nyt päättyä ja vuoden vaihteessa osastojen Terhokerhot siirtyivät osaksi piirien normaalia ystävätoimintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kerhoja tukevat tästä lähtien leikkilähettien sijaan piirien omat työntekijät, pääasiassa sosiaalipalvelusuunnittelijat. Uusia kerhoja voi edelleen perustaa Paikallisesti kerhotoiminta jatkuu hyväksi havaitulla tavalla ja uusia kerhoja voi perustaa entiseen tapaan. Vaatimuksena uuden kerhon toiminnalle on osaston tuki ja se, että kerhon vastuuhenkilöllä on Punaisen Ristin ystävätoiminnan koulutus. Terhokerho on tarjonnut kohtaamispaikan isoille ja pienille. Nykyiset kerhoissa toimivat ohjaajat voivat jatkaa kerhoissa ilman lisäkoulutuksia. Tulevaisuudessa Terhokerho-ohjaajan valmiuksia saa ystävätoiminnan peruskoulutuksesta ja ryhmänohjaajakoulutuksesta. Lisäksi ohjaajat saavat käyttöönsä opaskirjan ja internetkoulutuksen, joka alkaa keväällä Terhokerho-ohjaajille ja muille asian parissa työskenteleville löytyy RedNetissä ystävätoiminnan alta omat sivut, jossa on kerhomateriaalia, ohjeita ja tietoa koulutuksia. Lisätietoja: Sosiaalitoiminnan suunnittelija Matti Hetemäki, p Miisa Kaartinen Ilmoittautuminen KOMIA!-leirille on alkanut Ensiavun suurleiri KOMIA! kutsuu kaikkia ensiavusta kiinnostuneita Kauhavalle Entistä lentosotakoulua ympäröivät mahtavat maastot tarjoavat huikeita elämyksiä: teemapajoja, suurharjoituksia, juhlia ja rentoa yhdessä oloa. Olet lämpimästi tervetullet, olitpa sitten kokenut ensiapupäivystäjä, ensiauttaja, lapsi, nuori tai ensiavusta kiinnostunut aikuinen. Leirille mahtuu 600 nopeinta ilmoittautujaa. Ilmoittautuminen: rednet.punainenristi.fi/komia Lisätietoja: Terveydenhuollon suunnittelija Niina Hirvonen, p
11 Saimme yhdessä koko Pirkanmaa-Hämeen leikkimään! Pirkanmaa-Hämeen alueen leikkilähetti Mari Salminen kiittää koko sydämestään kaikkia Terhokerhojen vapaaehtoisia, osallistujia ja paikallistoimijoita siitä, että koko Suomi on saatu mukaan leikkiin. Vaikka sain kulkea Terhokerhojen matkassa vain kuluneen syksyn, olen saanut kokea suurta riemua ja yhteenkuuluvuutta kanssanne. Kiitos, että otitte minut niin lämpimästi vastaan. Viimeisimpänä muistona minulle jäi mieleen Tampereen Viola-kodin Terhokerhossa kohtaamani rouva, joka täyttää juuri näinä päivinä 99 vuotta ja oli erittäin innokkaana laulamassa Terhokerhossa joululauluja! Leikki ja leikillisyys kuuluvat ihan joka ikään. Koko Suomi leikkii -hankkeen aikana, Pirkanmaa-Hämeen alueella, aloitti huikeat 29 Terhokerhoa. Ilokseni valtaosa näistä Terhokerhoista jatkaa hankkeen jälkeenkin. Terhokerhossa voi edelleen olla useampia tahoja mukana ja se on toivottavaakin. Yhteistyö järjestöjen välillä on ollut hankkeen parhainta antia. Terhokerhoissa ovat olleet mukana SPR:n osastot, MLL:n yhdistykset, Eläkeliitto, palvelutalot, teatteriyhdistykset, VPK ja monia muita tahoja. Luottavaisin mielin siirrän viestikapulan eteenpäin Terhokerhojen yhdyshenkilöille, vapaaehtoisille ja paikallistoimijoille. Ensi vuoden alusta alkaen Terhokerhot toimivat osana SPR:n osastojen ja MLL:n yhdistysten perustoimintoja. Paikallinen osasto ja/tai yhdistys auttaa omaa Terhokerhoaan muun muassa markkinoinnissa ja viestinnässä, vastaa kerhon taloudesta ja opastaa tarvittaessa Terhokerhon vapaaehtoisia. SPR:n ja MLL:n piirit tukevat ja ohjaavat osastojen ja yhdistysten vapaaehtoistoimintaa. Lisätietoja Terhokerhoista Hämeen piirin alueella jatkossa antavat: SPR Hämeen piiri sosiaalitoiminnan päällikkö, Johanna Raivio, p , MLL Hämeen piiri järjestöpäällikkö Tia Kemppainen, p , perhekeskustoiminnan koordinaattori, Miia Kerokoski, p , Punaisen Ristin Hämeen piirin virtaa 80 vuotta. Juhlavuoden uutuustuote nyt myynnissä! Varavirtaa älypuhelimelle ja tabletille antava matkalaturi on kaikille matkustaville ja muuten liikkuville erittäin hyödyllinen lisävaruste. Kevyt ja helppokäyttöinen USB-väylästä ladattava, kierrätysmateriaaleista valmistettu laturi lataa matkapuhelimesi ensimmäisellä kerralla täyteen ja toisella kerralla se antaa vielä n. 50 %:n latauksen. Pakkaus sisältää laturin ja 30 cm pitkän USB A/micro-USB -latausjohdon. Tekniset tiedot: 3000mAh 11.1WH, in/out 5V/1A, paino vain 73 g. 10 Tilaukset: Hämeen piirin palvelupisteestä, Peltonen/ Huttunen , S-posti: aaro. 11
12 LYHYESTI Hiv- ja seksuaaliterveystyön koulutus valtakunnalliseksi Hiv- ja seksuaaliterveystyön ohjelma on saanut uuden asiantuntijan, lääkäri Mari Luntamon. Punaisen Ristin pitkäaikainen vapaaehtoinen ja maailmalla hiv-työtä tehnyt Luntamo tulee kehittämään hiv- ja seksuaaliterveyden edistämisen koulutuskokonaisuutta noin kuukaudeksi. Koulutuskokonaisuus on suunnattu maahanmuuttajien kanssa toimiville vapaaehtoisille. Beni Köhler Koulutuksen tarve kartoitettiin viime vuoden lopussa ja samalla suunniteltiin koulutusmateriaalit. Niitä pilotoidaan alkuvuoden aikana toimipisteissä, jotka ovat vielä varmistumassa. Pilotoinnin jälkeen alkaa avainvapaaehtoisten koulutus ja valtakunnalliseen käyttöön hiv- ja seksuaaliterveystyön koulutuskokonaisuus on tulossa ensi kevään aikana. Aihe on esillä kesäkuussa järjestettävässä yleiskokouksessa Helsingissä, jolloin on mahdollisuus tutustua tarkemmin koulutuskokonaisuuteen. Jatkossa hiv- ja seksuaaliterveystyön vapaaehtoiset voivat pitää koulutuksia esimerkiksi vastaanottokeskuksissa ja kouluissa. Työ on jatkoa Varsinais-Suomen piirin aloittamalle terveyden edistämisen koulutuskokonaisuuksien kehittämiselle. Lisätietoja: Hiv- ja seksuaaliterveystyön koordinaattori Sanna Rantanen, p Osastot voivat tukea paperittomia monin tavoin Talven ja kevään kuluessa Suomessa tulee olemaan uusi haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten ryhmä. He ovat niin sanottuja paperittomia. Ihmisestä tulee paperiton esimerkiksi silloin, kun hän on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen eikä hän enää saa vastaanottopalveluita. Osa kielteisen päätöksen saaneista henkilöistä, joita ei voida palauttaa kotimaahansa vastoin heidän tahtoaan, jää Suomeen. He jäävät usein turvaverkkojen ulkopuolelle. Punaisen Ristin piirit ja osastot voivat auttaa paperittomia monin tavoin eikä auttaminen ole rikos. Osastot voivat tarjota tukea ja turvallisia tapaamispaikkoja, joissa voi levähtää. Monet toimintamuodot ovat sellaisinaan käyttökelpoisia, kuten kielikerhot, lasten puuhakerhot, harrastekerhot ja muu yhteinen tekeminen. Osasto voi järjestää ruokajakelua tai antaa muuta materiaalista apua. Paperittomien auttamista ohjaa ydinajatuksemme eli Punainen Risti auttaa haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä kaikkialla maailmalla. Toiminnan määrittelee avun tarve, ei autettavan asema tai status. Lisätietoja ja toimintavinkkejä saat oman piirisi monikulttuurisuustoiminnan kehittäjältä. 12
13 LYHYESTI Tartutaan kirjoihin ja aloitetaan Lukukuu Punaisen Ristin Lukukuu-kampanja on hyvä tilaisuus viritellä yhteistyötä alueenne alakoulujen kanssa. Lukukuu yhdistää lukemisen ja lahjoittamisen. Mitä enemmän oppilaat lukevat, sitä enemmän he auttavat katastrofi- ja kriisialueiden heikoimpia. Erityisen hyvin Lukukuu sopii alakouluille, koska se korostaa lukemisen tärkeyttä uuden oppimisessa. Kampanjan toteuttaneet luokat saavat kiitokseksi Lukukuu-diplomit. Lukukuun idea on yksinkertainen. Oppilaat lukevat kuukauden aikana vapaa-ajallaan mahdollisimman monta kirjaa. He hankkivat lähipiiristään lukukummeja, jotka maksavat haluamansa summan jokaisesta luetusta teoksesta. Opettajat voivat itse valita Lukukuun ajankohdan. Luokka lahjoittaa lukemalla ansaitsemansa rahat Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, mistä ne ohjataan tänä vuonna Syyriaan. Tilaa Lukukuun ilmaiset materiaalit Punaisen Ristin verkkokaupasta vähintään kaksi viikkoa ennen kampanjan aloittamista. Mene osoitteeseen punaisenristinkauppa.fi. Klikkaa etusivun oikeassa reunassa olevaa vihreää Koulumateriaalit-banneria ja valitse Lukukuu-kampanja. Lue lisää: punainenristi.fi/lukukuu Oppilaat auttavat omalla työllään Päivätyökeräyksessä Päivätyökeräyksessä eli taksvärkissä oppilaat keräävät omalla työllään rahaa Nuorten turvataloille Suomessa tai lievittävät lasten hätää sodan tai katastrofin keskellä eri puolilla maailmaa. Tänä vuonna kohteemme on Syyria. Päivätyökeräyksen järjestäminen on helppoa. Oppilas hankkii itselleen työpaikan vaikkapa paikallisesta yrityksestä tai sopii työskentelevänsä kotona. Opettaja saa Punaiselta Ristiltä valmiit toimintaohjeet ja maksuttomat materiaalit. Koulu voi itse päättää keräyksen ajankohdan ja Punainen Risti ottaa oppilaille vakuutuksen keräyspäivän ajaksi. Päivätyön suositushinta on 12 euroa. Tilaa Päivätyökeräyksen maksuttomat materiaalit Punaisen Ristin verkkokaupasta vähintään kaksi viikkoa ennen kampanjan aloittamista. Mene osoitteeseen punaisenristinkauppa.fi. Klikkaa etusivun oikeassa reunassa olevaa vihreää Koulumateriaalit-banneria ja valitse Päivätyökeräys. Lue lisää: punainenristi.fi/paivatyokerays Lisätietoja: Varainhankinnan suunnittelija Eeva Arrajoki, p AUTAN LUKEMALLA! Julia Vuori 13
14 AJANKOHTAISTA PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS 5/2016, Piirin hallituksen päätöksiä: Kuultiin toiminnanjohtajan katsaus, jonka keskeisiä asioita olivat: ensiapukoulutuksen kehittäminen, piirin toiminnan ja talouden riskianalyysi sekä verottajan päätös koskien turvapaikanhakijoiden vastaanottotoimintaa. Todettiin toiminnanjohtajan katsaus. Käytiin läpi Maahanmuuttoviraston toimeksianto koskien Forssan, Mainiemen, Nastolan ja Ruoveden vastaanottokeskusten lakkauttamista. SPR Hämeen piirin hallitus valtuutti toiminnanjohtajan käynnistämään yhteistoimintaneuvottelut piirin vastaanottotoiminnassa. Perusteena on Maahanmuuttoviraston antama toimeksianto viiden vastaanottokeskusyksikön toiminnan irtisanomisesta ja siitä aiheutuva henkilöstön vähentämistarve 60 henkilötyövuodella. Todettiin piirin välitilinpäätös ajalta , joka osoittaa tulosta sekä tuloslaskelma ajalta , joka osoittaa tulosta Piirin hallitus hyväksyi piirin talousarvion vuodelle 2017 sekä toimintasuunnitelman luonnoksen vuodelle Piirin hallitus päätti lopettaa piirin viestintähankkeen alkaen. Piiriin päätettiin perustaa osastojen tueksi määräaikainen ( ) kehittämishanke, johon palkataan yksi kokoaikainen työntekijä. Hankkeen tavoitteena on tukea osastojen kykyä toimia digitaalisessa ympäristössä, kehittää vapaaehtoisten rekrytointia ja jäsenhankintaa sekä kehittää piirin viestintää ja humanitaarisen oikeuden kehittämistä piirin alueella. Toiminnanjohtaja käynnisti henkilön rekrytoinnin hankkeeseen. Käytiin keskustelua piirin tämän hetkisestä organisaatiosta, joka on määräaikainen vuoden 2016 loppuun saakka. Piirin Talous- ja kehittämistoimikunta on esittänyt, että piirin toiminnanjohtaja valmistelee maaliskuun 2017 talous- ja kehittämistoimikunnan ja piirin hallituksen kokouksiin esityksen piirin organisaatiosta ja työjärjestyksen muuttamisen tarvittavilta osin. Talous- ja kehittämistoimikunta esitti, että piirin nykyistä, väliaikaista organisaatiota jatketaan määräaikaisesti saakka. Piirin hallitus yhtyi piirin Talous- ja kehittämistoimikunnan kantaan ja päätti jatkaa piirin tämän hetkistä, väliaikaista organisaatiota saakka. Lisäksi piirin hallitus päätti muuttaa vastaanottokeskusten johtajan nimikkeen vastaanottotoiminnan johtajaksi. Piirin hallitus nimesi Arto Lehmuksen edustajakseen Yleiskokoukseen ja vaalilautakuntaan. Piirin hallitus päätti pitää SPR Hämeen piirin kokoukset keväällä 2017 seuraavasti: klo 18.15, klo & klo SPR Hämeen piiri vuosikokous on klo Hattulassa. HÄMEEN PIIRIN NUORISOTOIMI- KUNNAN KUULUMISIA Viimeisin nuorisotoimikunnan kokous pidettiin Tampereella ja kokouksen käsiteltiin muun muassa seuraavia aiheita: Nuorten vuosikokous järjestetään Kankaanpäässä. Yleiskokousta edeltävät nuorten etkot pidetään 9.6. klo Helsingissä. Nuorten luottamusjärjestelmän kehittämissuunnitelmasta on keskusteltu nuorisotoimikuntien tapaamisessa syksyllä 2016 ja suunnitelmaa viedään eteenpäin kevään 2017 aikana. Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 keskittyy nuorisotoiminnan osalta vahvasti osastotyöhön ja osastojen nuorisotoimintaan. Myös nuorisotoimikunnan jäsenten yhteyttä omiin kummiosastoihinsa parannetaan ja he ovat mukana tukemassa omia kummiosastojaan nuorten saamisessa mukaan. Seuraavat nuorisotoimikunnan kokoukset: Tampereella toimikunnan puheenjohtajan kotona, -- Nuorten vuosikokouksen yhteydessä Kankaanpäässä , aika tarkentuu kokouksen aikataulun mukaan, -- Piirin vuosikokouksen yhteydessä Hattulassa, aika tarkentuu kokouksen aikataulun mukaan. Piirin hallitus myönsi Antti Haapalahdelle vapautuksen SPR Hämeen piirin Nuorisotoimikunnasta saakka. 14
15 HÄMEEN PIIRIN ENSIAPU-, TER- VEYS- JA VALMIUSTOIMIKUNNAN KUULUMISIA Edellinen ETVA:n kokous pidettiin Hämeenlinnassa, ja siellä käsiteltiin muun muassa seuraavia asioita: Vuoden 2017 toimintasuunnitelman esittely: käytiin läpi toimintasuunnitelmaa ensiavun, terveyden edistämisen sekä valmiuden osalta. Nykyisen kaltainen toimintasuunnitelma koettiin selkeänä ja helppolukuisena. Ydinasiat oli kirjattuna toimintasuunnitelmaan, eikä siihen kaivattu lisäyksiä. Keskusteltiin piirin organisoimasta päivystystestauksesta Piirin ensiapukilpailut : käytiin yleistä keskustelua sääntömuutosehdotuksista. Pienempi ryhmäkoko sai kannatusta, se mahdollistaisi myös pienten osastojen mahdollisuuden osallistua kilpailuihin. Valtakunnallinen ensiapuleiri : KO- MIA! ensiapuleirin esittely. Keskusteltiin KO- MIAN mahdollisuuksista toimia hyvänä rekrytointikeinona uusille ihmisille. Hankaluuden tuottaa tuohon ajankohtaan osuvat päivystykset. Kalenterirahojen jakoperusteiden esittely Lisäksi keskusteltiin Vapepa-korvausten maksatuskäytännöstä Muut asiat: 1. Sovittiin neljä ETVA kokousta vuodelle 2017: Toijala Syke Nokia osaston toimitila Hämeenlinna osaston toimitila Tampere 2. Ensivastesopimus Kanta-Häme: Kanta-Hämeeseen on tehty ensivastesopimus. Ensivastekoulutus tavoiteaika on syksy Valmiushanke Päijät-Häme: käytiin läpi Markku Heikkilän ja Heli Laapotin kehittämishankesuunnitelmaa. Se koettiin erittäin tarpeellisena ja toivottiin, että muutkin osastot Päijät-Hämeen jälkeen hyötyvät koulutusmateriaalista. 4. Tulevia tapahtumia: Terveyspistepäivät, valtakunnalliset syksyllä, keväällä alueellinen Hämeen piirin alueella, 8.2. Anafylaksia koulutusilta Sampolassa, ilmoittautumislinkki on auki. Lahden alueen osaston järjestämä ensiapuharjoitus syksyllä, RJ kurssi suunnitelmissa syyskuun lopulle, 6.5 Kömmähdyksiä kuusikossa maastokisat Kalkussa ETVA:n seuraava kokous klo 18 Toijalan osaston tiloissa. HÄMEEN PIIRIN JÄRJESTÖTOIMI- KUNNAN KUULUMISIA Vuoden viimeinen kokous pidettiin Tampereella. Kokouksessa käsiteltyjä asioita: Kevään 2017 Punainen Risti tutuksi illat: to Tampere, Tampuri, Polttimonkatu 4, Tampere ti Mänttä, osaston tilat, Laivarannankatu 12, Mänttä-Vilppula ke 1.2. Heinola, Tuttavan tupa, Koulukatu 18 ma Lahden alue, osaston tilat, Vapaudenkatu 8 A, Lahti ti Valkeakoski, Cafe Mio, Sääksmäentie 1, Valkeakoski to Tampere, Tampuri, Polttimonkatu 4, Tampere Käytiin läpi syksyn 2016 järjestökoulutuksia ja niiden osallistujamääriä. Koulutuksia on järjestetty seuraavasti (suluissa osallistujamäärä): ti Nastola (1), ke 31.8.Orivesi (4), to 1.9. Tampere (10), Kontti-info, Tampere (18), ke Janakkala (8), ti Lahden alue (3), to Tampere (8), la Tampere, Nuorten Turvatalo (6), ke Tampere (8) Keskusteltiin PR tutuksi iltojen vähäisistä osallistujamääristä miten saada ihmisiä paikalle? Iltojen mainontaan ja markkinointiin tulee kiinnittää jatkossa enemmän huomiota. Vuoden 2017 toiminnansuunnittelua: Järjestötoimikunnan yhteinen toive oli, että ensi vuonna keskitytään erilaisiin juhlavuosiin (Hämeen piiri 80v., Suomi 100 ja SPR 140v.) sekä Yleiskokoukseen, mikä vie osaltaan paljon aikaa etenkin keväällä, mutta myös syksyllä. Keväällä järjestetään sekä Yleiskokouserikoisia varsinaisille edustajille, että kummitapaamisten yhteydessä toteutettavia Yleiskokous- valmennuksia osastoille. Haluttiin, että osastoille markkinoidaan tietoa piirin kustantamista yleiskokouspaikoista, joita on 2 per osasto. Ensi vuonna tavoite on, että yli puolet osastoista osallistuu Yleiskokoukseen. Keskustelua syntyi myös uusien vapaaehtoisten vastaanottamisesta ja uusien jäsenten rekrytoinnista. Puhuttiin aktiivisemmasta jäsenhankinnasta. Sovittiin, että seuraavassa kokouksessa otetaan asia käsittelyyn. Tulevia tapahtumia: Tammikuun promo- ja koulutuspäivät Jyväskylässä Piirin vuosikokous järjestetään la Hattulassa Juteini-keskuksessa Kevään 2017 Järjestötoimikunnan kokoukset: ma klo 17 piiritoimiston neuvottelutila ke klo 17 piiritoimiston neuvottelutila 15
16 Sydämellinen kiitos! Sain perhetyöntekijältä joululahjaksi 70 euron Hyvä Joulumieli -lahjakortin. Olin todella onnellinen ja liikuttunut lahjasta, koska kahden pienen lapsen yksinhuoltajaäidillä on välillä todella tiukkaa rahojen kanssa. Nyt on jääkaappi täynnä jouluruokaa ja haluan kiittää teitä siitä. Saimme Hämeen piirin alueelle jaettavaksi ennätyksellisen määrän eli 1700 Hyvä Joulumieli lahjakorttia, joiden myötä vähävaraisten lapsiperheiden joulupöytään saatiin hankittua jouluruuat ja ehkä näin rahaa jäi myös lasten joululahjoihin. Kampanjan lahjakorttien lisäksi moni piirin osastoista lahjoitti osaston omista varoistaan lahjakortteja paikallisesti, varovaisen arvioni mukaan noin 500 perhettä sai suoraan osastolta apua. Tuhannet kiitokset jälleen yhteistyöstä! Terveisin, Johanna YSTÄVÄTOIMINNAN LYHYTKURSSILTA LISÄÄ TOIMIJOITA! Nyt voitte järjestää kolmen tunnin ystävätoiminnan lyhytkurssin, joka toimii sopivana perehdytyksenä ystävätoimintaan mukaan haluaville. Yhden illan lyhytkurssin voi tuoda osastoon monta uutta ystävätoiminnan vapaaehtoista. Ystävätoiminnan lyhytkurssin voi pitää Punaisen Ristin sosiaalipalvelukouluttaja. Kurssin tavoitteena on tarjota perustiedot Punaisesta Rististä ja vapaaehtoisesta ystävätoiminnasta. Tavoitteena on antaa eväitä vapaaehtoisena ystävänä toimimiseen, herättää ajatuksia ja innostaa mukaan ystävätoimintaan. Lyhytkurssin jälkeen voi osallistua paikkakunnalla mahdollisesti myöhemmin järjestettävälle 12 tunnin ystävätoiminnan peruskurssille. 1. Miettikää mihin ystävätoiminnan tehtäviin tarvitsette vapaaehtoisia. 2. Soittakaa piiriin Johannalle ( ). Sovitaan ajankohta ja paikka kurssille. Johanna etsii kouluttajan, joka on yhteydessä teihin. 3. Mainostakaa kurssia paikallisesti, Rednetissä ja Facebookissa. Valmiita kutsupohjia saatte Johannalta. Kutsukaa ystäviänne ja tuttavianne mukaan kurssille. 4. Ystävätoiminnan vastuuvapaaehtoiset ovat mukana kurssilla ja tarjoavat uusille heti tehtäviä. Tai ainakin ottavat kurssilaisten yhteystiedot ja ovat yhteydessä pian kurssi-illan jälkeen. 5. Kouluttajapalkkio ja matkakulut maksetaan piiristä. Piiri käyttää kurssin kustannuksiin LähiTapiolan tukea, joten osastolle ei tule muita kustannuksia kuin mahdollisesta tilavuokrasta ja tarjoilusta koituvat kustannukset. 16
17 Arvoisa Hämeen piirin osasto, Tänä vuonna on kulunut 80 vuotta siitä, kun Hämeen piiri perustettiin. Koko olemassa olonsa aikana piirimme on ollut edelläkävijä ja aloitteentekijä monella eri saralla. Nytkin olemme yksi Suomen vahvimmista toimijoista kehittäen ja ylläpitäen Punaisen Ristin tehtävää Pirkanmaalla sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Juhlistakaamme merkittävää merkkipaalua näkyvästi vuonna 2017 lisäämällä syksyn toimintasuunnitelmiin valittuja kohtia seuraavasta: 1. Julkaisemme tarinoita ja valokuvia menneiltä vuosilta verkossa sekä näyttelyssä piirin juhlatapahtumassa Tampere-talossa. Pyydämme osastoja lähettämään 1-2 tarinaa historiallisista tai poikkeuksellisista tapahtumista, henkilöistä ja ilmiöistä omalta paikkakunnalta. Tarinoiden tulisi liittyä Punaisen Ristin toimintaan ja pituuden tulisi olla enintään kaksi A4 liuskaa. Materiaalin tulee olla piiritoimistolla mennessä. Otamme mielellämme vastaan myös valokuvia menneiltä vuosilta. Valokuvien arvoa lisää hyvä kuvateksti, josta käy ilmi kuvaaja, kuvassa esiintyvien henkilöiden nimet sekä kuvan tapahtumat. Jokainen osasto voi lähettää viisi parasta kuvaa. Piiritoimistolla on mahdollisuus skannata paperikuvia. Kaikkien tarinoita ja valokuvia lähettäneiden osastojen välillä arvomme kaksi Canon kameraa. Voittajat julkaistaan juhlassa Lähetä kuvat ja tarinat osoitteeseen tai ole yhteydessä Marjut Välimaahan redcross.fi, p ) Järjestämme juhlavuoden tapahtuman jokaisella Hämeen piirin kummialueella. Tapahtuman koordinaattorina toimii osaston oma kummi sekä asiaan nimetty vapaaehtoinen (juhlakoordinaattori). Toivomme lähialueen osastojen päättävän paikasta ja ajankohdasta. Suosittelemme järjestämään juhlatapahtuman osana jotain isompaa tapahtumaa (messut, myyjäiset, teemapäivä, paikallinen juhla, tms.), jolloin juhlavuosi saa suurempaa näkyvyyttä. Juhlavuoden tapahtuman teema voisi olla vahva auttamisen verkosto ja tilaisuudessa voisi olla esillä kohdassa yksi haettuja vanhoja valokuvia suurennettuina. Osastojen vahva historia sekä yhteistyö toistensa ja muiden toimijoiden kanssa on hyvä lähtökohta. Merkkipäivää juhlitaan näkyvästi piiritoimiston ja juhlatoimikunnan toteuttamana piirin ensiapukisoissa 9.9. Asikkalassa sekä varsinaisessa juhlassa Tampereella. 3. Otamme mielellämme vastaan seitsemän periaatteen villasukkia. Osaston neulepuikkojen pyörittäjät saavat toteuttaa oman visionsa Punaisen Ristin periaatteista villasukkien muodossa. Villasukat voi lähettää tai tuoda piiritoimistoon mennessä. Juhlatoimikunta valitsee parhaat villasukat näytille järjestettävään juhlaan Tampereella. Vuoden päätteeksi jouluna villasukat lahjoitetaan Hämeen piirin ystävä toiminnassa mukana oleville. Voimme kertoa merkittävästä juhlavuodestamme tavallisessa viestinnässämme. Hämeen piirin verkkosivuilla hame.punainenristi.fi löytyy päivitetty juhlavuoden kalenteri sekä juhlavuoden logo osastojen viestinnän käyttöön. Sosiaalisessa mediassa voi päivityksissä käyttää risuaitaa #sprhäme80, jolloin tapahtumien seuraaminen helpottuu ja julkaistut materiaalit voidaan helposti kasata yhdeksi kokonaisuudeksi. Ystävällisin terveisin, Juhlatoimikunta
18 Ansiomerkkien hakeminen Ansiomerkkianomukset tulee toimittaa piiriin mennessä. Huomionosoitusohje ja anomuslomakkeet löytyvät Rednetistä: rednet.punainenristi.fi/node/2588 tai niitä voi pyytää Marjutilta, puh Muistattehan myös, että aktiivimerkkejä voi hakea kaikille osaston jäsenille, jotka ovat osallistuneet aktiiviseen toimintaan vähintään kolmen vuoden ajan. TOIMINTA-JA KOULUTUS- TILASTOT, VIELÄ EHTII!!! Tiedot täytetään tammikuun loppuun mennessä Rednetissä osoitteessa: rednet.punainenristi.fi/osastotoimisto. Samasta paikasta voi tulostaa toimintatilastolomakkeen tietojen keräämistä helpottamaan. Olkaa aktiivisia ja huolehtikaa, että osastonne toiminta näkyy myös tilastoissa! Kasvua ja uutta intoa osastotoimintaan! Nyt on mahdollista päästä mukaan kehittämään jotakin uutta ja aivan mullistavaa Punaisen Ristin kotimaan toiminnassa - haastamme halukkaat osastot yhteistyöhön, jonka tuloksena on uusia työkaluja uusien toimijoiden tavoittamiseksi sekä laskevan jäsenmäärän taittaminen reippaaseen kasvuun. Olkaa edelläkävijöitä ja tulkaa rohkeasti mukaan! Sekä koko järjestömme että meidän Hämeen piirin jäsenmäärä on laskenut tasaisesti jo useiden vuosien ajan. Vuodesta 2010 vuoteen 2015 jäsenmäärä on laskenut keskimäärin 1,3 prosentin vuosivauhtia piirimme alueella. Jäsenistömme harventuessa ja ikääntyessä olisi kiireesti löydettävä uusia innokkaita toimijoita, jotta pystymme turvaamaan osastojen toimintavalmiuden myös tulevaisuudessa. Maailma digitalisoituu ja osallistumisen tavat muuttuvat, mikä luo osaltaan paineita kehittää osastotoimintaa vastaamaan vapaaehtoisten tarpeita niin verkossa kuin kasvokkain tapahtuvassa auttamistyössä. Hämeen piirissä on havahduttu tähän muutokseen, ja olemmekin päättäneet lähteä panostamaan osastotoiminnan kehittämiseen. Aloitamme tammikuussa 2017 kaksivuotisen hankkeen, jonka tarkoitus on valmentamalla ja luomalla uusi toimintatapoja kasvattaa Punaisen Ristin jäsenmäärää sekä aktiivisten toimijoiden määrää Hämeen piirin alueella. Lisäksi hankkeessa panostetaan osastojen viestintätaitojen vahvistamiseen digitaalisissa ympäristöissä. Kehittämishanketta tehdään vahvassa yhteistyössä osastojen kanssa ja hanketta se- 18 Kuvaaja: Jani Rutanen kä sen työtapoja räätälöidään osastojen tarpeiden mukaisesti. Hankkeen työntekijänä, järjestötoiminnan kehittäjänä on aloittanut alkaen Noora Pajari, noora.pajari@punainenristi.fi, p Kehittämishankkeen ensimmäinen yhteinen tapaaminen järjestetään yhteistyössä Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun opiskelijoiden kanssa lauantaina klo 10 13, SPR Hämeen piirin koulutustilassa (Rongankatu 11, Tampere). Tapaamisessa lähdemme pohtimaan ideoita jäsenhankinnan kehittämiseen. Mikäli osastonne haluaa ottaa haasteen vastaan ja lähteä mukaan kehittämistoimintaan, ottakaa rohkeasti yhteyttä! Iloisin kehittämisterveisin, Noora Pajari
19 STARTTIVOIMAA HANKE MYÖS HÄMEEN PIIRISSÄ KOTOUTUMISTYÖN TUKENA Kuva: Hanne-Miia Ollikainen Starttivoimaa on 3-vuotinen ( ), SPR:n keskustoimiston koordinoima hanke, joka toteutetaan Hämeen, Kaakkois-Suomen, Savo-Karjalan ja Varsinais-Suomen piirien alueilla. Hanke käynnistyi huhtikuussa 2016 ja rahoittajana toimii EU:n turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (AMIF). Hankkeen tavoitteena on käynnistää ja kehittää yhteistyössä kolmannen sektorin ja viranomaisten kanssa alkuvaiheen kotoutumistoimintoja oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille ja kiintiöpakolaisille. SPR:n osastot ovat toiminnan ytimessä monipuolisen osaamisen ansiosta, mutta keskeistä hankkeessa on nimenomaan paikallisen yhteistyön vahvistaminen kotoutumiskysymyksissä. Mitä järjestöt, seurat tai muut toimijat jo tekevät? Minkälaista vapaaehtoistoimintaa meillä jo on? Miten ne voivat tukea kuntia kotoutumista tukevassa työssä? Arjen apu, läksyhelppi, kielikerhot, ystävätoiminta, ensiapu, urheiluryhmät, kerhot ja klubit, avantouimarit... mitä muuta? Mitkä ovat paikkakunnan toiminnan paikkoja? Vapaaehtoistoiminta tarjoaa uusia toimintamalleja alkuvaiheen kotoutumisen tueksi. Näin vahvistetaan tulijoiden arjenhallintaa ja hyvinvointia sekä uudelle paikkakunnalle kiinnittymistä. 19 Mitä hanke tarjoaa käytännössä? Hankkeen kautta on mahdollista järjestää paikkakunnalle Starttipaja, jossa kunta ja kolmas sektori voivat yhdessä pohtia omaa rooliaan kotoutumisen tuen kannalta - miten me kaikki voimme olla mukana kotoutumisen tukena? Pajan tavoitteena on luoda paikkakuntakohtainen palvelutarjotin, josta voi helposti nähdä paikkakunnan toimijat ja toiminnan paikat. Lisäksi SPR:n osastot voivat saada tukea oman kotimaan valmiutensa lisäämiseen kotoutumisen tuen näkökulmasta. SPR Hämeen piirin alueella on jo käynnistetty uusia arjen asumisavun toimintaryhmiä kuntaan muuton alkuvaiheen tueksi, koulutettu ystävätoimintaan uusia vapaaehtoisia sekä järjestetty verkostoyhteistyöpajoja Starttipaja -nimikkeen alla. Mitä muuta voimme tehdä yhdessä? Lisätietoja: Ota yhteyttä SPR Hämeen piirin vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin Hanne- Miian ja kysy lisää! Hanne-Miia Ollikainen, , hanne-miia.ollikainen@redcross.fi
20 Aattokahvila mahdollisti vaihtoehtoisen joulun vieton SPR Hämeen piiri kokeili ensimmäistä kertaa Tampereella Aattokahvilaa. Ideaa oli toteuttanut aikaisemmin Helsingin ja Uudenmaan piiri ja promoottorina siellä toiminut Pirjo Vesala yhdessä eri osastojen vapaaehtoisten kanssa. Tällaiselle kohtaamispaikalle oli todettu tarvetta. Tätä toteuttamalla pääsimme yhden Punaisen Ristin perustehtävän äärelle: yksinäisyyden lieventämiseen. Kuva: Jouko Lehtisalo Kuka tahansa voi kokea olevansa yksin Yksinäisyys ei katso ikää, sukupuolta, uskontoa tai yhteiskuntaluokkaa. Yksinäisyys voi yllättää kenet tahansa. Joka viides suomalainen kokee yksinäisyyttä joskus ja joka kymmenes, eli puoli miljoonaa meistä, usein. Joka kahdeskymmenes on jatkuvasti yksin. Eniten yksinäisyyttä koetaan nuoruudessa ja vanhana. Yksinäisyys korostuu juhlapyhinä, jolloin on hyvä tarjota vaihtoehtoista tekemisen ja toiminnan paikkoja. Yksinäisyys on hyvin kehollinen asia. Ihmiset oksentavat sitä, kokevat fyysistä pahoinvointia, pahaa oloa ja tyhjyyttä. Mikään muu tekijä ei ole niin vakava hyvinvoinnin ja terveyden kannalta kuin yksinäisyys. Se muuttaa aivojen rakennetta, masentaa, aiheuttaa sydänja verisuonisairauksia ja todennäköisesti osteoporoosia, sanoo yksinäisyyttä pitkään tutkinut professori Juho Saari Tampereen yliopistosta. 20 Mahdollistajia Halusimme luoda paikan, jossa ei ole auttaja ja autettava -rooleja, vaan kaikki paikallaolijat mahdollistivat kahvilan toiminnan läsnäolollaan. Vapaaehtoisten kanssa sovittiin alussa, ettei kenelläkään ole rinnassaan tunnusta, olen täällä sinua varten, vaan kaikki kirjoittivat halutessaan oman etunimensä rintaansa samanlaisille nimipohjille. Näin kaikista paikalla olijoista tuli mahdollistajia. Emme halunneet leimata ketään yksinäiseksi vaan kuka tahansa oli tervetullut huolimatta syystä. Aattokahvilastahan tuli juuri mahdollistajiensa näköinen paikka. Yksi löysi itsensä tarjoamasta ruokaa, toinen pelailemasta toisten paikallaolijoiden kanssa lautapelejä, muutamat esiintyivät soittamalla musiikkia, jotkut edistivät yhdessäoloa taiteilemalla joulupalloja yhteismaalaukseen, toinen piti huolta vieraskirjasta ja kolmas saattoi toimia vain seuramiehenä. Kaikilla oli tärkeä rooli omana itsenään. Pyrimme välttämään myöskään mitään kovin jouluaiheista menoa. Tärkeintä oli yhdessäolo ja näkyväksi tuleminen. Moni mukana Aattokahvilaa oli mahdollistamassa myös muitakin kuin vapaaehtoisia. Tampereen seudun joukkoliikenteen busseissa pyöri mainoksia kuukautta ennen Aattokahvilaa. Stockmann lahjoitti ruokaa kävijöille niin paljon, että saimme jakaa ruokaa myös mukaankin. Nuorten Turvatalo oli auki samaan aikaan ja Kontti järjesti sohvia ja nojatuoleja olohuonemaisen tunnelman luomiseksi. Toivommekin kovasti, että ensi vuonna vapaaehtoiset toteuttavat Aattokahvilan keskenään nyt kun malli on luotu niin täällä Tampereella kuin muuallakin Hämeen piirin alueella. Näin tekivät oma-aloitteisesti Ruoveden osastokin ja olivat auki samaan aikaan kun Tampereen Aattokahvila. Iloisia kasvoja Tampereella saavutimme noin 100 hengen kävijämäärän. Kahvilasta saadut terveiset ovat olleet positiivisia. Yksi sanoi että tästä voisi tulla perheemme perinne ja juuri ennen sulkemista kuulin sellaisen lauseen, jonka takia Aattokahvila kannatti toteuttaa: Tämä oli paras jouluni ikinä. Anu-Rohima Mylläri
21 TAPAHTUMAT JA VIRKISTYS Ystävien (sisältää myös monikulttuurisen ystävätoiminnan) juhlatapaaminen Tampereella Vuonna 2017 ei pidetä ystävien aluepalavereja vaan tapaamme juhlavasti isommalla porukalla Tampereella lauantaina Rennon juhlava tapaaminen pidetään ravintola Ziberiassa, Finlaysonin vanhalla tehdasalueella. Tarjolla on maittavaa lounasta ja monipuolista ohjelmaa klo Tämän jälkeen, alkaen klo 18 juhlaväelle on Tampereen kaupungin vastaanotto Museokeskus Vapriikissa. Juhla on kiitos arvokkaasta vapaaehtoistyöstä ja siten osallistujille maksuton. Toivomme että osastot kustantaisivat osallistujien matkakulut juhlaan. Laittakaahan siis jo päivämäärä kalenteriin ja informoikaa ystäviä osastossanne tästä juhlatapaamisesta. Ilmoittautuminen tilaisuuteen avautuu tammikuun lopulla ja juhlimaan pääsevät 250 ensin ilmoittautunutta. Osastojen yhdyshenkilöt tulevat saamaan postia asiasta tammikuussa. KÖMMÄHDYKSIÄ KUUSIKOSSA KALKUSSA Suomen Punaisen Ristin Tampereen osasto kutsuu kaikki ensiaputaitoiset joukkueet mittelemään taitojaan Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskukseen Kalkkuun (Kalkun kehätie 4, Tampere) ensiavun maastokisoihin Kömmähdyksiä kuusikossa maastokisojen teemana on tänä vuonna elokuvakohtaukset, joten yllätyksellinen ja elämyksellinen kisa tiedossa! Logistiikkakeskukseen ja sen lähiympäristöön on toteutettu elokuvakohtauksien pohjalta ensiapuun ja pelastamiseen liittyviä rasteja, joissa todellisuus on taruakin ihmeellisempää! Kisat ovat hieno mahdollisuus testata ja kerrata omia ensiaputaitojaan, kehittää joukkueen yhteistyötä ja pitää hauskaa. Rastitehtävien arviointi perustuu soveltuvin osin Suomen Punaisen Ristin ensiapuohjeisiin. Kilpailuun ovat tervetulleita kaikki ensiavusta kiinnostuneet joukkueet. Joukkueesta kuitenkin ainakin yhdellä tulee olla vähintään EA1-tasoiset ensiaputaidot. Joukkueen koko voi olla 4-6 henkilöä. Mikäli joukkueessa on alaikäisiä kilpailijoita, niin heille täytyy olla nimettynä vähintään yksi täysiikäinen huoltaja. Kisan aikana jokainen kilpailija on vakuutettu Punaisen Ristin vakuutuksella. Vakuutus kattaa vapaaehtoisten henkilötapaturmat, ei esinevahinkoja eikä sairastapauksia. Suomen Punaisen Ristin toiminnassa sattuneissa tapaturmissa ja vahingoissa ovat etusijalla toimijoiden omat henki-, vapaa-ajan tapaturma- sekä kotivakuutukset. Ilmoittautumiset mennessä oheisen linkin kautta: Osallistumismaksu: 60 / joukkue Osallistumismaksu pitää maksaa mennessä Suomen Punaisen Ristin Tampereen osaston tilille FI Tekstiksi: Maastokisa 2017, joukkueen nimi Kisakuulumisia voi seurata Facebookissa ja Twitterissä. Tägätkää omat kuulumisenne ja päivityksenne #kommahdyksiakuusikossa Kisa-trailerit: Lisätietoja: Sähköposti: sprtampere.maastokisat@gmail.com (linkki lähettää sähköpostin) Facebook: 21
22 KOULUTUSTA YSTÄVÄTOIMINNAN LYHYTKURSSI Tampereella klo Piiritoimiston koulutustilassa, osoitteessa Rongankatu 11. Ystävätoiminnan lyhytkurssin sisältö: Suomen Punainen Risti ja ystävätoiminta, vapaaehtoistoiminta ja sen pelisäännöt, ystävätoiminta Tampereella ja lähikunnissa. Kurssin käyminen ei sido sinua toimintaan. Kurssin käytyäsi voit toimia vapaaehtoisena ystävänä ryhmässä, ikäihmiselle tai maahanmuuttaneelle. Maahanmuuttajaystävätoimintaan ryhtyvältä edellytämme myös neljän tunnin Tulijan tukena -kurssin käymistä. Seuraava kurssi on 6.3. klo 17 Tampereen osaston toimintakeskuksessa Tampurissa. Ilmoittaudu Lyyti ilmoittautumisjärjestelmän kautta mennessä YSTÄVÄVÄLITYSTEN KEHITTÄMISEN JA TUKEMI- SEN TYÖPAJA KETTU Tampereella klo Piiritoimiston koulutustilassa, osoitteessa Rongankatu 11. Ystävävälittäjien kehittämisen ja tukemisen työpajassa saat ajantasaista tietoa ja valmiuksia ystävävälitysten kehittämiseen, mm. sähköiseen ystävävälitykseen ja keskittämiseen. Työpajassa ystävävälittäjät tapaavat toisiaan ja saavat vaihtaa kokemuksiaan. Ilmoittautuminen Hämeen piirin verkkosivujen tapahtumakalenterin kautta: hame.punainenristi.fi ja_tukemisen_tyopaja_kettu_2406 NUORTEN LEIRIKOULUTUS JA TEEMALEIRI Kangasalla Vahderpään leirikeskuksessa, Vahderpääntie 84, Kangasala. Kenelle: Ensi kesän leiriohjaajille, leiripomoille, muulle leirihenkilökunnalle ja muuten vaan kiinnostuneille. Ohjelmassa tuttuun tapaan käytännönläheistä asiaa, yhdessäoloa ja hauskaa puuhastelua. Tervetuloa! Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen Hämeen piirin verkkosivujen tapahtumakalenterin kautta: hame.punainenristi.fi YSTÄVÄVÄLITYSTEN KEHITTÄMISEN JA TU- KEMISEN TYÖPAJA KETTU Hämeenlinnassa klo Osoitteessa Palokunnankatu 20A Kenelle: Ensi kesän leiriohjaajille, leiripomoille, muulle leirihenkilökunnalle ja muuten vaan kiinnostuneille. Ohjelmassa tuttuun tapaan käytännönläheistä asiaa, yhdessäoloa ja hauskaa puuhastelua. Tervetuloa! Ilmoittautuminen Hämeen piirin verkkosivujen tapahtumakalenterin kautta: hame.punainenristi.fi tukemisen_tyopaja_kettu_8934 ARVOSTAVA KOHTAAMINEN -KOULUTUS, KANS- SAKULKIJAKSI OMAISHOITOPERHEELLE Tampereella klo Piiritoimiston koulutustilassa, osoitteessa Rongankatu 11. Kouluttaudu nyt ja lähde mukaan kanssakulkijaksi! Kanssakulkija-toiminta on ystävätoimintaa, jossa vapaaehtoiset vierailevat omaishoitoperheiden luona. Kanssakulkija-toiminta tarjoaa omaishoitoperheille mahdollisuuden virkistykseen ja kodin ulkopuoliseen kanssakäymiseen perheen omassa elinympäristössä. Kanssakulkija-vapaaehtoiset vierailevat pareittain tai yksin omaishoitoperheiden luona sovitusti. Ilmoittautuminen Hämeen piirin verkkosivujen tapahtumakalenterin kautta: hame.punainenristi.fi ARVOSTAVA KOHTAAMINEN -KOULUTUS, KANS- SAKULKIJAKSI OMAISHOITOPERHEELLE Hämeenlinnassa klo Paikkatiedot ja ilmoittautumiset ilmoitetaan myöhemmin. Kouluttaudu ja lähde mukaan kanssakulkijaksi! Kanssakulkija-toiminta on ystävätoimintaa, jossa vapaaehtoiset vierailevat omaishoitoperheiden luona. Kanssakulkija-toiminta tarjoaa omaishoitoperheille mahdollisuuden virkistykseen ja kodin ulkopuoliseen kanssakäymiseen perheen omassa elinympäristössä. Kanssakulkija-vapaaehtoiset vierailevat pareittain tai yksin omaishoitoperheiden luona sovitusti. 22
23 ARVOSTAVA KOHTAAMINEN -KOULUTUS, KANS- SAKULKIJAKSI OMAISHOITOPERHEELLE Lahdessa klo Paikkatiedot ja ilmoittautumiset ilmoitetaan myöhemmin. Kouluttaudu ja lähde mukaan kanssakulkijaksi! Kanssakulkija-toiminta on ystävätoimintaa, jossa vapaaehtoiset vierailevat omaishoitoperheiden luona. Kanssakulkija-toiminta tarjoaa omaishoitoperheille mahdollisuuden virkistykseen ja kodin ulkopuoliseen kanssakäymiseen perheen omassa elinympäristössä. Kanssakulkija-vapaaehtoiset vierailevat pareittain tai yksin omaishoitoperheiden luona sovitusti. VARHAISEN PUUTTUMISEN KURSSI (VarPu) PÄIHDETYÖN KOULUTUSTA TAM- PEREELLA VarPu koulutus antaa hyvät tiedot päihteistä, huumeiden käyttökulttuureista ja päihdetilanteestamme. Kurssilta saa valmiuksia tunnistaa käyttäjiä, kohdata heidät kokonaisvaltaisesti, ottaa päihteiden käyttö puheeksi käytön eri vaiheissa ja ohjata palveluiden piiriin. Kurssi on suunnattu yli 18-vuotiaille. Kurssi sopii erityisen hyvin huumeita ja muita päihteitä kokeilevia ja käyttäviä kohtaaville, esim. festari- ja EA-päivystäjille, pluspisteiden ja turvatalojen vapaaehtoisille, mutta myös kaikille muille asiasta kiinnostuneille ja viranomaisille, jotka työskentelevät kokeilijoiden/käyttäjien kanssa. Kurssin hinta on 20 e SPR jäsenille, 40 e ei jäsenille. Kurssin järjestää SPR Hämeen piiri. Kurssin alustava aikataulu on la 9:30-19:00 ja su 9:30-16:30. Tarkempi aikataulu ja kutsukirje tulevat muutamaa viikkoa ennen kurssia. Ilmoittautuminen Hämeen piirin verkkosivujen tapahtumakalenterin kautta: hame.punainenristi.fi Lisätietoja: Hanne-Miia Ollikainen, , hanne-miia.ollikainen@redcross.fi TULIJAN TUEKSI KURSSI TAMPEREELLA YSTÄ- VÄKSI MAAHAN MUUTTANEELLE Tulijan tueksi -kurssi on tarkoitettu maahan muuttaneiden ystävinä tai tukena toimimisesta kiinnostuneille. Kurssille osallistujilla tulisi olla käytynä Punaisen Ristin ystäväkurssi, mutta voit suorittaa kurssin, jos aiot osallistua myös ystäväkurssille lähiaikoina. Erityisen suuri tarve on miespuolisille ystäville! Kurssin tavoitteena on, että kurssilaiset ymmärtävät paremmin maahan muuttaneiden arkea sekä niitä mahdollisuuksia, joita vapaaehtoisella on arjen tukemiseen. Kurssilla käsitellään muun muassa kotoutumista ja sen prosesseja sekä kaksisuuntaisuutta. Tämän lisäksi keskustellaan pakolaisuudesta, Suomesta maahanmuuttomaana ja kulttuurisesta vuorovaikutuksesta. Kurssilla esitellään myös Tampereen osaston monikulttuurista toimintaa, johon kurssilaiset voivat halutessaan lähteä mukaan. Kurssi on ilmainen ja toteutetaan yhteistyössä SPR Hämeen piirin ja SPR Tampereen osaston kanssa. Ilmoittautuminen Hämeen piirin verkkosivujen tapahtumakalenterin kautta: hame.punainenristi.fi Lisätietoja: Hanne-Miia Ollikainen, , hanne-miia.ollikainen@redcross.fi Punaisen Ristin perehdytystä kaikille kiinnostuneille Tämänkin vuoden aikana järjestetään Punainen Risti tutuksi iltoja, joiden tarkoitus on antaa perustietoa Punaisen Ristin toiminnasta ja järjestöstä yleensä. Jokaiselle verkkosivujen kautta ilmoittautuneelle toiminnasta kiinnostuneelle lähtee piiristä kutsu tulla mukaan ja osastot voivat kutsua mukaan kaikki uudet toimijansa! Tilaisuudet ovat maksuttomia ja kaikille avoimia, ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Illan kesto on kaksi tuntia, klo Illan vetäjinä toimivat järjestökouluttajat, lisäksi kaikilla lähialueen osastoilla on mainio tilaisuus kertoa omasta toiminnastaan. to Tampere, Tampuri, Polttimonkatu 4, Tampere ti Mänttä, osaston tilat, Laivarannankatu 12, Mänttä-Vilppula ke 1.2. Heinola, Tuttavan tupa, Koulukatu 18 ma Lahden alue, osaston tilat, Vapaudenkatu 8 A, Lahti ti Valkeakoski, Cafe Mio, Sääksmäentie 1, Valkeakoski to Tampere, Tampuri, Polttimonkatu 4, Tampere Nyt kannattaa hyödyntää nämä illat uusien vapaaehtoisten vastaanotossa ja jo toiminnassa olevien järjestöperehdytyksessä! Kyselkää lisää Marjutilta, marjut.valimaa@redcross. fi, puh Monikulttuurinen toiminta, koulutukset: Osastoissa nimettyjen monikulttuurisuusvastaavien tapaaminen Hämeenlinnan Kumppanuustalolla, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna lauantaisin klo 10-15: 4.2, 1.4, 2.9 ja Rasisminvastainen viikko viikolla
24 Vuoden 2016 kasvattajaosastoksi valittiin Asikkalan osasto Kiitospuhe Arvoisa puheenjohtaja Torstila, pääsihteeri Kumpula, keskustoimiston väki ja muu gaalayleisö. Minulla on kunnia toimia osastoni äänitorvena ja pitää tämä kiitospuhe. Ensinnäkin, kiitos keskustoimistolle tästä huomionosoituksesta, jonka olette antaneet Asikkalan osastolle. Haluan myös kiittää teitä siitä yhteistyöstä, jota vuosien varrella olemme tehneet. Erityiskiitos Johannalle, joka on neuvonut, auttanut ja tukenut kaikessa nuorisotyöhön liittyvässä ja innostanut rekrytoimaan yhä enemmän nuoria mukaan. Nuorisotyön juurtumista keskeiseksi osaksi osastomme toimintaa voisi hyvin kuvata kolmion avulla. Kun kaksi tukee kolmatta ei kukaan kaadu ja homma toimii. Tämän kolmion kaksi sivua on jo mainittu: ne ovat Asikkalan osasto ja keskustoimisto. Kolmas sivu on Hämeen piiri. Ilman oman piirimme tukea kolmiomme olisi lyyhistynyt kasaan alta aikayksikön. Nuorisotyön suunnittelijat ja osastomme kummit, nykyiset ja entiset, ovat antaneet käytännön vihjeitä ja työkaluja siihen, kuinka toimintaa voi kehittää ja he ovat tulleet myös kuulemaan meitä ihan kasvotusten. Suuri hatunnosto kuuluu siis myös Hämeen piirille. ovat vapaaehtoisina myös muissa toimintaryhmissä ja teemme opintoretkiä sinne sun tänne, viimeisimpänä olimme Tanskassa viime kesänä. Näiden lisäksi on olemassa kaksi asiaa, jotka tekevät osastomme nuorisotoiminnasta uniikkia. Ensinnäkin koulutukset. Osastomme hallitus on päättänyt motivoida ja palkita nuoria ilmaisilla koulutuksilla. Siis niin, että osasto maksaa kokonaisuudessaan ensiapukurssien ja vuositapaamisten osallistumismaksut. Toiseksi, osastomme ajokortilliset aikuiset aina puheenjohtajasta nuorisoryhmäläisten vanhempiin, ovat kuljettaneet nuoriamme erilaisiin tapahtumiin, mm. juuri vuositapaamisiin. Usein on jouduttu lähtemään omalla tai vuokra-autolla. Nykyään osastollamme on pikkubussi, joka mahdollistaa kaikille toimintaryhmille, myös nuorille, sujuvan ja sopuisan matkan kauemmaskin. Tätä toimivaa kokonaisuutta osaston sisällä voidaan myös kuvata kolmiona. Järjestöltä saadun tuen lisäksi toimiva toimintaryhmä tarvitsee osaston luottamuksen, toteuttajia sekä osallistujia. Kiitokset siis myös omalle, iki-ihanalle nuorisoryhmällemme ja erityisesti ryhmänvetäjäkollegoilleni Matille ja Tommille. Viimeiseksi haluan kiittää kaikkia niitä, joille kiitos kuuluu, mutta joita en ole muistanut vielä mainita, Luulenpa, että suurin osa teistä, hyvä gaalayleisö, ei ole koskaan kuullutkaan Asikkalan osastosta. Tutusta laulusta poiketen puiset rattaat kulkevat hyvin, sillä kuten aiemmin sanottu, nuorisotoiminta on noussut keskeiseksi osaksi osastomme toimintaa. Meillä on aktiivinen nuorisoryhmä, nuoret Muistakaa, että yhteistyö on voimaa!!! Kiitos. Tiitu-Lotta Paju Kuva: Akseli Muraja 24
25 Hämeenkyrön osaston jäsenmäärä hurjassa kasvussa Hämeenkyrössä on kääritty hihat ylös jäsenhankinnassa. Jäsenmäärästä kertova Exceltaulukko loistaa kirkkaan vihreällä ja osoittaa hurjaa +32% nousua vuoden sisällä. Tapasimme paikallisosaston aktiivin, Kari Lehtiniemen kanssa ja tässä lyhyesti kasvun taustalla vaikuttavat tekijät: 1. Osaston hallitus totesi tilanteen olevan heikko ja luottamushenkilöt päättivät alkaa toimenpiteisiin 2. Jäsenhankintaan osallistuivat kaikki hallituksen jäsenet sekä muut osaston aktiivit 3. Ensimmäiseksi kysyttiin sukulaisilta ja tutuilta, sen jälkeen pidettiin esittelypöytää S-Marketin edessä, jossa ihmisiä tartuttiin hihasta ja kysyttiin suoraan. Jäseneksi alkaneiden välillä arvottiin hieno reppu ja jokainen uusi sai kynän. Henkilökohtainen kysyminen on ollut tulosten taustalla. 4. Jokaiselle uudelle jäsenelle on järjestetty tai järjestetään aloitushaastattelu, jossa kartoitetaan heidän toiveensa jäsenyyden suhteen. 5. Loistavasta tuloksesta johtuen sekä alkuhaastatteluiden jälkeen Hämeenkyrössä aloitetaan ensiapuryhmätoiminta ensi vuoden aikana. Videohaastattelu nähtävissä Punaisen Ristin Hämeen piirin youtube-kanavalla: 25
26 Orivedelle perustettiin uusi ensiapu- ja valmiusryhmä Onnistumisen avain oli täsmärekrytointi sosiaalisessa mediassa Alarivi vasemmalta: Mikael Latva, Greta Andersén, Kirsi Lasonen, Pirjo Nykyri, Nelli Jokela ja Martti Vuorinen Takarivi vasemmalta: Suvi Latva, Mikko Viinamäki, Leila Peltomäki, Heikki Kirjavainen ja Anna Kymäläinen Kuvasta puuttuvat Heidi Ahonen, Riitta Eskola, Leila Tuominen ja kuvaaja Satu Yrjölä Eilen järjestimme ea-ryhmäillan, jossa teemana oli SPR organisaationa sekä Rednetiin rekisteröityminen, lisäksi kävimme läpi vitaalien mittaamista ja tarkkailua, hengitys & verenkierto, sykkeen ja verenpaineen mittaaminen sekä näihin liittyvät normaaliarvot, oireet ja poikkeavuudet. Suurin osa ryhmästä (paikalla 11 hlöä, kaksi puuttui) oli kuullut asiasta nimenomaan Facebook-ryhmien kautta, esim. Orivesi-ryhmä tai Orivedellä tapahtuu -ryhmä. Yksi henkilö oli huomannut Oriveden Sanomista ilmoituksen, joten tehokkainta markkinointia oli siis nähtävästi tuo sosiaalinen media. Ryhmäläiset ovat hyvin innostuneita, ikähaitari on 22-vuotiaista yli 60-vuotiaisiin, tämä toimii todella hyvin erilaisen työ- ja elämäntaustan vuoksi. Iällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä hyvän yhteishengen luomiseksi, ryhmässä on leppoisaa ja viihtyisää! Suurin osa on kiinnostunut ea-päivystystoiminnasta, jokunen myös henkisestä tuesta. Kaikilla on halu auttaa tavalla tai toisella sekä toimia ryhmässä yhdessä. Tässä ea-ryhmäläisten kertomuksia: Martti Vuorinen, 48v: Loppusyksystä 2016 huomasin facessa jaetun ilmoituksen perusteilla olevasta EA-ryhmästä. Vanhan VPK-taustan ja uimavalvojan ammatin kokemusten verestäminen kiinnosti, joten mukaanhan oli päästävä. Avauspäivänä tuli paljon asiaa ja päivystysryhmän perustamisestakin oli puhetta. Eikä ryhmään halukkaille tarjottu EA1-kurssikaan kiinnostusta vähentänyt. Muutama kerta on nyt kokoonnuttu ja samanhenkisten ihmisten kanssa on ollut mukavaa touhuta ja jakaa kokemuksia. Tulevalta onkin helppo odottaa kivaa harrastamista ja toivottavasti jossain vaiheessa myös kurssitusten myötä päivystystehtäviäkin. Nelli Jokela, 22 v: Sain kuulla ea-ryhmästä facebookista tutun kautta. Pohdin hetken ja rohkaistuin lähtemään mukaan! Ensiapukerhossa lapsena mukana olleena innostuin ensiaputoiminnasta. Lapsesta asti haaveeni oli sairaanhoitajan ammatti, erityisesti ambulanssissa työskentely, nyt kuitenkin olen opiskellut aivan täysin erialalla ja halusin tutustua tähän alaan SPR:n kautta harrastuksen muodossa. Alun fiilikset ovat oikein positiiviset ja kiinnostus herää koko ajan lisää. Odotan tulevilta tapaamisilta hyvän yhteishengen jatkumista ja hyviä ryhmäiltoja, haasteellistenkin asioiden parissa. Tavoitteena kehittää itseään mahdollisimman pitkälle. Päivystystoiminta kiinnostaa! Pirjo Nykyri 44 v: Muutin viime kesänä Orivedelle ja mietin, mihin toimintaan lähtisin mukaan ja samalla tutustuisin uusiin ihmisiin. Nähtyäni ilmoituksen Orivedelle perustettavasta SPR:n earyhmästä, innostuin asiasta ja menin mukaan infotilaisuuteen, missä toiminnasta kerrottiin lisää. Ja siitä eteenpäin taas viikonlopun kestävälle EA1-kurssille, joka olikin todella antoisa ja mielenkiintoinen. Johtuen varmasti koulutuksen vetäjästä, innostavasta ja energisestä Pirjo Mattilasta. Kiitos hänelle! Uusi ryhmämme koostuu eri-ikäisistä ihmisistä, joka onkin varmasti ryhmämme suuri rikkaus, meillä on paljon elämänkokemusta ja erilaisia näkökantoja asioihin. Myös ryhmämme vetäjät Satu ja Greta ovat huipputyyppejä, joiden johdolla on mukava ja turvallinen olo jatkaa ryhmässämme eteenpäin aina päivystysryhmään saakka. Haluaisin itse osallistua jatkossa tuleville kursseille, mahdollisesti henkisen tuen kurssille ja EA2-kurssille yms. "Yleinen tilanne tällä hetkellä maailmassa, pakolaiset ja Suomeen tulleet turvapaikanhakijat, Syyrian tilanne yms panee miettimään mitä itse voisin tehdä, miten auttaa tässä omassa pienessä "syrjäkylässä" Euroopan reunalla apua tarvitsevia... SPR:n kautta on hyvä kanava lähteä toimintaan mukaan, koska toiminta on hyvin organisoitua, puolueetonta ja niin monimuotoista, että jokaiselle löytyy varmasti oikea kanava lähteä toimintaan mukaan." Satu Yrjölä 26
27 NÄLKÄPÄIVÄTULOS 2016 Osasto Aitoo 740, Asikkala 1813, Eräjärvi Forssa 3817, Hattula 1885, Hauho 2351, Heinola 2621, Hollola 1801, Hämeenkoski Hämeenkyrö 2904, Hämeenlinna 12147, Härmälä 1544, Janakkala 4605, Jokioinen 1798, Juupajoki 3034, Kalvola 780, Kangasala 10985, Kihniö-Parkano 655, Kuhmalahti 563, Kuhmoinen 3930, Kuru Kylmäkoski 929, Kärkölä 236, Lahden alue 8667, Lempäälä 7621, Lielahti 7041, Loppi 3520, Luopioinen 1228, Länsi-Teisko 905, Messukylä 10798, Mänttä 3650, Nastola 1924, Nokia 7538, Orivesi 2095, Padasjoki 310, Pirkkala 2962, Pälkäne 1815, Riihimäki 10076, Ruovesi 2826, Sääksjärvi Hl 1347, Tammela 1979, Tampere 18995, Tampere-Hervanta 3329, Teisko 138, Tervakoski 2053, Toijala 4037, Urjala 801, Valkeakoski 6384, Vesilahti 1291, Viiala 684, Viljakkala 747, Vilppula 2050, Virrat Ydin -Häme 2309, Ylöjärvi 4674, Ypäjä 383, Koulut Muut 645 piiritoimisto 562, Yhteensä ,
28 TAPAHTUMAKALENTERI 2017 TAMMIKUU Starttipaja - kunta ja kolmas sektori kotoutumisen tukena Hausjärvi Ensihuollon jatkokurssi Tampere Yleisötilaisuuksien ensiapupalvelut Lahti, Vapuri Rinnepäivystyskurssi Messilä Punainen Risti tutuksi -ilta Tampere, Tampuri Tulijan tueksi -lyhyt kurssi Tampere Yleisötilaisuuksien ensiapupalvelut Tampere, Tampuri Etsinnän peruskurssi Kalkku Uusien luottamushenkilöiden koulutus Piiritoimiston koulutustila Valtakunnalliset kouluttaja- ja promopäivät Jyväskylä EA1 hälytysryhmäläisille Tampere Arjen asumisapu koulutus, 2h Forssa Yleisötilaisuuksien ensiapupalvelut Forssa Ideat lentoon! -työpaja jäsenhankinnasta Piiritoimiston koulutustila Punainen Risti tutuksi -ilta Mänttä, Riihikallio HELMIKUU Punainen Risti tutuksi -ilta 1.2. Heinola, Tuttavan tupa SPR Hämeen piirin osastojen moku-yhdyshenkilötapaaminen 4.2. Hämeenlinna Yleisötilaisuuksien ensiapupalvelut 4.2. paikka avoin Henkeä uhkaava allerginen reaktio, luento klo Sampola, Tampere Ensihuollon peruskurssi Tampere Ystävänpäivä koko piiri Maakuntatoimikunnan kokous Tampere Ensiapupäivystäjän peruskurssi osa I Tampere Vapepalaisten EA2-kurssi Tampere Ystävätoiminnan lyhytkurssi Tampere Kartat ja koordinaatit-teemapäivä Tampere MAALISKUU Tulijan tueksi- lyhytkurssi 6.3. Tampere Varhaisen puuttumisen kurssi (VarPu) Tampere Ystävävälitysten kehittämisen ja tukemisen työpaja Tampere Vapepan peruskurssi Tampere Ensihuollon peruskurssi Henkisen tuen peruskurssi Tampere Arvostava kohtaaminen -koulutus kanssakulkijoille Tampere Rasisminvastainen viikko koko piiri Viestikurssi Tampere Nuorten leirikoulutus ja teemaleiri Vahderpää, Kangasala HUHTIKUU SPR Hämeen piirin osastojen moku-yhdyshenkilötapaaminen 1.4. Hämeenlinna Ystävien juhlatapaaminen 8.4. Tampere Piirin vuosikokous Hattula Ystävävälitysten kehittämisen ja tukemisen työpaja Hämeenlinna GPS-teemapäivä 1.4. Tampere Tieturvakurssi 1.4. Tampere EA2 hälytysryhmäläisille Etsintäkurssi Tampereen seutu Punainen Risti tutuksi -ilta Lahti Punainen Risti tutuksi -ilta Valkeakoski Punainen Risti tutuksi -ilta Tampere, Tampuri TOUKOKUU Kömmähdyksiä kuusikossa - ensiavun maastokisat 6.5. Tampere, Kalkku Yritysvierailu logistiikkakeskukseen Tampere, Kalkku Punaisen Ristin viikko Koko piiri Hämeen nuorten yhteinen teemapäivä SPR Race varmistuu lähempänä KESÄKUU Yleiskokous Helsinki HEINÄKUU ELOKUU Vapepan valtakunnallinen ILMI -yhteisharjoitus Koko piiri SYYSKUU SPR Hämeen piirin osastojen moku-yhdyshenkilötapaaminen 2.9. Hämeenlinna Nälkäpäivä koko piiri Ensiapukilpailut Hämeen piiri 9.9. Asikkala Nuorten kerhonohjaajakoulutus + teemaleiri varmistuu lähempänä Arvostava kohtaaminen -koulutus kanssakulkijoille Hämeenlinna Ensihuollon jatkokurssi Riihimäki LOKAKUU Valtakunnalliset terveyspistepäivät Helsinki MARRASKUU SPR Hämeen piirin osastojen moku-yhdyshenkilötapaaminen Hämeenlinna Arvostava kohtaaminen -koulutus kanssakulkijoille Lahti 28
29 VALMIUDEN JA VAPEPAN VUOSI 2017 TAMMIKUU Tapaturmapäivä HÄMEEN PIIRI SPR sisäisen turvallisuuden seminaari Kokonaisvalmiuden arviointi (KT, HUP, OULU, HÄME) Vapepa-johtaja koulutus, Pohjois-Savo, Kuopio Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Muuttuva Suomi - Turvallisempi Suomi Turku Häme Valmiusavaus HELMIKUU 4.2. Vapepa-johtajien täydennyskoulutus, Nynäs Talvipäivät ja VP kokous 6.2., Jyväskylä päivä MAALISKUU 6.3. Vapepa työvaliokunta Valmiuspäällikkökokous, Oulun piiri Vapepa-johtaja koulutus, Nynäs Rasismin vastaisen viikon tapahtuma, Helsinki Vapepa keskustoimikunta HUHTIKUU Valmiuskouluttajien sisältöosa TOUKOKUU 4.5. Valmiuspäällikkökokous, Nynäs Heimari VIII yhteistyökokous, Nynäs 4.5. Vapepa työvaliokunta Lappi (LAVI) Alueellinen valmiusharjoitus Etsinnän maastojohtajakurssi & Etsintäkurssi Pori, Pastuskerin leirikeskus KESÄKUU Yleiskokous, Helsinki HEINÄKUU ELOKUU ILMI 2017 Vapepan yhteisharjoitus Pelastuspalveluseminaari 26 - Suomi 100 ekstra, Saariselkä Valmiuspäällikkökokous, Åboland? SYYSKUU 4.9. Vapepa työvaliokunta ja keskustoimikunta Nälkäpäivä LOKAKUU Valmiuskouluttajien täydennyskoulutus, Nynäs Toimialatapaamiset Vapepa työvaliokunta MARRASKUU Pirkanmaa (LSSAVI) Valmiusharjoitus (alueellinen) Kanta-Häme ja Päijät-Häme (ESAVI) Valmiusharjoitus (alueellinen) Vapepa keskustoimikunta Etelä-Savo (ISAVI) Valmiusharjoitus (alueellinen) Valmiuspäällikkökokous Valtakunnallinen Vapepa-foorumi (Vaasa?) JOULUKUU Suomi 100 vuotta! 29
30 Piirin henkilökunta: sähköpostit SUOMEN PUNAINEN RISTI HÄMEEN PIIRI Järjestötiedote 1/2016 Levikki 650 kpl Käyntiosoite: Rautatienkatu 17-19, 2krs., Tampere Postiosoite: PL 369, Tampere Vaihde: Myymälä ja palvelupiste avoinna: ma-to pe Internet: hame.punainenristi.fi Sähköpostiosoitteet: Faksi: (03) Ensiapukurssien valtakunnallinen palvelunumero: Pankkiyhteys: TSOP FI Sampo FI Lahjoitukset SPR:n Hämeen piirin toiminnan tukemiseksi TSOP FI Hämeen piirin sivujen taitto: Suvi Oksa Hämeen piirin sivujen toimitus: Noora Pajari Valtakunnallisten sivujen toimitus: Suomen Punaisen Ristin keskustoimisto/viestintä, Tehtaankatu 1 a, Helsinki, puh Toimittaja: Mari Mäkinen, , mari.makinen@punainenristi.fi Kuvat: Suomen Punaisen Ristin kuva-arkisto. Taitto: Liisa Åker, , liisa.aker@ punainenristi.fi Paino: PK-paino Tampere 2016 Seuraavan tiedotteen aineistot Nooralle (noora.pajari@ redcross.fi) Toiminnanjohtaja Pentti Savolainen Ensiapu- ja terveystoiminnan päällikkö Pirjo Mattila , Sosiaalitoiminnan päällikkö Johanna Raivio , Valmiuspäällikkö Valtteri Väyrynen , Nuorisotoiminnan suunnittelija Heini Lumio Järjestötoiminnan suunnittelija Marjut Välimaa , Järjestötoiminnan kehittäjä Noora Pajari Kurssisihteeri Riitta Konttinen , Myyntisihteeri Petri Peltonen , Taloussihteeri, poissa 5.3. asti Raili Ruojärvi-Koivumäki , Taloussihteeri Leena Laaksonen Talouspäällikkö Päivi Lahtinen , Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Hanne-Miia Ollikainen Toimiala-avustaja Aaro Huttunen Vastaanottotoiminnan johtaja Minna Jussila , Sosiaaliohjaaja yksityismajoittujien yksikkö Emma Peura , Monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä Anu-Rohima Mylläri Ystävätoiminnan ja omaishoitajien tukitoiminnan kehittäjä Marjo Lehtinen Ensiavun ja terveystiedon kouluttajat Virve Kinnunen ja Soile Wilén 2/2017 osastojen materiaalit piirissä ke Lehti ilmestyy viikolla 14 3/2017 osastojen materiaalit piirissä ke Lehti ilmestyy viikolla 34 4/2017 osastojen materiaalit piirissä ke Lehti ilmestyy viikolla 44 30
31 HÄMEEN PIIRIN JOULUPUUROT
32
Auttaja lähellä sinua.
Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen
Tapahtumakalenteri 2015
Tapahtumakalenteri 2015 Tammikuu 9.1. Järjestötiedotteen 1/2014 materiaali piiritoimistoon 12.1. SPR-info, Uusikaupunki 12.1. SPR-info, Salo 14.1. SPR-info, Loimaa 15.1. SPR-info, Turku 16.-17.1. Ensiapupäivystäjien
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 2.2.2017 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu Punaisen
Tänään on hyvä päivä tulla vapaaehtoiseksi.
Ryhdy Reddie Kids -lastenkerhon ohjaajaksi Tehtävät: Ohjaat 7 12 -vuotiaita lapsia, tutustutat heidät Punaisen Ristin arvoihin ja toimintaan, harjoittelet heidän kanssaan leikkien ja pelien avulla ensiaputaitoja.
TÄSSÄ JA NYT. Kaakkois-Suomen piiri. Järjestötiedote 1/2017
TÄSSÄ JA NYT Kaakkois-Suomen piiri Järjestötiedote 1/2017 1 TYKKÄÄ Facebookissa Seuraa toimintaamme Facebookin kautta. facebook.com/punainenristi KESKUSTELE Twitterissä twitter.com/punainenristi TIEDÄ
Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA
Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 Valokuvat: Joonas Brandt / SPR Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Mitä? Parannamme lapsiperheiden arjen turvallisuutta kotona.
Näin vaikutan yleiskokouksessa Helsingissä ILOA AUTTAMISESTA. Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus Otto-Ville Väätäinen
Otto-Ville Väätäinen ILOA AUTTAMISESTA Näin vaikutan yleiskokouksessa Helsingissä 10.-11.6.2017 Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2017 Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2017 sivu 1 KAIKKI MUKAAN
Hämeen VAPEPA-info ( )
Hämeen VAPEPA-info 2-2019 (19.3.2019) Tämä on SPR:n Hämeen piirin valmiuspäällikön koostama info hämäläisille Vapepatoimikunnille ja valmiuskouluttajille. Infon tarkoitus on välittää ajankohtaista tietoa
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 24.11.2016 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu
TÄSSÄ JA NYT. Savo-Karjalan piiri. Järjestötiedote 1/2017. Hanna Linnakko
TÄSSÄ JA NYT Savo-Karjalan piiri Järjestötiedote 1/2017 Hanna Linnakko 1 TYKKÄÄ Facebookissa Seuraa toimintaamme Facebookin kautta. facebook.com/punainenristi KESKUSTELE Twitterissä twitter.com/punainenristi
Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena
Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena
Keskustoimiston kuulumiset
Keskustoimiston kuulumiset Kiltapäivät 2017 Hirvonen/valmiuden yksikkö Esityksen sisältö 1. Keitä me olemme? 2. Mitä tulevaisuudessa voi tapahtua? Megatrendit 3. Näin toimimme yleiskokousterveiset 4. Mitä
VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA
VASTAANOTTOKESKUKSESSA TOIMIVILLE VAPAAEHTOISILLE VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA Olemme Punaisen Ristin Ruissalon osaston vapaaehtoisia Punainen Risti ja Punainen Puolikuu tunnetaan
TÄSSÄ JA NYT. Helsingin ja Uudenmaan piiri. Järjestötiedote 1/2017
TÄSSÄ JA NYT Helsingin ja Uudenmaan piiri Järjestötiedote 1/2017 1 Sisältö Pääkirjoitus: Kun avun tarve tulee lähelle Juhlavuosi Punaisessa Ristissä Annetaan Suomelle lahjaksi tuhansia uusia auttajia Viisi
Tervetuloa Kouluttajapäiville 2018!
Tervetuloa Kouluttajapäiville Eläkevalmentajat 2018! Henkisen tuen kouluttajat Humanitaarisen oikeuden kouluttajat Järjestökouluttajat Monikulttuurisuuskouluttajat Nuorisokouluttajat Sosiaalipalvelukouluttajat
TÄSSÄ JA NYT SATAKUNNAN PIIRI. Järjestötiedote 1/2017
TÄSSÄ JA NYT SATAKUNNAN PIIRI Järjestötiedote 1/2017 1 TYKKÄÄ Facebookissa Seuraa toimintaamme Facebookin kautta. facebook.com/punainenristi KESKUSTELE Twitterissä twitter.com/punainenristi TIEDÄ TAPAHTUMISTA
AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA
AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia
Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta. Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa
Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa Mitä on sosiaalinen media? Miten olet itse käyttänyt sosiaalista mediaa? Kuva: SPR Aineistopankki
Uusien vapaaehtoisten mukaanpääsy ja jäsenhankinta
Uusien vapaaehtoisten mukaanpääsy ja jäsenhankinta Johdanto, menetelmiä, työvälineitä ja keskustelua Tapani Tulkki, Keskustoimisto Kouluttajapäivät 19.1.2019 Tampere Jäsenmäärä laskee ja rajusti Jos eroavien
Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan. Siru Aura
Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan Siru Aura Viestintä innostaa ja sitouttaa esimerkit ja toiminta houkuttelevat mukaan 1. Miten hyödyntää jo olemassa olevia kanavia omassa viestinnässä?
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)
Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta
Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt
Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja Pertti Torstila + pääsihteeri Kristiina Kumpula +
1 SUOMEN PUNAINEN RISTI Keskustoimisto HALLITUS PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kokousaika: perjantai 25.9.2015 klo 10.06-12.24 Kokouspaikka: SPR keskustoimisto, Tehtaankatu 1 a, Helsinki Läsnä: Vastaava esittelijä:
Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.
. Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen perusteella. Taustaselvityksen perusteella
Miksi rekrytoimme nyt?
Miksi rekrytoimme nyt? Kouluttaja- ja PROMO-päivät 31.1.-1.2.2015 Oulu Rekrytoimme lisää vapaaehtoisia, koska Uuden toimintalinjauksen keskeisin ja kriittisin kehityskohde on vapaaehtoisten määrän kasvattaminen
TÄSSÄ JA NYT. Valtakunnalliset sivut. Järjestötiedote 1/2017
TÄSSÄ JA NYT Valtakunnalliset sivut Järjestötiedote 1/2017 1 TYKKÄÄ Facebookissa Seuraa toimintaamme Facebookin kautta. facebook.com/punainenristi KESKUSTELE Twitterissä twitter.com/punainenristi TIEDÄ
TERVETULOA RIPPIKOULUUN!
TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla
Piireillä ja osastoilla pitää olla saatavilla tarvittava tietoa niille, jotka haluavat mukaan toimintaan.
Nuorten vuosikokous järjestettiin 3.-5.10.2014. Ohessa kokouksessa hyväksytyt aloitteet, ponnet ja kannanotot sekä toimenpiteet Nuorten vuosikokouksen aloitteisiin. Käsitelty Punaisen Ristin hallituksen
Tervetuloa Lahden alueen osastoon!
APUA SINUN AVULLASI Tervetuloa Lahden alueen osastoon! Osastomme on toiminut Lahden alueella jo vuodesta 1950. Auttaaksemme tarvitsemme sinun apuasi, ja toivotammekin jokaisen lämpimästi tervetulleeksi
TÄSSÄ JA NYT. Oulun piiri. Järjestötiedote 1/2017. Hanna Linnakko
TÄSSÄ JA NYT Oulun piiri Järjestötiedote 1/2017 Hanna Linnakko 1 Oulun piiri Uusikatu 22, 90100 Oulu p. 020 701 2610 Faksi 08 379 929 Toimisto avoinna ma-pe 9-15 oulu@punainenristi.fi etunimi.sukunimi@punainenristi.fi
SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS
SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 20.5.2016, kello 13.05-16.23 Paikka Hotelli Haaga, Nuijamiestentie 10, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö avasi
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
Joutsan osasto SYYSKOKOUS 21.11.2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JÄRJESTÖLLINEN JA AATTEELLINEN PERUSVALMIUS ENSIAPURYHMÄ VALMIUSTOIMINTA YSTÄVÄTOIMINTA KOULUTUSTOIMINTA LAPSI JA NUORISOTOIMINTA OMAISHOITAJIEN
PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ
Tuula Antola, Kaipaus Finland Oy Tuula Colliander, Suomen Punainen Risti ry 17.9.2009 PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ PK-YRITYS & JÄRJESTÖ MIKSI MITÄ MITEN Kaipauksen kumppaneita! Logonet B2C!
Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!
Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Innostu ja innosta viestintä on kivaa! Viestintä ei ole pakollinen paha, vaan huikea mahdollisuus. Pienillä askelilla eteenpäin, hyvä viestintä sujuvoittaa
Miten teidän yhdistyksessänne viestitään?
Viestintä Pohditaan hetki Jos ihmisille ei kerrota yhdistyksestä, miten he voivat liittyä jäseniksi Jos jäsenet eivät tiedä, mitä yhdistys milloinkin tekee, miten he voisivat tulla toimintaan mukaan? Miten
Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa
Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Satakunnan kuntapäivä 21.10.2014 Paula Ilén Toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti Satakunnan piiri www.punainenristi.fi Tausta SPR laki (238/2000) ja asetus (981/2005)
TÄSSÄ JA NYT. Varsinais-Suomen piiri. Järjestötiedote 1/2017
TÄSSÄ JA NYT Varsinais-Suomen piiri Järjestötiedote 1/2017 1 SISÄLLYSLUETTELO TÄSSÄ JA NYT Varsinais-Suomen piiri Järjestötiedote 1/2017 Sisällysluettelo Sivu Sisällysluettelo 2 Pääkirjoitus 3 Koulutusta
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti
KAMU -yhteistyö Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella 22 osastoa Yhteensä
Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.
. Annetaan yhdessä nuorille rohkeus auttaa Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013
Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 YHDISTYKSEN ARVOT VISIO Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Suvaitsevaisuus Ilo Visio on näkymä yhdistyksen
Punaisen Ristin kotimaan apu
Punaisen Ristin kotimaan apu Näin autamme äkillisten onnettomuuksien uhreja Suomessa USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Apumme ulottuu valmiudesta jälkitukeen USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan
Sukupolvia yhdistävä. toiminta
Sukupolvia yhdistävä toiminta Yhteisöllisyyden merkitys Yhteisö muodostuu ihmisryhmästä, jonka jäsenillä on keskinäisiä suhteita sekä lisäksi jokin yhdistävä tekijä tai tavoite KESKEISTÄ ON Jäsenten välinen
Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.
Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla
SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa syksy Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri
SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma 2018-2019 1. osa syksy 2018 Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri Illan ohjelma 1. Tunti Koulutusohjelman esittely ja tavoite Tämän illan
Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä
Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Turvapaikanhakijan kotoutuminen ja hyvinvointi vapaaehtoinen rinnalla kulkijana Milla Mäkilä Stressiä aiheuttavia tekijöitä vastaanottokeskuksessa Epätietoisuus
Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa
Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa STETE ry:n seminaari Pandemia turvallisuushaaste Anja Alila 11.joulukuuta 2007 Eduskuntatalon auditorio SUOMEN PUNAINEN RISTI Suomen Punainen Risti -
AUTTAJAKURSSIN N TOTEUTUSOHJE
Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN N TOTEUTUSOHJE Puhutaan yhdessä ensiavun merkityksestä suomalaisille koko 140 v juhlavuotemme ajan. Tämän tueksi on suunniteltu nk. Auttajakurssi. Kurssi on
Ruissalon osaston monikulttuurinen toiminta ja sen koordinointi opas ryhmien koordinaattoreille
Ruissalon osaston monikulttuurinen toiminta ja sen koordinointi opas ryhmien koordinaattoreille Ruissalon osaston monikulttuurinen vapaaehtoistoiminta koostuu seitsemästä eri toimintamuodosta (ryhmästä):
Toimintasuunnitelma Suomen Punainen Risti Lapin piiri Rovaniemen osasto
Toimintasuunnitelma 2017 Suomen Punainen Risti Lapin piiri Rovaniemen osasto Toimintasuunnitelma 2017 1. JOHDANTO Punaisen Ristin Rovaniemen osaston toimintasuunnitelma on laadittu vuodelle 2017. Toimintasuunnitelma
Oma Punainen Risti. Perustoiminnot, ystävävälitys ja käyttöönotto
Oma Punainen Risti Perustoiminnot, ystävävälitys ja käyttöönotto Oma Punainen Risti ja sähköinen ystävävälitys Mikä on Oma Punainen Risti? Oma Punainen Risti on vapaaehtoisille rakennettu tietojärjestelmä,
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 1/2019 19.2.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta AURINKOON, AURINKOON! Nyt
Vapaaehtoistoiminnan linjaus
YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET
vapaaehtoisen opas johannes wiehn Kotoutumisen tukena osa 1 lukijalle
vapaaehtoisen opas johannes wiehn Kotoutumisen tukena osa 1 lukijalle näin käytät opasta Kotoutumisen tukena -opas kerää yhteen hyviksi koetut toimintamuodot, joilla Suomen Punaisen Ristin osastot tukevat
Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille 2016 ILOA AUTTAMISESTA
Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille 2016 ILOA AUTTAMISESTA 2 Iloa auttamisesta! Uskomme, että lapset haluavat auttaa, oli kyse sitten ensiavusta, vanhuksen ilahduttamisesta tai keräyksestä. Laura Kotila
lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.
lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin
Monikulttuurinen vapaaehtoistoiminta
Toimintamuodot Ystävätoiminta Suomen- ja ruotsin kielen kerho LäksyHelppi Kansainvälinen klubi Leiritoiminta Asumisapu Toiminta vastaanottokeskuksissa Koulutus Makupaloja monikulttuurisuudesta Ystävätoiminnan
HUOM! Kokouspäivän päätteeksi klo 17.30 Porvoon osaston 70-vuotisjuhlat. katso kutsu tämän tiedotteen lopussa.
12.3.2015 1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS 10.3.2015 Piirin hallitus hyväksyi kokouksessaan piirin tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2014 ja päätti esittää ne vuosikokoukselle vahvistettavaksi.
YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA
YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA Seututapaamiset käynnistyvät maaliskuussa 2016. Seututapaamiseen kutsutaan yhdistysaktiiveja lähialueilta ja kuullaan mitä kaikkea on lähikunnissa käynnistymässä
SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011
SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Näkyvämpi arvojen puolustaja osasto ottaa tarvittaessa kantaa julkisesti paikallisen epäkohdan korjaamiseksi, inhimillisyyden puolesta Osasto esittelee omaa
VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013
VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?
8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:
8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien
SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS
SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 22.5.2015, kello 13.00 Paikka Hotelli Radisson Blue Royal, Runeberginkatu 2, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö
115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen
115 vuotta Uudenmaan Martat ry 85 vuotta Anne Lempinen Uudenmaan Martat 85 vuotta Tuodaan juhlavuosi osaksi arkea Juhlavuotta tuodaan monin tavoin ja erilaisin tapahtumin esille tavoitteena on, että juhlavuosi
Yhdistystiedote 3/2015
Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille
Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia
Suomen Mielenterveysseuran OVI-hanke tarjoaa Maahanmuuttajataustaisille tietoa, joka lisää hyvinvointia Aiheina ovat mielen hyvinvointi ja voimavarat maahanmuuttoon liittyvät tunteet miten voi auttaa itseä
Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto
SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET
SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä
Mitä olen oppinut ja saanut kun olen ollut mukana SPR:n toiminnassa ja nuorisoryhmässä?
Mitä olen oppinut ja saanut kun olen ollut mukana SPR:n toiminnassa ja nuorisoryhmässä? Olen saanut ystäviä Tapaa kavereita Oppii uutta Saa tehdä Saa kokemuksia Saa auttaa Pääsee vaikuttamaan ja tekemään
Koko Suomi leikkii hanke
Koko Suomi leikkii hanke 2014 2016 Koko Suomi leikkii Koko Suomi leikkii on Suomen Kulttuurirahaston käynnistämä ja rahoittama kolmevuotinen hanke (2014 2016), jonka toteutuksesta vastaavat Mannerheimin
Visiomme: Olemme rohkea ja luotettava auttaja kotona ja maailmalla. Perustehtävämme: Autamme yhdessä avun tarpeessa olevia ihmisiä
1 Suomen Punainen Risti Keski-Espoon osasto Marraskuu 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Visiomme: Olemme rohkea ja luotettava auttaja kotona ja maailmalla Perustehtävämme: Autamme yhdessä avun tarpeessa
Haluaisin, että kirkko johon kuulun on
VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,
Järjestötiedote 7/2014
30.12.2014 Järjestötiedote 7/2014 Jakelu: Omakotiliiton jäsenjärjestöjen (piirit, yhdistykset) hallitusten jäsenet, noin 1070 vastaanottajaa. Järjestötiedote lähetetään sähköpostitse käytettäväksi sisäisessä
Sateenkaariyhdistys Malkus ry
Toimintasuunnitelma 2015 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta
OHJE KÄYTTÄJILLE 2019
LAPPILAISET.FI -JÄRJESTÖTIETOPALVELU LYHYESTI Lappilaiset.fi - järjestötietopalvelu on maksuton tiedotus- ja viestintäkanava Lapissa toimiville järjestöille, yhdistyksille ja yhteisöille. Sivusto kokoaa
Lauantai 11.6.2011. Sunnuntai 12.6.2011. Mannerheimin Lastensuojeluliiton varsinainen liittokokous 11.- 12.6.2011 Radisson Blu Hotel, Oulu
Mannerheimin Lastensuojeluliiton varsinainen liittokokous 11.- 12.6.2011 Radisson Blu Hotel, Oulu Alustava ohjelma Lauantai 11.6.2011 9.00 12.30 Ilmoittautuminen ja valtakirjojen tarkastus 10.30 12.00
Punaisen Ristin kouluttajakoulutus
Punaisen Ristin kouluttajakoulutus sopii sinulle, jos - haluat kehittää omaa osaamistasi ja haluat jakaa sitä eteenpäin - haluat edistää inhimillisyyden ja välittämisen arvoja, tehdä arjesta turvallisempaa
NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015
NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme
Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
PAPERITTOMAT JA PUNAINEN RISTI. Tukea, auttamista ja toimintaa osastoissa PAPERITTOMAT
JA PUNAINEN RISTI Tukea, auttamista ja toimintaa osastoissa Paperittomien määrä kasvaa Turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi 2015 Kielteisten turvapaikkapäätösten jälkeen tarjotaan vapaaehtoisen paluun mahdollisuutta
KOMIA! Ensiavun suurleiri Valmiuden yksikkö
Tehdään yhdessä KOMIA! KOMIA! on ainutlaatuinen ensiavun suurleiri KOMIA! juhlistaa 60-vuotista ensiapuryhmätoimintaa KOMIA! leirillä harjoitellaan ensiapua, tavataan uusia ihmisiä, parannetaan Punaisen
Suomen Punaisen Ristin palvelutalo- ja sairaalaystävätoiminta ohjeistus henkilökunnalle
Suomen Punaisen Ristin palvelutalo- ja sairaalaystävätoiminta ohjeistus henkilökunnalle Ystävien tehtävät ja toimintamuodot... 2 Ystävänä palvelutaloissa tai sairaaloissa -koulutus... 4 Ohjeistus palvelutalon
MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 4/2016
PÖYTÄKIRJA 1 (6) MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 4/2016 Aika Tiistai 12.4.2016, kello 17.42-20.05 Paikka Osallistujat Espoon valtuustotalo, Vihreän liiton ryhmähuone Luottamushenkilöjäsenet:
MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI. CYGNAEUSTALOLLA klo 9-16
MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI CYGNAEUSTALOLLA 30.10. klo 9-16 AIKATAULU 09:00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09:30 Tervetuloa! 09:45 Yhteiskuntasimulaattori -peli alkaa 10:30 Maakuntauudistus -mitä, missä,
Yhdistystiedote 1/2016
Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä
Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,
30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta
Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry
Sosiaalisen median pelisäännöt FC Honka ry 16.05.2016 Honkalaisuus on tukemista, jakamista ja arvostamista Honkalaiseen perheeseen kuuluvat niin pelaajat kuin heidän läheisensä, joukkueiden ja seuran toimijat
Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi
Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu
Yhdistystiedote 8/2019
Lue selaimessa $timestamp-j.n.y$ Yhdistystiedote 8/2019 Ajankohtaista Syyskokoukset lähestyvät. Ilmoittakaa yhdistyksenne syyskokouksesta seuraavassa Gluteeniton elämä- lehdessä. Nyt on myös hyvä hetki
Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat
Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli
Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12
Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12, palveluohjaaja, vapaaehtois- ja ryhmätoiminnan koordinointi ja kehittäminen Espoon kaupunki, vanhusten palvelut Mitä työyhteisössä tulisi ottaa huomioon?
Euroopan neuvosto ja Euroopan komissio Kansalliset ja alueelliset koordinaattorit Puheenjohtaja Suomesta
NÄIN OSALLISTUT! Sidosryhmäaamiainen 7.11.2017 Sini Hirvonen, suunnittelija, Suomen Kotiseutuliitto Euroopan kulttuuriympäristöpäivien koordinaattori Twitter: @HirvonenSini & @HeritageDaysFI Euroopan neuvosto
VAPEPAN VAKUUTUSOHJE 2019
VAPEPAN VAKUUTUSOHJE 2019 Joonas Brandt Tämä ohje on laadittu Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) käyttöön. Ohjeeseen on koottu tiivistetysti tietoa Vapepan vakuutusturvasta ja toimenpiteistä vahinkotilanteissa.
Vastaava esittelijä: 28-36, 42) Hannu Harri + Eija Karine (poissa kohta 39) + Irmeli Metsänen - Maria Pietikäinen - Markku Suokas + (etäyhteys)
1 SUOMEN PUNAINEN RISTI Keskustoimisto HALLITUS PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kokousaika: perjantai 18.3.2016 klo 10.08-13.12 Kokouspaikka: SPR keskustoimisto, Tehtaankatu 1 a, Helsinki Läsnä: Puheenjohtaja Pertti
Tekninen ja ympäristötoimiala
Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan