Kuohun Veto 70 vuotta

Transkriptio

1 Kuohun Veto 70 vuotta Historiikki: Kirjoittanut Pentti Nuutinen Maassamme syntyi viime sotien jälkeen voimakas kiinnostus ja tarve erilaisiin harrastuksiin ja toimintoihin. Perustettiin monenlaisia yhdistyksiä ja seuroja. Niinpä Kuohullakin suunniteltiin mm. silloisessa Riikosen kahvilassa (Kuohunraitti 47) urheilu seuran perustamista kylälle. Perustava kokous pidettiin tässä salissa. Osanottajia oli 19. Hannu Yrjönen esitti seuran nimeksi Kuohun Veto, mikä myös hyväksyttiin. Yhdistysrekisteriin seura hyväksyttiin Siitä on siis nyt 70 vuotta, mitä tänään juhlimme. Perustava kokous päätti, että seura liittyy Työväen Urheiluliittoon. Tarkoitukseni on luoda katsaus seuran toimintaan 70 vuoden ajalta. Tämä ei ole mikään tarkka historiiki, koska varsinkin osa 50- ja 60- lukujen pöytäkirjoista on jostakin syystä kadonnut. Niitä puutteita olen paikannut haastattelemalla siihen aikaan toiminnassa mukana olleita henkilöitä tehdessäni seuran 40-vuotisjuhlille vastaavaa katsausta. Perustavassa kokouksessa otettiin hiihto ja yleisurheilu seuran toimintaohjelmaan Ensimmäiset jäsentenväliset hiihdot pidettiin lauantaina Näihin kilpailuihin päätettiin hankkia palkinnot ainakin miesten sarjoihin, nuorille ja naisille kunniakirjat, ellei palkintoja saada kokoon, kuten pöytä kirjassa todettiin. Tasaarvokeskustelu ei ollut silloin yhtä kiivasta kuin tänään. Palkintoja varten laitettiin keräyslistat kiertämään. Keräyslistat olivatkin arpajaisten ja talkootyön ohella varojen hankkimismuoto alkuaikoina. Alun toimintaintoa kuvaa hyvin se, että voimisteluohjaajat valittiin äänestyksen perusteella. Vedon voimistelijoita nähtiinkin usein piirin kesäjuhlilla, joihin seura muutenkin otti osaa alkuaikoina. Mieliin painui varmaankin TUL:n liittojuhlamatka v

2 Ensimmäisenä vuonna tuli ohjelmaan pesäpallo. Ensimmäinen ottelu käytiin Kuohulla Vesangan Vesaa vastaan. Ottelu päättyi 6-2 Vedon hyväksi. Vesangassa pelattiin toinen ottelu, sen Veto voitti 5-4. Nyrkkeilyharjoituksia alettiin pitää myös ensimmäisenä vuonna. Yrjö Jokinen kävi nyrkkeilyohjaajakursseilla Jyväskylässä. 70 vuotta sitten ei uimahalleista juuri tiedetty. Siitä huolimatta 50 % seuran jäsenistä suoritti TUL:n uintimerkin. Järjestipä seura Suomi-Ruotsikansanuintimaaaotteluun liittyneet uinnit Kuohulla Nykyisen uimarannan paikalle rakennettiin uimala, jossa oli kaksi laituria, joiden välillä uitiin. Maastojuoksukilpailuja järjestettiin alusta alkaen, myöhemmin aina piirinmestaruuskilpailuja myöten. Ensimmäisenä pidettiin maastojuoksun propakantakilpailut, kuten niitä silloin nimitettiin. Kokoustoiminta oli alkuaikoina vilkasta. Kokouksia pidettiin Riikosen kahvilassa, jäsenten kotona, Honkapirtin lavalla, koululla, Kisapirtillä ja Seurantalolla. Osanottajia kokouksissa oli runsaasti. Huippu oli varmasti v Kisapirtillä, joka oli juuri valmistunut urheilukentän laidalle. Sinne saapui 50 jäsentä, seuraqn jäsenmäärä oli silloin 102, mihin se oli noussut ensimmäisen vuoden noin seitsemästäkymmenestä. Vuosikokousten jälkeen seuran tytöt tarjosivat teetä ja korppuja, mikä sen ajat tietäen, olikin varmasti juhlahetki. Seuralla on aina ollut kiinteät ja hyvin toimivat suhteet kylän muihin järjestöihin. Heti ensimmäisenä vuonna valittiin mm. vapputoimikunta, joka toimi yhdessä työväenyhdistyksen ja ammattiosaston kanssa. Näistä suhteista huolimatta tai sen ansiosta 50- luvulla TUL:ää koskettanut kahtiajakautuminen ei vaikuttanut Kuohun Vedon toimintaan. Sitä vastoin samoihin aikoihin sattunut kilpailevan seuran perustaminen kylälle aiheutti hämmennystä joidenkin jäsenten keskuudessa. Pian tuon seuran taru oli kuitenkin lopussa, joten sekin ongelma samalla poistui.

3 Hyvin merkittävä oli seuran panos kylälle perustetussa urheilukenttätoimikunnassa. Se perustettiin seuran aloitteesta Siihen valittiin edustajat Kuohun järjestöistä ja kansakoulun johtokunnasta. Sen tarkoituksena oli kunnollisen urheilukentän saaminen kylälle. Sen onnistuikin painostaa kuntaa myöntämään avustuksia ja määrärahoja sen rakentamiseen. Aluksi työt kentällä tehtiin talkootyönä, aina räjäytys- ja maansiirtotöitä myöten. Myöskin Kisapirtti kentän laidalle syntyi pääosin talkootyönä. Toimintatarmoa on silloisilla tekijöillä ollut ihailtavasti. Kokouksia toimikunnalla oli aluksi lähes kuukausittain, seuran kokousten lisäksi. Toimikunnan työ jatkui 60- luvun puoliväliin asti. Talkootyöstään kenttäasioissa Kuohun Veto on ollut aina tunnettu. Hoitaahan seura edelleenkin pallokentän ja jääkiekkokaukalon kunnossapidon omana työnään. Jääkiekkokaukalon laidat tehtiin talkoilla VPK:n kanssa. Pururata kentän ympäröivään maastoon tehtiin myös talkoilla, nyt se olisi varmaankin jo saneerauksen tarpeessa. Urheiluseuran kasvattava merkitys ymmärrettiin heti alusta alkaen. Nuorten käyttäytyminen ei ollut moitteetonta silloinkaan. Pöytäkirjassa todetaan : Kun oli tullut ilmi, että seuran pikkupojat ovat harrastaneet ilkivaltaa seuran tilaisuuksissa ja annettiin vakava varoitus seuran nuorille, että vastaisuudessa, jos tulee sellaista tapahtumaan, niin sitten ei jää enää varoitukseksi, vaan ruvetaan jyrkempiin toimenpiteisiin. Tämä varoitus lienee tehonnut, koska seuraan ei perustettu kasvatusjaostoa, vaikka sitä esitettiin seuraavassa kokouksessa. Ensimmäiset urheiluvälineet, mitkä seura vähillä varoillaan hankki olivat: kuula 5,5 kg, miesten kiekko, yksi pesäpallo ja maila ja yksi harjoituspallo. Varojen hankkiminen oli keskeisimpiä ja eniten voimavaroja vaatineita tehtäviä alkuaikoina. Yhteiskunnan tuki urheiluseuroille oli 70 vuotta sitten vieläkin vähäisempää kuin nykyisin. Ensimmäisen kerran Veto anoi kunnalta avustusta Anottu määrä oli 5000 markkaa, saatiin 3000 markkaa. Tällä summalla sai yhden hiihtokilpailun palkinnot. Pääosa varoista saatiinkin järjestämällä tansseja, iltamia, arpajaisia ja joskus lainaamslla.

4 Pari ensimmäistä vuotta Veto keskittyi lähinnä hiihtoon, yleisurheiluun, voimisteluun ja pesäpalloon. Hiihdossa käytiin seuraotteluja Vesangan Vesan, Koskensaaren Poikien ja Saukkolan Sisun kanssa. Ensimmäiset kansalliset hiihdot seura järjesti Sellaisten hiihtojen järjestäminen silloisissa oloissa olikin melkoinen urakka, joista selvittiin vain todellisella talkoohengellä. Hiihtäjiä varten lämmitettiin esimerkiksi yksityisiä saunoja, joita oli mm. Vehkalassa, Vilppusella ja Variksella. Tuon ajan hiihtäjänimiä seurassa olivat mm. Yrjösen veljekset, Hannu ja Ahti, Heikki Lehtonen ja Lauri Kinnunen. Hiihto säilyikin aina 60-luvun puoliväliin asti seuran voimakkaimpana lajina pesäpallon kanssa. Todella komeisiin saavutuksiin ylsivät Kilpiojan veljekset Reijo ja Oiva, Erkki Rantanen ja Pertti Mononen. Heidän tililleen tuli useita piirinmestaruuksia henkilökohtaisissa lajeissa ja viesteissä, jossa tuli myös TUL:n nuorten mestaruus. Reijo Kilpoja oli kaksinkertainen TUL:n nuorten mestari, yleisessäkin sarjassa menestys oli erinomainen. Aina ulkomaita myöten pojat toivat mainetta myös Kuohun Vedolle. Vielä 70-luvulla seuralla oli hyviä nuoria hiihtäjiä kuten Raimo Rantanen, Veikko Lappalainen ja Kari Minkkilä, jotka saivat hopeaa poikien viestissä TUL:n mestaruuskisoissa Sen jälkeen laji vähitellen hiipui kerran talvessa pidettyihin lasten hiihtoihin. Seurassa ruvettiin puuhaamaan painitoimintaa vuonna Sopivien harjoitustilojen puuttuessa ei lajia voitu kuitenkaan vielä ottaa ohjelmaan. Vasta Kisapirtin valmistuttua 1950 päästiin tässäkin lajissa tositoimiin. Painimaton hankkimiseksi järjestettiin arpajaiset ja rahankeräys. Ensimmäiset jäsentenväliset poikapainikilpailut järjestettiin Seurantalolla. Uusi painimatto hankittiin 1951 ja vanha lahjoitettiin Saukkolan Sisulle. Veto järjesti myös piirikunnallisia ja kansallisia kilpailuja 50-luvulla. Parhaimmillaan oli osanottajia vuonna 1956 piirikunnallisissa poikapainikilpailuissa kaikkiaan 75 painijaa. Parhaimpina saavutuksina seuran painijoilla olivat Juulo Variksen piirinmestaruus vapaapainissa ja Rauno Tammimetsän TUL:n mestaruus poikapainissa. 60- luvun puoliväliin mennessä painiharrastus sitten loppui. Löytyisikö lajille tänä päivänä harrastajia Kuohulta?

5 Koko 1950-luvun kantavana voimana oli seurassa huvitoimikunta, jonka järjestämillä tansseilla ja iltamilla koottiin pääosa seuran varoista. Näitä tilaisuuksia pidettiin eri puolilla pitäjää ja ne saavuttivat yleensä hyvän menestyksen. Esiintyjät ja soittajat olivat omasta takaa. Kyllä kai sitä rahaakin tuli. koska vuonna 1958 päätettiin huvitoimikunnalle hankkia abloy-lukolla varustettu rahasäkki. Käsi kädessä huvitoimikunnan kanssa toimi ravintolatoimikunta. Lentopallokin oli ohjelmassa 50-luvun alkupuolella, mutta huonojen olosuhteiden ja harrastajien vähäisyyden vuoksi ei suurempaa menestystä juuri ollut. Uudestaan laji tuli kilpailuohjelmaan 70-luvun lopulla, jolloin Kuohulle saatiin kauan kaivattu liikuntasali, jossa lentopalloa voidaan tyydyttävästi pelata. Miesten joukkue pelasi 5-sarjassa ja seuralla oli muutamia lupaavia poikia ja tyttöjä, mutta vetäjien puutteessa osa vähitellen siirtyi naapuriseuroihin ja niin tämän lajin kilpailutoiminta loppui. Harrastusmielessä se jatkuu edelleen. Pisimpään seuran kilpailuohjelmassa säilynyt laji on ollut pesäpallo. Tätä on pidettävä jopa pienenä ihmeenä, kun tiedetään, että laji ei ole kaikkein halvimpia ja se vaatii melko paljon harrastajia menestyksen takaamiseksi. Lajin taitojen oppiminen ja opettaminen on myös vaativaa työtä. Harvalla Kuohun kokoisella kylällä on esittää samanlaisia saavutuksia pesäpallossa kuin Vedolla. Muutamina ensi vuosina pelattiin naapuriseurojen kesken ystävyysotteluja. Sitten osallistuttiin TUL:n piirisarjoihin ja yhteiseen perussarjaan. Menestys oli heti hyvä. Vuonna 1954 Veto nousi maakuntasarjaan, missä ei tosin päästy pelaamaan, sillä yhteistyösopimus SVUL:n kanssa irtisanottiin. Sen jälkeen Vedon joukkue osallistui TUL:n sarjoihin ja aloitti nousun kohti mestaruussarjaa, minne noustiin toisella yrityksellä Paras sijoitus oli 1964,jolloin Veto oli neljäs Tämän jälkeen osa pelaajista erinäisten selkkausten jälkeen siirtyi Jyväskylän seuroihin tai lopetti. Tästä lehdistö sai aiheen uutisankkaan, että Veto siirtyy Pesäpalloliittoon. Näinhän ei suinkaan käynyt, mutta Veto heikkeni siinä määrin, että se putosi mestaruussarjasta. Sitten seurasi lajin kohdalla lamakausi, mutta pelaamista ei lopetettu. Tuon menestyksekkään ajan nimekkäimpiä pelaajia olivat Heikki Puikkonen, Raimo Pasanen ja Kari Hämäläinen. Puikkonen ja Pasanen valittiin mm. TUL:n Pohjolan joukkueeseen. Raimo Pasasesta tuli myöhemmin jopa Suomen lyöjäkuningas.

6 Eräs syy syntyneeseen lamaan oli se, että juniorityö oli laiminlyöty. Vasta 70-luvulla asiaan paneuduttiin tosissaan. Tällöin miesten joukkue oli noussut maakuntasarjaan, mutta reservejä ei ollut omasta takaa. Jouduttiin hankkimaan pelaajia Jyväskylästä, eikä se ollut pysyvä ratkaisu. Niinpä joukkue alkoi jälleen pudota alaspäin aina perussarjaan asti. Seuran juniorityö alkoi kuitenkin pian tuottaa tulosta. Siinä työssä minullakin oli ilo olla mukana. Saavutettiin useita piirinmestaruuksia ja muita mitaleja E-pojista A-poikiin asti. Kaiken huippuna oli E-poikien TUL:n mestaruus Näistä junioreista saatiin vähitellen pelaajia, jotka olivat runkona 80-luvulla maakuntasarjaan nousseessa joukkueessa. Tämä joukkue pelasikin sitten vielä 90-luvulla. Taas kävi niin kuin vapaaehtoisessa seuratyössä usein tapahtuu. Ei löytynyt uusia vetäjiä ja juniorivalmentajia. Niinpä pesäpalloharrastus alkoi hiipua perussarja- ja puulaakitasolle, kunnes se 2010-luvulle tultaessa loppui kokonaan. Toivon, että tämäkin haaste vielä voitetaan ja pesäpalloa pelataan Kuohulla vielä tulevaisuudessa. Ajan myötä Vedossa on harrastettu monia lajeja, jotka ovat kuitenkin sammuneet joko vetäjien tai harrastajien puutteeseen. Yksi näistä on moottoriurheilu. Talvella 1957 järjestettiin moottoripyörien jäärata-ajot. 60-luvulla perustettiin moottorijaosto, jonka toimesta käynnistettiin mikroautoharrastus. 70-luvun lopulla herätettiin jaosto uudelleen henkiin rallicross- ja st-ajojen merkeissä. Vuokrattiin jopa harjoitusalue, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta tämäkin toiminta sitten loppui. Voimailu on kuulunut seuran ohjelmaan harjoitusmuotona 50-luvulta lähtien. Kisapirtin valmistuttua hankittiin painonnostovälineitä, jotka olivatkin ahkerassa käytössä. 80-luvun alussa seura hankki lisää voimailuvälineitä lähinnä kehonrakennusta silmälläpitäen. Harrastajia olisi ollut, mutta vetäjiä ei löytynyt. Kisapirtin purkutyö yhteydessä 2000-luvun alkupuolella häipyivät välineetkin eikä niitä enää löytynyt. Yhdeksi seuran päälajiksi 70-luvulla nousi kaukalopallo. Sen teki mahdolliseksi se, että Kuohulle saatiin jääkiekkokaukalo 1972.

7 Se olikin todellinen mestarinäyte talkoohengestä. Yhdessä VPK:n kanssa rakensimme kaukalon laidat kunnanantamista tarvikkeista. Toraksen saha antoi käyttöömme höyläämön tilat ja koneet. Rakensimme laidat ja pystytimme ne vajaassa viikossa. Se oli sellainen uroteko, että kunta antoi tehtäväksemme kahden muunkin kaukalon laitaelementtien rakentamisen. Jo 1976 kuohulaiset osallistuivat Jyväskylän kaukalopallopuulaakiin ja menestys innosti niin,että 1979 järjestimme oman turnauksen TUL:n seuroille. Vedon aloitteesta pelattiin sitten TUL.N piirinmestaruudesta ensimmäisen kerran Sen jälkeen osallistuttiin Kaukalopalloliiton sarjoihin. Osa otteluista pelattiin myös Kuohun kaukalossa. Vedon joukkueen menestys huipentui 1996, kun se nousi 2. divisioonaan. Sitten kävi niinkuin pesäpallossa aikaisemmin. Juniorityötä ei tehty pitkäjänteisesti ja osa pelaajista siirtyi muihin seuroihin. Viimein sarjapeleistä oli luovuttava. Pelaamista on kuitenkin jatkettu puulaakitasolla. 90-luvun puolivälissä Kuohulle ruvettiin rakentamaan uusia asuintaloja ja vanhoja saneerattiin. Kylälle muutti uusia, nuoria asukkaita. Se alkoi näkyä myös seuran toiminnassa. Uutena lajina on tullut jalkapallo. Tosin sitä on harrastettu puulaakitasolla ja aikaisemminkin. Nyt se on tullut ohjatusti myös nuorten ja naisten lajiksi. Uudet toimijat ovat tuoneet uusia ideoita ja toimintatapoja seuraan. Siltä osin tulevaisuus näyttää taas hyvältä. Jos vielä poimitaan joitakin yksityiskohtia vuosien varrelta, voidaan havaita, että kovin monipuolista ja värikästä on Kuohun Vedon toiminta ollut. Kulttuuriharrastukset olivat pinnalla 50-luvulla. Iltamatilaisuuksien lisäksi järjestettiin vuosina kansansoittokilpailut, joissa sarjoina olivat: viulu, kantele, 1-ja 2-rivinen haitari ja huuliharppu. Osanottajia oli parikymmentä. Pilkkikilpailuja seura järjesti 60- ja 70-luvulla. Seuran joukkueet osallistuivat TUL:n ja SAK:n kilpailuihin, joista tuli myös palkintoja. Eräänä talvena voitokas joukkue sai lasikuituveneen omakseen. Kuntotempaukset, polku- ja hiihtoretket olivat ohjelmassa 90-luvulle asti. Leiritoimintaakin oli alkuaikoina.

8 Shakkia harrastettiin aktiivisesti parikymmentä vuotta. 80-luvun alussa laji otettiin kilpailuohjelmaan. Joukkue osallistui Jyväskylän Työväen Shakkiseuran järjestämään puulaakisarjaan. 70-luvulla Suomen kansa innostui pelaamaan bingoa. Vedon toimesta peliä pyöritettiin parin vuoden ajan, mutta tulokset olivat sen verran vaatimattomat sen vaatimaan työmäärään nähden, että katsottiin parhaimmaksi lopettaa. Bingon jälkeen seuran talous on ollut pääasiassa pallokentän ja jääkiekkokaukalon kunnossapidon varassa. Kunta on antanut ne vuosittain seuralle tehtäväksi. Paperin- ja romunkeräys olivat varsinkin 80-luvulla suureksi avuksi. Naisten osuus seuran jäsenistä on aina ollut suhteellisen pieni. Silti johtokunnassa on aina ollut vähintään yksi nainen. Alkuaikoina naistoiminta oli pääasiassa voimistelua ja osallistumista nais-,huvi- ja ravintolatoimikuntaan. Rooliajattelu on yhteiskunnassa säilynyt asenteiden muuttumisesta huolimatta hyvin sitkeänä. Vedossa nainen on valittu kaksi kertaa taloudenhoitajaksi 80-luvulla. Ensin Airi Paajanen ja sitten Irja Hallamäki. Ilman naisia olisi kuitenkin moni tapahtuma jäänyt ilman buffettia tai kanttiinia ja sen myötä seura myös ilman niistä saatuja tuloja. 70-luvulta lähtien niissä töissä ahkeroivat mm. molemmat Kinnusen Anjat, Kautolan Ulla ja Metson Marja. Kiitos heille. Jos seuran toimintaa tarkastellaan kokonaisuutena kuluneen 70 vuoden aikana, havaitaan, että siinä on useita huippuja ja niitä seuranneita laskuja. Koko ajan on kuitenkin jonkunlaista toimintaa ollut. Tämä on vapaaehtoisessa järjestötyössä yleinen ilmiö. Kaikki seurat ja yhdistykset eivät ole jaksaneet selviytyä vaikeiden aikojen yli, vaan toiminta on lopullisesti sammunut. Onneksi Kuohun Vedon kohdalla näin ei ole käynyt. Se on kaikkien seuran entisten ja nykyisten jäsenten ja toimijoiden kunniaksi ja ansioksi laskettava. Tässä yhteydessä on hyvä muistuttaa, että seuran toiminnassa on aina sellaisia pyyteettömiä puurtajia, joita ilman moni asia olisi jäänyt toteutumatta tai vaikeutunut huomattavasti. Yksi heistä on Vilho Peltonen, joka yli neljäkymmentä vuotta on ollut valmis auttamaan seuraa monella tavalla. Hän on ollut mm. grillimestarina 70-luvulta asti urheilutapahtumissa ja tempauksissa. Ville on erilaisine koneineen ollut monissa talkoissa ja jääkiekkokaukalon jäädytyksessä

9 ja kunnossapidossa Ville on ollut vuosikymmeniä korvaamattomana apuna. Toinen näkymätön talkoolainen on Pekka Kytömaa. Lukemattomat kerrat hän on vuosikymmenien aikana traktoreineen ollut auttamassa erilaisissa töissä ja talkoissa. Tällaiset puurtajat ovat seuralle mittaamattoman arvokkaita, Vaikka seuran pöytäkirjat joiltakin osin ovat puutteellisia ja toimintakertomuksia puuttuu, voidaan säilyneistä asiakirjoista nähdä, kuinka tärkeä merkitys Vedolla on ollut koko Kuohun kylän ja joskus laajemmankin piirin elämään. Sen järjestämät kilpailut, tapahtumat, iltamat, tanssit, pikkujoulut,ja talkoot ovat tuoneet vaihtelua ja väriä kylän elämänrytmiin. Veto on antanut monelle nuorelle ainakin mahdollisuuden ja kipinän liikunnan ja muun kulttuurin harrastamiseen. Seuratoiminnan suunnittelu ja kehittäminen vaatii, että tunnetaan tehdyt virheet ja otetaan niistä opiksi. Ainakin ajoittain on näin osattu Vedossa tehdäkin. Esimerkiksi vuonna 1956, kun seuran toiminta oli ollut melko hiljaista, yleinen kokous kehoitti jäsenkerääjiä toimittamaan asiansa muuallakin kuin omassa kotonaan. Tänä päivänä voisi yleisemminkin toivoa, että niin seuran jäsenet kuin ihmiset yleensä osallistuisivat enemmän yhteisten asioiden hoitoon, eivätkä käpertyisi liiaksi omiin ympyröihinsä. Toimittuani 41 vuotta Kuohun Vedon puheenjohtajana olen nähnyt sekä nousu- että laskukausia. Sen vuoksi uskallan toivoa nyt kypsään ikään päässeelle seurallemme vielä paljon vireitä vuosia ja että siihen ei ainakaan tarttuisi niin yleiset elintasosairaudet. Lopuksi on hyvä yhtyä seuran ensimmäiseen toimintakertomukseen, joka päättyi 70 vuotta sitten seuraavasti: Siis toivomme vain, että tää meidänkin Veto vuosi vuodelta kehittyisi ja kasvaisi ja voisimme kulkea reippaina pää pystyssä nyt ja aina. Sillä mikä sen enempi ihmistä virkistää kuin voimistelu ja urheilu.