KUULUTUS. Helsingissä 21. päivänä helmikuuta 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUULUTUS. Helsingissä 21. päivänä helmikuuta 2017"

Transkriptio

1 UUDELY/7958/2015 VARELY/732/5723/2017 KUULUTUS Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailusuunnitelma vuodesta 2016 lähtien on toimitettu hyväksyttäväksi Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (vesistötarkkailu) ja Varsinais- Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (kalataloudellinen tarkkailu). Yhteistarkkailuun osallistuvat seuraavat luvanhaltijat: - Vihdin Vesi, Nummelan jätevedenpuhdistamo - Rosk'n Roll Oy Ab, Lohjan Munkkaan jätekeskus - Skanska Infra Oy, Ratametsän maankaatopaikka (vain vesistötarkkailu) - KN Keskus Oy (vain vesistötarkkailu) - Siuntionjoen vesistön maanviljelystilat, vedenotto (vain kalataloudellinen tarkkailu) Tarkkailusuunnitelma on nähtävillä saakka virka-aikana seuraavissa paikoissa: - Vihdin kunnanvirasto, Asemantie 30, Nummela - Siuntion kunnantalo, Puistopolku 1, Siuntio - Lohjan kaupungintalo Monkolan asiakaspalvelukeskuksessa, Karstuntie 4, 08100, Lohja - Kirkkonummen kunnantalon palvelupiste, Ervastintie 2, Kirkkonummi - Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, kirjaamo, Opastinsilta 12 B 5 krs Helsinki ja www-sivut: Etusivu>Ajankohtaista>Kuulutukset - Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen www-sivut Etusivu>Ajankohtaista>Kuulutukset Lisätietoja asiasta antaa ylitarkastaja Heidi Åkerla puh (vesistötarkkailu) ja kalastusbiologi Perttu Tamminen puh (kalataloudellinen tarkkailu). Asianosaiset voivat mennessä esittää tarkkailusuunnitelmasta muistutuksen ja muut kuin asianosaiset mielipiteen toimittamalla ne kirjallisesti vesistötarkkailun osalta Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen ja kalataloudellisen tarkkailun osalta Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen. Yhteystiedot ovat: Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus käyntiosoite: Opastinsilta 12 B 5. krs. postiosoite: PL 36, Helsinki puhelin: vaihde faksi: (09) sähköposti: kirjaamo.uusimaa(at)ely-keskus.fi aukioloaika: klo Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/ kalatalousviranomainen/ Helsingin toimipiste käyntiosoite: Opastinsilta 12 B 6. krs. postiosoite: PL 36, Helsinki puhelin: vaihde faksi: (09) sähköposti: kirjaamo.varsinais-suomi(at)ely-keskus.fi aukioloaika: klo Helsingissä 21. päivänä helmikuuta 2017 UUDENMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS

2 UUDELY/7958/2015 VARELY/732/5723/2017 KUNGÖRELSE En samordnad plan för recipientkontroll fr.o.m av Sjundeå å har lämnats in för godkännande till Närings-, trafik- och miljöcentralen i Nyland (verkningarna på vattenmiljön) och Närings-, trafikoch miljöcentralen i Egentliga Finland (verkningarna på fisket och fiskebestånden). Följande tillståndshavare deltar i recipientkontrollen: - Vichtis Vattenverk, avloppsvattenreningsverket i Nummela - Rosk'n Roll Oy Ab, Lojo avfallscentral, Munka - Skanska Infra Oy, Ratametsä markdeponi (endast verkningarna på vattenmiljön) - KN Keskus Oy (endast verkningarna på vattenmiljön) - Jordbrukare inom Sjundeå ås avrinningsområde för tagande av vatten (endast verkningarna på fisket och fiskebestånden) Kontrollplanen (på finska) hålls framlagd under tjänstetid till och med på följande platser: - Vichtis ämbetshus, Asemantie 30, Nummela. - Sjundeå kommun, Parkstigen 1, Sjundeå - Stadshuset Monkola, Kundservicecentret, Karstuvägen 4, Lojo - Kyrkslätts kommuns servicekontor, Ervastvägen 2, Kyrklätt - Närings-, trafik- och miljöcentralen i Nyland, registratorskontoret, Semaforbron 12 B 5 vån Helsingfors samt webbsidan Startsidan>Aktuellt>Kungörelser - Närings-, trafik- och miljöcentralen i Egentliga Finland, webbsidan Startsidan>Aktuellt>Kungörelser Tilläggsinformation fås av överinspektör Heidi Åkerla tfn (verkningarna på vattenmiljön) och fiskeribiolog Perttu Tamminen tfn (verkningarna på fisket och fiskebestånden). Berörda parter kan senast skriftligen framställa anmärkningar mot kontrollplanen och andra än berörda parter kan framföra sin åsikt. Anmärkningarna och åsikterna gällande kontrollplanen av verkningarna på vattenmiljön skall lämnas in till närings-, trafik- och miljöcentralen i Nyland och anmärkningarna och åsikterna gällande kontrollplanen av verkningarna på fisket och fiskebeståndet skall lämnas in till närings-, trafik- och miljöcentralen i Egentliga Finland. Kontaktinformation: Närings-, trafik- och miljöcentralen i Nyland besöksadress: Semaforbron 12 B 5 vån. postadress: Registraturen, PB 36, Helsingfors telefonväxel: fax: (09) e-postadress: registratur.nyland(at)ntmt-centralen.fi öppetid: klo Närings-, trafik- och miljöcentralen i Egentliga Finland/ fiskerimyndigheten/ Helsingforsavdelningen besöksadress: Semaforbron 12 B 6 vån. postadress: Registraturen, PB 36, Helsingfors telefonväxel: fax: (09) e-postadress: kirjaamo.varsinais-suomi(at)ely-keskus.fi öppetid: klo Helsingfors den 21 februari 2017 NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I NYLAND NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I EGENTLIGA FILNLAND

3 Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailuohjelma vuodesta 2016 lähtien Aki Mettinen Eeva Ranta Jorma Valjus Raportti a113/2015

4 Laatija: Aki Mettinen, Eeva Ranta, Jorma Valjus Tarkastaja: Eeva Ranta, Jorma Valjus, Jaana Pönni Hyväksyjä: Jaana Pönni LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ RY, RAPORTTI a113/2015 Valokuva: LUVY ry Taitto: Sirpa Heikkinen

5 Sisältö 1 Johdanto Vesistön yhteistarkkailun peruste Tarkkailualue Vesistöalueen yleiskuvaus Kuormitus Jätevesikuormitus ja sen merkittävimmät muutokset Pistekuormittajien asukasvastineluku Muu kuormitus Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailuohjelma Fysikaalis-kemiallinen vedenlaatu ja -kuormitustarkkailu Havaintopaikat tarkkailualueella Näytteenotto ja kentällä tehtävät mittaukset sekä havainnot Veden laadun perustarkkailu Trofiatarkkailu Näytesyvyydet järvien havaintopaikoilla Analyysit ja mittaukset Virtavedet: kuormitus- ja ainevirtaamalaskelmat valuma-alueilla Biologinen tarkkailu Kasviplankton Vesikasvillisuus Pohjaeläimet Pohjaeläinnäytteenotto ja näytteiden käsittely Siuntionjoen kalataloudellinen yhteistarkkailu Kalastusalue, osakaskunnat ja kalastuksen säätely Kalasto ja kalastus Siuntionjoen vesistöalueella Virtavedet Karhujärvi Istutukset ja kalataloudelliset kunnostukset Kuormituksen ja kasteluveden käytön vaikutus kalastoon Kalataloudellisen tarkkailuohjelman perusteet, tavoitteet, menetelmät ja muutokset Perusteet ja tavoitteet Menetelmät ja muutokset Seurantahypoteesit Kalataloustarkkailuohjelma Sähkökoekalastus Kalastustiedustelu Kasteluveden käytön seuranta ja vaikutukset Kalojen aistinvarainen arviointi Yhteistarkkailun aikataulu Raportointi Poikkeustilanteet Tarkkailuohjelman tarkistaminen Lähdeluettelo: Liitteet... 27

6

7 1 Johdanto Siuntionjoen vesistöalueen veden laatua ja kalataloutta on tarkkailtu yhteistarkkailun muodossa 1970-luvulta lähtien. Tarkkailut ovat toiminnanharjoittajille myönnettyjen lupien velvoittamia, osalle toiminnanharjoittajista lupamääräykset koskevat sekä vedenlaatu- että kalataloustarkkailua. Voimassaoleva vesistön tarkkailuohjelma on vuodelta 2001 (Mettinen 2001, Uudenmaan ympäristökeskus, hyv. kirje , Dnro 0196Y ) ja kalataloustarkkailuohjelma vuodelta 2004 (Mettinen 2004, Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskus, kalatalousyksikkö, hyv. kirje , Dnro 57/5723/04). Vuonna 2014 käynnistettiin tarkkailuohjelmien uudistustyö, jonka tarkoituksena oli yhdistää vesistö- ja kalatalouden tarkkailuohjelmat ja uudistaa ohjelmaa vastaamaan pistemäisen jätevesikuormituksen nykytasoa. Pääajatuksena on ollut, että jatkossa vesistötarkkailun ja kalataloudellisen tarkkailun rytmiikka vastaisi toisiaan laajojen tutkimusten osalta, jolloin näiden vuosien tulokset esiteltäisiin samassa julkaisussa. Siuntionjoen vesistöalueen pistemäinen jätevesikuormitus on vähentynyt selvästi ja tämä muutos näkyy ohjelman supistumisena aikaisempaan verrattuna. Esitetyt supistukset kohdistuvat erityisesti kaukaisimpiin kohteisiin, joissa selvää pistekuormitusvaikutusta ei ole havaittu tai pystytty erottamaan muusta kuormituksesta. Myös biologista tarkkailua on uudistettu nykyvaatimusten tasolle. Uudistetussa tarkkailuohjelmassa on myös eritelty eri osapuolten osuudet tarkkailusta, jolloin ohjelman sisältöä voidaan muuttaa joustavasti tarkkailuosapuolten tai heidän velvoitteidensa muuttuessa. Ohjelman on laatinut velvoitetarkkailijoiden toimeksiannosta Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. 2 Vesistön yhteistarkkailun peruste Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailu perustuu pistekuormittajien ympäristölupien velvoitteisiin. Tarkkailulla varmistetaan, että toimenpiteet jätevesihaittojen vähentämiseksi ovat riittäviä. Tarkkailua toteutetaan yhteistarkkailuna viranomaisen hyväksymän ohjelman mukaisesti. Nuorisokoti Pikku-Nummelan ympäristölupa raukesi syksyllä 2014, eikä nuorisokoti ole enää mukana yhteistarkkailussa. Siuntionjoen vesistön tarkkailuvelvolliset yhteistarkkailun osapuolet vuonna 2015 on esitetty taulukossa : Taulukko 1. Siuntionjoen vesistön pistekuormittajien lupapäätökset, joihin tarkkailuvelvoitteet perustuvat. Yhteistarkkailun osalliset Lupapäätös Vesistötarkkailuvelvoite Kalataloustarkkailuvelvoite Vihdin vesihuoltolaitos, Nummelan puhdistamo LSY-2006-Y-350, (KHO päätös ) X X Rosk n Roll Oy Ab, Munkkaan jätekeskus UUS-2004-Y X X Skanska Infra Oy Ratametsän maankaatopaikka UUS-2002-Y , (uusi lupa vireillä) X KN Keskus OÜ (Kirkkonummen Akt.keskus, Kiinteistö UUS, No YS 1004, Dnro 0196Y X (Kiinteistö Oy Aktiivi, Aktiivi-instituutti,Evitskog) Siuntionjoen vesistön maanviljelystilat, 12 tilaa Kirkkojoen alueelta ja 5 tilaa Siuntionjoen alueen eteläosassa LSY 61/2003/1 ( ) X Tarkkailuvelvollisten lisäksi yhteistarkkailuun ovat osallistuneet vapaaehtoisina Suomen Sokeri Oy sekä ympäristön tilan yleisen seurantavelvoitteen perusteella alueen kunnat Lohja, Siuntio, Vihti ja Kirkkonummi. Tarkkailun toteutukseen voidaan ottaa mukaan sekä uusia tarkkailuvelvollisia että vapaaehtoisia osapuolia, joko ohjelmaa täydentämällä tai erillisellä täydennysohjelmalla. Vihdin kunnalla on lisäksi vuosittainen kalatalousmaksuvelvoite (2 800 ), joka on tarkoitettu käytettäväksi kalakannoille ja kalastukselle jätevesistä aiheutuvien haittojen ehkäisemiseen jätevesien vaikutusalueella. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015 5

8 3 Tarkkailualue 3.1 Vesistöalueen yleiskuvaus Siuntionjoen vesistön pistekuormittajien sijainti ja vesistötarkkailun havaintopaikat on esitetty liitteessä 1. Vesistöalue (nro 22.00) rajoittuu luoteessa Lohjanharjun pohjavesialueeseen, länsipuolella Karjaanjoen vesistöalueeseen ja idässä pienehköjen Suomenlahteen laskevien jokien ja purojen alueeseen. Siuntionjoen vesistön valuma-alue on pinta-alaltaan noin 487 km 2, josta järviä on keskimäärin 5,3 % (Siuntionjokineuvottelukunta 1989). Vesistön pääuoma (Siuntionjoki) on pituudeltaan noin 35 km ja se alkaa Vihdin kunnan Nummelan taajaman seudulta ja päättyy Pikkalanlahden merialueeseen. Alueen kaikki luokittelun piirissä olevat joet eli Siuntionjoen pääuoma, Kirkkojoki ja Harvså ovat ekologiselta tilaltaan tyydyttäviä (Karonen ym. 2014). Järvistä huonossa tilassa ovat Harvsån valuma-alueella sijaitsevat Petäjärvi ja Hepari, välttävässä tilassa ovat pääuoman Enäjärvi, Poikkipuoliainen, Huhmarjärvi ja Karhujärvi ja tyydyttävässä tilassa pääuoman alaosan järvet Tjusträsk ja Vikträsk. Pääuomassa ennen Karhujärveä sijaitsevan Palojärven ekologinen tila on hyvä. Alueen veden laatua ja biologisia muuttujia on vuosittain käsitelty Siuntionjoen yhteistarkkailuraporteissa (mm. Mettinen ja Valjus 2014 a ja b). Siuntionjoen vesistöalueen yleiskartta ja tärkeimmät valuma-aluekartat vedenlaatuhavaintopaikkoineen ja tarkkailuvelvollisten purkupaikkoineen esitetään liitteessä 1. Hydrologisia perustietoja Siuntionjoen vesistöalueesta esitetään taulukossa 2. Taulukko 2. Hydrologisia tietoja Siuntionjoen vesistöalueesta ja joen pääuoman reitillä olevista järvistä. Valuma-alue Risubackajoki Harvsån Palojoki, lasku Karhujärveen (yläp. valuma-alue yht.) Enäjärven valuma-alue *Karhujärven oma valuma-alue Karhujärven luusua (yläp. valuma-alue yht.) Siuntionjoki, ennen Kirkkojokea Kirkkojoki Tjusträsk, Siuntionkosken Karuby, (yläp. yht.) Vikträsk, Pikkalanjoen suu (yläp. valuma-alueet yht.) * Karhujärven valuma-alue sisältää Palojoen + Palojärvien valuma-alueen (20,43 km2) Osa-alueen alarajalla Lähteet: Ekholm 1993, Siuntionjokineuvottelukunta 1989, keskivirtaamat Siuntionjokineuvottelukunta 1989, VEMALA 2014 Pinta-ala km 2 Järvisyys % Keskivirtaama m 3 /s ,20 0,8 0, ,18 10,1 0, ,00 10,5 1, ,54 15,5 0, ,33 13, ,35 19,8 2, ,00 8,2 2, ,50 0,3 1, ,35 5,2 4, ,07 5,2 - Järvi Pinta-ala km 2 Tilavuus milj. m 3 Keskisyvyys Suurin syvyys Keskivirtaama m 3 /s, luusua Teor. Viipymä (vrk), luusua Enäjärvi 5,08 17,07 3,2 10 0, Poikkipuoliainen 1,97 2,01 1,4 5,1 0,57 52 Tervalampi 0,42 0,8* 2,0* 3,5* 0,72 13 Huhmarjärvi 0,38 1,1* 3,0* 4,5* 0,76 17 Palojärvi 1,72 7,28 3,7 10,2 Karhujärvi 2,05 4,73 2,2 4,9 2,2 26 Tjusträsk 1,26 5,47 4,4 9,8 3,9 15 Vikträsk 1,85 9,68 5,1 17,3 4,6 26 Lähde: Siuntionjokineuvottelukunta 1989, OIVA, ympäristönhallinon tietokantapalvelu, *Niinimäki, (2011, "noin arvoja" ) Siuntionjoen yhteistarkkailu sijoittuu vesistön eri jokihaarojen valuma-alueille. Risubackajoki on mukana, koska Nummelan jätevedenpuhdistamo laskee puhdistetut jätevetensä joen Mäyräojan haaraan. Risubackajokeen ja sen alapuoliseen vesistöön tulee kuormitusta myös Muijalan teollisuusalueelta (Risubackajoki- Arvolanoja), jossa sijaitsee mm. Skanska Infra Oy:n Muijalan teollisuuskaatopaikka ja Ratametsän maankaatopaikka. Risubackajoen veden laatu on koko tutkimusalueen heikoin, pistekuormituksen ohella laatua heikentää myös voimakas hajakuormitus. Vesistöalueen latvajärvi Vihdin Enäjärvi on alueen suurin järvi ja muodostaa oman valuma-alueensa. Enäjärvi on hyvin rehevä. Pistekuormitus järveen loppui vuonna 1976 ja järvi ei tällä hetkellä ole mukana yhteistarkkailussa. Enäjärvellä on tehty jo vuosien ajan, pääasiassa talkoovoimin ja kunnan myöntämillä avustuksilla, merkittäviä kunnostustoimenpiteitä. Uudenmaan ELY-keskus seuraa Enäjärven tilaa. Enäjärvestä vedet laskevat Hulttilanjokea myöten Palojoen osavaluma-alueelle kuuluvaan Poikkipuoliaiseen. Poikkipuoliaisen alapuolella sijaitsevat Tervalampi, Huhmarjärvi ja Palojärvi, joka laskee Palojokena Karhujärveen. Pienen Kurjolammen rannalla sijaitsee Nuorisokoti Pikku-Nummela (entinen Top Hotels Oy:n Kokoushotelli Elohovi), jonka puhdistetut jätevedet ohjataan Tervalampeen laskevaan Kurjolammenojaan. Uudenmaan ELY-keskus seuraa Palojärven tilaa. 6 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

9 Stora Lonoksin ja Harvsån valuma-alue sijaitsee Siuntionjoen vesistöalueen keskiosassa. Sen kokoomajoki Harvsån laskee Karhujärven eteläosaan. Kirkkonummen Aktiivikeskus Kiinteistö Oy:n tiloissa toimiva KN Keskus Kirkkonummen Evitskogissa johtaa puhdistetut jätevedet valuma-alueella sijaitsevan Stora Lonoks -järven luusuaan, josta ne kulkeutuvat Harvsån jokeen. Siuntionjoen vesistöalueen länsi- ja luoteisosassa sijaitseva Kirkkojoen valuma-alue on jokihaarojen valumaalueista pinta-alaltaan suurin ja tuottaa pääuomaan runsaasti hajakuormitusta. Sen ainoa pistemäinen kuormittaja on vuodesta 1993 lähtien ollut Rosk n Roll Oy Ab:n Munkkaan jätekeskus valuma-alueen latvoilla, Kivikoskenpuron osavaluma-alueella. Alempana Kivikoskenpuroon liittyy Lohjan suunnalta Munkkaanoja, minkä jälkeen Kivikoskenpuro muuttuu Lempaanjoeksi. Lempaanjoki ei ole mukana yhteistarkkailun fysikaalis-kemiallisessa vedenlaatuseurannassa, mutta Uudenmaan ELY-keskus seuraa Lempaanjoen alapuolisen Kirkkojoen vedenlaatua. Tuloksia voidaan hyödyntää Siuntionjoen yhteistarkkailussa. Siuntionjoen pääuoman keskiosassa sijaitsevaa rehevää Karhujärveä voidaan pitää yhteistarkkailun keskeisimpänä järvenä, sillä sinne kertyy vesiä edellä mainitun kolmen suurehkon valuma-alueen laskupuroja myöten, joihin sekoittuu myös neljän yhteistarkkailuvelvollisen puhdistamovesiä. Tarkkailualueeseen kuuluva pääuoman alaosan järvi on Tjusträsk. Alimman virtavesihavaintopaikan S1 veden laatua seurataan nykyisellään Uudenmaan ELY-keskuksen toimesta. 3.2 Kuormitus Jätevesikuormitus ja sen merkittävimmät muutokset Siuntionjoen vesistöalueen pistekuormitus on vähentynyt olennaisesti 1990-luvulta lähtien: 1993 rakennettiin siirtoviemäri Lohjan asemanseudun Munkkaanojan puhdistamolta Pitkäniemen puhdistamolle, aikaisemmin jätevedet johdettiin Lempaanjokeen Kirkkojokeen Pikkalanlahden keskuspuhdistamo korvasi Siuntion asemanseudun puhdistamon, Siuntionjoen alaosan kuormitus loppui tältä osin Cembrit Oy siirtyi suljettuun vesikiertoon ja saniteettijätevedet liitettiin Lohjan kaupungin viemäriverkkoon ei suoria jätevesiä enää Risubackajokeen. Honkanummen puhdistamo Kivikoskenpuron latvoilta poistettiin käytöstä 1990-luvun alussa ei jätevesiä Lempaanjokeen-Kirkkojokeen. Muiden pistekuormittajien kuormitus on vähentynyt jätevesien käsittelyn kehittämisen seurauksena. Kaikkien pistemäisten jätevesikuormittajien keskeiset kuormitusluvut vuosina esitetään liitteessä 2. Kuormituksen muutokset on raportoitu tarkemmin Siuntionjoen yhteistarkkailuraporteissa (mm. Mettinen ja Valjus 2014 a ja b). Nummelan jätevedenpuhdistamo Valmistunut 1976, laajennettu 1992 ja Käsitellyt jätevedet Risubackajokeen ja Karhujärveen (vaihteluväli vuosina ollut m 3 /d) kesäkuusta alkaen lupaehdot kiristyivät mm. typenpoiston suhteen (LSY-2006-Y-350), , KHO (dnro: 2218/1/09) Puhdistamo on täyttänyt lupaehdot reilulla marginaalilla ja muun muassa tiukentuneet typenpoiston vaatimukset erittäin hyvin. Lähes 20 vuoden tarkastelujaksolla fosforikuormitus sekä biologinen hapenkulutus ovat vähentyneet selvästi. Typpikuormitus on laskenut 2000-luvun vaihteen jälkeen ja typenpoiston tehostumisvaatimus vuonna 2010 näkyy myös tuloksissa; kokonaistyppipitoisuus on jatkuvasti laskenut ja etenkin vuoden maksimiarvot ovat jääneet aikaisempia vuosia selvästi alhaisemmalle tasolle (Valtonen 2014, Mettinen ja Valjus 2014a). Nummelan puhdistamo on suurin pistekuormittaja Siuntionjoen vesistöalueella. Vuonna 2013 yhteistarkkailun pistekuormittajien jätevedestä 91 %, typpikuormasta 95 % ja fosforikuormasta 80 % oli lähtöisin Nummelan jätevedenpuhdistamolta ja ne kohdistuivat välittömimmin Risubackajokeen ja sen alapuoliseen Karhujärveen sekä sieltä lähtevään Siuntionjoen pääuomaan. Vesistön alaosassa jätevesitypen osuus kokonaistyppikuormasta on arvioitu olevan noin 4 8 %. Kokonaisfosforista jätevesien osuus on siellä alle prosentin. Suurin osa lisäkuormituksesta on hajakuormitusta ja savialueilla myös luonnonhuuhtouma on merkittävää (Mettinen 2012). Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015 7

10 Lähes 20 vuoden tarkastelujaksolla Nummelan puhdistamon fosforikuormitus sekä biologinen hapenkulutus ovat vähentyneet selvästi. Myös typpikuormitus on laskenut 2000-luvun vaihteen jälkeen ja typenpoiston tehostumisvaatimus vuonna 2010 näkyy myös tuloksissa; kokonaistyppipitoisuus on jatkuvasti laskenut ja etenkin vuoden maksimiarvot ovat jääneet aikaisempia vuosia selvästi alhaisemmalle tasolle (Valtonen 2014, Mettinen ja Valjus 2014a). Munkkaan jätekeskus Munkkaan Jätekeskus, Rosk n Roll Oy Ab: Jätevesien määrä Siuntionjoen vesistöön puolittunut ja laatu parantunut laskuojassa 2000-luvun alun tasosta. Munkkaan jätekeskus Kirkkojoen haarassa on alueen toiseksi suurin pistekuormittaja. Jätekeskuksesta vesistöön johdettujen puhdistettujen kaatopaikkavesien ja muiden kaatopaikkavesien määrä on puolittunut vuoden 2000 tasosta. Korkeat ainepitoisuudet, erityisesti kokonaistyppi ja ammoniumtyppi (kok N ja NH4-N), kloridit ja biologinen hapenkulutus (BOD7) osoittavat edelleen veden likaantuneisuutta samoin kuin sähkönjohtokyky ja alkaliniteetti. Näistä biologinen hapenkulutus korostuu suhteellisesti suurimpana yksittäisenä kuormitustekijänä muihin pistekuormittajiin nähden. Munkkaan jätekeskuksen kuormitus vesistöön koostuu oman puhdistamon käsitellyn jäteveden lisäksi jätekeskuksen alueelta pintavalunnan kautta tulevasta kuormituksesta, josta pääosa tulee yhden purkuojan eli Kivikoskenpuron sivuojan (Ki8) kautta. Tämän lisäksi pintavaluntavettä ohjautuu kolmen pienemmän ojan kautta. Niiden aiheuttama kuormitus on vähäistä, mutta runsaan veden aikaan esim. kuormitus voi nousta huomattavasti suuremmaksi (Ranta 2013). Munkkaan jätekeskuksen kuormitusta seurataan myös erillisellä alueen omalla pinta- ja pohjavesitarkkailulla. Nuorisokoti Pikku-Nummela, KN keskus ja Skanska Infra Oy Nuorisokoti Pikku-Nummelan ja KN Keskuksen osuudet ovat kuormituksesta edellisiä pistekuormittajia pienempiä. Skanska Infra Oy:n (entinen Soraset Oy:n ja Niska & Nyyssönen Oy:n) jätevesikuormitusta ei toiminnan ja vaikutustavan luonteesta johtuen (huuhtoumavaikutus alueelta) ole mahdollista arvioida puhdistamojen pistemäistä kuormitusta vastaavalla tavalla. Muijalan teollisuuskaatopaikan tarkkailuvelvoite on siirtynyt Skanska Infra Oy:ltä maakaupan yhteydessä uudelle omistajalle Kreator Oy:lle (Seppo Uusitalo, Skanska Infra Oy, suull.- tieto ) Pistekuormittajien asukasvastineluku Siuntionjoen vesistön pistemäisten jätevesikuormittajien vesistöön johdettavaa kuormitusmäärää voidaan havainnollistaa asukasvastineluvun (AVL) avulla. AVL-luku ilmaisee jäteveden kuormitusta, jossa yksikkönä on yhden ihmisen aiheuttama ominaiskuormitus käsittelemättömänä vesistössä. Taulukossa 3 esitetään jätevesikuormittajien AVL-luvut kokonaistypen, kokonaisfosforin ja biologisen hapenkulutuksen osalta yhtä vuorokautta kohden. Taulukko 3. Pistemäisten jätevesikuormittajien asukasvastineluvut vuonna 2013 (osalle laskettu tulokset, lähde: Mettinen ja Valjus 2014a). Vuosi 2013, vesistökuormitus AVL-lukuina BHK 7-ATU Fosfori Typpi Nummela Munkkaan jätekeskus KN-keskus Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

11 3.2.3 Muu kuormitus Valtaosa Siuntionjoen vesistön kuormituksesta on peräisin hajakuormituksesta. Hajakuormituksen vaikutuksesta erityisesti veden kiintoainepitoisuus, sameus, fosforipitoisuus sekä ajoittain lämpökestoisten kolimuotoisten bakteerien pitoisuudet ovat kohonneita. Pistekuormituksen osuus fosforikuormituksesta on hyvin pieni, typpikuormituksesta merkittävämpi. Alueelliset erot ovat suuria ja merkittävästi suurin pistekuormitus kohdistuu Risubackajoen Karhujärven alueelle. Risubackajoen valuma-alueen luoteisosassa sijaitsee Skanska Infra Oy:n (ent. Soraset Yhtiöt Oy:n) Ratametsän maankaatopaikka ja Muijalan teollisuuskaatopaikka. Ratametsän patopenkereen läpi kulkevan suotovesiputken ja Muijalan teollisuuskaatopaikka-alueen pintavesikaivon veden laatua seurataan Skanska Infra Oy:n pohja- ja pintavesitarkkailun yhteydessä (esim. Nummela 2013a). Yhteistarkkailun puitteissa veden laatua tarkkaillaan Arvolanojassa ja alempana Risubackajoessa. Tällä Risubackajoen alueella kuormitus on nähtävissä mm. kohonneina veden alkaliteettina ja ph:na, sähkönjohtavuutena ja ajoittain myös kohonneina sulfaattipitoisuuksina. 4 Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailuohjelma Tässä esitettävällä ohjelmalla korvataan vuonna laadittu vesistön yhteistarkkailuohjelma (Mettinen 2001, hyv. Uudenmaan ympäristökeskus, Dnro 0196Y ) sekä kalataloudellinen yhteistarkkailuohjelma (Uudenmaan TE-keskus (nyk. ELY-keskus) ,Dnro 57/5723/04). Tarkkailuohjelma on rakennettu siten, että siinä on eritelty tarkkailun eri osapuolten osuus tarkkailusta (liite 3). Tarkkailuosapuolten muuttuessa, tarkkailuohjelman sisältöä voidaan näin muuttaa joustavasti. 4.1 Fysikaalis-kemiallinen vedenlaatu ja -kuormitustarkkailu Havaintopaikat tarkkailualueella Yhteistarkkailun vedenlaatuhavaintopaikat on esitetty taulukossa 4 ja liitteen 1 kartoissa. Liitteen 3 taulukoissa on lisäksi eritelty, mitkä tarkkailupisteistä, referenssipisteistä ja pohjaeläin- ja kalataloustarkkailuohjelmien osista ovat kunkin tarkkailuvelvollisen vastuulla. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015 9

12 Taulukko 4. Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailuohjelman veden laadun havaintopaikat VIRTAVEDET -15 havaintopaikkaa Luvy-tunnus Pivet-nimi ETRS-TM35FIN-koordinaatit Valuma-alue Kunta Ki8 Kivikoskenpuro 9,7+1, Kirkkojoki Lohja Ki7 Kivikoskenpuro 10, Kirkkojoki Lohja Ki9 Kivikoskenpuro 8, Kirkkojoki Siuntio R4 Arvolanoja 10, Risubackajoki Lohja R9 Risupakanjoki 4, Risubackajoki Siuntio R10 Mäyräoja 0,3+3,2 jvp Risubackajoki Vihti R10a Mäyräoja 0,3 + 0,05 jvp Risubackajoki Siuntio Mäy Mäyräoja 0, Risubackajoki Siuntio R8 Mäyräoja 0, Risubackajoki Siuntio R1 Risupakanjoki 0, Risubackajoki Siuntio PALO Palojoki 0, Karhujärvi Siuntio HA1 Harvsån 0, Harvsån Siuntio HA Harvsån 3, Harvsån Siuntio S7 Siuntionjoki 22, Tjusträsk Siuntio S3 Siuntionjoki 13, Tjusträsk Siuntio VERTAILUPUROT - 2 havaintopaikkaa Luvy-tunnus Pivet-nimi ETRS-TM35FIN-koordinaatit Valuma-alue Kunta IL0 Iilammenoja 3, Tjusträsk Siuntio Ki0 Kivikoskenpuro 12,4+0, Kirkkojoki Lohja JÄRVET - 2 järveä, 3 havaintopaikkaa Luvy-tunnus Pivet-nimi ETRS-TM35FIN-koordinaatit Valuma-alue Kunta B1 Karhujärvi Lövkulla Karhujärvi Siuntio B2 Karhujärvi Näsby Karhujärvi Siuntio TJU Tjusträsk Tjusträsk Siuntio Varsinaiset virtavesien havaintopaikat sijaitsevat pistekuormittajien välittömällä vaikutusalueella ja niiden referenssipisteet latvavesillä. Siuntionjoen vesistön yläosassa Karhujärveen laskevassa Palojoessa sijaitsee vertailuhavaintopaikka PALO. Tarkkailun piirissä olevista järvistä keskeisin on pääuoman reitillä sijaitseva Karhujärvi, johon kohdistuu suurin osa pistekuormituksesta. Karhujärven lisäksi Siuntionjoen vesistön alaosassa on tarkkailtavana Tjusträsk, jossa tarkkailutarve on Karhujärveä suppeampaa pistekuormitusvaikutusten peittyessä alavirtaan kasvavan hajakuormituksen alle. Vedenlaatuhavaintopaikkoihin tehdyt muutokset Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun vedenlaatuhavaintopaikkoihin on tehty joitakin muutoksia aikaisempaan ohjelmaan verrattuna. Muutostarve on vähäinen, koska edellistä hyväksyttyä tarkkailuohjelmaa on päivitetty ajan kuluessa. 10 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

13 Virtavesien havaintopaikkojen R10 (Mäyränoja 0,3 + 3,2 jvp, vanha koordinaatti , vuoteen 1998 asti) ja R4 (Arvolanoja 10,7, vanha koordinaatti , vuoteen 1990 asti) sijainnit ovat hieman muuttuneet vanhasta ohjelmasta. Syynä on ollut edustavampi näytteenottopaikka. Havaintopaikan Ki8 (Kivikoskenpuro 9,7 + 1,3, , vuoteen 2001 asti) Hertta-tunnus muutetaan oikeaa sijaintia vastaavaksi (Kivikoskenpuro 9,7 + 1,1) jonne Ki8 tulokset siirtyvät vuoden 2002 alusta lähtien. Tässäkin tapauksessa edustavan näytteen säännöllinen saaminen on ollut siirtymisen syynä. Havaintopaikan S7 sijainti ja sitä vastaava Herttatunnus (Siuntionjoki 21,8, , ) on ollut virheellinen alusta lähtien. Havaintopaikka S7 siirretään oikeaan sijaintiinsa (Siuntionjoki 22,6, taulukko 4). Karhujärveen pohjoisesta laskevalla Risubackajoella täydennyksenä olleet havaintopaikat (Mäy ja R10a) on sisällytetty tarkkailuohjelmaan. Alueen pohjoisosasta on poistettu Poikkipuoliaisesta lähtevän veden havaintopaikka PPL, jonne ei kohdistu suoraa pistekuormitusta. PPL-paikka on ollut mukana kertomassa taustakuormituksesta ja vesistön yläosan veden laadusta. Nuorisokoti Pikku-Nummelan velvoitteena olleet havaintopaikat Ku2 ja Ru0 on poistettu. Stora Lonoks -järven tarkkailupaikka (SL ja myöhemmin SL2) on korvattu järvestä lähtevän puron HA (Harvsån 3,6) -havaintopaikalla, millä pystytään yhdessä Harvsån alimman havaintopaikan kanssa seuraamaan paremmin KN keskuksen puron luusuaan kohdistuvaa pistekuormitusta. Siuntionjoen alaosan tarkkailu toteutetaan Tjusträsk-järvellä. Vikträsk-järven tarkkailu lopetetaan Näytteenotto ja kentällä tehtävät mittaukset sekä havainnot Näytteenotosta ja kenttämittauksista vastaa sertifioitu ympäristönäytteenottaja (erikoistumispätevyyden ala vesi- ja vesistönäytteet). Näytteenoton yhteydessä havainnoidaan sää ja muita tuloksiin vaikuttavia tekijöitä ja kirjataan ne maastossa muistiin. Vesinäytteenoton yhteydessä mitataan veden lämpötila kaikilla havaintopaikoilla. Järvistä lämpötilan mittaus tapahtuu 1,0 metrin välein lämpökerrostuneisuuden ja harppauskerroksen määrittämistä varten. Lisäksi järvivesistä mitataan näkösyvyys. Virtavesipaikoilta pyritään arvioimaan virtaama mahdollisimman luotettavasti joko virtaamamittaukseen tarkoitetulla mittarilla tai muilla menetelmillä. Näytekertojen määrä ja vuodenaikaissijoittelu on pyritty sovittamaan tarkkailun ja tulosten luotettavuuden kannalta optimaaliseksi. Näytteitä otetaan vuoden aikana virtavesiltä 2 6 kertaa (tammikuusta lokakuuhun) ja järvistä 3 7 kertaa (maaliskuusta lokakuuhun). Huhtikuuhun tavallisesti ajoittuvaan suurimpaan tulvaaikaan ajoittuu useimmilla virtapaikoilla edelleen 2 näytteenottoa, mikä tuo luotettavuutta tämän kuormituksen kannalta tärkeän vuodenajan kuormituksen arviointiin. Näytteenottoon tehdyt muutokset Edellisessä ohjelmassa olleet toukokuun ja syyskuun näytekerrat eivät sisälly enää ohjelmaan. Järviltä näiden lisäksi jää vielä tammikuun näytteenottokerta pois. KN Keskuksen jätevesien tarkkailussa Stora Lonoks -havaintopaikan korvaavalta Harvsån HA (Harvsån 3,6) -havaintopaikalta näytteet otetaan 2 kertaa joka toinen vuosi. Harvsån alimman havaintopaikan HA1 (Harvsån 0,4) näytekertoja on kuusi vuodessa, kuten muillakin virtavesihavaintopaikoilla Veden laadun perustarkkailu Vesistön fysikaalis-kemiallista tilaa tarkkaillaan perusanalyyseillä. Virtavesipaikoilla näytteet otetaan yhdeltä syvyydeltä, pintavedestä. Järvien fysikaalis-kemiallista veden laatua tarkkaillaan koko vesimassasta, josta selvitetään sen kerrostuneisuustilaa, happipitoisuutta sekä pintaveden ja alusveden muuta fysikaalis-kemiallista perusominaisuutta (taulukko 4). Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/

14 4.1.4 Trofiatarkkailu Vuorovuosin eli joka toinen vuosi perustarkkailua täydennetään trofianäytteillä TR, jotka sisältävät tuotantotasoa ja rehevyyttä kuvaavia vedenlaatuanalyysejä. Trofialisänäytteitä otetaan joka toinen vuosi kolme kertaa kasvukauden aikana (kesäkuussa ja heinäkuussa), joista kaksi kertaa sovitetaan perustarkkailun näytteenoton yhteyteen. Yksi näytteenotto (heinäkuun alussa) toteutetaan omana näytteenottona. Joka neljäs vuosi tarkkaillaan Karhujärven rehevyystasoa hieman tarkemmin. Tällöin Karhujärveltä otetaan trofianäytteitä kesäkuusta syyskuuhun yhteensä viitenä näytteenottokertana (taulukko 5). Samalle laajalle trofiavuodelle ajoittuvat myös vesistön yhteistarkkailun laajat biologiset tutkimukset (pohjaeläimet, kasviplankton) ja kalataloudellisen yhteistarkkailun laajat tutkimukset. Taulukko 5. Näytteenoton vuodenaikataulu. Perustarkkailuvuodet ja järvien trofiavuodet vuorottelevat. Karhujärveltä otetaan trofianäytteitä joka toinen trofiavuosi laajennettuna siten, että trofianäytekertoja kertyy 5 kasvukautena normaalin 3 asemasta. Vuosi 2016 on ensimmäinen laaja tarkkailuvuosi. PERUSTARKKAILUVUODET (P) JA TROFIATARKKAILUVUODET (P + TR) Alue HP Kuukausi/viikko Luvy-tunnus I II III IV/1. IV/3. V VI/2 VII/2. VII/4. VIII/3 IX/1. X/1. N /vuosi Virtapaikat Kivikoskenpuro Ki8 V V V V V V 6 " Ki7 V V V V V V 6 " Ki9 V V V V V V 6 Risubackajoki R4 V V V V V V 6 " R9 V V V V V V 6 " R10 V V V V V V 6 " R10a V V V V V V 6 " Mäy V V V V V V 6 " R8 V V V V V V 6 " R1 V V V V V V 6 Palojoki PALO V V V V V V 6 Harvsån HA1 V V V V V V 6 Harvsån HA V V 2 Siuntionjoki S7 V V V V V V 6 " S3 V V V V V V 6 Referenssit (purot) Iilammenoja IL0 R R 2 Kivikoskenpuro Ki0 R R 2 Järvet Karhujärvi, Björnträsk 1 B1 P P/TR TR TR P/TR TR P 4-7 Karhujärvi, Björnträsk 2 B2 P P/TR TR TR P/TR TR P 4-7 Tjusträsk TJU P P/TR TR P/TR 3-4 V= virtavesianalyysit, 14 havaintopaikkaa 6 näytekierrosta R = Referenssipurojen analyysit, 2 hp (referenssit) 2 näytekierrosta, Harvsån 3,6 HA = Harvsån 3,6, näytteet trofiavuosina P = Perusanalyysit järvistä, 2 järveä, 3 havaintopaikkaa 3-4 näytekierrosta, 1-3 näytesyvyyttä/järvi. TR = Trofia- analyysit järvistä: joka 2. vuosi 3 näytekierrosta, joka 4. vuosi B1 ja B2 5 näytekierrosta Näytesyvyydet järvien havaintopaikoilla Karhujärven (Björnträskin) ja Tjusträskin analyysiryhmät havaintopaikkojen näytesyvyyksissä esitetään taulukossa 6. Pintaveden ja pohjanläheisen veden hapenmittaus tehdään järvissä joka näytteenottokerralla, Tjusträskin järvessä myös vesimassan harppauskerroksesta. Veden lämpötila mitataan metrin välein veden lämpökerrostuneisuuden toteamiseksi. 12 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

15 Taulukko 6. Järvien havaintopaikkojen näytesyvyydet ja näytesyvyyksistä otettavat analyysiryhmät. Päällysvedestä otettavat a-klorofyllianalyysit (A-KLO) sisältyvät P/TR ja TR-analyysiryhmään. Näytesyvydet (m) 0, ,0 p-1,0 m, 4,0 5,0 7,0 p-1,0 m (8,0) Virtavedet V ja R B2 A-KLO P/TR, TR B1 A-KLO P/TR, TR P, O2, % TJU A-KLO P/TR, TR O2, % P, O2, % V= Virtavesianalyysit R =Referenssipuroanalyysit P= järvien perusanalyysit. Hapet 02, % myös pohja-1,0 m (ei B2) ja harppauskerroksista (Tju) TR=järvien trofia-analyysit, huom! Hapet 02, % myös pohja-1,0 m (ei B2) ja harppauskerroksista (Tju) P/TR= järvien yhdistelmäanalyysit. Hapet 02, % myös pohja-1,0 m (ei B2) ja harppauskerroksista (Tju) O2 = happi ja kyl-% A-KLO= klorofylli-a, otetaan m kokoomanäytteestä erikseen Järvet: näkösyvyys kaikilla näytekerroilla Järvet: lämpötila mitataan 1,0 metrin välein harppauskerroksen määrittämiseksi. Järvet: 02, happipit. ja happi-kyll. % pohjanläheisestä vedestä, paitsi B2. Tjusträsk lisäksi harppauskerroksesta Analyysit ja mittaukset Vesinäytteiden analysoinnit tehdään FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoimassa testauslaboratoriossa, jossa määritykset ovat akkreditoituja tai sovitusti muulla tavoin laatuvarmistettuja. Tarkkailun koordinoinnista ja tulosten raportoinnista vastaavat riittävän pätevyyden omaava vesistötutkija tai kemisti. Analysoitavat vedenlaatuparametrit esitetään taulukossa 7. Järvien yhdistelmä-analyysiryhmässä P/TR on yhdistetty perusanalyysit ja trofia-analyysit siten, että päällekkäisiä analyysejä samalta näytepaikalta ei tehdä. Taulukko 7. Havaintopaikkojen analyysiryhmät (V= virtavedet, R= referenssi eli vertailu, P= perusanalyysit järvistä ja TR= rehevyysanalyysit järvistä ja P/TR- yhdistelmäanalyysit järvistä). Virtavedet Järvet Analyysi/mittaus V R P TR P/TR Virtavesi Referenssi Järvi, perus Järvi, trofia yhdistelmä Näkösyvyys (x) x x x Virtaama x x Lämpötila x x x x x O2 x x x (1 x (1 x (1 Happi% x x x x x Sameus x x x x Kiint.GFC x x x x Sähkönj. x x x x Alkalit. x ph x x x x x Väriluku x x x x CODMn x BOD7 x Kok.N x x x x x NH4-N x x x x NO2+NO3-N x x x x KOK.P x x x x x PO4P(Np) x x x x a-klorofyl x x Ecoli44 x x x x Cl x (2 SO4 x (3 Cr x (3 P ja TR kieroksilla O2, mitataan järvistä myös harppauskerroksesta (TJU ) ja pohja-1,0 m ja (ei B2) (1 *Cl, vain Ki7, ki8 ja ki9 (Rosk'n Roll Oy Ab) (2 *SO4, Cr vain R4 (3 Analyysiryhmä Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/

16 4.1.7 Virtavedet: kuormitus- ja ainevirtaamalaskelmat valuma-alueilla Ainevirtaamalaskuilla arvioidaan fosfori- ja typpikuormituksen kokonaismäärää ja pistekuormituksen osuutta kokonaiskuormituksesta tarkkailualueen eri osa-alueilla. Ainekuormitus lasketaan ainepitoisuuden ja virtaamaan tulona. Tarkkailualueen eri osa-alueiden ainevirtaamien/kuormituksen arviointia varten yksi havaintopaikoista on sijoitettu kunkin valuma-alueen alaosaan. Kun valuma-alueella sijaitseva pistekuormituksen määrä tunnetaan, voidaan alueen alaosassa sijaitsevan havaintopaikan veden laadun pitoisuus- ja virtaamatietojen avulla arvioida myös pistekuormituksen osuutta valuma-alueen kokonaisainevirtaamasta. Perinteinen ainevirtaamalaskenta Pistekuormitettujen valuma-alueiden ainevirtaamien arviointia varten tarvittavat virtaamat lasketaan valuma-alueiden pinta-alojen suhteessa käyttämällä virtaama-arvona Palojärveen laskevan Palojärvenkosken valuma-alueen automaattisen mittausaseman tuloksia. Palojärvenkosken kuukausikeskiarvovirtaama kerrotaan kunkin osa-valuma-alueen pinta-alan ja Palojärvenkosken valuma-alueen pinta-alojen suhdeluvulla. Menetelmä on karkea ja siinä ei huomioida esimerkiksi valuma-alueiden järvisyyden, maaperän, maanmuotojen tai esim. maankäytön aiheuttamia eroja. Esimerkiksi Risubackajoen ja Kirkkojoen (Kyrkån) valumaalueet poikkeavat maaperän laatunsa ja pienen järvialansa vuoksi Palojärvenkosken valuma-alueesta, minkä vuoksi veden viipymä on näillä valuma-alueilla pienempi ja virtaamavaihtelut suurempia kuin Palojärvenkosken valuma-alueella. Valuma-alueiden ainevirtaamien lisäksi arvioidaan vastaavasti koko Siuntionjoen vesistöalueen kesimääräinen ainevirtaama Palojärvenkosken virtaamatietojen ja valuma-alueiden pinta-alojen suhteessa sekä Uudenmaan ELY-keskuksen Pikkalanjoen seurantapaikan vedenlaatutietojen perusteella. Munkkaan jätekeskuksen kuormituksen arviointi perustuu puhdistamovesien laskuojaan asetetun kolmiomittauspadon päivittäiseen virtaamatietoon, mistä saadaan varsin tarkka keskimääräinen virtaamatulos kuormituslaskentaa varten. Jätekeskuksen osuus valuma-alueen kokonaiskuormituksesta lasketaan Kirkkojoen valuma-alueen laajuuden vuoksi kahdella alueella, joista toinen on osuus Lempaanjoen kokonaiskuormituksesta ja toinen osuus koko Kirkkojoen kokonaiskuormituksesta. Vemala-mallin käyttö ainevirtaamalaskelmissa Suomen ympäristökeskuksella (SYKE) ja alueellisilla ympäristökeskuksilla on käytössä koko Suomen kattava Vesistömallijärjestelmä (Vemala), (Huttunen 2008, Huttunen 2013). Malli tuottaa monipuolisesti tietoa mm. eri maankäyttömuotojen kuormituksista ja se täydentyy koko ajan mm. uusimilla fysikaalis-kemiallisilla, hydrologisilla ja mm. pistekuormitustiedoilla. Siuntionjoen yhteistarkkailussa hyödynnetään Vemala-mallin antamia tuloksia ja vertaillaan niitä edellä kuvatun perinteisen ainevirtaamalaskelman antamiin tuloksiin. 4.2 Biologinen tarkkailu Vesistöjemme tilaa koskevat arviot ja tavoitteet määritellään EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisesti ekologisena kokonaisarviona, jossa ihmistoiminnan aiheuttamia muutoksia verrataan luonnontilaan pääasiassa biologisilla muuttujilla Kasviplankton Siuntionjoen yhteistarkkailussa kasviplankton tutkitaan Karhujärvestä (havaintopaikat liitteessä 5). Tutkimuspaikat ovat samat kuin järven vedenlaatupaikat eli järven eteläinen syvännepaikka (Björnträsk 1 Lövkulla, B1) ja pohjoinen havaintopaikka (Björnträsk 2 Näsby, B2). Näytteet otetaan laajoina tutkimusvuosina vuodesta 2020 lähtien ja ne toistuvat neljän vuoden välein. Näytteitä otetaan yhteensä neljä molemmista havaintopaikoista ja ne ajoitetaan kasvukauden kesäkuun, heinäkuun, elokuun ja syyskuun aikaan trofianäytteenottojen yhteyteen. Karhujärven kasviplanktonista on olemassa -vertailumateriaalia vuodelta Näytteiden kestävöinnissä käytetään ainoastaan hapanta Lugol-liuosta (0,5 ml/200 ml näytettä), joka tulee lisätä ennen näytteenottoa näytepulloon. Lugolin määrä näytteessä tulee tarkistaa, jos näytteen säilytysaika on pitkä. 14 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

17 Kasviplanktonnäytteet otetaan havaintopaikan vedellä huuhdellulla vedennoutimella. Vettä nostetaan eri kohdista havaintopaikkaa/eri puolelta venettä 0 2 m kokoomanäytettä varten noutimen ja kokooma-astian tilavuudesta riippuen 3 5 noutimellista. Kokooma-astiassa oleva näytevesi sekoitetaan, millä taataan kasviplanktonin tasainen jakautuminen. Sekoitettu näytevesi kaadetaan suppilon avulla näytepulloon, johon on jätettävä ravisteluvara. Näytepulloon kiinnitetään kaikki havaintotiedot sisältävä etiketti. Samasta kokoomanäytteestä otetaan klorofyllinäyte, mikäli se on ohjelmassa. Näytteet määritetään ja raportoidaan ekologisen luokituksen kriteerit täyttävien ohjeiden mukaisesti. Järvien kasviplanktonin näytteenoton CEN standardi voi valmistuessaan muuttaa suosituksia näytteenottosyvyydestä. Kasviplanktontulokset tallennetaan SYKE:n ylläpitämään kasviplanktonrekisteriin. Kasviplanktonin näytteenotossa pyritään noudattamaan ympäristöhallinnon ohjeita (Meissner ym. 2013) Vesikasvillisuus Vesikasvillisuustutkimus tehdään Karhujärvestä aluksi kertaluonteisesti kesällä Tämän jälkeen kasvillisuustutkimuksen tarve otetaan uudestaan tarkasteluun viimeistään vuonna 2019, ennen seuraavaa laajaa tarkkailuvuotta (2020). Vesikasvillisuuden maastotutkimusmenetelmä on ympäristöhallinnon suosittelema tarkennettu päävyöhykelinjamenetelmä (Leka ym. 2003, Kuoppala ym. 2008, Meissner ym. 2013). Päävyöhykelinjamenetelmässä käytetään 5 metrin levyisiä linjoja. Linja jaetaan osiin eli päävyöhykkeisiin rajaamalla ne kasvillisuuden pääelomuotojen perusteella ja jakoa voidaan tarvittaessa tarkentaa valtalajin tai -lajien mukaan. Päävyöhykelinjoilla kasvilajien yleisyys arvioidaan käyttäen prosenttiasteikkoa ja tämän jälkeen runsaus keskimääräisenä peittävyysprosenttina 1 m 2 alalta niiltä vyöhykkeen osilta (ruuduilta), joilla lajia yleisyyden arvioinnissa katsottiin esiintyvän. Menetelmän eduiksi on havaittu tarkkoihin paikkatietoihin perustuva sijainnin toistettavuus, tiedot kasvillisuuden vyöhykkeisyydestä, syvyystiedot sekä kohtuullisen vertailukelpoiset lajien runsausarviot. Huonoiksi puoliksi on todettu harvinaisten ja niukkojen lajien havaitsematta jääminen tutkittavan pinta-alan pienuuden vuoksi. Määrävuosin toistettavassa tutkimuksessa tämä ongelma kuitenkin pienenee. Karhujärven pinta-ala on 2,05 km 2, joten sille suositeltu päävyöhykelinjojen määrä on 8 kpl. Linjojen alustava sijainti on esitetty liitteen 5 kartassa. Tutkimuslinjojen paikat tarkentuvat ensimmäisten maastotutkimusten yhteydessä, jolloin sijainnit koordinaatteineen kirjataan ylös. Tulosten tallentaminen ja jatkokäsittely tehdään ympäristöhallinnon ohjeistuksen mukaisesti. Linjakohtaiset tulokset tallennetaan ympäristöhallinnon Excel-tallennuspohjille ja toimitetaan Uudenmaan ELY-keskukseen tai SYKE:een tai muuhun myöhemmin sovittavaan kohteeseen Pohjaeläimet Pohjaeläimistöllä on tärkeä rooli vesistöjen ravintoverkoissa ravintopartikkelien pilkkojina ja suodattajina, levänsyöjinä, pohja-aineksen muokkaajina, pikkupetoina ja myös saalistuksen kohteena. Pohjaeläintutkimustietoa voidaan hyödyntää mm. kalakantaa koskevissa arvioissa, koska pohjaeläimet ovat tärkeä osa kalojen ravintoa. Muutokset vesistössä, esimerkiksi kuormituksen lisääntyessä, heijastuvat muutoksina vesistön pohjaeläimistössä. Pohjaeläintarkkailussa keskitytään ns. indikaattorilajeihin eli lajeihin, jotka ovat yleisiä ja selvimmin reagoivat muutoksiin elinympäristössään. Tarkkailussa voidaan samalla saada myös tietoa uhanalaisten ja harvinaisten lajien esiintymistä alueella. Virtaavien vesien tilan seurannassa pääpaino on koskipaikkojen eliöstössä, järvistä näytteitä otetaan vaihtelevasti syvänteestä, välivedestä tai rantavyöhykkeeltä. Siuntionjoen vesistöalueella pistekuormittajat sijaitsevat kaikki vesistöalueen latvoilla pienten purojen varsilla. Biologisista muuttujista pohjaeläimistö soveltuu parhaiten oloihin, jossa virtaamavaihtelut ja veden kiintoaineksen ja sameuden vaihtelut ovat suuria. Pitkäkestoisen vertailuaineistonkin vuoksi pohjaeläimistötarkkailua on syytä jatkaa Pohjaeläinnäytteenotto ja näytteiden käsittely Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun pohjaeläimistön havaintoalueet ja niissä sijaitsevat havaintopaikat ovat pääasiassa samoja kuin edellisessäkin tarkkailuohjelmassa. Havaintoalueiden sijoittelussa on huomioitu pistekuormittajien sijainti vesistön latvaosissa, jolloin ensimmäinen havaintoalue on pyritty sijoittamaan Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/

18 virtaveteen, mahdollisuuksien mukaan koskimaiseen ympäristöön lähimmäksi kuormituslähdettä. Alempana vesistöalueella olevilla havaintoalueilla selvitetään kuormituksen vaikutusalueen laajuutta. Järvistä pohjaeläintarkkailussa on mukana voimakkaimmin pistekuormitettu Karhujärvi. Virtavedet kahdeksan koskea ja kaksi suvantoa Virtavesien pohjaeläimistöä tarkkaillaan 10 havaintoalueella, joissa on yhteensä 15 havaintopaikkaa. Havaintoalueista kahdeksan (8) sijaitsee koskimaisissa tai sitä muistuttavissa virtavesioloissa ja kaksi (2) suvannoissa (liite 4). Monet virtavesien havaintoalueet sijaitsevat aivan vesistöalueen latvoilla ja ovat kooltaan pieniä. Niissä esiintyy usein vain yhtä pohjanlaatutyyppiä. Ongelmana on ollut myös sopivien, toisiaan vastaavien pohjatyyppien löytyminen, mutta toisaalta nämä alueet ovat olleet tarkkailussa jo pitkään, mikä puoltaa tarkkailun jatkamista näillä alueilla. Veden virtaus havaintoalueilla vaihtelee ja pohjanlaatu koostuu sorasta, pikkukivistä tai niitä suuremmista kivistä. Risubackajoen pääuoman keskivaiheilla sijaitseva RJK1-havaintoalue jää pois tarkkailusta ja sen tilalle valitaan hieman ylempää pohjanlaatutyypiltään sopivampi alue (RJK1A). Kivikoskenpuron alueella luovutaan ylimmästä KIK1-havaintoalueesta sen huonon soveltuvuuden, pehmeän pohjan vuoksi. Myös pääuoman Sjundbynkosken havaintoalueesta (SBK) luovutaan pistekuormituksen vähäisyyden ja sopimattoman pohjan ja heikon tulosten vertailtavuuden vuoksi (kallio-lohkarepohja, voimakas virtaus ym. tekijät). Virtavesien intensiivikoskialueet Virtavesistä kahden alueen pohjaeläimistöä tarkkaillaan muita intensiivisemmin, jolloin näytteet otetaan kerran laajojen vuosien välillä. Nämä alueet ovat Risubackajoella RJK1A (uusi koskitarkkailualue) ja Palojoella PJK (vanha intensiivitarkkailualue). Karhujärvi kolme havaintoaluetta Järvistä tarkkailtavana on Karhujärvi, jossa sijaitsee kolme (3) havaintoaluetta, kaksi järven syvännealueella (2 m ja 4 m) ja kolmas järven pohjoisosassa (2 m), taulukko 8 ja liite 5. Taulukko 8. Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun pohjaeläinhavaintoalueilla olevat pohjaeläinpaikat. Näytteenotto syys-lokakuussa. Suppeat näytteenottovuodet (tutkitaan intensiivialueet RJK1A ja PJK) ja laajat näytteenottovuodet (kaikki alueet tutkitaan) vuorottelevat kahden vuoden välein. HAVAINTOALUEtunnus HAVAINTOPAIKKA, POHJE-tunnus KUNTA VESISTÖALUE TYYPPI POHJATYYPPI ETRS-Pohj ETRS-Itä Koskialueet Näytteitä KIK Siuntionjoki, Kivikoskenpuro Kik 2/2-3_pKi 4 Siuntio puro virtapaikka pki (pikkukivikko) LEK KÅK Siuntionjoki, Lempaankoski LEK 1_iKi Siuntio joki virtapaikka iki (karkea kivikko) Siuntionjoki, Lempaankoski LEK 2_pKi Siuntio joki virtapaikka pki (pikkukivikko) Siuntionjoki, Munksinkoski KÅK 2_iKi Siuntio joki virtapaikka iki (karkea kivikko) Siuntionjoki, Munksinkoski KÅK 3_pKi Siuntio joki virtapaikka pki (pikkukivikko) RJK2 Siuntionjoki, Nummelan jvp laskuoja Rjk 2/1_pKi 4 Vihti oja virtapaikka pki (pikkukivikko) RJK3 Siuntionjoki, Risubackajoki RJK 3/1_iKi Lohja puro virtapaikka iki (karkea kivikko) Siuntionjoki, Risubackajoki RJK 3/2_iKi Lohja puro virtapaikka iki (karkea kivikko) RJK1A Siuntionjoki, Risubackajoki RJK1A_pki 4 Siuntio oja virtapaikka pki (pikkukivikko) PJK KVK Siuntionjoki, Palojoenkoski PJK-2_iKI Siuntio puro virtapaikka iki (karkea kivikko) Siuntionjoki, Palojoenkoski PJK-3_pKi Vihti puro virtapaikka pki (pikkukivikko) Siuntionjoki, Kvanbynkoski KVK 1/1_pKI Siuntio joki virtapaikka pki (pikkukivikko) Siuntionjoki, Kvarnbynkoski KVK 1/2_iKi Siuntio joki virtapaikka iki (karkea kivikko) YHTEENSÄ Suvantoalueet Näytteitä KÅS Siuntionjoki, Kirkkojoki KÅS 4 Siuntio joki suvanto/pehmeä pohja RJS Siuntionjoki, Risubackajoki RJS 4 Siuntio joki suvanto/pehmeä pohja YHTEENSÄ 2 8 Karhujärvi/Björnträsk Näytteitä BJT 2 m Björnträsk 2 m 3 Siuntio järvi litoraali/pehmeä pohja BJT 4 m Björnträsk 4 m 3 Siuntio järvi profundaali/pehmeä pohja BJT P 2 m Björnträsk, pohj. 2 m 3 Siuntio järvi litoraali/pehmeä pohja YHTEENSÄ 3 9 Virtavesinäytteenotto koskista - Potkuhaavilla Kaikki pohjaeläinnäytteet otetaan syys-lokakuun aikana, jolloin useimpien lajien vesiympäristössä elävät toukat ovat riittävän suuria jäädäkseen näytteenottimiin. Virtavesien nopeilla havaintoalueilla (koskissa) näytteenotossa käytetään standardin SFS 5077 mukaista ns. potkuhaavia eli käsihaavia, jonka haavin silmäkoko on 0,5 mm. Näytteenotto tapahtuu standardia soveltaen siten, että haavin edustalla potkitaan alustaa kohtalaisen voimakkain, pyörittävin liikkein yhteensä 30 sekunnin ajan. Potkinnan kuluessa liikutaan noin metrin matka ylävirtaan päin. Irronnut pohja-aines ja eläimet kulkeutuvat virran viemänä haaviin. 16 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

19 Näytteenotto etenee aina alavirrasta ylävirtaan päin. Jokaista havaintoaluetta eli koskijaksoa kohden otetaan yhteensä neljä (4) erillistä näytettä. Havaintoalueelta pyritään saamaan näytteitä kuitenkin kahdelta eri pohjalaatutyypiltä/paikalta, joista molemmista pyritään saamaan kaksi rinnakkaisnäytettä. Pohjanlaatutyypit ovat isokivikko (iki) eli karkea kivikko, jossa virtaus on vuolas ja kivet ainakin osaksi sammalpeitteisiä. Pikkukivikossa /soraikossa (pki) sammalta voi olla vähemmän tai ei ollenkaan ja virtaus on keskinopea. Pohjanlaatutyypin yksi näyte voidaan koota useammastakin sijainnista, kunhan potkintamatkaksi tulee yksi metri ja potkinta-ajaksi 30 sekuntia. Mikäli löytyy vain yhtä pohjanlaatutyyppiä, otetaan kaikki neljä näytettä tästä pohjanlaatutyypistä huomioiden, että yhden näytteen pituus on aina metri ja potkinta-aika 30 sekuntia. Yhdeltä havaintoalueelta (koskialueelta) kokonaispotkinta neljällä näytteellä on siten aina yhteensä 120 sekuntia ja potkintamatka neljä metriä. Havaintopaikalla, jossa virtaus on erittäin hidas (alle 0,2 m/s), näytteet otetaan potkimalla ensin pohja-ainesta nopeaan tahtiin ja sitten haavimalla rivakasti S-kirjaimen mukaisesti vedestä potkinnan tuloksena irtoavaa ainesta ja sitten siirtymällä ylävirrassa uuteen paikkaan toistaen samaa menetelmää. Potkintamatka on tässäkin yksi metri ja haavinta-aika 30 sekuntia. Näytteet, myös kaikki yksittäiset pohjaeläimet, siirretään tiiviisiin kannellisiin rasioihin. Näytteiden säilöntäaineena käytetään etanolia (A16) siten, että lopullisen näytteen etanolipitoisuus tulee olla noin 70 %. Virtavesien potkuhaavinäytteet ovat menetelmästä johtuen lähinnä korkeintaan semikvantitatiivisia. Tavoitteena on kuitenkin vähintään hyvin edustava kvalitatiivinen näytteenotto, jolloin saataisiin todellisuutta vastaava käsitys pohjaeläintaksonistosta tutkituilla pohjanlaatutyypeillä. Tarkemmat ohjeet potkuhaavinäytteenotosta esitetään ympäristöhallinnon ohjeessa, jota pyritään noudattamaan. Tällöin tulosten vertailtavuus, yleistettävyys ja mm. ekologisen arvioinnin luotettavuus paranee. Ohjeet koskevat sekä pohjaeläinnäytteenoton suunnittelua, toteutusta, aineiston poimintaa ja määritystä. Ohjeet esitetään ympäristöhallinnon verkkosivuilla ( ja meri>pintavesien tila>pintavesien tilan seuranta>biologisten seurantamenetelmien ohjeet). Tätä tarkkailuohjelmaa laatiessa ohjeversio on (Meissner ym. 2013). Maastohavainnot toimitetaan ympäristönhallinnon POHJE-järjestelmään. Suvantonäytteet ja Karhujärven näytteet - Ekman pohjakauhalla Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailuun sisältyvät suvantoalueet RJS Risubackajoen suulla ja KÅS Kyrkåssa eli Kirkkojoessa. Suvantoalueilla pohjamateriaali on hidastuneen virtauksen ja kasvaneen vesisyvyyden myötä yleensä pehmeää lieju- tai karikepitoista sedimenttiä. Rinnakkaisia näytteitä otetaan yhteensä kolme (3) kappaletta uoman keskeltä/syvimmältä kohtaa, missä ei esiinny näkyvää pohjakasvillisuutta. Näytteenottimena käytetään pehmeisiin pohjiin tarkoitettua kvantitatiivista ns. Ekman-pohjakauhaa ja menetelmänä sovelletaan standardia SFS 5076 ja SFS Molemmista suvantoalueista on olemassa POHJE-järjestelmässä maastolomakkeet, johon tarvittavat pakolliset tiedot ja lisätiedot merkitään. Samaa Ekman-näytteenottomenetelmää käytetään myös Karhujärven (Björnträsk) pohjaeläintarkkailussa. Karhujärven nykyiset pohjaeläintarkkailualueet sijaitsevat järven eteläisellä syvännealueella (BJT 4 m eli Björnträsk 4 m) ja sen reunamilla (BJT 2 m eli Björnträsk 2 m). Järven pohjoisosaan, voimakkaimmin pistekuormitettuun alueeseen, perustetaan uusi pohjaeläintarkkailualue (Björnträsk, pohj. 2 m). Syvänteen pohjaeläimistö kertoo mahdollisesta happikadon ja runsaan rehevyyden muuttamasta pohjaeläimistöstä. Matalampien, lähempänä rantaa sijaitsevien saman syvyisten pohjaeläimistöjen vertailulla voidaan arvioida kuormituksen ja rehevyyden eroja näillä alueilla. Järven eteläosasta on runsaasti aikaisempaa vertailuaineistoa, mutta myös järven pohjoisosasta on olemassa aikaisempaa pohjaeläinaineistoa, joita voidaan hyödyntää tarkkailuraportissa. Pohjaeläinten määrityksessä pyritään noudattamaan ympäristöhallinnon esittämiä jokien ja järvien pohjaeläinten määritystarkkuuden vähimmäistasoa. Tämä osaltaan mahdollistaa ekologisen tilan arvion tekemisen (Meissner ym. 2013). Myös muilta osin näytteenotosta tiedon tallentamiseen pyritään noudattamaan ympäristöhallinnon ohjeita. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/

20 5 Siuntionjoen kalataloudellinen yhteistarkkailu Tarkkailun yleistavoitteena on selvittää kuormituksen tai lupavelvollisten muun toiminnan vaikutuksia alueen kalakantoihin ja kalastukseen. Alueen pitkä tutkimushistoria puoltaa tarkkailumenetelmien säilyttämistä pitkälti samanlaisena myös jatkossa. Ohjelman sisältöä muutetaan ja päivitetään kuitenkin joiltakin osin. 5.1 Kalastusalue, osakaskunnat ja kalastuksen säätely Tarkkailualue kuuluu Siuntionjoen kalastusalueeseen, jossa on 17 järjestäytynyttä yli 50 ha:n kokoista vesialuetta hallinnoivaa osakaskuntaa. Tarkkailualueeseen kuuluvalla Karhujärvellä suurimmat osakaskunnat ovat Andby-Harvsin (150 ha), Karhujärvi-Pappilan (24,7 ha) ja Yövilän osakaskunnat (Niinimäki ja Kauppinen 2005). Uudenmaan ELY-keskus on määritellyt Siuntionjoen vesistöalueen (22) lohi- ja siikapitoiseksi vesistöksi. Kalastuslaissa ja -asetuksessa on useita säädöksiä, jotka rajoittavat kalastusta lohi- ja siikapitoisissa vesistöissä, niiden koski- ja virtapaikoissa sekä niiden edustojen merialueilla. Esimerkiksi yleiskalastusoikeudet (onkiminen, pilkkiminen ja viehekalastus läänikohtaisella luvalla) eivät ole voimassa ko. vesistöjen koski- ja virtapaikoissa. 5.2 Kalasto ja kalastus Siuntionjoen vesistöalueella Siuntionjoen kalastusalueen kalastoon kuuluu 30 kalalajia ja kaksi rapulajia (liite 6) (Niinimäki & Kauppinen 2005, Mettinen & Valjus 2014). Näistä yhdeksän kalalajia ja täplärapu (Pacifastacus leniusculus) ovat peräisin istutuksista (Niinimäki ja Kauppinen 2005) Virtavedet Siuntionjoki on ollut aiemmin huomionarvoinen meritaimenjoki. Siuntionjoen vesistöalueen kalatalousselvityksessä (Marttinen ja Wessman 1987) virtakutuisten arvokalalajien kantojen todetaan kuitenkin voimakkaasti taantuneen. Vuosien 2010, 2012 ja 2013 kalastuksissa taimenia saatiin Passilankoskelta, Lempansån koskelta ja Munksinkoskelta (Mettinen ja Valjus 2014b). Viime vuosien yksilötiheys on ollut pääsääntöisesti pieni. Kaikkien lajien yhteenlaskettu yksilötiheys laski lähes kaikilla sähkökalastusaloilla 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Tämän jälkeen yksilötiheys on vaihdellut, mikä on johtunut ainakin osittain merkittävästi vaihdelleista kalastusolosuhteista. Siuntionjoen keskiosan Kvarnbynkoski ja Passilankoski ovat sekä yksilötiheydeltään että lajilukumäärän perusteella tutkituista alueista kalastoltaan runsaimpia ja monipuolisimpia Karhujärvi Karhujärvellä vuosina 1977 ja 1983 tehtyjen verkkokoekalastusten mukaan särki oli ehdoton valtalaji. Kalabiomassa oli suuri ja kalastossa vallitsivat pääasiassa vähäarvoiset kalalajit, joiden kantojen pääosan muodostivat pienikokoiset yksilöt (Marttinen ja Wessman 1987.) Vuoden 2012 kalastustiedustelussa runsaimmat saalislajit olivat hauki (40 %), kuha (20 %), lahna ja ahven. Järvestä löytyy lisäksi ainakin kiiskeä, pasuria, salakkaa, suutaria, sorvaa ja ruutanaa (Mettinen ja Valjus 2014). Ruokakuntakohtainen keskisaalis on laskenut 69 kilosta 22 kiloon vuosien 1983 ja 2012 välillä (Marttinen ja Wessman 1987, Mettinen ja Valjus 2014b). Kalastuksessa käytetään nykyään yhä enemmän vapakalastusvälineitä verkkojen ja koukkujen sijaan Istutukset ja kalataloudelliset kunnostukset Karhujärveen on istutettu 1990-luvulla kuhaa ja karppia sekä pieniä määriä täplärapuja. Vuoden 1995 jälkeen istutuksia ei ole tehty. Pikkalanjokeen, Siuntionjoen alaosaan istutettiin vuonna 1991 Isojoen kantaa ollutta meritaimenta. Geeniperimältään vieraan taimenkannan istutuksilla voidaan tehdä vahinkoa vesistön alkuperäiselle taimenkannalle. Tämän jälkeen taimenistutuksia ei ole tehty. Siuntionjokeen on istutettu myös harjusta ja kirjolohta. 18 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

21 Taulukko 9. Siuntionjoen kalaistutukset vuosina Istutuspaikka Vuosi Laji Ikä Määrä (kpl) Siuntionjoki 2001 Harjus 1k 850 Siuntionjoki 2008 Kirjolohi 2v 156 Siuntionjoki 2008 Kirjolohi 3v 100 Siuntionjoki 2009 Kirjolohi 3v 82 Siuntionjoki 2010 Kirjolohi 2v 125 Siuntionjoki 2011 Kirjolohi 2v 72 Siuntionjoki 2012 Kirjolohi 2v 70 Sågarsforsin voimalapato purettiin ja kohteeseen rakennettiin kalatie vuonna Kalatien ylä- ja alapuolilla tehtiin lisäksi kiveyksiä ja soraistuksia. Vuosina kunnostettiin Virtavesien hoitoyhdistyksen toimesta mm. Palojoen Palokoskea sekä Palojärven yläpuolista Huhmarkoskea. Matalaa ja rehevää Karhujärveä on kunnostettu 1990-luvun loppupuolelta lähtien. Pienimuotoisia ruoppauksia Karhujärveen laskevien Palojoen ja Risubackajoen suualueilla sekä mökkirannoilla on tehty veden vaihtuvuuden parantamiseksi ja vesistön umpeenkasvun ehkäisemiseksi. Vesikasvillisuutta on niitetty ja vähempiarvoista kalaa poistettu nuottaamalla vuodesta 1996 alkaen lähes kg. Maaliskuussa 2012 valmistuneen kansallisen kalatiestrategian tärkeimpänä tavoitteena on uhanalaisten ja vaarantuneiden vaelluskalakantojemme elinvoimaisuuden vahvistaminen. Alueelliset ELY-keskukset ovat laatineet tai laadituttaneet alueelliset kalataloudelliset toimenpideohjelmat, jotka sisältävät kalatiestrategian edellyttämät alueelliset toimenpiteet, alueelliset virtavesien kunnostussuunnitelmat sekä vesienhoitosuunnitelmien edellyttämät kalatalousviranomaisen toimenpiteet. Uudenmaan aluetta koskevassa ohjelmassa Kirkkojoen Munksin alue patoineen on erittäin tärkeä kunnostuskohde ja lähivuosina kalan nousun mahdollistavat kunnostustoimet tullevatkin ajankohtaisiksi. Tärkeinä kohteina ehdotetaan Siuntionjoen pääuoman keskiosan koskia (mm. Kvarnbynkoski, Skogsforsen ja Passilankoski). Risubackajoen alueelle on alustavasti esitetty laskeutusaltaiden rakentamista puhdistamon laskuojan eli Mäyräojan haaran tienoilta Mäyräojaan ja purokunnostuksia Risubackajokeen Kuormituksen ja kasteluveden käytön vaikutus kalastoon Pistekuormituksesta kulkeutuvat ravinteet vaikuttavat kalastoon lähinnä lisääntyneen, elinympäristöä muokkaavan rehevöitymisen ja mahdollisesti myös heikentyneen happitilanteen kautta. Särkikalat hyötyvät rehevöitymisestä, mikä saattaa johtaa kalaston rakenteen vääristymiseen. Rehevöityminen lisää osaltaan veden sameutta ja liettymistä, mikä voi heikentää kalojen kutualueita. Rehevöitymisen ja levien lisääntymisen heikentävä vaikutus kalojen käyttökelpoisuuteen ruokakalana on myös mahdollista. Toisaalta pistekuormituksesta johtuva rehevöityminen voi haitata kalastusta ja muuta virkistyskäyttöä pyydysten limoittumisen, näkösyvyyden heikkenemisen, vesikasvillisuuden lisääntymisen ja mm. sinileväkukintojen lisääntymisen kautta. Alueelle tulee ravinnekuormitusta runsaasti myös maatalouden kautta, mikä vaikeuttaa pistekuormituksen vaikutuksen arviointia. Siuntionjoen vesistössä Kirkkojoen vesistöalueella on 12 maanviljelystilalla ja Siuntionjoen vesistöalueella 5 tilalla lupa ottaa kasteluvettä ympäristöluvan määräämissä rajoissa. Kasteluveden käyttötarve vaihtelee sääolojen mukaan ja kalaston kannalta ongelmallista on se, että kastelutarve on suurimmillaan silloin, kun virtaama on kuivuuden vuoksi alhaisimmillaan. Runsas kasteluveden otto voi kaventaa kalaston elin- ja poikastuotantoalueita ja heikentää siten kantojen uusiutumista ja menestymistä. Riski on suurin niillä vesistöalueilla, missä virtaamavaihtelut ovat suuria ja koskialueet normaalinkin virtaaman aikaan matalia. Myös pohjaeläimistön elinmahdollisuudet heikkenevät veden vähentyessä. Pohjaeläimet ovat merkittäviä kalojen ravintolähteitä, joten niiden määrän vähentyminen vaikuttaa myös kalastoon. Veden vähentyminen lisää myös lämpötilan vuorokautisvaihtelua erityisesti pienivirtaamisissa latvavesistöissä, millä voi olla seurannaisvaikutuksia eliöyhteisöön. Arvion mukaan kala- ja rapukannoille aiheutuu haittaa, mikäli kasteluveden johtaminen aiheuttaa virtaamien vähenemistä liitteessä 6 esitettyjä alivirtaamalukuja pienemmäksi. Samoin arvioidaan menetyksen kala- ja raputaloudelle olevan tuntuvan, jos virtaama-arvo laskee noin puoleen alivirtaamasta. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/

22 5.3 Kalataloudellisen tarkkailuohjelman perusteet, tavoitteet, menetelmät ja muutokset Perusteet ja tavoitteet Siuntionjoen vesistön kalataloudellisiin velvoitteisiin kuuluvia kalatalous- ja kalastotutkimuksia on tehty yhteistarkkailuna 1970-luvulta lähtien. Toistaiseksi voimassa oleva tarkkailuohjelma on vuodelta 2004 (Mettinen 2004), jota on käytetty myös tämän ohjelman pohjana. Tarkkailussa noudatetaan Riistan- ja kalantutkimuslaitoksen Kalataloustarkkailu periaatteet ja menetelmät -oppaan (Böhling ja Rahikainen toim. 1999) sekä Ohjeet standardinmukaisiin kalastuksiin -oppaan (Olin ym. 2014) ohjeistuksia. Tarkkailuohjelmassa on pyritty pitämään kiinni perusajatuksesta, että kalakantojen rakenteesta, kalojen lisääntymis- ja elinolosuhteista sekä kalastuksesta saadaan riittävän luotettavaa tietoa tarkkailuvelvollisten kalastolle aiheuttaman haitan arvioimiseksi. Kalataloudellisen tarkkailun avulla saadaan myös perustietoa vesialueen kalastosta ja sen muutoksista mahdollisten normaalista poikkeavien kuormitustilanteiden varalle. Tarkkailutuloksia voidaan hyödyntää mm. istutusten, kalastuksen ohjauksen ja kalakantojen turvaamisen suunnittelussa Menetelmät ja muutokset Tarkkailumenetelminä ovat: sähkökoekalastus kalastustiedustelu kasteluveden käytön kala- ja rapukannalle aiheuttamien vaikutusten tarkkailu kalojen aistinvarainen arviointi Sähkökoekalastuksilla kartoitetaan Siuntionjoen vesistön virtavesien kalastorakennetta, yksilötiheyttä ja biomassaa. Tuloksia verrataan vertailuhavaintopaikkojen tuloksiin. Sähkökoekalastusten koealojen määrä sekä toistuvuus säilyvät ennallaan. Käytännössä hankaliksi tai edustavuudeltaan heikoiksi osoittautuneisiin tutkimusaloihin esitetään kuitenkin muutoksia. Kaksi koealaa siirretään samassa uomassa edustavampaan paikkaan ja yhtä koealaa siirretään, mikäli siihen tulee tarvetta. Määrävuosin toistettavalla kalastustiedustelulla pyritään selvittämään kalastuksessa, saaliissa ja kalastukseen liittyvien haittojen yleisyydessä ja esiintymisessä ilmeneviä muutoksia. Pitkältä aikaväliltä hankittu saalishistoria on arvokas ja vastausaktiivisuus on ollut varsin hyvä ( %), joten kalastustiedustelu säilytetään ohjelmassa ennallaan. Lupaehdoissa on kasteluvettä käyttäville maatiloille määrätty enimmäisvesimäärät, joita voidaan johtaa vesistöstä maatilojen käyttöön. Tarkkailuraportissa esitetään luvan haltijan lupaehtojen mukaisesti keräämät virtaamamittausten tulokset tarkkailuajalta ja tarkastellaan toteutuneen vedenoton vaikutuksia virtaamaan ja joen kala- ja rapukantaan kuten nykyisessäkin tarkkailuohjelmassa. Noin kolmasosa tiedusteluun osallistuneista oli havainnut kaloissa haju- ja makuhaittoja viimeisten kolmen vuoden aikana vuoden 2008 tiedustelussa. Vuonna 2012 haittoja oli havainnut 27 prosenttia vastaajista, mutta kun tarkasteltiin vain kalastaneita vastaajia, nousi haju- ja makuhaittoja havainneiden vastaajien määrä lähes 40 prosenttiin. Uutena tarkkailumenetelmänä ohjelmaan lisätään kalojen aistinvarainen arviointi, jolla seurataan kuormituksen vaikutusta kalan aistittavien ominaisuuksien muutokseen Seurantahypoteesit Hypoteesi 1 Pistekuormitus heikentää vaateliaampien kalalajien (mm. taimen) lisääntymistä ja elinolosuhteita virtavesihavaintopaikoilla kuormituspisteiden lähivaikutusalueilla suhteessa vertailualueisiin. Vähemmän vaateliaiden ja rehevöitymisestä hyötyvien lajien määrä kasvaa. Muutokset näkyvät kalalajistossa ja -tiheyksissä. Nollahypoteesi: Alueiden kalastot eivät eroa toisistaan. 20 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

23 Hypoteesi 2 Pistekuormitus lisää rehevöitymistä, mikä suosii särkikaloja. Särkikalojen osuus kalastustiedustelun kokonaissaaliista kasvaa ja näkyy mm. verkkokalastussaaliissa erityisesti lahnasaaliin kasvuna. Tarkastelussa huomioidaan mahdollisen hoitokalastuksen vaikutus kalastoon. Nollahypoteesi: Muutoksia särkikalojen määrässä ei havaita. Hypoteesi 3 Kasteluveden oton aiheuttamasta virtaaman laskusta aiheutuu kala- ja rapukannalle haittaa. Virtaama alittaa raja-arvon. Nollahypoteesi: Raja-arvo ei alitu ja haittaa ei aiheudu. Hypoteesi 4 Rehevöityminen ja levien lisääntyminen heikentävät kalojen käyttökelpoisuutta ruokakalana. Runsaimmin kuormitetun alueen kaloissa havaitaan aistinvaraisen arvion perusteella enemmän haju- tai makuhaittoja kuin vertailualueella. Nollahypoteesi: Alueiden välillä ei havaita eroa. Hypoteeseja pyritään testaamaan soveltuvin tilastollisin menetelmin, mikäli aineiston määrä ja laatu ovat riittäviä. 5.4 Kalataloustarkkailuohjelma Sähkökoekalastus Sähkökoekalastusalueita on kahdeksan (taulukko 10), joista kaksi on vertailualueita. Kaikilla aloilla kalastetaan neljän vuoden välein ja lisäksi välivuosina kahden vuoden välein yhdellä Siuntionjoen päähaaran (Passilankoski tai Kvarnbynkoski) ja yhdellä Kirkkojoen haaran (Munksinkoski tai Lempansånkoski) koealoista. Välivuosien kalastusalueet valitaan vuorovuosin tai erityisen syyn (esim. edellisen kalastuskerran poikkeava saalis) vuoksi tapauskohtaisesti. Taulukko 10. Sähkökoekalastusasemat. Koekalastusala Koordinaatit (ETRS-TM35FIN) KIK Kivikoskenpuro PJK Palokoski, vertailualue RJK Risubackajoki KVB Kvarnbäcken, vertailualue KVK Kvarnbynkoski, Siuntionjoki PSK Passilankoski, Siuntionjoki LEK Lempansån koski MUK Munksinkoski, Kirkkkojoki Risubackajoen (RJK) koekalastusalaa siirretään taulukossa 3 esitetystä paikasta noin 200 metriä yläjuoksulle päin, missä uoma on monipuolisempi ja soveltuu sähkökalastukseen paremmin. Lopullinen kalastusalue varmistuu kenttätarkastelussa. Kvarnbynkosken (KVK) koekalastusala siirretään myös taulukossa 3 esitetystä paikasta uomassa ylöspäin, kunnostetun ohitusuoman alaosaan. Kvarnbäckenin (KVK) kalastusalue pyritään säilyttämään ennallaan. Kuivina kesinä vesimäärä uomassa kuitenkin laskee merkittävästi ja tällöin sähkökoekalastusalue siirretään paremmin soveltuvaan paikkaan alajuoksulle. Kalastus suoritetaan elo-lokakuussa käyttäen kahta poistopyyntiä, joiden välillä pidetään noin 30 minuutin pituinen tauko. Kalastettavan alueen koko on m 2, sulkuverkkoja ei käytetä. Molempien poistopyyntien saaliit kirjataan erikseen. Kaikki kalat mitataan (mm) ja punnitaan lajikohtainen yhteispaino. Mahdollisista lohikaloista kirjataan saman vuoden poikasten (0+-ikäiset) määrä erikseen vanhemmista ikäluokista. Lohikaloilta otetaan myös suomunäyte iänmääritystä varten. Lisäksi kirjataan käytetyt menetelmät ja ympäristömittaustiedot. Tulokset kirjataan ympäristöhallinnon koekalastusrekisteriin. Tuloksissa verrataan tarkkailualueiden ja vertailualueiden saaliskoostumusta ja yksilötiheyttä sekä niiden kehitystä (hypoteesi 1). Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/

24 5.4.2 Kalastustiedustelu Vapaa-ajankalastusta koskeva kalastustiedustelu tehdään neljän vuoden välein ruokakuntakohtaisena, kirjallisena kyselynä, joka lähetetään koko kohderyhmälle tarkkailuvuotta seuraavan vuoden alussa. Kohderyhmänä ovat kartassa (liite 8) rajatulla alueella sijaitsevien kiinteistöjen omistajat. Tiedustelussa käytetään kolmea kontaktikertaa, jolloin toinen yhteydenotto on muistutuskirje ja kolmannella kerralla lähetetään vielä uusi tiedustelulomake (liite 9). Tuloksista lasketaan mm. kalastaneiden ruokakuntien määrä, pyyntiponnistus ja saalis pyydyksittäin ja lajeittain sekä kalastukseen liittyvien haittojen esiintymisen yleisyys. Tuloksia verrataan aikaisempien tiedustelujen tuloksiin. Huomiota kiinnitetään verkkokalastussaaliin muutoksiin ja mm. lahnan saalisosuuden kehitykseen (hypoteesi 2) Kasteluveden käytön seuranta ja vaikutukset Kasteluveden käyttöluvan haltijoiden keräämät virtaamamittausten tulokset, vedenkorkeustiedot sekä käytetyt vesimäärät raportoidaan. Tarkastellaan toteutuneen veden oton vaikutuksia virtaaman raja-arvoihin sekä vesistön kala- ja rapukantaan (hypoteesi 3) Kalojen aistinvarainen arviointi Kalojen aistinvarainen laadunarviointi tehdään joka neljäs vuosi. Tutkittavana kalalajina on hauki (tai ahven), joita hankitaan sekä tutkimusalueelta että vertailualueelta viisi kappaletta. Tutkimusalueena on Karhujärven pohjoisosa, mahdollisuuksien mukaan Andbynäsetin ja Näsbyuddenin välisen salmen pohjoispuoli. Vertailualueena on saman vesistöalueen Poikkipuoliainen, joka kuuluu Karhujärven kanssa samaan ekologiseen luokkaan välttävä. Poikkipuoliaiseen ei kuitenkaan enää kohdistu pistekuormitusta. Aistinvarainen arviointi tehdään kokoomanäytteestä. Kalojen tulee olla normaalin ruokakalan kokoisia (ahvenet vähintään 150 g) ja ne pyydetään mahdollisimman lyhyen ajanjakson aikana kesä-syyskuussa. Näytekalat verestetään ja sisälmykset sekä kidukset poistetaan välittömästi pyynnin jälkeen. Kalat pakastetaan ja toimitetaan mahdollisimman pian asianmukaisesti pakattuina analysoitaviksi kalojen aistinvaraiseen laadunarviointiin pätevöityneeseen laboratorioon. 6 Yhteistarkkailun aikataulu Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun aikataulu esitetään taulukossa 11. Laajat tarkkailuvuodet toistuvat neljän vuoden välein. Tällöin mukana on laaja pohjaeläintutkimus ja Karhujärveä koskeva kasviplanktontutkimus. Jakson puolivälissä toistuu yhden kerran suppeat trofianäytteenotot ja suppea pohjaeläintutkimus. Jakson muut vuodet ovat fysikaalis-kemiallisia perustarkkailuvuosia. Taulukko 11. Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailuohjelman vuosiaikataulu. Perustarkkailuvuodet, suppeat trofiavuodet ja laajat trofiavuodet vuorottelevat. Laajoina trofiavuosina toteutetaan myös kalataloudellisen yhteistarkkailun laajat tutkimukset. VESISTÖN YHTEISTARKKAILU - AIKATAULU Tutkimukset Perustarkkailuvuosi (x) ja suppea trofiavuosi (o) x o x x o x x o x Laaja trofiavuosi - Karhujärvi (O) O O O O Suppean vuoden fys-kem vuosiraportti x x x x x x x x x x Suppea pohjaeläintarkkailu (RJK1A ja PJK) x x x Laaja pohjaeläintarkkailu (kaikki paikat) x x x x Karhujärven vesikasvillisuus ( v. 2016) x Karhujärven kasviplankton x x x Laaja tutkimusten yhteenvetoraportti (1 x x x Kasviplanktontutkimustulokset raportoidaan seuraavan vuoden laajaan yhteisraporttiin. Pohjaeläitulokset kirjataaan tutkimusta seuraavan vuoden aikana ympäristöhalinnon POHJE-rekisteriin. Koostetulokset laajaan yhteisraporttiin. (1 Yhdessä Siuntionjoen laajan kalataloudellisen yhteistarkkailututkimusten tulosten kanssa 22 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

25 Siuntionjoen vesistön ja kalataloudellisen yhteistarkkailuohjelman yhdistetty aikataulu esitetään taulukossa 12. Laajat tarkkailuvuodet toistuvat molemmissa yhteistarkkailuissa neljän vuoden välein. Vesistön yhteistarkkailussa suoritetaan tällöin laajat biologiset tutkimukset (pohjaeläimet, Karhujärven kasviplankton) ja kalataloudellisessa yhteistarkkailussa laajat koskialueiden sähkökoekalastukset. Laajojen vuosien välissä on vesistötarkkailussa kaksi perustarkkailuvuotta (ei biologista näytteenottoa) ja puolivälissä jaksoa yksi suppea biologinen tarkkailuvuosi. Kalataloudellisessa yhteistarkkailussa on jakson puolivälissä vain yksi suppea sähkökoekalastusvuosi. Ensimmäinen laaja vesistön ja kalataloudellinen yhteistarkkailun vuosi on 2016 (taulukko 12). Taulukko 12. Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun ja kalataloudellisen yhteistarkkailun yhdistetty tarkkailuohjelmien vuosiaikataulu. VESISTÖN JA KALATALOUDELLISEN YHTEISTARKKAILUJEN AIKATAULU Tutkimukset Perustarkkailuvuosi (x) ja suppea trofiavuosi (o) (1 x o x x o x x o x Laaja trofiavuosi - Karhujärvi (O) (1 O O O O Suppean vuoden fys-kem vuosiraportti (1 x x x x x x x x x x Suppea pohjaeläintarkkailu (1 x x x Laaja pohjaeläintarkkailu (1 x x x x Karhujärven vesikasvillisuus (1 x Karhujärven kasviplankton (1 x x x Karhujärven kalastustiedustelu (2 x x x x Karhujärven kalojen aistinvarainen arviointi (2 x x x x Sähkökoekalastus virtavesipaikoilla, suppea (2 x x x Sähkökoekalastus virtavesipaikoilla, laaja (2 x x x x Kasteluveden käytön seuranta (3 x x x x x x x x x x x x x Laaja tutkimusten yhteenvetoraportti (1 ja 2 x x x Vesistön yhteistarkkailuvelvolliset (1 KalataloudellIsen yhteistarkkailun velvolliset (2 Kalataloudellinen yhteistarkkailu - maatilat (3 Kasviplanktontutkimustulokset raportoidaan seuraavan vuoden laajaan yhteisraporttiin. Pohjaeläitulokset kirjataaan tutkimusta seuraavan vuoden aikana ympäristöhalinnon POHJE-rekisteriin. Koostetulokset laajaan yhteisraporttiin. Sähkökoekalastus, suppean tulokset kirjataan tarkkailuvuosina Ympäristöhallinnon kalarekisteriin. Koostetulokset laajaan yhteisraporttiin. Kasteluveden käytön seuranta. Koostetulokset yhteisraporttiin 7 Raportointi Yhteistarkkailun vesianalyysitulokset toimitetaan niiden valmistuttua ympäristöhallinnon Hertta-tietojärjestelmän PIVET-tietokantaan sähköisenä siirtotiedostona tiedonsiirron edellyttämiä DB-koodeja käyttäen. Pohjaeläintulokset tallennetaan määritysten jälkeen ympäristöhallinnon ympäristötietojärjestelmä Hertan pohje-rekisteriin. Kasviplanktontulokset toimitetaan Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämään kasviplanktonrekisteriin. Linjakohtaiset vesikasvitulokset toimitetaan ELY-keskukseen tai SYKE:een tai muuhun myöhemmin sovittavaan kohteeseen sovitulla tavalla. Väliraportit Vesianalyysitulokset raportoidaan neljännesvuosittain (talvi, kevät, kesä, syksy) lyhyesti väliraportteina ja ne toimitetaan sähköisessä muodossa yhteistarkkailuun osallistuville ja Uudenmaan ELY-keskukseen. Vuosiyhteenvedot Vuosittain tarkkailutuloksista tehdään tiivis yhteenveto. Vesistön vuosiyhteenvetoraporteissa tarkastellaan tuloksia ja niiden merkittävyyttä lähinnä vesistökuormituksen ja veden laadun kannalta. Vuosittaisen perustarkkailun ja suppean trofiatarkkailun tulokset raportoidaan tutkimusvuotta seuraavan vuoden toukokuun loppuun mennessä. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/

26 Neljän vuoden välein valmistuu laajoihin tarkkailututkimuksiin ja pitkänajan tarkkailutuloksiin perustuva perusteellinen yhteenvetoraportti. Laajaan yhteenvetoraporttiin sisältyy vedenlaadun seurannan tulosten lisäksi biologisten muuttujien sekä Siuntionjoen kalataloudellisen tarkkailun tulokset. Laaja yhteenvetoraportti valmistuu tutkimusvuotta seuraavan vuoden loppuun mennessä. Ennen laajan tarkkailuvuoden yhteenvetoraporttia esitetään keskeiset fysikaalis-kemialliset tulokset toukokuun loppuun mennessä. Yhteistarkkailun vuosiyhteenvetoraportit ja laaja yhteenvetoraportti toimitetaan tarkkailuvelvollisille ja muille yhteistarkkailuun osallistuville, tarkkailualueen kuntien ympäristöviranomaisille, Uudenmaan ELY-keskukseen, Rannikko-Suomen kalastuspalvelut yksikön Helsingin aluetoimistoon ja Suomen ympäristökeskukseen sähköisessä muodossa ja pyydettäessä paperisina julkaisukappaleina. Raportti toimitetaan sähköisessä muodossa tiedoksi myös Karhujärven ja Siuntion-Inkoon suojeluyhdistyksille sekä Kirkkonummen-Siuntion kalastusalueelle. 8 Poikkeustilanteet Jokainen yksittäinen tarkkailuvelvollinen on velvollinen ilmoittamaan välittömästi ennakoitavissa olevista tai äkillisistä tapahtumista, joilla voi olla merkitystä vesistölle tai kalastolle Uudenmaan ELY-keskukseen sekä tarkkailualueen kunnan, Lohjan kaupungin, Vihdin, Siuntion ja Kirkkonummen kunnan ympäristönsuojelusta vastaavalle. Uudenmaan ELY-keskus voi tarvittaessa edellyttää erillisen ohjelman noudattamista haittojen tarkkailemiseksi. Tarkkailuvelvollisen vapauduttua tarkkailuvelvoitteestaan tai vapaaehtoisen seurannan osapuolen ilmoitettua yhteistarkkailusta irtautumisesta, poistetaan ohjelmasta tämän tarkkailuosapuolen vastuulla olevat seurantapisteet. Ohjelman muutoksesta ilmoitetaan mahdollisimman pian Uudenmaan ELY-keskukselle. 9 Tarkkailuohjelman tarkistaminen Uudenmaan ELY-keskus voi tehdä tai hyväksyä muutoksia Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailuohjelmaan kesken tarkkailukauden. Yhteisneuvotteluissa, yleensä yhteistarkkailutyöryhmän säännöllisissä kokouksissa käsitellään tarkkailuohjelman ajanmukaisuutta ja sovitaan tarkkailun yksityiskohdista tarkkailuun osallistuvien toimijoiden kanssa. Yhteistarkkailuohjelma tulee uudelleen tarkistettavaksi viimeistään vuoden 2024 laajan tarkkailuvuoden jälkeisenä vuonna Lohjalla Aki Mettinen vesistötutkija FM Jaana Pönni toiminnanjohtaja MMM 24 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

27 Lähdeluettelo: Böhling, P. ja Rahikainen, M. (toim.) Kalataloustarkkailu - periaatteet ja menetelmät. Riistan- ja kalantutkimus. 303 s. Huttunen I., Huttunen M., Tattari S., Vehviläinen B, 2008 Large scale phosphorus load modelling in Finland. XXV Nordic Hydrological Conference NHP Report No. 50, s Huttunen, I., Huttunen, M., Seppänen, V., Korppoo, M., Lepistö, A., Räike, A., Tattari, S. & Vehviläinen, B. (submitted) A national scale nutrient loading model for Finnish watersheds VEMALA. Environmental modeling and assessment. Karonen, M., Mäntykoski, A., Lankiniemi, V., Nylander E. ja Lehto, K. (toimittajakunta) 2014: Ehdotus Uudenmaan vesienhoidon toimenpideohjelmaksi , luonnos Kuoppala, M. Hellsten, S. ja Kanninen, A. 2008: Sisävesien vesikasviseurantojen laadunvarmistus. Suomen ympäristö 36/2008. Suomen ympäristökeskus 93s. Leka, J., Toivonen, H., Leikola, N. & Hellsten, S. 2008: Vesikasvit Suomen järvien tilan ilmentäjinä. Ekologisen luokittelun kehittäminen. Suomen ympäristö 18/ s. Marttinen, M. & Wessman, H. 1987: Siuntionjoen vesistöalueen kalatalousselvitys. Tiedotus nro 3. Uudenmaan kalastuspiirin kalastustoimisto. Meissner, K., Aroviita, J., Hellsten, S., Järvinen, M., Karjalainen, S.M., Kuoppala, M., Mykrä, H. ja Vuori, K.-M. 2013: Jokien ja järvien biologinen seuranta näytteenotosta tiedon tallentamiseen. ( > Tutkimus > Ympäristön seuranta > Vesien tilan seuranta > Menetelmäohjeet ja maastolomakkeet. Versio Mettinen, A. 2004: Siuntionjoen vesistön kalataloudellinen yhteistarkkailuohjelma. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, Moniste, 21 s + liitteet 2 kpl. Mettinen, A. 2012: Nummelan puhdistamon vaihtoehdot - vesistövaikutukset Siuntionjoen vesistössä. Julkaisu 352. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. 145 s. Mettinen, A. ja Valjus, J. 2014a: Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailu vuonna Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Julkaisu 252/ s. Mettinen, A. ja Valjus, J. 2014b: Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailut Veden laatu-pohjaeläimet-kalat. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Julkaisu 246/ s. Niinimäki, J. ja Kauppinen, P. 2005: Siuntionjoen kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma. Kala- ja vesitutkimus Oy. 42 s. Olin, M., Lappalainen, A., Sutela, T., Vehanen, T., Ruuhijärvi, J., Saura, A. & Sairanen, S. 2014: Ohjeet standardinmukaisiin koekalastuksiin. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. RKTL:n työraportteja 21/2014. Ranta, E. 2013: Yhteenveto Munkkaan jätekeskuksen kaatopaikan pinta- ja pohjavesitarkkailusta vuonna Länsi- Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Tutkimusraportti 427/ s. Siuntionjokineuvottelukunta 1989: Siuntion vesistön käytön ja suojelun yleissuunnitelma. Osat I ja II. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja sarja A s. Valjus, J. 2009: Siuntionjoen vesistön kalataloudellinen yhteistarkkailu vuosilta Julkaisu 197/2009. Länsi- Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Valtonen, M 2014: Nummelan jätevedenpuhdistamon kuormitustarkkailun vuosiyhteenveto Vihdin Vesi. Länsi- Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Tutkimusraportti 432/ s. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/

28 26 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

29 Liitteet Liite 1. Siuntionjoen yhteistarkkailun veden laadun havaintopaikat ja pistemäisen jätevesikuormituksen sijainnit, yleiskartta ja 2 kpl osakarttaa. Liite 2. Pistemäisten jätevesikuormittajien keskeiset kuormitusluvut vuosina Liite 3. Liite 4. Liite 5. Liite 6. Liite 7. Liite 8. Liite 9. Erittelyt eri tarkkailuosapuolten osuuksista tarkkailussa. Pohjaeläinpaikat koko tarkkailualueella. Karhujärven (Björnträsk) pohjaeläin,- kasviplankton- ja vesikasvillisuustutkimusten havaintopaikat. Siuntionjoen kalastusalueella esiintyvät kalat ja ravut (* = istutettu) (Niinimäki ja Kauppinen 2005). Kirkkojoen ja sen alkupäähän yhtyvien purojen kastelujakson aikaiset virtaamat ja kasteluveden hetkellinen suurin tarve eri puro-osuuksilla. Kalastustiedustelun kohdealueet. Kalastustiedustelukaavake. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/

30 Liite 1. (1/3) Siuntionjoen yhteistarkkailun veden laadun havaintopaikat ja pistemäisen jätevesikuormituksen sijainnit, yleiskartta ja 2 kpl osakarttaa 28 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

31 Siuntionjoen yhteistarkkailun veden laadun havaintopaikat ja pistemäisen jätevesikuormituksen sijainnit, yleiskartta ja 2 kpl osakarttaa Liite 1. (2/3) Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/

32 Liite 1. (3/3) Siuntionjoen yhteistarkkailun veden laadun havaintopaikat ja pistemäisen jätevesikuormituksen sijainnit, yleiskartta ja 2 kpl osakarttaa 30 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

33 Liite 2. (1/1) Pistemäisten jätevesikuormittajien keskeiset kuormitusluvut vuosina SIUNTIONJOEN VESISTÖALUE: PISTEKUORMITUS VUOSINA JVP Q m3/d / MUNKKAA NUMMELA SIUNTIO PARTEK/MINERIT M. JÄTEKESKUS ,72 61,2 223, ,76 198, AKTIIVI / KN-OU (2010->) ,1 25,8 26,8 20,3 17,2 22,3 24,9 30,3 7,85 7,85 7,85 22,6 22,6 7 ELOHOVI/... NUORISOKOTI ,4 22,6 4 2,81 3,42 3,61 3,78 4,48 4,42 3,43 2,66 3,09 2,72 5,14 8 ABCPIK ,3 3,3 3,9 4,2 4,24 4,21 3,78 4,09 3,99 4,3 4,33 2,45 1,57 2,00 2,07 2,07 2,07 Yht ,3 50,3 44,9 49,6 53,94 34,01 33,39 27,81 24,8 30,38 33,71 37,17 12,85 12,51 13,01 27,39 29,81 YHT ,3 2647,3 2572,9 2822,6 3098, , , , ,8 2830, , , , , , , ,81 JVP BHK kg/d / MUNKKAA 22,8 2 NUMMELA ,4 9,2 11,5 9, ,5 12,5 11 7,9 6,4 7,9 7,8 7,1 9,6 7,4 5 7,2 5,1 7,5 5,9 3 SIUNTIO 5,7 6,2 7,9 3,4 4 PARTEK/MINERIT 9,4 5,8 6,2 3,45 4,71 2,69 5 M. JÄTEKESKUS 12,84 9,50 3,44 2,96 5,20 4,00 1,86 2,75 2,18 4,21 3,84 3,41 2,78 6 AKTIIVI / KN-OU (2010->) 0,45 0,18 0,15 0,25 0,35 0,4 0,51 0,19 0,16 0,24 0,19 0,26 0,11 0,083 0,069 0,1 0,33 0,086 0,086 0,086 0,16 0,16 7 ELOHOVI/... NUORISOKOTI 0,05 0,28 0,08 0,59 0,24 0,14 0,85 0,13 0,25 0,36 0,05 0,031 0,012 0,011 0,011 0,013 0,013 0,0051 0,004 0,0046 0,0049 0, ABCPIK 0,07 0,03 0,01 0,05 0,04 0,045 0,088 0,081 0,058 0,41 0,29 0,098 0,053 0,018 0,11 0, ,032 0,0066 0,014 0,0089 0,0089 0,0089 Yht ,57 0,49 0,24 0,89 0,63 0,585 1,448 0,401 0,468 1,01 0,53 0,389 0,175 0,112 0,19 0, ,375 0,0977 0,104 0,0995 0,1738 0,1728 YHTEENSÄ 67,47 28,49 28,74 16,94 16,84 12,375 11,448 10,901 12,968 24,85 17,93 10,229 11,035 13,112 11,29 11, , , ,514 9, ,0838 8,8528 JVP FOSF. kg/d / MUNKKAA 0,72 2 NUMMELA 1,2 1,2 0,84 0,53 0,36 0,34 0,24 0,19 0,35 0,39 0,24 0,29 0,18 0,24 0,32 0,3 0,18 0,17 0,25 0,16 0,16 0,20 3 SIUNTIO 0,32 0,27 0,35 0,24 4 PARTEK/MINERIT 0,06 0,03 0,06 0,04 0,07 0,034 5 M. JÄTEKESKUS 0,08 0,02 0,01 0,02 0,05 0,06 0,02 0,02 0,02 0,03 0,03 0,02 0,02 6 AKTIIVI / KN-OU (2010->) 0,019 0,009 0,004 0,007 0,011 0,014 0,023 0,01 0,0073 0,0079 0,0062 0,0056 0,0045 0,0015 0,0027 0,0037 0,016 0,0016 0,0016 0,0016 0,020 0,020 7 ELOHOVI/... NUORISOKOTI 0,005 0,012 0,01 0,023 0,009 0,005 0,006 0,005 0,0079 0,012 0,004 0,0059 0,0017 0, , , , , , , , , ABCPIK 0,033 0,0036 0,012 0,005 0,003 0,002 0,002 0,022 0,0058 0,0028 0,0042 0,0083 0,002 0,0013 0,017 0,0101 0,0023 0,0028 0,0092 0,0075 0,0075 0,0075 Yht ,057 0,0246 0,026 0,035 0,023 0,021 0,031 0,037 0,021 0,0227 0,0144 0,0198 0,0082 0, , , , , , , ,0278 0,0288 YHTEENSÄ 2,357 1,5246 1,276 0,845 0,453 0,395 0,271 0,227 0,371 0,4927 0,2744 0,3198 0,2082 0, , , , , , , , ,2488 JVP TYPPI kg/d / MUNKKAA 59 2 NUMMELA SIUNTIO ,7 8,9 4 PARTEK/MINERIT 1,96 1,5 1,9 2,16 2,13 1,2 5 M. JÄTEKESKUS 14,91 2,45 2,94 3,76 4,16 3,73 1,33 1,73 1,39 2,91 2,00 1,54 1,571 6 AKTIIVI / KN-OU (2010->) 0,7 1 0,64 1 1,2 1,25 1,6 1,1 1 0,95 1 1,3 0,73 0,52 0,69 0,97 1 0,26 0,26 0,26 0,63 0,63 7 ELOHOVI/... NUORISOKOTI 0,11 0,39 0,24 0,5 0,39 0,34 0,71 0,87 1,3 1,8 0,19 0,18 0,28 0,28 0,22 0,23 0,18 0,14 0,12 0,18 0,18 0,34 8 ABCPIK 0,18 0,19 0,09 0,23 0,2 0,23 0,32 0,33 0,33 0,38 0,2 0,2 0,18 0,14 0,127 0, ,12 0,077 0,12 0,07 0,07 0,07 Yht ,99 1,58 0,97 1,73 1,79 1,82 2,63 2,3 2,63 3,13 1,39 1,68 1,19 0,94 1,037 1, ,3 0,477 0,5 0,51 0,88 1,04 YHTEENSÄ 192,95 153,08 144,57 129,79 120,92 129,02 125,63 133,3 139,63 128,04 84,84 70,62 73,95 62,1 69,767 71, , ,867 65, , , ,611 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/

34 Liite 3. (1/1) Erittelyt eri tarkkailuosapuolten osuuksista tarkkailussa Siuntionjoen yhteistarkkailu A. VESISTÖTARKKAILU: Fysikaalis-kemiallinen tarkkailu Tarkkailuvelvollinen Havaintopaikkoja Näytekertoja Havaintopaikat Havaintopaikat Vertailu (tausta) Vihdin Vesi 14 6 R10 R10a R8 R1 B2 B1 S7 S3 TJU Ki0**** R9 HA1 Mäy PALO K3* Rosk'n Roll Oy Ab** 4 6 Ki8 Ki9 Ki0**** Ki7 Skanska Infra Oy*** 3 6 R4 R9 Ki0**** KN-keskus OU 3 6 ja 2 HA1 HA IL0**** * Uudenmaan ELY-keskus vastaa ** Lisäksi oma pintavesitarkkailu ***Mukana pohjavesien yhteistarkkailussa, jossa ojavesiä (Ratametsä) ****Referenssipurot 2 näytekertaa Värikoodit merkitsevät yhteisiä havaintopaikkoja B. Biologinen tarkkailu: Tarkkailuvelvollinen Vihdin Vesi Kasviplankton/Karhujärvi 2020 Havaintopaikat, näytteet B1 ja B2, näytettä Vesikasvillisuus /Karhujärvi 2016 Tarkkailuvelvollinen Tutkimuslinjoja Vihdin Vesi 8 Pohjaeläimet / Koskinäytteet + Jokisuvanto ja Karhujärvi 2016 Tarkkailuvelvollinen Pohjaeläinpaikat omat / yhteiset Omia näytteitä Yhteiset näytteet, Yhteensä oma osuus (PJK, RJK3) Vihdin Vesi RJK2, RJK1A, KVK, + RJS, KÅS + BJT2m, BJT4m, BJTP2m/ PJK, RJK Rosk'n Roll Oy Ab KIK2, LEK, KÅK /PJK Skanska Infra Oy /RJK3, PJK Siuntionjoen kalataloudellinen tarkkailu Kalastustiedustelu Tarkkailuvelvollinen Tarkkailuväli Tarkkailualue Vihdin vesihuoltolaitos, Nummelan puhdistamo joka 4. vuosi Karhujärvi Aistinvarainen arviointi Tarkkailuvelvollinen Tarkkailuväli Tarkkailualue Vertailualue Vihdin vesihuoltolaitos, Nummelan puhdistamo joka 4. vuosi Karhujärvi (5 näytettä) Poikkipuoliainen (5 näytettä) Sähkökoekalastus Tarkkailuvelvollinen Tarkkailuväli Tarkkailualueet Vertailualueet Vihdin vesihuoltolaitos, Nummelan puhdistamo joka 4. vuosi + 1 RJK, KVK, PSK PJK, KVB alue joka 2. vuosi Rosk n Roll Oy Ab, Munkkaan jätekeskus joka 4. vuosi + 1 alue joka 2. vuosi KIK, LEK, MUK PJK, KVB Kasteluveden käytön vaikutuksen seuranta Tarkkailuvelvollinen Tarkkailuaika Tarkkailualueet Siuntionjoen vesistön maanviljelystilat kastelukautena vuosittain (lupapäätöksessä) Kirkkojoen vesistöalue, Siuntionjoen vesistöalueen eteläosa 32 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

35 Pohjaeläinpaikat koko tarkkailualueella Liite 4. (1/1) Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/

36 Liite 5. (1/1) Karhujärven (Björnträsk) pohjaeläin,- kasviplankton- ja vesikasvillisuustutkimusten havaintopaikat 34 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

37 Liite 6. (1/1) Siuntionjoen kalastusalueella esiintyvät kalat ja ravut (* = istutettu) (Niinimäki ja Kauppinen 2005) Siuntionjoen kalastusalueella esiintyvät kalat ja ravut (* = istutettu) (Niinimäki ja Kauppinen 2005) Ahven Ankerias* Harjus* Hauki Järvisiika* Karppi* Kiiski Kirjolohi* Kivisimppu Kuha Kuore Lahna Made Meritaimen Muikku* Pasuri Peledsiika* Piikkimonni* Pikkunahkiainen Planktonsiika* Purotaimen Ruutana Salakka Sorva Sulkava Suutari Särki Säyne Vimpa Rapu Täplärapu* Perca fluviatilis Anquila anquila Thymallus thymallus Esox lucius Coregonus ssp. Cyprinus carpio Gymnocephalus cernuus Onconhynchus mykiss Gottus gobio Stizostedion lucioperca Osmerus eperlanus Abramis brama Lota lota Salmo trutta m. trutta Coregonus albula Blicca bjoerkna Coregonus peled Ictalurus nebuosus Lampetra planeri Coregonus muksun Salmo trutta m. fario Carassius carassius Alburnus alburnus Scardinus erytropthalmus Abramis ballerus Tinca tinca Rutilus rutilus Leuciscus idus Vimba vimba Astacus astacus Pacifastacus leniusculus Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/

38 Liite 7. (1/1) Kirkkojoen ja sen alkupäähän yhtyvien purojen kastelujakson aikaiset virtaamat ja kasteluveden hetkellinen suurin tarve eri puro-osuuksilla Kirkkojoen ja sen alkupäähän yhtyvien purojen kastelujakson aikaiset virtaamat ja kasteluveden hetkellinen suurin tarve eri puro-osuuksilla (Länsi-Suomen ympäristölupavirasto, lupapäätös 61/2003/1, 62/2003/, ). Dahlbäcken Maksjoki Lempansån Kirkkojoki F=33,4 km 2 F=23,4 km 2 F=64,6 km 2 F=141,5 km 2 (m 3 /s) (m 3 /s) (m 3 /s) (m 3 /s) Keskivirtaamat ,23 riittää 0,16 riittää 0,44 riittää 0,97 riittää kesäkuu 0,12 riittää 0,09 riittää 0,24 riittää 0,53 riittää heinäkuu 0,15 riittää 0,11 riittää 0,30 riittää 0,65 riittää elokuu 0,13 riittää 0,09 riittää 0,26 riittää 0,56 riittää Keskialivirtaamat toukokuun loppu 0,082 riittää 0,058 riittää 0,16 riittää 0,35 riittää kesäkuu 0,033 riittää 0,023 rajoitus 0,063 riittää 0,14 riittää heinäkuu 0,019 rajoitus 0,013 rajoitus 0,036 riittää 0,08 rajoitus elokuu 0,024 rajoitus 0,016 rajoitus 0,045 riittää 0,10 rajoitus Luvassa mainittu vähimmäisvirtaama 0,005 0,004 0,02 0,03 Kasteluveden hetkellinen max. tarve 0,02 0,02 0,003 0,1 Yhteensä 0,025 0,024 0,023 0,13 Kasteluveden keskimääräinen tarve toukokuun loppu (5 %) 0,002 0,001 0,003 0,007 kesäkuu (55 %) 0,01 0,007 0,019 0,041 heinäkuu (25 %) <0,001 <0,001 0,001 0,002 elokuu (15 %) <0,001 <0,001 0,001 0, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

39 Kalastustiedustelun kohdealueet Liite 8. (1/1) Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/

40 Liite 9. (1/5) Kalastustiedustelukaavake KALASTUS KARHUJÄRVELLÄ (Björnträsk) VUONNA 20xx 1. Kalastiko tai ravustiko ruokakuntanne Karhujärvellä vuonna 20xx? Merkitse rastilla. Jos ette kalastaneet, vastatkaa kuitenkin vielä kysymyksiin 2, 7, 8, 10 ja Kyllä, ja sai saalista 3 Ei, mutta on kalastanut/ ravustanut tällä alueella aiempina vuosina. 2 Kyllä, mutta ei saanut saalista 4 Ei ole kalastanut/ravustanut tällä alueella koskaan. 2. Kalastiko tai ravustiko ruokakuntanne muualla Suomessa vuonna 20xx? 1 Kyllä. 2 Ei. 3. Vuonna 20xx ruokakuntaanne kuului henkilöä, joista kalastukseen tai ravustukseen Karhujärvellä osallistui henkilöä. 4. Millä seuraavista Karhujärven alueista kalastitte vuonna 20xx? Katso oheinen kartta. A Järven eteläosa B Järven pohjoisosa C Koko järvi 5. Arvioikaa ruokakuntanne kalastaneiden henkilöiden yhteenlasketut kalastuspäivät kuukausittain Karhujärvellä vuonna 20xx. Jos esim. kaksi samaan ruokakuntaan kuuluvaa henkilöä on kalastanut saman päivän aikana, laskekaa kyseiselle päivälle kaksi kalastuspäivää. 1. Tammikuu vrk. 2. Helmikuu vrk. 3. Maaliskuu vrk. 4. Huhtikuu vrk. 5. Toukokuu vrk. 6. Kesäkuu vrk. 7. Heinäkuu vrk. 8. Elokuu vrk. 9. Syyskuu vrk. 10. Lokakuu vrk. 11. Marraskuu vrk. 12. Joulukuu vrk. 38 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

41 Kalastustiedustelukaavake Liite 9. (2/5) 6. Arvioikaa alla olevaan taulukkoon ruokakuntanne yhteenlaskettu Karhujärvestä vuonna 20xx eri pyydyksillä saama saalis (kg, rapu kpl). Yhdessä muiden ruokakuntien kanssa saamastanne saaliista ilmoittakaa vain oman ruokakuntanne osuus. Arvioikaa myös: - monenako päivänä kukin pyydystyyppi oli pyynnissä tai käytössä (sarake: Pyyntipäivien lukumäärä) - montako pyydystä keskimäärin oli yhtäaikaa käytössä pyyntipäivää kohti laskien (sarake: Pyydysten määrä/pyyntipäivä) Pyydystyyppi Pyyntipäivien lkm 1. Verkko < 49 mm Pyydysten määrä/ pyyntipäivä Ahven Hauki Kiiski Kuha Lahna Ruokakuntanne saalis pyydystyypeittäin (kg, rapu kpl) Made Pasuri Siika Suutari Särki Sorva Toutain Muu kala Rapu 2. Verkko > 49 mm 3. Katiska 4. Rysä 5. Pitkäsiima 7. Koukku 8. Onki 9. Pilkkivapa 10. Vetouistin 11. Heittovapa 12. Muu pyydys Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/

42 Liite 9. (3/5) Kalastustiedustelukaavake 7. Oletteko havainnut viimeisten kolmen vuoden aikana Karhujärvellä seuraavia ilmiöitä? 1. Haju- ja makuilmiöitä saaliskaloissa 1 Kyllä. 2 En. 3 En osaa sanoa. 2. Pyydysten nopeaa likaantumista 1 Kyllä. 2 En. 3 En osaa sanoa. 3. Kuolleita kaloja rantavedessä 1 Kyllä. 2 En. 3 En osaa sanoa. 4. Särkikalakantojen voimakasta runsastumista 1 Kyllä. 2 En. 3 En osaa sanoa. 5. Kuhakantojen runsastumista 1 Kyllä. 2 En. 3 En osaa sanoa. 6. Runsaita leväkukintoja 1 Kyllä. 2 En. 3 En osaa sanoa. 7. Veden hajuhaittoja 1 Kyllä. 2 En. 3 En osaa sanoa. 8. Muita tavanomaisesta poikkeavia 1 Kyllä. 2 En. 3 En osaa sanoa. muutoksia kalakannoissa, mitä? 9. Muita tavanomaisesta poikkeavia 1 Kyllä. 2 En. 3 En osaa sanoa. muutoksia vesistössä, mitä? 8. Merkitkää alla olevaan taulukkoon kolme (3) kalalajia, joita mieluiten haluaisitte kalastaa Karhujärvellä. Merkitkää myös ne pyydystyypit, joilla haluaisitte kyseisiä kalalajeja kalastaa. tutkimuslaitos täyttää Kalalaji Pyydystyyppi Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

43 Liite 9. (4/5) Kalastustiedustelukaavake 9. Arvioikaa, kuinka tyytyväinen olette nykyiseen kalastukseenne Karhujärvellä kouluarvosanoin 4 10 (4 = erittäin tyytymätön 10 = erittäin tyytyväinen). Pyrkikää muodostamaan arvionne ottamalla huomioon mm. tarjolla olevat kalalajit, kalastusympäristö, kalastusjärjestelmän toimivuus, kalastuksen säätelyn toimivuus, veden laatu, saaliin koostumus ja käyttökelpoisuus, mahdolliset epäkohdat. Nykyinen kalastukseni Karhujärvellä tyydyttää minua kouluarvosanoin edestä. 10. Seuraavana on eräitä mahdollisia ongelmia Karhujärven kalastuksessa. Ympyröikää jokaisen tekijän kohdalla, kuinka suurena ongelmana pidätte kyseistä tekijää Karhujärven kalastuksessa. Ongelmavaihtoehdot ovat satunnaisessa järjestyksessä. Ei ole ongelma Vähäinen ongelma Kohtalainen ongelma Huomattava ongelma 1. Kalastuslupien saannin hankaluus En osaa sanoa 2. Kalaveden likaantuminen tai muu pilaantuminen Veden sameus Vesikasvillisuuden liiallinen runsaus Rantarakentamisesta johtuva kalastusmahdollisuuksien heikkeneminen 6. Tietoa Karhujärven kalastusmahdollisuuksista on liian vähän Liiallinen kalastus tai liikaa kalastajia Kalavesien rauhattomuus tai ilkivalta Saalislajisto ei vastaa toiveita Saaliin määrä on liian pieni Kalastuslupien kalleus Kalojen istutuksia on liian vähän Kalastusvalvonta ei toimi kunnolla Rantojen roskaisuus Pyydys- ja pyyntirajoituksia on liikaa Jokin muu epäkohta, mikä? Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/

44 Liite 9. (5/5) Kalastustiedustelukaavake 11. Lisätietoja KIITOS AVUSTANNE! 42 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a113/2015

45 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Västra Nylands vatten och miljö rf PL 51, Lohja Puh

Selvillä vesistä- Siuntionjoki ja järvet 40 vuotta tutkimusta. Aki Mettinen, vesistötutkija Luvy ry, Suitian linna

Selvillä vesistä- Siuntionjoki ja järvet 40 vuotta tutkimusta. Aki Mettinen, vesistötutkija Luvy ry, Suitian linna Selvillä vesistä- Siuntionjoki ja järvet 4 vuotta tutkimusta Aki Mettinen, vesistötutkija Luvy ry, Suitian linna 14.4.216 Esityksen sisältö: 1. Siuntionjoen vesistö erityissuojeltava ja ainutlaatuinen!

Lisätiedot

Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun yhteenveto Laaja tarkkailuvuosi 2011

Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun yhteenveto Laaja tarkkailuvuosi 2011 Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun yhteenveto Laaja tarkkailuvuosi 2011 Jorma Valjus Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 233/2012 LÄNSI-UUDENMAAN VESI

Lisätiedot

Mitä kuuluu Siuntionjoelle, sen järville ja merenlahdelle? Siuntion kylpylä Anne Liljendahl

Mitä kuuluu Siuntionjoelle, sen järville ja merenlahdelle? Siuntion kylpylä Anne Liljendahl Mitä kuuluu Siuntionjoelle, sen järville ja merenlahdelle? 2.5.2018 Siuntion kylpylä Anne Liljendahl Siuntionjoen vesistö Uudenmaan luonnontilaisimpia jokivesistöjä YM: Erityissuojeltava kohde NATURA 2000

Lisätiedot

Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun yhteenveto vuodelta 2015

Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun yhteenveto vuodelta 2015 Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun yhteenveto vuodelta 2015 Aki Mettinen Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 270/2016 LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ

Lisätiedot

Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailut 2009-2012 Veden laatu - Pohjaeläimet - Kalat

Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailut 2009-2012 Veden laatu - Pohjaeläimet - Kalat Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailut 2009-2012 Veden laatu - Pohjaeläimet - Kalat Aki Mettinen Jorma Valjus Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 246/2014 LÄNSI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun yhteenveto Suppea tarkkailuvuosi 2010

Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun yhteenveto Suppea tarkkailuvuosi 2010 Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun yhteenveto Suppea tarkkailuvuosi 2010 Jorma Valjus Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 217/2011 LÄNSI-UUDENMAAN VESI

Lisätiedot

Siuntionjoen vesistön ja Pikkalanlahden yhteistarkkailujen vuosiyhteenveto 2018

Siuntionjoen vesistön ja Pikkalanlahden yhteistarkkailujen vuosiyhteenveto 2018 Siuntionjoen vesistön ja Pikkalanlahden yhteistarkkailujen vuosiyhteenveto 218 Anne Lehmijoki Aki Mettinen Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 291/219 LÄNSI-UUDENMAAN

Lisätiedot

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU 19.7.216 Ympäristönsuojelu, Vihti VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU 7.7.216 Vihdin puolelta Vanjokeen laskevasta kahdesta sivu-uomasta Maijanojasta ja Orhinojasta otettiin

Lisätiedot

VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA ENV

VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA ENV VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA 2 (4) 1 Johdanto Vesistön ja kalaston tarkkailu perustuu hoitokunnalle 11.9.2014 myönnettyyn

Lisätiedot

Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailu vuonna 2013

Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailu vuonna 2013 Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailu vuonna 2013 Aki Mettinen Jorma Valjus Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 252/2014 LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ

Lisätiedot

Katsaus Siuntion kunnan vesiin

Katsaus Siuntion kunnan vesiin Katsaus Siuntion kunnan vesiin Kuva: Arto Muttilainen Katja Pellikka, vesistöasiantuntija Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Lähes 10 % Siuntion pinta-alasta vettä Siuntion pienvedet Latvapurot Pienet

Lisätiedot

Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun yhteenveto Laaja tarkkailuvuosi 2009

Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun yhteenveto Laaja tarkkailuvuosi 2009 Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun yhteenveto Laaja tarkkailuvuosi 2009 Jorma Valjus Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 206/2010 LÄNSI-UUDENMAAN VESI

Lisätiedot

Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailu vuonna 2014

Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailu vuonna 2014 Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailu vuonna 2014 Aki Mettinen Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 258/2015 LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ RY JULKAISU 258/2015

Lisätiedot

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio 1.12.211 Janne Suomela Varsinais-Suomen päävesistöalueet Kiskonjoki Perniönjoki 147 km 2 Uskelanjoki 566 km 2 Halikonjoki

Lisätiedot

PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012

PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012 LUVY/119 6.9.213 Puujärven VSY Olli Kilpinen Hulluksentie 1 e 25 243 Masala PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 213 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 212 Näytteet Puujärven kahdelta syvännehavaintopaikalta

Lisätiedot

SIUNTIONJOEN VESISTÖN YHTEISTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2007

SIUNTIONJOEN VESISTÖN YHTEISTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2007 SIUNTIONJOEN VESISTÖN YHTEISTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2007 Aki Mettinen 80 Björnträsk, Tjusträsk, Vikträsk a-klorofyllipitoisuus µg/l 1987-2007 70 60 50 40 30 20 10 0 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96

Lisätiedot

Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016

Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016 30.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa olevalta Ali-Paastonjärveltä otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Kokkolan merialueen yhteistarkkailu

Kokkolan merialueen yhteistarkkailu Kokkolan merialueen yhteistarkkailu Marjut Mykrä, Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry. Ympäristönsuojeluviranhaltijat ry:n kesäpäivät 15.6.218 Kokkolan edustan merialueen yhteistarkkailu Alueelle johdettu

Lisätiedot

Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun yhteenveto vuodelta 2008

Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun yhteenveto vuodelta 2008 Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun yhteenveto vuodelta 2008 Aki Mettinen Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 196/2009 LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ

Lisätiedot

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016 .3.16 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Outamonjärven veden laatu Helmikuu 16 Outamonjärven näytteet otettiin 4..16 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Tarkoituksena oli selvittää

Lisätiedot

Vihdin pintavesiseurantaohjelma vuosille 2016-2025

Vihdin pintavesiseurantaohjelma vuosille 2016-2025 9.12.2015 Vihdin pintavesiseurantaohjelma vuosille 2016-2025 Pintavesiseurantaohjelma on tehty Vihdin ympäristönsuojelu- ja valvontayksikön toimeksiannosta. Kunnan toimeksiannosta tehtävä vesistöjen vedenlaatututkimus

Lisätiedot

ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin

ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin LUVY/121 18.8.215 Lohjan kaupunki Ympäristönsuojelu ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin Sammatin Iso Heilammen länsiosan 6 metrin syvänteeltä otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

KUULUTUS Esitys Vapo Oy:n Taipalsaaren Suursuon turvetuotantoalueen kalataloudellisesta tarkkailuohjelmasta

KUULUTUS Esitys Vapo Oy:n Taipalsaaren Suursuon turvetuotantoalueen kalataloudellisesta tarkkailuohjelmasta KUULUTUS VARELY/2494/5723/2018 22.11.2018 Esitys Vapo Oy:n Taipalsaaren Suursuon turvetuotantoalueen kalataloudellisesta tarkkailuohjelmasta Asia Ohjelmaesitys on toimitettu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018

Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018 Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018 Asta Laari RAPORTTI 2018 nro 863/18 Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018 Tutkimusraportti

Lisätiedot

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN KYRÖNOJAN JA PÄIVÖLÄNOJAN VEDEN LAATU

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN KYRÖNOJAN JA PÄIVÖLÄNOJAN VEDEN LAATU 22.8.2017 Ympäristönsuojelu, Vihti VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN KYRÖNOJAN JA PÄIVÖLÄNOJAN VEDEN LAATU 17.7.2017 Vihdin puolelta Vanjokeen laskevasta kahdesta sivu-uomasta Kyrönojasta ja Päivölänojasta otettiin

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 8.3.2017 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2017 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 28.2.2017. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Otalammella sijaitsevasta Tuohilammesta otettiin 20.7.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto Johdanto Tämä raportti on selvitys Luoteis-Tammelan Heinijärven ja siihen laskevien ojien

Lisätiedot

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 tutkimukset ja vertailu vuosiin 2009, 2011 ja 2012

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 tutkimukset ja vertailu vuosiin 2009, 2011 ja 2012 LUVY/121 5.9.213 Tuomo Klemola Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tehtaankatu 4 A9 14 Helsinki ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 213 tutkimukset ja vertailu vuosiin 29, 211 ja 212 Sammatin Iso Ruokjärvestä

Lisätiedot

Siuntionjoen vesistön ja Pikkalanlahden yhteistarkkailujen yhdistetty vuosiraportti 2017

Siuntionjoen vesistön ja Pikkalanlahden yhteistarkkailujen yhdistetty vuosiraportti 2017 Siuntionjoen vesistön ja Pikkalanlahden yhteistarkkailujen yhdistetty vuosiraportti 217 Anne Liljendahl Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 288/218 LÄNSI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Lisätietoja Kalastusbiologi Perttu Tamminen, puhelimitse tai sähköpostilla

Lisätietoja Kalastusbiologi Perttu Tamminen, puhelimitse tai sähköpostilla KUULUTUS asian vireillä olosta VARELY/1557/5723/2017 9.11.2017 Asia Hangon Suursuon jätevedenpuhdistamon kalatalousvelvoitteen toteutussuunnitelman hyväksyntä vuodesta 2018 alkaen. Kalatalousvelvoitteen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät

Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät Veera-hankkeen loppuseminaari 2.11.216 Janne Suomela Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Esityksen sisältö Yleistä alueen joista Jokien

Lisätiedot

Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016

Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016 26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Lapoosta otettiin 16.8.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Työ perustuu

Lisätiedot

KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 2014

KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 2014 LUVY/17 28.8.214 Urpo Nurmisto Rahikkalan-Pipolan-Nummijärven vsy Pappilankuja 4 912 Karjalohja KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 214 Karjalohjan läntisten järvien, Haapjärven,

Lisätiedot

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa Ali-Paastonjärven itäpuolella sijaitsevalta Kaitalammilta otettiin Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

Kyyveden tila ESAELY:n keräämän tiedon pohjalta

Kyyveden tila ESAELY:n keräämän tiedon pohjalta Kyyveden tila ESAELY:n keräämän tiedon pohjalta Vesistöpäivä 15.6 Haukivuori Pekka Sojakka Kyyvesi Pinta-ala 129,9 km 2 Kokonaisrantaviiva 857,261 km Max syvyys 35,25 m Keskisyvyys 4,39 m Tilavuus n. 57

Lisätiedot

EPV Bioturve Oy Märkänevan turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma

EPV Bioturve Oy Märkänevan turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma Kuulutus 1 (2) 24.11.2017 4512/5723/2017 EPV Bioturve Oy Märkänevan turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma Asia Pohjanlumme Ky on EPV Bioturve Oy:n puolesta 9.11.2017 jättänyt Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Lähetämme ohessa päivitetyn Kallaveden yhteistarkkailuohjelman.

Lähetämme ohessa päivitetyn Kallaveden yhteistarkkailuohjelman. 1 / 1 Pohjois-Savon ely-keskus A 1345 31.3.2015 Tiedoksi: Kuopion Vesi Savon Sellu Oy Neuron Kuopion Energia Oy Kuopion kaupunki/ympäristökeskus Vesi-Eko Oy Pohjois-Savon kalatalouskeskus Lähetämme ohessa

Lisätiedot

Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016

Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016 29.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Ojakkalassa sijaitsevasta Kaitlammesta otettiin 16.8.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

LAKAJOEN (LAPUA JA KUORTANE) KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA VUOSILLE

LAKAJOEN (LAPUA JA KUORTANE) KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA VUOSILLE LAKAJOEN (LAPUA JA KUORTANE) KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA VUOSILLE 2018-2025 YKSITYISET TURVETUOTTAJAT POHJANLUMME KY SEINÄJOKI 2018 1 JOHDANTO 1 Lakajoen (Lapua ja Kuortane) kalataloudellinen

Lisätiedot

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992 LUVY/149 4.8.215 Minna Sulander Ympäristönsuojelu, Vihti ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 198 ja 1992 Vihdin pohjoisosassa sijaitsevasta Iso-Kairista otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus

Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus 24.8.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Enäjärven Elämännokan syvänteeltä otettiin 17.2.2016 ja 2.8.2016.

Lisätiedot

Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa

Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa TPO-aluetilaisuus Länsi-Uusimaa Lohja 4.11.2013 UUDELY / Ympäristön tila -yksikkö 1 Vesien luokittelujärjestelmä Pintavedet luokiteltiin ekologisen

Lisätiedot

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan Vuotinaisissa sijaitsevalta Paskolammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016

Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016 5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan itäosassa sijaitsevalta Säynäislammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

No 296b/18 VAPO OY:N KAAKKOIS-SUOMEN ELY- KESKUSALUEELLA SIJAITSEVIEN TURVETUOTANTOALUEIDEN BIOLOGINEN TARKKAILUOHJELMA 2018-

No 296b/18 VAPO OY:N KAAKKOIS-SUOMEN ELY- KESKUSALUEELLA SIJAITSEVIEN TURVETUOTANTOALUEIDEN BIOLOGINEN TARKKAILUOHJELMA 2018- No 296b/18 VAPO OY:N KAAKKOIS-SUOMEN ELY- KESKUSALUEELLA SIJAITSEVIEN TURVETUOTANTOALUEIDEN BIOLOGINEN TARKKAILUOHJELMA - Lappeenrannassa 3. päivänä toukokuuta Niina Hätinen tutkija SISÄLTÖ FINAS-akkreditointipalvelun

Lisätiedot

Ähtärinjärven tila ja kuormitus

Ähtärinjärven tila ja kuormitus Ähtärinjärven tila ja kuormitus Ähtäri 24.11.2016 Anssi Teppo/Etelä-Pohjanmaa ELY-keskus Pertti Sevola/ Ähtärinjärvi Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Närings-, trafik- och miljöcentralen

Lisätiedot

Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 30.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan Vuotnaisissa sijaitsevan Ruokjärven vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016

Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016 24.8.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016 Lohjan Saukkolassa sijaitsevan pienen Valkialammen vesinäytteet otettiin 2.8.2016 kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

PAMILON VESIVOIMALAITOKSEN VESISTÖ- JA KALATALOUS- TARKKAILUOHJELMA

PAMILON VESIVOIMALAITOKSEN VESISTÖ- JA KALATALOUS- TARKKAILUOHJELMA Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy A 5120 B 5121 Vattenfall Oy PAMILON VESIVOIMALAITOKSEN VESISTÖ- JA KALATALOUS- TARKKAILUOHJELMA 30.9.2016 JUKKA HARTIKAINEN Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy 2 1. TARKKAILUN

Lisätiedot

Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016

Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016 29.2.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016 Vesinäytteet Enäjärven Elämännokan syvänteeltä otettiin 17.2.2016 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta.

Lisätiedot

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY)

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY) Järkivihreä Forssa 19.11.2013 Taina Korpiharju Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY) Perustettu 1961 Toimialue Kokemäenjoen ja Karvianjoen vesistöalueet Toimipaikat Tampereella ja Hämeenlinnassa

Lisätiedot

Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017

Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017 4.9.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017 Karkkilan Hajakassa Kaupinojan valuma-alueella (23.087) sijaitsevan Kaitalammin vesinäytteet otettiin 3.8.2017

Lisätiedot

Siuntionjoki 2030 Kunnostustarpeet ja kunnostukset

Siuntionjoki 2030 Kunnostustarpeet ja kunnostukset Viedään vesistö kohti hyvää tilaa YHDESSÄ! Siuntionjoki 2030 Kunnostustarpeet ja kunnostukset Vesienhoidon suunnittelu Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016-2021

Lisätiedot

ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA

ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA Tmi Kairatuuli/ 2015 1 JOHDANTO Isojoen Urakointi Oy:llä on tuotannossa Isojoen Sulkonkeitaalla noin 36 ha:n suuruinen turvetuotantoalue. Sulkonkeitaan

Lisätiedot

HIIDENVEDEN ALUEEN YHTEISTARKKAILU 2014 Tammi-maaliskuun tulokset

HIIDENVEDEN ALUEEN YHTEISTARKKAILU 2014 Tammi-maaliskuun tulokset LUVY/002 18.3.2014 HIIDENVEDEN ALUEEN YHTEISTARKKAILU 2014 Tammi-maaliskuun tulokset Hiidenveden yhteistarkkailu perustuu seuraaviin lupapäätöksiin: Pistekuormittaja Oikeuden tai vesiviranomaisen lupapäätös

Lisätiedot

Vesienhoito ja vesistöjen tila Lylyjoen valuma-alueella

Vesienhoito ja vesistöjen tila Lylyjoen valuma-alueella Vesienhoito ja vesistöjen tila Lylyjoen valuma-alueella Kuormitus kuriin hankkeen infotilaisuus 5.6.2018 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Juho Kotanen 1 Vesienhoidon tavoitteet Perustuu

Lisätiedot

Esitys Vesinevan turvetuotantoalueen (Kurikka) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi

Esitys Vesinevan turvetuotantoalueen (Kurikka) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Kuulutus 1 (1) 22.1.2019 3331/5723/2018 Esitys Vesinevan turvetuotantoalueen (Kurikka) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Asia Pohjanlumme Ky on tarkkailuvelvollisen (Apemet A-P.N Ky) puolesta 19.11.2018

Lisätiedot

Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014

Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014 Lausunto 8.5.2014 Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014 Tausta: Kalastajat olivat 6.4.2014 tehneet havainnon, että jäällä oli tummaa lietettä lähellä Viitasaaren

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 Raportti nro 639-17-7035 YLEISTÄ Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet.

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-8. Kuerjoen (FS4, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (, ) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-9. Kuerjoki. 189 1.8.4.3 Kuerjoki ja Kivivuopionoja Kuerjoen vedenlaatua on tarkasteltu kahdesta tarkkailupisteestä

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-7035 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

Höytiäisen nykytila ja tulevaisuus

Höytiäisen nykytila ja tulevaisuus Höytiäisen nykytila ja tulevaisuus 23.11.2018, Polvijärvi Huhmari Paula Mononen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Höytiäinen - Suuri vähähumuksinen järvi - Pinta-ala 281 km 2, lisäksi Rauanlahti ja Syvälahti

Lisätiedot

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Hammaslahden jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Hammaslahden jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 29.8.2016 Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tarja Peromaa ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 2009-2015 Sammatin Iso Ruokjärvestä otettiin uusimmat vesinäytteet 15.8.2016

Lisätiedot

Alajärven ja Takajärven vedenlaatu

Alajärven ja Takajärven vedenlaatu Alajärven ja Takajärven vedenlaatu 1966-16 Alajärvi Alajärven vedenlaatua voidaan kokonaisuudessaan pitää hyvänä. Veden ph on keskimäärin 7,3 (Jutila 1). Yleisellä tasolla alusvesi on lievästi rehevää

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-5417 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 25.7.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

ILMIÖNSUON TURVETUOTANTOALUEEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU- OHJELMA VUODESTA 2019 ALKAEN

ILMIÖNSUON TURVETUOTANTOALUEEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU- OHJELMA VUODESTA 2019 ALKAEN ILMIÖNSUON TURVETUOTANTOALUEEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU- OHJELMA VUODESTA 2019 ALKAEN Sakari Kivinen Ohjelma 2019 nro 692/19 Ilmiönsuon turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma vuodesta

Lisätiedot

KUULUTUS Esitys Huosiossuon turvetuotantoalueen velvoitetarkkailuohjelman kalataloustarkkailusta

KUULUTUS Esitys Huosiossuon turvetuotantoalueen velvoitetarkkailuohjelman kalataloustarkkailusta KUULUTUS VARELY/3424/5723/2016 17.5.2018 Esitys Huosiossuon turvetuotantoalueen velvoitetarkkailuohjelman kalataloustarkkailusta Asia Ohjelmaesitys on toimitettu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalatalousviranomaiselle

Lisätiedot

Katsaus Inarijärven kuormitukseen ja vesistövaikutuksiin

Katsaus Inarijärven kuormitukseen ja vesistövaikutuksiin Katsaus Inarijärven kuormitukseen ja vesistövaikutuksiin Annukka Puro-Tahvanainen Saariselkä 18.9.2014 25.9.2014 1 2 Inarijärveen tuleva ravinnekuorma Kokonaisfosfori 55 t/v Kokonaistyppi Piste- ja hajakuormitus

Lisätiedot

Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun pohjaeläinseuranta vuosina

Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun pohjaeläinseuranta vuosina Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun pohjaeläinseuranta vuosina 2001-2009 Aki Mettinen, Anu Suonpää, Katriina Könönen ja Vesa Saarikari Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och

Lisätiedot

Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016

Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan kaakkoisosassa sijaitsevalta Kärjenlamilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Jorma Valjus Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 223/2011 LÄNSI-UUDENMAAN

Lisätiedot

MILLESPAKANNEVAN JA NASSINNEVAN (ALAJÄRVI) KUORMITUS-, VESISTÖ- JA KALATALOUSTARKKAILUOHJELMAESITYS

MILLESPAKANNEVAN JA NASSINNEVAN (ALAJÄRVI) KUORMITUS-, VESISTÖ- JA KALATALOUSTARKKAILUOHJELMAESITYS PERÄLÄN TURVE OY MILLESPAKANNEVAN JA NASSINNEVAN (ALAJÄRVI) KUORMITUS-, VESISTÖ- JA KALATALOUSTARKKAILUOHJELMAESITYS EUROFINS AHMA OY Projektinro: 20550 PERÄLÄN TURVE OY MILLESPAKANNEVAN JA NASSINNEVAN

Lisätiedot

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen virtaa seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Lieto 28.11.213 Sari Koivunen biologi www.lsvsy.fi Sisältö: Aurajoen ja Aurajoen vesistöalueen yleiskuvaus

Lisätiedot

BElinkeino-, liikenne- ja

BElinkeino-, liikenne- ja BElinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PÄÄTÖS annettu Julkipanon jälkeen 8.3.2019 1(5) POSELY/1475/5723/2016 Hankasalmen kunta Keskustie 41 41520 Hankasalmi ASIA TARKKAILUVELVOITE Hankasalmen jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

Ranuan kunnan järvien tilasta ja niiden kunnostustarpeesta

Ranuan kunnan järvien tilasta ja niiden kunnostustarpeesta Ranuan kunnan järvien tilasta ja niiden kunnostustarpeesta Annukka Puro-Tahvanainen annukka.puro-tahvanainen@ ely-keskus.fi Ranua 18.4.2018 28.11.2018 1 Yleiskatsaus Ranuan vesistöjen tilaan Vaikuta vesiin

Lisätiedot

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 Vesistöosasto/MM 25.9.2013 Kirjenumero 766/13 Renkajärven suojeluyhdistys ry RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Renkajärvi on Tammelan ylänköalueella, Hattulan ja Hämeenlinnan kunnissa sijaitseva,

Lisätiedot

PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE

PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE Kimmo Olkio Vesienhoidon yhteistyöryhmä 22.3.2013 LUOKITELTELTAVAT PINTAVESIMUODOSTUMAT (Keski-Suomi) Rajatut ja tyypitellyt muodostumat luokitellaan:

Lisätiedot

LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi

LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi LUVY/109 27.7.2012 Risto Murto Lohjan kaupunki ympäristönsuojelu LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi Näytteenotto liittyy Lohjan kaupungin lakisääteiseen velvoitteeseen seurata ympäristön

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 6.3.2018 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2018 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 1.3.2018. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN (ELY-KESKUS) TOIMIVALTA

ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN (ELY-KESKUS) TOIMIVALTA 1(5) PÄÄTÖS tarkkailusuunnitelman hyväksymisestä Dnro EPOELY/3027/2015 Annettu julkipanon jälkeen Vaasassa 24.10.2018 ASIA Huhdannevan (Lapua) turvetuotantoalueiden tarkkailuohjelman hyväksyminen HAKIJA

Lisätiedot

Inarijärven tilan kehittyminen vuosina

Inarijärven tilan kehittyminen vuosina Inarijärven tilan kehittyminen vuosina 1960-2009 Annukka Puro-Tahvanainen, Jukka Aroviita, Erkki A. Järvinen, Minna Kuoppala, Mika Marttunen, Teemu Nurmi, Juha Riihimäki ja Erno Salonen Lähtökohtia mittarityölle

Lisätiedot

GALLTRÄSKIN KASVIPLANKTONSELVITYS KESÄLLÄ 2010

GALLTRÄSKIN KASVIPLANKTONSELVITYS KESÄLLÄ 2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Kauniaisten kaupunki GALLTRÄSKIN KASVIPLANKTONSELVITYS KESÄLLÄ 2010 21.1.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy PRT I SISÄLLYSLUETTELO 1 Tutkimuksen peruste ja vesistökuvaus...

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 15-16-5740 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 18.7.2016 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 2412/11.01.03/2012 32 Espoon vesistötutkimus vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. 043 826 5220 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Va.

Lisätiedot

No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017

No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017 No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016 Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017 Niina Hätinen tutkija SISÄLTÖ FINAS-akkreditointipalvelun

Lisätiedot

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 JOENSUUN VESI Tuupovaaran jätevedenpuhdistamo 1 VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Tuupovaaran taajaman jätevedet puhdistetaan

Lisätiedot

VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin 2010-2014

VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin 2010-2014 LUVY/121 6.7.215 Anne Linnonmaa Valkjärven suojeluyhdistys ry anne.linnonmaa@anne.fi VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu kesiin 21-214 Sammatin Valkjärvestä otettiin vesinäytteet 25.6.215

Lisätiedot

Pienojanlammen veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Pienojanlammen veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 30.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Pienojanlammen veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan länsiosassa sijaitsevan Pienojanlammen vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

GALLTRÄSKIN KASVIPLANKTONSELVITYS KESÄLLÄ 2011

GALLTRÄSKIN KASVIPLANKTONSELVITYS KESÄLLÄ 2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Kauniasten kaupunki GALLTRÄSKIN KASVIPLANKTONSELVITYS KESÄLLÄ 2011 -P11644 FCG Finnish Consulting Group Oy Kasviplankton v. 2011 I SISÄLLYSLUETTELO 1 Tiivistelmä... 1 2

Lisätiedot

No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017

No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2016 Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 Johanna Kaarlampi tutkija SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 KUORMITUSTARKKAILU

Lisätiedot

Ahmoolammin veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Ahmoolammin veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 29.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ahmoolammin veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan Ahmoossa sijaitsevan Ahmoolammin vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry LUVY Vesienhoitoa vuodesta 1975

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry LUVY Vesienhoitoa vuodesta 1975 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry LUVY Vesienhoitoa vuodesta 1975 aatteellista toimintaa ja sitä tukevaa liiketoimintaa Jäsenet vesien käyttäjiä kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Visio ja tavoitteet

Lisätiedot

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Kalatalouspalvelut, Helsingin aluetoimisto) antavat 25.1.2017 päätöksen ympäristönsuojelulain 62, 64

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella KUULUTUS VARELY/1831/2018 14.6.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Enon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen

Lisätiedot

Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa. TPO-aluetilaisuus Itä-Uusimaa Porvoo

Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa. TPO-aluetilaisuus Itä-Uusimaa Porvoo Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa TPO-aluetilaisuus Itä-Uusimaa Porvoo 30.10.2013 UUDELY / YT-yksikkö / 03.10.2013 1 Vesien luokittelujärjestelmä Pintavedet luokiteltiin ekologisen

Lisätiedot

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015 1 / 3 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 14.10.2013 Varkauden kaupunki Tekninen virasto Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen

Lisätiedot

UIMAVESIPROFIILI. 1.3 Uimarantaa valvova viranomainen ja. yhteystiedot

UIMAVESIPROFIILI. 1.3 Uimarantaa valvova viranomainen ja. yhteystiedot UIMAVESIPROFIILI 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja Tornion kaupunki, Suensaarenkatu 4, 95400 Tornio, puh. 016-432 11 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja ja Tornion kaupunki, puistotoimi, Verkkotehtaankatu

Lisätiedot