Kunnallisvalituksella (00625/16/2299) haetaan muutosta Tammelan kunnanvaltuuston päätökseen KVALT (Liite 1).
|
|
- Ville Penttilä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hämeenlinnan hallinto-oikeus Viite/asia Lähete 2027/16, 00625/16/ Muu kunnallisasia Valitus Asia Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää hankkimaan valtuuston lausunnon tai, jos se hallituksen johtosäännön mukaan on mahdollista, antamaan lausunnon valituksen Dnro: 00625/16, asia 2299 muu kunnallisasia johdosta. Lausunnossa pyydetään ottamaan kantaa yksilöidysti esitettyihin valitusperusteisiin. Mukaan pyydetään liittämään jäljennökset kaikista valituksenalaisen päätöksen perusteena olevista asiakirjoista sekä selvitys ennen päätöksentekoa kuntalaisille varatuista vaikuttamismahdollisuuksista. Kunnallisvalituksella (00625/16/2299) haetaan muutosta Tammelan kunnanvaltuuston päätökseen KVALT (Liite 1). Vaatimus: Asian palauttaminen Tammelan kunnanvaltuustolle uudelleen asianmukaisesti ja laillisesti käsiteltäväksi sekä kunnanvaltuuston päätös täytäntöönpanokieltoon asetettavaksi. Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen Valitusperusteet: 1. Kuntalaisten kuuleminen. 2. Koulujen lakkauttaminen kouluverkkoselvitys nimellä. 3. Koulukuljetukset. Lausunto valitusperusteisiin: 1. Kuntalaisten kuuleminen. Kuntalaisten kuulemistilaisuudesta oli ilmoitettu alustavassa aikataulussa kunnan www-sivuilla kohdassa ajankohtaista-> kouluverkkoselvitys. Kunnanhallituksen
2 kokouksessa aikataulu varmistui ja siksi siitä oli ilmoitettava heti kuuluttamalla Forssan Lehdessä ja ilmoittamalla em. kunnan www-sivuilla. Varsinainen kuulemisaika on ilmoitettu kuulutuksessa ja ilmoituksessa olevan asti, johon mennessä pyydettiin toimittamaan kunnanhallitukselle osoitetut muistutukset, jotka kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan ja kunnanvaltuusto kokouksessaan Kuulemistilaisuudesta laaditussa muistiossa on s. 2 kunnanjohtaja Kalle Larssonin puheenvuorossa tuotu esille, että kouluverkkoselvityksen lopputuloksena on kolme eri vaihtoehtoa. Vaihtoehdot A, B ja C, jotka tarkemmin on kuvattu kouluverkkoselvityksessä. Kunnanvaltuuston kokouksen täytäntöönpanopäätöksenä kunnanhallitus päätti ilmoittaa kunnanvaltuuston päätöksestä julkaisemalla pöytäkirja kunnan www-sivuilla. Tämä täytäntöönpanopäätöksen tarkoituksena on nimenomaan tiedottaa kaikille mahdollisille osallisille ja asianosaisille päätöksestä huomioiden asian laajuus ja monitahoisuus. Valittajat ovat koko prosessin ajan olleet aktiivisia, jättäneet kunnanviranomaisille kirjelmiä ja kaikki tämä materiaali on ollut päätöksentekijöiden käytössä. Materiaalia on runsaasti mm. valitusasiakirjojen liiteenä. Kunta katsoo, että kuntalaisilla ja asianosaisilla on ollut hallintolain 41 :ssää tarkoitetut mahdollisuudet osallistua asian käsittelyyn 2. Koulujen lakkauttaminen kouluverkkoselvitys nimellä. Prosessi kouluverkon ympärillä kokonaisuutena on ollut käynnissä jo vuosia. Valtuusto on tehnyt päätöksen ( ), johon valtuustoaloite osittain tukeutui. Voimassa olevan valtuuston päätöksen mukaisesti olisi Teuron koulun tullut lopettaa toimintansa jo sinä lukuvuonna kun oppilasmäärä laski alle valtuuston asettaman raja-arvon. Tämä seikka on ollut sekä päättäjien että kuntalaisten tiedossa. Valtuustoaloitteen (KVALT , järjestelmänliiteluettelon nro 2) pohjalta kunnanhallitus (KHALL , päätös referoitu hallituksen esittelytekstiin , ei erikseen liitteellä) päätyi asettamaan monijäsenisen kouluverkkotyöryhmän. Työryhmä koottiin poliittisin periaattein, niin että varmistettiin jokaisen ryhmän mahdollisuus saada demokraattisesti äänensä kuuluviin.
3 Kouluverkkotyöryhmään nimettiin virkamiehistä sivistystoimenjohtaja ja kunnanjohtaja. Puheenjohtajaksi kutsuttiin kasvatus- ja koulutuslautakunnan puheenjohtaja. Työryhmä työskenteli aktiivisesti ja työtapana oli välityöskentelyä ohjaava työtapa. Istunnon aikana keskusteltiin ja sovittiin seuraavalle istunnolle selvitettäviä asioita. Ajatuksena oli se, että jokainen työryhmän jäsen kuulee ja keskusteluttaa työryhmässä mietinnässä olevia asioita taustaryhmillään koko prosessin ajan. Ajatuksena demokraattisen työryhmän lisäksi osallistaa kunkin ryhmän taustavaikuttajia. Lähes jokaiselle kerralle oli jäsenille annettu jotain tuotettavaa tehtävää. Aktiivisuus osallistamiseen oli jokaisen työryhmän jäsenen omalla vastuulla koko prosessin ajan. Työryhmän toiminnalle luotiin ensimmäisellä kerralla pelisäännöt. Tässä keskustelussa sovimme, miten hoidamme tiedottamisen ja mitkä ovat niitä asioita mitä milloinkin keskustelutetaan taustaryhmillä. Viestinnästä median sekä hallituksen ja valtuuston suuntaan vastasi kunnanjohtaja prosessin aikana sekä sen valmistuttua. Työryhmän saatua työskentelynsä valmiiksi sivistysjohtaja kokosi materiaalista kouluverkkoselvityksen. Tämä materiaali toimi päätöksen teon pohjamateriaalina. Kunnanhallitus pyysi kouluverkkoselvitykseen lisäselvityksiä käsittelyssä esiin nousseiden seikkojen selvittämiseksi. Lisäselvitykset tehtiin pyynnön mukaisesti (KHALL ). Kasvatus- ja koulutuslautakunta käsitteli kouluverkkoasiaa koko prosessin ajan kokouksissaan muissa asioissa tiedotusluonteisesti. Tämä mahdollistui luonnikkaasti, koska puheenjohtaja toimi myös kouluverkkotyöryhmän puheenjohtajana. Kunnanhallitus pyysi kasvatus- ja koulutuslautakunnalta lausuntoa (KHALL ) asiaan ja lautakunta lausunnon antoi pyynnön mukaisesti (KASKO ). Kuntalaiskuuleminen järjestettiin Kuulemistilaisuudesta pidettiin pöytäkirjaa sekä kaikki tilaisuudessa pidetyt puheenvuorot ja kannanotot pyydettiin ja saatiin kirjallisena (liitteellä). Kaikki kuulemisen aikana kertynyt materiaali, kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto sekä muu mahdollinen materiaali (mm. lehtikirjoittelu) jota prosessin aikana oli kuntalaisilta asiaan liittyen kertynyt toimitettiin kunnanhallitukselle päätöksenteon pohjaksi. Käsittelyssä materiaalin olemassaolosta kerrottiin ja materiaalia esiteltiin. Oletuksena on, että jokainen päätöksenteossa mukana ollut hallituksen jäsen on materiaaliin perehtynyt. Päätöksentekoon osallistuneella kunnanhallituksen sekä kunnanvaltuuston päätösvaltaisella jäsenellä on velvollisuus esittää tarvittaessa kysymyksiä ja pyytää lisäselvityksiä, mikäli hän katsoo sen tarpeelliseksi päätöksenteon kannalta. Lisäkysymyksiä ei
4 kuulemisasiakirjoihin tai kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausuntoon liittyen noussut hallituksessa tai valtuustossa. Kaikki materiaali on tullut huomioiduksi päätöksenteossa, sekä kunnanhallituksessa (KHALL ) että kunnanvaltuustossa (KVALT ). Kunnanhallituksen käsittelyyn esityslistan mukana on toimitettu järjestelmäluettelon mukaiset liitteet nro 1-9. Samana päivänä on kunnan nettisivuilla kohdassa ajankohtaista otsikolla Kouluverkkoselvitys on julkaistu samat 1-9 liitettä sekä alustava aikataulu. Kunnanhallituksen kokouksessa kunnanhallitus päätti äänestyksen tuloksena jättää asian pöydälle lisäselvityksiä ja lisälaskelmia varten. Nämä pyydetyt lisäselvitykset ja laskelmat toimitettiin kunnanhallituksen käsittelyyn esityslistan mukana , järjestelmälistauksen mukaiset liitteet nro Samana päivänä on kunnan nettisivuilla www. tammela.fi kohdassa ajankohtaista otsikolla Kouluverkkoselvitys julkaistu samat liitettä otsikolla Uudet, päivitetyt asiakirjat. Lisäksi käsittely aikataulua on päivitetty. Kunnanhallitus on kohdalla pyytänyt mm. pyytänyt kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausuntoa. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokous oli kutsuttu koolle ja seuraava kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokous olisi vasta Aikataulusyistä asia otettiin kasvatus- ja koulutuslautakuntaan ns. lisälistalla, kaikki kasvatus- ja koulutuslautakunnan käsittelyssä ollut liitemateriaali oli sama, joka oli ollut aiemmissa kunnanhallituksen käsittelyissä, ja oli luettavissa ja tulostettavissa kunnan nettisivuilla kohdassa ajankohtaista otsikolla Kouluverkkoselvitys. Em. aineistoa ei voitu toimittaa kasvatus- ja koulutuslautakunnalle paperisena aikataulusyistä eikä sähköpostitse aineistojen koon vuoksi vaan mielestämme paras tapa oli saattaa ne tiedoksi kotisivujen kautta, eikä tuolloin vielä kasvatus- ja koulutuslautakunnalla ollut käytössään luottamushenkilöiden sähköistä kokousjärjestelmää, joka oli kunnanhallituksen ja valtuuston käytössä. Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi lausuntonsa , näkyy täydentyvässä pöytäkirjassa. Em. käsittelyjen jälkeen välissä, järjestelmäluettelon liitteet ja jälkeen, järjestelmäluettelon liitteet otimme vastaan ensimmäiset muistutukset. Varsinainen kuulemistilaisuus pidettiin
5 , josta järjestelmäluettelon liite 24 ja 49 ja kuulemistilaisuudessa jätetyt kirjalliset puheenvuorot sekä sen jälkeen kuulemisaikana mennessä saapuneet muistutukset liitteineen, järjestelmäluettelon liitteet Lisäksi keräsimme mennessä asiasta kirjoitetut lehtiartikkelit, järjestelmäluettelon liite 47. Nämä em. myös salassa pidettäviltä osin liitteet toimitettiin kaikki esityslistan mukana kunnanhallituksen käsiteltäväksi kokoukseen Muistutuksissa oli lakien mukaan salassa pidettäviä tietoja; henkilöiden yhteystietoja, aloitimme heti työstämään muistutuksista salaiset tiedot peittämällä ja kopioimalla, teimme em. asiakirjoista lisäksi kaksi julkista koostetta, järjestelmäluettelon liitteet 48 ja 52., jotka veimme järjestelmään sekä kunnan www-sivuille myös kuntalaisten nähtäville, kohtaan kohdassa ajankohtaista otsikolla Kouluverkkoselvitys. Kunnanhallituksen jälkeen koostimme heti kunnanvaltuuston esityslistaa, johon liitteeksi tulivat kaikki 1-54 järjestelmäluettelon liitettä, myös salaisilta osin, että julkisin koontein. Kaikki julkiset liitteet veimme myös kunnan www-sivuille myös kuntalaisten nähtäville, kohtaan kohdassa ajankohtaista otsikolla Kouluverkkoselvitys sekä esityslistatpöytäkirjat sivuille, osan liitteistä jouduimme tiedoston koon vuoksi laittamaan pöytäkirjasivuston pääsivulle ja loput oli julkaistu esityslistan mukana, mitkä kooltaan meni kokouksenhallintajärjestelmä läpi esityslistojen ja pöytäkirjojen julkaisujärjestelmään. Kunnanvaltuuston käsittely jälkeen ennen pöytäkirjan julkaisua liitettiin järjestelmään vielä kunnanvaltuuston molemmat äänestyspöytäkirjat, järjestelmäluettelon liitteet sekä eriävät mielipiteet, järjestelmäluettelon liitteet Kouluverkkotyöryhmän kokouksien muistioita ei liitteiksi laitettu, sillä niiden julkisuudessa on tulkinnanvaraisuuttaa, mikä on sisäistä valmistelua ja mikä julkaistavaa tietoa. Kouluverkkotyöryhmän muistiot olivat kuitenkin nähtävillä ajalla kunnanvirastossa. Näistä em. kerrotuista liitteiden käsittelystä ovat todisteena seuraavat tulosteet:
6 Asianhallintajärjestelmän tuloste kunnanvaltuuston järjestelmänliiteluettelo Tuloste täydentyvästä nettisivusta Tammelan kunta Ajankohtaista- Kouluverkkoselvitys. Tuloste kunnanvaltuuston esityslista/pöytäkirjan julkaisusta liitteineen esityslistojen ja pöytäkirjojen julkaisujärjestelmästä. Tuloste em. esityslista/pöytäkirjasivuston pääsivusta, jossa tietyt liitteet suurien tiedostokokojen vuoksi. Näin edellä kerrottuun selostukseen viitaten totean, että kaikki liitteet ovat olleet kunnanhallituksen sekä kunnanvaltuuston käsiteltävänä heidän kokouksissaan. Asian valmistelu ja perusteleminen tulee arvioida ensisijaisesti Kuntalain säädösten nojalla, koska kuntalaki erityislakina syrjäyttää yleislakina pidettävän hallintolain. Kuntalain 95 nojalla Valtuusto voi käsitellä asian, joka on mainittu kokouskutsussa ja joka on valmisteltu 93 :ssä tarkoitetulla tavalla. Valituksenalainen päätös on valmisteltu kunnanhallituksen johdolla perusteellisesti ja kunnanvaltuutetuilla on ollut käytössään koko valmistelumateriaali. Kunnanvaltuustossa on tehty esityksiä kunnanhallituksen pohjaesitystä vastaan ja esityksistä on asianmukaisesti äänestetty. Kunnanhallituksen valmistelutyö ja siinä kertynyt aineisto muodostavat päätöksen perustelun. Valtuutetut ovat äänestäneet erilaisten laillisten esitysten välillä ja päätökseksi on tullut nyt valituksen kohteena oleva päätös. Hallintolain 45 5) kohdan mukaisesti ei perusteleminen ole tästä syystä enemmälti tarpeen. 3. Koulukuljetukset Perusopetuslaki 32 toteaa seuraavaa: Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Jos esiopetusta saavan oppilaan matka kotoa esiopetukseen tai lasten päivähoidosta annetussa laissa tarkoitetusta päivähoidosta esiopetukseen on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on vastaavasti oikeus maksuttomaan kuljetukseen kotoa suoraan esiopetukseen tai päivähoidosta esiopetukseen ja esiopetuksesta kotiin tai päivähoitoon. Perusopetusta, lisäopetusta tai esiopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun edellä tarkoitettu matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi.
7 Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus. ( /1139) Edellä 1 momentin mukaisesti järjestettävä oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas on lukuvuoden alkaessa täyttänyt 13 vuotta, saa koulumatka kestää enintään kolme tuntia. ( /642) Jos oppilas otetaan muuhun kuin 6 :n 2 momentissa tarkoitettuun kouluun tai opetuksen järjestämispaikkaan, oppilaaksi ottamisen edellytykseksi voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista. Lisäksi, jos esiopetusta saava lapsi osallistuu toisessa kunnassa järjestettävään lasten päivähoitoon lasten päivähoidosta annetun lain 11 c :ssä tarkoitetulla tavalla, opetuksen järjestäjällä on oikeus edellyttää, että lapsen huoltaja vastaa lapsen kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista päivähoito- ja esiopetuspaikan välillä. ( /324) Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. KVALT Päätös Äänestyksen tuloksena kunnanvaltuusto päätti toteuttaa kouluverkkoselvityksen C vaihtoehdon siten, että FAI:n tilat otetaan käyttöön vasta remontin valmistuttua ja Kaukjärven koulu lopettaa toimintansa elokuussa 2019 (tällöin tilanne A vaihtoehdon mukainen). Lisäksi päätettiin, että koulukuljetukset tullaan järjestämään siten, että luokkalaisten koulumatkat eivät ylitä päivän aikana kahta tuntia ja luokkalaisten koulumatkat eivät ylitä 2,5 tuntia päivän aikana. Näihin tuntimääriin ei lasketa odotustunteja koululla. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätöksen 9/ /2015 KASKO 73 (liite) mukaisesti oppilaskyydit on järjestetty kuluvana ja sitä edellisinä lukuvuosina seuraavan periaatteen mukaisesti:
8 Koulumatkan pituus Kunta järjestää oppilaalle kuljetuksen kunnan määrittelemään lähikouluun (oman oppilaaksiottoalueen koulu) tai esiopetuspaikkaan tai korvaa oppilaan huoltajalle koulumatkakustannuksia, jos oppilaan koulumatka on lyhintä jalankulkukelpoista tietä pitkin esikoululaisilla yli 3 km, luokkalaisilla yli 3 km ja luokkalaisilla yli 5 km. Koulumatka mitataan kotitontin portilta koulutontin portille tai niitä vastaaviin paikkoihin. Koulumatkan mittaus tarkistetaan kartalta ja rajatapauksissa maastomittauksena. Kunnan velvollisuutena ei ole järjestää koulukuljetusta koko matkalle, vaan kuljetus voidaan järjestää vain osalle matkasta. Koulukuljetuksen piirissä olevan luokan oppilaan omatoimisesti kuljettava matka kotoa kuljetusreitin varteen pysäkille on enintään kaksi kilometriä. Luokkien 7 9 oppilailla kilometriraja on pisin mahdollinen omavastuumatka, joka oppilaan tulee varautua kulkemaan omin neuvoin. Jos huoltaja maksaa syntyvän lisäkustannuksen, kuljetus voidaan järjestää myös koko matkalle. Koulumatkan Periaatteista voi huomata, että oppilaskyydit on järjestetty Tammelassa POL 32 edellyttämiä aika- ja kilometri määrityksiä ajatellen lapsiystävällisemmin. Kulttuurina on myös ollut kotipihasta oppilaan hakeminen, vain osan oppilaiden kohdalla on toteutunut minkäänlainen omavastuu osuus koulumatkan osalta. KVALT päätöksen ja nyt voimassa olevan oppilaskuljetusperiaatteen ero löytyy kuljetukseen käytettävästä ajasta. Valtuuston päätös on kuljetettavien oppilaiden kannalta tarkasteltuna parempi/edullisempi. Valtuuston päätös edellyttää logistiikalta luokkalaisten kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden matkojen järjestelyä niin, että matkat eivät ylitä päivän aikana kahta tuntia luokkalaisten osalta aikaraja on päätöksen mukaisesti 2,5 tuntia päivän aikana. Mikäli koulupäivän jälkeen muodostuu reittien järkevän optimoinnin kannalta odotusaikoja, järjestetään ko. ajalle ohjattua toimintaa. Odotusaikoineenkaan POL 32 mukaiset ajat ja omavastuut kilometrien suhteen eivät ylity. Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti tilata päätöksellään logistiikkaselvityksen. Selvityksen avulla toteutetaan valtuuston päätöksen mukainen suunnitelma oppilaskuljetuksiin. Suunnitelma luodaan kouluverkkopäätöksen mukaisesti niin, että lukuvuosien , ja mukaiset vaiheet tulevat huomioiduiksi. Suunnitelma laaditaan kevään 2016 aikana, suunnittelua jatketaan syksyn 2016 aikana.
9 Päätös koulumatkojen ajoista sekä 2 km omavastuu osuus koulumatkan osalta kuljetuksiin oikeutettujen oppilaiden kohdalla huomioi lasten oikeuksia paremmin kuin perusopetuslain 32 sekä aikarajojen ( 32 matka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas on lukuvuoden alkaessa täyttänyt 13 vuotta, saa koulumatka kestää enintään kolme tuntia), että omavastuu kilometrien ( 32 omavastuu 5km) osalta. Kunnan päätöksessä on tarkoitettu varsinaista kuljetusaikaa, jota aikamäärillä on kuvattu. Sen vuoksi on erikseen maininta siitä, että odotusaika ei sisälly päätöksessä mainittuun aikaan. Kuljetuksilla pyritään siihen, ettei odotusaikoja tule. Jos niitä tulee, ei POL:n määräyksiä kokonaisajasta ylitetä
Hämeenlinnan hallinto-oikeus. Viite/asia Lähete: 2027/16,Dnro: 00684/16/ Muu kunnallisasia. Valitus
Hämeenlinnan hallinto-oikeus Viite/asia Lähete: 2027/16,Dnro: 00684/16/2299 2299 Muu kunnallisasia Valitus Asia Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää hankkimaan valtuuston lausunnon tai, jos se hallituksen
LisätiedotMUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ
1 Muuramen kunta/opetuspalvelut Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta 19.3.2019 21 /LIITE P 1 MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 2 1. Lainsäädäntö 1.1. Perusopetuslaki 6 /Oppilaan koulupaikan määräytyminen
LisätiedotUudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus
Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Perusopetuslaissa ja Uudenkaupungin kaupungin koulutoimen periaatepäätöksissä määritellään ne ehdot joiden mukaan kunta järjestää oppilaalle koulukuljetuksen. Muiden
LisätiedotKITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen
KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus
LisätiedotKOULUKULJETUSOPAS 2015
KOULUKULJETUSOPAS 2015 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 13.10.2015 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki 6 Oppilaan
LisätiedotKOULUKULJETUS- OPAS 2011
KOULUKULJETUS- OPAS 2011 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 28.6.2011 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki
LisätiedotSOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA
Lapsi- ja perhepalveluiden lautakunta 19.4.2016/LIITE P 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA 2 SISÄLLYS 1. Lainsäädäntö 3 2. Yleistä 4 3. Esiopetuksen kuljetukset 5 4. Perusopetuksen
LisätiedotPARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET
1 PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET Paraisten kaupungin sivistyslautakunta vahvisti 14.11.2012 ( 56) seuraavat periaatteet koskien esiopetuksen ja perusopetuksen koulukuljetuksia. Päivitetty
LisätiedotKITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen
1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat
LisätiedotKOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA
KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA Hyväksytty: 6.9.2011 85 Täydennetty: 12.9.2012 87 Delegointipäätös: 14.5.2013 54 Muutettu: 10.9.2013 93 Perusopetuslaki (21.8.1998/628) 32 : Jos perusopetusta
LisätiedotTammelan kunnan lausunto Tammelan kunnanvaltuuston päätöksestä (4 ) tehdyn kunnallisvalituksen johdosta.
HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE Luonnos kunnanhallitukselle ASIA Tammelan kunnan lausunto Tammelan kunnanvaltuuston päätöksestä 6.2.2017 (4 ) tehdyn kunnallisvalituksen johdosta. Valittaja: Letkun koulun
LisätiedotMaksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella lukien
Koulutuslautakunta 40 14.05.2014 Koulutuslautakunta 47 11.06.2014 Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella 1.8.2014 lukien 358/12.01.03/2014 Koulutuslautakunta 14.05.2014 40 Perusopetuslaki
LisätiedotLIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas
LIITE 2 Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas Palveluvaliokunta 2.4.2014 2 JOHDANTO Tässä asiakirjassa määritellään ne periaatteet, joiden mukaan Kempeleen kunta järjestää maksuttomaan kuljetukseen,
Lisätiedot7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita
7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden
LisätiedotIIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen
IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE 1.2.2017 alkaen Perusopetuslaki 32 1 ja 2 mom: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan
LisätiedotLohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen
Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 16.12.2015 137 päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkaperiaatteet
LisätiedotPirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien
Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien Koulukuljetusperiaatteet pähkinänkuoressa Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulumatkalla tarkoitetaan kodin ja koulun välistä yhdensuuntaista
LisätiedotSivistysjohtajan päätösesitys: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä perusopetuksen ja koulun esiopetuksen kuljetussäännön liitteen nro 1 mukaisesti.
Sivistyslautakunta 24 24.03.2015 Sivistyslautakunta 36 28.04.2015 Sivistyslautakunta 50 02.06.2015 Sivistyslautakunta 20 01.03.2016 Sivistyslautakunta 32 19.04.2016 Koulukuljetussäännön päivittäminen /
LisätiedotVarhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.
Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 100 05.10.2016 NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.511/2016 VARKOULA 100 Niina ja Ari Kärkkäinen ilmoittavat 27.9.2016 päivätyllä
LisätiedotKuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.
Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Jos esiopetusta saavan oppilaan
LisätiedotKoulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.
1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2011 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta
LisätiedotPerusopetuslain mukaan kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun
Koulukuljetukset ja perusopetuslaki Perusopetuslain 32 :n mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on yli viisi kilometriä.
LisätiedotPERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET
Koululautakunta 13.12.2012 48, liite 1 PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET LAIT JA PÄÄTÖKSET Perusopetuslaki 32 I koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka
LisätiedotVarhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 100 05.10.2016 115 02.11.2016 NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.511/2016 VARKOULA 100
LisätiedotTERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS
TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS Sivistyslautakunta 17.6.2014 1. TURVALLINEN KOULUMATKA Koulukuljetusoppaassa on Tervolan kunnan koulukuljetusten periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla huoltajat,
LisätiedotREISJÄRVEN KUNTA Kasvatus- ja koulutuslautakunta KOKOUSKUTSU/ASIALISTA 6/2018. Kisatien koulu. 43 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
REISJÄRVEN KUNTA Kasvatus- ja koulutuslautakunta KOKOUSKUTSU/ASIALISTA 6/2018 KOKOUSAIKA Torstai 6.9.2018 klo 18.00-20.25 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia n:o Liite n:o Kisatien koulu Asia 43 Kokouksen
LisätiedotTAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ
TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ VOIMAANTULO 1.8.2016 Taipalsaaren kunnan kuljetussääntö Taipalsaaren sivistyslautakunta 14.3.2016 23, hyv. 11.4.2016 32 Kuljetussääntö on voimassa 1.8.2016 alkaen. Sääntö
Lisätiedot33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen
Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2016 1 (5) 33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa 01.01.2017 alkaen TRE:2342/12.02.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen Valmistelijan
LisätiedotKosken Tl kunta Pöytäkirja 7 / 2019 Sivistyslautakunta
85 Kokousaika Keskiviikko 23.10.2019 klo 19.00-20.10 Kokouspaikka Kosken kunnantalo, Härkätie 5 Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 74-80 Hägg Anna Mikkola Laura vpj. - Mikkola Teea
LisätiedotLEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN
LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,
LisätiedotKhall 13.5.2013 245 Sivu 1 / 6 MUHOKSEN KUNTA KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET
Khall 13.5.2013 245 Sivu 1 / 6 MUHOKSEN KUNTA KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö Esi- ja perusopetuksen koulumatkoista on säädetty perusopetuslaissa. Perusopetuslaki
LisätiedotKOULUKULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET
Liite Koplk 3.12.2014 102 Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2015 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 3.12.2014 xxx päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen
LisätiedotPornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet
Sivltk 31.3.2016, 29, liite 20 Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet Perusopetuslaissa (32 ) todetaan koulumatkoista seuraavasti: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan
LisätiedotMaanantai klo
REISJÄRVEN KUNTA Kasvatus- ja koulutuslautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4 /2018 KOKOUSAIKA Maanantai 25.6.2018 klo 18.00-19.08 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kisatien koulu Sivunro (merkintä, kuka toimi
LisätiedotKäyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille
Asikkalan kunta Koulutuspalvelut Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille 1. Kyselyn toteuttaminen Asikkalan kunnan koululaiskuljetusten käyttäjätyytyväisyyskysely
LisätiedotSivistyslautakunta 12 22.01.2015 Sivistyslautakunta 64 24.03.2015 Kaupunginhallitus 154 25.03.2015. Särkilahden koulun lakkauttaminen 1.8.
Sivistyslautakunta 12 22.01.2015 Sivistyslautakunta 64 24.03.2015 Kaupunginhallitus 154 25.03.2015 Särkilahden koulun lakkauttaminen 1.8.2015 lukien 39/40/400/2015 SL 12 Selostus: Särkilahden koulussa
LisätiedotKONTIOLAHDEN KUNTA. Esi- ja perusopetuksen kuljetussääntö. Kasvatus- ja koulutuslautakunta (päivitys )
KONTIOLAHDEN KUNTA Esi- ja perusopetuksen kuljetussääntö Kasvatus- ja koulutuslautakunta 27.3.2013 (päivitys 22.6.2016) Kontiolahden oppilaskuljetukset järjestetään 1.8.2016 alkaen seuraavien säännösten
LisätiedotKANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65 1. YLEISTÄ Tässä koulukuljetusoppaassa esitetään ne perusteet,
LisätiedotKoulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.
1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2013 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta
LisätiedotKONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone
KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27 KOKOUSAIKA 16.5.2013 klo 18- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi
LisätiedotKANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65 ja 28.2.2012 17 (päivitys) 1. YLEISTÄ Tässä koulukuljetusoppaassa
LisätiedotSivistyslautakunta 8.8.2007 LIITE
1 (8) KIRKKONUMMEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa 8.8.2007 71 Voimassa 1.8.2007 alkaen 2 (8) Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö...3 Koulumatkan
LisätiedotKOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA
KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA Hyväksytty: Kasvatus- ja sivistyslautakunta 10.5.2016 50 Muutos: ksltk 19.9.2017 82 Sisällysluettelo: sivu Perusopetuslaki (21.8.1998/28) 32... 3 1. KULJETUKSET 1.1
LisätiedotESIOPETUSKULJETUKSET
31.1.2008 ESIOPETUSKULJETUKSET Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle esiopetuskuljetuksen. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat
LisätiedotMaanantai 17.6.2013 klo 19.00. Kunnanvirasto, kokoushuone 2
Koululautakunta Maanantai 17.6.2013 klo 19.00 Kunnanvirasto, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
LisätiedotYLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS
YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS Turvallinen koulumatka Koulukuljetusoppaassa kerrotaan Ylitornion kunnan koulukuljetuksen periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla koulukuljetuksesta annetaan tietoa
LisätiedotMuonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET
Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4
LisätiedotHATTULAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS
HATTULAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS Esiopetus- ja koulukuljetuksia koskevat periaatteet 2015 (Hattulan sivistyslautakunta 28.4.2011 45, 10.11.2011 96) 2 Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan
LisätiedotSorkkisten koulun lakkauttaminen
Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa
LisätiedotESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN
1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET (PERUSOPETUSLAKI) Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen,
LisätiedotOppilaskuljetusperiaatteet KOULUTUS- JA HYVINVOINTILAUTAKUNTA
Oppilaskuljetusperiaatteet KOULUTUS- JA HYVINVOINTILAUTAKUNTA 16.4.2019 40 Johdanto Esi- ja perusopetuksessa olevien oppilaiden kuljetukset perustuvat Perusopetuslain pykäliin 6 ja 32. Tässä asiakirjassa
LisätiedotESIOPETUSKULJETUKSET
1.8.2011 ESIOPETUSKULJETUKSET Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle esiopetuskuljetuksen. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat
LisätiedotKOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 18.3.2015 Voimaan 1.8.2015 Muutettu opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET
LisätiedotOPPILASKULJETUSPERUSTEET
ORIVEDEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT OPPILASKULJETUSPERUSTEET Lasten ja nuorten lautakunta 28.7.2015 PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 6 OPPILAAN KOULUPAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN Opetus tulee kunnassa järjestää
LisätiedotEuran kunta Koulutoimi. Koulukuljetusopas 1.8.2012 -
Euran kunta Koulutoimi Koulukuljetusopas 1.8.2012 - Euran kunta Hyväksytty/koulutusltk 4.4.2006 44 Päivitetty/kasvatus- ja opetusltk 21.3.2012 2 Koulukuljetusopas Tässä koulukuljetusoppaassa määritellään
LisätiedotKOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS
Oulaisten koululautakunta KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS 1. Lain määrittämä lähtökohta Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä
LisätiedotMuonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET
Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 25.6.2019 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. PERUSOPETUS... 3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN... 3 2.2 OPPILAAT... 3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...
LisätiedotHuoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.
1. YLEISET PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan oppilaalle myönnetään koulukuljetus Lohtajalla, kerrotaan kuljetusten järjestämisestä ja annetaan ohjeet kuljetustenaikaiseen
LisätiedotKOULUKULJETUSSÄÄNNÖT 4.3.2014 alkaen
NOUSIAISTEN KUNTA KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT 4.3.2014 alkaen Koulutuslautakunta 20.9.2011/100 Koulutuslautakunta 18.10.2011/117 Koulutuslautakunta 6.3.2012/29 Sivistyslautakunta 5.2.2013/7 Sivistyslautakunta
LisätiedotRÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET
RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET Koululaiskuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta 18.5.2016 Sisällys
LisätiedotJämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 7.9.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 12.9.2016 kello 18.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämijärven keskuskoulu, taideluokka 191 KOKOUKSEN
LisätiedotKANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65, 28.2.2012 5 (päivitys), 29.9.2015 127 (päivitys) 11.10.2016
LisätiedotSivistyslautakunta 5/2013. KOKOUSAIKA Maanantai 03.06.2013 klo 18.00-18.58 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT. Kunnantalo LIITE
YPÄJÄN KUNTA Sivistyslautakunta ASIALISTA 5/2013 KOKOUSAIKA Maanantai 03.06.2013 klo 18.00-18.58 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Kunnantalo LIITE 31 5 Osavuosikatsaus ajalta 01.01.-30.04.2013 32 Anomukset
LisätiedotKOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA
KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA 1.8.2018 Hyväksytty: Kasvatus- ja sivistyslautakunta 19.6.2018 67 Sisällysluettelo Perusopetuslaki (21.8.1998/628) 32 3 1. KULJETUKSET 4 1.1 Koulukuljetusoikeus 4
LisätiedotHuoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opastamaan ja opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.
Sitla 26.8.2014 79 KULJETUSSÄÄNTÖ KOULUKULJETUKSISTA Tässä asiakirjassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan esi- ja perusopetuksen oppilaille myönnetään koulukuljetus. Ohjeissa on tietoa myös toimintatavoista
LisätiedotPELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA
AIKA Tiistai 10.4.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö
LisätiedotLAPINLAHDEN KUNNAN OPPILASKUL- JETUS-STRATEGIA
LAPINLAHDEN KUNNAN OPPILASKUL- JETUS-STRATEGIA Sivistyslautakunta 31.1.2012 1. Yhteisiä periaatteita oppilaskuljetusten järjestämiseksi Lapinlahden kunnassa toteutetaan tässä oppilaskuljetusstrategiassa
LisätiedotLIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS
LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2014 lukien. Hyväksytty Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnassa 23.9.2014. 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Perusopetuslaki
LisätiedotKINNULAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus
Kunnanhallitus 24.10.2013 498 336 LAUSUNNON ANTAMINEN RAUNO KINNUSEN TEKEMÄÄN, 17.7.2013 PÄI- VÄTTYYN KUNNALLISVALITUKSEEN Kunnanhallitus 24.10.2013 336 Liite 1, Lausuntopyyntö 13.9.2013 ja Rauno Kinnusen
LisätiedotKUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016
1 KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016 Perusopetuksen rehtorit ja koulusihteerit, päiväkodinjohtajat KOULUKULJETUSTEN HOITO LUKUVUONNA 2016-2017 Koulun rehtori ja päiväkodinjohtaja
Lisätiedotpuutteet lausuntopyynnöissä ja lausuntojen käsittelyssä kouluverkkoselvityksestä
HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUS Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna Luonnos kunnanhallitukselle HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Tammelan kunnan lausunto Tammelan kunnanvaltuuston päätöksestä 6.2.2017
LisätiedotKOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2010 Sivistyslautakunta. 50 Apulaisrehtoreiden nimeäminen. 51 30 Eveliina Lompolojärven koulunkäynti
KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2010 Sivistyslautakunta Aika Tiistai 10.08.2010 klo 17.00 - Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat nro Liite nro 50 Apulaisrehtoreiden nimeäminen 51 30 Eveliina
LisätiedotKunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012
salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,
LisätiedotKULJETUSTYÖRYHMÄ 2014-2015
KULJETUSTYÖRYHMÄ 2014-2015 1. Työryhmän perustaminen Sivistyslautakunta päätti 12.6.2014 49 perustaa kuljetustyöryhmän. Kouluja pyydettiin esittämään vanhempien keskuudesta jäseniä työryhmään. Seuraavat
LisätiedotRääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET
Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Koulukuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n antamien ohjeiden sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta
LisätiedotKOULUMATKOJEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET KOUVOLAN KAUPUNGISSA
LIITE. Koulukuljetusperiaatteet KULJETUSOIKEUDEN MUODOSTUMINEN Perusopetuslain 32 :n mukaan esi-, perus- ja lisäopetusta saavalle oppilaalle on järjestettävä kuljetus tai maksettava riittävä korvaus, mikäli
LisätiedotKoulukuljetusohjeet. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta / /2016. Koulutuslautakunta
Koulutuslautakunta 25 08.03.2016 Koulutuslautakunta 31 12.04.2016 Koulukuljetusohjeet 160/12.02.03/2016 Koulutuslautakunta 08.03.2016 25 Talouspäällikkö Timo Saario Perusopetuslaki määrittelee kriteerit,
LisätiedotKORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,
LisätiedotValtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin
Kaupunginhallitus 196 17.09.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 133 30.10.2012 Kaupunginhallitus 270 26.11.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 48 29.04.2013 Kaupunginhallitus 144 20.05.2013 Kaupunginhallitus
LisätiedotLisälista MH Maakuntahallitus esityslista :00
Lisälista MH 30.1.2017 Maakuntahallitus esityslista 30.01.2017 10:00 20 LAUSUNTO KUNNALLISVALITUKSEEN, MAAKUNTAJOHTAJAN VALINTA, SIMO RIUTTAMÄKI... 1 - Liite 20... 5 - Liite 20 - Lausuntopyyntö_Turun hallinto-oikeus...
LisätiedotISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen
LisätiedotSivistyslautakunta Sivistyslautakunta Särkilahden koulun lakkauttaminen lukien 39/40/400/2015 SL 12
Sivistyslautakunta 12 22.01.2015 Sivistyslautakunta 64 24.03.2015 Särkilahden koulun lakkauttaminen 1.8.2015 lukien 39/40/400/2015 SL 12 Selostus: Särkilahden koulussa on 18 oppilasta kevätlukukaudella
LisätiedotHUMPPILAN KUNTA KOKOUSKUTSU SIVISTYSLAUTAKUNTA 4/2017
KOKOUSKUTSU SIVISTYSLAUTAKUNTA 4/2017 KOKOUSAIKA Torstai 7.9.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite 30 31 32 33 1 34 2 35 3 36 4 37 5 38 Kunnanvirasto Asia nro, asia, liite nro Kokouksen
LisätiedotOppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16
1 Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 Tämä tiedote löytyy kunnan kotisivuilta osoitteesta: www.keitele.fi => Palvelut => Opetus ja koulutus => Koulumatkat ja -kuljetus.
LisätiedotSuomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Suomenkielinen varhaiskasvatusja 14 15.03.2017 opetuslautakunta Kunnanhallitus 127 10.04.2017 Kunnanvaltuusto 30 24.04.2017 Heikkilän päiväkodin lakkauttaminen 1.8.2017 alkaen 90/10.03.02.04/2017 Suomenkielinen
LisätiedotSltk JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KOULULAISKULJETUSSTRATEGIA
Sltk 28.11.2012 75 JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KOULULAISKULJETUSSTRATEGIA Sisältö 1. Koulukuljetussäännöt 2. Esiopetus 3. Perusopetus 3.1. Koko kunnassa noudatettavia yleisiä ohjeita 3.2. Ohjeet
LisätiedotKOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä Kunnantalo, lautakunnan kokoushuone
SUOMENKIELEN KOULUJA- OSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA määrä Nro 1/2017 1/1 Kokousaika Torstaina, klo 18:00 18:55 Kokouspaikka Kunnantalo, lautakunnan kokoushuone Jäsenet: Varajäsenet: Ahlsved, Pasi Åstrand, Ulla-Maria
LisätiedotEsiopetuksen ja perusopetuksen kuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2012 alkaen
Esiopetuksen ja perusopetuksen kuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2012 alkaen 2 Hyväksytty: Koulutuslautakunta 25.10.2007 Muutettu: Koulutuslautakunta 13.4.2011 33 Perusopetuslain 32 :ssä (tämän oppaan
LisätiedotMaanantai 15.6.2015 klo 12.00. Kunnanvirasto, kokoushuone 2
Koululautakunta Maanantai 15.6.2015 klo 12.00 Kunnanvirasto, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
LisätiedotNo 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo
KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23 KOKOUSAIKA 28.5.2015 klo 18-18.43 KOKOUSPAIKKA MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo
LisätiedotPÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO
1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN VAALIN TOTEAMINEN... 3 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 4 3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTAN TOIMITTAMINEN, PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN
LisätiedotSivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET
1 Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1. Yleistä Perusopetuslain (21.8.1998/628) 32 :n mukaan jos perusopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä
LisätiedotPELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA
AIKA Tiistai 14.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö
LisätiedotKuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus valvottuun toimintaan.
INKOON KUNNAN KOULU- JA ESIOPETUSKULJETUSPERIAATTEET Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pidempi tai jos se oppilaan
LisätiedotTammelan kunnan lausunto Tammelan kunnanvaltuuston päätöksestä (4 ) tehdyn kunnallisvalituksen johdosta.
HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUS Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna Luonnos kunnanhallitukselle HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Tammelan kunnan lausunto Tammelan kunnanvaltuuston päätöksestä 6.2.2017
LisätiedotKoulukuljetusperiaatteet. Kouvolan kaupunki
Koulukuljetusperiaatteet Kouvolan kaupunki SISÄLLYS Sisällys... 1 1 Kuljetusoikeuden muodostuminen... 2 2 Koulumatkojen järjestämisperiaatteet Kouvolan kaupungissa... 2 2.1 Koulumatkan pituuteen perustuva
LisätiedotLähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet
Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 24.11.2016 103 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella
LisätiedotTuusulan kunta, kasvatus- ja sivistystoimi Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.04.2014 35
Tuusulan kunta, kasvatus- ja sivistystoimi Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.04.2014 35 TUUSULAN KOULUKULJETUSOPAS 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kuljetusten myöntämisen perusteet... 3 2. Koulukuljetusten järjestämisen
LisätiedotLEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2014 ALKAEN
LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2014 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,
LisätiedotKalajoen kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunginhallitus Kalajoentie Kalajoki
Kalajoen kaupunki Lausunto 1 (5) Pohjois-Suomen hallinto-oikeus PL 189 90101 OULU pohjois-suomi.hao@oikeus.fi Viite: Lausuntopyyntö liittyen asiaan diaari nro 00120/15/2204 Asia: Lausunto Pohjois-Suomen
Lisätiedot