Perusopetuksen iltapäivätoiminnan avustusta saavien palveluntuottajien valintakriteerit ja avustuksen myöntämisen edellytykset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perusopetuksen iltapäivätoiminnan avustusta saavien palveluntuottajien valintakriteerit ja avustuksen myöntämisen edellytykset"

Transkriptio

1 LUONNOS klo 17:00 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan avustusta saavien palveluntuottajien valintakriteerit ja avustuksen myöntämisen edellytykset Espoon kaupunki järjestää perusopetuksen iltapäivätoimintaa omana toimintana, antamalla avustusta yksityisille palveluntuottajille sekä ostopalveluna. Kommentti ostopalvelusta: kun järjestelmää syksyllä 2011 uudistettiin, oli lähtökohtana asiakkaiden ja palveluntuottajien tasapuolinen kohtelu, vrt. esim. Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta Siihen nähden vielä uuden, päällekkäisen palveluntuottajavalintajärjestelmän ja tarjouskilpailun lisääminen nykyiseen palveluntuottajien valintajärjestelmään ei ole tasapuolisuutta tukeva eikä järjestelmää monimutkaistaessaan järkeväkään. Nämä periaatteet koskevat avustuksella toteutettavaa toimintaa. kaikkia iltapäivätoiminnan toteuttamismuotoja, jotka kaikki rahoitetaan samoin perustein. Perusopetuksen iltapäivätoiminnan palveluntuottajan valintakriteerit Espoon kaupunki valitsee koululaisten iltapäivätoiminnan avustusta saavat palveluntuottajat kokonaisharkinnalla alla olevien kriteerien perusteella. 1. Palveluntuottaja on juridinen oikeushenkilö tai toiminimellä toimiva elinkeinonharjoittaja. 2. Palveluntuottaja sitoutuu noudattamaan mm. perusopetuslakia (erityisesti sen aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevaa 8 a lukua) ja Opetushallituksen vahvistamia aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteita sekä Espoon kaupungin koululaisten iltapäivätoimintaa koskevia päätöksiä ja linjauksia. Lisäksi palveluntuottajan sitoutuu noudattamaan työnantajavelvoitteita. 3. Palveluntuottajalla tulee olla riittävät taloudelliset valmiudet ja edellytykset harjoittaa iltapäivätoimintaa. Lisäksi palveluntuottajalla tulee olla iltapäivätoiminnan edellyttämät hallinnolliset ja tekniset valmiudet asianmukaiseen toimintaan. Kommentti: iltapäivätoiminnan rahoituksessa tulisi huomioida tämä vaatimus. Lisäksi kaikkien iltapäivätoimintayksiköiden tulisi saada omat käyttäjätunnukset Espoon verkkoon ja käyttömahdollisuus koulun koneille. 4. Palveluntuottajalla tulee olla koulutukselliset valmiudet, ammatilliset vahvuudet ja/tai aikaisempi kokemus koululaisten iltapäivätoiminnassa. Palveluntuottaja sitoutuu toimimaan yhteistyössä kaupungin ao. tulosyksikön ja koulun sekä perheiden ja muiden toimijoiden kanssa. 5. Palveluntuottaja sitoutuu siihen, että iltapäivätoiminnan alkaessa palveluntuottajalla on kaupungin edellyttämä määrä ammattitaitoisia ohjaajia. Yksi yksikössä toimiva ohjaaja nimetään vastuuohjaajaksi. Palveluntuottaja vastaa toteuttamansa iltapäivätoiminnan henkilöstön rekrytoinnista ja henkilöstökustannuksista. Palveluntuottajalta ei edellytetä avustajapalveluiden järjestämistä ja kustantamista. Kommentti: Kun tukea tarvitseva lapsi otetaan iltapäivätoimintaan, olisi kaupungin huolehdittava siitä, että samalla palveluntuottajalle annetaan myös tämän kohdan edellyttämien vaatimusten täyttämiseksi tarvittava resurssi (joksi ei riitä saamatta jääneistä asiakasmaksuista korvaukseksi ehdotettu 100 e). Olisi myös luotava kriteerit siitä, kuinka paljon tukea tarvitseva lapsi voidaan pitää iltapäivätoimintaryhmässä ja miten kauan. On kohtuutonta vaatia, että lapsi, joka opiskelee muutaman lapsen ryhmässä, pystyisi osallistumaan ryhmämuotoiseen toimintaan suuressa ryhmässä, jollaisia iltapäiväkerhot todellisuudessa ovat, vieläpä ilman riittäviä,

2 kerhotoiminnalle soveltuvia pysyviä tiloja. Tilanne on muuttumassa vielä haasteellisemmaksi tiedonsiirron hankaloiduttua ja tukea tarvitseville lapsille suunnattujen pienryhmäkerhojen toiminnan loppuessa vuokratukien pois jäädessä kevään 2015 jälkeen. Odotamme, että Espoon kaupunki vastuullisena toiminnan järjestäjänä huolehtii ja kantaa vastuun tältä osin siitä, että iltapäiväkerhot ovat jokaiselle niissä käyvälle lapselle ja niissä työskentelevälle aikuiselle turvallisia. 6. Palveluntuottajalla tulee olla valmiudet perehdyttää, ohjata ja kouluttaa henkilöstöään. Palveluntuottajalla tulee olla kyky hyödyntää henkilöstön erityisosaamista toiminnan toteuttamiseksi. 7. Palveluntuottajalla tulee olla valmiudet myös tukea tarvitsevien oppilaiden iltapäivätoiminnan toteuttamiseen kaupungilta saamiensa resurssien ja lasta koskevien tietojen puitteissa. 8. Palveluntuottajan toiminnan sisällön ja toimintatapojen tulee soveltua koulun toimintakulttuuriin ja oppimis- ja toimintaympäristöön sekä mahdollisiin koulun erityispiirteisiin. Näitä ovat koulun mahdollinen kieli-, liikunta-, musiikki- yms. painottuneisuus ja koulun erityisluokat sekä kieli- ja kulttuuriryhmien opetuksen luokat.

3 Avustuksen myöntämisen edellytykset 1. Palveluntuottaja on tehnyt hakemuksen avustusta saavaksi palveluntuottajaksi ja että hänet on valittu koululaisten iltapäivätoiminnan palveluntuottajaksi. 2. Palveluntuottaja on toimittanut kaupungin pyytämät toiminnan toteuttamiseen liittyvät asiakirjat. 3. Palveluntuottajan on antanut selvityksen edellisen lukuvuoden avustuksen käytöstä sitä varten laaditulla erillisellä lomakkeella. Kommentti: haluaisimme keskittyä varsinaiseen työhömme ja toiminnan kehittämiseen, ja toivoisimme, ettei paperityötämme entisestään lisättäisi. Nyt jo toimitamme tilinpäätökset, joista pitäisi riittävässä määrin näkyä kustannusrakenteemme. Mikäli virkamiehiltä, jotka jo kolmatta vuotta ovat niin kiireisiä, ettei heillä ole tilaisuutta keskustella palveluntuottajien kanssa tärkeistäkään asioista, löytyy ylimääräistä aikaa uusiin lomakkeisiin, ehdottaisimme, että ko. aika käytettäisiin mieluummin yhteiseen kehittämistyöhön. 4. Palveluntuottajalla on toiminnan alkaessa kaupungin edellyttämä määrä ammattitaitoisia ohjaajia. Yksi yksikössä toimiva ohjaaja nimetään vastuuohjaajaksi. 5. Palveluntuottajan on toimittanut tiedot ohjaajista ja heidän kelpoisuudestaan tulosyksikköön. Avustusmäärät ja palautusehdot 1. Palveluntuottajalle myönnetään ryhmää kohti avustuksena euron avustus ryhmää kohti lukuvuodelta, jota korotetaan lukuvuoden alusta lukien 5 %:lla ja jota tarkistetaan jatkossa vuosittain indeksikorotuksella. Indeksitarkistus ei kuitenkaan pienennä avustuksen määrää. Jokaisesta ryhmään sijoitetusta erityisen ja tehostetun tuen oppilaasta palveluntuottaja saa lisäavustuksena 100 euroa/kk/lapsi, mikä kattaa asiakasmaksuista saamatta jääneen osuuden. Näiden lasten osalta tuki maksetaan automaattisesti ilman erillistä hakemusta. Kaupunki toimittaa palveluntuottajalle selvityksen siitä, ketä ko. avustukset koskevat. Iltapäivätoimintaryhmään sijoitetusta erittäin haasteellisesta lapsesta, jolla ei kuitenkaan ole erityisen tai tehostetun tuen päätöstä, voi perustellusti hakemuksesta saada myös yllämainitun tuen. Hakemus on toimitettava kaupungille kuukauden kuluessa tuen tarpeen ilmenemisestä ja kaupungin on tehtävä asiasta päätös asiasta kahden viikon sisällä hakemuksen saapumisesta. Kommentti (tai täydennys sellaisenaan): kaupungin iltapäivätoiminnan lapsivalinnoista vastaava tulosyksikkö tiedottaa palveluntuottajille ryhmään otetuista avustajapalveluita tarvitsevista lapsista, jotta palveluntuottaja voi ryhtyä toimenpiteisiin avustajaresurssien hakemiseksi asianomaiselta taholta. Ryhmäavustus on laskettu olettamalla kokoaikaisten lasten määräksi 10 (2/3) ja osaaikaisten määräksi 5 (1/3). Mikäli osa-aikaisten lasten osuus iltapäiväkerhoyksikössä (koko iltapäiväkerhossa) ylittää 1/3, korvataan palveluntuottajalle saamatta jäänyt asiakasmaksu tältä ylittävältä osa-aikaisten osuudelta 60 euroa/kk/lapsi. Kommentti: joillakin alueilla osaaikaisten lasten osuus on pysyvästi kohtuuttoman suuri, jopa 2/3, jolloin kyseisen kerhon toimintaedellytysten osalta tasapuolisuus asiakkaan ja palveluntuottajan näkökulmasta ei toteudu verrattuna muihin kaupungissa oleviin toimintayksiköihin.

4 2. Palveluntuottajalle, joka ei ole aiemmin Espoossa toiminut iltapäivätoiminnan palveluntuottajana tai jonka toiminta laajenee, voidaan hakemuksesta myöntää starttirahaa toiminnan alkaessa. Starttiraha on enintään euroa iltapäiväkerhoa kohti ja se on harkinnanvarainen. 3. Mikäli palveluntuottajalla on ryhmässä ohjaajana henkilö, joka ei täytä opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen mukaisia kelpoisuusehtoja, pienennetään palveluntuottajalle kyseisestä ryhmästä ko. lukuvuodelta maksettavaa avustusta 5 %. Mikäli ryhmässä on vain osan lukuvuotta henkilö, joka ei täytä kelpoisuusehtoja, pienennys kohdistuu sille osalle lukuvuotta, minkä ko. ohjaaja on ryhmän ohjaajana. Kommentti: ehdotamme tämän kohdan poistamista kokonaan. Palveluntuottaja hakee lähtökohtaisesti kelpoisuusvaatimukset täyttävää henkilökuntaa. Edelleenkin sellaisten löytäminen osa-aikatyöhön on vaikeata, välillä jopa mahdotonta. Alan työmarkkinoilla on pitkäaikaisen kokemuksen omaavia ammattitaitoisia mutta muodollisesti epäpäteviä, joille kokemuksen perusteella on kuitenkin maksettava samantasoista palkkaa kuin kelpoisuusehdot täyttävällekin. Vastuuohjaajalta olisi joka tapauksessa edellytettävä muodollistakin kelpoisuutta. 4. Mikäli iltapäivätoiminnan asiakasperheelle on myönnetty maksuvapautus tai huojennus iltapäivätoiminnan asiakasmaksusta, maksaa kaupunki palveluntuottajalle maksuvapautuksen tai huojennuksen ja asiakasmaksun välisen erotuksen päätöksen mukaisesti. Mikäli maksuvapautuksen tai huojennuksen saanut asiakas lopettaa tai muuttaa toiminta-aikaa, oikaistaan liikaa tai liian vähän maksettu korvaus. 5. Palveluntuottajalla on mahdollisuus hakea maksamattomista asiakasmaksuista johtuvaa taloudellista tappiota korvaavaa avustusta syyslukukauden osalta ja päättyvää toimintakautta koskien vuosittain välisenä aikana. Avustuksen edellytyksenä on, että palveluntuottaja on ohjeistanut kaupungin ohjeiden mukaisesti huoltajaa hakemaan maksuvapautusta tai maksuhuojennusta ja että palveluntuottaja esittää luotettavan selvityksen saatavien maksukehotuksista. 6. Mikäli palveluntuottaja rikkoo sopimusta, lautakunnassa hyväksyttyjä iltapäivätoiminnan järjestämisen tai avustamisen periaatteita taikka toimii opetushallituksen iltapäivätoiminnan perusteiden tai Espoon kaupungin iltapäivätoimintaa koskevien päätösten vastaisesti, palveluntuottaja voidaan velvoittaa palauttamaan saamansa avustus kokonaan tai osittain. 7. Iltapäivätoiminnan avustukset maksetaan palveluntuottajille kolme kertaa vuodessa: elokuussa, marraskuussa ja tammikuussa. Kommentti: avustusten maksatuksille on oltava konkreettiset päivämäärät, jolloin avustusten on oltava palveluntuottajan tilillä ja käytettävissä, sillä palveluntuottajien on voitava varmistua taloudellisten velvoitteittensa aikataulujen pitävyydestä. Mikäli avustus saapuu palveluntuottajalle myöhässä, kaupunki maksaa palveluntuottajalle jokaiselta viivästyspäivältä viivästyskorkoa, joka on viitekorko lisättynä korkolain 4a :n mukaisella 8 %:n lisäkorolla. Elokuussa viimeistään lukuvuoden alkamista edeltävänä arkipäivänä maksetaan elo-, syysja lokakuun osuus ryhmäkohtaisista ja erityisen tuen oppilaiden avustuksista täysimääräisinä. Marraskuussa 10. marraskuuta mennessä maksetaan marras- ja joulukuun ryhmäkohtaiset ja erityisen tuen oppilaita koskevat avustukset, joista vähennetään mahdollinen henkilöstön epäpätevyyttä koskeva vähennys ja välipalavähennys koko syksyn osalta. Tammikuussa 20. tammikuuta mennessä maksetaan kevätlukukauden osuus ryhmäkohtaisista ja erityisen tuen oppilaita koskevista avustuksista. Avustuksesta vähennetään koko kevään osalta mahdollinen henkilöstön epäpätevyyttä ja välipaloja koskeva vähennys.

5 Kaupunki pidättää itsellään oikeuden lykätä avustuksen maksamista, mikäli palveluntuottaja ei ole toimittanut kohdassa Avustuksen myöntämisen edellytykset mainittuja asiakirjoja. Kaupungilla on oikeus tarkastaa avustusta saavan palveluntuottajan toimintaa ja taloutta siltä osin kuin avustuksen käytön valvonta sitä edellyttää. Hakukäytäntö Avustusta saavaksi palveluntuottajaksi hakemisesta laaditaan erillinen kuulutus palveluntuottajien kanssa tehtyjen määräaikaisten sopimusten päättyessä. Avustusta saavaksi palveluntuottajaksi haetaan tarkoitukseen laaditulla hakulomakkeella. Hakemuksen tulee olla yhteisön toimivaltaisen edustajan allekirjoittama ja se tulee toimittaa kuulutuksessa mainitulla tavalla. Kuulutuksessa ilmoitetun määräajan jälkeen saapuneet hakemukset jätetään tutkimatta. Jos hakija ei täydennyspyynnöstä huolimatta toimita alla vaadittuja asiakirjoja, hakemus jätetään tutkimatta. Hakemuksen käsittelyä varten palveluntuottajan tulee toimittaa hakemuksen liitteenä seuraavat asiakirjat: - toimintasuunnitelma kuluvalle vuodelle sekä tulevalle vuodelle Kommentti: Mikäli palveluntuottaja toimii ko. iltapäiväkerhon palveluntuottajana, kuluvan vuoden toimintasuunnitelma on jo olemassa ja sen mukaisesti toimitaan. Mikäli palveluntuottaja puolestaan hakee ko. hetkellä toisella palveluntuottajalla olevaa kerhoa, on toimintasuunnitelma kuluvalle vuodelle turha, ja sitä paitsi palveluntuottajalta puuttuvat myös kyseistä kerhoa koskevat konkreettiset tiedot, joiden puolesta hakijat ovat tässä suhteessa eri asemassa. - talousarvio kuluvalle sekä seuraavalle toimintavuodelle Kommentti: ks. edellinen kohta; kuluvaa vuotta koskien tiedot lapsimääristä, toiminta-ajoista ja erityisoppilaiden määristä puuttuvat palveluntuottajalta, joka ei toimi ko. yksikössä. Tältä osin talousarvio olisi täysin kuvitteellinen eikä siten vertailukelpoinen. Tulevan vuoden osalta kaikki hakijat ovat samassa asemassa. - tilintarkastuskertomus ja tilinpäätös - toimintakertomus - yhdistys- tai kaupparekisteriote Sopimukset avustusten saajien kanssa tehdään pääsääntöisesti kolmeksi viideksi vuodeksi tai olemaan voimassa toistaiseksi, mutta sopimus sisältää molemminpuoliset irtisanomis- ja purkamisehdot. Perustellusta syystä sopimuskausi voi olla myös lyhyempi. Mikäli sopimus päättyy ennen kolmen vuoden määräaikaa, voidaan korvaava sopimus tehdä alkuperäisen määräajan päättymiseen asti.

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämismuodot sekä palveluntuottajien valintaperusteet

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämismuodot sekä palveluntuottajien valintaperusteet 1 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 13.12.2017, muutettu 14.2.2018 Voimaan 1.8.2018 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämismuodot sekä palveluntuottajien valintaperusteet Espoon kaupunki järjestää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89 12.04.2012 Sivu 1 / 1 922/02.08.00/2012 89 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Veräjäpellon koulun läheisyydessä toimivassa erillisyksikössä toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 54 Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Miia Loisa-Turunen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kuntalaisen oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Matinlahden koululla

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kuntalaisen oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Matinlahden koululla 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 51 Kuntalaisen oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Matinlahden koululla Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Miia

Lisätiedot

Lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet

Lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet Lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet Lakisääteistä perusopetuksen iltapäivätoimintaa järjestetään seuraavien periaatteiden mukaisesti: 1. Ennen lapsivalintoja sovitaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59 12.04.2012 Sivu 1 / 1 922/02.08.00/2012 59 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Latokasken koulussa toteutettavaan lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoimintaan Valmistelijat / lisätiedot: Erma

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 57 Oikaisuvaatimus kehittämispäällikön päätöspöytäkirjaan koskien avustusta saavan palveluntuottajan valintaa Jalavapuiston koululla Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58 12.04.2012 Sivu 1 / 1 922/02.08.00/2012 58 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Hansakallion koulussa toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149 23.09.2015 Sivu 1 / 1 663/05.10.00/2015 149 Oikaisuvaatimus tukipalvelujen vastuualuepäällikön päätökseen iltapäivätoiminnan avustuksista lukuvuonna 2015-2016/elokuun avustuserä Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

SOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA

SOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA SOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Lappeenrannan kaupunki, Kasvatus- ja opetustoimi/ Varhaiskasvatus, jäljempänä kaupunki PL 214 53101 LAPPEENRANTA Palveluntuottaja

Lisätiedot

Kuvaus lakisääteisen perusopetuksen. järjestämisestä ja avustusperiaatteista

Kuvaus lakisääteisen perusopetuksen. järjestämisestä ja avustusperiaatteista Kuvaus lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisestä ja avustusperiaatteista nykytilanteessa Iltapäivätoimintaan osallistuneet oppilaat lukuvuonna 2011-12 IP-toiminnassa 2955 1.-luokkalaiset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161. Valtuusto 10.12.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161. Valtuusto 10.12.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.12.2012 Sivu 1 / 1 3610/05.01.00/2012 Kaupunginhallitus 345 26.11.2012 161 Valtuustokysymys iltapäivätoiminnan avustusten riittävyydestä Valmistelijat / lisätiedot: Loisa-Turunen Miia, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122 10.04.2013 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 122 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Koulumestarin koululla toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63 19.04.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 63 Oikaisuvaatimus avustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050 325 3252 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa 17.05.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 100 Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82 12.04.2012 Sivu 1 / 1 922/02.08.00/2012 82 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Kantokasken ja Latokasken koulujen Leikkinurkka -erillisyksikössä toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 18.3.2015 Voimaan 1.8.2015 Muutettu opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen

Lisätiedot

Kehittämispäällikkö Jaana Suihkonen: Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet, nostaen esiin järjestämisperusteiden muutokset

Kehittämispäällikkö Jaana Suihkonen: Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet, nostaen esiin järjestämisperusteiden muutokset Iltapäivätoiminta, palveluntuottajien kuuleminen 6.10.2014 Valtuustotalon kahvio, klo 10.00 11.30 Alustus Kehittämispäällikkö Jaana Suihkonen: Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet,

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, Kamreerintie 3 B, 12. kerros

Lautakuntien kokoushuone, Kamreerintie 3 B, 12. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja 10.04.2013 Sivu 1 / 87 Kokoustiedot Aika 10.04.2013 keskiviikko klo 17:30-19:55 Paikka Lautakuntien kokoushuone, Kamreerintie 3 B, 12. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Sanna

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan ajankohtaistilaisuus Turvallinen koulupäivä. Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus

Koulun kerhotoiminnan ajankohtaistilaisuus Turvallinen koulupäivä. Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus Koulun kerhotoiminnan ajankohtaistilaisuus 5.10.2012 Turvallinen koulupäivä Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus 1 9 VUOSILUOKAT N. 50 000 lasta N. 300 000 lasta Aamu- ja iltapäivätoiminta

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 1 (7) UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta hyväksynyt 27.2.2018. Ohje voimassa 15.3.2018 alkaen 2 (7) Sisällysluettelo 1. Yleistietoa

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 Sivistyslautakunta 15.6.2010 SISÄLTÖ ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2015 2016 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o. Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro

Lisätiedot

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku. 1 OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.fi/nuoriso 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä avustuksista 2. Mihin tarkoituksiin

Lisätiedot

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia

Lisätiedot

Liite 2 nuorisoltk 22.4.2015

Liite 2 nuorisoltk 22.4.2015 Nuorisopalvelut 1 Liite 2 nuorisoltk 22.4.2015 SUUNNITELMA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASTA NURMIJÄRVELLÄ YLEISTÄ Iltapäivätoiminta on perusopetuslain mukaista päivittäin koulupäivän päättymisen

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN 1/1 KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2013 ALKAEN 1. Taustaa Kiteen kaupungin sivistystoimi on järjestänyt perusopetuslain 8 a luvun mukaista aamu- ja

Lisätiedot

Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 51/2011 12.4.2011 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (5) 72 Perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset palveluntuottajakohtaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle 2017-2018 HEL 2017-005034

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA:

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA: PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: 4.12.2017 317 VOIMASSA: 1.1.2018- Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. JÄRJESTÖAVUSTUKSET... 2 2.1. Yleisavustukset... 2 2.2. Erityisavustukset... 3 2.3. Kärkitapahtumien

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE Jämijärven kunnan uusi kuntastrategia pohjautuun kuntalaisten hyvinvointiin ja liikunnan lisäämiseen. Tämä sama ohjenuora on myös pohjalla avustuksia jaettaessa. VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava

Lisätiedot

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1 YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita... 2 Hakijan perustiedot... 3 Maksatuksen tiedot...

Lisätiedot

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako Sivistyslautakunta 31.10.2018 Kunnanhallitus 05.11.2018 HARKINNANVARAISTEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN TARKOITUS Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia

Lisätiedot

Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 54 09.05.2011 Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä 1395/00.00.09/2010 KV 89 Valtuusto 27.9.2010 Yhteisen Sipoomme

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015. 1. Soveltamisala

KAARINAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015. 1. Soveltamisala KAARINAN KAUPUNKI 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015 1. Soveltamisala Lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa säätelee Perusopetuslaki (628/1998). Mikäli kunta

Lisätiedot

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa

Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa 1 Kenelle tarjotaan? 1. 2. vuosiluokkien oppilaille 3. 10. vuosiluokkien oppilaille, jotka ovat erityisen tukeen oikeutettuja Paikka myönnetään, mikäli lapsen vanhempi/

Lisätiedot

VANTAAN LAKISÄÄTEISEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

VANTAAN LAKISÄÄTEISEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA VANTAAN LAKISÄÄTEISEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 21.10.2009 alkaen Vantaan kaupunki Sivistystoimi Suomenkielisen perusopetuksen tulosalue Ruotsinkielisten palveluiden

Lisätiedot

Kelan elatustukilain mukaiset tehtävät elatustuki lapselle

Kelan elatustukilain mukaiset tehtävät elatustuki lapselle Kelan elatustukilain mukaiset tehtävät elatustuki lapselle Johanna Aholainen 9.10.2014 Kelan tehtävät elatustukiasioissa Elatustuen myöntäminen ja maksaminen asiakkaan hakemuksesta Elatusavun periminen

Lisätiedot

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE 0 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Nuorisolautakunta KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE Nuorisolautakunnan 23.6.1999 31 vahvistama, päivitetty 16.2.2006 14 1 1. JOHDANTO... 2 2. NUORISOTOIMINTA, JOTA NUORISOLAUTAKUNTA

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden

Lisätiedot

Khall / 136

Khall / 136 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) Opetusvirasto 30/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) Opetusvirasto 30/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) 82 Syyslomatoiminnan avustus Jamkicks Osakeyhtiölle 12.10.- 16.10.2015 HEL 2015-009348 T 02 05 01 00 Päätös merkitsi tiedoksi, että Jamkicks Osakeyhtiö on vetänyt pois

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 220

Espoon kaupunki Pöytäkirja 220 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4688/05.10.00/2014 220 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen ja toteuttamisen periaatteet, hankintaperiaatteet sekä avustusta saavien palveluntuottajien valintakriteerit

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa

Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa 1 Kenelle tarjotaan? 1. 2. vuosiluokkien oppilaille 3. 10. vuosiluokkien oppilaille, jotka ovat erityisen tukeen oikeutettuja Paikka myönnetään, mikäli lapsen vanhempi/

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 27.1.2016 3 ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1 JOHDANTO 2 2 TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 2 3 SISÄLLÖLLISET PAINOALUEET JA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 27.9.2016 2 Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa kohdeavustusten (myöh. avustus) jakamiseen.

Lisätiedot

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET

Lisätiedot

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille 10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA 2017-2018 Sivu 1 YLEISTÄ ILTAPÄIVÄTOIMINNASTA Iltapäiväkerhot on tarkoitettu 1-2-luokan lapsille joidenka vanhemmat käyvät työssä tai opiskelevat. Vanhempi joka on kotona,

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Lisätiedot

Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet

Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Liite: Espoon kulttuurilautakunnan avustusperiaatteet 1.1.2015 alkaen KULA 20.5.2014 Kulttuurilautakunnan myöntämillä avustuksilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen 18.05.2016 Sivu 1 / 1 1263/2016 12.01.00.00 86 Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

https://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d...

https://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d... Sivu 1/5 PÄÄTÖS 6.3.2017 35/588/2016 Helsingin kaupunki, Opetusvirasto ASIA VALTIONAVUSTUSHAKEMUSTA KOSKEVA PÄÄTÖS Valtionavustukset kielten opiskelun varhentamiseen, kehittämiseen ja lisäämiseen perusopetuksessa

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

Sopimus perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tuottamisesta

Sopimus perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tuottamisesta Sopimus perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tuottamisesta 1. Sopimuksen osapuolet Toiminnan järjestäjä: Turun kaupunki, Sivistystoimiala Yliopistonkatu 27a, 20100 Turku Y-tunnus 0204819-8 Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Tuija Willberg

Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Tuija Willberg Esiopetuksen palveluntuottajaksi ilmoittautuminen lukuvuodesta 2019 2020 alkaen sekä varhaiskasvatuksen yksityisten päiväkotien palvelusetelisääntökirjan muuttaminen esiopetuksesta maksettavan korvauksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2641/2016 02.05.00 104 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 86 Suomalais-Venäläiselle koululle maksettavan perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan avustuksen oikaiseminen lukuvuodelle 2016-2017 HEL 2016-005485

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003).

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003). 1 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lainsäädäntö Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003). Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa säädetyn

Lisätiedot

TJS Opintokeskus tukee järjestöjen. Edellytykset TJS-tuen saamiselle

TJS Opintokeskus tukee järjestöjen. Edellytykset TJS-tuen saamiselle TJS-tukiohje 2016 TJS Opintokeskus tukee järjestöjen koulutustoimintaa TJS Opintokeskus on Akavan ja STTK:n yhteinen koulutus- ja kehittämisorganisaatio, jonka perustehtävänä on tukea liittojen, yhdistysten,

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 215 Sivu 1/5 3.9.215 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 215 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen koulu. Lukuvuosi Kuopion Setlementti Puijola ry

ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen koulu. Lukuvuosi Kuopion Setlementti Puijola ry ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen koulu Lukuvuosi 2017-2018 Kuopion Setlementti Puijola ry Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda lapsille virikkeellinen ja turvallinen

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 Sivu 1/ Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 201 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1.2.2012 1 VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA... 1 Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita...

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA 11.8.2014 29.5.2015 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 214 Sivu 1/5 9.1.214 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 214 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA 1 Edun sisältö 2 Edunjättäjä Valtion palveluksessa olleen henkilön kuoltua maksetaan ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua tämän sopimuksen

Lisätiedot

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunta 22.8.2017 41 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 24.8.2017 11 Kaupunginhallitus 4.9.2017 280 avustussääntö 2 (6) Sisällys 1. Avustuksen saajat...

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Sivu /5 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 204 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 Sivu 1/6 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat

Lisätiedot

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta Valtionavustushankkeiden talouden hallinta 7.11.2016 Hankeryhmät: Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Marja Savilepo taloustarkastaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 67 Kehitysvammaisten ja autististen koululaisten perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksut varhaiskasvatustoimessa 1.1.2017 alkaen HEL 2016-003529 T 02

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123 10.04.2013 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 123 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Hansakallion koululla toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Avustusten ja apurahojen yleiset myöntämisperiaatteet

Avustusten ja apurahojen yleiset myöntämisperiaatteet Avustusten ja apurahojen yleiset Voimassa 1.1.2018 alkaen Hyväksytty Kaupunginhallitus 11.12.2017 VD/10147/02.03.01.03/2017 2/8 SISÄLLYS KAUPUNGIN MYÖNTÄMIEN AVUSTUSTEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET...

Lisätiedot

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET Kulttuuri-ja vapaa-aikalautakunta AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus

Lisätiedot

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET Nuorisolain (2006) 1 2 :n tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Pori (N = 202) Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Pori (N = 202) Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta Huoltajat - (N = 202) Opetushallitus toteutti valtakunnallisen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn huoltajille 22.1. 28.2.2013.

Lisätiedot