LAHDEN TYÖTTÖMYYS 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAHDEN TYÖTTÖMYYS 2011"

Transkriptio

1 Tilastokatsaus 3/2011 Lisätietoja: Pauli Mero puh. (03) LAHDEN TYÖTTÖMYYS 2011 JOHDANTO Tässä tilastokatsauksessa käytetään Työministeriön ja Tilastokeskuksen vuosittaisia ja kuukausittaisia työttömyystietoja ( ) sekä Hämeen ELY keskuksen keräämiä tietoja (huhtikuun lopun tiedot ) työttömyyden eri osa alueilta. Pääpaino esityksessä on vuosien aikana tapahtuneet muutokset työttömyydessä. ELY keskuksen ja Tilastokeskuksen eivät ole täysin vertailukelpoisia, mutta antavat luotettavan kuvan työttömyyden rakenteesta ja muutoksesta. Lisää tilastotietoa Lahden kaupungin sähköisestä tilastokirja Tildasta Muut julkaisut

2 Työministeriön ja Tilastokeskuksen työttömyystilastoista Työministeriön työttömyystiedot eroavat Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tiedoista. Työvoimatutkimus on kyselytutkimus joka noudattaa ILO:n suosituksia työttömyyden määrittelyssä. Siinä työttömäksi luokitellaan henkilö, joka on a) työtä vailla, b) etsinyt työtä viimeisen 4 viikon aikana ja c) valmis ottamaan työtä vastaan noin 2 viikon kuluessa. Sitä vastoin työministeriön työnvälitystilastossa ei ole samanlaisia kriteerejä, vaan voimassa oleva työnhaku työvoimatoimistossa yleensä riittää työttömäksi kirjautumiseen. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen työttömyyslukua käytetään kansainvälisissä vertailuissa ja Euroopan Unionissa. Sen sijaan työnvälitystilaston työttömyysluku ei ole kansainvälisesti vertailukelpoinen, koska eri maiden työvoimahallinto poikkeaa toisistaan.

3 SISÄLTÖ 1. Lahden työttömyysaste alenee hitaasti kohti laman edeltävää tasoa 1.1. Ennuste Lahden työttömyyden kehityksestä 1.2.Työttömyyden kehitys Lahdessa Työttömyys ikäluokan, sukupuolen ja työttömyyden keston mukaan 3. Työttömyys koulutusasteen mukaan 4.Työttömyys ammattiryhmittäin ja koulutusasteen mukaan 5. Työttömyys alueittain 6. Ulkomaan kansalaisten työttömyys 7.Työttömyys 12 suurimmassa kaupungissa 7.1. Nuorisotyöttömyys 12 suurimmassa kaupungissa 7.2. Pitkäaikaistyöttömyys 12 suurimmassa kaupungissa 7.3. Työttömyys sukupuolen mukaan 12 suurimmassa kaupungissa YHTEENVETO

4 1. Lahden työttömyysaste alenee hitaasti kohti laman edeltävää tasoa Syksyllä 2008 alkanut kansainvälinen lama käänsi myös Lahden työttömyysasteen kasvuun. Vuodesta 2004 lähtien työttömyysaste oli laskenut Lahdessa melko tasaisesti, ollen jo lähellä 10 %:a huhtikuussa 2008.Vuoden 2010 huhtikuussa työttömyysaste oli jälleen vuoden 2004 tasolla 14,7 %, huhtikuussa 2011 jo alle vuoden 2006 tason 13,2 %. Viimeisen vuoden aikana työttömyysaste on alentunut 1,5 prosenttiyksikköä, lähes 800 työttömällä. 30 Lahden työttömyysaste (huhtikuun lopun tieto) 26,7 25 % ,8 13,6 11,8 10,6 13,7 14,7 13, Lahden työttömien määrä (huhtikuun lopun tieto) henkilöä

5 Kuukausittaisesta vaihtelusta näkyy työttömyysasteen 2,5 % hyppäys marras tammikuussa lähelle 14 %. Työttömyysasteen nousupiikki ei palautunut ja työttömyysaste nousi osin kausivaihtelusta johtuen heinäkuussa ,6 % ja vuodenvaihteessa huippulukemiin 16,7 %:n. Pelättyä työttömyysasteen jämähtämistä yli 16 %:n ei kuitenkaan tapahtunut ja vuodenvaihteessa työttömyysaste oli kaksi prosenttiyksikköä vuoden takaista alempi. ssa 2011 Lahden työttömyysaste oli 12,8 %, mutta nousee kesän aikana yli 14 %:n oppilaitoksista valmistuvien tullessa työmarkkinoille. Lahden työttömyysaste kuukausittain % ,3 13,8 15,6 16,7 14,3 15,9 13,6 14,7 12,

6 1.1 Ennuste Lahden työttömyyden kehityksestä 1990 luvun ja 2008 alkaneen laman työttömyysasteen kehitystrendit muistuttavat melko paljon toisiaan marraskuusta 1992/2008 lähtien, sillä erotuksella että työttömyysasteiden ero on ollut noin 9 12 prosenttiyksikköä. Vuosi sitten allekirjoittaneen laatimassa työttömyyden ennusteessa (Lahden työttömyys 2010, kesäkuu) kehityslinjojen ero oli 12 prosenttiyksikköä. Ennuste on melko hyvin seurannut työttömyysasteen todellista kehitystä vuoden aikana ja se on ulotettu kuviossa vuoden 2013 loppuun asti. Jos ennustettu skenaario toteutuu Lahden työttömyysaste palautuu lamaa edeltävälle (2008) tasolle vasta vuoden 2013 aikana. Ennuste on kuitenkin vain suuntaa antava ja voi poiketa huomattavasti todellisesta työttömyyden kehityksestä. Lahden työttömyysasteen kehitys , ja kehityslinjojen erotus sekä ennuste Lahden työttömyysasteen kehitys Lahden työttömyysasteen kehitys erotus 12 % ennuste % ,3 toteutunut huhtikuu ,2 ennuste; 12, / / / / / /2013

7 1.2 Työttömyyden kehitys Lahdessa Syksyllä 2008 alkanut lama koetteli pääasiassa miesten työllisyyttä. Miesten osuus työttömistä kasvoi vajaasta 50 %:sta 60 %:iin maaliskuuhun 2009 mennessä. Naiset ovat myös työllistyneet miehiä nopeammin oppilaitoksista valmistumisen jälkeen syksyllä 2009 ja Nuorisotyöttömien osuus oli korkeimmillaan kesällä 2009 ja 2010, kun uuden työvoiman rekrytoinnin väheni monilla toimialoilla. Pitkäaikaistyöttömien osuus väheni vuoden 2009 aikana muun työttömyyden kasvaessa, mutta lähti kasvuun vuosi laman alkamisesta, ja on jo korkeammalla tasolla kuin vuonna ,0 Työttömyyden rakenne Lahdessa ,0 57,9 50,0 40,0 42,1 Miehet % Naiset % 30,0 31,2 20,0 10,0 16,7 13,2 11,6 0,0 % Alle 25 vuotiaat % Pitkäaikaistyöttömät % Työttömyysaste %

8 Työttömien määrä oli korkeimmillaan Lahdessa joulukuussa 2009 jolloin työttömänä oli yli 8100 työtöntä, edellisen laman ennätys on vuoden 1993 joulukuulta reilu työtöntä. Työttömien määrä on laskenut yli 1600 henkilöllä huippulukemista ja on edelleen laskussa, vaikka kausivaihtelut hetkellisesti työttömien määrää nostaisivatkin. Työttömien miesten määrä on vähentynyt yli 1000 henkilöllä tammikuusta 2010, mutta työttömänä on yhä 1200 miestä enemmän kuin syksyllä Naisia on vastaavasti vain muutama sata henkilöä enemmän työttömänä kuin ennen laman alkua. Pitkäaikaistyöttömien määrä lähti nousuun syksyllä 2009 ja jatkui vuoden 2010 loppuun. Alkuvuoden 2011 pitkäaikaistyöttömien määrä on ollut lievässä laskussa, mutta vieläkin yli vuoden työttömänä olleita on noin 2000 henkilöä. Nuorisotyöttömien määrän huippu osui kesään 2010 jolloin lähes 1200 alle 25 vuotiasta oli työttömänä. Työttömien määrän kehitys Lahdessa Työttömät yht Miehet Naiset Alle 25 vuotiaat Pitkäaikaistyöttömät

9 2. Työttömyys ikäluokan, sukupuolen ja työttömyyden keston mukaan Sekä miesten että naisten työttömien määrä kasvoi eniten alle 35 vuotiaiden ikäluokissa. Näissä ikäluokissa työttömien määrä myös vähentyi eniten Ikäluokan vuotiaiden työttömien väheneminen ja yli 60 vuotiaiden määrän kasvu johtuu suurelta osin työttömien ikääntymisestä. Lahden työttömien määrän muutos ja ikäluokittain (huhtikuun lopun tiedot) alle 25v v v v v Yli 60v muutos muutos Työttömien määrän muutos sukupuolen ja ikäluokan mukaan (huhtikuun lopun tieto) henkilöä Työttömien määrän muutos sukupuolen ja ikäluokan mukaan (huhtikuun lopun tieto) henkilöä alle 25v alle 25v v v v v v v v v v v v v v Yli 60v v Yli 60v muutos miehet muutos naiset muutos miehet muutos naiset

10 Työttömien ikärakenne nuorentui 2008 laman seurauksena hetkellisesti 2009 ja 2010, mutta vuonna 2011 alle 35 vuotiaiden työttömien osuus on enää 30 %:n kaikista työttömistä. Yli 60 vuotiaiden työttömien määrän kaksinkertaistuminen vuodesta 2005 johtuu työttömyyseläkeläisten määrän kasvun ohella 90 luvun laman hännän hitaasta poistumisesta työttömyystilastoista. Lahden työttömien määrä ja suhteelliset (vuosikohtaiset) osuudet ikäluokittain (huhtikuun lopun tiedot) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % alle 25v 25 34v 35 44v 45 54v 55 59v Yli 60v

11 Työttömyys kasvoi luonnollisesti eniten alle vuoden työttömänä olleiden keskuudessa. Vuoteen 2011 tultaessa uusien työttömien (alle vuoden työttömyysjakso) määrä on laskenut, mutta pitempien työttömyysjaksojen osuus vastaavasti kasvanut. Lahden työttömien määrä ja suhteelliset (vuosikohtaiset) osuudet työttömyyden keston mukaan (huhtikuun lopun tiedot) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Alle 1v.tyött. jakso Yli 1v. ja alle 2v. tyött. jakso Yli 2v. ja alle 4v. tyött. jakso 4 v. tyött. jakso tai pidempi

12 Pitkäaikaistyöttömyyden kehityksessä huolestuttavaa on sen muuttuminen rakenteelliseksi työttömyydeksi. 90 luvun laman pitkäaikaistyöttömyyden vähitellen poistuessa, 2008 alkanut lama on synnyttämässä uutta pitkäaikaistyöttömien ryhmää. Tämä näkyy työttömyysjaksojen pitenemisenä, selvimmin yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrän kasvuna*. Lahden pitkäaikaistyöttömien määrä ja suhteelliset (vuosikohtaiset) osuudet työttömyyden keston mukaan (huhtikuun lopun tiedot) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Yli 1v.tyött. jakso Yli 2v.tyött. jakso Yli 3v.tyött. jakso Yli 4v.tyött. jakso Yli 5v.tyött. jakso

13 Alle vuoden työttömänä olleiden määrä on vähentynyt kaikissa ikäluokissa vuodesta 2010, eniten vuotiaiden ikäluokassa. Ikähaitarin toisessa päässä, yli 60 vuotiaiden, alle vuoden työttömänä olleiden määrä on vähentynyt vuodessa yli 100 henkilöllä. Tämä merkitsee mm. että uusia työttömyyseläkeputkeen siirrettyjä/siirtyneitä on vähemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömistä 30 % on jo yli 60 vuotiaita, mikä osaltaan vähentää työttömyyttä tulevaisuudessa. Toisaalta orastava rakennetyöttömyys ilmenee nuoremmissa (alle 54 vuotiaat) ikäluokissa, joissa on yhä 400 pitkäaikaistyötöntä enemmän kuin huhtikuussa Alle vuoden työttömänä olleiden ja pitkäaikaistyöttömien määrä ja suhteelliset (vuosikohtaiset) osuudet ikäluokittain 2008, 2010 ja % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 2008 Alle 1v.tyött Alle 1v.tyött Alle 1v.tyött henkilöä pitkäaikaistyöttömät pitkäaikaistyöttömät pitkäaikaistyöttömät Alle 25v 25 34v 35 44v 45 54v 55 59v Yli 60v

14 3. Työttömyys koulutusasteen mukaan 2008 alkanut lama koetteli eniten keskiasteen tutkinnon suorittaneita, joiden osuus kaikista työttömistä on jo lähes 50 %. Työttömien määrä on laskenut vuoden aikana kaikissa koulutusasteissa, mutta keskiasteen suorittaneita työttömiä on yhä lähes 800 henkilöä enemmän kuin vuonna Työttömyys painottuu tulevaisuudessa enemmän keski ja korkea asteen tutkinnon suorittaneiden ongelmaksi yleisen koulutustason noustessa ja yhä useamman perusasteen tutkinnon suorittaneen eläköityessä Työttömien määrä koulutusasteen mukaan (huhtikuun lopun tiedot) Työttömien % osuudet koulutusasteen mukaan (huhtikuun lopun tiedot) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % ,3 42,6 18, ,7 42,4 18, perusaste keskiaste korkea aste ,4 40,3 38,0 44,3 43,6 46,5 15,3 16,1 15, ,9 47,7 15, ,8 48,2 16, perusaste keskiaste korkea aste

15 Miesten työttömyyden kasvu vuodesta 2008 painottui perus ja keskiasteen tutkinnon suorittaneisiin, naisilla keski ja korkea asteen tutkinnon omaaville. Vuodesta 2010 perus ja keskiasteen suorittaneiden työttömien miesten määrä on vähentynyt suunnilleen saman verran. Naisista perusasteen suorittaneiden työttömien naisten määrä on vähentynyt vuodessa eniten ja heitä on jo vähemmän kuin ennen laman alkua vuonna Työttömät koulutusasteen ja sukupuolen mukaan 2008, 2010 ja 2011 % (huhtikuun lopun tiedot) % 0,0 10,0 20,0 30,0 40,0 50,0 60,0 70,0 80,0 90,0 100,0 Työttömien määrä ja suhteelliset (vuosikohtaiset) osuudet sukupuolen ja koulutusasteen mukaan 2008, 2010 ja 2011 (huhtikuun lopun tiedot) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Mies 42,4 42,9 14, Mies Nainen 38,2 44,2 17, Nainen henkilöä Mies 39,1 48,7 12, Mies Nainen 33,9 46,3 19, Nainen henkilöä Mies Nainen 38,0 32,8 48,6 47,8 19,4 13, Mies Nainen Perusaste Keskiaste Korkea aste Perusaste Keskiaste Korkea aste

16 Työttömien määrä on vähentynyt vuodessa eniten alle 35 vuotiaiden keskiasteen tutkinnon suorittaneiden miesten ryhmässä. Perusasteen suorittaneiden työttömyyden aleneminen on jakautunut tasaisemmin kaikkiin ikäluokkiin, vain naisten korkea asteen työttömyys on alentunut hiukan. Perusasteen tutkinnon suorittaneiden työttömien määrän muutos sukupuolen mukaan ikäryhmittäin (huhtikuun lopun tieto) Keskiasteen tutkinnon suorittaneiden työttömien määrän muutos sukupuolen mukaan ikäryhmittäin (huhtikuun lopun tieto) Korkea asteen tutkinnon suorittaneiden työttömien määrän muutos sukupuolen mukaan ikäryhmittäin (huhtikuun lopun tieto) Alle25v Alle25v Alle25v v v v v v v v v v v v v 1 10 Yli 60v Yli 60v 9 38 Yli 60v 1 15 Mies Nainen Mies Nainen Mies Nainen

17 4.Työttömyys ammattiryhmittäin ja koulutusasteen mukaan Työttömien määrä on vähentynyt lähes kaikissa ammattiryhmissä vuodesta 2010, eniten luokittelemattomissa ammattiryhmissä ja rakennusalalla. Teollisuudesta työttömäksi jääneiden työllistyminen on ollut tuskallisen hidasta Lahden työttömien määrä ammattiryhmittäin (huhtikuun lopun tieto) Työttömien määrän muutos ammatiryhmittäin (huhtikuun lopun tiedot) Ammattiryhmää ei luokiteltu Ammattiryhmää ei luokiteltu 131 Hallinto ja toimistotyö, IT alan työ Hallinto ja toimistotyö, IT alan työ Kaupallinen työ Kuljetus ja liikenne Maa ja metsätaloustyö, kalastusala Kaupallinen työ Kuljetus ja liikenne 7 37 henkilöä Palvelutyö Rakennus ja kaivosala Teollisuus Maa ja metsätaloustyö, kalastusala Palvelutyö Terveydenhuolto ja sosiaaliala Tieteellinen, tekninen ja taiteellinen työ Rakennus ja kaivosala Teollisuus Terveydenhuolto ja sosiaaliala Tieteellinen, tekninen ja taiteellinen työ 23

18 Perusasteen tutkinnon suorittaneiden työttömien määrä on vähentynyt vuodesta 2010 eniten ammattiryhmiin luokittelemattomien ryhmässä, keskiasteen suorittaneiden rakennusalalla ja korkea asteen suorittaneiden hallinto, toimisto ja IT alalla. Työttömien määrän muutos ammattiryhmän ja koulutusasteen mukaan (huhtikuun lopun tiedot) Ammattiryhmää ei luokiteltu Hallinto ja toimistotyö, IT alan työ Kaupallinen työ Kuljetus ja liikenne Maa ja metsätaloustyö, kalastusala Palvelutyö Perusaste Keskiaste Korkea aste Rakennus ja kaivosala Teollisuus Terveydenhuolto ja sosiaaliala 11 4 Tieteellinen, tekninen ja taiteellinen työ

19 5. Työttömyys alueittain Alueittain työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys vaivaa eniten keskustan alueita, Liipolaa ja Mukkulaa. Työttömien määrä on vähentynyt vuodesta 2010 lähes kaikilla postinumeroalueilla kun taas pitkäaikaistyöttömien määrä on vastaavasti kasvanut. Paavola Keskusta Liipola Mukkula Kärpänen Möysä Kiveriö Hennala Kivistönmäki Myllypohja Tonttila Laune Metsäkangas Jalkaranta Saksala Ahtiala Riihelä Renkomäki Kunnas Metsämaa Kasakkamäki Pirttiharju Okeroinen Lahden työttömien määrä postinumeroalueittan 2011 ja muutos (huhtikuun lopun tiedot) Henkilöä Työttömät 2011 Muutos Paavola Keskusta Liipola Mukkula Kärpänen Möysä Kiveriö Hennala Kivistönmäki Myllypohja Tonttila Laune Metsäkangas Jalkaranta Saksala Ahtiala Riihelä Renkomäki Kunnas Metsämaa Kasakkamäki Pirttiharju Okeroinen Lahden pitkäaikaistyöttömien määrä postinumeroalueittan 2011 ja muutos (huhtikuun lopun tiedot) henkilöä Pitkäaikaistyöttömät 2011 Muutos

20 6. Ulkomaan kansalaisten työttömyys Työttömien ulkomaan kansalaisten määrä on kasvanut hiukan vuodesta 2010, mikä johtuu osaltaan ulkomaan kansalaisten kokonaismäärän kasvusta. Ulkomaan kansalaisten työttömyys painottuu enemmän vuotiaisiin verrattuna Suomen kansalaisten työttömyyteen, mutta nuorisotyöttömiä ja vuotiaita on vastaavasti suhteellisesti työttömistä vähemmän. Ulkomaan kansalaisten työttömien määrä (huhtikuun lopun tiedot) Ulkomaan ja Suomen kansalaisten työttömien ikärakenne Lahdessa 2011 (huhtikuun lopun tiedot) , ,0 14,0 12, Sarja1 % osuus 10,0 8,0 6,0 4,0 Työttömät ulkomaan kansalaiset Työttömät Suomen kansalaiset ,0 0,0 alle 25v 25 29v 30 34v 35 39v 40 44v 45 49v 50 54v 55 59v yli 60v

21 7.Työttömyys 12 suurimmassa kaupungissa Huom. Kouvolan ja Jyväskylän työttömyystiedoissa esiintyvät nuoriso ja pitkäaikaistyöttömien lukumäärien nopea kasvu vuodenvaihteessa johtuu kuntaliitoksista Suurimmista kaupungeista Lahden työttömyysaste oli huhtikuun lopussa 2011 Joensuun ohella korkein, 13,2 %. Pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta työttömyysaste on yhä yli 10 % kaikissa suurissa kaupungeissa. 18 Työttömyysaste 12 suurimmassa kaupungissa (huhtikuun lopun tiedot) % Työttömyysaste 2008 (huhtik.) Työttömyysaste 2009 (huhtik.) Työttömyysaste 2010(huhtik.) Työttömyysaste 2011(huhtik.) Espoo 4 5,4 6 5,2 Helsinki 5,6 6,9 7,7 7,3 Joensuu 13 16,4 14,3 13,2 Jyväskylä 11,2 12,2 12,6 11,8 Kouvola 10,9 10,9 11,4 11 Kuopio 9,3 11,4 11,2 10,2 Lahti 10,6 13,7 14,7 13,2 Oulu 10,6 12,9 12,8 12,2 Pori 10,6 11,9 12,1 12,3 Tampere 9,5 12,8 13,8 12,6 Turku 8,4 10,4 12,9 12 Vantaa 5,9 7,6 8,5 8

22 sta työttömyysaste nousi eniten Turussa, Tampereella ja Lahdessa, yli 4 prosenttiyksikköä. sta 2010 huhtikuuhun 2011 työttömyysaste vastaavasti laski eniten Lahdessa (1,5 prosenttiyksikköä) ja Tampereella (1,2 prosenttiyksikköä), vain Porissa työttömyysaste kohosi. Työttömyysasteen muutos (prosenttiyksikköä) 12 suurimmassa kaupungissa (huhtikuun tiedot) Espoo 0,8 1,4 0,6 Helsinki 0,4 1,3 0,8 Joensuu 1,1 2,1 3,4 Jyväskylä 0,8 1 0,4 Kouvola 0,4 0 0,5 Kuopio 1 0,2 2,1 Lahti 1,5 3,1 1 Oulu 0,6 0,1 2,3 Pori 1,3 0,2 0,2 Tampere 1,2 3,3 1 Turku 0,9 2 2,5 Vantaa 0,5 1,7 0,9 muutos huhtikuu muutos huhtikuu muutos huhtikuu

23 7.1. Nuorisotyöttömyys 12 suurimmassa kaupungissa Nuorisotyöttömyys on laskussa suurimmissa kaupungeissa. Alle 25 vuotiaiden osuus kaikista työttömistä on pääkaupunkiseudun jälkeen matalin Lahdessa ja Turussa. Selvästi korkein nuorisotyöttömien osuus on Oulussa ja Jyväskylässä. 20,0 Nuorisotyöttömien (alle 25 vuotiaat) osuus työttömistä 12 suurimmassa kaupungissa (huhtikuun lopun tiedot) 2500 Nuorisotyöttömien (alle 25 vuotiaat) määrä 12 suurimmassa kaupungissa (huhtikuun lopun tiedot) % 18,0 16,0 14,0 12,0 10,0 8,0 6,0 Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kouvola Kuopio Lahti Oulu Pori Tampere Turku Vantaa Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kouvola Kuopio Lahti Oulu Pori Tampere Turku Vantaa 4,0 Alle 25 vuotiaiden osuus 2008 Alle 25 vuotiaiden osuus 2009 Alle 25 vuotiaiden osuus 2010 Alle 25 vuotiaiden osuus Alle 25 vuotiaiden määrä 2008 Alle 25 vuotiaiden määrä 2009 Alle 25 vuotiaiden määrä 2010 Alle 25 vuotiaiden määrä 2011

24 Nuorisotyöttömien suhteellinen osuus on vähentynyt eniten Joensuussa ja lukumäärä eniten Tampereella. Helsingissä, Kouvolassa ja Oulussa nuorisotyöttömyyden aleneva kehitys on ollut hitainta. Lahdessa nuorisotyöttömien suhteellinen osuus on vähentynyt 1,5 prosenttiyksikköä (199 henkilöä) vuoden aikana. Alle 25 vuotiaiden ja pitkäaikaistyöttömien määrällinen kasvu kuvaa selkeämmän kehitystä kuin % osuus, joka antaa monesti harhaanjohtavan kuvan nuorten työttömyyden kehityksestä, varsinkin nopeissa työttömyyden muutoksissa. Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kouvola Kuopio Lahti Oulu Pori Tampere Turku Vantaa Nuorisotyöttömien % osuuden muutos kaikista työttömistä (prosenttiyksikköä) 12 suurimmassa kaupungissa (huhtikuun lopun tiedot) % 4,0 3,0 2,0 1,0 0,0 1,0 2,0 3,0 4,0 5,0 6,0 7,0 0,9 1,1 3,2 3,0 2,0 0,9 1,3 1,3 0,6 1,1 0,5 0,3 0,1 2,0 2,1 1,5 1,2 1,9 0,9 0,0 muutos huhtikuu muutos huhtikuu muutos huhtikuu ,9 0,7 3,3 3,1 2,9 3,5 0,4 4,8 4,5 4,8 0,4 0,3 0,4 0,1 1,2 0,4 Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kouvola Kuopio Lahti Oulu Pori Tampere Turku Vantaa Nuorisotyöttömien määrän muutos 12 suurimmassa kaupungissa (huhtikuun lopun tiedot) muutos huhtikuu muutos huhtikuu muutos huhtikuu

25 7.2. Pitkäaikaistyöttömyys 12 suurimmassa kaupungissa Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä on suurin Tampereella, Turussa ja Lahdessa, yli 30 % kaikista työttömistä. Matalin pitkäaikaistyöttömien osuus on Espoossa ja Joensuussa. % Pitkäaikaistyöttömien % osuus kaikista työttömistä 12 suurimmassa kaupungissa (huhtikuun lopun tiedot) Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kouvola Kuopio Lahti Oulu Pori Tampere Turku Vantaa 0 Pitkäaikaistyöttömien (yli vuoden työttömyysjakso) määrä 12 suurimmassa kaupungissa (huhtikuun lopun tiedot) Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kouvola Kuopio Lahti Oulu Pori Tampere Turku Vantaa

26 Yli vuoden työttömänä olleiden osuus kaikista työttömistä kasvoi eniten Turussa (13,2 pros. yksikköä), Tampereella (10,6 pros. yksikköä) ja Lahdessa (9,2 pros. yksikköä). Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut selvästi eniten vuodesta 2009 Helsingissä (2070 h.), Turussa (1645 h.) ja Tampereella (1400 h.). Lahdessa laman uusia pitkäaikaistyöttömiä on yli 500 henkilöä. Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kouvola Kuopio Lahti Oulu Pori Tampere Turku Vantaa Pitkäaikaistyöttömien osuuden muutos kaikista työttömistä (prosenttiyksikköä) 12 suurimmassa kaupungissa (huhtikuun lopun tiedot) 15,0 10,0 5,0 0,0 5,0 10,0 15,0 10,4 10,0 11,0 8,2 8,7 6,9 7,1 6,4 5,2 4,9 3,4 2,9 muutos huhtikuu muutos huhtikuu muutos huhtikuu % 1,9 1,4 0,8 3,4 2,7 3,2 2,8 4,7 4,4 4,4 1,7 5,6 6,8 5,5 3,3 6,5 1,2 4,0 4,4 3,8 6,4 2,2 5,0 6,4 Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kouvola Kuopio Lahti Oulu Pori Tampere Turku Vantaa Pitkäaikaistyöttömien määrän muutos 12 suurimmassa kaupungissa ja (huhtikuun lopun tiedot) henkilöä muutos huhtikuu muutos huhtikuu muutos huhtikuu

27 7.3. Työttömyys sukupuolen mukaan 12 suurimmassa kaupungissa Lama käänsi muutamassa vuodessa työttömyyden miesten ja miesvoittoisten alojen ongelmaksi. Miesten osuuden hurja kasvu työttömistä on kuitenkin kääntynyt tasa arvoisempaan suuntaan osassa suurimmista kaupungeista. Teollisten työpaikkojen (mm. laivanrakennus, paperi) menetykset ovat kuitenkin yhä nostaneet miesten osuutta työttömistä Porissa, Turussa, Oulussa ja Kouvolassa. Uusia työpaikkoja on vastaavasti syntynyt naisvaltaisille palvelualoille. Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kouvola Kuopio Lahti Oulu Pori Tampere Turku Vantaa Työttömyys sukupuolen mukaan 12 suurimmassa kaupungissa 2011 (huhtikuun lopun tiedot) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 41,5 41,3 40,2 42,1 37,9 39,4 42,2 38,6 41,6 42,7 38,3 40, Naiset 2011 Miehet 58,5 58,7 59,8 57,9 62,1 60,6 57,9 61,4 58,4 57,3 61,8 59,4 Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kouvola Kuopio Lahti Oulu Pori Tampere Turku Vantaa Miesten osuuden muutos työttömistä 12 suurimmassa kaupungissa (prosenttiyksikköä) (huhtikuun lopun tiedot) 6,0 4,0 2,0 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0 12,0 14,0 3,4 1,0 1,3 1,0 0,3 0,8 1,5 1,4 2,8 3,7 4,8 5,1 4,3 6,1 8,2 7,5 7,2 6,4 8,0 9,3 0,6 0,5 0,6 muutos muutos ,1

28 YHTEENVETO Syksyllä 2008 alkanut kansainvälinen lama käänsi Lahden työttömyysasteen kasvuun, joka huipentui vuoden 2009 lopussa työttömyysasteen noustessa 16,7 %:n (yli 8100 työtöntä). Kesällä 2010 työttömyysaste vielä nousi kausivaihtelun vauhdittamana lähes 16 %:n, mutta työttömyyden aleneva kehitys oli jo alkanut. n lopussa 2011 työttömyysaste oli Lahdessa 12,8 %, mutta noussee yli 14 %:n oppilaitoksista valmistuneiden tullessa työmarkkinoille. Työttömyysasteen arvioidaan alenevan lamaa edeltävälle tasolle, 10 %:n tuntumaan vasta vuonna Niin Lahdessa kuin muissakin suurimmissa kaupungeista laman nosti miesten osuuden työttömistä 60 %:n tuntumaan. Työttömien miesten määrä on vähentynyt Lahdessa yli 1000 henkilöllä tammikuusta 2010, mutta työttömänä on yhä 1200 miestä enemmän kuin syksyllä Naisia on vastaavasti vain muutama sata henkilöä enemmän työttömänä kuin ennen lamaa. Pitkäaikaistyöttömien määrä lähti nousuun Lahdessa syksyllä 2009 ja jatkui vuoden 2010 loppuun. Alkuvuoden 2011 pitkäaikaistyöttömien määrä on ollut lievässä laskussa, mutta vieläkin yli vuoden työttömänä olleita on lähes 2000 henkilöä. Pitkäaikaistyöttömyyden kehityksessä huolestuttavaa on sen muuttuminen rakenteelliseksi työttömyydeksi. 90 luvun laman pitkäaikaistyöttömyyden vähitellen poistuessa tilastoissa, 2008 alkanut lama on synnyttämässä uutta pitkäaikaistyöttömien (noin 500 hengen) ryhmää. Nuorisotyöttömyys oli korkeimmillaan Lahdessa kesällä 2010, jolloin lähes 1200 alle 25 vuotiasta oli työttömänä. ssa 2011 nuorisotyöttömiä oli 750 henkilöä, noin 250 henkilöä enemmän kuin huhtikuussa Nuorisotyöttömien suhteellinen osuus työttömistä on vähentynyt Lahdessa vuoden aikana nopeasti ja on tällä hetkellä pääkaupunkiseudun jälkeen matalin suurimmista kaupungeista. Lama koetteli eniten keskiasteen tutkinnon suorittaneita, joiden osuus kaikista työttömistä on jo lähes 50 %. Työttömien määrä on laskenut vuoden aikana kaikissa koulutusasteissa, mutta keskiasteen suorittaneita työttömiä on yhä lähes 800 henkilöä enemmän kuin vuonna Työttömien määrä on vähentynyt lähes kaikissa ammattiryhmissä vuodesta 2010, eniten luokittelemattomissa ammattiryhmissä ja rakennusalalla. Teollisuudesta työttömäksi jääneiden työllistyminen on ollut tuskallisen hidasta.

Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero

Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 18.06. LAHDEN TYÖTTÖMYYS TYÖTTÖMYYS KASVUSSA NAISVOITTOISILLA ALOILLA Syksyllä alkanut kansainvälinen lama käänsi myös Lahden työttömyysasteen kasvuun, joka huipentui

Lisätiedot

VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010

VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 15.05.2012 VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010 YHTEENVETO Väestön koulutusaste on selvästi korkeampi yliopistokaupungeissa (,, )

Lisätiedot

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Pauli Mero 22.10.2019 ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Työttömyysaste alenee ja työttömien määrä vähenee Lahdessa. Ulkomaalaisten työttömyysaste on Lahdessa kuitenkin

Lisätiedot

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Pauli Mero 24.9.2019 TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Työttömien kokonaismäärä samoin nuorisotyöttömien sekä pitkäaikaistyöttömien määrät vähenevät Lahdessa ripeästi. Myös työttömyysaste

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.6.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010

Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 26.0.2012 Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010 LAHDEN VÄESTÖN PÄÄASIALLINEN TOIMINTA 2010 Viimeisten 20 vuoden aikana Lahden

Lisätiedot

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 6 TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 Tampereen työllisyyden kehitys jatkoi hidastumistaan Työnvälitysrekisteritietojen mukaan Tampereella oli tämän vuoden puolivälissä

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 27.7.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.2.2010 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.2. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tammikuun

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.8.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.6. klo 9.00 Työttömien määrä pysynyt koko alkuvuoden korkealla tasolla

Lisätiedot

LAHDEN JA SUURIMPIEN KAUPUNKIEN TYÖTTÖMYYS 2015

LAHDEN JA SUURIMPIEN KAUPUNKIEN TYÖTTÖMYYS 2015 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 18.6.215 LAHDEN JA SUURIMPIEN KAUPUNKIEN TYÖTTÖMYYS 215 TYÖTTÖMÄT KTETUMPIA, PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT YHÄ NUOREMPIA Kansainvälinen lama nosti myös Lahden työttömyysasteen

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.6. klo 9.00 Työttömyys jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan heinäkuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.8.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-4/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.9.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.7.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.8. klo 9.00 Työttömyys jatkaa kasvuaan

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.5. klo 9.00 Työttömyys samalla tasolla kuin

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.4. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä enemmän

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.2.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.7. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita kesäkuun lopussa yli 74 000 Uudenmaan

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 20.12. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita vajaa neljännes enemmän

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Santtu Sundvall 050 3806231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.6. klo 9.00 Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.3.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat 45 47 49 51 53 55 57 59 61 63 65 67 69 73 75 77 79 81 83 85 87 89 91 93 95 97 99 01 03 05 07 09 11 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero.. LAPSIPERHEIDEN RAKENNE SUOMESSA, SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA JA

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu on tasaantunut, pitkäaikaistyöttömyys

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.9. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tarjolla vähemmän

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.4.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.4.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.1.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa tammikuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.9.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-11/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 10,9 10 2018 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.11. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömyys jatkaa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.12.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.2.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.3.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.3. klo 9.00 Nuorisotyöttömyyden kasvu

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 15 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä 72,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.12.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2012

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.10. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 7 %

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 24.9.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 20.5.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 20.5.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 2.5.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 26.1.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan elokuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 24.6.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.12.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Huhtikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2018

TILASTOKATSAUS 5:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 5:18 1 10.9.18 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 08 17 Työttömyysaste oli Vantaalla tasan 10 prosenttia vuoden 17 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli peräti 1,9 prosenttiyksikköä, mikä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2014 Tilannekatsaus 30.5.2014 Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32337 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa joulukuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013 NÄKYMIÄ HELMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Santtu Sundvall 050 380 6231 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.3. klo 9.00 Nuorisotyöttömiä 29 % enemmän

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2019

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-2/2019 20 18 16 14 12 10 2016 2017 2018 2019 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Helmikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 23.11.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 2.11.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2013

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2013 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Jesse Marola / Hämeen ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Jouni Nupponen 050 395 5170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen viime

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.1.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-9/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Santtu Sundvall 0295 020 914 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.10. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä kolmannes

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 23.9.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2018

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-12/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 12,2 2018 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA Pauli Mero 07.12. 2017 LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA (Perherakenteen käsitteet ja määritelmät sekä taulukot: Tilastokeskus) Lapsiperheitä (perhe, jossa vähintään 1

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 21.7.2009 klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 21.7.2009 klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.7.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2013 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 21.1.2014 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.11. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja runsaasti

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 21.12. klo 9.00 Työttömiä nuoria 14

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 3 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Työllisyysaste laskussa Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 neljännellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Vuoden 2013 vuosikeskiarvon

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.9. klo 9.00 Työttömiä nuoria yli 40 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan syyskuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 26.8.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 26.8.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 26.8.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 22.4.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 3:2019

TILASTOKATSAUS 3:2019 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 3:2019 1 8.10.2019 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 2009 2018 Työttömyysaste oli Vantaalla 8,7 prosenttia vuoden 2018 lopussa, mikä oli 1,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisenä

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 26.6. klo 9.00 Työttömyys väheni kuussa, mutta jäi vuoden takaista korkeammalle tasolle Työttömyys väheni Kajaanin seudulla, mutta

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa lokakuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista 3

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 28 puh. 1 64 851 ja 1 64 85 Julkistettavissa 25.11.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-5/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,8 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2018

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2018 Työttömyysasteen trendikuvaaja kuudessa suurimmassa kaupungissa 12 kk liukuvana keskiarvona 1/2010 3/2018 20 18 16 14 12 10 8 6 4 Oulu Tampere Turku Helsinki Vantaa Espoo 2 0 2010 2011 2012 2013 2014 2015

Lisätiedot