EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN 2,5 VUODEN JATKOKOULUTUS (126 op)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN 2,5 VUODEN JATKOKOULUTUS 2007-2010 (126 op)"

Transkriptio

1 EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN 2,5 VUODEN JATKOKOULUTUS (126 op) Ekspressiivinen taideterapia kuuluu humanistisen psykologian suuntaukseen. Sen viitekehys on fenomenologinen ja eksistentialistinen. Ihmisen käsitetaan olevan oman elämänsä asiantuntija. Taiteellista prosessia tarkastellaan analogisena elämän kanssa. Taiteellinen prosessi nousee usein tärkeämmäksi kuin lopputulos (esimerkiksi kuva). Ekspressiivinen taideterapia on monitaiteinen. Työskentely on useiden taiteiden ja niiden lajien välistä. Ekspressiivinen taideterapia kuuluu 1970-luvulta alkaen kehitettyneisiin luoviin terapioihin. Teoriapohjan kehittäjiä ovat olleet Shaun McNiff (Ph.D., USA), Paolo Knill (Ph.D., Prof. Emeritus, Sveitsi ja USA) ja Stephen K. Levine (Ph.D., Kanada). Ekspressiivinen taideterapia -koulutus on sveitsiläisen European Graduate School in (EGS) kanssa toteutettava yhteistyöohjelma. EGS on Sveitsin opetusministeriön alainen oppilaitos. Kenelle koulutus on tarkoitettu Jatkokoulutus valmistaa toimimaan ekspressiivisenä taideterapeuttina. Koulutukseen voivat hakea ekspressiivisen taideterapian peruskoulutuksen tai vastaavan taideterapiakoulutuksen käyneet, joilla on myös korkeakoulu-, ammattikorkeakoulu-, yliopisto- tai vastaava tutkinto. Jatkokoulutuksen opiskelijoilla on jo opintojen aikana myös mahdollisuus hakea Sveitsiin EGS:ään suorittamaan maisterin (Master of Arts, M.A.) tai tohtorin (Ph.D.) tutkintoa. Jatko-opinnot Sveitsissä ovat vapaaehtoisia. 1

2 Koulutuksen sisältö Koulutukseen sisältyy ekspressiivisen taideterapian teoria, käytäntö ja menetelmät, psykopatologia, ammattietiikka, ammatillisen identiteetin kehittyminen, sekä eri taidelajien käyttö ekspressiivisessä taideterapiassa. Olennainen osa koulutusta on työharjoittelu (600 t). Työharjoittelua ohjataan menetelmäseminaarien aikana tapahtuvassa ryhmätyönohjauksessa. Lisäksi jokainen opiskelija käy yksilötyönohjauksessa (30 t). Menetelmäopetus käynnistyy tammikuussa 2008 ja jokaisella opiskelijalla tulee olla valmiudet aloittaa työharjoittelu samaan aikaan. Koulutuksen aikana pidetään lisäksi opintopäiviä (n. 4 krt), jolloin syvennytään kunkin opiskelijan opiskeluun liittyviin kysymyksiin. Jaksojen väliaikoina opiskelija lukee kirjallisuutta ja laatii niiden pohjalta esseitä reflektoiden omaa kokemustaan ja toimintaansa lukemansa kanssa. Opiskelija käyttää myös metodikirjoittamista oman työnsä reflektointiin, ja työstää kirjoittamaansa pienryhmissä ja opintojaksoilla. Koulutuksen aikana opiskelija suorittaa syventäviä opintoja yhdessä valinnaisessa taiteen lajissa (90 t). Taidelajin täytyy olla eri kuin peruskoulutuksen aikana. Taideterapeutiksi valmistuvalla tulee olla omaa terapiaa käytynä yhteensä 60 t opiskeltavalla menetelmällä. Koulutuksen päätteeksi opiskelija laatii opinnäytetyön, jossa on sekä kirjallinen että taiteellinen osuus. Opinnäytetyö esitellään alan ammattilaisille erikseen järjestettävässä tilaisuudessa, ja opiskelija saa palautteen työstään taideterapian ammattilaisilta. Opinnäytetyön taiteellinen esitys tapahtuu opiskelijaryhmälle, opettajakunnalle ja kutsutuille ammattilaisille. 2

3 Koulutuksen rakenne ja aikataulu Koulutus tapahtuu monimuotokoulutuksena. Se toteutetaan pääosin Helsingissä kolmepäiväisinä seminaareina. Koulutus sisältää 16 kolmen päivän seminaaria (to - la) ja yhden 5-6 pv:n internaattiseminaarin. Lisäksi tulee luentoja, opintopäiviä ja ryhmätöitä, kirjallisuuden lukemista ja reflektointia, taideopintoja yhdessä taiteenlajissa sekä opinnäytetyön kirjoittaminen. Syksyn 2007 koulutukset pidetään Helsingissä (to - la ) ja (to - la) Vuonna 2008 on 6 seminaaria, vuonna seminaaria sekä pitkä internaattijakso ja vuonna 2010 on 2 seminaaria. Ohjelma päättyy maalis-huhtikuussa Koulutukseen hakeminen Hinnat Ohjelmaan voi tulla muutoksia. Haku mennessä oheisella lomakkeella. Hakijat kutsutaan haastatteluun (1 t / hakija), joka pidetään viikolla 34. Johdantokurssi (esite ohessa) on pakollinen niille hakijoille, jotka eivät ole käyneet Inartesin ekspressiivisen taideterapian peruskoulutusta. Koulutuksen järjestäminen edellyttää vähintään 8 opiskelijan ryhmää. Haastattelun hinta 65. Koulutuksen alustava hinta on (sis. alv 22%), joka maksetaan osissa koulutuksen aikana. Lisäksi tulee kustannuksia internaattiseminaarin majoituksesta (n / 5-6 pv:n jakso), taideopinnoista, mahdollisesta omasta terapiasta, seminaarien ulkopuolella tapahtuvasta työnohjauksesta ja yksilöllisestä opinnäytetyön ohjauksesta. 3

4 Järjestäjä Koulutuksen opettajat Opetuskielet Tiedustelut Inartes Instituutti, Helsinki Inartes on suomalaisten taideterapeuttien perustama koulutus- ja terapiakeskus. Inartes on sveitsiläisen European Graduate School in yhteistyöoppilaitos. Inartes Instituutti kuuluu jäsenenä kansainväliseen järjestöön The International Network of Expressive Arts Therapy Training Institutes, joka järjestää vuosittain pidettävän Symposiumin The Spring Symposium of Advanced Expressive Arts Therapies. Koulutuksen vastuuopettajana toimii taideterapeutti Kirsi Lybeck (MA, CAGS). Käytämme myös vierailevia suomalaisia ja ulkomaalaisia opettajia. Menetelmäseminaareihin kutsutaan suomalaisia asiantuntijoita luennoimaan taideterapian sovellusalueista ja erityiskysymyksistä. suomi ja englanti Inartes Instituutti Puh Koulutusohjelma on alkanut 1994 ja toteutunut joka toinen vuosi vuodesta 1997 lähtien. Jatkokoulutuksesta on valmistunut tähän mennessä yhteensä 35 ekspressiivistä taideterapeuttia, jotka ovat pääsääntöisesti työllistyneet hyvin. Inartes järjestää valmistuneille vuosittain täydennyskoulutusseminaareja sekä yhteisiä tapaamisia. 4

5 HAKEMUS EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN JATKOKOULUTUKSEEN (126 op) Nimi Henkilötunnus Katuosoite Postitoimipaikka Puhelin koti/työ matkapuhelin Sähköposti Nykyinen työpaikka ja tehtävä Opinnot/tutkinnot (oppilaitos, tutkinnon nimi, tutkintovuosi) Ylin tutkinto on opisto ammattikorkeakoulu yliopistotutkinto Taideopinnot 5

6 Terapiaopinnot Kokemus käydystä taideterapiasta / psykoterapiasta / muusta terapiasta Kielitaito Miksi haen koulutukseen Päiväys ja allekirjoitus Postita hakemus viimeistään oheisella osoitteella. 6

7 Johdantokurssi ekspressiiviseen taideterapiaan T i - la Kurssi on tarkoitettu ekspressiiviseen taideterapiakoulutukseen hakeville sekä muille taideterapiasta kiinnostuneille. Viisipäiväinen johdantokurssi tutustuttaa ekspressiivisen taideterapian menetelmiin ja lähestymistapaan. Kurssilla käytämme eri taiteita: maalaamme, liikumme, tanssimme, kirjoitamme, näyttelemme. Taitoja tai kokemusta eri taidelajeihin ei vaadita; olennaista on halu uskaltaa kokeilla ja käyttää luovuuttaan työvälineenä. Kurssille on hyvä varata mukavia, rentoja vaatteita, joissa on helppo liikkua ja jotka eivät kärsi pesusta. Ota mukaan myös mukavat sisäjalkineet - tossut tai sukat. Taidetarvikkeet sisältyvät kurssiin. Ohjaajina toimivat taideterapeutit Kirsi Lybeck (MA, CAGS), Merja Lähteenaho (CAGS cand., TaM) ja LeenaMaaria Väinölä (MA). Kurssi pidetään Kuggomin kansanopistossa Loviisan lähellä ( Se alkaa tiistaina klo ja päättyy lauantaina klo Majoitus Kuggomissa on kotoisissa kahden hengen huoneissa. Suihkut ja wc:t ovat käytävässä. Liinavaatteet ja pyyhkeet tulevat talosta. Ilmoita mahdollisista erikoisruokavalioista kurssille ilmoittautuessasi. Täysihoito sisältää aamiaisen, lounaan, kylmän päivällisen ja iltapalan. Iltaisin on mahdollisuus saunoa. Ilmoittaudu kurssille mennessä joko soittamalla tai lähettämällä tekstiviesti puh , tai lähettämällä sähköposti osoitteeseen inartes@inartes.fi. Kurssin hinta on 400 (sis. alv 22% sekä taidetarvikkeet). 7

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN 1,5 VUODEN PERUSKOULUTUS 2007-2009 (54 op)

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN 1,5 VUODEN PERUSKOULUTUS 2007-2009 (54 op) EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN 1,5 VUODEN PERUSKOULUTUS 2007-2009 (54 op) Ekspressiivinen taideterapia kuuluu humanistisen psykologian suuntaukseen. Sen viitekehys on fenomenologinen ja eksistentialistinen.

Lisätiedot

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN PERUSKOULUTUS 2009-2010 (40 op)

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN PERUSKOULUTUS 2009-2010 (40 op) EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN PERUSKOULUTUS 2009-2010 (40 op) Ekspressiivinen taideterapia kuuluu humanistisen psykologian suuntaukseen. Sen viitekehys on fenomenologinen ja eksistentialistinen. Ihmisen

Lisätiedot

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA 1 INARTES INSTITUUTTI EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA HAKU EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN JATKO-OPINTOIHIN keväällä 2010 Ekspressiivinen taideterapia Ekspressiivinen taideterapia kuuluu humanistisen

Lisätiedot

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA INARTES INSTITUUTTI EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA HAKU PERUSKOULUTUKSEEN keväällä 2010 Ekspressiivinen taideterapia Ekspressiivinen taideterapia kuuluu humanistisen psykologian suuntaukseen.

Lisätiedot

EXPRESSIVE ARTS INSTITUTE INARTES

EXPRESSIVE ARTS INSTITUTE INARTES EXPRESSIVE ARTS INSTITUTE INARTES Taideterapeuttisen ryhmänohjaajan tutkinto 2019-2020 ekspressiivinen taideterapia viitekehyksenä Peruskoulutuksen suorittaneille. Terapeuttisen työn perusteet. Ohjaustoiminnan

Lisätiedot

Sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalan osaajat sekä työyhteisöjen ja henkilöstön kehittäjät

Sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalan osaajat sekä työyhteisöjen ja henkilöstön kehittäjät TYÖNOHJAAJAKOULUTUS - taiteen menetelmien yhdistäminen työnohjaukseen Tavoitteet: Toteutus: Kohderyhmä: Kouluttajat: Työnohjaajakoulutuksen tavoitteena on ammatillinen pätevyys toimia työnohjaajana yksilöille

Lisätiedot

RATKAISUKESKEINEN TAIDETERAPIA

RATKAISUKESKEINEN TAIDETERAPIA Solution Focused Art -kuvataideterapian koulutusohjelma 60 op RATKAISUKESKEINEN TAIDETERAPIA Ratkaisukeskeinen taideterapiakoulutus on aikuiskoulutusta, joka on tarkoitettu terveys-, sosiaali-, kasvatus-,

Lisätiedot

ERITYISTASON RATKAISUKESKEINEN PSYKOTERAPIA

ERITYISTASON RATKAISUKESKEINEN PSYKOTERAPIA ERITYISTASON RATKAISUKESKEINEN PSYKOTERAPIA SEKSUAALISUUDEN SUUNTAUTUMINEN, 90 OP AIKA JA PAIKKA 22.10.2009 joulukuu 2012, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, hyvinvointiyksikkö, Piippukatu 3 / Keskussairaalantie

Lisätiedot

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op 17.1. 12.12.2008 Palveluohjaaminen on sosiaali- ja terveysalalla käytetty asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Pilates Mestarien käsissä

Pilates Mestarien käsissä CASTREN & SNELLMAN KEHONAHALLINNAN Yhteistyössä METHOD TALVEN PUTKISTO TIETO- JA TAITOPÄIVÄT INSTITUUTTI 2014 Tarjoaa Method Putkisto 3D Luonnollinen kasvoklinikka näytetuntitapahtuman Marja Putkiston

Lisätiedot

Tarinainstituutin. -koulutus

Tarinainstituutin. -koulutus Tarinainstituutin -koulutus Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa, sovellusalueina työnohjaus, terapia, kasvatus, koulutus, taide, seurakuntatyö tai muu yhteisöllinen työ. TERVETULOA Tarinainstituuttiin!

Lisätiedot

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs Inarinsaamen kielen opetus 2018 2019 Anarâškielâ máttááttâs 2018 2019 Syksy 2018 / Čohčâ 2018 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö

Lisätiedot

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus Jatko-opiskelu Jatko-opiskelu Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus 18.4.2017 Rauman Lyseon lukio 2 Yliopistot suoritetaan ensin

Lisätiedot

Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa.

Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa. Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa. ( Sovellusalueina mm. työnohjaus, kasvatus, koulutus, terapia, taide, seurakuntayö tai muu yhteisöllinen työ. ) TERVETULOA Tarinainstituuttiin! Tarinainstituutti

Lisätiedot

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs Inarinsaamen kielen opetus 2019 2020 Anarâškielâ máttááttâs 2019 2020 Syksy 2019 / Čohčâ 2019 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö

Lisätiedot

Tarinainstituutin. -koulutus

Tarinainstituutin. -koulutus Tarinainstituutin -koulutus Kuvaoriginaali: Linnunradan mittaaja, Juhani Tammenpää Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa sovellusalueina työnohjaus, terapia, kasvatus, koulutus, taide, seurakuntatyö

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014 1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa

Lisätiedot

2. PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS

2. PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS HAKULOMAKE 1/6 Hakuaika päättyy 14.2.2014 klo Hakemus ja sen liitteet jätetään 4 kappaleena sen yliopiston psykologian oppiaineeseen, johon hakija ensisijaisesti pyrkii. Kuoreen merkintä Haku erikoispsykologin

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Onnittelut valinnoistasi Ensinnäkin siitä, että olet valinnut

Lisätiedot

Ratkaisukeskeinen ja toiminnallinen työnohjaajakoulutus 60 op

Ratkaisukeskeinen ja toiminnallinen työnohjaajakoulutus 60 op Turun Ammattikorkeakoulu Ratkaisukeskeinen ja toiminnallinen työnohjaajakoulutus 60 op Ajankohta 22.05.2018-28.04.2020 Missä Turun AMK, Ruiskatu 8, Turku Hinta 4800 + alv 24% (yhteensä 5952 ). Koulutuksen

Lisätiedot

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4.

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. Koulutusohjelmakohtainen aineisto Graafisen suunnittelun koulutusohjelma Taiteen kandidaatin tutkinto ->2014 Taiteen kandidaatin tutkinto 2014-> Kandidaatin tutkinto 180

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

KAKSI PÄÄTOIMISTA OPINTO-OHJAAJAA

KAKSI PÄÄTOIMISTA OPINTO-OHJAAJAA KAKSI PÄÄTOIMISTA OPINTO-OHJAAJAA n. 275 ohjattavaa / opo 13/14ABC-ryhmät ja 15DEF-ryhmät Tapani Pikkarainen Wilma-viesti tapani.pikkarainen(at)espoo.fi 0438245895 13/14DEF-ryhmät ja 15ABC-ryhmät Sami

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy

Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy Koulutuksen tavoitteet Kognitiivisen työnohjaajakoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija saa tiedolliset ja taidolliset valmiudet toimia yksilöiden, ryhmien ja työyhteisöjen työnohjaajana sekä työyhteisöjen

Lisätiedot

Vapaa sivistystyö OPINTOSETELIT

Vapaa sivistystyö OPINTOSETELIT Vapaa sivistystyö OPINTOSETELIT Pertti Pitkänen 17.11.2010 Osaamisen ja sivistyksen asialla Taustaa Opintosetelikokeilu 2002, 2003 Laaja lisäselvitys 2003, Pentti Arajärvi (OPM 25:2003) - Aikuisten opintosetelin

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010. Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot

HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010. Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot Taustaa Säädösperusta: Laki vapaasta sivistystyöstä 21.8.1998/632 14,

Lisätiedot

KEHITYS- JA KASVATUSPSYKOLOGIAN ALAN ERIKOISPSYKOLOGIKOULUTUKSEN SISÄLTÄVÄ PSYKOLOGIAN LISENSIAATIN TUTKINTO

KEHITYS- JA KASVATUSPSYKOLOGIAN ALAN ERIKOISPSYKOLOGIKOULUTUKSEN SISÄLTÄVÄ PSYKOLOGIAN LISENSIAATIN TUTKINTO HAKULOMAKE 1/6 KEHITYS- JA KASVATUSPSYKOLOGIAN ALAN ERIKOISPSYKOLOGIKOULUTUKSEN SISÄLTÄVÄ PSYKOLOGIAN LISENSIAATIN TUTKINTO Hakuaika päättyy 14.2.2014 klo 15.45. Hakemus ja sen liitteet jätetään 3 kappaleena

Lisätiedot

Santasport Lapin Urheiluopisto Hiihtomajantie Rovaniemi santasport.fi LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO

Santasport Lapin Urheiluopisto Hiihtomajantie Rovaniemi santasport.fi LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO Liikunnanohjauksen perustutkinto LPT on toisen asteen ammatillinen perustutkinto. Liikunnanohjauksen perustutkinnon suorittaneet liikuntaneuvojat

Lisätiedot

Kuvataiteilija (AMK) Turun Ammattikorkeakoulu. Koulutusohjelma Kuvataiteen koulutus (monimuoto) Koulutustyyppi Monimuotototeutus

Kuvataiteilija (AMK) Turun Ammattikorkeakoulu. Koulutusohjelma Kuvataiteen koulutus (monimuoto) Koulutustyyppi Monimuotototeutus Turun Ammattikorkeakoulu Kuvataiteilija (AMK) Koulutusohjelma Kuvataiteen koulutus (monimuoto) Koulutustyyppi Monimuotototeutus Hakijat/aloituspaikat -/8 (v. 2019), 75/5 (v. 2015) Tutkintonimike Kuvataiteilija

Lisätiedot

Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement

Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement HAKULOMAKE KANSAINVÄLISIIN VAIHTOIHIN PALAUTA LOMAKE OMAN OPPILAITOKSESI KV-VASTAAVALLE MÄÄRÄAIKAAN MENNESSÄ * Täytä hakulomake selkeällä

Lisätiedot

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs Inarinsaamen kielen opetus 2017 2018 Anarâškielâ máttááttâs 2017 2018 Syksy 2017 / Čohčâ 2017 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö

Lisätiedot

AIKUISTEN KOGNITIIVINEN PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS, 75 op Turussa v. 2015 2018

AIKUISTEN KOGNITIIVINEN PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS, 75 op Turussa v. 2015 2018 1 AIKUISTEN KOGNITIIVINEN PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS, 75 op Turussa v. 2015 2018 HAKEMINEN HAKUAIKA: 15.08.2014 15.10.2014 Koulutukseen haetaan lomakkeella, joka tulee hakuajan alkaessa 15.8.2014 psykologian

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulututkintojen sijoittaminen kansalliseen viitekehykseen

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

Psykologian laitos. Professori Taru Feldt. Hakijan päivä JYU. Since

Psykologian laitos. Professori Taru Feldt. Hakijan päivä JYU. Since Psykologian laitos Professori Taru Feldt Hakijan päivä 9.11.2018 JYU. Since 1863. 9.11.2018 1 Psykologian laitos Tehtävä: tuottaa kansainvälisesti arvostettua, korkealaatuista opetusta ja tutkimusta Opiskelijamäärältään

Lisätiedot

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

Psykodraamaa ja toiminnallista työotetta koulutusta kohtaamiseen

Psykodraamaa ja toiminnallista työotetta koulutusta kohtaamiseen Psykodraamaa ja toiminnallista työotetta koulutusta kohtaamiseen Sininen Kolmio Oy järjestää psyko-ja sosiodraamamenetelmien koulutusta vuonna 2013-14. Koulutuskokonaisuus käsittää 1. Perusvalmiudet psyko-

Lisätiedot

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8.

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8. JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8. Jakoissa 1. - 3. ABI-VUOSI opiskelu koostuu jäljellä olevista pakollisista kursseista sekä yo-kokeisiin treenaavista syventävistä ja soveltavista kursseista

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Arkkitehdit, maisemaarkkitehdit maisterit työelämässä 2014

Arkkitehdit, maisemaarkkitehdit maisterit työelämässä 2014 Arkkitehdit, maisemaarkkitehdit ja taiteen maisterit työelämässä 2014 Vuosina 2010, 2011 ja 2012 valmistuneet Emilia Keijonen Kesäkuu 2014 Johdanto Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa korkeakoulusta valmistuneiden

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun

Lisätiedot

Alkuorientaation tavoitteet

Alkuorientaation tavoitteet Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen

Lisätiedot

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero Kela Muutosilmoitus Opintotuki OT 15 Voit tehdä tämän ilmoituksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit kysyä lisää opiskelijan tukien palvelunumerosta 020 692

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman.

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman. HAKEMUS Lääketieteen yksikkö Lääketieteen tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden tohtorin Filosofian lisensiaatin Terveystieteiden lisensiaatin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Itä-Karjalan Kansanopisto

Itä-Karjalan Kansanopisto SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi

Lisätiedot

Täydennyskoulutusohjelman esittely

Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma 70 op Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 ohjelman Lahdessa klo 15.45 alkaen Koulutuspäällikkö Tuuli Ikäheimonen Ohjelman sisältö KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun!

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Lahden ammattikorkeakoulu Muotoiluinstituutti Uusi valokuva -erikoistumisopinnot Opinto-opas 2006-2007 UUSI VALOKUVA -ERIKOISTUMISOPINNOT 30 OP Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Lakimieskoulutus EU:ssa Pohjois-Irlanti

Lakimieskoulutus EU:ssa Pohjois-Irlanti Lakimieskoulutus EU:ssa Pohjois-Irlanti Tietolähde: The Law Society of Northern Ireland huhtikuu 2014 KUVAUS Pohjois-Irlannin KANSALLISESTA LAKIMIESKOULUTUSJRJESTELMST 1. Ammattiin pääsy Korkea-asteen

Lisätiedot

1/5. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus HYVINVOINTIPALVELUJEN ERIKOISALAN HAKULOMAKE 2016

1/5. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus HYVINVOINTIPALVELUJEN ERIKOISALAN HAKULOMAKE 2016 1/5 Täytä hakulomake tietokoneella (lomakkeen saa sähköisesti osoitteesta: www.sosnet.fi/erko) tai selvällä käsialalla. Hakuprosessissa huomioidaan vain ne hakijat, jotka liittävät hakemuksensa oheen jäljennökset

Lisätiedot

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs Inarinsaamen kielen opetus 2017 2018 Anarâškielâ máttááttâs 2017 2018 Syksy 2017 / Čohčâ 2017 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö

Lisätiedot

Saksaan! Johanna Schwartz Saksan Helsingin-suurlähetystö

Saksaan! Johanna Schwartz Saksan Helsingin-suurlähetystö Saksaan! Johanna Schwartz Saksan Helsingin-suurlähetystö Sisällysluettelo: Lyhyt esittely Saksasta Saksan kielen asema Euroopassa Opiskelu Saksassa Saksan kielen yo-palkinto Saksa tänään Yli 80 miljoonaa

Lisätiedot

Master-tutkinnot Turun AMK:ssa

Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Nimi ja pvm Suomen korkeakoulujärjestelmä perustuu duaalimalliin Yliopistot Tohtori Lisensiaatti Ylemmät korkeakoulututkinnot Maisteri 120 op Ammattikorkeakoulut Ylemmät

Lisätiedot

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Miksi OSATA? Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin Opinto- ja työpolut eivät ole enää

Lisätiedot

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi 13 14 Hyvä opiskelija! Tervetuloa opiskelemaan Oulun Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 21.4.2016 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria

Lisätiedot

Tampereen konservatorio

Tampereen konservatorio VALINTAKOEOPAS 2019 - TANSSI Tampereen konservatorio TANSSIJAN PERUSTUTKINTO Kevään 2019 yhteishaku 19.2.-12.3.2019 www.opintopolku.fi ja lisälomake www.tampereenkonservatorio.fi 1. TAMPEREEN KONSERVATORIO

Lisätiedot

Savonian suomen opinnot

Savonian suomen opinnot Savonian suomen opinnot Mavasuomi B1.2 Muut suomen kurssit suomi Työelämän suomi B1.1 Suullinen suomi suomi B1.2 Pääsykoevalmennus suomi B2 Työkokeilu Suullinen suomi B2 suomi C1 Sairaanhoitajan suomi

Lisätiedot

Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT

Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT Helena Kurkela 14.4.2014 Siirtymäsäännökset Siirtymäkausi: kandidaatin tutkintoon johtavilla ohjelmilla 1.8.2014-31.10.2016 maisterin tutkintoon johtavilla

Lisätiedot

ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016. Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta

ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016. Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016 Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta Ajankohtaista abien ohjauksessa OP1-kurssin abivuoden opotunnit ovat olleet 1. ja 3. jaksossa. Hakuinfo järjestetään

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM

Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM MEDIAN LAITOS 1 (5) Valokuvataide 27.6.2013 Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM Valokuvataiteen koulutusohjelman (TaM 120 op) tutkinnon rakenne 2013 2014 ja opintojen suositeltu suorittamisjärjestys

Lisätiedot

YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI

YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI Pirjo Hotti Opettaja Kainuun ammattiopisto Seppälän luonnonvara-alan yksikkö Olipa kerran Golfkentänhoitaja Anna Hän on ollut golfkentänhoitajatiimin

Lisätiedot

Saksaan! Dina Heegen DAAD-Lektorin, Turku

Saksaan! Dina Heegen DAAD-Lektorin, Turku Saksaan! Dina Heegen DAAD-Lektorin, Turku Saksa tänään Yli 80 miljoonaa asukasta 16 osavaltiota -> federalismi Pääkaupunki Berliini, 3,4 Miljoonaa asukasta EU-maista suurin asukasluvultaan ja taloudeltaan

Lisätiedot

Kevään 2013 alustava opetusohjelma

Kevään 2013 alustava opetusohjelma Kevään 2013 alustava opetusohjelma * Viikolla 10 ei ole opetusta * Muutokset ja täydennykset ovat mahdollisia niistä tiedotetaan oppiaineen internet-sivuilla. ******************************************************************************

Lisätiedot

Suuntana Yhdysvallat

Suuntana Yhdysvallat Suuntana Yhdysvallat Fulbright Centerin stipendit tutkijoille ja tutkijakoulutettaville Karoliina Kokko, ohjelmapäällikkö Tutkijakoulujen liikkuvuusseminaari 3.2.2010 Fulbright Center Tehtävänä on edistää

Lisätiedot

Valmentavat opinnot maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille

Valmentavat opinnot maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille Valmentavat opinnot maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille Humanistinen ammattikorkeakoulu ja Työväen Akatemia Terhi Dahlman & Minna-Mari Roms Hyvät edellytykset yhteistyölle HUMAKin ja Työväen Akatemian

Lisätiedot

OPH Ammatillisen koulutuksen tietovarantoon tallennettavat henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) tiedot

OPH Ammatillisen koulutuksen tietovarantoon tallennettavat henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) tiedot TIETOLUETTELO 1 (14) Ammatillisen koulutuksen tietovarantoon tallennettavat henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) tiedot Sisällys 1. Dokumentin tarkoitus... 2 2. HOKSin perustiedot...

Lisätiedot

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 2 Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 3 Miksi kieliä? Opiskelu on kansainvälistä.

Lisätiedot

Opiskelemaan Saksaan. 19.5.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO ja Saksan liittotasavallan suurlähetystö

Opiskelemaan Saksaan. 19.5.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO ja Saksan liittotasavallan suurlähetystö Opiskelemaan Saksaan 19.5.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO ja Saksan liittotasavallan suurlähetystö OPISKELEMAAN SAKSAAN 2 Saksa on suosittu kohdemaa perinteikäs yliopistomaa

Lisätiedot

AIKUISTEN KOGNITIIVINEN PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS, 75 op Imatralla v. 2016 2020

AIKUISTEN KOGNITIIVINEN PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS, 75 op Imatralla v. 2016 2020 1 AIKUISTEN KOGNITIIVINEN PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS, 75 op Imatralla v. 2016 2020 HAKEMINEN HAKUAIKA: 7.9.2015 9.10.2015 Koulutukseen haetaan lomakkeella, joka tulee hakuajan alkaessa 7.9.2015 psykologian

Lisätiedot

TYÖNOHJAAJAKOULUTUS, VALMENTAVALLA TYÖOTTEELLA, NLP-VIITEKEHYKSESSÄ OP

TYÖNOHJAAJAKOULUTUS, VALMENTAVALLA TYÖOTTEELLA, NLP-VIITEKEHYKSESSÄ OP TYÖNOHJAAJAKOULUTUS, VALMENTAVALLA TYÖOTTEELLA, NLP-VIITEKEHYKSESSÄ 2018-2019 60 OP TYÖNOHJAAJA-KOULUTUS (5.) 2018-2019 KOUVOLASSA Porstua järjestää valmentavaan työotteeseen ja NLP viitekehykseen painottuvan

Lisätiedot

Opiskelijan arviointi ja todistukset ammattistartissa

Opiskelijan arviointi ja todistukset ammattistartissa Opiskelijan arviointi ja todistukset ammattistartissa Verkostoseminaari 24.-25.11.2010 Helsinki Ulla Aunola, opetusneuvos, Ammattikoulutus/Tutkinnot Opiskelijan arviointi opsin luku 4. Oppimisen arviointi

Lisätiedot

Ohjaajakoulutus ENORSSI-SEMINAARI ROVANIEMI VS. SAVONLINNA JA TAVOITTEET VS. TOTEUTUS

Ohjaajakoulutus ENORSSI-SEMINAARI ROVANIEMI VS. SAVONLINNA JA TAVOITTEET VS. TOTEUTUS Ohjaajakoulutus ENORSSI-SEMINAARI ROVANIEMI VS. SAVONLINNA 7.-8.9.2017 JA 18.-20.4.2018 TAVOITTEET VS. TOTEUTUS Lukuvuosi 2017-2018 Toiminnan tavoite 1. Ohjaajakoulutusten suunnittelu ja toteuttaminen

Lisätiedot

Jatkokoulutukseen hakeutuminen. Paimion lukion vanhempainilta ke

Jatkokoulutukseen hakeutuminen. Paimion lukion vanhempainilta ke Jatkokoulutukseen hakeutuminen Paimion lukion vanhempainilta ke 31.10.2018 Ohjausta jatko-opintoihin Opotunneilla ja infoissa Henkilökohtaisessa ohjauksessa Erilaisissa tapahtumissa: Turun korkeakoulujen

Lisätiedot

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012

Lisätiedot

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 Uudet opiskelijat Vuonna 2010 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön, ohjauksen, dramaturgian, valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmiin, teatteriopettajan

Lisätiedot

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 } Pedagogiset näkökulmat taito opettaa, koulutuspolitiikan ymmärrys, itsevarmuuden kasvu opettajana } Palkkaan liittyvät näkökulmat Pätevä opettaja saa yleensä

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

Abiturienttien vanhempainilta. KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen

Abiturienttien vanhempainilta. KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen Abiturienttien vanhempainilta KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen AIKATAULUA ABEILLE Kurssit (vähän pakollisia, syventävät, soveltavat, kertaukset) 75

Lisätiedot

TERVEYSPSYKOLOGIAN ALAN ERIKOISPSYKOLOGIKOULUTUKSEN SISÄLTÄVÄ PSYKOLOGIAN LISENSIAATIN TUTKINTO

TERVEYSPSYKOLOGIAN ALAN ERIKOISPSYKOLOGIKOULUTUKSEN SISÄLTÄVÄ PSYKOLOGIAN LISENSIAATIN TUTKINTO HAKULOMAKE 1/6 TERVEYSPSYKOLOGIAN ALAN ERIKOISPSYKOLOGIKOULUTUKSEN SISÄLTÄVÄ PSYKOLOGIAN LISENSIAATIN TUTKINTO Hakuaika päättyy 14.2.2014 klo 15.45. Hakemus ja sen liitteet jätetään 3 kappaleena sen yliopiston

Lisätiedot

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden

Lisätiedot

KATI 15 -täydennyskoulutusohjelma. Infotilaisuus Nina Kykkänen

KATI 15 -täydennyskoulutusohjelma. Infotilaisuus Nina Kykkänen KATI 15 -täydennyskoulutusohjelma Infotilaisuus 7.5.2019 Nina Kykkänen LUT Täydennyskoulutus Johdon ja asiantuntijoiden ohjelmat Tailor - henkilökohtaiset kehittymissuunnitelmat Yrityskohtaiset koulutukset

Lisätiedot

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO Opiskelu ulkomailla Maailmalle! 15.11.2016 Linda Tuominen, CIMO Opiskelu Työharjoittelu Nuorisotoiminta Vaihtoehtoja kansainvälistymiseen Tutkintoopiskelu Ammatillinen koulutus Vapaaehtoistyö Vaihtoopiskelu

Lisätiedot

Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä. Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu

Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä. Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu 2 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Ammattiopistot (Joensuu, Niittylahti, Kitee,

Lisätiedot

Vertaisarvioijien hakulomake

Vertaisarvioijien hakulomake - kansallinen ja kansainvälinen vertaisarviointi Henkilötiedot Titteli Etunimi Valokuva: Sukunimi Sukupuoli: Nainen Mies Syntymäaika: Kansallisuus: Osoite: Puhelinnumero: E-mail: Vertaisarvioinnin kannalta

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA 21.06.2012 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 57/531/2012 Närvilänkatu 8 67100 KOKKOLA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA Opetus- ja kulttuuriministeriö on ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998) 9

Lisätiedot

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella 4.6.2018 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne LT /FT tutkinto Tutkinnon rakenne Lääketieteellisessä tiedekunnassa voi suorittaa seuraavat jatkotutkinnot: lääketieteen tohtori (LT) filosofian tohtori (FT) ja filosofian lisensiaatti (FL) (lääketieteellisen

Lisätiedot

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot