EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA"

Transkriptio

1 1 INARTES INSTITUUTTI EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA HAKU EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN JATKO-OPINTOIHIN keväällä 2010 Ekspressiivinen taideterapia Ekspressiivinen taideterapia kuuluu humanistisen psykologian suuntaukseen. Viitekehys on fenomenologinen ja eksistentialistinen. Ihmisen käsitetään olevan oman elämänsä asiantuntija. Taiteellista prosessia tarkastellaan analogisena elämän kanssa, ja se nousee usein tärkeämmäksi kuin lopputulos. Ekspressiivinen taideterapia on monitaiteinen ja työskentely on taiteidenvälistä. Ekspressiivinen taideterapia kuuluu 1970-luvulla alkaneisiin luoviin terapioihin. Teoriapohjan kehittäjiä ovat Shaun McNiff (Ph.D.,USA), Paolo Knill (Ph.D., Prof. Emeritus, Sveitsi ja USA) ja Stephen K. Levine (Ph.D., Kanada). Yhteistyö Sveitsin kanssa Ekspressiivisen taideterapian koulutusohjelma on sveitsiläisen European Graduate School in (EGS) kanssa toteuttava yhteistyöohjelma. EGS on Sveitsin opetusministeriön alainen korkeakoulu, missä on mahdollista suorittaa maisterin ja tohtorin tutkinnot ekspressiivisessä taideterapiassa. Inartes Instituutin koulutusohjelmat ovat hyväksytty osiksi EGS:n tutkintovaatimuksia. EGS valvoo ekspressiivisen taideterapian opetuksen ja opettajien laatua ja tasoa myös Suomessa. Kenelle taideterapiakoulutus on tarkoitettu Koulutus on aikuisille tarkoitettu monimuotokoulutus, mikä on mahdollista suorittaa työn ohella. Peruskoulutus soveltuu esim. terveys- ja sosiaalialan, opetuksen, taiteen alan tai muun soveltuvan alan koulutuksen omaaville. Ensimmäisen vuoden opintoihin voi hakea monenlaiselta koulutuspohjalta. Jatkokoulutuksen hakijalta edellytetään vähintään ammattikorkeakoulutasoista tutkintoa, terveys- ja sosiaalialan tai taiteen peruskoulutusta, psykologian opintoja ja peruskoulutuksen käymistä. Koulutuksen sisältö Peruskoulutus ekspressiiviseen taideterapiaan kestää yhden vuoden ja sisältää työskentelyä eri taiteiden kanssa ekspressiivisen taideterapian

2 2 menetelmin. Peruskoulutus ei anna taideterapeutin pätevyyttä, vaan valmistaa opiskelijaa käyttämään oppimaansa rikastamaan omaa työtään ja elämäänsä. Peruskoulutuksen jälkeen opiskelija voi hakea taideterapian ammatillisiin opintoihin tai kaksivuotiseen taidekeskeiseen työnohjaajakoulutukseen. Jatkoopinnot käynnistetään perusopintojen jälkeen mikäli soveltuvia hakijoita on riittävästi. Ammatillisissa opinnoissa keskitytään ensin terapian perusteisiin ja ekspressiivisen taideterapian menetelmien terapeuttiseen vaikutukseen. Ohjattu harjoittelu alkaa terapeuttisten kasvuryhmien kanssa. Taideopintoja jatketaan. Omaa harjoittelutyötä tarkastellaan yhdessä toisten opiskelijoiden kanssa oppimateriaalina. Teoriapohjaa syvennetään menetelmäopintojen myötä. Toisen vuoden taideterapiakoulutuksen jälkeen opiskelija ja opettajat arvioivat yhdessä opiskelijan soveltuvuutta ja mahdollisuuksia jatkaa taideterapian ammatillisia opintoja 3. ja 4. vuoden opinnoissa. Kolmantena vuonna aloitetaan yksilö- ja ryhmäterapiaharjoittelut yksilöllisessä harjoittelunohjauksessa. Teoria- ja menetelmäkoulutusjaksot nivotaan yhteen harjoittelukysymysten kanssa. Syvennytään myös tarkemmin psykopatologiaan, estetiikkaan ja filosofiaan ja ammatti-identiteetin muodostumiseen. Koulutuksen neljäntenä vuotena opiskelija kirjoittaa opinnäytetyön. Neljän vuoden opintokokonaisuus valmistaa taideterapeutiksi. Opiskelijoilla on myös mahdollisuus pitää koulutuksen aikana välivuosia, ei kuitenkaan kahta vuotta enempää. Haku ja valinnat 1. vuosi Peruskoulutus Haku ja valinnat 2. vuosi Taideterapian ammatilliset opinnot; terapeuttisen työn perusteet Arviointi 3. vuosi Taideterapian ammatilliset opinnot; terapiatyön perusteet, teoria ja menetelmät 4. vuosi Taideterapian ammatilliset opinnot; terapiatyön syventävät opinnot Ekspressiivisen taideterapian neljän vuoden koulutusta on järjestetty vuodesta 1994 alkaen. Inartes Instituutista valmistuneet taideterapeutit ovat sijoittuneet psykiatrisiin sairaaloihin, potilasjärjestöihin, yksityisiksi ammatinharjoittajiksi, monenlaisiin terveys- ja sosiaalialan tehtäviin, erityisopetukseen ja taideterapian opetukseen.

3 3 Koulutuksen työtavat Perusopinnoissa perehdytään ekspressiivisen taideterapian perusteisiin teoriassa ja käytännössä. Pääpaino on taiteellisen työskentelyn kautta tapahtuvassa henkilökohtaisessa kasvuprosessissa. Kuvaa, kirjoittamista, draamaa, tanssia ja liikettä sekä musiikkia ja ääntä opetetaan kutakin oma jaksonsa. Erityistä huomioita kiinnitetään eri taiteiden yhdistämiseen taiteelliseksi ja terapeuttiseksi prosessiksi. Kurssin lopuksi kukin osallistuja kokoaa oppimansa kirjalliseksi ja taiteelliseksi työksi. Eri taiteet ovat keskeisesti mukana koko koulutuksen ajan. Työskentely on monitaiteellista. Koulutuksen aikana tutustutaan taiteen mahdollisuuksiin toimia tulkkina ja peilinä sekä kohtaamispaikkana, jossa taiteen kautta voi oppia uusia ja yllättäviä asioita ja kokea, miten taide antaa muodon ja kehykset hahmottomalle. Taiteen avulla tutkintaan myös luovuutta, esteettisyyttä ja ihmisenä kehittymistä. Opiskelu perustuu kokemukselliseen oppimiseen. Opetus on toiminnallista; opiskelijat osallistuvat aktiivisesti jaksojen taiteelliseen työskentelyyn ja töiden jakamiseen ja pohdintaan. Opiskelijoilta edellytetään läsnäoloa jaksoilla ja halua käyttää itseään ja töitään tutkimus- ja oppimateriaalina. Lähiopetusjaksojen lisäksi on itsenäistä opiskelua, kirjallisuustehtäviä, pienryhmätöitä ja itsenäisesti suoritettavia taideopintoja. Koulutuksen järjestäjä Inartes Instituutti on ekspressiivisen taideterapian ammatillista ja täydennyskoulutusta järjestävä oppilaitos, joka tarjoaa myös ekspressiivistä taideterapiaa ja työnohjausta yksilöille ja ryhmille. Inartes järjestää myös taidekeskeistä työnohjaajakoulutusta. Inartes on sveitsiläisen European Graduate Schoolin ( EGS) yhteistyöoppilaitos. Inartes kuuluu kansainväliseen taideterapiainstituuttien organisaatioon The International Network of Expressive Arts Therapy Training Institutes, joka järjestää vuosittain symposiumin The Advanced Spring Symposium of Expressive Arts Therapy. Suomi toimi symposiumin järjestäjänä vuonna Sen jälkeen symposium on pidetty Ruotsissa, Espanjassa ja Sveitsissä. Vuonna 2011 symposium on suunniteltu pidettävän Portugalissa. Jatkokoulutusmahdollisuudet ulkomailla Inartes Instituutin neljän vuoden koulutuksen aikana tai sen jälkeen opiskelija voi halutessaan hakea suorittamaan ylempiä tutkintoja EGS:ssa Sveitsissä: taideterapian ylemmän korkeakoulututkinnon (MA), taideterapian post graduate tutkinnon (CAGS) tai taideterapian tohtorin tutkinnon (Ph.D.). Myös työnohjaajakoulutuksen opiskelijoilla on mahdollisuus hakea työnohjauksen MA-koulutukseen Sveitsiin. Ks.

4 4 EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN 2. vuoden JATKOKOULUTUS (40 op) Sisältö ja rakenne Toisen vuoden ammatilliset opinnot alkavat orientaatiolla opintoihin, taideterapian teoriaan ja perusteisiin ja taideterapian käyttöön kasvuryhmien kanssa. Kaksi koulutusjaksoa käsittelee kehityspsykologiaa ja ihmisen muutoskohtia elämässä. Kolme menetelmäjaksoa tuovat ekspressiivisen taideterapian keskeiset periaatteet ja taide-, työ- ja rituaalikeskeiset menetelmät terapiatyössä. Vuorovaikutus, ryhmäprosessi- ja dynamiikka saavat oman koulutusjaksonsa. Opiskelija kirjoittaa harjoittelutyön koulutusvuoden päätteeksi ja esittää sen päätösseminaarissa. Jokainen koulutusjakso sisältää myös pienryhmässä tapahtuvan harjoittelunohjauksen, missä omaa harjoittelutyötä tarkastellaan yhdessä toisten opiskelijoiden kanssa oppimateriaalina. Toisen vuoden jatkokoulutus sisältää kahdeksan kolmen päivän seminaaria (torstaista lauantaihin). Lisäksi tulee luentoja, opintopäivä, pienryhmätöitä ja kotitehtäviä, taideopintoja yhdessä taiteen lajissa (taideateljee II 90 h), kirjallisuustehtäviä sekä ohjattu harjoittelu terapeuttisten kasvuryhmien kanssa (minimi 60 h). Opintojen jatkomahdollisuus Toisen vuoden taideterapiakoulutuksen jälkeen opiskelija ja opettajat arvioivat yhdessä opiskelijan soveltuvuutta ja mahdollisuuksia jatkaa taideterapian ammatillisia opintoja 3. ja 4. vuoden opinnoissa. Toinen vuosi ei valmista taideterapeutiksi, mutta opiskelija voi käyttää oppimaansa omassa työssään tai esim. kasvuryhmien ohjauksessa. Kolmantena vuonna aloitetaan yksilö- ja ryhmäterapiaharjoittelut yksilöllisessä harjoittelunohjauksessa. Teoria- ja menetelmäkoulutusjaksot nivotaan yhteen harjoittelukysymysten kanssa. Neljäntenä vuonna syvennytään myös tarkemmin psykopatologiaan, estetiikkaan ja filosofiaan ja ammatti-identiteetin muodostumiseen. Opiskelija kirjoittaa myös opinnäytetyön ja saa ohjausta siihen. Neljän vuoden opintokokonaisuus valmistaa taideterapeutiksi. Kolmas ja neljäs vuosi toteutetaan mikäli soveltuvia opiskelijoita on riittävästi. Haku ja valinnat Hakuaika toisen vuoden jatkokoulutukseen on Haastatteluja (1h/hakija) pidetään ja Helsingissä. Hakijalta edellytetään peruskoulutuksen käymisen lisäksi:

5 5 - omaa terapiaa on käyty vähintään 30 h ja että se jatkuu edelleen saman terapeutin kanssa - taideateljee I on suoritettu tai tulee suoritetuksi syksyyn mennessä - psykologian opinnot on suoritettu tai ovat meneillään Koulutukseen valitaan opiskelijaa. Valinnoista ilmoitetaan hakijoille mennessä. Aikataulu Opinnoista pidetään ensimmäinen lyhyt orientaatio klo Ensimmäinen koulutusseminaari pidetään torstaista lauantaihin elo-syyskuun vaihteessa. Tarkemmat päivämäärät annetaan viimeistään hyväksymisen yhteydessä. Koulutus päättyy huhti - toukokuussa Hinnat Haastattelun hinta on 120. Koulutuksen hinta opintovuodesta on 2700, joka maksetaan tasaerissä koulutuksen aikana. Hinnat sisältävät alv:n. Kolmannen ja neljännen vuoden hinnat ja aikataulut ilmoitetaan ja vahvistetaan keväällä 2011 tehtävän arvioinnin yhteydessä. Toisena vuotena tulee lisäksi kustannuksia taideateljee II:sta. Kolmannen ja neljännen vuoden opinnoissa tulee lisäkustannuksia yksilöllisestä harjoittelunohjauksesta ja opinnäytetyön ohjauksesta. Koulutuksen opettajat Koulutuksesta vastaa pääopettaja. Lisäksi on vierailevia opettajia ja harjoittelunohjaajat. Kaikilla opettajilla on ekspressiivisen taideterapian tai kuvataideterapian tutkinto ja suurimmalla osalla myös jatkotutkinto. Harjoittelunohjaajilla on myös työnohjaajakoulutus. Psykopatologian opettajalta edellytetään psykiatrian tutkintoa. Opetuskielet suomi ja englanti Tiedustelut Inartes Instituutti Rastilan kartano, Karavaanikatu 4, Helsinki Puh: Sähköposti: inartes@inartes.fi Nettisivut:

6 6 HAKEMUS EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN JATKOKOULUTUKSEEN (40 op) Nimi Henkilötunnus Katuosoite Postinumero ja paikkakunta Puhelin Sähköposti Nykyinen työpaikka ja tehtävä Opinnot ja tutkinnot (oppilaitokset, tutkintojen nimet, tutkintovuodet) Taideopinnot Taideharrastukset

7 7 Oma terapia (taideterapia, psykoterapia, muu; yksilö-, ryhmä-, ajankohta, kesto) Kielitaito Miksi haen koulutukseen Miten arvioin mahdollisuuksiani järjestää työharjoittelua itselleni Päiväys ja allekirjoitus Toimita jatkokoulutuksen opintojen hakemus paperilla viimeistään osoitteeseen Inartes Instituutti Rastilan kartano, Karavaanikatu Helsinki

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA INARTES INSTITUUTTI EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA HAKU PERUSKOULUTUKSEEN keväällä 2010 Ekspressiivinen taideterapia Ekspressiivinen taideterapia kuuluu humanistisen psykologian suuntaukseen.

Lisätiedot

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN PERUSKOULUTUS 2009-2010 (40 op)

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN PERUSKOULUTUS 2009-2010 (40 op) EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN PERUSKOULUTUS 2009-2010 (40 op) Ekspressiivinen taideterapia kuuluu humanistisen psykologian suuntaukseen. Sen viitekehys on fenomenologinen ja eksistentialistinen. Ihmisen

Lisätiedot

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN 1,5 VUODEN PERUSKOULUTUS 2007-2009 (54 op)

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN 1,5 VUODEN PERUSKOULUTUS 2007-2009 (54 op) EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN 1,5 VUODEN PERUSKOULUTUS 2007-2009 (54 op) Ekspressiivinen taideterapia kuuluu humanistisen psykologian suuntaukseen. Sen viitekehys on fenomenologinen ja eksistentialistinen.

Lisätiedot

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN 2,5 VUODEN JATKOKOULUTUS 2007-2010 (126 op)

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN 2,5 VUODEN JATKOKOULUTUS 2007-2010 (126 op) EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN 2,5 VUODEN JATKOKOULUTUS 2007-2010 (126 op) Ekspressiivinen taideterapia kuuluu humanistisen psykologian suuntaukseen. Sen viitekehys on fenomenologinen ja eksistentialistinen.

Lisätiedot

EXPRESSIVE ARTS INSTITUTE INARTES

EXPRESSIVE ARTS INSTITUTE INARTES EXPRESSIVE ARTS INSTITUTE INARTES Taideterapeuttisen ryhmänohjaajan tutkinto 2019-2020 ekspressiivinen taideterapia viitekehyksenä Peruskoulutuksen suorittaneille. Terapeuttisen työn perusteet. Ohjaustoiminnan

Lisätiedot

Sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalan osaajat sekä työyhteisöjen ja henkilöstön kehittäjät

Sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalan osaajat sekä työyhteisöjen ja henkilöstön kehittäjät TYÖNOHJAAJAKOULUTUS - taiteen menetelmien yhdistäminen työnohjaukseen Tavoitteet: Toteutus: Kohderyhmä: Kouluttajat: Työnohjaajakoulutuksen tavoitteena on ammatillinen pätevyys toimia työnohjaajana yksilöille

Lisätiedot

RATKAISUKESKEINEN TAIDETERAPIA

RATKAISUKESKEINEN TAIDETERAPIA Solution Focused Art -kuvataideterapian koulutusohjelma 60 op RATKAISUKESKEINEN TAIDETERAPIA Ratkaisukeskeinen taideterapiakoulutus on aikuiskoulutusta, joka on tarkoitettu terveys-, sosiaali-, kasvatus-,

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Psykodraamaa ja toiminnallista työotetta koulutusta kohtaamiseen

Psykodraamaa ja toiminnallista työotetta koulutusta kohtaamiseen Psykodraamaa ja toiminnallista työotetta koulutusta kohtaamiseen Sininen Kolmio Oy järjestää psyko-ja sosiodraamamenetelmien koulutusta vuonna 2013-14. Koulutuskokonaisuus käsittää 1. Perusvalmiudet psyko-

Lisätiedot

+ + Syntymäpaikkakunta. Siviilisääty Naimisissa Naimaton Eronnut Leski Avoliitto

+ + Syntymäpaikkakunta. Siviilisääty Naimisissa Naimaton Eronnut Leski Avoliitto OLE_TY3 1 *1159901* OLESKELULUPAHAKEMUS TYÖHARJOITTELUN PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, joka olet tulossa Suomeen työtä tai työharjoittelua varten, joka sisältyy valtioiden

Lisätiedot

Psykologian laitos. Professori Taru Feldt. Hakijan päivä JYU. Since

Psykologian laitos. Professori Taru Feldt. Hakijan päivä JYU. Since Psykologian laitos Professori Taru Feldt Hakijan päivä 9.11.2018 JYU. Since 1863. 9.11.2018 1 Psykologian laitos Tehtävä: tuottaa kansainvälisesti arvostettua, korkealaatuista opetusta ja tutkimusta Opiskelijamäärältään

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa.

Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa. Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa. ( Sovellusalueina mm. työnohjaus, kasvatus, koulutus, terapia, taide, seurakuntayö tai muu yhteisöllinen työ. ) TERVETULOA Tarinainstituuttiin! Tarinainstituutti

Lisätiedot

LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Luovuuden asialla jo 4. kertaa 15.1.2015 joulukuu 2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Ketunpolku 3, PL 52, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

Opettajan pedagogisten opintojen info

Opettajan pedagogisten opintojen info Opettajan pedagogisten opintojen info Humanistisen tiedekunnan perustutkinto-opiskelijoille Torstaina klo 16-18, Porthania IV Infon aiheet Opettajan pedagogisten opintojen valintaryhmät 2016 hakutiedot

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 OPH

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 OPH LUKIN VALMISTAVA KULUTUS Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 PH Tavoitteet Parantaa opetuskielen taitoja ja opiskelutaitoja. Antaa valmiuksia toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Mahdollisuuksien

Lisätiedot

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Maailma haltuun Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Koko tutkinnon suorittaminen ulkomailla Tutkintoon johtavaa opiskelua, jonka kesto riippuu suoritettavasta tutkinnosta 2. asteen ammatilliset opinnot Alempi

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen

Lisätiedot

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 Uudet opiskelijat Vuonna 2010 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön, ohjauksen, dramaturgian, valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmiin, teatteriopettajan

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Opettajan pedagogisten opintojen info

Opettajan pedagogisten opintojen info Opettajan pedagogisten opintojen info Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan perustutkinto-opiskelijoille Keskiviikkona klo 14.15 Athenan Sali 167 Infon aiheet Opettajan pedagogisten opintojen valintaryhmät

Lisätiedot

Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa

Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 1 Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 2 Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Koostuvat kahdesta osasta: kasvatustieteen perusopinnoista, 25 op sekä aine- ja syventävien

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy

Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy Koulutuksen tavoitteet Kognitiivisen työnohjaajakoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija saa tiedolliset ja taidolliset valmiudet toimia yksilöiden, ryhmien ja työyhteisöjen työnohjaajana sekä työyhteisöjen

Lisätiedot

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella 4.6.2018 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA (Tanssijan maisteriohjelma)

TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA (Tanssijan maisteriohjelma) Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA (Tanssijan maisteriohjelma) Kaksivuotinen koulutus, 120 op Tanssijantaiteen maisteriohjelma koostuu kahden

Lisätiedot

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, 2014 Maailmalle - nyt! Opiskelu ulkomailla 2 Ensin

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 2 Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 3 Miksi kieliä? Opiskelu on kansainvälistä.

Lisätiedot

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT Sosiaali- ja terveysala/päivitys 12.4.2011 HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATU 1. Tiedonkulku Suunnitellulla tiedonkululla varmistetaan yhteistyö harjoittelupaikan ja oppilaitoksen välillä. - harjoittelupaikassa

Lisätiedot

Yhteisömuusikon erikoistumiskoulutus - Muusikkona sairaala- ja hoivaympäristöissä

Yhteisömuusikon erikoistumiskoulutus - Muusikkona sairaala- ja hoivaympäristöissä Turun Ammattikorkeakoulu Yhteisömuusikon erikoistumiskoulutus - Muusikkona sairaala- ja hoivaympäristöissä Ajankohta 13.09.2018-13.09.2019 Päivämäärät ovat alustavia Missä Taideakatemia, Linnankatu 54-60,

Lisätiedot

Sopimus Opiskelija oppii työssä

Sopimus Opiskelija oppii työssä Oppisopimus Työpaikka/ työpaikkakouluttaja - kouluttaa - arvioi Sopimus Opiskelija oppii työssä Tietopuolinen koulutus oppilaitoksessa monimuotoisesti Opettaja koordinoi, ohjaa, arvioi Tutkintotodistus:

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Kätilö (AMK) Opintojen kesto nuorisokoulutuksessa on 4,5 vuotta ja laajuus

Lisätiedot

Suuntana Yhdysvallat

Suuntana Yhdysvallat Suuntana Yhdysvallat Fulbright Centerin stipendit tutkijoille ja tutkijakoulutettaville Karoliina Kokko, ohjelmapäällikkö Tutkijakoulujen liikkuvuusseminaari 3.2.2010 Fulbright Center Tehtävänä on edistää

Lisätiedot

Jatko-opintoja psykologiasta kiinnostuneille

Jatko-opintoja psykologiasta kiinnostuneille Jatko-opintoja psykologiasta kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Monialakoulutus Etelä-Pohjanmaa v. 2009-2011 hakeutumisen vaiheeseen

OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Monialakoulutus Etelä-Pohjanmaa v. 2009-2011 hakeutumisen vaiheeseen 1. TYÖNHAKIJAN PERUSTIEDOT OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Työnhakijan nimi Sosiaaliturvatunnus Lähiosoite Postinumero Sähköpostiosoite 2. AIKAISEMPI KOULUTUS Postitoimipaikka puh. gsm Pohjakoulutus, suoritusvuosi

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA

HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA 1 HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA Hakeutuminen Tiedon kirjaamis- ja siirtolupa Tietojen kirjaamisen on kysytty lupa kyllä ei Tässä henkilökohtaistamissuunnitelmassa olevia tietoja saa antaa valmistavassa

Lisätiedot

Sosiaalityö. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sosiaalityö. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sosiaalityö Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sosiaalityö on hyvinvoinnin lisäämistä pahoinvoinnin lievittämistä heikommassa

Lisätiedot

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4.

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. Koulutusohjelmakohtainen aineisto Graafisen suunnittelun koulutusohjelma Taiteen kandidaatin tutkinto ->2014 Taiteen kandidaatin tutkinto 2014-> Kandidaatin tutkinto 180

Lisätiedot

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

Saksaan! Johanna Schwartz Saksan Helsingin-suurlähetystö

Saksaan! Johanna Schwartz Saksan Helsingin-suurlähetystö Saksaan! Johanna Schwartz Saksan Helsingin-suurlähetystö Sisällysluettelo: Lyhyt esittely Saksasta Saksan kielen asema Euroopassa Opiskelu Saksassa Saksan kielen yo-palkinto Saksa tänään Yli 80 miljoonaa

Lisätiedot

Tarinainstituutin. -koulutus

Tarinainstituutin. -koulutus Tarinainstituutin -koulutus Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa, sovellusalueina työnohjaus, terapia, kasvatus, koulutus, taide, seurakuntatyö tai muu yhteisöllinen työ. TERVETULOA Tarinainstituuttiin!

Lisätiedot

Saksaan! Dina Heegen DAAD-Lektorin, Turku

Saksaan! Dina Heegen DAAD-Lektorin, Turku Saksaan! Dina Heegen DAAD-Lektorin, Turku Saksa tänään Yli 80 miljoonaa asukasta 16 osavaltiota -> federalismi Pääkaupunki Berliini, 3,4 Miljoonaa asukasta EU-maista suurin asukasluvultaan ja taloudeltaan

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 21.4.2016 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria

Lisätiedot

KEVÄTOPINTOKAUSI alkaa keskiviikkona 11.1.2016 ohjelman mukaisesti klo 09.00 ja päättyy yhteiseen kevätjuhlaan keskiviikkona 25.05.2016.

KEVÄTOPINTOKAUSI alkaa keskiviikkona 11.1.2016 ohjelman mukaisesti klo 09.00 ja päättyy yhteiseen kevätjuhlaan keskiviikkona 25.05.2016. KEVÄTOPINTOKAUSI alkaa keskiviikkona 11.1.2016 ohjelman mukaisesti klo 09.00 ja päättyy yhteiseen kevätjuhlaan keskiviikkona 25.05.2016. VIIKKO-OHJELMA klo ma ti ke to pe 9.00 TIEDOLLINEN JAKSO 10.30 Tauko

Lisätiedot

LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 joulukuu 2014

LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 joulukuu 2014 LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 joulukuu 2014 Opetussuunnitelma Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi LUOVIEN TYÖMENETELMIEN

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

Korkeakouluun ulkomaille. Maailmalle.net Opetushallitus

Korkeakouluun ulkomaille. Maailmalle.net Opetushallitus Korkeakouluun ulkomaille Maailmalle.net Opetushallitus Tietoa opiskelusta ulkomailla www.maailmalle.net tietoa ulkomailla opiskelusta, harjoittelusta sekä vapaaehtoistyöstä maakohtaisia oppaita korkeakoulutukseen

Lisätiedot

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014 1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa

Lisätiedot

Alkuorientaation tavoitteet

Alkuorientaation tavoitteet Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero Kela Muutosilmoitus Opintotuki OT 15 Voit tehdä tämän ilmoituksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit kysyä lisää opiskelijan tukien palvelunumerosta 020 692

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS/AMMATILLINEN KOULUTUS/TREDU

TOISEN ASTEEN KOULUTUS/AMMATILLINEN KOULUTUS/TREDU TOISEN ASTEEN KOULUTUS/AMMATILLINEN KOULUTUS/TREDU Tehtävät ovat päätoimisia ellei tekstissä toisin mainita. Nuorisokoulutukseen valitun pitää ennen viran vastaanottamista esittää rikosrekisterilain 6

Lisätiedot

Tuuleta Osaamistasi Euroopassa

Tuuleta Osaamistasi Euroopassa www.europass.fi Tuuleta Osaamistasi Euroopassa Työ- tai opiskelupaikan hakeminen ja osaamisen osoittaminen ulkomailla Näin kokoat Europassin: mistä Europassin saa, miten sitä käytetään Osaamisen osoittaminen

Lisätiedot

Opettajan pedagogisten opintojen info

Opettajan pedagogisten opintojen info Opettajan pedagogisten opintojen info Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan opiskelijoille Tiistaina klo 14.00 16.00 Biokeskus 3, LS 2402 Infon aiheet Opettajien kelpoisuusvaatimukset Opettajan pedagogisten

Lisätiedot

TANSSI-LIIKETERAPIAN ERIKOISTUMISKOULUTUS 1 Psykoterapeuttisen keho- ja liiketyöskentelyn perusteet, 30 op Jyväskylä, syyskuu 2017 kesäkuu 2018

TANSSI-LIIKETERAPIAN ERIKOISTUMISKOULUTUS 1 Psykoterapeuttisen keho- ja liiketyöskentelyn perusteet, 30 op Jyväskylä, syyskuu 2017 kesäkuu 2018 TANSSI-LIIKETERAPIAN ERIKOISTUMISKOULUTUS 1 Psykoterapeuttisen keho- ja liiketyöskentelyn perusteet, 30 op Jyväskylä, syyskuu 2017 kesäkuu 2018 TANSSI-LIIKETERAPIAN ERIKOISTUMISKOULUTUS 1 Psykoterapeuttisen

Lisätiedot

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO Haluatko vaihtaa pääainetta? TAI Onko sinulla vähintään alempi korkeakoulututkinto toisesta korkeakoulusta ja haluat vaihtaa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun

Lisätiedot

EUROOPAN YMPÄRISTÖKESKUS HAKULOMAKE

EUROOPAN YMPÄRISTÖKESKUS HAKULOMAKE EUROOPAN YMPÄRISTÖKESKUS HAKULOMAKE (Kaikkiin kysymyksiin on vastattava. Tarvittaessa merkittävä ei. Tyhjää tilaa ei saa jättää tai laittaa viivoja. Täytettävä kirjoituskoneella tai painokirjaimin MUSTAA

Lisätiedot

Taideyliopiston opiskelijavalinnat 2018

Taideyliopiston opiskelijavalinnat 2018 Taideyliopiston opiskelijavalinnat 2018 2 Yleistä 2018 valinnoista Valintaoppaat hakusivuilla: www.uniarts.fi/hae-kuvataideakatemiaan www.uniarts.fi/hae-sibelius-akatemiaan www.uniarts.fi/hae-teatterikorkeakouluun

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA

TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen kehittäminen

Lisätiedot

Tarinainstituutin. -koulutus

Tarinainstituutin. -koulutus Tarinainstituutin -koulutus Kuvaoriginaali: Linnunradan mittaaja, Juhani Tammenpää Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa sovellusalueina työnohjaus, terapia, kasvatus, koulutus, taide, seurakuntatyö

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 1. Koulutus- ja opetussuunnittelu, aliprosessit 1. Korkeakoulun koulutusvastuiden strateginen suunnittelu 2. Koulutuksen

Lisätiedot

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja

Lisätiedot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Aikuisten perusopetus 2018 Lisää ohjausta luku- ja kirjoitustaidon koulutus, aikuisten perusopetukseen valmistava koulutus, nykyinen aikuisten perusopetus yhdistyvät oppivelvollisuusiän

Lisätiedot

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012. Hakijan opas

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012. Hakijan opas Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012 Hakijan opas Uudet opiskelijat Vuonna 2012 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön (suomenkielinen), ohjauksen, dramaturgian, valosuunnittelun ja äänisuunnittelun

Lisätiedot

Rehtorin päätös 68/25/2008 11.6.2008 Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot

Rehtorin päätös 68/25/2008 11.6.2008 Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot Rehtorin päätös 68/25/2008 11.6.2008 Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot Teatterikorkeakoulu vahvistaa uudet sivutoimista tuntiopetusta, opintojen ohjausta, opinnäytteiden

Lisätiedot

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA 010851 TYÖHYVINVOINTI 5 op Salo 5.4.-1.6., 12 oppituntia AMK D113, Ylhäistentie 2 KTM Tiina Rantanen Kurssimaksu 62 sekä avoimen yliopiston maksu 50. Erikoiskurssi.

Lisätiedot

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi:

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi: 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu:

Lisätiedot

Hakemus koulutuskokeiluun

Hakemus koulutuskokeiluun Hakemus 1 (5) Hakemus koulutuskokeiluun Koulutuskokeilijan tiedot Sukunimi Etunimet Kutsumanimi Henkilötunnus Äidinkieli Asuinkunta Kotikunta Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Matkapuhelin Sähköposti

Lisätiedot

Tampereen konservatorio

Tampereen konservatorio VALINTAKOEOPAS 2019 - TANSSI Tampereen konservatorio TANSSIJAN PERUSTUTKINTO Kevään 2019 yhteishaku 19.2.-12.3.2019 www.opintopolku.fi ja lisälomake www.tampereenkonservatorio.fi 1. TAMPEREEN KONSERVATORIO

Lisätiedot

ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA

ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA Opetushallituksen päätökset ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen rinnastamisesta

Lisätiedot

Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö

Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus koulutusmuotona Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus on ollut aiemmin Suomessa pääasiassa aikuisten koulutusmuoto ammatillisten tutkintojen suorittamiseen Oppisopimuskoulutuksella

Lisätiedot

Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi)

Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi) Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi) Ammatilliseen koulutukseen suunnatun opiskelijakyselyn tuloksia Juha Vettenniemi ja Raisa Hievanen Kansallinen

Lisätiedot

Opiskelijamäärät ilmoitetaan 20.1.2016 tilanteen mukaan.

Opiskelijamäärät ilmoitetaan 20.1.2016 tilanteen mukaan. TÄYTTÖOHJE 1 (9) Perustiedot 20.1.2016 LUKIOKOULUTUS Yhteystiedot (1 * ) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Koulutusjohtamisen instituutti

Koulutusjohtamisen instituutti OSAAVA FORUM 2015 OPPIMISEN JA OSAAMISEN KOKONAISARKKITEHTUURI KESKI-SUOMESSA: JOHTAMINEN JA ARVIOINTI 13.11.2015 JYVÄSKYLÄ Mika Risku, Instituutin esimies Koulutusjohtamisen instituutti, Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN

JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN HUOLTAJAILTA 29.11.2017 TERVETULOA! Lukion viimeisenä vuonna nuoren mielessä on monia kysymyksiä Mitä haluan omalta tulevaisuudeltani? Mikä minusta

Lisätiedot

ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016. Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta

ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016. Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016 Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta Ajankohtaista abien ohjauksessa OP1-kurssin abivuoden opotunnit ovat olleet 1. ja 3. jaksossa. Hakuinfo järjestetään

Lisätiedot

Lataa Logoart - Marianne de Silva Prado. Lataa

Lataa Logoart - Marianne de Silva Prado. Lataa Lataa Logoart - Marianne de Silva Prado Lataa Kirjailija: Marianne de Silva Prado ISBN: 9789529207862 Sivumäärä: 120 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.28 Mb LogoArtin perustaja Marianne da Silva Prado

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken 25.8.2016 Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Koulutusohjelman opinnot Amanuenssi Hanna Snellman (Fabriikki F3428B) puh.

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat

Yhteiset tutkinnon osat Yhteiset tutkinnon osat 24.5.2018 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017 Uudet yhteiset

Lisätiedot

Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN

Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN 2018-2019 PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN TUTKIMUSALUEET Suositellaan opinnäytetutkielmien sijoittumista Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan tutkimuksen

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen Carita Blomqvist, yksikön päällikkö Urareitti-hankkeen loppuseminaari

Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen Carita Blomqvist, yksikön päällikkö Urareitti-hankkeen loppuseminaari Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen 26.4.2018 Carita Blomqvist, yksikön päällikkö Urareitti-hankkeen loppuseminaari Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen/osaamisen tunnustamisesta ja vertailusta:

Lisätiedot

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO Opiskelu ulkomailla Maailmalle! 15.11.2016 Linda Tuominen, CIMO Opiskelu Työharjoittelu Nuorisotoiminta Vaihtoehtoja kansainvälistymiseen Tutkintoopiskelu Ammatillinen koulutus Vapaaehtoistyö Vaihtoopiskelu

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua Ammattiopisto Luovi Ammattiopisto Luovi luvuin Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos Osa Hengitysliittoa Toimii 25 paikkakunnalla Henkilöstö yli 860 asiantuntijaa Ammatillisessa peruskoulutuksessa

Lisätiedot

Opintoihin orientointi

Opintoihin orientointi Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 2.9.2014 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen

Lisätiedot

Lakimieskoulutus EU:ssa Pohjois-Irlanti

Lakimieskoulutus EU:ssa Pohjois-Irlanti Lakimieskoulutus EU:ssa Pohjois-Irlanti Tietolähde: The Law Society of Northern Ireland huhtikuu 2014 KUVAUS Pohjois-Irlannin KANSALLISESTA LAKIMIESKOULUTUSJRJESTELMST 1. Ammattiin pääsy Korkea-asteen

Lisätiedot

ERITYISTASON RATKAISUKESKEINEN PSYKOTERAPIA

ERITYISTASON RATKAISUKESKEINEN PSYKOTERAPIA ERITYISTASON RATKAISUKESKEINEN PSYKOTERAPIA SEKSUAALISUUDEN SUUNTAUTUMINEN, 90 OP AIKA JA PAIKKA 22.10.2009 joulukuu 2012, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, hyvinvointiyksikkö, Piippukatu 3 / Keskussairaalantie

Lisätiedot

TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS

TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS 1 TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori RS 2012 2 OPINTOTUKI 3 + 2 Tummennetulla merkityt on pakko olla. Loput 70 pistettä

Lisätiedot