Maaseututoimiston ohjeet avustajille ja asiantuntijoille. Tukioikeuksien siirto
|
|
- Pirkko Jaakkola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Maaseututoimiston ohjeet avustajille ja asiantuntijoille Tukioikeuksien siirto IsoValkeinen Maaseutujohtaja Eero Pulkkinen Ylä-Savon maaseutupalvelut
2 Kaleva; Jari
3 MMM : Tietojärjestelmien kehitykseen panostetaan, Maaseutuvirasto prosessiorganisaatioksi Maa-ja metsätalousministeriö, Maaseutuvirasto ja Maanmittauslaitos vastaavat yhdessä tukijärjestelmien häiriöttömästä ja aikataulun mukaisesta toiminnasta. Organisaatioiden välistä yhteistyötä tehostetaan. Maa-ja metsätalousministeriön roolia tietojärjestelmien kehityksessä vahvistetaan. Maaseutuviraston ja Maanmittauslaitoksen tietotekniikan palvelukeskuksen henkilöstöresursseja lisätään valmistelutyön parantamiseksi. Maaseutuvirastoon rekrytoidaan hankejohtaja, jonka tehtävänä on kehittää tietojärjestelmiä yhdessä ministeriön kanssa sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Maaseutuvirasto siirtyy tukiprosessien mukaan järjestettyyn prosessiorganisaatioon. Uudistus parantaa tukien haun, valvonnan, maksatusten ja tietojärjestelmien vuoropuhelua ja toimintaa. Tavoitteena on, että uuden organisaation myötä viraston toiminta tuenhakijoiden ja hallintokumppaneiden näkökulmasta tehostuu. Hankejohtaja siirtyy organisaatiouudistuksen myötä tietohallintojohtajana vastaamaan tietojärjestelmien kehittämisestä ministeriön ja Maaseutuviraston prosessien omistajien kanssa yhdessä määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseksi.
4 Muistettavia Ympäristökorvaus 5-vuotinen viljelykiertosuunnitelma Visu vasta toukokuussa (tehtävä ennen kasvukauden alkua) - > jos samalla vk-suunnitelma -> myöhässä Ympäristökorvauksen tentti tai koulutus Peltomaan laatutesti, kokonaisarviotulos peruslohkoittain EHK Vuoden 2016 maksuhakemus lähetys erikseen Vuoden 2017 sitoumushaku (1 vuotinen) syksyllä 2016
5 Peruslohkomuutokset Yhdistämiset, jaot ja uusien peruslohkojen luonti (suositus 6.5. mennessä) YTA:lle käsittelyaika -> Viljelijä hakee tukia oikeilla / hyväksytyillä pinta-aloilla Korvaus-ja/tai sitoumustiedot Vipuneuvojan laskenta Haun jälkeen tapahtuvat hylkäykset aiheuttavat ongelmia Sähköisessä asioinnissa, yhteenveto ja lähetys välilehti Lähetetty Käsittelyssä Käsitelty Rajakorjaukset lähtevät eteenpäin kunnan hyväksynnän kautta
6 Käyttövaltuudet Varmista avustajana/neuvojana valtuutesi hyvissä ajoin Sähköisesti Tarvittaessa pyydä asiakasta toimittamaan lomake 457 Paperivaltuutus voi onnistua jopa sovittuna tapaamispäivänä, paino sanalla voi
7 Viljelijöille lähetettävä materiaali Postitus huhtikuun puolivälissä Tukihakumuistutus Yhteenvetotuloste(perustuu vuoden 2015 tietoihin) Hakijan tiedot Voimassaolevat/haetut sitoumukset ja sopimukset Osallistumisilmoitukset Nuoren viljelijän tuen tiedot Lohkotiedot Uutta vuonna 2016 (koonti Hakuoppaan lukujen Uutta 2016 kappaleista. Osalle viljelijöistä: Päätös ylimääräisten tukioikeuksien mitätöinnistä (päätöksentekijänä ELY-keskus, mukana postituksessa käytännön syistä)
8 Tukien hakeminen paperilla Paperihaussa pakolliset lomakkeet 101B ja 102B Tarvittaessa 101A, 101D, 102A, 102C, 456 ja 457 Hakemuksen ja liitteet voi toimittaa sähköpostilla Laki sähköisestä asioinnista (13/2003) -viranomaisen pitää pystyä vastaanottamaan asiakirjoja sähköisesti Vastuu lähettäjällä Vastaanottajan on kuitattava saapuneeksi Viranomainen voi vaatia alkuperäistä allekirjoitettuna, jos alkuperä tai eheys epävarma Mavi ei suosittele asiakirjojen toimittamista sähköpostitse
9 Sähköinen haku 9.5. alkaen Viime vuonna Pohjois-Savossa 91 % Apuvälineenä asiakaspalvelussa tulevaisuudessa tukihakuchatti? Emaaseutu-hanke
10 Vipuneuvoja Tulossa ohjelinkki Mavin nettisivuille Lista siitä, mitä Vipuneuvoja tarkistaa ja joitakin asioita, joita se EI tarkista
11 Tukioikeusien siirrot Tarkista Vipu-palvelusta, pitääkö tehdä myös uusi tukioikeuksien hallinnansiirto -> jos > selvitä Etenkin jatkettaessa pellon vuokrasopimusta Tukioikeusrekisteri aukeaa > voit tulostaa liitteen 103A Vipu-palvelusta Hakeminen viimeistään 15.6.
12 Hyviä tukihakupoutia
Oriveden kaupunki maaseutupalvelut maaseutuhallinnon YTA. Markku Mäkelä Viljelijäkoulutus, Oriveden Opisto,
Oriveden kaupunki maaseutupalvelut maaseutuhallinnon YTA Markku Mäkelä Viljelijäkoulutus, Oriveden Opisto, 29.3.2017 Uudet tai vaihtuneet e-mailosoitteet tiedotamme ajankohtaisista sähköpostitse osa viesteistä
Tukihaku 2016. Päätukihaun aikataulut, muutokset hakemisessa ja materiaaleissa. 29.3.2016 ja 31.3.2016. Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 1
Tukihaku 2016 Päätukihaun aikataulut, muutokset hakemisessa ja materiaaleissa 29.3.2016 ja 31.3.2016 Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 1 Päätukihaun aikataulu Alkaa huhtikuun loppupuolella Päättyy 15.6.2016
Tukihaku 2017 Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut Mäntsälä Hyvinkää
Tukihaku 2017 Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut 3.4.2017 Mäntsälä 12.4.2017 Hyvinkää 1 Tukihaun aikataulu 2017 Päätukihaku päättyy 15.6.2017 Sähköinen päätukihaku aukeaa toukokuun alkupuolella ->
Tukihakukoulutus Päätukihaku, aikataulut ja materiaali
Tukihakukoulutus 2017 Päätukihaku, aikataulut ja materiaali Päätukihaun aikataulu Muita päivämääriä Ympäristökorvauksen koulutusvaatimus 30.4.2017. Peltomaan laatutesti toimitettava kuntaan viimeistään
Tukioikeudet, tukioikeussiirrot ja varantohaku. Huhtikuu 2018
Tukioikeudet, tukioikeussiirrot ja varantohaku Huhtikuu 2018 Tukioikeuden perusteella maksettava tuki Perustuki (ja lisäosa) + viherryttämistuki + nuoren viljelijän tuki Hinnat näkyvät tukioikeuslomakkeella
Tukihakukoulutus Päätukihaku, aikataulut ja materiaali
Tukihakukoulutus 2018 Päätukihaku, aikataulut ja materiaali Tukihaun aikataulut Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Kansalliset kotieläintuet Päätukihaku 15.6. asti Myöhästymispäivät Muita päivämääriä Ympäristökorvauksen
EU-avustaja koulutus Kauhava 31.3 Kauhajoki ja 4.4. Seinäjoki
EU-avustaja koulutus 21.3 Kauhava 31.3 Kauhajoki ja 4.4. Seinäjoki 05.04.201 Asialistaa Vuosien 2015 ja 2016 tukipäätökset Tukihakuaikataulut 201 Maksuaikataulut Valvonnassa vastaan tullutta, opiksi meille
Sähköinen asiointi 2014 Päätukihaku Karttakorjaukset
1 Ylikoski Sähköinen asiointi 2014 Päätukihaku Karttakorjaukset Piia Ylikoski Maaseutuvirasto / Tietohallinto-osasto 2 Ylikoski Koulutuksen sisältö: Katsaus sähköön tämän kevään osalta Valtuuttaminen Päätukihaku
Sähköinen asiointi 2014 Päätukihaku Karttakorjaukset
1 Kommeri & Ylikoski Sähköinen asiointi 2014 Päätukihaku Karttakorjaukset Ilkka Kommeri & Piia Ylikoski Maaseutuvirasto / Tietohallinto-osasto 2 Kommeri & Ylikoski Koulutuksen sisältö: Katsaus sähköön
Tukihaku 2018 Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut Hyvinkää Mäntsälä
Tukihaku 2018 Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut 4.4.2018 Hyvinkää 5.4.2018 Mäntsälä 1 Tukihaun aikataulu 2018 Sähköinen päätukihaku aukeaa näillä näkymin vko 16 (16.-20.4) kokonaisuudessaan -> hakemus
Päätukihaun aikataulut, muutokset hakemisessa ja materiaaleissa 2016
Päätukihaun aikataulut, muutokset hakemisessa ja materiaaleissa 2016 Päätukihaun aikataulu Tukihaku alkaa vaiheittain: - 14.4 avautuu lohkomuutokset ja kasvulohkojen ilmoittaminen vipu:ssa - 9.5 avautuu
Tukihaku Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto Lohja Vihti
Tukihaku 2017 Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto 4.4.2017 Vihti 11.4.2017 Lohja Tukihaun aikataulu 2017 Päätukihaku päättyy 15.6.2017 Sähköinen päätukihaku aukeaa toukokuun alkupuolella -> hakemus muokattavissa
YTA-alueiden kuntien. viranomaisten ajankohtaiset asiat. MAATALOUDEN TUKITIEDOTUS- tilaisuus Suonenjoki
YTA-alueiden kuntien MAATALOUDEN TUKITIEDOTUS- tilaisuus 19.3.2019 Suonenjoki viranomaisten ajankohtaiset asiat Ulla Koivisto / Hannu Jyrkkänen Sydän-Savon maaseutupalvelu Kapteeninväylä 5, 70900 Toivala
YTA-alueiden kuntien viranomaisten ajankohtaiset asiat. Maatalouden tukitiedotuskierros Metsäpirtti
YTA-alueiden kuntien viranomaisten ajankohtaiset asiat Maatalouden tukitiedotuskierros 15.4.2019 Metsäpirtti Hae ajoissa viime tippa ei ole hyvä juttu sähköisessä haussa Älä jätä sähköistä hakemista viimeiseen
Sähköinen asiointi 2014 Päätukihaku Karttakorjaukset
1 Kommeri & Ylikoski Sähköinen asiointi 2014 Päätukihaku Karttakorjaukset Matti Ilmonen Laukaan YTA 2 Kommeri & Ylikoski Koulutuksen sisältö: Katsaus sähköön tämän kevään osalta Valtuuttaminen Päätukihaku
Tukipuhvetti Iisalmi. Johanna Andersson MTK maatalouslinja
Tukipuhvetti Iisalmi Johanna Andersson MTK maatalouslinja Tukivuosi 2017 Ei juurikaan muutoksia Muutokset päivitetty hakuoppaaseen Sähköinen versio Mavin sivuilla Lomakkeet siirtyvät Suomi.fi sivustolta
Ajankohtaiset asiat Vipu-palvelussa keväällä 2018 Mavi / Maatalousosasto / - Muutokset Kainuun olosuhteisiin, Jari Korhonen
Ajankohtaiset asiat Vipu-palvelussa keväällä 2018 Mavi / Maatalousosasto / - Muutokset Kainuun olosuhteisiin, Jari Korhonen Sisältö Uudet asiat Päätukihaussa Uudet asiat Vipu-palvelussa Muistettavaa 3
Vipu-palvelu ja sähköinen asiointi
Vipu-palvelu ja sähköinen asiointi Heimolinna 10.4.2017 Susanna Lehtinen Loimaan maaseutupalvelut Päätukihaun aikataulu Peruslohkomuutokset ovat auki Vipussa Uuden lohkon perustaminen, yhdistämiset ja
Alueellinen tukitiedotuskierros Ajankohtaista maaseutupalveluista Ylä-Savon maaseutupalvelut Iisalmi Metsäpirtti
Alueellinen tukitiedotuskierros 2018 Ajankohtaista maaseutupalveluista Ylä-Savon maaseutupalvelut 10.4.2018 Iisalmi Metsäpirtti HAKU 2018: Mitä kunta tekee hakemusta vastaanotettaessa, miten varmistan,
HAKU 2018 Miten varmistan, että kaikki asiat on otettu huomioon hakemusta tehdessä: - Vipu avautuu viikosta 16 alkaen,
HAKU 2018 Miten varmistan, että kaikki asiat on otettu huomioon hakemusta tehdessä: - Vipu avautuu viikosta 16 alkaen, 16.4.2018-15.6.2018 - Hakemuksen teko ajoissa, että kunnassakin ehdittäisiin vilkaista
Viljelijätuki-info Teeriharju 4.4.2016 SOMERON KAUPUNKI. p. (02) 77991 info@somero.fi www.somero.fi
Viljelijätuki-info Teeriharju 4.4.2016 Joensuuntie 20 31400 Riikka Somero Gustafsson, Someron Maaseutyksikkö Tukioikeuksien mitätöinti vuodelta 2015 Ylimääräisten tukioikeuksien mitätöinti johtuu Suomen
Kevät Jussi Joutsiniemi Kati Törmä
Kevät 2017 Tukihakukoulutus 2017 Perustuki Nuoren viljelijän tuki Jussi Joutsiniemi Kati Törmä PERUSTUKI Kaikki alkaa peruslohkoista Tee peruslohkoihin liittyvät jaot ja yhdistämiset sekä täysin uudet
Vipu kartat 2.0. Matti Hokkanen. Tukihakukoulutus maaseutuasiamies Oriveden yhteistoiminta-alue
Vipu kartat 2.0 Matti Hokkanen maaseutuasiamies Oriveden yhteistoiminta-alue Tukihakukoulutus 2019 Esityksen sisältö Kevään aikataulut Uuden kartan esittely Käyttöliittymä Kasvulohkojen luonti Peruslohkomuutokset
Lempäälän maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alue Akaa, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Ylöjärvi
Lempäälän maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alue Akaa, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Ylöjärvi ----------------------------------- maaseutuasiamiehet: Jaakkola Eila, Pulakka
Tukihaun aikataulusta ei voida vielä tässä vaiheessa vuotta kertoa tarkkoja päivämääriä.
1 2 Tukihaun aikataulusta ei voida vielä tässä vaiheessa vuotta kertoa tarkkoja päivämääriä. Kansallisten kotieläintukien haku alkaa helmikuun lopussa ja loppuu 25.3. Päätukihaku on tarkoitus avata yhdessä
Tukihaku, maksatukset
Tukihaku, maksatukset Aino Launto-Tiuttu, Terhi Löfstedt ja Paavo Myllymäki MTK-Varsinais-Suomi Muista tarkistaa viimeiset ohjeet Mavin nettisivuilta, tukiehdoista! Tukihaku 2016 Päätukihaku avautuu 9.5
YTA alueen tietoisku Tukikoulutus 5.4. ja / Eero Laskujärvi
YTA alueen tietoisku Tukikoulutus 5.4. ja 6.4.2017 / Eero Laskujärvi Maakuntauudistus Tukien tavoitteellinen maksuaikataulu 2017 Päätukihaku Peruslohkomuutokset Perustuki Tukioikeuksien siirrot Tukioikeuksien
Vipu Sähköinen tukihaku Kasvulohkojen piirtäminen Tukioikeuksien siirto
Vipu Sähköinen tukihaku Kasvulohkojen piirtäminen Tukioikeuksien siirto Tukihaun aikajana Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Päätukihaku 15.6. asti Kansalliset kotieläintuet Myöhästymispäivät Viljelijäpostitus
Sähköinen asiointi 2014
1 Sähköinen asiointi 2014 Piia Ylikosken & Jani Alkavan Maaseutuvirasto / Tietohallinto-osasto Aineistosta muokannut Anna Setälä Viestintä Oy Tuulihaukka 2 Koulutusmateriaalia http://www.mavi.fi/fi/oppaat-jalomakkeet/sivut/viljelijatukihakukoulutus-2014.aspx
Sähköinen asiointi 2014
1 Alkava & Ylikoski Sähköinen asiointi 2014 Tukihakukoulutus Tampere 13.2 / Oulu 19.2. Piia Ylikoski & Jani Alkava Maaseutuvirasto / Tietohallinto-osasto 2 Alkava & Ylikoski 3 Alkava & Ylikoski Uutta 2014
VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Sinikka Linnakallio Pihtiputaan YTA
VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU Sinikka Linnakallio Pihtiputaan YTA Vipu - Maatilavalikko Osalliset: tietojen päivitys: pankkitilin vaihto, s-posti, puhelinnumero (101D) Käyttöoikeudet: voimassa
Maaseutuviraston ajankohtaiset ja Hyrrän tilannekatsaus
Maaseutuviraston ajankohtaiset ja Hyrrän tilannekatsaus Esko Leinonen Maaseudun kehittämisen kevätpäivät Hämeenlinna Maaseutuviraston ajankohtaiset Leena Tenhola jatkaa ylijohtajana virkakautensa loppuun
VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Matti Ilmonen
VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Matti Ilmonen Aikataulu Lohkotietojen syöttö, lohkomuutokset (yhdistämiset, jaot, rajakorjaukset) avautui Vipu-palvelussa 03.04.
VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Matti Ilmonen Päivi Lehtomäki
VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU Matti Ilmonen Päivi Lehtomäki Olet Vipu-palvelun etusivulla Näet tilasi perusasioita ja tiedotteita Vihreästä yläpalkista löydät lisää maatilatietoja ja sähköisen asioinnin
Päätukihaku Vipu-palvelussa
Päätukihaku Vipu-palvelussa 2019 24.04.2019 Sähköinen hakeminen, oppaat ja lomakkeet Ajantasainen viljelijätukihakumateriaali on saatavilla: Vipu-palvelu: www.ruokavirasto.fi/vipu Oppaat: www.ruokavirasto.fi/viljelijaoppaat
Perustuki. MTK:n tukikoulutus 2015 Juha Levomäki. Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.
Perustuki MTK:n tukikoulutus 2015 Juha Levomäki Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Koulutuksen sisältö Perusteet Tukialueuudistus Ylimääräisten tukioikeuksien mitätöinti
Muutokset kevään koulutusmateriaaliin. Vipu-koulutus
Muutokset kevään koulutusmateriaaliin Vipu-koulutus 4.5.2016 Hakeminen ja hakuajat Haku aukeaa 9.5. Hakemuksen voi tehdä, mutta sitä ei voi palauttaa, sillä jotkin Vipun tarkisteet eivät ole vielä käytössä.
Sähköinen rahoitushaku Hyrrässä. IT-palveluvastaava Juha Mäkitie Maanmittauslaitos / Mitpa 6.11.2015 Turku
Sähköinen rahoitushaku Hyrrässä IT-palveluvastaava Juha Mäkitie Maanmittauslaitos / Mitpa 6.11.2015 Turku Uusi ohjelmakausi 2014-2020 EU:ssa sähköisen asioinnin vaatimus EMKR tukijärjestelmä koostuu kahdesta
TUKIHAKU Ajankohtaista. Asta Herranen Pihtiputaan maaseutuhallinto
TUKIHAKU 2019 Ajankohtaista Asta Herranen Pihtiputaan maaseutuhallinto Aikataulu Ruokavirasto on lähettänyt viikolla 15 muistutuskirjeen tukihaun alkamisesta. Kirjeeseen on koottu myös hakuoppaan Uutta
Peruslohkon korvauskelpoisuus Kasvulohkot
Peruslohkon korvauskelpoisuus Kasvulohkot Tiivistelmä tukihausta iltainfo IsoValkeinen 26.3.2015 Pohjois-Savon ELY-keskus, Tukihallinto - ja valvontaryhmä Nykyinen tukikelpoinen ala määräytynyt pääosin
Ajankohtaista ja vanhan kertausta. Tukihaku-info Hankasalmi Jari Halttunen
Ajankohtaista ja vanhan kertausta Tukihaku-info Hankasalmi 10.4.2019 Jari Halttunen Huhtikuun tukimaksut 11.4. alkaen maksuun tulevat väliaikainen kansallinen erityistuki pohjoisen hehtaarituen lisämaksu
Peruslohkomuutokset & kasvulohkojen jakaminen Viljelijätukihakukoulutus 2015
1 Peruslohkomuutokset & kasvulohkojen jakaminen Viljelijätukihakukoulutus 2015 Maaseutuvirasto / Tietohallinto-osasto 2 Vipu-palvelun kartat 3 Peruslohkomuutokset Peruslohkomuutokset Jako Yhdistäminen
Tukien hakeminen Vipussa. Tukipuhvetti Aulikki Pasanen
Tukien hakeminen Vipussa 14.4.2016 14.4.2016 Ympäri vuoden voit päivittää osallisten tietoja; tilinumeroa, puhelinnumeroa, sähköpostiosoitetta. Jos tulee uusia osallisia tai toinen osallinen muuttuu ensisijaiseksi
Ajankohtaista. Tukihakuinfo 2019 Päivi Lehtomäki
Ajankohtaista Tukihakuinfo 2019 Päivi Lehtomäki Ajankohtaista kevät 2019 Tulevat tukimaksut Tukihakumateriaali Ruokaviraston nettisivut Yhteystiedot ja asiointikanavat Peruslohkomuutokset ja yhteiskäyttölohkot
VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Matti Ilmonen/Petteri Savolainen
VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Matti Ilmonen/Petteri Savolainen Aikataulu https://vipu.ruokavirasto.fi Päätukihaku avautuu 29.4.2019 Lohkomuutokset (yhdistämiset,
viljelijätukihaun aikataulu
Tukihakukoulutus Kevään Kevät 2018 viljelijätukihaun aikataulu Kevään viljelijätukihaun aikataulu Hakuajat ja muut päivämäärät 30.4. Viimeinen mahdollinen päivä hakeutua luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmään
Tukipuhvetti IsoValkeinen. Tukipuhvetti Ulla Koivisto/Aulikki Pasanen
Tukipuhvetti 12.4.2017 IsoValkeinen 1.3.2017 avattiin Chatti, jossa on usea henkilö vastaamassa. Tämä on yhteinen Luoteis-Savon, Ylä--Savon ja Sydän-Savon maaseutupalvelun kanssa. Auki pääsääntöisesti
Maaseutuhallinto. Ajankohtaista. Maatalouden vesiensuojelupäivä Nurmijärvellä
Maaseutuhallinto Ajankohtaista Maatalouden vesiensuojelupäivä Nurmijärvellä 28.1.2019 1 Tukihallinnon organisaatio Maa- ja metsätalousministeriö Ruokavirasto Ely-keskukset Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset
VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Maaseutuhallinnon Keuruun yhteistoiminta-alue Virrat
VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU Maaseutuhallinnon Keuruun yhteistoiminta-alue Virrat 12.4.2019 Aikataulu Lohkomuutokset (yhdistämiset, jaot) hyvissä ajoin/mahdollisimman pian Vipu-palvelussa Päätukihaku
Kunnan/YT-alueen rooli omistajanvaihdoksessa. Maaseutuasiamies Erkki Koukkari Ylä-Savon maaseutupalvelut Vieremä,
Kunnan/YT-alueen rooli omistajanvaihdoksessa Maaseutuasiamies Erkki Koukkari Ylä-Savon maaseutupalvelut Vieremä, 2.11.2017 Neuvonta Keskustelemme suunnitelmista Mitä, miten, milloin ym. Ohjaamme oikean
Vipu kartan uutuudet Perttu Nääppä, Sastamalan YTA
Vipu kartan uutuudet 2019 Perttu Nääppä, Sastamalan YTA Kevään aikataulu Kansalliset kotieläintuet, haku päättyi 25.3.2019 Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki (ennakko + loppumaksu tai
Koulutuksen sisältö. Tukialueuudistus Ylimääräisten tukioikeuksien mitätöinti Tukioikeuksien käyttö Siirrot ja aktiiviviljelijä Kansallinen varanto
Perustuki Koulutuksen sisältö Tukialueuudistus Ylimääräisten tukioikeuksien mitätöinti Tukioikeuksien käyttö Siirrot ja aktiiviviljelijä Kansallinen varanto Tukialueuudistus Kuva uudesta jaottelusta Entinen
Perustuki. (ent. Tilatuki v )
Perustuki (ent. Tilatuki v. 2006-2014) Koulutuksen sisältö Tukialueuudistus Ylimääräisten tukioikeuksien mitätöinti Tukioikeuksien käyttö Siirrot ja aktiiviviljelijä Kansallinen varanto Tukialueuudistus
Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö
Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Mikä muuttuu? Tukijärjestelmien uudistamisen yhteydessä
MAATALOUDEN TUKITIEDOTUSKIERROS
MAATALOUDEN TUKITIEDOTUSKIERROS PIELAVESI, SUOJALA3.4.2019 Luoteis-Savon maaseutupalvelut Hanna-Maria Laukkanen Vuoden 2019 tukihaku aukeaa näillä näkymin huhtikuussa Ennen tukihaun alkua tiloille postitetaan
Haku aukeaa aikaisintaan 15.4.2015
Tukihaku 2015 Haku aukeaa aikaisintaan 15.4.2015 Mitä muuttuu??? Lähes kaikki muuttuu, joten kuunnelkaa ja kyselkää.. ESITYKSEN SISÄLTÖ Tukihaku 2015 / Laukaan YTA AKTIIVIVILJELIJÄ TUKIHAKUMATERIAALI TUKIEN
Korma [Tiedoston otsikko] Ssähkno Maija VIPU-KÄYTTÄJÄN OHJE. SÄHKÖINEN TUKIHAKU 2014 Päätukihaku
Korma [Tiedoston otsikko] Ssähkno Maija VIPU-KÄYTTÄJÄN OHJE SÄHKÖINEN TUKIHAKU 2014 Päätukihaku Sisältö 1 Yleistä sovelluksesta... 3 1.1 Laitteistovaatimukset... 3 1.2 Käyttäjätunnukset ja kirjautumisvaihtoehdot...
Maaseutuyksikkö KaseKa/ Mervi Vähäsöyrinki
Maaseutuyksikkö KaseKa/ Mervi Vähäsöyrinki Tukihaku 2014 Aikataulut Viimeinen hakupäivä on 30.4. ja muutospäivä 16.6. Hakuopas on jo julkaistu mavi.fissä Tukihakumateriaali on tiloilla maaliskuun loppuun
Kaikki muuttuu. Tai ainakin moni asia
Tukihaku 2015 Luomutilaisuus 12.3. ilta Uusi tukijärjestelmä luomutilalla yleiskatsaus Luomusitoumus 2015 Tuki- ja luomuehtojen yhteensovittaminen käytännössä NEUVO2020 Kaikki muuttuu. Tai ainakin moni
Hyrrä Sähköinen asiointi hanke-, yritysja rakennetuissa. Maaseutuvirasto
Hyrrä Sähköinen asiointi hanke-, yritysja rakennetuissa Maaseutuvirasto Mikä on Hyrrä? Hyrrä on uusi maaseudun tukien verkkopalvelu. Hyrrä opastaa hakijan tukiprosessin alusta loppuun - aina tukihakemuksesta
Tukipuhvetti Iisalmi, Savonia
Tukipuhvetti 25.4.2017 Iisalmi, Savonia Ylä-Savon maaseutupalvelut Erkki Koukkari (Pohjana käytetty luvalla Sydän-Savon ko. aineistoa) Vipupalvelun koodit ja rastit, mikä oleellista! Kasvikoodit käytännössä
Valvonnan asiakastyytyväisyys 2016
Valvonnan asiakastyytyväisyys Tutkimuksen taustaa Tämän maataloustukivalvonnan asiakastyytyväisyyskyselyn aineisto on kerätty alkuvuodesta 201. Tutkimuksessa on selvitetty maanviljelijöiden kokemuksia
Vipu kartat, peruslohkomuutokset ja päätukihaku
Vipu kartat, peruslohkomuutokset ja päätukihaku 2019 17.4.2019 Peruslohkomuutokset Peruslohkomuutokset Haetaanko peruslohkot -> kyllä Tilalle haetaan ne peruslohkot, jotka Tukisovelluksen peruslohkohallinnassa
RUOKAVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2019
Määräyksen numero Pvm Asianumero MÄÄRÄYS 1 / 7 5/2019 24.1.2019 379/00.00.01.02.00/2019 RUOKAVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2019 Ruokavirasto on päättänyt maatalouden tukien toimeenpanosta
Tukimuutokset keväällä vt päivitys
Tukimuutokset keväällä 2016 vt 25.1.2016 päivitys 29.1.2016 Tilatuki ja tukioikeudet Perustuki nousee vuodelle 2016 kun maito-, sonni- ja tärkkelysperunalisäosat päättyivät 2015 Timoteilisäosaa (50% täydestä)
MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKUAJOISTA VUONNA 2016
MÄÄRÄYS Pvm. 8.2.2016 Dnro 44/03.00.00/2016 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 2/16 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom., 18 2 mom. Voimassaoloaika:
kartta-asiaa Peruslohkomuutokset Kasvulohkon piirtäminen Korvauskelpoinen lohko Sähköinen haku
kartta-asiaa Peruslohkomuutokset Kasvulohkon piirtäminen Korvauskelpoinen lohko Sähköinen haku Merja Tolari / Anne Valtonen Rantasalmi 17.3.2015 Pieksämäki 25.3.2015 Mikkeli 26.3.2015 Savonlinna 31.3.2015
Tukioikeuksien varantoonvienti käyttämättömyyden perusteella 2019
Tukioikeuksien varantoonvienti käyttämättömyyden perusteella 2019 Perusteet - Tukioikeuksien käytön tarkastelu Varantoon viedään se määrä tukioikeuksia, joka ei ole aktivoitunut kahtena peräkkäisenä vuonna
Tukioikeuksien mitätöinti. Tuki-infot 2016
1 5.4.2016 Tukioikeuksien mitätöinti Tuki-infot 2016 2 Tukioikeuksien mitätöinti Jos tilalla oli tukioikeuksia hallinnassa 15.6.2015, mutta tila ei jättänyt tukihakemusta 2015, kaikki tukioikeudet mitätöidään
Viljelijätukihakukoulutus 2015. Maalis-huhtikuu 2015, 16 tilaisuutta
Viljelijätukihakukoulutus 2015 Maalis-huhtikuu 2015, 16 tilaisuutta Kevät 2015 Tukihakumuistutus Lähetetty maaliskuun ensimmäisellä viikolla Ilmoitus tukihaun alkamisesta Yhteenveto maatilan esitäytetyistä
Vipu-palvelun ominaisuudet ja käyttö. Tietoiseksi EU-tuista- hanke
Vipu-palvelun ominaisuudet ja käyttö Tietoiseksi EU-tuista- hanke ProAgria Etelä-Pohjanmaa Suomen monipuolisin maatalouden ja muiden maaseutuun liittyvien elinkeinojen kehittäjä ja palveluntarjoaja. Palvelumme:
MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2017
MÄÄRÄYS Pvm. 25.1.2017 Dnro 1810/03.00.00/2017 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 66/16 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom., 18 2 mom. Voimassaoloaika:
KAIKKI OIKEIN TUKIHAUSSA 2018
KAIKKI OIKEIN TUKIHAUSSA 2018 Kaikki oikein onnistunut tukihaku 7.6.2018 Iisalmi ja Siilinjärvi Ulla Bovellan ja Marita Jääskeläinen ProAgria Pohjois-Savo KAIKKI KERRANKIN KERRALLA OIKEIN? Tukihaku sujunut
KAIKKI OIKEIN! ONNISTUNUT TUKIHAKU JA VILJAKAUPPA IISALMI, METSÄPIRTTI SIILINJÄRVI, KUNNONPAIKKA
KAIKKI OIKEIN! ONNISTUNUT TUKIHAKU JA VILJAKAUPPA 7.6.2018 IISALMI, METSÄPIRTTI SIILINJÄRVI, KUNNONPAIKKA Luoteis-Savon maaseutupalvelut Hanna-Maria Laukkanen Niina Lohva Vuokrasopimukset Muista seurata
Ajankohtaista ja vanhan kertausta
Ajankohtaista ja vanhan kertausta Tukihaku-info Jämsä 6.4.2019 Maaseutusihteeri Niina Vilen Sähköpostiviestintä Tarkistakaa tuleeko maaseututoimen sähköpostitiedotteet! Esim. 1.4.2019 lähetetty tukihakuinfon
/01.02/2017
A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
Eläin- ja erikoistukien muutokset vuonna 2014
Eläin- ja erikoistukien muutokset vuonna 2014 Maatalousalan De minimis -tuki Maatalousalan De minimis tuesta annettiin uusi asetus 18.12.2013 Komission asetus (EU) N:o 1408/2013, Euroopan unionin toiminnasta
Valvonnan asiakastyytyväisyyskysely 2018 tulokset (Tutkimus maataloustukien hallinnosta ja valvonnasta)
Valvonnan asiakastyytyväisyyskysely tulokset (Tutkimus maataloustukien hallinnosta ja valvonnasta) 20.2.2019 Tutkimuksen taustaa Tämän maataloustukivalvonnan asiakastyytyväisyyskyselyn aineisto on kerätty
Tukihaku Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto Lohja Vihti
Tukihaku 2019 Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto 27.03.2019 Lohja 3.4.2019 Vihti Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto; Vihdin toimipiste: Asemantie 30, Nummela; PL 13, 03101 Nummela; kotisivu: www.inkoo.fi Suorien
Korvauskelpoisuus Lohkomuutokset. EU-avustajien koulutus Äänekoskella
Lohkomuutokset EU-avustajien koulutus Äänekoskella 21.3.2016 Haettavissa olevat korvauskelpoisuudet Kuten vuonna 2015 Mutta: Viljelemättömyyssitoumuslohkot Yli 65-vuotiaalta siirtyvät lohkot Tilusjärjestelylohkoja
Kaiken maailman kaistat ja muut tukihakuun liittyvät asiat. MTK Pohjois-Savo Jari Kajan
Kaiken maailman kaistat ja muut tukihakuun liittyvät asiat MTK Pohjois-Savo 10.4.2017 Jari Kajan Haasteita / Kysymyksiä Budjetti on realismia olettaa, että määrärahat eivät ainakaan lisäänny Tukien tasaaminen
MUISTILISTA YMPÄRISTÖKORVAUKSEEN SITOUTUNEELLE
1 (5) MUISTILISTA YMPÄRISTÖKORVAUKSEEN SITOUTUNEELLE Maa-analyysi ja ojastokartta kuntaan viimeistään 30.9.2015 Jos olet sitoutunut valumavesien hallinta- tai monivuotiset ympäristönurmet -toimenpiteeseen,
Pia-Maria Jokipii. Maaseutuvirasto. #ymmärrän2018
Pia-Maria Jokipii Maaseutuvirasto #ymmärrän2018 Ymmärrän!-seminaari Selkeä uutiskirje saavuttaa viljelijät Pia-Maria Jokipii, Maaseutuvirasto @PiaMariaJ Maaseutuvirasto Maaseutuvirasto Vastaamme EU:n maataloustukirahaston
Ajankohtaista. Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Jari Halttunen Korpilahti
Ajankohtaista Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Jari Halttunen 5.4.2017 Korpilahti Yleistä asiaa Hakuaikana YTA-alue auttaa Autamme mielellämme Laukaan YTA, päivystysnumero 040-732 8659 päätukihaunaikana
Tukihaku Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto Porvoo
Tukihaku 2018 Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 10.4.2018 Porvoo Ritva Heikkilä Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 1 Tukihaun aikataulut Päätukihaku avautuu huhtikuun puolivälissä - peruslohkomuutokset
Luomu muistutettavia asioita
Luomu muistutettavia asioita Eläinmääräilmoitukset tehdään Vipussa tai lomakkeella 461 Luomukotieläinsitoumuksen antaneen on ilmoitettava siipikarja, sekä mahdolliset tuotantotauot jos eläintiheys ei täyty
Tukihakumateriaali Pia-Maria Jokipii (Tampere) Noora Malkamäki (Oulu) Susanna Jansson (Turku)
Tukihakumateriaali 2014 Pia-Maria Jokipii (Tampere) Noora Malkamäki (Oulu) Susanna Jansson (Turku) Aikataulut 2014 Hakuopas julkaistaan mavi.fissä helmikuun aikana Sähköinen tukihaku aukeaa maaliskuun
Muutokset Hakuoppaassa 2015
Muutokset Hakuoppaassa 2015 Hakuopas julkaistaan 16.3.2015. Tähän listaan kootaan julkaisun jälkeen tulleet muutokset. 16.3. jälkeen tulleet muutokset Hakuoppaaseen on muutettu 25.3. kaikki tukihaun päättymistä
Maaseutuviraston määräyskokoelma
MAASEUTUVIRASTO Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI MÄÄRÄYS Pvm 19.3.2013 Dnro 725/54/2013 Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 9/13 Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista
Tukien hakeminen 25. kerta eu-aikana
Tukien hakeminen 25. kerta eu-aikana ja 5. kerta tätä eu-kautta hakuaika päättyy maanantaina17.6. www.ruokavirasto.fi Mihin ongelmiin törmäämme kunnissa ja mitä niille pitää tehdä tai on tehtävissä vuokrasopimukset
EU viljelijätukikoulutus 2014
EU viljelijätukikoulutus 2014 LFA ja Ympäristötuki Tilatuki Tilatukioikeuksien siirrot P Pethman Haikula Oy 1.4.2014 1 LFA ja LFA-lisäosa, sekä Ympäristötuki 2014 Päättyviä sitoumuksia voi jatkaa vuodella
Kasvulohkolomakkeen siirtoaineiston toimittaminen Sähköiseen tukihakuun
Pertti Savela 24.03.2015 ProAgria Keskusten Liitto OHJE Kasvulohkolomakkeen siirtoaineiston toimittaminen Sähköiseen tukihakuun Tukipalvelu WebWisun käyttäjille Ohjelmatuki ja muut yhteydenotot it-ohjelmistoihin
Kasvulohkolomakkeen siirtoaineiston toimittaminen Sähköiseen tukihakuun
Pertti Savela 11.04.2016 ProAgria Keskusten Liitto OHJE Kasvulohkolomakkeen siirtoaineiston toimittaminen Sähköiseen tukihakuun Tukipalvelu WebWisun käyttäjille Ohjelmatuki ja muut yhteydenotot it-ohjelmistoihin
Vipuneuvojan tarkisteet 2017
Vipuneuvojan tarkisteet 2017 Lähetyksen estävät huomautukset Et ole hakenut yhtäkään tukea. Peruslohkolla ei ole yhtään kasvulohkoa. Peruslohkolla on kartalle kohdentamattomia kasvulohkoja. Kasvulohkojen
Jos vaihdat tuotantosuuntaa
Jos vaihdat tuotantosuuntaa 0 Maidontuottajaksi *osallistumisilmoitus maidontuotannon tukijärjestelmiin L 282 (C-alue) * osallistumisilmoitus eläinpalkkioihin L 184 * ilm. eläintenpitäjäksi ja pitopaikaksi
Tukihaku Huittisten yhteistoiminta-alue. Koulutusmateriaali perustuu Ruokaviraston aineistoon ja muutokset ovat mahdollisia
Tukihaku 2019 9.4.2019 Huittisten yhteistoiminta-alue Koulutusmateriaali perustuu Ruokaviraston aineistoon ja muutokset ovat mahdollisia Tukien hakeminen 30.4.2019 Ympäristökorvauksen koulutusvaatimus
Perustuki, kevään 2015 koulutuksen taustamateriaali
1 (8) Perustuki, kevään 2015 koulutuksen taustamateriaali TUKIALUEUUDISTUS Tiloja, joilla on vuoden 2014 tietojen perusteella, lohkoja sekä uudella AB-alueella että uudella C- alueella, on hieman alle
Siikalatvan yhteistoiminta-alue
n yhteistoiminta-alue -Haapaveden, Pyhännän, n, Vaalan ja Vihannin kuntien alueet -Tuenhakijoita n. 930, joista kotieläintiloja n. 420 -Viljelyksessä oleva peltoala n 43 500 ha, -Nautaeläimiä n 26 000
Vipu-palvelun ominaisuudet ja käyttö. Tietoiseksi EU-tuista- hanke Tuomas Pennala Kasvintuotannon asiantuntija
Vipu-palvelun ominaisuudet ja käyttö Tietoiseksi EU-tuista- hanke Tuomas Pennala Kasvintuotannon asiantuntija ProAgria Etelä-Pohjanmaa Suomen monipuolisin maatalouden ja muiden maaseutuun liittyvien elinkeinojen
KÄYTTÖVALTUUKSIEN HAKU- JA MYÖNTÖPROSESSI
KÄYTTÖVALTUUKSIEN HAKU- JA MYÖNTÖPROSESSI Maaseutuviraston Mavi Hd (Iacstuki) vastaa maataloushallinnon sovellusten käyttövaltuuksien myönnöstä ja toteutuksesta Sovellukset, joiden oikeuksia tehdään Mavissa