EUROOPAN PARLAMENTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN PARLAMENTTI"

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta 2008/0160(COD) TARKISTUKSET Lausuntoluonnos David Martin (PE v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi hyljetuotteiden kaupasta (KOM(2008)0469 C6-0295/ /0160(COD)) AM\ doc PE v01-00

2 AM_Com_LegOpinion PE v /13 AM\ doc

3 22 Michl Ebner Johdanto-osan 2 kappale (2) Hylkeitä pyydetään yhteisössä ja sen ulkopuolella, koska niistä saadaan tuotteita ja tavaroita kuten lihaa, öljyä, hylkeenrasvaa, turkisnahkoja ja niistä valmistettuja tavaroita, joita myydään monilla markkinoilla, myös yhteisössä. (2) Hylkeitä tapetaan yhteisössä ja sen ulkopuolella, koska niistä saadaan tuotteita ja tavaroita kuten lihaa, öljyä, hylkeenrasvaa, turkisnahkoja ja niistä valmistettuja tavaroita, joita myydään monilla markkinoilla, myös yhteisössä. Pyynnin käsitettä käytetään epätäsmällisesti ja liian suppeasti, koska sillä viitataan ainoastaan inuiittiyhteisöjen harjoittamaan perinteiseen hylkeenpyyntiin, jolloin unohdetaan julkisuudessa eniten huolta aiheuttava hylkeiden teurastus kantojen sääntelyä tai kaupallista hyödyntämistä varten. Koska EU kuitenkin rahoittaa hylkeiden tappamista yhteisön sisällä, on ristiriitaista asettaa tuontikielto. 23 Jens Holm Johdanto-osan 6 kappale (6) Sisämarkkinoiden nykyisen pirstaloituneisuuden poistamiseksi on tarpeen säätää yhdenmukaisista säännöistä ja ottaa samalla huomioon eläinten hyvinvointia koskevat näkökohdat. Tässä tarkoituksessa on aiheellista kieltää hyljetuotteiden saattaminen markkinoille. (6) Sisämarkkinoiden nykyisen pirstaloituneisuuden poistamiseksi ja Euroopan kansalaisten eläinten hyvinvointia koskevien huolenaiheiden sekä luonnonsuojelunäkökohtien huomioon ottamiseksi on tarpeen säätää mainittuihin näkökohtiin perustuvista yhdenmukaisista säännöistä. Näissä tarkoituksissa on aiheellista kieltää hyljetuotteiden saattaminen markkinoille. AM\ doc 3/13 PE v01-00

4 Asetuksen tarkoituksena on myös eläinten hyvinvointia koskevien huolenaiheiden sekä luonnonsuojelunäkökohtien huomioon ottaminen. Mainittujen näkökohtien korostaminen on tärkeää myös tiettyjen WTO:n sääntöjen noudattamisen kannalta. 24 Caroline Lucas Verts/ALE-ryhmän puolesta Johdanto-osan 10 kappale (10) Tässä asetuksessa säädettävillä kielloilla olisi vastattava kansalaisten ilmaisemaan eläinten hyvinvointia koskevaan huoleen siitä, että yhteisön markkinoille saatetaan tai kolmansista maista tuodaan ehkä sellaisia hyljetuotteita, jotka ovat peräisin hylkeistä, jotka on tapettu ja nyljetty siten, että niille on ehkä aiheutettu vältettävissä olevaa kipua, tuskaa tai muuta kärsimystä. (10) Tässä asetuksessa säädettävillä kielloilla olisi vastattava kansalaisten ilmaisemaan eläinten hyvinvointia koskevaan huoleen siitä, että yhteisön markkinoille saatetaan tai kolmansista maista tuodaan ehkä sellaisia hyljetuotteita, jotka ovat peräisin hylkeistä, jotka on tapettu ja nyljetty siten, että niille on ehkä aiheutettu kipua, tuskaa tai muuta kärsimystä. "Vältettävissä oleva" -termin poistaminen on perusteltua, koska kaikki todisteet viittaavat siihen, että EU:n kansalaiset ovat huolissaan kaikesta hylkeenpyynnin aiheuttamasta kärsimyksestä, eivät vain vältettävissä olevasta kärsimyksestä. Vältettävissä oleva kärsimys saattaa olla merkittävää, koska sen määrää ei voida arvioida täsmällisesti. 25 Caroline Lucas Verts/ALE-ryhmän puolesta Johdanto-osan 13 kappale (13) Hylkeitä perinteisesti toimeentulonsa (13) Hylkeitä perinteisesti toimeentulonsa PE v /13 AM\ doc

5 varmistamiseksi metsästävien inuiittiyhteisöjen taloudellisille ja sosiaalisille perusoikeuksille ei saisi aiheutua haitallisia vaikutuksia. Hylkeenpyynti on erottamaton osa inuiittiyhteiskunnan jäsenten kulttuuria ja identiteettiä. Se on pyytäjälle tulonlähde ja osa tämän toimeentuloa. Sen vuoksi inuiittiyhteisöjen toimeentulonsa edistämiseksi harjoittamasta perinteisestä hylkeenpyynnistä peräisin olevien hyljetuotteiden ei pitäisi kuulua tässä asetuksessa säädettyjen kieltojen piiriin. varmistamiseksi metsästävien inuiittiyhteisöjen taloudellisille ja sosiaalisille perusoikeuksille ei aiheudu haitallisia vaikutuksia tästä asetuksesta, koska toimeentulon perustana toimiva pyynti sisältää vain henkilökohtaisen ja asianomaisen perheen kulutuksen (eikä se näin ollen ole yhteisön sisäistä kauppaa). Inuiittiyhteisöjen toimeentulonsa tarkoituksiin harjoittamasta perinteisestä hylkeenpyynnistä peräisin olevien hyljetuotteiden, jotka saatetaan EU:n markkinoille vain kulttuurivaihtoa varten, kuten opetus- tai seremoniatarkoituksissa, ei pitäisi kuulua tässä asetuksessa säädettyjen kieltojen piiriin. This amendment acknowledges an exception for seal products derived from Inuit hunts that are traded as part of a non-commercial cultural exchange. Because subsistence hunting (as that term is normally and properly understood) by its nature involves personal or family consumption only, and does not involve placing seal products on the market or importing or exporting them, seal products from these subsistence hunts do not fall within the Regulation, which deals with international trade. However, this amendment recognizes that in some instances, Inuit seal products may enter or exit the EU as part of a non-commercial, cultural exchange. This amendment allows that trade to continue to preserve tradition and culture. (Kääntäjän huomautus: a ei ole käännetty, koska sen pituus ylittää sallitun merkkimäärän.) 26 Jens Holm 1 artikla Tässä asetuksessa vahvistetaan yhdenmukaiset säännöt hyljetuotteiden saattamisesta Euroopan yhteisön Tässä asetuksessa vahvistetaan yhdenmukaiset säännöt hyljetuotteiden saattamisesta Euroopan yhteisön AM\ doc 5/13 PE v01-00

6 markkinoille, tuonnista yhteisöön, kauttakulusta yhteisön kautta ja viennistä yhteisöstä. markkinoille, tuonnista yhteisöön, kauttakulusta yhteisön kautta ja viennistä yhteisöstä sekä otetaan huomioon eläinten hyvinvointia koskevat huolenaiheet ja luonnonsuojelunäkökohdat. Asetuksen tarkoituksena on ottaa huomioon jäsenvaltioiden ja EU:n kansalaisten eläinten hyvinvointia koskevat huolenaiheet sekä luonnonsuojelunäkökohdat. Nämä tavoitteet olisi mainittava erityisesti. 27 Caroline Lucas Verts/ALE-ryhmän puolesta 2 artikla 2 kohta 2. 'hyljetuotteilla' kaikkia, joko käsiteltyjä tai käsittelemättömiä tuotteita, jotka ovat peräisin tai jotka on saatu hylkeistä, myös lihaa, öljyä, hylkeenrasvaa ja raakoja, parkittuja tai muokattuja turkisnahkoja, levyjen, ristien ja muihin samankaltaisiin muotoihin koottuja turkisnahkoja ja hylkeiden turkisnahoista tehtyjä tavaroita; 2. 'hyljetuotteilla' kaikkia, joko käsiteltyjä tai käsittelemättömiä tuotteita, jotka ovat peräisin tai jotka on saatu hylkeistä, myös lihaa, öljyä, hylkeenrasvaa, sisäelimiä ja raakoja, parkittuja tai muokattuja turkisnahkoja, levyjen, ristien ja muihin samankaltaisiin muotoihin koottuja turkisnahkoja ja hylkeiden turkisnahoista tehtyjä tavaroita lukuun ottamatta inuiittiyhteisöjen hylkeenpyynnistä peräisin olevia hyljetuotteita, joita inuiittiyhteisöt vaihtavat keskenään eikaupallisesti kulttuuri-, opetus- ja/tai seremoniatarkoituksissa; Kun hyljetuotteiden määritelmää muutetaan, inuiittiyhteisöjä koskevaa poikkeusta sovelletaan tuontiin, vientiin ja EU:n sisäiseen kauppaan. PE v /13 AM\ doc

7 28 Peter Šťastný 12 artikla 1 ja 2 kohta Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Asetuksen 3 ja 4 artiklaa sovelletaan kuuden kuukauden kuluttua asetuksen voimaantulopäivästä, paitsi jos 3 artiklan 3 kohdassa, 5 artiklan 5 kohdassa, 6 artiklan 2 kohdassa ja 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut täytäntöönpanotoimenpiteet eivät ole tuolloin voimassa, jolloin niitä sovelletaan kyseisten täytäntöönpanotoimenpiteiden voimaantuloa seuraavasta päivästä lähtien. Tämä asetus tulee voimaan kaksikymmentäneljä kuukautta sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Asetuksen 3 ja 4 artiklaa sovelletaan kahdenkymmenenneljän kuukauden kuluttua asetuksen voimaantulopäivästä, paitsi jos 3 artiklan 3 kohdassa, 5 artiklan 5 kohdassa, 6 artiklan 2 kohdassa ja 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut täytäntöönpanotoimenpiteet eivät ole tuolloin voimassa, jolloin niitä sovelletaan kyseisten täytäntöönpanotoimenpiteiden voimaantuloa seuraavasta päivästä lähtien. 29 Michl Ebner Liite II 2 kohta otsikko 2. Metsästysvälineet 2. Metsästys- ja tainnutusvälineet Pyynnin käsitettä käytetään epätäsmällisesti ja liian suppeasti, koska sillä viitataan ainoastaan inuiittiyhteisöjen harjoittamaan perinteiseen hylkeenpyyntiin, kun ehdotuksen tavoitteena on varmistaa eläinten hyvinvointia koskevat tiukat standardit kaikenlaiselle hylkeiden tappamiselle. AM\ doc 7/13 PE v01-00

8 30 Peter Šťastný Liite II 2 kohta Hylkeiden tappamiseen käytetyt välineet määritellään yksityiskohtaisesti. Lainsäädännössä ja muissa vaatimuksissa määritellään selkeästi, millaisia välineitä saa käyttää poikasten tainnuttamiseen ja/tai tappamiseen ja millaisia välineitä saa käyttää täysikasvuisten hylkeiden tainnuttamiseen ja/tai tappamiseen. Hylkeiden tappamiseen käytetyt välineet määritellään yksityiskohtaisesti. Lainsäädännössä ja muissa vaatimuksissa määritellään selkeästi, millaisia välineitä saa käyttää hylkeiden tainnuttamiseen ja/tai tappamiseen laji- ja ikäkohtaisesti. 31 Peter Šťastný Liite II 3 kohta Laaditaan erityiset vaatimukset asianmukaisten seurantamenetelmien käyttämisestä: metsästäjä velvoitetaan varmistamaan, että hylje on peruuttamattomasti tajuton ennen verenlaskua ja ennen siirtymistä seuraavaan hylkeeseen. Laaditaan erityiset vaatimukset asianmukaisten seurantamenetelmien käyttämisestä: yksi metsästäjistä velvoitetaan varmistamaan, että hylje on peruuttamattomasti tajuton ennen verenlaskua ja ennen siirtymistä seuraavaan hylkeeseen. Tämän ehdon tavoitteena on varmistaa, että eläin on selvästi ja peruuttamattomasti tajuton ennen verenlaskua, jotta voidaan välttää mahdollisuus siitä, että eläin palaa tajuihinsa. Nykyisessä tekstissä annetaan ymmärtää, että hylkeenpyyntiä harjoitetaan henkilökohtaisesti ja että saman metsästäjän on suoritettava kolmen vaiheen menettelyn kukin vaihe. Pyyntialuksen miehistö työskentelee yleensä ryhmänä, jolloin yksi metsästäjä ampuu eläimen ja toinen tarkistaa, että se on tajuton. PE v /13 AM\ doc

9 32 Peter Šťastný Liite II 4 kohta Vaatimuksena on, että jokaisen eläimen veri on laskettava välittömästi riittävän tainnutuksen jälkeen ennen kuin siirrytään seuraavan eläimen tainnuttamiseen. Vaatimuksena on, että jokaisen eläimen veri on laskettava välittömästi sen jälkeen, kun on todettu, että eläin on peruuttamattomasti tajuton. Tämän ehdon tavoitteena on varmistaa, että eläimen veri lasketaan mahdollisimman pian tainnutuksen jälkeen, jotta voidaan välttää mahdollisuus siitä, että eläimelle aiheutetaan tarpeetonta kärsimystä. Tajuttomilla tai kuolleilla hylkeillä esiintyy usein merkittäviä refleksinomaisia liikkeitä minuuttien ajan, joten metsästäjä ei voi asianmukaisesti laskea hylkeen verta välittömästi riittävän tainnutuksen jälkeen. Toteamalla eläimen tila asianmukaisesti voidaan varmistaa, että se on tunnoton ja peruuttamattomasti tajuton. 33 Peter Šťastný Liite II 5 kohta 5. Metsästysolosuhteet Poistetaan. Yksityiskohtaisten vaatimusten tarkoituksena on varmistaa, että hylje ja/tai metsästäjä on riittävän vakaa ja että kohde näkyy selvästi. Myös muita, tällaisen metsästyksen kannalta olennaisia tekijöitä säännellään. AM\ doc 9/13 PE v01-00

10 On epärealistista määritellä metsästyksen ympäristöolot, sillä jääolot ja -peite, meritilanne, tuulensuunta, etäisyys rannasta ja sademäärä vaikuttavat niihin. Metsästäjät mukauttavat pyyntitapojaan näiden voimakkaasti muuttuvien ympäristöolojen mukaan. Metsästäjän tai hylkeen vakautta on vaikea, ellei suorastaan mahdoton, määritellä eikä siitä ole järkevää antaa lainsäädäntöä. 34 Michl Ebner Liite II 5 kohta 5. Metsästysolosuhteet 5. Olosuhteet Yksityiskohtaisten vaatimusten tarkoituksena on varmistaa, että hylje ja/tai metsästäjä on riittävän vakaa ja että kohde näkyy selvästi. Myös muita, tällaisen metsästyksen kannalta olennaisia tekijöitä säännellään. Yksityiskohtaisten vaatimusten tarkoituksena on varmistaa, että hylje ja/tai hylkeen tappava henkilö on riittävän vakaa ja että kohde näkyy selvästi. Myös muita, tällaisen tappamisen kannalta olennaisia tekijöitä säännellään. Pyynnin käsitettä käytetään epätäsmällisesti ja liian suppeasti, koska sillä viitataan ainoastaan inuiittiyhteisöjen harjoittamaan perinteiseen hylkeenpyyntiin, kun ehdotuksen tavoitteena on varmistaa eläinten hyvinvointia koskevat tiukat standardit kaikenlaiselle hylkeiden tappamiselle. 35 Michl Ebner Liite II 6 kohta 6. Metsästäjien koulutus 6. Koulutus Metsästäjällä on oltava tiettyä tasoa Hylkeen tappavalla henkilöllä on oltava PE v /13 AM\ doc

11 vastaavat, hylkeiden biologiaa, metsästystapoja ja ns. kolmen vaiheen menettelyä koskevat tiedot ja taidot. Hänen on osattava käyttää metsästysvälineitä ja esimerkiksi suoritettava ampumakoe. Kolmen vaiheen menettely tarkoittaa, että ensin eläin isketään tainnoksiin tai ammutaan, minkä jälkeen varmistetaan, että eläin on peruuttamattomasti tajuton tai kuollut (esim. räpytysrefleksi tai kallon tunnustelu), ja lopuksi lasketaan eläimen veri sen varmistamiseksi, että hylje lopetetaan aiheuttamatta vältettävissä olevaa kipua, tuskaa ja kärsimystä. tiettyä tasoa vastaavat, hylkeiden biologiaa, tappamistapoja ja ns. kolmen vaiheen menettelyä koskevat tiedot ja taidot. Hänen on osattava käyttää tappamis- ja tainnutusvälineitä ja esimerkiksi suoritettava ampumakoe. Kolmen vaiheen menettely tarkoittaa, että ensin eläin isketään tainnoksiin tai ammutaan, minkä jälkeen varmistetaan, että eläin on peruuttamattomasti tajuton tai kuollut (esim. räpytysrefleksi tai kallon tunnustelu), ja lopuksi lasketaan eläimen veri sen varmistamiseksi, että hylje lopetetaan aiheuttamatta vältettävissä olevaa kipua, tuskaa ja kärsimystä. Pyynnin käsitettä käytetään epätäsmällisesti ja liian suppeasti, koska sillä viitataan ainoastaan inuiittiyhteisöjen harjoittamaan perinteiseen hylkeenpyyntiin, kun ehdotuksen tavoitteena on varmistaa eläinten hyvinvointia koskevat tiukat standardit kaikenlaiselle hylkeiden tappamiselle. 36 Peter Šťastný Liite II 8 kohta Ulkopuolisen tahon on voitava seurata metsästystä, joten sitä koskevien hallinnollisten ja logististen esteiden on oltava mahdollisimman pienet. Ulkopuolisen tahon on voitava tarkkailla metsästystä, joten sitä koskevien hallinnollisten ja logististen esteiden on oltava mahdollisimman pienet. Liitteessä II on jo vaatimus, jonka mukaan riippumattomat tarkkailijat seuraavat hylkeenpyyntiä. Tarkkailijana olevan ulkopuolisen tahon tehtävänä on usein tarkkailla eikä "seurata" metsästystä samalla tavoin kuin koulutettu ja kokenut valvontaviranomainen tekisi. AM\ doc 11/13 PE v01-00

12 37 Michl Ebner Liite II 9 kohta Säädetään selkeistä sekä metsästäjiä että tarkastajia koskevista raportointivaatimuksista, joiden mukaan on ilmoitettava, missä ja miten eläimet on tapettu ja mitä aseita ja ammuksia käytetty. Lisäksi on raportoitava asiaankuuluvista ympäristötekijöistä. Säädetään selkeistä sekä hylkeitä tappavia henkilöitä että tarkastajia koskevista raportointivaatimuksista, joiden mukaan on ilmoitettava, missä ja miten eläimet on tapettu ja mitä aseita ja ammuksia käytetty. Lisäksi on raportoitava asiaankuuluvista ympäristötekijöistä. Pyynnin käsitettä käytetään epätäsmällisesti ja liian suppeasti, koska sillä viitataan ainoastaan inuiittiyhteisöjen harjoittamaan perinteiseen hylkeenpyyntiin, kun ehdotuksen tavoitteena on varmistaa eläinten hyvinvointia koskevat tiukat standardit kaikenlaiselle hylkeiden tappamiselle. 38 Michl Ebner Liite II 10 kohta Kerätään ja systemoidaan tilastotietoja metsästyksestä, sovellettavien vaatimusten täyttämättä jättämisestä ja täytäntöönpanotoimista. Kerätään ja systemoidaan tilastotietoja hylkeiden tappamisesta, sovellettavien vaatimusten täyttämättä jättämisestä ja täytäntöönpanotoimista. Pyynnin käsitettä käytetään epätäsmällisesti ja liian suppeasti, koska sillä viitataan ainoastaan inuiittiyhteisöjen harjoittamaan perinteiseen hylkeenpyyntiin, kun ehdotuksen tavoitteena on varmistaa eläinten hyvinvointia koskevat tiukat standardit kaikenlaiselle PE v /13 AM\ doc

13 hylkeiden tappamiselle. AM\ doc 13/13 PE v01-00

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2008/0160(COD) 17.12.2008 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 12.11.2008 2008/0160(COD) LAUSUNTOLUONNOS ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0028(COD) Mietintöluonnos Cristian-Silviu Bușoi. PE557.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0028(COD) Mietintöluonnos Cristian-Silviu Bușoi. PE557. EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 28.4.2015 2015/0028(COD) TARKISTUKSET 10-49 Mietintöluonnos Cristian-Silviu Bușoi (PE552.005v01-00) Hyljetuotteiden kaupasta (COM(2015)0045

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. hyljetuotteiden kaupasta annetun asetuksen (EY) N:o 1007/2009 muuttamisesta

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. hyljetuotteiden kaupasta annetun asetuksen (EY) N:o 1007/2009 muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.2.2015 COM(2015) 45 final 2015/0028 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS hyljetuotteiden kaupasta annetun asetuksen (EY) N:o 1007/2009 muuttamisesta (ETA:n

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 11.2.2009 2008/0108(CNS) TARKISTUKSET 2-5 Lausuntoluonnos Bogusław Sonik (PE419.909v01-00) maatalouden

Lisätiedot

A8-0186/13 EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2015/..., annettu...

A8-0186/13 EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2015/..., annettu... 2.9.2015 A8-0186/13 Tarkistus 13 Vicky Ford sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta Mietintö Cristian-Silviu Buşoi Hyljetuotteiden kauppa COM(2015)0045 C8-0037/2015 2015/0028(COD) A8-0186/2015

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 16. syyskuuta 2015 (OR. en) 2015/0028 (COD) PE-CONS 44/15 ENV 447 AGRI 370 MI 436 COMER 93 PECHE 231 CODEC 974 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 31.3.2015 2015/0028(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi hyljetuotteiden kaupasta

Lisätiedot

KOMPROMISSITARKISTUKSET 1-5

KOMPROMISSITARKISTUKSET 1-5 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.10.2009 2009/0035(COD) KOMPROMISSITARKISTUKSET 1-5 Mietintöluonnos (PE421.432v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-10. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0250(COD) 13.11.2014. Mietintöluonnos Sorin Moisă (PE539.749v01-00)

TARKISTUKSET 1-10. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0250(COD) 13.11.2014. Mietintöluonnos Sorin Moisă (PE539.749v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 13.11.2014 2014/0250(COD) TARKISTUKSET 1-10 Mietintöluonnos Sorin Moisă (PE539.749v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

TARKISTUKSET 2-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0138(COD) Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE v01-00)

TARKISTUKSET 2-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0138(COD) Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 9.11.2011 2011/0138(COD) TARKISTUKSET 2-8 Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE474.076v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta 25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D050799/04.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D050799/04. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. elokuuta 2017 (OR. en) 11810/17 AGRILEG 163 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 29. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D050799/04 Asia: Neuvoston

Lisätiedot

U 55/2008 vp. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

U 55/2008 vp. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila U 55/2008 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi hyljetuotteiden kaupasta (hyljetuotteiden kauppa) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2017 (OR. en) 5896/17 AGRILEG 26 VETER 10 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 1. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D049061/02 Asia:

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D032598/06.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D032598/06. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2014 (OR. en) 11839/14 AGRILEG 152 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 9. heinäkuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D032598/06 Asia: Uwe

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 29.1.2014 A7-0467/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

TARKISTUKSET 4-7. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0026(COD) Lausuntoluonnos Jean Arthuis (PE v01-00)

TARKISTUKSET 4-7. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0026(COD) Lausuntoluonnos Jean Arthuis (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 17.3.2015 2015/0026(COD) TARKISTUKSET 4-7 Lausuntoluonnos Jean Arthuis (PE549.406v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2017 C(2017) 6214 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 20.9.2017, asetuksen (EY) N:o 589/2008 muuttamisesta ulkokanojen munien kaupan pitämisen vaatimusten osalta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2008/0045(COD) 24.6.2008 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2018 C(2018) 8876 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 18.12.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/2031 42 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 12.1.2012 2011/0204(COD) TARKISTUKSET 28-38 Lausuntoluonnos Elena Băsescu (PE475.906v01-00) eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0029(COD) 19.9.2016 TARKISTUKSET 15-26 Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.811v02-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2016 (OR. en) 13322/16 AGRILEG 151 VETER 98 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 13. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D047122/02

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0013 (COD) 11197/16 TRANS 296 CODEC 1056 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 53/166 FI KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/250, annettu 15 päivänä helmikuuta 2018, metyyli-2-furoaatin, bis-(2-metyyli-3-furyyli)disulfidin, furfuraalin, furfuryylialkoholin, 2-furaanimetaanitiolin,

Lisätiedot

Ref. Ares(2014) /07/2014

Ref. Ares(2014) /07/2014 Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen

Lisätiedot

(4) Oikeusvarmuuden vuoksi tätä asetusta olisi sovellettava samasta päivästä kuin asetusta (EU) 2016/2031.

(4) Oikeusvarmuuden vuoksi tätä asetusta olisi sovellettava samasta päivästä kuin asetusta (EU) 2016/2031. L 331/44 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/2313, annettu 13 päivänä joulukuuta 2017, unionin alueella tapahtuvia siirtoja varten käytettävän kasvipassin sekä suoja-alueelle tuontia ja suoja-alueella

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Euroopan parlamentti 2015/0079(COD) LAUSUNTOLUONNOS

Euroopan parlamentti 2015/0079(COD) LAUSUNTOLUONNOS Euroopan parlamentti 2014 2019 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2015/0079(COD) 25.6.2015 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 13. helmikuuta 2004 PE 337.066/12-17 TARKISTUKSET 12-17 Luonnos suositukseksi toiseen käsittelyyn (PE

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 593 final 2014/0275 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden unioniin suuntautuvaa tuontia koskevien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2007/0094(COD) 18.3.2008 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus-

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. tammikuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 5543/17 LIMITE EHDOTUS Lähettäjä: CORLX 34 CFSP/PESC 52 RELEX 45 COAFR 25 COARM 12 FIN 36 Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11316/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: ACP 82 WTO 167 UD 184 DELACT 131 Euroopan

Lisätiedot

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 8.5.2017 2017/0013(COD) TARKISTUKSET 6-11 Mietintöluonnos Adina-Ioana Vălean (PE602.843v04-00) tiettyjen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) 12394/2/01 REV 2 ADD 1 DENLEG 46 CODEC 960 Asia: Neuvoston 3. joulukuuta 2001 vahvistama yhteinen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

A8-0361/ EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt

A8-0361/ EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt 13.1.2017 A8-0361/ 001-003 TARKISTUKSET 001-003 esittäjä(t): Kansainvälisen kaupan valiokunta Mietintö Adam Szejnfeld A8-0361/2016 EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta

Talous- ja raha-asioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 10.9.2013 2013/0023(COD) TARKISTUKSET 12-20 Lausuntoluonnos Pablo Zalba Bidegain (PE514.677v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja

Lisätiedot

Nicola Danti Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntä ja markkinavalvonta (COM(2018)0289 C8-0183/ /0142(COD))

Nicola Danti Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntä ja markkinavalvonta (COM(2018)0289 C8-0183/ /0142(COD)) 5.2.2019 A8-0318/4 Tarkistus 4 Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta Mietintö A8-0318/2018 Nicola Danti Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntä ja

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 24.11.2016 A8-0329/2016/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi unionin tullikoodeksista annetun asetuksen (EU)

Lisätiedot

Lopetusasetus - kansallisen lainsäädännön muutokset

Lopetusasetus - kansallisen lainsäädännön muutokset Lopetusasetus - kansallisen lainsäädännön muutokset Susanna Ahlström Eläinlääkintöylitarkastaja Maa- ja metsätalousministeriö Elintarvike- ja terveysosasto Lopetusasetus Neuvoston asetus (EY) N:o 1099/2009

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11367/17 AGRILEG 137 VETER 61 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 17. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D050237/03

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11435/17 AGRILEG 141 DENLEG 57 VETER 64 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 17. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.3.2018 C(2018) 1585 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 21.3.2018, sellaisia jäämien enimmäismääriä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä, jotka on otettava

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 1.12.2016 EP-PE_TC1-COD(2016)0229 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 1. joulukuuta 2016 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2010 KOM(2010)280 lopullinen 2010/0168 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, moottoriajoneuvojen hyväksymistä sähköturvallisuuden osalta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel... C KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], muuhun kuin kaupalliseen lentotoimintaan liittyvistä teknisistä vaatimuksista ja hallinnollisista

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D048570/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D048570/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. tammikuuta 2017 (OR. en) 5664/17 AGRILEG 23 VETER 9 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 20. tammikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D048570/03 Asia:

Lisätiedot

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde 1. JOHDANTO Tämän asiakirjan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11468/17 AGRILEG 143 DENLEG 59 VETER 66 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 19. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

A8-0013/ Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta

A8-0013/ Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta 18.2.2016 A8-0013/ 001-004 TARKISTUKSET 001-004 esittäjä(t): Kansainvälisen kaupan valiokunta Mietintö Marielle de Sarnez Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.3.2019 C(2019) 1847 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.3.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä poikkeamalla rajatarkastusasemien

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 14.1.2015 2014/0197(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden tavaraliikenteessä

Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden tavaraliikenteessä 11.6.2018 A8-0193/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar A8-0193/2018 Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon

Lisätiedot

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu ,

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 C(2019) 3580 final KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu 15.5.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY muuttamisesta yhdenmukaistettujen riski-indikaattoreiden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.7.2016 COM(2016) 460 final 2016/0218 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tietyistä Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Kosovon * välisen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2008/0014(COD) 21.5.2008 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. tammikuuta 2017 (OR. en) 2016/0218 (COD) PE-CONS 56/16 COWEB 151 WTO 354 CODEC 1855 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0374 (CNS) 7103/17 LIMITE PUBLIC FISC 59 ECOFIN 184 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.7.2005. Luonnos KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ], yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisesta neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95

Lisätiedot

Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa *

Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa * P6_TA(2006)0373 Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi tuomioiden huomioon

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2012/0340 (COD) 11407/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 174/8 FI 3.7.2015 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/1061, annettu 2 päivänä heinäkuuta 2015, askorbiinihapon, natriumaskorbyylifosfaatin, natriumkalsiumaskorbyylifosfaatin, natriumaskorbaatin,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0357 (COD) 9763/17 ADD 1 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio FRONT 248 VISA 203 DAPIX 213

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 595 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 595 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0259 (NLE) 13354/17 N 36 EEE 39 AGRI 560 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 17. lokakuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0374 (CNS) 8076/17 LIMITE PUBLIC FISC 76 ECOFIN 272 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0089 (NLE) 8330/1/16 REV 1 ASIM 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Italian ja Kreikan hyväksi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 05.08.2002 KOM(2002) 451 lopullinen 2002/0201 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 95/2/EY muuttamisesta elintarvikelisäaineen E

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2008/0194(COD) 17.12.2008 TARKISTUKSET 9-33 Mietintöluonnos (PE415.203v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019 Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 28.1.2019 A8-0018/2019/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetusten (EU) N:o 1305/2013 ja (EU) N:o 1307/2013

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 2007/0216(COD) 16.7.2008 KOMPROMISSITARKISTUKSET 1-4 Mietintöluonnos (PE405.718v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0059(CNS) Lausuntoluonnos Evelyne Gebhardt (PE473.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0059(CNS) Lausuntoluonnos Evelyne Gebhardt (PE473. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 26.6.2012 2011/0059(CNS) TARKISTUKSET 26-38 Lausuntoluonnos Evelyne Gebhardt (PE473.957v01-00) ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.6.2012 COM(2012) 270 final 2012/0145 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2018 C(2018) 4349 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.7.2018, täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 543/2011 muuttamisesta hedelmä- ja vihannesalalla sovellettavien

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 L 180/4 FI KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 reaktiotuotteet kloorietikkahapon kanssa -tehoaineen hyväksymisestä vanhana tehoaineena käytettäväksi

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 26. elokuuta 2010 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Luonnos

Lisätiedot