No-partikkeli Supisuomea-oppimateriaalin tv-sarjassa

Transkriptio

1 No-partikkeli Supisuomea-oppimateriaalin tv-sarjassa Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Aineenopettajan pedagogiset opinnot Kasvatustiede Toukokuu 2016 Terhi Kapali

2 Sisällys 1 Johdanto Tutkimusaihe ja tutkimuskysymys Aineisto ja litterointi Tutkielman kulku Teoria ja tausta Keskustelunanalyysin peruskäsitteitä Diskurssipartikkeleista No-partikkeli S2-opetuksessa Vuoronalkuinen no-partikkeli tv-sarjan keskusteluissa Konventionaalistunut no No keskustelun sisäistä siirtymää merkitsemässä No preferoimattomissa vieruspareissa Yhteenveto Lopuksi Lähteet Liitteet Liite 1. Keskustelunanalyyttiset litterointimerkit... 22

3 1 Johdanto Puhetta tarkastellessa huomaa, kuinka paljon suomalaiset käyttävät pikkusanoja, partikkeleita. Tietyt partikkelit ovatkin tyypillisiä juuri puhutulle suomelle. Puheelle ominaisilla partikkeleilla on erilaisia tehtäviä: toiset ovat pienimpiä vuorovaikutusta ohjaavia kielen keinoja, kun taas toiset esimerkiksi no voivat ilmaista puhujan asennetta tai lausuman suhdetta kontekstiin. Jälkimmäisiä kutsutaan diskurssipartikkeleiksi, ja niiden merkityksiä voidaan analysoida ja kuvata niiden luonnollisessa esiintymisympäristössä eli kielellisessä vuorovaikutuksessa. Kirjallisissa suomen kielen oppimateriaaleissa puhutulle suomelle tyypillisiä partikkeleita käytetään luomaan puheen illuusiota, mutta videoidussa opetusmateriaalissa niitä ei ole vielä tarkasteltu. No-partikkeli on yksi puhutun suomen käytetyimpiä partikkeleitä, minkä vuoksi onkin hedelmällistä tarkastella sen käyttötapoja oppimateriaalissa, jonka tarkoitus on kuvata autenttisia kielenkäyttötilanteita. 1.1 Tutkimusaihe ja tutkimuskysymys Diskurssipartikkelit ovat pikkusanoja, joiden avulla puhuja voi ilmaista asennettaan kontekstiin ja jotka kuvaavat puhujien välisiä suhteita sekä lausuman suhdetta kontekstiin. Niitä käytetään puheessa paljon, minkä vuoksi ne esimerkiksi luovat kirjoitettuun puheeseen puhemaisuutta. Partikkelien käyttöä suomen kielen oppikirjoissa onkin tutkittu, sillä ne ovat yksi keino luoda puheen illuusiota oppikirjadialogeihin (ks. Heidi Viherjuuri 2014). YLEn tuottaman Supisuomea-oppimateriaaliin kuuluva tv-sarja on yksi harvoja videoituja suomen kielen oppimateriaaleja, minkä vuoksi on kiinnostavaa tarkastella, millaisia autenttisen puheen keinoja niissä käytetään. Työn suppeuden vuoksi tarkastelen tutkielmassani no-diskurssipartikkelia, jota käytetään materiaalin keskusteluissa paljon. Sillä on monenlaisia käyttöfunktioita, minkä vuoksi on antoisaa tarkastella ja eritellä, mitä niistä Supisuomea-materiaalin dialogeissa käytetään autenttista puhetta edustamaan. Materiaalissa esiintyy vain vuoronalkuisia no-partikkeleita, minkä vuoksi keskityn vain niihin. Tutkimuskysykseni onkin seuraava: millaisia vuoronalkuisen no-partikkelin käyttöfunktioita Supisuomea-oppimateriaalin tv-sarjassa käytetään? 1

4 1.2 Aineisto ja litterointi Tutkielmani aineistona käytän YLEn tuottamaan Supisuomea-verkkokurssiin kuuluvaa 12-osaista tv-sarjaa. Supisuomea on suomen kielen ja kulttuurin peruskurssi ulkomaalaisille aikuisopiskelijoille. Verkkomateriaali on suunniteltu sekä ryhmäopetuksen että itseopiskelun tarpeisiin. Kurssiin kuuluu myös Leena Silfverbegin ja Leila Whiten kirjoittama samanniminen oppikirja. Silfverberg ja White ovat myös toimineet tv-sarjan pedagogeina. Sarjan on käsikirjoittanut, ohjannut ja toimittanut Sini Sovijärvi. Heidi Vaarala (2005) on tarkastellut Supisuomea-oppimateriaalia kielen oppimisen eri teorioiden näkökulmasta. Televisiosarjassa hän näkee vuorovaikutuksellisen kielenoppimisnäkemyksen painottuvan; taustalla olisi siis ajatus, että kieli opitaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Suomen kielen variaatiota esitelläänkin kattavasti erilaisilla puhekielillä ja murteilla. Vuorovaikutukselliseen näkökulmaan istuukin ajatus keskustelujen autenttisuudesta, minkä vuoksi puhuttuun suomaan kuuluvien partikkelien ja tarkastelemani no-partikkelin tarkastelu on kiinnostavaa. Tv-sarjassa on sekä tuttavien, perheenjäsenten ja ystävien välisiä arkikeskusteluita että erilaisia asiointitilanteita. No-partikkelia esiintyy materiaalissa runsaasti, ja olen valinnut tutkielmaani analysoitavaksi esimerkkikatkelman sen kustakin funktiosta. Aineistoa on yhteensä n. 4,6 tuntia, mutta olen litteroinut vain esimerkkikatkelmat. Litteraatit olen tehnyt keskustelunanalyysin konventioiden mukaisesti (ks. liite 1: litterointimerkit). 1.3 Tutkielman kulku Tutkimuskohteen, tutkimuskysymyksen ja aineiston esittelyn jälkeen johdattelen käyttämääni teoreettiseen viitekehykseen ja aiempaan tutkimukseen luvussa 2. Esittelen keskustelunanalyysin metodologiaa relevantisti tutkimusaiheeni kannalta sekä aiheesta aiemmin tehtyä tutkimusta. Tutkielman ydin rakentuu luvusta 3, pääluvusta, jonka olen jakanut neljään alalukuun. Ensimmäisessä tarkastelen vuoronalkuisen no-partikkelin konventionaalistunutta käyttöä, toisessa esittelen erilaisia siirtymiä merkitsevää no-partikkelia ja kolmannessa analysoin no-partikkelin funktiota preferoimattomissa vieruspareissa. Neljäs alaluku on yhteenveto, jossa tiivistän keskeisimmät havainnot. 2

5 Neljännessä luvussa punnitsen havaintojeni luotettavuutta suhteessa aineistoon. Lopuksi pohdin no-partikkelin roolia S2-opetuksessa sekä mahdollisuuksia jatkotutkimukselle. 3

6 2 Teoria ja tausta Käytän tutkielmassani metodina keskustelunanalyysia. Keskustelunanalyysi on Harvey Sacksin luvuilla pitämiin luentosarjoihin perustuva tutkimussuuntaus, joka nojaa ajatukseen, että keskustelu ja vuorovaikutus ovat järjestäytynyttä ja jäsentynyttä toimintaa (Hakulinen 1997a: 13). Keskustelu ei siis etene täysin sattumanvaraisesti, vaan ihmiset noudattavat tietämättään tietynlaisia sääntöjä, jotta keskustelu kulkisi sujuvasti eteenpäin. Keskustelunanalyysissa on keskeistä toiminta ja erityisesti sen merkitys. Etnometodologian perustajalta Harold Garfinkelilta on keskustanalyysiin periynyt ajatus, että kaikki kielen ilmaukset ovat indeksiaalisia niillä on siis sekä symbolinen merkitys että tulkinta, joka tehdään kontekstin pohjalta. Viestin vastaanottajalla on merkittävä rooli siinä, miten viestin merkitys ymmärretään. Keskustelunanalyyttisesta näkökulmasta merkitykset kuitenkin rakentuvat keskustelijoiden yhteistyönä eli neuvotteluna. Tätä kutsutaan yhteistoiminnallisuudeksi. (Hakulinen 1997a: 14.) Ihmiset rakentavat toiminnallaan sekä tilanteen että keskustelijoiden identiteetit (mt. 17); keskustelu muotoutuu siis osallistujien mukaan. Keskustelunanalyysi ei halua vain selittää, miten toiminta ymmärretään, vaan myös, mitä kaikkea toiminnalla voi tehdä ja miten. Puhuja voi puheenvuorollaan esimerkiksi osoittaa ymmärrystä tai ymmärtämättömyyttä tai ilmaista, että puheenaihe on hänelle uusi tai jo tuttu. Keskustelunanalyysissa aineistona käytetään autenttisia keskustelutilanteita, jotta havainnot ja analyysit olisivat mahdollisimman todenmukaisia. Oma aineistoni ei ole autenttinen, mutta näyteltyjen tilanteiden tarkoituksena on simuloida autenttisia tilanteita. Juuri aineiston luonne tekee tutkimuskohteestani hedelmällisen, sillä tuloksia on kiinnostavaa verrata autenttisten keskusteluiden tarkastelusta tehtyihin havaintoihin. Keskustelunanalyyttisen tutkimuksen tavoitteena on analysoida keskustelutoimintaa niin, että tuloksena voidaan esittää kulttuurisesti yleispäteviä havaintoja. Nämä havainnot havainnoitaan keskusteluanalyysin metodologisin keinoin, ja niitä perustellaan muiden tutkijoiden tekemillä vastaavilla havainnoilla. (Hakulinen 1997a: 17.) 2.1 Keskustelunanalyysin peruskäsitteitä 4

7 Keskustelunanalyysi selittää keskustelun jäsentyneisyyttä kolmella jäsennysmallilla, jotka ohjaavat keskustelun etenemistä. Puhutaan vuorottelujäsennyksestä, sekvenssijäsennyksestä sekä korjausjäsennyksestä, jotka kaikki vaikuttavat keskustelussa samanaikaisesti (Hakulinen 1997a: 16). No-partikkelia ja partikkeleita ylipäätään analysoitaessa on tärkeää lähteä vuorottelu- ja sekvenssijäsennyksen lisäksi myös preferenssijäsennyksestä. Korjausjäsennys ei ole aineistoni kannalta relevantissa roolissa, minkä vuoksi en esittele sitä syvällisemmin. Vuorottelujäsennys pyrkii keskustelun sujuvuuteen. Siihen kuuluvat säännöt ovat kirjoittamattonta normistoa, jonka jokainen on tietämättään sisäistänyt jo lapsena, samaan aikaan kielen rakenteen ja merkitysten omaksumisen kanssa (Hakulinen 1997b: 33). Puhujat vaihtelevat vuoroja koordinodusti tietyin tekniikoin. Vuorottelujäsennyksen säätämällä tavalla puhujat tietävät myös, miten ottaa vuoro itselleen ja kuinka pitkään kukin voi puhua. Keskustelun sujuvuuden ohella vuorottelujäsennykseen kuuluu keskeisesti vuorojen rakentuminen. Puheenvuoro rakentuu eripituisista puhejaksoista eli lausumista, joka on puheen perusyksikkö (mt. 34). Nämä ovat siis vuoron rakenneyksikköjä. Vuoron rakenteessa etenkin alku ja loppu ovat keskeisiä. Vuoron alku voi antaa viitteitä vuoron rakennetta koskevista seikoista, esimerkiksi vuoron pituudesta tai siitä, onko vuoro uusi vai jatkoa edelliselle. (mt. 43.) Tutkielmani keskiössä on vuoron alku, sillä vuoronalkuinen no on juuri sellainen piirre, joka vihjaa vuoron rakenteesta. Sekvenssijäsennys on toinen keskustelua konstruoiva jäsennys, joka määrittelee, miten peräkkäiset vuorot kytkeytyvät toisiinsa ja millaisia toimintajaksoja eli sekvenssejä niistä syntyy (Raevaara 1997: 75). Keskustelussa jokainen vuoro määrittelee sen, millainen vuoro seuraavaksi tuotetaan (Heritage 1996 [1984]: 240). Tästä ennakoinnista hyvänä esimerkkinä toimivat erilaiset toimintoparit, joiden ensimmäiset jäsenet eli etujäsenet ennakoivat toista jäsentä eli jälkijäsentä. Esimerkiksi rituaalistuneet tervehdykset sekä kysymys vastaus-parit muodostavat tällaisia toimintajaksoja. Schegloff ja Sacks (1973: 296) kutsuvat tätä välinettä vieruspariksi (engl. adjacency pair). Raevaaran (1997: 77) mukaan vierusparin käsitteen käytössä esiintyy kuitenkin vaihtelua keskustelunanalyyttisen tutkimuksen piirissä. Niinpä hän ehdottaa, että vieruspari kuvaisi keskustelussa esiintyvää sekventiaalista rakennetta sen sijaan, että se rajoittuisi kuvaamaan yhtenäisiä pariksi järjestyviä toimintoja. Vierusparin käsite nousee tutkielmani analyysissa toistuvasti esiin, sillä no-partikkelille tyypillinen paikka on vierusparin jälkijäsenen alussa, jossa sillä on erilaisia funktioita. Sekvenssijäsennys mahdollistaa sen, että keskustelun osanottajat pystyvät ohjaamaan toimintojaan ja ymmärtämään toisiaan. 5

8 Se on myös väline, jota tutkija käyttää analysoidessaan keskusteluja ja vuorovaikutusta. (Raevaara 1997: 96.) Vieruspareihin liittyy myös preferenssijäsennyksen käsite. Edellä mainitsin tyypillisiä vieruspareja, joita tervehdyksien ja kysymys vastausparien ohella ovat myös pyyntö hyväksyntä/hylkäys sekä kutsu vastaanotto/torjunta (Heritage 1996 [1984]: 240). Vierusparin jälkijäsen voi olla joko preferoitu (pyynnön hyväksyminen, kutsun vastaanottaminen, tervehdykseen vastaaminen) tai preferoimaton (pyynnön hylkääminen, kutsun torjunta, tervehdykseen vastaamatta jättäminen) (Tainio 1997: 94). 2.2 Diskurssipartikkeleista Kielen käytön tutkimuksessa ja syntaksissa partikkeleilla tarkoitetaan hieman eri asioita. Kielen käytön tutkimuksessa tutkielmani tapauksessa keskustelunanalyyttisessa tutkimuksessa partikkeleilla viitataan pikkusanoihin, joiden tarkoituksena ei ole vaikuttaa ilmauksen perusmerkitykseen vaan tuoda siihen jonkinlainen lisämerkitys. (Hakulinen 1989: 115.) Partikkelit ovat olennainen osa keskustelua, sillä niiden avulla puhuja voi tehdä erilaisia kielellisiä tekoja suhteessa puhekumppanin puheeseen. Partikkelit sekä liittyvät edelliseen vuoroon että vihjaavat tulevan vuoron sisällöstä. (Sorjonen 1999: 177.) Diskurssipartikkeleihin kuuluu useita tekstuaalisia ryhmiä, jotka tehtäviensä suhteen myös limittyvät. Diskurssipartikkeleita ovat esimerkiksi ns. konnektiivit (ja, jos, kuitenkin, mutta, -kin, -han jne.), rajasignaali no, teeman vaihdoksen merkki muuten, huomionkohdistimet (kato, kuule) sekä varaukset (aika, ihan). Diskurssipartikkeleiden funktioon vaikuttavat usein myös prosodiset keinot, kuten sävelkorkeus ja painotus. (Hakulinen 1989: ) Toisia diskurssipartikkeleita käytetään erityisesti teksteissä, toisia interpersonaalisesti ja toisia taas ns. palautteina. Riippuu diskurssipartikkelista, ovatko ne ns. liikkuvia vai rajoittuneita johonkin tiettyyn paikkaan. (Hakulinen 1989: 117.) No sijoittuu aina syntaktisen kokonaisuuden alkuun ja se on selvästi puhutun kielen aines (Raevaara 1989: 147). Kuten muutkin diskurssipartikkelit, no tuo lisämerkityksen vuoroon, jossa sitä käytetään. Se myös vihjaa, minkätyyppinen vuoro on tulossa. No on hyvin monikäyttöinen diskurssipartikkeli, eikä sen merkitystä tai funktiota voi pelkistää. (mt. 160.) No-partikkelista on tehty jonkin verran tutkimusta, mutta viimeaikaista tutkimusta yksinomaan siitä ei juurikaan ole. Lauri Carlson (1984) on tutkinut englannin well- 6

9 partikkelia ja verrannut sitä suomen no-partikkeliin. Liisa Raevaara (1989) on tarkastellut kattavasti no-partikkelin erilaisia käyttöfunktioita, ja hyödynnän hänen tutkimustaan tutkielmassani eniten. Kirsi Vuorenmaan (1997) pro gradu -tutkielman aiheena on nopartikkeli haastattelussa. Heidi Vaarala (2015) on tutkinut partikkeleita S2-oppikirjojen näkökulmasta ja havainnut, kuinka niitä käytetään luomaan puhekielisyyttä kirjoitettuihin dialogeihin. 2.3 No-partikkeli S2-opetuksessa Puhekielen opetus on ollut jo kauan enemmän tai vähemmän keskustelua herättävä aihe S2-opetuksessa. No-partikkeli on yksi tavallisimpia puhekielen piirteitä, minkä vuoksi se lieneekin melko tavallinen puhekielisyyden mauste oppikirjadialogeissa (ks. Heidi Viherjuuri 2015). Keskustelu puhekielen asemasta S2-opetuksessa käynnistyi 1990-luvulla, ja vuonna 1995 julkaistiin Yrjö Laurannon Elämän suolaa -oppikirja, jossa puhekielellä on keskeinen asema. No-partikkelia käytetäänkin kirjan dialogeissa, mutta ei kovin paljon, eikä niitä analysoida. Partikkelia analysoidaan tarkasta ainoastaan Maarit Bergin ja Leena Silfverbegin (1997) KATO HEI puhekielen alkeet -oppikirjassa, jossa sen käyttötavoiksi esitellään mm. keskustelun suunnan vaihtaminen, selittävän vuoron aloittaminen, tervehdyksen aloittaminen, uuteen tilanteeseen siirtyminen sekä eriävän mielipiteen ilmaiseminen. Vaikka keskustelu puhekielen opetuksesta on viime aikoina kiihtynyt, eivät nykyiset oppikirjat tuo ainakaan puhekielen partikkeleja esille muutoin kuin dialogeissa. Esimerkiksi Suomen mestari -sarjassa (Gehring & Heinzmann) sekä uusimmassa aikuisille suunnatussa oppikirjassa, Oma Suomi 1 (Kuparinen & Tapaninen 2015), nopartikkeleita käytetään dialogeissa saman verran kuin esimerkiksi vanhemmassa Aletaan ja jatketaan! -kirjassa. On mielenkiintoista huomata, että oppikirjan iästä huolimatta no-partikkeleilla höystettyjä dialogeja on tarjolla suunnilleen yhtä paljon. Frekvenssien laskeminen vaatisi uuden tutkimuksen. Voi siis päätellä, että kyseessä on niin tavallinen puhekielen ominaisuus, että sitä on tarjottu oppikirjadialogeissa S2-aineen alusta lähtien. Jää suomen kielen opettajan tehtäväksi päättää, miten paljon ja millä tasolla partikkeleita avataan ja/tai analysoidaan. Partikkeleita esiintyy jo aivan alkeistason alkuvaiheen dialogeissa, jolloin lienee syytä vain panna merkille sen esiintyvyys puhees- 7

10 sa. Korkeammalla tasolla S2-oppijoilla on jo enemmän kompetenssia ja kiinnostusta puhekielen pikkusanojen analysointiin. 8

11 3 Vuoronalkuinen no-partikkeli tv-sarjan keskusteluissa Tässä pääluvussa tarkastelen, millaisissa käyttötarkoituksissa no-partikkelia käytetään tv-sarjan keskusteluissa. Olen jakanut luvun alalukuihin näiden käyttötarkoitusten mukaan: ensin tarkastelen partikkelin konventionaalistunutta käyttöä, sitten siirtymää merkitsevää käyttöä ja lopuksi käyttöä preferoimattomissa vieruspareissa. Tarkastelen katkelmia keskustelunanalyyttisesti kuin ne olisivat autenttisia keskusteluja. No-partikkeli esiintyy lähes aina vierusparin jälkijäsenessä, joten otan tarkastelussa huomioon tarkasteltavaa vuoroa edeltävän vuoron luonteen, partikkelin tuottamistavan sekä keskustelun etenemisen partikkelin jälkeen. 3.1 Konventionaalistunut no No-partikkeli on vakiintunut moniin erilaisiin aloitusrutiineihin (myös lopetusrutiineihin), mikä johtuu sen luonteesta topikaalisen siirtymän merkitsijänä (Raevaara 1989: 161). Supisuomea-materiaalissa esiintyy paljon tällaista no-partikkelin konventionaalistunutta käyttöä, jossa partikkelilla ei ole erillistä funktiota. Tässä alaluvussa tarkastelen aineistossa esiintyvää kahta erilaista vakiintunutta käyttötapaa. No-partikkelia käytetään vakiintunesti tervehdysten alussa. Raija ja Taina ovat vanhoja tuttuja. Taina näkee Raijan Kauppahallissa ja menee tervehtimään tätä (rv. 1). Raija vastaa Tainan tervehdykseen no hei Taina ja kysyy lyhyen tauon jälkeen kuulumisia. Tässä no-alkuinen tervehdys on siis vierusparin jälkijäsen, mutta se voi olla myös samanlaisen vierusparin etujäsen. Toisessa katkelmassa Minna saapuu autokorjaamoon ja tervehtii Teroa ja Penttiä (no moi). Seuraavalla rivillä Tero vastaa tervehdykseen ja täydentää vierusparin. Materiaalin keskusteluissa käytetään tällaista tervehdyksen alkuun liitettyä no-partikkelia runsaasti, mikä näkyy myös myöhemmissä esimerkkikatkelmissa, joskin ne eivät ole niissä tarkastelun kohteena. (1) 01 Taina: Raija (0.3) terve, 02 Raija: no hei Taina (0.3) mitem menee. 03 Taina: iha hyvin kiitos. 04 Raija: mitä sinulle kuuluu; 05 Taina: no:. (0.4) semmosta (.) tavallista. 9

12 06 (0.6) 07 Raija: kuule, (.) mennäänkö kahville. 08 Taina: no mennääv vaan. (2) 01 Minna: no moi. 02 Tero: terve; 03 Pentti: hei (0.2) älä paina kaasua. 04 (1.3) 05 Minna: mitäs täällä tapahtuu. 06 Tero: auto ei toimi (0.3) tai siis se ei käy kunnolla 07 (.)ei muuta. Supisuomea-aineistossa no-partikkelia käytetään vastauksissa kuulumisiin. Seuraavassa katkelmassa Minna ja Satu ovat kahvilla; he ovat tavanneet monen vuoden jälkeen. Minnan kysymys Sadun kuulumisista (rv. 1) toimii vierusparin etujäsenenä. Satu vastaa ja tuottaa jälkijäsenen: no: (0.3) minä olen naimisissa. Hieman myöhemmin (rv. 7) Sadun kysymys entäs sulla muodostaa vierusparin etujäsenen, jonka jälkijäsenen Minna tuottaa: no minä olen eronnut (0.2) mutta minulla on yksi poika. (0.3) Santeri. Esimerkin 4 katkelmassa on samankaltainen tilanne, jossa Pentin kysymys kuulumisista (rv. 3) toimii vierusparin etujäsenenä ja Paulin vastaus (no hyvää kuuluu pelkkää hyvää) jälkijäsenenä. (3) 01 Minna: no (0.4) kerro nyt mitä sinulle kuuluu, 02 (0.7) 03 Satu: no: (0.4) minä olen naimisissa; 04 (0.3) 05 Minna: a:i (.) onko sinulla lapsia. 06 Satu: on meill_on kaksi lasta (0.2) entäs sulla. 07 Minna:.hh no minä olen eronnut (0.2) mutta minulla on 08 yksi poika. (0.3 )Santeri. 09 Satu:.mt minkä ikäne, 10 Minna:.hh= 11 Satu: = ei sulla sattuis olee kuvia; (4) 01 Pauli: terve Pentti (0.2) ja Maija hei, 02 Maija: no hei pitkästä aik(h)aa.hh 03 Pentti: terve Pauli (0.2) mitäs kuuluu, 04 (0.5) 05 Pauli: no hyvää kuuluu pelkkää hyvää (.) entä itselles, 06 Pentti: mitäs tässä (0.2) ei mitään erikoista; 10

13 No näyttää olevan vakiintunut näissä kysymys vastaus-pareissa vastauksen alkuun, eikä sillä ei näytä olevan mitään muuta funktiota; se ei anna vihjettä tulevan vuoron luonteesta tai viittaa edelliseen vuoroon. Vuorenmaa (1997) on havainnut, että no näyttää olevan konventiaalistunut haastattelutilanteissa vierusparin jälkijäsenen alkuun. Myös Raevaara (1989) huomauttaa, että haastatteluissa no-partikkelin käyttö on hyvin yleistä, millä hän viitannee juuri kysymys vastaus-parien jälkisekvenssiin. Havainto näyttää pätevän myös joihinkin arkikeskustelun kysymys vastaus-pareihin. 3.2 No keskustelun sisäistä siirtymää merkitsemässä No-partikkeli sijoittuu puheessa usein syntaktiseen rajakohtaan, minkä vuoksi sen tehtävänä on merkitä erilaisia siirtymiä (Raevaara 1989: 148). Tässä alaluvussa tarkastelen, millaisia keskustelun sisäisiä siirtymiä Supisuomea-aineistossa esiintyvät no-partikkelit ilmaisevat. No voi olla merkki tilanteen vaihtumisesta. Tiina ja Harri ovat muuttamassa, ja he ovat juuri saaneet kannettua kaikki laatikot sisään, kun Harri sanoo no, (.) mistä me alotetaan. No-partikkelin intonaatio on tasainen, mikä implikoi vuorolle jatkoa, joka tuleekin mikrotauon jälkeen. On tyypillistä, että puheenvuoron jatko liittyy uutta jaksoa aloittavaan no-partikkeliin joko tauotta tai niin, että intonaatio on tasainen (Raevaara 1989: 149). Tässä kontekstissa no ilmaisee siirtymää muuttolaatikoiden kantamisesta niiden purkamiseen; se siis aloittaa uuden toimintajakson. Tiina vastaakin Harrille, että purkaminen kannattaa aloittaa astialaatikoista. (5) 01 Harri: no, (.) mistä me alotetaan; 02 Tiina: kannattaa varmaa alottaa noista astialaatikoista. 03 (0.5) 04 Harri:.mt joo ku saadaan astiat keittiön kaappeihin 05 tulee heti lisää tilaa. Uuden jakson aloittamisen lisäksi no voi myös lopettaa edellisen jakson. Katkelman tilanne on jatkoa edelliselle katkelmalle. Harri aloittaa vuoronsa no nii -kiteymällä ja kertoo tyhjentäneensä astiat laatikoista kaappeihin (rv. 1 2) eli olevansa valmis. No nii on pelkkää no-partikkelia selvempi tapa lopettaa edellinen jakso (Raevaara 1989: 149). Tässä kontekstissa no nii lopettaa edellisen toimintajakson eli astialaatikoiden tyhjentämisen. Seuraavaksi Tiina ehdottaakin Harrille uutta tehtävää. Hän aloittaa vuo- 11

14 ronsa (rv. 4) myös no-partikkelilla, joka esimerkin 5 tavoin aloittaa uutta jaksoa eli uutta tehtävää. (6) 01 Harri:.hh no nii nyt mä oon tyhjentäny astiat näistä 02 laatikoista noihi kaappeihi. 03 (0.3) 04 Tiina: noh. sitten sä voisit jatkaa noista 06 vaatepusseista. 07 (0.5) 08 Tiina: kaikissa näissä pusseissa on vaatteita ja noissa 09 pusseissa on liinavaatteita (0.2) pyyhkeitä ja 10 lakanoita ja sellasta. 11 (0.4) 12 Harri:.mt (.) okei. Seuraava katkelma osoittaa vielä, kuinka kiteytynyt no niin jakson lopettajana oikein on se voi muodostaa vuoron myös yksin. Katkelma on jatkoa esimerkin 3 katkelmalle Minnan ja Sadun kahvittelusta pitkän ajan jälkeen. Esimerkissä 3 analysoidun osan jälkeen Minna näyttää kuvan pojastaan (rv. 15). Myös Satu kertoo lapsistaan (rv. 20), ja hänelläkin kuva mukana. Satu kaivaa laukkuaan (rv. 25) ja seuraavalla rivillä sanoo tässä nämä meidän tytöt. Samaan aikaan hän näyttää kuvaa ja Minna sanoo non ni? nousevalla intonaatiolla. Minnan vuoro lopettaa kuvan etsinnästä muodostuneen toimintajakson. Naiset aloittavatkin uuden jakson, kuvan katselemisen. (7) 01 Minna: no (0.4) kerro nyt mitä sinulle kuuluu; 02 (0.7) 03 Satu: no: (0.4) minä olen naimisissa; 04 (0.3) 05 Minna: a:i (.) onko sinulla lapsia. 06 Satu: on meill_on kaksi lasta (0.2) entäs sulla. 07 Minna:.hh no minä olen eronnut (0.2) mutta minulla on 08 yksi poika. (0.3)Santeri. 09 (0.4) 10 Satu:.mt minkä ikäne, 11 Minna:.hh= 12 Satu: = ei sulla sattuis olee kuvia; 13 Minna: on (0.2) on itse asiassa. 14 (1.4) ((kaivaa kuvaa laukustaan)) 15 Minna: Santeri on kymmenenvuotias tässä hän on. = 16 Satu: =@oi kun söpö,@ 17 Minna: äidin pikku poika (0.3) paitsi aika isohan 18 Santeri jo on.hh mites teillä (0.3) onko teillä 19 tyttöjä vai poikia; 20 Satu: meill_on kaksi tyttöä. 21 Minna: ahaa ju[st 12

15 22 Satu: [joo ja itse asiassa (0.2) on mullaki 23 kuvia 24 Minna: aivan (0.2) ihanaa. 25 (1.5) ((kaivaa kuvaa laukustaan)) 26 Satu: täs[sä nämä meidän tytöt. ((näyttää kuvaa)) 27 Minna: [non ni? 28 vo:i 29 Satu: Lotta on kymmenenvuotias ja (0.2) Miina on 30 seitsemän. No ei aloita aina uutta jaksoa, vaan se voi ilmaista siirtymää jo esillä olleeseen tai odotuksenmukaiseen aiheeseen. Tällaisessakin funktiossa ja tietynlaisessa tilanteessa se voi muodostaa vuoron yksin (vrt. edellinen esimerkki). Milja ja Eila ovat töissä kirjastossa ja juttelevat työn lomassa Eilan lomamatkasta. He puhuvat matkustustavasta, minkä jälkeen Eila ilmaisee (rv. 7).hh mutta arvaa mitä tapahtui aloittaen uuden topiikin. Milja vastaa pelkällä painotetulla no-partikkelilla, jonka loppuintonaatio on nouseva. Tällainen no osoittaa, että Milja haluaa siirtyä Eilan ehdottamaan aiheeseen (vrt. Raevaara 1989: 151). Seuraavassa vuorossa (rv. 8) Eila siirtyykin aiheeseen ja kertoo kadottaneensa Visa-korttinsa. (7) 01 Milja:.hh lensitkö vai (0.2) menitkö laivalla, 02 (0.5) 03 Eila: menin laivalla (0.2) minusta on ihana matkustaa 04 laivalla (.) saa rentoutua; 05 Milja: mm. 06 Eila:.hh mutta arvaa mitä tapahtui. 07 Milja: no? 08 Eila: visakorttini katosi. 09 Milja: e:i 10 Eila:.hhh joo en löytänyt sitä mistään (0.3) se jäi 11 hotellihuoneesee. 12 (0.5) 13 Milja: ei voi olla totta. No voi lisäksi korostaa siirtymää uuten jaksoon (vrt. Raevaara 1989: 159). Taina ja Raija ovat vanhoja tuttuja ja tapaavat sattumalta Kauppahallissa (sama katkelma kuin esimerkissä 1). Kuulumisten kyselemisen jälkeen Raija ehdottaa (rv. 7) kahvittelua eli siirtymää uuteen toimintaan. Taina vastaa ehdotukseen hymyillen no mennääv vaan. No korostaa vuoron loppua mennääv vaan eli Tainan myönteisyyttä Raijan ehdotukselle. Lisäksi Taina painottaa verbin ensitavua ja tuottaa koko vuoron hymyillen, mikä korostaa hänen myönteisyyttään vielä lisää. 13

16 (8) 01 Taina: Raija (0.3) terve, 02 Raija: no hei Taina (0.3) mitem menee. 03 Taina: iha hyvin kiitos. 04 Raija: mitä sinulle kuuluu; 05 Taina: no:. (0.4) semmosta (.) tavallista. 06 (0.6) 07 Raija: kuule, (.) mennäänkö kahville. 08 Taina: no mennääv vaan. 3.3 No preferoimattomissa vieruspareissa Keskustelu ei aina etene odotuksenmukaisesti, jolloin puhuja voi käyttää no-partikkelia kommentoimaan tilannetta. Tässä alaluvussa tarkastelen katkelmia, joissa puhuja tuottaa preferoimattoman (ks. preferenssijäsennyksestä s. 5) jälkijäsenen ja käyttää vuoronalkuista no-partikkelia. Raevaaran (1989) aineiston no-partikkeleista lähes puolet aloittaa tällaisen reaktiivisen vuoron, eli käyttötapa on hyvin tyypillinen. Ensimmäiseksi tarkastelen katkelmaa, jossa puhuja aloittaa odotuksenvastaisen vuoron no-partikkelilla. Tiina on Kauppatorilla ostamassa tuoretta kalaa ja kysyy myyjältä (rv. 1), onko kaikki tiskillä oleva kala kotimaista. Myyjä tuottama jälkijäsen (no ainoostaa tää norjalainen lohi ei oo - -) on kielteinen ja siten preferoimaton vastaus. No-partikkelilla myyjä yrittää pehmentää kielteistä vastaustaan (vrt. Vuorenmaa 1997: 44 47). Tämän katkelman tarkastelussa on syytä mainita, että Supisuomea-videoiden asiointitilanteissa esiintyvät asiakaspalvelijat ovat aitoja työssään toimivia henkilöitä, mikä tehnee katkelman tilanteesta hieman autenttisemman. (9) 01 Tiina: onko kaikki kotimaista; 02 Myyjä: no ainoostaa tää norjalainen lohi ei oo kotimaist 03 mut kaikki nää muut (0.3) meiä kalat on (0.3) 04 kotimaisii. 05 Tiina: jo. 06 (0.7) 07 Tiina: entäs (0.4) mitä (0.7) mitäs kalaa tää oli; 08 Myyjä: tää on kuhaa (0.4) se o kotimaist kuhaa (0.6) se 09 on kuhafilettä mitä me ollaa (0.3) kuhia tehty 10 täs ite fileiks. 11 Tiina: joo; Vuoronalkuinen no voi myös aloittaa sellaisen odotuksenvastaisen vuoron, jolla puhuja ilmaisee erimielisyyttään puheenaiheeseen. Pentti on apteekissa ostamassa fluns- 14

17 salääkettä vaimolleen. Apteekkari suosittelee tablettimuotoista yleislääkettä (rv. 8 11), minkä jälkeen Pentti ilmaisee haluavansa myös yskänlääkettä (entäs yskänlääkettä). Apteekkari ilmaisee no-alkuisessa vastausvuorossaan (rv ), että yskän ollessa paha kannattaa mennä lääkäriin, ja perustelee kehotustaan flunssien sitkeydellä. Sisäänhengityksen jälkeen hän kuitenkin lisää mutta tietysti vois kokeilla ihan tämmöstä yleisyskänlääkettä. Apteekkarin vuoro on siis aluksi odotuksenvastainen, sillä samanmielisyyden sijaan hän kehottaa menemään lääkäriin. Vuoronalkuinen no sekä antaa vihjeen alkavan vuoron odotuksenvastaisuudesta että pehmentää eriävää mielipidettä. Myöhemmin vuorossaan apteekkari kuitenkin myöntyy yskänlääkkeen kokeilemiseen. Mutta-konjunktio ennakoi vuoron jatkon konrastisuutta edellä sanottuun, ja varmuutta ilmaiseva modaaliadverbi tietysti korostaa apteekkarin myönteisyyttä yskänlääkkeen kokeilemiseen. (10) 01 Pentti: päivää. 02 Apteekkari: päivää. 03 (0.8) 03 Pentti: tarvitsisin flunssalääkkettä (0.3) vaimo on 04 kovassa flunssassa. 05 Apteekkari:.hh onko hänellä ihan tavalliset flunssan oireet; 06 Pentti: kyllä (0.4) hänellä on kova yskä (0.5) kuumetta 07 (0.2) päänsärky (0.5) kurkku kipeä ja huono olo? 08 Apteekkari: joo-o.hh no tämä on ihan hyvä yleislääke 09 flunssan oireisiin (.) se helpottaa oloa ja 10 sisältää myös c-vitamiinia.hh ja auttaa myös 11 päänsärkyyn. 12 Pentti: entäs yskänlääkettä; 13 Apteekkari: no jos yskä on kovin paha kannattaa mennä 14 lääkäriin (.) nämä flunssat ovat (.) melko 15 sitkeitä nykyään.hh mutta tietysti vois kokeilla 16 ihan tämmöstä yleisyskänlääkettä (0.3) esimerkiks 17 limaa irrottavaa. 18 (0.5) 19 Pentti: selvä? No voi vuoronalkuisena myös ilmaista turhautuneisuutta tai kärsimättömyyttä toisen odotuksenvastaiseen vuoroon. Seuraavassa esimerkissä Minna saapuu huoltoasemalle, jossa Tero ja Pentti yrittävät selvittää, miksi Teron auto ei käynnisty. Minna kysyy (rv. 8), mikä autossa on vikana. Kysymys on odotuksenvastainen, sillä Tero olettaa Minnan näkevän, että he yrittävät parhaillaan selvittävän syytä. Tero tuottaa jälkijäsenen no sitä me just yritetään saada selville. Tällaisissa käyttökonteksteissa on tyypillistä, että vuorossa esiintyy yhteiseen tietoon viittaavia aineksia (Raevaara 1989: 160). Tem- 15

18 poraalinen adverbi just toimii tällaisena aineksena viitaten kyseessä olevaan hetkeen; näkeehän Minna, mitä miehet tekevät. (11) 01 Minna: no moi. 02 Tero: terve; 03 Pentti: hei (0.2) älä paina kaasua. 04 (1.3) 05 Minna: mitäs täällä tapahtuu. 06 Tero: auto ei toimi (0.3) tai siis se ei käy kunnolla 07 (.)ei muuta. 08 Minna: voi ei (.) mikä siinä on vikana. 09 Tero: no sitä me just yritetää saada selville; 3.4 Yhteenveto Tässä pääluvussa olen tarkastellut, millaisissa funktioissa vuoronalkuista no-partikkelia Supisuomea-tv-sarjan keskusteluissa käytetään. No on selvästi vakiintunut tervehdys- ja vastausvuorojen (tässä erityisesti vastauksiin kuulumisista) alkuun. Tällaisissa paikoissa sillä ei siis ole erityistä funktiota, vaan se on konventionaalistunut kyseiseen käyttöön. Sekä Raevaara (1989) että Vuorenmaa (1997) ovat tehneet autenttisista keskusteluista havaintoja, että no-partikkelia käytetään vakiintunesti erityisesti haastatteluissa. Sekä aineistoni että arkikokemuksen perusteella voi kuitenkin sanoa, että no näyttää olevan vakiintunut sekä tervehdyksiin että vastausten alkuun myös arkikeskusteluissa ilman, että se kantaisi mitään merkitystä. No on tyypillinen tilanteen/jakson vaihdosta tai muunlaista siirtymää ilmaiseva partikkeli. Analysoimani katkelmat osoittivat, miten tv-sarjassa käytetään no- tai no niin -alkuisia vuoroja ilmaisemaan uuden toimintajakson alkua tai päättymistä. Erityisesti no niin on kiteymä, joka korostaa vahvasti toimintajakson loppua. Raevaara (1989) on tehnyt samanlaisen havainnon autenttisissa työpaikkakeskusteluissa. Lisäksi no-partikkelia käytetään myös korostamaan siirtymää uuteen jaksoon; se siis ei aina aloita uutta jaksoa. Viimeiseksi tarkastelin no-alkuisia vuoroja preferoimattomissa vieruspareissa. Partikkelia käytetään pehmentämään kielteistä eli preferoimatonta vastausta tai eriävää mielipidettä. Se on vakiintunut tällaisten vuorojen alkuun (Raevaara 1989; Vuorenmaa 1997). No on vakiintunut myös ilmaisemaan kärsimättömyyttä vuoroon, jonka etujäsen on preferoimaton. 16

19 Supisuomea-oppimateriaalin tv-sarjassa käytetään vuoronalkuista no-partikkelia monipuolisesti sen eri funktioissa. Vuoronalkuinen no viittaa (konventionaalistunutta käyttöä lukuun ottamatta) aina edelliseen vuoroon tai toimintaan ja kommentoi sitä jollain edellä mainitulla tavalla. Supisuomea tuo tämän monikäyttöisen partikkelin käytön selvästi esiin osana puhekieltä jo alkeistasolla. Seuraavassa ja viimeisessä luvussa pohdin no-partikkelin roolia S2-opetuksessa sekä jatkonäkymiä mahdolliselle tutkimukselle. 17

20 5 Lopuksi Supisuomea-tv-sarjassa käytetään vuoronalkuista no-partikkelia varsin taajaan sen erilaisissa merkityksissä. Eniten sitä käytetään konventionaalistuneesti tervehdysten alussa ja kuulumisiin vastatessa, mutta tv-sarjassa on myös tilanteita, joissa no merkitsee tilanteen vaihdosta ja jossa sitä käytetään preferoimattoman vuoron alussa. Muihin oppimateriaaleihin (oppikirjoihin) verrattuna partikkelia käytetään siis hyvin runsaasti ja monipuolisesti ainakin tältä osin Supisuomea-oppimateriaali ottaa hyödyn irti tv-sarjasta, sillä puhekielisyyksiä on ainakin no-partikkelin (ja ensi kuulemalta myös muiden puheen partikkelien) osalta paljon. Kiinnostava huomio on, että Supisuomea-sarjassa nousevat esiin samanlaiset nopartikkelin käyttötavat kuin KATO HEI puhekielen alkeet -oppikirjassa. Toki kyseiset käyttötavat ovat yleisiä, mutta kummassakaan ei esimerkiksi nosteta esiin vuoron sisäistä no-partikkelia. Puhekielen alkeita käsittelevää kirjaa varten esiin nostettavia merkityksiä ja käyttötapoja on luonnollisesti pohdittu, mutta Supisuomea-materiaalin tvsarjasta on vaikea alkaa spekuloimaan samaa. On vaikea sanoa, ovatko käsikirjoitukset vain yritetty kirjoittaa mahdollisimman paljon luonnollista puhetta mukaileviksi vai onko puheen partikkeleita tarkasti mietitty. Joka tapauksessa tv-sarjaan on saatu paljon mahdutettua puhekielen piirteitä; no-partikkelissa monine merkityksineen on jo paljon asiaa kielenoppimisen kannalta. Supisuomea-materiaalihan on tarkoitettu alkeistasolle, mutta edistyneemmille suomenoppijoille materiaali sopii hyvin juurikin puhekielisyyksien erityisesti nopartikkelin havainnointiin ja analysointiin. Puhekielen opetus lienee kovin opettajakohtaista, ja kukin opettaja voi käyttää tätä materiaalia ryhmän tason, tarpeiden ja kiinnostuksen mukaan. Olisikin kiinnostavaa tarkastella myös muita materiaalissa käytettäviä puhekielisyyksiä, jolloin voisi tehdä täyden kartoituksen siitä, millaiseen puhekielen opetukseen sitä voi käyttää. Tällaisen tutkimuksen myötä voisi jopa kartoittaa tarvetta uudenlaiselle video-oppimateriaalille, joka palvelisi puhekielen opetuksen tarpeita parhaalla mahdollisimmalla tavalla. Luonnollisintahan olisi havainnoida puhekieltä autenttisissa tilanteissa, mutta se ei valitettavasti monille suomenoppijoille ole mahdollista. Oppikirjadialogien kirjoitettua puhekieltä huomattavasti parempi vaihtoehto puhekielen 18

21 havainnointiin ja analysointiin olisikin video-oppimateriaali Supisuomea tarjoaa tähän toistaiseksi parhaan vaihtoehdon. 19

22 Lähteet BERG, MAARIT SILFVERBERG, LEENA 1997: KATO HEI puhekielen alkeet. Finn Lectura, Helsinki. BESSONOFF, SALLI-MARJA HÄMÄLÄINEN, EILA 2011: Aletaan ja jatketaan! Helsingin yliopisto, Helsinki. GEHRING, SONJA HEINZMANN, SANNI 2010: Suomen mestari 1. Suomen kielen oppikirja aikuisille. Finn Lectura, Helsinki. HAKULINEN, AULI (toim.) 1989: Suomalaisen keskustelun keinoja 1. Kieli 4. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, Helsinki. HAKULINEN, AULI, 1997a: Johdanto. Teoksessa Liisa Tainio (toim.): Keskustelunanalyysin perusteet, s Vastapaino, Tampere. HERITAGE, JOHN 1996 [1984]: Harold Garfinkel ja etnometodologia. Suomentaneet Ilkka Arminen, Outi Paloposki, Anssi Peräkylä, Sanna Vehviläinen ja Soile Veijola. Gaudeamus, Helsinki. HAKULINEN, AULI 1997b: Vuorottelujäsennys. Teoksessa Liisa Tainio (toim.): Keskustelunanalyysin perusteet, s Vastapaino, Tampere. KUPARINEN, KRISTIINA TAPANINEN, TERHI 2015: Oma Suomi 1. Suomea Aikuisille. Otava, Helsinki. LAURANTO, YRJÖ 1995: Elämän suolaa. Suomen kielen alkeita 1. Jyväskylän yliopisto. RAEVAARA, LIISA 1989: NO vuoronalkuinen partikkeli. Teoksessa Auli Hakulinen (toim.): Suomalaisen keskustelun keinoja 1. Kieli 4, s Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, Helsinki. RAEVAARA, LIISA 1997: Vierusparit esimerkkinä kysymys ja vastaus. Teoksessa Liisa Tainio (toim.): Keskustelunanalyysin perusteet,s Vastapaino, Tampere. SCHEGLOFF, EMANUEL SACKS, HARVEY 1973: Opening up Closings. Semiotica 8 (4) s SORJONEN, MARJA-LEENA 1999: Dialogipartikkelien tehtävistä. Virittäjä 103 s TAINIO, LIISA 1997: Preferenssijäsennys. Teoksessa Liisa Tainio (toim.): Keskustelunanalyysin perusteet, s Vastapaino, Tampere. TAINIO, LIISA 1997: Preferenssijäsennys. Teoksessa Liisa Tainio (toim.): Keskustelunanalyysin perusteet, s Vastapaino, Tampere. 20

23 VAARALA, HEIDI 2005: Supisuomea uutta S2-opetukseen. Virittäjä 109, s VIHERJUURI, HEIDI 2014: Ai mitä? Voitko sanoa uudelleen? Puheen illuusio suomen kielen alkeisoppikirjoissa. Teoksessa Yrjö Lauranto ja Marjut Vehkanen (toim.): Päättymätön projekti. Puhetta eri S2-foorumeilla. Kakkoskieli 7, s Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, Helsinki. VUORENMAA, KIRSI 1997: Diskurssipartikkeli no haastattelussa. Pro gradu - tutkielma, suomen kieli, Jyväskylän yliopisto. 21

24 Liitteet Liite 1. Keskustelunanalyyttiset litterointimerkit 1. Sävelkulku prosodisen kokonaisuuden lopussa:. laskeva intonaatio, tasainen intonaatio? nouseva intonaatio prosodisen kokonaisuuden sisällä tai alussa: (tai /) seuraava sana lausuttu ympäristöä korkeammalta (tai\) seuraava sana lausuttu ympäristöä matalammalta just painotus tai sävelkorkeuden nousu muualla kuin sanan lopussa 2. Päällekkäisyydet ja tauot [ päällekkäispuhunnan alku ] päällekkäispuhunnan loppu (.) mikrotauko: 0.2 sekuntia tai vähemmän (0.5) mikrotaukoa pidempi tauko; pituus ilmoitettu sekunnin kymmenesosina = kaksi puhunnosta liittyy toisiinsa tauotta 3. Puhenopeus ja äänen voimakkuus >joo< (sisäänpäin osoittavat nuolet) nopeutettu jakso <joo> (ulospäin osoittavat nuolet) hidastettu jakso e::i (kaksoispisteet) äänteen venytys EjooE (tai *joo*) ympäristöä vaimeampaa puhetta JOO (kapiteelit) äänen voimistaminen 4. Hengitys.hhh sisäänhengitys; yksi h-kirjain on 0.1 sekuntia hhh uloshengitys.joo (piste sanan edessä) sana lausuttu sisään hengittäen 5. Nauru he he naurua 75 j(h)oo suluissa oleva j sanan sisällä kuvaa uloshengitystä, useimmiten kyse on nauraen lausutusta sanasta joo (tai $joo$) hymyillen sanottu sana tai jakso 6. Muuta #joo# nariseva äänen laadun muutos jo- (tavuviiva] sana jää kesken t ota (rivinylinen pilkku) vokaalin kato katos (lihavointi) voimakkaasti äännetty klusiili (joo) sulkujen sisällä epäselvästi kuultu jakso tai puhuja (-) sana, josta ei ole saatu selvää (--) pidempi jakso, josta ei ole saatu selvää ((itkee)) kaksoissulkeiden sisällä litteroijan kommentteja ja selityksiä tilanteesta. 22