Grundtvig. Tilastoja 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Grundtvig. Tilastoja 2010"

Transkriptio

1 Grundtvig Tilastoja 2010 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, Hakaniemenranta 6 (PL 343), Helsinki, Puh (vaihde), Faksi

2 Lukijalle Tähän julkaisuun on koottu Grundtvig-ohjelman tilastoja vuodelta CIMO on julkaissut vuosittain vastaavan selvityksen. Aiemmat julkaisut vuosilta löytyvät osoitteesta tuloksia. Grundtvig-ohjelman toiminnot hallinnoidaan pääsääntöisesti kansallisesti. Kansallinen hallinnointi tarkoittaa sitä, että Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO tiedottaa liikkuvuustoimintojen ja hankkeiden hakukierroksista, käsittelee hakemukset sekä tekee niitä koskevat rahoituspäätökset. Monenvälisille hankkeille ja verkostoille sekä täydentäville toiminnoille haetaan rahoitusta suoraan Euroopan komissiolta, jonka alaisuudessa toimiva toimeenpanovirasto hallinnoi näitä hankkeita. Tilastoissa kuvaillaan hakukierrosten keskeisiä piirteitä, kuten hakemusten ja hyväksyttyjen hankkeiden määriä, niiden alueellista jakautumista, taustaorganisaatioiden tyyppiä sekä keskeisiä aihealueita. Kaikki Grundtvigohjelman tukemat toiminnot ovat kansainvälisiä ja suuntautuvat aina Suomen rajojen ulkopuolelle. Julkaisussa esitellään myös yhteenvetoa niistä maista, joihin suomalaisten Grundtvig-yhteistyö on suuntautunut. Julkaisun lopussa esitetään graafisesti hakemusten ja hyväksyttyjen oppimiskumppanuus- sekä liikkuvuushakemusten määrällinen kehitys vuosina Grundtvig-ohjelman budjetti vuonna 2010 oli noin euroa. Lisätietoja Grundtvig-ohjelmasta osoitteesta

3 Sisältö LIIKKUVUUSTOIMINNOT 4 Täydennyskoulutusapurahat 4 Vierailut ja vaihdot 6 Asiantuntijavaihdot 8 Valmistelevat vierailut 9 HANKKEET Oppimiskumppanuudet 11 Senioreiden vapaaehtoistyö 14 Monenväliset hankkeet ja verkostot 15 WORKSHOPIT Yhteenveto Grundtvig-toiminnoista Osallistuminen Grundtvig-ohjelmaan Suomessa vuosina

4 Täydennyskoulutusapurahat Täydennyskoulutusapurahoja myönnetään aikuiskoulutuksen parissa työskenteleville henkilöille, jotka osallistuvat eurooppalaisille täydennyskoulutuskursseille. Kurssien kesto on yleisimmin 1-2 viikkoa. Tavoitteena on aikuiskoulutushenkilöstön ammattitaidon kehittäminen ja sitä kautta aikuiskoulutuksen laadun parantaminen Euroopassa. Kurssit tarjoavat myös paikan kollegoiden väliselle verkostoitumiselle ja hyvien käytäntöjen vaihtamiselle. Hakemukset Suomessa Hakemukset Hyväksytyt Hyväksymisprosentti Miehet Naiset Yhteensä Täydennyskoulutuksiin myönnettiin vuonna 2010 tukea yhteensä euroa. Apurahansaajien jakautuminen alueittain (entisen läänijaon mukaan) Alue Hakemukset Hyväksytyt Etelä-Suomi Länsi-Suomi Itä-Suomi Pohjois-Suomi 9 6 Ahvenanmaa 2 1 Yhteensä Apurahansaajien taustaorganisaatiot Organisaatio Hakemukset Hyväksytyt Korkeakoulu Kansalaisopisto Ammatillinen oppilaitos 13 8 Yritys 10 7 Järjestö 9 7 Ammatillinen aikuiskoulutuskeskus 7 4 Kansanopisto 4 2 Aikuislukio 4 2 Kirjasto tai museo 3 2 Opintokeskus 1 1 Muut 6 4 Ei taustaorganisaatiota 15 7 Yhteensä

5 Täydennyskoulutuskurssien kohdemaat Maa Hakemukset Hyväksytyt Iso-Britannia Italia Saksa 16 8 Espanja Kreikka 8 6 Malta 7 4 Ranska 6 3 Kypros 5 5 Unkari 4 2 Slovenia 3 2 Tsekki 2 0 Islanti 2 0 Belgia 2 2 Itävalta 2 1 Irlanti 1 0 Puola 1 1 Turkki 1 1 Yhteensä Iso-Britannia Italia Saksa Hyväksytyt Hakemukset Espanja Kreikka Malta Ranska Kypros Unkari Slovenia Belgia Itävalta Tsekki Islanti Irlanti

6 Hyväksyttyjen apurahansaajien täydennyskoulutuskurssien aihealueet Vieraan kielen opettaminen ja oppiminen 26 Aikuisopetuksen pedagogiikka ja didaktiikka 15 Uuden teknologian käyttö opetuksessa 8 Kestävä kehitys 6 Syrjäytymisvaarassa olevien ja muiden erityisryhmien oppiminen 5 Taidekasvatus 4 Kulttuurien välinen oppiminen 4 Aikuiskoulutuksen kehittäminen 2 Muu 8 Vierailut ja vaihdot Vierailut ja vaihdot tarjoavat mahdollisuuden tutustua jonkin toisen maan aikuiskoulutukseen ja aikuiskoulutusorganisaatioihin. Vierailuun voi liittyä myös opetustehtäviä tai kollegan työn seuraamista (job shadowing). Tukea voi hakea myös konferenssiosallistumiseen. Hakija suunnittelee vierailun sisällön ja ohjelman yhdessä kohdeorganisaation kanssa. Vierailun tai vaihdon enimmäiskesto on 12 viikkoa. Hakemukset Suomessa Hakemukset Hyväksytyt Hyväksymisprosentti Miehet Naiset Yhteensä Vierailuihin ja vaihtoihin myönnettiin tukea vuonna 2010 yhteensä euroa. Apurahansaajien taustaorganisaatiot Organisaatio Hakemukset Hyväksytyt Ammatillinen oppilaitos 13 7 Museo 11 9 Korkeakoulun 9 5 täydennyskoulutuskeskus Järjestö 8 6 Kansalaisopisto 5 1 Ammatillinen aikuiskoulutuskeskus 4 1 Kirjasto 2 1 Yritys 2 2 Opintokeskus 1 1 Aikuislukio 1 1 Muut 12 5 Yhteensä Apurahansaajien jakautuminen alueittain (entisen läänijaon mukaan) Alue Hakemukset Hyväksytyt Etelä- Suomi Länsi-Suomi Itä-Suomi 2 2 Pohjois-Suomi 5 2 Ahvenanmaa 13 5 Yhteensä

7 Vierailujen ja vaihtojen kohdemaat Maa Hakemukset Hyväksytyt Iso-Britannia 13 8 Saksa 12 5 Espanja 11 6 Ruotsi 9 6 Tanska 7 6 Latvia 6 3 Italia 3 1 Ranska 2 1 Irlanti 1 1 Portugali 1 1 Tsekki 1 1 Kreikka 1 0 Belgia 1 0 Yhteensä Iso- Britannia Saksa Espanja Ruotsi Tanska Latvia Italia Ranska Irlanti Portugali Tsekki Kreikka Belgia Hyväksytyt Hakemukset Toteutuneiden vierailujen tyypit Kohdemaan aikuiskoulutukseen perehtyminen 19 Aikuiskoulutuksen konferenssiin tai seminaariin osallistuminen 16 Aikuiskoulutukseen liittyvän ohjauksen ja neuvonnan tarjoaminen 9 Aikuiskoulutusjärjestelmään perehtyminen sekä siihen liittyvän asiantuntijuuden 8 jakaminen Työn obsevointi (job shadowing) aikuiskoulutusorganisaatiossa 4 Opetusvierailu aikuiskoulutusorganisaatioon 3 Aikuiskoulutushenkilöstön kouluttaminen 1 Muu 1 7

8 Asiantuntijavaihdot Asiantuntijavaihto on 3-10 kuukauden pituinen työskentelyjakso jossakin eurooppalaisessa aikuiskoulutusorganisaatiossa. Asiantuntijavaihto on keino kartuttaa omaa ammatillista osaamistaan, kielitaitoaan ja kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen valmiuksiaan sekä perehtyä kohdemaan aikuiskoulutukseen. Työtehtäviin voi kuulua mm. opetus- tai hallintotyötä, suomen kielen ja kulttuurin opetusta tai vaikkapa Grundtvig-hankkeessa avustamista. Kohdeorganisaation hakija etsii itse. Hakemukset Suomessa Hakemukset Hyväksytyt Miehet 3 1 Naiset 2 2 Yhteensä 5 3 Asiantuntijavaihtoihin myönnettiin vuonna 2010 yhteensä euroa. Apurahansaajien jakautuminen alueittain (entisen läänijaon mukaan) Alue Hakemukset Hyväksytyt Etelä-Suomi 3 2 Länsi-Suomi 2 1 Yhteensä 5 3 Apurahansaajien taustaorganisaatiot Organisaatio Hakemukset Hyväksytyt Kansanopisto 2 1 Kansalaisopisto 1 1 Ammatillinen oppilaitos 1 0 Ei taustaorganisaatiota 1 1 Yhteensä 5 3 Asiantuntijavaihtojen kohdemaat Maa Hakemukset Hyväksytyt Iso-Britannia 2 0 Italia 1 1 Espanja 1 1 Latvia 1 1 Yhteensä 5 3 8

9 Valmistelevat vierailut Valmistelevan vierailun apurahoilla tuetaan organisaatioita, jotka suunnittelevat uuden Grundtvig-hankkeen käynnistämistä. Apurahat on tarkoitettu hankkeen suunnittelukokoukseen osallistumiseen jossakin tulevassa kumppanimaassa. Osa apurahoista myönnetään kontaktiseminaareihin, joihin kokoontuu suuri joukko tietystä teemasta kiinnostuneita ideoimaan yhteisiä hankkeita. Vierailun tyyppi Hakemukset Hyväksytyt Hyväksymisprosentti Kontaktiseminaari Valmisteleva vierailu Yhteensä Valmisteleviin vierailuihin myönnettiin tukea vuonna 2010 yhteensä euroa Apurahansaajien jakautuminen alueittain (entisen läänijaon mukaan) Alue Hakemukset Hyväksytyt Etelä-Suomi Länsi-Suomi 13 8 Itä-Suomi 5 4 Pohjois-Suomi 2 2 Yhteensä Apurahansaajien taustaorganisaatiot Organisaatio Hakemukset Hyväksytyt Kansalaisopisto 10 9 Ammatillinen oppilaitos 8 4 Järjestö 7 4 Korkeakoulu 3 1 Korkeakoulun täydennyskoulutuskeskus 1 1 Kesäyliopisto 1 1 Vankila 1 1 Kansanopisto 1 0 Muu 5 5 Yhteensä

10 Valmistelevat vierailut kohdemaan mukaan Maa Hakemukset Hyväksytyt Slovakia 7 3 Italia 5 5 Irlanti 5 4 Ranska 4 3 Espanja 3 2 Iso-Britannia 3 2 Saksa 3 2 Bulgaria 2 2 Ruotsi 2 0 Alankomaat 2 2 Belgia 1 1 Yhteensä Slovakia Italia Hyväksytyt Hakemukset Irlanti Ranska Espanja Iso-Britannia Saksa Bulgaria Alankomaat Ruotsi Belgia

11 HANKKEET Oppimiskumppanuudet Oppimiskumppanuudet ovat pienimuotoisia eurooppalaisia yhteistyöhankkeita, jotka tarjoavat mahdollisuuden oman organisaation kehittämiseen yhteistyössä ulkomaisten aikuiskoulutusorganisaatioiden kanssa. Ne auttavat myös osallistuvia organisaatioita verkostoitumaan ulkomaisten kollegoiden kanssa ja tutustumaan muiden maiden aikuiskoulutuksen käytäntöihin. Oppimiskumppanuuksissa tuetaan henkilöstön ja opiskelijoiden liikkuvuutta. Hankkeessa on mukana vähintään 3 maata. Hakemukset Suomessa Hakemukset Hyväksytyt Hyväksymisprosentti t t Yhteensä Oppimiskumppanuuksiin myönnettiin tukea vuonna 2010 yhteensä euroa. Myönnetyt tukisummat jakautuivat niin, että viidelle hankkeelle myönnettiin euron apuraha, 23 hankkeelle myönnettiin euron apuraha ja neljälle hankkeelle myönnettiin euron apuraha. Apurahansaajien jakautuminen alueittain (entisen läänijaon mukaan) Alue Hakemukset Hyväksytyt Etelä-Suomi Länsi-Suomi Itä-Suomi 4 3 Pohjois-Suomi 7 2 Yhteensä Oppimiskumppanuuksien hakijaorganisaatiot Organisaatio Hakemukset Hyväksytyt Järjestö Kansalaisopisto 10 7 Ammatillinen oppilaitos 10 5 Opintokeskus 2 1 Korkeakoulu 7 2 Kansanopisto 2 1 Kesäyliopisto 2 1 Museo 2 0 Kirjasto 1 1 Muu 9 3 Yhteensä

12 organisaatiot maittain Mukana kaikki hyväksytyt oppimiskumppanuudet, joissa mukana suomalaisia organisaatioita Italia 16 Saksa 15 Turkki 12 Iso-Britannia 11 Espanja 11 Puola 11 Ranska 8 Tsekki 8 Kreikka 8 Irlanti 7 Itävalta 5 Viro 7 Romania 5 Liettua 5 Slovenia 3 Belgia 3 Portugali 2 Bulgaria 2 Ruotsi 2 Hollanti 2 Norja 2 Latvia 1 Kreikka 1 Slovakia 1 Tanska 1 Unkari 2 Italia Saksa Turkki Iso-Britannia Espanja Puola Ranska Tsekki Kreikka Irlanti Viro Romania Itävalta Liettua Slovenia Belgia Norja Hollanti Ruotsi Bulgaria Portugali Unkari Slovakia Kreikka Latvia Tanska t Hyväksytyt oppimiskumppanuudet aihealueittain Syrjäytymisvaarassa olevien henkilöiden oppimismahdollisuudet 13 Aktiivinen kansalaisuus 6 Taidekasvatus 8 Aikuisopiskelijoiden perustaidot 3 Aikuiskoulutuspolitiikka ja -järjestelmät 6 Kulttuurien välinen kasvatus 6 Täydennyskoulutuskurssien kehittäminen 2 Ympäristö/ kestävä kehitys 5 Euroopan kansalaisuus ja eurooppalainen ulottuvuus 11 Perhe- ja vanhempainkasvatus 1 Vieraan kielen opettaminen ja oppiminen 4 Sukupuolten tasa-arvo 1 Informaatioteknologia 3 Seniorit, sukupolvien välinen oppiminen 11 Pedagogiikka ja didaktiikka 3 Luonnontieteet 1 Yhteensä 93 Aihealueiden yhteenlaskettu summa on suurempi kuin 32, koska hakemus on voinut jakautua samanaikaisesti usealle eri aihealueelle. 12

13 Hyväksytyt oppimiskumppanuushakemukset Organisaation nimi Hankkeen nimi / euroa ENTER ry, Ikaihmisten Erilaisten oppijoiden liitto ry *KOORD. Breaking Barriers - peer learning groups for dyslexics Espoon seudun koulutuskuntayhtyma Omnia Professional Usage of Media in Educational Context Humanistinen ammattikorkeakoulu HUMAK Capacities over 50s as rural development tool Invalidiliiton Jarvenpaan Koulutuskeskus Lebenswelten - in inklusives Projekt für Menschen mit und ohne Behinderung Järvilakeuden kansalaisopisto A Community Approach to Engaging Disadvantaged Adults through Tourism Kasvunpaikka Oy Supporting Potential Development Kurikan kansalaisopisto Foreign Language Drama Festival Kuusankosken Retkeilijat ry. *KOORD. European Approach - Exploring, Experiencing, Exchanging KVS-instituutti / Oriveden Opisto International Creative Writing Pilot Laurea-ammattikorkeakoulu Extending Creative Practice Länsirannikon Koulutus OyWinnova Disadvantage: Convening an Educational Response Länsirannikon Koulutus OY Winnova A toolkit for integration Maaseudun Sivistysliitto Senior Inter-cultural Cocktail Metsäntutkimuslaitos Eco-Navigation: Basics and Practice of Sustaina Muistojen Talon Kannatusyhdistys ry REMEMBERING TOGETHER: Reminiscence Training for family carers of people with dementia Nuorisokeskus Metsäkartano Outdoor Educative Training Environmental education Pieksamaen seudun aikuisopisto New Educational Journeys for Adult Education Österbottens förbund Let s make politics female - educational activities Sastamalan Opisto Natural Sciences for Adult Learners Seinajoen Koulutuskuntayhtymä, Sedu Aikuiskoulutus Bridge to Better Future *KOORD. Sisä-Savon kansalaisopisto *KOORD. Memory Matters - the Making of Social History Suomen Kylätoiminta ry Capacities over 50s as rural development tool Suomen Tarinateatteriverkkoyhdistys ry. Supporting Potential Development Suomi-Kypros yhdistys ry. The threads that connect us Taidekoulu Maan kannatusyhdistys ry GROUND - Interdisciplinary medias, performances and communities *KOORD. Tanssiteatteri Auraco Parenthood/education/culture/art Tuettu työllistyminen ry ng for Success Vakka-Suomen kansalaisopisto TALK@TIVE Valtakunnallinen työpajayhdistys ry TPY Points de vue -Intervention sociale et intégration professionnelle: points de vue des apprenants, des bénévoles et des travailleurs sociaux Vantaan kaupungin kirjasto /Hakunilan Ecolingua: A world of minority diversity in a globalized Europe aluekirjasto Vasa arbetarinstitut ME(U)MORIES Yhteensä * KOORD. = suomalaisen organisaation koordinoima hanke 13

14 Senioreiden vapaaehtoistyöprojektit Senioreiden vapaaehtoistyöprojekti on vuonna 2009 käynnistynyt uusi yhteistyömuoto Grundtvig-ohjelmassa. Projekti on kahden eri maassa toimivan organisaation välinen, jossa molemmat osapuolet sekä lähettävät että vastaanottavat yli 50-vuotiaita vapaaehtoisia. Vapaaehtoistyöjakson pituus voi vaihdella 3-8 viikon välillä. Painopisteenä hankkeessa on vapaaehtoistyön kautta oppiminen. Vapaaehtoistyö tarjoaa mahdollisuuksia mm. kulttuurien väliseen oppimiseen ja uuden tiedon omaksumiseen yhteisöjen toiminnasta. Hakijaorganisaatiot Hakemukset Hyväksytyt Järjestö 2 0 Kesäyliopisto 1 1 Kansalaisopisto 1 0 Yhteensä 4 1 Hakijoiden jakautuminen alueittain (entisen läänijaon mukaan) Alue Hakemukset Hyväksytyt Länsi-Suomi 2 1 Etelä-Suomi 1 0 Itä-Suomi 1 0 Yhteensä 4 1 Hyväksytty hanke Organisaatio Hankkeen nimi organisaatio Jyväskylän kesäyliopistoyhdistys Computers and culture- tutors and facilitators Ulm University, Saksa euroa Monenväliset hankkeet ja verkostot Monenväliset hankkeet ja verkostot ovat komission ja sen alaisen toimeenpanoviraston (Executive Agency) hallinnoimia toimintoja. Tavoitteena on aikuiskoulutuksen innovaatioiden kehittäminen ja hyvien käytäntöjen levittäminen Euroopan eri maiden kesken. Hakemukset Euroopassa Toiminto Hakemusten määrä Hyväksytyt Hyväksymisprosentti Monenvälinen hanke Verkosto Täydentävät toiminnot Hyväksyttyjen monenvälisten hankkeiden joukossa oli yksi suomalaisten koordinoima hanke sekä seitsemän hanketta, joissa oli mukana suomalainen partneri. Lisäksi verkostoissa oli mukana kolme suomalaista partneria. Koko Euroopassa myönnettiin tukea monenvälisille hankkeille yhteensä 14, 08 miljoonaa euroa ja verkostoille 1,32 miljoonaa euroa. Täydentävät toiminnot saivat tukea euroa. 14

15 Monenväliset hankkeet Hyväksytty suomalainen koordinaattori Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Empowering Adults with Mental Illness for Learning and Social Inclusion euroa Hyväksytyt suomalaiset partnerit Irti Huumeista ry Pro-Skills 2: Train-the-trainers on basic skills Universität Koblenz-Landau, DE euroa Noema-CMI Hidden Histories - Intercultural Dialogue and Learning Centre For Community Engagement, University of Sussex, UK euroa Helsinki City Social Department Valuing older people s skills and experience: Training peer facilitators Austrian Red Cross, AT euroa Kirkkopalvelut ry ARTERY: Art - Education - Therapy Bielskie Stowarzyszenie Artystyczne Teatr Grodzki, PL euroa Inkerin kulttuuriseura Unused potentials of senior migrants - experts for life Institut für Migrations- und Aussiedlerfragen HVHS St. Hedwigs, DE euroa Helsingin Klubitalot ry Empowering Adults with Mental Illness for Learning and Social Inclusion Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos euroa Noema CMI Meeting Social Needs of Senior Citizens through Web 2.0 Technologies Fast Track into Information Technology, IE euroa Verkostot Suomen museoliitto - Finlands museiförbund ry The Learning Museum Istituto Beni Culturali Regione Emilia Romagna, IT euroa University of Eastern Finland DIALOGUE-Bridges between Research and Practice in ULLL European University of Continuing Education Network, ES euroa Daisy Ladies European Network for Intergenerational Learning Espace Pedagogie Formation France, FR euroa 15

16 Workshopit Workshopit ovat yli 18-vuotiaille tarkoitettuja kansainvälisiä seminaareja ja työpajoja, jotka kestävät 5-10 päivää. Osallistujana voi olla kuka tahansa aikuinen, mutta erityisesti suositaan heikommassa asemassa olevien ryhmien osallistumista. CIMO rahoittaa Suomessa järjestettäviä workshopeja. Järjestäjälle myönnettävä tuki kattaa myös osallistujien matka- ja oleskelukulut, joten osallistujille itselleen ei aiheudu kuluja. Hakijaorganisaatio Hakemukset Hyväksytyt Kansalaisopisto 4 2 Ammatillinen oppilaitos 4 0 Järjestö 3 2 Yritys 2 1 Kansanopisto 2 0 Opintokeskus 1 1 Muu 2 1 Yhteensä 18 7 Workshopeihin myönnettiin vuonna 2010 tukea yhteensä euroa. Hakemukset alueittain (entisen läänijaon mukaan) Alue Hakemukset Hyväksytyt Etelä-Suomi 7 4 Länsi-Suomi 10 3 Itä-Suomi 1 0 Yhteensä 18 7 Hyväksytyt workshopit Organisaatio Workshop Paikkakunta Organisaatio Workshop Paikkakunta Organisaatio Workshop Paikkakunta Organisaatio Workshop Paikkakunta Organisaatio Workshop Paikkakunta Organisaatio Workshop Paikkakunta Organisaatio Workshop Paikkakunta Keravan opisto Recycle textiles to use Järvenpää euroa Kuusankosken Retkeilijät ry Many Faces of Finnish Nature Environment Kouvola euroa Lempäälä-opisto Cultural Heritage in Colourful Clothing Lempäälä euroa Opetusalan koulutuskeskus Educode Oy Living Library Tampere euroa Osuuskunta Tekym Permaculture Design Course, Creating a Model of Forest Gardening - Northern Dimension Tampere euroa Reilun matkailun yhdistys ry Best Practices in Promoting Responsible Travel Helsinki euroa Vihreä Sivistysliitto ry (ViSiLi) European dream city: making urban living more sustainable in the future Helsinki euroa 16

17 Yhteenveto CIMOn hallinnoimista Grundtvig-toiminnoista 2010 Hakemukset Hyväksytyt Hyväksymis-% yhteensä Täydennyskoulutusapurahat Vierailut ja vaihdot Asiantuntijavaihdot Valmistelevat vierailut Oppimiskumppanuudet Senioreiden vapaaehtoistyö Workshopit Yhteensä

18 Osallistuminen Grundtvig-ohjelmaan Suomessa vuosina Liikkuvuudet

19 Oppimiskumppanuudet

Elinikäisen oppimisen ohjelma

Elinikäisen oppimisen ohjelma Elinikäisen oppimisen ohjelma GRUNDTVIG Liikkuvuustoiminnot 2013 Grundtvig-liikkuvuustoiminnot Aikuiskoulutushenkilöstön liikkuvuus Täydennyskoulutusapurahat Vierailut ja vaihdot Asiantuntijavaihdot (Assistantships)

Lisätiedot

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010. Eija Wilen, CIMO

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010. Eija Wilen, CIMO GRUNDTVIG EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010 Eija Wilen, CIMO Ohjelman tavoitteet kehittää aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen ohjelma

Elinikäisen oppimisen ohjelma Elinikäisen oppimisen ohjelma GRUNDTVIG Liikkuvuustoiminnot 2012 Grundtvig-liikkuvuustoiminnot Aikuiskoulutushenkilöstön liikkuvuus Täydennyskoulutusapurahat Vierailut ja vaihdot Asiantuntijavaihdot (Assistantships)

Lisätiedot

Grundtvig. Euroopan unionin. ohjelma. aikuiskoulutukselle

Grundtvig. Euroopan unionin. ohjelma. aikuiskoulutukselle Grundtvig Euroopan unionin ohjelma aikuiskoulutukselle Grundtvig-ohjelma Aikuiskoulutuksen Grundtvig-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille aikuiskoulutuksen parissa toimiville. Ohjelman

Lisätiedot

Grundtvig Tilastoja 2012 1

Grundtvig Tilastoja 2012 1 Grundtvig Tilastoja 2012 1 2 Sisältö Johdanto 4 Aikuiskoulutushenkilöstön liikkuvuus 5 Täydennyskoulutusapurahat 5 Vierailut ja vaihdot 7 Asiantuntijavaihdot 9 Valmistelevat vierailut 9 Hankkeet 11 Oppimiskumppanuudet

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

Grundtvig Tilastoja 2013 1

Grundtvig Tilastoja 2013 1 Grundtvig Tilastoja 2013 1 2 Sisältö Johdanto 4 Aikuiskoulutushenkilöstön liikkuvuus 5 Täydennyskoulutusapurahat 5 Vierailut ja vaihdot 6 Asiantuntijavaihdot 8 Hankkeet Oppimiskumppanuudet 9 Senioreiden

Lisätiedot

Grundtvig. Tilastoja 2008

Grundtvig. Tilastoja 2008 Grundtvig Tilastoja 2008 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, Hakaniemenranta 6 (PL 343), 00531 Helsinki, Puh. 0207 868 500 (vaihde), Faksi 0207 868 601 Sisältö Oppimiskumppanuudet 3

Lisätiedot

Opettajien ja opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus. Kansainvälisyyspäivä kansanopistoille 20.11.2008 Helsinki Eija Wilen, CIMO

Opettajien ja opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus. Kansainvälisyyspäivä kansanopistoille 20.11.2008 Helsinki Eija Wilen, CIMO Opettajien ja opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus Kansainvälisyyspäivä kansanopistoille 20.11.2008 Helsinki Eija Wilen, CIMO Grundtvig -liikkuvuustoiminnot Aikuiskoulutushenkilöstön liikkuvuus Täydennyskoulutusapurahat

Lisätiedot

Kansainvälisen hankeyhteistyön kehittäminen. Kansainvälisyyspäivä kansanopistoille 20.11.2008 Helsinki Eija Wilen, CIMO

Kansainvälisen hankeyhteistyön kehittäminen. Kansainvälisyyspäivä kansanopistoille 20.11.2008 Helsinki Eija Wilen, CIMO Kansainvälisen hankeyhteistyön kehittäminen Kansainvälisyyspäivä kansanopistoille 20.11.2008 Helsinki Eija Wilen, CIMO GRUNDTVIG Hanketyypit: Oppimiskumppanuudet Senioreiden vapaaehtoistyö Monenväliset

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Riika Väliahde, CIMO 24.4.2009. www.cimo.fi/grundtvig

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Riika Väliahde, CIMO 24.4.2009. www.cimo.fi/grundtvig GRUNDTVIG EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma Riika Väliahde, CIMO 24.4.2009 www.cimo.fi/grundtvig Ohjelman tavoitteet kehittää aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä ja lisätä liikkuvuuksien määrää kehittää

Lisätiedot

Grundtvig-workshopit Hakuneuvonta järjestäjille Katariina Vinblad, CIMO

Grundtvig-workshopit Hakuneuvonta järjestäjille Katariina Vinblad, CIMO Grundtvig-workshopit 2012 Hakuneuvonta järjestäjille 25.1.2012 Katariina Vinblad, CIMO Grundtvig-ohjelmassa erityistavoitteena vastata Euroopan väestön ikääntymisestä aiheutuvaan koulutushaasteeseen kehittää

Lisätiedot

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Nordplus Voksen. Nordplus. Pohjoismaiden ministerineuvoston Puiteohjelma koulutuksen alalla 2008-2011

Nordplus Voksen. Nordplus. Pohjoismaiden ministerineuvoston Puiteohjelma koulutuksen alalla 2008-2011 Nordplus Pohjoismaiden ministerineuvoston Puiteohjelma koulutuksen alalla 28-211 1 Nordplus puiteohjelma 28-211 Tukee koulutuksen yhteistyötä pohjoismaiden ja Baltian maiden kesken Tarkoituksena on vahvistaa

Lisätiedot

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus

Lisätiedot

Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa. Tilanne

Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa. Tilanne Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa Tilanne 19.6.2012 Suomen avainluvut 7. puiteohjelmassa Varmistunut rahoitus 558 M Suomalaisille osallistujille varmistunut rahoitus. Osallistumiset 1 687 Suomalaisten osallistumisten

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP

Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP on Euroopan unionin koulutusohjelma, joka tarjoaa mahdollisuuksia eurooppalaiseen yhteistyöhön kaikilla koulutuksen tasoilla esikoulusta

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Grundtvigoppimiskumppanuus

Grundtvigoppimiskumppanuus Grundtvigoppimiskumppanuus Perustietoa ja hakuohjeita 18.1.2012 CIMO Tavoite ja toiminta Oppimiskumppanuuden tavoitteena on edistää aikuiskoulutuksen toimijoiden keskinäistä yhteistyötä eri maissa Yhteisen

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG

Lisätiedot

Leonardo da Vinci Tilastoja 2011

Leonardo da Vinci Tilastoja 2011 Leonardo da Vinci Tilastoja ISBN 978-95-85-5-8 ISSN 798-6 / Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Sisältö. Yleistä hakukierroksesta. Liikkuvuushankkeet. Liikkuvuushankkeiden hakijaorganisaatiot.

Lisätiedot

EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien

EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien uusi sukupolvi Mitä ohjelma tarjoaa aikuiskoulutukselle Lokakuu 2012 CIMO 2/2009 Ohjelmaesitys Erasmus for All 2014-2020 Budget Euro 19.2 billion over 7 years (+70%)

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109

Lisätiedot

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016 www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus ohjelma Koostuu seuraavista alaohjelmista: Nordplus Junior Nordplus Korkeakoulutus Nordplus Aikuiskoulutus

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -

Lisätiedot

Leonardo da Vinci: Aloituskoulutus kumppanuushankkeille

Leonardo da Vinci: Aloituskoulutus kumppanuushankkeille Leonardo da Vinci: Aloituskoulutus kumppanuushankkeille Helsinki 31.8.2012 Haetut ja rahoitetut Leonardo-kumppanuushankkeet Suomessa 2008-2012 HAKEMUKSET 2008 2009 2010 2011 2012 Yhteensä Koordinaattorit

Lisätiedot

Grundtvig. liikkuvuustoiminnot. Euroopan unionin. ohjelma aikuiskoulutukselle

Grundtvig. liikkuvuustoiminnot. Euroopan unionin. ohjelma aikuiskoulutukselle Grundtvig Euroopan unionin ohjelma aikuiskoulutukselle liikkuvuustoiminnot Grundtvig Aikuiskoulutuksen Grundtvig-ohjelman tavoitteena on vastata Euroopan väestön ikääntymisestä aiheutuvaan koulutushaasteeseen

Lisätiedot

Grundtvig. Tilastoja 2009

Grundtvig. Tilastoja 2009 Grundtvig Tilastoja 2009 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, Hakaniemenranta 6 (PL 343), 00531 Helsinki, Puh. 0207 868 500 (vaihde), Faksi 0207 868 601 Sisältö Liikkuvuustoiminnot 3

Lisätiedot

Grundtvig-ohjelma, Senioreiden vapaaehtoistyö. Hakijainfo 15.2.2012

Grundtvig-ohjelma, Senioreiden vapaaehtoistyö. Hakijainfo 15.2.2012 Grundtvig-ohjelma, Senioreiden vapaaehtoistyö Hakijainfo 15.2.2012 Grundtvig Senior Volunteering project Tarkoituksena: Tarjota senioreille uusia vaihtoehtoja aktiiviseen elämään ja yhteiskunnalliseen

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

Leonardo da Vinci. Tilastoja 2010

Leonardo da Vinci. Tilastoja 2010 Leonardo da Vinci Tilastoja Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, Hakaniemenranta 6 (PL ), Helsinki, Puh. 7 868 (vaihde) Sisältö Yleistä hakukierroksesta Liikkuvuushankkeet. Liikkuvuushankkeiden

Lisätiedot

Cross-sectoral cooperation Yhteistyötä ja synergiaa - Eurooppalaiset hankeyhteistyömahdollisuudet Erasmus+ -ohjelmassa

Cross-sectoral cooperation Yhteistyötä ja synergiaa - Eurooppalaiset hankeyhteistyömahdollisuudet Erasmus+ -ohjelmassa Cross-sectoral cooperation Yhteistyötä ja synergiaa - Eurooppalaiset hankeyhteistyömahdollisuudet Erasmus+ -ohjelmassa Korkeakoulujen kv-kevätpäivät toukokuu 2014 Tampere Sari Höylä Lehtori, kansainväliset

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa

Lisätiedot

2000 DIAK, Etelä English Language Management Tmi Designing and Delivering Intercultural Training Iso-Britannia

2000 DIAK, Etelä English Language Management Tmi Designing and Delivering Intercultural Training Iso-Britannia GRUNDTVIG-TÄYDENNYSKOULUTUSAPURAHAT 2009 - HYVÄKSYTYT HAKEMUKSET (77) Hakijan taustaorganisaatio Kurssin nimi Kohdemaa Tukisumma Agora Center, Jyväskylän yliopisto Eco Innovation for an Enlarged EU Malta

Lisätiedot

CIMO Osallisuus-työpaja

CIMO Osallisuus-työpaja This project has been funded with support from the European Commission. This publication reflects the views only of the author, and the Commission cannot be held responsible for anyuse which may be made

Lisätiedot

Alustava haku 1.11.2001 hakemukset hyväksytyt % koko Eurooppa 288 107 37 suomalaiset koordinaattorit 8 5 63 suomalaiset partnerit 45 13 29

Alustava haku 1.11.2001 hakemukset hyväksytyt % koko Eurooppa 288 107 37 suomalaiset koordinaattorit 8 5 63 suomalaiset partnerit 45 13 29 Grundtvig 1, 2 ja 4 Tuloksia vuoden 2002 hakukierrokselta Grundtvig 1 Eurooppalaiset yhteistyöhankkeet Alustava haku 1.11.2001 % koko Eurooppa 288 107 37 suomalaiset koordinaattorit 8 5 63 suomalaiset

Lisätiedot

Nordplus Puiteohjelma 2008-2011, Nordplus Aikuiskoulutus Uusi ohjelma 2012- www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat

Nordplus Puiteohjelma 2008-2011, Nordplus Aikuiskoulutus Uusi ohjelma 2012- www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus Puiteohjelma 2008-2011, Nordplus Aikuiskoulutus Uusi ohjelma 2012- www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus Puiteohjelma - rakenne Puiteohjelma koostuu neljästä alaohjelmasta:

Lisätiedot

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016 www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus ohjelma Koostuu seuraavista alaohjelmista: Nordplus Junior Nordplus Korkeakoulutus Nordplus Aikuiskoulutus

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN

APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus

Lisätiedot

Nordplus ohjelma. Nordplus Aikuiskoulutus

Nordplus ohjelma. Nordplus Aikuiskoulutus Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016 www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus ohjelma Koostuu seuraavista alaohjelmista: Nordplus Junior Nordplus Korkeakoulutus Nordplus Aikuiskoulutus

Lisätiedot

Grundtvig. Tilastoja 2007

Grundtvig. Tilastoja 2007 Grundtvig Tilastoja 2007 Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO, Säästöpankinranta 2 A (PL 343), 00531 Helsinki, Puh. 0207 868 500 (vaihde), Faksi 0207 868 601 Sisältö Grundtvig-oppimiskumppanuudet

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa

Lisätiedot

(Aus-)Reiseland Österreich ammattikorkeakoulu Helsingin aikuisopisto CORSO DI PREPARAZIONE ALLA CERTIFICAZIONE DITALS I Italia

(Aus-)Reiseland Österreich ammattikorkeakoulu Helsingin aikuisopisto CORSO DI PREPARAZIONE ALLA CERTIFICAZIONE DITALS I Italia GRUNDTVIG-TÄYDENNYSKOULUTUSAPURAHAT 1.1.-30.6.2010 - HYVÄKSYTYT HAKEMUKSET (68) Hakijan taustaorganisaatio Kurssin nimi Kohdemaa AAC Global Oy Certificate in International Business English Training (Cert

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

Grundtvigoppimiskumppanuus

Grundtvigoppimiskumppanuus Grundtvigoppimiskumppanuus Perustietoa ja hakuohjeita Verkkotiedotus 17.1.2013 CIMO Perusfaktaa Perusvaatimukset Vähintään 3 kumppania 3 maasta Hakuaika päättyy 21.2.2013 Yhteinen hakemus, työstetään koordinaattorin

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Erasmus+ yleissivistävälle ja aikuiskoulutukselle KA1. Hyväksyttyjen liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus klo

Erasmus+ yleissivistävälle ja aikuiskoulutukselle KA1. Hyväksyttyjen liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus klo Erasmus+ yleissivistävälle ja aikuiskoulutukselle KA1 Hyväksyttyjen liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus 16.9.2016 klo 10-15.30, CIMO Päivän ohjelma 10.00 12.30 13.15 15.30 Tervetuloa! (Nina Rekola, CIMO)

Lisätiedot

GRUNDTVIG-ohjelma. - Osa EU:n Elinikäisen oppimisen ohjelmaa - Ohjelman yleisesittely, hanketoiminta

GRUNDTVIG-ohjelma. - Osa EU:n Elinikäisen oppimisen ohjelmaa - Ohjelman yleisesittely, hanketoiminta GRUNDTVIG-ohjelma - Osa EU:n Elinikäisen oppimisen ohjelmaa - Ohjelman yleisesittely, hanketoiminta Grundtvig-ohjelma Monialaista aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä useilla aikuiskoulu- tuksen

Lisätiedot

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1 1 (6) B MDP in Futures Studies Australia 1 1 Iran 2 1 3 Itävalta 1 1 Latvia 1 1 Puola 1 1 Suomi 2 6 8 4 20 Tsekki 1 1 Valko-Venäjä 1 1 Venäjä 1 1 2 Viro 1 1 Z_tieto puuttuu 6 3 4 17 30 MDP in Futures Studies

Lisätiedot

Töihin Eurooppaan EURES

Töihin Eurooppaan EURES Töihin Eurooppaan EURES Työskentely ulkomailla Työskentely ulkomailla houkuttelee yhä useampaa suomalaista työnhakijaa. Erityisesti nuoret ja korkeakoulutetut ovat halukkaita muuttamaan ulkomaille töihin.

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

GRUNDTVIG-ohjelma. - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa

GRUNDTVIG-ohjelma. - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa GRUNDTVIG-ohjelma - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa Grundtvig-ohjelma Monialaista aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä useilla aikuiskoulutuksen kehittämisalueilla Tarjoaa

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Työllisyys Työllisyysaste (%) Suomessa heinäkuussa 2018-2019 % 100 2018/07 2019/07 90 80 74,1 74,5 75,4 75,9 72,8 73,1 70 60 50 40

Lisätiedot

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,

Lisätiedot

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Esimerkkejä Euroopasta Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Ruotsi Tanska Slovenia Liettua Hollanti Itävalta Latvia Portugali Ranska Kypros SUOMI Belgia Saksa Bulgaria Viro Puola Luxembourg Tsekin

Lisätiedot

Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden

Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden valossa Euroopan talouskriisi ja elinolot Tilastokeskus, 11.3.2012 Hannele Sauli Kaisa-Mari Okkonen Kotitalouksien reaalitulokehitys kriisimaissa ja Itä- Euroopassa

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / syyskuu 2016 Mira Pihlström kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan 1 (6) International Master in Management of IT Alankomaat 1 5 5 5 6 Australia 1 1 Belgia 1 1 Intia 2 1 Japani 1 Kiina 2 2 2 2 1 1 3 Kolumbia 1 Libanon 1 Norja 1 Papua-Uusi-Guinea 1 Portugali 1 Puola 1

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),

Lisätiedot

Grundtvig oppimiskumppanuudet Sopimus, raportointi,talous Oppaita Neuvontatilaisuus Paasitorni Eija Laine

Grundtvig oppimiskumppanuudet Sopimus, raportointi,talous Oppaita Neuvontatilaisuus Paasitorni Eija Laine Grundtvig oppimiskumppanuudet 2013 Sopimus, raportointi,talous Oppaita Neuvontatilaisuus 10.9.2013 Paasitorni Eija Laine Oppimiskumppanuusvalinnat Suomessa 2013 Hyväksyttyjä Koordinaattori 7 Partneri 28

Lisätiedot

Nordplus Puiteohjelma 2008-2011 Nordplus Aikuiskoulutus. www.cimo.fi/nordplus www.nordplusonline.org

Nordplus Puiteohjelma 2008-2011 Nordplus Aikuiskoulutus. www.cimo.fi/nordplus www.nordplusonline.org Nordplus Puiteohjelma 2008-2011 Nordplus Aikuiskoulutus www.cimo.fi/nordplus www.nordplusonline.org Nordplus Puiteohjelman päämäärät Edistää pohjoismaisia kieliä ja kulttuuria sekä pohjoismais-balttilaista

Lisätiedot

Erasmus+ yleissivistävälle ja aikuiskoulutukselle KA1. Hyväksyttyjen liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus 2.9.2015 klo 10-15.

Erasmus+ yleissivistävälle ja aikuiskoulutukselle KA1. Hyväksyttyjen liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus 2.9.2015 klo 10-15. Erasmus+ yleissivistävälle ja aikuiskoulutukselle KA1 Hyväksyttyjen liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus 2.9.2015 klo 10-15.30, CIMO Päivän ohjelma 10.00 12.30 13.15 15.30 Tervetuloa! (Nina Rekola, CIMO)

Lisätiedot

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä PYYTÄVÄN VIRANOMAISEN KÄYTTÖÖN TARKOITETTU (VAPAAEHTOINEN) LOMAKE I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä Palvelujen

Lisätiedot

Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa?

Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa? Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa? 1. Kivennäisvesien kulutus on Suomessa EU-maiden matalin. Suomessa kulutetaan keskimäärin 18 litraa pullotettua vettä henkilöä kohden vuodessa. 2. Vuonna

Lisätiedot

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde?

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde? Demografinen huoltosuhde Mikä on hyvä huoltosuhde? Mikä ihmeen demografinen huoltosuhde? Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. 0-14 -vuotiaat + yli

Lisätiedot

Suomalaisten korkeakoulujen osallistuminen EU-Canada-ohjelmaan: Hankkeet (EU-CANADA cooperation in higher education and vocational training)

Suomalaisten korkeakoulujen osallistuminen EU-Canada-ohjelmaan: Hankkeet (EU-CANADA cooperation in higher education and vocational training) Lisätietoa ohjelmasta: http://ec.europa.eu/education/eu-canada/doc1563_en.htm 1996 Hankekuvaukset Euroopan komission verkkopalvelussa: http://ec.europa.eu/education/eu-canada/doc1832_en.htm Promoting student

Lisätiedot

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS 1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat

Lisätiedot

A8-0321/78

A8-0321/78 17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

2000 Koulutuskeskus Salpaus Creating e-learning Courses - hands-on Tools & Practical Tips Malta. Designing and delivering intercultural training

2000 Koulutuskeskus Salpaus Creating e-learning Courses - hands-on Tools & Practical Tips Malta. Designing and delivering intercultural training GRUNDTVIG-TÄYDENNYSKOULUTUSAPURAHAT 2010 - HYVÄKSYTYT HAKEMUKSET (78) Hakijan taustaorganisaatio Kurssin nimi Kohdemaa Tukisumma AAC Global Oy Certificate in International Business English Training (Cert

Lisätiedot

Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013

Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013 Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013 Suomi on pieni avotalous, joka tarvitsee dynaamisen kilpailukykyisen yrityssektorin ja terveet kotimarkkinat

Lisätiedot

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? Eija Alakangas, VTT EUBIONET III, koordinaattori http://www.eubionet.net Esityksen sisältö Bioenergian tavoitteet vuonna

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

Grundtvig. Tilastoja 2011

Grundtvig. Tilastoja 2011 Grundtvig Tilastoja 2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, Hakaniemenranta 6 (PL 343), 00531 Helsinki, Puh. 0295 338 500 (vaihde), Faksi 09 753 1122 Sisältö Johdanto 3 Aikuiskoulutushenkilöstön

Lisätiedot

European Survey on Language Competences (ESLC) EU:n komission tutkimus vieraiden kielten osaamisesta EU-maissa www.surveylang.org

European Survey on Language Competences (ESLC) EU:n komission tutkimus vieraiden kielten osaamisesta EU-maissa www.surveylang.org European Survey on Language Competences (ESLC) EU:n komission tutkimus vieraiden kielten osaamisesta EU-maissa www.surveylang.org ESLC pähkinänkuoressa PISA-tutkimusten kaltainen OECD Organization for

Lisätiedot

Työolojen kehityslinjoja

Työolojen kehityslinjoja Työolojen kehityslinjoja Anna-Maija Lehto anna-maija.lehto@stat.fi Työolotutkimukset! Työolosuhdetiedustelu 1972 - postikysely, koetutkimus! Työolosuhdetiedustelu 1977 - käynti, otos 7500 työllistä - vastausprosentti

Lisätiedot

Turvallisuus meillä ja muualla

Turvallisuus meillä ja muualla Hyvää matkaa ehjänä kotiin! Matkustamisen turvallisuusseminaari 13.11.2009 Rovaniemi, Hotel Santa Claus Turvallisuus meillä ja muualla Johtaja Erkki Yrjänheikki Sosiaali- ja terveysministeriö 1 13.11.2009

Lisätiedot

Eurooppalaista kunnostusyhteistyötä ja hyviä käytäntöjä

Eurooppalaista kunnostusyhteistyötä ja hyviä käytäntöjä Eurooppalaista kunnostusyhteistyötä ja hyviä käytäntöjä RESTORE-hanke Jukka Jormola, SYKE Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari 26.1.2012 RESTORE Rivers: Engagement, Support and Transfering

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö 09/10/2007-19/11/2007 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 517/517 OSALLISTUMINEN Maa DE - Saksa 80 (15.5%) PL - Puola 51 (9.9%) DA - Tanska 48 (9.3%) NL - Alankomaat

Lisätiedot

Tasavertaiset mahdollisuudet Youth in Action ja LLP -ohjelmissa. Jun- 11

Tasavertaiset mahdollisuudet Youth in Action ja LLP -ohjelmissa. Jun- 11 Tasavertaiset mahdollisuudet Youth in Action ja LLP -ohjelmissa Jun- 11 EU:n nuorisotoimintaohjelma Youth in Action Muita heikommassa olevien nuorten osallistuminen on yksi pysyvistä prioriteeteistä Ohjelmaoppaassa

Lisätiedot

Leonardo da Vinci. Tilastoja

Leonardo da Vinci. Tilastoja Leonardo da Vinci Tilastoja 2007 2009 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, Hakaniemenranta 6 (PL 343), 00531 Helsinki, Puh. 0207 868 500 (vaihde) Sisältö 1 Leonardo da Vinci -ohjelmasta

Lisätiedot

Integroitu paloturvallisuustekniikka

Integroitu paloturvallisuustekniikka Jyri Outinen 1, Markku Heinisuo 2 1 Ruukki Construction Oy 2 Tampere University of Technology Palotutkimuksen päivät 2011 June 19, 2012 www.ruukki.com Jyri Outinen Esityksen sisältö Hankkeen perustiedot

Lisätiedot

Nordplus Junior. Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät.

Nordplus Junior. Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät. Nordplus Junior Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät Tavoitteena vahvistaa ja kehittää kouluyhteistyötä ja luoda verkostoja ja kumppanuuksia koulujen

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-

Lisätiedot

Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta

Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta Aleksi Kalenius 2.4.2014 Perusopetuksen varassa olevat ja perusopetuksen varaan jääminen 2 Vailla perusasteen jälkeistä koulutusta 1970-2012 3 Vailla

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10200/17 CO EUR-PREP 29 POLGEN 92 AG 21 ECON 528 UEM 198 SOC 477 COMPET 492 ENV 604 EDUC 293 RECH 231 ENER 284 JAI 596 EMPL 366 ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä!

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET ALBANIA Taajamissa ALGERIA Taajamissa ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! AZERBAIDZHAN Taajamissa 40 km/h 70 km/t BELGIA Taajamissa yli 7,5 t kokonaispainoiset

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012 Työaika Suomessa ja muissa maissa Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012 Suomessa työaika on lyhyt työtunteja tarvitaan lisää Lain ja sopimusten mukainen vuosityöaika on Suomessa maailman lyhimpiä

Lisätiedot

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009 Sairaanhoito EU:ssa Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT), Itävalta (AT), Kreikka

Lisätiedot

KA2 strategiset kumppanuushankkeet aikuiskoulutuksessa

KA2 strategiset kumppanuushankkeet aikuiskoulutuksessa KA2 strategiset kumppanuushankkeet aikuiskoulutuksessa Aikuiskoulutuksen hanketoiminta KA2 Verkostoituminen ja hyvien käytänteiden vaihto tukevat verkostoitumista, parantavat taitoa toimia kansainvälisesti,

Lisätiedot