TOIMINTAKATSAUS Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKATSAUS Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry"

Transkriptio

1 TOIMINTAKATSAUS 2011 Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry

2 JOHDANTO Allianssin menneen vuoden painopisteet olivat vaalit, yhteiskunnallinen osallistuminen, vapaaehtoistoiminta teemavuodenkin puitteissa ja nuorten työllisyyskysymykset. Allianssi keskittyi toimintavuoden aikana vahvaan vaikuttamiseen eduskuntavaali- ja hallitusohjelmatavoitteissa. Saimme monet tavoitteet nuorten työllistämiskysymyksistä, nuorten osallistumisesta ja nuorten yhteiskuntatakuusta läpi. Yhä useammin toimintavuoden aikana törmäsimme keskusteluun, mitä merkitystä ja vaikutusta kansalaisyhteiskunnalla ja nuorisotoiminnalla on, ja mitä on nuorisotoiminnan tuloksellisuus. Meitä pyydettiin kehittämään mittareita, laskelmia, mitä sijoitetulla eurolla saa jne. Ja näitähän me tietenkin kokoammekin. Keskityn tässä viime vuotta kuvatessani lähinnä mittaamisen yhteen näkökulmaan lukuihin, jotka kuvaavat sijoitettua nuorisotyön euroa. Allianssi järjesti viime vuonna 150 eri tilaisuutta. Nuorisotyöpäiville Mikkeliin kokoontui 620 nuorisotyöntekijää kunnista ja järjestöistä. Tapahtumiimme osallistui yli osallistujaa. Allianssin vuosibudjetti oli 3 miljoonaa euroa, ja Työtä Nuorille -hankkeen osuus oli tämän lisäksi noin 3 miljoonaa euroa. Allianssin valtionapu veikkausvoittovaroista oli 2,2 miljoonaa euroa. Allianssin henkilöstökulut olivat kolmen miljoonan euron budjetista 42%. Tällä summalla Allianssissa työskenteli päivässä 36 asiantuntijaa nuorisotyön ja nuorisotyöllisten asioiden parissa. Allianssissa oli loppuvuodesta 114 jäsenjärjestöä, joissa on jäseninä lähes nuorta. Allianssin palvelut, edunvalvonta ja vaikuttaminen, kansainvälinen osaaminen, kirjasto- ja tietopalvelut sekä nuorisotyölliset hankkeet maksoivat valtionapua kolme euroa/jäsenjärjestön jäsen. Kolmella miljoonalla eurolla työllistettiin yhteensä 1250 työtöntä nuorta keskimäärin kolmen kuukauden jaksoihin nuorisotoimialalle eri puolille Suomea. Keskimäärin työllistymisjakson kulut olivat euroa/nuori kolmen kuukauden ajan, eli 26,67 euroa/päivä/nuori. Allianssin omien tuottojen ja varainhankinnan osuus oli e. Allianssiin oli hankittava jokaisena työpäivänä omarahoitusosuutta euroa. Suomalaiseen kulttuuriin, taiteeseen, liikuntaan ja nuorisotyöhön satsataan veikkausvoittovaroista valtion budjetin kautta noin 500 miljoonaa euroa vuodessa. Nuorisotyön osuus on 50 miljoonaa euroa. Tällä saadaan aikaan nuorten osallisuutta, järjestötyötä, järjestöosallistumista, nuorisotyötä kunnissa, nuoria työllistäviä työpajoja, kansainvälistä yhteistyötä, etsivää nuorisotyötä jne. Allianssin osuus veikkausvoittovaroista on neljä prosenttia. Allianssi on osa opetus- ja kulttuuriministeriön OKM:n konsernistrategiaa, palvelu- ja kehittämiskeskus, joka toteuttaa myös valtion antamia palvelutehtäviä. Veikkausvoittovaroista Allianssi sai vuorokautta kohti 5 479,45 e. Kirjasto- ja tietopalveluista lainattiin päivässä 36 nuorisoon ja nuorisotyöhön liittyvää kirjaa. Joka päivä 15 nuorisotoimialan toimijaa sai Allianssissa koulutusta eri nuorisotoimialan kysymyksistä. Päivittäin kaksi nuorta haki eri nuorisovaihdon ohjelmiin, kuten au pairiksi, hotellityöhön, vapaaehtoistyöhön. Viime vuoden aikana nuorta käytti Allianssin tarjoamaa kansainvälistä nuorisokorttia. Allianssin julkaisema Nuorisotyölehti toimitettiin lukijalle vuodessa. Allianssin verkkosivuilla kävi päivässä 921 kävijää. Allianssi vaikutti 56 valtion ja järjestöjen neuvottelukunnassa ja työryhmässä, lausui ja otti kantaa 13 kertaa eri kysymyksiin ja jätti 65 tiedotetta sekä kokosi 367 nuorisotoimialan uutista verkkosivuilleen. Tämä on kaksi tiedotetta tai uutista työpäivän aikana. Lisäksi Allianssi julkaisi vuoden aikana 93 erilaista esitettä, julkaisua tai julistetta. Allianssista lähetettiin 129 postitusta, JärjestöAllianssia tai sähköpostiviestiä jäsenjärjestöille. Tämä on kaksi viestiä työpäivän aikana. Allianssin työntekijät saivat työvuoden aikana Kannen kuva: UNESCO -nuorisodelegaatti 2011 Miika Tomi

3 Vapaaehtoistoiminnan teemavuoden juhlaseminaarissa joulukuussa. Pääsihteeri Tahvanaisen ja puheenjohtaja Mannisen seurassa Tasavallan presidentti Tarja Halonen sekä oikeusministeri Anna-Maja Henriksson. puhelua jäsenjärjestöiltä, yhteistyökumppaneilta ja sidosryhmiltä. Tämä on 0,6 puhelua/ työntekijä/ työpäivä. Allianssi-talossa taas kävi 44 vierailijaryhmää vuodessa, järjestöväkeä ja nuorisotoimialan opiskelijaa. Näissä ryhmissä oli yhteensä 656 ihmistä. Lisäksi Allianssi-talossa, infossa ja kirjastossa vieraili 28 henkilöä työpäivässä, yhteensä asiakasta vuodessa. Tämä on 31 ihmistä työpäivässä. Allianssi-talon kokoustiloissa järjestettiin tuntia kokouksia. Vuodessa on 8760 tuntia. Allianssi suuntasi myös katseensa seuraavaan kymmeneen vuoteen. Viime vuonna päätettiin Allianssin suuntaviivoiksi nuorten hyvinvoinnin edistämisen. Tämä pohjautuu osallisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja kuuluvuuteen. Allianssin strategiatyö 2021 kokosi toimintavuoden aikana jäsenjärjestöt neljä kertaa yhteen. Näihin tilaisuuksiin osallistui 285 ihmistä. Kuulemista tehtiin myös verkossa, ja Allianssin strategiatyössä toteutettiin eri tavoin 19 eri tilaisuutta ja kokousta, jossa asiaa käsiteltiin ja linjattiin. Olemme yhdessä sitoutuneet nuorten osallisuuden vahvistamiseen, yhdenvertaisuuden edistämiseen ja kuuluvuuden lisäämiseen. Nyt on aika yhdistää voimat nuorisotoimialalla. Jukka Tahvanainen pääsihteeri Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry

4 ALLIANSSI VAIKUTTAA Allianssi on nuorisoalan vaikuttajajärjestö. Suuri osa vaikuttamistyöstä on pitkäjänteistä työtä erilaisissa työryhmissä ja neuvottelukunnissa, yhteydenpitoa, tapaamisia ja neuvotteluja. Allianssin vaikuttamistyössä tietyt aiheet säilyvät ajankohtaisina vuodesta toiseen. Tällaisia aiheita ovat esimerkiksi nuorisotyön rahoitus sekä nuorten osallisuus, yhdenvertaisuus ja työllisyys. Osa vaikuttamistyöstä tehdään yhteistyössä muiden järjestöjen ja toimijoiden kanssa. Kansalaisyhteiskunta Kansalaisyhteiskunta vahvistaa aktiivista kansalaisuutta, lisää sosiaalista pääomaa ja synnyttää yhteisöllisyyttä, jotka ovat tärkeitä edellytyksiä inhimilliselle, sosiaaliselle ja taloudelliselle hyvinvoinnille sekä demokraattiselle yhteiskuntajärjestelmälle. Kansalaisyhteiskunta ja kansalaisten toiminta ovat suomalaisen demokratian peruskiviä. Merkittävä rooli Allianssin vaikuttamistoiminnassa on toimimisella Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnassa (KANE). KANE:ssa Allianssi piti esillä erityisesti osallisuusasioita, järjestöjen toimintaedellytyksiin ja talouteen liittyviä seikkoja sekä järjestöjen roolia palvelujen tuottajana. Puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen oli neuvottelukunnan jäsen, pääsihteeri Jukka Tahvanainen neuvottelukunnan varapuheenjohtaja ja kehittämispäällikkö Markus Söderlund neuvottelukunnan osallisuusjaoston puheenjohtaja. Allianssi tekee tiivistä yhteistyötä ministeriöiden kanssa. Toimintavuonna Allianssi piti tiiviisti yhteyttä opetus- ja kulttuuriministeriön lisäksi oikeusministeriön demokratiayksikköön nuorten osallisuuteen ja vapaaehtoistoimintaan liittyvissä kysymyksissä sekä sisäministeriöön yhdenvertaisuusasioissa. Allianssi nosti esille järjestöjen tekemää työtä ja sen yhteiskunnallista merkitystä yhdessä sosiaali-, terveys- ja liikuntajärjestöjen kanssa. Vapaaehtoistoiminnan vuosi Vuosi 2011 oli EU:n vapaaehtoistoiminnan vuosi. Allianssi koordinoi teemavuoden toteutusta Suomessa yhdessä Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE:n kanssa. Teemavuoden aikana toteutettiin haastekampanja, jossa haastettiin sekä yksilöitä että yhteisöjä kokeilemaan vapaaehtoistoimintaa. Haastekampanjaa varten luotiin vapaaehtoistoiminnan hakukone, jossa oli mukana yli 120 valtakunnallista järjestöä ja paikallista toimijaa. Kampanjalle valittiin kymmenkunta vapaaehtoistoiminnan lähettilästä. Vapaaehtoistoiminta näkyi vuoden aikana hyvin mediassa. Vuoden aikana tarjottiin järjestöille ja muille vapaaehtoistoiminnan mahdollistajille ideoita ja valmiita materiaaleja vapaaehtoisten kiittämiseen. Syksyllä 2011 toteutettiin yhteistyössä oikeusministeriön, RAY:n ja Ylen kanssa Demokratiapalkinto-hanke. Ensimmäinen kansallinen Demokratiapalkinto myönnettiin viidelle vapaaehtoistoimijalle. Veikkauksen edunsaajayhteistyö Veikkaus tuottaa merkittävän osuuden suomalaisen taiteen, tieteen, liikunnan ja nuorisotyön rahoituksesta. Nuorisotyötä tuettiin vuonna 2011 Veikkausvoittovaroista 51,6 miljoonalla eurolla. Allianssi toimi vetovastuussa liikunnan, taiteen, tieteen ja nuorisotyön edustajista koostuvassa yhteistyöverkostossa, joka keskittyy järjestöjen resursointiin ja verotukseen liittyviin kysymyksiin. Veikkauksen edunsaajien yhteistyön tavoitteena on turvata yksinoikeusjärjestelmän ja tuotonjakolain säilyminen. Edunsaajille on tärkeää, että Veikkausvoittovaroista ei rahoiteta muuta toimintaa kuin sitä, mihin Veikkausvoittovarat on lain mukaan tarkoitettu. Kannanotot ja lausunnot Allianssin vaikuttamistyössä merkittävä toimintamuoto on lausuntojen antaminen valmisteilla oleviin lakeihin, selvityksiin ja ohjelmiin. Vuonna 2011 Allianssi antoi 15 lausuntoa, mm. lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmasta, nuorten yhteiskuntatakuusta ja järjestöjen taloudellisia toimintaedellytyksistä. Allianssi teki toimintavuonna 7 kannanottoa. Ne koskivat mm. hallitusohjelmaa, valtion budjettia ja yhdenvertaisuuslainsäädännön valmistelua.

5 Eduskuntavaalit Allianssi hallitus päätti maaliskuussa Allianssin tavoitteet Suomen hallitusohjelmaan Jäsenjärjestöiltä pyydettiin näkemyksiä tavoitteisiin. Hallitusohjelmatavoitteiden tiimoilta tavattiin eri puolueiden ja eduskuntaryhmien edustajia. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan johdolla, yhteistyössä muiden lapsi- ja nuorisolan toimijoiden kanssa, laadittiin lapsi- ja nuorisopoliittiset tavoitteet Suomen hallitusohjelmaan. Samalla valmistettiin kansanedustajaehdokkaille lapsi- ja nuorisomyönteisen ehdokkaan huoneentaulu. Huoneentaulun allekirjoittaneista ehdokkaista eduskuntaan valittiin 31. Allianssin kymmenestä päätavoitteesta hallitusohjelmassa toteutui hyvin tai erittäin hyvin kahdeksan. Hallitusohjelmassa mainituissa asioissa Allianssi sai edustajat nuorten yhteiskuntatakuuta valmistelevaan työryhmään (pj. Hanna-Mari Manninen) ja työeläkeindeksityöryhmään (vpj. Matti Niemi). Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma Allianssi osallistui edellisen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman (Lanuke) onnistumisen arviointiin. Vuonna 2011 opetus- ja kulttuuriministeriö valmisteli Lapsi- ja nuorisopoltiikan kehittämisohjelmaa vuosille Allianssin osallistui sen valmisteluun. Yhdessä OKM:n kanssa kerättiin Nuorten Paneeli 2011, jossa kysyttiin nuorten kantoja kehittämisohjelman teemoihin. Elo-syyskuun aikana järjestettiin jäsenjärjestöille ja muille nuorisoalan toimijoille keskustelutilaisuus Lanuken valmisteluun liittyen, kerättiin jäsenjärjestöjen kantoja Lanukeen, tehtiin yhdessä Nuorisotutkimusverkoston ja Kanuuna-kuntien kanssa visioteksti Lanukeen ja annettiin lausunto Lanukesta. Nuorisotyön kultainen kypärä Allianssi seurasi tiiviisti kansanedustajien toimintaa vaalikauden aikana. Tarkoituksena oli saada edustajat toimimaan entistä aktiivisemmin nuoriin liittyvissä asioissa sekä eduskunnassa että sen ulkopuolella ja kerätä tietoa tästä toiminnasta. Seurannan helpottamiseksi ylläpidettiin Nuorisotyön Kultainen Kypärä -kilpailua, jossa kansanedustajille annettiin pisteitä toiminnastaan nuorten ja nuorisotyön hyväksi. Koko vaalikauden ajalta Nuoriostyön Kultaisen Kypärän voitti kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas.), hyvänä kakkosena kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) ja kolmosena kansanedustaja Sari Palm (krist.). Nuorisotyön tunnustuspalkinto Kulttuurija urheiluministeri Stefan Wallinin myöntämä euron suuruinen nuorisotyön tunnustuspalkinto luovutettiin nuorisotyöpäivien yhteydessä Akaan nuorisosihteeri Sirkka-Liisa Strömmerille. Nuori toimija Allianssi jakaa Nuori Toimija -tunnustuksia kiitokseksi ja kannustukseksi omalla toiminnallaan nuorten asemaa ja toimintaa edistäneille aikuisille, nuorille toimijoille ja heidän hankkeilleen. Vuonna 2011 Nuori Toimija -tunnustus luovutettiin nuorisoasianneuvos Kimmo Aaltoselle.

6 YHDENVERTAINEN ALLIANSSI Allianssin monikulttuurisuus- ja vähemmistötoimintojen tarkoitus on tarjota palveluita kuten koulutuksia, valtakunnallisia tapaamisia sekä kansainvälisyyskasvatusmenetelmiä Allianssin jäsenjärjestöille ja muille nuorisoalan toimijoille yhdenvertaisen nuorisotyön toteuttamiseksi. Monikulttuurisuus ja vähemmistötoiminta Allianssin monikulttuurisuus- ja vähemmistötoiminnan tarkoituksena on myös edistää yhdenvertaisuutta nuoria koskevassa kansallisessa ja kansainvälisessä päätöksenteossa yhdenvertaisuuden toteutumiseksi yhteistyössä eri vähemmistötoimijoiden kanssa. Vuonna 2011 valmistettiin eri syrjinnän vaarassa olevia ryhmiä edustavien järjestöjen ja sisäasiainministeriön kanssa urheilu- ja nuorisojärjestöjen luottamushenkilöille ja työntekijöille suunnattu yhdenvertaisen järjestötoiminnan opas. Rasisminvastainen asennekasvatus Allianssin tehtävänä on aktivoida nuorisotoimijat rasisminvastaiseen asennekasvatukseen ja toimintaan. Vuonna 2011 Allianssi tuotti rasisminvastaisuutta käsittelevän nuorten tekemän taidenäyttelyn Suomen sarjakuvakeskukselle yhteistyössä Suomen Sarjakuvaseuran kanssa. Elävä kirjasto Elävä kirjasto -menetelmä pyrkii edistämään erilaisten ihmisten välisen kohtaamisen ja vuoropuhelun kautta moninaisuutta, ihmisoikeuksia ja ihmisarvon kunnioittamista. Elävä kirjasto toimii kuten tavallinen kirjasto, paitsi, että paperisten kirjojen sijaan Elävästä kirjastosta lainataan oikeita ihmisiä keskustelua varten. Elävä kirjasto -menetelmän vakiinnuttamiseksi monikulttuurisuus- ja vähemmistötyön moniammatillisena työvälineenä järjestettiin menetelmäkoulutuksia, esittelyitä, työpajoja, kirjojen koulutuksia ja kouluttajakoulutuksia. Gaia - Kansojen kokous Demokratia- ja globaalikasvatuksellista Gaia Kansojen kokous -roolipeliä markkinoitiin vuonna 2011 nuorisotoimialan käyttöön ja koulutettiin peliohjaajia. Allianssi käynnisti Gaia-kehityskasvatushanke yhteistyössä Nuorten Akatemian kanssa. Hankkeelle rekrytointiin työntekijä yhdessä Nuorten Akatemian kanssa sekä 18 peliohjaajaa Jyväskylään, Tampereelle ja Joensuuhun. KANSAINVÄLINEN ALLIANSSI Allianssin kansainvälinen toiminta tarjoaa nuorille toimijoille mahdollisuuksia kouluttautua ja osallistua eri kv-tahojen toimintaan. Nuorten ja nuorisotyöntekijöiden kansainvälistymisen edistäminen näkyy kaikessa toiminnassa. Kansainvälinen vaikuttaminen Suomalaisen nuorisotoiminnan tavoitteiden edistämistä kansainvälisesti tehdään kaikkien niiden rakenteiden kautta, joissa Allianssi on jäsenenä tai jonka toiminnassa olemme muuten mukana. Nuorten elinolojen parantaminen myös maamme rajojen ulkopuolella on pitkäjänteistä työtä, jota tehdään muun muassa yhteistyöprojektien, asiantuntijavaihtojen, kahdenvälisen yhteistyön ja nuorisovaihtojen avulla sekä vaikuttamalla politiikkaohjelmiin ja rahoituspäätöksiin, joita tehdään eri kv-rakenteissa. Vuonna 2011 erityispainopisteitä Allianssin kansainvälisessä toiminnassa olivat Pohjoismaiden neuvoston Suomen puheenjohtajuuskausi, laajojen eurooppalaisten hankkeiden (EU 2020 ja Youth on the Move, jäsennellyn vuoropuhelun prosessi ja Youth in Action väliarviointi ja ohjelman tulevaisuus) seuranta ja nuorten oikeuksien edistäminen Euroopassa. YK:n kansainvälisen nuorten vuoden puitteissa keskityttiin nuorisotoimialan kehitysyhteistyön vahvistamiseen, edistettiin nuorisopolitiikan valtavirtaistamista kehityspolitiikkaan ja nuorten osallistumista globaaleihin prosesseihin. YK-nuorisodelegaatti ja muut kansainväliset nuorisoedustajat Allianssi ja YK-liitto valitsevat vuosittain YK-nuorisodelegaatin. Delegaatti edustaa suomalaista nuorisoa osana Suomen virallista YK-yleiskokousvaltuuskuntaa. Vuoden 2011 YK-delegaatti oli Helsingissä asuva Alina Böling. Bölingin puheenvuoro yleiskokouksessa koski koulutuksen maailmanlaajuista merkitystä nuorille tiellä kohti ihmisarvoista elämää.

7 YK:n nuorten vuoden lähettiläs. yhdysvaltalainen näyttelijä, laulaja ja kansalaisaktivisti Monique Coleman vieraili Suomessa Allianssin kutsumana. Coleman kiersi maailmaa puhumassa YK:n vuosituhattavoitteista ja nuorten voimaannuttamisesta. YK-nuorisodelegaattina toimi Alina Böling. Vuonna 2011 Allianssi koordinoi yhteistyössä YK-liiton kanssa myös UNESCO -nuorisodelegaatin valintaa. UNESCO-nuorisodelegaatiksi valittiin kansainvälisen politiikan maisteriopiskelija Miika Tomi (kuva keskellä). Vuonna 2011 Allianssi pääsi valitsemaan Suomen nuorten ilmastolähettilään Suomen virallisen delegaation jäseneksi Etelä- Afrikassa, Durbanissa pidettyyn ilmastosopimuksen osapuolikokoukseen. Ilmastolähettiläänä toimi Tom Henriksson.

8 OSALLISUUS Nuorten laaja-alainen osallisuus on Allianssille tärkeä teema. Osallisuus on nuoren perusoikeus. Sillä tarkoitetaan mahdollisuutta vaikuttaa omaan lähiympäristöön, itseä koskevien päätösten tekoon ja itseä koskeviin asioihin. Nuorten on päästävä vaikuttamaan myös kaikille yhteisiin asioihin. Osallisuus rakentaa yhteisöä, jossa nuoret haluavat olla mukana ja vaikuttaa. Nuorena opittu osallisuus seuraa aikuisuuteen Suurin este nuorten osallisuudelle on aikuisten asenne. Nuorten osallisuuden toteutuminen vaatii niin aikuisten ajattelu- kuin toimintatapojenkin muutosta. Osallisuus antaa nuorille kokemuksen omista vaikuttamismahdollisuuksista ja kasvattaa uskoa niihin myös tulevaisuudessa. Edustuksellisten vaikuttamisväylien esimerkiksi nuorisovaltuustojen ja oppilaskuntien lisäksi on tarjottava kaikille nuorille mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua. Osallisuuteen kasvetaan ja kasvatetaan. Kun nuori saa mahdollisuuden oppia, ideoida ja toteuttaa itselle ja lähiyhteisölleen mielekkäitä asioita, hän oppii samalla vaikuttamaan laajemmissakin yhteisöissä. Nuorena opittu osallisuus seuraa nuorta aikuisuuteen ja sitoo häntä osaksi yhteiskuntaa. Allianssin toiminnot pyrkivät sekä kasvattamaan nuorten osallistumistietoutta että lisäämään nuorten konkreettisia vaikuttamismahdollisuuksia paikallisella ja alueellisella tasolla. Valtikka.fi Valtikka.fi -nettisivuston avulla lisätään nuorten yhteiskunnallista tietoutta ja tuetaan aktiiviseksi kansalaiseksi kasvua. Valtikan tavoitteena on herättää nuorten kiinnostus vaikuttamiseen. Valtikka liputtaa kansalaisjärjestöjen roolin korostamisen ja aktiivisen kansalaisuuden lisäämisen puolesta nuorten osallisuuden kautta. Lisäksi Valtikka-sivusto tukee koulujen demokratiakasvatusta sekä kehittää koulujen ja järjestöjen yhteistyötä. Allianssi tuotti vuonna 2011 yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön, oikeusministeriön, opetushallituksen, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton ja Nuva ry:n kanssa Demokratia-avain -aineiston, joka antoi kouluille monia toimintatapoja ja malleja tehdä koulun demokratiakasvatusta. NUORISO- TYÖTTÖMYYS Allianssin rooli työllisyysasioissa on ollut sekä periaatteellinen että käytännöllinen. Allianssi on toisaalta vaatinut aktiivisia ja jatkuvia toimenpiteitä nuorten työllisyyden edistämiseksi, ja toisaalta itse toteuttanut kaksi mittavaa työllistämisprojektia nuorisoalalla, joista Työtä Nuorille hanke jatkui vielä vuoden 2011 puolella. Allianssi nuorisotyöttömyyden kimpussa Allianssi on vaatinut mm. harjoittelupaikkojen tarjoamista nuorille, huolenpitoa nuorista työntekijöistä ja työtä vaille jääneistä nuorista, palkkatuen käyttöä sekä riittävien neuvontapalveluiden tarjoamista. Lisäksi on haluttu parantaa nuorten työelämä- ja yrittäjyystietoutta ja esitetty koulutuspaikkojen lisäämistä niille, jotka ovat jäämässä ulos työn ja jatko-opintojen piiristä. Kaikki nuoret on saatava pysymään mukana taloudellisesta suhdanteesta riippumatta. Myös eri hallinnonalojen väliseen yhteistyöhön on haluttu kiinnittää huomiota niin kunnan kuin valtakunnan tasolla. Yhteiskuntatakuu Vuonna 2011 julkistetussa Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa mainitaan nuorten yhteiskuntatakuu, jonka mukaan jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle voidaan tarjota työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Allianssi vaikuttaa vahvasti yhteiskuntatakuun sisältöön ja puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen on yhteiskuntatakuuta valmistelevan työryhmän jäsen. Yhteiskuntatakuu on tarkoitus saattaa voimaan vuoden 2013 alusta.

9 Nuoret arvioimaan kuntapalveluita Kuntien peruspalveluiden arvioinnin kehittämishankkeessa on kehitetty konkreettinen malli nuorten vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseksi ja nuorisolain 8 :n toteuttamiseen. Nuorisolain 8 :ssä todetaan, että nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa. Nuorten ja päättäjien välisten keskustelutilaisuuksien järjestämistä helpottamaan luotiin menetelmäopas ja järjestettiin siihen liittyviä koulutuksia. Vuoden aikana keskustelutilaisuuksia järjesti 23 kuntaa. Lisäksi järjestettiin 8 alueellista koulutustapahtumaa menetelmän käytöstä. Nuorisovaalit 2011 Allianssi koordinoi kouluissa järjestettäviä varjovaaleja, joissa alle äänestysikäiset nuoret äänestivät nuorten eduskunnan. Varjovaalit järjestettiin 312 oppilaitoksessa. Äänensä varjovaaleissa antoi nuorta. Eduskuntavaalien yhteydessä Allianssi toteutti vaalipaneelikiertueen yhteistyössä poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa. Kiertue kattoi 212 koulua ja tilaisuuksiin osallistui yli nuorta. Allianssi toteutti yhteistyössä sitoutumattomien opiskelijajärjestöjen ja Nuva ry:n kanssa Nuorten ja opiskelijoiden vaalikoneen, joka keräsi reilun käyttäjää. Nuorisovaaleissa 2011 oli äänten antamisessa useita elementtejä. Nuorisovaalin yhteydessä kokeiltiin sähköistä etä-äänestämistä uurnavaalin rinnalla. Sosiaalisessa mediassa tehdyn kampanjan lisäksi toteutettiin muun muassa julisteita ja postikortteja. Loppuvuodesta valmisteltiin Nuorisovaalit PRESSA -hanketta, jossa nuoret äänestivät ensimmäistä kertaa nuorten presidentin. Hankkeeseen ilmoittui mukaan 640 koulua. Nuorisovaalien tulosjulkistustilaisuus ja Allianssin kevätkokous järjestettiin Bio Rexissä.

10 ALLIANSSI TOIMII NUORTEN KANSSA Avartti Avartti on vuotiaiden kansainvälinen harrastusohjelma. Vuosittain ohjelmaan osallistuu miljoona nuorta yli 130 maassa. Ohjelmassa voi hyödyntää vanhoja harrastuksia tai aloittaa uusia. Avartissa osallistuja kehittää ja testaa taitojaan sekä asettaa itse tavoitteensa ja kilpailee vain itsensä kanssa. Vuonna 2011 tehtiin päätös Avartin muodostamisesta omaksi itsenäiseksi säätiökseen. Eurooppalainen nuorisokortti Eurooppalainen nuorisokortti on tarkoitettu alle 30-vuotiaille nuorille ja sitä voidaan käyttää 41 Euroopan maassa. Euroopassa kortinhaltijoita on yli neljä miljoonaa ja heille on tarjolla etuja, palveluja ja alennuksia yli paikassa. Suomessa Allianssi hallinnoi korttia ja sitä välitettiin suoraan tai kuntien ja järjestöjen kautta yli kpl. Allianssin nuorisovaihto Allianssin nuorisovaihto edistää globaalia ymmärrystä. Työskentely ulkomailla tarjoaa nuorille mahdollisuuden kulttuurienväliseen oppimiseen ja työelämävalmiuksien hankkimiseen käytännössä. Allianssin nuorisovaihto tarjoaa mielenkiintoisia nuorisovaihto-ohjelmia, jotka edistävät nuorten kulttuurienvälistä oppimista ja työelämävalmiuksien kehittymistä. Vuonna 2011 Allianssin nuorisovaihdon kautta ulkomaille eri ohjelmiin lähti noin 400 suomalaisnuorta ja Suomeen tulee kansainvälisille vapaaehtoistyöleireille noin 200 nuorta. ALLIANSSI NÄYTTÄÄ SUUNTAA Kolmas lähde ESR kehittämisohjelman Kulttuuri-, liikunta ja nuorisoalan kolmas sektori hyvinvointipalveluiden tarjoajana -koordinaationhankkeen jatkohankkeen tavoitteena on yhteistyössä uusien ja vanhojen pilottiprojektien kanssa juurruttaa syntyneitä malleja kolmannen sektorin hyvinvointipalvelujen tuottamiseen liittyen sekä jatkaa uusien ratkaisujen ja toimintamallien synnyttämistä. Vuonna 2011 hanke levitti kehittämisohjelman ja jatkohankkeen sekä koordinaatiohankeen ensimmäisen vaiheen tuottamaa tietoa ja osaamista laajemmalle järjestökenttään ja kuntakentälle, selkiytti ja vahvisti kolmannen sektorin toimintaedellytyksiä hyvinvointipalveluiden tuottamisessa tiedottamisella ja vaikuttamalla verkostojen kautta mm. yhdistysten rooliin palveluntuotannossa ja hyvinvoinnin aikaansaamisessa, hankintalain sosiaalisten kriteerien soveltamiseen ja yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen liittyvissä kysymyksissä. Kriisivalmiusverkosto Allianssi koordinoi nuorisoalan kriisivalmiusverkoston toimintaa ja koulutusta. Verkoston avulla vahvistetaan ja ylläpidetään nuorisotoimialan osaamista kriisitilanteita, niiden ennaltaehkäisyä ja jälkihoitoa varten. Vuonna 2011 verkostolla ei ollut varsinaisia tehtäviä. Nuorille Suunnatun Verkkotyön Foorumi Allianssi koordinoi Nuorille suunnatun verkkotyön foorumia (NuSuVeFo), joka on perustettu yhteistyöverkostoksi niille yleishyödyllisille organisaatioille, jotka työskentelevät verkossa nuorten kanssa. Verkoston tavoitteena on työn kehittäminen, verkostoituminen, tietotaidon vaihtaminen, tutkimustoiminnan edistäminen sekä verkossa tehtävän työn tunnetuksi ja läpinäkyväksi tekeminen. Verkosto kokoontui kerran kevään aikana ja kaksi kertaa syksyllä. Syys- ja joulukuun tapaamiset olivat vahvasti koulutuksellisia: niissä käsiteltiin muun muassa rasismia ja vihapuhetta verkossa, tanskalaisten ja saksalaisten toimintamalleja verkkotyössä sekä poikia verkkoauttamisen kohderyhmänä. Nuorisotyöpäivillä kahdessa verkkonuorisotyötä käsitelleessä koulutusosiossa käsiteltiin verkkonuorisotyötä työntekijän kannalta ja pelaamista nuorisotyön välineenä. Nuorisotyöpäivillä julkaistiin verkkonuorisotyön käsikirja. Verkosto edisti aktiivisesti verkkotyössä kohdatusta nuoresta tehtävän lastensuojeluilmoituksen prosessin kehittämistä.

11 Nuori Kulttuuri Nuori Kulttuuri -toiminta kannustaa ja tukee lasten ja nuorten monipuolista harrastamista kulttuurin eri aloilla. Nuori Kulttuuri on kulttuurisen nuorisotyön muoto, jolla voidaan rohkaista, kannustaa ja innostaa nuoria kulttuurisiin harrastuksiin asuinpaikasta, koulutuksesta, etnisestä, kielellisestä tai sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Vuoden 2011 Nuori Kulttuuri -tapahtuman teemana oli tanssi. Nuori Kulttuuri järjesti 19 aluetapahtumaa ympäri Suomen ja valtakunnallisen Moves-tapahtuman Oulussa , joihin yhteensä otti osaa noin nuorta tanssijaa. Nuori Kulttuuri -matka-avustusten kautta lähti nuorta kulttuurin harrastajaa 24 maahan. Vuonna 2011 tehtiin päätös Nuori Kulttuurin muodostamisesta omaksi itsenäiseksi säätiökseen. Valtakunnalliseen Nuori Kulttuuri MOVES -tapahtumaan osallistui yli 300 nuorta tanssijaa. Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Allianssi hallinnoi Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanketta, jonka tavoitteena on kehittää ja levittää monialaisten yhteistyöverkostojen ja etsivän työparitoiminnan hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja. Kolmivuotinen hanke käynnistyi syksyllä Hankkeen pilottikuntina toimivat Porvoo, Hyvinkää ja Lohja.

12 ALLIANSSI PALVELEE Nuorisotoimialan koulutus Vuonna 2011 Allianssin järjesti 101 koulutustapahtumaa nuorisoalalla toimiville ja niihin osallistui yhteensä 8054 henkilöä. Suurimpaan koulutustapahtumaan, nuorisotyöpäiville Mikkelissä osallistui 620 henkilöä. Nuorisotiedon kirjasto Nuorisotiedon kirjasto on Allianssi-talolla sijaitseva valtakunnallinen ja kaikille avoin nuorisoalan erikoiskirjasto. Kirjastosta löytyy aineistoa nuorisotietoa tarvitseville ja siitä kiinnostuneille. Allianssin julkaisutoiminta Allianssi julkaisee toimialan ammattilehteä. Nuorisotyö-lehti ilmestyi vuonna 2011 kahdeksan kertaa. Nuorisoalan ajankohtaistiedote AllianssiExpress ilmestyi suomeksi ja ruotsiksi joka toinen viikko. AllianssiExpressin tilaajalistalla oli reilu kaksituhatta sähköpostiosoitetta. Joka toinen vuosi tehtävä Kunnallisen nuorisotyön tulevaisuusodotukset -tutkimus vuonna 2011 julkaistiin kolmannen kerran. Tutkimus luotaa kunnissa nuorisotyöstä vastaavien tulevaisuuden odotuksia sekä kertoo sitä kautta alaan ja nuorten elämään liittyvistä haasteista. Lisäksi Allianssi julkaisi erilaisia vaikuttamis- ja edunvalvonta-aineistoja. Allianssi-talo Allianssi-talo on Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n omistama, Helsingin Itä-Pasilassa sijaitseva toimitalo. Allianssi-talo tarjoaa palveluja ja toimitilaa suomalaisille nuorisoalan toimijoille. Talossa toimii nuorisojärjestöjä, nuorisotyön järjestöjä ja siellä sijaitsee nuorisotiedon kirjasto verkkopalveluineen sekä kokous- ja neuvottelutiloja. Allianssi-talon kokoustilojen käyttötuntimäärä oli Kasvua oli edellisvuodesta 6 %. Tietoja Allianssista Ylintä päätäntävaltaa Allianssissa käyttää sen 112 nuorisotyötä tekevää tai kasvatusalalla toimivaa valtakunnallista jäsenjärjestöä. Allianssia johtaa 14-jäseninen hallitus. Vuonna 2011 puheenjohtajana toimi Hanna-Mari Manninen ja varapuheenjohtajana Matti Niemi. Allianssin pääsihteerinä toimi Jukka Tahvanainen. Hallituksen ja työntekijöiden työn tukena Allianssissa toimii luottamushenkilöistä muodostuvia jaostoja ja ryhmiä. Allianssin toiminta rahoitetaan pääosin opetus- ja kulttuuriministeriön jakamista veikkausvoittovaroista. Allianssin talouden volyymi oli noin 6 miljoonaa euroa, johon sisältyy Työtä Nuorille hankkeen osuutta 2,9 miljoonaa euroa. Toimintakulujen osuus oli 28 %, Työtä Nuorille -hankkeen palkkaustukien osuus 48 % ja henkilöstökulujen osuus 22 %. Työtä Nuorille -hanke kasvattaa toiminnan volyymia poikkeuksellisesti toisena vuonna peräkkäin. Allianssin omien tuottojen osuus oli 11 % ja varainhankinnan osuus 2 %. Taseen loppusumma oli 1,5 miljoonaa euroa, josta oman pääoman osuus oli 50,3 %. Allianssissa työskenteli toimintavuonna 36 eri henkilöä (27 henkilötyövuotta). Lisäksi kaksi työskenteli osakeyhtiön, Allianssin nuorisovaihdon palveluksessa.

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

Vuosikatsaus Viestijä. Yhdistäjä. Suunnannäyttäjä

Vuosikatsaus Viestijä. Yhdistäjä. Suunnannäyttäjä allianssi 2009 Vuosikatsaus 2009 Viestijä Taloustaantuma koetteli nuorisotyötä monella tapaa. Lausuntojen ja kannanottojen lisäksi vahvaa viestinviemistä toteutettiin sekä Allianssin kiinteiden toimintojen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) 2017-2019 Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Lain 5 mukaan: Uusi nuorisolaki tuli voimaan 1.1.2017 Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi

Lisätiedot

Vapaaehtoisena vaikutat

Vapaaehtoisena vaikutat Vapaaehtoisena vaikutat Teemavuoden lähtökohdat Vapaaehtoistoiminta hyödyttääsekäyksilöitä, yhteisöjäettäkoko yhteiskuntaa. Aktiivista kansalaisuutta edistävän vapaaehtoistoiminnan teemavuosi tarjoaa tilaisuuden

Lisätiedot

Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011 Vapaaehtoisena vaikutat

Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011 Vapaaehtoisena vaikutat Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011 Vapaaehtoisena vaikutat 1 Lähtökohdat EU:n teemavuosi kaikissa jäsenmaissa EU:n tavoitteet Euroopan laajuinen viestintäkampanja Volunteering in the European Union-tutkimus

Lisätiedot

JOHDANTO. myös oikeusministeriön Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnassa (Kane), jonka puheenjohtajaksi nimettiin Allianssin

JOHDANTO. myös oikeusministeriön Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnassa (Kane), jonka puheenjohtajaksi nimettiin Allianssin VUOSIKATSAUS 2012 1 JOHDANTO Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n strategia 2021 otettiin käyttöön vuoden alusta. Allianssin visio ja kaiken toiminnan tavoite on nuorten hyvinvointi. Työ pohjaa yhdenvertaisuuden,

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ

NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ OSALLISUUS OSAAMISKESKUKSET Kaksi osallisuuden osaamiskeskusta Allianssin osaamiskeskus: Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Nuorten Akatemian hallinnoima yhteenliittymä,

Lisätiedot

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi

Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi LAUSUNTO Helsinki 30.11.2015 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Viite: Lausuntopyyntö 2.11.2015 Dnr 53/040/2014 Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön suuntaviivoja. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Jaana Fedotoff Seinäjoki 3.10.2013

Nuorten tieto- ja neuvontatyön suuntaviivoja. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Jaana Fedotoff Seinäjoki 3.10.2013 Nuorten tieto- ja neuvontatyön suuntaviivoja Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Jaana Fedotoff Seinäjoki 3.10.2013 Mikä on keskeistä, mihin pyritään? Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden

Lisätiedot

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n strategia 2021

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n strategia 2021 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n strategia 2021 Strategiaesitys tiivistettynä 23.8.2011 (käsitelty mm. hallitus/henkilöstö workshopissa 9.8.) Tässä esitetty strategia on vielä valmistelussa. Lopullinen

Lisätiedot

Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén

Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén Ajankohtaisia teemoja, joita on pohdittava: nuorisotyön idea, kohderyhmä ja sijainti;

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut Jaana Fedotoff 23.5.2013 Helsinki Nuorten tieto- ja neuvontatyön tavoite: Nuorten sosiaalinen

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan

Lisätiedot

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena

Lisätiedot

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten.

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten. Annettu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2006 Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä

Lisätiedot

Nuorisolaki uudistus. Helmikuu 2015 Georg Henrik Wrede

Nuorisolaki uudistus. Helmikuu 2015 Georg Henrik Wrede Nuorisolaki uudistus Helmikuu 2015 Georg Henrik Wrede Uudistustarpeet LANUKE, ohjelman nimi, tarkoitus ja arviointi sekä NUORAn tehtävät. Nuoren määritelmä eli ikärajat nuorilla alle 29-vuotiaita Nuorten

Lisätiedot

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013 Avoin Hallinto 2 Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke Tiedon saatavuus Kansalaisten osallisuus Hallinnon vastuullisuus Uusien teknologioiden hyödyntäminen 8 valtiota käynnisti vuonna 2011 Nyt

Lisätiedot

TSL:n strategia vuosille

TSL:n strategia vuosille TSL:n strategia vuosille 2011 2015 PERUSTEHTÄVÄ TSL on kaksikielinen sivistysjärjestö, jonka perustehtävänä on edistää demokratiaa, yhteiskunnallista ja sivistyksellistä tasa-arvoa sekä suvaitsevaisuutta

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Lasten ja nuorten. vaikuttamismahdollisuudet kunnassa Meiju Hiitola 1

Lasten ja nuorten. vaikuttamismahdollisuudet kunnassa Meiju Hiitola 1 Lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuudet kunnassa 27.11.06 Meiju Hiitola 1 Miksi lasten ja nuorten pitäisi saada vaikuttaa? Lasten ja nuorten erityistarpeet vaativat huomiomista Lapsilla ja nuorilla

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.

Lisätiedot

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat

Lisätiedot

Nuorisolain uudistusta valmistellaan

Nuorisolain uudistusta valmistellaan Katsaus toimialaan Nuorisolain uudistusta valmistellaan Valmistelussa hyödynnetään vuosittaiset toimialan seminaarit ja muut yhteiset tilaisuudet, edetään teemoittain, hyödynnetään avoimia nettikyselyjä

Lisätiedot

Kohti näkyvää ja vahvaa. järjestöyhteistyötä!

Kohti näkyvää ja vahvaa. järjestöyhteistyötä! Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Sisältö 1. Mikä on Sakke -hanke? 2. Pohjois-Savon Järjestötietopalvelu 3. Työpaja: alustus ja työstäminen 4. Loppukeskustelu Pohjois-Savon järjestöyhteistyön

Lisätiedot

Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö

Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Demokratian kehittäminen: taustaa Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma

Lisätiedot

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Yleistä Sääntelyä kansainvälisellä tasolla YK:n lasten oikeuksien sopimus EU:n valkoinen kirja Sääntelyä yleislaeissa Perustuslaki, kuntalaki Erityislait

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1 Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1 Georg Henrik Wrede Päivän tarjous! TAE 2014 Ei hätä ole TAE 2014 näköinen Nuorisotakuu nuorisosektorilla Me olemme hoitaneet omat työt hyvin! Nuorisolaki uudistus? Mitä

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä

Lisätiedot

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry on kehitysvammaisten ihmisten oma kansalaisjärjestö. Rahoittajamme on STEA = Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Me Itse ry on valtakunnallinen

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät

Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Vierumäki 30. 31.10.2018 Etelä-Suomen aluehallintovirasto Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Opetus- ja kulttuuritoimi 2.11.2018

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on nuorisolain mukaan vastuu nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä. Tavoitteena on edistää nuorisolain kohderyhmään

Lisätiedot

Äänestä ehdokasta, joka

Äänestä ehdokasta, joka Yhtäkään lasta ei jätetä kuntavaaleissa 2017 Sinä voit kuntalaisena vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin! Ovatko kuntapäättäjät aidosti lasten ja lapsiperheiden asialla? Varmista, että ehdokkaasi

Lisätiedot

Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä?

Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä? Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä? Allianssin strategia Osallisuus Yhdenvertaisuus Nuorisopolitiikasta yleispolitiikkaa Ehkäisevän nuorisotyön painoarvo noussut Allianssi

Lisätiedot

2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa;

2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa; Annettu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2006 Nuorisolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Tavoite Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

Esteettömyyden entistä laajempi huomiointi sekä aiempaa edullisempi osallistumismaksu mahdollistaa osallistumisen yhä useammalle toimijalle.

Esteettömyyden entistä laajempi huomiointi sekä aiempaa edullisempi osallistumismaksu mahdollistaa osallistumisen yhä useammalle toimijalle. TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1 (8) ESITYS TOIMINTASUUNNITELMAKSI 2019 Allianssin syyskokous 29.11.2018 1. NUORISOALAN YHDISTÄMINEN 3,8 htv, 381 749 1.1. Teemme vuosittain nuorisoalan suurtapahtuman. NUORI2019

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

Missä mennään nuorten verkko-osallistumisen kehittämisessä? Tampereen kehittämispäivät, Suunnittelija Merja-Maaria Oinas

Missä mennään nuorten verkko-osallistumisen kehittämisessä? Tampereen kehittämispäivät, Suunnittelija Merja-Maaria Oinas Missä mennään nuorten verkko-osallistumisen kehittämisessä? Tampereen kehittämispäivät, 3.10.2014 Suunnittelija Merja-Maaria Oinas Nuorten osallistuminen ja kuuleminen - taustalla lain velvoitteet Lainsäädäntö

Lisätiedot

Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma tilannekatsaus

Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma tilannekatsaus Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015 tilannekatsaus 21.11.2011 1 LANUKE: SÄÄDÖSPOHJASTA Nuorisolain mukaan valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi nuoriso-politiikan kehittämisohjelman.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Vapaaehtoistoiminnan linjaus YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry TIETOA Vahvistamme lappilaisten järjestöjen yhteiskunnallista asemaa ja toimintaedellytyksiä kokoamalla,

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n vuosikertomus ja tilinpäätös 2011

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n vuosikertomus ja tilinpäätös 2011 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n vuosikertomus ja tilinpäätös 2011 Sisällysluettelo Johdanto...2 Vahva viestinviejä 1. Edunvalvonta ja nuorisopoliittinen vaikuttaminen...3 1.1. Tiedotus, viestintä

Lisätiedot

Nuorisotutkimus tänään , Tampere

Nuorisotutkimus tänään , Tampere Nuorisotutkimus tänään 31.10.2008, Tampere Sami Myllyniemi Rakenne Nuorisotutkimusseura: Vuonna 1988 perustettu tieteellinen seura, jonka tarkoituksena on edistää monitieteistä nuorisotutkimusta Suomessa

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa

Lisätiedot

NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä

NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä 1.11.2017 Mikä on nuorisovaltuusto? Nuorisovaltuustot ovat poliittisesti sitoutumattomia nuorten vaikuttajaryhmiä, jotka toimivat omissa kunnissaan ajamassa paikallisten

Lisätiedot

Ohjaamojen projektipäällikköpäivät. kehittämispäällikkö Jaana Fedotoff

Ohjaamojen projektipäällikköpäivät. kehittämispäällikkö Jaana Fedotoff 15.09.2016 Ohjaamojen projektipäällikköpäivät kehittämispäällikkö Jaana Fedotoff Koordinaatti Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus valtakunnallinen palvelu- ja kehittämiskeskus, sijaintipaikka

Lisätiedot

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma Järjestöedustamo ja Kumppanuus 2020- ohjelma Tampereen kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Eläkeläisvaltuuston kokous 27.3.2018 1 Kumppanuus 2020-ohjelma Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo

Lisätiedot

Nuoret ja monialainen yhteistyö. Helmikuu 2018 Jaana Walldén

Nuoret ja monialainen yhteistyö. Helmikuu 2018 Jaana Walldén Nuoret ja monialainen yhteistyö Helmikuu 2018 Jaana Walldén Nuorisotyö tiedontuottajana 1.3.2018 Valtion nuorisoneuvosto ylläpitää Tietoanuorista.fi sivustoa: Indikaattoritietoja nuorten hyvinvoinnista

Lisätiedot

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa 55 000 työttömänä Nuorten syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa vuositasolla. Heistä 40 000 työn ja koulutuksen ulkopuolella 110 000 pelkän peruskoulun

Lisätiedot

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke Ainomaija Rajoo - - maakunnan tulee asettaa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi nuorisovaltuusto, jolle

Lisätiedot

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖ 2.0 Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! ANNE ILVONEN INNOVOINTIPÄÄLLIKKÖ OK-OPINTOKESKUS 24.3.2012 1 Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille

Lisätiedot

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä Elisa Männistö 14.2.2016 Taustaa Nuorisolaki: 1 Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt

Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt Allergia- ja astmaliiton järjestöpäivät 6.9.2014 Ritva Pihlaja, tutkija, erityisasiantuntija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä/kansalaistoiminta

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta. Esittely

Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta. Esittely Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta Esittely Neuvottelukunnan jäsenistö Puheenjohtaja: Pääsihteeri Jukka Pekkala, Suomen liikunta ja urheilu ry Varapuheenjohtaja: Toiminnanjohtaja Riitta Särkelä,

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Kansalaistoiminnan rooli tulevaisuuden Suomessa

Kansalaistoiminnan rooli tulevaisuuden Suomessa Kansalaistoiminnan rooli tulevaisuuden Suomessa Normeja purkaen ja yhteistyötä lisäten kohti parempaa Anne Kalmari Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukirenkaan puheenjohtaja Helsingissä 27.10.2016 Vapaaehtoistyön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 39 Toimintasuunnitelma 2014 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin

Lisätiedot

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi Yhteisiä tekoja www.tyohyvinvointifoorumi.fi www.tyohyvinvointifoorumi.fi 1 Työhyvinvointifoorumi on Verkostotapaamisia ja yhteistyön vahvistamista Hyvien käytäntöjen jakamista ja niistä oppimista Valtakunnallista,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

Mitä osallisuus voisi olla?

Mitä osallisuus voisi olla? Mitä osallisuus voisi olla? Laki ja osallisuus Lasten ja nuorten osallisuudella on hyvin vahva laillinen perusta. Se ei ole onneksi vain aikuisten hyväntahtoisuuden varassa. perustuslaki perusopetus- ja

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Nuorisolain uudistus. Lokakuu 2014 Seija Kähkönen Nuorisotyön ja politiikan vastuualue

Nuorisolain uudistus. Lokakuu 2014 Seija Kähkönen Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Nuorisolain uudistus Lokakuu 2014 Seija Kähkönen Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Nuorisolain uudistusta valmistellaan Valmistelussa hyödynnetään vuosittaiset toimialan seminaarit ja muut yhteiset

Lisätiedot

Järjestöjen rahoituslähteitä Yleiskatsaus Tiina Sivonen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry PÄHKINÖITÄ PUSSIIN KOULUTUS

Järjestöjen rahoituslähteitä Yleiskatsaus Tiina Sivonen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry PÄHKINÖITÄ PUSSIIN KOULUTUS Järjestöjen rahoituslähteitä Yleiskatsaus Tiina Sivonen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry PÄHKINÖITÄ PUSSIIN KOULUTUS 13.2.2014 Rahoituslähteitä kehittämishankkeisiin ja toiminnan toteuttamiseen Kansalliset

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri

OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri 15.11.2011 Arviointi- ja avustustoimikunta 2011-2015 Tuomas Nurmela (pj) Heta Välimäki

Lisätiedot

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta-ja koulutustakuu Seminaari 17.1.2013/Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta- ja koulutustakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05. Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Toiminnan ja talouden suunnittelu. Valtionavustuspäätös sekä valtionavustusehdot ja -ohjeet

Toiminnan ja talouden suunnittelu. Valtionavustuspäätös sekä valtionavustusehdot ja -ohjeet Toiminnan ja talouden suunnittelu Valtionavustuspäätös sekä valtionavustusehdot ja -ohjeet Valtionavustuspäätös vaikuttaa ehtoineen ja ohjeineen täysimääräisesti jokaisen avustuksen käyttäjän toimintaan

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista

Lisätiedot

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen

Lisätiedot

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien aikana

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien aikana OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ OKM/13/627/2018 Tavoiteohjausasiakirja 1.2.2018 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien 2018 2019 aikana 1. Osaamiskeskusrakenne

Lisätiedot

SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET

SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET Järjestöpäivät Rantasipi Aulanko, Hämeenlinna Kulttuuriasiainneuvos Mirja Virtala 24.9.2008 Opetusministeriön liikuntayksikkö OPETUSMINISTERIÖ 1 ESR VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N Lait

Lisätiedot