Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto 2006
|
|
- Marjatta Ahola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Maa-, metsä- ja kalatalous 28 Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto 26 Perheviljelmien tulojen kehitys kaksijakoista 2-luvulla Maidontuottajien maatalouden verotettavat tulot maitolitraa kohti ovat selkeästi menneet positiiviseen suuntaan tällä vuosituhannella, mutta lihasikojen tuottajien sikapaikkaa kohti lasketut tulot ovat olleet alamäessä koko 2-luvun.Viljantuottajien maatalouden veronalaiset tulot ovat viljahehtaaria kohti niin ikää alentuneet viisi prosenttia vuodesta 2 vuoteen 26. Sokerijuurikkaan tuottajien tulot juurikashehtaaria kohti laskivat vuoteen 25 saakka, mutta näyttävät oheisen kuvion perusteella kasvaneen huimasti jakson viimeisenä vuotena. Kasvupyrähdys johtuu siitä, että sokerijuurikkaan tilakohtainen pinta-ala laski vuonna 26 keskimäärin kolme hehtaaria, eli kun jakajaa pienennetään niin osamäärä kasvaa. Itse asiassa kävi niin, että sokerijuurikkaan myyntitulot vuonna 26 alenivat edellisvuodesta noin 34 euroa juurikastilaa kohti, mutta kohonneet maataloustuet ja muista tuotteista saadut tulot eivät ainoastaan kompensoineet juurikastulojen menetyksiä, vaan myös kasvattivat verotettavia tuloja. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen julkaisemasta vuoden 26 Maa- ja metsätalousyritysten taloustilastosta. Viljelijäpuolisoiden yhteenlaskettu maatalouden verotettava tulo tuotantoyksikköä kohti vuosina 2-26 (Vuosi 2 = 1) Tuotantosuuntien välinen tarkastelu tehtiin kokonaan uudella tavalla. Tarkastelun kohteeksi valittiin sellaiset maatilarekisteriin kuuluvat maatilat, joiden viljelyoikeuden haltijana ja maataloudesta verovelvollisena toimi luonnollinen henkilö yhtäjaksoisesti vuodesta 2 vuoteen 26. Tällaisia maatilayrityksiä oli kyseisellä jaksolla kaikkiaan Tästä joukosta poimittiin tarkempaan analyysiin sellaiset yritykset, jotka täyttivät ainakin yhden seuraavista ehdoista: a) tilalla oli yhtäjaksoisesti seitsemänä vuotena yli 1 lypsylehmää, Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
2 b) tai yhtäjaksoisesti yli 1 lihasikaa, c) tai yhtäjaksoisesti yli 3 hehtaaria viljakasveja, d) tai yhtäjaksoisesti yli viisi hehtaaria sokerijuurikasta. Ehdon täyttäviä maatilayrityksiä oli Suomessa kaikkiaan Valintakriteerien määrittelyssä tähdättiin siihen, että paneeliin tulevat yritykset edustaisivat ainakin kotieläintilojen osalta vähintään yhden henkilön työllistävää maatilayritystä. Paneeliin valikoituneiden viljatilojenkin peltoala vuonna 26 oli jo yli 82 hehtaaria, joten ne olivat peltoalansa puolesta huomattavasti keskikokoa suurempia. Myös juurikastilojen keskikoko oli lähes 6 hehtaaria. Tällä valintamenettelyllä eliminoitiin myös tuotantosuunnan vaihtumisen vaikutukset tuloksiin. Vaikka lihasikojen tuottajien maatalouden tulos on suhteellisesti alentunut koko 2-luvun, niin absoluuttisesti näiden yritysten tulos on korkein vertailun kohteena olevista tuotantosuunnista vuonna 26, lähes 475 euroa yritystä kohti. Seuraavaksi korkein tulos on lypsykarjatiloilla, 414 euroa, kun taas alhaisin viljatiloilla, 26 euroa. Lihasikalaa hoitava viljelijäperhe saa siten palkakseen ja omien pääomien koroksi 5 lihasian hoidosta ja 78 peltohehtaarin viljelystä noin 215 euroa enemmän kuin 82 hehtaarin viljatilallinen. Sikatilojen tuotantopääoman verotusarvo vuonna 26 oli 234 euroa, yli kaksi kertaa suurempi kuin viljatiloilla. Jos ja kun pääomille pitäisi saada myös korkoa, niin palkka sikojen hoitamisesta jää vaatimattomaksi. Tätä taustaa vasten lihasikojen tuotannon kriisi on hyvin ymmärrettävissä. Paneelin lypsykarjatilojen keskimääräinen lehmäluku vuonna 26 oli 25 lypsylehmää, joka sekin vaatii vähintään yhden henkilön työpanoksen jokaisena viikon päivänä. Joka tapauksessa sekä lypsykarja- että sikatalousyrittäjät ovat 2 luvulla investoineet ja kasvattaneet voimakkaasti tuotantoaan. Lehmäluku on kasvanut neljällä lypsykarjatilaa kohti ja lihasikojen lukumäärä yli sadalla lihasialla yritystä kohti. Tarkempia tietoja aiheesta löytyy tilaston katsauksen luvusta 5, 'Tilaston vaihtuva teema'. Tilaston metsätaloutta käsittelevässä osassa kuvataan nyt ensimmäistä kertaa kaikkien yksityismetsänomistajien puunmyyntituloja, sekä metsän kasvatuksesta ja hoidosta johtuvia menoja metsänomistajien verotilinpäätösten tietojen pohjalta. Tietoja on ryhmitelty metsänomistajan juridisen muodon mukaan, maakunnittain, sekä sen mukaan onko metsänomistaja myös maatalouden harjoittaja. Maatalouden verovelvolliset on jaettu ns. aktiivitilallisiin ja passiivitilan omistajiin. Siten tilastossa kuvataan nyt ensimmäistä kertaa myös ns. kaupunkilaismetsänomistajien metsätalouden tuloksia. Koko yksityismetsätalouden puunmyyntien hankintatyöllä vähennetty arvo vuonna 26 oli 126 miljoonaa euroa. Tästä aktiivisten maatilayrittäjien osuus oli 334 miljoonaa euroa, passiivimaatilan omistajien 212 miljoonaa euroa ja ns. kaupunkilaismetsänomistajien 481 miljoonaa euroa. Yrityskohtaiset tulokset esitellään tilastokatsauksen metsätaloutta käsittelevässä osassa. 2
3 Sisällys 1. Johdanto Maatilayritysten verotilinpäätöksiin perustuvat tulokset Kaikkien maatalouden verovelvollisten kokonaistarkastelu Tilakohtainen tarkastelu...8 Alueittain...8 Omistusmuodon mukaan...9 Tulokset ikäryhmittäin...1 Tuotantosuunnan mukaiset tulokset...1 Tilakoon mukaan Maatalousyrittäjien henkilöverotukseen perustuvat tulokset Yksityismetsätalous Tilaston vaihtuva teema: Perheviljelmien talous vuosina Maa- ja metsätalousyritysten taloustilaston laatuseloste
4 1. Johdanto Maa- ja metsätalousyritysten taloustilaston tiedoista valtaosa perustuu erilaisista hallinnollisista rekistereistä saataviin aineistoihin. Tilaston kannalta keskeisiä rekistereitä tuotetaan ja ylläpidetään sekä Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla että verohallinnossa. Tietoja on yhdistetty tilastoa varten lähes 2:stä erilaisesta tietorekisteristä, jonka lisäksi tilaston tietovarantoa on täydennetty noin 9 maatilayrittäjälle suunnatulla tilastokyselyllä, jolla kysytään maatalouden verolomaketta yksityiskohtaisemmin maatilayritysten myyntituloja ja vähennyskelpoisia menoja. Tilaston kaikki tiedot esitetään liitteinä olevissa tietokantatauluissa, joista käyttäjä voi poimia vain kulloisenkin kiinnostuksen kohteena olevia tietoja. Valtaosa taulujen tiedoista on esitetty keskiarvoina tilastoyksikköä kohti. Toki keskiarvoista voidaan helposti laskea summia yli koko aineiston kertomalla keskiarvo tilastoyksiköiden määrällä. Uutta on se, että henkilöverotusta koskevista taulukoista tietoja voidaan poimia vuosista 2 26 erikseen ja maatilayrityskohtaisista tauluista vuosista 24, 25 ja 26. Tavoitteena on, että lukujen 1 4 osalta tilasto tulisi pysymään jatkossa hyvin vakiomuotoisena, kun 'tilaston vaihtuva teema' luvussa aihe vaihtuisi vuosittain. Tällä kertaa teemaksi valittiin keskeistä suomalaista maataloustuotantoa edustavien perheviljelmänä toimivien maatilayritysten paneelitarkastelu. Tilasto julkaistaan nyt toista kertaa. Viitevuoteen 24 saakka vastaavia tietoja julkaistiin yrityskohtaisten tietojen osalta otantatutkimukseen perustuvassa Maatilatalouden yritys- ja tulotilastossa, sekä henkilöverotukseen pohjautuvien tietojen osalta kokonaistutkimukseen perustuvassa Maatilatalouden tulo- ja verotilastossa. Tilaston kuvauksen kohteena olevaa perusjoukkoa on vuoden 26 tilastossa laajennettu siten, että metsätaloutta koskevat tiedot esitetään myös muiden kuin maatalousyrittäjien harjoittaman metsätalouden osalta. Metsätalouden pinta-alaverotus päättyi kaikkien metsänomistajien osalta vuonna 25, joten nyt julkaistavassa tilastossa on ensimmäistä kertaa esitetty verotietoihin pohjautuvia yksityismetsätalouden puunmyyntituloja sekä metsätaloudesta aiheutuvia menoja kaikkien yksityismetsänomistajien osalta. Metsätalouden tuloksia esitellään sekä alueellisesti että omistajaryhmien mukaan luokiteltuna. Metsätaloutta koskevat tiedot julkaistaan ainoastaan vuodelta 26. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen (Tike) ylläpitämän vuoden 26 maatilarekisterin mukaan Suomessa oli 6971 aktiivimaatilaa. Samaan aikaan verohallinnon rekisterien mukaan maatilatalouden verovelvollisia yksiköitä oli Tässä tilastossa käytetään nimitystä aktiiviyritys sellaisista maatalouden verolainsäädännön mukaisista verovelvollisista, jotka harjoittavat maataloutta maatilarekisteriin kuuluvalla maatilalla. Tosin maatilarekisterin tilalla voi toimia useampiakin maatalouden verovelvollisia yksiköitä, esimerkiksi vanha ja nuori isäntä ovat muutaman vuoden ajan molemmat maatalouden verovelvollisia. Tällaisissa tapauksissa aktiiviseksi yritykseksi valittiin liikevaihdoltaan suurempi verovelvollinen, kun taas muut aktiivitiloillakin toimivat maatalouden verovelvolliset merkittiin passiivisiksi yrityksiksi. Passiivisisten maatalousyrittäjien lukumäärä oli yli 77. Luonnollisesti suuri osa heistä oli sellaisia verovelvollisia, jotka olivat vuokranneet peltonsa muiden viljeltäviksi ja olivat siten maan vuokratulojen takia maataloudesta verovelvollisia. Tilasto julkaistaan kokonaisuudessaan ainoastaan Tilastokeskuksen internet palvelussa. Tilaston katsaus osaan on poimittu vain joitain tietoja kuriositeetin omaisesti tilaston tietokantatauluista. Tilaston liitteenä olevat tietokantataulukot korvaavat aiemmissa painetuissa julkaisuissa esitetyt tilastotaulukot. Tietokantataulukot mahdollistavat aiempaa monipuolisempien tarkastelujen tekemisen, koska vanhaa sivurajoitetta ei ole enää olemassa. Tietokantatauluista voidaan tehdä rajoitettuja poimintoja tilaston käyttäjän kiinnostuksen kohteena olevista aiheista. Tietokantatauluista poimitut tiedot on helppo tallentaa esimerkiksi taulukkolaskentaohjelmaan, jossa tietoja voidaan muokata omien tarpeiden mukaan. Aiemmissa painetuissa tilastojulkaisuissa oli mahdollista julkaista pääosin vain yhden ulottuvuuden taulukoita, kun nyt julkaistavissa tietokantatauluissa on pääsääntöisesti vähintään kaksi ulottuvuutta, esimerkiksi tuotantosuunta maakunnittain. Tietoja esitetään myös kuntakohtaisesti. Tämän tilaston tilastoyksiköstä käytetään nimitystä maatilayritys. Kuten edellä mainittiin, maatilalla voi toimia useampia verovelvollisia yrityksiä, tai toisaalta yksi yrittäjä voi harjoittaa maataloutta useammalla maatilalla. Tuotantoa harjoitetaan myös enenevässä määrin vuokratuilla pelloilla, jopa kokonaisia maatiloja vuokrataan. Maatila ei ole juridinen oikeushenkilö, joten maatila ei voi omistaa esimerkiksi pankkitiliä tai olla taloudellisessa vastuussa. Maatilalla harjoitettavasta tuotannosta on aina taloudellisessa vastuussa maatilan viljelyoikeutta hallinnoiva oikeushenkilö, joka maatalouden kyseessä ollessa on useimmiten luonnollinen henkilö, verotusyhtymä 4
5 tai kuolinpesä. Muun yritystoiminnan tilastointiin verrattuna maatila voidaan käsittää yrityksen toimipaikaksi, josta taloudellisessa vastuussa on joko tilan vuokrannut tai sen omistava oikeushenkilö. Näin yrittäjä ja toimipaikka yhdessä muodostavat yrityksen. Toki taloudellisia tuloksia voidaan laskea edelleen maatilaakin kohden, mutta maatilan käyttö taloudellisten tilastojen perusyksikkönä on hämärtynyt jatkuvasti 196-luvun lopulta, kun maataloudessa siirryttiin maatilan pinta-alaan perustuvasta verotuksesta todellisiin tuloihin ja menoihin perustuvaan verotukseen. Toki voidaan myös puhua tuloista maatilayrittäjää kohti, mutta koska kyseessä on usein yrittäjäpuolisot, niin on käytännöllisempää käyttää nimitystä 'maatilayritys' puhuttaessa taloudellisesta tuloksesta. Tässä tilastossa ei ole mukana sellaisten yritysten tuloksia, jotka eivät ole maatilatalouden verolainsäädännön mukaan verovelvollisia. Jos maatalouden harjoittaja suorittaa esimerkiksi koneurakointia siinä laajuudessa, että verottaja katsoo urakoinnin kuuluvan eri liikkeeksi kuin maatalous, niin tämä koneurakointi jää tämän tilaston kuvauksen ulkopuolelle. Toisaalta jos koneyrittäminen voidaan katsoa maatalouden sivuelinkeinoksi ja siitä saatuja tuloja verotetaan muiden maatalouden tulojen ohessa, niin urakoinnin tulot ja menot sisältyvät tähän tilastoon. Maataloutta harjoitetaan enenevässä määrin myös elinkeinoverolain alla. Nämäkin yritykset jäävät ainakin toistaiseksi tämän tilaston ulottumattomiin. 5
6 2. Maatilayritysten verotilinpäätöksiin perustuvat tulokset Tässä luvussa esitetyt tiedot perustuvat pääasiassa maatilatalouden tuloverolain mukaan verotettujen verovelvollisten 2-verolomakkeilla annettuihin tietoihin, jotka on yhdistetty maaseutuelinkeinorekisterin tilakohtaisiin tietoihin. Tietoja on täydennetty suoralla, noin 9 maatilayritykselle suunnatulla tilastokyselyllä. Tilaston liitteenä olevat yrityskohtaiset tietokantataulut on nimetty siten, että taulukon otsikko alkaa sanoilla 'Maatilayritys:' Tietokantatauluissa on kuvattu pääasiassa aktiivisten maatilayritysten tuloja, menoja, varoja ja velkoja Kaikkien maatalouden verovelvollisten kokonaistarkastelu Maatalouden verolainsäädännön perusteella verotettavien verovelvollisten määrä oli vuonna 26 noin 143. Näistä kaikkiaan 6684 verovelvollisen tiedot pystyttiin yhdistämään Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen ylläpitämän maatilarekisterin tietoihin. Maatilarekisteriin kuului vuonna 26 kaikkiaan 6971 ns. aktiivitilaa. Näin ollen noin 3 aktiivitilan tuloja ei joko verotettu maatalouden verolain mukaan, tai tilalta tuloja saavan yrittäjän tietoja ei onnistuttu yhdistämään tilan tietoihin. Valtaosa näistä 3 tilasta lienee ns. harrastetiloja, joilta mahdollisesti saatavia tuloja ei veroteta maatalouden verolain mukaan. Yhä kasvava osa maatalousyrityksistä kuuluu elinkeinoverolain piiriin. Myös tällaisten yritysten tiedot jäävät tämän tilaston ulkopuolelle. Maatalouden veronalaisten tulojen kokonaismäärä kasvoi vuodesta 25 vuoteen 26 lähes 2 miljoonaa euroa, 4345 miljoonasta 4539 miljoonaan. Kasvu tapahtui yksinomaan aktiiviyrityksissä ja suurin osa kasvusta selittyy tukien määrän noin 135 miljoonan euron kasvulla. Loppuosa lisäyksestä selittyy maataloustuotteiden myyntitulojen lisääntymisellä. Eri tuoteryhmissä tapahtunut myyntitulojen kehitys tosin oli jopa vastakkaista: kun 17% alv-kantaan kuuluvien kotieläintuotteiden (mm. maito ja kananmunat) myynti kasvoi 27 miljoonalla eurolla, niin vastaavasti lähinnä teuraaksi myytävien 17% alv-kantaan kuuluvien kotieläinten myyntitulot alenivat seitsemällä miljoonalla eurolla. Tukien osuus kaikista tuloista oli vuonna 26 noin 42 prosenttia, kun vastaava osuus vuonna 24 oli 4 prosenttia. Tuotantopanosten hankinnasta aiheutuvat kokonaismenot kasvoivat edellisvuodesta 85 miljoonaa euroa. Menot lisääntyivät yksinomaan aktiiviyrityksissä. Menojen kasvusta puolet, eli noin 42 miljoonaa euroa selittyy 22% alv-kantaan kuuluvien menojen lisäyksestä ja loppuosa selittyy poistojen kohoamisesta 25 miljoonalla ja tasausvarausten 21 miljoonan euron lisäyksestä. Kun menojen ja tulojen erotuksena saatavaan voittoon lisätään vielä korjauserät (mm. maatalouden menoissa vähennetyt yksityistalouden menot ja alkutuottajien alv-huojennus, sekä vähennetään mm. yksityisauton maatalouskäyttö ja osinkojen verovapaa osa) sekä maatalouden korkomenot, niin saadaan maatalouden tulos. Kaikkien maatalousyrittäjien yhteinen maatalouden tulos oli vuonna 26 reilut 12 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen oli lähes 1 miljoonaa euroa. Myös tuloksen kasvu tapahtui yksinomaan aktiivisilla yrityksillä. Maatalouden kokonaisvarallisuuden verotusarvo oli tilastovuonna 4629 miljoonaa euroa. Tästä suurimman erän muodostivat maatalouskone- ja kalusto-omaisuus, yhteensä 1656 miljoonaa euroa. Maatalouden varallisuuden verotusarvo kasvoi edellisvuodesta 31 miljoonaa euroa, kun samaan aikaan maatalouden velkamäärä lisääntyi 96 miljoonaa euroa. 6
7 Maatalouden veronalaiset tulot, menot, varat ja velat yhteensä miljoonaa euroa vuosina Tiedot erikseen aktiiviyrityksiltä ja passiiviyksiköiltä Tiedot Vuosi Maatalouden verolain mukaan verovelvolliset Yhteensa Passiiviyksiköt Aktiiviyksiköt 1 Maatilayritysten lukumäärä koko aineistossa Maataloustuotteiden myyntitulo milj. euroa Tuet milj. euroa Menot yhteensä milj. euroa Maatalouden tulos milj. euroa Maatalouden varat milj. euroa Maatalouden velat milj. euroa Seuraavassa taulukossa maakunnat ja kunnat asetettiin maataloustulojen perusteella suuruusjärjestykseen. Taulukossa on mukana vain aktiiviyritykset. Varsinais-Suomessa maatalouden kokonaistulot olivat lähes 5 miljoonaa euroa korkeammat kuin Etelä-Pohjanmaalla, mutta silti Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla maatalouden tulos oli korkeampi kuin Varsinais-Suomessa. Kuntien välisessä vertailussa Kiuruvesi johti maatalouden yhteistulojen perusteella, mutta tuloksella mitaten Nivala kiilasi kärkeen. Ahvenanmaan maataloustulot ylittyvät jopa kuudessa mantereen kunnassa. Tuloksen suhteellinen osuus maatalouden tuloista on suurin Keski-Pohjanmaalla, kun taas Varsinais-Suomessa osuus on alhaisin. 7
8 Maakunnat ja kunnat maatalouden tulojen mukaisessa suuruusjärjestyksessä vuonna 26 Alue Koko maa - Hela landet Varsinais-Suomen maakunta - Egentliga Finlands landskap Etelä-Pohjanmaan maakunta - Södra Österbottens landskap Pohjois-Pohjanmaan maakunta - Norra Österbottens landskap Pohjois-Savon maakunta - Norra Savolax landskap Satakunnnan maakunta - Satakunta landskap Pohjanmaan maakunta - Österbottens landskap Pirkanmaan maakunta - Birkalands landskap Pohjois-Karjalan maakunta - Norra Karelens landskap Keski-Suomen maakunta - Mellersta Finlands landskap Kanta-Hämeen maakunta - Egentliga Tavastlands landskap Etelä-Savon maakunta - Södra Savolax landskap Uudenmaan maakunta - Nylands landskap Keski-Pohjanmaan maakunta - Mellersta Österbottens landskap Päijät-Hämeen maakunta - Päijänne-Tavastlands landskap Kymenlaakson maakunta - Kymmenedalens landskap Lapin maakunta - Laplands landskap Etelä-Karjalan maakunta - Södra Karelens landskap Itä-Uudenmaan maakunta - Östra Nylands landskap Kainuun maakunta - Kajanalands landskap Kiuruvesi Somero Ilmajoki Nivala Jalasjärvi Kauhajoki Ahvenanmaa - Åland Lapua - Lappo Loimaa 2.2. Tilakohtainen tarkastelu Alueittain Aktiivimaatilayritysten Maatalouden lukumäärä tulot milj. euroa/alue Tulos maataloudesta milj. euroa/alue Tulos prosenttia tuloista Tulos euroa/ maatilayritys Tilaston tarkimpana alueyksikkönä käytetään kuntajakoa. Muina alueluokkina käytetään sekä maakuntaa että EU-tukialuetta. Kuntatasolla julkaistuja tietoja ei ole enää jaettu muihin alaryhmiin, kuten esimerkiksi tuotantosuuntiin. Sitävastoin maakunta- ja EU-tukialueen mukaan luokitellut tietokantataulukot on laadittu pääsääntöisesti vähintään kahdessa ulottuvuudessa, esimerkiksi maakunnan ja tuotantosuunnan mukaan. 8
9 Otokseen pohjautuvia tietoja (merkitty * merkilla tietokantatauluissa) ei myöskään julkaista kuntatasolla. Siten esimerkiksi tietoja pellon vuokrahinnoista ei ole saatavissa kunnittain. Keski-Pohjanmaa erottuu maatalouden keskimääräisen yrityskohtaisen tuloksen perusteella selkeästi muista maakunnista. Kun koko maassa maatalouden tulos oli euroa maatilayritystä kohti, niin kuudessa kunnassa tulos ylittää 3 euron rajan. Näistä viisi kuntaa sijaitsee Keski-Pohjanmaalla: Kannus, Lohtaja, Toholampi, Ullava ja Kaustinen. Kuudes 3 euron ylittäjä oli Reisjärvi Pohjois-Pohjanmaalta, joka sekin tosin sijoittuu aivan Keski-Pohjanmaan rajalle. Reilussa 5 kunnassa yrityskohtainen tulos jää alle 1 euroon. Eri tuotantosuuntien suhteellinen osuus tilojen lukumäärästä maakunnassa vaikuttaa selvästi siihen, kuinka suuri on maakunnan keskimääräinen tulos maataloudesta. Keski-Pohjanmaalla 53 prosentilla maatilayrityksiä päätuotantosuunta on lypsykarjatalous ja 14 prosentilla viljantuotanto. Vastaavasti Pirkanmaalla, missä yrityskohtainen tulos oli vuonna 26 alhaisin, oli viljatilojen ja maitotilojen suhde lähes päinvastainen, 18 prosenttia lypsykarjatiloja ja 54 viljatiloja. EU-tukialueittain tarkasteltuna aktiiviyritysten lukumäärä jopa kasvoi vuonna 26 joillakin alueilla. Tämä johtuu siitä, että tilatukeen siirtymisen seurauksena maatilarekisteriin tuli jonkin verran uusia maataloustukea hakevia maatiloja. Yrityskohtainen tulos on korkein C2 ja C3 alueilla, kun taas B ja C4 tukialueilla jäädään tuloksen suhteen vertailussa alhaisimmalle tasolle. Maatilayritysten määrän suhteen samaa kokoluokkaa olevalla B-tukialueella tulos jäi noin 5 euroa C2 aluetta alhaisemmaksi. Yrityskohtaisen tuloksen suhteellinen muutos vuodesta 24 vuoteen 26 oli suurin C2P-tukialueella, 15,6 prosenttia kun alhaisimmaksi kasvu jäi A-tukialueella. Koko maassa yrityskohtainen tulos kasvoi samalla ajanjaksolla 9,1 prosenttia. Maatilayritysten lukumäärä, maatalouden tulos ja tuloksen suhteellinen muutos vv EU-tukialueittain Vuosi Koko A-tukialue B-tukialue C1-tukialue C2-tukialue C2P-tukialue C3-tukialue C4-tukialue maa Maatilayritysten luku-määrä Tulos maataloudesta euroa /yritys Tuloksen muutos% vv ,1 5,4 7,7 7,9 11,3 15,6 12,3 1,6 Omistusmuodon mukaan Tilastossa aktiiviyritykseksi kutsutusta 6684 maatilayrityksestä luonnollisten henkilöiden omistuksessa oli 5931 yritystä, verotusyhtymien omistuksessa 4143 yritystä ja kuolinpesien omistuksessa 2612 yritystä. Perusjoukkoon sisältyi lisäksi 28 yritystä joiden omistajan juridinen muoto oli jokin muu kuin nuo edellämainitut. Verotusyhtymien omistamien tilojen lukumäärä on selkeästi lisääntymässä. Myös keskimääräinen maatalouden tulos kohosi vuodesta 24 vuoteen 26 suhteellisesti eniten verotusyhtymämuotoisissa yrityksissä. Maatilayritysten lukumäärä, maatalouden tulos ja tuloksen suhteellinen muutos vv juridisen muodon mukaan Vuosi Koko maa Luonnollinen henkilö Maatilayritysten lukumäärä Tulos maataloudesta /yritys Tuloksen muutos% vv ,1 8,4 Verotusyhtymä Kuolinpesä , , 9
10 Tulokset ikäryhmittäin Katsauksen ikäryhmittäinen tarkastelu on esitetty luvussa 3, koska ikäryhmittely on mahdollista ja järkevää tehdä luonnollisten henkilöiden omistamille maatilayrityksille ja henkilöveroaineistosta saatava ikäryhmittely voidaan tehdä pidemmälle ajanjaksolle kuin yrityskohtaisissa tiedoissa, vuodesta 2 vuoteen 26. Siten seitsemän vuoden ajanjakso antaa paremman kuvan maatilojen omistajien ikärakenteesta ja sen kehityksestä. Toki yrityskohtaisissa tietokantatauluissa on esitetty tulokset myös maakunnittain ja viljelijän iän mukaan vuodesta 24 vuoteen 26, kuten muutkin yrityskohtaiset tulokset. Tuotantosuunnan mukaiset tulokset Tilaston tuotantosuuntana käytetään maatilarekisterissä tilalle määriteltyä tuotantosuuntaa. Lypsykarjatilojen lukumäärä laskee edelleen voimakkaasti. Luonnollisten henkilöiden hallinnassa vuonna 26 oli enää lypsykarjayritystä, kun vuonna 2 vastaava lukumäärä oli 2415 yritystä. Lypsykarjayritysten tulos kasvoi vuodesta 24 vuoteen 26 lähes 57 euroa. Toki tuloksen kasvusta huomattava osa on seurausta pienempien yritysten tuotanon lopettamisesta. Sikatalousyrityksissä keskimääräinen tulos oli noin 2 euroa alhaisempi kuin lypsykarjayrityksissä. Sikataloudessa lannoite- ja rehumenojen voimakas kohoaminen söi tulosta. Maatilayritysten lukumäärä, lannoite- ja rehumenot, sekä tulos maataloudesta tuotantosuunnittain vuodesta 24 vuoteen 26 Vuosi Koko maa - Hela landet 1.Lypsy-karja-talous 2.Lihaym naudat 3.Sika-talous 4.Siipikarjatalous 5.Lampaat, 6.Viljanviljely 7.Muu vuohet, kasvituotanto hevoset 8.Muu tuotanto Maatilayritysten lukumäärä koko aineistossa * Lannoitteet ja kalkki euroa/yritys * Rehut yms euroa/yritys Tulos maataloudesta euroa/yritys * Lannoite- ja rehumenot estimoitu otoksesta Tilakoon mukaan Maatilayritysten lukumäärä aleni vuodesta 24 vuoteen 26 kaikkiaan 2812 yrityksellä. Maatilan viljellyn peltoalan mukaan tarkastellen alle 5 hehtaarin maatiloja oli vuonna 26 kaikkiaan 3735 vähemmän kuin vuonna 24. Vastaavalla ajanjaksolla yli 5 hehtaarin maatilojen lukumäärä kasvoi 923 maatilalla. Tilojen poistuma oli sekä absoluuttisesti että suhteellisesti suurinta 1 5 hehtaarin kokoluokissa: osa yrityksistä kasvatti tilakokoa yli 5 hehtaariin ja suurempi osa lopetti tuotantonsa kokonaan. Alle 1 hehtaarin tilakokoluokassa tilalukumäärien muutokset näyttävät olevan vähäisempiä. Tämän kokoluokan tilat ovat usein sivutoimisesti hoidettuja: tilat kuuluvat maatilarekisteriin ja ne saavat maataloustukea vaikkakin viljelyllä voi olla vain vähäinen merkitys tilanomistajan talouteen. 1
11 Maatilayritysten lukumäärä, tulot ja menot tilakokoluokittain vuodesta 24 vuoteen 26 Vuosi Koko maa - Hela landet *- 4,9 ha 5-9,9 ha 1-19,9 ha 2-29,9 ha 3-49,9 ha 5-99,9 ha Yli 1 ha Maatilayritysten lukumäärä Lukumäärän muutos Lukumäärän suhteellinen muutos 4-6 prosenttia 26-4,1-3,2-5,2-8,1-8, -5,6 4,3 21, Tulos maataloudesta euroa/yritys Tuloksen kasvu vuodesta 24 vuoteen 26 % 26 9,1 19,1 -,2 2,3 2,2 3,7 7,3 8,3 11
12 3. Maatalousyrittäjien henkilöverotukseen perustuvat tulokset Henkilöverotusta koskevat tietokantataulut on laadittu vuosille 2 26, joten kaikista tauluista on saatavissa tiedot seitsemän vuoden ajalta. Tiedot on saatu henkilöverorekisteristä, josta on haettu verotiedot sellaisille henkilöille ja heidän puolisoilleen, jotka luonnollisena henkilönä viljelevät maatilarekisteriin kuuluvaa maatilaa jolta saatuja tuloja verotetaan maatalouden verolainsäädännön mukaan. Puolisoiden tiedot on laskettu yhteen, joten tilastoyksikkönä on puolisoiden yhdistetyt tiedot: voidaan myös puhua maatilayrityksen omistajapuolisoista, tai maatilan haltijapuolisoista. Tästä joukosta käytetään myös nimitystä 'perheviljelmä'. Miksi tilastossa yhdistetään sekä yrityskohtaisia että yritysten omistajien henkilökohtaisia tuloksia? Maatilayrittäminen poikkeaa sikäli muusta yritystoiminnasta, että useimmiten maatalousyrittäjä omistaa, johtaa ja tekee työt omassa yrityksessään. Suomalainen maatalouselinkeino perustuu edelleen valtaosin perheviljelmänä hoidettuihin maatilayrityksiin, joiden omistajina toimivat luonnolliset henkilöt. Henkilöverotietojen perusteella voidaan tehdä päätelmiä siitä, mikä osuus viljelijäperheen tuloista tulee maataloudesta ja mikä osuus muista tulolähteistä. Uuden tilaston mukaan yhä kasvava osuus viljelijäpuolisoiden tuloista tulee maatalouden ulkopuolelta. Henkilöverotusta koskevissa taulukoissa on huomioitava, että vain maatalouden ansio- ja pääomatulo on puolisoille maatalousyrittämisestä jäävää tuloa, kun muut tuloerät pitävät sisällään muiden tulolähteiden verotettavat tulot, kuten metsätalouden ja muut ansiotulot. Alla olevasta taulukosta nähdään, että maataloustuloilla on yhä pienempi merkitys viljelijäpuolisoille. Maatalousverovelvollisia aktiivitiloilla toimivia, ja juridiselta muodoltaan luonnollisten henkilöiden omistamia yrityksiä oli vuonna 26 kaikkiaan Henkilöverotietoja ei kuitenkaan löydetty 2 yrittäjälle, joten lopulliseen henkilöveroaineistoon saatiin yrityksen omistajapuolisoiden tiedot. Edellisen vuoden tilastoon verrattuna poikkeavaa on se, että nyt taulukoissa ovat mukana niidenkin yrittäjien tiedot joiden maatilan sijaintikunta on eri kuin verovelvollisen kotikunta. Näin luonnollisten henkilöiden perusjoukko pysyy samana sekä yrityskohtaisessa että henkilöverotukseen perustuvassa tarkastelussa. Kuntakohtaisissa taulukoissa käytetään maatilan sijaintikuntaa, joten on huomioitava että kaikki veronalaiset tulot eivät tule kyseisiin kuntiin, vaan niistä kannetaan vero asiakkaan kotikunnassa. Henkilöverotukseen pohjautuvat tietokantataulut on muodostettu samalla periaatteella kuin yrityskohtaiset taulut: alueen, tuotantosuunnan, tilakoon, sekä viljelijän iän mukaan. Viljelijöiden keski-ikä kasvoi kahdella vuodella vuodesta 2 vuoteen 26. Viljelijöiden suhteellinen osuus on siten pienentynyt alle 5 vuotiaiden ikäluokissa ja vastaavasti kasvanut tätä vanhemmissa. Alle 35 vuotiaiden ikäryhmää koskevan selvityksen perusteella vuonna 2 mukana olleista 841 viljelijöistä vuonna 26 samaan ikäryhmään kuului vielä 1892 viljelijää viljelijää oli siirtynyt ylempään ikäluokkaan ja 125 viljelijää oli joko lopettanut tai maatilayritys oli vaihtanut juridista muotoa. Näinollen uutena viljelijänä tähän ikäluokkaan seitsemän vuoden ajanjaksolla on tullut 3481 viljelijää ( ). Tämä tarkoittaa vuosittain hieman vajaan 5 uuden viljelijän aloittaneen tässä ikäluokassa maanviljelyn. Yrittäjäpuolisoiden maatalouden tulojen suhteellinen osuus heidän saamistaan kaikista verotettavista tuloista on pienentynyt 37 prosentista 34 prosenttiin. Maa- ja metsätalouden viljelijäpuolisoiden tulot yhteensä vuonna 2 olivat noin 163 euroa, kun vuonna 26 ne olivat vastaavasti 22 euroa. 12
13 Luonnollisten henkilöiden omistamat maatilayritykset, viljelijöiden keski-ikä, peltoala, sekä veronalaiset tulot ja maatalouden tulojen suhteellinen osuus kaikista tuloista viljelijäpuolisoita kohti vuosina 2 ja 26 Vuosi Yhteensä alle yli 64 v. v. v. v. Maatilayritysten lkm Suhteellinen osuus 2 1, 12, 44,3 38,5 5,2 kaikista viljelijöistä 26 1, 9,1 39,9 44,5 6,6-6, -2,9-4,4 6, 1,4 Viljelijän keski-ikä Valtionveronalaiset tulot euroa/puolisot Maatalouden ansio ja pääomatulo euroa/puolisot Metsätalouden pääomatulo (ja puhdas tulo 2) euroa/puolisot Maatalouden 2 37,4 44,9 38,6 35,4 24,1 tulojen osuus 26 34,4 4,4 38,3 31,2 2,4 valtionveronalaisista -3, -4,5 -,3-4,2-3,7 tuloista prosenttia -6 13
14 4. Yksityismetsätalous Vuoden 26 tilastossa kuvataan kaikkien yksityismetsänomistajien puunmyyntituloja ja metsätalouden menoja. Yksityismetsätaloudella tarkoitetaan tässä tilastossa kaikkien luonnollisten henkilöiden, verotusyhtymien ja kuolinpesien harjoittamaa metsätaloutta. Toisin sanoen valtion, kuntien, seurakuntien, säätiöiden, yhteismetsien, metsäyhtiöiden yms. metsätalous ei sisälly tähän tilastoon. Joka tapauksessa tilastoinnin kohteena olevan metsätalousmaan ala on yli 9 miljoonaa hehtaaria, kun verohallinnon kiinteistörekisterissä metsämaaksi luokittelema pinta-ala koko valtakunnassa on hieman yli 17,8 miljoonaa hehtaaria. Mainittakoon, että pelkästään valtion ja sen liikelaitosten omistuksessa on noin 4,7 miljoonaa hehtaaria kiinteistörekisterin metsäalasta. Aiempina vuosina metsätilastoinnin kohteena olivat ainoastaan Tiken maatilarekisteriin kuuluvat yksityismetsänomistajat, joten tämän tilaston perusjoukko metsätalouden osalta laajenee koskemaan sekä 'passiivimaatillisten' että ns. 'kaupunkilaismetsänomistajien' metsätaloutta. Passiivimaatilalliset metsänomistajat ovat yleensä vuokranneet peltonsa muiden viljeltäväksi ja tällaisten maatilojen omistajat harjoittavat vain metsätaloutta. Tämä joukko onkin tilastoinnin kannalta hieman 'harmaata' aluetta, osa voitaisiin luokitella 'kaupunkilaismetsänomistaja' ryhmään, kun taas osalla voi olla hyvinkin toimiva maatilakeskus koneineen. Metsien pinta-alaverotuksen siirtymäajan päättyminen vuonna 25 selkeytti myös tilastoinnin kannalta tilannetta: vuodesta 26 eteenpäin yksityismetsätalouden veroaineistosta saadaan ensimmäistä kertaa tietoja todellisista puun myyntituloista kaikilta metsänomistajilta. Yksityismetsänomistajat ilmoittavat vuotuiset puunmyyntitulot ja metsätalouden menot verohallinnon 2c-lomakkeella. Vuonna 26 veroaineistossa mukana oli kaikkiaan verovelvollisen 2c-lomakkeen tiedot. Verohallinto lähetti puolisoiden yhdessä omistamista metsätalouskiinteistöistä esitäytetyn verolomakkeen joko suuremman osuuden omistavalle puolisolle, tai jos kiinteistö omistettiin tasan puoliksi, niin lomake lähetettiin iältään vanhemmalle puolisolle. Mikäli puolisot omistivat itsenäisesti metsäkiinteistöjä jättivät he myös erilliset metsäveroilmoitukset. Jos metsätalouden harjoittaja harjoitti myös maatalouden veronalaista toimintaa, niin tällöin puolisoiden metsätaloutta koskevat tiedot laskettiin tätä tilastoa varten yhteen. Näin tilaston lopulliseen metsäverotusta käsittelevään aineistoon jäi tilastoyksikköä. Näistä luonnollisia henkilöitä oli 2939, verotusyhtymiä ja kuolinpesiä Oheisessa taulukossa yksityismetsätalouden tulokset on esitelty siten, että metsänomistajat on luokiteltu kolmeen ryhmään sen mukaan harjoittavatko he maataloutta ns. aktiivitilalla tai passiivitilalla, vai onko heillä mitään sidoksia maatalouteen. Jos metsänomistaja ei ole jättänyt maatalouden verolomaketta, niin hän kuuluu automaattisesti ryhmään 'kaupunkilaismetsänomistaja' asuipa hän sitten metsätilalla tai kaupunkiasunnossa. Taulukon lukujen yksikkö on pääosin euroa/metsätalousyritys, mutta muutama harmaalla rasteroitu rivi on summattu yli koko aineiston kertomalla keskiarvo metsänomistajien lukumäärällä. Aktiivimaatilayrittäjistä metsänomistajia oli 56959, passiivisista ja loppuosa, eli verovelvollista olivat em. 'kaupunkilaismetsänomistajia'. Yksityismetsätalouden kokonaispuunmyyntitulot olivat vuonna 26 yhteensä 1,26 miljardia euroa. Tästä on vähennetty hankintatyön arvo. Puunmyyntituloista 33 prosenttia saivat 'aktiivimaatilalliset', 21 prosenttia 'passiivimaatilalliset' ja loput 47 prosenttia jäi 'kaupunkilaismetsänomistajille'. Hankintatyön yhteisarvo on maatilametsänomistajien ryhmissä yli kaksi kertaa korkeampi kuin metsätilallisilla. Yksityismetsänomistajien 2c-lomakkeilta saadut tiedot yhdistettiin myös verohallinnon kiinteistötietoihin mistä saatiin esimerkiksi metsänomistajien metsäpinta-alat (alin rivi). Tiken maatilarekisteristä laskettu maatilayritysten metsäpinta-ala oli 47,5 hehtaaria tilaa kohti. Ao. taulukossa aktiivimaatilallisten metsäala, 53 hehtaaria, vastaa kuitenkin hyvin maatilayrityskohtaisissa tiedoissa esitettyä alempaa metsäalaa, koska maatilarekisterin metsäala on laskettu metsää omistamattomillekin maatiloille. Sen sijaan metsää omistamattomat aktiivimaatilalliset eivät ole mukana alla olevassa taulukossa. Aktiivimaatilallisten metsäala on keskimäärin lähes puolet suurempi kuin metsätilallisten. Sama suhde näkyy myös kaikissa metsänomistajaa kohti lasketuissa taloudellisissa tunnusluvuissa, esimerkiksi maatila-metsänomistajien puhdas pääomatulo on lähes puolet korkeampi kuin 'kaupunkilaismetsänomistajilla'. 14
15 Yksityismetsätalouden tulokset erikseen maatila-metsänomistajilta ja kaupunkilaismetsänomistajilta Kaikki Aktiivimaatilayritys Passiivimaatila Metsätilallinen yht. Metsätaloudesta verovelvollisten lukumäärä Puun myyntitulot eur/yritys Yksit.metsien puun myyntitulot milj. euroa yhteensä Pystykaupat eur/yritys Hankintakaupat eur/yritys miinus hank.työn arvo eur/yritys Yksit.metsien hank.työn arvo milj. euroa yhteensä Korvaukset ja tuet eur/yritys Vakuutuskorvaus eur/yritys Hirvivahinkokorvaus eur/yritys Metsätalouden tuet eur/yritys Omasta metsästä otettu puutavara eur/yritys Metsävähennys ja varaukset eur/yritys Metsävähennys eur/yritys Menovaraus eur/yritys Tuhovaraus eur/yritys Muut pääomatuloksi luettavat erät eur/yritys Varausten tuloutus eur/yritys Muut erät eur/yritys Vuosimenot eur/yritys Palkkausmenot eur/yritys Matkakulut eur/yritys Muut vuosimenot eur/yritys Poistot (koneet, rakennukset ja ojat) eur/yritys Menot toisesta tulolähteestä eur/yritys Korjauserät eur/yritys =Metsätalouden puhdas pääomatulo eur/yritys Yksit.metsien metsän puhdas tulo milj. euroa yhteensä Metsätalouden korot eur/yritys Koneiden menojäännös eur/yritys Rakennusten menojäännös eur/yritys Ojat ja tiet menojäännös eur/yritys Metsäpinta-ala ha/yritys 35, 53, 36, 27, Metsätalouden aluetarkastelun pohjana käytetään metsänomistajan kotikuntaa, kun edellisissä maataloutta koskevissa luvuissa kunta määräytyy maatilan sijaintikunnan perusteella. Tämä ratkaisu valittiin siitä syystä, että usein metsänomistajan metsäkiinteistöt sijoittuvat useamman kunnan alueelle ja kotikunnan ulkopuolelle. Tämän seurauksena esimerkiksi Helsingissä on yli 6 yksityismetsänomistajaa, mutta ei yhtään maatilayritystä (tilaston perusjoukkoon kuuluvaa). Seuraavassa taulukossa maakunnat on järjestetty sen mukaan, mikä on ollut kyseisen alueen aktiivimaatilallisten saama metsätalouden puhdas pääomatulo yritystä kohti. Kaikkia yksityismetsänomistajia kohti laskettu metsätalouden puhdas pääomatulo oli keskimäärin 2467 euroa. Aktiivimaatilayritysten omistajilla vastaava tulo oli 3756 euroa. Etelä-Savossa ja Päijät-Hämeessä puhdas pääomatulo oli selkeästi korkeampi kuin muissa maakunnissa. Pohjois-Pohjanmaalla on eniten yksityismetsänomistajia. Myös kokonaismetsäala on suurin Pohjois-Pohjanmaalla, kun Lappi tulee seuraavana. 15
16 Maakunnat aktiivimaatilayrittäjien saaman metsätalouden puhtaan pääomatulon mukaisessa suuruusjärjestyksessä Kaikkien Aktiivimaayksityismetsän- tilallisten omistajien lukumäärä metsänomistajien lukumäärä 1.Etelä-Savo Päijät-Häme Kanta-Häme Keski-Suomi Etelä-Karjala Kymenlaakso Uusimaa Pirkanmaa Itä-Uusimaa Pohjois-Savo Koko maa Pohjois-Karjala Satakunta Varsinais-Suomi Kainuu Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Lappi Ahvenanmaa Puhdas pääomatulo euroa/kaikki yksit.metsänomist Puhdas pääomatulo euroa/aktiivimaa-tilallinen metsänomist Metsäpinta-ala ha/kaikki yksit.metsänomist Metsäpinta-ala ha/aktiivimaatilall nen metsänomis
17 5. Tilaston vaihtuva teema: Perheviljelmien talous vuosina 2 26 Perheviljelmillä tarkoitetaan tässä luvussa juridiselta muodoltaan luonnollisten henkilöiden omistamia maatilayrityksiä, toisin sanoen samaa yritysjoukkoa joka on tarkastelun kohteena henkilöverotusta koskevassa osassa. Tällaisten yritysten lukumäärä vuonna 2 oli hieman yli 7. Seitsemässä vuodessa yritysten määrä alentui 593:n. Viljelijöiden keski-ikä vuonna 2 oli 47 vuotta, kun vuonna 26 se oli 49 vuotta. Ellei sukupolvenvaihdosten määrä tule jatkossa lisääntymään, niin viljelijöiden keski-ikä kasvaa edelleen, tai perheviljelmien lukumäärä tulee alenemaan vanhempien viljelijöiden lopettaessa tuotannon. Perheviljelmien viljelty peltoala on kasvanut seitsemässä vuodessa 27.7 hehtaarista 33,4 hehtaariin: 5.7 hehtaarin kasvusta vuokrapellon osuus oli 2.45 hehtaaria. Perheviljelmien taloudellisen kehityksen seuraamista varten tilastoaineistosta muodostettiin ns. paneeliaikasarja, jossa sama yritys on mukana koko seitsemän vuoden jakson. Toisin sanoen tuotantonsa lopettaneiden ja aloittaneiden yritysten tiedot eivät vaikuta paneelitarkastelussa tuloksiin. Vuodesta 2 vuoteen 26 toimi Suomessa yhtäjaksoisesti kaikkiaan luonnollisen henkilön omistamaa maatilayritykstä. Siten noin 16 yritystä joko lopetti tuotantonsa, tai yrityksen juridinen muoto vaihtui joko kuolinpesäksi, verotusyhtymäksi tms. Toisaalta yli 5 uuden maatilayrityksen täytyi aloittaa toimintansa kyseisellä ajanjaksolla, koska jakson lopulla yritysten määrä oli tuo em Uusi yritys joko vaihtoi juridista omistajaryhmää esimerkiksi kuolinpesästä perheviljelmäksi, tai aloitti kokonaan uutena yrityksenä. Tästä paneelista käytetään nimitystä 'tilapaneeli', koska valintakriteeri oli maatilayrityksen yhtäjaksoinen toiminta seitsemän vuoden ajan ja kuuluminen omistajaryhmään 'luonnollinen henkilö'. Vaikka tilajoukko pysyy samana, niin taloudelliseen tulokseen vaikuttavien johtopäätösten teko on silti hankalaa, koska tilojen tuotantosuunta voi vaihtua kesken tarkastelujakson. Esimerkiksi tilapaneeliin kuuluneista yrityksistä vuonna 2 harjoitti lypsykarjataloutta maatilarekisterin mukaan yritystä, kun 26 niitä oli enää Samalla jaksolla viljatilojen määrä kasvoi tuhannesta tuhanteen. Näin tarkastellen esimerkiksi lypsykarjatilojen tulojen kasvu ei johdu yksin tilojen kasvattamisesta, vaan tässä tapauksessa tulojen kasvuun vaikuttaa pienempien lypsykarjayritysten tuotantosuunnan vaihtuminen esimerkiksi viljatilaksi. Joka tapauksessa tämä yrityksen tilapaneeli antaa paremman kokonaiskuvan kaikkien maatalousyritysten tulosten kehityksestä kuin että tarkasteltaisiin vain kaikkien maatilayritysten keskiarvoja. Tilapaneelin henkilöverotukseen perustuvat tiedot on esitetty tietokantatauluissa EU-tukialueittain ja tuotantosuunnittain sisältäen vuodet 2 26 ja yrityskohtaiset tulokset samoilla luokittelijoilla vuodesta 24 vuoteen 26. Edellä mainittujen ongelmien ratkaisemiseksi lähdettiin tästä yrityksen tilapaneelista etsimään sellaisia maatilayrityksiä, jotka edustaisivat mahdollisimman hyvin suomalaisia perheviljemiä. Valintakriteerien määrittelyssä tähdättiin siihen, että tähän pienempään paneeliin tulevat yritykset edustaisivat ainakin kotieläintilojen osalta vähintään yhden henkilön työllistävää maatilayritystä. Yli 1 lehmän lypsykarjatila työllistää varmasti ainakin yhden ihmisen, kuten myös yli 1 lihasian sikala, mutta 3 hehtaarin viljatilaa toki voidaan hoitaa sivutoimisesti varsinkin ulkopuolista urakointia käytettäessä. Tällaiset viljatilat ja yli 5 hehtaarin sokerijuurikastilat ovat kuitenkin vähintään keskikokoisia suomalaisia kasvinviljelytiloja, joten tällä perusteella on asiallista tarkastella myös niiden tuloksia omina ryhminään. Tältä pohjalta lähdettiin hakemaan mahdollisimman homogeenistä ja edustavaa yritysjoukkoa. Valintakriteeriksi asetettiin jonkin seuraavista ehdoista: a) tilalla oli oltava yhtäjaksoisesti seitsemänä vuotena yli 1 lypsylehmää, b) tai yhtäjaksoisesti yli 1 lihasikaa, c) tai yhtäjaksoisesti yli 3 hehtaaria viljakasveja, d) tai yhtäjaksoisesti yli viisi hehtaaria sokerijuurikasta. Tällaisia maatilayrityksiä vv oli Suomessa kaikkiaan Tästä yritysjoukosta käytetään jatkossa nimitystä 'tuotantopaneeli', koska siihen valitut yritykset on tulleet valituksi tuotannon perusteella. Tälläkään tavalla valitut yritykset eivät tietenkään voi olla täysin homogeenisia (Suomesta tuskin löytyy kahta samanlaista maatilaa): yritys saattoi täyttää kaksi tai jopa useampia edellä mainituista kriteereistä, joten se olisi voitu valita useampaa ryhmään. Tilalla saattoi olla yli 1 lihasikaa ja viljaa saattoi kasvaa yli 3 hehtaarin alalla jokaisena seitsemänä vuotena. Useampaan ryhmään kuulumisen edellytykset täyttävälle tilalle määriteltiin tuotantosuuntaryhmä seuraavasti (oheinen taulukko): jos tila oli niin monipuolinen, että se olisi voitu valita 17
18 mihin tahansa ryhmään tuotantonsa puolesta, niin se valittiin sikatilaksi, eli jos tilalla olisi ollut seitsemänä vuotena yli 1 lehmää, yli 1 lihasikaa, viljaa yli 3 ha ja sokerijuurikasta yli 5 ha (kombinaatio 15 oheisessa taulussa). Tosin tällaisia tiloja ei ollut vaikka se periaatteellisesti olisikin mahdollista. Jos maatilayritys täytti joka vuosi sekä vilja- että sokerijuurikasyrityksiltä vaaditut kriteerit (kombinaatio 1 oheisessa taulukossa), niin tuotantosuunnaksi määriteltiin sokerijuurikas. Oheisella taulukolla halutaan ilmentää lähinnä perheviljelmien erikoistumista. Taulukossa on esitelty kaikki mahdolliset tuotantopaneelin tuotantosuuntakombinaatiot. Vuosina 2 ja 26 tehtiin erikseen kaikille luonnollisten henkilöiden omistamille yrityksille vastaava tarkastelu, eli katsottiin kuinka moni maatilayritys olisi kyseisinä vuosina täyttänyt samat kriteerit mitkä tuotantopaneelin tiloille asetettiin koko seitsemän vuoden ajanjaksolle. Esimerkiksi kun vuonna 2 luonnollisten henkilöiden omistamia maatilayrityksiä oli 783, niin kyseisenä vuonna 2628 yritystä olisi täyttänyt ainakin jonkin em. kriteereistä. Kun vuonna 2 maatilarekisterissä reiluille 2 luonnollisen henkilön omistamalle maatilalle tuotantosuunnaksi oli määritelty lypsykarjatalous, niin näistä 1458 oli oheisen kategoria mukaan 'puhtaasti' yli 1 lypsylehmän tiloja. Ts. näillä tiloilla ei ollut yli 1 lihasikaa, yli 3 ha viljaa tai sokerijuurikasta yli 5 hehtaaria. Sensijaan vuonna 2 oli 646 sellaista maatilayritystä joilla oli yli 3 ha viljaa ja yli 5 ha sokerijuurikasta, mutta ei sikoja eikä lehmiä ainakaan niin paljoa että em. kriteerit olisivat täyttyneet. Maatilarekisterin tuotantosuunnan määrittelee viljelijä itse tukihakemuslomakkeella, joten lypsykarjatilan kriteeri voi jonkun viljelijän mielestä täyttyä jo yhden lehmän omistuksella: käyhän navetassa isännän mielestä silloinkin 'yksi hännän huiske'. Suomalaiset perheviljelmät ovat varsin erikoistuneita. Toisin sanoen useamman kotieläinlajin tilat ovat harvinaisia ainakin näissä kokoluokissa mitä tämä tilapaneeli edustaa. Sellaisten yli 1 lypsylehmän tilojen joilla olisi myös yli 1 lihasikaa, lukumäärä on pudonnut vuonna 26 alle kymmeneen. Sen sijaan voidaan sanoa, että on huomattavasti yleisempää, että yli 1 lihasian perheviljelmällä on myös yli 3 ha viljaa, kuin että vilja-ala jäisi tällaisella lihasikatilalla alle 3 hehtaariin. Kun vuonna 2 oli kaikkiaan hieman alle 158 yli 1 lihasian kriteerit täyttävää perheviljelmää, niin ainoastaan 256 näistä ei täyttänyt miltään muulta tuotantosuunnalta vaadittua kriteeriä. Sen sijaan esimerkiksi sikatiloista myös viljatilan kriteerit täyttäviä löytyi 134 yritystä. Oheisen taulukon perusteella voidaan todeta, että sianlihan ja viljantuotannon yhdistämisen lisäksi hyvin yleistä on, että myös maitotilat tuottavat viljaa ja että viljatiloilla tuotetaan myös sokerijuurikasta. Mutta kaiken kaikkiaan tuotanto on hyvin erikoistunutta, kun vuonna 26 tilapaneeliin kuuluvista tiloista kyseisenä vuonna kriteerin täyttäviä yrityksiä oli 2869, niin niistä 179 yritystä täytti vain yhden kriteerin neljästä, siis lähes 86 prosenttia. Tuotantopaneeliin kuuluvan maatilayrityksen tuotantosuunnan määräytyminen erilaisissa kombinaatiotilanteissa. Lisäksi kaikkien luonnollisten henkilöiden omistamien maatilayritysten jako tuotantosuuntiin erikseen vuonna 2 ja 26 Kaikki mahdolliset tuotantokombinaatiot ==> ryhmän valinta 1 ==> 1.Lypsykarja 2 ==> 2.Sikatalous 3 ==> 3.Vilja 4 ==> 4.Sokerijuurikas 5 ==> 2.Sikatalous 6 ==> 1.Lypsykarja 7 ==> 1.Lypsykarja 8 ==> 2.Sikatalous 9 ==> 2.Sikatalous 1==> 4.Sokerijuurikas 11==> 2.Sikatalous 12==> 2.Sikatalous 13==> 1.Lypsykarja 14==> 2.Sikatalous 15==> 2.Sikatalous Yhteensä 1.Leh-miä yli 1 2.Siko-ja yli 1 3.Viljaa yli 3 ha 4.S-jjuurikasta yli 5 ha Vuonna 2 kaikista (783) yrityksistä Vuonna 26 kaikista (59281) yrityksistä Tuotantopaneeli vuodet 2 26 (15285)
Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto 2008
Maa-, metsä- ja kalatalous 2010 Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto Maatilojen alueelliset tuloerot pieniä Maatilojen verotettava tulos oli vuonna keskimäärin 17 332 euroa tilaa kohti. Tulos on
Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto 2007
Maa-, metsä- ja kalatalous 2009 Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto Maatilojen velat kasvussa Maatilayrittäjien velkojen määrä kasvoi vuodesta vuoteen noin 39 000 eurosta 47 000 euroon maatilayritystä
Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto 2010
Maa-, metsä- ja kalatalous 202 Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto Viljelijän tuloista vain joka kolmas euro Vuonna keskimäärin 32 prosenttia viljelijäperheiden tuloista tuli maatilalta, kun vastaava
Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto 2009
Maa-, metsä- ja kalatalous 211 Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto Tilojen taloutta paikataan maatalouden ulkopuolisilla tuloilla Vuonna maatalousyritykselle maksetusta tukieurosta jäi viljelijäperheelle
Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto 2011
Maa-, metsä- ja kalatalous 2013 Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto Yksityismetsänomistajien puukauppatulot kasvoivat edelleen vuonna Vuosina 2006- keskimäärin 100 000 yksityismetsänomistajaa sai
Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto 2005
Maa-, metsä- ja kala 2007 Maa- ja metsäyritysten tilasto 2005 Maatalouden menot kasvoivat tuloja enemmän Maatilayritysten saama maatuki kasvoi vuodesta 2004 vuoteen 2005 noin 41 miljoonaa euroa. Muut tuloerät
Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto 2012
Maa-, metsä- ja kalatalous 2014 Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto Maatilojen keskikoko kasvanut 2000 luvulla Kakkien maatilojen lukumäärä on laskenut vuodesta vuoteen yhteensä noin 18 prosenttia.
Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto 2015
Maa-, metsä- ja kalatalous 2017 Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto Maatilojen velan määrä kasvanut 2010-luvulla Maatilojen keskimääräinen velka on kasvanut vuodesta vuoteen noin 39 000 eurosta
Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto 2017
Maa-, metsä- ja kalatalous 2019 Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto Maatalouden ansio- ja pääomatulojen osuus viljelijäperheiden kokonaistuloista pienentynyt Viljelijäperheiden tulokehitystä tarkasteltaessa
Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto 2013
Maa-, metsä- ja kalatalous 2015 Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto Maatalousyrittäjien keski-ikä kasvussa Viljelijöiden keski-ikä on noussut 2000-luvun alusta neljällä vuodella. Kaikkien viljelijöiden
TILASTO: Metsämaan omistus 2013
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 5/2015 TILASTO: Metsämaan omistus 2013 23.1.2015 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 5/2015 T I L A S T O Metsämaan omistus 2013 23.1.2015 Jussi Leppänen ja Jukka
Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto 2014
Maa-, metsä- ja kalatalous 2016 Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto Tulos maataloudesta vaihtelee tuotantosuunnittain Maatalouden tuloksen kehityksessä on merkittävää vaihtelua vertailtaessa eri
Metsämaan omistus
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 28/2010 Metsämaan omistus 2006 2008 17.6.2010 Harri Hänninen Aarre Peltola Sekä suurten että pienten metsätilojen määrä on lisääntynyt
Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Siilinjärvi Tuottajaliitto: POHJOIS-SAVO. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 19.9.
Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Siilinjärvi 19.9.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Siilinjärvi 19.9.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto
Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Tuusniemi Tuottajaliitto: POHJOIS-SAVO. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 19.9.
Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita 9.9.3 8 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita 9.9.3 8 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Ansiotulorakenne * kunnan
Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Posio ELY-keskus: Lappi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Posio ELY-keskus: Lappi 2.1.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 2 Posio Ansiotulorakenne
Varsinais-Suomen ruokaketju
Varsinais-Suomen ruokaketju Varsinais-Suomen alkutuotanto 1/2012 Johanna Kähkönen Varsinais-Suomen ruokaketjun kehittämishanke (VARRU) toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007 2013 ja
Metsämaan omistus 2009
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2010 Metsämaan omistus 2009 14.12.2010 Harri Hänninen Yrjö Sevola Metsänomistajia 739 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin
Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 27 2011 Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009 Helsingissä keskitulot 30 000 euroa Pääomatulot laskivat viidenneksen Veroja ja veroluonteisia maksuja 7 200 euroa
Metsämaan omistus 2010
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 8/2012 Metsämaan omistus 2010 20.2.2012 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Metsänomistajia 737 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin tai
TYÖVOIMA 2013. Maa- ja puutarhatalouden TILASTOVAKKA. Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä. Työntekijöiden ja tehdyn työn määrä
Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä Työntekijöiden ja tehdyn työn määrä Viljelijöiden ikä ja koulutus TILASTOVAKKA Tietoja maa- ja elintarviketaloudesta Maa- ja puutarhatalouden TYÖVOIMA 2013 www.maataloustilastot.fi
Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013. Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala
Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013 Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala 1 ELY-keskus: Pohjois-Karjala Ansiotulorakenne 2011 * Perustietoja: 2012 2 584 milj. Maatalous Metsä
Maatalouden rakennemuutos sekä investointien rahoitus Etelä-Savossa - rakennekehitys - kannattavuus - investoinnit - maidontuotannon ennakkotietoja
ProAgria Etelä-Savo vuosikokous 26.4.2018 Maatalouden rakennemuutos sekä investointien rahoitus Etelä-Savossa - rakennekehitys - kannattavuus - investoinnit - maidontuotannon ennakkotietoja Maija Puurunen
Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008
Metsätalous 2012 - Asteri malli
Metsätalous 2012 - Asteri malli VASTAKIRJAUKSET VARAT Koneet ja kalusto Rakennukset Ojat ja tiet Metsävähennysten määrä Käyttämätön metsävähennys Saamiset Saamiset Veroilmoituksessa esiintymättömät erät
Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Uusikaupunki ELY-keskus: Varsinais-Suomi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 26.8.
Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Uusikaupunki ELY-keskus: Varsinais-Suomi 26.8.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Suomen Gallup Elintarviketieto
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012
2014:28 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012 Helsingissä mediaanitulo 26 300 euroa Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 32 800 euroa Pääomatuloja huomattavasti edellisvuotta vähemmän Veroja
TILASTOTIETOA SATAKUNNASTA. Kiikoinen
SFS-ISO 2252 -sertifioitu TILASTOTIETOA SATAKUNNASTA Satakunta Kiikoinen 21.3.212 Reijo Pirttijärvi Työ 221196-11 Maatilatalouden tietoa kunnittain, ELYkeskuksen ja tuottajaliiton alueella Aikasarjatietoa
Yksityismetsätalouden liiketulos 2013
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 27/2014 18.6.2014 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos lähes 100 euroa hehtaarilta
Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2010
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 29 2012 Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2010 Helsingissä keskitulot 31 200 euroa Pääomatulot nousivat kolmanneksen Veroja ja veroluonteisia maksuja 7 400 euroa
2C METSÄTALOUDEN VEROILMOITUS
VEROHALLINTO 1.9.2018 1.0 2C METSÄTALOUDEN VEROILMOITUS TIETUEKUVAUS 2018 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN KORJAAMINEN... 2 4 VOIMASSAOLO... 2 5 TIETOVIRTAYHDISTELMÄT...
Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja
1 Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja maksaa, metsänomistaja tilittää -Itse maksetut alv:t
Metsämaan omistus 2012. Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän. Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014 Metsämaan omistus 2012 14.2.2014 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän Vuoden 2006 jälkeen
Yksityismetsätalouden liiketulos 2012
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2012 27/2013 11.6.2013 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 80 euroa hehtaarilta Yksityismetsätalouden
Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen
Maatalousyhtymän verotus 7.12.2016 Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymällä voi olla - Maatalouden tulolähde: maatalous, rakennusten vuokrat, maa-alueen vuokra, metsätalouden sivutulot - Muun
Metsämaan omistus 2011
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2013 Metsämaan omistus 2011 22.4.2013 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Metsänomistajia 632 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2015
2017:10 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2015 Tulot eivät juuri kasvaneet edellisvuodesta Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 35 100 euroa Helsingissä mediaanitulo 27 200 euroa Veroja ja veroluonteisia
Menot (oikaistut) / Tulot (oikaistut) x 100 = Suorat rahamenot tuloista %
Veroilmoituksesta laskettavat tunnusluvut Heikki Ollikainen, ProAgria Oulu Nopea tuloksen analysointi on mahdollista tehdä laskelmalla veroilmoituksesta muutamia yksinkertaisia tunnuslukuja, joiden perusteella
Perustoimeentulotuen tarve suurinta pääkaupunkiseudulla
Tilastokatsaus Lisätietoja: 30.1.2018 Heidi Kemppinen, puh. 020 634 1307, etunimi.sukunimi@kela.fi Perustoimeentulotuen tarve suurinta pääkaupunkiseudulla Kelan perustoimeentulotuen etuusmenot olivat 722,1
Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta
Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Kuopio 29.3.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta
METSÄTALOUDEN VEROILMOITUS (2C)
METSÄTALOUDEN VEROILMOITUS (2C) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN KORJAAMINEN... 2 4 VOIMASSAOLO... 2 5 TIETOVIRTAYHDISTELMÄT...
VÄLIAIKAINEN KANSALLINEN TUKI. Tukihakemukseen 428 liitettävän laskelman täyttöohje YLEISTÄ
VÄLIAIKAINEN KANSALLINEN TUKI Tukihakemukseen 428 liitettävän laskelman täyttöohje YLEISTÄ Liitelaskelman avulla selvitetään hakijan tukikelpoisuus väliaikaiseen kansalliseen tukeen ja sen korotukseen
Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua
Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua Piikkiö 28.11.2016 Ympäristöagrologi Erkki Aro Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä maakunnittain vuonna 2015, kpl %, Luke Lappi; 1404; 3 % Päijät-Häme;
METSÄTALOUDEN VEROILMOITUS (2C)
METSÄTALOUDEN VEROILMOITUS (2C) TIETUEKUVAUS 2015 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 VOIMASSAOLO... 2 3 MUUTOKSET EDELLISEEN VUOTEEN... 2 4 TUNNUS-TIETOLUETTELO... 2 5 TARKISTUKSET... 5 6 HUOMAUTUKSET... 6 Muutoshistoria
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2014
01:13 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 0 Helsingissä mediaanitulo 00 euroa Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 34 00 euroa Tulokehitys heikkoa Keskimääräisissä pääomatuloissa laskua Veroja ja
Yksityismetsätalouden liiketulos 2010
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 27/2011 22.6.2011 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta Vuonna
TILASTOKATSAUS 1:2016
TILASTOKATSAUS 1:2016 19.1.2016 VANTAALAISTEN TULOT JA VEROT VUONNA 2014 1 Vuonna 2014 Vantaalla oli kaikkiaan 175 690 tulonsaajaa eli useammalla kuin neljällä viidestä vantaalaisesta oli ansio- ja/tai
Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %
Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Maakunta Osuus arvon- Arvonlisäys lisäyksestä, % mrd. euroa KOKO MAA 100,0 185,5 Uusimaa 39,0 72,3 Pirkanmaa 8,4 15,6 Varsinais-Suomi
Konkurssit 2009. Vuoden 2009 aikana loppuun käsitellyt konkurssihakemukset
Oikeus 2010 Konkurssit 2009 Vuoden 2009 aikana loppuun käsitellyt konkurssihakemukset Vuoden 2009 aikana tuomioistuimet käsittelivät loppuun yhteensä 3 300 konkurssihakemusta. Määrä on lähes 600 hakemusta
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Polvelta Toiselle Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut, Kajaani 30.9.2017 Antti Pajula, Suomen metsäkeskus Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Omistajaa
Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Uudellamaalla. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT
Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Uudellamaalla Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 2011 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 2010, joulukuu Joulukuussa 2010 ensirekisteröitiin 184 uutta henkilöautoa Joulukuussa 2010 rekisteröitiin 11 070 uutta ajoneuvoa, joista
1. Puun myyntitulot puukaupan tekoajan mukaan Pystykaupat Hankintakaupat Poltto- ja joulupuukaupat 2.Hankintatyön arvo
LASKELMA METSÄTALOUDEN PÄÄOMATULOSTA 1-31.12.2018 METSÄTALOUDEN PÄÄOMATULOT 1. Puun myyntitulot puukaupan tekoajan mukaan Pystykaupat Hankintakaupat Poltto- ja joulupuukaupat 2.Hankintatyön arvo Hankintakaupat
Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT
Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty
Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Päijät-Hämeessä
Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Päijät-Hämeessä Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty
Corine2006-maankäyttöluokituksen mukaiset osuudet maakunnittain
Kohdentamiskeskustelun taustaksi JK Suomi on monessa mielessä hyvin heterogeeninen maa. Siksi yleiset, koko maata koskevat tilastot eivät kerro koko kuvaa Suomen tilanteesta. Verrattaessa Suomen maataloutta
Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla
A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2004 Toimittaja: Esa Uotila 31.5. 2005 775 Kantohintojen lasku pudotti
Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia
Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia 22.8.2012 Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Maatilojen Kehitysnäkymät 2020 Pirkanmaan lähiruoka Maatilojen kehitysnäkymät 2020 tutkimuksen
Maatalouden investointien rooli maaseudulla
Maatalouden investointien rooli maaseudulla Olli Niskanen Maatilojen talouden yleinen kehitys Rakennekehitys on mahdollistanut jatkavien maatilojen elinkelpoisuuden Milj. euroa 1400 1200 1000 Yrittäjätulo,
Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011
Yhteismetsän verotuksesta Oulu 2 2011 Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yleistä Erillinen verovelvollinen Yhteisetuus (Tuloverolaki
Moottoriajoneuvokanta 2018
Liikenne ja matkailu 2019 Moottoriajoneuvokanta 2018 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2018 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2018 päättyessä 6 623 990 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 085 796 ajoneuvoa.
MUUTAMA HUOMIO LASKELMISTA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA VÄESTÖNKASVUA
TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA Tilastokeskus laatii noin kolme vuoden välein ns. trendilaskelman. Laskelmassa arvioidaan väestönkehitystä noin 30 vuotta eteenpäin. Tuoreimman
Matkailun merkitys Kymenlaaksolle. Matkailuparlamentti Kuusankoski Jaakko Mikkola
Matkailun merkitys Kymenlaaksolle Matkailuparlamentti 17.10.2017 Kuusankoski Jaakko Mikkola Matkailun kokonaiskysyntä maakunnittain Alueellisesti matkailukysyntä painottuu Uudenmaan lisäksi erityisesti
Yksityismetsätalouden liiketulos 2008
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 25/2009 24.6.2009 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos laski 97 euroon hehtaarilta
Moottoriajoneuvokanta 2017
Liikenne ja matkailu 2018 Moottoriajoneuvokanta 2017 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2017 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2017 päättyessä 6 474 783 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 045 365 ajoneuvoa.
Metsätalous Asteri malli
Metsätalous 2016 - Asteri malli LASKELMA METSÄTALOUDEN PÄÄOMATULOSTA 1.1.-31.12.2016 METSÄTALOUDEN PÄÄOMATULOT 1. Puun myyntitulot puukaupan tekoajan mukaan Pystykaupat Hankintakaupat Poltto- ja joulupuukaupat
SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2002
Kela Aktuaari- ja tilasto-osasto, tilastoryhmä Mikko Muurinen, puh. 020 434 1728 Timo Partio, puh. 020 434 1382 S-posti mikko.muurinen@kela.fi timo.partio@kela.fi Tilastot Internetissä www.kela.fi/tilasto
Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa
Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä
Moottoriajoneuvokanta 2015
Liikenne ja matkailu 2016 Moottoriajoneuvokanta 2015 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2015 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2015 päättyessä 6 152 680 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 066 119 ajoneuvoa.
Moottoriajoneuvokanta 2016
Liikenne ja matkailu 2017 Moottoriajoneuvokanta 2016 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2016 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2016 päättyessä 6 316 531 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 4 996 194 ajoneuvoa.
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2006
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 32 2008 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2006 Helsingissä keskitulot 28 333 euroa Veroja ja veroluonteisia maksuja helsinkiläisillä 7 520 euroa maksajaa
Maatalouden kannattavuus ja Suomessa ja EU:ssa miten tilamäärä kehittyy vuoteen 2020? 29.1.2014 Arto Latukka MTT Taloustutkimus
Maatalouden kannattavuus ja Suomessa ja EU:ssa miten tilamäärä kehittyy vuoteen 2020? 29.1.2014 Arto Latukka MTT Taloustutkimus 2 Maatalouden kannattavuustaso heikko Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus
MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS
MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS MIKÄ LOPPUTULOS HALUTAAN? Tilan toiminnan jatkuminen Kannattava yritystoiminta - Erot markkina-arvon ja tuottoarvon välillä Omistamisen järjestelyt Perillisten tasapuolinen
Yhteistyössä apua maatiloille -tilaisuus, Pori Välitä viljelijästä -projektin tilannekatsaus Projektinvetäjä Pirjo Ristola
Yhteistyössä apua maatiloille -tilaisuus, Pori 22.8.2017 Välitä viljelijästä -projektin tilannekatsaus 1.1.-20.8.2017 Projektinvetäjä Pirjo Ristola Välitä viljelijästä -projektin tilannekatsaus 1.1.-20.8.2017
Maitotilan laskuoppi. Tulot ja menot pakettiin
Maitotilan laskuoppi Tulot ja menot pakettiin 15.12.2016 OHJELMA 2.pv Tulot ja menot pakettiin: OHJELMA 5.pv 21.3. klo 12.00-15.00 Onnistu johtajana Klo 12.00-12.15 Päivän ohjelman esittely, ennakkotehtävän
Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2
Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun
Osakeyhtiömuotoinen maatalous
Osakeyhtiömuotoinen maatalous KoneAgria 2016 Juhani Paavilainen, ProAgria Pohjois-Savo ry Hannu Laitinen, ProAgria Keski-Suomi ry Maatilojen yritysmuodot 2016 kpl Yksityinen henkilöt 44.800 Yhtymät 4.400
Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015
Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Yhtenäistämisohje vs. Vero.fi > Syventävät ohjeet Tulossa uusia ohjeita,
Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 21/2014 23.5.2014 Elina Mäki-Simola Vuoden 2013 teollisuuspuun hakkuut 56,1 miljoonaa kuutiometriä
Maakuntakohtaiset ulkomaankauppatilastot Toimiala Online -palvelussa
Maakuntakohtaiset ulkomaankauppatilastot Toimiala Online -palvelussa Tulli Tilastointi Tilastojohtaja Timo Koskimäki Toimiala Online-seminaari 12.10.2011 Sisällys: Ulkomaankauppa maakunnittain tilasto
Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke
Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke Päivi Ylitalo: Poromiehen verotus -maatalouden veroilmoitus- Toukokuu 2010 Lapin ammattiopisto www.poroverkko.wikispaces.com Paliskuntain yhdistys
Satoennuste. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Satoennuste ( )
Satoennuste Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman.11.01 101 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy VYR Satoennuste (1011) 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n= Kokonaisvastaajanäyte 1 0 vastaajaa vastausprosentti
Yksityishenkilöiden tulot ja verot Helsingissä vuonna 2016
2018:16 Yksityishenkilöiden tulot ja verot Helsingissä vuonna 2016 Tulokehitys pysähtyi Mediaanitulo ennallaan edelleen 27 200 euroa Vuositulot keskimäärin 35 900 euroa Veroja ja veroluonteisia maksuja
Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen
A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2003 Toimittaja: Esa Uotila 18.6.2004 729 Kantorahatulot lähes 1,8
Metsätalous kotitalouksien tulonmuodostuksessa. Ritva Toivonen 10/2008
Metsätalous kotitalouksien tulonmuodostuksessa Ritva Toivonen 10/2008 1 SISÄLTÖ Metsät ja metsien omistus Suomessa Yksityismetsänomistajakunta - muutoksessa Lähestymistapoja metsien merkitykseen tulonlähteenä
SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2004
24.1.2005 Aktuaari- ja tilasto-osasto, tilastoryhmä Mikko Muurinen, puh. 020 434 1728 S-posti mikko.muurinen@kela.fi Tilastot Internetissä www.kela.fi/tilasto SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2004 Osuus (promillea)
Maaliskuun työllisyyskatsaus 2015
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Maaliskuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 23.4.2015 klo 9.00 Työttömien määrän kasvu jatkuu koko maan keskiarvoa nopeampana. Uusien avoimien työpaikkojen
Maatalous Lapualla 2013
Maatalous Lapualla 2013 Lapualla on tällä hetkellä (5/2013) 540 toimivaa maatilayritystä. Vuodesta 1995 tilalukumäärä on vähentynyt 39,8 % mikä on Etelä-Pohjanmaan alueen kunnista 3 vähiten. 3.5.2013 Etelä-Pohjanmaan
Maatalous Keski-Suomessa. Juha Lappalainen MTK Keski-Suomi
Maatalous Keski-Suomessa Juha Lappalainen MTK Keski- 1 AgriInfo Maatilojen rahavirta Tuottajaliitto KESKI-SUOMI, 2010 MAATILOJEN TULOT (brutto, ei sis. alv) yhteensä 273,17 milj. ( 7 %) * Osuus koko maan
MAATILAN. ProAgria Länsi-Suomi Esko Aalto 050 55 44 191
MAATILAN VEROTUS ProAgria Länsi-Suomi Esko Aalto 050 55 44 191 Aihealueet verotuksen perusteet muutokset 2013 ja 2014 yhtenäistämisohjeet 2013 metsäverotus 2013 arvonlisäverotus kotitalousvähennys verotuksen
Tukihakemukseen 459 liitettävän laskelman täyttöohje 1: MAATALOUDEN HARJOITTAJILLE JA MAATALOUTTA HARJOITTAVILLE VEROTUSYH- TYMILLE
VÄLIAIKAINEN LISÄTUKI Tukihakemukseen 459 liitettävän laskelman täyttöohje 1: MAATALOUDEN HARJOITTAJILLE JA MAATALOUTTA HARJOITTAVILLE VEROTUSYH- TYMILLE Suurin osa pyydetyistä tiedosta löytyy helpoiten
IMMIN AJANKOHTAISTA MAATALOUSEKONOMIAA KIRJANPITOTILOJEN TUOTANTOSUUNNITTAISIA TULOKSIA TIEDONANTOJA 176 1992 TILIVUOSI 1990
IMMIN TIEDONANTOJA 76 992 AJANKOHTAISTA MAATALOUSEKONOMIAA KIRJANPITOTILOJEN TUOTANTOSUUNNITTAISIA TULOKSIA TILIVUOSI 990 MAATALOUDEN TALOUDELLINEN TUTKIMUSLAITOS AGRICULTURAL ECONOMICS RESEARCH INSTITUTE,
Kuntien vuoden 2016 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu
Kuntien vuoden 2016 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2016 Kuntien lkm 181 180 19,5 156 160 19,0 18,5 18,0
Lisätietoa kuntien taloudesta
Lisätietoa kuntien taloudesta 1 Tilikauden tulos 2018, euroa/asukas Suurimmat arvot (Manner-Suomi): 1. Viitasaari (1 783 / as.) 2. Taivassalo (827 / as.) 3. Luhanka (676 / as.) 4. Pyhäranta (664 / as.)
Kotieläintalouden toimintaympäristö 2025: viljelijän omat päätökset entistä tärkeämpiä Juha Lappalainen
Kotieläintalouden toimintaympäristö 2025: viljelijän omat päätökset entistä tärkeämpiä 30.3.2017 Juha Lappalainen Esittely Jonniinmoinen viljelijä 1989- Koulutus MMM/agronomi Agrologi Lomittaja/karjanhoitaja
Maatalouslaskenta 2010
Ennakkotiedot Julkaisupäivämäärä 1.6.2011 Maatalouslaskenta 2010 Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima Suomessa on noin 64 000 maatalous- ja puutarhayritystä Maatalouden työvoima vähentynyt kolmanneksen
Satoennuste Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy TNS
Satoennuste 0 Petri Pethman 0.0.0 00 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=0 Kokonaisvastaajanäyte 00 vastaajaa vastausprosentti oli noin 0, jota voidaan pitää erittäin
Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala
Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus Apulaisprofessori Tomi Viitala Eriytetty tuloverojärjestelmä - Tulolajit Luonnollisilla henkilöillä kaksi tulolajia: ansiotulo ja pääomatulo
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2005
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 12 2007 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2005 Keskitulot 27 390 euroa Helsingissä Pääkaupunkiseudulla yhä enemmän pääomatulon saajia Veroja ja veronluonteisia