Kuntalaki 90 Euroopan yhteisön perustamissopimus 87 artikla 1 kohta ja 88 artikla 3 kohta Komission asetus (EY) N:o 69/2001 ja 1998/2006

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntalaki 90 Euroopan yhteisön perustamissopimus 87 artikla 1 kohta ja 88 artikla 3 kohta Komission asetus (EY) N:o 69/2001 ja 1998/2006"

Transkriptio

1 Vuosikirjanumero KHO:2008:81 Antopäivä Taltionumero 2808 Diaarinumero 1918/1/07 Kunnallisasia - Kiinteistön myynti - Euroopan unionin valtiontukisäännös K:n kaupunginvaltuusto oli päättänyt hyväksyä A:n tekemän ostotarjouksen määräalasta rakennuksineen. Ostotarjous vastasi K:n kaupungin ilmoittamaa hintaa. A:n tekemän ostotarjouksen jälkeen oli tehty kaksi kauppahinnaltaan korkeampaa ostotarjousta. Toisen ostotarjouksen tehneet valittajat olivat valituksessaan hallinto-oikeudelle esittäneet muun ohella, että K:n kaupunki oli tukenut perusteettomasti elinkeinotoimintaa myymällä kiinteistönsä rakennuksineen alle markkinahinnan. Valituksen johdosta oli ratkaistava, sisältyykö maa-alueen myyntiin sellaista julkista tukea, jota Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 87 artiklassa tarkoitetaan. Koska hallinto-oikeus ei ollut antanut ratkaisua valitukseen tältä osin, hallinto-oikeuden päätös oli kumottava ja asia oli palautettava hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Kuntalaki 90 Euroopan yhteisön perustamissopimus 87 artikla 1 kohta ja 88 artikla 3 kohta Komission asetus (EY) N:o 69/2001 ja 1998/2006 Päätös, josta valitetaan Kouvolan hallinto-oikeuden päätös nro 07/0253/1 Asian aikaisempi käsittely K:n kaupunginvaltuusto on päättänyt myydä A:lle perustettavan yhtiön lukuun päätöksestä tarkemmin ilmenevän määräalan, joka muodostuu osasta K:n kaupungin K:n kylän tilaa Marjoniemi RN:o 20:5 ( ) ja osasta katualuetta K:n kaupungin kaupunginosan 2. Kaunisnurmi, Kaunisnurmen kadut RN:o ( ). Määräalan pinta-ala on noin neliömetriä. Määräalalla sijaitsee Pilvilinna-niminen rakennus, joka sisältyy kauppaan. Kauppahinta on euroa. X Oy ja B ovat valituksessaan Kouvolan hallinto-oikeudelle vaatineet, että kaupunginvaltuuston päätös kumotaan ja sen täytäntöönpano kielletään. K:n kaupunki on velvoitettava korvaamaan yhtiön ja B:n oikeudenkäyntikulut yhteensä 240 eurolla laillisine viivästyskorkoineen. Kulut koostuvat valituksen tekemisestä aiheutuneesta työstä ja ajanhukasta. Valittajat ovat esittäneet muun ohella, että kaupunginvaltuusto on päätöstä tehdessään ylittänyt toimivaltansa ja käyttänyt väärin harkintavaltaansa. K:n kaupunki on tukenut perusteettomasti elinkeinotoimintaa myymällä määräalan rakennuksineen pilkkahintaan. Myytäessä kiinteistö alihintaan on vinoutettu elinkeinotoiminnassa vallitsevaa kilpailutilannetta muiden elinkeinonharjoittajien vahingoksi. Kun kaupungin päätöstä tarkastellaan valittajien näkökulmasta, on päätös katsottava ostajan asiattomaksi suosimiseksi. K:n kaupunginhallitus on antanut valituksen johdosta selityksen. Kaupunki päätti myydä kiinteistön A:lle euron kauppahinnalla, vaikka päätösprosessin aikana kohteesta saatiin kaksi korkeampaa tarjousta ( euroa ja euroa). Kiinteistön myynnistä ei ollut järjestetty

2 2 tarjouskilpailua, vaan kohteen luovuttamisajatus kiinalaisille syntyi kiinteässä yhteydessä kaupungin kehittämisstrategiaan. Tehdessään myyntipäätöksen A:lle kaupunki on toteuttanut logistiikkapainotteista kansainvälistymisstrategiaansa, jonka toteutumisen varmistamiseksi on yksittäisessä kiinteistökaupassa voitu ohittaa periaate, että julkista omaisuutta tulee myydä vain korkeimman tarjouksen tehneelle taholle. Asiassa tulee ottaa huomioon myös se, että päätös on syntynyt kaupungin korkeimmassa päättävässä elimessä yksimielisesti. Kiinteistökauppa on päätetty kaupungin hyväksymän kansainvälistymisstrategian toteuttamiseksi eikä kysymyksessä ole kiinteistöliiketoiminnallinen operaatio, joka vaikuttaisi kilpailutilanteeseen. Kaupunginvaltuuston päätöksen täytäntöönpanon kieltäminen on tarpeetonta. Kaupunki ei kuntalain 98 :stä ilmenevän oikeusohjeen vuoksi ryhdy täytäntöönpanotoimiin ennen kuin päätös on saanut lainvoiman. X Oy ja B ovat antaneet vastaselityksen. A:lle on varattu tilaisuus selityksen antamiseen. Kouvolan hallinto-oikeus on pyytänyt asiassa Suomen Kuntaliiton lausunnon. Lausunnon johdosta K:n kaupunginhallitus ja A ovat antaneet selitykset. X Oy ja B eivät ole varatusta tilaisuudesta huolimatta antaneet vastaselitystä. K:n kaupunginhallituksen selityksen johdosta A on antanut selityksen. X Oy ja B eivät ole varatusta tilaisuudesta huolimatta antaneet vastaselitystä. Hallinto-oikeuden ratkaisu Kouvolan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt yhtiön ja B:n valituksen. Asian näin päättyessä yhtiön ja B:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta on hylätty viittauksin hallintolainkäyttölain 74 :ään. Enemmän lausunnon antaminen täytäntöönpanon keskeytyshakemuksesta, oikeastaan täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta hakemuksesta, on rauennut. Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluina, selostettuaan kuntalain 90 :n 2 momentin, lausunut seuraavaa: Kaupunki päättää itsehallintoonsa perustuvan harkintavaltansa nojalla omaisuutensa myynnistä. Kaupungin harkintavaltaa rajoittavat yleiset hallinto-oikeudelliset periaatteet, kuten yhdenvertaisuus- ja objektiviteettiperiaate. Harkinta ei saa johtaa epätasapuoliseen kohteluun ja sen tulee perustua asiallisiin syihin. Samassa asemassa olevia kuntalaisia on kohdeltava samalla tavalla. Kaupungilla ei ole laissa säädettyä velvollisuutta tiedottaa omaisuutensa myynnistä tai järjestää siitä tarjouskilpailua. K:n kaupunki on voinut myydä nyt kyseessä olevan määräalan katualueineen ja rakennuksineen järjestämättä asiassa tarjouskilpailua. Asiakirjoista ilmenee, että A on hyväksynyt kaupungin neuvotteluissa ilmoittaman kauppahinnan euroa nyt kyseessä olevasta kohteesta. K:n kaupunginvaltuusto on yksimielisesti päättänyt hyväksyä A:n tekemän ostotarjouksen, joka on K:n kaupungin ilmoittama hinta. A:n tekemän ostotarjouksen jälkeen on tehty toinen ostotarjous, jolla on tarjouduttu ostamaan kyseessä

3 3 oleva kohde euron kauppahinnalla. Tämän jälkeen X Oy ja B ovat tehneet ostotarjouksensa, jolla on tarjouduttu ostamaan kohde euron kauppahinnalla. K:n kaupungilla ei ole laissa säädettyä velvollisuutta järjestää tarjouskilpailua omaisuutta myydessään eikä velvollisuutta myydä eniten tarjoavalle taholle. Kaupunki on voinut sille kuuluvan harkintavallan nojalla päättää, kenelle ja millä kauppahinnalla kiinteistö myydään. Kaupunki voi kauppahintaa määritellessään ottaa huomioon kauppahinnan lisäksi kaupasta kunnan hyödyksi koituvan kokonaistaloudellisen hyödyn, kuten mahdolliset verotulot ja uudet työpaikat. K:n kaupunginvaltuusto ei ole loukannut yhdenvertaisuusperiaatetta. Ostotarjous, jonka A on tehnyt, perustuu kaupungin kanssa neuvoteltuun hintaan. X Oy ja B ostotarjous on vain euroa suurempi. X Oy ja B eivät myöskään ole osoittaneet, että K:n kaupunginhallitus, oikeastaan K:n kaupunginvaltuusto, päättäessään myydä määräalan, joka muodostuu osasta K:n kaupungin K:n kylän tilaa Marjoniemi RN:o 20:5 ja osasta katualuetta K:n kaupungin kaupunginosassa 2. Kaunisnurmi, Kaunisnurmen kadut RN:o , ja määräalalla sijaitsevan Pilvilinna-nimisen rakennuksen A:lle, olisi toiminut kaupungin edun vastaisesti. Kiinteistökauppa on osa kaupungin kansainvälistymisstrategian toteuttamista, jolla pyritään muun muassa mahdollistamaan niin sanotun China-centerin syntyminen K:n kiinalaisten tukkukaupan keskukseksi. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen on jäänyt näyttämättä, että kiinteistö olisi myyty olennaisesti alle käyvän hinnan. Kaupunginvaltuuston päätös ei ole valituksessa esitetyillä perusteilla syntynyt virheellisessä järjestyksessä, kaupunginvaltuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutenkaan lainvastainen. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa X Oy ja B ovat valituksessaan uudistaneet aikaisemmin lausumansa ja vaatineet, että hallintooikeuden ja kaupunginvaltuuston päätökset kumotaan. Lisäksi valittajat ovat vaatineet, että K:n kaupunki velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa yhteensä 440 eurolla laillisine viivästyskorkoineen. Kulut koostuvat sekä hallinto-oikeudelle että korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehdyistä valituksista aiheutuneesta työstä ja ajanhukasta. Hallinto-oikeus on oikeassa siinä, ettei kaupungilla ole velvollisuutta järjestää tarjouskilpailua. Kaupunki on kuitenkin ylittänyt toimivaltansa, koska se on myynyt kyseisen kohteen alle käyvän hinnan eikä se ole pystynyt perustelemaan halvalla myyntiä millään uskottavalla perusteella. K:n kaupungissa vanhempien, peruskorjaamattomien kerrostaloasuntojen neliöhinnat ovat noin euroa. Pilvilinnan neliöhinnaksi on jäänyt vain noin 155 euroa. Käypää hintaa on mahdoton sanoa, kyse on arvailusta. Käypä hinta on se hinta, joka myytävästä kohteesta on saatavissa. Sitä ei tässä tapauksessa voida tietää, kun kohde on yritetty myydä julkisuudelta piilossa. Ilman tarjouskilpailuakin kaupunki olisi saanut tuloja euroa enemmän, koska kiinteistöstä oli tehty euron suuruinen tarjous. Kiinteistö myytiin alle käyvän hinnan. K:n kaupunginhallitus on antanut valituksen johdosta selityksen.

4 4 A:lle on varattu tilaisuus selityksen antamiseen. X Oy:lle ja B:lle on varattu tilaisuus vastaselityksen antamiseen. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeuden tulee asian ratkaistessaan lausua myös asiassa esitetyistä oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevista vaatimuksista. Perustelut Sovellettavat oikeusohjeet Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan mukaan, jollei sopimuksessa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu yhteismarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Artiklan 2 ja 3 kohdassa määrätään yhteismarkkinoille soveltuvista tuista. Sopimuksen 88 artiklan 3 kohdan mukaan komissiolle on annettava tieto tuen myöntämistä tai muuttamista koskevasta suunnitelmasta niin ajoissa, että se voi esittää huomautuksensa. Jos komissio katsoo, että tällainen suunnitelma ei 87 artiklan mukaan sovellu yhteismarkkinoille, se aloittaa artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn viipymättä. Jäsenvaltio, jota asia koskee, ei saa toteuttaa ehdottamiaan toimenpiteitä, ennen kuin menettelyssä on annettu lopullinen päätös. Komissio on antanut asetuksen (EY) N:o 69/2001 niin sanotusta vähämerkityksisestä tuesta. Asetuksessa on määritelty ne edellytykset, joiden täyttyessä tukitoimenpidettä on pidettävä vähämerkityksisenä tukena. Asetuksen mukaan tuen, joka ei ylitä euron enimmäismäärää kolmen vuoden jakson aikana, ei katsota täyttävän kaikkia perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan perusteita eikä siihen näin ollen sovelleta perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdan mukaista ilmoitusvelvollisuutta. Vuoden 2007 alusta voimaan tulleen komission asetuksen (EY) N:o 1998/2006 mukaan edellä mainittu raja on euroa. Asetuksissa on lisäksi säädetty tietyistä menettelytavoista, joita on noudatettava kyseisten tukitoimenpiteiden osalta. Komissio on antanut tiedonannon julkisten viranomaisten tekemiin maa-alueita ja rakennuksia koskeviin kauppoihin sisältyvistä tuista (EYVL C 209, ). Tiedonannossa komissio on antanut jäsenvaltioille yleiset ohjeet. Niissä kuvataan menettely, jolla jäsenvaltiot voivat myydä maa-alueita ja rakennuksia niin, että kyse ei ole valtion tuen myöntämisestä. Tiedonannon mukaan, tämän kuitenkin rajoittamatta vähämerkityksisen tuen soveltamista, jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle kaikki kaupat, joita ei ole tehty tiedonannossa kuvattuja menettelyjä käyttäen. Tapahtumien kulku Asiakirjoista ilmenee, että A on hyväksynyt kaupungin neuvotteluissa ilmoittaman kauppahinnan euroa määräalasta, joka muodostuu osasta K:n kaupungin K:n kylän tilaa Marjoniemi RN:o 20:5 ( ) ja osasta katualuetta K:n kaupungin kaupunginosan 2. Kaunisnurmi,

5 5 Kaunisnurmen kadut RN:o ( ). Määräalan pinta-ala on noin neliömetriä. Määräalalla sijaitsee asuinkerrostalo, joka tunnetaan nimellä Pilvilinna. Tämä rakennus sisältyy kauppaan. K:n kaupunginvaltuusto on päättänyt hyväksyä A:n tekemän ostotarjouksen, joka on vastannut K:n kaupungin ilmoittamaa hintaa. Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella asiassa ei ole järjestetty avointa tarjouskilpailua. A:n tekemän ostotarjouksen jälkeen on kuitenkin tehty toinen ostotarjous, jolla on tarjouduttu ostamaan kyseessä oleva kohde euron kauppahinnalla. Tämän jälkeen ovat ostotarjouksensa tehneet X Oy ja B, jotka ovat tarjoutuneet ostamaan kohteen euron kauppahinnalla. Valittajat ovat hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa esittäneet muun ohella, että K:n kaupunki on tukenut perusteettomasti elinkeinotoimintaa myymällä kiinteistönsä rakennuksineen alle markkinahinnan ja että myytäessä kiinteistö alihintaan on vinoutettu elinkeinotoiminnassa vallitsevaa kilpailutilannetta muiden elinkeinonharjoittajien vahingoksi. Korkeimmassa hallintooikeudessa valittajat ovat uudistaneet vaatimuksensa. Oikeudellinen arviointi Valituksen johdosta on ratkaistava, sisältyykö maa-alueen myyntiin sellaista julkista tukea, jota Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 87 artiklassa tarkoitetaan. Hallinto-oikeus ei ole päätöksessään antanut ratkaisua valitukseen siltä osin kuin sen perusteena on esitetty näkökohtia, joiden nojalla kaupunginvaltuuston päätös olisi lainvastainen myös sillä perusteella, että päätöksellä on toteutettu Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan ja 88 artiklan 3 kohdan säännösten vastainen valtiontukijärjestely. Tämän vuoksi Kouvolan hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja asia on palautettava hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeuden on ennen asian ratkaisemista vielä varattava A:lle tilaisuus antaa selityksensä valituksesta myös nyt kysymyksessä olevilta osin. Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen Oikeudenkäyntikuluista on muutoin kuin hallintolainkäyttölaissa säädetyiltä osin mainitun lain 75 :n 2 momentin mukaan soveltuvin osin voimassa, mitä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7-16 :ssä säädetään. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 :n 2 momentin mukaan jos asia palautetaan, kysymys kuluista ylemmässä tuomioistuimessa on tutkittava alemmassa oikeudessa palautetun asian yhteydessä. Näin ollen Kouvolan hallinto-oikeuden tulee asian ratkaistessaan lausua myös asiassa korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyistä oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevista vaatimuksista. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Esa Aalto, Kari Kuusiniemi, Ilkka Pere, Tuula Pynnä ja Anne E. Niemi. Asian esittelijä Anneli Tulikallio.

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.1.2011 Taltionumero 86 Diaarinumero 2098/2/09 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija, Jyväskylä Päätös, jota valitus koske Selostus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.6.2011 Taltionumero 1495 Diaarinumero 64/3/11 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Tarjouspyyntö ja hankintapäätös

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Taltionumero 843 Diaarinumero 2946/2/09. Markkinaoikeus nro 366/2009

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Taltionumero 843 Diaarinumero 2946/2/09. Markkinaoikeus nro 366/2009 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.3.2011 Taltionumero 843 Diaarinumero 2946/2/09 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Selostus asiasta Markkinaoikeus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.12.2016 Taltionumero 5353 Diaarinumero 3105/3/16 ja 3181/3/16 1 (5) Asia Valittajat Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva valitus 1. Lulu Ranne, Hämeenlinna

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.3.2011 Taltionumero 844 Diaarinumero 4055/3/10 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.4.2018 Taltionumero 2047 Diaarinumero 3075/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 31.1.2014 Taltionumero 237 Diaarinumero 3362/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Kunnallisasiaa koskeva valitus. Asunto Oy Näsipuisto, Tampere Erkki Axén, Tampere Reino Kanerva, Tampere

Kunnallisasiaa koskeva valitus. Asunto Oy Näsipuisto, Tampere Erkki Axén, Tampere Reino Kanerva, Tampere KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS TAMPEREEN KAUPUNK1 2 1. 10, 2111. Ono TRE 7 /C) Antopäivä 1 (8) 21.10.2016 Taltionumero 4430 Diaarinumero 454/3/15 Asia Valittajat Kunnallisasiaa koskeva valitus Asunto

Lisätiedot

L A U S U N T O. Viranomainen, jonka päätöksestä valittaja valittaa Rovaniemen hallinto-oikeus Oikeustalo, Valtakatu 17, Rovaniemi

L A U S U N T O. Viranomainen, jonka päätöksestä valittaja valittaa Rovaniemen hallinto-oikeus Oikeustalo, Valtakatu 17, Rovaniemi L A U S U N T O K O R K E I M M A L L E H A L L I N T O O I K E U D E L L E Viranomainen, jonka päätöksestä valittaja valittaa Rovaniemen hallinto-oikeus Oikeustalo, Valtakatu 17, 96101 Rovaniemi Valittaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 25 Asianro 4217/10.03.01.02/2016 Kuopion kaupungin kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon jatkaminen / Kuopion Yrittäjät ry:n valitus / kaupunginhallituksen lausunto

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.9.2014 Taltionumero 2747 Diaarinumero 1114/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.6.2011 Taltionumero 1493 Diaarinumero 716/2/10 Asia Valittaja Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Asian

Lisätiedot

u a UØ Taltionumero 3682/3/14

u a UØ Taltionumero 3682/3/14 KORKEIMMAN HALLINT O-OIKEUDEN PÄÄTUS Ant opäivä 1 (5} 4.2.2015 Taltionumero 265 Diaarinumero 3682/3/14 u a UØ Kiryaamo 05. 02. 2015 Asia Kunnallisvalitus i3 Valittaja Matti Vattulainen, Joutseno Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4420 Diaarinumero 3865/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.7.2017 Taltionumero 3515 Diaarinumero 3492/2/16 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle koskien valitusta Peningin koulukiinteistön myynnistä. Asian kuvaus: Peningin koulukiinteistön myynti

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle koskien valitusta Peningin koulukiinteistön myynnistä. Asian kuvaus: Peningin koulukiinteistön myynti Kunnanhallitus 93 02.05.2016 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle koskien valitusta Peningin koulukiinteistön myynnistä 218/520/2016 Kunnanhallitus 02.05.2016 93 Asia: Kunnallisvalitus Asian kuvaus:

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 278 Diaarinumero 4064/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Nokian kaupunki, perusturvakeskus Päätös, jota valitus

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus

Vaasan hallinto-oikeus Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1(5) Antopäivä Päätösnumero 29.6.2018 18/0259/1 Diaarinumero Asia Muutoksenhakija Luvan hakija Valitus ympäristölupa-asiassa X ja kumppanit avoin yhtiö, Evijärvi Y Oy, Kauhava

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) 19.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 96 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingfors stad Föredragningslista 19/ (5) Stadsfullmäktige Kaj/

Helsingfors stad Föredragningslista 19/ (5) Stadsfullmäktige Kaj/ Helsingfors stad Föredragningslista 19/2013 1 (5) Beslutshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 1228 HEL 2013-013390 T 10 01 01 01 Päätös A Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5073 Diaarinumero 3512/3/15 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Kuluttaja ei voi luopua hänelle tämän direktiivin mukaan kuuluvista oikeuksista.

Kuluttaja ei voi luopua hänelle tämän direktiivin mukaan kuuluvista oikeuksista. Neuvoston direktiivi 85/577/ETY, annettu 20 päivänä joulukuuta 1985, muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevasta kuluttajansuojasta Virallinen lehti nro L 372,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.9.2016 Taltionumero 3790 Diaarinumero 1816/3/15 1 (8) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 20.12.2018 Taltionumero 6100 Diaarinumero 5422/2/17 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1 5059/2015 10.03.01 96 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle valituksista, jotka koskevat valtuuston päätöstä Kehä I:n parantamisen käynnistämisestä Keilaniemessä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 20.2.2014 Taltionumero 566 Diaarinumero 3582/3/12 1 (8) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Pekka Eklund, Espoo Päätös, jota valitus koskee Asian

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 96 19.10.2015 317 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 25.5.2018 Taltionumero 2551 Diaarinumero 1202/2/17 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain

Lisätiedot

EU:n valtiontukisäännösten huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa

EU:n valtiontukisäännösten huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa EU:n valtiontukisäännösten huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa Erityisesti kuntalain kiinteistön luovutusta koskevassa sääntelyssä Kuopio 27.8.2015 Katariina Huikko lakimies Sisältö EU:n valtiontukisääntelyyn

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.9.2016 Taltionumero 4075 Diaarinumero 1045/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus ja hallintoriita-asia A Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.8.2018 Taltionumero 3803 Diaarinumero 953/2/18 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Päätös, jota valitus

Lisätiedot

Luonnos Selityspyyntö , korkeimman hallinto-oikeuden diaarinumero 5845/1/18

Luonnos Selityspyyntö , korkeimman hallinto-oikeuden diaarinumero 5845/1/18 1 (5) Luonnos 22.2.2019 Dnro LPR/283/23/2019 Korkein hallinto-oikeus / korkein.hallinto-oikeus@oikeus.fi Viite ASIA Selityspyyntö 4.2.2019, korkeimman hallinto-oikeuden diaarinumero 5845/1/18 Lappeenrannan

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 12.1.2012 2011/0204(COD) TARKISTUKSET 28-38 Lausuntoluonnos Elena Băsescu (PE475.906v01-00) eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 18.11.2015 Taltionumero 3341 Diaarinumero 1915/3/14 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävän kuljetuspalvelun korvaamista koskeva valitus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5074 Diaarinumero 3514/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A huoltajinaan B ja C Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 15.5.2018 Taltionumero 2333 Diaarinumero 5817/2/17 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunginkanslia 35/2015 Oikeuspalvelut Kaupunginlakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunginkanslia 35/2015 Oikeuspalvelut Kaupunginlakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 86 Oikeudenkäynti asemakaavaa koskevassa valituslupahakemus- ja valitusasiassa HEL 2012-014151 T 03 01 01 Oike pk 20122455 Diaarinumero Valittajat Vs. kaupunginlakimies

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.5.2013 Taltionumero 1751 Diaarinumero 316/3/11 Lyhyt ratkaisuseloste 1 (6) Asia Valittajat Kehitysvammaisen erityishuoltoa koskeva valitus B ja C Päätös,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2012 1 (6) 602 Oikaisuvaatimukset osoitteessa Hämeentie 125 A sijaitsevan rakennuksen (Bokvillan) myyntiä koskevasta kiinteistölautakunnan päätöksestä HEL 2012-011159 T

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 3889/2015 10.00.02 176 Vastaus oikaisuvaatimuksiin, jotka koskevat kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston muutettua päätöstä myydä kaksi tonttia

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.7.2011 Taltionumero 1978 Diaarinumero 4367/3/10 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 200 a, sellaisena kuin se on laissa 674/2015, muutetaan 172, 192, 196, 198 b ja 199 202, sellaisina

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKONTOR. SaapunuVlnkommit. l 9, (. /" //a /? {.l ;'.

HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKONTOR. SaapunuVlnkommit. l 9, (. / //a /? {.l ;'. KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKONTOR SaapunuVlnkommit l 9, 06. 2015 Antopäivä 23.6.2015 Taltionumero 1764 Diaarinumero 2546/3/13 1(8) l

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (5) 11.6.2007 Taltionumero 1597 Diaarinumero 1690/3/06

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (5) 11.6.2007 Taltionumero 1597 Diaarinumero 1690/3/06 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (5) 11.6.2007 Taltionumero 1597 Diaarinumero 1690/3/06 Asia Valittaja Kansalaisuutta koskeva valitus Iranin kansalainen A Päätös, josta valitetaan Asian

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008

Lisätiedot

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Kunnallisasiaa koskeva valitus MUUTOKSENHAUN KOHTEENA OLEVA PÄÄTÖS VALITTAJA VASTAPUOLI Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, 9.10.2015 Keuruun kaupunki

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 280 Diaarinumero 3170/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.6.2011 Taltionumero 1601 Diaarinumero 1543/3/10 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Kunnallisasia Määräalojen myynti Esteellisyys Osakkeenomistaja Kauppahinta Valtiontuki Ilmoitusmenettely

Kunnallisasia Määräalojen myynti Esteellisyys Osakkeenomistaja Kauppahinta Valtiontuki Ilmoitusmenettely Vuosikirjanumero KHO:2009:89 Antopäivä 6.11.2009 Taltionumero 2754 Diaarinumero 3194/1/08 Kunnallisasia Määräalojen myynti Esteellisyys Osakkeenomistaja Kauppahinta Valtiontuki Ilmoitusmenettely Kunnanhallitus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 26.4.2013 Taltionumero 1494 Diaarinumero 2340/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus Hyvinvointikuntayhtymä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.10.2014 Taltionumero 2983 Diaarinumero 2381/3/13 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Valtiontuen huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa

Valtiontuen huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa Valtiontuen huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa Valtiontukiseminaari Kuntatalo 3.3.2015 Katariina Huikko Lakimies Sisältö Valtiontuen arviointiprosessi kunnallisessa päätöksenteossa:» 1. Ennen päätöksentekoa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2415/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2415/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 98 Asianro 2415/11.01.05/2014 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle /Valitus ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksestä 12.6.2014 65 /Uhkasakolla tehostetun

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (7) Taltionumero 3783 Diaarinumero 1269/2/17

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (7) Taltionumero 3783 Diaarinumero 1269/2/17 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (7) 15.8.2018 Taltionumero 3783 Diaarinumero 1269/2/17 Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 877 Diaarinumero 2017/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus

Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus Laki maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on maatalouden toimintaedellytysten turvaaminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

LOMAKE OLETETTUA SÄÄNTÖJENVASTAISTA VALTIONTUKEA KOSKEVIEN KANTELUJEN TEKEMISEKSI

LOMAKE OLETETTUA SÄÄNTÖJENVASTAISTA VALTIONTUKEA KOSKEVIEN KANTELUJEN TEKEMISEKSI LOMAKE OLETETTUA SÄÄNTÖJENVASTAISTA VALTIONTUKEA KOSKEVIEN KANTELUJEN TEKEMISEKSI EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdassa määrätään, että komissiolle on annettava tieto tuen myöntämistä tai muuttamista

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 26. elokuuta 2010 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Luonnos

Lisätiedot

Viite Korkeimman hallinto-oikeuden selityspyyntö 20.7.2012, diaarin:o 2219/1/12

Viite Korkeimman hallinto-oikeuden selityspyyntö 20.7.2012, diaarin:o 2219/1/12 1 (5) Korkein hallinto-oikeus PL 180 00131 HELSINKI Viite Korkeimman hallinto-oikeuden selityspyyntö 20.7.2012, diaarin:o 2219/1/12 ASIA SELITYKSEN ANTAMINEN KORKEIMMALLE HALLINTO- OIKEUDELLE KIINTEISTÖ

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (10) Taltionumero 89 Diaarinumero 1758/2/17

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (10) Taltionumero 89 Diaarinumero 1758/2/17 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (10) 15.1.2019 Taltionumero 89 Diaarinumero 1758/2/17 Asia Valittaja Valitus alkoholin vähittäismyyntilupaa koskevassa asiassa Varusteleka Oy Päätös, jota

Lisätiedot

Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala

Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala Laki eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala Tässä laissa annetaan eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2 (11)

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2 (11) KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2 (11) 26.2.2010 Taltionumero 385 Diaarinumero 204/1/10 Vuosikirja/Lyhyt ratkaisusel Asia Kunnallisasiaa koskeva valitus Valittaja Jyrki Ikonen, Loviisa Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.3.2012 Taltionumero 722 Diaarinumero 611/3/11 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys

PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti, Kotka. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 54 Länsimetro Oy:n kokouspöytäkirjoja koskevan diaariotteen antaminen HEL 2016-008119 T 07 01 02 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kansliapäällikkö päätti todeta, että

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuinkerrostalotonttien AK /1 ja 2 myynti Jousenpuistosta FinCap Fund I Ky:lle

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuinkerrostalotonttien AK /1 ja 2 myynti Jousenpuistosta FinCap Fund I Ky:lle 13.03.2017 Sivu 1 / 1 5473/2016 02.08.00 27 Asuinkerrostalotonttien AK-1 12221/1 ja 2 myynti Jousenpuistosta FinCap Fund I Ky:lle Valmistelija / lisätiedot: Jouni Lindberg, puh. 043 826 9051 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 6.7.2017 Taltionumero 3354 Diaarinumero 3777/3/15 1 (12) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Anna Karoliina Laukkanen, Savonlinna Päätös, jota valitus

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2285/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2285/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 149 Asianro 2285/10.00.02.00/2018 Kiinteistön 297-1-1-2 ostotarjouksen hyväksyminen ja esisopimuksen tekeminen Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

Viite Kouvolan hallinto-oikeuden lausuntopyyntö 00260/12/2205

Viite Kouvolan hallinto-oikeuden lausuntopyyntö 00260/12/2205 1 (5) Kouvolan hallinto-oikeus PL 401 45100 Kouvola Viite Kouvolan hallinto-oikeuden lausuntopyyntö 00260/12/2205 ASIA LAUSUNNON ANTAMINEN KOUVOLAN HALLINTO- OIKEUDELLE LAPPEENRANNAN KAUPUNGINHALLITUKSEN

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2011 Taltionumero 3005 Diaarinumero 1196/3/11 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa. Kati Sandberg, Pietarsaari ja valituksen liitteestä ilmenevät asiakumppanit

Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa. Kati Sandberg, Pietarsaari ja valituksen liitteestä ilmenevät asiakumppanit Vaasan hallinto-oikeus Välipäätös 1(4) Antopäivä Päätösnumero 28.03.2018 18/0119/1 Diaarinumero 01661/17/2299 Asia Muutoksenhakijat Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa Kati Sandberg,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2 (7) Taltionumero 615 Diaarinumero 1468/1/08

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2 (7) Taltionumero 615 Diaarinumero 1468/1/08 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2 (7) 23.3.2010 Taltionumero 615 Diaarinumero 1468/1/08 Asia Valittaja Asiakirjajulkisuutta koskeva valitus Heikki Joutsen, Liperi Päätös, josta valitetaan

Lisätiedot

Maahanmuuttovirasto on perustellut A:n oleskeluluvan peruuttamispäätöstään seuraavasti:

Maahanmuuttovirasto on perustellut A:n oleskeluluvan peruuttamispäätöstään seuraavasti: Vuosikirjanumero KHO:2011:8 Antopäivä 24.1.2011 Taltionumero 139 Diaarinumero 1752/1/09 Ulkomaalaisasia - Oleskeluluvan peruuttaminen - Muukalaispassin peruuttaminen - Direktiivi 2004/83/EY - Määritelmädirektiivi

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 10.5.2013 Taltionumero 1655 Diaarinumero 1946/3/12 1 (7) Asia Valittaja Kehitysvammaisten erityishuoltoa koskeva valitus X:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.4.2012 Taltionumero 889 Diaarinumero 843/3/11 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Turun hallinto-oikeuden päätös

Turun hallinto-oikeuden päätös Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 25.4.2017 17/0131/1 1 (4) Diaarinumero 00902/16/2209 Asia Valitus kunnallisasiassa Valittaja Mauno Mäkiranta Päätös josta valitetaan Honkajoen kunnanhallitus

Lisätiedot

Ajankohtaista oikeuskäytäntöä hallintoasioissa

Ajankohtaista oikeuskäytäntöä hallintoasioissa Ajankohtaista oikeuskäytäntöä hallintoasioissa Kuntamarkkinat 9.9.2015 Mervi Kuittinen Sisältö KHO:2015:115, Valitusperusteen tutkiminen, koeaikapurkupäätöksen perusteleminen KHO:2015:123, Kuntayhtymän

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 876 Diaarinumero 3482/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Taltionumero 1322 Diaarinumero 558/2/10. Markkinaoikeus nrot 36-37/2010

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Taltionumero 1322 Diaarinumero 558/2/10. Markkinaoikeus nrot 36-37/2010 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.5.2011 Taltionumero 1322 Diaarinumero 558/2/10 Asia Valittajat Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija X, hakija Y Päätös, josta valitetaan Tarjouspyyntö

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (7) Taltionumero 355

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (7) Taltionumero 355 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (7) 21.2.2005 Taltionumero 355 Diaarinumero 406/1/04 Asia Valittaja Moottorikelkkailureittisuunnitelman hyväksymistä koskeva valitus Suonenjoen kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta. Henkikirjoittaja Minna Salmela Mikkelin yksikkö

Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta. Henkikirjoittaja Minna Salmela Mikkelin yksikkö Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta Kotikuntalaki 2 : Henkilön kotikunta on jäljempänä tässä laissa säädetyin poikkeuksin se kunta, jossa hän asuu. Vastasyntyneen lapsen kotikunta on se kunta,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4403 Diaarinumero 3824/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelulain mukaista taloudellista tukitointa koskeva valitus Mäntsälän perusturvalautakunta

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 22.11.2016 Taltionumero 4949 Diaarinumero 4302/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 17.5.2016 Taltionumero 2191 Diaarinumero 3382/3/14 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Kaarinan perusturvalautakunta Päätös, jota valitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 07.02.2013 Sivu 1 / 1 4922/10.03.00/2012 21 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle uudisrakennuslupaa koskevasta valituksesta, kiinteistö 49-12-14-2, Revontulentie 1, 02100

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.5.2017 Taltionumero 2159 Diaarinumero 1730/1/16 1 (6) Asia Valittaja Ympäristölupa-asiaa koskeva valitus Terrafame Oy Päätös, jota valitus koskee 1. Aluehallintoviraston

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.2.2014 Taltionumero 479 Diaarinumero 2986/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Joutsijärven vanhan asumisyksikön myynti / Oikaisuvaatimus kh 12.1.2015 9

Joutsijärven vanhan asumisyksikön myynti / Oikaisuvaatimus kh 12.1.2015 9 Kaupunginhallitus 366 08.09.2014 Kaupunginhallitus 9 12.01.2015 Kaupunginhallitus 39 09.02.2015 Joutsijärven vanhan asumisyksikön myynti / Oikaisuvaatimus kh 12.1.2015 9 401/52/522/2014 KH 08.09.2014 366

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot