7. Erinäisiä sosiaalisia tehtäviä koskevat asiat
|
|
- Matilda Aho
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 7. Erinäisiä sosiaalisia tehtäviä koskevat asiat 2. Kaupunginhallitus Oikeusaputoimistoon saatiin lukien palkata huoneenvuokratoimiston palveluksesta vapautuva tp. sihteeri Seppo Salenius hänen suostumuksensa mukaisesti tp. notaariksi, jolle suoritetaan palkka 25. palkkaluokan mukaan ( ). V:n 1958 talousarvion erinäisiin hallintomenoihin kuuluvista ao. määrärahoista myönnettiin mk vuosilomakorvauksen suorittamista varten varat. Martti Eklundille (khn jsto ) ja kertomusvuoden vastaavalta tililtä mk vuosilomakorvauksen suorittamista varten kolmelle toimistoapulaiselle (khn jsto ). Kaupunginhallitus oikeutti oikeusaputoimiston käyttämään tarverahojaan myös asiakkaittensa puolesta suoritettaviin postikuluihin, jolloin postimerkkejä postitoimipaikasta ostettaessa saatavat tositteet oli sellaisenaan vietävä tileihin järjestämällä postikirja samalla postimerkkikassakirjaksi. Suomen Kaupunkiliiton hallitukselle päätettiin esittää, että kunnallisille oikeusaputoimistoille anottaisiin vapaakirjeoikeutta tai vaihtoehtoisesti postirahavapautta ( ). Yleisjaosto oikeutti oikeusaputoimiston hankkimaan seppeleen varat. Yrjö Hämesalon hautajaistilaisuuteen ja käyttämään tarkoitukseen tarverahoistaan enintään mk (khn jsto Työnvälitystoimisto. Kaupunginhallitus oikeutti työn välityslautakunnan panemaan täytäntöön lautakunnan tekemän päätöksen, joka koski eräitä viransijaisuusmääräyksiä, sillä ehdolla että viransijaisuusmääräykset olisivat voimassa toistaiseksi ja kauintaan kunnes avoinna oleva virka vakinaisesti täytettäisiin ja virkaan valittu ryhtyisi sitä hoitamaan tahi kunnes viran vakinainen haltija hänelle myönnetyn virkavapauden päätyttyä ryhtyisi jälleen virkaansa hoitamaan ( ). Edelleen kaupunginhallitus päätti hyväksyä työn välityslautakunnan tekemän ja kaupunginhallituksen tutkittavakseen alistaman päätöksen, joka koski työnvälitystoimiston virkailijoiden ylityökorvauksista ajalta laaditun selvityksen jakamista tiedoksi lautakunnan jäsenille ( , ). Kaupunginhallitus päätti periaatteessa, että työnvälitystoimistossa oleva, kaupungin omistama irtaimisto luovutetaan valtiolle myöhemmin vahvistettavasta myyntihinnasta tai vuokrakorvauksesta. Samalla kaupunginhallitus päätti, että ko. irtaimiston arvioiminen annettaisiin hankintatoimiston tehtäväksi yhdessä kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön edustajien ja työnvälitystoimiston johtajan kanssa ( ). Kiinteistölautakuntaa kehotettiin myöntämään käytettävissä olevista määrärahoistaan mk soveltuvuuskokeita varten tarvittavan koesalin vuokraamiseksi nuorisotoimistolta ajaksi (khn jsto ). Kaupunginhallitus päätti ilmoittaa kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle olevansa valmis vuokraamaan lukien talossa Aleksanterinkatu 1 olevat, 670 m 2 :n suuruiset huonetilat valtion paikallisen työnvälitystoimiston tarpeita varten sillä ehdolla, että valtio huolehtisi lämmityksestä, elinkustannusindeksin pistelukua 136 vastaavasta 300 mk:n suuruisesta neliömetrivuokrasta eli yhteensä kunnall.kert. 1959, I osa 273
2 mk:n suuruisesta kuukausivuokrasta huoneiston ollessa entisessä kunnossaan ( ). Vielä kaupunginhallitus päätti kehottaa kiinteistölautakuntaa vuokraamaan Postisäästöpankin Hakaniemen uudistalosta Kiinteistö Oy. Parkkisen Kulma -nimiseltä yhtiöltä työnvälitystoimiston johtoa, henkisen työn osastoa ja nuorisoosastoa varten III kerroksesta n. 875 m 2 käsittävät huonetilat sekä nuoriso-osaston testaussalia, jatko-ohjausta ja jälkitarkkailua varten kohtuulliset lisätilat IV kerroksesta. Neuvotteluissa olisi pyrittävä 750 mk/m 2 vastaavaan, elinkustannusindeksiin sidottuun kuukausivuokraan ja muuten kiinteistölautakunnan esittämillä ehdoilla kuitenkin siten, että sopimus jatkuisi kalenterivuosittain, ellei sopimusta sanottaisi irti 3 kuukautta ennen edellisen kalenterivuoden päättymistä ja ettei Helsingin työvoimapiirin toimistoa varten tarvittavista huonetiloista tehtäisi varausta ( ). Huonetilojen vuokraamista koskeva ilmoitus merkittiin sittemmin tiedoksi. Vuokrasopimuksen jäljennös lähetettiin kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön työvoima-asiain osastolle tiedoksi ( ). Yleishyödyllisten tarkoitusten määrärahat Yleishyödyllisten yritysten ja laitosten avustusmäärärahain jakaminen. Komitea, jonka kaupunginhallitus oli asettanut (ks. s. 171) jakamaan menosääntöön merkittyä yleishyödyllisten yritysten ja laitosten avustusmäärärahaa, ilmoitti lähettämässään mietinnössä, että avustuksia oli kaupunginhallituksen toimesta julkaistun kuulutuksen perusteella hakenut 53 järjestöä yht mmk. Käytettävissä oleva määräraha oli 6 mmk. Jakoehdotusta laadittaessa oli noudatettu kaupunginhallituksen v (ks. s. 208) vahvistamia sosiaalisten avustusmäärärahojen jaossa noudatettavia periaatteita. Jaettavasta summasta jätettiin mmk käytettäväksi myöhempiä tarpeita varten. Hyväksyen komitean ehdotuksen sellaisenaan kaupunginhallitus päätti jakaa seuraaville yhdistyksille jäljempänä mainitut rahamäärät: mk Helsingfors Svenska Lomhörda Helsingin Huonokuuloiset Helsingin kaupungin eläkkeennauttijain yhdistys Helsingin Kuurojen Yhdistys Helsingin Kuurojen Ystävät Helsingin Sokeat (lasten kesävirkistys) Helsingin Taloustyöntekijäin yhdistys Helsingin Tuberkuloosiparantolan Potilasyhdistys Kallioniemen Kesäkodin Kannatusyhdistys Keski-Helsingin Valkonauha Lomakodin Kannatusyhdistys (lasten kesävirkistys) Reumaliitto (myönnetään liitolle sen helsinkiläisiä alayhdistyksiä, Helsingin Reumayhdistystä ja Helsingfors Svenska Reumaförening -nimistä yhdistystä varten) Suomen Pelastusarmeijan Säätiö (Miesyhteiskunnallinen työ) )
3 mk Naisten ja Lasten Virkistyskoti Svenska Semesterförbundet i Finland Koivumäen Lomakodin Kannatusyhdistys Helsingin työväen sivistystyöjärjestö Karjalan Sivistysseura Käpylä Seura Työkeskus Toimelan Tukiyhdistys Työväen Arkiston Säätiö Helsingin Työväen Lapsilaulajat Arbetets Vänner i Tölö Suur-Helsingin Kotiteollisuusyhdistys (Kotiteollisuusjärjestöjen Keskusliitto) Helsingin Marttayhdistys Helsingfors Svenska Marthaförening Nylands Svenska Hemslöjdsförening Djurskyddsföreningen i Helsingfors Kottby-Månsas svenska förening Månsas Svenska Lekskola Helsingin Puutarhaseura Haga Svenska Förening Suomen Kansan Ryhtiliike Svenska Upplysningsbyrån Ylioppilasterveys Föreningen Vi och Våra Barn (Viba) Kasvatusopillinen kirjasto- ja lukusalisäätiö Brage-yhdistys, leikekokoelmaa varten Vajaamielisten Tuki Helsingfors svenska kontorsmannaförening (HSKF) Myyntimiehet, Helsingin Osasto Lomaliitto (myönnetään sillä ehdolla, että liitto pyytää urheilu- ja retkeilytoimiston lausunnon siitä, miten myönnetty avustus on toimiston mielestä käytettävä) Yhteensä Edelleen kaupunginhallitus päätti alistaa avustuksen saajat varain asianmukaiseen käyttöön nähden sellaisen valvonnan alaiseksi, mikä määrätään kaupunginvaltuuston vahvistamissa, kaupungille tulevien juovutusjuomavoittovarain käytössä noudatettavaa menettelyä koskevissa säännöksissä niin, että avustuksen saajat ovat määrätyn lauta- ja johtokunnan valvonnan alaiset, jotka taas ovat velvolliset mennessä antamaan selonteon ko. valvontatyön suorittamisesta ja toimenpiteistä sen yhteydessä; määrätä, että avustuksen saajien on sitouduttava palauttamaan avustus, jos myönnettyä avustusta käytetään muuhun kuin anottuun tarkoitukseen tai jos avustuksen saaja on antanut kaupungin viranomaisille virheellisiä tietoja tai muuten tahallisesti johtanut heitä harhaan avustusta koskevissa asioissa. Avustuksen saa- 275)
4 jien on alistuttava niihin toimenpiteisiin, joita kaupungin viranomaiset pitävät tarpeellisina. Avustuksia ei saa jakaa edelleen henkilökohtaisina avustuksina avustuksen saaneen yhdistyksen jäsenille, eikä niitä saa käyttää saajan ehkä omistamien tai vuokraamien rakennusten korjauksiin, hankintoihin eikä rakennuskustannuksiin ( ). Urheilu ja retkeily Urheilu- ja retkeily toimiston toim. pääll. Esko Paimiolle myönnettiin oikeus v käyttää vuokra-autoa virantoimituksessa (khn jsto ). Kaupunginhallituksen yleisistä käyttövaroista myönnettiin urheilu- ja retkeilylautakunnan käytettäväksi mk pidättämättä jääneiden veroennakkojen suorittamiseen ( ). Kaupunginhallitus päätti määrätä palkkalautakunnan virkapuhelimiksi määräämät urheilu- ja retkeilytoimiston viranhaltijain puhelimet sekä kaupunginhallituksen Haagan retkeilymajan vahtimestarin päivystys- ym. toimintaa varten myöntämän puhelimen virastopuhelimiksi ( ). Yleis jaosto oikeutti urheilu- ja retkeilytoimiston pitämään kassavaroja polttoainevarastoihin sidottuna enintään mk. Polttoainehankinnat oli ensin kirjattava varastotilille, jolta kuukausittain siirrettäisiin lämpötilille 1 /i2 viimemainitulla tilillä talousarvion mukaan olevasta määrästä. Varastot oli vuosittain kesäkuun ja joulukuun lopussa inventoitava ja lämpötilille kirjattu määrä oikaistava todellista kulutusta vastaavaksi (khn jsto ). Kaupunginhallitus päätti määrätä Sipoon kunnan Skräddarbyn kylässä olevat tilat Solhem RN:o 4 1, Annebo RN:o 4 3 ja Fagerö RN:o 4 10 kalavesineen urheilu- ja retkeilylautakunnan hallintoon, jota kehotettiin laatimaan yksityiskohtainen suunnitelma alueen käytöstä ( ). Lautakunnalle päätettiin ilmoittaa, ettei kaupunginhallituksella ollut huomauttamista siitä, että Vanhankaupunginlahden Annalan koillispuoleisella luonnonniittyalueella oleva pieni käymälärakennus siirrettäisiin Pohjois-Haagan urheilukentälle. Työn suorittamiseen saatiin käyttää lukuun Urheilu- ja retkeily kuuluvia määrärahoja Uimalaitokset, soutu- ja ratsastusstadion, velodromi, urheilupa vii j ongit, esikaupunkien urheilukenttien ja uimarantojen ym. rakennukset ( ). Pihlajasaari. Kaupunginhallitus päätti määrätä valtion kaupungin hallintoon luovuttaman, Itäisellä Pihlajasaarella olevan alueen urheilu- ja retkeilylautakunnan hallintoon lukien ( ). Virkamiesliiton Helsingin piirin sekä eräiden yksityisten henkilöiden anottua, että Itäisellä Pihlajasaarella olevat kesämökit saisivat jäädä paikoilleen, kaupunginhallitus päätti, etteivät anomukset antaneet aihetta muihin toimenpiteisiin kuin että urheilu- ja retkeilylautakuntaa kehotettiin menettelemään Virkamiesliiton Helsingin piiri -nimisen yhdistyksen jäsenten ko. saaressa omistamien mökkien käyttöön nähden samalla tavalla kuin lautakunta oli päättänyt Lauttasaaren Länsiulapanniemessä olevien kesämökkien käytöstä, kuitenkin siten, että mainittu toiminta saisi jatkua kauintaan viisi vuotta ( ). Kaunissaaren ulkoilutoiminnan aloittamista varten kaupunginhallitus päätti myöntää yleisistä käyttövaroistaan 1 mmk siten, että määrästä saatiin käyttää enintään mk palkkoihin ja sunnuntaityökorvauksiin, enintään mk 276)
5 kaluston hankkimiseen, enintään mk korjauksiin ja enintään mk sekalaisiin menoihin ( ). Käpylän urheilupuisto. Kiinteistöjen pääluokkaan kuuluvista kaupunginhallituksen käyttövaroista myönnettiin mk Käpylän urheilupuiston pukusuojarakennuksen miesten pukusuojan lattian alla olevan vesikuopan täyttämiseksi soralla ( ). Pirkkolan urheilupuiston suunnittelukilpailun ratkaisemista koskeva ilmoitus merkittiin tiedoksi. Samalla kaupunginhallitus päätti kehottaa urheilu- ja retkeilylautakuntaa yhdessä kiinteistölautakunnan kanssa tekemään kaupunginhallitukselle ehdotuksen urheilupuistoa koskevien suunnitelmien täydentämiseksi ja kehittämiseksi toteuttamiskelpoisiksi ( , , ). Vallisaaren urheilukenttä. Kaupunginhallitus päätti palauttaa puolustusministeriölle sen lähettämät asiakirjat, jotka koskivat Vallisaareen rakennettavan urheilukentän käyttämistä, samalla kaupunginhallitus päätti lausuntonaan ilmoittaa, että kaupunki periaatteessa olisi valmis osallistumaan kentän rakentamiseen, mikäli kaupunki saisi mainitun alueen esteettömästi käyttöönsä vähintään 30 v:ksi. Urheilu- ja retkeilylautakuntaa kehotettiin neuvottelemaan kentän rakentamisesta valtion ja yksityisten järjestöjen kanssa siinä mielessä, että myös nämä osallistuisivat rakennuskustannuksiin ( ). Kulomaan urheilukenttä. Yleisten töiden pääluokkaan kuuluvista kaupunginhallituksen käyttövaroista myönnettiin mk ko. urheilukentän kunnostamista varten. V:n 1960 talousarvioehdotukseen päätettiin ehdollisesti merkitä mk samaan tarkoitukseen ( ). Humallahden uimalaitos. Rakennusvirastoa kehotettiin antamaan Humallahden uimalaitoksen purkamistyöt yksityisurakoitsijain Johannes Hautalan ja Arvo Matikaisen suoritettavaksi alkaen mk:n hinnasta siten, että työn kunnollisen suorittamisen vakuudeksi otettaisiin urakoitsijoilta takaus. Purkamistyöhön sisältyi puurakenteiden poistaminen kalliota ja maata myöten sekä veden päällä olevien rakenteiden kansirakenteiden poistaminen samoin kuin kaikkien purettujen rakenteiden ja jätteiden pois kuljettaminen. Yleisten töiden pääluokkaan kuuluvista kaupunginhallituksen käyttövaroista myönnettiin mk sanottuun tarkoitukseen käytettäväksi. Lisäksi annettiin satamalaitoksen tehtäväksi purkaa sopivaksi katsomanaan aikana uimalaitoksen jäljelle jääneet vedenalaiset paalu- ym. rakenteet. Tarkoitukseen mahdollisesti tarvittavasta määrärahasta oli kaupunginhallitukselle tehtävä eri esitys ( ). Humallahden kioskin vuokraajalta kertomusvuoden kesäkaudelta perittävä vuokra vahvistettiin mk:ksi (khn jsto ). Kumpulan uimalan muuntamon suurjännitteen korottamisesta aiheutuneita kustannuksia varten myönnettiin mk tuloa tuottamattomien pääomamenojen pääluokkaan kuuluvista kaupunginhallituksen käyttövaroista ( ). Velodrom. Urheilu- ja retkeilylautakunnalle myönnettiin oikeus luovuttaa Velodrom korvauksetta Helsingin Hiihtäjät -nimisen yhdistyksen käytettäväksi Olympiarahaston kartuttamista varten myöhemmin järjestettävää tilaisuutta varten ( ). Velodromin luistinradan ja sen viereisen tenniskenttäalueen jääkiekkoradan rakentamistöiden loppuun suorittamista varten myönnettiin mk tuloa tuotta- 277)
6 mattomien pääomamenojen pääluokkaan kuuluvista kaupunginhallituksen käyttövaroista ( ). Kasavuoren hiihtokeskus. Kaupunginhallitus päätti hyväksyä rahatointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan toimenpiteen, jonka mukaisesti Helsingin seutukaavaliiton toimenpiteitä oli pyydetty Kasavuoren hiihtokeskusalueen turvaamiseksi yksityiseltä rakennustoiminnalta ( ). Helsinginkadun hyppyrimäki päätettiin purkaa urheilu- ja retkeilylautakunnan omaa työvoimaa käyttämällä ( ). Sisäampumaratojen rakentaminen. Kaupunginhallitus päätti lääninhallitukselle annettavissa lausunnoissaan ilmoittaa, ettei sillä ollut huomauttamista Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan reserviupseerien, Urheilukerho TIK Idrottsklubb -nimisen yhdistyksen, Alkon Ampujat -nimisen yhdistyksen ja Kiinteistö-oy. Helsinginkatu 25 -nimisen yhtiön anomuksista saada rakentaa sisäampumarata ( , , , , ). Ampumaradan rakentamista Viikinmäen alueelle koskevasta Suomen Metsästysyhdistyksen anomuksesta kaupunginhallitus päätti lääninhallitukselle ilmoittaa, ettei sillä ollut mitään anomuksen hyväksymistä vastaan. Merkittiin tiedoksi, että lääninhallitus sittemmin oli myöntänyt mainitun ampumaradan rakentamis- ja käyttöluvan ( , ). Myöhemmin kaupunginhallitus vielä päätti korkeimmalle hallinto-oikeudelle annettavassa lausunnossaan ehdottaa, että eräiden henkilöiden valitus, joka koski mainitun ampumaradan rakentamis- ja käyttöluvan myöntämistä, aiheettomana hylättäisiin ( ). Korkeasaaren eläintarha. Kaupunginhallitus oikeutti urheilu- ja retkeilylautakunnan purkauttamaan Korkeasaaren laivalaiturin viereisellä kalliolla sijaitsevan paviljongin lautakunnan omaa työvoimaa käyttäen ( ). Stansvik. Kaupunginhallitus päätti hyväksyä talorakennusosaston laatimat, päivätyt Stansvikin kartanon lisärakennuksen pääpiirustukset, minkä ohella kaupunginhallitus päätti kehottaa työttömyystöiden suunnittelukomiteaa harkitsemaan lisärakennuksen ulkopuolella olevien vesi- ja viemäritöiden ottamista mahdolliseksi katsottavilta osilta kaupungin työttömyystyöohjelmaan sekä tekemään asiasta kaupunginhallitukselle tarvittavan esityksen. ( ). Kunnantyöntekijäin kesäkoti. Kaupunginhallitus päätti, että ajomies Iivari Ristikallion työsuhteen kaupunkiin katsottiin jatkuvan keskeytyksittä välisenä aikana, jolloin hän toimisi Kulosaaren kartanon talonmies-vahtimestarina sillä edellytyksellä, että hän tehtävän päätyttyä välittömästi palaisi kaupungin työhön ( ). Veikkausvoittovaroista myönnettävien avustusten hakeminen. Kaupunginhallitus päätti pyytää veikkausvoittovaroista kertomusvuonna myönnettäväksi avustusta urheilu- ja retkeilylautakunnan kirjelmässä n:o 7/ lueteltuihin urheilulaitostöihin yhteensä 21.oi mmk ( ). Edelleen kaupunginhallitus päätti opetusminiesteriölle lähetettävässä kirjelmässä kiinnittää huomiota siihen, että kaupungin saama osuus veikkausvoittovaroista myönnetyistä avustuksista ei ollut oikeassa suhteessa muille avustuksen saaneille myönnettyihin avustuksiin verrattuna ( ). Vielä kaupunginhallitus kehotti urheilu- ja retkeilylautakuntaa valvomaan ker- 278)
7 tomusvuonna veikkausvoittovaroista kaupungille myönnetyn 3.3 mmk:n avustuksen tulouttamista sekä huolehtimaan varojen käyttämisestä myönnettyyn tarkoitukseen. Samaten olisi huolehdittava asianmukaisen selvityksen antamisesta varojen käytöstä määräajassa, vahvistettuja lomakkeita käyttämällä sekä muuten valtion urheilulautakunnan määräämällä tavalla ( ). Urheilutalon rakentamista varten myönnettyä avustuslainaa koskeva valitus. Asiamiestoimistoa kehotettiin hakemaan muutosta lääninhallituksen antamaan päätökseen, joka koski ins. Yrjö Enteen valitusta kaupunginvaltuuston v tekemästä päätöksestä merkitä kertomusvuoden talousarvioon 100 mmk:n määräraha urheilutaloa varten ( , ks. s. 32, 330). Avustukset. Erinäisiin hallintomenoihin kuuluvista yleisistä käyttövaroistaan kaupunginhallitus myönsi seuraavat avustukset: mk Helsingin kunnallis virkailijain aktiivikeilaajien joukkueen osallistumista varten Tampereella järjestettyyn keilailun kaupunkiotteluun Helsinki Tampere (khn jsto ); enintään mk rakennusviraston Helsingin Soutuklubille luovutettavia maalausaineita varten yhdistyksen vene vajarakennuksen maalaamiseksi (khn jsto ); mk Uimaseura Humaukselle Lauttasaaressa olevan pukusuojarakennuksen korjaamista varten ( ); mk Ässä-rykmentin 20-vuotispäivänä vietettävien juhlallisuuksien kustannuksia varten (khn jsto ). Kaupunginhallitus päätti kumota urheilu- ja retkeilylautakunnan tekemän päätöksen, joka koski mk:n avustuksen myöntämistä kenttämestari Eino Salmelle Skandinavian pääkaupunkeihin tehtävää matkaa varten ( ). Väestönsuojelulautakunta Väestönsuojelutoimisto. Otettuaan tutkittavakseen väestönsuojelulautakunnan tekemän päätöksen, joka koski eron myöntämistä kenr.luutn. evp. Harald Öhquistille toimiston väestönsuojeluohjaajan tp. virasta lukien, kaupunginhallitus hyväksyi päätöksen täytäntöönpantavaksi siten muutettuna, että kenr. luutn. Öhquistin viimeinen työpäivä olisi ( ). Erinäisiin hallintomenoihin kuuluvista ao. määrärahoista myönnettiin mk vuosilomakorvauksen suorittamista varten väestönsuojeluohj. Harald Öhquistille ja mk samoin vuosilomakorvauksen suorittamista varten toim.apul. Saimi Koljoselle ( , khn jsto , ). Väestönsuojelutarvikkeiden hankintakustannukset. Kaupunginhallitus päätti tehdä sisäasiainministeriölle ehdotuksen, että valtio osallistuisi Helsingin väestönsuojelua varten tarpeellisten ja puuttuvien tarvikkeiden perushankintoihin puolella määrällä ja että v suoritetuista väestönsuojelutarvikkeiden hankinnoista aiheutuneista kustannuksista kaupungille suoritettaisiin valtion osuutena 3 mmk. Merkittiin tiedoksi, ettei ministeriö ollut suostunut kaupungin ehdotukseen ( , ). Edelleen kaupunginhallitus päätti tehdä Suomen Kaupunkiliitolle esityksen, että liitto ryhtyisi kiireellisesti toimenpiteisiin väestönsuojelutarvikkeiden vapauttamiseksi liikevaihtoverosta ( ). Viranhaltijain kouluttaminen väestönsuojelutehtäviin. Väestönsuoj elulautakunta oikeutettiin järjestämään koulutustilaisuuksia virka-aikana niille kaupungin viran- 279)
8 haltijoille, joille väestönsuojelun suunnitelmien mukaiset tehtävät kunkin oman toimialan puitteissa tulevat kuulumaan. Näihin koulutustilaisuuksiin tulee kunkin viraston ja laitoksen itse väestönsuojelutehtäviin määräämien henkilöiden osallistua. Viranhaltijoille järjestettävien yleisten koulutustilaisuuksien osalta on kullakin kerralla hankittava yleis jaoston suostumus ja jonkin määrätyn toimialan erikoisvalmennustilaisuuksien järjestämisestä kulloinkin sovittava ao. viraston ja laitoksen päällikön kanssa ( ). Yleis jaosto oikeutti sittemmin väestönsuojelutoimiston järjestämään kertomusvuoden kevään kuluessa virastojen ja laitosten henkilökunnille 30 tuntia kestävän väestönsuojelullisen ensiapukurssin sekä syys- ja talvikautena 1959/60 ensiapukursseja toimiston kirjelmän n:o 57/1/ mukaisesti (khn jsto , ). Evakuointia selostavan opaskirjasen painattamista varten myönnettiin mk väestönsuojelulautakunnan lukuun kuuluvista kaupunginhallituksen käyttövaroista (khn jsto ). Kalliosuojat. Em. määrärahoista myönnettiin mk teräksisen suoja-aidan rakentamista varten Ida Aalbergintie 4:n tontin rajalla olevan kalliolouhoksen suuaukon suojaamista varten (khn jsto ). Aabio Oy:n anottua, että Erottajan kalliosuojan sisäänmeno- ja ulostuloteitä laajennettaisiin, kaupunginhallitus päätti puolestaan, että Erottajan kalliosuojan Yrjönkadun puoleinen ulostuloaukko saatiin leventää 10 m:n levyiseksi ja Erottajan puoleinen sisäänmenorakennelma 5 m:n levyiseksi, siirtämällä vm. pohjoisseinää n. 2 m etelään päin-ja muuten seuraavilla ehdoilla: 1) Erottajan sisäänkäyntirakennelma, joka vuokrakauden päätyttyä jää korvauksetta kaupungin omistukseen, on rakennettava arkkit. yo. Matti Itkosen laatiman, päivätyn luonnoksen (vaihtoehto B) mukaisesti, 2) sisäänkäyntirakennelman seinät on rakennettava lasista, 3) vuokraaja vastaa kaikista sisäänkäyntirakennelman ja uloskäyntiaukon laajentamisesta aiheutuvista kustannuksista, 4) Yrjönkadun uloskäyntiaukko on 8 m:n pituudelta aikaisemmasta oviaukosta laskien pidettävä maanalaisena ja on vuokraajan kustannuksellaan järjestettävä tämän osan päälle kaupunginpuutarhurin määräämät istutukset. Uloskäyntiaukkoa rakennettaessa ei saa kaataa kuin kaksi puuta ja on* kolmas puu vuokraajan toimesta ja kustannuksella siirrettävä kaupunginpuutarhurin lähemmin osoittamaan paikkaan. Vuokraajan on kustannuksellaan kunnostettava rakennustyön Yrjönkadun puistikolle mahdollisesti aiheuttamat vauriot ( ). Kaupunginhallitus päätti hyväksyä Toukolan korttelia n:o 906 ja korttelin n:o 907 tonttia n:o 1 varten rakennettavan yhteisen väestönsuojan suunnitelman rakennusviraston katurakennusosaston laatimien, päivättyjen piirustusten n:o mukaisena ( ). Kaupunginhallitus päätti anoa kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöltä Kulosaaren yhteisen väestönsuojan rakentamista varten 30 mmk:n työllisyyslainan sekä kehottaa väestönsuojelulautakuntaa uuden väestönsuojelulain voimaan tultua tekemään kaupunginhallitukselle yksityiskohtaisen esityksen ko. laissa edellytettyjen lainojen anomisesta Kallion ja Toukolan väestönsuojia varten. Merkittiin tie- 280)
9 doksi, että ministeriö oli hylännyt kaupunginhallituksen anomuksen ( , ). Maistraatille päätettiin esittää, että Kulosaaren ko. väestönsuoja saataisiin rakentaa valmiiksi mennessä ( ). Kaupungin väestönsuojelun lääkintätarvikemäärien vahvuuksien suunnittelua ja -tarvikehankintoja koskevasta työstä päätettiin tri Alpo Lahdelle suorittaa asiantuntijapalkkiona mk väestönsuojelulautakunnan lukuun kuuluvista kaupunginhallituksen käyttövaroista (khn jsto ). Rakennus- ja väestönsuojelulain ajankohtaisia kysymyksiä käsittelevään neuvottelutilaisuuteen määrättiin kaupungin edustajiksi apul. kaup. joht. Hjalmar Krogius, katurakennuspääll. Yrjö Virtanen ja tp. väestönsuojelupääll. Väinö Karanko (khn jsto ). Työllisyyslautakunta Viranhaltijat. Kaupunginhallitus päätti, että niille 20. ja 22. palkkaluokkien mukaan virka- tai vastaavasti työsopimussuhteeseen palkatuille rakennusmestareille, jotka toimivat kaupungin omiksi työttömyystöiksi hyväksyttyjen työmaiden vastaavina rakennusmestareina, saatiin lukien suorittaa mk:n suuruinen erityispalkkio kuukaudelta sillä edellytyksellä, että maistraatti on hyväksynyt asianomaisen vastaavaksi rakennusmestariksi sekä että hänellä lisäksi on omissa nimissään oleva työmaa, jonka työntekijäin palkkalistoista ja työmaalle toimitetuista tarveaineista hän on vastuussa. Yleisten töiden lautakuntaa kehotettiin aikanaan tekemään kaupunginhallitukselle esitys ko. palkkioita varten tarvittavien määrärahojen osoittamisesta kaupunginhallituksen käytettävissä olevista työttömyysmäärärahoista ( ). Kaupunginhallitus päätti oikeuttaa työllisyyslautakunnan pitämään kertomusvuoden alusta palkatun tp. tarkastajan lautakunnan kanslian palveluksessa edelleen aikana entisellä, 16. palkkaluokan mukaisella palkalla sekä palkkaamaan ajaksi tp. tarkastajan samalla palkalla ( , ). Yksityisten velvollisuus kaupungissa asuvan työvoiman käyttämiseen. Työllisyyslautakuntaa kehotettiin harkitsemaan, millä tavalla vastaisuudessa olisi järjestettävä valvonta sen toteamiseksi, täyttävätkö ne yksityiset, joille kaupunki on määrännyt velvollisuuden käyttää kaupungissa asuvaa työvoimaa, heille asetetun velvollisuuden. Sittemmin työllisyyslautakunnan kanslian tehtäväksi annettiin valvoa, että edellä mainittua velvoitetta noudatettaisiin ja että kyseiset yksityiset, täyttäisivät heille asetetun velvollisuuden. Rakennusvirastoa, kiinteistövirastoa, satamalaitosta ja liikennelaitosta kehotettiin kiireellisesti ilmoittamaan työllisyyslautakunnalle kaikki ne tapaukset, joissa yksityisille oli määrätty mainittu velvollisuus ja kaikki uudet tapaukset sitä mukaa kuin tällainen velvollisuus yksityisille asetettaisiin ( ). Työttömyysavustuslain edellyttämät toimenpiteet. Valtioneuvostolta päätettiin anoa, että työttömyysavustuslakia sovellettaisiin Helsingin kaupunkiin. Työllisyyslautakuntaa kehotettiin samalla ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta työt- 281)
10 tömyysavustuslakia voitaisiin soveltaa kaupungissa niin pian kuin valtioneuvosto olisi tehnyt asiaa koskevan päätöksen. Merkittiin tiedoksi, että kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö oli hylännyt kaupungin anomuksen ( , , kunn. as. kok. n:o 38, 39). Työttömyystöiden järjestäminen ym. Merkittiin tiedoksi työllisyyslautakunnan ilmoitus työttömyyskortiston avaamisesta lukien. Yleisten töiden lautakuntaa kehotettiin huolehtimaan siitä, että työttömyystyöt aloitettaisiin välittömästi mainitun ajankohdan jälkeen siinä laajuudessa kuin työttömyyskortistoon ilmoittautuneiden määrä edellytti. Kaupunginhallituksen (ks. s. 171) asettamaa komiteaa, jonka tehtävänä on suunnitella työttömille naisille tarkoitettuja ammattikursseja ja jatkokoulutusta, kehotettiin tekemään kiireellisesti kaupunginhallitukselle esitys järjestettävästä kurssi- ja koulutustoiminnasta silmällä pitäen työttömyyskortiston nyt päätettyä avaamista. Yleisten töiden lautakuntaa kehotettiin työttömyysvuoden alusta lukien tekemään kaupunginhallitukselle esityksensä eri työttömyystöiden suorittamisjärjestyksestä ja etukäteen anomaan tarvittavia määrärahoja eri työkohteita varten. Vielä kehotettiin yleisten töiden lautakuntaa ja satamalautakuntaa välittömästi kunkin työn päättymisen jälkeen esittämään kaupunginhallitukselle selvityksensä siihen käytetyistä varoista ( ). Kaupunginhallitus päätti kehottaa työnvälityslautakuntaa sen käytettävissä olevilla keinoilla osoittamaan työttömyystyökortistoon hyväksyttyjä henkilöitä vapaille työmarkkinoille erityisesti ottaen huomioon, että sanottu toiminta kohdistettaisiin niihin työttömiin, jotka työskentelivät valmistumisvaiheessa olevilla työttömyystyömailla ( ). Kaupunginhallitus päätti, että kaupungin järjestämät omat työttömyystyöt lopetettaisiin Päätöksestä päätettiin ilmoittaa Uudenmaan tie- ja vesirakennuspiirille, jolle samalla huomautettiin, ettei kaupunki vastaa valtion siirtotyömaille kaupungin työttömyyskortistosta osoitettujen työntekijäin palkka- ym. menoista mainitun ajankohdan jälkeen ( ). Valtion osuuteen kuuluvien työttömien sijoittamisesta aiheutuneet kustannukset. Merkittiin tiedoksi Kaupunkiliiton toimiston yleiskirje työllisyyslain 4 :n 6 momentissa edellytettyjen sopimusten tekemisestä valtion kanssa siitä, että valtio korvaisi kunnalle valtion osuuteen kuuluvien työttömien sijoittamisesta kunnan työhön aiheutuneet palkka- ym. kustannukset ( , v:n 1956 kunn. as. kok. n:o 188). Valtion järjestämät työttömyystyöt. Kaupunginhallitus päätti esittää kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle, että ministeriön toimesta avattaisiin työttömyystyönä sopiviksi katsottavia valtion tietyömaita, joihin kaupungin työttömyyskortistoon hyväksyttyjä naimattomia tai sellaisia miehiä, joilla oli huollettavanaan vain vaimo, saataisiin osoittaa sekä mikäli ministeriö siihen suostuu, sitoutua vastaamaan täten sijoitettujen työttömien palkkakustannuksista työllisyyslaissa edellytetyllä tavalla ( ). Merkittiin tiedoksi, että Helsingin työvoimapiiri oli oikeuttanut kaupungin työllisyyslautakunnan osoittamaan 30 työtöntä Otaniemen viemäriveden puhdistuslaitoksen rakennustyöhön sekä 31 työtöntä Santahaminan kasarmien peruskorjaussekä vesi- ja viemäritöihin ( , , , 861 ). 282)
11 Sen jälkeen kun Helsingin työvoimapiiri oli oikeuttanut kaupungin työllisyyslautakunnan sijoittamaan 200 työntekijää Helsingin Turun valtatien parantamisia kestopäällystämistyömaalle, tieosalla Lohj anharj u Hiidenvesi, kaupunginhallitus kehotti työllisyyslautakuntaa ryhtymään ilmoituksen aiheuttamiin toimenpiteisiin. Samalla kaupunginhallitus päätti, että kaupungin taholta edelleenkin neuvoteltaisiin valtion ao. viranomaisten kanssa siitä, että kaupungissa asuville työntekijöille järjestettäisiin siirtotyömaita niin lähelle kuin suinkin mahdollista ( , ). Edelleen merkittiin tiedoksi Helsingin työvoimapiirin ilmoitukset työttömien osoittamisesta eräisiin valtion töihin, joita olivat mm. Herttoniemen, Oulunkylän ja Pohjois-Haagan yhteiskoulujen rakennustyömaat ja Urheiluopistosäätiön urheiluja nuorisotalon rakennustyömaa ( , ). Merkittiin tiedoksi kaupungin ja Uudenmaan varatyömaiden työntekijäin ja työttömien kokouksen puolesta kaupungille jätetty kirjelmä, joka koski siirtotyömaille siirrettyjen työntekijäin asemaa ( ). Kaupungin omien työttömyystöiden järjestäminen. Kaupunginhallitus päätti hyväksyä työttömyystöiden suunnittelukomitean päivättyyn työttömyystyöohjelmaan merkityt työt kaupungin omiksi työttömyystöiksi. Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle päätettiin esittää, että em. sekä työllisyysvuodeksi ehdotetut työt hyväksyttäisiin kaupungin omiksi työttömyystöiksi ( , ). Merkittiin tiedoksi työttömyystöiden suunnittelukomitean ilmoitus kaupungin työttömyystöiksi hyväksytyistä, mutta vielä aloittamattomista töistä ( ). Samaten kaupunginhallitus päätti hyväksyä suunnittelukomitean päivätyn kaupungin työttömyystöiden lisätyöohjelman, jonka kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö myöhemmin oli hyväksynyt ( , ). Edelleen kaupunginhallitus päätti hyväksyä kaupungin omiksi työttömyystöiksi seuraavat työt: hankintatoimiston kirjavarastojen järjestelytyön yhdelle miehelle ja niiden siivoustyöt yhdelle naiselle, molemmat n. kuukauden ajaksi ( , ); Auroran sairaalan bakteorologisen laboratorion tutkimustyöt 1 naiselle, toimistotyöt 1 naiselle, lasten poliklinikoiden toimistotyöt 2 naiselle sekä eri osastojen siivoustyöt 4 naiselle saakka ( ); huoltoviraston ylimääräiset toimistotehtävät n. 10 naiselle kolmen kuukauden ajaksi ( ); Koskelan sairaskodin eräät ylimääräiset työt kahdelle naiselle n. yhdeksän kuukauden ajaksi sekä ylimääräiset siivoustyöt kolmelle naiselle n. kolmen kuukauden ajaksi ( , ); Korkeasaaren eläintarhan puisto- ja ulkoilualueiden ylimääräiset siivous- ja puhdistustyöt 10 naiselle kolmen viikon ajaksi ( ); työtupien toimesta järjestettävät suojapukujen ja kansakoululaisille tarkoitettujen pito- ja päällysvaatteiden valmistustyöt 37:lle teollisuuskoneiden käyttöön tottuneelle vaatetus- ja ompelualan naistyöntekijälle ajaksi sekä ompelutyöt 30 naiselle työttömyyskaudeksi ( , ); nuorisotoimiston ylimääräiset siivous- ja lajittelutyöt 4 naiselle n. kolmen viikon ajaksi ( ); kaupungin puistometsien siivoustyöt n. 25 naiselle kolmen kuukauden ajaksi, kustannukset 2.4 mmk ( ); liikennelaitoksen ylimääräiset siivous- ym. työt 30 naiselle n. viiden kuukauden ajaksi sekä samanlaiset työt )
12 naiselle kolmen kuukauden ajaksi ( , , , ); Rakennusmestarintien viemäri- ja vesijohtotyöt sekä Ruonansalmentien vesijohdon jatkaminen n. 110 m Ruonanpolun päähän ( , ); kaasulaitoksen vanhan kaasunjäähdyttäjä- ja puhdistusrakennuksen laitteiden purkamistyö n. 15 miehelle kahden kuukauden ajaksi ( ); ehdotetut kaukolämmitysjohtotyöt ( ); kaasulaitoksen kaasujohtotyöt Säästöpankinrannassa, Vuorimiehenkadulla Laivurinrinteeltä itään, Castreninkadulla, Engelaukion puistokaistalla Ehrensvärdintieltä alkaen ja Pietarinkadulla Laivurinkadulta alkaen, Huvilakadulla Tehtaankadulta Merikadulle, Merikadulla Tehtaankadulta Armfeltintielle, Meritullinkadulla Liisankadulta Rauhankadulle, Uudenmaankadulla Albertinkadulta Annankadulle, Perämiehenkadulla Tehtaankadulta Rehbinderintielle ja Rehbinderintiellä Edelfeltintieltä Hornintielle sekä vesilaitoksen vesijohtotyöt Vihdintieltä Konalaan johtavan viemärin rakentamisen yhteydessä tehtävä vesijohto Konalantieltä Reimarlan pienteollisuusalueelle, vesijohdon rakentaminen talorakennusosaston Malmilla sijaitsevalle varastoalueelle ( ); haaravesijohdon rakentaminen Pukinmäentieltä Ruotutorpantielle käynnissä olevien vesi- ja viemäritöiden yhteydessä ( ); katuvaloverkon rakentaminen Merikannontielle 12 työntekijälle n. 5 viikon ajaksi, jako- ja katuvaloverkon rakentaminen Munkkiniemen rantaan 12 työntekijälle n. yhden kuukauden ajaksi, katuvaloverkon rakentaminen Kuusisaarentielle ja Ramsaynrantaan 12 työntekijälle n. yhden kuukauden ajaksi sekä raitiotien syöttöjohdon ja katuvaloverkon rakentaminen Mäntytielle 12 työntekijälle n. kahden viikon ajaksi ( ). Töiden hyväksyminen alistettiin kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön vahvistettavaksi. Työttömyystöiden suunnittelukomiteaa kehotettiin merkitsemään laadittavaan uuteen työttömyystyöohjelmaan Konalantien vesijohdon jatkaminen ja Vartiokylän vesijohto- ja viemärityöt ( , ). Kulosaaren väestönsuojan rakentaminen ks. s Vielä kaupunginhallitus päätti, että työttömyystöiksi hyväksytty Hanasaaren voimalaitoksen laiturityö saatiin aloittaa aikaisintaan ja antaa yksityisen urakoitsijan suoritettavaksi kaupunginhallituksen v (ks. s. 227) tekemässä päätöksessä määrätyillä ehdoilla. Satamalaitoksen tuli huolehtia asiaan liittyvistä käytännöllisistä järjestelyistä ja urakoitsijan töiden valvonnasta ( ). Kaupunginhallitus päätti määrätä, että sellaisia kaupunginhallituksen työttömyystöiksi hyväksymiä töitä, joita kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö ei ollut hyväksynyt kaupungin omiksi työttömyystöiksi ja joita ei vielä ollut aloitettu, ei saanut aloittaa ilman jokaisesta työstä erikseen hankittua kaupunginhallituksen suostumusta ( ). Merkittiin tiedoksi, että kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö oli hyväksynyt seuraavat työt kaupungin omiksi työttömyystöiksi: eräät keskeneräiset työttömyystyöt työllisyys vuodeksi ( ); 3. ja ehdotetut työtuvilla 30 naiselle järjestettävät ompelutyöt ja kiinteistöviraston 25 naiselle järjestettävät kaupungin puistojen siivoustyöt ( ); Sörnäisten sillan siltapenkereiden, maatukien ja neljän siltapilarin sekä pumppaamon perustus- ja runkotyöt johtotöineen ( ); kaupungin työllisyysvuotena 1958/1959 anomat vesilaitoksen johtotyöt, ei kuitenkaan talojohtoja eikä muita sellaisia liitän- 284)
13 täjohtoja, joiden kustannukset peritään välittömästi ao. liittyjältä liittymismaksun yhteydessä sekä lisäksi sillä edellytyksellä, etteivät sanotut työt kuuluneet kokonaan tai osana sellaiseen vesihuoltohankkeeseen, johon oli myönnetty valtion avustuslainaa tai avustusta ( ); em. työllisyysvuodeksi haara vesi johdon rakentaminen Pukinmäentieltä Ruotutorpantielle ( ); työttömyystöiden suunnittelukomitean päivätyssä mietinnössä luetellut työt sekä ko. töihin liittyvän Yhdyskunanntien katu-, viemäri- ja vesijohtotöiden yhteydessä suoritettavat Rakennusmestarintien viemäri- ja vesijohtotyöt em. ehdolla ( ); vesijohdon rakentaminen Ramsaynrannasta Riihitielle ( ); Ruonansalmen vesijohtotyön yhteydessä vesijohdon jatkaminen 110m:n matkalla Ruonanpolun päähän ( ). Kaupunginhallituksen anottua kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöltä työllisyyslainaa Kulosaaren väestönsuojan rakentamista varten 30 mmk, Haagan paloasemarakennuksen rakentamista varten 50 mmk ja Toukolan konekorjaamon rakennustyötä varten 14 mmk ministeriö oli hylännyt kaupungin anomuksen ( , , , ). Edelleen ministeriö oli hylännyt seuraavat työttömyystöiden hyväksymistä koskevat anomukset: hankintatoimiston ylimääräisten järjestelytehtävien suorittaminen ( ); Auroran sairaalan eräät työt ja Korkeasaaren eläintarhan puisto- ja ulkoilualueen siivoustyöt ( ); nuorisotoimiston kerhokeskuksen ylimääräiset siivous-, paikkaus- ym. työt, Koskelan sairaskodin pesulan ylimääräiset aputyöt sekä huolto viraston ylimääräiset toimistotyöt ( ); eräiden sairaalain ja muiden laitosten työttömille naisille suunnitellut ylimääräiset pesu-, ompelu-, paikkaus-, siivous-, laboratorio-, mankeloimis- ja toimistotyöt sekä Marian sairaalan pyykinkuljetustehtävät ( ); työtupien eräät vaatetus- ja ompelualan työt ( ); suomenkielisen työväenopiston arkiston ja muiden varastoitavien tarvikkeiden siirto-, puhdistus- ja järjestelytyöt ( ); kaasulaitoksen eräät kaasujohtotyöt, koska kysymyksessä oli vanhojen kaasujohtojen uusiminen ( ); eräät sähkö johtotyöt Merikannontiellä, Munkkiniemen rannassa, Kuusisaarentiellä ja Mäntytiellä ( ); kaasunjäähdyttäjä- ja puhdistusrakennuksen laitteiden purkamistyöt sekä liikennelaitoksen ylimääräiset siivoustyöt ( ); eräät kaukolämpöverkoston runko johtotyöt ( ). Työttömyystöiden rahoittamista varten myönnettiin v:n 1958 talousarvion tuloa tuottamattomien pääomamenojen pääluokkaan työllisyystöitä varten kaupunginhallituksen määräysten mukaan merkityistä määrärahoista mk hankintatoimistossa suoritettuja työttömyystöitä varten ( ); mk huoltovirastossa ja huoltolautakunnan alaisissa laitoksissa suoritettujen työttömyystöiden kustannuksia varten ( ); mk teurastamossa työttömyystöissä v olleiden naisten palkkoja varten ( ); mk lastenhuoltolaitoksissa ja lastensuojelu virastossa suoritettuja työttömyystöitä varten ( ); mk kiinteistölautakunnan suorituttamia työttömyystöitä varten ( , ); mk kiinteistöviraston metsäosaston suorituttamia työttömyystöitä varten ( ); mk yleisten töiden lautakunnan suorituttamia työttömyystöitä varten ( ); mk Uudenmaan tieja vesirakennuspiirin työttömyystöiden kustannuksista aiheutuneen laskun maksamista varten ( ); mk satamalautakunnan suorituttamia 285)
14 työttömyystöitä varten ( , ); mk teollisuuslaitosten lautakunnan suorituttamia työttömyystöitä varten ( ); kertomusvuoden vastaavalta tililtä myönnettiin mk nuorisotyölautakunnan toimesta suoritettuja työttömyystöitä varten ( ); mk eri laitoksien järjestämien työttömyystöiden rahoittamista varten ( ); 9 mmk sähkölaitoksen käytettäväksi puhelin- ja valvontayhteyden rakentamista varten työttömyystyönä suoritettavan kaukolämpöjohtotyön yhteydessä Töölön asemalta Suvilahden voimalaitokselle ( ); mk Pohjatutkimus Oy:n suorittamien eräiden pohjatutkimusten johdosta ( ). Työttömyystyöt, ks. s. 238, 278, 284, 375, 396, 405, 435. Työttömyyskurssit. Kaupunginhallitus päätti kehottaa kaikkia työttömyyskursseja nuorille työttömille järjestäviä hallintoelimiä noudattamaan kurssitodistusten antamisessa kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön työvoima-asiain osaston kiertokirjeessä n:o 4 annettuja ohjeita ( ). Kaupunginhallitus päätti pyytää kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöltä, että se määräisi aloitettuja ruoanlaitto- ja ompelukursseja sekä pesulaapulaiskursseja varten myönnetyn valtionavun samoin kuin alkaneita ompelukursseja varten myönnetyn valtionavun maksettavaksi kurssien alkamispäivästä eikä valtionavun myöntämisestä tehdyn päätöksen päiväyksestä lukien ( ). Merkittiin tiedoksi ko. ministeriön ilmoitus valtionavustuksen myöntämisestä eräitä työttömyyskursseja varten. Samalla kaupunginhallitus päätti ilmoittaa ao. hallintoelimille siitä, että kursseja, joita varten oli myönnetty valtionapua, järjestettäessä oli noudatettava seuraavia määräyksiä: 1) kurssien oppilaat on otettava Helsingin työvoimapiirin päällikön osoituksen mukaan työttömyyskortistoon hyväksytyistä työttömistä naisista, minkä jälkeen heidät poistetaan sanotusta kortistosta; 2) kauppa- ja teollisuusministeriö sekä kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö ovat oikeutettuja valvomaan ja tarkastuttamaan kurssien tarkoituksenmukaista toimintaa, valtionavustusten käyttöä ja kurssien tilejä; 3) kustannuksista otetaan huomioon hyväksyttyjen vuokra-, sähkö-, toimistoja tarvikemenojen lisäksi kurssien johdon palkat sekä kurssilaisille maksettu 350 mk:n suuruinen päiväraha; 4) kursseista on pidettävä erillistä kirjanpitoa ja maksetaan valtionavustus tositteisiin perustuvien tilitysten perusteella, joista viimeinen on toimitettava kaupunginhallitukselle viimeistään viikon kuluessa kurssien päättymisestä edelleen ministeriölle toimitettavaksi; 5) tilityksessä on otettava huomioon, että kursseista mahdollisesti saatava tulo on vähennettävä valtionavustuksesta; 6) kurssien päätyttyä on kurssien toimeenpanijan toimitettava kaupunginhallitukselle seitsemän päivän kuluessa selostus kurssitoiminnasta neljänä kappaleena, joista kaupunginhallitus lähettää kappaleet kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle sekä kauppa- ja teollisuusministeriön ammattikasvatusosastolle; 7) kursseja koskevat tilitykset on varustettava tilimerkinnällä sekä mahdollisella postisiirtotilinumerolla ja on ao. laitoksen reviisorin tarkastettava tilitykset ennen niiden lähettämistä kaupunginhallitukselle ( ). 286)
15 Kaupunginhallitus päätti kehottaa työtupien johtokuntaa panemaan toimeen kiireellisesti työttömiä naisia varten tarvittavan määrän kuusi viikkoa kestäviä ompelukursseja siten, että uusi kurssi aloitettaisiin välittömästi edellisen päätyttyä ja että yhdelle kurssille otettaisiin 40 oppilasta, sekä yksi kuuden viikon kurssi, jolle saatiin ottaa 20 oppilasta, kehottaa työllisyyslautakuntaa osoittamaan kursseille oppilaat työttömyyskortistoon otetuista naisista, kehottaa työtupien johtokuntaa suorittamaan kurssien kustannukset työttömyysmäärärahoista ja sopimaan rahatoimiston kanssa tarvittavista varoista, kehottaa työtupien johtokuntaa suorittamaan kurssilaisille päivärahana 450 mk, josta on pidätettävä johtokunnan kohtuulliseksi harkitsema määrä ateriakorvauksena sekä anoa kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöltä, että valtio osallistuisi kurssien aiheuttamiin kustannuksiin 50 %:lla. Merkittiin tiedoksi, että ministeriö oli myöntänyt mk:n ja mk:n suuruisen valtionavun ko. kurssien järjestämistä varten ( , , , ). Myöhemmin kaupunginhallituksen anottua valtionapua neljättä em. kurssia varten ministeriö oli ilmoittanut, ettei kertomusvuoden keväänä enää myönnettäisi avustusta uusia kursseja varten. Merkittiin tiedoksi, minkä ohessa työtupien johtokunnalle päätettiin ilmoittaa, että uusia työttömyyskursseja ei saanut järjestää ilman kaupunginhallituksen suostumusta ( ). Ammattiopetuslaitosten johtokuntaa kehotettiin kiireellisesti tekemään kaupunginhallitukselle esitys työttömyyskurssien järjestämisestä miehille ja naisille yksityiskohtaisine kurssiohjelmineen sekä kustannusarvioineen. Edelleen kehotettiin ko. johtokuntaa ryhtymään virkasäännössä edellytettyihin toimenpiteisiin kurssien johtoa varten tarpeellisen opettajan luovuttamiseksi mainittuja tehtäviä varten ( ). Myöhemmin kaupunginhallitus kehotti johtokuntaa panemaan toimeen putkiasentajien työttömyyskurssin 30 oppilasta varten, myymäläapulaisten kurssin 32 työtöntä naista varten sekä valokuvalaboratorioapulaisten kurssin 12 työtöntä naista varten johtokunnan kirjelmään n:o 47/ liittyvien yksityiskohtaisten kurssiohjelmien mukaisesti. Kurssien oppilaat oli lähinnä otettava työllisyyslautakunnan osoituksen mukaan alle 25 vuotiaista, työttömyyskortistoon hyväksytyistä henkilöistä sekä lisäksi työnvälitystoimiston nuoriso-osaston osoittamista tai sanomalehti-ilmoitusten perusteella halukkaiksi ilmoittautuneista, vuotiaista kehityskelpoisista nuorista henkilöistä. Ammattiopetuslaitosten johtokuntaa kehotettiin suorittamaan kurssien aiheuttamat kustannukset työttömyysmäärärahoista ja sopimaan rahatoimiston kanssa tarvittavista varoista ja lopullisesta määrärahantarpeesta. Kurssien toimeenpanoa ja järjestelyä varten tarvittavan henkilön palkkaamisesta oli tehtävä eri esitys. Kauppa- ja teollisuusministeriöltä oli anottava tarvittava valtionapu ( ). Täydentäen v (ks. s. 231) tekemäänsä päätöstä kaupunginhallitus oikeutti kotitalouslautakunnan suorittamaan työttömille naisille järjestettyjen ruoanlaittoja ompelukurssien sekä pesula-apulaiskurssien sekä ammattiopetuslautakunnan järjestämien kodinhoidollisten kurssien osanottajille päivärahana 450 mk, josta oli 287)
16 pidätettävä lautakunnan kohtuulliseksi harkitsema ateriakorvaus ( , ). Muuttaen v (ks. s. 231) tekemäänsä päätöstä, joka koski valmistavassa tyttöjen ammattikoulussa työttömille naisille järjestettävien kodinhoidollisten kurssien kustannuksia, kaupunginhallitus päätti anoa valtionapua mainittuun tarkoitukseen mk:n kustannusten perusteella, koska aikaisempi arvio oli erehdyksessä ilmoitettu liian pieneksi. Kursseja varten myönnettiin tuloa tuottamattomien pääomamenojen pääluokkaan kuuluvista ao. määrärahoista mk ( ). Edelleen kaupunginhallitus oikeutti ammattiopetuslaitosten lautakunnan toimeenpanemaan valmistavassa tyttöjen ammattikoulussa työttömiä naisia varten tarkoitetun kodinhoidollisen kurssin 30 työtöntä naista varten ko. ammattikoulun kirjelmässä n:o 23/ mainitulla tavalla ja muuten samoilla ehdoilla kuin muutkin kurssit ( ). Merkittiin tiedoksi, että ministeriö oli hylännyt em. kurssin valtionapua koskevan anomuksen ( ). Vielä kaupunginhallitus päätti hyväksyä kotitalouslautakunnan ehdottamat 8-viikkoiset pesula-apulaiskurssit yhteensä 16 oppilaalle toimeenpantaviksi työttömyyskortistoon otettuja työttömiä naisia varten lautakunnan esittämän kustannusarvion mukaisesti siten, että päivärahana suoritettaisiin 450 mk. Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle päätettiin esittää, että kurssit hyväksyttäisiin valtionavustukseen oikeuttaviksi ja samalla päätettiin anoa niitä varten avustusta valtion varoista. Kurssit saatiin aloittaa vasta ministeriön hyväksyttyä ne ( ). V:n 1958 aikana pidettyjen työttömyyskurssien kustannuksia varten myönnettiin mk ko. vuoden tuloa tuottamattomien pääomamenojen pääluokkaan kuuluvista ao. määrärahoista ( ). Tuloa tuottamattomien pääomamenojen pääluokkaan työttömyystöitä varten varatuista määrärahoista myönnettiin yht mk työttömien kuljettamisesta aiheutuneiden laskujen maksamista varten (khn jsto , , , ). Asutuslautakunta Vuokra-alueiden järjestely toimituksiin osallistuville asutuslautakunnan jäsenille päätettiin maksaa 450 mk tunnilta, josta oli vähennettävä valtion maksama päiväraha. Palkkiot saatiin maksaa komiteamenoihin varatusta määrärahasta sillä edellytyksellä, että laskut lähetettäisiin yleisjaoston hyväksyttäviksi ( ). Asutustoimiston toiminnan lopettaminen. Kaupunginhallitus päätti muuttaa v (ks. s. 233) tekemäänsä päätöstä ja kehottaa asutuslautakuntaa ryhtymään toimenpiteisiin asutustoimiston toiminnan lopettamiseksi mennessä. Sittemmin määrättiin asutuslautakunnan toimintaan kuuluvia tehtäviä ja yleisönpalvelua hoitamaan toim.apul. Jenny Lahtinen 14. palkkaluokan mukaisella palkalla kertomusvuoden loppuun. Asutustoimistolle myönnettiin oikeus pitää entisestä toimistostaan yksi huone mainittua toimistoapulaista varten ( , , ). Maanhankintalain mukainen kerrostalotoiminta. Kaupunginhallitus päätti, että eräät asutuslautakunnan esittämät henkilöt saatiin kaupunginhallituksen määrää- 288)
2. Kaupunginhallitus 219'
2. Kaupunginhallitus 219' avustuksen Rusutjärven Kotikoulun korjauskustannuksia ja kalustonhankintoja varten, sillä ehdolla että yhdistys luovuttaa lastensuojelulautakunnan käytettäväksi sen ja yhdistyksen
HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009
3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
3 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen
HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä xxxkuun xx p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin
Kankaretie 7. Jakomäentie 6 Jakomäentie 8
26 3. Asuntotuotantokomitea Rakennusohjelmasta valmistui v:n 1968 aikana asuinhuoneistoja asuttavaan kuntoon 77 ja v:n 1969 aikana 132 asuinhuoneistoa. Lisäksi kertomusvuoden aikana valmistui asuttavaan
3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty,
HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 23.4.2015/TL 1 Toimiala 2 Lautakunta Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta
1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely
(Kvsto 27.11.2002) 1 Toimiala Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen
Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta
Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ
r.cpqqn luulo IITADSiZMM ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 80 ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 16.12.1981 hyväksymä sekä 13.5.1987
Erinäisiä sosiaalisia tehtäviä koskevat asiat
2. Kaupunginhallitusmukaan palkattavan työmestarin ja 7. palkkaluokan peruspalkan mukaan palkattavan päivähuoltola-apulaisen palkkaamiseen kertomusvuonna tarvittavat varat sekä 750 000 mk:n määräraha työkodissa
YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36
YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen
3. Oikeus- ja järjestelytointa koskevat asiat
3. Oikeus- ja järjestelytointa koskevat asiat 2. Kaupunginhallitus- Maistraatti. Kaupunginhallituksen yleisistä käyttövaroista myönnettiin 47 955 mk hautausavun ja 7 668 mk vuosilomakorvauksen suorittamista
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta sekä niille erikseen määrätyistä
HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007
0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Voimaantulopäivä Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 29.5.2017 53 1.6.2017 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen
Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus
Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus Nykyinen johtosääntö Ehdotus Perustelut 1 Toimiala 1 Toimiala 1 Toimiala Helsingin kaupungin eläintarhan johtokunta ja sen alainen Korkeasaaren eläintarha
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen
HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ luonnos 05122011 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta ja kiireellisestä
AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH
AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 1 Sisältö TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä
Asuntotuotantotoimikuntaan ja
Toimikunnan ja sen teknillisen jaoston kokoonpano. Asuntotuotantotoimikuntaan ja sen teknilliseen jaostoon kuuluivat v. 1973 samat jäsenet kuin edellisenä vuonna, paitsi että sihteerinä toimi Lauri Rautiainen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.3.2012 21 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan
7. Erinäisiä sosiaalisia tehtäviä koskevat asiat
197 tiin 1.875 mmk Päivölän lastenkodin eräiden perusparannustöiden suorittamista varten. Lastensuojelulautakunnan olisi aikanaan tehtävä esitys kaupunginhallitukselle sosiaaliministeriön laitoksesta tekemien
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1948 N:o 2 N:o 2. Kiertokirje valtion viran tai toimen ja ylimääräisen toimen haltijain sekä valtion erinäisten muiden toimihenkilöiden palkkausten yleisestä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (13) Kaupunginvaltuusto Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (13) 222 Tietokeskuksen johtosäännön ajantasaistaminen HEL 2011-004373 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä tietokeskuksen
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
2 05 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2008 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakunta ja sen alainen
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti
POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ
POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupungin kanslia. N:o 66 ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTAVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ
Er; r;sn', ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupungin kanslia,nkis-rc,?.,c1v N:o 66 ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTAVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 10.11.1982 hyväksymä YLEISET MÄÄRÄYKSET
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/2015 1 (5) 137 Tontin 28094/20 pitkäaikainen vuokraaminen asuntotarkoituksiin HEL 2015-007588 T 10 01 01 02 Henrik Sohlbergin tie 8 Päätös n osastopäällikkö päätti vuokrata
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 SISÄLTÖ 1 ' Toiminta-ajatus... 3 2 ' Päävastuualueen toimielimet, tulosalueet ja jäsenmäärä... 3 3 ' Toimielimen ratkaisuvalta...
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 26.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...3
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 102 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja
KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11
Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2005 ALKAEN Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Muutos KV 28.8.2006
Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueella valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja.
1 Asuntotontin (pientalo, 1 076 k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen TA- Asumisoikeus Oy:lle valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja varten (Vuosaari, tontti 54288/7) Solvikinkuja 3 Muut sopimusehdot 2-14
Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Esityslista 12/2014 1 (5) 8 Alueiden vuokraaminen eduskunnalle HEL 2014-006785 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta 63/673 496, Arkadiankatu, Eduskuntakatu, Pohjoinen Rautatiekatu ja Pikkuparlamentin
Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö
Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn
Asuntotuotantotoimikuntaan ja
2. Asuntotuotantotoimikunta Toimikunnan ja sen teknillisen jaoston kokoonpano. Asuntotuotantotoimikuntaan ja sen teknilliseen jaostoon kuuluivat v. 1972 samat jäsenet kuin edellisenäkin vuonna. Toimikunnan
KOKKOLAN KAUPUNKI. Soveltamisala KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
KOKKOLAN KAUPUNKI KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 17.12.2012 hyväksymä Voimassa 1.1.2013 lukien Soveltamisala 1 Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota
P A L K K I O S Ä Ä N T Ö
1 SUONENJOEN KAUPUNKI P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.06.2017 67 Voimaantulo: 1.6.2017 1 Soveltamisala Tätä sääntöä sovelletaan kaupungin luottamustehtävissä toimiviin henkilöihin
MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 4 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: SF-Caravan Lohenpyrstö Ry Haapatie 24, 92140 Pattijoki Vuokralainen
Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa
17.05.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 100 Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö SISÄLLYS 1 Yleistä 2 Kokouspalkkiot 3 Vuosipalkkiot 4 Osa-aikaiset luottamushenkilöt 5 Vaalitoimielinten palkkiot 6 Erillispalkkiot 7 Toimielimen sihteerin palkkio 8
VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen.
1 VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Luottamushenkilöille suoritetaan
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
PAIMION KAUPUNKI KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä: 13.12.2012 94 Voimaantulopäivämäärä: 1.1.2013 Valtuuston muuttama 25.4.2013 56 1 Soveltamisala Kaupungin
Laki. Soveltamisala ja suhde valtionavustuslakiin
Laki henkilöautojen romutuspalkkiosta ja sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
Kulttuurilautakunnan päätös
IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) 112 Toimitilatontin vuokraaminen FSR Consulting Oy:lle ja Toiminimi Axel Straschonoylle perustettavan yhtiön lukuun (Pikku-Huopalahti, tontti 16707/7) Pöydälle
Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.
Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 1 7-1 9 N:o 17. Kiertokirje valtion viran tai toimen haltijain palkkausten yleisestä tarkistuksesta annetun valtioneuvoston päätöksen lähettämisestä
Vuokranantaja on Helsingin kaupunki, rakennusvirasto. Vuokralainen on xxxxxxxxxxxxxxx(y-tunnus ),xxxxxxxxxxxxxxx
VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja on Helsingin kaupunki, rakennusvirasto. Yhteyshenkilö puhelin Vuokralainen on xxxxxxxxxxxxxxx(y-tunnus ),xxxxxxxxxxxxxxx Osoite Postinumero
Haapajärven kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Haapajärven kaupunki Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginhallitus, Kaupunginvaltuusto 14.11.2011 66 1.11.2011 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Luottamushenkilölle suoritetaan
2. Kaupunginhallitus-
6. Hakija hankkii suunnitelmalle Valtionrautateiden hyväksymisen. 7. Rakentaminen tapahtuu satamalaitoksen satamarakennusosaston valvonnassa. 8. Korvauksena, jonka perimisestä huolehtii kiinteistövirasto,
Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty
Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 29.10.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...
SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (6) 265 Vuokrausperusteet Oulunkylän omakotitalotontille (Oulunkylä, tontti 28105/32) HEL 2016-009127 T 10 01 01 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen
Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava.
30.1.2007 SUOMEN AKATEMIAN RAHOITUSPÄÄTÖSTEN YLEISET EHDOT Tuki tutkijakouluille ja valtakunnallisille tutkijankoulutuskursseille, tutkimusyhteistyön edistäminen, tuki tiedeakatemioille ja tiedepoliittisille
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) 128 Virastotalo K31:n uuden panimoravintolan hankehinnan korotuksen hyväksyminen HEL 2012-012430 T 10 06 00 Päätös päätti myöntää Panimoravintolan toteuttamisen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 186 Alueen vuokraaminen hiekan säilytystä varten Sompasaaren laiturista Suomen Beach Volley Oy:lle HEL 2016-005179 T 10 01 01 04 S0110-275 Päätös Vuokranantaja Päättäjä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/1 22.04.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) 441 V Lainan myöntäminen Tuomarinkylän Talli Oy:lle HEL 2013-003007 T 02 05 03 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi
92 euroa. 2 Lauta- ja johtokunnat, jaostot ja toimikunnat 73 euroa (63 euroa) RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston 17.1.2005 muuttama, voimaantulo 21.1.2005, kaupunginvaltuuston 14.1.2013
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KOTISEUTULAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN ARKISTO ESBO STADS ARKIV No 70 ESPOON KAUPUNGIN KOTISEUTULAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 15.6.1977 hyväksymä
Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2
IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 1 2 Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (17) Kaupunginvaltuusto Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (17) 49 Helsingin kaupungin eläintarhan johtosäännön uudistaminen HEL 2014-014520 T 00 01 00 Päätös Helsingin kaupungin eläintarhan johtosääntö 1 Toimiala 2 Johtokunta
VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA
1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 16.11.2009 1997/nro 4 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali- ja terveyskeskuksen
Autopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4. Muut sopimusehdot 2-12
Autopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4 Muut sopimusehdot 2-12 2 Vuokranantajan ja vuokralaisen (As. Oy. Kumianpää 1:) välillä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) Kiinteistölautakunta To/9 07.03.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) 109 Teollisuustontin vuokraaminen Relino Pipe Oy Ab:lle (Tapanila, Tapaninkylä, tontti 39374/15) HEL 2013-003000 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta J7 P2, Punttikuja
KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
1 KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 1 SOVELTAMISALA Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 14 Määräalan pitkäaikainen vuokraaminen Oranssi Asunnot Oy:lle HEL 2014-003129 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta 89/676497 ja 677497, Jyrängöntie 7 Päätösehdotus
NAANTALIN KAUPUNKI Luottamustointen palkkio- ja matkustussääntö alkaen
NAANTALIN KAUPUNKI Luottamustointen palkkio- ja matkustussääntö 1 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta ansionmenetyksestä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 105/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Elinkeinotoimisto Elinkeinotoimiston toimistopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 105/2014 1 (5) 200 Työmaakopin varastointi, Walentin Chorellin tie (Automyynti ja - vuokraamo Velj. Saarenpää Oy) HEL 2014-011556 T 10 01 01 04 S0129-78 Päätös Vuokranantaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Liikuntalautakunta LJ/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (9) 10 Liikuntaviraston ja Stadion-säätiön välisen vuokrasopimuksen jatkaminen HEL 2016-012430 T 10 01 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen 19.12.2016, 1156, liikuntalautakunnalle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (7) 289 Teollisuustontin vuokraaminen Laponte Oy:lle, Polar Forest Oy:lle ja Suomen Nostan Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun (Kivikko, tontti 47049/1) HEL 2013-006722
RAISION KAUPUNKI 041 00 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
RAISION KAUPUNKI 041 00 1 RAISION KAUPUNGIN Kaupunginvaltuuston 17.1.2005 muuttama, voimaantulo 21.1.2005 1 SOVELTAMISALA 2 KOKOUSPALKKIOT Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,
1. Vuokra-aika on kolmekymmentä (30) vuotta alkaen 1.5.2016 ja päättyen 30.4.2046.
Kaupunginhallitus 4.4.2016 Liite 1 121 VUOKRASOPIMUS Tällä vuokrasopimuksella vuokraa Mikkelin kaupunki (0165116-3), jota jäljempänä sanotaan kaupungiksi, kaupunginvaltuuston päätöksen /xx.xx.2016 nojalla
Valtionavustushankkeiden talouden hallinta
Valtionavustushankkeiden talouden hallinta 7.11.2016 Hankeryhmät: Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Marja Savilepo taloustarkastaja
Luottamustointen palkkiosääntö. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa
Luottamustointen palkkiosääntö Hyväksytty kaupunginvaltuustossa LUOTTAMUSTOINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta ansionmenetyksestä
RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 7.3.2016 Voimaantulopäivä 1.4.2016 Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /
2 Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan jäsenille palkkiota seuraavasti (palkkio sisältää sähköisen kokoushallinnan kulukorvauksen):
NURMIJÄRVEN KUNNAN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 31.5.2017 48, voimaantulo 1.6.2017 1 SOVELTAMISALA 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 02 HENKILÖSTÖASIAT LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA 2013 MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuusto 18.6.2012/36 Voimaantulo 1.1.2013
ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ
ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Valtuusto 29.5.2017 Voimaantulo: 1.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot...
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (5) 61 Vuoden 2014 talousarvion kohdalle 1 39 05, Yhteisöjen tukeminen, Khn käytettäväksi, merkityn avustusmäärärahan jakaminen HEL 2013-001691 T 02 05 01 00 Päätös
Luonnos 22.5.2015. 1.2 Vuokralainen Merimaskun Metsästäjät r.y., yhdistyksen rekisterinumero 123.918.
1 Osapuolet 1 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 1.2 Vuokralainen Merimaskun Metsästäjät r.y., yhdistyksen rekisterinumero 123.918. 2 Vuokran kohde 2.1 Vuokra-alue Naantalin kaupungin
Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro:
VASTAANOTTOTILOJA KOSKEVA VUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro: VUOKRALAINEN Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y-tunnus/kaupparekisteri nro: VUOKRAUKSEN KOHDE VUOKRASOPIMUKSEN
Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.
Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro
Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella
Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella Kuusamon kaupunki haluaa tukea osaltaan kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksia. Kaupunki maksaa päätöksensä mukaisesti
SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN
SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN välillä [. päivänä kuuta 2017] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja
Liite 6 Kaupunginhallitus 2.5.2016
MAANVUOKRASOPIMUS Allekirjoittaneet ovat tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen, joka korvaa sopimusosapuolten 28.10.2013 allekirjoittaman maanvuokrasopimuksen. Vuokranantaja Ulvilan kaupunki (0204910-7)
Kaupungin toimielinten kokouksista maksetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1. Valtuusto ja sen valiokunnat sekä kaupunginhallitus ja sen jaostot 95
Forssan kaupunki PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.12.2012 Voimaantuloajankohta 1.1.2013 Kv. 28.1.2013, muutos 4 :ään Voimaantuloajankohta 1.2.2013 Kv. 3.3.2014, lisäys 2 :ään Voimaantuloajankohta
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Rovaniemen kaupunki (1978283 1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi jäljempänä Kaupunki Redinor Oy (0919708 1) perustettavan
LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja.
1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Tekninen lautakunta vastaa kaupungin rakennusomaisuuden suunnittelusta, rakentamisesta, kunnossapidosta ja kehittämisestä; kaavoituksesta;
1) Helsingin kaupunki (jota edustaa kiinteistölautakunta, Y- tunnus ) seuraavien kiinteistöjen omistajana:
1(6) RASITESOPIMUS 1 Osapuolet 1) Helsingin kaupunki (jota edustaa kiinteistölautakunta, Y- tunnus 01256-6 ) seuraavien kiinteistöjen omistajana: a. Ohjeellinen tontti 27930/2, joka muodostuu kiinteistöstä
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 15.5.2017 Voimaantulo 1.6.2017 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...
KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 9.12.2008 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena
Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö
Hallintosääntö Kokous- ja palkkiosääntö 1 KOKOUS- JA PALKKIOSÄÄNTÖ Yhtymävaltuusto hyväksynyt 5.6.2013 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta
Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto,
Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö Salon kaupunginvaltuusto, 20.5.2013 83 698/01.02.01/2013 2(6) Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala 3 2 Kokouspalkkiot 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä St-1 Oy (Y-tunnus: 0201124-8)