PROFESSORILUENTO. Professori Riku Aantaa. Lääketieteellinen tiedekunta. Anestesiologia ja tehohoito
|
|
- Aino Nurminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PROFESSORILUENTO Professori Riku Aantaa Anestesiologia ja tehohoito Lääketieteellinen tiedekunta
2 Professori Riku Aantaa pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 18. marraskuuta 2015 klo 18 aiheesta Deksmedetomidiini, suomalainen alkuperäislääke. Kutsun kunnioittavasti luentoa kuulemaan yliopiston opettajat, työn tekijät ja opiskelijat sekä muut tieteen harjoittajat, ystävät ja suosijat. Pentti Huovinen Lääketieteellisen tiedekunnan dekaani
3 Rehtori on tehnyt päätöksen kutsumenettelyn aloittamisesta dosentti Riku Aantaan kutsumiseksi anestesiologian ja tehohoidon professorin osa-aikaiseen (30 %) tehtävään tiedekunnan johtokunnan esityksestä. Dekaani on päättänyt tehtävän tehtäväselosteesta Kutsuttavaksi ehdotetun kelpoisuudesta ja ansioista lausunnon antavina dekaanin nimeäminä asiantuntijoina toimivat professori Seppo Alahuhta (Oulu) ja professori Else Tønnesen (Århus). Dekaani teki tiedekunnan johtokunnalle perustellun esityksen dosentti Riku Aantaan ottamiseksi kutsusta anestesiologian ja tehohoidon professorin osaaikaiseen tehtävään toistaiseksi. Tiedekunnan johtokunta esitti dekaanin esityksen mukaisesti rehtorille, että dosentti Riku Aantaa otetaan kutsusta anestesiologian ja tehohoidon professorin osa-aikaiseen tehtävään. Turun yliopiston rehtori otti dosentti Riku Aantaan anestesiologian ja tehohoidon professorin osa-aikaiseen (30 %) tehtävään lukien toistaiseksi.
4 Professori Aantaa on antanut elämänvaiheistaan ja toiminnastaan seuraavat tiedot: Riku Eero Aantaa. Olen syntynyt Turussa Vanhempani ovat työterveyslääkäri Seija Aantaa (o.s. Takkinen) ja korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Eero Aantaa. Puolisoni on arkkitehti (SAFA) Paula Aantaa (o.s. Toikka). Meillä on kolme aikuista lasta. Kirjoitin ylioppilaaksi Turun Suomalaisesta Yhteiskoulusta vuonna 1978 ja valmistuin lääketieteen lisensiaatiksi 1984 Turun yliopistossa. Lääketieteen tohtorin tutkinnon suoritin 1991 ja valmistuin anestesiologian erikoislääkäriksi 1992 Turun yliopistosta. Anestesiologian dosentiksi minut nimitettiin Turun yliopistoon vuonna Samana vuonna sain Suomen Lääkäriliiton myöntämän Lastenanestesiologian ja tehohoidon erityispätevyyden. Olen toiminut muutamaa lyhyttä jaksoa (mm. Joensuussa, Chilessä, Perussa ja Keniassa) lukuun ottamatta käytännössä koko lääkärin urani Turussa. Erikoistumisen jälkeen toimin noin kahden vuoden ajan lääkekehitystyössä OrionPharman tutkimuskeskuksessa. Palattuani töihin Tyksiin, toimin ensin viitisen vuotta erikoislääkärinä ja vuodesta 1999 olen ollut osastonylilääkäri. Toimipisteeni on ollut etupäässä lastenkirurgiaan ja tehohoitoon erikoistunut yksikkö sekä Toimenpide, teho- ja kivunhoidon palvelualueen hallinto. Toimin Suomen Anestesiologiyhdistyksen (SAY) varapuheenjohtajana vuosina ja puheenjohtajana vuosina Olin Pohjoismaisen anestesia- ja tehohoitoyhdistyksen (SSAI) hallituksessa vuosina Toimin parhaillaan toista kaksivuotiskautta Euroopan lastenanestesiologiyhdistyksen (ESPA) hallituksessa, missä olen koulutuskomitean puheenjohtaja. Edellisten lisäksi olen kuulunut Maailman laskimoanestesiayhdistyksen (World SIVA) hallitukseen vuosina Vuodesta 2005 toimin kuuden vuoden ajan pohjoismaisen anestesia- ja tehohoitoyhdistyksen (SSAI) lastenanestesiologian ja tehohoidon jatkokoulutusohjelman ohjausryhmän jäsenenä ja kouluttajana.
5 Tieteellisen tutkimustoimintani aloitin edesmenneen anestesiologian professori Jussi Kannon ja farmakologian professori Mika Scheininin innoittamana. Heidän ohjauksessaan tutustuin kliinisfarmakologiseen tutkimukseen ja ennen kaikkea autonomisen hermoston farmakologiaan. Olin onnekas, kun minulle tarjoutui tilaisuus olla mukana ryhmässä, joka annosteli vuonna 1988 uuden uutukaista deksmedetomidiinia ensimmäistä kertaa potilaille. Aihe vei mennessään kun ensin sain seurata ja sitten olla itse suunnittelemassa uuden lääkemolekyylin kehitysprojektia aina sen kansainväliseen rekisteröintiin ja käyttöaiheen patentointiin saakka. Niinpä suurin osa tieteellisestä tutkimustoiminnastani on keskittynyt deksmedetomidiini-molekyylin vaikutusten dokumentoimiseen erilaisissa tilanteissa, vaikka sittemmin olen saanut olla mukana tutkimassa myös lähes kaikkia edustamani erikoisalan osaalueita: anestesiaa ja puudutuksia, anestesiamekanismeja, kivun hoitoa, tehohoidon eri osa-alueita kuten ravitsemusta, lääkeaineiden vaikutusta aineenvaihduntaan ja tehohoitopotilaan rauhoittamista ja kivun hoitoa sekä niihin liittyvää hoitotyötä. Tieteellisiä kansainvälisiä vertaisarvioituja julkaisuja minulla on noin 70, erilaisia oppikirjan lukuja ja yleiskatsauksia niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä julkaisuissa noin 30. Väitöskirjoja olen ohjannut seitsemän ja neljä on työn alla. Olen toiminut väitöskirjatyön esitarkastajana viidesti, vastaväittäjänä kolmasti ja arvioinut viisi dosentuuria. Jäljelle jäävän vapaa-aikani jaan kulttuurin ja ulkona liikkumisen (marjastaen ja sienestäen, Lapissa vaeltaen, meloen, purjehtien, retkiluistellen ja umpihankilasketellen) kesken.
PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto
PROFESSORILUENTO Professori Päivi Rautava Ehkäisevä terveydenhuolto Lääketieteellinen tiedekunta 4.5.2016 Professori Päivi Rautava pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 4. toukokuuta
PROFESSORILUENTO. Professori Ilkka Helenius. Lääketieteellinen tiedekunta. Lasten ortopedia ja traumatologia
PROFESSORILUENTO Professori Ilkka Helenius Lasten ortopedia ja traumatologia Lääketieteellinen tiedekunta 28.9.2016 Professori Ilkka Helenius pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa
PROFESSORILUENTO. Professori Markus Juonala. Lääketieteellinen tiedekunta. Sisätautioppi
PROFESSORILUENTO Professori Markus Juonala Sisätautioppi Lääketieteellinen tiedekunta 23.9.2015 Professori Markus Juonala pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 23. syyskuuta 2015
PROFESSORILUENTO. Professori Seppo Soinila. Lääketieteellinen tiedekunta. Neurologia
PROFESSORILUENTO Professori Seppo Soinila Neurologia Lääketieteellinen tiedekunta 23.9.2015 Professori Seppo Soinila pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 23. syyskuuta 2015 klo
PROFESSORILUENTO. Professori Risto Kaaja. Lääketieteellinen tiedekunta. Sisätautioppi
PROFESSORILUENTO Professori Risto Kaaja Sisätautioppi Lääketieteellinen tiedekunta 18.11.2015 Professori Risto Kaaja pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 18. marraskuuta 2015
PROFESSORILUENTO. Professori André Sourander. Lääketieteellinen tiedekunta. Lastenpsykiatria
PROFESSORILUENTO Professori André Sourander Lastenpsykiatria Lääketieteellinen tiedekunta 16.4.2014 Professori André Sourander pitää professoriluentonsa Turun akatemiatalon juhlasalissa 16. huhtikuuta
PROFESSORILUENTO. Professori Seppo Mattila. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Tähtitiede
PROFESSORILUENTO Professori Seppo Mattila Tähtitiede Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 28.9.2016 Professori Seppo Mattila pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 28. syyskuuta
PROFESSORILUENTO. Professori Tuula Putus. Lääketieteellinen tiedekunta. Työterveyshuolto ja ympäristölääketiede
PROFESSORILUENTO Professori Tuula Putus Työterveyshuolto ja ympäristölääketiede Lääketieteellinen tiedekunta 18.11.2015 Professori Tuula Putus pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa
PROFESSORILUENTO. Professori Olli J. Heinonen. Lääketieteellinen tiedekunta. Terveysliikunta
PROFESSORILUENTO Professori Olli J. Heinonen Terveysliikunta Lääketieteellinen tiedekunta 19.11.2014 Professori Olli J. Heinonen pitää professoriluentonsa Medisiinan Osmo Järvi -salissa 19. marraskuuta
PROFESSORILUENTO. Professori Johanna Niemi. Oikeustieteellinen tiedekunta. Prosessioikeus
PROFESSORILUENTO Professori Johanna Niemi Prosessioikeus Oikeustieteellinen tiedekunta 16.4.2014 Professori Johanna Niemi pitää professoriluentonsa Turun akatemiatalon juhlasalissa 16. huhtikuuta 2014
PROFESSORILUENTO. Professori Minna Laakso. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Logopedia
PROFESSORILUENTO Professori Minna Laakso Logopedia Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 4.5.2016 Professori Minna Laakso pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 4. toukokuuta 2016
PROFESSORILUENTO. Professori Riitta Parkkola. Lääketieteellinen tiedekunta. Radiologia
PROFESSORILUENTO Professori Riitta Parkkola Radiologia Lääketieteellinen tiedekunta 29.4.2015 Professori Riitta Parkkola pitää professoriluentonsa Medisiinan Osmo Järvi -salissa 29. huhtikuuta 2015 klo
PROFESSORILUENTO. Professori Harri Niinikoski. Lääketieteellinen tiedekunta. Lääketieteellinen ravitsemusoppi
PROFESSORILUENTO Professori Harri Niinikoski Lääketieteellinen ravitsemusoppi Lääketieteellinen tiedekunta 18.3.2015 Professori Harri Niinikoski pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa
LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA
Kutsu LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA Kutsu Ohjelma kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät lääketieteellisen tiedekunnan Leena Palotie -salissa, Aapistie
PROFESSORILUENTO. Professori Jaana Tähtinen. Turun kauppakorkeakoulu. Markkinointi
PROFESSORILUENTO Professori Jaana Tähtinen Markkinointi Turun kauppakorkeakoulu 23.3.2016 Professori Jaana Tähtinen pitää professoriluentonsa Porin yliopistokeskuksen auditoriossa 125 23. maaliskuuta 2016
PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia
PROFESSORILUENTO Professori Leila Koivunen Yleinen historia Humanistinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Leila Koivunen pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta
PROFESSORILUENTO. Professori Heini-Marja Järvinen. Kasvatustieteiden tiedekunta. Vieraiden kielten didaktiikka
PROFESSORILUENTO Professori Heini-Marja Järvinen Vieraiden kielten didaktiikka Kasvatustieteiden tiedekunta 30.9.2015 Professori Heini-Marja Järvinen pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela
PROFESSORILUENTO. Professori Lauri Paltemaa. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Itä-Aasian nykyhistoria ja politiikka
PROFESSORILUENTO Professori Lauri Paltemaa Itä-Aasian nykyhistoria ja politiikka Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 18.3.2015 Professori Lauri Paltemaa pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela
PROFESSORILUENTO. Professori Liisa Lehtonen. Lääketieteellinen tiedekunta. Lastentautioppi
PROFESSORILUENTO Professori Liisa Lehtonen Lastentautioppi Lääketieteellinen tiedekunta 19.11.2014 Professori Liisa Lehtonen pitää professoriluentonsa Medisiinan Osmo Järvi -salissa 19. marraskuuta 2014
PROFESSORILUENTO. Professori Petteri Alho. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Hydrogeografia ja kaukokartoitus
PROFESSORILUENTO Professori Petteri Alho Hydrogeografia ja kaukokartoitus Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Petteri Alho pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa,
PROFESSORILUENTO. Professori Merja Anis. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Sosiaalityö
PROFESSORILUENTO Professori Merja Anis Sosiaalityö Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Merja Anis pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta
PROFESSORILUENTO. Professori Vesa Vares. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Poliittinen historia
PROFESSORILUENTO Professori Vesa Vares Poliittinen historia Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 23.9.2015 Professori Vesa Vares pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 23. syyskuuta
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA
Kutsu KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kutsu kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät Linnanmaalla Yliopistokatu 9 (KTK122), 10. toukokuuta 2016 klo 12.15 alkaen.
LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA
Kutsu LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA Kutsu Ohjelma kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät lääketieteellisen tiedekunnan Leena Palotie -salissa, Aapistie
Lataa Anestesiologian ja tehohoidon perusteet. Lataa
Lataa Anestesiologian ja tehohoidon perusteet Lataa ISBN: 9789516565425 Sivumäärä: 190 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.30 Mb Kirja sisältää tärkeimmät anestesiaan sekä teho-, ensi- ja kivun hoitoon liittyvät
Kutsu. Professoriluennot torstaina 4.12.2014 LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA
Kutsu Professoriluennot torstaina 4.12.2014 LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA Kutsu kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät lääketieteellisen tiedekunnan Leena
1/ (17) esityslista Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto. Aika , 14:15. Osallistujat
1/2019 1 (17) Aika, 14:15 Paikka MD300 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Pihlajamäki Jussi dekaani, puheenjohtaja Forsberg Markus professori, jäsen Ketolainen Jarkko professori, varajäsen Vehviläinen-Julkunen
PROFESSORILUENTO. Professori Elina Mainela-Arnold. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Logopedia
PROFESSORILUENTO Professori Elina Mainela-Arnold Logopedia Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 28.9.2016 Professori Elina Mainela-Arnold pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 28.
PROFESSORILUENTO. Professori Tuomas Mylly. Oikeustieteellinen tiedekunta. Eurooppalainen talousoikeus
PROFESSORILUENTO Professori Tuomas Mylly Eurooppalainen talousoikeus Oikeustieteellinen tiedekunta 4.2.2015 Professori Tuomas Mylly pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 4. helmikuuta
Miten kannattaa palvelut kerätä, kun tavoitteena on valmistua akuuttilääketieteen erikoislääkäriksi TYKS ERVA alueelta
1 Miten kannattaa palvelut kerätä, kun tavoitteena on valmistua akuuttilääketieteen erikoislääkäriksi TYKS ERVA alueelta Akuuttilääketiede hyväksyttiin omaksi erikoisalakseen 1.1 2013 ja samasta päivästä
KORVA-, NENÄ- JA KURKKUTAUTIOPIN PROFESSORIN TEHTÄVÄ
Dekaanin päätös 1 (5) TEHTÄVÄSELOSTE KORVA-, NENÄ- JA KURKKUTAUTIOPIN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittaminen Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa on haettavana korva-, nenä- ja
Kutsu käännöstieteen professori Kaisa Koskisen juhlaluennolle 7. päivänä joulukuuta 2016 kello 13
Kutsu käännöstieteen professori Kaisa Koskisen juhlaluennolle 7. päivänä joulukuuta 2016 kello 13 Professori Kaisa Koskinen pitää juhlaluennon keskiviikkona 7. joulukuuta 2016 kello 13 aiheesta Translatorinen
Suomen anestesiasairaanhoitajat ry. ( koonnut Jari Simonen 1996): Anestesiologisesta sairaanhoi - dosta perioperatiiviseen hoitotyöhön
ANESTESIAKURSSI 2014 6.3.2014 Mitä Anestesiakurssi on antanut anestesiasairaanhoitajille Kaija Viinamäki,Oh (eläkk) TYKS ANESTESIASAIRAANHOIDON HISTORIAA -tärkeimpiä tapahtumia koottu kirjoista: A.R. Klossner:
PROFESSORILUENTO. Professori Markku Wilenius. Turun kauppakorkeakoulu. Tulevaisuudentutkimus
PROFESSORILUENTO Professori Markku Wilenius Tulevaisuudentutkimus Turun kauppakorkeakoulu 18.3.2015 Professori Markku Wilenius pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 18. maaliskuuta
URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Hyväksytty kasvatustieteiden johtokunnan kokouksessa 3.12.2014 Tekniset korjaukset 20.1.2017 URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Tampereen yliopistossa on tavoitteena
Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149
Asialista 3A/2014 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 12.3.2014 klo 9.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Jäsenet
Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous
Pöytäkirja 11A/2018 1 (6) Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous Aika keskiviikko 12.12.2018 klo 9.15 9.40 Paikka Valmistelija Publicum, seminaarihuone 169, 1. krs Minna Domander, palvelupäällikkö
HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA
HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA TAUSTAA JA VALMISTELUTYÖTÄ KOULUTUKSEN ALOITTAMISEKSI Kansainvälinen yhteistyö Ulkomailta
Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149
Asialista 3A/2015 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 11.3.2015 klo 9.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Jäsenet
Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149
Pöytäkirja 6A/2011 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 1.6.2011 klo 9.15 10.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö
PROFESSORILUENTO. Professori Hannele Seeck. Turun kauppakorkeakoulu. Johtaminen ja organisointi
PROFESSORILUENTO Professori Hannele Seeck Johtaminen ja organisointi Turun kauppakorkeakoulu 23.3.2016 Professori Hannele Seeck pitää professoriluentonsa Porin yliopistokeskuksen auditoriossa 125 23. maaliskuuta
Rehtorin asettama tenure track ryhmä asettaa yleiset tavoitteet kullekin vakinaistamispolun vaiheelle.
1 (5) VAKINAISTAMISPOLKU JA ARVIOINTIMENETTELY YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Vakinaistamispolkua koskevat ohjeet Rehtori on antanut vakinaistamispolkua koskevan menettelyohjeen 6.2.2013. Tämä ohje
Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149
Pöytäkirja 6A/2016 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 15.6.2016 klo 9.15 10.30 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö
Sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä Hallintopäällikkö Matti Pylvänäinen, ,
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 9/2013 Kokous: Keskiviikko 16.10.2013 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 5 (FL226) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen
Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149
Pöytäkirja 12A/2012 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 12.12.2012 klo 9.15 9.30 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö
OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / A 18/ FT Juha Ridanpään dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys
OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2010 Akateeminen arviointiryhmä Kokous 28.5.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 17 A 18 A 17/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 18/2010 2 FT Juha Ridanpään dosentuuriasia;
Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149. Kokouskutsu on lähetetty
Pöytäkirja 3A/2015 1 (6) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 11.3.2015 klo 9.15 9.40 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö
LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne
LT /FT tutkinto Tutkinnon rakenne Lääketieteellisessä tiedekunnassa voi suorittaa seuraavat jatkotutkinnot: lääketieteen tohtori (LT) filosofian tohtori (FT) ja filosofian lisensiaatti (FL) (lääketieteellisen
Väitöskirjan esitarkastuksesta tohtorin tutkintoon
Väitöskirjan esitarkastuksesta tohtorin tutkintoon 1. Esitarkastajien määrääminen Ohjaaja tekee esityksen tiedekunnalle / oppiaineen vastuuhenkilölle väitöskirjatyön esitarkastajista ja vastaväittäjästä.
2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 7/2017 Kokous: Keskiviikko 23.8.2017 klo 9.00 Paikka YN330 Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen varajäsen: Läsnä:
Asialista 1A/ (6) Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149
Asialista 1A/2012 1 (6) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 18.1.2012 klo 9.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Jäsenet
Koulutusohjelman vastuuhenkilö ja kuulustelija: professori Jouko Jalonen
SYDÄNANESTESIAN LISÄKOULUTUSOHJELMA Koulutusohjelman vastuuhenkilö ja kuulustelija: professori Jouko Jalonen Sydänanestesian yliopistollinen lisäkoulutusohjelma korvaa tähänastisen Suomen Lääkäriliiton
FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15
OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/19.02.2002 FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15 Hallintopäällikön
Yhteinen aamupäivä: biolääketiede, hammaslääketiede, lääketiede:
JOHDANTOPÄIVIEN OHJELMA Johdanto yliopisto-opiskeluun ja lääketieteeseen Aika: tiistai 8.8 maanantai 14.8.2017 Paikka: Osmo Järvi Sali; Medisiina Kiinamyllynkatu 10 Yhteinen aamupäivä: biolääketiede, hammaslääketiede,
Päivitetty TDKN E 2 a
Päivitetty 12.5.2015 TDKN E 2 a HELSINGIN YLIOPISTON SYDÄNANESTESIAN LISÄKOULUTUSOHJELMA TAUSTA Anestesiologia on yksi niistä spesialiteeteista, joilla ei ole ollut ns. suppeita erikoisaloja. Käytännössä
1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät
Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Hallitus 25.1.2012 Päivitysvastuu: hallintojohtaja OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRYTOINTISÄÄNTÖ 1 luku Tehtävät 1 Professorin tehtävät Professorin tehtävistä
Professorin rekrytointiprosessi Sibelius-Akatemiassa
Professorin rekrytointiprosessi Sibelius-Akatemiassa 1 Soveltamisala Tätä prosessikuvausta sovelletaan silloin, kun henkilö palkataan toistaiseksi voimassa olevaan tai vähintään kahden vuoden pituiseen
2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 10/2015 Kokous: Keskiviikko 28.10.2015 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 4 (FL227) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen
TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi
Tiedekuntaneuvosto 7/11 27.9.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 15/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 16/11 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 17/11 3 Teknillisen tiedekunnan
OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / A 30/ FT Jyrki Mannisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus
OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 1.11.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 29 A 30 A 29/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 30/2010 2 FT Jyrki
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 6/ (35)
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 6/2018 1 (35) 20.06.2018 Terveystieteiden tiedekunnan Aika 20.06.2018, 14:15-15:40 Paikka ME201 Osallistujat Pöytäkirjan vakuudeksi Nimi Tehtävä Läsnäolo Pihlajamäki Jussi
Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.
OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2007 Aika Tiistaina 22.5.2007 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Opintoasiainpäällikön
Tutkimus ja opetus sotessa
Tutkimus ja opetus sotessa Palvelualuejohtaja, tutkimusjohtaja Esko Vanninen 12.5.2017 1 Tutkimus ja opetus on keskeinen osa KYSin toimintaa Perustuu terveydenhuoltolakiin ja valtion suoraan rahoitukseen
2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen.
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 4/2017 Kokous: Keskiviikko 26.4.2017 klo 9.00 Paikka YN330 Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen varajäsen: Läsnä:
Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149
Pöytäkirja 11B/2015 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 16.12.2015 klo 9.15 9.55 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Hanna Erola, opintopäällikkö Läsnä
LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2009, ASIALISTA
Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 3/2009, 18.3.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. KTT Janne Järvisen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimenpiteet 4. FT
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ (13)
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2018 1 (13) 21.03.2018 Terveystieteiden tiedekunnan Aika 21.03.2018, 14:15-14:40 Paikka MD300 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Pihlajamäki Jussi dekaani, puheenjohtaja
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 7/2014 1 (<SM>)
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 7/2014 1 () 26.08.2014 tiedekunnan Aika 26.08.2014, 14:15-15:55 Paikka CA 2053 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Soininen Hilkka dekaani, puheenjohtaja 1-18, 20-22
Paikka Uno Harva -sali, Assistentinkatu 7, 4. krs, huone 499
Pöytäkirja 6A/2015 1 (5) Johtokunnan kokous Aika maanantai 15.6.2015 klo 9.15 9.50 Paikka Uno Harva -sali, Assistentinkatu 7, 4. krs, huone 499 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Läsnä Henri
Seppo Vainio, professori (poissa) Ari-Pekka Kvist, laboratorioinsinööri (poissa) Ritva Heljasvaara, yliopistotutkija (poissa) Anna Laitakari, fil.
BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILAAKETIETEEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS Aika 6.2.2014 kello 13:00 15:15 Paikka Kokoushuone LIOIA, Kontinkangas (Aapistie 7) Tiedekuntaneuvoston
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 8/ (16)
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 8/2018 1 (16) 19.09.2018 Terveystieteiden tiedekunnan Aika 19.09.2018, 14:15-14:50 Paikka Me201 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Pihlajamäki Jussi dekaani, puheenjohtaja
Lastenpsykiatrian professorin/apulaisprofessorin (tenure track) osa-aikainen (50%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste
Lastenpsykiatrian professorin/apulaisprofessorin (tenure track) osa-aikainen (50%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on hyväksynyt selosteen 19.9.2018 tiedekuntaneuvostoa
AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 8/2011
LU ONNONTI ETEELLI NEN TI EDEKU NTA AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 8/2011 Aika Paikka maanantaina 13.6.2011 klo 9.15 alkaen Tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön esittelylistan
Tarvittaessa professori antaa opetusta myös tiedekunnan muussa jatko- ja täydennyskoulutuksen
Dekaanin päätös 1 (5) TEHTÄVÄSELOSTE KIRURGIAN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittaminen Turun yliopiston Lääketieteellisessä tiedekunnassa Kliinisessä laitoksessa on haettavana kirurgian professorin
Lääkärien palkkataso. Lääkärien palkkataso ja -hajonta eri sektoreilla ja tehtävissä.
Lääkärien palkkataso Lääkärien palkkataso ja -hajonta eri sektoreilla ja tehtävissä. Käytettävät käsitteet ja aineistot Kokoaikaisesti työskentelevien lääkärien säännöllisen työajan ansiot. Jakaumakuviossa
2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi dekaani ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen.
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2013 Kokous: Keskiviikko 23.1.2013 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 4 (FL227) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen
SUOMEN ANESTESIOLOGIYHDISTYS R.Y:N SÄÄNNÖT
LIITE 8 1 SUOMEN ANESTESIOLOGIYHDISTYS THE FINNISH SOCIETY OF ANAESTHESIOLOGISTS HELSINKI SUOMEN ANESTESIOLOGIYHDISTYS R.Y:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Anestesiologiyhdistys
2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 5/2015 Kokous: Keskiviikko 22.4.2015 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 5 (FL227) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen
Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin:
KYSELY YLIOPISTOILLE JULKAISUFOORUMI-LUOKITUKSEN KÄYTÖSTÄ Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: Hyvät tutkimuksesta vastaavat rehtorit, Tieteellisten
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ (32)
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/2017 1 (32) 31.05.2017 Aika 31.05.2017, 14:15-15:30 Paikka ME201 Osallistujat Pöytäkirjan vakuudeksi Nimi Tehtävä Läsnäolo Soininen Hilkka dekaani, puheenjohtaja 1-2,
OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2010
OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 15.12.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 34 A 34/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus PÖYTÄKIRJA OULUN YLIOPISTO
AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 7/2011
LU ONNONTI ETEELLI NEN TI EDEKU NTA AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 7/2011 Aika Paikka perjantaina 27.5.2011 klo 9.15 alkaen Tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön esittelylistan
OULUN YLIOPISTO UN IVERSITY of OULU
23.5.20 13 UN IVERSITY of OULU HUMANISTISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai 23.5.20 13, kello 12.15-14.00 Paikka Snellmania kokoushuone YY3O 1 Tiedekuntaneuvoston jäsenet Muut Timo
Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.
OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/004 Aika Tiistaina 16.3.004 klo 1.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 8/ (12)
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 8/2017 1 (12) 20.09.2017 Terveystieteiden tiedekunnan Aika 20.09.2017, 14:15-14:30 Paikka Ca3036 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Soininen Hilkka dekaani, puheenjohtaja
Kokous: Aika: klo PÖYTÄKIRJA Paikka: L314 N:o 7
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Liikuntatieteellinen tiedekunta TIEDEKUNTANEUVOSTO Kokous: Aika: 22.8.2017 klo 14.15 PÖYTÄKIRJA Paikka: L314 N:o 7 Jäsenet: Läsnä Osallistui Professori Lasse Kannas Professori Pilvikki
TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2012
LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2012 Aika Paikka tiistaina 31.1.2012 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön
OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2010
OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 7.5.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 16 A 16/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus PÖYTÄKIRJA OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA
Johtokunnan kokous 6 A/2014
Pöytäkirja 6 A/2014 1 (5) Johtokunnan kokous 6 A/2014 Aika tiistai klo 10.20 11.30 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Fager, Mia, hallintopäällikkö Mähönen, Jukka, dekaani Jäsenet
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 9/ (19)
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 9/2017 1 (19) 25.10.2017 Terveystieteiden tiedekunnan Aika 25.10.2017, 14:15-15:05 Paikka ME201 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Soininen Hilkka dekaani, puheenjohtaja
Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149
Pöytäkirja 5A/2016 1 (7) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 18.5.2016 klo 9.15 11.50 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö
Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149
Pöytäkirja 4A/2017 1 (7) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 15.3.2017 klo 9.15 9.45 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö
Keskiviikko
Suomen Anestesiologiyhdistyksen () ohjelma ja yhteiskokouksen ohjelma Keskiviikko 13.11.2019 YHTEISKOKOUS, ja SKY Luentosali 101, Siipi 1.krs Ohjelma julkaistaan myöhemmin Suomen Anestesiologiyhdistys
Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149
Pöytäkirja 7B/2016 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 24.8.2016 klo 9.15 9.40 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Hanna Erola, opintopäällikkö Jäsenet
TILASTOTIETEEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ
Dekaanin päätös 1 (5) Tehtäväseloste TILASTOTIETEEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittaminen Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa on haettavana tilastotieteen professorin tehtävä.
Asialista 10A/ (6) Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149
Asialista 10A/2011 1 (6) Johtokunnan kokous Aika tiistai 25.10.2011 klo 9.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Jäsenet
Samuli Saarni - Sidonnaisuudet
Samuli Saarni - Sidonnaisuudet LT, FT, VTM, psykiatrian ja terveydenhuollon erikoislääkäri, psykoterapeutti, terveydenhuollon etiikan ja sosiaalipsykiatrian dosentti Konsultti ja työnohjaaja, osakas: Fraxinus
Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika.
Dekaanin päätös 1 (6) Tehtäväseloste ELINTARVIKEKEMIAN PROFESSORI Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa on haettavana Elintarvikekemian professorin
TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ
Tehtäväseloste 1 (8) TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun kauppakorkeakoulun taloustieteen
Turun yliopisto University of Turku
Dekaanin paatos 22.11.2016 1 (5) Dnro 40/140/2016 TEHTAVASELOSTE SYNNYTYS- JA NAISTENTAUTIOPIN PROFESSORIN TE HT AV A Tehtava ja sen sijoittaminen Turun yliopiston laaketieteellisessa tiedekunnassa on