HÄIKÄISTYTKÖ VÄRIVALO- TEHOSTA?
|
|
- Markus Nurmi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EPSONIN WHITE PAPER -RAPORTTI OPAS VÄRIVALOTEHOON HÄIKÄISTYTKÖ VÄRIVALO- TEHOSTA?
2 2 Värivalotehon (CLO) merkitys digitaalisia projektoreita arvioitaessa ja vertailtaessa Siitä ei ole kovinkaan kauan, kun opettajat, luennoitsijat ja kaikki muut, joiden työhön kuuluu esitysten pitäminen, pitivät piirtoheitintä tärkeänä työkaluna. Se oli kuitenkin kaukana ihanteellisesta työvälineestä ja harvoin kannettava. Tosin käsin piirrettyjä, enimmäkseen mustavalkoisia kalvoja käytettäessä piirtoheitin hoiti jotakuinkin tehtävänsä. Lisäksi niiden ostaminen oli helppoa ja oikea tuote oli mahdollista valita pelkästään kirkkauden tai valkoisen valon tehon perusteella. Piirtoheittimen päivät ovat kuitenkin onneksi menneisyydessä, ja sen on korvannut vastaava digitaalinen laite, joka on yhteydessä, nykyään yleensä langattomasti, pöytätietokoneeseen tai kannettavaan tietokoneeseen. Tällainen kehitys tuo kuitenkin mukanaan uusia haasteita, varsinkin nykyään tarjolla olevien monien erilaisten projektorien erottamisen osalta. Päähaasteena on, että tänä multimediaesitysten, HD-videoiden ja animaatioiden aikana yksinkertainen valkoisen valon kirkkaus (ilmoitetaan yleensä lumeneina) ei sellaisenaan ole enää paras ostopäätöksen peruste. Monivärisessä maailmassa värikirkkaus onkin yhtä tärkeää ellei tärkeämpää. Johtavan AV-alaan keskittyvän markkinatutkimusyhtiön TFCinfon 1 äskettäin Epsonille tekemän kyselyn mukaan yritys- ja opetusprojektorien ostajien näyttämästä sisällöstä 86 prosenttia on värillistä. Projector Brand Customer Perception and Preference -tutkimus paljasti myös, että 40 prosenttia tästä ryhmästä näyttää vain värillistä sisältöä. Tämän lisäksi tutkimuksessa kyseltiin myös ostokäyttäytymistä projektorien osalta koko kanavan kattavassa suuremmassa yleisössä. Tämä kirjava ryhmä oli samaa mieltä monista asioista, etenkin siitä, että kuvanlaatu on tärkein tekijä projektoria valittaessa (keskimäärin 89 prosenttia oli joko samaa mieltä tai vahvasti samaa mieltä). Lisäksi 99 prosenttia koko ryhmästä oli samaa mieltä tai vahvasti samaa mieltä siitä, että väri on tärkeä osa kuvanlaatua. Tämän tutkimuksen sekä vuonna 2012 käyttöön otetun värivalotehon (CLO) mittaamisen standardin kehityksen johdosta alalla tunnustetaan nykyään värivalotehon tärkeys ja sen vaikutus kuvanlaatuun. Tämän vuoksi tässä raportissa tarkastellaan tarkemmin värivalotehoa sekä selitetään, miksi se on tärkeää, miten se mitataan ja miksi sillä on merkitystä. Projektorin kirkkauden mittaaminen vanhanaikainen tapa Projektorin kirkkaus on perinteisesti mitattu American National Standards Instituten (ANSI) kehittämällä testimetodologialla, ja tästä syystä valoteho ilmoitetaan joskus ANSI-lumeneina. Lumenit valkoisen mittaaminen Lumen mittaa lähteen, kuten digitaalisen projektorin, lähettämän valon kokonaismäärää eli käytännössä sen kirkkautta. Absoluuttisena mittana se on aika merkityksetön useimmille ihmisille, mutta kirkkauden vertailussa lumenarvo on hyvä lähtökohta. Tässä on muutamia vertailuarvoja: Kotona käytettävä 100 watin lamppu lähettää vähintään lumenia. Auringonvalon voimakkuus aurinkoisena päivänä on lumenia neliömetriä kohti. Hyvin valaistun toimiston valaistustaso on 400 lumenia neliömetriä kohti luvulla kehitetty ANSI-testi alkaa projektorin kontrastin kalibroinnilla. Sitten projektorin kirkkaus mitataan täydellä valkoisella kentällä yhdeksässä eri sijainnissa valkokankaalla ja lukemien keskiarvo lasketaan. Keskiarvo kerrotaan sitten valkokankaan pinta-alalla, mikä antaa projektorin kirkkauden ANSI-lumeneina. Kun on valittava yleisön kokoon ja käyttöympäristöönsä soveltuva projektori, näiden lumen-kirkkauslukujen katsotaan olevan hyvin tarkkoja ja niitä pidetään tärkeänä työkaluna. Miksi kirkkaus on tärkeää? Tärkeintä on saada tarkka, selkeä kuva ottaen huomioon ympäristön valotasot. Otetaan esimerkiksi kuluttajien kotikäyttöön hankkimat projektorit. Näitä käytetään enimmäkseen niin, että muutama ihminen katsoo elokuvia ja TV:tä pienessä, helposti pimennettävässä huoneessa, jolloin lumenia riittää erittäin hyvin. PowerPoint-esityksiä pitävät yrityskäyttäjät tarvitsevat yleensä enemmän kirkkautta, etenkin tilapäisiin esityksiin toimistoissa, joita ei voi kokonaan pimentää. Tällaisissa tilanteissa tarvitaan vähintään lumenia, ja suuremmille yleisöille tarkoitettuihin isoihin tiloihin asennetut projektorit voivat vaatia noin lumenia tai enemmän. 1
3 3 Valkoinen ei ole aina oikein Vaikka lumenien määrä kertoo, kuinka kirkas projektori on näyttäessään valkoista valoa, se ei valitettavasti mittaa värivalotehon kirkkautta. Värien muodostamiseen käytettävän tekniikan (tätä käsitellään kohta tarkemmin) mukaan värien kirkkaus voi usein olla paljon pienempi kuin valkoisen valon kirkkaus, mikä saa koko kuvan näyttämään himmeämmältä. Himmeämpi kuva puolestaan vaikeuttaa esitysten näkemistä sekä pimennetyissä ympäristöissä että ympäristöissä, joissa taustavaloa on paljon. Tämä on selkeästi kaukana ihannetilanteesta ja heikentää esityksen sisältöä ja vaikutusta. Tämä puolestaan saa projektorien ostajat etsimään malleja, joissa on tarvittavaa enemmän lumeneita, parempien värikuvien saamiseksi. Miksi RGB? Tietokoneen näyttöjen ja digitaalisten projektorien muodostama laaja väripaletti muodostuu vain kolmesta osaväristä punaisesta, vihreästä ja sinisestä joita sekoitetaan eri suhteissa ja eri voimakkuuksina silmän hämäämiseksi. Yksinkertaisin tapa mitata värikirkkaus on siis kunkin osavärin kirkkauden testaaminen. Keltainen Punainen Magenta Vihreä Syaani Sininen Vasemmanpuoleisen projektorin (2 700 lumenia) värivaloteho on pieni (700 lumenia), kun taas oikeanpuoleisen projektorin värillisen ja valkoisen valon teho on sama (kumpikin lumenia). Värivaloteho on siis valkoisen valon tehon ohella tärkeä kuvanlaadun indikaattori. TFCinfo-kysely painotti tätä, sillä kuvanlaatu ja sen jälkeen kirkkaus ovat tärkeimmät ostokriteerit. Kuitenkin vain viidesosa (21 prosenttia) kyselyyn osallistuneista ostajista ymmärsi, että useimmat toimittajat julkaisivat vain valkoisen valon kirkkauslukemat, kun taas loput uskoivat, että annetut lumenlukemat sisälsivät automaattisesti värin. Kiinnostavaa kyllä, kun TFCinfo-tutkimuksen osallistujilta kysyttiin, vaikuttaisiko värikirkkaustietojen saatavuus ostopäätöksiin, useimmat (91 prosenttia) sanoivat kyllä. Itse asiassa tämä ominaisuus on niin tärkeä, että useimmat ostajat maksaisivat keskimäärin 19 prosenttia enemmän kirkkaammista väreistä. Nämä luvut kertovat siitä, että projektorivalmistajien tulisi mitata ja julkaista tuotteidensa värikirkkaustiedot. Onneksi nykyään on jo käytössä standartoitu värivalotehon mittausprosessi, joka on suunniteltu projektorin ostajien avuksi. Projektorin kirkkauden mittaaminen uusi ja parempi tapa Värivaloteho voidaan nyt mitata julkistetun alan standardimetodologian avulla. Tämä toukokuussa 2012 julkistettu standardi määrittää punaisen, vihreän ja sinisen värin kirkkauden. Näitä perusvärejä tietokoneiden näytöt ja digitaaliset projektorit käyttävät kuvien muodostamiseen. Kirkkausmittauksilla on vähän arvoa, jollei niitä tehtäessä käytetä tätä standardimetodologiaa, sillä muuten mittauksia ei voida luotettavasti verrata. Värivalotehon mittausmetodologian on laatinut Society for Information Display (SID) 2, maailmanlaajuisesti tunnettu organisaatio, jonka noin näyttöalan ammattilaista työskentelee näyttö- ja projektioalan jäsenten kouluttamiseksi. 2
4 4 Koko Information Display Measurements Standard -asiakirja, joka sisältää CLO-testausmetodologian, on ladattavissa ilmaiseksi SID-sivustolta. Itse testissä värivaloteho mitataan periaatteessa lähes täsmälleen samalla tavalla kuin valkoisen valon teho. Kuitenkin sen sijaan, että mittauksia tehtäisiin valkoisten alueiden ruudukossa, käytetään pääväreistä (punainen, vihreä ja sininen) koostuvaa ruudukkoa. Kolmen osavärin takia käytetään kolmea eri ruudukkoa. Kirkkauden (valkoisen värin valotehon) mittauksessa tehdään yhdeksän mittausta ruudukon X:llä merkityissä kohdissa. Värivalotehon mittauksessa käytetään kolmea yhdeksänosaista ruudukkoa, jotka mittaavat kunkin päävärin kirkkautta. Vastaavasti myös mittausten määrä kasvaa. Vakiokirkkauden laskemiseen käytetyn yhdeksän mittauksen sijaan tehdään yhteensä 27 mittausta CLO-arvon saamiseksi. CLO-esimerkkikuvien lukemat lasketaan yhteen, minkä jälkeen niistä lasketaan keskiarvo, joka kerrotaan valkokankaan pintaalalla. Näin saadaan kokonaisvärikirkkauden taso, joka yhtenäisyyden vuoksi ilmoitetaan myös lumeneina. Epsonin kehittämä 3LCD-tekniikka otettiin käyttöön 1970-luvulla. Sitä markkinoi ja kehittää alaorganisaatio, joka on myös nimeltään 3LCD 4, ja se on lisensoitu suurelle määrälle muita valmistajia. Tämän johdosta Epsonin lisäksi noin 40 muuta valmistajaa tarjoaa 3LCD-projektoreita. Kuten DLP-tekniikassa, nämä projektorit kattavat kaikki tärkeimmät sovellukset kotiteatterista yritys- ja koulutuskäyttöön. Kuvien muodostamisessa nämä kaksi tekniikkaa toimivat hyvin eri tavoin, etenkin värin käsittelyn osalta. Nämä erot voivat vaikuttaa suuresti värikirkkauteen. Katsotaanpa tarkemmin kumpaakin tekniikkaa. Kuinka DLP toimii DLP-tekniikassa käytettävään sirua, jossa on heijastava pinta. Pinta koostuu jopa kahdesta miljoonasta pienestä kääntyvästä peilistä, jotka kukin vastaavat yhtä pikseliä. Projektorin lampun valo heijastuu DLP-sirun pinnan peileistä linssiä kohti. Peilit kääntyvät heijastamaan valon joko linssiä kohti, jolloin pikseli syttyy (ON), tai pois linssistä valon absorboijaan, jolloin pikseli sammuu (OFF). Tämä voi tapahtua tuhansia kertoja sekunnissa. Mitä tulee taajuuteen, useammin syttyneenä kuin sammuneena oleva peili muodostaa vaaleamman pikselin ja useammin sammuneena oleva peili muodostaa tummemman pikselin. Valkoisen valon tehon mittausruudukko (vasemmalla) ja värivalotehon mittausruudukot (oikealla). Todelliset arvot saattavat vaihdella, mutta ihannetapauksessa värivalotehon tulisi olla sama tai lähes sama kuin valkoisen valon teho lumeneina kirkkaiden, eloisien värien muodostamiseksi. Valitettavasti joidenkin tuotteiden värivalotehon arvon määrittäminen voi olla hankalaa, sillä jotkin toimittajat antavat vain valkoisen valon arvot. Joitakin oletuksia voi kuitenkin tehdä tietyssä projektorissa käytetyn kuvankäsittelytekniikan perusteella. Tästä on lisätietoja jäljempänä. Tekniikka voi aiheuttaa näkyvän eron Projektioobjektiivi (ON) Valon absorboija (OFF) Kuinka DLP-peilit toimivat DLP-tekniikka Valonlähde Yhtä tai kahta poikkeusta lukuun ottamatta 3 moderneissa digitaalisissa projektoreissa käytetään jompaakumpaa kahdesta päätekniikasta (DLP tai 3LCD). DLP (Digital Light Processing) käyttää sirutekniikkaa, jonka alunperin kehitti Texas Instruments mutta joka on nykyään laajalti lisensoitu ja jota käytetään koko toimialalla digitaalisissa projektoreissa ja muissa kuvankäsittelylaitteissa. DLP-projektoreita on saatavilla moniin eri tarkoituksiin kotiteatterikäytöstä yritys- ja luokkahuonekäyttöön sekä ammattimaiseen auditorioja elokuvateatterikäyttöön. DLP-siru on edistyksellinen valokytkin, joka koostuu jopa 2 miljoonasta kääntyvästä peilistä. Kutakin peiliä kääntämällä vastaava pikseli voidaan sytyttää tai sammuttaa. Yksisiruinen DLP-projektori edellyttää erillisen värikiekon tarvittavien RGB-värien muodostamiseen. Elokuvaprojektoreissa ja muissa kalliissa huippuluokan tuotteissa voidaan käyttää kolmea erillistä DLP-sirua, yhtä kullekin osavärille (punainen, vihreä, sininen). Jotta hinnat olisivat useimpien yritysten ulottuvilla, useimmissa DLP-tuotteissa on kuitenkin vain yksi siru, mikä edellyttää lisätekniikkaa värien käsittelyyn. 3 Saatavilla on myös muita vähemmän käytettyjä kuvankäsittelytekniikoita, kuten LCoS (Liquid Crystal on Silicon), mutta näiden värikirkkautta ei käsitellä tässä raportissa. 4
5 5 Useimmissa tapauksissa käytetty mekanismi on värikiekko, joka yleensä jakaantuu punaiseen, vihreään ja siniseen suodatinalueeseen 5 ja joka pyörii valon reitillä valonlähteen ja DLP-sirun välillä vaadittavien värielementtien lisäämiseksi. Optinen 3LCD-moottori sisältä Valkokangas Prisma Värinerottelupeilit DLP-siru (peilit) Projektio Linssi Punainen, vihreä ja sininen LCD Valonlähde Väriki ekko Optinen DLP-moottori sisältä Yksi ongelma pyörivän värikiekon käyttämisessä on, että yksisiruisessa DLP-projektorissa vain yhden värin voi projisoida kerrallaan, mutta pyörimisnopeuden vuoksi silmä luulee näkevänsä yhdistelmävärikuvia. Värikiekon nopeus on kriittistä. Jos kiekko on liian hidas, katsojat voivat nähdä niin sanottuja sateenkaariefektejä (hetkellisiä värivälähdyksiä). Tämä tosin tapahtuu yleensä liikkuvissa kuvissa eikä niinkään liikkumattomissa esityksissä. Kuinka 3LCD toimii Linssi Valonlähde Kuten nimi kertoo, 3LCD-projektoreissa käytetään kolmea erillistä LCD (Liquid Crystal Display) -paneelia, yhtä kullekin värikuvan osalle (punainen, vihreä, sininen). Kuten tietokoneen tai väritelevision LCD-näyttö, kukin paneeli koostuu miljoonista nestekiteistä. Paneelia voi ajatella sulkimena tai kaihtimena, jossa yksi nestekide kussakin paneelissa vastaa kutakin pikseliä projisoidussa kuvassa. Punainen, vihreä ja sininen valo loistavat kukin oman LCDpaneelinsa läpi. Sitten jokaisen paneelin kukin nestekide avautuu, sulkeutuu tai sulkeutuu osittain päästääkseen läpi eri valomääriä ja ohjaa näin sitä, kuinka paljon kutakin väriä tarvitaan vastaavassa pikselissä lopullisen kuvan muodostamiseen. Sateenkaariefekti ei ole ongelma 3LCD-projektoreissa, sillä kolmen LCD-väripaneelin tuotokset yhdistetään valkokankaalle projisoitavien yhdistelmävärikuvien luomiseksi. 3-siruinen LCD-tekniikka Peilit jakavat valon sen kolmeksi osaväriksi (RGB-värit). Kolme LCD-paneelia päästää sitten läpi täsmälleen vaadittavan valomäärän. Kolme värikuvaa yhdistetään prismalla, ja tulokseksi saadaan täysvärikuva. Täysvärikuva kulkee linssin läpi, ja se projisoidaan valkokankaalle. Miten tekniikka voi vaikuttaa värikirkkauteen Kun mitataan 3LCD-projektorin punaisen, vihreän ja sinisen osavärin valon kirkkaus, saadaan värivalotehon arvo. Tämä on sama kuin valkoisen valon teho. Kaikissa Epsonin projektoreissa esimerkiksi on samat lumenlukemat valkoiselle ja värilliselle valolle, niin kuin on muissakin Epsonin 3LCDtekniikkaan perustuvissa projektoreissa. Tämä ei ole yllättävää, sillä 3LCD toimii niin, että se muodostaa valkoista valoa yhdistämällä kolme osaväriä. Tavallisissa 1-siruisissa DLP-projektoreissa värivaloteho on tekniikan rajoitusten takia vain noin kolmannes valkoisen valon tehosta, joten ne tuottavat tummempia värejä kuin 5 Punaisen, vihreän ja sinisen suodattimen lisäksi värikiekot sisältävät muita segmenttejä, kuten valkoisen (kirkkaan) suodattimen, joita käytetään yleensä kirkkauden tehostamiseen.
6 6 3LCD-projektorit. Koska 3LCD-projektorin valkoisen ja värillisen valon teho on sama, siinä on kolme kertaa kirkkaammat värit 6 kuin vastaavassa DLP-projektorissa, jolla on sama ilmoitettu lumenarvo. Suurin osa yrityskäyttöön tarkoitetuista DLP-projektoreista ei voi saavuttaa samoja värikirkkaustasoja, koska niiden RGB-kuvan luomiseen käyttämässä värikiekossa on valkoinen segmentti kirkkauden lisäämiseksi. Tämän tuloksena värivaloteho jää paljon pienemmäksi kuin valkoisen valon teho usein vain kolmannekseen sen kirkkaudesta. Asioita monimutkaistaa myös se, että joissakin DLPprojektoreissa käytetään värikiekkoja, joissa on suodattimet muillekin väreille kuin pääväreille. Saatavilla on syaaneja, magentoja ja keltaisia suodattimia, jotka voivat parantaa värien laatua mutta vähentää kirkkautta edelleen. Tämä ei myöskään lisää värivalotehoa ollenkaan, sillä se ei edelleenkään vastaa valkoisen valon tehon kirkkaustasoa. Kolme kertaa yhtä kirkas 3LCD-projektorien CLO (värivaloteho) -arvot ovat yleensä samat kuin niiden valkoisen valon tehon arvot. Molempia mitataan lumeneina. Yksisiruisissa DLP-projektoreissa värivaloteho saattaa olla vain kolmannes valkoisen valon tehosta. 3LCD-projektorit tuottavat johdonmukaisesti jopa kolme kertaa kirkkaampia värejä samoilla lumentasoilla. Pelkkä valkoisen valon kirkkaus ei riitä todellisen kuvanlaadun mittaamiseen, kun taas värivaloteho (CLO) antaa projektorin ostajille tiedot, joita he tarvitsevat laitteiden tehokkaaseen vertailuun. Nämä tiedot ovat tähän saakka puuttuneet kaikilta paitsi johtavilta 3LCD-projektorien valmistajilta. Värikirkkaus määräytyy osittain projektorissa käytetyn kuvankäsittelytekniikan perusteella. Epsonin ensimmäisenä markkinoille tuoman 3LCD-tekniikan ansiosta valkoisen ja värillisen valon kirkkaustaso on sama. Useimpien yritysluokan projektorien yksisiruiset DLP-toteutukset jäävät usein kauas tästä tavoitteesta ja tuottavat vain kolmanneksen ilmoitetusta kirkkaudesta, kun on kyse värivalotehosta. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että valkoisen valon tehoa lisätään keinotehoisesti näissä tuotteissa. Laadukkaita kuvia vaativien ostajien olisi siis hyvä huomata, että 3LCD tuottaa kolme kertaa kirkkaammat värit kuin 1 sirun DLP-mallit, joilla on sama ilmoitettu lumenarvo. Toukokuussa 2012 julkistettu värivalotehon mittausstandardi antaa loppukäyttäjille luotettavia tietoja, joiden avulla voi verrata eri projektorien värikirkkaustasoja ja sen myötä kuvanlaatua. Johtavat valmistajat ennen kaikkea Epson (joka on käyttänyt standardia jo jonkin aikaa) ovat ottamassa CLOstandardia käyttöön ja antavat nykyisin projektorien teknisissä tiedoissa kaksi mittaustulosta, valkoisen valon kirkkauden (valkoisen valon tehon) ja värikirkkauden (värivalotehon). CLO-lukemien julkistaminen ei kuitenkaan ole läheskään yleismaailmallista, ja projektorin ostajien tulisi etsiä ja vaatia tätä tietoa. Optimaalisen visuaalisen kokemuksen saamiseksi ostajien tulisi lisäksi varmistaa, että jokaisen ostettavan projektorin värivaloteho on yhtä suuri kuin valkoisen valon teho. Yhteenveto värivaloteho on tärkeä kaikille projektorin ostajille Vaikka projektorin ostamisessa on huomioitava monta tekijää, kuten resoluutio, helppokäyttöisyys, kestävyys ja kuljetettavuus, kuvanlaatu ja kirkkaus ovat kuitenkin tärkeimpiä kriteerejä. Kirkkaat värit koetaan tärkeäksi kuvanlaadun tekijäksi, kun sisältö tulee yhä värikkäämmäksi ja markkinoilla ollaan valmiit tarkastelemaan väriä uudella tavalla. Lumeneina mitattava kirkkaus ei enää ole paras ominaisuus projektorien vertailuun, mutta alalla on vielä pitkä matka siihen, että ostajat tuntevat laajalti värivalon vaikutuksen kuvanlaatuun. 6 Verrattuna johtaviin yritys- ja opetuskäyttöön tarkoitettuihin 1-paneelisiin DLP-projektoreihin NPD:n antamien tietojen mukaan ajanjaksolla heinäkuusta 2011 kesäkuuhun Värien kirkkaus (värivaloteho) mitattu IDMS standardin mukaisesti. Värien kirkkaus vaihtelee käyttöolosuhteiden mukaan. Lisätietoja on osoitteessa Lisätietoja on osoitteessa: Liite Värivalotehon tietolähteet: Epsonin värivalotehosivusto: 3LCD-ryhmän opas värivalotehoon: 3LCD-sivusto: Society for Information Display (SID): Information Display Measurements Standard (IDMS) -asiakirjan ilmainen lataus:
Monikäyttöisiä projektoreita koko perheen iloksi
Lehdistötiedote Monikäyttöisiä projektoreita koko perheen iloksi Teräväpiirtoelokuvia kotona, upeita esityksiä työpaikalla 1. syyskuuta 2015 Epsonin uudet monikäyttöiset, helposti liikuteltavat projektorit
NELJÄ HELPPOA TAPAA PARANTAA LIIKETOIMINNAN YHTEISTYÖTÄ
NELJÄ HELPPOA TAPAA PARANTAA LIIKETOIMINNAN YHTEISTYÖTÄ Työskentele tehokkaammin yhdessä Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan
Linssin tekniset tiedot ja liitännät
Linssin tekniset tiedot ja liitännät Voit valita tilaan, sisältöön ja budjettiisi parhaiten sopivan linssin kuudesta eri vaihtoehdosta. Tämän sekä projektorin monien liitäntöjen ansiosta asennus on nopeaa
Värijärjestelmät. Väritulostuksen esittely. Tulostaminen. Värien käyttäminen. Paperinkäsittely. Huolto. Vianmääritys. Ylläpito.
Tällä tulostimella voidaan tulostaa värillisiä asiakirjoja. Värituloste herättää huomiota, lisää arvostusta ja tulosteen tai tietojen arvoa. käyttö lisää lukijoiden määrää, sillä väritulosteet luetaan
Kotiteatteriprojektorit. Astu mukaan toimintaan
Kotiteatteriprojektorit Astu mukaan toimintaan Kodin viihdejärjestelmä Malli EB-S05 Alkuperäistarkkuus SVGA (800 x 600) Alkuperäinen kuvasuhde 4:3 Värivaloteho (luumenia) 3 200 Kontrastisuhde 15 000:1
Tämän värilaatuoppaan tarkoitus on selittää, miten tulostimen toimintoja voidaan käyttää väritulosteiden säätämiseen ja mukauttamiseen.
Sivu 1/7 Värilaatuopas Tämän värilaatuoppaan tarkoitus on selittää, miten tulostimen toimintoja voidaan käyttää väritulosteiden säätämiseen ja mukauttamiseen. Laatu-valikko Tulostustila Väri Vain musta
Epson EH-TW6800, EH-TW7300, EH-TW9300, EH-TW9300W. Erittäin selkeä projektio
Epson EH-TW6800, EH-TW7300, EH-TW9300, EH-TW9300W Erittäin selkeä projektio Edistyksellisiä, aidosti innovatiivisia tuotteita Epson on johtanut maailman projektorimarkkinoita yli kymmenen vuoden ajan1.
Epson esittelee toimisto- ja luokkakäyttöön tarkoitetut kannettavat projektorit
Lehdistötiedote Epson esittelee toimisto- ja luokkakäyttöön tarkoitetut kannettavat projektorit Uusien mallien etuna on helppo siirreltävyys ja joustavat asennusmahdollisuudet 1. huhtikuuta 2015 Epson
Toimita viestisi perille.
HUOMIONARVOISET PROJEKTORIT JA NÄYTÖT 2007 Toimita viestisi perille. Käytä sanoja, kuvia ja ääntä. Yhdistä tietokoneesi suoraan projektoriin tai tyylikkääseen LCD-näyttöön. Kokoa yleisösi ja aloita esitys.
VERKOSTO GRAAFINEN OHJE
2018 SISÄLTÖ 3 Pikaohje 4 Tunnus ja suoja-alue 5 Tunnuksen versiot 6 Tunnuksen käyttö 7 Fontit 8 Värit 9 Soveltaminen ----- 10 Verkosto Lapset 2 suoja-alue Tunnuksen suoja-alueen sisäpuolella ei saa olla
LOGO 2. LOGO. Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo.
8 LOGO Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo. Autokeskuksen logoa käytetään aina vaakamuodossa. Logoa ei saa latoa, piirtää tai asetella uudelleen. Logon mittasuhteita tai väritystä ei saa muuttaa.
Tilkkuilijan värit. Saana Karlsson
Tilkkuilijan värit Saana Karlsson Tilkkutöissä erivärisiä kangaspaloja ommellaan yhteen ja siten muodostetaan erilaisia kuvioita. Värien valinta vaikuttaa siihen miten suunnitellut kuviot tulevat tilkkutyössä
Projektoriratkaisut. Kuvakoolla on väliä opetuksessa
Projektoriratkaisut Kuvakoolla on väliä opetuksessa MIKSI KUVAKOKO ON TÄRKEÄ ASIA? Tässä oppaassa perehdytään kuvakoon, kustannustehokkuuden ja kuvanlaadun tärkeyteen, mikä auttaa sinua löytämään optimaalisen
ESITTELY OSAT JA TARVIKKEET RAKENNE EXPLORĒ 7 KÄYTTÄMINEN EXPLORĒ 7 TOIMINNOT Virta päälle / pois...
ESITTELY... 1 1. OSAT JA TARVIKKEET... 2 2. RAKENNE... 2 3. EXPLORĒ 7 KÄYTTÄMINEN... 4 3.1 EXPLORĒ 7 TOIMINNOT... 4 3.1.1 Virta päälle / pois... 4 3.1.2 Suurennus/pienennys... 5 3.1.3 Väritila ja kameran
TYYn uusi videotykki - esimerkkejä
TYYH 31/2014 Liite 1 TYYn uusi videotykki - esimerkkejä Gigantti Philips PicoPix PPX3407-349 Philips PicoPix on pienikokoinen ja kevyt taskukokoinen LED-videoprojektori. Saat laadukkaan kuvan missä vain
LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS. www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED
LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED - tämän päivän valaistusta LED - tämän päivän valaistusta LED Säästää energiaa
LED -VALOT JA KORVAUSPOLTTIMOT
LED -VALOT JA KORVAUSPOLTTIMOT SYYSKUU 2007 Emme varastoi läheskään kaikia tuotteita. Osa tuotteistamme on ns. tehdastoimituksena. Toimitusaika tyypillisesti noin 1 viikko (varastotavara). Ei varastoitavissa
Valokuvien matematiikkaa
Valokuvien matematiikkaa Avainsanat: valokuva, pikseli, päättely Luokkataso: 3.-5. luokka, 6.-9. luokka, lukio, yliopisto Välineet: Kynä, tehtävämonisteet (liitteenä), mahdollisiin jatkotutkimuksiin tietokone
Epson Stylus Pro 4800 / 7800 / 9800 Erinomaiset mustavalko- ja väritulosteet
Epson Stylus Pro 4800 / 7800 / 9800 Erinomaiset mustavalko- ja väritulosteet Ainutlaatuisella Epson UltraChrome K3 -mustetekniikalla saat erinomaisia mustavalko- ja väritulosteita. Kun muissa musteissa
Hans Pihlajamäki Fysiikan kotitutkimus
Fysiikan kotitutkimus Fysiikan 1. kurssi, Rauman Lyseon lukio Johdanto 1. Saaristo- ja rannikkonavigoinnissa on tärkeää kyetä havainnoimaan väyliä osoittavia väylämerkkejä. Pimeän aikaan liikuttaessa tehokkaalla
Datatähti 2019 loppu
Datatähti 2019 loppu task type time limit memory limit A Summa standard 1.00 s 512 MB B Bittijono standard 1.00 s 512 MB C Auringonlasku standard 1.00 s 512 MB D Binääripuu standard 1.00 s 512 MB E Funktio
L E D I F A K T A. Ledit lämpenevät
Ledit lämpenevät Ledin tehosta 75...80% muuttuu lämmöksi. oisin kuin perinteiset valonlähteet, ledi ei säteile tuottamaansa lämpöä pois, vaan lämpö on johdettava esimerkiksi valaisimen runkoon ja siitä
VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019
VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väylän liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta muodostuu
Yksi lamppu, kolme valoasetusta
PHILIPS LED Lamppu 14 7 3,5 W (100 W) E27 Lämmin / erittäin lämmin / todella lämmin Ei himmennettävä Yksi lamppu, kolme valoasetusta Joskus täydellisen tunnelmavalaistuksen luominen on tärkeää. Philipsin
ARVO - verkkomateriaalien arviointiin
ARVO - verkkomateriaalien arviointiin Arvioitava kohde: Jenni Rikala: Aloittavan yrityksen suunnittelu, Arvioija: Heli Viinikainen, Arviointipäivämäärä: 12.3.2010 Osa-alue 3/8: Visuaalinen suunnittelu
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Photoshop ohje 59 Väritilat, kanavat
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Photoshop ohje 59 VÄRIT Värimuokkain-ikkuna Työkalupaletin tai Color-paletin Foreground tai Background Color kuvaketta napsauttamalla saadaan näkyviin Color Picker-valintaikkuna
Värilaatuopas. Laatu-valikko. Värilaatuopas. Sivu 1/6
Sivu 1/6 Värilaatuopas Tämän värilaatuoppaan tarkoitus on auttaa käyttäjiä ymmärtämään, miten tulostimen toimintoja voidaan käyttää väritulosteiden säätämiseen ja mukauttamiseen. Laatu-valikko Valikkokohta
VERTAILU: 55-TUUMAISET TELEVISIOT Oheisia kuvasäätöjä käytettiin Tekniikan Maailman numerossa 1/15 julkaistussa vertailussa.
VERTAILU: 55-TUUMAISET TELEVISIOT Oheisia kuvasäätöjä käytettiin Tekniikan Maailman numerossa 1/15 julkaistussa vertailussa. LG 55UB850V digi-tv hdmi 2 KUVA Kuvatila Expert1 Expert1 Kuvan säätö Taustavalo
VÄRIT 12.2.2015 WWW-VISUALISOINTI - IIM60110 - VÄRIT
VÄRIT 12.2.2015 Väri on silmään saapuvan valon aistittava ominaisuus, joka havaitaan näkö- ja väriaistilla. Värin aistiminen riippuu silmään saapuvan valon sisältämistä aallonpituuksista ja niiden voimakkuuksista.
Jos sinulla on kysyttävää 10. Vastaanotin toimi.
Tärkeät turvallisuustiedot ennen käyttöönottoa 1 Onnea uuden Langattoman Baby Guardin johdosta. Ennen kuin otat langattoman Baby Guardin käyttöösi, lue kaikki turvallisuus- ja käyttööhjeet huolellisesti,
SLT-A33/SLT-A55/SLT-A55V
SLT-A33/SLT-A55/SLT-A55V Tässä on kuvattu laiteohjelmistopäivityksen uudet toiminnot ja niiden toimintatavat. Katso Käyttöopas. 2011 Sony Corporation A-E1M-100-11(1) Käytettävissä olevat toiminnot Tämä
LED VALON KÄYTTÖSOVELLUKSIA.
LED VALON KÄYTTÖSOVELLUKSIA. PALJONKO LED VALO ANTAA VALOA? MITÄ EROJA ON ERI LINSSEILLÄ? Onko LED -valosta haastajaksi halogeenivalolle? Linssien avautumiskulma ja valoteho 8 (LED 3K, LED 6K ja halogeeni
VÄRI ON: Fysiikkaa: valon osatekijä (syntyy valosta, yhdistyy valoon)
VÄRI VÄRI ON: Fysiikkaa: valon osatekijä (syntyy valosta, yhdistyy valoon) VÄRI ON: Biologiaa: näköaistimus (solut ja aivot) Kemiaa: pigmentti (väriaine, materiaali) VÄRI ON: VÄRI ON: Psykologiaa: havainto
Ledif difakt ktoja Jaakko Ketomäki Obelux Oy Ledi diryh ä m
Ledifaktoja Jaakko Ketomäki Obelux Oy Lediryhmä Lediryhmä Suomen Valoteknillisen Seuran yhteydessä toimiva leditoimijoiden työryhmä Tavoitteena jakaa oikeaa ja puolueetonta tietoa ledeistä sekä niiden
Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,
Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,
TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ
henri.t.talviaho@student.jyu.fi Kuva 1. Nuoli TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ 30.3.2016 1. Näytöt... 3 1.1. Kuvaputkinäytöt (Cathode Ray Tube (CRT))... 3 1.2. Kuvanlaatuun vaikuttavia tekijöitä...
Datatykki on kaikille esiintyjille. Datatykit salkun pohjalle
DATAPROJEKTORIT Myyntitykin valopilkku Kevyt datatykki kulkee pienessä olkalaukussa ja valaisee kirkkaasti isonkin kokoushuoneen. Hyvä show vaatii muutakin kuin valovoimaa. Datatykki on kaikille esiintyjille
KÄYTÖN JÄLKEEN HUOLEHDI, ETTÄ KAIKKI PALAUTETAAN PAIKALLEEN JA LAITTEET SAMMUTETAAN ASIANMUKAISESTI.
KÄYTÖN JÄLKEEN HUOLEHDI, ETTÄ KAIKKI PALAUTETAAN PAIKALLEEN JA LAITTEET SAMMUTETAAN ASIANMUKAISESTI. Sisällys 1. Perusvalaistus ja valkokangas... 1 2. Tietokone, dokumenttikamera, kevyt äänentoisto, netti
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä
Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen
Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...
Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,
Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,
ENERGY SAVING LAMPS. Energiansäästölamput 2008
Energiansäästölamput 2008 GP Saving Lamps Edut Säästää ympäristöä, vähentää hiilidioksidipäästöjä CO². Kestää 8-12 kertaa kauemmin* Vähentää kotitalouksien sähkönkulutusta jopa 80%* ja näin ollen myös
Epsonin kokousratkaisut TUO IHMISET, PAIKAT JA TIEDOT YHTEEN
Epsonin kokousratkaisut TUO IHMISET, PAIKAT JA TIEDOT YHTEEN MUUTA ESITYKSET KESKUSTELUIKSI, IDEAT LUOMUKSIKSI JA TEHOKKUUS TUOTTAVUUDEKSI LUO, TEE YHTEISTYÖTÄ JA JAA Ihmiset muistavat alle 20 % näkemistään
Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012
Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012 Aiheita Valaistukseen liittyviä peruskäsitteitä Eri lampputyyppien ominaisuuksia Led-lampuissa huomioitavaa Valaistuksen mitoittaminen ja led valaistuksen mahdollisuudet
NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA
NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA Vie yrityksesi pidemmälle Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan tuottavuuttaan
Eye Pal Solo. Käyttöohje
Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.
Epson EMP-765 langaton käyttö
Epson EMP-765 langaton käyttö Tämä on yleinen käyttöohje Epsonin videotykin langattomaan käyttöön. Kannattaakin huomioida, että eri kannettavissa koneissa langaton käyttö saattaa hieman poiketa tässä ohjeessa
1/6 TEKNIIKKA JA LIIKENNE FYSIIKAN LABORATORIO V1.31 9.2011
1/6 333. SÄDEOPTIIKKA JA FOTOMETRIA A. INSSIN POTTOVÄIN JA TAITTOKYVYN MÄÄRITTÄMINEN 1. Työn tavoite. Teoriaa 3. Työn suoritus Työssä perehdytään valon kulkuun väliaineissa ja niiden rajapinnoissa sädeoptiikan
Näkösyvyys. Kyyveden havainnoitsijatilaisuus Pekka Sojakka. Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Näkösyvyys Kyyveden havainnoitsijatilaisuus 25.5.2011 Pekka Sojakka Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Näkösyvyys eli veden läpinäkyvyys on yksi virallisista veden laatuluokituksen määrityksistä.
MAASEUDUN SIVISTYSLIITON GRAAFINEN OHJEISTO 1.1. Maaseudun Sivistysliiton graafinen ohjeisto 1.1
Maaseudun Sivistysliiton graafinen ohjeisto 1.1 Hahmo Design Oy 2.3.2018 Sisällysluettelo Ydinilme MSL:n tunnus 3 Tunnuksen käyttö 4 Tunnusoriginaalitiedostot 5 Värit 6 Typografia 7 2 ydinilme > tunnus
KÄYTTÖOHJE JÄNNITTEENKOESTIN BT-69. v 1.0
KÄYTTÖOHJE JÄNNITTEENKOESTIN BT-69 v 1.0 S&A MATINTUPA - WWW.MITTARIT.COM - 2009 1 1) 2/4mm testimittapäät (4mm mittapäät irroitettavissa) 2) Punainen mittapää, ( + / L ) kaikissa toiminnoissa 3) Musta
Yliopistojen erilliset palautteet. Webropol kyselyn tulokset. RAPORTTI 2 Uudet värit portaaliin Testipäivä: 26.9.2011 sekä kysely Webropolissa
Palvelukonsortion johtoryhmän kokous 3-2011- 3.10.2011 RAPORTTI 2 Uudet värit portaaliin Testipäivä: 26.9.2011 sekä kysely Webropolissa Yliopistojen erilliset palautteet Helsingin yliopisto LIITE R1 Turun
SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA
Suomen Lions-liitto ry:n GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA 2 3 4 5 6 Suomen Lions-liitto ry:n graafinen ohjeisto on tehty yhtenäistämään järjestön
AURINKOSÄHKÖN HYÖDYNTÄMISMAHDOLLISUUDET SUOMESSA
AURINKOSÄHKÖN HYÖDYNTÄMISMAHDOLLISUUDET SUOMESSA Esityksen sisältö Johdanto aiheeseen Aurinkosähkö Suomen olosuhteissa Lyhyesti tekniikasta Politiikkaa 1 AURINKOSÄHKÖ MAAILMANLAAJUISESTI (1/3) kuva: www.epia.org
Verenpainemittarit. Ranne- verenpainemittari, harmaa. 22,95
Verenpainemittarit Ranne- verenpainemittari, harmaa. 22,95 Tarkka verenpaineen mittaus ranteesta. Näytön kohteet: systolinen, diastolinen, pulssi, päivämäärä, aika Rytmihäiriöilmoitus Muistipaikkoja 60/henkilö,
GRAAFINEN OHJEISTO versio 1.0
03.11.2017 GRAAFINEN OHJEISTO versio 1.0 SISÄLLYS Graafisen ohjeiston tarkoitus on nimensä mukaisesti ohjeistaa, selkeyttää ja yhdenmukaistaa Vierailu- ja innovaatiokeskus Joen yhteydessä tapahtuvaa viestintää.
Opaskirja Videoprojisointitekniikkaan Videoprojektorit ja videolaitteet
Opaskirja Videoprojisointitekniikkaan Videoprojektorit ja videolaitteet Tampereen Ammattikorkeakoulu Viestinnän koulutusohjelman opinnäytetyö Teatterin ja Tapahtumien AV-Suunnittelu Toukokuu 2012 Joonas
HP Sure View. Tekninen asiantuntijaraportti. Yrityksen ruutujen suojaus napin painalluksella. Toukokuu 2018
Tekninen asiantuntijaraportti HP Sure View Yrityksen ruutujen suojaus napin painalluksella Toukokuu 2018 Tekninen asiantuntijaraportti HP Sure View 01 Sisällysluettelo Johdanto... 03 Näytönsuojan asettaminen
Ledifaktoja Valomessut Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus
Ledifaktoja Valomessut 2009 Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus Kolme trendiä, kolme mahdollisuutta Perinteisistä valonlähteistä Led-valaistusratkaisuihin Komponenteista ja tuotteista sovelluksiin ja
Arvokas. Graafinen ohjeistus
Graafinen ohjeistus Sinä olet arvokas! -ohjelma rakentaa yhdenvertaisempaa Suomea, jossa jokaisella lähtökohdista ja elämäntilanteesta riippumatta on mahdollisuus kokea olevansa merkityksellinen osa yhteisöä
Toimita viestisi perille.
Projektorit ja näytöt Syksy 2007 Toimita viestisi perille. Käytä sanoja, kuvia ja ääntä. Yhdistä tietokoneesi suoraan projektoriin tai tyylikkääseen LCD-näyttöön. Kokoa yleisösi ja aloita esitys. Viesti
Oikea valo jokaiseen hetkeen
PHILIPS LED Hehkulamppu (himmennettävä) 11 W (75 W) E27 Lämpimän valkoinen Himmennettävä Oikea valo jokaiseen hetkeen Philipsin lämminsävyiset himmennettävät LED-valot tuovat LEDvalaistuksen uudelle tasolle.
Tärkeää: Nähdäksesi täydentäviä ohjeita, katso yksityiskohtaisempi käyttöohje (97711) osoitteessa www.fermax.com.
SMILE PERUSNÄYTTÖ Tärkeää: Nähdäksesi täydentäviä ohjeita, katso yksityiskohtaisempi käyttöohje (97711) osoitteessa www.fermax.com. Näppäimet Audio ja lopetusnäppäin Vastaanota puhelu tällä näppäimellä
Videotoisto Nexus 7 tableteilla: Android 4.4 KitKat selvästi edellistä versiota heikompi
Videotoisto Nexus 7 tableteilla: Android 4.4 KitKat selvästi edellistä versiota heikompi - Android 4.3 Jelly Bean ja 4.4 Kitkat käyttöjärjestelmien videotoiston suorituskyvyn vertailu Nexus 7 tabletilla
EcoTank-sarjan tulostimet VAIVATONTA TULOSTAMISTA KAHDEN VUODEN MUSTEET MUKANA 1
EcoTank-sarjan tulostimet VAIVATONTA TULOSTAMISTA KAHDEN VUODEN MUSTEET MUKANA 1 VAIVATONTA TULOSTAMISTA Uudelleentäytettävillä Epson EcoTank -tulostimilla voit tulostaa laadukkaasti ja vaivattomasti erittäin
9 W TEHOKKAAT LED VALOT
9 W TEHOKKAAT LED VALOT Suomessa hyvin tehty - Suomalaisella työllä! Suomalainen erittäin kirkas ja tehokas energiaa säästävä LED -valosarja. Sopii hyvin yleisvalaistukseen.. Kuvassa kiviseinän valolähteenä
Graafiset ohjeet. Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1
Graafiset ohjeet Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1 Sisältö Tunnus...3 Typografia...4 Värit...5 Käyntikortit ja sähköinen allekirjoitus...6 Lomakkeet
Lego Mindstorms NXT. OPH oppimisympäristöjen kehittämishanke 2011-2013. (C) 2012 Oppimiskeskus Innokas! All Rights Reserved 1
Lego Mindstorms NXT OPH oppimisympäristöjen kehittämishanke 2011-2013 (C) 2012 Oppimiskeskus Innokas! All Rights Reserved 1 Anturi- ja moottoriportit A B C 1 2 3 4 (C) 2012 Oppimiskeskus Innokas! All Rights
Suupohjan koulutuskuntayhtymä. Graafinen ohjeisto
Suupohjan koulutuskuntayhtymä Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto Tämä graafinen ohjeisto antaa perusohjeet Vuoksin visuaalisen ilmeen käytöstä markkinointiviestinnässä. Graafisen ohjeiston noudattamisella
1. STEREOKUVAPARIN OTTAMINEN ANAGLYFIKUVIA VARTEN. Hyvien stereokuvien ottaminen edellyttää kahden perusasian ymmärtämistä.
3-D ANAGLYFIKUVIEN TUOTTAMINEN Fotogrammetrian ja kaukokartoituksen laboratorio Teknillinen korkeakoulu Petri Rönnholm Perustyövaiheet: A. Ota stereokuvapari B. Poista vasemmasta kuvasta vihreä ja sininen
1 LOGO JA SEN KÄYTTÖ 1.1 LOGO JA TURVA-ALUE VÄRILLINEN LOGO LOGO VÄRILLISELLÄ POHJALLA MUSTA LOGO 7 1.
1 LOGO JA SEN KÄYTTÖ 1.1 LOGO JA TURVA-ALUE 4 1.2 VÄRILLINEN LOGO 5 1.3 LOGO VÄRILLISELLÄ POHJALLA 6 1.4 MUSTA LOGO 7 1.5 EI NÄIN 8 3 1.1 Logo ja turva-alue neste jacobsin logo Neste Jacobsin uusi tekstilogo
Helppo tiedonkeruu: kuva ja lukemat välittömästi
Syksy talvi 2015 Helppo tiedonkeruu: kuva ja lukemat välittömästi Esittelyssä uudet Flukelämpökamerat ERIKOISTARJOUS Fluke T5600/ 1000FLT paketti Fluke. Keeping your world up and running. Helppo tiedonkeruu:
Asiantuntijan vinkit television valintaan
Asiantuntijan vinkit television valintaan Kaareva vai litteä, HD vai UHD, iso vai isompi? Tässä Samsungin asiantuntijan neuvot television valintaan. Samsungin Technonomic Index -tutkimuksen mukaan keskiverto
Painoarvojen ja erilaisten laskukaavojen käyttäminen tarjousten vertailussa Ilkka Sihvola
Painoarvojen ja erilaisten laskukaavojen käyttäminen tarjousten vertailussa 1 Helsingin Sanomat..pikku uutinen muutaman vuoden takaa 2 Esimerkki tältä aamulta (13.6.2017, klo 9:08) Viimeisin Hilmassa julkaistu
Led-lamput Vallankumouksellista valaistusta
OSTOAPU Led-lamput Vallankumouksellista valaistusta Led-lamppujen ansiosta on helpompaa, kauniimpaa ja edullisempaa elää kestävämmin. Led-lamput käyttävät merkittävästi vähemmän energiaa, ja niillä on
Ledien kytkeminen halpis virtalähteeseen
Ledien kytkeminen halpis virtalähteeseen Ledien valovoiman kasvu ja samanaikaisen voimakkaan hintojen lasku on innostuttanut monia rakentamaan erilaisia tauluja. Tarkoitan niillä erilaista muoveista tehtyjä
SISÄLTÖ SISÄLTÖ. Esittely. Käyttövinkkejä. Digitaalinen yönäkö-monokulaari SISÄLTÖ DENVER NVI-500 DENVER NVI-500
SISÄLTÖ SISÄLTÖ Digitaalinen yönäkö-monokulaari Käyttöohje Malli: SISÄLTÖ Esittely 3 Käyttövinkkejä 4 Osien esittely 5 7 Paristojen asennus 7 Virta päälle 8 Virran sammuttaminen 8 Ympäristön tarkkailu
Kotiteatteriprojektorien hinnat ovat laskeneet parhaimmillaan
TEKSTI: SAMI SUNDELL KUVAT: MATTI SULANTO GRAAFIT: SARI LIHAVAINEN Ensin kotiteattereihin ilmestyivät monikanavaiset äänet, sitten laajakuvatelevisiot. Nyt videoprojektoritkin alkavat sopia tavallisen
INFRA RY:N GRAAFINEN OHJEISTO
INFRA RY:N GRAAFINEN OHJEISTO 11.01.2019 SISÄLLYSLUETTELO Saatesanat...3 01 Tunnus Tunnuksen osat ja versiot...4 Suoja-alueet...5 Alueyhdistysten tunnukset...6 Tunnuksen virheellinen käyttö...7 Musta ja
Tunnuksen käyttö 28.4. 2014
Tunnuksen käyttö 28.4. 2014 Sisältö Saatteeksi Tässä ohjeistossa määritellään Lähienergiatunnuksen käyttöä, linjataan ehdot sen käyttöoikeudelle ja kerrotaan valvonnasta. Ohjeiston tarkoituksena on selkeyttää
Kauneimmat Joululaulut: Visuaalisen ilmeen ohjeisto
Kauneimmat Joululaulut: Visuaalisen ilmeen ohjeisto 7.3.2017 Tämä on vuonna 2017 uusitun Kauneimpien Joululaulujen visuaalisen ilmeen ohjeisto. Ohjeiston mukana toimitetaan alkuperäiset logotiedostot,
LAMPPUOPAS. Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla SPOTLIGHT LED ILLUMINATION LED
LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla ILLUMINATION LED DECORATION LED SPOTLIGHT LED PROMO LED LED - tulevaisuuden valaistusta jo tänään LED (Light Emitting Diode) on modernia tekniikkaa valon
Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH
Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH 1 Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH Interaktiivisten valkotaulujen yleistyessä luokkatiloissa, uuden teknologian näyttöjen suosio on tullut kaikkialla
Kun olet valmis tekemään tilauksen, rekisteröidy sovellukseen seuraavasti:
HENKILÖKORTTIEN SUUNNITTELUSOVELLUS SOVELLUKSEN KÄYTTÖOHJE Voit kokeilla korttien suunnittelemista valmiiden korttipohjien avulla ilman rekisteröitymistä. Rekisteröityminen vaaditaan vasta, kun olet valmis
Myytävänä olevat tölkinvedin kukkarot
1 MUSTA/HOPEA ISO YMPYRÄ KUKKARO Koko 13 x 13 cm, pronssinvärinen kehys, pronssinvärinen nappi Hinta euroa 30 euroa+ postikulut 3 euroa MUSTA/KULTA ISO YMPYRÄ KUKKARO Koko 13 x 13 cm, pronssinvärinen kehys,
A-KILTOJEN LI TTO RY A-Kiltojen Liitto ry - Graafinen ohjeistus 4/2019
A-KILTOJEN LIITTO RY A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liitto ry:n tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla
Potilasopas. Tämän oppaan omistaa:
Potilasopas Tämän oppaan omistaa: Icare HOME (Malli: TA022) POTILASOPAS TA022-035 FI-3.1 3 Johdanto Tämä opas sisältää Icare HOME -tonometrin käyttöohjeet. Lue ohjeet huolellisesti, ennen kuin alat käyttää
10/2011 Vinkkejä värivastaavuuden määritykseen
Sävyvastaavaisuus Hyvä korjaustyö edellyttää joskus että sävyvastaavuus saavutetaan sävyttämällä tai häivytyksen avulla, tai kiillottamalla vanha maali. On siis tärkeää että vertaus alkuperäisen maalin
Graafinen ohjeisto 1.0
Graafinen ohjeisto 1.0 01 01 Peruselementit Logo POP vakuutuksen logo on suunniteltu digitaaliseen ympäristöön ja siksi digitaalinen näkyvyys määrittelee ilmeen. Play-elementti Play-elementti painikkeenomaisena
NP-2T DL ohje. Oy Nylund-Group Ab
NP-2T DL ohje Oy Nylund-Group Ab 5.10.2018 NP-2T DL Ominaisuudet: Ohjaa DALI-valaisimia broadcastkomennoin Ei vaadi ohjelmointia Sisäänrakennettu tehonsyöttö DALIväylälle Dynaaminen valaistuksenohjaus
Rihtausohje. J.Puhakka
Rihtausohje Pyörän vanteen pinnoitus (rihtaus) on aikaa vievä toimenpide, joka vaatii kärsivällisyyttä tekijältään. Tässä on ohje, joka toivottavasti helpottaa osaltaan työn onnistumista. J.Puhakka 1 Pinnat
Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä
Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8 Tasot ja kanavat Yleistä Tasot eli layerit ovat tärkeä osa nykyajan kuvankäsittelyä. Tasojen perusidea on se, että ne ovat läpinäkyviä "kalvoja", joita
Ohjeistus Auditorion laitteiden käyttämiseksi.
Ohjeistus Auditorion laitteiden käyttämiseksi. Jatkuu seuraavalla sivulla Huomioi ensimmäiseksi nämä asiat: Kuvassa näkyvissä liitinlaatikoissa tulisi olla kaikki johdot paikallaan. Mikäli jokin kuvassa
Qosmio: Kuule ero. entistä parempi kuuntelukokemus
Qosmio: Kuule ero PERSONAL COMPUTER HDD/DVD Qosmio TM entistä parempi kuuntelukokemus RECORDER LCD TV WITH TRUBRITE DISPLAY VIRTUAL SURROUND Kun Toshiba kehitti mobiiliviihde- ja tietojärjestelmä Qosmion,
Kuvankäsi*ely 1. Digitaaliset kuvat ja niiden peruskäsi3eet. Kimmo Koskinen
Kuvankäsi*ely 1 Digitaaliset kuvat ja niiden peruskäsi3eet Kimmo Koskinen Mitä kuvankäsi3ely on? Digitaalisten kuvien monipuolista muokkausta: - korjailua: roskien poisto, punaiset silmät jne - muuntelua:
KÄYTTÖOHJE BONECO P340
93 KÄYTTÖOHJE BONECO P340 94 YLEISKUVA JA OSIEN NIMET 4 5 1 Suojakansi 1 2 3 2 Esisuodatin 3 Suodatin A341 4 BONECO P340 5 Ohjauspaneeli ja näytöt 95 SISÄLTÖ Yleiskuva ja osien nimet 94 Toimitussisältö
NP-3T DL ohje. Nylund-Group
NP-3T DL ohje Nylund-Group 16.11.2018 NP-3T DL Ohjaa DALI-valaisimia broadcastkomennoin Ei vaadi ohjelmointia Sisäänrakennettu tehonsyöttö DALIväylälle Dynaaminen valaistuksenohjaus Käyttöjännite 230 V
DATALOGGERI DT-171 PIKAKÄYTTÖOHJE V 1.2
DATALOGGERI DT-171 PIKAKÄYTTÖOHJE V 1.2 S&A Matintupa 2007 Ohjelman käynnistys Ohjelma käynnistyy tuplaklikkaamalla DATALOGGER ohjelmakuvaketta. Ohjelma avautuu tuplaklikkaamalla Datalogger kuvaketta.
HYBRIDIEN INVAASIO. Tutkimus Euroopan liikkuvan työvoiman laitevalinnoista
HYBRIDIEN INVAASIO Tutkimus Euroopan liikkuvan työvoiman laitevalinnoista Hybridit horjuttavat kannettavien tietokoneiden valta-asemaa Euroopassa Tablet-laitteisiin kohdistuneista odotuksista huolimatta
GRAAFINEN OHJEISTO. kesä 2017 / v.1.0
GRAAFINEN OHJEISTO kesä 2017 / v.1.0 JOHDANTO Tämän graafisen ohjeiston tarkoitus on ohjeistaa Eläinterapeutin visuaalisen ilmeen käyttöä ja määritellä ulkoasua, sekä visuaalista viestiä. Graafisen ohjeistoon