TOKSISUUSTESTI SISÄILMALLE?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOKSISUUSTESTI SISÄILMALLE?"

Transkriptio

1 TOKSISUUSTESTI SISÄILMALLE? TOXTEST-TUTKIMUKSEN TULOKSIA Kati Huttunen

2 Toksisuustestin tarve Kosteusvauriokohteita on enemmän kuin varoja niiden korjaamiseen Korjauskohteiden priorisointi pitäisi tehdä ensisijaisesti terveysperusteisesti, mutta terveyshaitan arviointiin ei ole vielä käytettävissä validoituja työkaluja Päätöksenteon kannalta ongelmallisia ovat erityisesti kohteet, joissa vaurio on piilevä/lievä mutta oireilua esiintyy, tai oireilu jatkuu korjauksista huolimatta

3 TOXTEST : Kosteus- ja homevaurion vakavuuden arviointi toksikologisten menetelmien avulla Sosiaali- ja terveysministeriön johtama hanke, joka kokosi yhteen maamme johtavat mikrobiologian ja toksikologian asiantuntijat Osa valtakunnallisia Kosteus- ja hometalkoita Hanke käynnistyi kesällä 2010 ja päättyi 2012 lopussa, tutkimusta teki ~20 henkilöä viidestä eri tutkimuslaitoksesta

4 TOXTEST T T tutkimusryhmät u t k i m u s r y h m ä Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos, Ympäristötoksikologian laboratorio Professori Maija-Riitta Hirvonen Hankkeen organisointi Toksikologiset kokeet solulinjoilla Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos, Ympäristömikrobiologian laboratorio Johtava tutkija Anne Hyvärinen Kenttätutkimus Terveyskyselyt, kuntokartoitukset Helsingin i Yliopisto i Turun Yliopisto i Tutkimusjohtaja Mirja Salkinoja-Salonen Lehtori Esa-Matti Lilius Toksikologiset kokeet sian siittiöillä Toksikologiset kokeet E. colilla Työterveyslaitos y Tutkimusprofessori Harri Alenius Toksikologiset kokeet ihmisen soluilla RAHOITTAJAT Ympäristöministeriö, i i t iö kosteus- ja hometalkoot Sosiaali- ja terveysministeriö

5 Hankkeen tavoite Kehittää sisäympäristönäytteille soveltuva toksisuuden arviointimenetelmä, i t jota voidaan käyttää terveysvalvonnan tukena homevaurion vakavuuden arvioinnissa ja kosteusvauriokohteiden korjauksen priorisoinnissa. Kenttäkäyttöön soveltuva toksisuustesti

6 Kenttäkelpoiselta toksisuustestiltä vaadittavat ominaisuudet 1. Tieteelliset kriteerit, jotka arvioidaan toisistaan riippumattomien laboratorioiden toimesta: Luotettavuus (reliability) Toistettavuus (repeatability) Relevanssi (relevance) tieteellinen pätevyys herkkyys (sensitiivisyys), tarkkuus (spesifisyys) 2. Kenttäkelpoisuus Näytteenotto, -säilytys ja analyysi helppo suorittaa Ei pitkiä analyysiaikoja 3. Kohtuullinen hinta Ei suuria näytemääriä

7 Aikataulu VAIHE 1: Esikokeet Monta menetelmää, yksi näytemateriaali, pilottiaineisto 2011 VAIHE 2: Menetelmien vertailu VAIHE 3: Näytemateriaalien testaus Laaja menetelmävalikoima, muutama eri näytemateriaali, t suppea aineisto Valikoidut menetelmät ja näytemateriaalit, laaja aineisto i Toksisuustestaukseen soveltuva yksinkertainen menetelmäpatteri

8 Aikataulu VAIHE 1: Esikokeet 2011 VAIHE 3 VAIHE 2: Menetelmien vertailu 2012 VAIHE 3: Näytemateriaalien testaus Valikoidut menetelmät ja näytemateriaalit, laaja aineisto i 2013 Toksisuustestaukseen soveltuva yksinkertainen menetelmäpatteri

9 Ominaistoksisuus i i Kuinka paljon toksisuutta on yhdessä massayksikössä altistetta? Ratkaiseva tieto, jos altisteen määrä on vertailtavissa kohteissa sama Toksisuustestin tuloksena voi olla esimerkiksi näytteen uutoksen pitoisuus (µg/ml), joka aiheuttaa puolet maksimaalisesta vasteesta (EC 50 )

10 Kokonaistoksisuus Kuinka paljon toksisuutta on yhdessä vakioidusti kerätyssä näytteessä? Ratkaiseva tieto, jos ominaistoksisuus on vertailtavissa kohteissa sama Toksisuustestin tuloksena voi olla esimerkiksi näytteen uutoksen määrä (µl) tai laimennossuhde, joka aiheuttaa kontrollista selvästi poikkeavan vasteen

11 Hypoteesi (oletus) Vauriokohteiden pöly on toksisempaa kuin vertailukohteiden pöly. Yksi tai useampi käytetyistä toksisuustesteistä erottaa vaurio- ja vertailukohteiden pölystä tehdyt uutokset toisistaan joko ominaistoksisuuden tai kokonaistoksisuuden perusteella

12 KOE- JÄRJESTELY

13 Kohteet Tutkimukseen pyrittiin valitsemaan mahdollisimman selvästi toisistaan erottuvat (polarisoituneet) vaurio- ja kontrollikohteet Koh hteiden lu ukumäärä ä Kosteusvaurion vakavuus Kontrollikohteet Vauriokohteet vähän vaurioita selvä kosteus- ja homevaurio vähän oireilua paljon oireilua

14 Näytteet Laatikkopölynäyte Pyyhintäpölynäyte Keräys tietyn ajan tietyn kokoiseen laatikkoon mittauksessa määritetään pölyn kokonaistoksisuus missä huomioidaan id altisteen t (pölyn) kokonaismäärä. Keräys pinnoilta pyyhkimällä mittauksessa määritetään pölyn ominaistoksisuus. Altisteen kokonaismäärää ei huomioida. id

15 Analyysit Laatikkopölynäytteet THL / hiiren makrofagit TTL / ihmisen makrofagit HY / sian siittiöt TY / bakteerit Pyyhintäpölynäyte ä t HY / sian siittiöt TY / bakteerit

16 TULOKSET

17 Hengitystieoireet 8 % 91 % kohde nro N = 38 N = 35

18 Laatikkonäytteet: Toksisuus (LDH), ihmisen makrofagi 80 % 30 % kohde nro N = 20 N = 23

19 Voiko laatikkopölynäytteen tt toksisuuden mittausta suositella käytännön työkaluksi kosteusvaurion vakavuuden arviointiin? i Ei voi! Tutkimus antoi hypoteesiin nähden päinvastaiset tulokset. Tulokset selittyvät suurelta osin altisteen (pölyn) määrällä. vauriokohteissa oli vähemmän pölyä kuin terveissä kohteissa. Tulos on yllättävä ja mielenkiintoinen. Emme kuitenkaan tiedä mistä erot pölyn määrässä johtuvat esim. siivotaanko vauriokohteissa i enemmän?

20 Pyyhintänäytteet: siittiötesti 36 % 70 % kohde nro N = 33 N = 23

21 Pyyhintänäytteet: bakteeritesti 27 % 69 % kohde nro N = 33 N = 26

22 Pyyhintänäytteet: bakteeritesti 27 % 69 % TOKSINEN EI TOKSINEN kohde nro Terveet kohteet Vauriokohteet N = 33 N = 26

23 Altisteen määrä Otettava huomioon testin tulosta tulkitessa Pölymäärän ero vaurio- ja vertailukohteiden välillä syy vai seuraus? Totta vain tässä aineistossa vai yleistettävissä oleva havainto?

24 Voiko pyyhintäpölynäytteen p y y toksisuuden mittausta suositella käytännön työkaluksi kosteusvaurion vakavuuden arviointiin? Ei voi! Ainoastaan vähäiset erot vaurio- ja vertailukohteiden välillä erittäin polarisoituneessa aineistossa. Sekä vääriä positiivisia että vääriä negatiivisia tuloksia. Pölyn riittävyyden ongelmat pyyhintänäytteissä vääristyneet näytekoot vaurio- ja vertailukohteiden välillä. Pintojen epäpuhtaudet (esimerkiksi pesuainejäämät) saattavat häiritä pyyhintänäytteiden toksisuusmäärityksiä. Pinnoilla oleva pöly on eri ikäistä - osa pölystä on vanhaa ja osa uutta. Altisteen kokonaismäärää ei huomioida pyyhintäpölyn ominaistoksisuudessa.

25 Johtopäätökset Emme voi suositella mitään hankkeessa tutkittua lähestymistapaa käytännön työkaluksi kosteusvauriokohteiden korjauksien priorisointiin. Projektissa tuotettiin kuitenkin arvokasta tietoa, jota voidaan hyödyntää mahdollisissa jatkohankkeissa.

26 KIITOKSET! RAHOITTAJAT Ympäristöministeriö, kosteus- ja hometalkoot Sosiaali- ja terveysministeriö TOXTEST - konsortio

TOXTEST-HANKE POIMINTOJA III-VAIHEEN TULOKSISTA, TULOKSIEN YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET

TOXTEST-HANKE POIMINTOJA III-VAIHEEN TULOKSISTA, TULOKSIEN YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET TOXTEST-HANKE POIMINTOJA III-VAIHEEN TULOKSISTA, TULOKSIEN YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET Harri Alenius, Tutkimusprofessori Systeemitoksikologiayksikkö, Työterveyslaitos Hankkeen tavoite Kehittää kenttäkäyttöön

Lisätiedot

Uudet tutkimusmenetelmät sisäilmaongelmien ratkomisessa tapaus toksisuustesti. Kati Huttunen Itä-Suomen Yliopisto

Uudet tutkimusmenetelmät sisäilmaongelmien ratkomisessa tapaus toksisuustesti. Kati Huttunen Itä-Suomen Yliopisto Uudet tutkimusmenetelmät sisäilmaongelmien ratkomisessa tapaus toksisuustesti Kati Huttunen Itä-Suomen Yliopisto Sisäilmaongelmien tutkimusmenetelmät Lähtötilanne Käyttäjien haastattelu Tiedot rakennuksesta

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE. E. coli-lux kokonaistoksisuusmittaus huonepölystä TURUN YLIOPISTO BIOKEMIAN LAITOS IMMUNOKEMIAN LABORATORIO

TESTAUSSELOSTE. E. coli-lux kokonaistoksisuusmittaus huonepölystä TURUN YLIOPISTO BIOKEMIAN LAITOS IMMUNOKEMIAN LABORATORIO TESTAUSSELOSTE E. coli-lux kokonaistoksisuusmittaus huonepölystä TURUN YLIOPISTO BIOKEMIAN LAITOS IMMUNOKEMIAN LABORATORIO 1 (4) 1. Yleistiedot 1.1 Tutkimuskohde ja tunnistetiedot Loviisa / koulu / hk-tilat

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE. E. coli-lux kokonaistoksisuusmittaus huonepölystä TURUN YLIOPISTO BIOKEMIAN LAITOS IMMUNOKEMIAN LABORATORIO

TESTAUSSELOSTE. E. coli-lux kokonaistoksisuusmittaus huonepölystä TURUN YLIOPISTO BIOKEMIAN LAITOS IMMUNOKEMIAN LABORATORIO TESTAUSSELOSTE E. coli-lux kokonaistoksisuusmittaus huonepölystä TURUN YLIOPISTO BIOKEMIAN LAITOS IMMUNOKEMIAN LABORATORIO 1 (4) 1. Yleistiedot 1.1 Tutkimuskohde ja tunnistetiedot Loviisan kaupunki / Harjurinteen

Lisätiedot

Kosteusvauriot ja oireilu missä diagnostiikka?

Kosteusvauriot ja oireilu missä diagnostiikka? Kosteusvauriot ja oireilu missä diagnostiikka? Johtava tutkija, yksikön päällikkö, FT, Dos. Anne Hyvärinen 19.2.2014 Labquality Days 2014 1 WHO guidelines for indoor air quality: dampness and mould (2009)

Lisätiedot

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 27.3.2017 SISEM2017 Hyvärinen 1 Sisäilmaongelmia aiheuttavat monet tekijät yhdessä ja

Lisätiedot

Sisäilmaongelmien selvittäminen mikrobiston ja uusien mittausten rooli

Sisäilmaongelmien selvittäminen mikrobiston ja uusien mittausten rooli Sisäilmaongelmien selvittäminen mikrobiston ja uusien mittausten rooli Anne Hyvärinen, tutkimusprofessori, yksikön päällikkö Ympäristöterveysyksikkö 1.11.2017 YTP2017 Hyvärinen 1 Kosteusvauriorakennukset:

Lisätiedot

Sisäilmaongelmaisen rakennuksen diagnosointi. FM Eetu Suominen Turun yliopisto, Biokemian laitos Labquality Days 2017

Sisäilmaongelmaisen rakennuksen diagnosointi. FM Eetu Suominen Turun yliopisto, Biokemian laitos Labquality Days 2017 Sisäilmaongelmaisen rakennuksen diagnosointi FM Eetu Suominen Turun yliopisto, Biokemian laitos Labquality Days 2017 Johdantoa Asunnon ja muiden oleskelutilojen terveellisyyteen vaikuttavat sekä kemialliset

Lisätiedot

Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi

Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, Yksikön päällikkö, Dos. Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 26.3.2015 Sisäilmastoseminaari 2015 1 Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa

Lisätiedot

Sisäilmaongelmista aiheutuvien terveyshaittojen tunnistaminen sekä toimenpiteiden kiireellisyyden arvioiminen

Sisäilmaongelmista aiheutuvien terveyshaittojen tunnistaminen sekä toimenpiteiden kiireellisyyden arvioiminen Sisäilmaongelmista aiheutuvien terveyshaittojen tunnistaminen sekä toimenpiteiden kiireellisyyden arvioiminen Anne Hyvärinen, Yksikön päällikkö, Dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 19.10.2016 Pikkuparlamentti

Lisätiedot

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Eduskunnan Tarkastusvaliokunnan tutkimus 2012 Kari Reijula, LKT, professori Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos 19.6.2017 Kari Reijula Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Lisätiedot

Miten STM osallistuu kosteus- ja homeongelmien hoitoon

Miten STM osallistuu kosteus- ja homeongelmien hoitoon Miten STM osallistuu kosteus- ja homeongelmien hoitoon Johtaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Rakennusten kosteus- ja homeongelmat -koulutus, 22-24.5.2012 Helsinki, Oulu, Jyväskylä STM ja

Lisätiedot

Uutta mikrobien tutkimusmenetelmistä

Uutta mikrobien tutkimusmenetelmistä Uutta mikrobien tutkimusmenetelmistä Johtava asiantuntija, FT, Dos. Anne yvärinen 28.5.2012 Uutta analytiikasta ja tutkimusmenetelmistä / Anne yvärinen 1 Mikrobien erityispiirteitä Mikrobeja on kaikkialla

Lisätiedot

Kosteusvauriot ja terveys. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos

Kosteusvauriot ja terveys. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Kosteusvauriot ja terveys Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Sidonnaisuudet LKT, prof Tutkimus ja kehitysrahoitus sisäilmahankkeisiin Suomen Akatemia, EU, säätiöt,

Lisätiedot

Mikrobimenetelmät ja homevaurion vakavuuden arviointi

Mikrobimenetelmät ja homevaurion vakavuuden arviointi Mikrobimenetelmät ja homevaurion vakavuuden arviointi Kaisa Jalkanen, tutkija Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 26.8.2015 Ympäristöterveyshuollon alueelliset koulutuspäivät 1 Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa

Lisätiedot

Loppuraportti. Toksikologisen menetelmän kehittämissuunnitelma TOXTEST 2010-2012

Loppuraportti. Toksikologisen menetelmän kehittämissuunnitelma TOXTEST 2010-2012 Loppuraportti Toksikologisen menetelmän kehittämissuunnitelma TOXTEST 2010-2012 Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos (THL), ympäristötoksikologian yksikkö: Maija-Riitta Hirvonen, Piia Markkanen, Kati Huttunen

Lisätiedot

Mikrobimenetelmät. Kaisa Jalkanen, tutkija Asuinympäristö ja terveys -yksikkö. 22.10.2015 Asumisterveysasetus -koulutus 1

Mikrobimenetelmät. Kaisa Jalkanen, tutkija Asuinympäristö ja terveys -yksikkö. 22.10.2015 Asumisterveysasetus -koulutus 1 Mikrobimenetelmät Kaisa Jalkanen, tutkija Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 22.10.2015 Asumisterveysasetus -koulutus 1 Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa monet tekijät Hallittava kokonaisuus! Lähtötilanne

Lisätiedot

SISU-interventiotutkimus kosteusvaurioituneissa kouluissa

SISU-interventiotutkimus kosteusvaurioituneissa kouluissa ... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä SISU-interventiotutkimus kosteusvaurioituneissa kouluissa Dos. Anne Hyvärinen Esityksen sisältö SISU-tutkimuksen kuvaus Alustavia tutkimustuloksia oireista Lyhyesti

Lisätiedot

Kun koulun sisäilma sairastuttaa

Kun koulun sisäilma sairastuttaa Kun koulun sisäilma sairastuttaa Sisäilmapaja 3 Forssassa 17.11.2011 Teija Meklin Homekoulu romahdutti opettajan terveyden Homekoulu kuohuttaa tunteita Ruotsinpyhtäällä julkaistu 16.8.2011 klo 09:14, http://yle.fi/alueet/teksti/

Lisätiedot

Terveyden edistäminen. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos

Terveyden edistäminen. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Terveyden edistäminen Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Lähtökohta Suomi johtavia maita sisäilmahaittojen tutkimuksessa ja ehkäisyssä Silti sisäilmaan liitetty keskustelu,

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUSRAPORTTI SEURANTAMITTAUS

SISÄILMATUTKIMUSRAPORTTI SEURANTAMITTAUS Sivu 1 / 6 SISÄILMATUTKIMUSRAPORTTI SEURANTAMITTAUS MATTILAN PÄIVÄKOTI Hirsitie 2, 04340 Tuusula 1.4.2012 TILAAJA: Pertti Elg, Rakennusmestari, Tuusulan kunta TUTKIJA: Jari Järveläinen, Jakitec Ky Sivu

Lisätiedot

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen Kaisa Jalkanen, tutkija THL, Asuinympäristö ja terveys -yksikkö Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa monet tekijät Hallittava kokonaisuus! Lähtötilanne

Lisätiedot

ERI MENETELMIEN JA NÄYTETYYPPIEN TESTAAMINEN VAURIO- JA VERTAILU- RAKENNUSTEN EROTTAMISEKSI

ERI MENETELMIEN JA NÄYTETYYPPIEN TESTAAMINEN VAURIO- JA VERTAILU- RAKENNUSTEN EROTTAMISEKSI ERI MENETELMIEN JA NÄYTETYYPPIEN TESTAAMINEN VAURIO- JA VERTAILU- RAKENNUSTEN EROTTAMISEKSI Kaisa Jalkanen THL Ympäristöterveys 19.3.2019 Eri menetelmien ja näytetyyppien testaaminen /Kaisa Jalkanen 1

Lisätiedot

Oppilaiden sisäilmakysely

Oppilaiden sisäilmakysely Oppilaiden sisäilmakysely Koulu- ja päiväkotiohjeen koulutuspäivä 28.8.2018 14.9.2018 Professori Juha Pekkanen 1 Tausta Sisäilmaongelmien ratkaisun lähtökohtana on kattava ja asianmukainen rakennustekninen

Lisätiedot

Karamzin koulu. Sisäilman mikrobit. K u l l o o n m ä e n t i e 2 0, E s p o o Työnro Ins.

Karamzin koulu. Sisäilman mikrobit. K u l l o o n m ä e n t i e 2 0, E s p o o Työnro Ins. K u l l o o n m ä e n t i e 2 0, 0 2 9 4 0 E s p o o Sisäilman mikrobit 5.4.2017 Työnro 319099.16 Ins. Terttu Rönkä 2 (7) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...3 1.1 Tilaaja...3 1.2 Työn sisältö...3 1.3 Kohde ja

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUS Katsaus tämänhetkiseen tilanteeseen. Dosentti Esa-Matti Lilius Biokemian laitos Turun yliopisto

SISÄILMATUTKIMUS Katsaus tämänhetkiseen tilanteeseen. Dosentti Esa-Matti Lilius Biokemian laitos Turun yliopisto SISÄILMATUTKIMUS Katsaus tämänhetkiseen tilanteeseen Dosentti Biokemian laitos Turun yliopisto SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS ASUNNON JA MUUN OLESKELUTILAN TERVEYDELLISISTÄ OLOSUHTEISTA SEKÄ ULKOPUOLISTEN

Lisätiedot

Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012. Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija

Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012. Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012 Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Rakennuksiin liittyvät sisäympäristöongelmat ovat yleisiä,

Lisätiedot

Myrkyllisessä sisäilmassa

Myrkyllisessä sisäilmassa Myrkyllisessä sisäilmassa työskentelee sairaita ihmisiä Professori Mirja Salkinoja-Salosen tutkimusryhmä uskoo osoittaneensa suoran yhteyden sisäilman toksisuuden ja tiloja käyttävien ihmisten terveyshaittaoireiden

Lisätiedot

Sisäympäristön laadun arviointi energiaparannuskohteissa

Sisäympäristön laadun arviointi energiaparannuskohteissa Sisäympäristön laadun arviointi energiaparannuskohteissa Dos. Ulla Haverinen-Shaughnessy, FM Mari Turunen ja Maria Pekkonen, FT Liuliu Du DI Virpi Leivo ja Anu Aaltonen, TkT Mihkel Kiviste Prof. Dainius

Lisätiedot

Sisäilmatutkimusraportti, Kaunialan Sairaala, Kylpyläntie 19, 02700 Kauniainen

Sisäilmatutkimusraportti, Kaunialan Sairaala, Kylpyläntie 19, 02700 Kauniainen Delete Tutkimus Oy 16.7.2012 p. 09-394 852 f. 09-3948 5721 Tutkimusraportti Kaunialan Sairaala Oy Markku Kiuru Talous- ja hallintopäällikkö Kylpyläntie 19 02700 Kauniainen puh: 09-505 922 29 mp: 0500 711

Lisätiedot

Kvantitatiivisen PCR:n käyttö mikrobivaurion toteamisessa

Kvantitatiivisen PCR:n käyttö mikrobivaurion toteamisessa Kvantitatiivisen PCR:n käyttö mikrobivaurion toteamisessa Maria Valkonen, Kaisa Jalkanen, Martin Täubel, Anne Hyvärinen 31.3.2014 Sisäilmastoseminaari 2014 1 Tausta Asumisterveysoppaan mukaiset sisäympäristön

Lisätiedot

Kosteudenhallinta ja Kuivaketju10 käytännössä

Kosteudenhallinta ja Kuivaketju10 käytännössä Kosteudenhallinta ja Kuivaketju10 käytännössä Rakentamisen lait ja asetukset käytännössä Rakennusteollisuus Itä-Suomi 10.4.2019, Kuopio Mikko Tarri, A-Insinöörit Kontrastit Valaistuksen voimakkuus Valaistusolosuhteet

Lisätiedot

Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta

Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta Helena Rintala ja Teija Meklin Sisäilmastoseminaari 13.3.2014 Taustaa qpcr (kvantitatiivinen PCR) on nopea menetelmä mikrobien toteamiseen Käytetty paljon

Lisätiedot

Uusi sisäilman laadun tutkimusmenetelmä

Uusi sisäilman laadun tutkimusmenetelmä Uusi sisäilman laadun tutkimusmenetelmä Sisäilmatutkimuspalvelut Elisa Aattela Oy SEA Terveellinen Turvallinen Rakennus-klinikka OYS-TTR-projekti Tulevaisuuden sairaala 2030 Sisäilmatutkimuspalvelut Elisa

Lisätiedot

RAKENNUSTEN MIKROBISTO JA NIIDEN ROOLI RAKENNUSTEN TUTKIMISESSA

RAKENNUSTEN MIKROBISTO JA NIIDEN ROOLI RAKENNUSTEN TUTKIMISESSA RAKENNUSTEN MIKROBISTO JA NIIDEN ROOLI RAKENNUSTEN TUTKIMISESSA Anne Hyvärinen tutkimusprofessori, yksikön päällikkö Ympäristöterveyden yksikkö 23.3.2018 SIS 2018 Hyvärinem 1 Sisäilmaongelmien ratkaiseminen

Lisätiedot

Oppilaiden sisäilmakyselyt mahdollisuudet ja haasteet

Oppilaiden sisäilmakyselyt mahdollisuudet ja haasteet Oppilaiden sisäilmakyselyt mahdollisuudet ja haasteet Juha Pekkanen, prof Kansanterveystieteen osasto, Helsingin Yliopisto Asuinympäristö ja terveys yksikkö, Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Taustaa Työpaikoilla

Lisätiedot

LÄHETE KOKONAISHOMEMASSAMÄÄRITYS Mycometer MATERIAALINÄYTTEILLE

LÄHETE KOKONAISHOMEMASSAMÄÄRITYS Mycometer MATERIAALINÄYTTEILLE LÄHETE Mycometer MATERIAALINÄYTTEILLE NÄYTTEEN LÄHETTÄJÄ/VASTAUSOSOITE: Yritys LASKUTUSOSOITE (mikäli eri kuin lähettäjä): Yritys Y-tunnus Y-tunnus Nimi Nimi Osoite Osoite Puhelinnumero Puhelinnumero Sähköpostiosoite

Lisätiedot

Sisäympäristönäytteen homeviljelyt

Sisäympäristönäytteen homeviljelyt Sisäympäristönäytteen homeviljelyt Kaisa Jalkanen, tutkija 6.2.2017 Labquality Days Kaisa Jalkanen THL 1 Mihin mikrobitutkimuksia voidaan käyttää? Havaitsemaan mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava olosuhde

Lisätiedot

TERVETULOA! TYÖSUOJELU- OSASTON TERVEISET Kemialliset tekijät työpaikalla - riskit hallintaan yhteistyöllä 7.4.2016

TERVETULOA! TYÖSUOJELU- OSASTON TERVEISET Kemialliset tekijät työpaikalla - riskit hallintaan yhteistyöllä 7.4.2016 TERVETULOA! TYÖSUOJELU- OSASTON TERVEISET Kemialliset tekijät työpaikalla - riskit hallintaan yhteistyöllä 7.4.2016 Työsuojelun toimintojen toimivuudesta eri kokoisissa yrityksissä Lähde: Aura Ossi, Ahonen

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUS Kartanonkosken Koulu, Vantaa

SISÄILMATUTKIMUS Kartanonkosken Koulu, Vantaa Sivu 1/7 SISÄILMATUTKIMUS Kartanonkosken Koulu, Vantaa Tilkuntie 5, Vantaa Tutkimukset kohteessa, näytteenottopäivä oli 21.6.2017 Tilaaja: Toimeksianto: Vantaan kaupungin tilakeskus, Ulla Lignell Tarjouskilpailutuksen

Lisätiedot

Tiina Tuomela LKT, lastentautien erikoislääkäri

Tiina Tuomela LKT, lastentautien erikoislääkäri Tiina Tuomela LKT, lastentautien erikoislääkäri 24.3.2017 -- Tunkkaisuus ja epämiellyttävät hajut. -- Liian alhainen tai korkea lämpötila (21-22C). Veto. -- Kuiva ilma (lämmityskaudella 25-45%). -- Ilman

Lisätiedot

Terve ihminen terveissä tiloissa

Terve ihminen terveissä tiloissa Terve ihminen terveissä tiloissa Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma 2018 2028 Jussi Lampi Ylilääkäri THL Laadukas sisäilman on tärkeää, koska vietämme suurimman osan ajastamme sisätiloissa Puhdas

Lisätiedot

Ansioluettelon laatiminen - tutkimuseettinen näkökulma. Eero Vuorio, Turun yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta

Ansioluettelon laatiminen - tutkimuseettinen näkökulma. Eero Vuorio, Turun yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta Ansioluettelon laatiminen - tutkimuseettinen näkökulma Eero Vuorio, Turun yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta Ansioluettelon kehitys Nimikirjalain muutos 1989 -> valtaosa tieteellisistä, opetuksellisista

Lisätiedot

TARKASTUSMUISTIO Länsikatu JOENSUU Poikolan koulu, alakoulu Poikolantie 6 C Juuka

TARKASTUSMUISTIO Länsikatu JOENSUU Poikolan koulu, alakoulu Poikolantie 6 C Juuka Suomen Rakennusterveyspalvelut Oy TARKASTUSMUISTIO: Poikolan alakoulu, talvi 2012 1/3 Suomen Rakennusterveyspalvelut Oy TARKASTUSMUISTIO Länsikatu 15 80110 JOENSUU 7.5.2012 Juuan kunta, tekniset palvelut

Lisätiedot

Kasvatusajat mikrobiologisissa asumisterveystutkimuksissa

Kasvatusajat mikrobiologisissa asumisterveystutkimuksissa Kasvatusajat mikrobiologisissa asumisterveystutkimuksissa Anne Hyvärinen, erikoistutkija, dosentti 8.10.2011 1 Näytteet osa kokonaisuutta Näytteenotto ja näytteiden analysointi ovat osa kokonaisuutta,

Lisätiedot

Ilmanäytteet (mikrobi) Tuiskulan koulut

Ilmanäytteet (mikrobi) Tuiskulan koulut Ilmanäytteet (mikrobi) Tuiskulan koulut 4.4.2018 Kohde: Pinta-ala: - Rakennusvuosi: 1903-1937 Tuiskulan koulut Rakennusala:- Käyttötarkoitus: koulu Tuiskulansuora 126 Tilavuus: - 61300 Kurikka Kerrosluku:

Lisätiedot

Ilmanäytteet (mikrobi) Laihian keskuskoulu

Ilmanäytteet (mikrobi) Laihian keskuskoulu Ilmanäytteet (mikrobi) Laihian keskuskoulu Kohde: Pinta-ala: - Rakennusvuosi: 1970 Koulurakennus Rakennusala: - Käyttötarkoitus: koulu Länsitie 64 Kerrosluku: 2 66400 Laihia Näytteenoton tilaaja: Laihian

Lisätiedot

Kosteus- ja mikrobivaurioiden varhainen tunnistaminen. Tohtorikoulutettava Petri Annila

Kosteus- ja mikrobivaurioiden varhainen tunnistaminen. Tohtorikoulutettava Petri Annila Kosteus- ja mikrobivaurioiden varhainen tunnistaminen Tohtorikoulutettava Petri Annila Esityksen sisältö Tausta Tutkimusaineisto Tuloksia ja havaintoja Yhteenveto 4.2.2019 3 Tausta kosteusrasitus lukuisia

Lisätiedot

Mikrobiologiset määritykset uutta ja asumisterveysasetuksen soveltamisohjeen tulkinta

Mikrobiologiset määritykset uutta ja asumisterveysasetuksen soveltamisohjeen tulkinta Mikrobiologiset määritykset uutta ja asumisterveysasetuksen soveltamisohjeen tulkinta Kaisa Jalkanen, tutkija Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 28.10.2016 Ympäristöterveyspäivät 1 Sisäilmaongelmia voivat

Lisätiedot

Mitä eri tutkimusmetodeilla tuotetusta tiedosta voidaan päätellä? Juha Pekkanen, prof Hjelt Instituutti, HY Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos

Mitä eri tutkimusmetodeilla tuotetusta tiedosta voidaan päätellä? Juha Pekkanen, prof Hjelt Instituutti, HY Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Mitä eri tutkimusmetodeilla tuotetusta tiedosta voidaan päätellä? Juha Pekkanen, prof Hjelt Instituutti, HY Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Päätöksentekoa tukevien tutkimusten tavoitteita kullakin oma

Lisätiedot

KORJAUSSUUNNITTELU- RATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTIMALLI SISÄILMASTOSEMINAARI Kai Nordberg Erityisasiantuntija, DI Ramboll Finland Oy

KORJAUSSUUNNITTELU- RATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTIMALLI SISÄILMASTOSEMINAARI Kai Nordberg Erityisasiantuntija, DI Ramboll Finland Oy KORJAUSSUUNNITTELU- RATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTIMALLI SISÄILMASTOSEMINAARI 2018 Kai Nordberg Erityisasiantuntija, DI Ramboll Finland Oy HANKE Työsuojelurahaston tukema kehittämishanke Korjaussuunnitteluratkaisujen

Lisätiedot

LÄHETE MIKROBINÄYTE, LAIMENNUSVILJELY MATERIAALI- JA PINTANÄYTTEILLE

LÄHETE MIKROBINÄYTE, LAIMENNUSVILJELY MATERIAALI- JA PINTANÄYTTEILLE LÄHETE MATERIAALI- JA PINTANÄYTTEILLE NÄYTTEEN LÄHETTÄJÄ/VASTAUSOSOITE: LASKUTUSOSOITE (mikäli eri kuin lähettäjä): Yritys Yritys Y-tunnus Nimi Nimi Osoite Osoite Puhelinnumero Puhelinnumero Sähköpostiosoite

Lisätiedot

Ajankohtaista asumisterveydestä

Ajankohtaista asumisterveydestä Ajankohtaista asumisterveydestä H 3 C CH 3 H 3 C H H H CH 3 CH 2 I Ac H H H Ac Anne Hyvärinen, erikoistutkija, dos. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Ympäristöterveys, Kuopio Kosteus- ja homevaurioasiat

Lisätiedot

Uusi vuosi, uudet kujeet - Kurkistus Aerobiologian laboratorion vuoteen 2016. Sirkku Häkkilä

Uusi vuosi, uudet kujeet - Kurkistus Aerobiologian laboratorion vuoteen 2016. Sirkku Häkkilä Uusi vuosi, uudet kujeet - Kurkistus Aerobiologian laboratorion vuoteen 2016 Sirkku Häkkilä Asumisterveysasetus ja mikrobikasvun osoittaminen Terveyshaittaa selvitettäessä on mittauksessa ja näytteenotossa

Lisätiedot

Asuntojen kosteusvauriot, mikrobitoksiinit ja astma

Asuntojen kosteusvauriot, mikrobitoksiinit ja astma Asuntojen kosteusvauriot, mikrobitoksiinit ja astma Juha Pekkanen, Pirkka V. Kirjavainen, Michael Sulyok, Martin Täubel, Anne K. Karvonen, Rudolf Krska, Anne Hyvärinen 2.4.2014 Asunnon mikrobitoksiinit

Lisätiedot

Liite 1 C. Tutkimuksessa käytetyt menetelmät

Liite 1 C. Tutkimuksessa käytetyt menetelmät Sivu 1 / 8 Liite 1 C. Tutkimuksessa käytetyt menetelmät Sisäilmaongelman mittakaavaa ja luonnetta ei voida mitata luotettavasti yhdellä menetelmällä, koska sisäilmaa heikentäviä tekijöitä voi olla monia.

Lisätiedot

Kosteus- ja homevaurioiden yhteys terveyteen ja ympäristöherkkyyteen. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos

Kosteus- ja homevaurioiden yhteys terveyteen ja ympäristöherkkyyteen. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Kosteus- ja homevaurioiden yhteys terveyteen ja ympäristöherkkyyteen Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LKT, prof Tutkimus

Lisätiedot

SISÄILMAMITTAUKSET. Koivukoti 1I Kuriiritie 24 01510 Vantaa

SISÄILMAMITTAUKSET. Koivukoti 1I Kuriiritie 24 01510 Vantaa SISÄILMAMITTAUKSET Koivukoti 1I Kuriiritie 24 01510 Vantaa Raportin päiväys 31.10.2012 Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 0207 495 500 www.raksystems-anticimex.fi Y-tunnus: 0905045-0 SISÄILMAMITTAUKSET 2 KURIIRITIE

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI Luokat 202, 207 ja 208

TUTKIMUSRAPORTTI Luokat 202, 207 ja 208 TUTKIMUSRAPORTTI Luokat 202, 207 ja 208 Kotkan lyseo, Arcus-talo Kirkkokatu 15 48100 KOTKA Työ nro T8007-5 Kotka 5.4.2016 Oy Insinööri Studio OY INSINÖÖRI STUDIO, TORNATORINTIE 3, PL 25, 48101 KOTKA, PUH.

Lisätiedot

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy SISÄILMA 04.10.2011 Rakennusfoorumi Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilman merkitys Sisäilman huono laatu on arvioitu yhdeksi maamme suurimmista

Lisätiedot

Käytettävyyden arviointi ja käytettävyystestauksen soveltaminen terveydenhuollon tietojärjestelmien valinnassa

Käytettävyyden arviointi ja käytettävyystestauksen soveltaminen terveydenhuollon tietojärjestelmien valinnassa Käytettävyyden arviointi ja käytettävyystestauksen soveltaminen terveydenhuollon tietojärjestelmien valinnassa Janne Pitkänen Adusso Oy, Aalto yliopisto Matti Pitkäranta Adusso Oy Terveydenhuollon tietojärjestelmien

Lisätiedot

M I K P I N T A S I V E L Y N Ä Y T T E E T. Jokivarren koulu Sorvatie 16 Vantaa Hanke 5271

M I K P I N T A S I V E L Y N Ä Y T T E E T. Jokivarren koulu Sorvatie 16 Vantaa Hanke 5271 Kiratek Oy Irmeli Heikkinen, puh. 0207 401 008 07.03.2011 M I K 2 4 2 6 MIKROBITUTKIMUS P I N T A S I V E L Y N Ä Y T T E E T Jokivarren koulu Sorvatie 16 Vantaa Hanke 5271 2 (5) Kiratek Oy Jyrki Pulkki

Lisätiedot

Sisäilma ja terveys - tulevaisuuden haasteita ja ratkaisuja. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto THL

Sisäilma ja terveys - tulevaisuuden haasteita ja ratkaisuja. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto THL Sisäilma ja terveys - tulevaisuuden haasteita ja ratkaisuja Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto THL Sisäilma ja terveys - tulevaisuuden haasteita ja ratkaisuja Tutkimuksen näkökulma Millainen tutkimus-

Lisätiedot

Lukuisat epidemiologiset tutkimukset

Lukuisat epidemiologiset tutkimukset FM, tutkija Kaisa Jalkanen FT, dosentti, johtava tutkija Anne Hyvärinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Asuinympäristö ja terveys -yksikkö, Kuopio Mikrobiologiset menetelmät homevaurion toteamisessa Homekasvua

Lisätiedot

Näytteenotto asumisterveysasetuksen näkökulmasta Pertti Metiäinen

Näytteenotto asumisterveysasetuksen näkökulmasta Pertti Metiäinen Näytteenotto asumisterveysasetuksen näkökulmasta Pertti Metiäinen 30.9.2016 Pertti Metiäinen 1 4 Mittaus, näytteenotto ja analyysi Mittaus ja näytteenotto tulee tehdä ensisijaisesti asunnon tai muun oleskelutilan

Lisätiedot

Asuntokaupan kuntotarkastajan AKK ajankohtaispäivä

Asuntokaupan kuntotarkastajan AKK ajankohtaispäivä Asuntokaupan kuntotarkastajan AKK ajankohtaispäivä 14.-15.6.2012, HELSINKI Torstai 14.6.2012 Sisäilmaongelmat ja niiden hallinta 08.45-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.20 Tilaisuuden avaus

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI, LEPPÄKORVEN KOULU, VANTAA

TUTKIMUSRAPORTTI, LEPPÄKORVEN KOULU, VANTAA HB Sisäilmatutkimus Oy 6.3.2012 1 f. 09-3948 5721 Raportti Vantaan kaupunki, tilakeskus Hankepalvelut/Hankevalmistelu Ulla Lignell Sisäympäristöasiantuntija Kielotie 13, 01300 VANTAA e-mail. ulla.lignell@vantaa.fi

Lisätiedot

BAT-tutkimus Terveyshaitat kosteusvaurioituneilla paloasemilla

BAT-tutkimus Terveyshaitat kosteusvaurioituneilla paloasemilla BAT-tutkimus Terveyshaitat kosteusvaurioituneilla paloasemilla Tuula Putus työterveyshuollon el, työterveyshuollon professori Turun yliopisto T:mi IndoorAid Tausta Kyseessä on osa laajempaa Työsuojelurahaston

Lisätiedot

Mittausepävarmuus asumisterveystutkimuksissa, asumisterveysasetuksen soveltamisohje Pertti Metiäinen

Mittausepävarmuus asumisterveystutkimuksissa, asumisterveysasetuksen soveltamisohje Pertti Metiäinen Mittausepävarmuus asumisterveystutkimuksissa, asumisterveysasetuksen soveltamisohje Pertti Metiäinen 30.9.2016 Pertti Metiäinen 1 Valviran soveltamisohje Soveltamisohje on julkaistu viidessä osassa ja

Lisätiedot

Kiinteistön omistajan ja rakennusten käyttäjien rooli

Kiinteistön omistajan ja rakennusten käyttäjien rooli Kiinteistön omistajan ja rakennusten käyttäjien rooli Rakennusten ylläpito ja sisäilmaongelmien selvittäminen Käyttäjien huomioiminen ja tehtävät sisäilmaongelmien selvitysprosessissa Vesa Pekkola Ylitarkastaja

Lisätiedot

Ajankohtaista rakennusterveydestä

Ajankohtaista rakennusterveydestä Ajankohtaista rakennusterveydestä Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 2.10.2017 Terveellisten tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelma Pääministeri Sipilän pyöreä pöytä 9.6.2017 käynnisti

Lisätiedot

Penicillium brevicompactum sienen entsyymiaktiivisuuden säilyminen ympäristönäytteissä

Penicillium brevicompactum sienen entsyymiaktiivisuuden säilyminen ympäristönäytteissä Sisäilmastoseminaari 2014 Helsingin Messukeskus 13.3.2014 Penicillium brevicompactum sienen entsyymiaktiivisuuden säilyminen ympäristönäytteissä Salmela A, Moisa J, Reponen T, Pasanen P Ympäristötieteen

Lisätiedot

Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Pimeältä keskiajalta kohti sivistystä Tappava elinympäristö vain

Lisätiedot

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Osapuolia kosteus- ja homeongelmatapauksissa Asukas Rakennuk sen omistaja Työn tekijä Työn antaja

Lisätiedot

PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE

PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE 28.1.2015 WÄRTSILÄTALO Susanna Hellberg TERVEYDENSUOJELULAKI 763/94 7 LUKU Asunnon ja muun oleskelutilan sekä yleisten alueiden terveydelliset vaatimukset 26 Asunnon

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI Kosteusmittaukset ja VOC-tutkimukset

TUTKIMUSRAPORTTI Kosteusmittaukset ja VOC-tutkimukset TUTKIMUSRAPORTTI Kosteusmittaukset ja VOC-tutkimukset Meripirtin päiväkoti Haukkavuorenkatu 5 48100 KOTKA Työ nro T15026 Kotka 9.11.2015 Oy Insinööri Studio OY INSINÖÖRI STUDIO, TORNATORINTIE 3, PL 25,

Lisätiedot

Raportti Työnumero:

Raportti Työnumero: Vastaanottaja: Sivuja:1/7 Padasjoen kunta / Seppo Rantanen Kellosalmentie 20 17501 Padasjoki Arkistokuva Raportti Työnumero: 051221700404 Kohde: Toimeksianto: Tutkimus pvm: Läsnäolijat: Pappilanmäen koulu

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE materiaalinäyte, lajistopainotettu suoraviljely

TESTAUSSELOSTE materiaalinäyte, lajistopainotettu suoraviljely materiaalinäyte, lajistopainotettu suoraviljely 1 / 6 Biodiversiteettiyksikkö Aerobiologian yksikkö pc-seloste, pessi, 17.7.2017 Tilaaja: Laskutus: Toimitusosoite: Tiedoksi: Loviisan kaupunki / Tilapalvelu

Lisätiedot

Riskienhallinnalla terveyttä ja hyvinvointia

Riskienhallinnalla terveyttä ja hyvinvointia Riskienhallinnalla terveyttä ja hyvinvointia -ohjelma (RISKY) RAJAUS: elin- ja työympäristö, YMPÄRISTÖTERVEYS MOTIVAATIO: suuri osa ympäristötekijöiden aiheuttamista sairauksista on ehkäistävissä Tavoitteet

Lisätiedot

Kloorianisolien määrittäminen sisäilmasta

Kloorianisolien määrittäminen sisäilmasta 14.3.2019 Kloorianisolien määrittäminen sisäilmasta Jani Mäkelä, Tiina Kanniainen ja Marja Hänninen Sisäilmastoseminaari 2019 Kloorianisolit mikrobien tuottamia VOC yhdisteitä kloorifenolipohjaisista puunsuoja-aineista,

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN

SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN Matti Moilanen Lapin AMK 24.11.2015 Kuva: Tapani Kalsi, LL Aistinvaraiset havainnot - Hajut (home, viemäri, VOC, kreosootti, savu, tupakka ) - Vauriojäljet

Lisätiedot

Terveydellisen riskin arvioinnin parantaminen Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola sosiaali- ja terveysministeriö

Terveydellisen riskin arvioinnin parantaminen Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola sosiaali- ja terveysministeriö Terveydellisen riskin arvioinnin parantaminen Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola sosiaali- ja terveysministeriö 1 16.4.2018 Vesa Pekkola Terveyshaitta - Terveydensuojelulaki Tämän lain tarkoituksena on

Lisätiedot

Kosteus- ja mikrobivauriot koulurakennuksissa TTY:n suorittamien kosteusteknisten kuntotutkimusten perusteella

Kosteus- ja mikrobivauriot koulurakennuksissa TTY:n suorittamien kosteusteknisten kuntotutkimusten perusteella Kosteus- ja mikrobivauriot koulurakennuksissa TTY:n suorittamien kosteusteknisten kuntotutkimusten perusteella Sisäilmastoseminaari 2014 Petri Annila, Jommi Suonketo ja Matti Pentti Esityksen sisältö Tutkimusaineiston

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä Annettu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 2015 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään maankäyttö- ja

Lisätiedot

YRTTITIEN PÄIVÄKOTI JA LISÄRAKENNUS KOSTEUSKARTOITUS

YRTTITIEN PÄIVÄKOTI JA LISÄRAKENNUS KOSTEUSKARTOITUS 3.3.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 TUTKIMUKSEN KOHDE JA LÄHTÖTIEDOT 3 1.1 Yleistiedot 3 1.2 Tehtävä ja lähtötilanne 3 1.3 Aikaisemmat korjaukset ja tutkimukset 3 2 KOSTEUSKARTOITUKSEN TULOKSET 4 2.1 Havainnot

Lisätiedot

PEX-PUTKISTA LIUKENEVA TBA (TERT-BUTYYLIALKOHOLI

PEX-PUTKISTA LIUKENEVA TBA (TERT-BUTYYLIALKOHOLI PEX-PUTKISTA LIUKENEVA TBA (TERT-BUTYYLIALKOHOLI Aino Pelto-Huikko Vesihuolto 2018 Lappeenranta Putkistomateriaalien turvallisuus ja kestävyys? Voiko putkista liueta veteen haitallisia tai pahaa hajua/makua

Lisätiedot

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen ja Rakentamisen Tietopäivä 2015 2.9.2015 Wallenius Kaisa HS 11.11.13 HS 30.1.15 2 3 Mitä tarkoittaa hyvä

Lisätiedot

Sisäilma ja terveys. Terveiden tilojen vuosikymmen Itä-Suomessa asiantuntijaseminaari Ylilääkäri Jussi Lampi/ Ei sidonnaisuuksia

Sisäilma ja terveys. Terveiden tilojen vuosikymmen Itä-Suomessa asiantuntijaseminaari Ylilääkäri Jussi Lampi/ Ei sidonnaisuuksia Sisäilma ja terveys Terveiden tilojen vuosikymmen Itä-Suomessa asiantuntijaseminaari 17.4.2018 11.4.2018 Ylilääkäri Jussi Lampi/ Ei sidonnaisuuksia 1 Laadukas sisäilman on tärkeää, koska vietämme suurimman

Lisätiedot

Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet

Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet Paula Kurola, laboratoriopäällikkö (FT) KiraLab mikrobilaboratorio, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.2017 1 2 Hittejä vai huteja? Kaikki oireilu johtuu homeesta!

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä maaliskuuta /2015 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä maaliskuuta /2015 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 16 päivänä maaliskuuta 2015 214/2015 Valtioneuvoston asetus rakentamisen suunnittelutehtävien luokkien määräytymisestä Annettu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta

Lisätiedot

Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma Monialainen ratkaisu. Ennakkotehtävät Joensuu Jukka-Pekka Kärki

Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma Monialainen ratkaisu. Ennakkotehtävät Joensuu Jukka-Pekka Kärki Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma Monialainen ratkaisu Ennakkotehtävät Joensuu 2.12.2014 Jukka-Pekka Kärki Kysymys. Tutkimusten luottavuus Kuinka luotettavia ovat ns. sisäilmatutkimukset, joita tehdään

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018

Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018 Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018 Suomen Akatemian tutkimusrahoitus 2000 2018 Milj. euroa 500 450 2018 yhteensä 429,3 milj 400 350 300 250 200 150 100 50 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Kauhavan kaupunki, Pernaan koulu

Kauhavan kaupunki, Pernaan koulu Kauhavan kaupunki, Pernaan koulu Vanha- Lapuantie 22, 62220 Kauhava Sisäilmanäytteet 31.5.2017 Työnro 31 4384.34 RI (AMK) Irmeli Nutikka Rkm Timo Ekola 2 (6) Kauhavan kaupunki, Pernaan koulu Vanha-Lapuantie

Lisätiedot

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Timo Murtoniemi. Johtava asiantuntija, FT, Sirate Group Oy

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Timo Murtoniemi. Johtava asiantuntija, FT, Sirate Group Oy ... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä Timo Murtoniemi Johtava asiantuntija, FT, Sirate Group Oy Sisäilmatutkimuksissa mukana vuodesta 1999 alkaen Filosofian tohtori, Kuopion yliopisto, Väitöskirja: Mikrobikasvu

Lisätiedot

ABS Consult Oy/Unto Kovanen Konalankuja 4 00390 HELSINKI MIKROBIMÄÄRITYS RAKENNUSMATERIAALINÄYTTEISTÄ

ABS Consult Oy/Unto Kovanen Konalankuja 4 00390 HELSINKI MIKROBIMÄÄRITYS RAKENNUSMATERIAALINÄYTTEISTÄ Kansanterveyslaitos Folkhälsoinstitutet LUONNOS RAPORTTI K0624M ABS Consult Oy/Unto Kovanen Konalankuja 4 00390 HELSINKI MIKROBIMÄÄRITYS RAKENNUSMATERIAALINÄYTTEISTÄ Kaivokselan koulusta otetuissa näytteissä

Lisätiedot

Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet

Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet Paula Kurola, laboratoriopäällikkö (FT) KiraLab mikrobilaboratorio, Tietopäivä Roadshow Oulu 30.11.2016 1 2 Hittejä vai huteja? Kaikki oireilu johtuu homeesta!

Lisätiedot

Miksi sisäilman haitallisuutta ei voi arvioida toksisuustesteillä?

Miksi sisäilman haitallisuutta ei voi arvioida toksisuustesteillä? Selma Mahiout, Merja Korkalainen, Kaisa Wallenius, Matti Viluksela, Tiina Santonen ja Kati Huttunen Miksi sisäilman haitallisuutta ei voi arvioida toksisuustesteillä? Useat tahot ovat esitelleet uusia

Lisätiedot

Vaikuttavuuden tutkimus sosiaalityössä

Vaikuttavuuden tutkimus sosiaalityössä Vaikuttavuuden tutkimus sosiaalityössä 22/V/2019 Timo Toikko Professori UEF // University of Eastern Finland Vaikuttavuuden talo Tutkimusjohtaja Tomi Mäki-Opas, UEF 2 VEDUNG PAWSON & TILLEY GUBA & LINCOLN

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUS Mikkolan Koulu, Vantaa

SISÄILMATUTKIMUS Mikkolan Koulu, Vantaa Sivu 1/7 SISÄILMATUTKIMUS Mikkolan Koulu, Vantaa Lyyra-rakennus, Lyyranpolku 2, Vantaa Vega-rakennus, Venuksentie 2, Vantaa Tutkimukset kohteessa, näytteenottopäivä oli 20.6.2017 Tilaaja: Toimeksianto:

Lisätiedot