Suomen Palloliiton Uudenmaan piiri ry Toimintakertomus 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Palloliiton Uudenmaan piiri ry Toimintakertomus 2012"

Transkriptio

1 Suomen Palloliiton Uudenmaan piiri ry Toimintakertomus 2012 Esitetään hyväksyttäväksi kevätkokouksessa

2 Toimintakertomus PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS UUDENMAAN PIIRIN VUOSI 2012 YHTEENVETO TOIMINTAMALLI KILPAJALKAPALLO SEURAKEHITYS- JA NUORISOTOIMINTA KILPAILUTOIMINTA EROTUOMARITOIMINTA JÄSENPALVELU JA VIESTINTÄ HUOMIONOSOITUKSET

3 Toimintakertomus PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Naiset tekivät sen taas Viime vuoden hienoin saavutus suomalaisessa jalkapallossa oli naisten A-maajoukkueen kamppailema lopputurnauspaikka Ruotsin EM-kisoihin. Voimme olla ylpeitä, että piiriemme seuroista lähteneitä pelaajia on paljon mukana uudistuneessa joukkueessa. Ainakin Jenna Korhonen, Kiia Laine, Susanna Lehtinen, Maija Saari, Essi Sainio, Linda Sällström ja Marianna Tolvanen ovat piirimme seuroissa pelanneita. Toivottavasti piirimme väkeäkin on runsaasti kannustamassa heitä ja koko upeaa joukkuetta myös paikan päällä. Uskon, että vuonna 2016 pääsemme jo kannustamaan myös miesten joukkuetta lopputurnauksessa. Syksyn liittokokouksessa saimme Pertti Alajasta uuden puheenjohtajan ja liiton johtotasolla piiriämme edustaa Harri Metsänen liittovaltuuston puheenjohtajistossa. Peran, Harrin ja muun johdon toimesta liitto ja suomalainen jalkapallo jatkavat kehittymistään. Liittokokouksessa painotettiin paljon seuratoimintaa ja eipä mikään muu lähtökohta voisi oikeampi ollakaan. Seuroissa tehdään pohjatyö, jonka hedelmiä nautitaan maajoukkuetoiminnoissa. Piirimme toimintavuosi ei sisältänyt suurempia mullistuksia. Tosin toiminnan määrä kasvoi jälleen tasaisesti niin pelaaja- ottelu- kuin joukkuemäärienkin osalta. Esimerkiksi pelimäärät ovat kasvaneet ajanjaksolla kaksikymmentä prosenttia. Myös piirin talous pysyi vakaana ja vahvana. Tämä mahdollistaa pitkäjänteisen kehitystyön myös jatkossa. Toiminnalliset tavoitteet saavutettiin varsin hyvin, vaikka tuosta kunnianhimoisesta viiden prosentin pelaajamäärän kasvuvauhdista jäätiinkin jälkeen. Oikein mukaa jalkapallovuoden jatkoa kaikille! Kari Uotila

4 Toimintakertomus UUDENMAAN PIIRIN VUOSI 2012 YHTEENVETO Lisenssipelaajia (2011 = 28156), joista tyttöjä ja naisia 24.3 % (24,1 %). Kasvu oli 2,0 %. Leikkimaailma Kaverimaailma Tulevaisuusmaailma Aikuiset Yhteensä Tyttöjä Poikia Yhteensä Jäsenseuroja oli 155, mukaan luettuna seitsemän erotuomarikerhoa. Uudet (2): FC Tanoke ry Itä-Vantaan Somalikulttuuriyhdistys ry (Inter Koivukylä) Vantaa Vantaa Football Club Honka ry vaihtoi nimensä FC Honka ry:ksi. Lopettaneet (10) Espoo Hawks ry Hyvinkään Pallopedot ry Football Club Buster ry Grillin Palloseura ry Hyvinkään Urheiluseura Keskon Pallo Orient United Hausjärven Nappulat Pöllöt ry Lohjan Kisaveikot ry Espoo Hyvinkää Espoo Karkkila Hyvinkää Vantaa Vantaa Hausjärvi Espoo Lohja Joukkueita sarjoissa: 1137 (2011: 1125) Pelattuja sarjapelejä: 9908 (9481) Joukkueita futsal-sarjoissa : 242 ( : 256) Piirin alueella pelattuja pelejä kaikkiaan: Erotuomarikerhoja: 7 (7) Erotuomareita: 480 (444) 3. TOIMINTAMALLI 3.1. TOIMINTA-ALUE Piirin toiminta-alueella oli vuonna kuntaa: Asikkala, Askola, Espoo, Hanko, Hausjärvi, Hollola, Hyvinkää, Inkoo, Järvenpää, Karjalohja, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Kärkölä, Lahti, Lohja, Myrskylä, Mäntsälä, Nastola, Nummi-Pusula, Nurmijärvi, Orimattila, Pornainen, Porvoo, Pukkila, Raasepori, Riihimäki, Sipoo, Siuntio, Tuusula, Vantaa, Vihti.

5 Toimintakertomus Vuoden 2012 aikana ei tapahtunut yhtään kuntaliitosta, joten toiminta-alue säilyi samana. Vuoden 2013 alussa Lohja, Karjalohja ja Nummi-Pusula yhdistyivät Lohjan kaupungiksi, jolloin kuntien määrä supistui kahdella PIIRIKOKOUKSET JA -HALLITUS Kevätkokous pidettiin Vantaalla Puheenjohtajana toimi Pasi Lod Vantaalta. Kokouksessa oli paikalla 21 (155) seuraa, edustaen 237 (1030) ääntä. Toimintakertomus ja tilinpäätös hyväksyttiin yksimielisesti. Vuoden 2012 piirihallituksessa toimivat seuraavat henkilöt: Jäsen Seura Läsnä (11) Varahenkilö Seura Läsnä Uotila Kari, pj OT-77 9 Wiander Kaj, vpj. KOPSE 11 Ståhl Leena TiPS 11 Airta Mauri NJS Metsänen Harri FC Reipas 10 Karppinen Jari LEK Neuvonen Leena EsPa 10 Tiina Kinnunen EsPa 1 Kumpulainen Matti EBK 8 Jokela Anu EEK Siponen Ari ACK 5 Lod Pasi KoiPS 6 Bergman Mikko PKKU 7 Hakkarainen Hannu JäPS 1 Stubbe Hans Team Vanpa 10 Ahonen Hannu IVU 1 Koivuporras Seppo FCK 9 Johansson Marko LoPa Syyskokous pidettiin Vantaalla Puheenjohtajana toimi Raine Nieminen Keravalta. Paikalla oli 46 (155) seuraa, jotka edustivat 449 (1028) ääntä. Vuoden 2013 toimintasuunnitelma hyväksyttiin hallituksen esityksen mukaisesti. Talousarvion loppusummaksi hyväksyttiin hallituksen esittämä Vuoden 2013 piirihallitukseen valittiin seuraavat henkilöt: Jäsen Seura Varahenkilö Seura Uotila Kari, pj OT-77 Wiander Kaj, vpj. KOPSE Ståhl Leena TiPS Nieminen Raine PK K-U Metsänen Harri Reipas Karppinen Jari LEK Kumpulainen Matti EBK Laanti Ilkka TiPS Siponen Ari ACK Lod Pasi KoiPS Bergman Mikko TuPS Hakkarainen Hannu JäPS Stubbe Hans Team Vanpa Ahonen Hannu IVU Koivuporras Seppo FCK Johansson Marko LoPa Sandström Markku SibboV Harjunpää Jouko Honka Tilintarkastajiksi valittiin edelleen Timo Packalén, HTM ja Seppo Runsamo sekä heille varahenkilöiksi Markku Kuitunen, HTM ja Seppo Tilander. Yhdistyslain muutoksen johdosta Seppo Runsamo toimii nimikkeellä toiminnantarkastaja ja Seppo Tilander hänen varallaan VALIOKUNNAT JA TYÖRYHMÄT

6 Toimintakertomus Piirissä toimivat vuoden 2012 aikana seuraavat valiokunnat ja työryhmät. Valiokuntien ja työryhmien toimikaudet kattoivat vuodet (kokouksia): 90minuuttia toimitusneuvosto (4) Pj. Kari Uotila Espoo Leena Neuvonen Espoo Mikko Bergman Tuusula es. Matti Räisänen Viestintävaliokunta (0) Pj. Mikko Bergman Tuusula Kari Uotila Espoo Ari Siponen K-nummi Leena Neuvonen Espoo Riku Auvinen Espoo es. Matti Räisänen Kurinpitovaliokunta (6) Pj. Seppo Koivuporras K-nummi Olli Kolstela Nurmijärvi Timo Toivanen Lahti Hans Stubbe Vantaa Reijo Tikkakoski Mäntsälä Anu Jokela Espoo es. Kari Hakkarainen Seurakehitys - ja nuorisovaliokunta (4) Hans Stubbe pj Vantaa Andreas Kämper Vantaa Annika Grahn K-nummi Tiina Kinnunen Espoo Ville Kiuru Vihti Marko Ojanen Lahti Tero Pääläinen Hyvinkää Minna Rainio Vantaa Sirkka-Liisa Sandberg Vantaa Ari Siponen K-nummi Tommi Tienhaara Nurmijärvi Taneli Haara Esittelijä Kilpajalkapallovaliokunta (4) Pj. Harri Metsänen Lahti Markku Wörlin Porvoo Arto Tuohisto-Kokko Espoo Ionel Armean K-nummi Mikko Bergman Tuusula Jarkko Laaksonen Espoo Reijo Tikkakoski Mäntsälä Seppo Mäkinen K-nummi Tomi Honkanen Lahti Tuomo Hammarberg Vantaa Jarmo Hietarinta Hyvinkää Esko Nuuttila Espoo es. Tommi Laitila Kilpailutyöryhmä (4) Pj. Leena Ståhl Vantaa Peter Sampo Hyvinkää Jarkko Laaksonen Espoo Kati Airaksinen Vantaa Leena Neuvonen Espoo Seppo Kauppi Lahti Joni Karjalainen Helsinki Seppo Mäkinen K-nummi Esko Nuuttila Espoo Jarmo Rapp Lohja es. Kari Hakkarainen siht. Tommi Lingman Koulutus- ja seurakehitystyöryhmä (4) Pj. Matti Kumpulainen Espoo Eero Hynynen Riihimäki Erkki Tammi Espoo Hilkka Pelander Tuusula Juha Saarikivi K-nummi Kari Alho Espoo Kari Halonen Vantaa Leena Kaivola Lahti Matti Kivioja Espoo Niina Viitanen Vantaa Pekko Söderström Vantaa Sari Räikkä Hyvinkää es. Mikko Eskelinen Erotuomari- ja peliohjaajatyöryhmä (4) Pj. Seppo Koivuporras K-nummi Anu Jokela Vantaa Pekka Rissanen Tuusula Pekka Kiuru Riihimäki Mauri Airta Nurmijärvi Arto Vanninen Espoo es. Mika Peltola Futsal-työryhmä (2) Pj. Markku Wörlin Porvoo Jan Hämäläinen Espoo

7 Toimintakertomus Matti Kivioja Espoo Tuomas Nenonen Espoo Niina Viitanen Vantaa es. Ulla Kaasinen Tasa-arvo työryhmä (2) Pj. Hans Stubbe Vantaa Vantaa Satu Keränen K-nummi Leena Neuvonen Espoo Leena Ståhl Vantaa Ari Siponen K-nummi es. Matti Räisänen Piirihallituksen työvaliokunta (0) Pj. Kari Uotila Espoo Harri Metsänen Lahti Kaj Wiander Vantaa Hans Stubbe Vantaa es.matti Räisänen

8 Toimintakertomus PIIRIN HENKILÖKUNTA JA ORGANISAATIO Piirin toiminta on jaettu kahteen päätulosalueeseen, jotka toimivat matriisissa muiden toimintojen kanssa. Valmennuspäällikkönä toimi Tommi Laitila ja hän vastasi kilpajalkapallotoiminnasta. Kehityspäällikkö Taneli Haara vastasi seurakehitys- ja nuorisotoiminnasta. Sari Kaijalainen toimi pelipassitarkastajana kesäkauden 2012 ajan. Oppisopimussopimuksella olleiden nuorisosihteereiden Teemu Laitilan ja Toni Räisäsen työsopimukset vakinaistettiin heidän valmistuttuaan. Vuoden 2012 syyskokouksessa hyväksyttiin hallituksen esitys organisaation muuttamisesta seuraavasti: Viestintävaliokunta lakkautetaan, jatkossa 90minuuttia toimitusneuvosto vastaa myös muun viestinnän koordinoinnista Futsal-työryhmä lakkautetaan, muut luottamuselimet käsittelevät myös futsal-asiat osana normaalia toimintaa Kilpajalkapallovaliokunnan nimi muutetaan pelaajakehitysvaliokunnaksi Seurakehitys- ja nuorisovaliokunnan nimi muutetaan seurakehitysvaliokunnaksi Koulutus- ja seurakehitystyöryhmän nimi muutetaan valmennuskoulutustyöryhmäksi Piiri jatkoi jäsenenä Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:ssä (ESLU) sekä Palta ry:ssä. Luottamushenkilöorganisaatio ARVOT Kilpailutyöryhmä Seurakehitysvaliokunta Valmennuskoulutustyöryhmä Erotuomari- ja pelinohjaajatyöryhmä Jäsenseurat Piirikokous Piirihallitus Hallituksen työvaliokunta Kurinpitovaliokunta Tasa-arvotyöryhmä 90minuuttia -toimitusneuvosto Pelaajakehitysvaliokunta

9 Toimintakertomus Toiminnot Yleisjohto ja viestintä, projektit, TOP1, ARVOT Piirijohtaja Matti Räisänen Jäsenpalvelu, taloushallinto Jäsenpalvelupäällikkö Eija Kakko, jäsenpalvelusihteeri Niina Oksman Kohderyhmät/ Päätulosalueet Kilpailutoiminta Kilpailupäällikkö Kari Hakkarainen Kilpailusihteeri Tommi Lingman Valmennuskoulutus Valmennuskoulutuspäällikkö Mikko Eskelinen Erotuomari- ja pelinohjaajatoiminta Erotuomariasiantuntija Mika Peltola Toimisto-organisaatio Pelaajakehitys Valmennuspäällikkö Tommi Laitila Tuloskortti Harrastemanageri Ulla Kaasinen Nuorisosihteeri Toni Räisänen Nuorisosihteeri Teemu Laitila Seurakehitys ja nuorisotoiminta Kehityspäällikkö Taneli Haara Tuloskortti 3.5. EDUSTUKSET PALLOLIITOSSA Suomen Palloliiton Liittovaltuustossa Uudenmaan piiriä edustivat liittokokoukseen 2012 asti Seppo Koivuporras, Matti Kumpulainen, Harri Metsänen ja Kaj Wiander. Liittohallituksessa olivat Kari Uotila (vpj) ja Leena Ståhl. Liittokokouksessa liittovaltuustoon valittiin Harri Metsänen (valittiin valtuuston kokouksessa varapuheenjohtajaksi), Seppo Koivuporras, Leena Neuvonen ja Hans Stubbe. Liittohallitukseen valittiin Kaj Wiander. Myös Palloliiton uusi puheenjohtaja Pertti Alaja asuu Uudenmaan piirin alueella Espoossa. Uudenmaan piirin edustajat Palloliiton muissa luottamuselimissä 2012: Grassroots-valiokunta Kurinpitovaliokunta Erotuomarivaliokunta Valitusvaliokunta Hallintovaliokunta Hattrick-työryhmä Kasvattajarahatyöryhmä Kilpailujaosto Stadion-säätiön hallitus Naisten liigan lisenssikomitea Ykkösen lisenssikomitea Kari Uotila (pj.) Arto Viljanen (vpj) Arto Maja Jari Karppinen (pj.), Mika Väyrynen Harri Metsänen Kari Uotila Leena Ståhl Leena Ståhl (pj.) Kari Uotila Kari Uotila Kari Uotila

10 Toimintakertomus TALOUS Piirin talouden suunnitteluun vaikutti yhä kaksi alijäämäistä vuotta , joiden yhteenlaskettu tappio oli runsaat Piirin taloudessa on tehty korjaavia toimenpiteitä, joiden vaikutus näkyi jo vuonna 2011 voimakkaasti. Budjetoitua paremmat tulot ja budjetin mukaiset menot johtivat siihen, että myös vuosi 2012 oli selvästi budjetoitua parempi. Vuoden 2012 taloudellinen tulos oli ,92 (b2012: ,08 ). Syyskokouksessa hyväksyttiin vuodelle 2013 miinusmerkkinen talousarvio (b2013: , 60 ). Piirihallitus esittää tilikauden 2012 tuloksen merkittäväksi lisäämään omaa pääomaa. 4. KILPAJALKAPALLO 4.1. PIIRIJOUKKUETOIMINTA POJAT Kaudella Suomen Palloliiton Uudenmaan piirillä oli poikien piirijoukkuetoimintaa C-14 (-98) ja D-13 (-99) ikäluokissa leirien, harjoitus- ja pelitapahtumien muodossa. Poikien piirijoukkuetoimintaa jatkettiin alueellisena. Tavoitteena oli edelleen tehostaa pelaajakoulutusta, vähentää siitä johtuvia poissaoloja koulusta sekä lyhentää pelaajien harjoitusmatkoja. Alueellisessa mallissa Uudenmaan piiri on jaettu alueellisesti kuuteen alueeseen; Lahti, Espoo, Vantaa, Keski-Uusimaa Itä, Keski-Uusimaa Länsi ja Länsi-Uusimaa. Alueeseen kuuluvien seurojen pelaajat muodostivat alueelliset harjoitusryhmät. Nämä ryhmät harjoittelivat itsenäisesti sekä pelasivat Puma - liigaa. Espoossa oli kaksi harjoitusryhmää. Espoo I:n valmennuksesta vastasi FC Honka. Alueellisten ryhmien toiminta sovitettiin pelaajamäärien ja tason mukaiseksi. Alueilla toimi kaudella kullakin yksi valmentaja: Espoo I:n valmennuksesta ja toiminnasta vastasi edelleen FC Honka valmentajinaan Mikko Lingnell, Kalle Tallqvist, Riku Paularinne sekä Valdrin Seferi. Espoo II:n valmentajana toimi Arto Tuohisto - Kokko. Keski- Uudellamaalla valmensivat Roberto Nuccio (Itä) ja Mika Sandberg (Länsi). Vantaalla valmensi Veli Matti Koskela ja Länsi - Uusimaan valmentajana toimi Jan-Henrik Nyberg. Lahden alueen valmennuksesta vastasi puolestaan Tomi Merenlahti. Maalivahtivalmennuksesta vastasi Tero Välimäki. Alueelliset piirin harjoitusryhmät pelasivat kolmena viikonloppuna yhdessä Helsingin piirijoukkueehdokkaiden kanssa Puma - liigaa. Uudeltamaalta oli vanhemmassa ikäluokassa 6 joukkuetta ja Helsingistä 2. Nuoremmassa ikäluokassa Helsingillä oli 3 ja Uudellamaalla 6 joukkuetta. Huhtikuun harjoitusleirille Vantaankoskelle valittiin noin 50 pelaajaa per ikäluokka. Toukokuussa D- 13 (99) pelasivat minipiiri-cupin Eerikkilässä. Yhteensä kuuden joukkueen Cupiin osallistui Uudenmaan piirin kahden joukkueen lisäksi, Helsinki, Turku, Tampere ja Kaakkois-Suomi. C14 ikäluokalle järjestettiin toukokuussa pelaajatarkkailu Premier Cup karsintaturnauksen yhteydessä pidettiin C-14 viimeistelyleiri (n. 45 pelaajaa) Liikuntakeskus Pajulahdessa. C14- piirijoukkuetoiminta huipentui Eerikkilän Urheiluopistolla pelattuun Piirijoukkuecupiin, johon Uudenmaan piiri osallistui kahdella joukkueella. D-13 ikäluokan kauden huipentuma

11 Toimintakertomus pelattiin Tallinnassa Tapahtumaan osallistui kahden Uudenmaan joukkueen lisäksi Eestin jalkapalloliiton joukkue, Flora, Levadia sekä Nömme Kalju. Piirijoukkuetoiminnassa oli mukana noin 250 poikaa kauden aikana. POIKIEN PIIRIJOUKKUEIDEN TULOKSET: PIIRIJOUKKUE-CUP / C14 Turnaus pelattiin Eerikkilän Urheiluopistolla. 1. Joukkueemme sijoittui turnauksessa toiseksi (A-taso). 2. Joukkueemme sijoittui turnauksessa 3. (B-taso). Joukkueita valmensivat Mika Sandberg ja Arto Tuohisto-Kokko 1. joukkue sekä Tomi Merenlahti ja Veli-Matti Koskela 2. joukkue. Jan Henrik Nyberg (1) ja Roberto Nuccio (2) toimivat joukkueenjohtajina. Huoltajina toimivat Pertti Mäkelä sekä Jukka Pöyhölä. Uudenmaan piirin pelaajien pelaajatarkkailusta vastasi piirin valmennuspäällikkö Tommi Laitila sekä Risto Luomanen. Valitut pelaajat, C : 1. joukkue 1. Hugo Keto FC Honka 2. Teemu Löfberg HyPS 3. Sebastian Lindfors FC Honka 4. Mikko Jalkanen TiPS 5. Eemeli Kivistö NJS 6. Carlos Martines VJS 7. William Lindqvist FC Honka 8. Toni Maarno FC Honka 9. Paavo Ahola RiPS 10. Mikael Soisalo FC Honka 11. Joel Järvelä FC Espoo 12. Jere Issakainen PKKU 13. Eemil Vuornos FC Espoo 14. Eetu Salo FC Kuusysi 15. Matte Jokisalo VJS 16. Henry Nguyen KoiPS 17. Iiro Heinonen PKKU 18. Vili Helenius LoPa Valitut pelaajat, C joukkue 1. Aaro Valtonen FC Espoo 2. Jere Henriksson FC Honka 3. Timi Voutilainen FC Reipas 4. Jonne Innala KoiPS 5. Ilmari Jylhä FC Honka 6. Valtteri Laatunen PKKU 7. Severi Hyvönen FC Espoo

12 Toimintakertomus Matias Muuronen FCFJ 9. Mathias Halonen FCFJ 10. Kasimir Salo TiPS 11. Jethro Ollanranta RiPS 12. Niklas Granqvist FC Kuusysi 13. Andreas Engström GrIFK 14. Rafael Ristikangas FC Honka 15. Lenni Saatsi JäPS 16. Viljami Isotalo FC Espoo 17. Einari Yli-Kesäniemi VJS 18. Samuel Olander PKKU Uudenmaan Fair Play pelaaja: Hugo Keto FC Honka (Uusimaa 1) Ilmari Jylhä FC Honka (Uusimaa 2) C14 All Stars- pelaajat: Sininen All Stars: Mikael Soisalo FC Honka (Uusimaa 1) Valkoinen All Stars: Paavo Ahola RiPS (Uusimaa 1) William Lindqvist FC Honka (Uusimaa 1) Vili Helenius LoPa (Uusimaa 1) Mikko Jalkanen TiPS (Uusimaa 1) Erikoispalkinto: Pertti Mäkelä 31 vuotta Uudenmaan piirin huoltajana Kauden toiminta käynnistyi poikien osalta edelleen alueellisilla katsastuksilla lokamarraskuun vaihteessa. Alueelliset toiminta-alueet jatkoivat samoina kuin kaudella Seurojen valmentajat lähettivät näihin tapahtumiin piirin ohjeistuksen perusteella pelaajiaan katsastettavaksi. Poikien piirijoukkue ikäluokat ovat kaudella : PD13 (2000) sekä PC14 (1999). Katsastuksien pelaajamäärät alueittain: Espoo 2 90 Keski-Uusimaa Itä 69 Keski-Uusimaa Länsi 43 Vantaa 89 Länsi-Uusimaa 96 Lahti 48 Yhteensä 435 pelaajaa. Espoo I:n valmennuksesta ja toiminnasta vastaa edelleen FC Honka valmentajinaan Raimo Konkola ja Boris Wistuba. Muille toiminta-alueille valittiin yksi valmentaja/alue. Espoo II:n valmentajana toimii Arto Tuohisto Kokko. Keski-Uudellamaalla valmentavat Roberto Nuccio (Itä)

13 Toimintakertomus ja Mika Sandberg (Länsi). Vantaalla toimii Veli-Matti Koskela, Länsi - Uusimaan valmentajana jatkaa Jan-Henrik Nyberg. Lahden alueen valmentajana jatkaa Tomi Merenlahti. Pelaajatarkkailusta vastaavat piirin valmennuspäällikkö Tommi Laitila sekä Risto Luomanen. Jukka Kesälä jatkaa Uudenmaan piirijoukkueiden fysioterapeuttina. Maalivahtivalmennuksesta vastaa piirin maalivahtivastaava Tero Välimäki. Marras-joulukuussa 2012 alueelliset piirijoukkueet osallistuivat edellisvuoden tapaan yhdessä Helsingin piirin joukkueiden kanssa kahtena viikonloppuna Talin jalkapallohallissa Puma-liigaan. Lisäksi C14 Puma-liigojen yhteydessä pelattiin tasonmittausturnaukset, joiden perusteella muodostetaan tasolohkot vuoden 2013 piirijoukkue-cupiin. Pelaajia alueeltamme oli kunakin viikonloppuna pelaamassa noin 200. Puma -liigassa Uudeltamaalta on mukana viisi joukkuetta C- 14 ikäluokassa ja kuusi alueellista joukkuetta D-13 ikäluokassa. TYTÖT Uudenmaan piirillä oli tyttöjen piirijoukkuetoimintaa kaudella harjoitus-, haaste- ja pelitapahtumien muodossa. Molemmissa ikäluokissa tapahtumat pidettiin kaksipäiväisinä leireinä pääosin Laaksolahdessa sekä kaksi Eerikkilässä, lisäksi järjestettiin kaksi haasteleiritapahtumaa sekä yksi pelileiritapahtuma Vantaankoskella. C14-ikäluokan katsastustapahtumaan marraskuussa 2010 osallistui yhteensä 122 pelaajaa. Piirijoukkue-cupissa Uudellamaalla oli lisäksi yhdistelmäjoukkue Helsingin kanssa. C15- ikäluokan joukkue toimi tiiviissä yhteistyössä B-ikäluokan Aluejoukkueen kanssa, koska osa tytöistä edusti molempia joukkueita. Ikäluokan katsastukseen osallistui 72 pelaajaa. Piirijoukkuecupissa Uudellamaalla oli lisäksi yhdistelmäjoukkue Helsingin kanssa. Viimeistelyleirit pidettiin Pajulahdessa Piirijoukkuetoiminta huipentui Piirijoukkue-cupiin Eerikkilän Urheiluopistolla. Kauden piirijoukkuetoiminnassa oli mukana 241 pelaajaa. Tyttöjen Piirijoukkue-cupin tulokset Eerikkilän Urheiluopistolla C15 TYTÖT, sijoitus A-taso 3. Pelaajat Paul Ida Maria EIF Haapakoski Isa FC Espoo Rusanen Anni FC Espoo Välimaa Maija FC Espoo Lindström Vilma FC Kuusysi Katajamäki Nea Honka Kärkkäinen Suvi Honka Rauhamaa Essi Honka Bröijer Roosa VJS Hannukkala Karoliina VJS Mäkelä Henriikka VJS Kindstedt Rebekka VJS Kauppinen Jenna JoKi Friman Henna FC Espoo Litmanen Sara FC Espoo

14 Toimintakertomus Tousignant Irene Reinikainen Fanny Mustajoki Selina Päävalmentaja Valmentaja Maalivahtivalmentaja Huoltaja Fysio Honka HyPS VJS Stefan Wikström Mika Soininen Tommy Nordenswan Teemu Laitila Jukka Kesälä C15 TYTÖT United (Helsinki vastuupiirinä), sijoitus B-taso 4. Pelaajat Aino Nurmi ACK Ida Strengell Honka Vilma Kurki FC Espoo Ida Ceder FCFJ Pauliina Falin FCFJ Minka Sukanen Honka Nea Taittonen Honka Noora Karhu VJS Fanni Mehtomaa VJS Sini Taivasalo VJS Palkitut Fair play -pelaajat Aino Nurmi, Helsinki/Uusimaa/ACK Maija Välimaa, Uusimaa/FC Espoo All Stars Karoliina Hannukkala, Uusimaa/VJS Rebecca Kindstedt, Uusimaa/VJS Selina Mustajoki, Uusimaa/VJS Isa Haapakoski, Uusimaa/FC Espoo Roosa Bröijer, Uusimaa/VJS. C14 TYTÖT, sijoitus 1. Krista Hakala Kreeta Halme Ronja Ikonen Sandra Jordman Emilia Friman Henna Koskela Alina Kosunen Laura Kölhi Nea Laitila Minea Lassas Maria Niinisalo Jutta Pusa Tessa Rinkinen Ida Raustola Sofi Salonen ACK Honka JäPS FCFJ PK-KU PK-KU PK-KU HyPS PK-KU FCFJ ACK FC Kuusysi PK-KU HyPS FC Reipas

15 Toimintakertomus Oona Vuoltee Emilia Ukkonen Alice Wiksten Päävalmentaja Valmentaja Maalivahtivalmentaja Huoltaja HyPS VJS FCFJ Veli-Matti Rinnetmäki Tuomo Hammarberg Tommy Nordenswan Sanna Pirhonen C14 TYTÖT, United Uusimaa/Hki, sijoitus 3. Martikainen Anni JäPS Hiltunen Iina PK-KU Peti-Peti Kiese VJS Sipiläinen Hetti PK-KU Sipinen Susanne EPS Suomela Reetta VJS Talaslahti Pauliina Honka Tuiskula Wilma JäPS Toivanen Roosa VJS Päävalmentaja Valmentaja Maalivahtivalmentaja Huoltaja Janne Karhu Jarmo Sanden Tommy Nordenswan Jukka Pöyhölä Palkitut Fair play -pelaajat: Nea Laitila Uusimaa PK-KU Roosa Toivonen Helsinki/Uusimaa VJS Turnauksen pelaaja: Sofi Salonen, Uusimaa, FC Reipas All Stars I: Sofi Salonen, Uusimaa, FC Reipas Emilia Friman, Uusimaa, PK-KU Hetti Sipiläinen, Helsinki/Uusimaa, PK-KU Jutta Pusa, Uusimaa, FC Kuusysi All Stars II Nea Laitila, Uusimaa, PK-KU Alice Wiksten, Uusimaa, FCFJ Emilia Ukkonen, Uusimaa, VJS Ronja Ikonen, Uusimaa, JäPS Kaudella C14-tyttöjen(-98) valmennuksesta vastaavat Stefan Wikström ja Mika Soininen. C15-tyttöjen (-97) valmentajina toimivat Veli-Matti Rinnetmäki ja Tuomo Hammarberg. Molempien ikäluokkien maalivahtivalmennuksesta vastaa Tommy Nordenswan, huoltajana toimii Jukka Pöyhölä ja fysioterapeuttina Jukka Kesälä.

16 Toimintakertomus KYKY- JA TAITOKOULUTOIMINTA KYKYKOULUT Vuoden 2012 alussa pelattiin poikien kykykoulusarja ikäluokalla, johon osallistui 16 kykykoulua. Tytöille järjestettiin keväällä 2012 myös omat kykykouluturnaukset, johon osallistui 14 kykykoulua. Lisäksi uutena tapahtuma järjestettiin elokuussa kykykoulusarjaa. Tapahtumaan osallistui 16 poika ja 13 tyttöjen kykykoulua. Tapahtuma oli joukkueille maksuton. Kykykoulujen turnaustoiminta aloitettiin samalla toimintatavalla pojille ja tytöille marras-joulukuussa 2012, 2001 ikäluokilla pojissa sekä 2000/2001 ikäluokille tytöissä. KYKYLEIRI Piiri järjesti maaliskuussa kaksipäiväisen kykyleirin Eerikkilän Urheiluopistolla. Seurojen valmentajat lähettivät piirin ohjeistamana leirille 108 poikaa ja 60 tyttöä, joista maalivahteja oli 21 poikaa ja 11 tyttöä. TAITOKOULUT Vuoden 2012 aikana pelattiin taitokoulujen pelitapahtumia ikäluokilla tammi-maaliskuussa. Poikien taitokouluepeleihin osallistui 24 joukkuetta 15 seurasta. Tyttöjen vastaaviin tapahtumiin osallistui 15 joukkuetta 11 seurasta. Vuoden 2013 alussa taitokoulupelit järjestetään ikäluokille MUU TOIMINTA 2012 tehtiin seurakäyntejä, joista osa oli samaan seuraan useampia käyntejä, joissakin seuroissa käyntejä oli vain yksi. Lisäksi päätoimisten tapaamisia järjestettiin eri kokoonpanoilla vuoden aikana. Pelaajatarkkailutehtävissä pelaajakehitysryhmä on ollut mm. Etelä-länsi liigoissa, piirin aluesarjoissa, nuorten maaotteluissa, Piirijoukkue -cupeissa, Premier Cupissa Pajulahdessa ja Puma-liigassa. Piirin valmennuspäällikkö Tommi Laitila toimi 2012 kilpajalkapallovaliokunnan esittelijänä. Valiokunta kokoontui 2012 neljä kertaa. Piirijoukkuemaalivahtiehdokkaille järjestettiin oma kaksipäiväinen leiri Eerikkilän Urheiluopistolla marraskuun puolivälissä. Tapahtumassa oli mukana n. 60 tyttö- ja poikamaalivahtia. Piirin pelaajakehitysryhmä osallistui Sami Hyypiä Akatemian kehittymisen seurantatapahtumaan huhti- ja joulukuussa, osana piirin ja SHA:n yhteistyötä. Tyttöjen piirijoukkuevalmentajien koulutusmatka järjestettiin Tallinnaan , jossa seurattiin Naisten maajoukkueen viimeinen EM karsintaottelu Viroa vastaan sekä laadittiin tyttöjen piirijoukkuetoiminnan uudistussuunnitelma Tuloskortti Kilpajalkapallo 2012

17 Toimintakertomus Seurojen tukena valmennustoiminnan ja pelaajakehityksen asiantuntijana. Pelaajakehitys Piirijoukkuetoiminnan kehittäminen: Pojilla (C14 ja D13) toteutetaan alueellisena toimintamallilla (alueelliset erityispiirteet huomioiden) ja tytöillä (C15 ja C14) keskitetyn leiritysmallin mukaisesti. Pojilla yksi alueellinen valmentaja, tytöillä kaksi valmentajaa / harjoitusryhmä Maalivahtivalmennus tehostuu oto pohjaisten mv-valmentajien muodossa (2 kpl) Poikien alueelliseen toimintaan osallistuu n. 100 pelaajaa / ikäluokka, edustaen seuraa Toiminta-alueet pojilla Lahti, Espoo, Vantaa, Keski-Uusimaa Itä, Keski-Uusimaa Länsi sekä Länsi-Uusimaa * Puma -liiga (C14- ja D13-pojille), 3 turnausta Tyttöjen piirijoukkuetoimintaan osallistuu n. 60 pelaajaa / ikäluokka edustaen seuraa * Tyttöjen talenttiryhmätoiminta käynnistyy (97-98 tytöille), 4-8 pelaajaa Pelaajatarkkailutoiminnan kehittäminen (koulutus, tarkkailun koordinointi ja lisääminen) Seurayhteistyön lisääminen (tapaamiset, valmentajakeskustelut). Tyttöjen piirijoukkueen alueellisen toimintamallin kartoitustyö vuoden aikana. Yhteistyö Palloliiton kanssa (mm. aluejoukkuetoiminta, nuorten maajoukkueet, yhteinen pelaajakoulutussuunnitelma) Yhteistyö Sami Hyypiä Akatamian (SHA) kanssa (kehittymisen seuranta tapahtumat). Asiantuntijana ja tukena taito- ja kykykouluissa: * Kyky- ja taitokoulujen käynnistämisessä apuna ja tukena seuroissa * Kykykoulujen pelitapahtumia 3-4 kpl (00-pojille ja tytöille), noin 20 seuraa mukana * Kykyleiritoimintaa ko. ikäluokille eli piirijoukkuetoimintaan valmistavaa pelaajakoulutusta, 120 pelaajaa. * Seurojen pelaajakehitysvastaavien koulutus kykyleirillä * Taitokoulujen pelitapahtumia 3 kpl (01-02 tytöille ja pojille), noin 20 seuraa mukana * Taitokilpailukulttuurin tukeminen *Uudenmaan piirissä toimivien taito- ja kykykoulujen arviointi- ja kehityskeskustelut vuoden aikana. Etelä - Länsi-liigat pojille C15-D13 sekä C-tytöille. Nuorten sarjojen kehitystyö yhteistyössä Helsingin kanssa Tukee valmennuskoulutusta seurakehityksen kanssa sovitulla tavalla (mm. te lat, koulutukset, U12 materiaali jne.).

18 Toimintakertomus Kilpailutoiminta Vastuuhenkilö: Kari Hakkarainen 1. Jokaisen joukkueen lisenssit ja edustusoikeudet tarkistetaan. 2. Tarkennetaan pelisääntöjä ja yhdenmukaistetaan toimintaohjeita Helsingin piirin kanssa yhteisissä sarjoissa. 3. Futsal kasvaa hallitusti ( joukkuetta sarjoissa ). 4. Poikkeuslupakäytäntö ja seurojen yhteistyösopimukset tukena yksilöiden kehittämiselle 5. C15 ikäluokan Etelä-Länsi - sarjat tytöille ja pojille ja C14 pojille 6. Helsingin piirin kanssa laajempi yhteistyö kilpasarjoissa 7. Miesten Kolmosen pelitavan muutos 8. Seurojen koulutus ja opastus piirin/liiton sääntöjen rikkomisesta aiheutuvien sakkojen vähentämiseksi - Lisenssi- ja edustusoikeusrikkomuksien määrä pienenee vähän - Sarjoihin osallistuvien joukkueiden määrä (jalkapallo 2011=1125, 2010=1152 ja futsal 2011=238, 2010=256) Kilpailumääräysten ja piirin erillismääräysten rikkomuksista aiheutuvat sakot vähenevät 1. Valmennus- ja ohjaajakoulutus: B-kurssien hallinnointi siirtyy Palloliitolle. 2. Valmentajien jatko - ja täydennyskoulutus Valmentaja- ja ohjaajakoulutus Vastuuhenkilö: Mikko Eskelinen Pelikäsityksen tietoisku 2. (jatko pelikäsitys i tietoiskuun) (29 osallistujaa) Valmentajakoulutus Premier Cup EM- lopputurnausten yhteydessä (6) (Puola 3 osallistujaa) Valmentajakoulutus Premier Cup MM- lopputurnausten yhteydessä (6) Valmennuspäälliköiden täydennyskoulutus nuorten maaottelun yhteydessä ulkomaille. Samalla tutustutaan ulkomaalaiseen seuraan. FC Twente (4 osallistujaa) Psyykkisen valmennuksen prosessikoulutus valmennuspäälliköille VLPK (Valmennuslinjojen päivityskoulutus) Käynnistyi 2012 joulukuussa (osallistujia 12) Psyykkisen valmennuksen seminaari (78 osallistujaa) Päätoimisten tukeminen Piiri järjestää tapaamisia päätoimisten seuravalmentajien kanssa sekä heille suunnattua erityiskolutusta (ks.yllä)

19 Toimintakertomus Erotuomari- ja pelinohjaajatoiminta Vastuuhenkilö: Mika Peltola Pelinohjaajakouluttajia koulutetaan kerhoille riittävästi kuormituksen tasaamiseksi Koulutetaan pelinohjaajia 400 (520) Kehitetään tukitoimia pelinohjaajille Karuselliturnausten kautta erotuomaritoiminnan tutuksi tekeminen jo nuorille pelaajille ja muille sidosryhmille. Ohjataan pelinohjaajia erotuomarikursseille oman erotuomarikerhon alueelle. Peruskursseilla koulutetaan 150 uutta erotuomaria. Uusien erotuomareiden perehdytys oman alueen turnauksissa valvojan opastuksella Pyritään tukemaan paremmin 1-3 vuotta mukana olleita erotuomareita. Varustehankinnan tukeminen. Futsal-peruskurssilla koulutetaan 25 uutta futsal-erotuomaria Piiri maksaa palkkiot alueen otteluista Erotuomarilaiminlyöntien määrä puolitetaan 5. SEURAKEHITYS- JA NUORISOTOIMINTA Uudenmaan piirin tavoitteena on lisätä piirin alueen seurojen pelaajamäärää 5 % /vuosi. Piirin alueen pelaajamäärä kasvoi 2,0 % vuodesta Lopullinen kokonaismäärä oli pelipassipelaajaa SEURAKEHITYS Vuonna 2012 seurakehitys nousi sekä Palloliiton että piirin strategiassa entistä vahvempaan asemaan. Pelaajakehitys ja seurakehitys kahtena päävalintana ohjaavat toimintaa. Seurojen elinvoiman vahvistaminen sekä päätoimisten ja vapaaehtoisten työn sekä osaamisen tukeminen olivat painopisteitä. Vuoden aikana aloitettiin Palloliitossa seuroille suunnatun laatujärjestelmän sekä kokonaisvaltaisen seuraohjelman suunnittelu. Nämä tulevat tulevaisuudessa ohjaamaan myös piirin toimintaa vahvasti. Palloliitto valitsi vuoden lopussa seuroja laatujärjestelmäpilottiin. Seurat ovat mukana järjestelmän rakennustyössä ja saavat samalla taloudellista tukea valmentajan pakkaamiseen. Uudenmaan piiristä mukaan valittiin Lahti yhteisö (FC Lahti, FC Kuusysi, FC Reipas), VJS ja FC Honka. Laatujärjestelmä tulee olemaan osa kokonaisvaltaista seuraohjelmaa.

20 Toimintakertomus SEURAKOULUTUS Lasten jalkapallon kehittämiseen suunnattu Osoitteena Futis hanke jatkui. Uudenmaan piiristä projektiin valittiin kahdeksan seuraa: IVU, FC Wild, JoKi, HaRi, Rake, FC Honka, KoiPS, EBK, GrIFK ja PEP. Yhteisellä seminaarilla aloitettu projekti päätettiin marraskuussa Keskeisimpänä kohderyhmänä olivat 6-9 vuotiaat tytöt ja pojat. Yhteensä hankkeissa on ollut mukana 30 seuraa. Loppuvuodesta 2012 käynnistettiin hankkeen 2013 haku. Vuonna 2011 aloitettu seuratutorointiohjelma jatkui piirin kolmen seuran kanssa. Mukana olivat Uudenmaan piiristä LePa, FC Wild ja LoPa. Tutoreina toimivat Taneli Haara ja Petteri Jaatinen. Sinettiseuroja vuoden 2012 lopussa olivat FC Reipas, FC Kuusysi, Keravan Pallo-75, Tuusulan Palloseura, Tikkurilan Palloseura, Hyvinkään Palloseura, Vantaan Jalkapalloseura, Koivukylän Palloseura, Järvenpään Palloseura, FC Futura ja Espoon Palloseura. Sinettikriteerit päivitettiin vuonna 2012 ja kaikki sinettiseurat auditoitiin vuoden 2012 aikana. Tulevaisuuden sinettiseuratoiminta riippuu Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaation (VALO) linjauksesta sekä Palloliiton laatujärjestelmän rakentumisesta. FootPass-auditointeja jatkettiin vuonna Vuoden 2012 lopulla Uudenmaan piirissä oli 22 auditoitua seuraa, joista 13 on käynyt läpi myös FP2-vaiheen. Kaikille ykkösvaiheen käyneille seuroille tarjottiin vuoden aikana mahdollisuutta FP2-vaiheeseen. Ensimmäistä vaihetta tarjottiin OKM-tukea päätoimisuuteen saaneille seuroille. Auditoituja seuroja olivat LoPa ja FC Wild (vaihe 1) sekä GrIFK ja FC Kuusysi (vaihe 2). FootPass poistui vuoden lopussa nykymuodossaan käytöstä ja sen tilalle rakentuu laatujärjestelmä. Piirin FootPass-seurat (1+2 = molemmat auditoinnit suoritettu + Tutor): KP-75 (1+2 + Tutor), FC Reipas (1+2 +tutor), FC Kuusysi (1+2), LePa (1+2 + tutor), Kasiysi (1+2 + tutor), FC Honka, TuPS, EPS (1+2), HooGee, KoiPS (1+2), VJS (1+2 +tutor), KOPSE (1+2), TiPS (1+2 + tutor), JäPS (1+2), HyPS (1+2), FC Futura, Grani (1+2), NJS, EBK, NuPS, LoPa (tutor), FC Wild (tutor). Seuravalmennusohjelma keskittyy seuran kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Vuonna 2012 mukana olivat FC HIK, ACK, KaPy, MU, I-HK ja HaRi. Yhteensä ohjelman on käynyt läpi 12 seuraa. Vuoden lopussa ohjelmaa laajennettiin koskemaan kaikkia piirin alueen seuroja, kun aikaisemmin se on ollut tarjolla vain seuroille, jotka eivät ole olleet FootPass-auditointien piirissä. Seurakehitys- ja koulutusohjelmia kehitettiin vuoden 2012 aikana ja vuoden lopussa seuraillassa avattiin haku uusiin ohjelmiin. Jo olemassa olevista ohjelmista jatketaan Osoitteena Futis hankkeita, päätoimisten Coaching-ohjelmaa, seuravalmennusohjelmaa sekä seuratutorointia. Uusina toimenpiteitä aloitetaan vapaaehtoisten johtaminen koulutus sekä oppisopimusyhteistyö liikuntakeskus Pajulahden kanssa. Oppisopimuskoulutus räätälöidään jalkapalloseurojen tarpeisiin PÄÄTOIMISUUDEN TUKEMINEN Uudenmaan piirin seuroissa oli vuoden lopulla 82 päätoimista työntekijää eri rooleissa. Seurojen päätoimisten palkkausta on tuettu Opetusministeriön ja Palloliiton ESR-projektin avulla. Vuonna 2013 oppisopimusyhteistyö tulee osaltaan lisäämään Uudenmaan seurojen päätoimisuutta. Lisäksi vuoden lopussa Palloliitto haki seuroja laatuseurajärjestelmäpilottiin, johon valitut seurat sitoutuvat järjestelmän rakennustyöhön ja saavat tukea valmentajan palkkaamiseen.

21 Toimintakertomus Piiri järjesti vuoden aikana yhden ison päätoimisten seuratyöntekijöiden tapaamisen. Lisäksi järjestettiin useampia pienempiä tapaamisia vuoden aikana sekä tehtiin vierailuja seuroihin. Päätoimisten työnhallintaan ja hyvinvointiin keskittyvä Coaching-ohjelma toteutettiin neljännen kerran. Mukana oli 12 osallistujaa. Yhteensä koulutuksen on käynyt läpi 67 päätoimista Uudenmaan, Helsingin, Tampereen, Kaakkois-Suomen ja Satakunnan piireistä. Uudenmaan osuus näistä on 43. Uusi haku ohjelmaan käynnistettiin loppuvuodesta. Päätoimisten osaamisen kehittämiseen suunnatut johtamisen erikoisammattitutkinto (JET) ja seuratoiminnan ammattitutkinto (LiaT) olivat tarjolla seuratyöntekijöille. JET ei toteutunut. LiaTtutkinnon suoritti kaksi seuratyöntekijää Uudeltamaalta. Lisäksi valmennuskoulutus järjesti päätoimisille valmennus- ja junioripäälliköille lajiin liittyviä koulutuksia koti- ja ulkomailla VAPAAEHTOISTYÖN TUKEMINEN Joukkueenjohtajakoulutusta jatkettiin seuroihin koulutettujen joukkueenjohtajakouluttajien kanssa. Uudenmaan seuroissa oli vuoden lopussa 44 kouluttajaa 35 seurassa. Lisäksi jojo-kouluttajat kokoontuivat kerran vuoden lopussa täydennyskoulutukseen. Vuoden lopussa koulutettuja joukkueenjohtajia oli yhteensä 366. Huoltajakoulutusta tarjotaan ensisijaisesti seurakoulutuksena. (Jari Pylvänäinen / Aava Ortolääkärit Lääkäriasema Oy). Piiri ei järjestänyt omia huoltajakoulutuksia vuoden aikana. Operaatio Pelisääntöjen teemaksi nostettiin vapaaehtoistyön merkitys ja aikuisten osallistuminen seuratoimintaan. Vuoden lopulla julkaistiin Palloliiton vapaaehtoistyön johtaminen työkirja, jonka ympärille suunniteltiin vuonna 2013 alkava koulutus seuroille. Uutena toimintona käynnistettiin puheenjohtaja-forumit, joiden tavoitteena on tukea seurojen puheenjohtajia sekä osoittaa heille arvostusta. Vuoden aikana järjestettiin kaksi tapaamista ja mukana niissä oli mukana puheenjohtajia 23 Uudenmaan piirin seurasta. Toimintatapaa jatketaan tulevaisuudessa säännöllisesti. Vuoden 2012 alussa käynnistettiin myös uusi palkitsemisjärjestelmä, jossa piiri palkitsee kuukausittain ansioituneen vapaaehtoistyöntekijän seuroista MUUT TAPAHTUMAT Isännän Ääni seuraseminaari on Palloliiton, piirien ja seurojen yhteinen tapaaminen. Seminaari järjestettiin tammikuussa yhdessä Helsingin piirin kanssa. Mukana oli Uudenmaan piiristä 33 seuraa. Maaliskuussa järjestettiin hallintoseminaari Tallinnassa, jossa käsiteltiin seuran talousohjesääntöä sekä verotukseen liittyviä asioita. Osallistujia oli yhteensä 36. Marraskuussa järjestettiin jalkapallon olosuhdepäivät, jotka oli suunnattu seuroille ja kaikille olosuhdekehityksestä kiinnostuneille. Tapahtuma toteutettiin yhteistyössä Palloliiton kanssa. Osallistujia Ruotsiin suuntautuneessa seminaarissa oli 128.

22 Toimintakertomus HENKILÖSTÖN KOULUTUS Piirin oman henkilöstön ammatillisina jatko- ja täydennyskoulutustapahtumina toimivat Isännän Ääni seminaari sekä muut seminaarit ja koulutustilaisuudet, jotka tukivat omaa työtä organisaatiossa. Virallisista koulutuksista Mikko Eskelinen sai LiAT tutkinnon suoritetuksi. Piirin oppisopimusopiskelijat Toni Räisänen ja Teemu Laitila saivat tutkintonsa valmiiksi suunnitellussa aikataulussa. (Toni Räisänen, liikunnanohjaaja, 2,5v ja Teemu Laitila, liiketalouden perustutkinto (2v). Molempien työsuhde vakinaistettiin NUORISO- JA HARRASTETOIMINTA Lasten ja nuorten jalkapallon kehitystyötä tehtiin yhdessä Palloliiton ja muiden piirien kanssa. Piirien välisiä nuoriso- ja valmennuspäällikkötapaamisia järjestettiin neljä. Viestintä seurojen kanssa tapahtui seuratapaamisten, sähköisesti kuukausittain lähetetyn sähköpostitiedotteen sekä Internet-sivujen kautta. 90min -lehden kautta nostettiin esille ajankohtaisia asioita. 90min.fisivuston kautta nostettiin esiin ajankohtaisia teemoja keskusteluun. Seurojen juniori- ja valmennuspäälliköiden kanssa järjestettiin säännöllisiä tapaamisia. Operaatio Pelisääntöjen uudeksi teemaksi nostettiin vapaaehtoistyö ja vanhempien osallistuminen seuratoimintaan. Piirin nettisivuille rakennettiin kattava aineisto keskusteluiden tueksi. Kaikkien kaveri- ja leikkimaailman joukkueiden tulee solmia vuosittain pelisäännöt (vanhemmat ja joukkueenjohto) ja lähettää säännöt piirille sähköisellä lomakkeella TAITOKILPAILUT Uudenmaan piirin taitokilpailut järjestettiin Laaksolahdessa F8 C14 -ikäluokille. Taitokilpailuihin osallistui 1441 pelaajaa (2011: 879), joista 987 poikaa (594) ja 454 tyttöä (285). Jokaisen ikäluokan kolme parasta palkittiin. Lisäksi leikkimaailmassa jokainen osallistuja palkittiin osallistumismitalilla. F8-ikäluokan lajeja helpotettiin, mikä näkyy suoritettujen merkkien määrän kasvuna. Yhteenveto vuoden 2012 taitokilpailuista Pojat Osallistujia Kulta Hopea Pronssi F F E E D D C C

23 Toimintakertomus Tytöt Osallistujia Kulta Hopea Pronssi F F E E D D C C Piirin taitomestarit 2013 Juuso Hirvonen VJS 1997 Vilma Lindström FC Kuusysi 1997 Petteri Koivisto VJS 1998 Emilia Ukkonen VJS 1998 Markus Kanerva FC Espoo 1999 Marianne Makkonen HyPS 1999 Klaus Hakala KyIF 2000 Milla Partanen VJS 2000 Johannes Yli-Kokko FC Kasiysi 2001 Oona Siren TiPS 2001 Juho Ojanen FC Honka 2002 Ria Karjalainen NuPS 2002 Kai Meriluoto KyIF 2003 Jennu Huttunen TuPS 2003 Oskari Ojala GrIFK 2004 Oona Räisänen EPS 2004 Valtakunnalliset taitokilpailut järjestettiin Eerikkilässä Piirin mestareiden lisäksi osallistumisoikeus valtakunnallisiin tapahtumiin oli kaikilla piirin kilpailuissa (ei F8-F9) kultamerkin suorittaneilla (47). Mukana valtakunnallisissa kilpailuissa oli yhteensä 39 Uudenmaan piirin edustajaa. Uudenmaan piirin mitalistit Eerikkilässä: C15 Pojat: Juuso Hirvonen (HOPEA) D12 Pojat: Eemil Rouhiainen (PRONSSI) Piirien välisessä joukkuetaitokilpailussa Uudenmaan piiri tuli yhdeksänneksi Lokakuussa järjestettiin Laaksolahden hallissa taitokilpailukulttuuria tukevat taitokisakoulutapahtumat. Kolmen päivän aikana taitolajeja oli harjoittelemassa 222 pelaajaa (2011:205). Tavoitteena oli tukea ja antaa vinkkejä sekä taitokilpailulajien että omaehtoisen taidon harjoitteluun. Lisäksi valtakunnallisiin kilpailuihin osallistuneille järjestettiin harjoittelumahdollisuus Laaksolahdessa JALKAPALLOKOULUT JA LEIRIT Jalkapallokouluja ja maalivahtipäiviä järjestettiin Laaksolahden jalkapallohallissa maaliskuussa ja marras-joulukuussa. Tapahtumat olivat yhden päivän mittaisia. Jalkapallokoulut ja -leirit suunnattiin ensisijaisesti syntyneille junioreille.

24 Toimintakertomus Jalkapallokouluihin ja maalivahtipäiville osallistui yhteensä 616 (2011:554) lasta. Kevään kenttäpelaajien jalkapallokouluihin osallistui yhteensä 154 (162) poikaa ja tyttöä. Syksyllä mukana oli kaikkiaan 224 (204) poikaa ja tyttöä. Maalivahtipäivillä oli keväällä 104 (83) ja syksyllä 134 (105) osallistujaa. Tammikuun Talvileirillä ja Keeper Campilla Eerikkilässä oli mukana 148 (2011:148) osallistujaa. Kesäleirejä järjestettiin yhteensä neljä. Leirit järjestettiin Liikuntakeskus Pajulahdessa ja niille osallistui yhteensä 191 (2011: 251) pelaajaa. Kuudetta kertaa järjestetylle tyttöjen FUN -leirille osallistui 19 (45) tyttöä. Maalivahtileirille osallistui 22 (45) poikaa ja tyttöä. Vapari kesäleirille 60 (79) poikaa ja Puma -kesäleirille elokuussa 71 (98) poikaa ja tyttöä. Kolmatta kertaa järjestettiin syksyn maalivahtileiri Kisakallion Urheiluopistolla Leiri oli kaksikielinen (suomi-ruotsi). Osallistujia leirillä oli 75 (60) KARUSELLIT Leikkimaailmaikäisten Karusellitapahtumia järjestettiin eri puolilla piirin aluetta yhteistyössä seurojen kanssa. Karusellien suosio kasvoi jälleen ja mukana oli ennätysmäärä joukkueita. Yhteensä vuoden 2012 Karuselleihin osallistui 1163 (2011: 1060) joukkuetta ja noin lasta. Karuselliotteluita pelattiin vuoden 2012 aikana yhteensä yli Tuomaritoiminnasta vastasivat piirin ja seurojen kouluttamat pelinohjaajat. Tapahtumat ovat olennainen osa lasten jalkapallotoimintaa ja ne tarjoavat väylän viedä eteenpäin lasten ja nuorten jalkapalloon liittyviä ajankohtaisia asioita. Kevään Karusellien yhteydessä järjestettiin pelinohjaajakampanja, jossa kiinnitettiin erityisesti huomiota vanhempien ja joukkueiden taustahenkilöiden käyttäytymiseen otteluiden aikana. Karusellitapahtumiin osallistui keväällä 585 joukkuetta, joista 116 oli tyttöjoukkueita. Keväällä järjestäviä seuroja olivat BK-46, PEP, EsPa, JäPS, TiPS, SV, FC Kasiysi, FC Espoo, I-HK, FCFJ, KyIF, RaKe, EBK ja VJS. Syksyllä joukkueita oli mukana yhteensä 578 (126 tyttöjoukkuetta). Järjestäviä seuroja olivat JäPS, ACK, I-HK, NuPS/WILD, HaRi, RaKe, FCFJ, NJS, EBK ja VJS KOULU- JA PÄIVÄKOTIJALKAPALLO Kaikki Pelissä koulujalkapallo kasvoi edelleen vuodesta Piiri toimii koulu- ja päiväkoti yhteistyössä seurojen tukena ja seura järjestävät toiminnan. Toimintamalleja kehitetään yhdessä Palloliiton kanssa. Nuorisosihteeri Toni Räisänen toimi myös Palloliiton kehitysryhmässä vuonna Kaikki Pelissä konsepti jakaantuu kolmeen osa-alueeseen, jotka ovat: tapahtumat, kiertueet ja kerhot, Kaikki Pelissä koulutukset ja Kaikki Pelissä -materiaalit. Piiri järjesti helmikuussa myös vuosittaisen Kaikki Pelissä illan seuroille. Kaikki Pelissä tapahtumia järjestettiin seuroissa yhteensä 42 (2011:37), joissa liikkui noin lasta. Päiväkoteihin suunnattu Pusta ja Pampa materiaali levisi voimakkaasti seurojen kautta alueen päiväkoteihin. Uudenmaan piiri jakoi seurojen kautta kouluihin ja päiväkoteihin noin 450 jalkapalloa. Uutena painopisteenä tuotiin esiin koulujen liikunta- ja futiskerhotoimintaa. Vuoden lopussa kerhotoimintaa kouluissa järjesti kaikkiaan 12 seuraa. Osa seuroista on kyennyt kerhotoiminnan avulla myös kasvattamaan seuran resursseja päätoimisuuden muodossa.

25 Toimintakertomus Kaikki Pelissä koulu- ja päiväkoti tapahtumia järjestäneet seurat (29) vuonna 2012: HooGee, EsPa, KP-75, KoiPS, KyIF, NuPS, TiPS, JäPS, IVU, FC WILD, Tikka, EBK, KaPy, KelA, EPS, GriFK, FC Kasiysi, FC Reipas, EIF, ACK, LoPa, FC Honka, NJS, HaRi, EIF, SibboV, ACK, PEP. Lisäksi seuroissa järjestettiin erilaisia koulu- ja päiväkotitapahtumia esimerkiksi näytetuntien muodossa HARRASTEJALKAPALLO Vuoden aikana harrastejalkapallon kokonaisuutta suunniteltiin yhdessä valiokunnan ja Palloliiton kanssa. Seurojen harrastetoimijoista koottu verkosto kokoontui kerran. Tulevana vuonna perustetaan työryhmä jonka tavoitteena on kehittään harrastetoimintaa ja luoda yhteisiä toimintamalleja. Useissa seuroissa harrastejalkapallo on osana strategiaa ja se näkyi mm. erilaisina paikallisina sarjoina ja tapahtumina. Tulevaisuudessa keskeistä on piirin ja seurojen välinen systemaattinen yhteistyö jalkapalloharrastuksen edistämiseksi. Huhtikuussa järjestettiin Espoon Esport Ratiopharm Arenassa Harrastefutsalin SM-turnaus, Simo Syrjävaara Cup. Osallistuvia joukkueita oli mukana yhteensä 85 (miehet 68, naiset 27). ISOJEN Karuselleissa Vantaankoskella ja Loppiaisturnauksessa Kirkkonummella oli mukana yhteensä 52 joukkuetta. Perinteiseen nuorten Itsenäisyyspäiväturnaukseen osallistui 131 joukkuetta. Lisäksi Aikuisten tapahtumissa oli mukana yhteensä 21 joukkuetta. Aikuisten kesän 7v7-harrastesarjoissa mukana oli 35 joukkuetta (15 miesten ja 20 naisten) joukkuetta. Futsalin harrastesarjoissa on mukana yhteensä 29 joukkuetta (miehet 11, naiset 18) VALMENTAJAKOULUTUS Vuoden 2012 valmentajakoulutuksen D-tason kurssit toteutettiin seurakursseina. Koulutuksen viemistä seuroihin jatkettiin ja kurssit onnistuivat hyvin. Onnistumisen mittareina käytettiin osallistujamäärää ja kurssipalautetta. Vuonna 2012 seuroissa koulutettiin yhteensä 51 D-tason osiota ja 636 valmentajaa. E-tason koulutuksissa kävi yhteensä 283 valmentajaa. Osallistujamäärä kasvoi hiukan edellisvuodesta. C-kursseja järjestettiin yksi ja hyviksi koettuja C-prosessikoulutuksia jatkettiin. Yhteensä seuroissa ja piirissä koulutettiin 83 C-valmentajaa. Palaute kursseilta on ollut erinomaista. Palautteissa kouluttajien asiantuntemusta arvioitiin (asteikko 1=huono ja 5 erinomainen) 4.77 keskiarvolla. Toinen nosto liittyy valmentajan kokemaan hyötyyn kurssilta. Kysymyksessä kurssi toi uusia tietoja ja taitoja valmentajan ammattitaitoon (asteikko 1=täysin erimieltä ja 4=täysin samaa mieltä) keskiarvo vastauksissa oli 3,85. Kolmas nosto liittyi kurssin vaikutukseen valmentajana työskentelyyn jatkossa. Asteikko oli sama kuin edellisessä. Kysymyksessä koulutuksella on vaikutusta toimintaan valmentajana keskiarvo oli 3,86. Kurssien vaikuttavuus on siis korkealla tasolla. Tietoiskuissa koulutettiin yhteensä 120 valmentajaa seitsemässä tietoiskussa. Uutuutena olivat Futsal-tietoisku ja pelikäsitys 2 -tietoisku.

26 Toimintakertomus Palloliiton valmennuslinjan julkaisemisen jälkeen seuroista tuli toive käynnistää koulutus, jossa seurojen valmennuslinjat päivitettäisiin. Yhdessä Palloliiton koulutustoimen ja Sami Hyypiä Akatamian kanssa suunniteltiin prosessikoulutus, joka käynnistyi joulukuussa Koulutukseen osallistui 13 koulutettavaa 10 seurasta. Koulutus jatkuu 2013 joulukuuhun. Fortum-tutor ohjelmaa jatkettiin yhteistyössä Palloliiton kanssa. Tutoreita toimi Uudenmaan piirissa yhteensä 16 kaiken kaikkiaan 19 seurassa. Kansainvälinen valmentajakoulutus toteutettiin poikien Premier Cupin yhteydessä Puolassa (kolme osallistujaa). Lisäksi käytiin tutustumassa Hollantilaiseen pelaajakoulutusmalliin FC Twenten ja FC Heerenveenin vieraana (4). Tuloskortti Seurakehitys ja nuorisotoiminta 2012 Harraste- ja nuorisojalkapallo Vastuuhenkilö: Taneli Haara Harrastajamäärän lisääminen (tavoite 5 % vuosi) ja TOP1 (+2,0 %) Yhteistyö seura-piiri-liitto 1. vähintään neljä Palloliiton ja piirien yhteiskokousta, yhteistyö muiden piirien ja Palloliiton kanssa 2. pelipassimäärien systemaattinen seuranta ja julkaisu seurojen tueksi (4 krt/vuosi) 3. säännölliset tapaamiset juniori- ja valmennuspäälliköiden kanssa 4. Operaatio Pelisääntöjen kehitystyö (palautus 100%), vuosittain vaihtuvat teemat keskusteluihin 5. yhteiset tavoitteet näkyvät seurojen suunnitelmissa Pelaajakehitys- ja kasvatustoiminta 1. leikkimaailman opetussisältöjen ja tukimateriaalien kehitystyö yhdessä Palloliiton kanssa 2. U12 lajityöryhmän materiaali käyttöön, lajiprosessin vaikutusten huomiointi toiminnassa 3. Fortum-tutor ohjelman jatkaminen (yhteensä 16 tutoria, 20 seuraa) (19), tutor-tapaamiset (2) (1) 4. karuselli-turnausten järjestäminen yhdessä seurojen kanssa (1000 joukkuetta) (1163) 5. leirit, 7 tapahtumaa (430 osallistujaa) (377), JPK ja MV-päivät (10 tapahtumaa/440 osallistujaa) (616) 6. taitokilpailutoiminnan kehittäminen (asema seuroissa, taitokisat 800 osallistujaa ja taitokisakoulut 200 osallistujaa) 7. erityisryhmien jalkapallon tukeminen yhdessä VAU:n ja Palloliiton kanssa (2 tapahtumaa) (1) Kaikki Pelissä koulu- ja päiväkotijalkapallo 1. kuntayhteistyön kehittäminen yhdessä seurojen kanssa, hyvien mallien levittäminen 2. futis- ja liikuntakerhotoiminnan laajentaminen (10 seuraa), futiskerhomanuaali seurojen käyttöön 3. Kaikki Pelissä koulu- ja päiväkotitapahtumat (20 seuraa, lasta (14 000) 4. Pusta ja Pampa päiväkotimateriaalin levittäminen seurojen kautta päiväkoteihin 5. jaetaan 400 jalkapalloa seurojen kautta kouluihin ja päiväkoteihin Harrastejalkapallon kehitystyö 1. seuraverkoston (harrastemanagerit) kartoittaminen, vähintään 12 seurassa harrastemanageri (14) 2. yhteiset tapaamiset, kuntayhteistyö yhdessä seurojen kanssa 3. toimintamallien levittäminen (harrastesarjat, tapahtumat) 4. futsal- harraste SM-turnauksen järjestäminen huhtikuussa (120 joukkuetta) (86) 5. harrastefutistapahtumat 170 (116) joukkuetta (kinkunsulatus/loppiaisturnaus, kaveriharraste, hiihtolomahulinat ja aikuisten karusellit) 6. Unelma Cup naisille järjestetään yhdessä seurojen kanssa alueellisena sekä yhteistyö Palloliiton kanssa 7. itsenäisyyspäivän turnauksen järjestäminen (200 joukkuetta (181), F10-aikuiset) 8. aikuisten korttelipassin vakiinnuttaminen (500) (517) 9. futistennisturnaus ja futisgolftapahtuma uusina toimintoina (15)

Veli-Matti Yli-Rinne, Tuomo Hammarberg, Tommy Nordenswan.

Veli-Matti Yli-Rinne, Tuomo Hammarberg, Tommy Nordenswan. Tyttöjen C15 (1998) alueelliset harjoitukset 26.11./27.11./28.11. Uudenmaan piirin C15 tyttöjen piirijoukkue-ehdokkaat kutsutaan 26.11./27.11./28.11. pidettävään alueelliseen leiripäivään, tarkista alueesi

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY

SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2013 Esitetään hyväksyttäväksi syyskokouksessa 13.11.2012 Suomen Palloliiton Uudenmaan piiri ry 15.11.2011 2 (6) Toimintaympäristön

Lisätiedot

Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla

Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C14 tyttöjen piirijoukkue kutsutaan 12. 14.6.pidettävälle

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY

SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2013 Esitetään hyväksyttäväksi kevätkokouksessa 26.3.2014 Toimintakertomus 2013 2 1. PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 2. UUDENMAAN PIIRIN

Lisätiedot

Tyttöjen C15 (1997) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla

Tyttöjen C15 (1997) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Tyttöjen C15 (1997) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C15 tyttöjen piirijoukkue kutsutaan 12. 14.6. pidettävälle

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 Esitetään hyväksyttäväksi syyskokouksessa 13.11.2014 Suomen Palloliiton Uudenmaan piiri ry 13.11.2014 2 (6) Jalkapalloa jokaiselle

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY

SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 Esitetään hyväksyttäväksi syyskokouksessa 15.11.2016 1. TAUSTAA VUODELLE 2017 Vuosi 2017 on Uudenmaan piirin 47. toimintavuosi.

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY

SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2014 Esitetään hyväksyttäväksi syyskokouksessa 14.11.2013 Suomen Palloliiton Uudenmaan piiri ry 14.11.2013 2 (5) Toiminta- ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Tyttöjen C14 (1999) alueelliset harjoitukset /15.11./16.11.

Tyttöjen C14 (1999) alueelliset harjoitukset /15.11./16.11. Tyttöjen C14 (1999) alueelliset harjoitukset 14.11./15.11./16.11. Uudenmaan piirin C14 tyttöjen piirijoukkue-ehdokkaat kutsutaan 14.11./15.11./16.11. pidettävään alueelliseen leiripäivään, tarkista alueesi

Lisätiedot

Suomalaisen jalkapallon toimintastrategia. Suomalaisen jalkapallon toimintastrategia. piirin toimintasuunnitelma 2010-2013 vuodelle 2014

Suomalaisen jalkapallon toimintastrategia. Suomalaisen jalkapallon toimintastrategia. piirin toimintasuunnitelma 2010-2013 vuodelle 2014 Suomalaisen jalkapallon toimintastrategia Suomalaisen jalkapallon ja Palloliiton toimintastrategia Helsingin piirin toimintasuunnitelma 2010-2013 vuodelle 2014 Strategiset valinnat 1. Pelaajakehitys 2.

Lisätiedot

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI TOIMINTASUUNNITELMA 2018

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI TOIMINTASUUNNITELMA 2018 PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Palloliiton strategiset painopistealueet vv. 2016-2020 1. Pelaajan laadukas arki pelaajien kehittäminen valmentajien kehittäminen 2. Elinvoimainen seura

Lisätiedot

Tyttöjen C14 (1999) alueelliset harjoitukset /27.11./28.11.

Tyttöjen C14 (1999) alueelliset harjoitukset /27.11./28.11. Tyttöjen C14 (1999) alueelliset harjoitukset 26.11./27.11./28.11. Uudenmaan piirin C14 tyttöjen piirijoukkue-ehdokkaat kutsutaan 26.11./27.11./28.11. pidettävään alueelliseen leiripäivään, tarkista alueesi

Lisätiedot

Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla

Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C14 tyttöjen United -piirijoukkue kutsutaan

Lisätiedot

Pelaajat on jaettu 3 alueelliseen harjoitusryhmään. Ryhmäjako kutsun lopussa. Raimo Böök (huolto), Petri Siponen (fysio) ja Linda Lindqvist (fysio)

Pelaajat on jaettu 3 alueelliseen harjoitusryhmään. Ryhmäjako kutsun lopussa. Raimo Böök (huolto), Petri Siponen (fysio) ja Linda Lindqvist (fysio) Tyttöjen C14 (2001) Alueelliset harjoituspäivät marraskuussa! Uudenmaan piirin C14 (2001) tyttöjen piirijoukkue-ehdokkaat kutsutaan otsikon mukaisiin tapahtumiin. Tapahtumat pidetään 4.12.2014 Mukkulan

Lisätiedot

Pelaajat on jaettu 3 alueelliseen harjoitusryhmään. Ryhmäjako kutsun lopussa

Pelaajat on jaettu 3 alueelliseen harjoitusryhmään. Ryhmäjako kutsun lopussa Poikien D13 (2002) Alueelliset harjoituspäivät marraskuussa! Uudenmaan piirin D13 (2002) poikien piirijoukkue-ehdokkaat kutsutaan otsikon mukaisiin tapahtumiin. Tapahtumat pidetään 19.11.2014 Myyrmäen

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

Ottelut ja turnaukset 2012

Ottelut ja turnaukset 2012 Ottelut ja turnaukset 2012 Viikkari-turnaus 28-29.4 FC Loviisa HooGee Haukat Harmaa (4 0) Tups Musta FC Loviisa (2 0) FC Loviisa FC Honka United Musta (3 0) Tups Musta FC Loviisa (8 2) HooGee Haukat Valkoinen

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016

SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Esitetään hyväksyttäväksi syyskokouksessa 12.11.2015 CITIUS, ALTIUS, FORTIUS - NOPEAMMIN, KORKEAMMALLE, VOIMAKKAAMMIN Olympialaisista

Lisätiedot

F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2017

F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2017 2017 JOULUKUU 2017, SIVU 13 TAMMIKUU 2017, SIVU 2 MARRASKUU 2017, SIVU 12 12 1 HELMIKUU 2017, SIVU 3 11 2 LOKAKUU 2017, SIVU 11 10 3 MAALISKUU 2017, SIVU 4 SYYSKUU 2017, SIVU 10 9 4 HUHTIKUU 2017, SIVU

Lisätiedot

19:00-20:30. Nikkilä 1/2. 19:00-20:30 Söderkulla 1/2 KKI45 JOUKKUE MA 11.5. TI 12.5. KE 13.5. TO 14.5. PE 15.5. LA 16.5. SU 17.5.

19:00-20:30. Nikkilä 1/2. 19:00-20:30 Söderkulla 1/2 KKI45 JOUKKUE MA 11.5. TI 12.5. KE 13.5. TO 14.5. PE 15.5. LA 16.5. SU 17.5. HELATORSTAI MIEHET NIKKILÄ SÖDERK. TN LUKKARIN TN MASSBY N JOKIPUISTO N LINNANPELTO N HIEKKÄKENTÄT MIEHET JOUKKUE MA 11.5. TI 12.5. KE 13.5. TO 14.5. PE 15.5. LA 16.5. SU 17.5. JOUKKUE SV - TuPS 16:00-18:00

Lisätiedot

GrIFK Kehittämisprojektin toteutus ja johtaminen : Seuran toimintalinjojen luominen ja jalkauttaminen 2010-2013

GrIFK Kehittämisprojektin toteutus ja johtaminen : Seuran toimintalinjojen luominen ja jalkauttaminen 2010-2013 GrIFK Kehittämisprojektin toteutus ja johtaminen : Seuran toimintalinjojen luominen ja jalkauttaminen 2010-2013 SPL JET III Arto Tuohisto-Kokko päivitys 14.03.2011 GrIFK jalkapallo TAHTOTILA MISSIO: GrIFK:n

Lisätiedot

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSISUUNNITELMA 2016

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSISUUNNITELMA 2016 PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSISUUNNITELMA 2016 Strategiset painopistealueet 1. Pelaajakehitys sisältäen: pelaajien kehittämisen valmentajien kehittämisen 2. Seurakehitys seuraohjelma, seurojen elinvoiman

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014. Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piiri

Toimintasuunnitelma 2014. Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piiri Toimintasuunnitelma 2014 Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piiri Sisällysluettelo Piirin organisaatiokaavio 2014... 3 Suomalaisen jalkapallon strategiset valinnat... 4 Pelaajakehitys... 5 Pelaajakehityksen

Lisätiedot

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI TOIMINTASUUNNITELMA 2017

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI TOIMINTASUUNNITELMA 2017 PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Palloliiton strategiset painopistealueet vv. 2016-2020 1. Pelaajan laadukas arki pelaajien kehittäminen valmentajien kehittäminen 2. Elinvoimainen seura

Lisätiedot

Stadicup 2011 F8 IKÄLUOKKA FAIR PLAY JOUKKUE (JAETTU PALKINTO) LPS 03-05 JA LPS PINKIT, FAIR PLAY PELAAJA PEPPI PISILÄ NJS ESPANJOL/SININEN.

Stadicup 2011 F8 IKÄLUOKKA FAIR PLAY JOUKKUE (JAETTU PALKINTO) LPS 03-05 JA LPS PINKIT, FAIR PLAY PELAAJA PEPPI PISILÄ NJS ESPANJOL/SININEN. Stadicup 2011 VUODEN 2011 26.STADI CUP TULOKSET JA PALKITUT! F8 IKÄLUOKKA FAIR PLAY JOUKKUE (JAETTU PALKINTO) LPS 03-05 JA LPS PINKIT, FAIR PLAY PELAAJA PEPPI PISILÄ NJS ESPANJOL/SININEN. F9 IKÄLUOKKA

Lisätiedot

Pelaajat on jaettu 3 alueelliseen harjoitusryhmään. Ryhmäjako kutsun lopussa. TC15 ikäluokan valmentajat Emma Tillander ja Sami Karvonen.

Pelaajat on jaettu 3 alueelliseen harjoitusryhmään. Ryhmäjako kutsun lopussa. TC15 ikäluokan valmentajat Emma Tillander ja Sami Karvonen. Tyttöjen C15 (2000) Alueelliset harjoituspäivät marraskuussa! Uudenmaan piirin C15 (2000) tyttöjen piirijoukkue-ehdokkaat kutsutaan otsikon mukaisiin tapahtumiin. Tapahtumat pidetään 20.11.2014 Myyrmäen

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2016

SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2016 SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2016 Esitetään hyväksyttäväksi kevätkokouksessa Toimintakertomus 2016 2 Sisällys PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 2 1. UUDENMAAN PIIRIN

Lisätiedot

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI TOIMINTASUUNNITELMA 2019

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI TOIMINTASUUNNITELMA 2019 PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Palloliiton strategiset painopiste-alueet vv. 2016-2020 1. Pelaajan laadukas arki pelaajien kehittäminen valmentajien kehittäminen 2. Elinvoimainen

Lisätiedot

Tyttöjen C15 (1998) alueelliset harjoitukset 14.11./15.11./16.11.

Tyttöjen C15 (1998) alueelliset harjoitukset 14.11./15.11./16.11. Tyttöjen C15 (1998) alueelliset harjoitukset 14.11./15.11./16.11. Uudenmaan piirin C15 tyttöjen piirijoukkue-ehdokkaat kutsutaan 14.11./15.11./16.11. pidettävään alueelliseen leiripäivään, tarkista alueesi

Lisätiedot

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 2018

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 2018 PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 218 Palloliiton strategiset painopistealueet vv. 216 22 hyväksyttiin liittokokouksessa Tampereella huhtikuussa 216 Pelaajan laadukas arki pelaajien kehittäminen

Lisätiedot

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013 1. Johtokunnan kokoonpano 2013: Johtokunta jatkaa neljännen toimintavuoden seuraavalla kokoonpanolla: Johtokunta: Petri Mäkinen, puheenjohtaja; Matti Huvinen, vara puheenjohtaja; Harri Bergström, sihteeri;

Lisätiedot

Tyttöjen C14 (1999) alueelliset katsastukset 29.10./30.10/31.10. Laaksolahden jalkapallohallissa

Tyttöjen C14 (1999) alueelliset katsastukset 29.10./30.10/31.10. Laaksolahden jalkapallohallissa Tyttöjen C14 (1999) alueelliset katsastukset 29.10./30.10/31.10. Laaksolahden jalkapallohallissa Uudenmaan piirin C14 tyttöjen piirijoukkue-ehdokkaat kutsutaan 29.10./30.10/31.10. pidettävään katsastustapahtumaan

Lisätiedot

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 2017

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 2017 PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 2017 Palloliiton strategiset painopistealueet vv. 2016 2020 hyväksyttiin liittokokouksessa Tampereella huhtikuussa 2016 Pelaajan laadukas arki pelaajien kehittäminen

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2008 Nummelan Palloseura ry 28.11.2007 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT... 3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 1 / 14 KURINPITOVALIOKUNNAN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 1 / 14

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 1 / 14 KURINPITOVALIOKUNNAN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 1 / 14 1 KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 1 / 14 KURINPITOVALIOKUNNAN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 1 / 14 PÖYTÄKIRJA Aika 3.6.2014, klo 17.00 18.45 ja sähköpostikokous 6.6.2014 Paikka: Läsnä: Estyneet: Piirin toimisto, Tavitie

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Elokuu 2019 Uudenmaan ELY-keskus Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla 2018 Elokuu 2019 Heinäkuu 2019 Elokuu Alle 25-v.

Lisätiedot

Seuraohjelma. oto seuravalmentajatuen hakuinfo ja hakukriteerit, joulukuu 2013. Liittohallituspäätös 16.12.2013

Seuraohjelma. oto seuravalmentajatuen hakuinfo ja hakukriteerit, joulukuu 2013. Liittohallituspäätös 16.12.2013 Seuraohjelma oto seuravalmentajatuen hakuinfo ja hakukriteerit, joulukuu 2013 Liittohallituspäätös 16.12.2013 Tavoite: laajentaa oto seuravalmennuksen piiriin kuuluvien seurojen määrää max. 10 seuralla

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS UUSIMAA

TOIMINTAKERTOMUS UUSIMAA TOIMINTAKERTOMUS UUSIMAA 2017 SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2017 Esitetään hyväksyttäväksi kevätkokouksessa Sisällys 1. UUDENMAAN PIIRIN VUODEN 2017 YHTEENVETO...

Lisätiedot

LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT SPL Länsi-Suomi Valmennuskoulutuspäällikkö Ari Kervinen

LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT SPL Länsi-Suomi Valmennuskoulutuspäällikkö Ari Kervinen LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT 19.10.18 SPL Länsi-Suomi Valmennuskoulutuspäällikkö Ari Kervinen LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT 19.10.18 OHJELMA 12.00-13.00 Lounas 13.00 Avaussanat, SPL Länsi-Suomi valmennuskoulutuspäällikkö

Lisätiedot

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 P09 vanhempainilta Asialista Seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Maksut Toimihenkilöt Viestinnän käytännöt FC REIPAS Iloa, Innostumista,

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS Sisällys 1. PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS Sisällys 1. PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Toimintakertomus 2015 2 SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2015 Sisällys 1. PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 2. UUDENMAAN PIIRIN VUODEN 2015 YHTEENVETO... 4 3. TOIMINTAMALLI...

Lisätiedot

Tyttöjen C15 (1999) katsastukset Laaksolahden jalkapallohallissa

Tyttöjen C15 (1999) katsastukset Laaksolahden jalkapallohallissa Tyttöjen C15 (1999) katsastukset 30.10 Laaksolahden jalkapallohallissa Uudenmaan piirin C15 tyttöjen piirijoukkue-ehdokkaat kutsutaan 30.10. pidettävään katsastustapahtumaan Laaksolahden jalkapallohallissa

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2015 31.12.2015 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS

PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS 20.9.2018 PELI-KARHUT TOIMINTAFILOSOFIA Peli-Karhut tarjoaa nuorille mahdollisuuden oppia ja nauttia jalkapallon pelaamisesta ja harjoittelemisesta riippumatta

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Stadicup 2006. Voittajat ja parhaat pelaajat

Stadicup 2006. Voittajat ja parhaat pelaajat Stadicup 2006 Voittajat ja parhaat pelaajat Joukkue Pelaaja TB HJK Heidi Paajonen HJK TC15 HJK Sanna Porali HJK TC14 TiPS Sara Hopsu FC Honka TD13 HJK Kiira Sarasjärvi VJS TD12 PuiU Valkoinen Karoliina

Lisätiedot

Uudenmaan liiton toimisto, Esterinportti 2 B Helsinki. Otsikko Sivu. 20 Kokouksen avaaminen ja esityslistan hyväksyminen 4

Uudenmaan liiton toimisto, Esterinportti 2 B Helsinki. Otsikko Sivu. 20 Kokouksen avaaminen ja esityslistan hyväksyminen 4 UUDENMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2012 1 Uudenmaan kuntajohtajakokous AIKA 25.09.2012 klo 13:00-15:00 PAIKKA Uudenmaan liiton toimisto, Esterinportti 2 B Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 20 Kokouksen

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2014 Nummelan Palloseura ry 13.11.2013 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT... 3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITON POHJOIS-SUOMEN PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017

SUOMEN PALLOLIITON POHJOIS-SUOMEN PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 SUOMEN PALLOLIITON POHJOIS-SUOMEN PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 SUOMALAISEN FUTSALIN JA JALKAPALLON MISSIO JA PERUSARVOT PELAAJAN LAADUKAS ARKI ELINVOIMAINEN SEURA MIELENKIINTOISET KILPAILUT

Lisätiedot

XXVII SANDELS-JOTOS Ammunta :37:42

XXVII SANDELS-JOTOS Ammunta :37:42 1 18.5.214 12:37:42 Sijoitus Kilpailija Ammunnan pisteet Joukkue Seura 1 Rönkä Saku Martti Valtteri FIN Team Aitoa Menoa 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 Hynynen Timo Ensio FIN Erektio Mittarit 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Ikäluokan pelaajat. Erikoispalkinnot. Lindorff palkinto: Ikäluokkien parhaat maalivahdit

Ikäluokan pelaajat. Erikoispalkinnot. Lindorff palkinto: Ikäluokkien parhaat maalivahdit Stadicup 2008 A-finaalit Lady/A-jun DuoSport 8.6. 15:15 Team Vanpa A20 PK-35 FC Wannabe 1-2 (0-2) B18 Puma 8.6. 15:35 FC Espoo v806 2-1 C15 Puma 8.6. 13:00 TiPS Mustat VanPa 0-0 (0-0) rp 2-4 C14 Puma 8.6.

Lisätiedot

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS 2014. Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS 2014. Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014 HYUNDAI TURNAUS 2014 1 HYUNDAI TURNAUS 2014 Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014 2 HYUNDAI TURNAUS 2014 TURNAUSJÄRJESTÄJIEN TERVEISET Puotinkylän Voimistelu- ja Urheiluseura Valtissa

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2009 Nummelan Palloseura ry 20.11.2008 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015. Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piiri

Toimintasuunnitelma 2015. Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piiri Toimintasuunnitelma 2015 Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piiri Sisällysluettelo Piiriorganisaatio 2015... 3 Suomalaisen jalkapallon strategiset valinnat, arvot, missio, visio... 4 Pelaajakehitys... 5

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 02880 VEIKKOLA Yhd.rek.tunnus 200075 1( 7) 1. TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAYMPÄRISTÖ FC WILD ry on Kirkkonummen kunnan alueella toimiva jalkapallon erikoisseura. Seuran

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015. Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piiri

Toimintasuunnitelma 2015. Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piiri Toimintasuunnitelma 2015 Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piiri Sisällysluettelo Piiriorganisaatio 2015... 3 Suomalaisen jalkapallon strategiset valinnat, arvot, missio, visio... 4 Pelaajakehitys... 5

Lisätiedot

HYVINKÄÄ JS JOUKKUEEN NIMI: 1 JOUKKUEEN JOHTAJA: HARRI OVASKAINEN KG Kilpailija: JERE SALONEN 29,1 KG Varalla:

HYVINKÄÄ JS JOUKKUEEN NIMI: 1 JOUKKUEEN JOHTAJA: HARRI OVASKAINEN KG Kilpailija: JERE SALONEN 29,1 KG Varalla: JOUKKUEEN NIMI: 1 JOUKKUEEN JOHTAJA: HYVINKÄÄ JS HARRI OVASKAINEN - 30 KG Kilpailija: JERE SALONEN 29,1 KG - 32 KG Kilpailija: ANTTI KUMPULAINEN 31,2 KG - 34 KG Kilpailija: NIKO LÖFBERG 32,65 KG - 38 KG

Lisätiedot

Suomen Palloliitto Seuraohjelma Seuraohjelmaworkshop Isännän Ääni seminaarit, kevät 2013

Suomen Palloliitto Seuraohjelma Seuraohjelmaworkshop Isännän Ääni seminaarit, kevät 2013 Suomen Palloliitto Seuraohjelma 2013-2016 Seuraohjelmaworkshop Isännän Ääni seminaarit, kevät 2013 Strategiset tavoitteet 2013 Viisi Valintaa: - Pelaajakehitys - Seurakehitys - Markkinointiviestintä ja

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot

Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot 1960-luvulla kuljettiin Viialasta Valkeakoskelle polkupyörällä yli 20 km matka peleihin ja harjoituksiin. Valkeakosken

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

MK-C. Sirviö Hannu. Sirviö Hannu 21-8, Mäkinen Jaakko Mäkinen Jaakko Heikkilä Mauno 23-21, Sirviö Hannu 21-11,21-12

MK-C. Sirviö Hannu. Sirviö Hannu 21-8, Mäkinen Jaakko Mäkinen Jaakko Heikkilä Mauno 23-21, Sirviö Hannu 21-11,21-12 MK-C Sirviö Hannu Mäkinen Jaakko Mäkinen Jaakko Heikkilä Mauno 23-21,22-20 Sirviö Hannu 21-8,21-12 Hartikainen Mikko Kylmälä Rauno Kylmälä Rauno 21-13,21-6 Sirviö Hannu 21-11,21-12 Jarvanne Mikko Pienmunne

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2010 Nummelan Palloseura ry 25.11.2009 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 02880 VEIKKOLA Yhd.rek.tunnus 200075 1( 7) 1. TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAYMPÄRISTÖ FC WILD ry on Kirkkonummen kunnan alueella toimiva jalkapallon erikoisseura. Seuran

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Maakuntaviesti Pieksämäki

Maakuntaviesti Pieksämäki Maakuntaviesti 6.1.2018 Pieksämäki 1 Savonlinna 1:39:21.4 1 Harri Jylhä 10:48.1 2 Jari Turtiainen 19:10.7 3 Maija Tiainen 10:19.0 4 Arttu Turtiainen 9:25.8 5 Iida-Emilia Kaiponen 11:14.6 6 Waltteri Huuskonen

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 28 Kokouksen avaaminen, esityslistan hyväksyminen, nimenhuuto 4. 29 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5

Otsikko Sivu. 28 Kokouksen avaaminen, esityslistan hyväksyminen, nimenhuuto 4. 29 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 UUDENMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/2012 1 Uudenmaan kuntajohtajakokous AIKA 22.11.2012 klo 08:30-10:00 PAIKKA Finlandia-talo, Elissa-Sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 Kokouksen avaaminen, esityslistan hyväksyminen,

Lisätiedot

ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI

ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI / 1. Teemu Honkanen Tuomo Heinonen os. 390 os. 390 2. Helmut Jurgensson Martin Adorf maa- ja vesirakennusalan työntekijä 3. Esko Karhu Matti

Lisätiedot

Tyttöjen C14 (2000) katsastukset / Laaksolahden jalkapallohallissa

Tyttöjen C14 (2000) katsastukset / Laaksolahden jalkapallohallissa Tyttöjen C14 (2000) katsastukset 28.10./29.10. Laaksolahden jalkapallohallissa Uudenmaan piirin C14 tyttöjen piirijoukkue-ehdokkaat kutsutaan 28.10/29.10. pidettävään katsastustapahtumaan Laaksolahden

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä.

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2016 31.12.2016 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2012

Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2012 Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2012 D12 / TD12 ALUEKARSINTA 20 JOUKKUETTA 2 X 10 JOUK. LOHKOA (PIIREITTÄIN) ALUESARJA KUMMANKIN KARSINTALOHKON 1.-5. YKKÖNEN 20 JOUKKUETTA KUMMANKIN KARSINTALOHKON 6.-10.

Lisätiedot

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Asia Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Asia Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3 ASIALISTA 12/2017 1 Esivalmistelun kuntajohtajakokous Aika 25.10.2017, klo 09:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

10 ryhtiliikettä junioriseuran kehittymiseen. Seurojen ääni Oulu klo Raimo Seikkala, FC Raahe

10 ryhtiliikettä junioriseuran kehittymiseen. Seurojen ääni Oulu klo Raimo Seikkala, FC Raahe 10 ryhtiliikettä junioriseuran kehittymiseen Seurojen ääni Oulu 11.2.2017 klo 10.20-11.00 Raimo Seikkala, FC Raahe Sisältö FC Raahe 2017 Johdanto Pohjois-Suomi, Raahe, Islanti 1. Intohimoisten uusien ohjaajien

Lisätiedot

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Kaukalopalloseurat ja yksittäiset joukkueet Liiton alueet:, Oulu, Etelä- Suomi, Keski- Suomi, Itä- Suomi, Etelä- Karjala, Pohjois- Suomi Uusi liikuntalaki * Valtakunnallisuuden

Lisätiedot

TPV:n pelaajan polku. Click to add text

TPV:n pelaajan polku. Click to add text TPV:n pelaajan polku Click to add text Pelaajan polku Pelaajan polku TPV:ssä käsittää kolme osakokonaisuutta. Suuri osa pelaajista aloittaa TPV-uransa kaupunginosatoiminnasta, josta kilpailullisempaan

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

Aluejoukkuetoiminta. Minun ja sinun hyväksi

Aluejoukkuetoiminta. Minun ja sinun hyväksi Aluejoukkuetoiminta Minun ja sinun hyväksi Mistä on kyse? Koko maan kattava alueellinen ja maakunnallinen nuorten katsastus-ja leiritystoiminta on pohjana lentopalloliiton huipulle tähtäävässä toiminnassa.

Lisätiedot