Yhteistyökutsu 1 (6) Paraisten kaupunki Ympäristölautakunta Rantatie PARAINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteistyökutsu 1 (6) Paraisten kaupunki Ympäristölautakunta Rantatie PARAINEN"

Transkriptio

1 Yhteistyökutsu 1 (6) Paraisten kaupunki Ympäristölautakunta Rantatie PARAINEN VALONIAN VESIENSUOJELU- JA VESIHUOLTOYHTEISTYÖ KAUDELLA Valonia kutsuu Varsinais-Suomen kunnat mukaan Valonian vesiensuojelu- ja vesihuoltoyhteistyöhön kaudelle Nykyinen yhteistyökausi päättyy vuoden 2016 lopussa. Aikaisemmilla kausilla yhteistyö on painottunut haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyyn liittyvään neuvontaan. Tulevalla kaudella yhteistyö laajenee koskemaan vesiensuojelua yleisemmin. Vesiensuojelun tavoitteena on estää vesien likaantuminen, parantaa vesien tilaa ja turvata vesi- ja rantaluonnon monimuotoisuus. Valonia edistää vesien hyvän tilan saavuttamista ja säilyttämistä Varsinais-Suomen alueella. Valonian vesihuolto- ja vesiensuojelutoiminnan rahoitus tulee Varsinais-Suomen kunnilta sekä hankerahoituksesta. Valonia on tuottanut kunnille puolueetonta haja-asutusalueiden jätevesineuvontaa ja muuta vesiensuojeluun liittyvää toimintaa Varsinais-Suomessa 15 vuoden ajan. Varsinais-Suomen kuntien maksama perusraha on mahdollistanut toiminnan jatkuvuuden ja hankerahoituksen hakemisen ja sitä kautta kunnille ja kuntalaisille tarjottavien palveluiden moninkertaistamisen. Varsinais-Suomen kunnat ovat sitoutuneet Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ohjelmaan vuosille Kuntien ja Valonian vesihuolto- ja vesiensuojelu-yhteistyön sopimuskausi on järkevää tästä syystä ulottaa vuoteen 2020 asti. Vesiensuojeluun liittyviä Ohjelma 2020 tavoitteita ovat: - Ympäristökasvatus on läpileikkaavana opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmissa ja se tähtää aktiiviseen ympäristökansalaisuuteen kasvamiseen. - Asukkaat huolehtivat pinta- ja pohjavesien hyvästä ti lasta osana viihtyisää ja turvallista asuinympäristöä. Haja-asutusalueen kiinteistönomistajille on tarjolla neuvontaa jätevesien käsittelyvaihtoehdoista, kuivakäymälöistä sekä järjestelmien huollosta ja ylläpidosta.

2 Yhteistyökutsu 2 (6) Jätevesijärjestelmien suunnittelijoille, urakoitsijoille ja huoltoyrittäjille on tarjolla ammatti taitoa ylläpitävää koulutusta. Osallistuminen yhteistyöhön Yhteistyöhön osallistuminen perustuu kunnan asukaslukuun pohjautuviin maksuluokkiin, jolloin maksu on kunnasta riippuen euroa vuodessa. Maksuluokat ovat alla olevassa taulukossa. Valonian vesiensuojelu- ja vesihuoltoyhteistyön maksuluokat vuosille kunnan asukasluku euroa/vuosi yli alle Osallistumismaksut ovat alv-vapaita. Kuntien välinen yhteistoiminta ja viranomaistoimintaan rinnastettava vesiensuojelu- ja vesihuoltoyhteistyö katsotaan olevan alv-toiminnan ulkopuolista. Kuntia pyydetään ilmoittamaan osallistumisestaan Valonian vesiensuojelu- ja vesihuoltoyhteistyöhön kaudelle heti kun kunta on tehnyt asiasta päätöksen. Osallistumisesta tulee ilmoittaa kuitenkin viimeistään mennessä. Ilmoitus tulee toimittaa sähköisenä osoitteeseen kirjaamo@varsinais-suomi.fi tai paperisena osoitteella Varsinais-Suomen liitto/valonia, PL 273, Turku. Ilmoituksessa tulee ilmetä, että yhteistyö on voimassa kauden Yhteistyöhön kuuluvat palvelut Yhteistyöhön kuuluvat sekä haja-asutusalueiden jätevesineuvontaan sekä muuhun vesiensuojeluun liittyvät palvelut. Puolueeton neuvonta haja-asutusalueiden jätevesienkäsittelystä Neuvomme puolueettomasti yhteistyössä mukana olevien kuntien asukkaita ja mökkiläisiä haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyyn

3 Yhteistyökutsu 3 (6) liittyvissä kysymyksissä. Tarjoamme neuvoja esimerkiksi jätevedenkäsittelyvaihtoehdoista sekä järjestelmien hankinnasta ja kustannuksista. Tarjoamme neuvontaa puhelimitse, sähköpostitse, tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Tarjoamme lisäksi kuntien viranomaisille koulutuksia ja seminaareja jätevesiasioissa yhteistyössä alan yrittäjien kanssa. Kiinteistökohtaisten haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien toimivuuden seuranta Haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien toimivuuden seuranta on kuulunut jo 15 vuoden ajan Valonian toimintaan. Näytteenottoseuranta mahdollistaa puolueettoman tiedon saannin kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien toimivuudesta ja huollon tarpeista. Näytteenotto toteutetaan yhteistyössä laitevalmistajien kanssa. Jätevesinäytteenotossa on tällä hetkellä 6 kiinteistökohtaista puhdistamoa, joista kustakin otetaan 3 4 näytettä vuodessa. Uusia puhdistamoita pyritään saamaan mukaan näytteenottoseurantaan vuosittain. Tulokset ovat nähtävillä Valonian internet-sivuilla. Näytteenottoseuranta-sivusto on hyvin suosittu käyntikohde Valonian internet-sivuilla. Vesiensuojeluun ja vesistökunnostuksiin liittyvä neuvonta Tarjoamme kunnille ja paikallisille vesiensuojelu- ja hoitoyhdistyksille vesiensuojeluun ja vesistökunnostuksiin liittyvää neuvontaa puhelimitse, sähköpostitse ja erikseen sovittavissa palavereissa. Kuntien ja yhdistysten kanssa voimme sopia vesistökunnostusiltojen järjestämisestä ja Valonian osallistumisesta tapahtumiin infopisteellä. Vesistökunnostuksiin on tyypillisesti haettava rahoitusta useasta lähteestä. Tarjoamme yhteistyökuntien toimijoille hankeneuvontaa vesistökunnostusten rahoituksen järjestämisessä. Vesikoulutoimintaan liittyvä neuvonta- ja suunnittelutyö Peruskoulujen uusissa opetussuunnitelmissa painotetaan toiminnallisen ja kokemuksellisen oppimisen merkitystä. Vesikoulutoiminta tuo vesiasiat mielenkiintoisella ja elävällä tavalla oppilaiden kouluarkeen. Valonialla on hyviä kokemuksia vesikoulujen järjestämisestä Varsinais-Suomen alakouluihin. Kuntayhteistyössä tarjoamme neuvoa kouluja vesikoulutoiminnan aloittamisessa ja suunnittelemme keinoja vesikoulutoiminnan vakiinnuttamiseen asiasta kiinnostuneisiin kouluihin.

4 Yhteistyökutsu 4 (6) Hanketoiminta Vesiensuojeluun ja haja-asutuksen vesihuoltoon liittyvien työryhmäkokousten järjestäminen Yhteistyötoimintaan kuuluu Valonian järjestämät työryhmäkokoukset, joita on järjestetty kaksi kertaa vuodessa. Yhteistyökunnat nimeävät yhden tai useamman edustajan työryhmään. Työryhmä toimii kuntien ja Valonian välisenä viestintä- ja yhteistyökanavana. Valonia suunnittelee uusia hankkeita ja hakee hankerahoitusta eri rahoituskanavista jatkuvasti. Hankkeet edellyttävät kunnalta osallistumista yhteistyöhön. Hankkeet suunnitellaan yhteistyössä kuntien ja/tai kunnissa toimivien tahojen kanssa ja kohdennetaan yhteistyökuntien alueelle. Kiinteistökohtainen haja-asutusalueiden jätevesineuvonta Valonia on tarjonnut hankemuotoisesti kiinteistökohtaista hajaasutusalueiden jätevesineuvontaa vuodesta 2011 lähtien. Neuvontahankkeisiin on saatu vuosittain valtion harkinnanvaraista avustusta. Kiinteistökohtaisessa neuvonnassa puolueeton jätevesineuvoja on kiertänyt kiinteistöillä antamassa kohdekohtaista neuvontaa. Neuvonta on ollut kiinteistönomistajalle maksutonta ja vapaaehtoista. Kiinteistökäynnillä on arvioitu päällisin puolin kiinteistön olemassa oleva jätevesijärjestelmä ja annettu sen pohjalta ehdotus kiinteistölle parhaiten soveltuvista jätevesienkäsittelyvaihtoehdoista, mikäli järjestelmä ei ole täyttänyt lainsäädännön vaatimuksia. Valonia on saanut rahoituksen vuosina toteutettavaan kiinteistökohtaiseen neuvontaan. Avustusta kiinteistökohtaiseen neuvontaan tulee olemaan saatavilla todennäköisesti siirtymäajan loppuun asti. Virtavesien kunnostukset Valonia on tehnyt vuodesta 2014 lähtien virtavesikunnostuksia hanketyönä. Tehdyt pienten virtavesien kunnostukset ovat saaneet hyvää vastakaikua kansalaisilta, viranomaisilta (mm. V-S ELY) ja työ huomattu myös maakuntamme ulkopuolella ja valtakunnan tasolla (mm. vesistökunnostusverkosto). Kunnostuksilla on parannettu virtavesien ekologista tilaa ja muun muassa äärimmäisen uhanalaisen taimenen elinympäristöjä. Rahoitus hankkeisiin on saatu useasta eri rahoituslähteestä yhdeksi vuodeksi kerrallaan.

5 Yhteistyökutsu 5 (6) Lisätiedot yhteistyöstä Virtavesihankkeen yhteistyöryhmän kokouksessa keväällä 2016 esitettiin tarve saada monivuotinen perusrahoitus Varsinais-Suomen virtavesikunnostuksille. Kuntayhteistyöstä saatava rahoitus tuo osaltaan pitkäjänteisyyttä tähän toimintaan. Ilman Valonian panostusta virtavesikunnostuksia tehtäisiin Varsinais-Suomessa merkittävästi vähemmän. Valonia on tehnyt myös järvi- ja virtavesikunnostuksiin liittyviä selvityksiä ja suunnittelutöitä (ks. liite). Valonian vesitiimillä on hyvät yhteydet useisiin paikallisiin vesiensuojelu- ja hoitoyhdistyksiin, ELY-keskukseen ja ympäristöhallintoon sekä moniin vesiensuojeluja vesistökunnostusalan toimijoihin. Varsinais-Suomen vesistökunnostusten edistämisen kannalta Valonian asiantuntija- ja hankeosaamisen hyödyntäminen on kustannustehokasta ja joustavaa. Tällä hetkellä Varsinais-Suomen paikalliset vesiensuojeluyhdistykset saavat hyvin rajoitetusti ulkopuolista apua vesiensuojeluponnistuksiinsa. Alakouluissa järjestetyt vesikoulut Valonia on järjestänyt hankerahoituksella vesikouluja Varsinais- Suomen alakouluihin (mukana 22 koulua) vuosina Valonian tarjoama palvelu on yksi malli vesikoulujen järjestämiseksi ja Valonia voi hakea rahoitusta vesikoulutoiminnan järjestämiseksi yhteistyökuntien alueelle. Toisessa ns. Rauman mallissa vesikoulutoiminta liitetään osaksi koulun opetussuunnitelmaa ja opetuksesta huolehtivat tiettyjen luokka-asteiden opettajat. Rauman mallissakin tarvitaan taho, joka neuvoo vesikoulutoiminnan järjestämisessä, välineiden hankinnassa ja järjestää opettajien koulutustilaisuuksia. Valonian ympäristökasvatus- ja vesitiimien yhteistyönä on mahdollisuus hankkeistaa tämän tyyppinen toiminta yhteistyökuntien alueelle. Lisätietoja yhteistyöstä antavat Valonian vesiasiantuntija Jarkko Leka, p , jarkko.leka@valonia.fi ja toimialapäällikkö Riikka Leskinen p , riikka.leskinen@valonia.fi. Liitteenä Valonian vesiensuojelu- ja vesihuoltotoiminnan referenssit.

6 Yhteistyökutsu 6 (6) Heikki Saarento suunnittelujohtaja, Varsinais-Suomen liitto Riikka Leskinen toimialapäällikkö, Varsinais-Suomen liitto/valonia

Vesistökunnostustoimintaa Varsinais-Suomessa Turku Janne Tolonen

Vesistökunnostustoimintaa Varsinais-Suomessa Turku Janne Tolonen Vesistökunnostustoimintaa Varsinais-Suomessa Turku 5.9.2017 Janne Tolonen Valonia Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Toimimme hankeorganisaationa osana Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Talousjätevesiasetuksen keskeisiä ongelmia

Talousjätevesiasetuksen keskeisiä ongelmia Tampere 2.12.2008 Jätevesiopas kunnille ja muuta ajankohtaista YM:n työryhmästä Kati Javanainen VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energiaasioiden palvelukeskus Syntynyt V-S Agendatoimiston

Lisätiedot

Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto

Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto 11.10.2011 Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn suunnittelu- ja neuvontahanke 2010-2011 Hannu Mattila Projektineuvoja

Lisätiedot

Valonian virtavesihankkeet Kansalaisten aktivoiminen vesiensuojelutyössä. Janne Tolonen, Valonia Virtavesien tila hyväksi-tilaisuus 11.9.

Valonian virtavesihankkeet Kansalaisten aktivoiminen vesiensuojelutyössä. Janne Tolonen, Valonia Virtavesien tila hyväksi-tilaisuus 11.9. Valonian virtavesihankkeet Kansalaisten aktivoiminen vesiensuojelutyössä : Janne Tolonen, Valonia Virtavesien tila hyväksi-tilaisuus 11.9.2015 Valonian virtavesihankkeet 2014 Purokunnostushanke Valonia

Lisätiedot

Pienvedet Varsinais-Suomessa

Pienvedet Varsinais-Suomessa Pienvedet Varsinais-Suomessa Vesistökunnostusverkoston seminaari, Iisalmi 12.06.2014 Janne Tolonen, Valonia Valonia Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Perustettiin yhdistämällä

Lisätiedot

Jätevesineuvonnan järjestäminen ja jätevesiasetuksen toimeenpanon edistäminen

Jätevesineuvonnan järjestäminen ja jätevesiasetuksen toimeenpanon edistäminen Jätevesineuvonnan järjestäminen ja jätevesiasetuksen toimeenpanon edistäminen Erkki Santala, Suomen ympäristökeskus Lammin ympäristönsuojelupäivät, Jätevesineuvonnan rooli - yleistä Tarjota puolueetonta,

Lisätiedot

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMISEN YLEISSUUNNITELMA

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMISEN YLEISSUUNNITELMA 1 SYKE/VK/VVA 23.9.2010 HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMISEN YLEISSUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Haja-asutuksen jätevesihuollon parantaminen edellyttää huomattavaa lisäpanostusta neuvontaan ja ohjaukseen.

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Sanna Laakso Vanhempi jätevesineuvoja 13.3.2017 1 Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa

Lisätiedot

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2017 YLEISSUUNNITELMA

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2017 YLEISSUUNNITELMA HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2017 YLEISSUUNNITELMA 1. TAVOITTEET Neuvonnan keskeinen tavoite on edistää hajajätevesisäädösten edellyttämän jätevesien käsittelyn tason toteuttamista

Lisätiedot

TOIMENPIDEOHJELMA 2008 2011 - Itämeren tilan parantamiseksi -

TOIMENPIDEOHJELMA 2008 2011 - Itämeren tilan parantamiseksi - TOIMENPIDEOHJELMA 2008 2011 - Itämeren tilan parantamiseksi - Varsinais-Suomen Kestävän Kehityksen ja Energia-asioiden Palvelukeskus Valonian Jätevesiosasto vastaa Itämeri-haasteeseen tämän toimenpideohjelman

Lisätiedot

Haja-asutusalueiden jätevesihuoltoa koskeva yhteistyö Länsi-Uudenmaan Vesi ja ympäristö ry:n kanssa vuonna 2014

Haja-asutusalueiden jätevesihuoltoa koskeva yhteistyö Länsi-Uudenmaan Vesi ja ympäristö ry:n kanssa vuonna 2014 Rakennus- ja 161 12.11.2013 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 536 18.12.2013 Haja-asutusalueiden jätevesihuoltoa koskeva yhteistyö Länsi-Uudenmaan Vesi ja ympäristö ry:n kanssa vuonna 2014 935/14.05.01.00/2013

Lisätiedot

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus, 7.2.2017 Vesien tilan parantamiseen liittyvät avustukset ELY-keskus voi myöntää ympäristöministeriön hallinnonalan

Lisätiedot

UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN ASIANTUNTIJAVERKOSTO EHDOTUS UUDENMAAN VESISTÖKUNNOSTUSVERKOSTA

UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN ASIANTUNTIJAVERKOSTO EHDOTUS UUDENMAAN VESISTÖKUNNOSTUSVERKOSTA Maakuntauudistusta Uudellamaalla valmisteleville tahoille Viite: Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liitto ry:n kirje 15.1.2018 (liitteenä) ESITYS 18.1.2018 UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN

Lisätiedot

Ajankohtaista Pyhäjärvi-instituutti

Ajankohtaista Pyhäjärvi-instituutti Ajankohtaista Pyhäjärvi-instituutti 1 Luotettavat tulokset vesistöjen kuormituksen vähentämisessä ja seurannassa 30.06.2014, EAKR-ohjelma, Varsinais- Suomen liitto LSVSY kumppani Kohdealue Yläneenjoki

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESI- HANKE. Minttu Peuraniemi Kuka vie hajajätevesivalssia-seminaari

LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESI- HANKE. Minttu Peuraniemi Kuka vie hajajätevesivalssia-seminaari 1 LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESI- HANKE Minttu Peuraniemi Kuka vie hajajätevesivalssia-seminaari 15.11.2010 2 Haja-asutuksen jätevesihuollon toteuttaminen vesiensuojelun ja maankäytön suunnittelun kannalta

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI. Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien suunnittelun tukemisen pilottihanke KIRSTU

LOPPURAPORTTI. Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien suunnittelun tukemisen pilottihanke KIRSTU LOPPURAPORTTI Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien suunnittelun tukemisen pilottihanke KIRSTU VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Jarkko Leka 31.10.2012

Lisätiedot

Hyvät vesihuoltopalvelut

Hyvät vesihuoltopalvelut Lounais-Suomen vesihuollon kehittämisohjelma 2014 2020 Hyvät vesihuoltopalvelut VISIO 2020 Asukkaat ja elinkeinojen harjoittajat ovat tyytyväisiä vesihuoltopalveluihin Lounais-Suomessa Kehittämisohjelmassa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 4201/11.01.03/2012 102 Haja-asutusalueen jätevesineuvonta vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. (09) 816 24834 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti Katja Helenius Satafood Kehittämisyhdistys ry JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA - JÄNES Rahoitus:

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTAHANKE POHJOIS- POHJANMAALLA 2012

JÄTEVESINEUVONTAHANKE POHJOIS- POHJANMAALLA 2012 JÄTEVESINEUVONTAHANKE POHJOIS- POHJANMAALLA 2012 Väliraportti elokuu 2012 Hankkeen perustiedot ProAgria Oulun hallinnoima Jätevesineuvontahanke Pohjois-Pohjanmaalla 2012 on Ympäristöministeriön harkinnanvaraisella

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla

Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla LINKKI-hankkeen tulokset 2014 Karolina Örnmark ja Virve Ståhl Jätevesiseminaari 23.3.2015 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Tavoitteet: vesiensuojelun, ympäristönsuojelun

Lisätiedot

Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen

Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen Johtava asiantuntija Antton Keto Suomen ympäristökeskus Limnologipäivät

Lisätiedot

Hajajätevesijärjestelmien uudistamistilanne jätevesineuvonnan näkökulmasta. Jätevesineuvonta Keski-Suomessa Hajajätevesiristeily

Hajajätevesijärjestelmien uudistamistilanne jätevesineuvonnan näkökulmasta. Jätevesineuvonta Keski-Suomessa Hajajätevesiristeily Hajajätevesijärjestelmien uudistamistilanne jätevesineuvonnan näkökulmasta Jätevesineuvonta Keski-Suomessa Hajajätevesiristeily 20.-21.11.2018 Jätevesineuvonta Keski-Suomessa - hanke Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen Jenni Jäänheimo, YM,

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen Jenni Jäänheimo, YM, Nosta rahat pintaan Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen Jenni Jäänheimo, YM, 5.9.2017 Rahaa on. Sinun hankkeesi rahoitus: Järvi, joki, merenlahti, peltolohko Ympäristöministeriön kärkihankerahoitus

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesiasioiden eteneminen hankkeen jälkeen

Haja-asutuksen jätevesiasioiden eteneminen hankkeen jälkeen Haja-asutuksen jätevesiasioiden eteneminen hankkeen jälkeen Länsi-Uudenmaan hajajätevesihankkeen päätöstilaisuus 10.12.2008 1 Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla 2004 2005 2006 2007 2008 2009

Lisätiedot

Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille

Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille Nina Pimiä Projektipäällikkö Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jätevesineuvonnan toteutus Tavoitteena on jakaa puolueetonta, oikeaa ja ajantasaista tietoa kiinteistöjen

Lisätiedot

Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Virtavesien kunnostus Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari 26.1.2012 Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykytilaa Suomessa tehty paljon entiset uittoväylät pääkohde

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2014 YLEISSUUNNITELMA

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2014 YLEISSUUNNITELMA HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2014 YLEISSUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Haja-asutuksen jätevesihuollon parantaminen edellyttää huomattavaa lisäpanostusta neuvontaan ja ohjaukseen. Haja-asutusalueiden

Lisätiedot

Kohti hiilineutraalia kuntaa. Biosfärområdets vinterträff i Korpoström

Kohti hiilineutraalia kuntaa. Biosfärområdets vinterträff i Korpoström Kohti hiilineutraalia kuntaa Biosfärområdets vinterträff i Korpoström 2.3.2018 Valonia Kuntien yhteinen palvelukeskus Valonia on alueellinen kestävän kehityksen palveluorganisaatio Toiminut vuodesta 1997,

Lisätiedot

Jätevesineuvonnassa huomioitavaa. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus

Jätevesineuvonnassa huomioitavaa. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus Jätevesineuvonnassa huomioitavaa Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 17.5.2018 Neuvontaan liittyvällä kiinteistökäynnillä tehtävä jätevesijärjestelmän arviointi Jätevesijärjestelmän

Lisätiedot

Jätevesineuvonnan tiivistelmä 2016

Jätevesineuvonnan tiivistelmä 2016 1. Taustaa Valtion tukemaa jätevesineuvontaa toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011 kolmella pilot-alueella. Vuonna 2012 avustusten käyttö laajennettiin kaikkien ELY-keskusten alueelle, pois lukien

Lisätiedot

Vesistökunnostusverkoston merkitys Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari

Vesistökunnostusverkoston merkitys Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Vesistökunnostusverkoston merkitys Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari 26.1.2012 Henri Vaarala, suunnittelija & Anne-Mari Ventelä, dosentti (TY), toimialapäällikkö, Pyhäjärvi-instituutti,

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTA. - Pelkkää P***AA? Minttu Peuraniemi, Elämää vedestä, 5.11.2012

JÄTEVESINEUVONTA. - Pelkkää P***AA? Minttu Peuraniemi, Elämää vedestä, 5.11.2012 JÄTEVESINEUVONTA - Pelkkää P***AA? Minttu Peuraniemi, Elämää vedestä, 5.11.2012 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Tavoitteet: vesiensuojelun, ympäristönsuojelun ja ympäristöterveyden edistäminen Jäsenet:

Lisätiedot

Vauhtia vesienhoitoon -hanke

Vauhtia vesienhoitoon -hanke 22.11.2017 Vauhtia vesienhoitoon -hanke Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Täyden palvelun osaaja Ympäristötutkimusten ja analytiikan ammattilainen

Lisätiedot

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa?

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Jätevedenkäsittelyn perusteet ja järjestelmien toimivuus Satu Heino Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Asetus talousjätevesien käsittelystä Oman

Lisätiedot

Kansalaisjärjestön näkemyksiä vesienhoidosta

Kansalaisjärjestön näkemyksiä vesienhoidosta Kansalaisjärjestön näkemyksiä vesienhoidosta Suojelukoordinaattori Hannele Ahponen Kuulemis- ja neuvottelutilaisuus vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä Tuusula, 12.10.2012 Alkavalla vesienhoitokaudella

Lisätiedot

Yhdyskunnat ja haja-asutus

Yhdyskunnat ja haja-asutus Yhdyskunnat ja haja-asutus Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.2.2017 Arto Seppälä 13.2.2017 Viemäröintiohjelma Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman mukaan yhdyskuntajätevesien puhdistusta tehostetaan

Lisätiedot

Siuntionjoki 2030 Kunnostustarpeet ja kunnostukset

Siuntionjoki 2030 Kunnostustarpeet ja kunnostukset Viedään vesistö kohti hyvää tilaa YHDESSÄ! Siuntionjoki 2030 Kunnostustarpeet ja kunnostukset Vesienhoidon suunnittelu Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016-2021

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTA. - Miten tietoa jalkautetaan. Minttu Peuraniemi Ojasta allikkoon vai jätteestä resurssiksi -seminaari 23.1.2013

JÄTEVESINEUVONTA. - Miten tietoa jalkautetaan. Minttu Peuraniemi Ojasta allikkoon vai jätteestä resurssiksi -seminaari 23.1.2013 JÄTEVESINEUVONTA - Miten tietoa jalkautetaan Minttu Peuraniemi Ojasta allikkoon vai jätteestä resurssiksi -seminaari 23.1.2013 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Tavoitteet: vesiensuojelun, ympäristönsuojelun

Lisätiedot

Työkaluja maaseudun vesihuollon kehittämiseen

Työkaluja maaseudun vesihuollon kehittämiseen Työkaluja maaseudun vesihuollon kehittämiseen Riikka Vilpas Suomen ympäristökeskus SYKE Valtakunnalliset vesihuoltopäivät, 23.-24.5.2018 MAVEKE - Maaseudun taloudellinen vesihuolto ja sen paikallinen kehittäminen

Lisätiedot

1. Yleistä neuvontahankkeesta... 4. 2. Hankkeen rahoitus... 5. 3. Hankkeen suunnittelu ja hallinnointi... 5

1. Yleistä neuvontahankkeesta... 4. 2. Hankkeen rahoitus... 5. 3. Hankkeen suunnittelu ja hallinnointi... 5 Sisällys 1. Yleistä neuvontahankkeesta... 4 2. Hankkeen rahoitus... 5 3. Hankkeen suunnittelu ja hallinnointi... 5 4. Hankkeen jätevesineuvojat ja muut työntekijät... 6 4.1. Jätevesineuvojien taustat,

Lisätiedot

VYYHTI verkosto 1 (5) KUMPPANUUSASIAKIRJA VYYHTI VERKOSTON TOIMINNASTA ( )

VYYHTI verkosto 1 (5) KUMPPANUUSASIAKIRJA VYYHTI VERKOSTON TOIMINNASTA ( ) VYYHTI verkosto 1 (5) 29.11.2018 KUMPPANUUSASIAKIRJA VYYHTI VERKOSTON TOIMINNASTA (2019 2020) 1. VYYHTI verkoston kuvaus VYYHTI - verkosto on laaja-alainen vesien- ja merenhoidon toimijoiden verkosto Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisätiedot

Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa

Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa Alueellinen vesihuoltopäivä Mikkeli 17.3.2016 Johtava asiantuntija Vesa Rautio Etelä-Savon ELY-keskus Sisältö Häiriö- ja erityistilanteiden varautumissuunnittelu

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Hajatko Tietoa jätevesien käsittelyn järjestämiseen haja-asutusalueella Projektikoodi: A30072 Hajatko - hanke Hankkeen käytännön järjestelyistä vastaa

Lisätiedot

KUSTAVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2016 RAKENNUSLAUTAKUNTA Kustavin kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone.

KUSTAVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2016 RAKENNUSLAUTAKUNTA Kustavin kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. KUSTAVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2016 RAKENNUSLAUTAKUNTA 30.9.2016 Kokousaika Tiistaina 4.10.2016 klo: 17.00 Kokouspaikka Kustavin kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. Pykälä Sivu Asia 71 94 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet. Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet. Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus Vesistökunnostusverkoston seminaari 2016 Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus/Visa Niittyniemi 1 Kunnostustoiminnan

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI ( )

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI ( ) Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI (2012-2014) Yleishyödyllinen kehittämishanke Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan alueella Hanketta

Lisätiedot

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto 1.1.2011 alkaen Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa määrittävät normiasiakirjat Perusopetuslaki 642/2010 (voimaan 1.1.2011, velvoittaen

Lisätiedot

HARA- hanke Minttu Peuraniemi

HARA- hanke Minttu Peuraniemi HARAhanke Minttu Peuraniemi 13.2.2017 Vesienhoitoa vuodesta 1975 aatteellista ja sitä tukevaa liiketoimintaa Tavoitteet vesiensuojelun, ympäristönsuojelun ja ympäristöterveyden edistäminen Jäsenet vesien

Lisätiedot

Tiedosta toimeen. Esimerkkinä jätevesineuvonta

Tiedosta toimeen. Esimerkkinä jätevesineuvonta Tiedosta toimeen Esimerkkinä jätevesineuvonta Minttu Peuraniemi Tvärminne 13.10.2016 Vesivessa ja sakokaivo Vesilaki 1960-luvulla: Jos vesikäymälä, tarvitaan sakokaivo Kuntien määräykset ja käytännöt vaativat

Lisätiedot

JÄRKEÄ JÄTEVEDENKÄSITTELYYN -hanke KIINTEISTÖKOHTAISEN JÄTEVESINEUVONNAN TOIMINTAMALLI - KOKEMUKSIA VUODELTA 2010

JÄRKEÄ JÄTEVEDENKÄSITTELYYN -hanke KIINTEISTÖKOHTAISEN JÄTEVESINEUVONNAN TOIMINTAMALLI - KOKEMUKSIA VUODELTA 2010 JÄRKEÄ JÄTEVEDENKÄSITTELYYN -hanke KIINTEISTÖKOHTAISEN JÄTEVESINEUVONNAN TOIMINTAMALLI - KOKEMUKSIA VUODELTA 2 Satu Heino Antti Heinonen Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry.2.2 KOKEMÄENJOEN

Lisätiedot

JÄNES VI Jätevesineuvontaa Satakunnassa VI. Väliraportti

JÄNES VI Jätevesineuvontaa Satakunnassa VI. Väliraportti JÄNES VI Jätevesineuvontaa Satakunnassa VI Väliraportti 01.09.2017 31.12.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA V (JÄNES V) -HANKE... 2 1.1 Tausta... 2 1.2 Tavoitteet... 2 1.3 Organisaatio

Lisätiedot

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Vapaaehtoisuus on muuttunt pakoksi Joudumme hallinnollisiin tehtäviin, emme voi keskittyä meille tärkeiden asioiden kehittämiseen

Lisätiedot

Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet

Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet Vesien kunnostusstrategian (YM 2013) visio Vesienhoitosuunnitelmissa mainittuja kunnostuksia toteutetaan monitavoitteisesti niin, että joissa, järvissä

Lisätiedot

Hajajätevesiasetus. Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011. Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 11.2.

Hajajätevesiasetus. Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011. Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 11.2. Hajajätevesiasetus Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011 Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 1 Hajajätevesiasetuksen soveltamisala Sovelletaan viemäriverkoston ulkopuolella Soveltamisala

Lisätiedot

UUMA2. UUMA2 Satakunta Pori 29.10.2014. Marjo Ronkainen UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA OHJELMA 2013-2017. www.uusiomaarakentaminen.

UUMA2. UUMA2 Satakunta Pori 29.10.2014. Marjo Ronkainen UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA OHJELMA 2013-2017. www.uusiomaarakentaminen. UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA Satakunta Pori 29.10.2014 Marjo Ronkainen www.uusiomaarakentaminen.fi koordinaattori: pentti.lahtinen@ramboll.fi marjo.ronkainen@ramboll.fi -organisaatio OHJAUSRYHMÄ

Lisätiedot

JÄTEVEDENKÄSITTELYN HYVÄT KÄYTÄNNÖT KYLISSÄ -HANKE Loppuraportti 2008-2009 Satu Heino 2010 ISSN 0781-8645 Julkaisu 624

JÄTEVEDENKÄSITTELYN HYVÄT KÄYTÄNNÖT KYLISSÄ -HANKE Loppuraportti 2008-2009 Satu Heino 2010 ISSN 0781-8645 Julkaisu 624 ISSN 0781-8645 SISÄLLYSLUETTELO 1. YHTEENVETO HANKKEESTA... 1 2. HANKKEEN HALLINTO... 3 3. HANKKEEN YHTEISTYÖTAHOT...3 4. HANKKEEN PÄÄTAVOITTEET... 4 5. HANKKEEN TOTEUTUNEET TOIMET... 5 5.1 SELVITYS KIINTEISTÖKOHTAISTEN

Lisätiedot

Lisäksi tähän koulutusohjelmaan on koottu mallipohjia neuvontahankkeen raportointia varten.

Lisäksi tähän koulutusohjelmaan on koottu mallipohjia neuvontahankkeen raportointia varten. HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMISEN KOULUTUSOHJELMA 2015 A) YLEISTÄ Tausta Valtion avustukset jaetaan valtakunnallisen jätevesineuvonnan toteuttamiseksi vuodelle 2015. Neuvonnassa noudatetaan

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan Vesistökunnostusverkosto -hanke

Länsi-Uudenmaan Vesistökunnostusverkosto -hanke Länsi-Uudenmaan Vesistökunnostusverkosto -hanke Tavoite Länsi-Uudenmaan vesistökunnostusverkosto -hanke Koota alueelliset vesistötoimijat yhteen, ylläpitää tehokasta tiedon ja osaamisen vaihtoa tahojen

Lisätiedot

Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta

Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta Ympäristönsuojeluviranhaltijat ry:n järjestämät ympäristönsuojelupäivät 2003 2.10.2003 Lammin biologinen asema yli-insinööri Jorma Kaloinen

Lisätiedot

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella Tilannekatsaus 1/2 Maahanmuuttajat maaseudun arjessa hanke jatkaa Maahanmuuttajat kylille -hankkeen hyvien käytäntöjen jalkauttamista

Lisätiedot

Seinäjoen lausunto koskien HE 128/2016 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta, hajajätevedet

Seinäjoen lausunto koskien HE 128/2016 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta, hajajätevedet Seinäjoen lausunto koskien HE 128/2016 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta, hajajätevedet Hanna Latva-Kiskola Seinäjoen kaupunki ympäristötarkastaja 5.10.2016 Iso kiitos, että

Lisätiedot

Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin

Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on sen tärkein tavoite? Alueiden käytön palveluihin kuuluvat maakuntakaavoitus, kuntien

Lisätiedot

Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä

Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä Paimionjokiseminaari 13.11.2014, Härkälän kartano, Somero : Janne Tolonen, Valonia Esityksen sisältö Puroympäristöjen kunnostaminen 1. Valonian

Lisätiedot

Jätevesisuunnitelma. Vain paperia kunnalle? Antti Heinonen KVVY ry

Jätevesisuunnitelma. Vain paperia kunnalle? Antti Heinonen KVVY ry Jätevesisuunnitelma Vain paperia kunnalle? Antti Heinonen KVVY ry Miksi opettaa suunnittelijoita suunnittelemaan? Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n suunnitelmaselvitys (Minttu Peuraniemi, 2007) KVVY

Lisätiedot

HAJAJA TEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA. HAKKU2016 hankkeen loppuraportti

HAJAJA TEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA. HAKKU2016 hankkeen loppuraportti HAJAJA TEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA HAKKU2016 hankkeen loppuraportti Katariina Yli-Heikkilä 17.11.2017 päivitetty 2.1.2018 SISÄLLYS 1. TIIVISTELMÄ... 1 2. YLEISTÄ HANKKEESTA... 2 2.1. HANKKEEN TAUSTAT...

Lisätiedot

HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus

HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus Minttu Peuraniemi, 19.9.2012 www.luvy.fi Aatteellinen yhdistys aatteellista toimintaa ja sitä tukevaa liiketoimintaa

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESINEUVONTAHANKE POHJOIS-SAVO VÄLIRAPORTTI IV ( )

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESINEUVONTAHANKE POHJOIS-SAVO VÄLIRAPORTTI IV ( ) HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESINEUVONTAHANKE POHJOIS-SAVO VÄLIRAPORTTI IV 11.1.2017 (1.3.2016-31.10.2016) Sisällys 1. Yleistä neuvontahankkeesta... 3 1.1 Hankkeen rahoitus... 3 2. Hankkeen organisaatio, työntekijät

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

JÄNES III Jätevesineuvontaa Satakunnassa III. Väliraportti

JÄNES III Jätevesineuvontaa Satakunnassa III. Väliraportti JÄNES III Jätevesineuvontaa Satakunnassa III Väliraportti 7.. 3.8.04 SISÄLLYSLUETTELO JÄNES III JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA III -HANKE.... Tausta.... Tavoitteet....3 Organisaatio ja yhteistyötahot...

Lisätiedot

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset Minttu Peuraniemi 17.4.2010 Yhdistys perustettu 1975 Jäsenet kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Tavoitteet vesiensuojelun,

Lisätiedot

Ohjaajakoulutus ENORSSI-SEMINAARI ROVANIEMI VS. SAVONLINNA JA TAVOITTEET VS. TOTEUTUS

Ohjaajakoulutus ENORSSI-SEMINAARI ROVANIEMI VS. SAVONLINNA JA TAVOITTEET VS. TOTEUTUS Ohjaajakoulutus ENORSSI-SEMINAARI ROVANIEMI VS. SAVONLINNA 7.-8.9.2017 JA 18.-20.4.2018 TAVOITTEET VS. TOTEUTUS Lukuvuosi 2017-2018 Toiminnan tavoite 1. Ohjaajakoulutusten suunnittelu ja toteuttaminen

Lisätiedot

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke Kuva: Satu Heino

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke Kuva: Satu Heino Jätevesien käsittely k haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke 2 Kuva: Satu Heino 1 Kuva: Satu Heino Mitä kuormittavaa jätevesi j sisält ltää? 4

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA FCG Finnish Consulting Group Oy Pieksämäen kaupunki VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue 0143-P12743 14.2.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue

Lisätiedot

Lainsäädännön ja Länsi-Uudenmaan kuntien hajajätevesiyhteistyön historiaa. Xx Juhlaseminaari

Lainsäädännön ja Länsi-Uudenmaan kuntien hajajätevesiyhteistyön historiaa. Xx Juhlaseminaari Lainsäädännön ja Länsi-Uudenmaan kuntien hajajätevesiyhteistyön historiaa Xx Juhlaseminaari 27.3.2019 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry LUVY Vesienhoitoa vuodesta 1975 aatteellista toimintaa ja sitä

Lisätiedot

https://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d...

https://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d... Sivu 1/5 PÄÄTÖS 6.3.2017 35/588/2016 Helsingin kaupunki, Opetusvirasto ASIA VALTIONAVUSTUSHAKEMUSTA KOSKEVA PÄÄTÖS Valtionavustukset kielten opiskelun varhentamiseen, kehittämiseen ja lisäämiseen perusopetuksessa

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

Lähidemokratiailta kaupungintalo Ympäristönsuojelupäällikkö Pirkko Paranko

Lähidemokratiailta kaupungintalo Ympäristönsuojelupäällikkö Pirkko Paranko Lähidemokratiailta 1.3.2018 kaupungintalo Ympäristönsuojelupäällikkö Pirkko Paranko Ympäristönsuojelun tavoite ja hallinto Ympäristönsuojelun tavoitteena on hyvä ympäristön tila ja ekologisesti kestävä

Lisätiedot

JÄNES IV Jätevesineuvontaa Satakunnassa IV. Loppuraportti

JÄNES IV Jätevesineuvontaa Satakunnassa IV. Loppuraportti JÄNES IV Jätevesineuvontaa Satakunnassa IV Loppuraportti 9.4.2015 31.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 JÄNES IV JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA IV -HANKE... 2 1.1 Tausta... 2 1.2 Tavoitteet... 2 1.3 Organisaatio

Lisätiedot

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke 2 Kuva: Harri Mattila

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke 2 Kuva: Harri Mattila Jätevesien käsittely k haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke 2 Kuva: Harri Mattila 1 Mitä kuormittavaa jätevesi j sisält ltää? 3 Asetus talousjätevesien

Lisätiedot

Vauhtia korjausrakentamiseen koulutuksella, neuvonnalla ja uusilla rahoitusinstrumenteilla

Vauhtia korjausrakentamiseen koulutuksella, neuvonnalla ja uusilla rahoitusinstrumenteilla Vauhtia korjausrakentamiseen koulutuksella, neuvonnalla ja uusilla rahoitusinstrumenteilla Pitkän aikavälin peruskorjausstrategia 2050 Harri Heinaro ja Päivi Laitila, Motiva Oy Neuvonta, rahoitus, koulutus

Lisätiedot

Kymenlaakson energianeuvonta

Kymenlaakson energianeuvonta Kymenlaakson energianeuvonta Energianeuvoja Heikki Rantula ENEMMÄN ENERGIASTA I Kuluttajien energianeuvonta I eneuvonta.fi Tausta Pilotti Kotkassa 2011 TEM:n tuella Koko Kymenlaakson kattava Energianeuvonta

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 1 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Vesien- ja ympäristönsuojelu, ympäristöterveys Vesi- ja elintarvikelaboratorio Tutkimus, neuvonta, julkaisutoiminta Jäsenet vesien

Lisätiedot

RAPORTTI JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN NEUVONTA- JA KARTOITUSPROJEKTISTA

RAPORTTI JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN NEUVONTA- JA KARTOITUSPROJEKTISTA RAPORTTI JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN NEUVONTA- JA KARTOITUSPROJEKTISTA Taustaa Vesilahdella on viime vuosina haettu useita lupia kiinteistökohtaisten jätevesien käsittelyjärjestelmien rakentamiseen ja saneeraamiseen.

Lisätiedot

Varsinais-Suomen haja-asutusalueiden jätevesineuvonnan pilot-hanke. Loppuraportti

Varsinais-Suomen haja-asutusalueiden jätevesineuvonnan pilot-hanke. Loppuraportti Varsinais-Suomen haja-asutusalueiden jätevesineuvonnan pilot-hanke Loppuraportti 2012 Sisällysluettelo 1. Yleistä hankkeesta... 3 2. Jätevesineuvonnan opasvideo... 3 3. Hankkeen suunnittelu ja hallinnointi...

Lisätiedot

Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys

Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys Varhaiskasvatus ja perusopetus Puheenjohtajapalaveri 10.1.2014 Nykytilan kuvaus / Varhaiskasvatus Kunta Päiväkodit Ryhmikset PPH kotona Kust. / lapsi / vuosi /

Lisätiedot

Ryhmätyöt. Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen ja vesienhoidon suunnittelu

Ryhmätyöt. Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen ja vesienhoidon suunnittelu Ryhmätyöt Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen ja vesienhoidon suunnittelu 1 Suunnittelussa ELYn apuna oli alatyöryhmiä Toimenpiteiden toteutus yhteinen asia, useita vastuutahoja miten yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Jätevesineuvonta Keski-Suomessa 2017 Loppuraportti

Jätevesineuvonta Keski-Suomessa 2017 Loppuraportti Loppuraportti 1 (21) Jätevesineuvonta Keski-Suomessa 2017 Loppuraportti Tuija Manerus Loppuraportti 2 (21) Sisällys 1 Yleistä hankkeesta 3 1.1 Hankkeen rahoitus 3 1.2 Hankkeen kulut 3 1.3 Hankkeen suunnittelu

Lisätiedot

Luku- ja kirjoitustaitojen parantaminen

Luku- ja kirjoitustaitojen parantaminen Luku- ja kirjoitustaitojen parantaminen Sari Hyytiäinen puheenjohtaja Äidinkielen opettajain liitto ry Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto 13.10.2017 Luku- ja kirjoitustaitojen nykytilanne ja merkitys

Lisätiedot

KVVY. Pirkanmaan haja-apu -hankkeen jätevesineuvonta vuonna Loppuraportti. Lauri Sillantie Kirjenro 988/17.

KVVY. Pirkanmaan haja-apu -hankkeen jätevesineuvonta vuonna Loppuraportti. Lauri Sillantie Kirjenro 988/17. KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS ry KVVY Pantone 300 Pirkanmaan haja-apu -hankkeen jätevesineuvonta vuonna 2017 Loppuraportti Lauri Sillantie 2017 Kirjenro 988/17 Tekijä Otsikko KVVY ry, Lauri

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous 8.3.2016 Vapaamuotoinen palaute ELO-kyselyyn Kokouksien järjestelyt hyviä Asiat ovat sujuneet

Lisätiedot

HAJAJÄTEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA. HAKKU 2015-hankkeen loppuraportti

HAJAJÄTEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA. HAKKU 2015-hankkeen loppuraportti HAJAJÄTEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA HAKKU 2015-hankkeen loppuraportti Hanna Sarkki 2016 Sisällys 1. Yleistä neuvontahankkeesta... 3 2. Hankkeen suunnittelu ja hallinnointi... 3 3. Hankkeen työntekijät...

Lisätiedot

HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA

HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA Ympäristö ja luonnonvarat, Vesien tila, Anni Karhunen 25.4.2012 1 YLEISSUUNNITTELU MMM rahoittaa, suunniteltu vuodesta 1999 joka vuosi yksi

Lisätiedot

YLÄ-SAVON KUNTIEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

YLÄ-SAVON KUNTIEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) YLÄ-SAVON KUNTIEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) IISALMI KIURUVESI VIEREMÄ SONKAJÄRVI LAPINLAHTI VARPAISJÄRVI 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

NEUVO5 -HANKE LOPPURAPORTTI. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 313/2015. Sanna Jattu

NEUVO5 -HANKE LOPPURAPORTTI. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 313/2015. Sanna Jattu NEUVO5 -HANKE LOPPURAPORTTI Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 313/2015 Sanna Jattu SISÄLLYS 1 HANKKEEN TOTEUTTAJA 1 2 HANKKEEN NIMI 1 3 YHTEENVETO HANKKEESTA 1 4 HANKKEEN YKSITYISKOHTAINEN

Lisätiedot

Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012

Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012 Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012 FUTUREX Sopimukset korkea-asteen oppisopimustyyppisessä koulutuksessa 9.-10.10.2012 Tarita Tuomola,

Lisätiedot

Muistio haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn toimeenpanon tilanteesta. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus

Muistio haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn toimeenpanon tilanteesta. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Muistio haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn toimeenpanon tilanteesta Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus 10.10.2014 Sisällys 1. Tausta ja toimeksianto... 3 1.1 Aiemmin tehtyjä selvityksiä...3 1.2

Lisätiedot