TIIVISTELMÄT TUOMIOISTUIMIEN PÄÄTÖKSISTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIIVISTELMÄT TUOMIOISTUIMIEN PÄÄTÖKSISTÄ"

Transkriptio

1 1 Oheismateriaali ltk TIIVISTELMÄT TUOMIOISTUIMIEN PÄÄTÖKSISTÄ I. Tiivistelmä lastensuojelua koskevasta kantelupäätöksestä Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätös Kantelija arvosteli Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimen tapaamispaikan menettelyä. Kantelijalla ja hänen entisellä vaimollaan on yhteishuollossa oleva poika, jota kantelija saa tavata vain Espoon kaupungin tapaamispaikkakeskuksessa. Kantelija olisi halunnut ottaa pojastaan valokuvan, mutta häneltä kiellettiin kuvaaminen. Kaupungin sosiaali- ja terveystoimen päättämät tapaamispaikkatoiminnan säännöt edellyttävät, että lapsen valokuvaaminen tai muu tallentaminen on tapaamispaikassa sallittua vain vanhempien yhteisestä sopimuksesta. Lapsen äiti oli kieltänyt kuvaamisen, koska isä oli laittanut pojan kuvia internettiin keskustelematta tästä äidin kanssa. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies totesi, että tapaamispaikan menettely on perus- ja ihmisoikeutena turvatun perhe-elämän suojan vastainen. Lisäksi kielto estää vanhemman perusoikeutena turvatun sananvapauden piiriin kuuluvan oikeuden kuvata omaa lastaan. Apulaisoikeusasiamies ei ottanut päätöksessään kantaa kuvien julkaisemiseen internetissä. II. Tiivistelmä hallinto-oikeuksien ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksistä 1. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/0673/5 lapsen kiireellistä sijoitusta koskevassa valitusasiassa diaarinumero 03488/12/6132 Valittaja on perunut valituksensa ja hallinto-oikeus totesi, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa. 2. Helsingin hallinto-oikeuden antama korjauspäätös nro 12/0730/2 diaarinumero 06417/11/6131 Hallinto-oikeus on korjannut kirjoitusvirheen, joka oli tullut sen antamaan päätökseen nro 12/0635/2. Hallinto-oikeuden kokoonpanoon kuuluneiden lainoppineiden jäsenten lisäksi käsittelyyn osallistuneen asiantuntijajäsenen nimi oli merkitty väärin. 3. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/0776/6 lapsen huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskevassa valitusasiassa diaarinumero 03651/12/6131 Valittaja on perunut valituksensa ja hallinto-oikeus totesi, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa. 4. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/0810/2 yhteydenpidon rajoittamista koskevassa valitusasiassa diaarinumero 00686/12/6135 Hallinto-oikeus on kumonnut johtavan sosiaalityöntekijän päätöksen yhteydenpidon rajoittamisesta. Hallinto-oikeus katsoi, että johtavan sosiaalityöntekijän päätöksen perusteluissa mainittu sijaisperheeseen kiinnittymisen keskeneräisyys ei ole ollut riittävä peruste rajoittaa tapaamisia. Perusteena mainittu lapsen rasittuminen tapaamisista ei ilmennyt asiakirjoista. 5. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/0825/6 sosiaalihuollon asiakasmaksua koskevassa valitusasiassa diaarinumero 03729/12/6114

2 Valittaja on valittanut Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaoston päätöksestä, jossa jaosto on katsonut valittajan maksukyvyn muuttuneen Espoon käräjäoikeuden elatusapua koskeneen päätöksen jälkeen siten, että käräjäoikeuden päätöksen mukainen määrä ei vastannut enää valittajan nykyistä taloudellista tilannetta. Asiakasmaksuksi on määrätty käräjäoikeuden päätöksessä mainittua summaa suurempi summa. Hallinto-oikeus on hylännyt valittajan valituksen. 6. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/0850/6 yhteydenpidon rajoittamista koskevassa valitusasiassa diaarinumero 02108/12/6135 Hallinto-oikeus on katsonut, että tapaamisten rajoittaminen valituksenalaisessa päätöksessä mainitulla tavalla on ollut välttämätöntä lapsen sijaishuollon tarkoituksen toteuttamiseksi sekä estämään hänen terveydelle, turvallisuudelle ja kasvulle yhteydenpidosta aiheutuva vaara. 7. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/0851/6 yhteydenpidon rajoittamista koskevassa valitusasiassa diaarinumero 02109/12/6135 Hallinto-oikeus on katsonut, että tapaamisten rajoittaminen valituksenalaisessa päätöksessä mainitulla tavalla on ollut välttämätöntä lapsen sijaishuollon tarkoituksen toteuttamiseksi sekä estämään hänen terveydelle, turvallisuudelle ja kasvulle yhteydenpidosta aiheutuva vaara. 8. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/0916/6 lapsen kiireellistä sijoitusta koskevassa valitusasiassa diaarinumero 03862/12/6132 Hallinto-oikeus on katsonut, että edellytykset lapsen kiireelliselle sijoitukselle ovat olleet olemassa. Huolta on aiheuttanut vanhemman kyky huolehtia lapsen perushoidosta ja hyvinvoinnista. 9. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/0914/2 lapsen diaarinumero 04174/12/6131 Hallinto-oikeus on hyväksynyt Espoon kaupungin johtavan sosiaalityöntekijän lastensuojelupalvelujen aluepäällikön sijaisena tekemän hakemuksen lapsen huostaanotosta ja sijaishuoltoon sijoittamisesta. Hallinto-oikeus katsoi, että vanhempien päihdeongelmasta johtuvat puutteet lapsen huolenpidossa ja lapsen kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä ja kehitystä. 10. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/0935/2 lapsen diaarinumero 02316/12/6131 Lausunnon antaminen asiassa on rauennut, koska Espoon kaupungin lastensuojelupalvelujen aluepäällikkö on peruuttanut lapsen huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskevan hakemuksen. 11. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/0936/2 lapsen diaarinumero 02317/12/6131

3 Lausunnon antaminen asiassa on rauennut, koska Espoon kaupungin lastensuojelupalvelujen aluepäällikkö on peruuttanut lapsen huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskevan hakemuksen. 12. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/0899/5 lapsen kiireellisen sijoituksen jatkamista koskevassa valitusasiassa diaarinumero 03241/12/6132 Hallinto-oikeus on hylännyt valittajan valituksen. Riittävää selvitystä vanhemman henkilökohtaisesta tilanteesta ja hänen sitoutumisestaan omaan hoitoonsa ja sen myötä hänen tosiasiallisista mahdollisuuksistaan vastata lapsen päivittäisestä huolenpidosta ei ole ollut saatavissa kiireellisen sijoituksen 30 päivän määräajan kuluessa. Viranhaltijan päätöksen kumoamiseen ei ole ollut aihetta. 13. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/0897/5 lapsen kiireellistä sijoitusta koskevassa valitusasiassa diaarinumero 04424/12/6132 Hallinto-oikeus on katsonut, että edellytykset lapsen kiireelliselle sijoitukselle ovat olleet olemassa, koska lapsi vaaransi käyttäytymisellään vakavasti terveyttään ja kehitystään. 14. Korkeimman hallinto-oikeuden antama päätös taltionumero 2882 sijaishuoltopaikkaa koskevassa valitusasiassa diaarinumero 2146/3/11 Korkein hallinto-oikeus on hylännyt valituksen siltä osin kuin siinä oli kyse sijaishuoltopaikasta, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ollut perusteita. Hallinto-oikeus oli ensin hylännyt sijaishuoltopaikkaa koskevan valituksen , mutta uudella päätöksellään muuttanut valituksenalaista päätöstä siten, että lapsen vaatimuksesta hänen sijaishuoltonsa järjestettiin hänen äitinsä luona laitossijoituksen sijaan. 15. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/1092/2 lapsen diaarinumero 04352/12/6131 Hallinto-oikeus katsoo, että asiakirjoista ilmenevä lapsen pitkäaikainen ja runsas päihteidenkäyttö on vakavasti vaarantanut lapsen terveyttä ja kehitystä ja on lastensuojelulain tarkoittama lapsen omaan käyttäytymiseen liittyvä huostaanoton edellytys. 16. Korkeimman hallinto-oikeuden antama päätös taltionumero 2893 sijaishuoltopaikan muuttamista koskevassa valitusasiassa diaarinumero 381/3/12 Korkein hallinto-oikeus on hylännyt valituksen, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ollut perusteita. Hallinto-oikeus oli hylännyt sijaishuoltopaikkaa koskevan valituksen. 17. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/1062/2 lapsen olinpaikasta sekä lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämisestä annettavaa väliaikaista määräystä koskevassa hakemusasiassa diaarinumero 06218/12/6131 Hallinto-oikeus on hylännyt lapsen vanhempien hakemuksen, jolla vanhemmat ovat vaatineet lapsen sijoittamista kotiinsa perheensä kanssa odottamaan hallinto-oikeuden päätöstä lapsen huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskevassa asiassa. Hallinto-oikeus ei katsonut olleen aihetta antaa väliaikaismääräystä siinä tuomioistuinkäsittelyn vaiheessa.

4 18. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/1150/2 täytäntöönpanon keskeyttämisestä yhteydenpidon rajoittamista koskevassa asiassa diaarinumero 07160/12/6135 Hallinto-oikeus on hylännyt täytäntöönpanon keskeyttämistä koskevan valituksen, koska täytäntöönpanon keskeyttämiseen ei ollut aihetta. Lapsen sukulainen oli vaatinut täytäntöönpanon keskeyttämistä ainakin siihen saakka, kunnes asiassa annetaan lopullinen ratkaisu. 19. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/1208/2 alaikäisen psykiatriseen sairaalahoitoon määräämistä koskevan päätöksen alistamisessa diaarinumero 07235/12/6202 Hallinto-oikeus on vahvistanut apulaisylilääkärin päätöksen. 20. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/1052/5 lapsen diaarinumero 03354/12/6131 Hallinto-oikeus katsoi, että lapsen terveys ja kehitys ovat vakavasti vaarantuneet koulunkäynnissä ilmenneiden pitkäaikaisten vaikeuksien vuoksi. Lapsella on ollut myös masennusta ja eristäytyneisyyttä sosiaalisista suhteista. 21. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/1108/5 kiireellistä sijoitusta koskevassa valitusasiassa diaarinumero 05407/12/6132 Hallinto-oikeus on hylännyt lapsen vanhemman valituksen lapsen kiireellisestä sijoituksesta. Hallinto-oikeuden mukaan sosiaaliviranomaisella on ollut perusteltu syy arvioida lapsen olevan kiireellisen sijoituksen tarpeessa lapsen alkoholinkäytön ja kotitilanteeseen liittyvän ahdistuksen takia. Sosiaalityöntekijän päätöstä ei ole ollut aihetta valituksen johdosta muuttaa. 22. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/1279/6 sijaishuoltopaikan muuttamista koskevassa valitusasiassa diaarinumero 05238/12/6138 Hallinto-oikeus on hylännyt lapsen vanhempien tekemän sijaishuoltopaikan muuttamista koskevan valituksen. Hallinto-oikeus katsoi, että lapsen väkivaltaisuus sekä oman ja muiden terveyden vaarantaminen oli lisääntynyt edellisessä sijaishuoltopaikassa. Lapsi oli myös ollut sieltä luvattomasti öitä poissa, käyttänyt päihteitä ja joutunut vaarallisiin tilanteisiin lastenkodin ulkopuolella. Johtavan sosiaalityöntekijän päätöstä ei ollut syytä muuttaa. 23. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/1125/5 lapsen ja sijaishuoltopaikan muuttamista koskevissa valitusasioissa diaarinumerot 03206/12/6131, 06590/ ja 07197/12/6138 tekemän hakemuksen lapsen huostaanotosta. Hallinto-oikeus katsoi, että lapsen vanhemman toimet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen psyykkistä terveyttä ja kehitystä. Samalla päätöksellä hallinto-oikeus on kumonnut viranhaltijan tekemän sijaishuoltopaikan muuttamista koskevan päätöksen. Hallinto-oikeus totesi, että sijoituksen jatkaminen pääkaupunkiseudun sijaishuoltopaikassa on lapsen edun mukaista ja sijaishuollossa ilmenneisiin ongelmiin voidaan puuttua ensisijaisesti erilaisin rajoitustoimin.

5 24. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/1298/6 lapsen diaarinumero 03200/12/6131 Hallinto-oikeus on katsonut, että puutteet lapsen huolenpidossa ja muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä ja kehitystä. 25. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/1297/6 lapsen diaarinumero 03199/12/6131 Hallinto-oikeus on katsonut, että puutteet lapsen huolenpidossa ja muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä ja kehitystä. 26. Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/0818/6 lastensuojelukustannusten korvaamista koskevassa hallintoriita-asiassa diaarinumero 00976/12/6112 Espoon kaupunki on vaatinut Helsingin kaupungin velvoittamista korvaamaan lapsen sijaishuollosta aiheutuneita ja siihen liittyviä sosiaalityön kustannuksia yhteensä ,30 euroa. Vaatimuksen perusteena on ollut, että lapsen sijaishuollon tarve on syntynyt jo ennen Espooseen muuttoa hänen asuessaan Helsingissä. Hallinto-oikeus on hylännyt hakemuksen sillä perusteella, että se katsoo lapsen tilanteeseen Helsingissä puututun niiden keinojen avulla, joiden on lapsen psyykkinen tilanne huomioon ottaen katsottu tuolloin olleen mahdollisia. 27. Korkeimman hallinto-oikeuden antama päätös taltionumero 3125 lastensuojelukustannusten korvaamista koskevassa valituslupahakemusasiassa diaarinumero 2121/3/10 Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Kaavin perusturvalautakunnan valituslupahakemuksen. Kaavin perusturvalautakunta oli hallinto-oikeudessa vaatinut, että lapsen sijoituksesta aiheutuneet ja tulevat kustannukset määrättäisiin Espoon kaupungin maksettaviksi. Kuopion hallinto-oikeus oli hylännyt hakemuksen. 28. Turun hallinto-oikeuden antama päätös nro 12/0770/2 lastensuojelukustannusten korvaamista koskevassa hallintoriita-asiassa diaarinumero 00624/12/6112 Kaarinan kaupunki on vaatinut Espoon kaupungin velvoittamista korvaamaan lapsen kiireellisestä sijoituksesta, huostaanotosta ja sijaishuollon järjestämisestä aiheutuneet kustannukset. Hallinto-oikeus on hylännyt hakemuksen. 29. Korkeimman hallinto-oikeuden antama päätös taltionumero 3518 lastensuojelukustannusten korvaamista koskevassa valituslupahakemusasiassa diaarinumero 1317/3/11 Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan valituslupahakemuksen. Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta oli hallinto-oikeudessa vaatinut, että Vantaan kaupunki velvoitettaisiin korvaamaan lapsen kiireellisestä sijoituksesta aiheutuneet ja siihen liittyneet sosiaalityön kustannukset. Helsingin hallintooikeus oli hylännyt hakemuksen. 30. Korkeimman hallinto-oikeuden antama päätös taltionumero 3517 lastensuojelukustannusten korvaamista koskevassa valituslupahakemusasiassa diaarinumero 897/3/11

6 Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan valituslupahakemuksen. Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta oli hallinto-oikeudessa vaatinut, että Kirkkonummen kunta velvoitettaisiin korvaamaan lapsen sijaishuollosta aiheutuneet ja siihen liittyneet sosiaalityön kustannukset. Helsingin hallinto-oikeus oli hylännyt hakemuksen.

Lastensuojelua koskevat päätökset ajalla 1.1.2013-30.6.2013

Lastensuojelua koskevat päätökset ajalla 1.1.2013-30.6.2013 Lastensuojelua koskevat päätökset ajalla..203-30.6.203 Tilastotietoa Espoon sosiaali- ja terveystoimeen ajalla..203-30.6.203 tulleista kantelupäätöksistä sekä hallinto-oikeuksien ja Korkeimman hallinto-oikeuden

Lisätiedot

Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen

Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen 1 Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen 20.5.2008 Lakimies Tuomas Möttönen Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Johdon tukipalvelut - 2008 Hallinto-oikeuden toimivalta lastensuojeluasioissa

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomessa

Lastensuojelu Suomessa Lastensuojelu Suomessa 16.6.2010 Lastensuojelu 2008 Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 67 000 lasta ja nuorta vuonna 2008. Suomessa ei tilastoida,

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN LAKIKINKERIT IV

LASTENSUOJELUN LAKIKINKERIT IV LASTENSUOJELUN LAKIKINKERIT IV 1 (8) JYVÄSKYLÄ 30.10.2008 Tiina Hyvärinen Hämeenlinnan hallinto-oikeus - Huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskevat hakemukset ja niiden liitteet - Väliaikaiset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2015 25.02.2015 Sivu 1 / 1 140/00.01.01/2015 25 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Mika Paavilainen, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito

Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito Liite nro 1 Pela 13.1.2009 1 (9) Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito Perusturvan tilaajaorganisaatio Viranhaltija viranomaistehtävä Tilaajajohtaja -

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(7) Sisällys Lastensuojeluasian vireilletulo...3 Arvio toimenpiteiden tarpeesta...4 Kiireelliset lastensuojelutoimenpiteet...4 Lastensuojelutarpeen selvitys...5 Avohuollon tukitoimet...5 Huostaanotto

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.12.2015 94 Voimaantulo 1.1.2016 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimintasääntö... 2 II LUKU...

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.6.2011 Taltionumero 1601 Diaarinumero 1543/3/10 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Sosiaalityön dokumentointi hallinto-oikeuden näkökulmasta

Sosiaalityön dokumentointi hallinto-oikeuden näkökulmasta Sosiaalityön dokumentointi hallinto-oikeuden näkökulmasta Dokumentoinnin kehittäminen / Työkokouspäivä 1 14.4.2011 Hallinto-oikeustuomari Anna-Kaisa Marski Hallinto-oikeussihteeri, hallintopäällikkö Kaisa

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta 31.8.2009 Dnro 3346/4/07 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ Perusturvalautakunta 21.4.2015 45 Korvaa 18.6.2013 80 vahvistetun delegointisäännön Keuruun kaupunki 2 Perusturvalautakunnan toimialan delegointi / lastensuojelun

Lisätiedot

Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen:

Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen: Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen: Ennen muutoksia: Muutosehdotukset ajalle 2.29.7.2018 (kesäajan sijaiset): Vt. perusturvajohtaja, sijaisena

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.9.2014 Taltionumero 2747 Diaarinumero 1114/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.7.2017 Taltionumero 3515 Diaarinumero 3492/2/16 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.9.2016 Taltionumero 4075 Diaarinumero 1045/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus ja hallintoriita-asia A Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,

Lisätiedot

Kyh Kyh liite 3 Kyh Kyh liite 1

Kyh Kyh liite 3 Kyh Kyh liite 1 Kyh 20.1.209 6 Kyh liite 3 Kyh 21.9.2010 94 Kyh liite 1 2 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ANTAMISESTA JA JÄRJESTÄMISESTÄ PÄÄT- TÄMINEN JA RATKAISUVALTA YKSILÖASIOISSA Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväalueena ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan kuuluvien lakien mukaiset tehtävät.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväalueena ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan kuuluvien lakien mukaiset tehtävät. SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä, muutokset kv 21.1.2015, voimaan 1.2.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Lempäälän sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

Sosiaalipalvelut. Muutosehdotukset: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan:

Sosiaalipalvelut. Muutosehdotukset: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Kirkkonummen kunta Perusturva Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Muutosehdotukset: Sosiaalipalvelut Sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ 1 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Perusturvalautakunta 20.1.2015 I Yleistä 1 Soveltamisala Ylöjärven kaupungin

Lisätiedot

Lastensuojelun asiakkaana Suomessa

Lastensuojelun asiakkaana Suomessa Lastensuojelun asiakkaana Suomessa 16.6.2010 Uusi lastensuojelulaki 2008 lähtökohtana vanhempien ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista tavoitteena auttaa perheitä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 25.5.2018 Taltionumero 2551 Diaarinumero 1202/2/17 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Esittelijä. Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Pirkko Äijälä-Roudasmaa PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄN MENETTELY LASTENSUOJELUASIASSA

Esittelijä. Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Pirkko Äijälä-Roudasmaa PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄN MENETTELY LASTENSUOJELUASIASSA 1.8.2018 EOAK/4773/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Mikko Sarja Esittelijä. Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Pirkko Äijälä-Roudasmaa PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄN MENETTELY LASTENSUOJELUASIASSA

Lisätiedot

Mitä on hyvä hallintomenettely lastensuojeluasioissa?

Mitä on hyvä hallintomenettely lastensuojeluasioissa? Mitä on hyvä hallintomenettely lastensuojeluasioissa? 1. Huostaanottohakemus Hyvä hallintomenettely hyvä hallintolainkäyttömenettely 2. Tuomioistuimen lupa lapsen tutkimiseen Riitta Eskola Hallinto-oikeustuomari,

Lisätiedot

KUNTA LAIMINLÖI LASTENSUOJELULAISSA SÄÄDETTYJÄ VELVOLLISUUKSIAAN

KUNTA LAIMINLÖI LASTENSUOJELULAISSA SÄÄDETTYJÄ VELVOLLISUUKSIAAN 21.7.2017 EOAK/3473/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Pasi Pölönen Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty Viite: 22.5.2017 vireille tullut kantelu KUNTA LAIMINLÖI LASTENSUOJELULAISSA SÄÄDETTYJÄ

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 31.1.2014 Taltionumero 237 Diaarinumero 3362/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 5. TEKNISEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 5. TEKNISEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ HUITTISTEN KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT 1. HALLINTOSÄÄNTÖ 2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 5. TEKNISEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 6. HUITTISTEN

Lisätiedot

u a UØ Taltionumero 3682/3/14

u a UØ Taltionumero 3682/3/14 KORKEIMMAN HALLINT O-OIKEUDEN PÄÄTUS Ant opäivä 1 (5} 4.2.2015 Taltionumero 265 Diaarinumero 3682/3/14 u a UØ Kiryaamo 05. 02. 2015 Asia Kunnallisvalitus i3 Valittaja Matti Vattulainen, Joutseno Päätös,

Lisätiedot

Vakinaiset viranhaltijat käyttävät päätösvaltaa heidän ratkaistavakseen määrätyissä asioissa asianomaiseen virkaan tultuaan.

Vakinaiset viranhaltijat käyttävät päätösvaltaa heidän ratkaistavakseen määrätyissä asioissa asianomaiseen virkaan tultuaan. SASTAMALAN KAUPUNKI Sosiaalinen hyvinvointi ja toimintakyky ydinprosessi Sosiaali- ja terveyslautakunnan delegointisääntö I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Sastamalan kaupungin hallintosäännön 9 :n mukaan lautakunnalla

Lisätiedot

Lisäksi asian esittelijä on hankkinut puhelimitse selvitystä sosiaalityöntekijältä.

Lisäksi asian esittelijä on hankkinut puhelimitse selvitystä sosiaalityöntekijältä. 31.12.2003 3011/2/03 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Tuula Aantaa PERHEKODIN MENETTELY LASTENSUOJELUASIASSA 1 ASIA A arvosteli 30.10.2002 eduskunnan

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 278 Diaarinumero 4064/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Nokian kaupunki, perusturvakeskus Päätös, jota valitus

Lisätiedot

1. Ratkaista toimialallaan kaupungille kuuluvat asiat, ellei niitä ole tällä johtosäännöllä määrätty sen alaisen viranhaltijan ratkaistavaksi.

1. Ratkaista toimialallaan kaupungille kuuluvat asiat, ellei niitä ole tällä johtosäännöllä määrätty sen alaisen viranhaltijan ratkaistavaksi. HEINOLAN KAUPUNKI KUNNALLINEN III/PER SÄÄNTÖKOKOELMA Sosiaali- ja terveystoimi Kaupunginvaltuuston 17.11.2008 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 9.2.2009 hyväksymä muutos Kaupunginvaltuuston 11.5.2009 hyväksymä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.4.2018 Taltionumero 2047 Diaarinumero 3075/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset

Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset Sanna Ahola Erityisasiantuntija 28.11.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Milloin lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle? Lastensuojelulain

Lisätiedot

KUNTAINFO Helsinki 25.9.2015 8/2015

KUNTAINFO Helsinki 25.9.2015 8/2015 KUNTAINFO Helsinki 25.9.2015 8/2015 Lastensuojelun kiireellistä sijoitusta koskevat muutokset 1.1.2016 Osa uuden sosiaalihuoltolain yhteydessä muutetuista lastensuojelulain säännöksistä tulee sovellettavaksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen 04.06.2014 Sivu 1 / 1 2457/00.01.01/2014 56 terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Vilkki, puh. 050 544 6737

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväalueena ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan kuuluvien lakien mukaiset tehtävät.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväalueena ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan kuuluvien lakien mukaiset tehtävät. SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Lempäälän sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminta-ajatuksena on edistää kuntalaistensa hyvinvointia, toimintakykyä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 18.11.2015 Taltionumero 3341 Diaarinumero 1915/3/14 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävän kuljetuspalvelun korvaamista koskeva valitus

Lisätiedot

Palveluesimiehen tehtävänä on, sen lisäksi mitä muutoin on määrätty:

Palveluesimiehen tehtävänä on, sen lisäksi mitä muutoin on määrätty: Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Voimassa 1.5.2018 1 Tausta ja tarkoitus Hallintosäännön 42 :n mukaan Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta huolehtii tehtävistä, jotka sosiaali-

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 11.8.2011 Taltionumero 2130 Diaarinumero 3246/3/10 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus X:n perusturvalautakunta Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 26.4.2013 Taltionumero 1494 Diaarinumero 2340/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus Hyvinvointikuntayhtymä

Lisätiedot

LASTENSUOJELU, TOIMEENTULOTUKI, VAMMAISPALVELUT JA OMAISHOIDON TUKI

LASTENSUOJELU, TOIMEENTULOTUKI, VAMMAISPALVELUT JA OMAISHOIDON TUKI LASTENSUOJELU, TOIMEENTULOTUKI, VAMMAISPALVELUT JA OMAISHOIDON TUKI Selvitys sosiaalivirastoa koskevista Helsingin hallinto-oikeuden ja korkeimman hallintooikeuden päätöksistä sekä laillisuusvalvojien

Lisätiedot

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.1.2011 Taltionumero 86 Diaarinumero 2098/2/09 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija, Jyväskylä Päätös, jota valitus koske Selostus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5074 Diaarinumero 3514/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A huoltajinaan B ja C Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunginkanslia 35/2015 Oikeuspalvelut Kaupunginlakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunginkanslia 35/2015 Oikeuspalvelut Kaupunginlakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 86 Oikeudenkäynti asemakaavaa koskevassa valituslupahakemus- ja valitusasiassa HEL 2012-014151 T 03 01 01 Oike pk 20122455 Diaarinumero Valittajat Vs. kaupunginlakimies

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2009 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2009 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi lastensuojelulain, vankeuslain 4 ja 20 luvun sekä tutkintavankeuslain 2 luvun 5 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1.3.2011 Taltionumero 510 Diaarinumerot 2316/2/09 2471/2/09 2472/2/09 2473/2/09 2584/2/09 2585/2/09 2586/2/09 1 (24) Asia Valittajat Kiireellistä sijoitusta,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1302/2014 Laki. lastensuojelulain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1302/2014 Laki. lastensuojelulain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014 1302/2014 Laki lastensuojelulain muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

Sosiaaliasiamiehen toiminnan tilastoja vuonna 2015

Sosiaaliasiamiehen toiminnan tilastoja vuonna 2015 Sosiaaliasiamiehen toiminnan tilastoja vuonna 215 Palvelun tuottaja 213 214 215 Kunnan palvelu 541 423 452 Kuntayhtymän sosiaalipalvelu 3 3 Yksityinen kunnan ostopalveluna 2 28 22 Yksityinen sosiaalipalvelu

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.2.2014 Taltionumero 483 Diaarinumero 2577/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan?

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? 2.6.2016 Sisukkaasti koulutiellä koulutusprosessi Jaana Pynnönen Kehittämispäällikkö, Pesäpuu ry Jotta jokainen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 879 Diaarinumero 34/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Päätös Soveltamisala Toteutus ja päätöksenteko Muutoksenhaku ja tiedoksianto

Päätös Soveltamisala Toteutus ja päätöksenteko Muutoksenhaku ja tiedoksianto Lainkohta (LsL) Soveltamisala Toteutus ja päätöksenteko Muutoksenhaku ja tiedoksianto HUOM! Myös 12 vuotta nuoremman lapsen mielipide tulee selvittää ennen päätöstä rajoittaminen enintään 30 vrk yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 878 Diaarinumero 3782/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 22.11.2016 Taltionumero 4949 Diaarinumero 4302/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

ENNAKOLLISET LASTENSUOJELUILMOITUKSET

ENNAKOLLISET LASTENSUOJELUILMOITUKSET ENNAKOLLISET LASTENSUOJELUILMOITUKSET Jenni Weck-Näse LSL 25 C Ennen lapsen syntymää 25 :n 1 momentissa mainittujen henkilöiden on salassapitosäännösten estämättä tehtävä ennakollinen lastensuojeluilmoitus,

Lisätiedot

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään 8.2.2018 Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki Sisällys Lastensuojelun tehtävät Lastensuojelun asiakkuuden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Kaupunginkanslia 19/2015 Oikeuspalvelut 20.03.2015 Kaupunginlakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Kaupunginkanslia 19/2015 Oikeuspalvelut 20.03.2015 Kaupunginlakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 52 Oikeudenkäynti häätöä koskevassa riita-asiassa HEL 2014-002255 T 03 01 01 Oike PK 20140027 Tuomioistuin Diaarinumero Kantaja Vastaaja päätti tehdä sovintosopimuksen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.8.2018 Taltionumero 3803 Diaarinumero 953/2/18 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Päätös, jota valitus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 20.12.2018 Taltionumero 6100 Diaarinumero 5422/2/17 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa

Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa Rovaniemi 12.9.2013 Oikeusturvayksikön päällikkö, ylitarkastaja Keijo Mattila, 12.9.2013 1 PERUSOIKEUDET LAPSEN SUOJANA Perustuslain 6.3 : Lapsia on kohdeltava

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (7) Taltionumero 3783 Diaarinumero 1269/2/17

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (7) Taltionumero 3783 Diaarinumero 1269/2/17 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (7) 15.8.2018 Taltionumero 3783 Diaarinumero 1269/2/17 Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

/4/01. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kirsti Kurki-Suonio

/4/01. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kirsti Kurki-Suonio 19.6.2003 1255/4/01 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kirsti Kurki-Suonio LAPSEN LUOVUTTAMINEN PÄIVÄKODISTA 1 KANTELU A pyysi 17.4.2001 eduskunnan oikeusasiamiehelle

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 15.5.2018 Taltionumero 2333 Diaarinumero 5817/2/17 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI LASTENSUOJELULAIN 92 :n MUUTTAMISEKSI

VANTAAN KAUPUNGIN LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI LASTENSUOJELULAIN 92 :n MUUTTAMISEKSI Oikeusministeriö oikeusministeriö@om.f anna-stiina.tarkka@om.f arja.manner@om.f 1 OM 12/41/2016 VANTAAN KAUPUNGIN LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI LASTENSUOJELULAIN 92

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 17.12.2015 Taltionumero 3739 Diaarinumero 219/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4420 Diaarinumero 3865/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KIRJAAMISEN TAVAT VAIKUTTAVAT LAPSEN ASIAN KÄSITTELYYN. Taina Niiranen Sosiaalijohtaja, HTM Hämeenlinna Tampere 22.9.

KIRJAAMISEN TAVAT VAIKUTTAVAT LAPSEN ASIAN KÄSITTELYYN. Taina Niiranen Sosiaalijohtaja, HTM Hämeenlinna Tampere 22.9. KIRJAAMISEN TAVAT VAIKUTTAVAT LAPSEN ASIAN KÄSITTELYYN Taina Niiranen Sosiaalijohtaja, HTM Hämeenlinna 17.9.2015 Tampere 22.9.2015 LASTENSUOJELUN ASIANTUNTIJÄSEN Valtioneuvosto määrää hallinto-oikeuteen

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lastensuojelun perusta Vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua yhteiskunnalta.

Lisätiedot

LASTENSUOJELULAIN MUKAISTEN KORVAUSTEN MAKSAMINEN JA MUUN TUEN JÄRJESTÄMINEN LAPSEN TOSIASIALLISELLE HOITAJALLE

LASTENSUOJELULAIN MUKAISTEN KORVAUSTEN MAKSAMINEN JA MUUN TUEN JÄRJESTÄMINEN LAPSEN TOSIASIALLISELLE HOITAJALLE 12.3.2015 Dnro 4638/4/14 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Pasi Pölönen Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty LASTENSUOJELULAIN MUKAISTEN KORVAUSTEN MAKSAMINEN JA MUUN TUEN JÄRJESTÄMINEN LAPSEN

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimen 2.1.1 1 (18) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta

Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta Miia Pitkänen Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta Tavoitteena kuvata ja analysoida ammatillisen

Lisätiedot

Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa

Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa 23.11.2016 Kuopio Jaana Pynnönen, YTM, sosiaalityöntekijä Kuka huomaa minut? Kuka kertoo minulle, mitä minulle tapahtuu? Onko äiti vihainen

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI SOSIAALIJOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 52. Voimaan: 1.1.2015 I LUKU

SUONENJOEN KAUPUNKI SOSIAALIJOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 52. Voimaan: 1.1.2015 I LUKU 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SOSIAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 52 Voimaan: 1.1.2015 I LUKU SOVELTAMISALA 1 Suonenjoen kaupungin sosiaalihuollon järjestämisessä noudatetaan, mitä on

Lisätiedot

2. Lautakunta, neuvostot, sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmä, niiden tehtäväalueet kokoonpano ja esittely

2. Lautakunta, neuvostot, sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmä, niiden tehtäväalueet kokoonpano ja esittely SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Lempäälän sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminta-ajatuksena on edistää kuntalaistensa hyvinvointia, toimintakykyä

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden 2.2.2 1 (17) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Viimeksi muutettu. Sosiaali-

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.2.2014 Taltionumero 482 Diaarinumero 2669/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 1.3.2015 ALKAEN

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 1.3.2015 ALKAEN KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.1.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 1.3.2015 ALKAEN Tällä asiakirjalla tarkoitetaan Kauniaisten kaupungin

Lisätiedot

Hyvinvointi- ja terveystoimen johtosääntö. Hyväksytty 26.1.2009

Hyvinvointi- ja terveystoimen johtosääntö. Hyväksytty 26.1.2009 Hyvinvointi- ja terveystoimen johtosääntö Hyväksytty 26.1.2009 Voimaantulo 1.2.2009 Sisällysluettelo: HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ...5 1. Luku Toimiala ja toiminta-ajatus...5 1 Toiminta-ajatus...5

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 10.5.2013 Taltionumero 1655 Diaarinumero 1946/3/12 1 (7) Asia Valittaja Kehitysvammaisten erityishuoltoa koskeva valitus X:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNTA PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaan 1.2.2013 1 Sisällys 1 LUKU... 3 PERUSTURVAN TOIMIALA... 3 1 Lautakunnan tehtävät... 3 2 LUKU... 3 PERUSTURVALAUTAKUNTA JA JAOSTOT... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA

KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA ANONYMISOITU PÄÄTÖS 10.06.2016 Dnro OKV/572/1/2015 1/5 KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA Kirjoituksessaan 10.4.2015 oikeuskanslerille kantelija arvostelee peruspalvelukuntayhtymän (jatkossa kuntayhtymä)

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Taltionumero 843 Diaarinumero 2946/2/09. Markkinaoikeus nro 366/2009

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Taltionumero 843 Diaarinumero 2946/2/09. Markkinaoikeus nro 366/2009 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.3.2011 Taltionumero 843 Diaarinumero 2946/2/09 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Selostus asiasta Markkinaoikeus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (6) Taltionumero 242 Diaarinumero 37/2/18

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (6) Taltionumero 242 Diaarinumero 37/2/18 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (6) 25.1.2019 Taltionumero 242 Diaarinumero 37/2/18 Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 17.5.2016 Taltionumero 2191 Diaarinumero 3382/3/14 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Kaarinan perusturvalautakunta Päätös, jota valitus

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden 2.1.1 1 (19) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Viimeksi muutettu. Sosiaali-

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.4.2012 Taltionumero 889 Diaarinumero 843/3/11 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 25.9.2013 Taltionumero 3057 Diaarinumero 1828/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus

Lisätiedot

Lain tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun.

Lain tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Finland/Law on Child Protection (Victims of trafficking) Lastensuojelulaki (13.4.2007/417) Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain tarkoitus Lain tarkoituksena on turvata

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.7.2011 Taltionumero 1978 Diaarinumero 4367/3/10 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 1

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 1 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2014 Nro 1 SOSIAALIHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 20.11.2013) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Sosiaalihuollon

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4403 Diaarinumero 3824/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelulain mukaista taloudellista tukitointa koskeva valitus Mäntsälän perusturvalautakunta

Lisätiedot

SISÄLLYS. iii. 1 Johdanto 1

SISÄLLYS. iii. 1 Johdanto 1 SISÄLLYS Esipuhe iii 1 Johdanto 1 2 Lapsen sijaishuollon aikaiset lastensuojelulain 11 luvun rajoitukset 7 2.1 Lapsen sijaishuoltoa koskevat lastensuojelulain 11 luvun rajoitukset 7 2.2 Lapsen sijaishuoltoa

Lisätiedot

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö KOKEMÄEN KAUPUNKI Hyväksytty KV 19.4.2010 14 Voimaantulo 1.5.2010 P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Valinta ja kokoonpano 2 Perusturvalautakunnan tehtävä

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 14 LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.6.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Lautakunnan erityisenä tehtävänä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖHUOLLON ASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖHUOLLON ASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ 1 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖHUOLLON ASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ YLEISTÄ 1 Päätösvallan käyttäminen Sosiaalihuollon antamisesta ja järjestämisestä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 29.8.2014 Taltionumero 2556 Diaarinumero 1941/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Eduskunnalle. LAKIALOITE 10/2008 vp. Laki lastensuojelulain muuttamisesta. LA 10/2008 vp Tuulikki Ukkola /kok ym.

Eduskunnalle. LAKIALOITE 10/2008 vp. Laki lastensuojelulain muuttamisesta. LA 10/2008 vp Tuulikki Ukkola /kok ym. LAKIALOITE 10/2008 vp Laki lastensuojelulain muuttamisesta Eduskunnalle Lasten huostaanotto on äärimmäinen lapsen vapauteen kajoava teko, jossa puututaan niin lapsen kuin vanhempienkin perus- ja ihmisoikeuksiin.

Lisätiedot