Liikunnan koulutuskeskusten. perustamishankkeiden rahoitussuunnitelman Opetus-ja kulttuuriministeriö Nuoriso-ja liikuntapoiitiikan osasto
|
|
- Sofia Majanlahti
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Liikunnan koulutuskeskusten perustamishankkeiden rahoitussuunnitelman vuosille Opetus-ja kulttuuriministeriö Nuoriso-ja liikuntapoiitiikan osasto
2 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liikunnan koulutuskeskusten perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille Opetus-ja kulttuuriministeriö on vapaasta sivistystyöstä (1998/632) ja opetusja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009) annettujen lakien perusteella vahvistanut liikunnan koulutuskeskusten perustamishankkeiden rahoitussuunnitelman vuosille Suunnitelma on ohjeellinen. Suunnitelman toteutuminen edellyttää, että eduskunta osoittaa tarkoitukseen riittävän määrärahan. Varsinaiset avustuspäätökset tehdään hakemusvaiheessa esitettyjen asiakirjojen perusteella. Tällöin edellytetään, että hankkeista esitetään opetus-ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 37 :ssä kuvatut hankesuunnitelmatiedot. Peruskorjaushankkeista tulee esittää riittävän yksityiskohtaiset rakennustekniset selvitykset hankkeen taloudellisen laajuuden arvioimiseksi. Rahoitussuunnitelma koskee tilahankkeita, jotka ovat tarpeellisia koulutuskeskukselle kuuluvien tehtävien hoitamista varten. Mikäli tiloja käytetään myös muuhun tarkoitukseen (ammatillinen koulutus, maksullinen palvelutoiminta), tulee valtionavustushakemukseen ilmoitetun kustannusarvion määrittelyssä ottaa tämä huomioon käyttämällä määrittämisperusteena vapaan sivistystyön suhteellista osuutta kustannusarviosta. Valtionavustusta voidaan myöntää myös hankkeille, jotka eivät sisälly rahoitussuunnitelmaan. Helsingissä 3. päivänä marraskuuta 2015 i\ f \ i^'y''lyiv \ff^m. i lily'l''\<, ^\ Opetus-ja kulttuuriministeri S^nrti Grahn-La^sbnen ci(äw Pd^w^ Ylitarkastaja Mauri Peltovuori \
3 Liikunnan koulutuskeskus Hanke Vapaan sivistystyön osuus kustannusarviosta Folkhälsan Utbildning Ab / Soivalla Idrottsinstitut Soivalla Campus del 1 (varaus vuodelta 2015) Folkhälsan Utbildning Ab / Soivalla Idrottsinstitut Soivalla idrottsinstitut, Soivalla campus del Kisakallion Opistoalueen kevyenliikenteenväylän sekä pihaalueen liikenneturvallisuuden rakentaminen Kisakallion Motoristen taitojen sekä palloilulajien harjoituskeskus Kuortaneen säätiö Kuortanehallin pelikenttien lattioiden ja juoksuratojen peruskorjaus Kuortaneen säätiö Majoitustilan uudisrakentaminen (korvaa majoitustila Rantamajan) Keinonurmikentän rakentaminen (50m x 75m) urheiluopisto Opistorakennuksen ravintolan ja keittiötilojen peruskorjaus urheiluopisto Keinonurmikentän rakentaminen (105m x 68m) Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Lapin n uimahallin peruskorjaus Suomen n Vierumäkihallin talotekniikan peruskorjaus
4 Suomen n Vuoden 2017 MIVI-kisakylän harjoitus -ja kilpailuun valmistautumiseen liittyvien olosuhteiden varmistaminen Suomen n Kaskelan peruskorjaus ja käyttötarkoituksen muutos Suomen n Tekonurmikentän peruskorjaus Tanhuvaaran Säätiö / Tanhuvaaran Uusi asuntola Tanhuvaaran Säätiö / Tanhuvaaran Pääkulkuväylien kehittämishanke hflökkikylän energiatekninen perusparannus Vanhan päärakennuksen voimistelusalin lattian peruskorjaus Opiston esteettömyyden parantaminen ulkoalueilla Piha-alueiden turvallisuuden ja pelastusteiden parantaminen Rantasaunan peruskorjaus ja kalusteet Päärakennuksen luentotilojen ja auditorion kunnostaminen Varalan Säätiö / Varalan Päärakennuksen hallintosiiven peruskorjaus
5 Varalan Säätiö / Varalan Kalliola majoitusrakennuksen majoitushuoneiden saneeraus Vuokatin Säätiö / Vuokatin Ruokala-ja keittiötilojen saneeraus ja laajennus Vuokatin Säätiö / Vuokatin Päärakennuksen peruskorjaus YHTEENSÄ
fjlriu\^ iv.\ Opetus-ja kulttuuriministeri Sah.hi Grahn-La^sonen
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIO Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille 2017-2020 Opetus-ja kulttuuriministeriö on opetus-ja kulttuuritoimen
LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI 2016-2019
LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI - Opetus-ja kulttuuriministeriö Nuoriso-ja liikuntapolitiikan osasto 27.11.2015 OPETUS- JA KULTTUURIMIN1STER1Ö Liikuntapaikkojen ja niihin
Rahoitussuunnitelma on pohjana opetus- ja kulttuuriministeriön myöntäessä valtionavustuksia liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin vuonna 2018.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille - Opetus-ja kulttuuriministeriä on opetus-ja kulttuuritoimen rahoituksesta
Valmennuskeskusarviointi
Valmennuskeskusarviointi Jari Lämsä & Ari Nummela 16.3.2012 Arviointitehtävä Urheiluopistojen valmennuskeskusten arviointihankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa suomalaisesta valmennuskeskustoiminnasta
LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN VALTIONAVUSTUKSET HAKEMUKSET
LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN VALTIONAVUSTUKSET HAKEMUKSET Määrärahan arvioitu käyttö (euroa) Liikunnan yhdenvertaiseen saavutettavuuteen 29 821 000 Liikuntapaikkarakentamisen avustamiseen 28 321 000 Liikunnan
Rahoitussuunnitelma on pohjana opetus- ja kulttuuriministeriön myöntäessä valtionavustuksia liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin vuonna 2019.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille 2019 2022 Opetus- ja kulttuuriministeriö on opetus- ja kulttuuritoimen
Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä ja rahoitussuunnitelmaehdotuksien valmistelusta vuodelle 2019
Ohje 1 (4) Opetus- ja kulttuuritoimi 22.11.2018 Jakelun mukaan Opetus- ja kulttuuriministeriön ohje OKM/3/611/2018/16.11.2018 Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä
LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN RAHOITUSSUUNNITELMA
LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN RAHOITUSSUUNNITELMA 2015-2018 RAHOITUSSUUNNITELMAN KAUTTA VALTIONAVUSTUSHANKKEEKSI RAHOITUSSUUNNITELMAT Liikunnan koulutuskeskukset joulukuu Kunnalliset ja yksityiset hankkeet
perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille 2013-2016
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liikuntapaikkojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille 2013-2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009)
Liikuntapaikkojen rakentamisavustukset
Liikuntapaikkojen rakentamisavustukset Nuoriso- ja liikuntatoimen valtionavustukset ja sähköinen haku Vaasa 5.10.2017 Ismo Myllyaho Yksikön päällikkö Opetus- ja kulttuuritoimen vastuualue Länsi- ja Sisä-Suomen
RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SPL6OS18 ***
RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: 03.09.2018 *** 1 -koulutus -koulutus kerroin Yksityinen ABB Oy 0763403-0 0 0,0 0 0 0 0 0 AVA-instituutin Kannatus- 02060-9 5 0 0,66238 3,3 0,0 0
RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP2L6OS18 ***
RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: 21..2018 *** 1 Yksityinen ABB Oy 07640-0 AVA-instituutin Kannatus- 02060-9 10 0,6628 6,6 5.947 5.947 Ahlmanin koulun Säätiö 0155402-1 Air Navigation
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 171/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 171/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi vapaasta sivistystyöstä annetun lain ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta Asia
RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP6OS18 ***
Koulutuksen järjestäjä RAHOITUSSOVELLUS 20 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: 0..20 *** *** RAPORTTI: V2SP6OS *** opiskelijavuosi opiskelijavuodet korotus (pl. alv) Yksityinen ABB Oy 06303-0 50 0 0,3500
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen
Päätös OKM/231511 /2011 13.12.2012
Päätös OKM/231511 /2011 Jakelussa mainituille Viite Asia Yl ei ssi v i st äv än koulutuksen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma v. 2013-2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö vahvistaa opetus- ja kulttuuritoimen
AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT VUOSINA 2014-2016 (oppilaitosmuotoinen koulutus)
27.6. AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT VUOSINA - (oppilaitosmuotoinen koulutus) ten jaksotus KOKO MAA 150 151 150 701 550 149 210-1 491 148 210-1 000 550-976 -1 941 kokonais, OKM päätös 27.6.
RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP6OS18 ***
Koulutuksen järjestäjä RAHOITUSSOVELLUS 20 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: 2..20 *** *** RAPORTTI: V2SP6OS *** opiskelijavuosi opiskelijavuodet korotus (pl. alv) Yksityinen ABB Oy 06303-0 50 0 0,3500
RAHOITUSSOVELLUS 2019 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP6OS19 ***
Koulutuksen järjestäjä RAHOITUSSOVELLUS 20 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM:..20 *** *** RAPORTTI: V2SP6OS *** opiskelijavuosi AMMATILLISEN KOULUTUKSEN SUORITEPÄÄTÖKSEN LIITERAPORTTI VUODELLE 20 5 6 opiskelijavuodet
Opetus- ja kulttuuriministeriö AMOS/Koskimäki. Päivitetty 15.1.2016
AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2016 LUKIEN Yhteensä 126 järjestäjää Kunnat (9) Helsingin kaupunki Joensuun kaupunki Kajaanin kaupunki Kouvolan kaupunki Oulun kaupunki
Kirje OKM/4/611/ Viite
Kirje OKM/4/611/2017 15.11.2017 Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä ja rahoitussuunnitelman valmistelusta vuodelle 2018
URHEILUOPISTOJEN HALLINTOPÄIVÄT Kisakallio
URHEILUOPISTOJEN HALLINTOPÄIVÄT Kisakallio 13.-14.10.2016 RAKENTAMISEN SÄÄDÖKSET RAKENTAMISEN PROSESSIT RAKENTAMISEN STRATEGIAT RAKENTAMISEN OHJEET Mauri Peltovuori Ylitarkastaja Liikunnan vastuualue OPETUS-
Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015. 579/2015 Laki. vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015 579/2015 Laki vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen
LAPIN LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSILLE
LAPIN LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015 2018 Rovaniemi 2014 S I S Ä L L Y S 1. SUUNNITELMAN TAUSTA 1 2. KUNTIEN ILMOITTAMAT PERUSTAMISHANKKEET 2 3. SUUNNITELMAN MÄÄRÄRAHAPERUSTEET
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liikuntapaikkojen
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liikuntapaikkjen perustamishankkeiden rahitussuunnitelma vusille - Opetus-ja kulttuuriministeriö n petus-ja kulttuuritimen rahituksesta annetun lain (1705/2009) 42 :n perusteella
LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI 2012-2015. Uusimaa, Häme, Kaakkois-Suomi. Hakija Hanke kustannusarvio
LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI 2012-2015 Hakija Hanke kustannusarvio Uusimaa, Häme, Kaakkois-Suomi Espoo Leppävaaran uimahallin peruskorjaus 27 800 000 800 000 Helsinki
2 Tekpa / Maan osto 150 150 200 200 2 Kiinteä omaisuus yhteensä 150 150 200 200
INVESTOINNIT 115 13. INVESTOINNIT Menot Inv:n Luvut 1000 eurona laatu Kohteen nimi 2014 2015 2016 2017 1 Keskusvirasto/Teollisuuskylän osakepääoma 0 100 0 0 1 Keskusvirasto/Terveysasema osakepääoma 0 0
KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1 000 147 000-1 500-651 -1 651-3 151
AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRIEN SOPEUTTAMINEN VUOSINA - (oppilaitosmuotoinen koulutus) kokonais, 1.1. OKM esitys OKM esitys OKM esitys esitys -16 KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1
JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT 1.1.2013 LUKIEN
TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN Lähde: KOUTE JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT 1.1.2013 LUKIEN Sis. 1 200 nuorten yhteiskuntatakuupaikkaa, joita lisättiin 26 järjestäjälle 1.8.2012 lukien
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN LUKIEN
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2017 LUKIEN Yhteensä 166 järjestäjää, joista 106:lla sekä perus- että lisäkoulutuksen järjestämislupa, 13:lla pelkästään peruskoulutuksen ja
AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2014 LUKIEN
AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2014 LUKIEN Yhteensä 131 järjestäjää Kunnat (11) Helsingin kaupunki Jalasjärven kunta Joensuun kaupunki Kajaanin kaupunki Kemijärven kaupunki
Urheiluopistojen Yhdistys ry. Association of Sport Institutes of Finland
Urheiluopistojen Yhdistys ry. Association of Sport Institutes of Finland Toimintakertomus 2011 Sisällysluettelo Urheiluopistojen Yhdistys r.y.... 1 Association of Sport Institutes of Finland... 1 1. Sääntömääräiset
HELA LANDET 144 628 153 771 149 200 147 951
FÖRHÅLLANDET MELLAN ANTALET STUDERANDE I UTBILDNINGSTILLSTÅNDEN FÖR YRKESUTBILDNINGEN PÅ ANDRA STADIET OCH ANTALET STUDERANDE ENLIGT STATSANDELSSYSTEMET (SAS) ÅR 1 2 3 4 20.1. 20.9. HELA LANDET 144 628
huippu-urheilunmuutos.fi
EXCELLENCE - pyrkimys erinomaisuuteen LAPSI NUORI AIKUINEN Yhdessä tekeminen Ei riskikokeilu, vaan satsaus elämään Omaehtoinen liikkuminen ja urheilu Lapsuus: laatua koulussa ja seurassa, kielloista kokeiluihin
Espoo Leppävaaran uimahallin peruskorjaus 28 290 000 700 000. Helsinki / Urheiluhallit Oy Malmin uimahallin peruskorjaus 1 908 000 480 000
LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI 2011-2014 Hakija Hanke kustannusarvio Uusimaa, Itä-Uusimaa, Kanta- Häme, Päijät-Häme, Kymenlaakso, Etelä-Karjala Askola / perustettava
LIIKUNTA-ALAN TUTKINNOT SUOMESSA 2011. www.oph.fi www.edu.fi
LIIKUNTA-ALAN TUTKINNOT SUOMESSA 2011 www.oph.fi www.edu.fi SISÄLLYSLUETTELO Kalvo(t) Liikunta-alan koulutus- ja tutkintokaavio 3 Ammatillinen peruskoulutus 4-5 Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot 6-12
Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso
Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014
Päätös OKM/30/221/ Ammatillisen koulutuksen järjestäjät. Viite
Päätös OKM/30/221/2017 12.12.2017 Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Viite Asia Tavoitteellisesta opiskelijavuosimäärästä ja perusrahoituksen harkinnanvaraisesta korotuksesta päättäminen sekä ammatillisen
JÄÄHALLIEN VALTION- Draft AVUSTUSJÄRJESTELMÄ HAKUOHJEET
JÄÄHALLIEN VALTION- AVUSTUSJÄRJESTELMÄ HAKUOHJEET http://minedu.fi/avustukset/avustus/-/asset_publisher/liikuntapaikkojen-janiihin-liittyvien-vapaa-aikatilojen-perustamishankkeet 29.03.2017 1 1. RAHOITUSSUUNNITELMA
vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 232/2009 vp Hallituksen esitys laiksi vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi vapaasta sivistystyöstä annetun lain
OLYMPIASTADIONIN PERUSPARANNUS Lainahakemus Helsingin kaupungille Tarkennettu hakemus valtioapupäätösfen jälkeen 30.5.
OLYMPIA HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKONTOR Saapunut/Inkommit Helsingin kaupungin liikuntalautakunta 0 5, 06. 2012 Dnro/Dnr &cit-000a, '345 OLYMPIASTADIONIN PERUSPARANNUS
10. VAPAA SIVISTYSTYÖ
10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön
HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen
HE 62/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN SUUNTA. Minna Paajanen & Mauri Peltovuori
LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN SUUNTA Minna Paajanen & Mauri Peltovuori Käsitys nykytilasta hutera Kokonaisarvio liikunnan olosuhteista eri lajien näkökulmasta huomioiden harrastus, valmennus ja huippu urheiluolosuhteet
Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukaisen kansanopisto- ja liikunnan koulutuskeskustoiminnan kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2004
Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukaisen kansanopisto- ja liikunnan koulutuskeskustoiminnan kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2004 OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PL 380 Telefax 00531 HELSINKI
1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Muutoksia kansanopistojen kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016 tiedonkeruuseen:
TÄYTTÖOHJE 1(11) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2014 VAPAA SIVISTYSTYÖ Kansanopistot ja liikunnan koulutuskeskukset Muutoksia kansanopistojen kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016 tiedonkeruuseen:
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö HELSINKI. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä/ylläpitäjä Yhteyshenkilön nimi 3.
KUSTANNUKSET, TULOT JA SUORITTEET VUONNA 2010 VAPAA SIVISTYSTYÖ - Kansanopistot - Liikunnan koulutuskeskukset OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PL 380 00531 HELSINKI Faksi 040 348 7766 Kansanopisto
YHTEISHAKU KEVÄT 2015 / NURMIJÄRVI / 1. HAKUTOIVEET
YHTEISHAKU KEVÄT 2015 / NURMIJÄRVI / 1. HAKUTOIVEET ISO KLA KLA10 KLAJOPO MÄN NYK RAJ RAJJOPO KIV Lukiot 60,8 % 403 69 72 4 1 62 105 90 0 0 Alppilan lukio Lukio 0 Arkadian yhteislyseo Lukio 117 25 46 4
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö HELSINKI. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä/ylläpitäjä Yhteyshenkilön nimi 3.
KUSTANNUKSET, TULOT JA SUORITTEET VUONNA 2011 VAPAA SIVISTYSTYÖ - Kansanopistot - Liikunnan koulutuskeskukset OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PL 380 00531 HELSINKI Faksi 040 348 7766 Kansanopisto
Siivouskilpailutus 2018 Liite 2. Rovaniemen koulutuskuntayhtymän kiinteistöjen toiminnankuvaukset: 1/6
Siivouskilpailutus 2018 Liite 2 Rovaniemen koulutuskuntayhtymän kiinteistöjen toiminnankuvaukset: 1/6 1. Kairatie 75, osoite: Kairatie 75 96100 Rovaniemi ROI kaupunki Kiinteistöissä toimii Vaaranlammen
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
Valtion liikuntapaikkarakentamisen linjaukset
Valtion liikuntapaikkarakentamisen linjaukset Koulutuspäivät jäähallien ja ulkojäiden huoltajille 30.10.2014 Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto, M. Huhtala, OKT-vastuualue 30.10.2014 1 LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN
10. VAPAA SIVISTYSTYÖ
10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/29/531/2017
Päätös OKM/29/531/2017 6.10.2017 Tanhuvaaran Säätiö sr MOINSALMENTIE 1042 57230 SAVONLINNA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/29/531/2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen
TILAHALLINTO Liite Patu 7 / 26.02.2015 KORJAUSOHJELMA 2015
TILAHALLINTO Liite Patu 7 / 26.02.2015 KORJAUSOHJELMA 2015 Kustannukset ylläpitoluokittain Uusi korjausohjelma Vanha korjausohjelma A1 1 606 500 1 475 000 A2 338 500 429 000 B 175 000 233 000 C 23 000
Hyvien käytäntöjen tunnistaminen ja jakaminen Johdanto iltapäivän työskentelyyn Työskentelyn taustamateriaalia
Hyvien käytäntöjen tunnistaminen ja jakaminen Johdanto iltapäivän työskentelyyn Työskentelyn taustamateriaalia Opetusneuvos Leena Koski Työseminaariin osallistuvat organisaatiot ABB Oy Ammatillinen erikoisoppilaitos
Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 150/1998 vp eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta. Eduskunta,
EV 92/998 vp - HE 50/998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 50/998 vp eräiden opetustointa koskevien
Urheiluopistojen Yhdistys ry. Association of Sport Institutes of Finland
Urheiluopistojen Yhdistys ry. Association of Sport Institutes of Finland Toimintakertomus 2012 Sisällysluettelo Urheiluopistojen Yhdistys ry.... 1 Association of Sport Institutes of Finland... 1 1. Sääntömääräiset
31.1.2013. perustuvia hyväksyttäviä kustannuksia.
s Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 31.1.2013 UUDEL Y/2293/04.00.03.00/2012 1 ' r,,~ldap. ".,'..../,,, ")....."..(/. ~'/ '7.L. ~.. e.i"..-r.::, ',Liinus Kymenlaakson liitto PL 35 48601 KOTKA Opetus-
Urheiluopistojen Yhdistys r.y. Association of Sport Institutes of Finland
Kisakallio Eerikkilä Kisakeskus Vuokatti Kuortane Vierumäki Urheiluopistojen Yhdistys Lappi Varala Pajulahti Tanhuvaara Solvalla Urheiluopistojen Yhdistys r.y. Association of Sport Institutes of Finland
Urheiluopistopedagogiikka: 24/7 -hanke. Urheiluopistojen opettaja- ja kouluttajapäivät Rovaniemi
Urheiluopistopedagogiikka: 24/7 -hanke Urheiluopistojen opettaja- ja kouluttajapäivät Rovaniemi Hankkeen teema: Osaamisperusteiset oppimisratkaisut ja -ympäristöt, koulutuksen ja tutkintojen järjestäminen
euroa. Maksetaan pankkitilille FI
Sivu 1 / 6 Päätösluonnos OKM/5/610/2015 26.5.2016 Helsingin kaupunki PL 2213 00099 Helsingin kaupunki Viite Hakemuksenne 5.10.2015 Asia Investointiavustuksen myöntäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö
Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)
Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö- TP 2014 2014 muutos 2014 01-09 % 2013
Kyyjärven kunta Sivu 1 Toteutumavertailu 15:24:02 090000 Maa-ja vesialueet OMA RAKENTAMINEN -3.500,00 3.500,00-100,0 MUUT -1.642,80-3.500,00 3.500,00-100,0-1.642,80 KÄYTTÖOMAISUUDEN MYYNTI 374,00-374,00-100,0
Autosuoja ja toimistorakennuksen paloautotallit, laajennus ja saneeraus, 10/08 02/09
Abloy Oy Joensuu, Pääjulkisivun muutos, 07/06 09/06 AS. Oy Jarelin Kirkkokatu 25, Joensuu, parveke ja julkisivuremontti, 03/10 10/10 Alku-Asunnot Koulukatu 11 saneeraus, 03/2017 06/2018 Enon Osuuspankki
Kirjastoautohanke Tampere Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Kirjastoautohanke 13.6.2014 Tampere Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 16.6.2014 1 Perustamishankkeiden erillinen valtionavustusjärjestelmä? Vaihtoehdot: 1. Avustukset siirretään valtionosuuspohjiin
LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMINEN JA LIIKUNTAPAIKKASUUNNITTELU KUNNISSA
LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMINEN JA LIIKUNTAPAIKKASUUNNITTELU KUNNISSA LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISTA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN RESURSSIT JA HALLINTO LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN SUUNTA LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN
TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto
Kiinteistöjen myynnit Tulot 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Menot 0 0 0 Netto 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Kiinteistöomaisuuden myyntitulot, toteutuneita kauppoja 5. UUDISRAKENTAMINEN Nilsiän terveys- ja
Lapin aluehallintovirasto
Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen
Kartoitus kiinnostuksesta ammatillisen koulutuksen tutkintovientiin
Kartoitus kiinnostuksesta ammatillisen koulutuksen tutkintovientiin Opetushallitukselle toteutettu kysely suomalaisten ammatillisen koulutuksen järjestäjien kiinnostuksesta tutkintovientiin 26.4.2018 Koulutusvientikokeilun
TÄYTTÖOHJE 1(5) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 OPINTOKESKUKSET
TÄYTTÖOHJE 1(5) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 OPINTOKESKUKSET Lomakkeella ilmoitetaan opintokeskusten vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) mukaisen toiminnan järjestämisestä
Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018
KÄYTTÖTALOUS Valtuuston nähden sitovat toimielinten määrärahat Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 139 860 0 139 860 Toimintakulut -103 719 0-103 719 Toimintakate 36 141 0 36 141 Toimintakulut -2 604
Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukaisen kansanopisto- ja liikunnan koulutuskeskustoiminnan kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2006
Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukaisen kansanopisto- ja liikunnan koulutuskeskustoiminnan kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2006 OPETUSHALLITUS Rahoitus- ja kustannustietopalvelut PL 380
SEMINAARI LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISESTA SÄÄTYTALO 14.5.2012. Mauri Peltovuori Ylitarkastaja Opetus- ja kulttuuriministeriö Liikuntayksikkö
SEMINAARI LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISESTA SÄÄTYTALO 14.5.2012 Mauri Peltovuori Ylitarkastaja Opetus- ja kulttuuriministeriö Liikuntayksikkö OKM:N LIIKUNTAPAIKKAPOLITIIKKA Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden
LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN VALTIONAVUSTUSTEN HAKUOHJE VUODELLE 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö
1 LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN VALTIONAVUSTUSTEN HAKUOHJE VUODELLE 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö 12.11.2014 Viite: Laki vapaasta sivistystyöstä (632/1998) ja liikuntalaki (1054/1998) Opetus- ja kulttuuriministeriö
Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma
Tekninen lautakunta 225 09.12.2014 Tekninen lautakunta 13 27.01.2015 Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma 160/02.02.00/2014 TEKLA 09.12.2014 225 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan
Tiedonkeruu kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016:
TÄYTTÖOHJE 1(5) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016 OPINTOKESKUKSET Muutoksia opintokeskusten kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 tiedonkeruuseen: Kevään 2018 tiedonkeruuseen Kustannukset,
Muistio 15.1.2015 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ AN NETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA
1 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Hallitussihteeri Aino Still Muistio 15.1.2015 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ AN NETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto Hallitus on antanut
1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö Hakaniemenranta HELSINKI. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä/ylläpitäjä Yhteyshenkilön nimi 3
KUSTANNUKSET, TULOT JA SUORITTEET VUONNA 2008 VAPAA SIVISTYSTYÖ - Kansanopistot - Liikunnan koulutuskeskukset OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö Hakaniemenranta 6 00530 HELSINKI Faksi 040 348 7766
Hyvä hakemus. -erityisavustukset. OKM Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja
Hyvä hakemus -erityisavustukset OKM 6.11.2017 Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja Erityisavustusten säädöspohja Valtionavustuslaki 688/2001, 5 Erityisavustus voidaan myöntää: 1) investointiavustuksena aineellisen
Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset
HAKUTIEDOTE 7.2.2013 22/2013 Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001)
Harkinnanvaraisten korotusten perustelut
Harkinnanvaraisten korotusten perustelut Myönteiset: 1. Air Navigation Services Finland Oy harkinnanvaraista korotusta kustannusrakenteeltaan erityisen kalliin koulutuksen järjestämiseen. Koulutus on ammatillisesta
Opetusministeriö KTPO/AM/Koskimäki. Päivitetty 12.11.2009. ANORDNARE AV YRKESUTBILDNING ENGLIT TYP AV ÄGARE, läget 1.8.2009. Kommuner (sammanlagt 17)
ANORDNARE AV YRKESUTBILDNING ENGLIT TYP AV ÄGARE, läget 1.8.2009 Kommuner (sammanlagt 17) Forssan kaupunki Helsingin kaupunki Jalasjärven kunta Joensuun kaupunki Kaarinan kaupunki Kemijärven kaupunki Kouvolan
Valtionavustushakemuksen liiteasiakirjoista hallinto ja rahoitus
Valtionavustushakemuksen liiteasiakirjoista hallinto ja rahoitus Liikuntapaikkarakentamisen rahoitussuunnitelma ja valtionavustus koulutustilaisuus Tampere 29.9.2016 Ismo Myllyaho Yksikön päällikkö Opetus-
Anne Vuorinen, oppisopimusjohtaja Puhelin 050 415 0974 Sähköposti
Hanke: Tuetun oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Helsingin kaupunki Stadin aikuisopisto/oppisopimusyksikkö 0201256-6 PL 3000 00099 Helsingin kaupunki Anna Mari Leinonen 09-31086470 annamari.leinonen@hel.fi
Ohjelma: 8:30 Aamupala 9:00 Tilaisuuden avaus ja selvityksen lähtökohdat, projektipäällikkö Sanna Pensonen Katsaus laadullisen selvityksen tuloksiin,
Ohjelma: 8:30 Aamupala 9:00 Tilaisuuden avaus ja selvityksen lähtökohdat, projektipäällikkö Sanna Pensonen Katsaus laadullisen selvityksen tuloksiin, tutkija Jukka Vehviläinen Sujuvat siirtymät tulevaisuudessa,
Sataedu Ulvila, auditorio, Yhdystie
KOKOUSKUTSU 8 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 21.11.2014 1 KOKOUSAIKA Torstai 27.11.2014 klo 15.30 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, auditorio, Yhdystie 42 Koulutusjohtaja
RAHOITUSSOVELLUS 2019 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP6OS19 ***
Koulutuksen järjestäjä Y-tunnus RAHOITUSSOVELLUS 20 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: 2.2.20 *** AMMATILLISEN KOULUTUKSEN SUORITEPÄÄTÖKSEN LIITERAPORTTI VUODELLE 20 2 3 5 6 Painotetut Kikyvähennyvarainen
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät 1.1.2018 Koulutuksen järjestäjä Järjestäjän kotipaiktutkintokootutkintotyy Ahlmanin koulun Säätiö sr Pirkanmaa Aitoon Emäntäkoulu Oy Pirkanmaa
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät 1.1.2018 Koulutuksen järjestäjä Järjestäjän kotipaiktutkintokootutkintotyy Etelä-Karjalan Koulutuskuntayhtymä Etelä-Karjala Etelä-Karjalan Koulutuskuntayhtymä
Ehnroosin koulukeskuksen purkaminen
Ehnroosin koulukeskuksen purkaminen Nordenskiöldintie 2, 04600 Mäntsälä ja rakennuttamispalvelut vakuutusyhtiö Pohjola sekä mahdollinen purku-urakoitsija Budjetti: tuotto (vakuutuskorvaus) 500 000, meno
LIITELOMAKE LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN LAATUAVUSTUKSEN HAKEMISTA VARTEN
LIITELOMAKE LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN LAATUAVUSTUKSEN HAKEMISTA VARTEN 1) Laatuavustuksen perustelut vapaamuotoisesti 2) Yhteenvetotaulukko laatuhankkeen kustannusarviosta. HUOM! Hankkeen varsinainen
Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset
Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 7.12.2016 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:
Kirje Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016
Kirje OKM/62/592/2015 16.09.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen
Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri
Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Opetus- ja kulttuuritoimen valtion määrärahaesitys 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön
KISAKALLION ALUEEN ASEMAKAAVA
LOHJAN KAUPUNKI KISAKALLION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO HAVAS ROSBERG OY 25.3.2009 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kisakallio OAS 25.3.2009 Maankäyttö-
O PE TUS-JA KULTTUURIMINISTERIÖ 3 0. 12.2014
O PE TUS-JA KULTTUURIMINISTERIÖ 3 0. 2.204 80/22/203 Kunnille, kuntayhtyrnille, rekisteröidyille yhteisöille a saatiöille s,. kansalaisopistolen, kansanopistojen, liikunnan koulutuskeskusten ja seka kesayliopistojen