Joensuun Pursiseuran jäsentiedote 3/2010 SUPERPUUSKA
|
|
- Kirsi-Kaisa Hakala
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Joensuun Pursiseuran jäsentiedote 3/2010 SUPERPUUSKA Kuva: Pertti Laurila Joensuun Pursiseura ry PL JOENSUU Puh toimisto avoinna ma-pe käyntiosoite: Hasanniementie 5, Joensuu
2 Kommodorin mietteitä Kevät on koittanut ja kesä lähestyy hyvää vauhtia tarkoittaa siis veneilykauden alkamista. KaiMaar avasi kautensa vierailemalla Lapalikolla Vesi on aika alhaalla ja siksi pitää olla varovainen rantautumisen yhteydessä. Laituri oli paikallaan ja hyvä niin, ettei tarvitse tänä keväänä tehdä isoa urakkaa sen kunnostamiseksi. Perjantaina mennessämme Lapalikolle, oli sää aika mukava, lauantaiaamuna satoi vähän lunta ja muutonkin lauantai oli sateinen ja aika viileä päivä. Onneksi lämppäri toimi moitteettomasti. Sunnuntaina ilma oli jo lämpimämpi ja sen myötä aika sumuinen (vesi +3, ilma + 12). Eipä tarvinnut ihailla maisemia, kun kaikkialla ympärillä oli vain valkoista. Jäsenkyselyn lopulliset tulokset saadaan valitettavasti vasta tämän Superpuuskan painoon menon jälkeen, joten lisää tietoa kyselyn tuloksista myöhemmin. Alustavan yhteenvedon pohjalta voin ilokseni todeta, että Lapalikon käyttäjistä näyttäisi olevan suunnilleen yhtä paljon moottoriveneilijöitä kuin purjehtijoita. Kannustan kaikkia seuralaisia aktiivisuuteen ja vierailemaan Lapalikolla kaikki ovat yhtä tervetulleita sinne venetyypistä riipumatta. Toukokuun puolivälissä Hasaniemen talkoissa on tarkoitus kunnostaa Huvilan piharakennusta, jonka seinälaudat ovat alapäästään kovin heikossa kunnossa. Talkoopäivänä kunnostamme myös kalustoa eli puhdistetaan ja vahataan jollat ja Zoomit. Toivon aktiivista osallistumista talkoisiin. Muistakaa seurata myös säännöllisesti verkkosivujamme osoitteessa Oikeaa kesää odotellen, Pertti
3 Tiedottajan hönkääsy Hyvää kauden alkua! Onpa ollut kiva nähdä veneiden rapsuttelijat liikkeellä! Tosi lupaavasti saatiin mekin KaiMaar vesille ennen Vappua, mutta sitten kevään eteneminen lopahti. Tätä kirjoittaessa jäät ovat juuri lähteneet ja näyttää siltä, että pääsemme viikonloppuna Lapalikoon. Siitä se kesä sitten alkaa! Huvilan toiminnassa on tapahtunut muutos: JPS vuokrasi Huvilan edelleen Pasari Ravintolat Oy:lle, joka tästä lähtien hoitaa tilaisuuksien järjestämisen. Pursiseuran toimisto on kuitenkin edelleen avoinna päivisin klo Eila Kokko vastaa puhelimeen ja hoitaa tarvikkeitten, mm. lippisten ja T-paitojen myyntiä. Eilan työaikana voitte käydä noutamassa kyselyyn vastanneiden palkkiolippiksen ja tilaamassa fleece-puseron nimikoinnilla tai ilman. Huvilalla on muutama mallikappale sovittamista varten. Rinnakkaistoiminta näkyy onnistuvan mainiosti: Meillä oli hallituksen kokous Kirjastossa, joka on nykyään vain JPS:n käytössä, ja sali taas oli asiakkaan hallinnassa ihan ilman ongelmia. ASIAA: Huvilan talkoot Su alkaen klo kohteena piharakennuksen korjaus sekä jollien ja zoomien pesu ja vahaus. Rakennuspuolella on asiantuntevaa ohjausta, ja vahauspuolella hennommatkin kätöset ovat tervetulleita auttamaan! Soppaa tms.on luvassa noin klo Suomi vesille -päivä Torstaina Jokiasemalla JPS osallistuu perinteiseen tapahtumaan, joka sisältää soutukilpailuja, pelastusnäytöksiä, kirpputoreja ynnä muuta. ( Ja aina sataa niin maan ###!) Houkuttelemmekin mukaan uusia rohkeita osallistujia - ei sokerista tehtyjä - JPS jäseniä tulemaan mukaan tähän Vesille -päivään.. Toivomuksemme olisi, että Jokiaseman laituriin kiinnittyisi useita purje- ja moottoriveneitä, joihin yleisö voisi tutustua. Sitten yleisöllä olisi mahdollisuus astua laivaan Kipparin suostumuksella, asiakkaan omalla vastuulla, ja nähdä Joensuu joelta käsin. ( Joelta käsin? Höh.) KaiMaar te tulette kun mekin? Ilmoittautukaa Näytilläoloon tai Kuljetuspalveluun Ulla-Maijalle umlaurila@hotmail.com Nähdään Jokiasemalla 27.5.iltapäivällä klo alkaen. No juu, Lapalikolla kaikki hyvin! Perjantaina mennessä oli sää oikein mukava, tosin aurinko oli jo pilviverhon takana. Majakalla ihmeteltiin mustaa lintua, ja merimetsohan se oli. Istui siinä majakan vieressä kivellä. Joko ne mokomat täällä asti... Lauantaina aamuseitsemältä satoi lunta. Koko päivä oli kylmä, mutta eipä se muuten haitannut kuin ettei tarennut pahemmin haravoida. Vettäkin tuli iltapäivällä. Kamalinta oli kuitenkin kuunnella radiosta Suomi Tanska -jääkiekko-ottelua. Minä luovutin tilanteessa 1-3. Tämä on nyt sitten viimeinen paperi-puuska tänä vuonna, ja viimeinen painettu versio minkä tekemiseen minä osallistun. JPS on päättänyt siirtää Puuskan nettiin, joten nyt olisi hyvä aika ilmoittaa seuralle oma sähköpostiosoitteesi, jotta Puuska kilahtaisi sinne ajallaan. Tokihan sivuja voi selailla netissä ihan milloin vaan. Lähetä osoitteesi iin info@joensuunpursiseura.fi Eipä sitten muuta terv. Ulla-Maija Laurila Laivakokki/KaiMaar
4 JPS ry:n Hallitus 2010 Pertti Laurila, kommodori, m/s KaiMaar Mikko Nenonen, varakommodori s/y Black Pearl puh mikko.nenonen(at) gmail.com Ossi Tolonen, sihteeri m/s Arietis puh ossi.tolonen(at)vmp.fi Pirjo Tolonen, talouspäällikkö s/y Nuoli taloudenhoitaja(at)joensuunpursiseura.fi Mikko Nenonen, junioripäällikkö s/y Black Pearl Ulla-Maija Laurila, tiedottaja m/s KaiMaar puh umlaurila(at)hotmail.com Arto Ilvonen, kilpailupäällikkö s/y Nuoli arto.ilvonen(at)abloy.com Tommi Suominen, atk-vastaava s/y Ada tomsuo(at)gmail.com Jukka Saharinen, kalustovastaava s/y Casselot kalustovastaava(at)joensuunpursiseura.fi Riku Tiira, kiinteistövastaava Rauno Solja, koulutuspäällikkö s/y Fööst koulutuspaallikko(at)joensuunpursiseura.fi
5 Jollan alla - Junioripäällikön juttusarja: JPS:n Junioritoiminnan kehityksestä. Joensuun pursiseuran junioritoimintaa on käynnistelty nyt parin vuoden ajan vaihtelevalla menestyksellä. Viime kesä oli edelliseen verrattuna hieman haasteellisempi, koska uusia junioreita ja ns. uutta vuosikertaa ei tullut odotetunlaisesti. Hallituksessa olemme keskustelleet junioritoimintaan vuosittain tehtävistä - ennen kaikkea taloudellisista panostuksista sekä niiden tuloksista. Tunnustettakoon heti alkuun, junioritoiminnan uudelleen käynnistäminen ei ole ollut helppoa. Toiminnan käynnistäminen tyhjästä vaatii aina aikaa ja satsauksia sekä ennen kaikkea strategiaa, joista mahdollisesti syntyvät tulokset eivät ole aina heti näkyvissä tai konkreettisesti esillä. Pitää heti aluksi rehellisyyden nimissä todeta, ettei purjehdus ole Joensuussa perinteikäs tai kaupungin koko ja olosuhteet huomioon ottaen suosittu laji. Uutena strategiana olemmekin tänä kesänä satsanneet lasten sekä aikuisten purjehduksen alkeiskursseihin. Lähtökohtana on, että ihmiset joka tapauksessa haluavat viettää enemmän vapaa-aikaansa vesillä, joten miksei purjehtien vaikka koko perheen voimilla. Lisäksi kun puhutaan seuran rajallisista resursseista ja niiden jakautumisesta mm. junioritoimintaan, niin asioita tulee tarkastella tavallista pidemmällä aikavälillä, jotta huomaisimme niiden vaikutukset ympäröivään todellisuuteen. Juniorijaoksen toiminta tai vaihtoehtoisesti toimimattomuus vaikuttaa seuran tulevaisuuteen ja myös sen talouteen pitkällä aikavälillä radikaalisti jäsenmaksujen muodossa, joten juuri nyt siihen panostaminen kannattaa varmasti. Junioritoimintaan sitoutuva panostaminen tarkoittaa varusteiden, veneiden ja Hasaniemen rannan kunnossapitoa, ohjaajien kouluttamista sekä junioreiden houkuttelua seuran toimintaan mahdollisen matalalla kynnyksellä. Miksi esimerkiksi pelottaisimme purjehduksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret pois isoilla vuosimaksuilla? Muutaman tuhannen euron panostuksella vuodessa pystymme tähän. Lisäksi juniorijaoston toimintaan pitää asettaa kaikkia motivoiva ja houkutteleva tavoite tai maali. Tämä koskee myös koko Joensuun Pursiseuran toimintaa eli koko seuran on asetettava mahdollisimman innostavia pitkän tähtäimen tavoitteita, joihin jäsenistön on helppo tulla mukaan. Junioritoiminnan tavoitteet ovat selvät: meidän tulee saada joka vuosi ainakin puolen tusinaa uusia aloittelevia nuoria ja lapsia purjehduksen pariin ja saada heidät innostumaan seuran juniori- ja muusta toiminnasta. Junioritoimintaan on saatava lisää jatkuvuutta ja seuran on luotava innostavaa purjehduskulttuuria erilaisilla hyvin järjestetyillä tapahtumilla. Näitä tapahtumia ovat mm. tässä Puuskassakin esillä olevat lasten purjehdusleiri ja aikuisten purjehduskurssi. Näiden tapahtumien järjestämiseen ja näistä tiedottamiseen tarvitsemme myös seuran jäsenien apua eli jos tunnet jonkun purjehduksesta kiinnostuneen lapsen, nuoren tai aikuisen pyydä hänet mukaan kurssille! Nautinnollista ja aktiivista purjehduskesää kaikille! Mikko Nenonen Junioripäällikkö, varakommodori
6 Trailereiden ja venepukkien kesäsäilytys Ohessa on kartta Hasanniemen kesäaikaisesta venetrailereiden ja pukkien sijoittuspaikasta. Paikkahan on entinen mutta kunnostimme alueen viime kesänä alueen kunnossapidon helpottamiseksi. Toivomme, että trailerit sijoittuisivat sora-alueelle mahdollisimman tiiviisti. Kaikki pukit eivät mahdu sora-alueelle mutta niitä pitää laittaa nurmialueellle. Trailereihin ja pukkeihin liittyvät pressut,tuet ym. aputarvikkeet samaan paikkaan trailerin ja pukin kanssa. Mitään käyttökelvotonta ei saa alueelle jättää tai tuoda. Trailereiden ja pukkien merkintä on tärkeää. Eli yhteystietojen päivittäminen varusteisiin. Veneen nimi, paikan numero tai puhelinnumero riittää. Aluetta hoidetaan teknisen viraston yhdyskuntatekniiikan toimesta. ***************************************************************** Hannu T. Holopainen Joensuun kaupunki tekninen virasto/ yhdyskuntatekniikka Muuntamontie Joensuu p hannu.t.holopainen@jns.fi
7
8 SAR MERIPELASTUS Suomen meripelastusseura on valtakunnallinen vapaaehtoisten meri- ja järvipelastusyhdistysten keskusjärjestö, jonka toiminta perustuu yksittäisten meripelastajien auttamishaluun ja pyyteettömään työhön. Meripelastusseuran päätehtävä on pelastaa ja avustaa merihätään joutuneita ihmisiä merialueella tai sisävesillä. Seura edistää toiminnallaan myös yleistä veneturvallisuutta ja hyvää merimiestapaa. Meripelastusseuran vapaaehtoismiehistöt lähtivät vuonna 2009 erilaisiin tehtäviin 1165 kertaa. Apua sai yhteensä 2503 ihmistä ja 1006 alusta. Pääosin avuntarvitsijoista oli huviveneilijöitä, joiden matka katkesi tekniseen vikaan tai merimiestaidolliseen virheeseen. Meripelastusseuralla on jäsenistöä varten koulutusjärjestelmä, jonka mukaisesti meripelastajia koulutetaan vaativaan ja monipuoliseen toimintaan. Seuralla on uusi toimintakeskus Bågaskärin saaressa, jossa seura järjestää koulutustilaisuuksia. Suomen Meripelastusseuraan kuului vuoden 2009 lopussa 62 rekisteröityä yhdistystä ja 65 vapaaehtoista pelastusasemaa, joissa oli jäseniä yhteensä Aktiivisina meripelastajina heistä toimi noin Yhdistyksistä 29 toimii merialueella sekä 29 sisävesillä. Meripelastusseuran oma aluskanta oli vuoden lopussa 141 alusta. Raha-automaattiyhdistys on Suomen Meripelastusseuran toiminnan päärahoittaja. Joensuun Järvipelastajat ry Joensuun Järvipelastajat ry on vuonna 1966 perustettu Suomen Meripelastusseuran jäsenyhdistys. Jäsenmäärämme oli vuoden 2009 lopussa 180, joista 51 on aktiivijäseniä, sekä 18 hälytysmiehistön jäseniä. Toiminta-alueemme on Saimaalla Pyhäselän, Pielisjoen ja Oriveden vesistöt, Enonkoskelle asti. Operoimme toiminta-alueellamme kahdella pelastusasemalla, Joensuun Hasaniemestä aluksella PV Pyörre ja Kiteen Heinoniemestä aluksella PV Kasinlinna. Joensuun Järvipelastajat ovat hälytysvalmiudessa koko avovesikauden. Viime vuonna (2009) yhdistyksen aluksille kirjattiin 62 tehtävää, joista hälytystehtäviä oli 36.
9 Järvipelastajat voi hälyttää apuun hätäkeskuksen kautta; 112. Suomen Meripelastusseura on hankkinut pelastusalukset yhdistyksen käyttöön; kuitenkin niin, että jäsenyhdistys on maksanut tietyn omarahoitusosuuden sekä hankkii toimintansa kulut itsenäisesti. Veneilijä hoi! Ihmiset tuodaan vesillä aina turvaan maksutta. Veneiden kohdalla tilanne on toinen. Omaisuuden pelastamista ei kustanneta yhteiskunnan varoilla. Veneen avustamisesta syntyneet kulut siirtyvät veneenomistajan maksettaviksi. TROSSI - JOKAISEN VENEILIJÄN KUNNIA-ASIA Ihmishengen pelastaminen vesillä on avunsaajalle aina maksutonta. Sen sijaan omaisuuden pelastamisesta aiheutuu kustannuksia, jotka useimmiten koituvat veneilijän itsensä kannettaviksi. Trossi on Meripelastusseuran veneilijälle kehittämä jäsenpalvelu tällaisia tilanteita varten. Trossijäsenenä veneesi saa jäsenyhdistyksiltämme maksutta apua venematkasi keskeytyessä. Keskeytyksen syy pyritään korjaamaan paikan päällä tai veneesi hinataan lähimpään satamaan ja sinulle etsitään rannassa korjaaja. Jos tarve vaatii, autamme sinua järjestämään veneellesi väliaikaisen säilytyspaikan. Saat Trossi-avun myös Ahvenanmaan, Ruotsin, Norjan ja Tanskan vastaavista järjestelmistä. Lisäksi saat kotiisi neljä kertaa vuodessa ilmestyvän jäsenlehden Vapaaehtoinen meripelastaja, joka avaa näkymän vapaaehtoisen meripelastuksen toimintakentälle. Samalla olet mukana tukemassa vapaaehtoisten ylläpitämää veneilijöiden turvaverkostoa.
10 VENEILIJÖIDEN PENTTILÄNRANTA Pielisjoen varrella, vanhalla Penttilän saha-alueella, tehdään parhaillaan Suomen suurinta pilaantuneen maan kunnostustyötä. Kaivinkoneet kaivavat ja kuorma-autot ajavat päivittäin satoja kuutiometrejä sahaustoiminnan jäljiltä pilaantunutta maata kaatopaikalle. Vielä tällä hetkellä on vaikea uskoa, että tällä samalla paikalla on muutaman vuoden kuluttua Joensuun uusin, nykyaikaisin ja toivottavasti myös näyttävin asuinalue. Samaan aikaan kun maanrakentajat työskentelevät työmaalla, tehdään toimistoissa jo kuumeisesti suunnitelmia ja piirustuksia tulevaisuutta varten. 1. vaiheen asemakaavaluonnos on ollutkin jo nähtävillä ja tarkoitus on saada kaava luottamusmieskäsittelyyn tulevan syksyn aikana. Tässä ensimmäisessä asemakaavamuutoksessa mahdollistetaan Penttilänrannan ensimmäisen osan toteuttaminen, johon sisältyy asuin- ja toimistorakennusten lisäksi rantaraitin, venesataman ja kevyen liikenteen sillan rakentaminen. Vanhasta, noin 3 hehtaarin kokoisesta tukkien käsittelyaltaasta rakennetaan nykyaikainen pienvenesatama. Sataman yleissuunnitelma on valmistunut ja yksityiskohtaisempaan toteutussuunnitteluun päästään loppuvuodesta. Yleissuunnitelmassa on ratkaistu lähinnä sataman ja venepaikkojen mitoitusta, tarvittavien palvelurakennusten sijoittelua sekä maa- ja vesiliikenteen järjestelyjä. Venepaikkoja satamaan on mitoitettu noin 120 kpl, joista 13 kpl vierasveneille. Suurimmat paikat ovat kooltaan 6 m x 20 m ja pienimmät 3 m x 10 m. Sataman länsipäähän sijoittuvat veneiden laskuluiska, mastonosturi sekä kaksi eri sijoituspaikkaa autonosturille. Asemakaavassa on varattu paikka pienelle varastorakennukselle sekä päällystetty alue veneiden talvisäilytykseen. Talvisäilytyspaikka toimii kesäisin palloilukenttänä Sataman itäpäätyyn on suunniteltu vierasvenesatama kahvila- ja polttoainejakelupalveluineen. Kulku Pielisjoelta satamaan tapahtuu kahdesta eri kulkuaukosta, jotka puhkaistaan nykyiseen patopenkereeseen. Sataman pohja ruopataan noin tasoon , jolloin syvyyttä on keskiveden aikaan noin 3 metriä. Tämänhetkisen suunnitelman mukaisesti pienvenesatama valmistuisi aikaisintaan vuonna Kuva. Luonnos tulevan pienvenesataman alueesta.
11 SULKUKANAVIEN JA AVATTAVIEN SILTOJEN AUKIOLOAJAT MERENKULKULAITOS Tiedot poimittu Merenkulkulaitoksen sivuilta Konnuksen kanava Itsepalvelukanava, 24h (Taipaleen kanava) Karvio, Kerma, Vihovuonne, Pilppa Itsepalvelukanavia GSM Taipaleen kanava 24h Siltaa ei avata pelkästään vapaa-ajan liikenteelle ma-pe klo ja välisinä aikoina. Alikulkukorkeus 4,5m. Joensuun, Kuurnan ja Kaltimon kanavat ja Pielisjoen avattavat sillat GSM Jännevirran silta 24h GSM Silta avataan vain pyynnöstä. Ei avata pelkästään vapaa-ajan liikenteelle ma-pe klo ja välillä. Alikulkukorkeus silta suljettuna on 1,4m. Kyrönsalmen sillat: Maantiesilta h Rautatiesilta Maantiesilta avataan vapaa-ajan liikenteelle vain tarvittaessa ma-pe klo 9.00, 10.00, 11.00, 13.00, ja sekä klo Sen jälkeen tasatunnein klo 6.00 saakka. La-su silta avataan em.liikenteelle pyynnöstä tasatunnein. Alikulkukorkeus rautatiesilta alhaalla on 7,5m maantiesilta alhaalla 12.00m. Vihtakannan silta, Savonranta GSM h vara n:o Silta avataan vain tilauksesta. Mahdollisten muutosten varalta olkaa hyvä ja tarkistakaa tiedot ennenkuin pyritte sulutukseen tai sillan alitukseen.
12 Onhan veneesi vakuutusturva kunnossa? Kun liikut vesillä, nautit veneilystä enemmän jos vakuutusasiasi ovat kunnossa. Tapiolan venevakuutus on kattava vapaa-ehtoinen vakuutus yksityiskäytössä oleville huviveneille. Se korvaa omalle veneellesi ja veneen käytöstä ulkopuolisille aiheutuvia vahinkoja. Vakuutuksen piiriin kuuluu vene varusteineen. Varusteita ovat mm. ajokuomu tukirakenteineen, kartat, työkalut, varaosat ja muut veneilyyn tarvittavat kiinteästi asennetut laitteet. Kalastustarvikkeet eivät ole veneen varusteita. Vakuutusmäärä on veneen, moottorin ja varusteiden käypä arvo eli veneen käteismyyntihinta. Arvoa määriteltäessä otetaan huomioon veneen ikä ja yleiskunto. Vakuutuksesta korvataan mm. karilleajosta, yhteentörmäyksestä, pohjakosketuksesta, myrskystä, palosta tai räjähdyksestä aiheutuneita vahinkoja. Myös varkaudesta tai ilkivallasta aiheutuneet vahingot kuuluvat vakuutuksen piiriin. Katsastusalennusta myönnetään 20 % veneille, jotka on katsastettu Suomen Moottoriveneliiton tai Suomen purjehtijaliiton määräysten mukaisesti. Joensuun pursiseura tarjoaa Joensuussa katsastuspalveluja, joten kannattaa käydä taas tänä keväänä katsastuttamassa oma veneensä. Lisäetua saa myös sammutusjärjestelmistä. Jos veneeseen on asennettu kiinteä sammutusjärjestelmä, vakuutuksesta saa sprinklerialennusta 10 %, eikä tässä kaikki. Tapiola on järjestänyt Joensuun Pursiseuran jäsenille jäsenalennuksen. Jäsenalennusta kannattaa kysyä Rantakadun toimistosta Henna Mäeltä tai Pilkon Citymarketin toimistosta Marjut Söderiltä. Henna Mäki Puh henna.maki@tapiola.fi Marjut Söder Puh marjut.soder@tapiola.fi
13 Pursiseuran jäsenille myönnämme 20% alennuksen venemaaleista Veneen pinnan käsittelyssä huomioon otettavat olosuhteet Lämpötila Lämpötilan ei välttämättä tarvitse olla +20 C, mutta 10 C lämpötilan lasku kaksinkertaistaa kuivumis- ja kovettumisajat. 2-komponenttituotteiden käyttö alle +5 C lämpötilassa ei ole suotavaa, koska kuivumisprosessi on tällöin lähes pysähdyksissä. Tämän takia maali- tai lakkakalvosta tulee heikkolaatuinen, eikä se tartu kunnolla alustaansa. Alhaisissa lämpötiloissa maalit ja lakat ovat koostumuksiltaan normaalia paksumpia. Niiden käyttö on vaivalloista, minkä seurauksena liiallinen ohentimen käyttö on yleistä. Korkeissa lämpötiloissa maalit saattavat kuivua liian nopeasti, mikä saattaa jättää levitysjälkiä maalikalvoon. Mikäli lämpötila on yli 10 C korkeampi kuin käyttöohjeessa mainittu +20 C, kuivumis- ja kovettumisajat puolittuvat. Työskennellessäsi 2-komponenttituotteiden kanssa, sekoita ainoastaan tarvitsemasi määrä. Suurin osa esimerkiksi Hempelin tuotteista voidaan levittää yli +5 C lämpötilassa, mutta esimerkiksi Hempelin Poly Best, Poly Kirkaslakka ja High Protect pitäisi vain maalata yli +10 C lämpötilassa. Ilman kosteus Ilman suhteellinen kosteus ei saisi ylittää 65 %. Mikäli sinulla ei ole käytössäsi kosteusmittaria, kastele työstettävä pinta märällä pyyhkeellä tai sienellä. Jos pinta kuivuu 15 minuutin sisällä, on
14 lämpötila riittävä. Ulkona ei ole suotavaa maalata tai lakata liian aikaisin aamulla tai vastaavasti liian myöhään iltapäivällä, koska silloin on kondenssin tai kasteen vaara. Ilmanvaihto Riittävä ilmanvaihto on tärkeää, jotta liuottimet pääsevät haihtumaan. Muuten kuivuminen hidastuu, minkä seurauksena kupliminen on mahdollista. Ulkona, myös tyynenä päivänä, tuulee yleensä sen verran, että kuivumisprosessi on normaali. Kova tuuli sitä vastoin aiheuttaa ongelmia. Kuivumisaika on lyhyempi ja levitys saattaa olla vaikeaa. Tämän lisäksi maalikalvoon tarttuu epäpuhtauksia sekä maasta että ilmasta. Suomi Vesille -päivä Joensuun Pursiseura osallistuu Suomi Vesille -päivään Jokiasemalla. Seuran veneitä on näytillä laiturissa, ja yleisöllä on mahdollisuus tutustua niihin. Joissakin veneissä on tilaisuus käydä pienellä ajelulla, jos sää sallii. Näitä esittely- ja ajeluveneitä tarvittaisiin vielä lisää, muutamat ovat jo aikaisemmin lupautuneet. Jos voit tällä tavalla osallistua, ilmoittaudu Ulla-Maijalle, jotta veneestäsi voidaan tehdä laminoitu esite mennessä: Valokuvauskilpailu Valokuvauskilpailun aihe on jälleen tuttu Vesillä. Kilpailun voittajakuva lunastetaan Pursiseuralle ja voittaja saa 30 lahjakortin valokuvausliikkeeseen. Kuvien tulee olla toimistossa mennessä, ja ne pitää sulkea kirjekuoreen nimimerkin kera. Arvostelutuomari ei näin ollen tiedä, kuka on minkäkin kuvan ottanut.
15 Lipunnostopurjehdus Lauantai Sunnuntai Lipunnostopurjehduksen lähtö: Kipparikokous on Matkustajasatamassa la klo Yhteislähtö Matkustajasatamasta klo Paluulähtö Lapalikolta su klo 11.00, ellei kipparikokous toisin sovi. Seuraa netistä muuta kilpailutoimintaa, ja tarvittaessa ota yhteys Arto Ilvoseen.
16 LipunnostoIltamat Joensuun Pursiseuran perinteiset Lipunnostoiltamat Hasaniemen Huvilalla perjantaina alkaen klo Ohjelmassa lipunnosto klo 18.30, sen jälkeen ruokailua ja vapaata seurustelua. Laulumonisteet löytyivät, joten yhteislaulua on luvassa jos joku ehdottaa... Aterian hinta juomineen on 20 /aikuinen, 10 /juniori. Olkaa hyvä, ilmoittautukaa pe mennessä. TERVETULOA!
Jarmo Solja. Kommodorin mietteitä
Jarmo Solja Kommodorin mietteitä Hohoo! Ei enää takanurkkapaikkaa vaan ihan Puuskan ja vieläpä SuperPuuskan paalupaikalle. Yksi viiva bucket list :aan lisää. Eli toisinsanoen allekirjoittaneelle suotiin
PUUSKA. Jäsentiedote 4/2011. Jollan alta. Kommodorin. Toimintakalenteri. Tiedottajan palsta mietteitä. Sivu 3-4. Sivu 2. Sivu 5.
15.11.2011!! SIVU 1 Jäsentiedote 4/2011 Kommodorin Toimintakalenteri Jollan alta Tiedottajan palsta mietteitä 2012 Sivu 2 Sivu 3-4 Sivu 5 Sivu 6 Kuva 15.11.2011 Juha Laurila 15.11.2011!! SIVU 2 KOMMODORIN
JOENSUUN PURSISEURA. Jäsentiedote 03/2014. Puuska
JOENSUUN PURSISEURA Jäsentiedote 03/2014 Puuska Mikko Nenonen, Kommodori Kommodorin mietteitä Lämmin ja paljon aktiviteettia sisältänyt veneilykesä on saatu loppusuoralle. Joensuun pursiseurassa kesä meni
Jarmo Solja, Kommodori
Jarmo Solja, Kommodori Kommodorin mietteitä Vuoden viimeistä Puuskaa eetteriin! Tällä kertaa palstatilan valtaa kuvat, kun kauden ylivoimainen päätapahtuma, 50-vuotisjuhla, vietettiin Teatteriravintolassa
Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 10/ KANAVIEN AUKIOLOAJAT
Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 10/8.4.1998 KANAVIEN AUKIOLOAJAT Merenkulkulaitos on 2.4.1998 tekemällään päätöksellä muuttanut valtion sulku- ja avokanavien sekä avattavien siltojen liikennekausista
Meripelastusseuran Trossi-jäsenpalvelun ehdot ja toimintaohjeet (2018)
Meripelastusseuran Trossi-jäsenpalvelun ehdot ja toimintaohjeet (2018) Trossi-palvelu voidaan myöntää yksityisessä käytössä olevalle huviveneelle, jonka pituus on 2,5 24 m sekä vesiskootterille. Kaupallisessa
MERIPELASTUSSEURAN TROSSI-JÄSENPALVELUN EHDOT JA TOIMINTAOHJEET 2018
MERIPELASTUSSEURAN TROSSI-JÄSENPALVELUN EHDOT JA TOIMINTAOHJEET 2018 Trossi-palvelu voidaan myöntää yksityisessä käytössä olevalle huviveneelle, jonka pituus on 2,5 24 m sekä vesiskootterille. Kaupallisessa
SUOMEN MERIPELASTUSSEURA
SUOMEN MERIPELASTUSSEURA Valmiuspäällikkö Jori Nordström 26.9.2012 Esitys 1 SUOMEN MERIPELASTUSSEURA 65 meri- ja järvipelastusasemaa 58 jäsenyhdistystä 1780 aktiivista vapaaehtoista meripelastajaa 153
Valtion sulku- ja avokanavien sekä avattavien siltojen liikennekaudet
1 (12) Antopäivä: 12.7.2019 Voimaantulopäivä: 15.7.2019 Säädösperusta: Vesiliikennelaki (463/1996), 26 :n 2 momentti Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: Muutostiedot: Tällä määräyksellä
Yli 110-vuotias Meripelastusseura
Yli 110-vuotias Meripelastusseura Suomen Meripelastusseura perustettiin kokoamaan jo olemassa olevat vapaaehtoiset meripelastusyhdistykset Suomen Keisarillinen Senaatti hyväksyi Seuran säännöt vuonna 1897
SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY
RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta
Viimeistään seuraavassa vuosikokouksessa otetaan tilakysymyksiinkin kantaa.
Vuosi kuluu nopeaan ja vaikka siihen mahtuu monenlaisia, seuran kannalta historiallisiakin tapahtumia, niin tämä vuosi on mennyt ainakin minulta vilistäen ohi. Pursiseuran toimintavuosi on ollut, voisiko
Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENESATAMASÄÄNNÖT
Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENESATAMASÄÄNNÖT Venesatamasäännöt koskevat kaikkia Saimaan Satamat Oy:n ylläpitämiä ja hallinnoimia venepaikkoja, niiden talvisäilytysalueita sekä kalastusvälinevajoja.
Valitse venevakuutus
Valitse venevakuutus huolella TIEDÄMME MITÄ SE VAATII Helsinki Maarianhamina Tukholma Göteborg Malmö Robert Rostedt Vanhan koiran on aika oppia uusia temppuja Aina kun saan tilaisuuden viettää hiukan ylimääräistä
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
Joensuun Pursiseuran jäsentiedote 3/2009 SUPERPUUSKA
Joensuun Pursiseuran jäsentiedote 3/2009 SUPERPUUSKA Joensuun Pursiseura ry PL 227 80101 JOENSUU Puh. 013-124 205 info@joensuunpursiseura.com www.joensuunpursiseura.com toimisto avoinna ma-pe 10-14 käyntiosoite:
SUOMALAINEN PURSISEURA RY:n SÄÄNNÖT
SUOMALAINEN PURSISEURA RY:n SÄÄNNÖT Hyväksytty vuosikokouksessa 14.3. ja ylimääräisessä kokouksessa 10.6.1996. 1 Yhdistyksen nimi on Suomalainen Pursiseura ry., epävirallisesti lyhennettynä SPS, ja sen
Purjehdus elämyksiä Merenkurkussa. Tervetuloa mukaan
Purjehdus elämyksiä Merenkurkussa. Tervetuloa mukaan Ammattitaitoinen miehistö Matka toteutetaan miehistön mukaan (rauhallinen tai vauhdikas) Luotettava ja katsastettu vene varusteineen Useita lähtöpaikkoja
Joensuun Pursiseuran jäsentiedote 4/2010
Joensuun Pursiseuran jäsentiedote 4/2010 Kuva: Pertti Laurila Joensuun Pursiseura ry PL 227 80101 JOENSUU Puh. 013-124 205 info@joensuunpursiseura.com www.joensuunpursiseura.fi toimisto avoinna ma-pe 10-14
Seuraseminaari 2014 Lapset ja nuoret 12.30-13.00 Teemavuoden satoa (Mika) Miltä teemavuosi on näyttänyt, tuonut tullessaan, mitä on tehty 13.00-13.
Seuraseminaari 2014 Lapset ja nuoret 12.30-13.00 Teemavuoden satoa (Mika) Miltä teemavuosi on näyttänyt, tuonut tullessaan, mitä on tehty 13.00-13.20 Seuramme junioritoiminnan haasteet (Mikko) Parityö
Pinturi 1/2013. Yhteistoimintasopimus päivitettiin s.3. Laajentunut toiminta-alue ja uudenlainen toimintamalli s. 4-5 MIEHISTÖREKRYTOINTI!
Pinturi 1/2013 päivitettiin s.3 Laajentunut toiminta-alue ja uudenlainen toimintamalli s. 4-5 MIEHISTÖREKRYTOINTI! Pinturi Suomen Meripelastusseura Joensuun järvipelastajat ry Jäsenlehti yhteystiedot Jokikatu
YHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET
SeaHorse Week 25.- 29.07.2018 YHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET SeaHorse Week 2018 SHW 2017: Lähtöjä 953 Yleisöä 6650 Viisi kilpailupäivää 24.-29.07.2018 Suosittu yleisötapahtuma Tänä vuonna panostamme kilpailullisesti
Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75
Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75 VENEPAIKKOJEN VUOKRAUSSÄÄNNÖT, PIENVENESATAMASÄÄNNÖT JA KARTAT Muutettu 19.10.2005 75 Hyväksytty liikuntalautakunnassa 17.11.2004 66 KIRKKONUMMEN KUNNAN
Merenkulkulaitos 6/
Merenkulkulaitoksen TIEDOTULEHTI Merenkulkulaitos 6/26.4.2007 KANAVIEN JA AVATTAVIEN ILTOJEN LIIKENNEKAUDET JA AUKIOLOAJAT Merenkulkulaitos on 24.4.2007 tekemällään päätöksellä uudistanut määräykset valtion
AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA
AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien
Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015
Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon
PUUSKA SUPERPUUSKA. Jäsentiedote 2/2012. Penttilänranta. Kommodorin. Toimintakalenteri. Pyhäselän saariston Kuluvan vuoden tärkeitä.
18. toukokuuta 2012!! SIVU 1 Jäsentiedote 2/2012 Toimintakalenteri Kommodorin Penttilänranta Pyhäselän saariston Kuluvan vuoden tärkeitä mietteitä Suunnittelun yhteistyötä retkisatamahanke tapahtumia.
t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4.
MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 t i e d o t t a a! Palstamillimetrin hinta 1.1.2013 alkaen 0,99 (sis.alv 24%) LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Laitakarin alue tullaan kaavoittamaan. Tämä tarkoittaa sitä
selvyyttä tai sovintoa ei tilanteeseen saatu. Lopulta Pursiseuran hallitus päätti
Kesä on mennyt nopeasti, vaikka olemme saaneet nauttia upeista loppukesän veneilykeleistä viime viikkoina. Näyttää siltä että elokuu ja syyskuun alku ovat muodostumassa säiden puolesta parhaimmiksi veneilykuukausiksi
Valmistautuminen väitöspäivään
Väitökseen valmistautuminen ja väitösviestintä, Joensuun kampuksella 6.11.2013 Amanuenssi Merja Sagulin, Filosofinen tiedekunta; diat Kaisu Kortelainen Valmistautuminen väitöspäivään Väittelylupa on myönnetty,
VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ
Vuokraa vene Sunny Boats jätä veneesi vuokrattavaksi avoveneiden vuokraus merellinen kokouspaketti VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ? LAITA VENEESI TUOTTAMAAN? SunnyBoats (SB) on vuonna 2008
!! SIVU 1 PUUSKA. Jäsentiedote 3/2012. pursiseura ry PL JOENSUU
14.9.2012!! SIVU 1 Jäsentiedote 3/2012 14.9.2012!! SIVU 2 KOMMODORIN MIETTEITÄ Kesä meni jälleen yhtä nopeasti tai nopeamminkin kuin aina mutta veneilykautta on toki vielä jäljellä. Vettä on riittänyt
Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2014 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Talvisäilytysmaksut ja korjaus talvisäilytyshinnastoon Veneiden
KAUSI 2013 KURSSIKALENTERI
PÄIVITETTY 16.1.201 KAUSI 201 KURSSIKALENTERI Purjehduskoulu Kesäpurje KURSSIMME KAUDELLA 201 Auktorisoitua koulutusta vuodesta 1999 Auktorisoidut kouluttajat Katsastetut veneet Laajin kurssitarjonta Laadukas
2015 Loviisalainen sterstjernan Pa P kettijahti Österstjerna www.osterstjernan.fi Ö2STERSTJERNAN V00 UOTTA 18 ÅR 14 2014
Loviisalainen 2015 Österstjernan Pakettijahti www.osterstjernan.fi 200 ÖSTERSTJERNAN VUOTTA ÅR 1814 2014 Purjehdukset 2015 TILAUSPURJEHDUKSET Tilauspurjehduksilla alus miehistöineen on tilaajan käytössä
Kaveritoimintaa on montaa erilaista!
Keh iitysvamma iisten Tuk ii ll ii iitto, Best Budd iies -pro jjekt ii, kesäkuu 201 2 Kaveritoimintaa on montaa erilaista! Esimerkkinä Best Buddies -kaveritoiminta Vapaaehtoista ystävä- ja kaveritoimintaa
Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi
Mäntsälän Messut 2014 PL 2O 04601 Mäntsälä Irma Pesonen Puh 045 2090700 irma.peso@gmail.com Mäntsälän Messut 2014 järjestetään elokuussa Mäntsälän Suurlavalla. Messut tarjoavat yrittäjille, yhdistyksille
1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT
1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT JÄSENMAKSUT VUOSIJÄSEN 105 VUOSIJÄSEN, YLI 65 VUOTTA 53 VUOSIJÄSEN, PUOLISO 53 VUOSIJÄSEN, 19 27 VUOTTA 53 JUNIORIJÄSEN, ALLE 19 VUOTTA 25 MIEHISTÖJÄSEN 105 LIITTYMISMAKSUT
Kausi alkaa perinteiseen tapaan lipunnostolla Seuramajalla vapunpäivänä 1.5. klo 10. Tervetuloa!
KEMIN PURJEHDUSSEURA RY SEURATIEDOTE 1/-10 HUHTIKUU 2010 Kausi alkaa perinteiseen tapaan lipunnostolla Seuramajalla vapunpäivänä 1.5. klo 10. Tervetuloa! ISOJEN VENEIDEN NOSTO Isojen veneiden nostopäivä
JOENSUUN PURSISEURA. Jäsentiedote 01/2015. Puuska
JOENSUUN PURSISEURA Jäsentiedote 01/2015 Puuska Mikko Nenonen, Kommodori Kommodorin mietteitä Viime vuoden syksy ja alkuvuosi on ollut parasta aikaa olla Joensuun Pursiseu ran kommodorina! Ensiksi käyntiin
Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2013 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Talvisäilytys ja pukkiaitaus Talvisäilytysmaksut
Penttilänrannan suunnittelupolku Juha-Pekka Vartiainen
Penttilänrannan suunnittelupolku 27.10.2010 Juha-Pekka Vartiainen Joensuu 1948 Hallinto ja kauppa Puu-Joensuu valmiiksi rakennettuna Penttilä Teollisuus Penttilän sahan aika 1870-luvulta 1990-luvulle päättyi
Haukilahden venekerhon toimintaohje
Haukilahden venekerhon toimintaohje versio 0.3 Toimintaohjeen tarkoitus - saatesanat Toimintaohjeeseen on koottu kerhon toimintaan liittyviä käytäntöjä, jotta kerhon toiminta olisi kuvatuissa toiminnoissa
Kappale kauneinta Suomea
Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.
TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa!
TIEDOTE 2/2007 Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! Sukuseuramme kokous pidetään 12.8.2007 Savonlinnassa. Ennakkoilmoituksesta poiketen
Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015
Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,
ARVOSTELU Oikeat laput oikeissa laatikoissa Tehtäväkäskyn vastainen suoritus
Järvikoitos Etelä-Karjalan partiolaisten syys-pt 10.-11.9.2011 Lauritsalassa TEHTÄVÄKÄSKY Sarja SI PU RU HA Rasti 7 7 8 8 Tehtävä 8 8 11 11 Maksimipisteet 5 5 5 5 Taitotehtävä Saimaa ELÄMÄÄ Vartion tehtävänä
SUOMEN MERIPELASTUSSEURA. Koulutuspäivät 2008 Viestintä Sadri Wirzenius
1 SUOMEN MERIPELASTUSSEURA Koulutuspäivät 2008 Viestintä Sadri Wirzenius KALENTERI 2008 Tammikuu Vapaaehtoinen meripelastaja 1/2008 Helmikuu Vene 08 Båt messut Helsingissä Trossin markkinointi käyntiin
Keskushallinto, väylätekninen yksikkö Järvi-Suomen merenkulkupiiri
-,.-: -I- W. Merenkulkulaitos Merenkulkulaitoksen TIEDOTULEHTI 4/20.4.2005 KANAVALIIKENNEMÄÄRÄYKET Merenkulkulaitos on 18.4.2005 tekemällaan päätöksellä uudistanut määräykset valtion sulkuja avokanavien
Tekninen ja ympäristötoimiala
Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan
Merenkulkija 4/2011. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2011 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Seuramme varastotilat sekä pukkiaitaus
Yhdistyksen toiminnan esittely
Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat
Pakettijahti Österstjernan purjehti vuosina 1815 1848 reitillä Loviisa - Tukholma kuljettaen sekä matkustajia että rahtia. Historiallisen esikuvansa
2016 Loviisalainen Pakettijahti Österstjernan www.osterstjernan.fi Pakettijahti Österstjernan purjehti vuosina 1815 1848 reitillä Loviisa - Tukholma kuljettaen sekä matkustajia että rahtia. Historiallisen
26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU
26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU KILPAILUKUTSU 2 / 8 Järjestäjä Ohjaajaluvat (202.02.1) Kilpailun arvo ja luokat Paikka ja aika Kilpailuerät Salon Kilpaveneilijät ry. Rajakivenkatu 27,
1.1 Kilpailuissa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön määräykset eivät ole voimassa.
Espoon Merenkävijät ry KILPAILUKUTSU - EMK JATKOLUOKKAREGATTA 2018 Tapahtuma: Jatkoluokkaregatta 2018 Zoom8 SM Europe SM Laser Radial SM Laser 4.7 ranking Laser Standard ranking Järjestäjä: Espoon Merenkävijät
OHJELMA 11.7.2015. JA TIETYSTI 17:00-23:00 Sauna lämpiää Sataman Loisteessa (alkaa Naisten vuorolla klo 18:00 asti)
MSSA 11.7.2015 OHJELMA 11.7.2015 10:00 Ilmoittautuminen 11:30 Kuljettajapalaveri 13:00 Lähtö Lappeenrannasta Historic * 13:15 Lähtö Lappeenrannasta Hitaat * 13:30 Lähtö Lappeenrannasta Nopeat * 14:00 Historic-maanäyttely
1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?
1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin
LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO
4 LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO Tänä vuonna leirillä kuunnellaan tavallista enemmän lasten liikuntaunelmia. Talvileirillä keräsimme lapsilta toiveita ja niiden pohjalta muun muassa leirin lajivalikoimaan
Suomen meripelastusseuran strategia
Suomen meripelastusseuran strategia 2008-2014 Esitys 1 Seuran historian 3. strategiakierros a e Voimassa oleva 2004 2010 strategia vahvistettiin yleiskokouksessa 27.2.2004 Kierros oli laaja ja lähtökohtaisesti
Purjehdusohjeet Hamina, Race Board SM
Purjehdusohjeet Hamina, Race Board SM 26.08.-27.08.2017 1. Säännöt: 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen Kilpailusäännöissä 2013-2016 määriteltyjä sääntöjä, 1.2 liitettä B ja kunkin luokan luokkasääntöjä.
RISTIINAN PURSISEURA RY
RISTIINAN PURSISEURA RY Jäsentiedote 2/2014 Ristiinan Pursiseura r.y KUTSU SYYSKOKOUKSEEN Paikka Martan Baarin kabinetti, Brahentie 50, Ristiina Aika Sunnuntai 23.11.2014 klo 14.00 Käsiteltävät asiat Sääntömääräiset
Yleiset ohjeet JOENSUUN KAUPUNKI VENESATAMASÄÄNNÖT. Kaupunkirakennelautakunta 26.3.2013
Sivu 1/6 JOENSUUN KAUPUNKI VENESATAMASÄÄNNÖT Kaupunkirakennelautakunta 26.3.2013 Venesatamasäännöt koskevat kaikkia Joensuun kaupungin ylläpitämiä venesatamia ja niiden talvisäilytysalueita sekä kalastusvälinevajoja.
Seuraavassa on esitetty paikkamäärineen Tornion kaupungin ylläpitämät venesatamat.
TORNION KAUPUNGIN VENEPAIKAT HAETTAVANA Tornion kaupungilla on viisi venesatamaa, joissa on vuokrattavana yhteensä 318 venepaikkaa. Seuraavassa on esitetty paikkamäärineen Tornion kaupungin ylläpitämät
RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?
RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa
NÄÄSHALLI CUP
NÄÄSHALLI CUP 1.12.2018 TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA Tampereen Taekwon-Do seura ry järjestää jälleen Nääshalli Cup -kilpailut. Kilpailut käydään lauantaina 1.12.2018 Nääshallin Budo 7 -salissa. Kilpailusarjoja
TERVETULOA RIPPIKOULUUN!
TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla
VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013
VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)
Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015
Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
GULF OF FINLAND PURJEHDUSOHJEET
GULF OF FINLAND 2015 12-13.9.2015 ESPOON MERENKÄVIJÄT & MERENKÄVIJÄT PURJEHDUSOHJEET First 31.7 & X-99 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan kansainvälisiä kilpapurjehdussääntöjä. 1.2 Kielten ristiriitatapauksessa
Alkuaikoina kilpailuluokkia oli kirjava määrä. Pienimmät veneet olivat autotallirakentajien itse valmistamia vanerimäkäriä 14-hevosvoimaisine
14.7.2018 L r nt HISTORIAA Suur-Saimaan Ajojen historia alkoi Puumalassa vuonna 1968 järjestetyistä matkavenekilpailuista. Ensimmäisinä vuosina kilpailureitti kulki Puumalasta Anttolan kautta Mikkeliin
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Linden
ME RAKASTAMME MERTA Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Linden Mistä alus lähtee? Lindenin kotisatama on Halkolaituri Pohjoisrannassa. Mikä on ryhmän maksimikoko Lindenillä? Lindenillä voimme ottaa kyytiin
SeaHorse Week. Suomen aurinkoisin esteratsastuskilpailu jo vuodesta 1997
SeaHorse Week Suomen aurinkoisin esteratsastuskilpailu jo vuodesta 1997 SeaHorse Week 2017 20-vuotisjuhlakilpailu Suomi 100 ja Mahdollisuuksien hevonen tapahtuma kaupungin läpi kulkeva paraati tekee paluun
Liikennevirasto MÄÄRÄYS Antopäivä: 30.4.2013 Dnro: 2220/100/2013
Liikennevirasto MÄÄRÄYS Antopäivä: 30.4.2013 Dnro: 2220/100/2013 Sisältöalue: Sulku- ja avokanavien sekä avattavien siltojen liikennekaudet ja aukioloajat Säädösperusta: Vesiliikennelaki (463/1996) 26
PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN
PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen
Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä
1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS
MESTARIT. Marraskuun kuukausikokous. Keskiviikkona 5.11.2014 klo 19.00. Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA.
MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 7-2014 Marraskuun kuukausikokous Keskiviikkona 5.11.2014 klo 19.00 Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA Kokousisäntänä:
HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus
HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä
Auttaja lähellä sinua.
Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen
Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009
Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan
Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö
Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen
Lohjan Purjehtijat Arto Sormunen
Lohjan Purjehtijat Arto Sormunen Tässä esityksessä käydään läpi purjehduksen keskeiset käsitteet. Esitys tarjoaa aloittelijalle teoriatason lähtökohdat uuden harrastuksen opettelulle. Siinä käytäntö on
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?
1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.
KANAVALIIKENNEMÄÄRÄYKSET
Määräyskirje 1 (1) 19.4.2010 Dnro 2371/1003/2010 KANAVALIIKENNEMÄÄRÄYKSET Korvaa tiedotuslehdet 3/14.4.2008 ja 6/8.5.2006 ISSN 1455-9048 Asiaa koskevat tiedustelut: Vesiväylätekninen yksikkö Liikennevirasto
PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013
PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.
Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä
Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin
Jalkapallojaoston tiedote 6/2013
Tampereen Kisatoverit Jalkapallojaosto, Roope Nutikka 2013 1 SISÄLTÖ 1) Taito-, kyky- ja maalivahtikoulu 3 2) Jalitsu-hallin talkoot 3 3) Jalkapallojaoston kehityspalaveri 4 4) E-valmentajakurssi 5 5)
Hyvinvointikysely oppilaille
Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa
Körpäkkäsanomat 1/2006
Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana
Simulaattori navigointi
Simulaattori navigointi Espoon Kipparit ry Simulaattorikurssit syksy 2018: 1. Käytännön veneily: Arki-iltaisin (ti ja ke) 13.-14.11. klo 18-21 tai 2. Käytännön veneily: Viikonloppuna (la ja su) 10.-11.11.
Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana
Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy
TEKNINEN OPAS. Bioracer Evoc GP
TEKNINEN OPAS Bioracer Evoc GP 13.5.2017 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Kilpailun organisaatio 3.Ohjeita kilpailijoille 3.1. Ilmoittautuminen ja osallistumismaksut 3.2. Kilpailuluokat 3.3. Kilpailukanslia
Assari 2.0 Kevät 2011. Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille)
Assari 2.0 Kevät 2011 Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille) Kevään valmennuksen tavoitteet Assarijoukkue Yksittäisten
2 MAINONTA 2.1 Veneitä voidaan vaatia näyttämään kilpailun järjestäjän valitsemia ja toimittamia mainoksia.
Tapahtuma: BS Zhik Optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2014 BS Zhik Zoom8 Ranking-kilpailu Järjestäjä: Brändö Seglare r.f. (BS), Aika: 10. 11. toukokuuta 2014 KILPAILUKUTSU Kilpailukutsu on
Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017
Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017 Riitta Viialainen, Nestorinranta 15.11.2017 Puumalan saaristoreitti 300 km Helsingistä 260 km Pietarista Aikataulu, hinnat, kapasiteetti, matka-aika Klo 14
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKUNTAVIRASTO. Liikuntajohtaja (.2015) Helsingin kaupungin liikuntavirasto
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) VUOKRASOPIMUS TMI MERCARTON KANSSA LAUTTASAAREN UIMARANNAN KIOSKI- JA VARASTOTILOISTA Sopimuksen numero Kaupungin päätös HEL 2015-000717 Liikuntajohtaja (.2015) Vuokra-alueen
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT