ILO OLLA MUKANA VANHUSNEUVOSTON TOIMINNASSA - sihteerinä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ILO OLLA MUKANA VANHUSNEUVOSTON TOIMINNASSA - sihteerinä"

Transkriptio

1 ILO OLLA MUKANA VANHUSNEUVOSTON TOIMINNASSA - sihteerinä Katriina Päivinen

2 Mikä on vanhusneuvosto? Vanhusneuvosto on kuntien lakisääteinen pysyvä yhteistyöelin Tehtävänä on varmistaa ja huolehtia kuntien ikääntyneen väestön vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksista.

3 Mikä on sen tehtävä? Vanhusneuvosto on merkittävä linkki kunnan ikäihmisten ja Kunnan päätöksen teon välillä. Vanhusneuvosto voi antaa suosituksia, lausuntoja muita vastaavia kannanottojen asioiden puolesta, jotka koskevat kuntalaisia.

4 Mikä on sen tärkein tehtävä? Vanhuspalvelulain 11 säätää, että Vanhusneuvosto on otettava mukaan valmistelemaan kunnan suunnitelmaa ikääntyneen väestön tukemiseksi Se on suunnitelma toimenpiteistä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi => Ikääntyvien hyvinvointisuunnitelma

5 Toimintaedellytykset kunnan on asetettava ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä Kunnanhallituksen päätös/nimetään henkilöt elimeen,- myös sihteeri Maksuttoman kokoustilan- ja tekniikan järjestäminen Kokouspalkkioiden maksaminen Toimintabudjetin myöntäminen

6 Lisää ehdotuksia elämälle: Vanhusneuvoston omien verkkosivujen avaaminen Pysyvän keskustelu- ja vuorovaikutusyhteyden luominen vanhusneuvoston ja kunnan johtavien viranhaltijoiden välille Kunnan ikäihmisiä koskevia asioita valmisteltaessa antaa vanhusneuvostolle mahdollisuus ottaa kantaa ja vaikuttaa hyvissä ajoin

7

8 Sihteerin elämä vanhusneuvostossa Pohjana kunnanhallituksen päätös/nimetään henkilöt elimeen,- myös sihteeri Perustavampi ajatus siitä, että sote-palveluista vastaava henkilö on mukana edunvalvontaelimessä > auttamassa >tukemassa >viemässä viestiä molemmin päin

9 Miksi työ on antoisaa? Pysyy paremmin arjen tuntumassa ja asiakaspinnassa kiinni Tuntee tekevänsä oikeita asioita, - välistä Tulee erittäin tärkeitä asioita ja oivalluksia joita voi hyödyntää työssään Koska mukana on aidosti oikealla asenteella ja mukavan rennolla työtavalla porukka kokouksissaan mukana= antaa se kummasti hyvää mieltä itsellekin

10 TYÖNILON VOIMAVARATEKIJÖITÄ Työniloa voi määritellä monin eri tavoin. Siihen vaikuttavat samat tekijät kuin työssä viihtymiseen ja työpaikan ilmapiiriin. Tästä johtuen työnilo, työssä jaksaminen, työssä viihtyminen, työhyvinvointi sekä työilmapiiri ovat toisiinsa liittyviä ja vaikuttavia käsitteitä. 4 (Husman & Husman 2004, 39,

11 Mitä ilo on? Emotionaalisena kokemuksena työniloa ei voi kokea jatkuvasti, joten työnilon hetkellisyys on viesti siitä, että yksilö on arvioinut työhönsä tai työympäristöönsä liittyen asian tai tapahtuman tärkeäksi ja poikkeuksellisen myönteiseksi. Ilo lisää elinvoimaa, sillä mitä enemmän ihminen kykenee toteuttamaan myötäsyntyisiä taipumuksiaan, sitä parempi. Näin ilo, elinvoima ja kehittyminen kuuluvat tiiviisti yhteen, ja ne tuovat iloa enemmän kuin saavutettu taito. (Varila & Viholainen 2000, 31, 65.)

12 Ilon jaot Ilon filosofi Spinoza jakaa ilon tunteet aktioihin ja passioihin. Hänen mukaansa vain aktiona ilon tunne on oikea ja elinvoimaa lisäävä, sillä se on oman toiminnan tuottamaa iloa. Passiot ovat ulkoapäin yksilöön syntyviä tunteita, joista,keskeinen myönteinen passio on ilo.

13 TYÖNILON VOIMAVARATEKIJÖITÄ Työniloa voi määritellä monin eri tavoin. Siihen vaikuttavat samat tekijät kuin työssä viihtymiseen ja työpaikan ilmapiiriin. työnilo, työssä jaksaminen, työssä viihtyminen, työhyvinvointi sekä työilmapiiri ovat toisiinsa liittyviä ja vaikuttavia käsitteitä. (Husman & Husman 2004, 39, 4)

14 Mitä ilo voisi tarkoittaa vanhustyössä Ihmisarvon kunnioittaminen ja edistäminen merkitsee vanhustyössä hyvää elämää vanhustyön perustaksi voidaan asettaa ihanteelliseen vanhuskäsitykseen pyrkiminen Keskeistä on ihmisarvon kunnioittaminen, joka vanhustyössä tarkoittaa vanhuuden näkemistä rikkautena siten, että ikääntynyt ihminen kohdataan ainutkertaisena ja tasa-arvoisena yksilönä. ( Koskinen ym. 1998, 161.)

15 Vanhusstrategia Hyvän strategian edellytyksenä on julkinen arvokeskustelu määritellään arvot, joille kunnan ikääntyneiden hoito ja palvelut perustuvat. Yhteiskunnassa muodostuu tärkeäksi kysymys sukupolvien välisestä solidaarisuudesta, kansakunnan sivistyksen taso näkyy tavasta suhtautua myös vanhuksiin. (Vaarama & Hurskainen 1993, Vaarama ym.2001,9,19.)

16 Arvot, arvot Kuntien kannalta on keskeistä, mihin suuntaan arvokehitys yhteiskunnassa muuttuu, ja siksi on tärkeää vaikuttaa asenteisiin ikääntymisen sekä vanhusten arvostamisen lisäämiseksi Palveluiden kehittämiseen tarvitaan innovatiivisuutta perinteisen sairauskeskeisen vanhusajattelun sijaan. (Tietäväinen 2003, 90.) Ministeri Kiljunen on tuonut samaa ajatusta esille Vanhustyötä voidaan kehittää rohkeasti ja luovasti koko ajan, jolloin työnilo säilyy.

17 Miksi tärkeää/mikä merkitys? Työn ilon säilymisen ja vanhusten hyvinvoinnin näkökulmasta katsoen työn arvostus pitäisi työntekijöiden mielestä nostaa enemmän esiin Työnilo ja hyvinvointi ovat käsitteitä, jotka liittyvät läheisesti toisiinsa. Työhyvinvointi edistää työniloa => merkitys suorassa suhteessa ikääntyvien kokemukseen omasta hyvinvoinnista

18 Vanhusviikon ohjelma

19 Su klo Ev. lut kirkossa, vanhusviikon pääjuhla. Juhlajumalanpalvelus klo Kahvit seurakuntakeskuksessa kirkon jälkeen. Tarjoa sukusi vanhukselle kirkkokyyti kirkkoon ja kirkkokahveille! Ma klo Paiholassa, entisessä kaupassa vanhusviikon tilaisuus. Tilaisuudessa mukana Paiholan päiväkotilapset ja Lukkarilan laulu- ja soitin ryhmä esiintyvät. Martat järjestävät kahvituksen. Simo Väänänen tulee kertomaan Paiholasta. Ti klo Kahvit järjestää kyläyhdistys. Mönnin kylätalolla. Musiikkia ja esityksiä sekä muuta mukavaa. Ti klo Tähkäpiha ja Rinnetie. Tilaisuudessa Faina Kukkonen leikittää ja esittää pieniä monologia. Täytekakkukahvit. Ke klo Rantakala/makkaran paistoa. Pe klo Kainulainen Kunnasniemellä kunnan ranta, uimaranta Salolahdentie. Papintunti Ystävän kammarilla teemalla arvokas vanhuus, pastori Jari To klo Lehmossa, Lehmon liikuntasalissa. Esitetään elokuva. Lehmon Martat järjestävät kahvituksen. La klo Kulhossa, Kulhon kentällä. Urheilullinen tilaisuus, jossa mm. saappaanheittoa, pesäpallon heittoa, kävelyä, yhdessäoloa ulkona. Martat järjestävät kahvit ja makkarat. Lämpimästi tervetuloa kaikki Ikä-ihmiset mukaan tapahtumiin!

20

21 Tammikuussa 2015 aamukahvilla Romppalassa

22

23

24 Vanhusviikon juhla

25 Tutustuminen Seniori-taloon 7/2015

26

27 MYÖS MINÄ AJATTELEN NÄIN, ETTÄ On rikkaus olla vanhustyössä. Vanhustyö on ihan hauskaa työtä, enkä haluaisi vaihtaa alaa. Rohkeasti mukaan luovuutta käyttäen... - Vanhustyö ei lopu, sillä vanhuksia riittää aina.

28

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo MULTIAN KUNTA 3/2017 PÖYTÄKIRJA n kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina 27.11.2017 klo 13.00 15.00 ASIAT 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 20 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS 4.5.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Vanhuslaki 11 Vanhusneuvosto Sen lisäksi, mitä kuntalain 27 :ssä säädetään kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista,

Lisätiedot

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen palveluissa Edellytykset yy ja haasteet Inari 20.9.2013 Mirja Laiti Työkalupakin arviointia Kokonaisuudessaan erinomainen työväline henkilöstön

Lisätiedot

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA?

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? Senioriliikkeen kevätkokous 22.04.2013 Helsinki Aulikki Kananoja LAKI l l Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Keravan vanhusneuvosto

Keravan vanhusneuvosto Keravan vanhusneuvosto Iiris Laukkanen 14.12.2018 Vanhusneuvoston tehtävät ja toiminta Kuntalaki 27 Ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (Ruokalan kabinetti) Sivu 1 Kokouksen avaus 3

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (Ruokalan kabinetti) Sivu 1 Kokouksen avaus 3 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Vanhusneuvosto Aika 16.01.2018 klo 10:00-12:13 Paikka Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, 80100 Joensuu (Ruokalan kabinetti) Käsitellyt asiat Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa. Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2.

Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa. Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2. Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2.2013 Rakenne ja ihminen/vanhus Palvelurakenteet ja niiden uudistaminen

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat:

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat: Kunnanhallitus 19 12.01.2015 Kunnanhallitus 62 16.02.2015 Vanhusneuvoston asettaminen vuosille 2015-2016 Khall 12.01.2015 19 Lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Oma tupa, oma lupa hanke/ Ulla Halonen 5.3.2014 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Keski-Suomessa tukee Oma tupa, oma lupa -hanke Hankkeen tavoitteita ovat: 1.

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan) Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (1.7.2013 alkaen asteittain voimaan) Vanhuslain toimeenpano Espoossa Story 16.9.2014 5 Kunnan tulee laatia

Lisätiedot

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013 MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013 VANHUS- JA VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA Aika Torstai 24.10.2013 klo 14.00 15.30 Paikka Läsnä sto Osallistujat

Lisätiedot

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4. Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Maakunnallinen vanhusneuvosto

Maakunnallinen vanhusneuvosto Maakunnallinen vanhusneuvosto Pirkanmaan vanhusneuvostojen tapaaminen 13.10.2016 Lempäälä Raija Moilanen Tampereen vanhusneuvosto Maakunnan vaikuttamistoimielimet ( lausunnolla oleva Maakuntalaki 26 )

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:40. Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:40. Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 22.02.2019 kello 10:15-11:40 PAIKKA Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaaminen 3 35 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh Ohje 1 / 5 Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh 23.10.2017 Alaotsikko Nuorisovaltuusto Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto Lapsiperheraati Elinkeinoasioiden raati Kylä- ja kaupunginosaraati Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät 14.12.2017 Suvi Savolainen 1 15.12.2017 Etunimi Sukunimi Kunnalliset vammaisneuvostot 2 15.12.2017

Lisätiedot

Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat

Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat Solhörnan Helmiina Solgård Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat Julkaisija: Mustasaaren vanhusneuvosto 2007 Layout: Johnny Lahti,

Lisätiedot

Yhtymävaltuusto 13 11.02.2013 Hallitus 146 05.03.2013 Hallitus 328 21.08.2013 153/00.00 02 00/2013 YV 13

Yhtymävaltuusto 13 11.02.2013 Hallitus 146 05.03.2013 Hallitus 328 21.08.2013 153/00.00 02 00/2013 YV 13 Yhtymävaltuusto 13 11.02.2013 Hallitus 146 05.03.2013 Hallitus 328 21.08.2013 Valtuustoaloite: Koulutusta ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista sekä

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kiihtelysvaaran Hoitokoti Helmi, Joensuunväylä 11 B, Kiihtelysvaara. Sivu 27 Kokouksen avaus 3

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kiihtelysvaaran Hoitokoti Helmi, Joensuunväylä 11 B, Kiihtelysvaara. Sivu 27 Kokouksen avaus 3 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Vanhusneuvosto Aika 16.03.2016 klo 09:30-11:45 Paikka Kiihtelysvaaran Hoitokoti Helmi, Joensuunväylä 11 B, 82140 Kiihtelysvaara Käsitellyt asiat Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

Palvelua vai omaehtoisuutta? Satu Helin, TtT Toiminnanjohtaja VTKL

Palvelua vai omaehtoisuutta? Satu Helin, TtT Toiminnanjohtaja VTKL Palvelua vai omaehtoisuutta? Satu Helin, TtT Toiminnanjohtaja VTKL Pohdintojeni sisältö - ideoita paneelikeskusteluun Palveluorientoitunut kulttuurimme istuu tiukassa Paljonko ns. vanhuspalveluja käytetään?

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 4 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 4 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi Puumala Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 21.09.2017, klo 15:58-17:11 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

9.9.2014 VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18

9.9.2014 VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18 3/2014 9.9.2014 Asiat VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18 VANH 19 KANGASALAN KUNNAN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2015 19 VANH 20 VANHUSTENVIIKON

Lisätiedot

MUONION KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Vanhusneuvosto

MUONION KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Vanhusneuvosto MUONION KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 MUONION VANHUSNEUVOSTON KOKOUS Aika KLO 14.00 16.30 Paikka Läsnä Sosiaalitoimiston kokoushuone Kutsutut/osallistujat Läsnä Yrjö Perkkiö veteraanijärjestöjen edustaja,

Lisätiedot

VANH 22 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 23 VANH 23 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 23

VANH 22 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 23 VANH 23 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 23 4/2012 17.9.2012 Asiat VANH 22 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 23 VANH 23 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 23 VANH 24 VANHUSTENVIIKON 7.-14.10.2012 SUUNNITTELUA 24 VANH 25 FINNENTIEN LIIKENNEJÄRJESTELYT

Lisätiedot

Ehdotus: Vanhusneuvosto päättää, että muistiot voidaan laittaa nettiin puheenjohtajan ja sihteerin varmennuksin.

Ehdotus: Vanhusneuvosto päättää, että muistiot voidaan laittaa nettiin puheenjohtajan ja sihteerin varmennuksin. Muistio Kauhajoen vanhusneuvoston kokouksesta 26.5.2015 klo 13.00 15.50 Paikka: Kauhajoen kaupungintalo,kaupunginhallituksen kokoushuone. 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Marja Aalto avasi kokouksen ja

Lisätiedot

Perusturvakeskus, Turuntie 639, Riihikoski

Perusturvakeskus, Turuntie 639, Riihikoski PÖYTYÄN KUNTA VANHUSNEUVOSTO 24.10.2017 1. Aika: 24.10.2017 klo 9.00 10.00 Paikka: Paikalla: Perusturvakeskus, Turuntie 639, 21870 Riihikoski Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola,

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi. Työterveyslaitos www.ttl.fi Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi Tavoitteet: Edistää kaikkien ihmisten elinvoimaa ja arvokkuutta Lisätä ymmärrystä aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää Anna Viipuri 30.9.2014 Toimintakyky Ihminen on kokonaisuus, toimintakyvyn tukeminen on kokonaisvaltaista. Se on haastavaa, mikä edellyttää hoitajalta

Lisätiedot

Kahvia ja kohtaamisia - yhteistyöllä elinpiiriä laajemmaksi

Kahvia ja kohtaamisia - yhteistyöllä elinpiiriä laajemmaksi Kahvia ja kohtaamisia - yhteistyöllä elinpiiriä laajemmaksi Peurunka3 -seminaari 27.10.2015 Keski-Suomen Sosiaaliturvayhdistys ry Kehitytään kimpassa hanke/tuija Seppänen www.kssotu.fi www.facebook.com/kehitytaankimpassa

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen päätöksellä veteraaniasiaintoimikunta on sulautettu vanhusneuvostoon alkaen.

Kaupunginhallituksen päätöksellä veteraaniasiaintoimikunta on sulautettu vanhusneuvostoon alkaen. 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvosto Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma Toiminnan tarkoitus Vanhusneuvosto on kaupunginhallituksen alainen yhteistyöelin, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Vanhusneuvoston toiminnan itt l esittelyä

Vanhusneuvoston toiminnan itt l esittelyä LIITE 1 Vanhusneuvoston toiminnan itt l esittelyä xx.xx.xxxx Mitä on vanhusneuvostotyö? Sosiaali ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto; Muistio lain toimeenpanon ja tulkinnan tueksi: Vanhusneuvosto

Lisätiedot

Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi

Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kuntoutus Kartanonväessä Hyvään hoitoon kuuluu aina kuntoutus Huonokuntoisellakin avuttomalla vanhuksella

Lisätiedot

M a a k u n n a l l i s e n. Vanhusneuvoston toimintasääntö

M a a k u n n a l l i s e n. Vanhusneuvoston toimintasääntö M a a k u n n a l l i s e n Vanhusneuvoston toimintasääntö 1.12.2017 Maakunnallinen vanhusneuvosto 1 1 Maakunnallinen vanhusneuvosto on Soiten alueella toimivien kuntien ja niiden vanhusneuvostojen ja

Lisätiedot

Vanhusneuvostokysely 2012

Vanhusneuvostokysely 2012 Vanhusneuvostokysely 2012 Kysely numero 4/83/2012 Marraskuu 2012 Kunta Tässä kyselyssä vanhusneuvostolla tarkoitetaan vanhusneuvostoja, vastaavia muulla nimellä toimivia yhteistyöelimiä (esimerkiksi ikäihmisten

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Lisätietoa: www.stm.fi Tiedotteet Tiedote 66/2012 VALMISTELUN KONTEKSTI TAVOITTEENA VAIKUTTAVA OHJAUS Ikäihmisten palvelujen

Lisätiedot

Yhdistysviesti

Yhdistysviesti 1 Yhdistysviesti 5-2018 Tärkeimmät: Onhan ensi syksyn 2019 tilavaraukset kunnossa? Olohuone joulutauolla 13.12.2018-13.1.2019! Onko teillä ideoita ilmassa? Uutiset... 2 Joulutauko 13.12.2018-13.1.2019...

Lisätiedot

Vanhuus ja hoidon etiikka. Kuusankoski Irma Pahlman STM, ETENE, jäsen Tutkimus- ja verkostojohtaja, Kuopion yliopisto

Vanhuus ja hoidon etiikka. Kuusankoski Irma Pahlman STM, ETENE, jäsen Tutkimus- ja verkostojohtaja, Kuopion yliopisto Vanhuus ja hoidon etiikka Kuusankoski 19.11.2008 Irma Pahlman STM, ETENE, jäsen Tutkimus- ja verkostojohtaja, Kuopion yliopisto Valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta (ETENE) käsittelee

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Vanhusneuvosto ESITYSLISTA Kokousaika 16.11.2017 klo 12.00- Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleen jäsenet Outi Kurkela pj Piia Juuso j Aimo Ahti j Ristenrauna Magga j Onni

Lisätiedot

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

Vanhusneuvosto Turussa

Vanhusneuvosto Turussa Vanhusneuvosto Turussa Eija Salmiosalo 16.1.2014 1.7.2013 voimaan tulleessa vanhuslaissa vanhusneuvostot tulivat lakisääteisiksi. Vanhusneuvosto on asetettava viimeistään 1.1.2014. Laki ei sinällään vaikuta

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tilannekatsaus

Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvointikertomus 2014 Tytti Solankallio-Vahteri Hyvinvointikoordinaattori 26.10.2015 26.10.2015 Hyvinvoinnin edistäminen kunnan tehtävänä Kunnan tehtävänä on (Kuntalaki 410/2015)

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013 Utajärvivalmistelut oimkuntautajärviva lmistelutoiminkuntautajärviikä ihmistenvalmistelutoimikuntau tajärvivalmistelutoi TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016 mikuntautajärvival 20.9.2013 mistelutoimikuntautajärviikäih

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1/2016 VANHUSNEUVOSTO AIKA 18.01.2016 klo 15.00 PAIKKA Tuuliakoti, 3.kerros VANHUSNEUVOSTO Lindeman Aarre, puheenjohtaja Huuskonen Riitta-Liisa Mäkelä Maija, poissa Grönberg Heleena Koskinen

Lisätiedot

Ikääntyminen ja henkiset voimavarat

Ikääntyminen ja henkiset voimavarat Ikääntyminen ja henkiset voimavarat Agronomiliiton tilaisuus 5.11.2013 Vuoden psykologi Toimialapäällikkö, PsT Sirkkaliisa Heimonen Ikäinstituutti Ikäinstituutti - hyvän vanhenemisen asiantuntija Tehtävänä

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi Tavoitteet: Edistää kaikkien ihmisten elinvoimaa ja arvokkuutta Lisätä ymmärrystä aktiivisen ikääntymisen

Lisätiedot

IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta

IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta AIJJOOS-HANKE Päätösseminaari 21.11.2012 IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta Jyrki Jyrkämä Sosiaaligerontologia, sosiologia Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Koivupihan palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Sivu 12 Kokouksen avaus 3

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Koivupihan palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Sivu 12 Kokouksen avaus 3 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 Vanhusneuvosto Aika 12.02.2019 klo 09:00-11:10 Paikka Koivupihan palvelukeskus, Kirkkokatu 13, 80100 Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Käsitellyt asiat Sivu 12 Kokouksen

Lisätiedot

Ohjelma- ja aikataulumuutokset mahdollisia. Tarkemman lomaohjelman saat kutsun yhteydessä.

Ohjelma- ja aikataulumuutokset mahdollisia. Tarkemman lomaohjelman saat kutsun yhteydessä. Iloa Eläkeikään Hauskaa yhdessäoloa ryhmässä TOIMIVA -testit ja palaute Ulkolenkki Elokuva ja tanssia Palautekeskustelu ja päätöstilaisuus Lepoa hoivaamisesta 30 min hieronta (osalla ryhmästä tiistaina,

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara mahdollisuus > asenteista on aloitettava! - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 13) Aika 08.10.2018, klo 09:30-11:15 Paikka Kunnantalo, ravintola Ervasti kabinetti Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84 EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Esperi Hoivakoti Rantakylän Helmi, Vesikkotie 6, Joensuu. Sivu 20 Kokouksen avaus 3

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Esperi Hoivakoti Rantakylän Helmi, Vesikkotie 6, Joensuu. Sivu 20 Kokouksen avaus 3 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Vanhusneuvosto Aika 07.03.2018 klo 09:00-11:40 Paikka Esperi Hoivakoti Rantakylän Helmi, Vesikkotie 6, 80160 Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 20 Kokouksen avaus 3 21

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 19.05.2016 Sivu 1 / 1 4726/2014 00.01.02 53 Suunnitelma Espoon ikääntyneen väestön hyvinvoinnin turvaamiseksi 2016-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh. 050 541 8655 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

16 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 18 ESSOTE:n vanhus- ja vammaisneuvoston edustajan nimeäminen

16 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 18 ESSOTE:n vanhus- ja vammaisneuvoston edustajan nimeäminen Puumala Pöytäkirja 5/2016 1 (10) Aika 24.11.2016, klo 10:00-12:11 Paikka Palvelukeskus Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 17 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Palvelujohtaja Pirkko Soidinmäki Lain tavoitteet Ikääntynyt väestö ( =vanhuuseläkeikäiset) - tuetaan hyvinvointia,

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi 2.2.2016 Setlementti Louhela ry Oikeus hyvään elämään iästä ja toimintakyvystä riippumatta Iäkkäät ihmiset eivät ole yhtenäinen

Lisätiedot

KOHTI KAIKENIKÄISTEN EUROOPPALAISTA

KOHTI KAIKENIKÄISTEN EUROOPPALAISTA FI IKÄSYRJINNÄN TORJUMINEN EU:SSA JA KANSALLISESTI Ikäsyrjintä on koko yhteiskuntaa koskeva monitahoinen kysymys. Sen tehokas torjuminen on vaikea tehtävä. Ei ole yhtä ainoaa keinoa, jolla tasa-arvo eri

Lisätiedot

Keskiviikko 12.3.2014 klo 16.00 17.20. Vanhusten palvelukeskus. Jorma Lintunen

Keskiviikko 12.3.2014 klo 16.00 17.20. Vanhusten palvelukeskus. Jorma Lintunen Viranomainen No 2/ 2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 17 KOKOUSAIKA Keskiviikko 12.3.2014 klo 16.00 17.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Tilannekatsaus Lokakuu 2013

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Tilannekatsaus Lokakuu 2013 Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Tilannekatsaus Lokakuu 2013 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Vanhusneuvostokyselyn tulokset... 4 2.1 Kyselyn taustatiedot... 4 2.2 Vanhusneuvostojen käytännöt... 4 2.3. Kokoukset

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA!

HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! Diak Länsi 29.11.2007 Rehtori, dosentti Jorma Niemelä 1. Ihmisarvoinen vanhuus kuuluu jokaiselle. Siihen kuuluu oikeus olla osallisena ympäröivästä yhteisöstä

Lisätiedot

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS 2010 20.5.2010 Neuvotteleva virkamies Onko informaatio-ohjauksella tulevaisuutta? Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina.

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Vaikuttavaa vanhustyötä Vanhustyön keskusliitto ry, VTKL edistää ikääntyvien ihmisten ja vanhusten hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta vanhuuspoliittisella

Lisätiedot

Ikäihminen toimijana hanke

Ikäihminen toimijana hanke Ikäihminen toimijana hanke Väliarviointi 4/2014 Johtoryhmä 28.4.2014 LAPPI: väliarviointi 4/2014 Hanketyönä on kunnissa kirjattu vanhussuunnitelma (5 ) ikääntyneen väestön tukemiseksi. Vanhusneuvoston

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN VANHUSNEUVOSTO

OULUN KAUPUNGIN VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus 2015 1(4) OULUN KAUPUNGIN VANHUSNEUVOSTO Yleistä on vanhuspalvelulakiin (laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista) perustuva Oulun

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa 1 20.03.2017 Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Lisäämme mahdollisimman

Lisätiedot

Toimiva vanhusneuvosto!

Toimiva vanhusneuvosto! Toimiva vanhusneuvosto! Seppo Mustonen, Eläkeliitto ry *Lait ja ohjeet *Asettaminen * Toimiva neuvosto Ikääntyneiden palveluja ohjaavat lait Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1/2015 VANHUSNEUVOSTO AIKA 19.01.2015 klo 15.00 PAIKKA Punojanportti VANHUSNEUVOSTO Lindeman Aarre, puheenjohtaja Huuskonen Riitta-Liisa Mäkelä Maija Grönberg Heleena, poissa Koskinen Sakari

Lisätiedot

VANHUSPALVELULAIN TAUSTA

VANHUSPALVELULAIN TAUSTA VANHUSPALVELULAKI TULEE -MIKÄ MUUTTUU? 16.5.2013 KLO 14.00-17.00 KELA -HALLI VANHUSPALVELULAIN TAUSTA JA KÄSITTELY EDUSKUNNASSA 1 Kansanedustaja Anneli Kiljunen Sosiaali- ja terveysvaliokunnan vpj. Omaishoitajat

Lisätiedot

Vammaisneuvoston asettaminen toimikaudeksi /Länsi-Uudenmaan Näkövammaiset ry:n edustajan nimeäminen

Vammaisneuvoston asettaminen toimikaudeksi /Länsi-Uudenmaan Näkövammaiset ry:n edustajan nimeäminen Kaupunginhallitus 212 12.06.2017 Kaupunginhallitus 298 02.10.2017 Kaupunginhallitus 387 04.12.2017 Vammaisneuvoston asettaminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021/Länsi-Uudenmaan Näkövammaiset ry:n edustajan

Lisätiedot

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tukemiseksi vuosille 2014-2016

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tukemiseksi vuosille 2014-2016 1 Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tukemiseksi vuosille 2014-2016 1. Suunnitelman lakisääteinen perusta Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Miten kunnan ja järjestön yhteistyö tulevaisuudessa kohtaa ihmisen?

Miten kunnan ja järjestön yhteistyö tulevaisuudessa kohtaa ihmisen? Miten kunnan ja järjestön yhteistyö tulevaisuudessa kohtaa ihmisen? Päivi Kivelä, Sininauhaliitto, Jyväskylän toimipiste paivi.kivela@sininauha.fi ptkivela@gmail.com 050 5958829 Aiheeseen liittyviä Sininauha-julkaisuja:

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Kokousaika keskiviikko :06-18:30

Kokousaika keskiviikko :06-18:30 Kihniön nuorisovaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokousaika keskiviikko 5.10.2018 17:06-18:30 Kokouspaikka Kihniön yhtenäiskoulu Saapuvilla olleet jäsenet Autio Marko varapuheenjohtaja Hylkinen

Lisätiedot

KHALL 81 Hallintojohtaja

KHALL 81 Hallintojohtaja Kaupunginhallitus 81 26.02.2013 Kaupunginhallitus 209 07.05.2013 Kaupunginhallitus 269 25.06.2013 Kaupunginhallitus 328 09.09.2013 Kaupunginhallitus 384 28.10.2013 KUHMON VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANON TÄSMENTÄMINEN

Lisätiedot

Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta

Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta 13.6.2018 Perhekeskus, Tommola-talo Heinola 18.6.2018 Heli Lehtovaara Hyte verkosto tapaamisen ohjelma klo 8.30 8.40 klo 8.40 9.10 klo 9.10 9.40 klo 9.40 10.10 klo

Lisätiedot

Vanhusneuvoston rooli edunvalvojana *Lait ja ohjeet *Asettaminen * Toimiva neuvosto

Vanhusneuvoston rooli edunvalvojana *Lait ja ohjeet *Asettaminen * Toimiva neuvosto Seppo Mustonen, Eläkeliitto ry Vanhusneuvoston rooli edunvalvojana *Lait ja ohjeet *Asettaminen * Toimiva neuvosto Vaikuttaminen on viestintää, jonka tavoitteena on muuttaa viestin kohteena olevan henkilön

Lisätiedot

Euroopan neuvosto ja Euroopan komissio Kansalliset ja alueelliset koordinaattorit Puheenjohtaja Suomesta

Euroopan neuvosto ja Euroopan komissio Kansalliset ja alueelliset koordinaattorit Puheenjohtaja Suomesta NÄIN OSALLISTUT! Sidosryhmäaamiainen 7.11.2017 Sini Hirvonen, suunnittelija, Suomen Kotiseutuliitto Euroopan kulttuuriympäristöpäivien koordinaattori Twitter: @HirvonenSini & @HeritageDaysFI Euroopan neuvosto

Lisätiedot

GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena. Laaja-alaisen vanhustyön osaaja

GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena. Laaja-alaisen vanhustyön osaaja GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena Laaja-alaisen vanhustyön osaaja Suomen Geronomiliitto ry:n tavoitteet ja tehtävät Vahvistamme geronomien

Lisätiedot

Vanhusneuvosto-seminaari, Hankasalmi 22.9.2014 YTM Tuula Telin. SATAKUNNAN VANHUSNEUVOSTO Satakunnan vanhusneuvostojen ja vanhusväestön äänitorvena

Vanhusneuvosto-seminaari, Hankasalmi 22.9.2014 YTM Tuula Telin. SATAKUNNAN VANHUSNEUVOSTO Satakunnan vanhusneuvostojen ja vanhusväestön äänitorvena Vanhusneuvosto-seminaari, Hankasalmi 22.9.2014 YTM Tuula Telin SATAKUNNAN VANHUSNEUVOSTO Satakunnan vanhusneuvostojen ja vanhusväestön äänitorvena Maakunnallisen yhteistyön foorumi Satakuntaliiton alaisuuteen

Lisätiedot

Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden?

Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden? Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden? Kaakkois-Suomen sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämispäivä 8.11.2012 Matti Mäkelä 8.11.2012 Vanhuspalvelulaki / Matti Mäkelä 1 Vanhuspalvelulaki:

Lisätiedot

IKÄLAIN SISÄLTÖ. Kela halli Yrjö Mattila

IKÄLAIN SISÄLTÖ. Kela halli Yrjö Mattila IKÄLAIN SISÄLTÖ Kela halli 16.5.2013 Yrjö Mattila Lain tarkoitus on.. Tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista Parantaa ikääntyneen väestön mahdollisuutta

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Vanhusneuvosto PÖYTÄKIRJA Kokousaika 16.11.2017 klo 12.00-14.32 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleen jäsenet Outi Kurkela pj Piia Juuso j Aimo Ahti j Ristenrauna Magga

Lisätiedot

Yhdistysten jäsenet ulkoiluystävinä ikääntyneille

Yhdistysten jäsenet ulkoiluystävinä ikääntyneille Yhdistysten jäsenet ulkoiluystävinä ikääntyneille Uudenkaupungin Ikäihmistenneuvoston toimintamalli vuodesta 2010 alkaen 1 TOIMINTAMALLI ULKOILUYSTÄVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEKSI Sisällysluettelo ALKUSANAT...

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot