LOPPURAPORTTI TYÖSUOJELURAHASTON HANKEESTA NRO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LOPPURAPORTTI TYÖSUOJELURAHASTON HANKEESTA NRO"

Transkriptio

1 LOPPURAPORTTI TYÖSUOJELURAHASTON HANKEESTA NRO TUHKALISÄYKSEN VAIKUTUS TYÖNTEKIJÖILLE HAITALLISTEN RISKILUOKKIEN 2 JA 3 BAKTEERIEN MÄÄRÄÄN KOMPOSTOINNISSA (TURISK). Työryhmä: Helsingin yliopisto: Merja Kontro (os. Suutari), yliopistonlehtori HY, vastuuhenkilö Martin Romantschuk, professori HY ympäristöbiotekniikka Aija Rainisalo, väitöskirjatyöntekijä Jenni Ojala, pro gradu työ Kiertokapula Oy: Pentti Nevanperä Joakin Pyttynen YTV: Cristoph Gareis UPM-Kymmene: Markku R. Halonen JULKAISTU TYÖSUOJELURAHASTON AVUSTUKSELLA

2 1 Tausta Euroopan unionissa on saatettu vuoden 2005 alusta voimaan säännöt jätteiden käsittelystä, joiden mukaan jäsenmaiden täytyy tarkkaan rajoitaa ja kontrolloida jätteiden virtaa kaatopaikoille. Kotitaloudet joutuvat lajittelemaan jätteensä ja kaikki biologinen jäte kerätään hajoamaan yleisimmin kompostoimalla aerobisissa olosuhteissa. Sivutuoteasetuksessa määritetään muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveysperusteisia hygienisoitumisvaatimuksia (EU, 2002, 2006). Kompostointilaitoksilla on oltava suljettu kompostointireaktori, jota ei voida ohittaa ja jossa on laitteet lämpötilan seuraamiseksi tosiaikaisesti, tallentimet mittaustulosten tarvittaessa jatkuvaa kirjaamista varten, ja asianmukainen turvajäjestelmä joka estää liian alhaisen lämpötilan syntymisen. Muuntyyppisiä kompostointijärjestelmiä voidaan kuitenkin sallia, jos niillä taataan riittävät toimenpiteet tuholaisten torjumiseksi, niitä käytetään siten että kaikki järjestelmässä oleva aines savuttaa vaaditut aika- ja lämpötilaparametrit, parametreja seurataan tarvittaessa jatkuvasti, ja kompostointijärjestelmät täyttävät kaikki muut sivutuoteasetuksessa säädetyt vaatimukset. Kaksi yleisintä modernia kompostointiprosessia ovat rumpukompostointi ja tunnelikompostointi. Molemmissa tapauksissa biohajoava jäte sekoitetaan esimerkiksi puulastujen tai turpeen kanssa niin että saadaan sopiva kuiva-aineen määrä ja hiilen suhde typpeen. Seos laitetaan rumpuun joka pyörii säännöllisin aikajaksoin, tai ilmastettuun tunneliin jossa massa voidaan myös sekoittaa. Ensimmäisen aktiivisen vaiheen jälkeen puolikypsä kompostimassa usein siirretään vielä kypsymään aumaan. BIOTEHO 2 (prof. Martin Romantschuk ja työryhmä) hankkeessa havaittiin että tuhkalisäys vähensi hieman kompostin ph:ta alentavien maitohappobakteerieen määrää ja samalla lisäsi kompostoitumisen kannalta tärkeiden sädesienten määrää tuntuvasti. Tuhkalisäyksen jälkeen poistoilman hajupitoisuus oli noussut hieman rumpuvaiheessa ja laskenut huomattavasti tunnelivaiheessa, mikä viittaa siihen että hajua tuottavat vaiheet olivat aikaistuneet. Päästömittauksissa todettiin että prosessin alkuvaiheen tuottama kokonaishajumäärä oli selvästi vähentynyt, samalla kun kompostin orgaanisen aineksen hajoamisnopeutta kuvaava hiilidioksidin tuotto oli selvästi korkeampi tuhkalisäyksen saaneissa komposteissa kuin kontrollikompostiessa ilman tuhkalisäystä. Oikeanlainen puutuhka sopivasti annosteltuna tehosti merkittävästi biojätteen kompostoinnin alkuvaiheita ja vähensi samalla kompostointilaitosten hajupäästöjä. Suuren mittakaavan kompostointiyksiköistä tulee niiden hyvin toimiessakin huomattavia määriä erilaisia kaasuja, pölyä ja aerosoleja ilmaan, jotka johtavat helposti työntekijöiden terveysongelmiin ja myös erilaisiin haittoihin läheisillä asuinalueilla. Kompostointilaitoksilla on usein huomioitu huonosti työntekijöiden turvallisuus ilmapoistoin ja erilaisin teknisin ratkaisuin, ja työntekijät voivat varustautua ongelmatapauksissa esim. kaasunaamareilla. Työsujelurahaston projektissa 93020: Haihtuville orgaanisille yhdisteille altistumien jätteidenkäsittelyssä on arvioitu

3 että altistuminen homesieni-itiö ja bakteeripitoisuuksille jätteenkäsittelyssä oli laskennallisen arvion mukaan keskimäärin kaksi kertaluokkaa suurempaa kuin altistumien kotioloissa ja kaksi kertaluokkaa pienempää kuin suurin altistuminen maataloudessa. Biologisten organismien (bakteerit, homeet ja hiivat, virukset, alkueläimet) luokittelussa työntekijöiden turvallisuuden mukaan käytetään asteikkoa 1-4. Riskiluokkaan 1 kuuluvia biologisia eliöitä ei ole liitetty terveiden aikuisten ihmisten sairauksiin. Riskiryhmään 2 kuuluvat biologiset organismit voivat aiheuttaa sairauksia ihmisissä ja eläimissä, mutta normaaleissa olosuhteissa ja kohtuullisina pitoisuuksina eivät todennäköisesti aiheuta vakavia terveysongelmia niiden kanssa tekemisissä oleville ihmisille. Näiden opportunistisesti patogeenisten mikrobien haitallisuuteen vaikuttavat erityisesti altistuksen kesto ja mikrobipitoisuudet. Tähän ryhmään kuuluvat mm. Bacillus cereus, Clostridium perfringens, Escherichia coli, Actinomyces spp. ja Campylobacter spp. Riskiryhmään 3 kuuluvat organismit aiheuttavat yleensä vakavia sairauksia ihmisille, mutta eivät leviä hetkellisessä kontaktissa ihmisten välillä ja sairauksia voidaan hoitaa antimikrobiaalisilla tai parasiittisillä lääkeaineilla. Riskiryhmän 3 bakteereita ovat mm. Salmonella typhi, useat mykobakteerit ja Yersinia pestis. Riskiryhmään 4 kuuluvat organismit aiheuttavat yleensä vakavia sairauksia joita ei aina voida hoitaa, ja jotka voivat levitä helposti ihmiseltä toiselle tai eläimeltä ihmiselle. Kompostissa ei ilmeisimmin esiinny riskiryhmään 4 kuuluvia biologisia organismia, mutta on riskiryhmiin 2 ja 3 kuuluvia mikroorganismeja Työsuojelurahaston hankkeen mukaan niin yleisesti että työntekijöiden tulee käsitellä kompostia kuten pilaantunutta materiaalia. Komposteille tuotava biohajoava jäte voi olla hyvin erilaista ja muuttuu enemmin yhdenmukaiseksi kompostointiprosessin edetessä. Euroopan yhteisön sivutuoteasetuksen mukaan terveydellisten riskien välttämiseksi kompostoinnin lopussa eläinperäisessä kompostissa ei saa olla salmonellaa / 25 g, ja lämpökäsitellyssä kaatopaikalle tai kompostointilaitokselle menevässä tuotteessa ei saa olla C. perfringensiä / g. Eschericichia colia tai Enterococcaceae ei saa olla yli 1000 pmy/g viidessä näytteessä, joista yhdessä saa olla pmy/g (EC, 2002, 2006). Työsuojelurahaston hankkeessa Salmonellaa löytyi viljelemällä kolmelta kompostointilaitokselta neljästä siten että 26 % näytteistä sisälsi Salmonellaa. Prosessin lopussa aumasta löytyi Salmonellaa yhdeltä laitokselta. Reaali-aika PCR:n mukaan salmonelloja oli 52 % näytteistä kaikilla laitoksilla. C. perfringensiä löydettiin viljelemällä 30 % näytteistä, kahdelta laitokselta yhdestä näytteestä, ja yhdeltä lietelaitokselta 71 % näytteistä. Lämpökestoisia kolimuotoisia bakteereita tai Enterococcus kantoja esiintyi kaikilla kompostointilaitoksilla yli sivutuoteasetuksen lopputuotteen raja-arvojen ja yhdellä laitoksella nämä mikrobit eivät hygienisoituneet prosessin loppuun menessä. Työsuojelurahaston hankkeen tulosten tilastollisen korrelaatioanalyysin ja pääkomponenttianalyysin mukaan Salmonella spp. esiityivät usein samanaikaisesti sulfaattia pelkistävien klostridien ja B. cereuksen (viljely) kanssa. Kompostointilaitos C:llä Salmonella spp.

4 määrä korreloi myös log Yersinia spp.:n kanssa. Lisäksi alhainen ph ja lämpötila suosivat Salmonella spp. esiintymistä. Log Yersinia spp. ja B. cereus ryhmän bakteerien esiintyminen korreloi myös laktobasillien (viljely, fosfolipidien rasvahapot PLFA), sienien (viljely) ja gramnegatiivisten bakteerien (PLFA) kanssa, eli Yersinia spp. ja B. cereus esiintyivät kompostointilaitos C:n kompostimateriaalissa prosessin alkussa mesofiilisten bakteerien vaiheessa, jolloin maitohappobakteerien, gram-negatiivisten bakteerien ja myös sienien määrät olivat korkeita ja mikrobiologinen biomateriaalin hajotus aktiivisessa vaiheessa korkeine entsyymiaktiivisuuksineen. Tässä vaiheessa esiintyi myös runsaasti enterobakteereita. Yersinia spp. esiintyessä hehkutushävio oli korkea, päinvastoin kuin Campylobacter spp. jotka esiintyivät kompostointilaitos C:llä mesofiilisen vaiheen muuttuessa termofiiliseksi kun ph oli jo 7 tai korkeampi, ja hehkutushäviö ja hiilen määrä olivat alhaisia. Log Streptomyces spp. korreloivat kompostointilaitos C:llä kompostin toimiessa huonosti log B. cereus ryhmän (PCR) bakteerien kanssa. Koska Salmonella spp., B. cereus ryhmän bakteereiden, Yersinia spp:n, ja enterobakteerien esiintyminen kompostissa selvästi liittyi prosessin alkuun happokuoppavaiheeseen, tässä tutkimuksessa haluttiin määrittää voidaanko näiden haitallisten mikrobien hygienisoitumista kompostiprosessissa parantaa tuhkalisäyksellä, minkä on todettu vähentävän huomattavasti happokuopan esiintymistä ja kompostintilaitosten hajupäästöjä. Tutkimuksessa kerättiin näytteet Kiertokapula Oy:n, YTV:n ja UPM-Kymmenen kompostointikokeista, joissa lisättiin tuhkaa kompostoitavaan materiaaliin. Saatuja tuloksia verrattiin haitallisten mikrobien määriin kompostointiprosesseissa ilman tuhkalisäystä. Tuhkalisäys on jo käytössä Kiertokapulassa, ja sen käyttön mahdollisuutta tutkitaan samalla YTV:n Ämmänsuon kompostointilaitoksella. 2 Tavoitteet Hankkeen tavoitteena oli määrittää parantaako tuhkan lisääminen kompostin hygieniaa. Mikrobiryhmien hygienisoituminen tutkittiin seuraavassa järjestyksessä: I. Sivutuoteasetuksen mikrobit: Salmonellat, lämpökestoiset kolimuotoiset bakteerit (kuvaa parhaiten sivutuoteasetuksen E. colia), Enterococcus spp., C. perfringens (viljelemällä kaikki) II. Bacillus cereus ryhmä, Yersinia spp., Salmonella spp. (reaali-aika PCR) III. Campylobacter spp., Streptomyces spp. (reaali-aika PCR) Saatuja tuloksia verrataan kompostointikokeiden yhteydessä tehtyihin muihin mitattuihin parametreihin.

5 3 Tehtävät ja menetelmät Kompostinäytteet haitallisten mikrobien määrittämiseksi prosessin eri vaihteista kerättiin Kompostointilaitos A:sta ja B:stä, joissa tutkittiin tuhkan käyttöä kompostin lisäaineena prosessin toiminnan tehostamiseksi ja hajupäästöjen vähentämiseksi. Tuhkakokeiden yhteydessä kompostimassasta mitattiin ph, lämpötila, tilavuuspaino, kuiva-aine, orgaaninen aines, tuhka, kokonaistyppi, ja -hiili, nitraatti- ja ammoniumtyppi, Rottegrad, raskasmetallipitoisuudet ja epäorgaaniset ionit jo käytössä olevilla menetelmillä. Kompostointilaitos A:ssa kompostoitiin biojätettä ensin rummussa 3-5 päivää (1. näyte), sitten tunnelissa 5-10 vrk (2. näyte), jonka jälkeen kompostimassa siittettiin ulos aumoihin jälkikypsymään noin vuodeksi. Tuhkan lisäksi kompostimassaan on sekoitettu puuhaketta, ja näytteet otettiin 40 cm syvyydeltä. Kompostointilaitos B:ssä kompostimassaan lisättiin tuhkan lisäksi kalkkia ja tukiaineeksi haketta. Näytteitä otettiin kahdesta tuhkallisesta ja kahdesta tuhkattomasta kompostista. Mikrobien määritysmenetelmät. Mikrobikasvatukset tehtiin Ramoboll Analytics Oy:ssä ostopalveluna. Salmonellan määritys perustui standardeihin NMKL 71 ja ISO 6579 (NMKL, Pohjoismainen Elintarvikkeiden Metodiikkakomitea); kolimuotoisten bakteerien (37 ºC) standardiin NMKL nro 44, 2001; lämpökestoiseen kolimuotoisten bakteerien standardiin NMKL nro 125, 1996; Enterobacteriaceae standardiin NMKL nro 144, 2000; Enterokokkien standardiin NMKL nro 68, 1992; Bacillus cereus standardiin NMKL nro 67, 1997; Clostridium perfringens standardiin NMKL nro 95, 1999; ha sulfiittia pelkistävien klostridien standardiin NMKL nro 56, DNA-perusteiset määritysmenetelmät. Bacillus spp. kantojen detektointiin käytettiin Schraft ja Griffiths (1995) alukkeita 5 -GAG TTA GAG AAC GGT ATT TAT GCT GC-3 ja 5 -CTA CTG CCG CTC CAT GAA TCC-3, jotka detektoivat cereolysin AB geeniä. Alukkeet tunnistavat Bacillus cereus ryhmän mikrobit Bacillus cereus, Bacillus mycoides ja Bacillus thuringiensis. Monistustuotteen koko on 409 bp. Alukkeita on käytetty mm. julkaisuissa Radhika et al., (2002), ja Zanardini et al., (1997). Sisäinen amplifikaatio kontrolli (IAC) standardi tehtiin seuraavilla alukkeilla käyttäen Lamda DNA:ta templaattina: 5 - GAG TTA GAG AAC GGT ATT TAT GCT GCA GTA TCA GCC GTA TCC CAT TCA GG-3 ja 5 -CTA CTG CCG CTC CAT GAA TCC ACC GCT CAG GCA TTT GCT-3 (lamda DNA:n paikka ), ja monistustuotteen koko oli 517 bp. Campylobacter spp. kantojen detektointiin käytettiin Linton et al (1996) alukkeita 5 -GGA TGA CAC TTT TCG GAG C-3 ja 5 -CAT TGT AGC ACG TGT GTC-3, jotka detektoivat 16S rrna geeniä. Monistustuotteen koko on 816 bp. Alukkeita on käytetty mm. julkaisuissa Dep et al (2001), Inglis and Kalischuk (2003), Logan et al. (2001), Keramas et al. (2004), Maher et al. (2003), and Lund et al., (2003). Sisäinen amplifikaatio kontrolli (IAC) standardi tehtiin seuraavilla

6 alukkeilla käyttäen Lamda DNA:ta templaattina: 5 -GGA TGA CAC TTT TCG GAG CAC CCG GTA TGG ATG TGG CTT CG-3 ja 5 -CAT TGT AGC ACG TGT GTC ACC GCT CAG GCA TTT GCT-3 (lamda DNA:n paikka ), ja monistustuotteen koko oli 974 bp. Salmonella spp. kantojen detektointiin käytettiin Rahn et al (1992) alukkeita (5 -GTG AAA TTA TCG CCA CG-3 ja 5 -TCA TCG CAC CGT CAA AGG AAC C-3 ), jotka detektoivat InvA geeniä, jota tarvitaan eukarioottisoluja infektoitaessa. Monistustuotteen koko on 285 bp. Alukkeita on käytetty mm. julkaisuissa Carli et al (2001) ja Malorny et al. (2003). Sisäinen amplifikaatio kontrolli standardi tehtiin seuraavilla alukkeilla käyttäen Lamda DNA:ta templaattina: 5 -GTG AAA TTA TCG CCA CGT TCG GGC AAA AGA TAT GCA GAG TCT GGT C-3 ja 5 -TCA TCG CAC CGT CAA AGG AAC CAC CGC TCA GGC ATT TGC T-3 (lamda DNA:n paikka ), ja monistustuotteen koko oli 395 bp. Yersinia spp. kantojen detektointiin käytettiin Trebesius et al. (1998) alukkeita (5 -GCG GCA GCG GGA AGT AGT TTA-3 ja 5 -TAC AGC GTG GAC TAC CAG GGT-3 ), jotka detektoivat 16S rrna geeniä. Alukkeet tunnistavat suvun Yersinia lukuunottamatta kantoja Y. frederiksenii, Y. mollaretii, ja muutamia Y. kristensenii kantoja. Monistustuotteen koko on 749 bp. Alukkeita on käytetty mm. julkaisuissa Lu et al. (2003) and McGarvey et al. (2004). Sisäinen amplifikaatio kontrolli standardi tehtiin seuraavilla alukkeilla käyttäen Lamda DNA:ta templaattina: 5 -GCG GCA GCG GGA AGT AGT TTA ACC CGG TAT GGA TGT GGC TTC-3 ja 5 -TAC AGC GTG GAC TAC CAG GGT ACC GCT CAG GCA TTT GCT-3 (lamda DNA:n paikka ), ja monistustuotteen koko oli 978 bp. Steptomyces spp. kantojen detektointiin käytettiin Rintala et al:n (2001) alukkeita, jotka detektoivat 16S RNA:n geeniä (5 -ACA AGC CCT GGA AAC GGG GT-3 ja 5 -CAC CAG GAAT TCC GAT CT-3 ). Monistustuotteen koko on 519 bp. Alukkeita on käytetty ainakin julkaisussa Rintala et al., (2002) ja alukkeet on suunniteltu Työsuojelurahaston hankkeisiin ja liittyen. Sisäinen amplifikaatio kontrolli standardi tehtiin seuraavilla alukkeilla käyttäen Lamda DNA:ta templaattina: 5 -ACA AGC CCT GGA AAC GGG GTG CCA GCG TGG TGC TCT GGG A-3 ja 5 -CAC CAG GAA TTC CGA TCT ACC GCT CAG GCA TTT GCT-3 (lamda DNA:n paikka ), ja monistustuotteen koko oli 617 bp. Sisäisiä amplifikaatiokontrolleja lisättiin kaikkiin PCR-reaktioihin detektioherkkyydestä riippuen kopiota ja tulos kirjattiin negatiiviseksi vain jos IAC oli ekspressoitunut, mutta ei ollut muuta tuotetta (mikä osoitti että negatiivinen tulos ei johtunut inhiboivista PCR-olosuhteista). Positiivisissa kontrolleissa käytetty DNA tilattiin DSMZ:ltä (Deutsche Sammlung von Mikroorganismen und Zellkulturen GmbH). DNA:t oli eristetty seuraavista kannoista: Bacillus cereus DSM 31; Campylobacter jejuni subsp. jejuni DSM 4688; Yersinia enterocolitica subsp. enterocolitica DSM 4780; ja Streptomyces griseus subsp. griseus DSM Salmonella DS88 DNA lisättiin kontrollinäytteisiin soluina. PCR-määrityksissä tehtiin jokaisesta näytteestä ainakin

7 kaksi DNA:n eristystä ja neljä erillistä PCR-ajoa. PCR-reaktioissa käytetyt reagenssit on esitetty Taulukossa 1 ja PCR-ajojen olosuhteet Taulukossa 2. Muut määritykset. Seulottua kompostimassaa mitattiin 50 ml ja lisättiin 200 ml tislattua vettä (1:4, vol/vol). Näyte sekoitettiin, annettiin liettyä 1h ja ph mitattiin (Mettler Delta 340, Halstead, England). Kompostimassan lämpötila mitattiin kompostointilaitoksella. Tilavuuspaino mitattiin ennen näytteiden seulomista punnitsemalla näyteämpärin massa ja laskemalla tilavuuspaino (g/l). Kuivapaino määritettiin punnitsemalla noin 20 g kompostia ja kuumentamalla 105 C lämpötilassa 24 h. Orgaanisen aineen ja tuhkan mittausta varten kuivapainomäärityksen upokasta hehkutettiin muhveliuunissa 30 min, 550 C. Kokonaistyppi ja hiili määritettiin LECOn malli 2000 CNS analysaattorilla (St. Joseph, MI, USA). Ammonium- ja nitraattityppi määritettiin standardien SFS 5505, SFS-EN ISO ja SFS-EN ISO mukaan Ramboll Analytics Oy:ssä käyttäen akkreditoituja menetelmiä (SFS-EN ISO/EC 17025). Epäorgaaniset alkuaineet määritettiin standardin ISO mukaan Ramboll Analytics Oy:ssä. Rottegrad-stabiilisuustestillä seurattiin kompostimassan lämmönkehitystä 11 päivän ajan. Näytettä punnittiin lämpöeristeisiin astioihin kolmena rinnakkaisena, ja lämpötilan kehitystä seeurattiin päivittäin. Kompostinäytteet jaettiin kyspsyysluokkiin maksimilämpötilan mukaan (luokka I, yli 60 C; II, C; III C; IV C; V, C; mitä suurempi luokka sitä kypsempi komposti). Taulukko 1. PCR-reaktioissa käytetyt reagenssit Reagenssi Salmonellat Yersinia spp. Bacillus Campylobac- Streptocereus group terium spp myces spp Templaatti DNA, 1:10 (µl) IPC 30 kpl (µl) 5 40 kpl (µl) 5 60 kpl (µl) 5 75 kpl (µl) 5 5 Alukkeet 0,1 µmol (µl) 5 0,23 µmol (µl) 5 0,4 µmol (µl) Sybr Green HS Master mix (µl).

8 Taulukko 2. PCR olosuhteet, lämpötila T ja kestoaika t. Vaihe Salmonellat Yersinia spp. Bacillus Campylo- Strepto- T/t cereus ryhmä bacterium spp myces spp Alkudenatu- 95 / / / / / 15 raatio (ºC/min) Denaturaatio 94 / / / / / 60 (ºC/s) Alukkeiden 65 / / 60 65,8 / / / 40 kiinnittyminen (ºC/s) PCR monistus 72 / / / / / 120 (ºC/s) Fluoresenssin 80 / 1 80 / 1 75,5 / 1 82 / 1 85,5 / 1 mittaus (ºC/s) Syklien lkm Loppumonistus 72 / 7 72 / 7 72 / 7 72 / 7 72 / 7 (ºC/min) Sulamiskäyrä ºC, mittaus 0,2 ºC välein jolloin lämpötila vakiona 1 s Säilytys (ºC) Tulokset Kompostointilaitos A:n tuhkalisätystä kompostista kerättiin näytteitä 548 päivään saakka ja kontrollikompostista ilman tuhkaa otettiin näyte 578 päivän jälkeen. Rottergrad-määrityksen mukaan laitoksen A komposti oli kypsää 61 päivän jälkeen (Rottegrad 5). Kompostointilaitos B:ssä seuranta-aika oli pisimmillään 146 päivää, eli selvästi lyhyempi kuin laitos A:ssa. Kompostointilaitos B:stä tuli näytteitä kahdesta eri tuhkakompostista ja kahdesta kompostista ilman tuhkaa, eli laitoksella B voidaan arvioida kompostoinnin toistettavuutta. Rottegrad määrityksessä mitattiin Kompostointilaitos B:n kompostista korkeimmillaan arvo 4, eli laitoksella kompsoti ei ehtinyt tulla täysin kypsäksi tutkimusaikana. Saatuja tuloksia verrataan aikaisempiin kompostointilaitoksilta saatuihin tuloksiin (Komprisk I, Työsuojelurahaston hanke nro ). Hankkeet tulokset on koottu kuvaajina liitteisiin 1 ja 2, sekä taulukkomuodossa liitteisiin 3 ja 4.

9 4.1 Kompostointilaitos A Kompostointilaitos A:n tuhkalisätyissä näytteissä ei esiintynyt lämpökestoisia kolimuotoisia bakteereita, eikä niitä löydetty 578 päivän jälkeen näytteistä ilman tuhkalisäystä (Liite 3). Kuitenkin Komprisk I prosessissa esiintyi lämpökestoisia kolimuotoisia bakteereita x 10 6 pmy/g ka syötteessä ja rummun etuosassa, jonka jälkeen ne hygienisoituivat komantena päivänä alle detektiorajan (<10 pmy/g ka). Kompostointilaitos A:n tuhkalisätyissä kompostinäytteissä esiintyi kaikissa Enterococcus spp., mutta kaikkien näytteiden keskiarvomäärät olivat alle sivutuoteasetuksen raja-arvon 1000 pmy/g ka (Liite 1A, Liite 3). Kahden kuukauden jälkeen mitattiin kuitenkin yhdestä kolmesta rinnakkaisnäytteestä 1500 pmy/g ja 18 kk jälkeen yhdestä kolmesta rinnakkaisesta 1800 pmy/g ka. Vertailun vuoksi Komprisk I näytteissä ilman tuhkalisäystä Enterococcus spp. vähenivät syötteen ja rummun etuosan x 10 6 pmy/g ka määrästä alle detektiorajan kolmannen päivän jälkeen, ja nyt määritetyssä kompostissa ilman tuhkalisäystä oli 578 päivän jälkeen Enterococcus spp. kerran 100 pmy/g ka ja kaksi kertaa alle detektiorajan (<100 pmy/g ka). Salmonella spp. ei löytynyt viljelemällä kompostointilaitos A:n tuhkalisätyistä näytteistä, eikä tuhkattomasta kompostista 578 päivän kompostoinnin jälkeen, mikä on sivutuoteasetuksen vaatimus (Liite 3). Reaali-aika PCR:llä kuitenkin detektoitiin Salmonella spp. 14, 61 ja 167 päivän näytteissä x 10 3 kopiota/g ka tuhkalisätyssä kompostissa. Vertailuna Komprisk I komposteissa ilman tuhkalisäystä detektoitiin Salmonella spp. reaaliaika PCR:llä syötteestä (1.5 x 10 5 kopiota/g ka) ja rummun loppuosasta (8.7 x 10 4 kopiota/g ka) hyvin toimivassa prosessissa puuhakkeen ja sahajauhon ollessa tukiaineena, sekä huonosti toimivasta Kompostilaitos A:n neljästä näytteestä viidestä ( x 10 4 kopiota/g ka), kun kompostin tukiaineena oli puuhake turpeen kanssa. Yersinia spp. tavattiin vain yhdestä tuhkalisätyn Kompostointilaitos A näytteestä 6.2 x 10 6 kopiota/g ka, mutta ei kompostista ilman tuhkaa 578 päivän jälkeen (Liite 3). Vertailun vuoksi Komprisk I:ssä tavattiin Yersinia spp. läpi koko prosessin sekä hyvin ( x 10 5 kopiota/g ka, määrät pienenivät prosessin loppua kohti) että huonosti ( x 10 5 kopiota/g ka) toimivissa komposteissa. Campylobacter spp. ei tavattu Kompostointilaitos A tuhkallisesta tai tuhkattomasta prosessista. Campylobacter spp. ei myöskään esiintynyt Komprisk I hyvin toimivassa prosessissa, mutta huonosti toimivassa turvetta kantaja-aineena sisältävässä prosessissa niitä oli x 10 4 kopiota/g ka. Streptomyces spp. esiintyi melko tasaisesti läpi koko tuhkalisätyn kompostointiprosessin ( x10 7 kopiota/g ka, 14 päivän jälkeen 1.2x10 9 pmy/g ka) (Liite 3). Näitä sädesieniä esiintyi myös kontrollissa ilman tuhkalisäystä (1,3x10 8 kopiota/g ka), sekä komprisk I hyvin x10 6 kopiota/g ka) ja huonosti ( x10 8 kopiota/g ka) toimivissa komposteissa ilman tuhkaa.

10 Yleisinä trendeinä kompostointilaitos A:n tuhkakomposti prosessin aikana tilavuuspaino, hehkutuksen jäännös (Liite1C, Liite 3) ja nitraatti (Liite 1E, Liite 3) kasvoivat. Samanaikaisesti kuivapaino, orgaanisen aineen määrä (Liite1C, Liite 3), hiili, typpi, hiili/typpi-suhde (Liite 1D, Liite 3), ammonium, ja ammonium/nitraatti-suhde (Liite 1E, Liite 3) laskivat. Tuhkan haitallisten yhdisteiden osuus ei kuitenkaan noussut prosessin aikana yli sallitun rajan lukuun ottamatta kadmiumin määrää 548 päivän jälkeen (Maa- ja metsätalousministeriön raja-arvot, Liitteet 3 ja 4). Koska näytteet otettiin samasta kompostista, voi tämä yksittäinen kadmium-ylitys olla näyteestä riippuva paikallinen ominaisuus. Tuhkakompostikokeen 548 päivän aikana lämpötila vaihteli välillä C ja ph välillä 6,6-8,9 (Liite 1F, Liite 3). 4.2 Kompostointilaitos B Kompostointilaitos B:ssa esiintyi lämpökestoisia kolimuotoisia bakteereita yli sivutuoteasetuksen rajan 1000 pmy/g tuhkalisätyissä komposteissa 7, 28, ja 146 päivän kohdalla, ja ilman tuhkaa 71 ja 140 päivän näytteissä (Liite 2A, Liite 4). Toisessa tuhkalisätyssä kompostissa ja molemmissa komposteissa ilman tuhkaa ensimmäiset määritykset lämpökestoisille kolimuotoisille bakteereille olivat 10 pmy/g, joten tämän ryhmän bakteerien määrät kasvoivat kompostin vanhetessa. Kuitenkin vain yhdessä näytteessä lämpökestoisten kolimuotoisten bakteerien määrä ylitti 5000 pmy/g. Myös Enterococcus kantojen määrät olivat usein yli sivutuoteasetuksen määrittämän rajan 1000 pmy/g ja kasvoivat prosessin loppua kohti sekä tuhkakomposteissa että ilman tuhkaa (Liite 2B, Liite 4). Vain tuhkalisätyssä kompostissa 26 päivän jälkeen ja tuhkattomassa kompostissa 20 päivän jälkeen Enterococcus spp. määrä oli 100 pmy/g, ja tuhkakompostissa 77 päivän jälkeen määrä alitti 5000 pmy/g raja-arvon. Salmonella spp. löydettiin viljelemällä toisen tuhkalisäyskompostin näytteestä 77 päivän jälkeen, ja reaali-aika PCR:lla saman tuhkakompostin kaikista näytteistä. Lisäksi Salmonella spp. tavattiin reaaliaika PCR:llä kompostista ilman tuhkaa viimeisestä näytteestä 140 päivän jälkeen (Liite 2C, Liite 4). Yersinia spp. esiintyi toisessa tuhkakompostissa 146 päivän jälkeen ja toisessa kompostissa ilman tuhkaa 71 ja 140 päivän jälkeen (Liite 2D, Liite 4). Campylobacter spp. ei esiintynyt kompostointilaitos B:ssa. Bacillus cereus (Liite 2F) ja Clostridium perfringens (Liite 2G) bakteereita esiintyi viljelyn mukaan tuhkalisätyissä komposteissa 77 päivään saakka samoissa näytteissä, eli sekä tuhkallisissa että tuhkattomissa komposteissa nämä bakteerit olivat hygienisoituneet 140 päivän jälkeen. Streptomyces spp. määrä oli 0,56-63,8 x 10 7 kopiota/g ka tuhkalisätyissä komposteissa, ja samalla tasolla tai hieman korkeampi ,8 x 10 8 kopiota/g ka komposteissa ilman tuhkaa (Liite 2E, Liite 4).

11 Kuivapaino laski myös kompostointilaitos B:ssa prosessin aikana (Liite 3H), vaikka aivan alussa kuivapaino saattoi nousta molemmissa kompostointilaitoksissa. Kompostintilaitos B:ssa orgaanisen aineen määrä oli viimeisissä näytteissä aina alhaisempi kuin ainakin toisessa aikaisemmassa, vaikka vaihelua esiintyikin jonkin verran (Liite 3I). Tuhkakäsitellyissä komposteissa tilavuuspaino pysyi samana tai kasvoi, kun taas komposteissa ilman tuhkalisäystä viimeinen määritetty tilavuuspaino oli aina pienempi kuin aikaisemmassa näytteessä (Liite 3J). Hiilen ja typen määrä oli korkeampi tuhkattomissa komposteissa kuin tuhkallisissa (Liite 3K ja 3L). Hiilen määrä laski tuhkattomissa komposteissa Kompostointilaitos B:ssa, mutta pysyi melko samana tuhkallisissa komposteissa (Liite 3K). Typen määrä nousi hieman prosessin aikana (Liite 3L), ja hiili/typpi suhde laski kompostointilaitos B:ssa (Liite 3M). Nitraatin määrä nousi tuhkakompostissa, mutta laski tai pysyi lähes samana tuhkattomissa komposteissa (Liite 3N). Liukoisen ammoniumin määrä laski tuhkattomissa komposteissa mutta nousi tuhkakompostissa (Liite 3O) ja seurauksena ammonium/typpi suhde laski (Liite 3P). Kompostin ph vaihteli välissä ja oli korkeampi tuhkallisissa komposteissa kuin tuhkattomissa (Liite 3Q). Raskasmetallien määrä ei noussut kompostoinnin aikana yli sallitun raja-arvon (Maa- ja metsätalousministeriön rajaarvot, Liitteet 3 ja 4). 5 Tiedotus ja muu hyödyntäminen Tuloksista on tiedotettu kompostointilaitoksille ja tuhkan toimittaneelle yrityksille. Jenni Ojalan pro gradu työ on valmistunut aiheesta. Tieteellisesti kiinnostava osuus tuloksista julkaistaan vielä kansainvälisellä tasolla julkaisuna. 6 Hankeen toteuttamiseen osallistuneet henkilöt ja heidän toteutuneet työpanoksensa Henkilö Toteutunut työpanos Kontro Merja 4.0 viikkoa Romantschuk Martin viikkoa Nevanperä Pentti 0.5 viikkoa Gareis Christoph 0.5 Ojala Jenni 3.0 kk ja gradun kirjoitusaika Rainisalo Aija 4.0 viikkoa Tuhkan toimitus 0.5 viikkoa

12 7 Pohdinta ja johtopäätökset Kompostointilaitos A täytti sivutuoteasetuksen mukaiset vaatimukset lämpökestoisten kolimuotoisten bakteerien (sisältää alaryhmänä Escherichia colin), Enterococcus spp., ja Salmonella spp. (viljely) osalta. Kuitenkin tuhkalisätystä prosessista detektoitiin reaaliaika PCR:llä Salmonella spp. 14, 61 ja 167 päivän näytteissä, joista 167 päivänä löydettiin myös Yersinia spp. Reaaliaika PCR detektoi myös solut jotka eivät lähde kasvamaan viljelyssä, mikä selittää suuremman detektiofrekvenssin Salmonella spp. kannoille. Streptomyces spp. esiintyi läpi koko prosessin yleisimmin määrinä x 10 7 pmy/g. Maasta on löydetty tyypillisesti 0.3-x10 6 pmy/g ka Streptomyces spp. (Conn and Leci, 1998), ja on hyvä huomata että reaaliaika PCR:n detektoi myös solut joita ei voi viljellä ja joiden osuus helposti nostaa mikrobien määrää yhden 10 kertaluokan viljelyyn verrattuna. Kompostointilaitos B:ssä lämpökestoisten kolimuotoisten bakteerien, Enterococcus spp. Salmonella spp., ja C. perfringens ylittivät sivutuoteasetuksessa sallitut määrät kompostoinnissa. Näiden mikrobiryhmien kohonneet määrät näyttäisivät liittyvän huonompaan kompostointitehokkuuteen, sillä laitos B:n prosesseissa Rottergrad ei saavuttanut arvoa 5. Vielä lopputuotteestakin päivän jälkeen löytyi Enterococcus spp. ja lämpökestoisia kolimuotoisia bakteereita viljelemällä, sekä Salmonella spp. ja Yersinia spp. reaaliaika-pcr:llä. Laitos B:ssä näytti esiintyvän haitallisten mikrobien lisääntymistä kompostoimisprosessin aikana. Kompostin seuranta-aika oli laitos B:ssä ( päivää) lyhyempi kuin laitos A:ssa ( päivää), mikä voi osittain selittää huonompaa haitallisten mikrobien häviämistä. Kompostointilaitos A:ssa havaittiin myös reaaliaika PCR:llä Salmonella spp. ja Yersinia spp. 167 päivän jälkeen. Hyvin toimivassa kompostointilaitos A:ssa tuhkan vaikutus haitallisten mikrobien määrään oli vähäinen Streptomyces spp. lukuunottamatta. Laitoksessa A esiintyi yleisesti ottaen melko vähän haitallisisa mikrobeja prosessin aikana ja lopputuotetta voidaan pitää hygienisoituneena sivutuoteasetuksen raja-arvojen puitteissa. Kuitenkin hyvin toimivasta prosessistakin voitiin joistakin näytteistä määrittää haitallisia mikrobeja. Huonommin toimivassa kompostointilaitos B:n prosessissa tuhka näytti alentavan Streptomyces spp. määrää noin yhdellä kertaluokalla 1.0x10 9 kopiota/g keskiarvomäärästä 1.9x10 8 kopiota/g määrään. Samansuuntainen kymmenen kertaluokan ero Streptomyces spp. määrissä on myös nähtävissä kompostointilaitos A:n 548 (tuhka, 2.9x10 7 kopiota/g) ja 578 (ei tuhkaa, 1.3x10 8 kopiota/g) päivän näytteiden välillä, ja Komprisk I tuloksissa Streptomyces spp. määrän keskiarvo oli 2.3x10 8 kopiota/g tuhkattomissa komposteissa. Ero Streptomyces spp. määrissä ei ilmeisesti kuitenkaan ollut syy prosessin huonompaan toimivuuteen laitoksessa B verrattuna laitos A:han, koska Rottegrad arvot olivat lähes samat prosesseissa ilman tuhkaa ja sen kanssa laitoksessa B ja ero havaittiin myös hyvin toimivassa laitos A:ssa. Streptomyces spp. ovat kompostin normaalia mikrobistoa ja niitä ei ilmeisimmin saada kompostista

13 pois. Tuhkalisäyksellä niiden määrä voidaan ehkä kuitenkin saada lähemmäksi luonnossa normaalisti esiintyviä määriä. Tuhka muutti kompostoitia. Kompostointiprosessissa helposti esiintyvää happokuoppaa ei näy tämän tutkimuksen tuloksissa, ja tuhka nosti hieman kompostin ph-tasoa laitoksen B tulosten perusteella. Tuhkalisäys nosti kuivapainoa ja laski hiilen ja typen määrää kompostissa laitoksella B. Ammoniumin ja nitraatin määrät olivat korkeammat tuhkallisessa prosessissa kuin ilman tuhkaa laitoksessa B. Lisäksi kompostissa lisääntyi erityisesti kaliumin, kalsiumin ja magnesiumin määrä tuhkalisäyksen myötä, mutta raskasmetallien määrät pysyivät sallituissa rajoissa (Maa- ja metsätalousministeriön raja-arvot, Liitteet 3 ja 4). 8 Kirjallisuus Carli, K.T., Unal, C.B., Caner, V. and Eyigor, A. (2001). Detection of salmonellae in chicken feces by a combination of tetrathionate broth enrichment, capillary PCR, and capillary gel electrophoresis. J. Clin. Microbiol., 2001, Conn, K.L. & Leci, E. A quantitative method for determining soil populations of Streptomyces and differentiating potential scab-inducing strains. Plant Dis. 82, (1998). Dep, M.S., Mendz, G.L., Trend, M.A., Coloe, P.J., Fry, B.N. and Korolik, V. (2001). Differentiation between Campylobacter hyoilei and Campylobacter coli using genotypic and phenotypic analyses. Int. J. syst. Evol. Microb. 51, European Parliament and of the Council Regulations (EC) (2002) Health rules concerning animal by-products not intended for human consumption. Official Journal of the European Communities 10 October 2002, No 1774/2002, L 273/1-95. European Parliament and of the Council Commision regulations (EC) (2006) Amending annexes VI and VIII to regulations (EC) No 1774/2002 as regards processing standards for biogas and composting plants and requirements for manure. Official Journal of the European Communities 8 February 2006, No 208/2006, L 36/25-31.

14 Inglis, G.D, and Kalischuk, L.D. (2003) Use of PCR for direct detection of Campylobacter species in bovine feces. Appl. Environ. Microbiol. 69, ISO Water quality. Determination of 33 elements by inductively coupled plasma atomic emission spectroscopy. Finnish Standard Association, Helsinki, Finland, Keramas, G., Bang, D.D., Lund, M., Madsen, M., Bunkenborg, H., Telleman, P. and Christensen, C.B.V. (2004) Use of culture, PCR analysis, and DNA microarrays for detection of Campylobacter jejuni and Campylobacter coli from chicken feces. J. Clin. Microbiol. 42, Linton, D., Owen. R.J. and Stanley, J. (1996) Rapid identification by PCR of the genus Campylobacter and of five Campylobacter species enteropathogenic for man and animals. Res. Microbiol. 147, Logan, J.M.J., Edwards, K.J., Saunders, N.A. and Stanley, J. (2001) Rapid identification of Campylobacter spp. by melting peak analysis of biprobes in real-time PCR. J. Clin. Microbiol. 39, Lu, J., Sanchez, S., Hofacre, C., Maurer, J.J., Harmon, B.G. and Lee, M.D. (2003). Evaluation of broiler litter with reference to them microbial composition as assessed by using 16S rrna and functional gene markers. Appl. Environ. Microbiol. 69, Lund, M., Wedderkopp, A., Waino, M., Nordentoft, S., Bang, D.D., Pedersen, K., Madsen, M. (2003). Evaluation of PCR for detection of Campylobacter in a national broiler surveillance programme in Denmark. J. Appl. Microbiol., 94, Maher, M., Finnegan, C., Collins, E., Ward, B., Carroll, C. and Cormigan, M. (2003) Evaluation of culture methods and a DNA probe-based PCR assay for detection of Campylobacter species in clinical specimens of feces. J Clin Microbiol 41, Malorny, B., Hoofar, J., Hugas, M., Heuvelink, A., Fach, P., Ellerborek, L., Bunge, C., Dorn, C., Helmuth, R Interlaboratory diagnostic accuracy of a Salmonella specific PCR-based method. Int. J. Food Microbiol. 89,

15 McGarvey, J.A., Miller, W.G., Santchez, S. and Stanker L. (2004) Identification of bacterial populations in dairy wastewaters by use of 16S rrna gene sequences and other genetic markers. Appl. Environ. Microbiol. 70: Radhika, B., Padmapriya, B.P., Chandrashekar, A., Keshava, N., and Varadaraj, M.C. (2002). Detection of Bacillus cereus in foods by colony hybridization using PCR-generated probe and characterization of isolated for toxins by PCR. Int. J. Food Microbiol. 74, Rahn K, De Grandis SA, Clarke RC, Mc Ewen SA, Galán JE, Ginacchio C, et al Amplification of an inva gene sequence of Salmonella typhimurium by polymerase chain reaction as a specific method of detection of Salmonella. Mol. Cell. Probes 6: Rintala H, Nevalainen A, Rönkä E and Suutari M (2001) PCR primers targeting the 16S rrna gene for the specific detection of streptomycetes. Mol Cell Probes 15: Schraft, H., and M. W. Griffits Spesific oligonucleotide primers for detection of lecithinasepositive Bacillus spp. by PCR. Appl. Environ. Microbiol. 61: SFS Determination of inorganic and organic nitrogen in waste water. Modified Kjeldahl method. Finnish Standards Association SFS, Helsinki, Finland, [in Finnish] SFS-EN ISO Water quality. Determination of dissolved fluoride, chloride, nitrite, orthophosphate, bromide, nitrate and sulphate ions, using liquid chromatography of ions. Part 1: Method for water with low contamination. Finnish Standards Association SFS, Helsinki, Finland, SFS-EN ISO Water quality. Determination of dissolved anions by liquid chromatography of ions. Part 2: Determination of bromide, chloride, nitrate, nitrite, orthophosphate and sulphate in waste water. Finnish Standards Association SFS, Helsinki, Finland, SFS-EN ISO/IEC General requirements for the competence of testing and calibration laboratories. Finnish Standards Association SFS, Helsinki, Finland, 2005.

16 Trebesius, K., Harmsen, D., Rakin, A., Schmelz, J. and Heesemann, J. (1998) Development of rrna-targeted PCR and in situ hybridisation with fluoresently labelled oligonucleotides for detection of Yersinia species. J. Clin. Microbiol. 36: Zanardini, E., Andreoni, V., Borin, S., Cappitelli, F., Daffonchio, D., Talotta, P., Sorlini, C., Ranalli, G., Bruni, S. and Cariati, F. (1997). Lead-resistant microorganisms from red stains of marble of the Certosa of Pavia, Italy and us of nucleic acid-based techniques for their detection. International Biodeterioration & Biodegradation, 40_

17 Liite 1. Kompostointilaitos A:n kuvaajat. (A) Enterococcus spp. tuhkalisätyssä kompostissa ja kontrollissa ilman tuhkaa, sekä Komprisk I:n hvin toimivassa kompostissa (tukiaine puuhake ja sahajauho). (B) Streptomyces spp. tuhkalisätyssä kompostissa ja kontrollissa ilman tuhkaa, sekä Komprisk I:n hyvin ja huonosti (tukiaine puuhake ja turve) toimivissa komposteissa. (C) Tuhkan (% kuivapainosta), kuivapainon (% märkäpainosta), orgaanisen aineen (% kuiva-aineesta), ja tilavuuspainon muutokset prosessin aikana. (D) Hiilen (% kuiva-aineesta), typen (% kuiva-aineesta) ja hiili/typpi suhteen muutokset tuhkakompostoinnin aikana ja kontrolleissa ilman tuhkaa. (E) Ammoniumin (mg/g kuiva-aine), nitraatin (mg/g kuiva-aine) ja ammonium/nitraatti suhteen muutokset tuhkakompstissa ja kontrolleissa ilman tuhkaa. (F) Lämpötilan ja ph:n muutkoset kompostointiprosessin aikana. 10 log (pmy/g ka) (%) (A) Enterococcus spp. (viljely) Tuhka Ei tuhkaa, hyvä Ei tuhkaa, kontr (C) Hehk. jäännös (% ka), Kuivapaino (% mp), Org. Aines (% ka), Tilavuuspaino (p-% vol) Tuhka, hehkutusjäännös Ei tuhkaa, hehkutusjäännös Tuhka, kp Ei tuhkaa, kp Tuhka, org aines Ei tuhkaa, org aines Tuhka, p-% vol Ei tuhkaa, p-% vol % kuiva-aineesta 10log (kopiota/g ka) (B) Streptomyces spp. (PCR) (D) Hiili (% ka), typpi (% ka), 35.0 C/N Tuhka Ei tuhkaa, hyvä Ei tuhkaa, huono Ei tuhkaa, kontr Tuhka, hiili Ei tuhkaa, hiili Tuhka, typpi Ei tuhkaa, typpi Tuhka, C/N Ei tuhkaa, C/N Ammonium / nitraatti (mg/g ka (E) Ammonium, nitraatti, ammonium/nitraatti suhde Tuhka, nitraatti Ei tuhkaa, nitraatti Tuhka, ammonium Ei tuhkaa, ammonium Tuhka, NH4/NO3 Ei tuhkaa, NH4/NO Lämpötila (C) (F) Lämpötila, ph Lämpötila ph ph

18 Liite 2. Kompostintilaitos B:n mikrobiologiset tulokset tuhkalisätyissä komposteissa (mustat symbolit), sekä komposteissa ilman tuhkaa (avoimet symbolit). (A) Lämpökestoiset kolimuotoiset bakteerit (viljely), (B) Enterococcus spp. (viljely), (C) Salmonella spp. (reaaliaika PCR), (D) Yersinia spp (reaaliaika PCR), (E) Streptomyces spp. (reaaliaika PCR), (F) Bacillus cereus (viljely), (G) Clostridium perfringens (viljely). (pmy/g ka) (A) Lämpkestoiset kolimuotoiset bakteerit (viljely) (pmy/g ka) (B) Enterococcus spp. (viljely) (kopiota/g ka) (C) Salmonella spp. (reaali-aika PCR) (kopiota/g ka) (D) Yersinia spp. (reaali-aika PCR) Ei 140 tuhkaa (kopiota/g ka) (E) Streptomyces spp. (reaali-aika PCR) (pmy/g ka) (F) Bacillus cereus (viljely) (pmy/g ka) (G) Clostridium perfringens (viljely)

19 Liite 2 jatkuu. Kompostointilaitos B:n fysikaalis-kemialliset tulokset. (H) kuivapaino (% märkäpainosta), (I) orgaaninen aines (% kuiva-aineesta), (J) tilavuuspaino (g/l), (K) hiili (% kuivaaineeesta), (L) typpi (% kuiva-aineesta), (M) hiili/typpi suhde, (N) nitraatti (mg/kg kuiva-ainetta), (O) ammonium (mg/kg kuiva-ainetta), (P) ammonium/nitraatti, (Q) ph. 9 (H) Kuivapaino (% mp) (g/l) (%/ka) (J) Tilavuuspaino (mg/kg ka) (Ammonium/Nitraatti (L) Typpi (N) Nitraatti (P) Ammonium/Nitraatti (% ka) (I) Orgaaninen aines (K) Hiili (%/ka) (%/ka) (M) Hiili/Typpi (mg/kg ka) (ph) (O) Ammonium (Q) ph

20 Liite 3. Kompostointilaitos A:n mitatut tulokset.

21 Liite 4. Kompostointilaitos B:n mitatut tulokset.

lpar1 IPB004065, IPB002277, and IPB Restriction Enyzme Differences from REBASE Gained in Variant Lost from Reference

lpar1 IPB004065, IPB002277, and IPB Restriction Enyzme Differences from REBASE Gained in Variant Lost from Reference lpar1 IPB465, IPB2277, and IPB5385 Genomic Sequence Coding Sequence For help interpreting these results, view the PARSENP Introduction page. # View On Sequence Nucleotide Change Effect Restriction Enyzme

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Tampere

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Tampere 1 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Tampere PL 265 (Patamäenkatu 24) 33101 TAMPERE Puh. 03 2461111 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Mikrobit (homeet, hiivat,

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY T042/A24/2015 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(7) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS RY, KVVY-PORILAB WATER PROTECTION ASSOCIATION

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio 1 Ramboll Finland Oy Ramboll Analytics Niemenkatu 73 15140 LAHTI Puh. 0403567895 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Formaldehydi akkr STM:n Asumisterveysohje (2003:1), Asumisterveysopas

Lisätiedot

TAUSTA: LAINSÄÄDÄNTÖ, 2011: TULLUT VOIMAAN

TAUSTA: LAINSÄÄDÄNTÖ, 2011: TULLUT VOIMAAN Jätehuollon hygienia Lahden tiedepäivä 12.11.2013 Merja Kontro, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto, Lahti Maija Kirsi, erityisasiantuntija, Työterveyslaitos, Kuopio Sirpa Laitinen, erikoistutkija,

Lisätiedot

Pvm/Datum/Date Aerobiset mikro-organismit akkr ISO :2013 Myös rohdosvalmisteet ja ravintolisät. Sisäinen menetelmä, OES

Pvm/Datum/Date Aerobiset mikro-organismit akkr ISO :2013 Myös rohdosvalmisteet ja ravintolisät. Sisäinen menetelmä, OES 1 Novalab Oy, Kemian ja mikrobiologian osastot Lepolantie 9 03600 KARKKILA Puh. 09 2252860 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit akkr ISO 4833-1:2013 Myös rohdosvalmisteet

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. SeiLab Oy, Seinäjoen elintarvike- ja ympäristölaboratorio. Vaasantie 1 C SEINÄJOKI Puh.

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. SeiLab Oy, Seinäjoen elintarvike- ja ympäristölaboratorio. Vaasantie 1 C SEINÄJOKI Puh. 1 SeiLab Oy, Seinäjoen elintarvike- ja ympäristö Vaasantie 1 C 60100 SEINÄJOKI Puh. 06 425 5701 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit akkr NMKL 86:2013 Ei maitotuotteet

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytyt laboratoriot. Valvontaosasto Valvonnan kehittämisyksikkö

REKISTERIOTE Hyväksytyt laboratoriot. Valvontaosasto Valvonnan kehittämisyksikkö 23.8.2010 6842/961/2006 Savo-Karjalan ympäristötutkimus Oy, Kuopio Elintarvikeyksikkö Yrittäjäntie 24 70150 KUOPIO EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit akkr ISO

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio Ramboll Finland Oy Ramboll Analytics Niemenkatu 73 15140 LAHTI Puh. 0403567895 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC), aktiivikeräys akkr ISO

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy, elintarvikkeet Kuopion laboratorio Yrittäjäntie 24 70150 KUOPIO EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit akkr ISO 4833:2003 Anaerobiset

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio 1 Oulun kaupungin elintarvike- ja ympäristölaboratorio Oy PL 19 90015 Oulun kaupunki Puh. 044 7036740 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Mikrobit (homeet, hiivat, bakteerit

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio 1 SeiLab Seinäjoen elintarvike- ja ympäristölaboratorio Vaasantie 1 C 60100 SEINÄJOKI Puh. 06 425 5701 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit akkr NMKL 86:2006

Lisätiedot

Pvm/Datum/Date akkr ISO Sisäilmanäyte. akkr ISO Sisäilmanäyte

Pvm/Datum/Date akkr ISO Sisäilmanäyte. akkr ISO Sisäilmanäyte 1 Eurofins Environment Testing Finland Oy Niemenkatu 73 15140 LAHTI Puh. 0403567895 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Formaldehydi akkr STM:n Asumisterveysohje (2003:1), Asumisterveysopas

Lisätiedot

Pvm/Datum/Date Aerobiset mikro-organismit akkr ISO :2013 Myös rohdosvalmisteet ja ravintolisät. Sisäinen menetelmä, ICP- OES

Pvm/Datum/Date Aerobiset mikro-organismit akkr ISO :2013 Myös rohdosvalmisteet ja ravintolisät. Sisäinen menetelmä, ICP- OES 1 SYNLAB Analytics & Services Finland Oy Lepolantie 9 03600 KARKKILA Puh. 09 2252860 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit akkr ISO 4833-1:2013 Myös rohdosvalmisteet

Lisätiedot

Kuiva-aine/kosteus Dry matter/moisture Tuhka Ash Hiilihydraatit ja energiasisältö Carbohydrate and energy content

Kuiva-aine/kosteus Dry matter/moisture Tuhka Ash Hiilihydraatit ja energiasisältö Carbohydrate and energy content T042/M18/2012 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(6) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY PORILAB T042 (EN ISO/IEC 17025) Tunnus Code Laboratorio Laboratory Osoite Address Puh./fax/e-mail/www

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio Jyväskylän ympäristölaboratorio Eeronkatu 10 40720 JYVÄSKYLÄ Puh. 014 626650 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Mikrobit (homeet, hiivat, bakteerit ja aktinobakteerit) akkr

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Hallinto-osasto Suunnittelu- ja ohjausyksikkö. Eurofins Scientific Finland Oy, Kokkola

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Hallinto-osasto Suunnittelu- ja ohjausyksikkö. Eurofins Scientific Finland Oy, Kokkola Eurofins Scientific Finland Oy, Kokkola PL 1100 (Kemirantie 1) 67101 KOKKOLA Puh. 0447819001 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit akkr NMKL 86:2013 Anaerobiset

Lisätiedot

Keräinnäytteen tutkiminen arv STM:n Asumisterveysohje 2003 ja Asumisterveysopas 2008

Keräinnäytteen tutkiminen arv STM:n Asumisterveysohje 2003 ja Asumisterveysopas 2008 Jyväskylän kaupunki, Ympäristötoimen laboratorio Eeronkatu 10 40720 Jyväskylä EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Keräinnäytteen tutkiminen arv STM:n Asumisterveysohje 2003 ja

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY T092/M20/2013 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(7) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY JYVÄSKYLÄN YMPÄRISTÖLABORATORIO JYVÄSKYLÄ ENVIRONMENTAL LABORATORY T092 (EN ISO/IEC 17025)

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Hallinto-osasto Suunnittelu- ja ohjausyksikkö

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Hallinto-osasto Suunnittelu- ja ohjausyksikkö 1 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Porilab Tiedepuisto 4, A-rakennus 28600 PORI Puh. 0447013343 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit ISO 4833-1:2013

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY NET-FOODLAB OY NET-FOODLAB LTD

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY NET-FOODLAB OY NET-FOODLAB LTD T205/A16/2014 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(5) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY NET-FOODLAB OY NET-FOODLAB LTD Tunnus Code Laboratorio Laboratory Osoite Address Puh./fax/e-mail/www

Lisätiedot

Viljely, Valviran Asumisterveysasetuksen soveltamisohje 8/2016, Osa IV. akkr NMKL 184:2006, muunneltu. akkr NMKL 56:2015

Viljely, Valviran Asumisterveysasetuksen soveltamisohje 8/2016, Osa IV. akkr NMKL 184:2006, muunneltu. akkr NMKL 56:2015 1 ScanLab Oy PL 19 (Tutkijantie 4 F) 90015 Oulun kaupunki Puh. 044 7036740 RUOKAVIRASTON REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Mikrobit (homeet, hiivat, bakteerit ja aktinomykeetit),

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. KVVY Tutkimus Oy - Porilab. Tiedepuisto 4, A-rakennus PORI Puh.

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. KVVY Tutkimus Oy - Porilab. Tiedepuisto 4, A-rakennus PORI Puh. KVVY Tutkimus Oy - Porilab Tiedepuisto 4, A-rakennus 28600 PORI Puh. 03 246 1273 RUOKAVIRASTON REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit ISO 4833-1:2013 Bacillus cereus,

Lisätiedot

Methods S1. Sequences relevant to the constructed strains, Related to Figures 1-6.

Methods S1. Sequences relevant to the constructed strains, Related to Figures 1-6. Methods S1. Sequences relevant to the constructed strains, Related to Figures 1-6. A. Promoter Sequences Gal4 binding sites are highlighted in the color referenced in Figure 1A when possible. Site 1: red,

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY T126/M25/2015 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(5) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS RY, KVVY-RAUMALAB WATER PROTECTION ASSOCIATION

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy, Kuopion laboratorio. Yrittäjäntie KUOPIO Puh.

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy, Kuopion laboratorio. Yrittäjäntie KUOPIO Puh. 1 Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy, Kuopion Yrittäjäntie 24 70150 KUOPIO Puh. 050 3004176 RUOKAVIRASTON REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit akkr ISO 4833:2013 Anaerobiset

Lisätiedot

Pvm/Datum/Date Viljely, Valviran Asumisterveysasetuksen soveltamisohje 8/2016, Osa IV. akkr NMKL 184:2006, muunneltu.

Pvm/Datum/Date Viljely, Valviran Asumisterveysasetuksen soveltamisohje 8/2016, Osa IV. akkr NMKL 184:2006, muunneltu. 1 ScanLab Oy PL 19 (Tutkijantie 4 F) 90015 Oulun kaupunki Puh. 044 7036740 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Mikrobit (homeet, hiivat, bakteerit ja aktinobakteerit), pitoisuus

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Porilab

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Porilab 1 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Porilab Tiedepuisto 4, A-rakennus 28600 PORI Puh. 03 246 1273 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit ISO 4833-1:2013

Lisätiedot

1.1 MIKROBIT ELINTARVIKKEISTA

1.1 MIKROBIT ELINTARVIKKEISTA Kainuun elintarvike- ja ympäristölaboratorio 1. ELINTARVIKKEET Hinta alv 0 % Hinta alv. 24 % 1.1 MIKROBIT ELINTARVIKKEISTA Bacillus cereus 16,58 20,56 Campylobacter spp. 38,53 47,78 Clostridium perfringens

Lisätiedot

LIITE 1. REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

LIITE 1. REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio Riihimäen seudun terveyskeskuksen ky Elintarvike- ja vesilaboratorio Kallionkatu 10-16 C 11100 Riihimäki EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit akkr NMKL 86:2006

Lisätiedot

Haitalliset mikrobit biojätteiden käsittelylaitoksissa

Haitalliset mikrobit biojätteiden käsittelylaitoksissa Helsingin yliopisto Haitalliset mikrobit biojätteiden käsittelylaitoksissa Ekokemin ympäristöseminaari, 14.6.2013 Helsinki Merja Kontro, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto, Lahti Sirpa Laitinen, erikoistutkija,

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Kymen Ympäristölaboratorio Oy. Patosillantie KUUSANKOSKI Puh.

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Kymen Ympäristölaboratorio Oy. Patosillantie KUUSANKOSKI Puh. 1 Kymen Ympäristö Oy Patosillantie 2 45700 KUUSANKOSKI Puh. 05 5443300 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit 30 C akkr NMKL 86:2013 Anaerobiset sulfiittia pelkistävät

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY SEILAB OY SEILAB OY

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY SEILAB OY SEILAB OY T106/M25/2016 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(8) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY SEILAB OY SEILAB OY Tunnus Code Laboratorio Laboratory Osoite Address www www T106 SeiLab

Lisätiedot

TUTKIMUSMAKSUT 1. ELINTARVIKKEET KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ

TUTKIMUSMAKSUT 1. ELINTARVIKKEET KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1. ELINTARVIKKEET KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ KAINUUN ELINTARVIKE- JA YMPÄRISTÖLABORATORIO TUTKIMUSMAKSUT 1.1 MIKROBIT ELINTARVIKKEISTA Bacillus cereus 17,00 Campylobacter spp. 39,50 Clostridium perfringens

Lisätiedot

111111111111111111 II IIII II II 11111111111111111111

111111111111111111 II IIII II II 11111111111111111111 111111111111111111 II IIII II II 11111111111111111111 F10008 (12) PATENTTIJULKAISU PATENTSICRIFT (10) FI B (45) Patentti myönnetty - Patent beviljats 15.04.1999 (51) Kv.lk.6 - Int.k1.6 SUOMI-FINLAND (FI)

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytyt laboratoriot. Valvontaosasto Valvonnan kehittämisyksikkö. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, Vesi- ja elintarvikelaboratori

REKISTERIOTE Hyväksytyt laboratoriot. Valvontaosasto Valvonnan kehittämisyksikkö. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, Vesi- ja elintarvikelaboratori Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, Vesi- ja elintarvikelaboratori PL 51 (Tehtaankatu 26) 08100 Lohja EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit NMKL 86:1999 Enterobacteriaceae

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY NET-FOODLAB OY NET-FOODLAB LTD

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY NET-FOODLAB OY NET-FOODLAB LTD T205/M17/2015 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(6) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY NET-FOODLAB OY NET-FOODLAB LTD Tunnus Code Laboratorio Laboratory Osoite Address Puh./fax/e-mail/www

Lisätiedot

Sieni-itiöt, materiaalit arv Asumisterveysohje 2003 ja Asumisterveysopas 2009

Sieni-itiöt, materiaalit arv Asumisterveysohje 2003 ja Asumisterveysopas 2009 Rauman kaupunki, Ympäristölaboratorio PL 238 26101 Rauma EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveys Sieni-itiöt, materiaalit arv Asumisterveysohje 2003 ja Asumisterveysopas 2009 Sieni-itiöt, pintanäytteet

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY NET-FOODLAB OY NET-FOODLAB LTD

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY NET-FOODLAB OY NET-FOODLAB LTD T205/M18/2016 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(6) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY NET-FOODLAB OY NET-FOODLAB LTD Tunnus Code Laboratorio Laboratory Osoite Address www www

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Joensuun laboratorio Jokikatu 8 80220 JOENSUU Puh. 017 2647200 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Mikrobit (homeet, hiivat, ja aktino), pitoisuus

Lisätiedot

Laboratoriopalvelut biolaitosasiakkaille. Biolaitosyhdistys ry 16.11.2012 Novalab Oy/Vera Martomaa

Laboratoriopalvelut biolaitosasiakkaille. Biolaitosyhdistys ry 16.11.2012 Novalab Oy/Vera Martomaa Laboratoriopalvelut biolaitosasiakkaille Biolaitosyhdistys ry 16.11.2012 Novalab Oy/Vera Martomaa Novalab Oy on yksityinen, kotimaisessa omistuksessa oleva ympäristö- ja vesilaboratorio toimipiste Karkkilassa

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY VALIO OY, T&K, KEMIA JA MIKROBIOLOGIA

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY VALIO OY, T&K, KEMIA JA MIKROBIOLOGIA T022/A16/2014 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(7) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY VALIO OY, T&K, KEMIA JA MIKROBIOLOGIA VALIO LTD, R&D, CHEMISTRY AND MICROBIOLOGY Tunnus

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio 1 Ålands miljö- och hälsoskyddsmyndighet Laboratoriet Hyväksyntä/godkännande: Ålands landskapsregering Sundblomsvägen 31 AX-2215Jomala Puh. 018328820 RUOKAVIRASTON REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet

Lisätiedot

Vähärauma, Teknologiakeskus Pripoli, A-siipi, 3. kerros. Suorat puhelinnumerot: Toimisto 02-621 3342

Vähärauma, Teknologiakeskus Pripoli, A-siipi, 3. kerros. Suorat puhelinnumerot: Toimisto 02-621 3342 1 YHTEYSTIEDOT: AVOINNA: ma - pe klo 8.00-15.30 KÄYNTIOSOITE: POSTIOSOITE: INTERNETOSOITE: SÄHKÖPOSTIOSOITE: Vähärauma, Teknologiakeskus Pripoli, A-siipi, 3. kerros Tiedepuisto 4, 28600 PORI www.pori.fi/porilab

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY LUONNONVARAKESKUS VANTAA, ROVANIEMI

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY LUONNONVARAKESKUS VANTAA, ROVANIEMI T203/M13/2014 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(5) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY LUONNONVARAKESKUS VANTAA, ROVANIEMI NATURAL RESOURCES INSTITUTE FINLAND VANTAA, ROVANIEMI

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY VALIO OY, T&K, KEMIA JA MIKROBIOLOGIA

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY VALIO OY, T&K, KEMIA JA MIKROBIOLOGIA T022/A19/2018 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(5) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY VALIO OY, T&K, KEMIA JA MIKROBIOLOGIA VALIO LTD, R&D, CHEMISTRY AND MICROBIOLOGY Tunnus

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 49/04. Voimaantulo- ja voimassaoloaika 5.7.2004 - toistaiseksi

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 49/04. Voimaantulo- ja voimassaoloaika 5.7.2004 - toistaiseksi MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 49/04 Pvm Dnro 23.6.2004 2917/01/2004 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 5.7.2004 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Rehulain (396/1998) 26 Vastaavat EY-säädökset

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY SCANLAB OY

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY SCANLAB OY T114/M33/2017 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(8) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY SCANLAB OY Tunnus Code Laboratorio Laboratory Osoite Address www www T114 ScanLab Oy (Tutkijantie

Lisätiedot

Mikrobiologisten terveysvaarojen selvitys biohajoavien jätteiden laitosmaisessa käsittelyssä

Mikrobiologisten terveysvaarojen selvitys biohajoavien jätteiden laitosmaisessa käsittelyssä Mikrobiologisten terveysvaarojen selvitys biohajoavien jätteiden laitosmaisessa käsittelyssä Tietoa työstä Sirpa Laitinen Merja Kontro Maija Kirsi Pirjo Jokela Kari Reijula Mikrobiologisten terveysvaarojen

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY SCANLAB OY

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY SCANLAB OY T114/A34/2017 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(8) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY SCANLAB OY Tunnus Code Laboratorio Laboratory Osoite Address www www T114 ScanLab Oy (Tutkijantie

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY T032/M24/2016 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(5) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY WATER AND ENVIRONMENT RESEARCH OF SAIMAA Tunnus Code

Lisätiedot

Vertailulaboratorion tietoisku. Tuula Pirhonen Tutkimus- ja laboratorio-osasto Evira

Vertailulaboratorion tietoisku. Tuula Pirhonen Tutkimus- ja laboratorio-osasto Evira Vertailulaboratorion tietoisku Tuula Pirhonen Tutkimus- ja laboratorio-osasto Evira Esityksen aiheet Standardin ISO 7218 velvoittavuus Vaihtoehtoisten ja muunneltujen menetelmien arviointi Evirassa Standardointityö

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY NOVALAB OY

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY NOVALAB OY T071/M23/2015 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(9) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY NOVALAB OY Tunnus Code Laboratorio Laboratory Osoite Address Puh./fax/e-mail/www Tel./fax/e-mail/www

Lisätiedot

Kvantitatiivisen PCR:n käyttö mikrobivaurion toteamisessa

Kvantitatiivisen PCR:n käyttö mikrobivaurion toteamisessa Kvantitatiivisen PCR:n käyttö mikrobivaurion toteamisessa Maria Valkonen, Kaisa Jalkanen, Martin Täubel, Anne Hyvärinen 31.3.2014 Sisäilmastoseminaari 2014 1 Tausta Asumisterveysoppaan mukaiset sisäympäristön

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY T047/M27/2015 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(15) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY, LABORATORIO ENVIRONMENTAL RESEARCH OF SAVO-KARJALA,

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY T032/M27/2019 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(5) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY WATER AND ENVIRONMENT RESEARCH OF SAIMAA Tunnus Code

Lisätiedot

Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta

Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta Helena Rintala ja Teija Meklin Sisäilmastoseminaari 13.3.2014 Taustaa qpcr (kvantitatiivinen PCR) on nopea menetelmä mikrobien toteamiseen Käytetty paljon

Lisätiedot

Pvm/Datum/Date Viljely, Valviran Asumisterveysasetuksen soveltamisohje 8/2016, Osa IV

Pvm/Datum/Date Viljely, Valviran Asumisterveysasetuksen soveltamisohje 8/2016, Osa IV 1 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Raumalab PL 283 (Lensunkatu 9) 26101 RAUMA Puh. 02 246 1271 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Mikrobit (homeet, hiivat, bakteerit

Lisätiedot

PCR - tekniikka elintarvikeanalytiikassa

PCR - tekniikka elintarvikeanalytiikassa PCR - tekniikka elintarvikeanalytiikassa Listerian, Salmonellan ja kampylobakteerien tunnistus elintarvikkeista ja rehuista 29.11.2012 Eva Fredriksson-Lidsle Listeria monocytogenes Salmonella (spp) Campylobacter

Lisätiedot

Koagulaasipositiivisten stafylokokkien määrittäminen. Pesäkelaskentatekniikka.

Koagulaasipositiivisten stafylokokkien määrittäminen. Pesäkelaskentatekniikka. Vastuuhenkilöt Hakola Satu, Sivu/sivut 1 / 5 Koagulaasipositiivisten stafylokokkien määrittäminen. Pesäkelaskentatekniikka. 1 Menetelmäviitteet ja poikkeamat ISO 6888-1:1999,/ Amd 1:2003, muunnos. (Baird-Parker

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio 1 Metropolilab Oy Viikinkaari 4 00790 Helsinki Puh. 010 391 350 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Ammoniakki, aktiivikeräys arv-16 Methods of air sampling and analysis, 3rd

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖLABORATORION TUTKIMUSMAKSUT 1.6.2013 ALKAEN

HAAPAVEDEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖLABORATORION TUTKIMUSMAKSUT 1.6.2013 ALKAEN Hinnastoon on koottu laboratoriossa tehtävien määritysten ja muiden peluiden verottomat ja arvonlisäverolliset hinnat. Laboratoriomme on FINAS pelun akkreditoima testauslaboratorio T190. Akkreditoidut

Lisätiedot

Kliinisesti merkittävien bakteerien jaottelua

Kliinisesti merkittävien bakteerien jaottelua Johdanto kliinisesti merkittäviin bakteereihin Miksi kliininen bakteriologia on tärkeää? Bakteerien luokittelusta Bakteeri-infektiot Patogeeni Tartunnanlähde Ennaltaehkäisy Bakteriologista diagnostiikkaa

Lisätiedot

Hintalomake Laboratoriopalvelut 27.1.2015 Talousvesi välilehti 1

Hintalomake Laboratoriopalvelut 27.1.2015 Talousvesi välilehti 1 Hintalomake Laboratoriopalvelut 27.1.2015 Talousvesi välilehti 1 täyttää tiedot keltaisella merkittyihin soluihin. TALOUSVESI Näytteiden kokonaismäärä/vuosi: noin 750 kpl ** Hinta on ilmoitettava aina,

Lisätiedot

Kasvissivutuotteen hyödyntäminen maanparannusaineena. Marja Lehto, Tapio Salo

Kasvissivutuotteen hyödyntäminen maanparannusaineena. Marja Lehto, Tapio Salo Kasvissivutuotteen hyödyntäminen maanparannusaineena Marja Lehto, Tapio Salo Kasvissivutuotteen rumpukompostointi Lähtö- ja seosaineet 2 Syksyllä analysoitiin näytteet Alitalon Vihannes Oy:stä 1-v ja 2-v

Lisätiedot

Elohopea akkr Sisäinen menetelmä KVVY LA 82, perustuu EPA 7473

Elohopea akkr Sisäinen menetelmä KVVY LA 82, perustuu EPA 7473 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Tampere PL 265 33101 Tampere EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT Matriisi elintarvikkeet Menetelmän nimi Akkr/Arv Standardi Elohopea akkr Sisäinen menetelmä

Lisätiedot

Bentsoehappo akkr Sisäinen menetelmä, perustuu NMKL 124:1987. Bromidi, epäorgaaninen akkr Sisäinen menetelmä, perustuu EN 13191-2:1998

Bentsoehappo akkr Sisäinen menetelmä, perustuu NMKL 124:1987. Bromidi, epäorgaaninen akkr Sisäinen menetelmä, perustuu EN 13191-2:1998 Bentsoehappo Sisäinen menetelmä, perustuu NMKL 124:1987 Bromidi, epäorgaaninen Sisäinen menetelmä, perustuu EN 13191-2:1998 Campylobacter jejuni/coli Sisäinen menetelmä, VIDAS Campylobacter jejuni/coli,

Lisätiedot

Komposti ja komposti!

Komposti ja komposti! Kasvua kompostilla Komposti ja komposti! Vanha konsti on pussillinen hyvää kompostia Päästöt säästöiksi Ravinteiden ja raaka-aineiden tuhlaus ei ole mielekästä Typen ja fosforin hyödyntäminen taloudellisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista Eviran vertailulaboratoriotoiminnasta Standardisointiasiat

Ajankohtaista Eviran vertailulaboratoriotoiminnasta Standardisointiasiat Ajankohtaista Eviran vertailulaboratoriotoiminnasta Standardisointiasiat Tuula Pirhonen Tutkimus- ja laboratorio-osasto Evira Standardisointi- ja menetelmäorganisaatiot ISO - kansainvälinen CEN - eurooppalainen

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Eurofins Nab Labs Oy. Survontie 9 D JYVÄSKYLÄ Puh. EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Eurofins Nab Labs Oy. Survontie 9 D JYVÄSKYLÄ Puh. EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT 1 Eurofins Nab Labs Oy Survontie 9 D 40500 JYVÄSKYLÄ Puh. 0404503100 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Pseudomonas aeruginosa akkr SFS-EN ISO 16266:2008, pakattu vesi ilmoitettavat eläintaudit

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY VALIO OY, T&K, KEMIA JA MIKROBIOLOGIA

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY VALIO OY, T&K, KEMIA JA MIKROBIOLOGIA T022/M18/2017 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(7) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY VALIO OY, T&K, KEMIA JA MIKROBIOLOGIA VALIO LTD, R&D, CHEMISTRY AND MICROBIOLOGY Tunnus

Lisätiedot

Kuusakoski Oy:n rengasrouheen kaatopaikkakelpoisuus.

Kuusakoski Oy:n rengasrouheen kaatopaikkakelpoisuus. Kuusakoski Oy:n rengasrouheen kaatopaikkakelpoisuus. 2012 Envitop Oy Riihitie 5, 90240 Oulu Tel: 08375046 etunimi.sukunimi@envitop.com www.envitop.com 2/5 KUUSAKOSKI OY Janne Huovinen Oulu 1 Tausta Valtioneuvoston

Lisätiedot

lannoitevalmisteet, viranomaisvalvonta

lannoitevalmisteet, viranomaisvalvonta 1 Metropolilab Oy Viikinkaari 4 00790 Helsinki Puh. 010 391 350 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT ilmoitettavat eläintaudit Salmonella akkr SFS-EN ISO 6579-1:2017 Lemmikki- ja kotieläinten salmonellatutkimukset

Lisätiedot

Mikrobiologisten terveysvaarojen selvitys biohajoavien jätteiden laitosmaisessa käsittelyssä

Mikrobiologisten terveysvaarojen selvitys biohajoavien jätteiden laitosmaisessa käsittelyssä Mikrobiologisten terveysvaarojen selvitys biohajoavien jätteiden laitosmaisessa käsittelyssä Tietoa työstä Sirpa Laitinen Merja Kontro Maija Kirsi Pirjo Jokela Kari Reijula Mikrobiologisten terveysvaarojen

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio 1 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Tampere PL 265 (Patamäenkatu 24) 33101 Tampere Puh. 03 2461111 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Elohopea akkr Sisäinen menetelmä KVVY

Lisätiedot

MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS MAANTUTKIMUS LAITOS. Tiedote N:o 8 1979. MAAN ph-mittausmenetelmien VERTAILU. Tauno Tares

MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS MAANTUTKIMUS LAITOS. Tiedote N:o 8 1979. MAAN ph-mittausmenetelmien VERTAILU. Tauno Tares MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS MAANTUTKIMUS LAITOS Tiedote N:o 8 1979 MAAN ph-mittausmenetelmien VERTAILU Tauno Tares Maatalouden -tutkimuskeskus MAANTUTKIMUSLAITOS PL 18, 01301 Vantaa 30 Tiedote N:o 8 1979

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACKREDITERAT TESTNINGSLABORATORIUM ACCREDITED TESTING LABORATORY

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACKREDITERAT TESTNINGSLABORATORIUM ACCREDITED TESTING LABORATORY T147/A20/2015 Liite 1 / Bilaga 1 / Appendix 1 Sivu / Sida / Page 1(10) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACKREDITERAT TESTNINGSLABORATORIUM ACCREDITED TESTING LABORATORY LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ

Lisätiedot

Ajankohtaista mikrobiologisista menetelmistä

Ajankohtaista mikrobiologisista menetelmistä Ajankohtaista mikrobiologisista menetelmistä Ajankohtaista laboratoriorintamalla 13.10.2010 Erikoistutkija, jaostopäällikkö Tuula Johansson Evira 1 ISO - menetelmäkehitystyö Uudistettavana olevat mikrobiologiset

Lisätiedot

Maanparannusaineet ja kasvualustat (CEN/TC 223) Liisa Maunuksela Rehu- ja lannoitevalvonnan yksikkö/lannoitevalmistejaosto

Maanparannusaineet ja kasvualustat (CEN/TC 223) Liisa Maunuksela Rehu- ja lannoitevalvonnan yksikkö/lannoitevalmistejaosto Maanparannusaineet ja kasvualustat (CEN/TC 223) Rehu- ja lannoitevalvonnan yksikkö/lannoitevalmistejaosto Esityksen pääkohdat CEN TC223 ja työryhmät (WG) Komitean laatimat standardit Standardien hyödyntäminen

Lisätiedot

Myymälässä pakattujen juustojen mikrobiologinen laatu ja käsittelyhygienia

Myymälässä pakattujen juustojen mikrobiologinen laatu ja käsittelyhygienia Myymälässä pakattujen juustojen mikrobiologinen laatu ja käsittelyhygienia Projektiyhteenveto 2014 Pääkaupunkiseudun kunnissa toteutettiin touko-lokakuussa 2014 yhteinen projekti, jonka tarkoituksena oli

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACKREDITERAT TESTNINGSLABORATORIUM ACCREDITED TESTING LABORATORY

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACKREDITERAT TESTNINGSLABORATORIUM ACCREDITED TESTING LABORATORY T074/M22/2018 Liite 1 / Bilaga 1 / Appendix 1 Sivu / Sida / Page 1(9) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACKREDITERAT TESTNINGSLABORATORIUM ACCREDITED TESTING LABORATORY FIN FURLAB OY AB, LABORATORIO FIN

Lisätiedot

L 54/38 Euroopan unionin virallinen lehti

L 54/38 Euroopan unionin virallinen lehti L 54/38 Euroopan unionin virallinen lehti 26.2.2011 LIITE V ELÄIMISTÄ SAATAVIEN SIVUTUOTTEIDEN JA NIISTÄ JOHDETTUJEN TUOTTEIDEN MUUNTAMINEN BIOKAASUKSI TAI KOMPOSTOIMINEN I LUKU LAITOKSIIN SOVELLETTAVAT

Lisätiedot

KOKEMUKSIA LAITOSHANKINNASTA HSY:N KOMPOSTOINTILAITOKSET RAKENNUTTAMISPÄÄLLIKKÖ JUHA LIPSANEN

KOKEMUKSIA LAITOSHANKINNASTA HSY:N KOMPOSTOINTILAITOKSET RAKENNUTTAMISPÄÄLLIKKÖ JUHA LIPSANEN KOKEMUKSIA LAITOSHANKINNASTA HSY:N KOMPOSTOINTILAITOKSET RAKENNUTTAMISPÄÄLLIKKÖ JUHA LIPSANEN HSY:N JÄTEHUOLLON RAKENNUTTAMISYKSIKKÖ Rakennuttamisyksikkö vastaa Rakennushankkeiden suunnittelusta ja rakennuttamisesta

Lisätiedot

Taulukko 1. Riisinäytteiden mikrobiologisen laadun määrittämiseen käytetyt bakteerimäärien raja-arvot. Näytteen mikrobiologinen laatu.

Taulukko 1. Riisinäytteiden mikrobiologisen laadun määrittämiseen käytetyt bakteerimäärien raja-arvot. Näytteen mikrobiologinen laatu. PROJEKTIYHTEENVETO KEITETYN RIISIN MIKROBIOLOGINEN LAATU 2016-2017 JOHDANTO Vantaan ympäristökeskuksen ympäristöterveydenhuollon yksikkö toteutti projektin, jonka tavoitteena oli selvittää keitetyn riisin

Lisätiedot

Elintarvikkeiden mikrobiologisia ohjausarvoja viimeisenä käyttöpäivänä. Suositus 4.3.2015

Elintarvikkeiden mikrobiologisia ohjausarvoja viimeisenä käyttöpäivänä. Suositus 4.3.2015 Elintarvikkeiden mikrobiologisia ohjausarvoja viimeisenä käyttöpäivänä Suositus 4.3.2015 Suositus 2 (6) JOHDANTO Mikrobikriteeriasetuksessa (EY 2073/2005 muutoksineen) ja Eviran ohjeessa 10501 määritellään

Lisätiedot

Itämeren sedimentin ja rautamangaanisaostumien. hajottaa raakaöljyä ja naftaleenia. Suomen ympäristökeskus

Itämeren sedimentin ja rautamangaanisaostumien. hajottaa raakaöljyä ja naftaleenia. Suomen ympäristökeskus Itämeren sedimentin ja rautamangaanisaostumien bakteerien kyky hajottaa raakaöljyä ja naftaleenia Mikrokosmoskokeet 23.7.-18.12.2012 Anna Reunamo, Pirjo Yli-Hemminki, Jari Nuutinen, Jouni Lehtoranta, Kirsten

Lisätiedot

Pvm/Datum/Date akkr ISO Sisäilmanäyte. Sisäinen menetelmä, suoraviljelytekniikka. akkr ISO :2013, suora mikroskopointi

Pvm/Datum/Date akkr ISO Sisäilmanäyte. Sisäinen menetelmä, suoraviljelytekniikka. akkr ISO :2013, suora mikroskopointi 1 Metropolilab Oy Viikinkaari 4 00790 Helsinki Puh. 010 391 350 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Ammoniakki, aktiivikeräys arv-16 Methods of air sampling and analysis, 3rd

Lisätiedot

Bakteeriperäisen turistiripulin diagnostiikka nukleiinihaponosoitusmenetelmillä

Bakteeriperäisen turistiripulin diagnostiikka nukleiinihaponosoitusmenetelmillä Bakteeriperäisen turistiripulin diagnostiikka nukleiinihaponosoitusmenetelmillä Sointu Mero HUSLAB 5.2.2015 Labquality Days Luennon sisältöä: matkailutaustaa ulosteen bakteeriviljely nukleiinihaponosoitusmenetelmät

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Vesilaitosvesi

TESTAUSSELOSTE *Vesilaitosvesi 20.11.201 1-4031 1 (4) Kirkkonummen kunta / Vesihuoltolaitos Lehtinen Maria PL 20 02401 KIRKKONUMMI Tilausnro 91197 (103/Meiko), saapunut 3.11.201, näytteet otettu 3.11.201 (11:30) Näytteenottaja: Luvyn

Lisätiedot

Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja

Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja Jätehuolto Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja Jätteiden käyttötapoja: Kierrätettävät materiaalit (pullot, paperi ja metalli kiertävät jo

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA YHTEENVETO Ymp.ltk liitteen 9 LIITE sivu 1 SIILINJÄRVEN TULOKSET

SIILINJÄRVEN KUNTA YHTEENVETO Ymp.ltk liitteen 9 LIITE sivu 1 SIILINJÄRVEN TULOKSET sivu 1 Jauhelihan mikrobiologinen laatu Kuopion, Lapinlahden, Leppävirran, Maaningan, Nilsiän, Rautavaaran, Siilinjärven, Koillis-Savon kuntayhtymän, Pielaveden ja Keiteleen kuntayhtymän sekä Ylä-Savon

Lisätiedot

Mikrobiologisten tulosten laskeminen

Mikrobiologisten tulosten laskeminen Vastuuhenkilö Tuula Johansson Sivu/sivut 1 / 6 1 Pesäkkeiden laskeminen maljoilta 1.1 Yleistä Pesäkkeitä laskettaessa tarvittaessa apuna käytetään suurennuslasilla varustettua pesäkelaskijaa. Siihen kuuluu

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeri

Maa- ja metsätalousministeri MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 09/08 Päivämäärä Dnro 10.6.2008 1468/01/2008 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.7.2008 toistaiseksi Muuttaa MMMa lannoitevalmisteista (12/07) liite I Valtuutussäännökset

Lisätiedot

HACCP:n todentaminen Valmisruokien ja lihavalmisteiden mikrobiologiset ohjausarvot viimeisenä käyttöpäivänä. Suositus 27.4.2012

HACCP:n todentaminen Valmisruokien ja lihavalmisteiden mikrobiologiset ohjausarvot viimeisenä käyttöpäivänä. Suositus 27.4.2012 HACCP:n todentaminen Valmisruokien ja lihavalmisteiden mikrobiologiset ohjausarvot viimeisenä käyttöpäivänä Suositus 27.4.2012 2 (3) JOHDANTO HACCP:n toimivuuden todentamisen tärkeimpiä keinoja on tuotteiden

Lisätiedot

Pvm/Datum/Date EN :2005, ISO :2011, Valviran Asumisterveysasetuksen soveltamisohje Osa III

Pvm/Datum/Date EN :2005, ISO :2011, Valviran Asumisterveysasetuksen soveltamisohje Osa III 1 Metropolilab Oy Viikinkaari 4 00790 Helsinki Puh. 010 391 350 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Ammoniakki, aktiivikeräys arv-16 Methods of air sampling and analysis, 3rd

Lisätiedot

Biohajoavista jätteistä valmistettuihin maanparannusaineisiin liittyvä lainsäädäntö

Biohajoavista jätteistä valmistettuihin maanparannusaineisiin liittyvä lainsäädäntö Biohajoavista jätteistä valmistettuihin maanparannusaineisiin liittyvä lainsäädäntö Jokioinen 25.11.2009 Arja Vuorinen Valvontaosasto, Evira www.evira.fi Tarkastelen esityksessäni Millä ehdoin biohajoavasta

Lisätiedot

PROJEKTIYHTEENVETO KEBABIN HYGIEENINEN LAATU VUONNA

PROJEKTIYHTEENVETO KEBABIN HYGIEENINEN LAATU VUONNA PROJEKTIYHTEENVETO KEBABIN HYGIEENINEN LAATU VUONNA 2016 JOHDANTO Projektin tavoitteena oli selvittää kebabravintoloiden kebabin mikrobiologista laatua. Vantaan lisäksi projektiin osallistui Helsingin

Lisätiedot

TUHKALLA TEHOSTETUN KOMPOSTIN KYPSYYDEN JA LAADUN ARVIOINTI JENNI OJALA

TUHKALLA TEHOSTETUN KOMPOSTIN KYPSYYDEN JA LAADUN ARVIOINTI JENNI OJALA TUHKALLA TEHOSTETUN KOMPOSTIN KYPSYYDEN JA LAADUN ARVIOINTI JENNI OJALA HELSINGIN YLIOPISTO YMPÄRISTÖEKOLOGIAN LAITOS PRO GRADU TUTKIELMA 20.10.2008 0 HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET Tiedekunta/Osasto

Lisätiedot

PCR:n laadunvarmistus. Saija Hallanvuo Elintarvike- ja rehumikrobiologian tutkimusyksikkö/ Elintarvikemikrobiologiajaosto

PCR:n laadunvarmistus. Saija Hallanvuo Elintarvike- ja rehumikrobiologian tutkimusyksikkö/ Elintarvikemikrobiologiajaosto PCR:n laadunvarmistus Saija Hallanvuo Elintarvike- ja rehumikrobiologian tutkimusyksikkö/ Elintarvikemikrobiologiajaosto Ajankohtaista laboratoriorintamalla 11.10.2012 1 Laadunvarmistus Validointi Henkilökunnan

Lisätiedot

MÄDÄTYSJÄÄNNÖKSEN LABORATORIOTASON VALUMAVESIKOKEET

MÄDÄTYSJÄÄNNÖKSEN LABORATORIOTASON VALUMAVESIKOKEET MÄDÄTYSJÄÄNNÖKSEN LABORATORIOTASON VALUMAVESIKOKEET Biojäte- ja lietepohjainen Laura Kannisto 214 Bioliike-projektia (v. 213-214) rahoitetaan Etelä-Suomen EAKR-ohjelmasta SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 KOEJÄRJESTELY...

Lisätiedot