LEPPÄVAARAN SEURAKUNNAN YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA VUODELLE 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LEPPÄVAARAN SEURAKUNNAN YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA VUODELLE 2009"

Transkriptio

1 LEPPÄVAARAN SEURAKUNNAN YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA VUODELLE Espoon seurakuntien ympäristökasvatuksen tavoite Espoon seurakuntien ympäristökasvatuksen tavoitteena on ylläpitää ja edistää tietoisuutta ihmisen eettisestä vastuusta suhteessa luomakuntaan. Tavoitteena on myös toteuttaa luomakunnan eheyttä suojelevia arvoja käytännössä. (Tässä sovelletaan Espoon seurakuntayhtymän ympäristöohjelman tavoitteita.) 2. Leppävaaran seurakunnan toiminnalliset tavoitteet 2.1. Seurakunnan yleiset tavoitteet Leppävaaran seurakunnan ympäristökasvatussuunnitelman tavoitteita voi lähestyä kahdesta näkökulmasta. Ympäristön arvoa ja luomakunnan pyhyyttä tulisi pitää seurakunnan hengellisessä toiminnassa yhtä näkyvästi esillä kuin muitakin kirkon uskosta nousevia arvoja. Leppävaarassa luonnontilainen ympäristö on vähissä ja Jumalan luomistyön näkeminen kaupunkiluonnossa vaatii monesti erityisen tarkkaa katsetta. Luontoa ja luomakunnan pyhyyttä esillä pitämällä vahvistamme kaupunkilaisten luontosuhdetta ja lisäämme seurakuntalaisten motivaatiota suojella Jumalan luomakuntaa. Ympäristöystävällisten ja energiaa säästävien toimintatapojen tulisi olla osa seurakunnan arkirutiineja. Seurakunnan ympäristötietoisuus ja luomakunnan pyhyyden kunnioitus näkyy jo siinä, miten seurakunnan tiloissa käytetään paperia tai lajitellaan jätteet. Vastuulliset toimintatavat lisäävät myös seurakuntalaisten tietoa ympäristöystävällisistä toimintatavoista Käytännön tavoitteet Vietetään energiansäästöviikkoa ja jatketaan säästöviikolla ideoitujen ja aloitettujen hyvien toimintatapojen noudattamista viikkojen jälkeenkin! (puhelimen laturit irti seinästä, tietokoneet ja näytöt kiinni päivän päätteeksi, valojen käytön järkeistäminen) Seurakunnalla on vuosittain useita Leppävaran alueella näkyviä tempauksia, kuten Sellon joulukuvaelma ja Raittikarnevaalien standi. Joka vuosi jonkin näistä teemaan otetaan ympäristönäkökulma. Vietetään Reilunkaupanviikkoa ja kirkkojen yhteistä vastuuviikkoa joka työalalla. Otetaan työntekijöiden koulutus- ja virkistyspäivän teemaksi ympäristökasvatus Kaikissa hankinnoissa ympäristöystävälliset tuotteet ovat aina etusijalla ja tätä periaatetta pidetään selkeästi esillä. Jokaisen toimipisteen jätteenlajittelumahdollisuuksia pyritään parantamaan. Erityisesti remontoidun kirkon jätteenlajittelun tehokkuuteen kiinnitetään huomiota. Aktiivinen ideointi ja toiminta kierrätyksen kehittämiseksi ja kulutuksen vähentämiseksi (esim. käytetyistä materiaaleista uusia tuotteita, kaksipuoliset tulosteet, kirjekuorien 1

2 uusiokäyttö, kompostiastiat työpisteisiin, kertakäyttöastiat pois, ei yksittäispakattuja tuotteita, Toisenlainen lahja) Työalojen järjestämien retkien kohteita valitaan ympäristöteeman mukaan, esim. marja- ja sieniretket, luonnonsuojelukohteet, kaatopaikka. Vähennetään liikenteen päästöjä (pyöräilyn, kävelyn ja joukkoliikenteen suosiminen; oikean kokoiset bussit kuljetuksiin; pitempien matkojen tarkoituksenmukaisuuden miettiminen) 2.3. Työalakohtaiset tavoitteet Jokainen työala on määritellyt itselleen 1 3 käytännön tavoitetta. Tavoitteet voivat liittyä olemassa olevaan toimintaan tai ne voivat olla uuden toiminnan luomista. Tavoitteita määriteltäessä on syytä muistaa, että ympäristön suojelun ja ympäristökasvatuksen tavoitteet ovat erilaisia. Minkälaista inhimillistä kasvamista toiminnalla halutaan saada aikaan? Pyritäänkö vaikuttamaan tekoihin, tietoihin, taitoihin vai asenteisiin? Ympäristökasvatustavoitteeksi riittää myös ympäristönäkökulman mukaan ottaminen olemassa olevaan toimintaan ja näin vaikuttaminen työalan kohderyhmään ja työntekijöihin. Diakoniatyö Tavoite: jokainen voi vaikuttaa ympäristöönsä Toiminta: reilun kaupan tuotteiden käyttäminen, vaatteiden kierrätys(kirpputori), osallistuminen energiansäästöviikkoon, leireillä ja retkillä ympäristökasvatus/ asennekasvatus Tieto: välitämme tietoa ympäristökasvatuksesta ja pidämme esillä reilun kaupan esitteitä Tunne: kokemus siitä, että pienillä teoilla on vaikutusta Aikuistyö Aikuistyö liittyy osaltaan Leppävaaran srk:n ympäristökasvatusohjelmaan. Kierrätystä harjoitetaan itse, ja siihen kasvatetaan myös srk:laisia. Säästetään sähköä. Paperitulostus minimoidaan. Työmatkoilla käytetään mahdollisimman paljon julkista liikennettä. Käytetään mahdollisimman paljon kimppakyytejä. Syksyllä energiansäästöviikolla annetaan käytännön vinkkejä seurakuntalaisille aikuistyön ryhmissä energian säästöä ajatellen. Kirkon vastuuviikolla järjestetään tilaisuus, jossa esitellään kristittyjen kansainvälistä vastuuta ja annetaan käytännöllisiä vinkkejä vastuun kantamiseen. Jumalanpalveluselämä Ympäristönäkökulman ylläpitäminen jumalanpalveluselämässä Kirkonpalveluskunta Jätteiden lajitteluun ohjaaminen ja jätteen määrän vähentäminen. Toiminta: Hankinnoissa kiinnitetään huomiota myös siihen, että tuotteessa on mahdollisimman vähän pakkausmateriaalia ja sen kierrätettävyyteen. Pyritään ostamaan tavaraa sen verran, kuin sitä kuluu. Suositaan Reilun kaupan tuotteita, luomua sekä lähiruokaa. Toiminta: Jokaiseen toimipisteeseen laitetaan Wc tiloihin biojäteastia käsipyyhkeitä varten Tieto: Liimataan biojäteastiaan selkeä kyltti jossa kerrotaan käsipyyhepapereiden olevan maatuvaa jätettä ja kuuluvan siis biojäteastiaan. Tämän ohjeen alle lisätään pieni tietoisku siitä, mitä muuta biojätteeseen kuuluu. Tunne: Käyttäjä saa myönteisen kokemuksen vaikuttamismahdollisuuksista ympäristöön. Kokemuksella tavoitellaan asiaan liittyvän tiedon oppimista ja mahdollista aktiivista toimintaa kävijän omassa elinympäristössä muualla. Lapsityö 2

3 Tavoite: Lapsi kokee olevansa osa luomakuntaa, jossa on läsnä Luojan pyhyys. Ihminen ei ole luomakunnan valtias vaan hän on vastuussa Jumalalle ja lähimmäisille siitä, miten hän kohtelee luontoa. Toiminta: Luontokasvatus retket luonnon tarkkailu ja tutkiminen hartaudet, virret, laulut ja kirjat, jotka puhuvat luonnon pyhyydestä Kierrätys kestävät ja korkeatasoiset lelut, ei rihkamaa kerhoihin lelujen korjaus kierrätysmateriaalista askartelu Lajittelu roskien vähentäminen, kerhoeväät pestäviin rasioihin ja mehut pulloihin ei kertakäyttötavaraa roskien lajittelu Tieto Lapsi oppii ymmärtämään, että hän teoillaan on merkitystä koko luomakunnalle. Tunne lapsi saa kokemuksen, että hän voi vaikuttaa teoillaan luomakunnan parhaaksi lapsi saa kokemuksen, että hän voi vaikuttaa toisten ihmisten valintoihin luonnon parhaaksi lapsi osaa asettua toisen asemaan, luomakunta kaikkien yhteinen asia lapsi oppii rakastamaan ja kunnioittamaan luomakuntaa - luontoa ja lähimmäistä Musiikkityö Musiikki on itsessään ympäristöystävällistä. soitamme akustisilla soitimilla ja laulamme ilman sähköistä vahvistusta pyrimme siihen, että kuorolaiset (musiikkityön suurin vapaaehtoistyöporukka) ja työntekijät käyttävät julkisia liikennevälineitä ja kimppakyytejä. biokaasulla kulkevaa autoa tulee myös suosia. vältetään turhaa kopiointia pyritään toimittamaan biojätteet kompostiin suositaan reilunkaupan tuotteita työtilassa ei pidetä turhaan valoja eikä laitteita päällä Varhaisnuorisotyö Jätteiden lajitteluun ohjaaminen Hankinnoissa pyrimme valitsemaan ympäristöystävällisemmän vaihtoehdon Kerhoissa, leireillä, retkillä pyrimme suunnittelemaan ohjelman mahdollisimman ympäristöystävälliseksi, esim. askarrellaan kierrätysmateriaaleista. Pidämme ympäristöasiaa jatkuvasti ja näkyvästi esillä toiminnassa. Nuorisotyö Tavoitteet: Jätteiden lajitteluun ohjaaminen ja jätteiden vähentäminen. Nuorisotiloihin ja -toimistoon järjestetään kunnolliset jätteenlajittelumahdollisuudet. kouluyhteistyössä pidetään esillä luomakunnan pyhyyden teemaa. Vähintään yhden vuosittain järjestettävän nuorten leirin tai retken teemana on ympäristö. 3

4 Kirkon remontin valmistuttua selvitetään mahdollisuuksia käynnistämään Diakonia- ja nuorisotyön yhteistä ompeluseuratoimintaa. Toiminta: Käytetään kierrätettyjä, käytöstä poistettuja tai ekologisesti tuotettuja materiaaleja sekä korjataan vanhoja vaatteita. Seurakuntalaiset saavat mahdollisuuden toteuttaa kierrätystä käytännössä. Tieto: Pitämällä esillä kestävän kehityksen periaatteita ja vaateteollisuuden ympäristönäkökulmia seuralaisten tiedot aiheista lisääntyvät. Käytännön toiminnan kautta taidot ja mahdollisuudet tehdä ympäristöystävällisiä valintoja kasvavat. Tunne: Seurakuntalaiset voivat kokea tekevänsä jotain jätteiden vähentämiseksi, toteuttaa luovasti itseään ompelemalla ja rohkaistua tekemään ympäristöystävällisiä valintoja muussakin kuluttamisessa. Pyritään järjestetään kesällä nuorten vaellus. Nuorisotyön tiimissä on paljon osaamista ja kiinnostusta erätoimintaan. Toteuttamisessa täytyy kuitenkin arvioida työntekijöiden leirivuorokausien kertyminen, eli onko retkeä mahdollista toteuttaa vuonna 2009 vai siirretäänkö se tuonnemmaski. Toiminta: Vaellukseen valmistaudutaan kevään ajan pitämällä koulutusiltoja ensiavusta, suunnistuksesta, sääoloista, retkiruoasta ja muista eräretkeilyyn liittyvistä teemoista. Tieto: Retken osallistujien tietotaito luonnossa liikkumisesta ja ihmisen vaikutuksista luontoon lisääntyy. Tunne: Nuoret saavat kokemuksen luonnossa elämisestä, heidän luontosuhteensa vahvistuu ja arvostus luontoa kohtaan lisääntyy. Lisäksi heidän motivaationsa suojella luontoa kasvaa. Erityisnuorisotyö Jätteiden lajitteluun ohjaaminen ja jätteiden vähentäminen. Nuorisotiloihin ja -toimistoon järjestetään kunnolliset jätteenlajittelumahdollisuudet. Erityisnuorisotyössä ympäristöasiat voivat tulla esille monessakin yhteydessä ja työntekijöiden oma esimerkki on melko suuressa roolissa, koska työtä tehdään paljon pienien ryhmien ja yksilöiden kanssa. Ympäristökasvatusta tehdään yhdessä muun nuorisotyön tiimin kanssa esim. ympäristöaiheisten leirien ja retkien osalta. Ympäristöasioiden esillä pitäminen ja huomioiminen Saapas-toiminnassa esim. auton käyttö, tiedotus, tyhjät pullot maassa jne. Pullojen rikkomisesta ja muusta on välillä huomautettava nuorille. Tarkoituksena välittää tietoa siitä, että ympäristöstä huolehtiminen kuuluu kaikille ja on myös seurakunnan/seurakuntalaisten asia. Luontoon tutustuminen on tärkeää ja erätaitojen opettaminen myös. Luonto tulee lähemmäksi. Perhetyö Perhetyö tukee perheitä ympäristönkasvatustehtävässä, pitämällä yllä ympäristöön liittyviä aiheita perhekerhoissa ja muussa perheiden kanssa tehtävässä työssä. Perheet saavat tukea lähiympäristöstä huolehtimiseen, kierrätysmateriaalin käytön lisäämiseen ja yleisesti kierrätyksen merkityksen ymmärtämiseen mm. alustuksin, kirpputorein ja esim. kertomalla vauvaryhmissä ekovaippojen käyttömahdollisuudesta. Rippikoulutyö Rippikoulusuunnitelma 2001:n mukaan kaikessa rippikouluopetuksessa kulkee kolme toisiaan vahvistavaa osa-aluetta: elämä, usko, rukous. Ympäristökasvatus osana rippikouluopetusta liittyy jokaiseen näistä alueista. Rippikoulussa opetuksen lähtökohtana tulee olla nuoren omat elämänkysymykset. Niiden käsittelyssä tavoitteena on, että nuori saisi itse etsiä vastauksia oman elämänsä ja yhteiselämämme tärkeisiin kysymyksiin ja saisi tukea kasvuunsa kristittynä. Ympäristökysymykset ovat monelle nuorelle koulusta ja 4

5 kotoa tuttuja teemoja. Tärkeitä kysymyksiä ovat: luonto ja ympäristö, vastuullisuus, arvojen ja ihanteiden muodostaminen. Kirkon uskon sisältö tulee kytkeä rippikouluopetuksessa nuoren elämänkysymyksiin. Ympäristökysymyksiin liittyy läheisesti luomisen teologiaan liittyvä opetus, jonka tavoitteena on, että nuori voisi tuntea Jumalan Isänä ja Luojana ja sitä kautta löytää ainutkertaisuutensa ihmisenä ja osana luomakuntaa. Rukous on hiljentymistä Luojan kasvojen edessä. Rippikoulun hartauselämän tulee liittyä kulloisenkin päivän teemoihin. Esimerkiksi esirukouksessa voidaan rukoilla ympäristön ja tasa-arvoisen maailman puolesta. Tiedotus ja viestintä Seurakunnan painotuotteissa käytetään ympäristöystävällisiä materiaaleja ja toimintatapoja. Painotuotteissa kerrotaan niiden ympäristöystävällisyydestä (joutsenmerkki, muut ympäristömerkinnät). Pidetään esillä luomakunnan pyhyyttä myös viestinnässä. Hankitaan näkyvyyttä seurakunnan ympäristöystävälliselle toiminnalle. Seurakunnan työntekijöitä ja seurakuntalaisia kannustetaan ottamaan julkisesti kantaa ja vaikuttamaan myös ympäristöasioihin. 3. Menettely seurannan, arvioinnin ja ympäristökasvatuksen jatkuvuuden takaamiseksi Vain harvat teot ympäristön hyväksi ovat kertaluonteisia. Nämä Leppävaaran seurakunnan toiminnalliset tavoitteet on luotu sellaisiksi, että niistä voi tulla luonteva osa seurakunnan toimintaa painopistevuodesta eteenpäin. Uuden aloittaminen voi kertaluonteisesti edellyttää erityistä panostusta. Kaiken ei tarvitse olla valmista heti. Ympäristökasvatuksen toteutuminen on nähtävä myös vähittäisenä kehityksenä, pieninä askelina. Tätä kehitystä seurataan ja arvioidaan säännöllisesti. Ympäristökasvatus on seurakuntamme yhteisenä painopisteenä kaikilla työaloilla vuonna Tämän suunnitelman lisäksi toimenpiteet ovat kirjattuina myös työalojen omiin painopisteasiakirjoihin ja perustoimintokuvauksiin. Suunnitelman toteutumista arvioidaan painopistevuoden päätteeksi paitsi työalojen toimintakertomuksissa myös ympäristökasvatuksesta tehtävässä omassa toimintakertomuksessa. Toimintakertomuksessa arvioidaan toiminnan liikkeellelähtöä ja tämän suunnitelman toteutumista. Näin voidaan tarttua niihin epäkohtiin ja esteisiin joita suunnitelmassa ja ennen kaikkea sen toteuttamisessa tulee esiin. Ympäristökasvatuksen toteutumisen esteenä olevat asiat pyritään ratkaisemaan organisaation normaaleja vaikuttamisteitä pitkin. Ympäristökasvatuksen toimintakertomus toimitetaan seurakuntaneuvoston käsiteltäväksi. Painopistevuodesta eteenpäin ympäristökasvatussuunnitelmassa mainitut toimenpiteet liitetään osaksi toiminnan kolmivuotissuunnittelua ja -arviointia joka tehtäväalueella. 5

6 4. Vastuuhenkilöt Leppävaaran seurakunnan ympäristöryhmä vastaa suunnitelman toteutumisen seurannasta yhdessä työalojen kanssa. Ympäristökasvatussuunnitelmaa kirjoitettaessa ympäristöryhmään kuului Elina Törrönen nuorisotyöstä, Jaana Turman lapsityöstä, Pauliina Hyry musiikkityöstä, Jukka Raunu papistosta, Heli Kuutti kirkon palveluskunnasta, sekä Teija Mulari seurakuntaneuvostosta. 6

Vantaan seurakuntien ympäristökasvatussuunnitelma vuosina ( ) VANTAAN SEURAKUNNAT 1

Vantaan seurakuntien ympäristökasvatussuunnitelma vuosina ( ) VANTAAN SEURAKUNNAT 1 Vantaan seurakuntien ympäristökasvatussuunnitelma vuosina 2015 2020 (5.6.2015) VANTAAN SEURAKUNNAT 1 Ympäristökasvatussuunnitelma vuosille 2015-2020 Vantaan seurakuntien ympäristökasvatussuunnitelma vuosina

Lisätiedot

OLARIN SEURAKUNNAN YMPÄRISTÖ- KASVATUSSUUNNITELMA

OLARIN SEURAKUNNAN YMPÄRISTÖ- KASVATUSSUUNNITELMA OLARIN SEURAKUNNAN YMPÄRISTÖ- KASVATUSSUUNNITELMA 1. JOHDANTO Olarin seurakunta sitoutuu aktiiviseen luomakunnan varjelemiseen Jeesus kehotti seuraamaan luonnosta ajan merkkejä. 1 Tämän ajan merkit ovat

Lisätiedot

Pelipuiston päiväkodin ympäristökasvatussuunnitelma

Pelipuiston päiväkodin ympäristökasvatussuunnitelma Pelipuiston päiväkodin ökasvatussuunnitelma Päivähoito kantaa vastuun toimintansa aiheuttamasta ristökuormituksesta ottamalla huomioon kestävän kehityksen eri ulottuvuudet. Lapsia kasvatetaan ristötietoisuuteen

Lisätiedot

Ympäristötyö Arkkihiippakunnassa. Lasse Mustonen

Ympäristötyö Arkkihiippakunnassa. Lasse Mustonen Ympäristötyö Arkkihiippakunnassa Lasse Mustonen Ympäristöteologiaa Maailma Jumalan luomana: Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO Ympäristöasiat Visio Ulkoasiainhallinto ottaa ympäristönäkökulmat huomioon kaikessa toiminnassaan tulevina vuosina. Missio Osana yhteiskuntavastuuta tavoitteemme on minimoida

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

Ympäristökoulutus. Henna Toivanen Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Ympäristökoulutus. Henna Toivanen Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Ympäristökoulutus Henna Toivanen Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Sisältö JYYn ympäristösektori Ympäristövaliokunta Ympäristökilpailu Ympäristöasiat ainejärjestön

Lisätiedot

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi Iisalmen seurakunta Ta 2017 ehdotus: työalat 201 JUMALANPALVELUSELÄMÄ TOIMINTATULOT (ulkoiset) -29 PALKAT JA PALKKIOT 88635 90370 44619 91000-630 91430 91860 HENKILÖSIVUKULUT 28537 25711 12856 26254-543

Lisätiedot

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta Yhteisiä suuntaviivoja vuoteen 2020 Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin 20.5.2017 palautetta ja jatkokehittelyä varten Palaute: tai ystävyysseurakuntatoiminta

Lisätiedot

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Vammaisohjelma 2009-2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisohjelma Johdanto Seurakuntayhtymän vammaisohjelma pohjautuu vammaistyöstä saatuihin kokemuksiin. Vammaistyön

Lisätiedot

Kestävä kehitys kirjastoissa (3K)

Kestävä kehitys kirjastoissa (3K) Kestävä kehitys kirjastoissa (3K) kysely 1.-10.2.2012 Suomen yleisille kirjastoille ekologisen kestävyyden tilasta Leila Sonkkanen Suunnittelija Helsingin kaupunginkirjasto grafiikka Jouni Juntumaa Erikoissuunnittelija

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee

Lisätiedot

SEURAKUNNAN YMPÄRISTÖVASTUUN ASKELEET. Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli. Ekoteologinen lähtökohta

SEURAKUNNAN YMPÄRISTÖVASTUUN ASKELEET. Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli. Ekoteologinen lähtökohta SEURAKUNNAN YMPÄRISTÖVASTUUN ASKELEET Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli Ekoteologinen lähtökohta Ilmastonmuutos ja sen etenemistä hidastavat ja ehkäisevät toimet haastavat myös Suomen evankelis-luterilaista

Lisätiedot

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT Osallistujamäärä alle 20 Leirialue nimi (leiriläiset) 2050 koko

Lisätiedot

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa TOIMINNALLASI ON ISO VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy kiinteistöjen käytönaikaisista päivittäisistä toiminnoista,

Lisätiedot

PARTIOLEIRIN EKOLOGINEN SELKÄREPPU RINKKA VAI RUOKAILUVÄLINE PUSSI? Meira Hakulinen

PARTIOLEIRIN EKOLOGINEN SELKÄREPPU RINKKA VAI RUOKAILUVÄLINE PUSSI? Meira Hakulinen PARTIOLEIRIN EKOLOGINEN SELKÄREPPU RINKKA VAI RUOKAILUVÄLINE PUSSI? Meira Hakulinen 17.4.2008 Partiotoiminnan tavoitteena on vastuunsa tunteva kansalainen tavoitteena on auttaa lasta ja nuorta kasvamaan

Lisätiedot

Heinolan seurakunnan ympäristöohjelman toimet vuosittain Eira Rosberg

Heinolan seurakunnan ympäristöohjelman toimet vuosittain Eira Rosberg Eira Rosberg 14.3.2014 SRK-vaalit uusi valtuusto. Luomuruuan lisäys v.-15 budjetin kautta. Energiakatselmuksen budjetointi ja mahd.avustus (Motiva) Tiedotus led-kynttilöistä P-H ympäristöviikko kuun 1.vko

Lisätiedot

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta I) Hyvinvointityön paikka kirkon elämässä - teologinen näkökulma II) Paikallisseurakunnan toiminta

Lisätiedot

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet 14.5.2013 1 Yhtymän työkorit lähtökohtana yhteisten painopisteiden määrittelylle

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia

KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys armolliseen Jumalaan on kristityn elämän perusta. Messu hengellisen elämän keskiönä Vapaaehtoisten

Lisätiedot

Ympäristökoulutus. Jaana Romppainen Ympäristövastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Ympäristökoulutus. Jaana Romppainen Ympäristövastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Ympäristökoulutus Jaana Romppainen Ympäristövastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Sisältö JYYn ympäristösektori Ympäristövaliokunta Jätteiden lajittelu Kierrättäminen Ympäristöopas Ympäristökilpailu

Lisätiedot

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Kiertokapula Oy 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Jätehuolto Jätehuollon järjestäminen Jätteiden käsittely Jätteiden hyödyntämisen edistäminen

Lisätiedot

TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU

TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU VEIKKOLAN KOULUN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMINTAA Arttu 5D KANSAINVÄLINEN ECO-SCHOOLS -OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools ohjelmaa Idea sai alkunsa Tanskassa 1990

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA

YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA HOVIRINNAN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET: ENERGIAN SÄÄSTÄMINEN VEDEN SÄÄSTÄMINEN JÄTTEIDEN KIERRÄTYS LUONTOSUHTEIDEN EDISTÄMINEN ( METSÄRETKET YM.) TURVALLISUUDEN

Lisätiedot

Tulevaisuusasiakirja

Tulevaisuusasiakirja Tulevaisuusasiakirja 2017 2021 - - 1 Leppävaaran seurakunnan tulevaisuusasiakirja 2017 2021 Espoon seurakuntien toiminta-ajatus, arvot ja visio Toiminta-ajatus: Espoon seurakuntien toiminnan perustana

Lisätiedot

CONDUS RY:N YMPÄRISTÖOHJELMA

CONDUS RY:N YMPÄRISTÖOHJELMA CONDUS RY:N YMPÄRISTÖOHJELMA Tämän ympäristöohjelman tarkoituksena on auttaa Condus ry:tä huomioimaan ympäristönäkökulmat kaikessa toiminnassaan ja vähentämään näin omalta osaltaan ympäristön kuormitusta.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Maarian seurakunta A.D. 2012 Maarian seurakunta on laaja ja monimuotoinen. Seurakuntamme työtä tehdään neljällä alueella: etelässä, lännessä, idässä ja pohjoisessa.

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA KOTI - yhteinen tehtävämme Kontiolahden seurakunnan strategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta Jo 500 vuotta jatkunut luterilainen reformaatio on muokannut kirkkoamme

Lisätiedot

Akaan seurakunnan strategia

Akaan seurakunnan strategia Akaan seurakunnan strategia 2017-2021 ARVOT Pyhä: Kunnioitamme kolmiyhteistä Jumalaa, näemme Jumalan kuvan ihmisessä Vastuullisuus: Huolehdimme lähimmäisistämme ja varjelemme luomakuntaa Oikeudenmukaisuus:

Lisätiedot

Helsingin leikkipuistojen jätehuollon alkukartoituskysely

Helsingin leikkipuistojen jätehuollon alkukartoituskysely touko kesäkuu 2010 Helsingin sosiaalivirasto ja 4V-hanke Touko kesäkuussa kaikille Helsingin leikkipuistoille lähetettiin jätehuollon alkukartoituskyselyt, joiden tarkoituksena oli kartoittaa leikkipuistojen

Lisätiedot

Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä

Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä Nuori Mieli Työssä S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä Nuori Mieli Työssä- ohjelma tavoittelee nuorten työelämän

Lisätiedot

& KESTÄVÄ ARKI. Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari

& KESTÄVÄ ARKI. Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari & KESTÄVÄ ARKI Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari 20.4.2018 OLEMME EDISTÄNEET KESTÄVÄÄ ARKEA JO 119 VUOTTA Välitämme tietoa ja tarjoamme ratkaisuja kohtuulliseen kulutukseen

Lisätiedot

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050. Kansallinen kestävän kehityksen strategia uudistettu 2013 Perinteisen

Lisätiedot

Keke päiväkodissa ja koulussa

Keke päiväkodissa ja koulussa Keke päiväkodissa ja koulussa 4V -hankkeen loppuseminaari Katja Viberg 23.11.2010 Mistä puhe? Keke opseissa ja vasuissa Keke-työn raamit ja resurssit Keke koulussa ja Keke päiväkodissa -oppaat Keke-työn

Lisätiedot

#omailmastokokous

#omailmastokokous Järjestä yrityksessäsi Oma ilmastokokous ja nosta organisaatiosi edelläkävijöiden joukkoon! Nykyaikainen yritys huolehtii toimintaympäristönsä hyvinvoinnista ja kantaa vastuunsa ympäristöstä. Konkreettisiin

Lisätiedot

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea HSL:n ja Motivan työnantajaseminaari 14.3.2013 Päivi Huhtala Tuko Logistics Osuuskunta Päivittäistavarakaupan valikoima-, hankinta-

Lisätiedot

Hankinnoissa huomioidaan ympäristönäkökohdat: 30 % hankinnoista sisältää ympäristövaatimuksia v. 2015, 50 % v. 2020.

Hankinnoissa huomioidaan ympäristönäkökohdat: 30 % hankinnoista sisältää ympäristövaatimuksia v. 2015, 50 % v. 2020. 1 (6) NUORISOPALVELUIDEN YMPÄRISTÖOHJELMA SIPOON KUNTA Versio 1 1.11.2010 PÄÄMÄÄRÄ: MATERIAALIEN JA LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄ KULUTUS. Tavoite 1: Hankinnoissa huomioidaan ympäristönäkökohdat: 30 % hankinnoista

Lisätiedot

1. Ympäristökasvatus Inkoossa

1. Ympäristökasvatus Inkoossa Sisällys 1. Ympäristökasvatus Inkoossa... 2 1.1. Myönteinen suhde luontoon ja ympäristöön... 2 2. Kestävä kehitys... 4 2.1. Agenda 2030... 4 2.2. Kestävä kehitys opetusta ja kasvatusta ohjaavissa suunnitelmissa...

Lisätiedot

Merkkitekoja-kampanjan kuluttajatutkimus Pieni teko, iso kiitos

Merkkitekoja-kampanjan kuluttajatutkimus Pieni teko, iso kiitos Merkkitekoja-kampanjan kuluttajatutkimus Pieni teko, iso kiitos Kantar TNS Oy Tarja Pentilä Merkkitekoja-kampanja 2018 kuluttajan suhde vastuullisuuteen ja valintojen merkityksellisyyteen Päätulokset Vastuullisuusmerkit

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

KAIKKI MUKAAN! Oppilaiden osallisuus koulussa

KAIKKI MUKAAN! Oppilaiden osallisuus koulussa KAIKKI MUKAAN! Oppilaiden osallisuus koulussa Aiheet Osallistumisen alkuun Onnistumisen avaimia Toiminnan arviointi Osallistumisen hyötyjä ja haasteita Osallisuuden käsitteitä Oppilaiden osallisuus koulussa

Lisätiedot

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Onhan siinä Avainlippu-kampanja Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 201 Tutkimusten toteutus Osana Onhan

Lisätiedot

MASKUN SEURAKUNNAN YMPÄRISTÖOHJELMA 2013-2017

MASKUN SEURAKUNNAN YMPÄRISTÖOHJELMA 2013-2017 MASKUN SEURAKUNNAN YMPÄRISTÖOHJELMA 2013-2017 1 SISÄLTÖ 1. MASKUN SEURAKUNNAN YMPÄRISTÖOHJELMAN TEOLOGISISTA PERUSTEISTA... 3 2. LUKIJALLE... 4 3. YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄ... 4 4. TOIMINTA JA TALOUS... 5 5.

Lisätiedot

Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille

Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille Fiksu Ammattilainen YLEINEN YMPÄRISTÖTIETOUS Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille Ryhmän jäsenet: Kartoituspäivämäärä ja aika: Täytä lomake jokaisessa kohteessa kun saat tiedot selville.

Lisätiedot

Kirkon ympäristödiplomi ja Kirkon energia- ja ilmastostrategia. Elina Hienonen Helsingin seurakunnat ympäristöasiantuntija

Kirkon ympäristödiplomi ja Kirkon energia- ja ilmastostrategia. Elina Hienonen Helsingin seurakunnat ympäristöasiantuntija Kirkon ympäristödiplomi ja Kirkon energia- ja ilmastostrategia Elina Hienonen Helsingin seurakunnat ympäristöasiantuntija Kirkon ympäristödiplomi Suomen ev.lut. kirkon oma ympäristöjärjestelmä Voimassa

Lisätiedot

ASUKAS- ja TYÖNTEKIJÄKYSELYJEN TULOKSIA

ASUKAS- ja TYÖNTEKIJÄKYSELYJEN TULOKSIA ASUKAS- ja TYÖNTEKIJÄKYSELYJEN TULOKSIA KESTÄVÄ KEHITYS o 2012 asukaskyselyn kohderyhmän muodostivat Hämeenlinnan kaupungin asukkaat, otos 9000 asukasta o Tutkimus perustuu 1591 henkilön antamiin vastauksiin,

Lisätiedot

LAL:n opiskelijatoiminnan ympäristöohjelma

LAL:n opiskelijatoiminnan ympäristöohjelma LAL:n opiskelijatoiminnan ympäristöohjelma Ammattiyhdistysliikkeen on kannettava omalta osaltaan vastuunsa ympäristön tilasta. LUOVA ja LAL:n opiskelijatoiminnassa mukana olevat jaostot haluavat kannustaa

Lisätiedot

Mitä partio on? 29.3.2012 2

Mitä partio on? 29.3.2012 2 PARTIO Mitä se on? Mitä partio on? Partio on monipuolinen harrastus lapsille, nuorille ja aikuisille Partio on käytännön toimintaa, jonka takana on kuitenkin arvoja ja ihanteita Viikoittaisissa kokouksissa

Lisätiedot

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kestävä kulutus ja kierrätys Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kulutus Suomessa Suomalainen: Käyttää luonnonvaroja kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalainen keskimäärin Tuottaa

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020. Tiivistelmä

KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020. Tiivistelmä ympäristöystävällinen KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020 Tiivistelmä KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020 Ympäristöohjelman vuoteen 2020 ulottuvat tavoitteet toteuttamalla vähennetään

Lisätiedot

Vihreä lippu. Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

Vihreä lippu. Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Vihreä lippu Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu KANSAINVÄLINEN ECO-SCHOOLS -OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools -ohjelmaa Eco-Schools -ohjelman kattojärjestö on Foundation

Lisätiedot

SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ

SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ SDP:N SEURAKUNTAVAALIOHJELMA 2018 SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ Marraskuussa valitaan evankelisluterilaisen kirkon luottamushenkilöt seurakunta-/kirkkoneuvostoihin

Lisätiedot

Global Warming Images / WWF-Canon. Green Office -ympäristöjärjestelmä Helka Julkunen Green Office -päällikkö

Global Warming Images / WWF-Canon. Green Office -ympäristöjärjestelmä Helka Julkunen Green Office -päällikkö Global Warming Images / WWF-Canon Green Office -ympäristöjärjestelmä Helka Julkunen Green Office -päällikkö Green Office on kotoisin Suomesta WWF Suomi kehitti Green Office -ohjelman vuonna 2002 Green

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Espoon kaupungin työyhteisöjen Ekoteko-kilpailun voittajat. Tuija Stambej, Ympäristökeskus

Espoon kaupungin työyhteisöjen Ekoteko-kilpailun voittajat. Tuija Stambej, Ympäristökeskus Espoon kaupungin työyhteisöjen Ekoteko-kilpailun voittajat Tuija Stambej, Ympäristökeskus Ekoteko-kilpailu keräsi kaupungin työyhteisöistä yli 50 arjen ekotekoa Espoon kaupungin työyhteisöjä pyydettiin

Lisätiedot

Energiaa ekotukitoimintaan -iltapäivä 31.8. klo 13-16 HSY. Johanna af Hällström, Helsingin kaupungin ympäristökeskus

Energiaa ekotukitoimintaan -iltapäivä 31.8. klo 13-16 HSY. Johanna af Hällström, Helsingin kaupungin ympäristökeskus Energiaa ekotukitoimintaan -iltapäivä 31.8. klo 13-16 HSY Johanna af Hällström, Helsingin kaupungin ympäristökeskus Julkisten toimitilojen käyttö -projekti Projektin tavoitteena on vähentää valituista

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

Viisas kuluttaa vähemmän 2011

Viisas kuluttaa vähemmän 2011 Viisas kuluttaa vähemmän 2011 www.kiertokapula.fi Ekotehokkuus Mitä ekotehokkuus tarkoittaa? Ekotehokkuus tarkoittaa sitä, että vähemmistä raaka-aineista ja energiasta tuotetaan enemmän. Luonnonvaroja

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Ympäristö huomioon seura-arjessa

Ympäristö huomioon seura-arjessa Ympäristö huomioon seura-arjessa Vastuu ympäristöstä on meidän jokaisen asia Seuratoiminnassa voimme toteuttaa arjen pieniä ja fiksuja valintoja ja samalla olla mukana ilmastotalkoissa. #fiksuseura #ympäristövastuu

Lisätiedot

Ekokompassi avainhenkilöiden koulutus. Irina Niinivaara 2015

Ekokompassi avainhenkilöiden koulutus. Irina Niinivaara 2015 Ekokompassi avainhenkilöiden koulutus Irina Niinivaara 2015 Kierrätys on (vain) osaratkaisu Kuvitus: Sopiva Design Jätelaki Etusijajärjestys: 1. Jätteen määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön

Lisätiedot

Tanja Tuulinen, Green Key Finland. Green Key -ympäristötyö on käytännön työtä ja arjen tekoja

Tanja Tuulinen, Green Key Finland. Green Key -ympäristötyö on käytännön työtä ja arjen tekoja Tanja Tuulinen, Green Key Finland Green Key -ympäristötyö on käytännön työtä ja arjen tekoja Green Key Ympäristöjärjestöjen ohjelma ja sertifikaatti majoitusalalle Kansainvälinen ympäristösertifikaatti

Lisätiedot

Maapallon rajat ovat tulossa vastaan

Maapallon rajat ovat tulossa vastaan Maapallon rajat ovat tulossa vastaan BIOS 3 jakso 3 Talouskasvun priorisointi on tapahtunut ympäristön kustannuksella, mikä on johtanut mittaviin ympäristöongelmiin. Lisäksi taloudellinen eriarvoisuus

Lisätiedot

Alueneuvoston kokous Liitteet 31 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 Yht:

Alueneuvoston kokous Liitteet 31 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 Yht: Alueneuvoston kokous 3.6.2015 Liitteet 31 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti 2016 TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 Yht: Säynätsalon alueseurakunnan Toimintasuunnitelma yhteenveto

Lisätiedot

Kestävä kehitys Turun kasvatus- ja opetustoimessa Mika Helva 1

Kestävä kehitys Turun kasvatus- ja opetustoimessa Mika Helva 1 Kestävä kehitys Turun kasvatus- ja opetustoimessa 18.4.2012 Mika Helva 1 Kestävä kehitys arvoissa Kestävä kehitys on Turun kasvatus- ja opetustoimen toimintaajatuksessa mukana yhteiskuntavastuullisen toimintatavan

Lisätiedot

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea HSL:n ja Motivan työnantajaseminaari 14.3.2013 Päivi Huhtala Tuko Logistics Osuuskunta Valikoima-, hankinta- ja logistiikkapalveluyhtiö,

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F

Lisätiedot

Kestävä kehitys Turun alueen yliopistoissa ja korkeakouluissa klo ICT-talo, Joukahaisenkatu 3-5, luentosali Delta

Kestävä kehitys Turun alueen yliopistoissa ja korkeakouluissa klo ICT-talo, Joukahaisenkatu 3-5, luentosali Delta Kestävä kehitys Turun alueen yliopistoissa ja korkeakouluissa 13.5.2009 klo 12 16 ICT-talo, Joukahaisenkatu 3-5, luentosali Delta 12:15 Avaus ja KEOPS - keke - toiminnan esittely (Keops = korkeakoulujen

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TIEKARTTA YMPÄRISTÖKASVATUS-TYÖPAJA KOUVOLA Kolmen ryhmän tärkeimmiksi valitsemat toimenpiteet

HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TIEKARTTA YMPÄRISTÖKASVATUS-TYÖPAJA KOUVOLA Kolmen ryhmän tärkeimmiksi valitsemat toimenpiteet HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO 2040 -TIEKARTTA YMPÄRISTÖKASVATUS-TYÖPAJA 1.4.2019 KOUVOLA Kolmen ryhmän tärkeimmiksi valitsemat toimenpiteet RYHMÄ 1 A Energiatehokkuus koulu- ja päiväkotikiinteisteistöissä

Lisätiedot

Liite TURUN ARKKIHIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULIN YMPÄRISTÖKASVATUS- SUUNNITELMA

Liite TURUN ARKKIHIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULIN YMPÄRISTÖKASVATUS- SUUNNITELMA Liite TURUNARKKIHIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULIN YMPÄRISTÖKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLTÖ 1.JOHDANTO...2 2.HYVÄNKRISTILLISENYMPÄRISTÖKASVATUKSENTUNTOMERKKEJÄ...3 3.KRISTILLISENYMPÄRISTÖKASVATUKSENTAVOITTEET...5

Lisätiedot

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA Kokousaika Keskiviikko 22.1. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KONSERTTITARJOTIN 2012 SEURAKUNNAN

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi

Lisätiedot

Ympäristöohjelma kaudelle:

Ympäristöohjelma kaudelle: Yritys Ympäristövastaava tai -tiimi Ympäristöohjelman tekijä(t) Kiinteistö-KYS Oy Päivämäärä (päivitetty viimeksi) 18.1.2018 Ympäristöpolitiikka Ympäristöohjelma kaudelle: 2018-2019,, Kati Lundgren Kiinteistö-KYS

Lisätiedot

1. YMPÄRISTÖOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTA 2. YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄ SIPOON SEURAKUNTAYHTYMÄSSÄ 3. TOIMINTA JA TALOUS

1. YMPÄRISTÖOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTA 2. YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄ SIPOON SEURAKUNTAYHTYMÄSSÄ 3. TOIMINTA JA TALOUS SISÄLLYS Johdanto... 2 Ympäristöohjelman toteutumisen seuranta... 3 Ympäristöjärjestelmä Sipoon seurakuntayhtymässä... 3 Toiminta ja talous... 3 Ympäristökasvatus... 4 Jätehuolto... 4 Siivous... 5 Energia

Lisätiedot

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o SUOMEN EV.LUT. KIRKKOπ koulutus vuorovaikutus keskustelu some viestintä2020! media sanomamme työyhteisö 2o2o Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintäohjelma vuoteen 2020 Viestinnän kivijalka on kirkon

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVILLÄ OLO: Pöytäkirja on julkisissa asioissa nähtävänä , Lavian seurakuntatoimistossa sen aukioloaikoina.

PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVILLÄ OLO: Pöytäkirja on julkisissa asioissa nähtävänä , Lavian seurakuntatoimistossa sen aukioloaikoina. Aika: Perjantai 22.2.2019 klo 18.00 - Paikka: Seurakuntakodin kokoushuone Jäsenet: Tuija Kruus puheenjohtaja Laakso Seppo Peltola Matti Rautiainen Yrjö Tuomisto Jukka Uusitalo Jarmo Varheenmaa Pirkko Muut:

Lisätiedot

Ympäristökoulu Polku palvelee

Ympäristökoulu Polku palvelee Ympäristökoulu Polku palvelee Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö. Toiminnan tavoitteena on elinympäristön parantaminen

Lisätiedot

Laura Riuttanen, Helsingin yliopisto

Laura Riuttanen, Helsingin yliopisto Laura Riuttanen, Helsingin yliopisto 2 3 4 Hiilineutraaliustavoitteita: Suomi 2035 Helsinki 2035 Espoo 2030 Tampere 2030 Vantaa 2030 Oulu 2040 Turku 2029 Kuva: Hinku-kunnat, yli 50 kpl 5 Kirkon energia-

Lisätiedot

Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu

Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Tuotamme jätettä Yhdyskuntajätettä syntyy Suomessa vuosittain noin 2,4-2,8 miljoonaa tonnia Henkilöä kohden jätettä syntyy noin 500kg vuodessa Tällä hetkellä suurin osa

Lisätiedot

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS lista kokous 7/2016 Seurakuntaneuvosto 22.9.2016 sivu 1 (6) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 22.9.2016 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, kerhohuone 1 Kustaantie

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

VAPAAEHTOISUUS - AMMATILLISUUS

VAPAAEHTOISUUS - AMMATILLISUUS VAPAAEHTOISUUS - AMMATILLISUUS 28.9.2011 Diakoniatyöntekijöiden neuvottelupäivät Kirkon vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke 2009-2012 Etsitään ja löydetään yhdessä seurakuntien kanssa vapaaehtoistoiminnan

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018

Seurakuntavaalit 2018 Seurakuntavaalit 2018 Esittäjän nimi Paikka & päiväys Seurakuntavaalit 2018 Valitaan kirkon luottamushenkilöt Paikalliset vaalit Itsenäinen seurakunta: Kirkkovaltuusto Seurakuntayhtymä Seurakuntaneuvosto

Lisätiedot

Pidä Lappi Siistinä ry:n hiilijalanjälki

Pidä Lappi Siistinä ry:n hiilijalanjälki Pidä Lappi Siistinä ry:n hiilijalanjälki Järjestökoordinaattori Paula Tarkka 6.10.2014 Johdanto Ihmisten toiminnan aiheuttamat t voimistavat ilmastonmuutosta. Jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa

Lisätiedot

SUOMEN LUKIOLAISTEN LIITON KESTÄVÄN KEHITYKSEN SUUNNITELMA

SUOMEN LUKIOLAISTEN LIITON KESTÄVÄN KEHITYKSEN SUUNNITELMA SUOMEN LUKIOLAISTEN LIITON KESTÄVÄN KEHITYKSEN SUUNNITELMA 2019 2021 Johdanto Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta,

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen.

Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen. Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen. Voisin kuvitella ostavani tavaroita tai vaatteita kirpputorilta. Jos tarvitsen jonkin tavaran jota käytän

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 3

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 3 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 26.4.2017 klo 17 18.10 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari,

Lisätiedot

109 Malmin seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma ja talousarvio 2016

109 Malmin seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma ja talousarvio 2016 138/2015 109 Malmin seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma 2016-2018 ja talousarvio 2016 Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää 1) lähettää yhteisen kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi liitteiden mukaisen

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

Ajankohtaista kestävän kehityksen kasvatuksen edistämisessä

Ajankohtaista kestävän kehityksen kasvatuksen edistämisessä Ajankohtaista kestävän kehityksen kasvatuksen edistämisessä Ilmastonmuutos / koulut Koulujen keke-ohjelmat Osaamisen levittäminen Ilmastonmuutoksen hidastaminen Hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC:

Lisätiedot

Vihreä Leiri. Itsearviointilomake

Vihreä Leiri. Itsearviointilomake Vihreä Leiri Itsearviointilomake Sivu 1 / 13 Ohjeet itsearviointilomakkeen käyttöön Itsearviointi koostuu yhdestätoista osa-alueesta, joissa on vaihteleva määrä toimenpiteitä. Yhteenvedosta näet kunkin

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO 5.5.2015

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO 5.5.2015 KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 NEUVOSTO 5.5.2015 NEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai 5.5.2015 klo 17.00 18.50 Paikka Läsnä Kauniaisten kirkko, yläsali Ala-Reinikka Tapani Helistekangas Laura Huoponen

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

MERKKITEKOJA. Kampanjaesittely

MERKKITEKOJA. Kampanjaesittely MERKKITEKOJA Kampanjaesittely Agenda Merkkien esittelyt Kampanjaesittely Yrityskumppanit Reilu kauppa Kaikilla ihmisillä on oikeus tulla toimeen omalla työllään myös kehitysmaissa. Reilun kaupan visiona

Lisätiedot