WarmUp. Suositustaulukko 2013/2014. Suositustaulukko 2015/2016
|
|
- Timo-Jaakko Ketonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 WarmUp Suositustaulukko 2013/2014 Suositustaulukko 2015/2016
2 Autolämmön markkinajohtaja DEFA on perinnerikas norjalainen yritys ja sähköisen autolämmön markkinajohtaja Euroopassa. Vahva kasvu vuosikymmenten ajan on antanut DEFAlle vahvan sijan markkinoilla ja luotettavat yhteistyökumppanit jakelupuolella. Alusta alkaen, 1946, DEFA on panostanut teknologiseen kehitykseen ja luottamukseen markkinoilla. DEFA WarmUp -lämmitysjärjestelmät ovat kehitetty bensiini-, diesel- ja etanolimoottoreille (E85). Sähkö- ja hybridiautoille DEFA tarjoaa räätälöidyt ratkaisut. Tuotteet sopivat 42 V:sta 230 V:iin. Tänä päivänä DEFA on markkinajohtaja Euroopassa sähköisen autolämmön osalta WarmUp -lämmitysjärjestelmillä henkilöautoihin, paketti- ja kuorma-autoihin, linja-autoihin sekä työ- ja maansiirtokoneisiin. Järjestelmän avulla ajoneuvon omistaja saa lämpimät sisätilat, lämpimän moottorin ja täyteen ladatun akun. Lämmityksen päälle- ja poiskytkentä voidaan tehdä ajastimella, kaukosäätimellä, DEFA Link- tai DEFA Bluetooth -älypuhelinsovelluksilla. DEFA Warmup vähentää kylmäkäynnistyksen yhteydessä syntyviä haitallisia päästöjä. DEFAn Suositustaulukko kaudelle 2015/2016 on heinäkuussa päivitetty ajoneuvokohtaisten moottorinlämmittimien suositusten osalta. Suositustaulukon painatuksen jälkeen tulleet uudet suositukset päivitetään ajan tasalle DEFAn kotisivuilla ja sähköisessä tilauskanavassa päivittäin. Lisäksi Suositustaulukossa on katsaus kaikista DEFAn autolämpötuotteista ja asennussarjoista. DEFA AS pidättää itsellään oikeuden tuote- ja rakennemuutoksiin.
3 Sisältö Autonlämmitysjärjestelmät Tukitoiminnot Tukitoiminnot DEFA Link DEFA Bluetooth Tuotevalikoima WarmUp ComfortKit Sisätilanlämmittimet Haaroitussarjat Akkulaturit Ajastimet ja ohjausjärjestelmät Moottorinlämmittimet Verkkoliitäntäjohdot ja kytkentäsarjat Kojepistorasiat ja jatkojohdot Relerasiat ja haaroitukset Työkalut Hälytin Suositustaulukko Henkilö-, paketti- ja kuorma-autot Traktorit ja työkoneet, moottorikelkat, mopoautot ym. Käännetty suositustaulukko Moottorinlämmittimet SafeStart 500-sarjan sisältö SafeStart 700-sarjan sisältö SafeStart 800-sarjan sisältö Asennussarjat Kiinnikesarjat Liittimet moottorinlämmittimen asennukseen SafeStart Moottorinlämmittimet sarjoittain Takuumenettely Suositustaulukko 2015/2016 3
4 Johdanto - Autonlämmitysjärjestelmät DEFA Autonlämmitysjärjestelmät 1 Moottorinlämmitin SafeStart Moottorinlämmitin MiniPlug Kojepistorasia MiniPlug Verkkoliitäntäjohto Lyhyellä ajomatkalla jopa 35 % pienempi polttoaineenkulutus Pienempi moottorin kuluminen Vähentää haitallisia pakokaasupäästöjä 2 ComfortKit - Moottorin- ja sisätilanlämmitin SafeStart Moottorinlämmitin MiniPlug Kojepistorasia MiniPlug Verkkoliitäntäjohto PlugIn Jatkojohto Lyhyellä ajomatkalla jopa 35 % pienempi polttoaineenkulutus Pienempi moottorin kuluminen Vähentää haitallisia pakokaasupäästöjä Lämmin auto ja jäättömät ikkunat Termini TM Sisätilanlämmitin Termini TM Jatkojohto PlugIn Y-kappale 3 WarmUp - Täydellinen lämmitysjärjestelmä SafeStart Moottorinlämmitin MiniPlug Kojepistorasia MiniPlug Verkkoliitäntäjohto PlugIn Jatkojohto Termini TM Sisätilanlämmitin Termini TM Jatkojohto MultiCharger Akkulaturi Lyhyellä ajomatkalla jopa 35 % pienempi polttoaineenkulutus Pienempi moottorin kuluminen Vähentää haitallisia pakokaasupäästöjä Lämmin auto ja jäättömät ikkunat Akku aina täydessä varaustilassa Pidentää akun ikää Kesäkäynnistys haluttuun aikaan DEFA Link ja DEFA Bluetooth ohjausjärjestelmät 4 Suositustaulukko 2015/2016
5 Johdanto - Autonlämmitysjärjestelmät HELPPO ASENTAA, HELPPO KÄYTTÄÄ Olemme suunnitelleet ja valmistaneet sähkötoimisia autonlämmittimiä jo yli 60 vuoden ajan, ja koko sen ajan olemme seuranneet tiiviisti autoalan kehitystä. Nykypäivän autojen muotoiluun, ympäristöystävällisyyteen ja alhaiseen polttoaineen kulutukseen on panostettu lukemattomia työtunteja. DEFAn tutkijoiden on siksi jatkuvasti sovitettava tuotteet jatkuvasti muuttuviin toimintaedellytyksiin. Panostamme erityisesti asennuksen helppouteen ja nopeuteen poistamalla virhekytkentämahdollisuudet sekä laitteiston helppoon ja johdonmukaiseen käyttöön. Asiakkaalle auton ulkonäkö on erittäin tärkeä. Nykyautojen aerodynaaminen muotoilu ja tilaa vievät laitteet edellyttävät, että DEFA WarmUp sovitetaan olosuhteisiin sekä asentajia että asiakkaita tyydyttävällä tavalla. Siksi käytämme ainoana valmistajana DEFA MiniPlug - virranottopistoketta, joka on integroitavissa lähes näkymättömästi autoon, joko upotettuna tai tasopintaan asennettuna. DEFA WarmUp järjestelmä koostuu pienikokoisista moduuleista ja moduuleja yhdistävistä sopivanmittaisista johdoista, ja se on siksi asennettavissa useimpiin automalleihin. Ainutlaatuinen PlugIn-järjestelmämme koostuu erikoisrakenteisista 230 V johdoista ja liittimistä, jotka sopivat DEFA WarmUp -järjestelmän pääkomponentteihin. Järjestelmä poistaa kaikki virhekytkentämahdollisuudet ja takaa varmat, pysyvät liitokset. LÄMMIN JA HELPOSTI KÄYNNISTYVÄ AUTO HALUTTUUN AIKAAN Jopa nykyaikaisilta autoilta puuttuu yksi tärkeä ominaisuus; kyky yllättää omistaja olemalla lämmin ja käynnistysvalmis kylmänäkin aamuna. DEFA WarmUp antaa lämpimän ja helposti käynnistyvän auton, joka on yhtä mukava käynnistyshetkestä alkaen kuin yleensä vasta muutaman kilometrin ajon jälkeen. DEFA WarmUp varmistaa mukavasti, turvallisesti ja tehokkaasti, että lämpimästä ja iloisesta autonomistajasta tulee turvallinen ja ympäristöystävällinen autoilija kaksi tärkeää ominaisuutta, joiden avulla olemme saavuttaneet johtavan asemamme maailmanmarkkinoilla. DEFA WarmUp on yksinkertainen ja käyttäjäystävällinen autonlämmitysjärjestelmä, jota on saatava eri ajastimilla ja ohjausjärjestelmillä. Tänä syksynä lanseeramme DEFA Bluetooth :in, jonka avulla voit ohjata autonlämmitysjärjestelmääsi älypuhelimesi Bluetooth -yhteyden avulla. DEFA Linkillä voit ohjata lämmitystä ja seurata autosi älypuhelimellasi, missä ja milloin tahansa. Ympäristöystävälliset autot ovat sekä valmistajille että ympäristötietoisille kuluttajille yhä tärkeämpiä. Kylmän moottorin pakokaasupäästöt ja polttoaineen kulutus ovat aina korkeat. Vain esilämmitetty moottori pystyy lämmittämään katalysaattorin nopeasti ja siten vähentämään olennaisesti päästöjä. Lisäksi esilämmitetty moottori kuluttaa selvästi vähemmän polttoainetta, se käynnistyy helpommin ja kuluminen vähenee. Näillä argumenteilla varustetun myyjän on helppo todistaa DEFA WarmUp-järjestelmän edut autonomistajille. DEFA takaa laajan tuen ja koulutuksen koko jakeluketjulle! Termini II 1400 Sisätilanlämmitin Kooltaan markkinoiden pienin sisätilanlämmitin Termini II 1400 sisältyy DEFA WarmUp autonlämmitysjärjestelmään. Suurempiin autoihin suositellaan DEFA WarmUp 1900, joka sisältää Termini 1900/1150 W -sisätilanlämmittimen. DEFA Link / DEFA Bluetooth Helppokäyttöiset sovellukset älypuhelimeesi joilla voit ohjata autosi lämmitysjärjestelmää. SafeStart moottorinlämmitin* Lämmin moottori, helppo käynnistys, pienempi polttoaineenkulutus, puhtaammat pakokaasupäästöt, moottori kuluu vähemmän. * Moottorinlämmittimen vastus ei sisälly DEFA WarmUp -pakettiin Ulkolämpötila-anturi MultiCharger akkulaturi Akku aina täydessä varaustilassa. Edistyksellistä lataustekniikkaa. Voi olla jatkuvasti kytkettynä. MiniPlug Verkkoliitäntäjohto MiniPlug Kojepistorasia Pieni ja miltei näkymätön auton etusäleikössä tai puskurissa. Suositustaulukko 2015/2016 5
6 Esittely - Tukitoiminnot Tukitoiminnot Tämä tuoteluettelo on luotu DEFA-tuotteiden jälleenmyyjän työkaluksi. Luettelo sisältää autolämpötuotteiden valikoiman ja uutuustuotteet. Luettelo sisältää tuotekuvat, tuotteiden tekniset tiedot ja tilausnumerot sekä pakkauskoot. Mikäli etsit oikeaa moottorinlämmitintä autoon, lisätietoja tuotteista tai tämän luettelon jälkeen ilmestyneistä tuoteuutuuksista, neuvomme sinua käyttämään kotisivujamme Kotisivuilla voit kirjautua myös seuraaviin tileihin: Link-asentajatili Hälytinasentajatili Tracking-asentajatili 6 Suositustaulukko 2015/2016
7 Esittely - Tukitoiminnot Tukitoiminnot ETSI OIKEA MOOTTORINLÄMMITIN AUTOON Hakukonettamme, jolla voit etsiä oikean moottorinlämmittimen autoon, on paranneltu entistä käyttäjäystävällisemmäksi. Nyt voit tehdä haun myös rekisterinumeron perusteella. Muita hakuehtoja ovat automerkki ja -malli sekä moottorikoodi. Huomiothan, että uuden automallin kohdalla kestää hetken ennen kuin rekisterinumerohaku toimii. Mikäli moottorinlämmitintä ei löydy rekisterinumerohaun perusteella, tulee haku tehdä automerkin ja -mallin sekä moottorikoodin mukaan. Mikäli asennussarjasarakkeessa on tuotenumero, tulee tätä käyttää moottorinlämmittimen asennuksessa. Klikkaamalla moottorinlämmittimen tuotenumeroa aukeaa asennusohje. Asennusohjeita päivitetään jatkuvasti. Asennusohje tulee tulostaa aina ennen asennusta, jotta sinulla on varmasti uusin versio käytössäsi. Voit myös nähdä arvioidun asennusajan sarakkeessa joka on merkitty näin: Asennusaika annetaan kirjaimin A, B ja C. Klikkaa linkkiä kuvakkeiden selitys, saadaksesi tarkempaa tietoa. DEFAn kotisivuilta löytyy myös säännöllisesti päivitettävä suositustaulukon lisäys, joka sisältää kaikki tämän painetun suositustaulukon jälkeen tulleet moottorinlämmitinsuositukset. TEKNINEN TUKI Meillä on kokenut, vuosia DEFA-tuotteiden kanssa työskennellyt tekninen tiimi, joka auttaa jälleenmyyjiä kysymyksissä DEFA-tuotteiden toiminnasta, asennuksesta tai muista niihin liittyvistä asioista. Soita meille numeroon ja valitse 2, mikäli tarvitset teknistä neuvontaa. Otamme vastaan kysymyksiä myös sähköpostitse. Lähetä kysymyksesi osoiteeseen: tekninentuki@defa.com. Me DEFAlla toivomme, että tuotteidemme myynti ja asennus olisi sinulle mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Siksi olemme panostaneet vahvoihin tukitoimintoihin. Päivitämme kotisivujamme jatkuvasti, tarjoamme tuoteluetteloita, teemme mainontaa eri kanavissa ja meillä on esitteitä ja muuta materiaalia myynnin tukeen, jotta sinulla olisi mahdollisimman hyvät eväät DEFA-tuotteiden myymiseen ja asentamiseen. Toivottavasti tästä suositustaulukosta on sinulle paljon hyötyä ja iloa! TEKNINEN TUKI: sähköposti: tekninentuki@defa.com puhelin: (valitse 2) Suositustaulukko 2015/2016 7
8 Esittely - Link DEFA Link Ohjaa autonlämmitysjärjestelmääsi, missä ja milloin tahansa. DEFA Linkillä voit ohjata autolämpöjärjestelmääsi älypuhelimesi avulla. Lisäksi saat halutessasi ilmoituksen mikäli autoasi siirretään ja voit aina paikantaa ajoneuvosi sijainnin puhelimesi kartalla. DEFA Linkin saat käyttöösi lataamalla ilmaisen sovelluksen puhelimeesi sekä asennuttamalla Linkin ajoneuvoosi. WARMUP WarmUp Linkillä voit kätevästi ohjata autosi lämmitysjärjestelmää älypuhelimellasi. Voit ajastaa lämmityksen, niin että autosi on lämmin ja ikkunat kirkkaat haluamasi aikaan. Näet myös ulko- ja auton sisälämpötilan. Voit tarkistaa autosi akkujännitteen ja vastaanottaa ilmoituksen, mikäli se laskee liian alhaiseksi. Tämä on hyödyllinen ominaisuus varsinkin kylminä talviaamuina, jolloin auton akku on koetuksella. DEFAn autonlämmitysjärjestelmät sisältävät myös akkulaturin, jota käyttämällä sinun ei tarvitse enää huolehtia akun varaustilasta. WarmUp toiminnot: Noutoajan asetus Lämmitysajan asetus Suora päälle-/pois -kytkentä Akun jännitteen tarkastaminen Ulko- ja auton sisälämpötila Ilmoitus mikäli verkkoliitäntäjohto ei ole kytketty Ilmoitus mikäli akkujännite laskee liian alhaiseksi Aseta noutoaika, eli aika jolloin haluat auton olevan lämmin. PAIKANNUS JA VARKAUDENVAROITUS Finder-paikannus ja Security-varkaudenvaroitustoiminnoilla tiedät aina missä autosi on. Security Security-toiminnon avulla voit vastaanottaa varkausvaroituksen, mikäli autosi käynnistetään tai sitä yritetään siirtää. Speed Alert -toiminnon avulla voit asettaa nopeusrajan ja vastaanottaa ilmoituksen, mikäli tämä raja ylitetään. Tämä on hyödyllinen toiminto esimerkiksi autoa lainatessa. Varkausvaroitus, mikäli auto käynnistetään tai sitä yritetään siirtää. Nopeusrajan asetus ja ilmoituksen vastaanottaminen, mikäli raja ylitetään. Finder Ajoneuvon paikantaminen Ajoneuvon sijainti kartalla Mahdollisuus jakaa sijainti esim. poliisille tai vakuutusyhtiölle. Voit vastaanottaa varkausvaroituksen, mikäli autoasi siirretään tai sitä yritetään käynnistää. Paikanna autosi kartalla Link soveltuu kaikkiin 12 V ja 24 V -ajoneuvoihin. Linkin toimintoja varten autossa on oltava asennettuna Link Hub -yksikkö. Link-järjestelmä toimii mobiiliverkon (GPRS) välityksellä ja kommunikoi puhelimen kanssa palvelimen kautta. Lisätietoa soveltuvista puhelimista, liittymäehdoista ja hinnoista on luettavissa osoitteessa DEFA Link voidaan liittää kaikkiin markkinoilla oleviin DEFA-autolämpöjärjestelmiin. Tuotteen asennuksen tulee suorittaa valtuutettu asentaja. Lue lisää DEFA Linkistä osoitteessa 8 Suositustaulukko 2015/2016
9 Esittely - Bluetooth DEFA Bluetooth DEFA Bluetooth :lla voit helposti ohjata autonlämmitysjärjestelmää äypuhelimellasi. Sovelluksen Bluetooth-toiminnoilla on lyhyempi toimintasäde kuin Linkissä ja se toi- mii autossa ja auton välittömässä läheisyydessä. Voit helposti ajastaa lämmityksen asettamalla noutoaika, jolloin haluat autosi olevan lämmin. Palvelun käyttöönottami- seksi sinun tulee ladata DEFA-sovellus ja puhelimesi tulee olla Bluetooth Smart -yh- teensopiva. Sovellus ja sen käyttö on täysin ilmaista. Lisäksi autoon on asennettava Bluetooth -ohjausyksikkö. WARMUP WarmUp Bluetooth on täydellinen autonlämmitysjärjestelmä, sisältäen DEFA Bluetooth lämmityksen ohjauksen ja kaiken muun tarvittavan paitsi automalli- ja moottorikohtaisen moottorinlämmittimen. WarmUp Bluetooth :lla voit helposti ohjata autonlämmitysjärjestelmää älypuhelimellasi, kun olet Bluetooth -toimintasäteen sisällä. Saat lämpimän auton ja jäättömät ikkunat haluamasi ajankohtaan, asettamalla nouto- ja lämmitysajat. Voit myös tarkistaa ulkolämpötilan ja akun jännitteen. Kylminä talviaamuina on hyvä tarkistaa akun tila, ettei auton käynnistymättömyys yllätä. WarmUp Bluetooth -autonlämmitysjärjestelmä sisältää myös akkulaturin, joka pitää autosi akun aina täydessä varaustilassa. DEFA Bluetooth voidaan hankkia myös jo aikaisemmin asennettuun DEFA autonlämmitysjärjestelmään. WarmUp toiminnot: Ohjelmoi noutoajat Ohjelmoi lämmitysajat Lämmityksen suorakäynnistys PÄÄLLE/POIS Tarkasta akun tila Ulkolämpötilan näyttö Ilmoitus, mikäli verkkoliitäntäjohto ei ole kytketty pistorasiaan Ilmoitus, mikäli verkkoliitäntäjohto on kytketty pistorasiaan, kun auto käynnistetään *Bluetooth Smart -teknologiaa käyttävät seuraavat puhelimet: - iphone 4S ja uudemmat - Android 4.4 ja uudemmat** - Windows Phone 8.1 ja uudemmat** **poikkeuksia saattaa esiintyä, lataa DEFA-sovellus puhelimeen tarkistaaksesi Bluetooth Smart -yhteensopivuus. Uutuus! DEFA-sovellukset nyt myös Windows-puhelimiin Link- ja Bluetooth -sovellukset ovat saatavana Windows-, ios- ja Androidpuhelimiin. Sovellus ladataan puhelimen sovelluskaupasta (App Store). The Bluetooth word mark and logos are registered trademarks owned by Bluetooth SIG, Inc. and any use of such marks by DEFA is under license. Suositustaulukko 2015/2016 9
10 Esittely - Järjestelmäkuvaus Järjestelmäkuvaus Kytkentäkaaviossa moottorinja sisätilanlämmitintä ohjataan DEFA Linkillä, jonka avulla ohjaus voidaan tehdä lämpötila- tai aikaohjattuna, valitsemalla nouto- ja lämmitysaika. Akkulaturi lataa akkua aina kun 230 V on kytketty järjestelmään. Kuvassa on myös GPS Link asennettuna, jolloin varkaudenvaroitus- ja paikannustoiminnot ovat käytettävissä. 10 Suositustaulukko 2015/2016
11 Esittely - Järjestelmäkuvaus LINKHUB s. 29 SISÄTILANLÄMMITIN s. 18 MOOTTORINLÄMMITIN s Suositustaulukko 2015/
12 Tuotteet WarmUp 13 WarmUp -autonlämmitysjärjestelmät: WarmUp GPS Link 14 WarmUp Bluetooth 15 WarmUp SmartStart TM 16 WarmUp Futura 17 ComfortKit-sisätilanlämmitinsarjat: ComfortKit Plus 18 ComfortKit 19 Sisätilanlämmittimet: Termini TM 20 Termina 21 PlugIn -haaroitussarjat 22 Akkulaturit: ChargerKit MultiCharger MultiCharger MultiCharger Älylaturit: SmartCharge 4A 27 SmartCharge 8A 28 SmartCharge-tarvikkeet 29 Ajastimet: Link 31 Bluetooth 32 SmartStart TM 33 Futura 34 Moottorinlämmittimet: Moottorinlämmittimet 35 Verkkoliitäntäjohdot 36 Tarvikkeet: Kojepistorasiat 38 PlugIn-jatkojohdot 39 PlugIn-haaroituskappaleet 40 Työkalut: Pakkastulpan ulosvedintyökalut 42 Erikoistyökalut 43 Hälytin: Security 44
13 Tuotteet - WarmUp WarmUp DEFA WarmUp on täydellinen autonlämmitysjärjestelmä, jota on saatavana erilaisilla ajastimilla ja ohjausjärjestelmillä. WarmUp -autonlämmitysjärjestelmä sisältää sisätilanlämmittimen (Termini 1400 tai 1900), akkulaturin ja kaiken muun tarvittavan, paitsi automalli- ja moottorikohtaisen moottorinlämmittimen. Haitalliset päästöt ja polttoaineenkulutus ovat suurimmillaan kun kylmä moottori käynnistetään. Sillä ei ole juurikaan merkitystä onko ulkolämpötila +4 vai -15 ºC. Moottori on joka tapauksessa kylmä ja kylmä moottori tarvitsee paljon polttoainetta käynnistyäkseen. KÄYNNISTÄ AUTO LÄMPIMÄLLÄ MOOTTORILLA Myös päästöjen määrät ovat suuret kylmää moottoria käynnistettäessä. Katalysaattori, joka puhdistaa moottorin pakokaasuja, ei toimi ennen kuin 600 ºC on saavutettu. Sähköinen autonlämmitys on ympäristöystävällisin tapa esilämmittää auto. Esilämmitetyn moottorin käynnistäminen vähentää sekä haitallisten päästöjen määrää, että polttoaineen kulutusta ensimmäisten 4-5 kilometrin aikana. AJATTELE YMPÄRISTÖÄ Jos kaikissa autoissa olisi moottorinlämmitin, säästäisimme ympäristöämme hyvin paljon. Koko Euroopassa tehdään päätöksiä autottomilla vyöhykkeillä ja ajankohdilla, autoveroja korotetaan ja tietulleja luodaan ruuhka-ajoille. Auton käyttöä yritetään rajoittaa ympäristön suojelemiseksi. TERMINA JA TERMINI DEFA-sisätilanlämmitintä käyttämällä kylmä ja epämukava auto on historiaa. DEFAn sisätilanlämmittimet esilämmittävät auton sisätilat nopeasti ja tehokkaasti, sekä poistavat näkyvyyttä häiritsevän huurteen ja jään auton ikkunoista. DEFAn sisätilanlämmittimiä on saatavana kahdessa eri sarjassa, Termina ja Termini TM. SÄHKÖISEN AUTONLÄMMITYKSEN EDUT Sähköinen autolämpö tuo ympäristöetuja, enemmän kuin polttoainekäyttöiset lämmittimet. DEFA-autonlämmitysjärjestelmä ei aiheuta päästöjä tai polttoaineenkulutusta. Tämän lisäksi esilämmitys vähentää moottorin kulumista kylminä vuodenaikoina. Jokainen autonomistaja voi antaa ympäristölle pienen kädenpuristuksen jokaisena aamuna käynnistämällä moottorin esilämmitettynä. Yhden auton tekemä säästö yhtenä talviaamuna tuntuu hyvin pieneltä, mutta jos tarkastelee koko Euroopan alueen autojen esilämmityksiä vuositasolla, ovat säästöt huomattavan suuret. Suositustaulukko 2015/
14 Tuotteet - WarmUp WarmUp GPS Link WarmUp GPS Link -autonlämmitysjärjestelmä, sisältää myös Security- (varkausvaroitus) ja Finder (paikannus) -toiminnot. Hallitse autoasi missä ja milloin tahansa. WarmUp GPS Link sisältää kaikki DEFA Linkin toiminnot. Voit älypuhelimellasi ohjata helposti autonlämmitysjärjestelmää, saat ilmoituksen mikäli autosi käynnistetään tai sitä yritetään siirtää ja näet autosi sijainnin kartalla. Lisäksi voit asettaa Speed Alert -nopeusrajan, jolloin saat ilmoituksen, mikäli autosi ylittää tämän nopeuden. - WarmUp GPS Link on saatavana kahtena eri versiona, erona DEFA Termini -sisätilanlämmittimen teho. - WarmUp GPS Link sisältää kaiken muun, paitsi automalli- ja moottorikohtaisen moottorinlämmittimen. WarmUp II 1400 GPS Link Termini TM II MultiCharger MiniPlug Kojepistorasia - 1,5 m Jatkojohto PlugIn -pistokkeella - 1,0 m Jatkojohto PlugIn -pistokkeella - 0,5 m Termini TM -jatkojohto - 1,75 m MiniPlug Xtreme -verkkoliitäntäjohto - 2,5 m MiniPlug Kojepistorasian kiinnityssarja Link Hub -yksikkö Link Hub -johtosarja GPS-antenni Asennustarvikkeet WarmUp II 1900 GPS Link Termini TM II MultiCharger MiniPlug Kojepistorasia - 1,5 m Jatkojohto PlugIn -pistokkeella - 1,0 m Jatkojohto PlugIn -pistokkeella - 0,5 m Termini TM Jatkojohto - 1,75 m MiniPlug Xtreme -verkkoliitäntäjohto - 2,5 m MiniPlug Kojepistorasian kiinnityssarja Link Hub -yksikkö Link Hub -johtosarja GPS-antenni Asennustarvikkeet 14 Suositustaulukko 2015/2016
15 Tuotteet - WarmUp WarmUp Bluetooth WarmUp Bluetooth on täydellinen autonlämmitysjärjestelmä, joka sisältää Bluetooth Smart -teknologiaa käyttävän ohjausjärjestelmän, jonka avulla autonlämmitysjärjestelmää voidaan ohjata älypuhelimella. Bluetooth -sovelluksen toimintasäde kattaa auton ja sen välittömän ympäristön. Ohjaa autonlämmitysjärjestelmää älypuhelimellasi ajoneuvosi läheisyydessä. - WarmUp Bluetooth on saatavana kahtena eri versiona, erona DEFA Termini -sisätilanlämmittimen teho. - WarmUp Bluetooth sisältää kaiken muun, paitsi automalli- ja moottorikohtaisen moottorinlämmittimen. WarmUp 1400 Bluetooth UUTUUS! Termini TM II MultiCharger MiniPlug Kojepistorasia - 1,5 m Jatkojohto PlugIn -pistokkeella - 1,0 m Jatkojohto PlugIn -pistokkeella - 0,5 m Termini TM -jatkojohto - 1,75 m MiniPlug Xtreme -verkkoliitäntäjohto - 2,5 m MiniPlug Kojepistorasian kiinnityssarja Bluetooth Hub -yksikkö Asennustarvikkeet WarmUp 1900 Bluetooth UUTUUS! Termini TM II MultiCharger MiniPlug Kojepistorasia - 1,5 m Jatkojohto PlugIn -pistokkeella - 1,0 m Jatkojohto PlugIn -pistokkeella - 0,5 m Termini TM -jatkojohto - 1,75 m MiniPlug Xtreme -verkkoliitäntäjohto - 2,5 m MiniPlug Kojepistorasian kiinnityssarja Bluetooth Hub -yksikkö Asennustarvikkeet Suositustaulukko 2015/
16 Tuotteet - WarmUp WarmUp SmartStart TM WarmUp SmartStart TM on täydellinen autonlämmitysjärjestelmä, joka toimitetaan kaksisuuntaisella langattomalla kauko-ohjaimella. SmartStart TM -kauko-ohjaimen avulla voit myös ajastaa auton lämmityksen. Ohjaa autonlämmitysjärjestelmää langattomalla kaksisuuntaisella kauko-ohjaimella. - WarmUp SmartStart TM on saatavana kahtena eri versiona, erona DEFA Termini -sisätilanlämmittimen teho. - WarmUp SmartStart TM sisältää kaiken muun, paitsi automalli- ja moottorikohtaisen moottorinlämmittimen. WarmUp 1400 SmartStart TM Termini TM II MultiCharger MiniPlug Kojepistorasia - 1,5 m PlugIn Jatkojohto - 0,5 m PlugIn Jatkojohto - 1,0 m SmartStart TM langaton kauko-ohjain Termini TM Jatkojohto - 1,75 m MiniPlug Kojepistorasian kiinnityssarja MiniPlug Xtreme -verkkoliitäntäjohto - 2,5 m Asennustarvikkeet WarmUp 1900 SmartStart TM Termini TM II MultiCharger MiniPlug Kojepistorasia - 1,5 m PlugIn Jatkojohto - 0,5 m PlugIn Jatkojohto - 1,0 m SmartStart TM langaton kauko-ohjain Termini TM Jatkojohto - 1,75 m MiniPlug Kojepistorasian kiinnityssarja MiniPlug Xtreme -verkkoliitäntäjohto - 2,5 m Asennustarvikkeet 16 Suositustaulukko 2015/2016
17 Tuotteet - WarmUp WarmUp Futura WarmUp Futura on täydellinen autonlämmitysjärjestelmä, joka toimitetaan auton sisätilaan kiinteästi asennettavalla ajastinkellolla. Futurassa on selkeälukuinen näyttö ja sen avulla voidaan ohjelmoida auton esilämmitys haluttuun aikaan. Ohjaa autonlämmitysjärjestelmää ja ajasta haluttu nouto- ja lämmitysaika autosta käsin. - WarmUp Futura on saatavana kahtena eri versiona, erona DEFA Termini -sisätilanlämmittimen teho. - WarmUp Futura sisältää kaiken muun, paitsi automalli- ja moottorikohtaisen moottorinlämmittimen. WarmUp 1400 Futura Termini TM II MultiCharger MiniPlug Kojepistorasia - 1,5 m PlugIn Jatkjohto - 0,5 m PlugIn Jatkojohto - 1,0 m Futura Ajastinkello Termini TM Jatkojohto - 1,75 m MiniPlug Kojepistorasian kiinnityssarja MiniPlug Xtreme -verkkoliitäntäjohto - 2,5 m Asennustarvikkeet WarmUp 1900 Futura Termini TM II MultiCharger MiniPlug Kojepistorasia - 1,5 m PlugIn Jatkojohto - 0,5 m PlugIn Jatkojohto - 1,0 m Futura Ajastinkello Termini TM Jatkojohto - 1,75 m MiniPlug Kojepistorasian kiinnityssarja MiniPlug Xtreme -verkkoliitäntäjohto - 2,5 m Asennustarvikkeet Suositustaulukko 2015/
18 Tuotteet - ComfortKit Plus ComfortKit Plus Lämmin auto helposti. Kaikki mitä tarvitset ComfortKit Plus -sisätilanlämmitinsarjan lisäksi on moottorinlämmitin. Sisätilanlämmitinsarjojen erot ovat Termini -sisätilanlämmittimien tehot: 1400 tai 1900 W. ComfortKit Plus eroaa ComfortKitistä, sisältämällä 4 A MultiCharger -akkulaturin ja tarvittavat asennustarvikkeet. - ComfortKit Plus on saatavana kahtena eri versiona, erona DEFA Termini -sisätilanlämmittimen teho. - Ei sisällä ajastinta tai lämmityksen ohjausta. Automalli- ja moottorikohtainen moottorinlämmitin on hankittava erikseen. ComfortKit II 1400 Plus Termini TM II MultiCharger MiniPlug Kojepistorasia - 1,5 m Jatkojohto PlugIn-pistokkeella - 1,0 m PlugIn Y-kappale Jatkojohto PlugIn -pistokkeella - 0,5 m Termini TM Jatkojohto - 1,75 m MiniPlug Kojepistorasian kiinnityssarja MiniPlug Xtreme -verkkoliitäntäjohto - 2,5 m Asennustarvikkeet ComfortKit II 1900 Plus Termini TM II MultiCharger MiniPlug Kojepistorasia - 1,5 m Jatkojohto PlugIn-pistokkeella - 1,0 m PlugIn Y-kappale JatkojohtoPlugIn -pistokkeella - 0,5 m Termini TM Jatkojohto - 1,75 m MiniPlug Kojepistorasian kiinnityssarja MiniPlug Xtreme -verkkoliitäntäjohto - 2,5 m Asennustarvikkeet 18 Suositustaulukko 2015/2016
19 Tuotteet - ComfortKit ComfortKit Lämmin auto helposti. Kaikki mitä tarvitset ComfortKit -sisätilanlämmitinsarjan lisäksi on moottorinlämmitin. Sisätilanlämmitinsarjojen erot ovat Termini -sisätilanlämmittimien tehot: 1400, 1900 tai 2100 W. - ComfortKit on saatavana kahtena eri versiona, erona DEFA Termini -sisätilanlämmittimen teho. - Ei sisällä ajastinta tai lämmityksen ohjausta. Automalli- ja moottorikohtainen moottorinlämmitin on hankittava erikseen. ComfortKit II Termini TM II MiniPlug Kojepistorasia - 1,5 m Jatkojohto PlugIn-pistokkeella - 1,0 m PlugIn Y-kappale Termini TM Jatkojohto - 1,75 m MiniPlug Kojepistorasian kiinnityssarja MiniPlug Xtreme -verkkoliitäntäjohto - 2,5 m Asennustarvikkeet ComfortKit II Termini TM II MiniPlug Kojepistorasia - 1,5 m Jatkojohto PlugIn-pistokkeella - 1,0 m PlugIn Y-kappale Termini TM Jatkojohto - 1,75 m MiniPlug Kojepistorasian kiinnityssarja MiniPlug Xtreme -verkkoliitäntäjohto - 2,5 m Asennustarvikkeet ComfortKit Termini TM MiniPlug Kojepistorasia - 1,5 m Jatkojohto PlugIn-pistokkeella - 1,0 m PlugIn Y-kappale Termini TM Jatkojohto - 1,75 m MiniPlug Kojepistorasian kiinnityssarja MiniPlug Xtreme -verkkoliitäntäjohto - 2,5 m Asennustarvikkeet Suositustaulukko 2015/
20 Tuotteet - Sisätilanlämmittimet Termini TM -sisätilanlämmittimet DEFA sisätilanlämmittimissä on PTC (PTC= Positive Temperature Coefficient) -lämpöelementti, jonka teho säätyy lämmittimen sisään imeytyvän ilman lämpötilan mukaan. 20 ºC lämpötilan nousu laskee tehoa n. 10 %. Näin sekä teho, että virrankulutus laskevat sitä mukaan kun auton sisätilan lämpötila nousee. Sisätilanlämmittimessä on automaattinen ylikuumenemissuoja. Kaikki sisätilanlämmittimet täyttävät normit EN ja EN Termini TM II 1200 UUTUUS! Tuotenro Schuko Tukkupakkaus - kpl 12 Teho -25 ºC - W 0/1200 Korkeus/Leveys/Syvyys - mm 32/138/182 Paino - g 595 Kiinnikepaino - g 20 Termini TM II 1400 Tuotenro Terminiliitin Tuotenro Schuko Tukkupakkaus - kpl 12 Teho -25 ºC - W 0/1400 Korkeus/Leveys/Syvyys - mm 32/138/182 Paino - g 595 Kiinnikepaino - g 20 Termini TM II 1900 Tuotenro Terminiliitin Tuotenro Schuko Tukkupakkaus - kpl 10 Teho -25 ºC - W 0/1150/1900 Korkeus/Leveys/Syvyys - mm 38/138/183 Paino - g 665 Kiinnikepaino - g 20 Termini TM 2100 Tuotenro Terminiliitin Tuotenro Schuko Tukkupakkaus - kpl 10 Teho -25 ºC - W 0/1350/2100 Korkeus/Leveys/Syvyys - mm 47/141/183 Paino - g 745 Kiinnikepaino - g Suositustaulukko 2015/2016
21 Tuotteet - Sisätilanlämmittimet Termina DEFA sisätilanlämmittimissä on PTC (PTC= Positive Temperature Coefficient) -lämpöelementti, jonka teho säätyy lämmittimen sisään imeytyvän ilman lämpötilan mukaan. 20 ºC lämpötilan nousu laskee tehoa n. 10 %. Näin sekä teho, että virrankulutus laskevat sitä mukaan kun auton sisätilan lämpötila nousee. Sisätilanlämmittimessä on automaattinen ylikuumenemissuoja. Kaikki sisätilanlämmittimet täyttävät normit EN ja EN Termina 1200 Tuotenro Schuko Tukkupakkaus - kpl 8 Teho -25 ºC - W 1200 Korkeus/Leveys/Syvyys - mm 75/146/165 Paino - g 890 Kiinnikepaino - g 20 IP-luokka - IP 20 Termina 1400 S Tuotenro Schuko Tukkapakkaus - kpl 8 Teho -25 ºC - W 0/800/1400 Korkeus/Leveys/Syvyys - mm 75/146/165 Paino - g 890 Kiinnikepaino - g 20 IP-luokka - IP 20 Suositustaulukko 2015/
22 Tuotteet - Haaroitussarjat PlugIn Haaroitussarjat DEFA haaroitussarjat sisältävät eri pituisia DEFA PlugIn -jatkojohtoja ja DEFA PlugIn Y-kappaleen sisätilanlämmittimen kytkentään. Sarjat ovat suunniteltu heille, joilla on autossaan jo moottorinlämmitin ja haluavat laajentaa sen autonlämmitysjärjestelmäksi sisätilanlämmittimellä. Jos halutaan lisätä Termini -sisätilanlämmitin Termini -minipistokkeella, käytetään haaroitussarjaa tai Jos sisätilanlämmittimessä on schukopistoke käytetään haaroitussarjoja 760/762/ 765/766/768/769. Haaroitussarjojen erot ovat johtojen pituuksissa. Riippuu automallista mitä sarjaa käytetään. Katso suositustaulukon saraketta 8. Haaroitussarja PlugIn Jatkojohto - 1,0 m PlugIn Y-kappale Jatkojohto Termini-liittimellä - 1,75 m Haaroitussarja PlugIn Jatkojohto - 1,5 m PlugIn Y-kappale Jatkojohto Termini-liittimellä - 1,75 m Haaroitussarja - PlugIn Jatkojohto - 0,5 m PlugIn Jatkojohto - 1,0 m PlugIn Y-kappale PlugIn Sisäpistorasia Haaroitussarja PlugIn Jatkojohto x 2-1,0 m PlugIn Y-kappale PlugIn Sisäpistorasia Haaroitussarja PlugIn Jatkojohto - 1,0 m PlugIn Jatkojohto - 2,0 m PlugIn Y-kappale PlugIn Sisäpistorasia Haaroitussarja PlugIn Jatkojohto - 1,0 m PlugIn Jatkojohto - 1,5 m PlugIn Y-kappale PlugIn Sisäpistorasia Haaroitussarja PlugIn Jatkojohto - 0,5 m PlugIn Jatkojohto - 1,5 m PlugIn Y-kappale PlugIn Sisäpistorasia Haaroitussarja PlugIn Jatkojohto - 0,5 m PlugIn Jatkojohto - 2,0 m PlugIn Y-kappale PlugIn Sisäpistorasia Suositustaulukko 2015/2016
23 Tuotteet - Akkulaturisarja ChargerKit akkulaturisarja DEFA MultiCharger 1204 on pienikokoinen ja todella tehokas akkulaturi. Akkulaturisarja sisältää kaiken mitä tarvitset tehokkaaseen akun lataukseen. Auton keulaan asennettava MiniPlug-pistoke on pieni ja huomaamaton. Akkulaturin kehittynyt ja elektronisesti ohjattu latauksen eteneminen lataa akun joka tilanteessa. DEFA MultiCharger 1204 huolehtii, että akku on aina täydessä varaustilassa ja valmiina seuraavaan käynnistykseen. Akkulaturisarja 1204 Tuotenro Tukkupakkaus sisältää - kpl 12 MultiCharger akkulaturi Johtosarja 12V MiniPlug -kojepistorasia 1,5 m MiniPlug Xtreme -verkkoliitäntäjohto - 2,5 m MiniPlug -kojepistorasian kiinnikesarja OMINAISUUDET Kehittynyt switch mode -latauselektroniikka on hellävarainen akulle Laturi voi olla jatkuvasti kytkettynä pitkiäkin aikoja Lämpötilakompensoitu latausjännite turvaa aina optimaalisen latauksen Merkkivalo näyttää latauksen tilan Laturi on oikosulku- ja napaisuussuojattu Laturi ei vaurioita autojen kehittynyttä elektroniikkaa Pienikokoinen Suojaa akkua sulfatoinnilta ja pidentää akun elinikää Kaikki DEFAn akkulaturit täyttävät normit: EN , EN , EN ja EN Suositustaulukko 2015/
24 Tuotteet - Akkulaturit 3 A ja 4 A MultiCharger 1204 DEFA MultiCharger 1204 on nykyaikaisen akkuteknologian ylläpitolataukseen kehitetty akkulaturi. MultiCharger 1204 pidentää akun ikää. MultiCharger akkulaturi pitää akun täyteen ladattuna, jolloin auto käynnistyy varmasti myös talvella. Soveltuu myös akun pidempiaikaiseen ylläpitolataukseen. MultiCharger 1204 Tuotenro Tukkupakkaus sisältää - kpl 8 Nimellisteho - W 65 Jännite - V / Latausvirta - A 12/4 Latausjännite, täysi teho - V > 14,3 Ylläpitolataus - V 13,3-13,8 Leveys/Korkeus/Syvyys - mm 103/84/42 Paino - g 260 Sulake - A 7,5 IP-luokka - IP o C LÄHTÖ DEFA PlugIn 230V TULO DEFA PlugIn 230V LATAUSJOHDOT 12V/4A t 12V S1: Teholataus - lataa 4 A, kunnes jännite kohoaa 14,3 V tai aikaa on kulunut 24 h. Led-diodi (merkkivalo) palaa punaisena. S2: Lataus - jännite 14,3 V, kunnes latausvirta on alle 1,0 A tai enintään 10 h. Led-diodi (merkkivalo) palaa oranssina. S3: Ylläpitolataus - jatkuvalla 13,8 V jännitteellä, kunnes latausvirta on alle 0,5 A tai enintään 48 h. Led-diodi (merkkivalo) palaa vihreänä. S4: Sykkivä ylläpitolataus - jännite vaihtelee 13,3 V ja 13,8 V välillä pienellä latausvirralla. Led-diodi (merkkivalo) palaa vihreänä. 24 Suositustaulukko 2015/2016
25 Tuotteet - Akkulaturit 3 A ja 4 A MultiCharger 1203 DEFA MultiCharger 1203 on ylläpitolaturi, joka on suunniteltu nykyaikaiselle akku-teknologialle ja se pidentää akun elinikää. Laturissa on sisäänrakennettu rele-toiminto, joka ohjaa moottorin- ja sisätilanlämmitintä. Suunniteltu ensisijaisesti henkilö- ja pakettiautoihin. MultiCharger 1203 sisäänrakennetulla relerasialla Tuotenro Tukkupakkaus sisältää - kpl 8 Nimellisteho - W 45 Jännite - V / Latausvirta - A 12/3 Latausjännite, täysi teho - V > 14,7 Ylläpitolataus - V 13,7 Leveys/Korkeus/Syvyys - mm 80/70/45 Paino - g 252 Sulake - A 5 AJASTINTOIMINNOT 12V IP-luokka - IP 44 TULO DEFA PlugIn 230 V LÄHTÖ DEFA PlugIn 230 V LÄHTÖ DEFA PlugIn 230 V LATAUSJOHDOT 12V/4A o C 3,0 t S1: Lataus - lataa 3 A kunnes jännite kohoaa 14,7 V S2: Ylläpitolataus - jatkuvalla 13,7 V jännitteellä Suositustaulukko 2015/
26 Tuotteet - Akkulaturi 10 A MultiCharger 1210 MultiCharger 1210 on 12 V/10 A -akkulaturi, jota voidaan käyttää mm. kuorma-autoissa, matkailuajoneuvoissa, traktoreissa, rakennus- ja työkoneissa sekä generaattoreissa. MultiCharger 1210 Tuotenro Tukkupakkaus sisältää - kpl 8 Nimellisteho - W 125 Jännite - V / Latausvirta - A 12/10 Latausjännite, täysi teho - V > 14,7 Ylläpitolataus - V 13,7 Leveys/Korkeus/Syvyys - mm 205/120/65 Paino - g 505 Sulake - A 15 IP-luokka - IP o C 10,0 t Kaavio näyttää latausjännitteen (U) ajassa (t) ja latausvirran (I) ajassa (t). LED-diodi laturin yläosassa kertoo laturin tilan (S1 ja S2). LED-diodin värit tarkoittavat seuraavaa: S1 - Punainen: Lataus S2 - Vihreä: Ylläpitolataus 12 V -JÄRJESTELMÄ 24 V -JÄRJESTELMÄ TULO DEFA PlugIn 230 V LÄHTÖ DEFA PlugIn 230 V TULO DEFA PlugIn 230 V LÄHTÖ DEFA PlugIn 230 V 26 Suositustaulukko 2015/2016
27 Tuotteet - Kotilaturit SmartCharge 4A SmartCharge on turvallinen, tehokas ja älykäs ratkaisu lähes kaikkiin akunlataustarpeisiin. Helppoa ja yksinkertaista, sinun tarvitsee vain kytkeä akkulaturi sähköverkkoon, helppokäyttöiset liittimet akkuun ja painaa virtapainiketta. Kun lataus on suoritettu, kelataan johtosarja akkulaturin ympärillä kulkevaan uraan ja pieni ja tyylikäs SmartCharge on valmiina seuraavaa käyttökertaa varten. SmartCharge 4A Tilausnumero Pituus/Leveys/Syvyys - mm 210/90/54 Paino - g 620 IP-luokka - IP 65 ILMOITUS VIRHEESTÄ LATAUKSEN TILA VALITSE HYYTELÖ- / AGM -AKUT VIRTAPAINIKE KORKEALAATUISET LIITTIMET HELPPO KÄYTTÄÄ Yhden painikkeen toiminto Valaistu näyttö ja painike Tunnistaa automaattisesti akun koon (Ah) ja säätää latauksen sen mukaan. Näyttö, josta näkyy latauksen eteneminen. Integroidut urat, johtosarjan säilytystä varten. Ei ylilataa akkua Lämpötilakompensoitu lataus OHJEET SÄÄNKESTÄVÄ IP65 INTEGROITU JOHTOSARJA MAGNEETTINEN KUMILLA PÄÄLLYSTET- TY PINTA TURVALLISEEN KÄSITTELYYN Suositustaulukko 2015/
28 Tuotteet - Kotilaturit SmartCharge 8A SmartCharge 8A on hieman suurempi ja paljon tehokkaampi akkulaturi, kuin 4A -laturi. Se lataa myös akut, joissa jännite on laskenut alhaiseksi ja siinä on kätevä virtalähdetoiminto. SmartCharge 8A UUTUUS! Tilausnumero Pituus/Leveys/Syvyys - mm 235/90/54 Paino - g 750 IP-luokka - IP 65 SmartCharge 8A:ssa on monia hyödyllisiä ominaisuuksia, esim.: LATAA AKKUJA, JOISSA ALHAINEN JÄNNITE Jos akku on lähes tyhjä, tarvitset SmartCharge 8A:n. Se lataa akkuja, joissa jännite on laskenut jopa 2 V:iin. LATAA SEKÄ PIENET, ETTÄ ISOT AKUT SmartCharge 8A on on kompakti akkulaturi, joka soveltuu Ah akuille. Se on käyttäjäystävällisyydeltään ja toiminnoiltaan kuten SmartCharge 4A ja kooltaan vain 2,5 cm tätä pidempi. VIRTALÄHDE Joskus saatat tarvita jatkuvaa virtaa, esimerkiksi auton akunvaihdon yhteydessä. SmartCharge 8A -akkulaturi toimii virtalähteenä, jos et halua katkaista kokonaan akun virransyöttöä, jolloin auton kaikki asetukset nollaantuvat, tai jos haluat käyttää 12 V -kylmälaukkua. ILMOITUS VIRHEESTÄ LATAUKSEN TILA VALITSE HYYTELÖ- / AGM -AKUT VIRTAPAINIKE KORKEALAATUISET LIITTIMET Toiminnon aktivoit helposti painamalla akkulaturin virtapainiketta yhtäjaksoisesti 5 sekunnin ajan. Tällöin latausjännite on 13,6 V ja latausvirta enintään 8 A, jonka tunnistat siitä, että akkulaturin kaikki 5 LED-valoa palaa. INTEGROITU JOHTOSARJA 28 Suositustaulukko 2015/2016
29 SmartCharge -tarvikkeet DEFA SmartCharge -akkulatureihin on saatavana laaja valikoima lisävarusteita, niin autoon, veneeseen, kuin muihinkin akkukäyttöisiin laitteisiin. Tarvikevalikoima koostuu akunlataamista entisestään helpottavista johdoista, pistokkeista ja indikaattoreista. Katso lisätietoja tuotteista osoitteessa Tilausnumerot näkyvät seuravalla sivulla. PISTORASIA JA LATAUSPISTOKE SAMASSA Erillisellä DEFA-pistorasialla esim. veneessä, voi helposti ladata puhelimen, liittää kylmälaukun tai muun laitteen, joka tarvitsee virtaa. Kun akku tarvitsee latausta, voi SmartCharge -akkulaturin kytkeä helposti samaan pistokkeeseen, jolloin akku latautuu kun olet satamassa ja sinulla on mahdollisuus käyttää 230 V:a - helppoa ja yksinkertaista! Suositustaulukko 2015/
30 Tuotteet - Kotilaturit SmartCharge -tarvikkeet 12 V Akkuindikaattori Tilausnumero Pituus - mm 48 Läpimitta - mm 2 28 IP-luokka - IP V Latausjohto mini Tilausnumero Johdon pituus - m 1,3 Läpimitta - mm 2 1,3 IP-luokka - IP V Latausjohto mini hauenleuoilla Tilausnumero Johdon pituus - m 1,3 Läpimitta - mm 2 1,3 IP-luokka - IP V Latauspistoke Tilausnumero Johdon pituus - m 2,0 Läpimitta - mm 2 2,5 IP-luokka - IP, upotettu/kannatin 65/20 12 V Latausjohto Tilausnumero Johdon pituus - mm 0,75 Läpimitta - mm 2 1,3 IP-luokka - IP V Latausjohtosarja Tilausnumero Sisältää 12 V latausjohdon (701760) ja 12 V latauspistokkeen (701759) 30 Suositustaulukko 2015/2016
31 Tuotteet - Ajastimet ja ohjausjärjestelmät Link Ohjaa autosi lämmitystä puhelimella. Missä ja milloin tahansa. DEFA Link on käyttäjäystävällinen järjestelmä, joka mullistaa tavan kommunikoida DEFA-autonlämmitysjärjestelmäsi kanssa. Aina ulottuvillasi älypuhelimessasi. Voit missä ja milloin tahansa ohjata autonlämmitysjärjestelmääsi ja tarkistaa tietoja autostasi. LinkHub Korkeus/Leveys/Syvyys - mm 78 (114)/78/23 Jännite - V 8-32V Virrankulutus, keskimäärin - ma 19 *) Käyttölämpötila - ºC (-40) - (+85) *) Ilman GPS -moduulia WarmUp Link asennussarja Tuotenro GPS Link Korkeus/Leveys/Syvyys - mm 44/38/19 Virrankulutus, keskimäärin - ma 5 *) IP-luokka - IP 67 *) Virta poiskytkettynä Link GPS -sarja LinkHub WarmUp Link asennussarja GPS Link PlugIn Relekappale PlugIn jatkojohto 0,5 m Suositustaulukko 2015/
32 Bluetooth DEFA Bluetooth mahdollistaa autonlämmityksen ohjaamisen älypuhelimella Bluetooth Smart -teknologian avulla. Saatavana on myös täydellinen WarmUp Bluetooth -autonlämmitysjärjestelmä. DEFA Bluetooth -järjestelmää voidaan käyttää autossa tai sen välittömässä läheisyydessä. Bluetooth Hub on autoon asennettava yksikkö, joka ei vaadi johtojen läpivientiä auton sisätilaan. VALITTAVAT LÄMMITYSOHJELMAT: Automaattinen ulkolämpötilan mukaan säätyvä lämmitysaika 1 tunnin lämmitysaika 2 tunnin lämmitysaika 3 tunnin lämmitysaika 4 tunnin lämmitysaika Suora päällekytkentä Suora poiskytkentä Bluetooth Hub -yksikkö Tuotenro Käyttölämpötila - ºC (-40) - (+80) Jännite - V 8-32 Virrankulutus keskimäärin - ma 5 Korkeus/Leveys/Syvyys - mm 112/46/24 IP-luokka - IP IP6k9k Taajuus/radioprotokolla - GHz Bluetooth Smart/ 2,4 Toimintasäde Paino, Bluetooth Hub - g 35 Paino, johtosarja - g 150 Autossa ja sen välittömässä läheisyydessä 32 Suositustaulukko 2015/2016
33 Tuotteet - Ajastimet ja ohjausjärjestelmät SmartStart TM Langattomalla kaksisuuntaisella DEFA SmartStart -kauko-ohjaimella voit ohjata autonlämmitysjärjestelmääsi ja ajastaa auton lämmityksen haluamaasi aikaan. Kauko-ohjain sisältyy täydelliseen WarmUp SmartStart -autonlämmitysjärjestelmään. Yksikköön voidaan ohjelmoida kaksi eri noutoaikaa, jotka toimivat toisistaan riippumatta. Noutoajalla tarkoitetaan sitä aikaa, jolloin autolla lähdetään liikkelle ja halutaan sen olevan lämmin. Lämmitysaika voidaan helposti valita itse tai antaa järjestelmään säätää tämän automaattisesti ulkolämpötilan mukaan. Noutoajat toistuvat joka vuorokausi ja järjestelmä sopii siksi autonomistajille, jotka käyttävät autoaan päivittäin samaan aikaan. VALITTAVAT LÄMMITYSOHJELMAT: Automaattinen ulkolämpötilan mukaan säätyvä lämmitysaika 1 tunnin lämmitysaika 2 tunnin lämmitysaika 3 tunnin lämmitysaika 4 tunnin lämmitysaika Polttoainekäyttöisen lämmittimen ohjaus (analoginen signaali) Suora päällekytkentä Suora poiskytkentä SmartStart TM Tuotenro 12 V (sis. yksikön autoon) Tuotenro 24 V (sis. yksikön autoon) Kaukoohjaimen (RC) käyttölämpötila - ºC Autossa olevan yksikön (VU) käyttölämpötila - ºC (-10) - (+60) (-40) - (+80) Paristo (RC) 6V Lithium 2CR-1/3N Kantama suotuisissa olosuhteissa - m jopa 400 Taajuus - MHz 868, 370 Kauko-ohjaimen (RC) virrankulutus - μa <5 Korkeus/Leveys/Syvyys RC - mm 78/34/16 Korkeus/Leveys/Syvyys VU - mm 69/54/23 Kauko-ohjaimen (RC) paino - g 29 Hyväksynnät SmartStart TM varaosat EN : , ETSI EN : EN SmartStart TM -kauko-ohjain RC SmartStart TM -yksikkö VU 12V SmartStart TM -yksikkö VU 24V Litium-paristo Johtosarja Suositustaulukko 2015/
34 Tuotteet - Ajastimet ja ohjausjärjestelmät Futura DEFA Futura -ajastinkello huolehtii siitä, että auto on lämmin haluttuun aikaan. Se asennetaan kiinteästi auton sisätilaan. Ajastinkello sisältyy myös täydelliseen WarmUp Futura -autonlämmitysjärjestelmään. Ajastinkelloon asetetaan noutoajat, eli ne kellonajat jolloin halutaan, että auto on lämmin. Valittavissa on kaksi eri noutoaikaa ja ne toimivat toisistaan riippumatta. Lämmitysaika, eli aika jonka lämmitysjärjestelmä lämmittää autoa, voidaan helposti valita itse tai antaa järjestelmän säätää tämä ulkolämpötilan mukaan (ulkolämpötila-anturi on erikseen hankittava lisävaruste). Noutoajat toistuvat vuorokausittain ja sopivat siksi autonomistajille, jotka käyttävät autoaan päivittäin samaan aikaan. VALITTAVAT LÄMMITYSOHJELMAT: Automaattinen ulkolämpötilan mukaan säätyvä lämmitysaika 1 tunnin lämmitysaika 2 tunnin lämmitysaika 3 tunnin lämmitysaika Suora päällekytkentä Suora poiskytkentä Ajastinkellossa on myös 0 ºC -kelin varoitin (vaatii erillisen ulkolämpötila-anturin) ja akun jännitteen näyttö. Futura Ajastinkello Tuotenro - ilman relerasiaa Tuotenro relerasialla Jännite - V 12 Virrankulutus - ma 3,5 Korkeus/Leveys/Syvyys - mm 37/47/13 Paino - g 19 Hyväksynnät EN , EN Futura varaosat Johtosarja 12 V lämpötila-anturilla Johtosarja 12 V ilman lämpötila-anturia Lämpötila-anturi Futura-ajastinkello ilman johtosarjaa Suositustaulukko 2015/2016
35 Tuotteet - Moottorinlämmittimet Moottorinlämmittimet Helposti käynnistyvä moottori, vähäisempi moottorin kuluminen, pienempi polttoaineenkulutus ja ympäristöystävällisempi käynnistys. Uutuus! DEFA lanseeraa PTC-lämmittimen! PIENEMPI VIRRANKULUTUS Itsesäätyvä PTC-vastus ERITTÄIN JOUSTAVA Mukautettu eri kokoisille ja eri muotoisille letkuille PIENEMPI VIRTAUSVASTUS Alumiinirungon muotoilun ansiosta EI VASTUSLANKOJEN POIKKIPALAMISRISKIÄ Keraamisessa PTC-vastuksessa ei ole vastuslankoja ESTÄÄ YLIKUUMENTUMISEN JA YLIPAINEEN Sisäänrakennettu termostaatti katkaisee virran EI VUOTORISKIÄ VASTUKSEN JA JÄÄHDYTYSNESTEEN VÄLILLÄ Lämmitinvastus ja jäähdytinneste ovat rakenteellisesti erotettu toisistaan TEHOKAS JÄÄHDYTYS- NESTEEN LÄMMITYS Lämmitinvastus on sijoitettu valetun alumiinirungon keskelle DEFA SafeStart Esilämmitetty moottori käynnistyy helpommin, kuluu vähemmän ja kuluttaa vähemmän polttoainetta. Lisäksi DEFA-autonlämmitysjärjestelmä vähentää haitallisia päästöjä jopa 71 % ensimmäisten 20 ajominuutin aikana, kylmäkäynnistettyyn moottoriin verrattuna (lue lisää linkistä ympäristö). Sähkökäyttöinen moottorinlämmitin on ympäristöystävällisin tapa lämmittää moottori. Haitalliset pakokaasupäästöt ja polttoaineenkulutus pienenevät ensimmäisten kilometrien aikana esilämmitetyllä moottorilla. Jos kaikissa autoissa olisi sähkökäyttöinen moottorinlämmitin, säästäisimme ympäristöämme hyvin paljon haitallisilta päästöiltä. Moottorinlämmittimen tarkoitus on luoda ja siirtää lämpöä moottoriin mahdollisimman tehokkaasti ja parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä voidaan tehdä asentamalla lämmitin suoraan kosketukseen jäähdytysnesteen tai öljyn kanssa, tai asentamalla säteilylämmitin moottorin lohkon tai öljypohjan ulkopintaan. DEFA-moottorinlämmitintä käyttämällä auton moottorin lämpötila on noin ºC korkeampi kuin ulkolämpötila, lämmittimen sijainnista, lämmitintyypistä ja pakkasnesteen tilavuudesta riippuen. Ihanteellinen lämmitysaika riippuu ulkolämpötilasta. Suunnilleen kolmen tunnin lämmittämisen jälkeen -15 ºC lämpötilassa saavutetaan ns. lämpötasapaino. Tämä tarkoittaa, että tämän jälkeen energiaa tarvitaan vain moottorin lämpötilan ylläpitämiseksi ja loput häviää ympäristöön. Moottorinlämmitin voi olla kytkettynä pidempiäkin aikoja vaurioittamatta moottoria tai itse lämmitintä, mutta se tuo turhaa virrankulutusta. Siksi SmartStart -kauko-ohjaimen, Futura-ajastinkellon, DEFA Linkin tai uuden DEFA Bluetooth :in käyttö on järkevää, virrankulutuksen pienentämiseksi. DEFA tarjoaa useita moottorinlämmitinratkaisuja sekä ilma- että vesijäähdytteisille moottoreille, pienellä ja suurella jäähdytinnestetilavuudella. DEFAlla on myös ratkaisut traktoreihin, pakettiautoihin, kuorma-autoihin, pelastusajoneuvoihin ja muihin ajoneuvoihin sekä moottoreihin. DEFA pyrkii aina tekemään parhaimman mahdollisen lämmitinratkaisun jokaiseen yksittäiseen moottoriin. Moottoreihin, joissa ei ole pakkastulppia tai muita luukkuja vesitilaan, DEFAlla on lämmittimiä erityisillä laipoilla, letkulämmittimiä ja pintakiinnitteisiä säteilylämmittimiä. Yhteistä kaikilla DEFAn moottorinlämmittimillä, asennuspaikasta tai kiinnitystavasta riippumatta, on moottorin mahdollisimman tehokas esilämmitys. HUOM! ON ERITTÄIN TÄRKEÄÄ NOUDATTAA DEFAN AUTOMALLI- JA MOOTTORIKOHTAISIA MOOTTORINLÄMMITINSUOSITUKSIA. MOOT- TORINLÄMMITTIMEN ASENNUS, JOKA POIKKEAA DEFAN SUOSI- TUKSESTA TAI ASENNUSOHJEESTA POIKKEAVA ASENNUSPAIKKA, SAATTAA JOHTAA MOOTTORINLÄMMITTIMEN TOIMIMATTOMUU- TEEN JA MOOTTORIELEKTRONIIKAN VAURIOITUMISEEN. Automalli- ja moottorikohtaiset moottorinlämmittimet löytyvät DEFAn kotisivuilta ja Etsi autoosi sopiva moottorinlämmitin. Kun oikea automalli ja moottorityyppi on valittu, voidaan sivulta tulostaa viimeisin asennusohje. Suositustaulukko 2015/
36 Tuotteet - Verkkoliitäntäjohdot Verkkoliitäntäjohdot DEFA-verkkoliitäntäjohto on kehitetty käytettäväksi DEFA MiniPlug -kojepistorasian kanssa ja se varmistaa hyvän ja turvallisen kytkennän auton ja pistorasian välillä. Uutuus MiniPlug Xtreme on erittäin vahva ja kestävä ja se soveltuu käytettäväksi äärimmäisiin sääolosuhteisiin. Lisäksi se on entistä taipuisampi ja siksi helppokäyttöisempi. MiniPlug Xtreme Verkkoliitäntäjohdot 1,5mm 2 UUTUUS! Tuotenro - 2,5 m Tuotenro - 5,0 m Tukkupakkaus - kpl : 22 kpl : 12 kpl Jännite - VAC 230 Kuormitus - A, enintään 16 Paino - g / /535 Verkkoliitäntäjohdot 1,5 mm 2 Tuotenro - 2,5 m Tuotenro 2,5 m 90º Tuotenro 2,5 m blisterpakattu Tuotenro 5 m blisterpakattu Tuotenro - 3,5 m Tuotenro 3,5 m 90º Tuotenro - 5,0 m Tuotenro - 10,0 m Tuotenro - 15,0 m Tukkupakkaus - kpl 920/22-921/ ja 936 yksittäin Jännite - VAC 230 Kuormitus, enintään - A 16 Paino - g 920/ / / /1700 Verkkoliitäntäjohdot 2,5 mm 2 Tuotenro - 2,5 m Tuotenro - 5,0 m Tuotenro - 10,0 m Tukkupakkaus - kpl 960/22-961/12-962/1 Jännite - VAC 230 Kuormitus, enintään - A 16 Paino - g 530/915/1520 (2,5/5,0/10,0m) DEFA verkkoliitäntäjohto 2,5 mm 2 on tarkoitettu käytettäväksi ajoneuvoissa, joissa on eritystarpeita verkkoliitäntäjohdolle, esim. ambulanssit ja paloautot erityisvarusteilla. Johdon läpimitta on 2,5 m 2 ja maksimi virrankuormitus 16 A. 36 Suositustaulukko 2015/2016
WarmUp. Tuoteluettelo 2015
WarmUp Tuoteluettelo 2015 LUETTELON SISÄLTÄMIEN TUOTTEIDEN KÄYTTÖKOHTEET: Esittely - Sisältö Esittely Tukitoiminnot 4 DEFA Link 6 DEFA Bluetooth 7 Järjestelmäkuvaus 8 Tuotteet 10 WarmUp 11 WarmUp GPS Link
WarmUp. Suositustaulukko
WarmUp Suositustaulukko 2017-2018 Autolämmön markkinajohtaja DEFA on perinnerikas norjalainen yritys ja sähköisen autolämmön markkinajohtaja Euroopassa. Vahva kasvu vuosikymmenten ajan on antanut DEFA:lle
WarmUp Suositustaulukko WarmUp. Suositustaulukko 2013/2014
WarmUp Suositustaulukko 2016-2017 WarmUp Suositustaulukko 2013/2014 Suositustaulukko 2016-2017 Autolämmön markkinajohtaja DEFA on perinnerikas norjalainen yritys ja sähköisen autolämmön markkinajohtaja
Tuoteluettelo. Autolämpö - Akunlataus - Hälytin
Tuoteluettelo Autolämpö - Akunlataus - Hälytin 2018-2019 LUETTELON SIS- ÄLTÄMIEN TUOT- TEIDEN KÄYTTÖ- KOHTEET: Esittely Tukitoiminnot 4 Tuotteet Autolämpö 5 WarmUp 6 Tietoa WarmUp:sta 7 Tietoa DEFA Mobiilisovelluksesta
Tuoteluettelo. Autolämpö - Akunlataus - Hälytin
Tuoteluettelo Autolämpö - Akunlataus - Hälytin 2016-2017 LUETTELON SISÄLTÄMIEN TUOTTEIDEN KÄYTTÖKOHTEET: Esittely - Sisällysluettelo Esittely Tuki 4 Tuotteet Autolämpö 5 Autolämmön edut 6 Esittely: WarmUp
Tuoteluettelo. Autolämpö - Akunlataus - Hälytin
Tuoteluettelo Autolämpö - Akunlataus - Hälytin 2017-2018 LUETTELON SISÄLTÄMIEN TUOTTEIDEN KÄYTTÖKOHTEET: Esittely Tukitoiminnot 4 Tuotteet Autolämpö 5 WarmUp 6 Tietoa WarmUp:sta 7 Tietoa DEFA Mobiilisovelluksesta
WarmUp. Tuoteluettelo 2014
WarmUp Tuoteluettelo 2014 LUETTELON SISÄLTÄMIEN TUOTTEIDEN KÄYTTÖKOHTEET: Esittely - Sisällysluettelo Esittely 4 Tukitoiminnot 4 Link 6 WarmUp 9 Järjestelmäkuvaus 10 Tuotteet 8 WarmUp Link Security ja
PowerSystems. Tuoteluettelo 2015
PowerSystems Tuoteluettelo 2015 LUETTELON SISÄLTÄMIEN TUOTTEIDEN KÄYTTÖKOHTEET: Esittely - Sisällysluettelo Esittely 4 Järjestelmäkuvaus 6 Kuorma-autot ja aggregaatit 8 Työ- ja maansiirtokoneet 9 Linja-autot
Maailman helppokäyttöisin akkulaturi
Maailman helppokäyttöisin akkulaturi -akkulaturilla saat helposti täyteenladatun akun. Sinun tarvitsee vain kytkeä akkulaturi sähköverkkoon, liittää helppokäyttöiset liittimet akkuun ja painaa virtapainiketta.
WarmUp Suositustaulukko 2014/2015. WarmUp. Suositustaulukko 2013/2014
WarmUp Suositustaulukko 2014/2015 WarmUp Suositustaulukko 2013/2014 Suositustaulukko 2014/2015 Autolämmön markkinajohtaja DEFA on perinnerikas norjalainen yritys ja sähköisen autolämmön markkinajohtaja
TIMCO X w Moottorin esilämmittimen asennus- ja käyttöohje
TIMCO X10 1000w Moottorin esilämmittimen asennus- ja käyttöohje LUE TÄMÄ OHJE HUOLELLISESTI ENNEN KÄYTTÖÄ JA NOUDATA OHJEITA TARKASTI! TIMCO moottorinlämmitin on suunniteltu moottoriajoneuvojen moottorin
älykkäimmän autohälyttimen
DEFA esittelee maailman älykkäimmän autohälyttimen? DEFA:n DVS90 -hälytin asettaa uudet vaatimukset ajoneuvojen hälytinjärjestelmille Hälytin yksilöidään ajoneuvoon asennuksen yhteydessä DVS90 on rakennettu
Marine. Tuoteluettelo 2015
Marine Tuoteluettelo 2015 LUETTELON SISÄLTÄMÄT TUOTTEET SOVELTUVAT SEURAAVIIN KÄYTTÖ- KOHTEISIIN Esittely Esittely 4 230 VAC Maasähköjärjestelmät veneisiin 6 Tuotteet 8 SmartCharge 4 A ja 8 A tarvikkeineen
SISÄLTÖ. 1.1 Käsikirjan käyttöalue 2 1.2 DEFA AS 2
SISÄLTÖ 1 2 3 JOHDANTO 1.1 Käsikirjan käyttöalue 2 1.2 DEFA AS 2 DEFA WarmUp 2.1 Yleistä 3 2.2 Ympäristö 4 2.3 Turvallisuus 8 2.4 Taloudellisuus 8 2.5 Mukavuus 8 2.7 Ajastimet - SmartStart /Futura 9 2.8
y Polttonestetoiminen lämmitin 87
Klimat 5 1 y Polttonestetoiminen lämmitin 87 912-B, 912-D Op. no. 87516 01- Bensiini 30618 095-1 Diesel 3730 340-1 20000 paitsi AT Bensiini 30618 095-1 912-B edustaa lämmittimien uuttaa sukupolvea. Tämä
UUSI. Paras energianhuolto matkalla MATKAILUAUTO VENE MÖKKI
UUSI Paras energianhuolto matkalla MATKAILUAUTO VENE MÖKKI MATKAILUAUTO VENE MÖKKI EFOY COMFORT lataa käyttöakkusi täysautomaattisesti. Näin Sinulla on aina riittävästi sähköä toiveidesi täyttämiseen -
Marine. Tuoteluettelo 2015
Marine Tuoteluettelo 2015 LUETTELON SISÄLTÄMÄT TUOTTEET SOVELTUVAT SEURAAVIIN KÄYTTÖ- KOHTEISIIN Esittely Esittely 4 230 VAC Maasähköjärjestelmät veneisiin 6 Tuotteet 8 SmartCharge 4 A ja 8 A tarvikkeineen
I. Rannekkeen esittely
I. Rannekkeen esittely II. Osat Ⅲ. Aloitus Sovelluksen (application) asennus iphone: etsi 'H Band' App Storesta ja lataa se. Android: etsi 'H Band' Google Play Storesta ja lataa se. Bluetooth-yhteys Vaihe
päivää vapaa pistorasiasta!
365 päivää vapaa pistorasiasta! Paras energianhuolto matkalla MATKAILUAUTO VENE MÖKKI EFOY COMFORT lataa käyttöakkusi täysautomaattisesti. Näin Sinulla on aina riittävästi sähköä toiveidesi täyttämiseen
Vältä kylmäkäynnistystä, muista esilämmitys
Vältä kylmäkäynnistystä, muista esilämmitys Liikenneturvallisuutta, säästöjä ja vähemmän päästöjä Esilämmitetystä autosta tulee mahdollisimman vähän pakokaasuja omaan ja esimerkiksi päiväkodin pihaan.
SmartStart. Käyttö - ja asennusohje. www.defa.com
SmartStart Käyttö - ja asennusohje www.defa.com SISÄLLYS SMARTSTART 3 YLEISESTI KÄYTTÖOHJEESTA 3 TOIMINTOPERIAATE 4 NÄYTTÖ 4 SYMBOLIT 5 NÄYTÖN PÄÄKUVAT 6 ASETUKSET 7 KELLO 7 PÄIVÄMÄÄRÄ 7 TEHDASASETUKSET
SmartStart. Käyttö - ja asennusohje. www.defa.com
SmartStart Käyttö - ja asennusohje www.defa.com SISÄLLYS SMARTSTART 3 YLEISESTI KÄYTTÖOHJEESTA 3 TOIMINTOPERIAATE 4 NÄYTTÖ 4 SYMBOLIT 5 NÄYTÖN PÄÄKUVAT 6 ASETUKSET 7 KELLO 7 PÄIVÄMÄÄRÄ 7 TEHDASASETUKSET
Tuoteluettelo. Marine 2018
Tuoteluettelo Marine 2018 3 LUETTELON SISÄLTÄMIEN TUOTTEIDEN KÄYTTÖKOHTEET: KATALOGEN OM- HANDLER PRO- DUKTER FOR: 4 DEFA Marine Tuoteluettelo 2018 Esittely Marine järjestelmäkuvaus 4 Tuotteet Marine-akkulaturit
Aurinko-C20 asennus ja käyttöohje
Aurinko-C20 laitetelineen asennus ja käyttö Laitetelineen osat ja laitteet:. Kääntyvillä pyörillä varustettu laiteteline. Laitteet on kiinnitetty ja johdotettu telineeseen (toimitetaan akut irrallaan).
Mökkiautomaatio StarterKit
Mökkiautomaatio StarterKit Tervetuloa DEFA:n mökkiautomaatiojärjestelmän käyttäjäksi Tämän StarterKit:n avulla on helppo aloittaa mökkiautomaatiojärjestelmän käyttö. Tässä pikaohjeessa on kerrottu miten
Lataussäädin 12/24V 10A. Käyttöohje
Lataussäädin 12/24V 10A Käyttöohje 1 Yleistä Lataussäätimessä on näyttö ja sen latausmenetelmä on 3-vaiheinen PWM lataus. Siinä on myös kaksi USB liitintä pienten laitteiden lataamiseen. 2 Kytkentäkaavio
Aurinko-R10 asennus ja käyttöohje
EI NÄIN ESIM NÄIN Aurinko-R10 Aurinkopaneelin asennus ja kytkentä Asenna aurinkopaneeli avoimelle paikalle kohti etelää (välillä itä länsi) ja kallista kohti keskipäivän aurinkoa. Tuoton kannalta 25..
Fortum Fiksu Etäohjattava roiskeveden kestävä sähkökytkin (IP44) Käyttöohjeet
Fortum Fiksu Etäohjattava roiskeveden kestävä sähkökytkin (IP) Käyttöohjeet Sisällys 1 Fortum Fiksu -järjestelmään liitettävä sähkökytkin 2 Asentaminen 2.1 Kytkimen liittäminen Fortum Fiksu -järjestelmään
WehoFloor RF LCD 868MHz & laajennusmoduuli 4 tai 6 kanavalle
WehoFloor RF LCD 868MHz & laajennusmoduuli 4 tai 6 kanavalle KÄYTTÖOHJE WehoFloor RF LCD langaton kytkentäyksikkö (6 kanavalle) & laajennusmoduuli (4 tai 6 kanavalle) 868 MHz 2-6 1. KÄYTTÖOHJE WFHC langaton
Fortum Fiksu Mittaava, etäohjattava sähkökytkin sisäkäyttöön Käyttöohjeet
Fortum Fiksu Mittaava, etäohjattava sähkökytkin sisäkäyttöön Käyttöohjeet Sisällys 1 Fortum Fiksu -järjestelmään liitettävä mittaava pistorasiakytkin sisäkäyttöön 2 Asentaminen 2.1 Kytkimen liittäminen
Aurinkopaneelin lataussäädin 12/24V 30A. Käyttöohje
Aurinkopaneelin lataussäädin 12/24V 30A Käyttöohje 1 Asennuskaavio Aurinkopaneeli Matalajännitekuormitus Akku Sulake Sulake Invertterin liittäminen Seuraa yllä olevaa kytkentäkaaviota. Sulakkeet asennetaan
24/7. Tulevaisuuden lämmitys kotiisi yksinkertaista, tehokasta ja etäohjattua. smartheating.danfoss.fi. Danfoss Link -lämmityksen ohjaus
Danfoss Link -lämmityksen ohjaus Tulevaisuuden lämmitys kotiisi yksinkertaista, tehokasta ja etäohjattua Ajoissa kotiin. Olohuoneen lämpötila: 21 C. Uuden Danfoss Link -sovelluksen avulla voit ohjata kotisi
PIKAOPAS E6000/8000-sarja
PIKAOPAS E6000/8000-sarja SISÄLLYSLUETTELO Akun lataaminen... 4 Akun asennus... 9 Akun irroittamien... 10 Pyörätietokoneen kiinnittäminen ja irrottaminen... 12 Virran kytkeminen päälle/pois... 13 Polkupyörällä
Käyttö- ja huolto-ohje Telestart T91 Yleistä
Telestart T91 Käyttö- ja huolto-ohje Telestart T91 FI Yleistä Hyvä Webasto-asiakkaamme! Olemme iloisia, että valintanne on kohdistunut tähän Webasto-tuotteeseen. Oletamme, että laitteen asentanut palvelupiste
HQ-CHARGER51 1-2 TUNNIN KOMPAKTI LATURI AAA/AA -PARISTOILLE
SUOMI KÄYTTÖOPAS HQ-CHARGER51 1-2 TUNNIN KOMPAKTI LATURI AAA/AA -PARISTOILLE LUE OHJEET ENNEN LATURIN KÄYTTÖÄ Omistajan käyttöopas Lue tämä käyttöopas huolellisesti. Se sisältää tärkeitä käyttöohjeita.
Hyvä Webaston käyttäjä! Tämä käyttöohje on tarkoitettu valtuutetun asentamon antaman käytönopastuksen
Käyttö- ja huolto-ohje T80 advanced FIN Yleistä Hyvä Webaston käyttäjä! Tämä käyttöohje on tarkoitettu valtuutetun asentamon antaman käytönopastuksen tueksi.. Tässä käyttöohjeessa haluamme vielä luoda
Thermoplus. Thermoplus. Helposti sijoitettava säteilylämmitin yleislämmitykseen ja vedontorjuntaan
300-900 W Sähkölämmitys 8 mallia Thermoplus Helposti sijoitettava säteilylämmitin yleislämmitykseen ja vedontorjuntaan Käyttökohteet Thermoplus asennetaan ikkunan yläpuolelle, jossa se estää tehokkaasti
Taskutulostin KÄYTTÖOPAS
Taskutulostin KÄYTTÖOPAS Kiitos Polaroid Mint -taskutulostimen ostamisesta. Tämä käyttöopas on tarkoitettu tarjoamaan sinulle ohjeita, joita noudattamalla tämän tuotteen käyttö on turvallista eikä se aiheuta
Akkujen lisävarusteet
Akkujen lisävarusteet Testerit Digitaaliset testerit Kaikki testerit mittaavat akun sähkönjohtokykyä. Testausmenetelmässä kompensoidaan liian alhainen lataustaso, joten akun kunto voidaan mitata ilman
Elotec Ajax. Aloitus
Elotec Ajax Aloitus Onnittelut uudelle Elotec Ajax järjestelmällesi! Tervetuloa uuden sukupolven hälytysjärjestelmän pariin. Uusi langaton teknologia mahdollistaa etäisyyksiä jopa 2000metriin saakka avoimissa
Asennus ja käyttöohje Warmos-lämmittimille Mallit: EW EW EW
Asennus ja käyttöohje Warmos-lämmittimille Mallit: EW205-212 EW402-4012 EW605-615 Kytkentä Sähköiset kytkennät saa suorittaa ainoastaan sähköasennusoikeuden omaava asentaja. 1. Asenna kytkentäkotelo seinälle
Thermocassette HP Hillitty säteilylämmityskasetti uppo- tai pinta-asennukseen
Thermocassette 300 600 W Sähkölämmitys 4 mallit Thermocassette Hillitty säteilylämmityskasetti uppo- tai pinta-asennukseen Käyttökohteet Thermocassette on tarkoitettu toimistojen, kylpyhuoneiden, koulujen
1-Suuntainen Moottoripyörähälytin. Käyttö- ja asennusohje
1-Suuntainen Moottoripyörähälytin Käyttö- ja asennusohje Sisällysluettelo Käyttöohje 2. Huomattavaa 2. Tekniset tiedot 3. Tärkeimmät ominaisuudet 3. Pikaohje 4. Toiminnot Asennusohje 7. Asennusopas 9.
Akkulaturit OMISTAJAN KÄSIKIRJA
Akkulaturit OMISTAJAN KÄSIKIRJA SISÄLLYSLUETTELO VAROITUKSIA 2 LATAUS 2 VIANETSINTÄ JA HUOLTO 3 TAKUU 5 VAROITUKSIA Älä käytä laturin seinäpistokkeessa jatkojohtoa, jos mahdollista. Jos joudut käyttämään
HF1 laitteen käyttöönotto ja asetukset
HF1 laitteen käyttöönotto ja asetukset Laitteen kytkentä 1. Kytke laitteeseen käyttöjännite 12V. Sulakkeelle menevään punaiseen johtoon kytketään +12V. Normaalissa odotustilassa laitteen virrankulutus
Nokia autosarja CK-100 9210123/1
Nokia autosarja CK-100 9210123/1 2008 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Navi ja Nokia Original Accessories -logo ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä.
Käyttöohje. Wireless
Käyttöohje Wireless Pakkauksen sisältö 4 1. Unimouse 2. Langaton vastaanotin 3. USB 2.0 -kaapeliadapteri 4. Latauskaapeli 5. Käyttöopas 2 3 5 1 /1 Unimousen toiminnot Vieritysrulla/-painike Vasen painike
Käyttöohje. Wireless
Käyttöohje Wireless Pakkauksen sisältö 4 1. Unimouse 2. Langaton vastaanotin 3. USB 2.0 -kaapeliadapteri 4. Latauskaapeli 5. Käyttöopas 2 3 5 1 /1 Unimousen toiminnot Taaksepäin-painike Vieritysrulla/-painike
TALOAUTOMAATIO KODIN KESKITETTY SÄHKÖTOIMINTOJEN OHJAUS
TALOAUTOMAATIO KODIN KESKITETTY SÄHKÖTOIMINTOJEN OHJAUS 2015 Kaikki kodin sähkötoiminnot yhdessä järjestelmässä VALVONTA AUTOTALLIN OVET VERHO-OHJAUS OHJAUSJÄRJESTELMÄ ENERGIANKULUTUS LÄMMITYS VALAISTUS
Käyttöohje. Wireless
Käyttöohje Wireless Pakkauksen sisältö 4 Unimousen toiminnot 1. Unimouse 2. Langaton vastaanotin 3. USB 2.0 -kaapeliadapteri 4. Latauskaapeli 5. Käyttöopas 2 3 Vieritysrulla/-painike Taaksepäin-painike
T80_a_BA.book Seite 1 Donnerstag, 22. April :01 16 Telestart T80
Telestart T80 D Deutsch 1 Dansk 61 DK GB English 11 Svenska 71 S F Français 21 Norsk 81 N I Italiano 31 Suomi 91 FIN ES Español 41 Polski 101 PL NL Nederlands 51 Русский 111 RU Käyttö- ja huolto-ohje
Varmista että kello on ladattu ennen kuin otat sen käyttöön. Jos sen akun varaus on liian alhainen, kellon toiminnot eivät toimi luotettavasti.
I. Kellon esittely II. Osat Ⅲ. Aloitus Sovelluksen (application) asennus iphone: etsi 'H Band' App Storesta ja lataa se. Android: etsi 'H Band' Google Play Storesta ja lataa se. Bluetooth-yhteys Vaihe
Osat. Flare R. Mikro-USB-johto. Quick Connect -kiinnike
Tervetuloa. Osat Flare R Mikro-USB-johto Quick Connect -kiinnike Bikeurope BV / Trek Benelux Ceintuurbaan 2-20C 3847 LG Harderwijk Alankomaat Puhelin: +31 (0) 33 4500600 (BLX) Osoite (Yhdysvallat): 801
Aurinko-C20 V asennus ja käyttöohje
Aurinko-C20 V asennus ja käyttö Laitetelineen osat ja laitteet:. Kääntyvillä pyörillä varustettu laiteteline. Laitteet on kiinnitetty ja johdotettu telineeseen (toimitetaan akut irrallaan). 2. Akut. Kaksi
Salusfin Älykäs lämmityksen ohjaus: Asennusohje
Salusfin Älykäs lämmityksen ohjaus: Asennusohje Löydät tukisivuiltamme yksityiskohtaiset ohjeet kaikista asennuksen vaiheista, usein kysytyt kysymykset, komponenttien käyttöohjeet ja valmistajien manuaalit.
BT BBiQ laite / W042 Käyttöohjeet 1.3 FIN Käyttöohjeet BBiQ 4.4.2014
Käyttöohjeet Aloittaminen Pakkauksen sisältö: - BBiQ Bluetooth -laite - Lämpötila-anturi - 2 kappaletta AAA -paristoja - Käyttöohjeet BBiQ on uusi langaton ruoanlaittolämpömittari älypuhelimellesi. Sisäänrakennetun,
MAKING MODERN LIVING POSSIBLE. Danfoss Link SCM Simple Communication Module Asennusohje. Danfoss Heating Solutions
MAKING MODERN LIVING POSSIBLE Simple Communication Module Asennusohje Danfoss Heating Solutions Sisällysluettelo Johdanto.... 29 Asennus.... 29 Kiinnitys.... 29 Johdotus... 30 Laitteen lisääminen.... 30
Käyttö. Virtakytkin Näyttö ja painikkeet Kaukosäädin
. Tämä on sähköinen henkilökohtainen lämmitin loimuavalla liekkiefektillä. Lämmittimen toimintaperiaate on kierrättää ilma lämmityselementtien läpi ja puhaltaa ulos lämmintä ilmaa. Turvallisuusohjeet 1.
Käyttöohje Nesteen esilämmittimet BINAR-5S BINAR-5S diesel BINAR-5S.24 diesel
FI Käyttöohje Nesteen esilämmittimet BINAR-5S BINAR-5S diesel BINAR-5S.24 diesel Arvoisa asiakas! Kiitämme tekemäsi valinnan johdosta! Olemme tehneet kaikkemme, jotta tämä tuote olisi vaatimustesi mukainen
Smart Plug Asennusopas. Android
Smart Plug Asennusopas Android Sisällysluettelo Ennen asennusta Tietoa Smart Plugista 3 Vaihe 1/7 Vaihe 2/7 Vaihe 3/7 Vaihe 4/7 Vaihe 5/7 Vaihe 6/7 Vaihe 7/7 Ennen asennuksen aloittamista Tilin luominen
Hinnasto. Invertterit, laturit, erotinreleet
Hinnasto Invertterit, laturit, erotinreleet 26.9.2015 Hinnat sisältävät alv 24% Hinnat voimassa toistaiseksi, oikeudet hinnanmuutoksiin pidätetään Invertterit, laturit, erotinreleet Tästä hinnastosta löydät
OMISTAJAN OPAS. 1 Valitse Register (Rekisteröidy) 2 Anna sähköpostiosoite. 4 Anna käyttäjätunnus. 3 Valitse maa. 7 Vahvista tiedot
1120490401 OMISTAJAN OPAS Toshiba Home AC Control Lataa ja asenna Toshiba Home AC Control -sovellus laitteesi sovelluskaupasta. Toshiba Home AC Control -sovelluksen käyttöjärjestelmätuki. ios : 9,0 tai
Käyttöohje BTGP-38KM Bluetooth GPS Data Logger V1.0
Käyttöohje BTGP-38KM Bluetooth GPS Data Logger V1.0 I Johdanto 1. Yhteenveto BTGP-38KM Data Logger yhdistää kehittyneet Bluetooth- ja GPS-teknologiat yhteen tuotteeseen. Bluetooth-teknologia mahdollistaa
Lataussäädin 25A MPPT näytöllä
Lataussäädin 25A MPPT näytöllä 12V 25A/300W 12V / 24V 25A/600W Käyttöohje 1 Yleistä Ohjeen kaksi MPPT lataussäädintä joissa on näyttö, on suunniteltu optimaalisen aurinkosähkön tuottamiseksi erilaisissa
NISSANCONNECT EV -PIKAOPAS
NISSANCONNECT EV -PIKAOPAS Varmista NissanConnect EV:n avulla, että saat Nissan-sähköautostasi irti mahdollisimman paljon. Noudata näitä helppoja ohjeita Nissanisi ohjaamiseen tietokoneen tai älypuhelimen
HQ-CHARGER81 HQ ERIKOISNOPEA YLEISKÄYTTÖINEN LATURI PARISTOILLE AAA/AA/C/D/9V
SUOMI KÄYTTÖOPAS HQ-CHARGER81 HQ ERIKOISNOPEA YLEISKÄYTTÖINEN LATURI PARISTOILLE AAA/AA/C/D/9V LUE OHJEET ENNEN LATURIN KÄYTTÖÄ Omistajan käyttöopas Lue tämä käyttöopas huolellisesti. Se sisältää tärkeitä
SMARTD KÄYTTÖPANEELI
PANEELI KÄYTTÖPANEELI MALLISARJOISSA ROYAL JA IMPERIAL Tilarivi näyttää seuraavat tiedot A. Lämpötila sisällä B. 230V on liitetty C. Kellonaika ja päivämäärä D. Tunturikytkentä aktivoitu E. Vesipumppu
Kauko-ohjaimen käyttöohje. Part No.: R08019034086. OM-GS02-1009(0)-Acson FAN SWING MODE TURBO TIMER OFF CANCEL. Acson A5WM15JR Acson A5WM25JR
Kauko-ohjaimen käyttöohje Part No.: R08019034086 OM-GS0-1009(0)-Acson Acson A5WM15JR Acson A5WM5JR 1 6 7 9 3 4 5 13 1 11 8 10 Kiinnitys seinään Paristojen asennus (AAA.R03) Paristot 1) Tyyppi AAA R03 )
Modul-Connect AUTON SÄHKÖJÄRJESTELMÄN PÄIVITYS
Modul-Connect AUTON SÄHKÖJÄRJESTELMÄN PÄIVITYS MODUL-CONNECT DIGITAALISEN JOHDOTUS- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄN EDUT Integroitu akkuvahti Elektroniset varokkeet Kevyt Lyhyempi seisonta-aika Joustava Vedenkestävä
Hinnasto Invertterit, laturit, erotinreleet
Hinnasto Invertterit, laturit, erotinreleet 9 / 2015 Hinnat sisältävät alv 24% Hinnat voimassa toistaiseksi, oikeudet hinnanmuutoksiin pidätetään Invertterit, laturit, erotinreleet Tästä hinnastosta löydät
WAVE TRUE WIRELESS STEREO BLUETOOTH NAPPIKUULOKKEET
WAVE TRUE WIRELESS STEREO BLUETOOTH NAPPIKUULOKKEET NÄPPÄIMET JA LIITTIMET KÄYTTÖÖNOTTO JA ENSIMMÄINEN LAITEPARITUS 2. Paina ja pidä virtanäppäinta pohjassa samanaikaisesti molemmista kuulokkeista kunnes
Sähkösarjat. Valoa pimeyteen.
Sähkösarjat Valoa pimeyteen. Yleissähkösarjat Esimerkkikuva, yleissähkösarja Käytettävissä monissa erityyppisissä ajoneuvoissa: Tukee optimaalisesti ajoneuvon järjestelmiä Erittäin luotettava Yleiskäyttöiset
KÄYTTÖOHJE - INVERTTERI 12V tai 24V -> 230V 55Hz
KÄYTTÖOHJE - INVERTTERI 12V tai 24V -> 230V 55Hz G-12-015, G-12-030, G-12-060 G-24-015, G-24-030, G-24-060 1. Laitteen kuvaus Virta päällä merkkivalo Virhe-merkkivalo (ylikuormitus, alhainen/korkea akun
LATAA ILMAINEN SOVELLUS NYT! milwaukeetool.fi
LATAA ILMAINEN milwaukeetool.fi VARASTOINVENTAARION HALLINTA ONE-KEY antaa sinulle täydellisen katsauksen varastoinventaarioosi huolimatta siitä, oletko työmaalla vai toimistolla. Mitkä työkalut ovat työmaalla
Huawei E3276s ohjelmistopäivitys
Huawei E3276s ohjelmistopäivitys 1. Aloita kytkemällä nettitikku tietokoneen USB-porttiin. Jos nettitikku ei ole aikaisemmin ollut käytössä tässä tietokoneessa, niin hetken päästä aukeaa Mobile Broadband
ASENNUSOHJE. DIN-kiskoon asennettava termostaatti ETI-1551
ASENNUSOHJE DIN-kiskoon asennettava termostaatti ETI-1551 KÄYTTÖKOHTEET Sulanapidon tai lämmityksen ohjaus ETI-1551 termostaattia käytetään saattolämmityksen ja sulanapidon ohjaukseen. Termostaatti soveltuu
Base Unit PRO Etäohjaa vapaa-ajan asuntosi tai kotisi lämpötilaa ja hälytintä.
Base Unit PRO Etäohjaa vapaa-ajan asuntosi tai kotisi lämpötilaa ja hälytintä. WARMUP SECURITY POWERSYSTEMS TRACKING HOME LIGHTING DEFA Base Unit PRO DEFA mukavuutta ja turvallisuutta autoon ja vapaa-ajan
Yleishimmentimellä varustetun, uppoasennettavan WMR-252-vastaanottimen käyttöopas
Yleishimmentimellä varustetun, uppoasennettavan WMR-252-vastaanottimen käyttöopas Ainutlaatuinen, himmennystoiminnolla varustettu langaton yleisvastaanotin esimerkiksi himmennettävien 230 voltin LEDvalojen,
Aurinko-Easy asennus- ja käyttöohje
EI NÄIN ESIM NÄIN Aurinkopaneelien asennus ja kytkentä Asenna aurinkopaneelit avoimelle paikalle kohti etelää (välillä itä länsi) ja kallista kohti keskipäivän aurinkoa. Tuoton kannalta 25.. 45 asteen
Esittely. Tuote. HomeSecure Smart Ulkosireeni:
Esittely Langaton ulkosireeni ennalta ehkäisee murtoja jo pelkällä näkyyvydellään, karkottaa tunkeutujat paikalta ja herättää huomiota mikäli hälytys laukaisee. Ulkosireeni toimii osana hälytysjärjestelmää,
Osat Ensimmäinen latauskerta ja latauksen tila
Tervetuloa. Osat Ensimmäinen latauskerta ja latauksen tila On suositeltavaa, että lataat Flare R -valoasi 2 tunnin ajan ennen ensimmäistä käyttökertaa. Lataaminen: Kun valoa ladataan USB-portin kautta,
T&M Autori Versio Series 60 -puhelimiin
T&M Autori Versio 5.0.0 Series 60 -puhelimiin Asennusohje 19. huhtikuuta 2010 TIETOMEKKA T&M Autori asennusohje - 2 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 2 1. YLEISTÄ 3 2. UUDEN MUISTIKORTIN ASENNUS 3 3. T&M
HP Roar Plus -kaiutin. Muut ominaisuudet
HP Roar Plus -kaiutin Muut ominaisuudet Copyright 2014 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Microsoft, Windows ja Windows Vista ovat Microsoft-konsernin Yhdysvalloissa rekisteröimiä tavaramerkkejä.
Office 2013 ohjelman asennus omalle työasemalle/laitteelle. 3.2.2015 Esa Väistö
Office 2013 ohjelman asennus omalle työasemalle/laitteelle 3.2.2015 Esa Väistö Sisällysluettelo 2 (8) Office2013 ProPlus asennus opiskelijoille ja opettajille... 3 Asennus Windows työasemaan... 3 Asennus
Digital Thermometer KÄYTTÖOHJE
Digital Thermometer KÄYTTÖOHJE Lämpömittari 1 2 Anturin osoitin Lämpötilayksikkö ( C / F ) Anturin osoittama lämpötila Bluetooth-osoitin Virtapainike (ON/OFF) Parinmuodostuspainike Hälytyksen katkaisupainike
GN Hearing - sovellus - käyttöohje
GN Hearing - sovellus - käyttöohje Johdanto Onneksi olkoon sovelluksen lataamisen johdosta. Tämä sovellus tuottaa parempia kuuntelemiselämyksiä ja auttaa hyödyntämään kuulokojeitasi täysimääräisesti. Innovatiivinen
KÄYTTÖOHJE BONECO P340
93 KÄYTTÖOHJE BONECO P340 94 YLEISKUVA JA OSIEN NIMET 4 5 1 Suojakansi 1 2 3 2 Esisuodatin 3 Suodatin A341 4 BONECO P340 5 Ohjauspaneeli ja näytöt 95 SISÄLTÖ Yleiskuva ja osien nimet 94 Toimitussisältö
Asennus, sähkölämmityspatteri TBCE/TBRE/TCLE-02 GOLD/COMPACT/SILVER C
Asennus, sähkölämmityspatteri TBCE/TBRE/TCLE-02 GOLD/COMPACT/SILVER C 1. Yleistä TBCE/TBRE lämmityspatteria käytetään tuloilman lämmittämiseen tai ulkoilman esilämmittämiseen. Lämmityspatterista TBCE/TBRE/TCLE
Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori.
Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo on veneilijän tulevaisuutta. Perämoottori, joka menestyy sitä paremmin, mitä tiukemmaksi ympäristömääräykset käyvät. Markkinoiden tehokkaimmat
KÄYTTÖOHJE. Zeblaze Vibe älykello
KÄYTTÖOHJE Zeblaze Vibe älykello Kiitos kun ostit Zeblaze Vibe älykellon. Asiakastyytyväisyys on meille tärkeää, joten jos tuotteen käytössä on jotain epäselvyyksiä tai ilmaantuu kysymyksiä, olethan asiakaspalveluumme
Plantronics DA80 Audio Processor. User Guide
Plantronics DA80 Audio Processor User Guide Sisällysluettelo Tervetuloa 3 Virta 4 Plantronics Spokes -ohjelmisto 5 Sovelluksen asentaminen 5 Aloita ohjelmistot 5 Hub-sovelluksen välilehdet 5 Kuulokkeen
Quha Zono. Käyttöohje
Quha Zono Käyttöohje 2 Virtakytkin/ merkkivalo USB-portti Kiinnitysura Tervetuloa käyttämään Quha Zono -hiiriohjainta! Tämä käyttöohje kertoo tuotteen ominaisuuksista ja opastaa laitteen käyttöön. Lue
Skype for Business pikaohje
Skype for Business pikaohje Sisällys KOKOUSKUTSU... 2 ENNEN ENSIMMÄISEN KOKOUKSEN ALKUA... 4 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN SKYPE FOR BUSINEKSELLA... 5 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN SELAIMEN KAUTTA... 6 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN
Ensto Intro -kodinohjain Aina kotona.
Ensto Intro -kodinohjain Aina kotona. Olitpa itse kotona tai poissa, Ensto Intro -kodinohjain tuo huolettomuutta asumiseen. 2 Ensto Intro -kodinohjausjärjestelmä tarjoaa yksinkertaisen ja helpon kotona/poissa
Akkujen ylläpito. Yleistä akkujen ylläpidosta VAROITUS!
Yleistä akkujen ylläpidosta Yleistä akkujen ylläpidosta VAROITUS! Akut sisältävät syövyttävää happoa. Tämän vuoksi on oltava varovainen sekä käytettävä asianmukaisia suojavarusteita työskenneltäessä akkujen
VIP Mobile Windows Phone. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön
VIP Mobile Windows Phone Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön TSP-3719_1-1305 sennus Seuraavassa saat yksinkertaiset ohjeet VIP-sovelluksen asentamiseksi puhelimeesi. lla olevat vaiheet
ASENNUSOHJE DIN-kiskotermostaatti ETV-1991
ASENNUSOHJE DIN-kiskotermostaatti ETV-1991 KÄYTTÖKOHTEET Lämmityksen tai sulanapidon ohjaus ETV termostaattia käytetään sähkölämmityksen sekä sulanapidon ohjaukseen. Termostaatti on DIN-kisko -asenteinen
BackBeat FIT sarja. Käyttöopas
BackBeat FIT 3100 -sarja Käyttöopas Sisällysluettelo Toimintojen hallinta 3 Virta, pariliitos ja lataaminen 4 Kotelon virran kytkeminen 4 Pariliitoksen muodostaminen ensimmäistä kertaa 4 Pariliitostila
Alde Smart Control App
Käyttö- ja asennusohje Alde Smart Control -järjestelmälle Android Alde Smart Control App iphone 2 Pikaopas 3 Käyttöohje 4 Johdanto 4 Sovellus Alde smart control 5 Sovellus Alde smart control - päävalikko
Aurinko-C20 asennus ja käyttöohje
Aurinko-C20 laitetelineen asennus ja käyttö Laitetelineen osat ja laitteet:. Kääntyvillä pyörillä varustettu laiteteline. Laitteet on kiinnitetty ja johdotettu telineeseen (toimitetaan akut irrallaan).