LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta KANSAINVÄLISET SUHTEET VALINTAKOE Vastaajan nimi:

Transkriptio

1 LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta KANSAINVÄLISET SUHTEET VALINTAKOE Vastaajan nimi: Valintakokeesta saatu pistemäärä: / 40 pistettä Vastaa selvällä käsialalla seuraavilla arkeilla oleviin kysymyksiin. Yksittäisten kysymysten enimmäispistemäärä on merkitty sulkuihin kysymysten jälkeen. Pyri vastaamaan kysymyksiin niille varatussa tilassa. Jos välttämättä tarvitset lisää vastaustilaa, voit jatkaa vastauspaperin toiselle puolelle.

2 1. Ovatko seuraavat väittämät tosia (T) vai epätosia (E) (yhteensä 10 pistettä)? Rastita oikea vaihtoehto. a) Turvallistamisella tarkoitetaan puhetapahtumaa, joka nimeää jonkin asian T E turvallisuusseikaksi. Ei ole olemassa itsestään selviä objektiivisia uhkia, jotka olisivat turvallisuuden politiikan ulkopuolella. (1 piste) b) Diskurssilla tarkoitetaan sosiokultturisten resurssien kokonaisuutta, jonka T E avulla ihmiset antavat merkityksen maailmalle ja omalle toiminnalleen. Yhtäältä diskurssit muuttuvat jatkuvasti inhimillisen toiminnan tuloksena ja toisaalta vaikuttavat inhimilliseen toimintaan. (1 piste) c) Hermeneuttinen tulkinta etenee kehämäisessä rakenteessa, jossa yksittäinen T E ymmärretään kokonaisuudesta käsin ja kokonaisuus yksittäisestä käsin. (1 piste) d) Kansainvälisissä vertailuissa Suomen itsenäisyyden ajan valtiosääntöä ei T E usein olekaan pidetty puhtaasti parlamentaarisena vaan puolipresidentillisenä valtiosääntönä. (1 piste) e) Poliittisen realismin kaksi keskeisintä suuntausta ovat rakenteellinen T E realismi ja neorealismi. (1 piste) f) Sektoripolitiikalle on leimallista asioiden ja ihmisten välinen keskinäis T E riippuvuus ja irtaantuminen perinteisistä politiikan tiloista ja toiminnan logiikasta. (1 piste) g) Modernia aikakautta sanotaan luonnehtivan niin sanottujen suurten T E kertomusten päättyminen sekä se, että valistuksen vakaa luottamus järjen voimaan on laajalti hylätty. (1 piste) h) Demokraattisen hallitusmuodon ytimessä oleva ajatus siitä, että kansa T E hallitsee itse itseään on myytti. Poliittinen järjestys yhteiskunnassa on mahdollista vain, kun vähemmistö hallitsee enemmistöä. (1 piste) i) Ominaista postmodernille geopoliittiselle mielikuvitukselle on maailman T E näkeminen kokonaisuutena, mistä seuraa alueiden nimeäminen ja hierarkkinen luokittelu oman alueen identiteetin ja intressien turvaamiseksi. (1 piste) j) Siinä missä yleinen mielipide viittaa kansalaisten mielipiteiden enemmistöön T E tai jakautumiseen, julkinen mielipide on eräänlainen kollektiivisen keskustelun seurauksena julkisuudessa muodostuva yleistahto. (1 piste) / 10 pistettä

3 2. Selitä mahdollisimman tarkasti, mutta kiteytetysti mitä seuraavilla kansainvälisen politiikan tutkimukseen liittyvillä käsitteillä tai ilmiöillä tarkoitetaan. a. Orientalismi (1 piste) b. Verkostopolitiikka (1 piste) c. Poliittinen idealismi (1 piste)

4 d. Realpolitik (1 piste) e. Kairos hetki (1 piste) f. Metafora (1 piste) g. Postmoderni (1 piste)

5 h. Rauhanjournalismi (1 piste) i. Kriittinen geopolitiikka (1 piste) j. Hierarkkinen kansainvälinen järjestelmä (1 piste) / 10 pistettä

6 3. Selitä, miten laaja alainen turvallisuuskäsitys eroaa perinteisestä turvallisuuskäsityksestä. Pohdi lisäksi mitä turvallisuuskäsitteen uudelleenmäärittely merkitsee kansainvälisen politiikan käytäntöjen kannalta. (10 pistettä) / 10 pistettä

7 4. Vastauslomakkeen kahdella viimeisellä sivulla on katkelma Sosialistiliiton verkkosivuillaan julkaisemasta esseestä, joka linjaa yhdistyksen käsitystä internationalismista. Tehtävä on kaksiosainen. Analysoi tekstin a) poliittista antropologiaa (5 pistettä) / 5 pistettä

8 b) kansainvälisten suhteiden teoriaa (5 pistettä) / 5 pistettä

9 TEHTÄVÄN 4 AINEISTO: Luokkasolidaarisuus ja kansallinen vapautus Sosialistit näkevät maailman jaettuna luokkiin. Työväenluokka on kansainvälinen luokka, jonka löytää kaikkialta Marylandista Moskovaan. Samoin on kansainvälinen kapitalistiluokka, jonka valtavat monikansalliset yhtiöt ulottuvat nyt yli maapallon. Taloudellinen integraatio varmistaa, että maailman työläiset yhä enemmän käyttävät samanlaisia vaatteita, katsovat samoja televisio ohjelmia ja tekevät työtä samoille työnantajille. Mutta samalla, kun maailma vedetään yhteen, se on taloudellisesti jakautunut myös kansallisvaltioihin. Jokaisella maatilkulla on oma hallituksensa ja lakinsa, lippunsa ja maammelaulunsa, rajavartijansa ja piikkilankansa, maahanmuuttorajoituksensa ja työlakinsa. Jos kaikki kansakunnat olisivat tasavertaisia, jos niiden taloudet olisivat saman kokoisia ja niiden asevoimat yhtä vahvoja, internationalismi olisi helppoa. Kaikki, mitä sosialistien tarvitsisi tehdä, olisi kehottaa työläisiä yhdistymään yli rajojen yhteisessä taistelussa kansainvälistä hallitsevaa luokkaa vastaan. Monissa tapauksissa se on juuri oikea asia tehdä. Kun Saksan metallityöläiset, Amerikan kaivosmiehet tai Australian ahtaajat menevät lakkoon, sosialistit kannattavat kansainvälisiä tukilakkoja, boikotteja, keräyksiä ja tukiviestejä. Mutta koska kansakunnat eivät kaikki ole tasavertaisia, on tapauksia, jossa asiat eivät ole niin yksioikoisia. Kapitalismi on kehittynyt epätasaisesti, ensin Euroopassa ja Amerikassa ja sitten edeten joka maailmankolkassa. Ensimmäiset kapitalistivallat käyttivät juuri keksittyä voimaansa rakentaakseen imperiumeja. Ne käyttivät teollista ja taloudellista voimaansa, sekä armeijoita ja laivastoja, jotka tuo voima mahdollisti niiden rakentaa, valtaamaan, alistamaan ja kolonisoimaan muita, taloudellisesti vähemmän kehittyneitä maita. Imperiumia rakentavat maat puristivat suuret rikkaudet valtaamistaan maista ja rajoittivat siten kolonisoitujen kansakuntien taloudellista kehitystä. Britannian, Espanjan, Hollannin, Ranskan, Saksan, Amerikan, Venäjän, Japanin ja Italian hallitsijat, vain voimakkaimmat nimetäksemme, lohkaisivat siirtomaita ja suojelualueita Intiassa, Aasiassa, Irlannissa, Kaukoidässä, Lähi idässä, Afrikassa, Karibialla ja Latinalaisessa Amerikassa. Vaikka muodolliset siirtomaat tänään ovatkin laajimmalta osalta menneisyyttä, johtavat vallat hallitsevat silti heikompia. Mikäli pienemmät vallat eivät tee kuten sanotaan, pankkilainat jäävät saamatta, ulkomaanapu tippuu, tullirajat nousevat, diplomaattisesta yhteistyöstä kieltäydytään tai kauppasaarto julistetaan. Ja mikäli mikään näistä ei tehoa, johtavat vallat käyttävät hallussaan olevaa sotilaallista ylivoimaa saadakseen tahtonsa läpi. Johtavilla mailla on vaikuttava lista instituutioita viemään läpi niiden tahdon köyhissä maissa: taloudellista valtaa toteutetaan Maailmanpankin, Kansainvälisen valuuttarahaston ja EU:n kautta. YK ja NATO voivat lisätä diplomaattista ja sotilaallista painostusta. Tämä on imperialismin järjestelmä. Pienet maat ja sorretut kansakunnat ovat tietysti kapinoineet tätä imperialistista järjestystä vastaan. Irlannin itsenäisyyden puolesta käydyn taistelun vuosisadoista Intian itsenäisyystaistelun kautta Etelä Afrikan mustien taisteluun ovat imperialistiset vallat aina kohdanneet vastarintaa. Nämä taistelut eivät tavallisesti ole työväenluokan taistelua sosialismin puolesta. Ne ovat taisteluita kansallisen vapautuksen puolesta, taisteluita, jotka antavat alkuperäisväestölle mahdollisuuden hallita itse itseään. Tänään ne ovat usein taisteluita, jossa ihmiset, jotka jo ovat saaneet oman kansallisvaltionsa, pyrkivät estämään suurvaltojen sekaantumisen tuon valtion asioihin. Vaikka työläiset usein ovat mukana tuossa taistelussa, niitä eivät tavallisesti työläiset johda, vaan keskiluokka tai järjestelmän poliitikot, joita tukevat ainakin osa hallitsevasta luokasta. Tämä oli tilanne esimerkiksi Saddam Husseinin Irakissa Persianlahden sodan aikana. Mitä sosialistien tulisi sanoa tuollaisessa tilanteessa? Monet haluaisivat sanoa, että vieköön rutto molemmat. He eivät pidä siitä, mitä imperialistiset vallat tekevät, mutta eivät ymmärrä myöskään, miksi heidän tulisi

10 tukea ihmisiä, jotka vain haluavat omalle kansakunnalleen pienoisversiossa sen, mitä suurvalloilla jo on, etenkin ja köyhemmän maan johtaja on tyranni. Mutta tuossa vieköön rutto molemmat asenteessa on paha vika. Molemmat eivät ole tasavertaisia. Toisaalla ovat maailman voimakkaimmat asevoimat, joiden takana ovat maailman voimakkaimmat taloudet. Toisaalla ovat köyhät maat, joita rikkaat maat pitävät köyhyydessä. Niiden luonnonvaroja, kuten Lähi idän öljyä, ryöstetään, ja niiden rahoitusta rampauttavat maksut Lännen pankeille. Sellaisten maiden konflikteissa, esimerkiksi Yhdysvaltain ja Nicaraguan tai Yhdysvaltain ja Kuuban välillä, me emme katsele kahden tasavertaisen voiman, kuten Britannia ja Saksa ensimmäisessä maailmansodassa, taistelua. Me näemme voimakkaan sortajan ja paljon heikomman, sorretun kansakunnan. Sosialistien olisi varauksetta oltava sorrettujen puolella sortajaa vastaan, vaikka ne, jotka johtaisivat sorrettua maata olisivat epädemokraattisia ja vainoaisivat vähemmistöjä, kuten Saddam Hussein vainoaa kurdeja ja Castro homoja. Jos imperialistivallat, kuten Britannia ja Amerikka, voittavat tuollaisissa konflikteissa, koko imperialistinen järjestelmä vahvistuu ja sen myötä imperialististen valtojen hallitsevien luokka valta omaan työväenluokkaan. Mutta jos sorretut maat lyövät imperialistivallat, kuten vietnamilaiset löivät amerikkalaiset 70 luvulla, silloin koko imperialistinen järjestelmä ja hallitsevan luokan asema kotona heikkenee. Juuri se tapahtui Amerikan hallitsevalle luokalle Vietnamin jälkeen. Siksi vasemmisto oli kansainvälisesti oikeassa kannattaessaan Vietnamin kansallisen vapautusrintaman voittoa huolimatta siitä, että monilla oli syviä poliittisia erimielisyyksiä sen kanssa. Siispä pitäisikö sosialistien vain olla hiljaa poliittisista erimielisyyksistä niiden kanssa, jotka johtavat kansallista vapautustaistelua? Pitäisikö meidän esimerkiksi jättää sanomatta se, ettemme katso IRA:n taktiikan sijoittaa pommeja olevan paras tapa saada brittijoukot pois Irlannista, saati sitten saavuttaa sosialismi? Ei, meidän on oltava selkeitä siinä, että pidämme IRA:ta tasavaltalaisina nationalisteina, emme sosialisteina, ja että he menestyisivät paremmin käyttämällä työväenluokan taistelukeinoja, lakkoja ja mielenosoituksia, ei vaalilippua ja luotia. Itse asiassa meidän on tehtävä enemmän kuin vain julkaistava arvostelevia artikkeleita ja puheita. Meidän on yritettävä rakentaa sosialistista vaihtoehtoa Irlannissa taistelussa brittiläisiä ja irlantilaisia pomoja vastaan tehokkaammin kuin IRA. Sama näkökulma pätee muuallakin, koska kansalliset vapautusliikkeet yrittävät aina yhdistää pomot ja työläiset taisteluun imperialismia vastaan. Mutta emme me aseta sitä ehdoksi IRA:n puolella olemiseksi Britannian armeijaa vastaan, että he nielisivät tuon arvostelun tai liittyisivät meidän järjestöömme. Vaikka he torjuisivatkin arvostelumme, olemme silti mieluummin sorretun puolella, kuin yhden maailman voimakkaimmista imperialistivalloista. Tukemme on siis kriittistä, mutta ehdotonta. Tällä tavoin me toivomme sekä olevamme sorrettujen kansakuntien puolella imperialistisia kansakuntia vastaan ja samaan aikaan kehittävämme sosialistista oppositiota sorrettujen kansakuntien sisällä taistelemaan sekä imperialisteja että oman kansakuntansa hallitsevaa, tai tulevaa hallitsevaa luokkaa vastaan. Tämä merkitsee luokkataistelun yhdistämistä taisteluun imperialismia vastaan, kansallisen vapautustaistelun kääntämistä taisteluksi sosialismin puolesta. Meidän osaltamme sosialistit imperialistisissa maissa voivat varmistaa, että taistelemalla imperialismia vastaan emme salli oman hallitsevan luokkamme asettavan mustaa työläistä valkoista työläistä vastaan tai saavan meitä hyväksymään huonommat palkat tai huonommat olosuhteet vetoamalla tukeen omalle maalle tai, kun kyse on sotilaskonflikteista, sotauhrauksiin. Köyhempien maiden taistelun tukeminen on samaan aikaan taistelua nationalististen ja rasististen aatteiden kasvua vastaan omassa joukossamme, siksi se on taistelua työväenluokan yhtenäisyyden puolesta. Se ei ole hyväntekeväisyyttä, vaan itsepuolustusta.