Ilmastonmuutoksen haaste ihmiskunnalle viimeinen varoitus. Pasi Toiviainen 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ilmastonmuutoksen haaste ihmiskunnalle viimeinen varoitus. Pasi Toiviainen 2009"

Transkriptio

1 Ilmastonmuutoksen haaste ihmiskunnalle viimeinen varoitus Pasi Toiviainen 2009

2 Laurin Jäntin säätiön kunniamaininta Toiviainen on kirjoittanut dramaattisen mutta vahvoihin tosiseikkoihin pohjaavan kirjan maapallon tulevaisuuden näkymistä, jotka hän näkee monin tavoin huolestuttavina. Teksti on sujuvaa, paikoin suorastaan mukaansatempaavaa, pessimistisistä sävyistään huolimatta, ja persoonallista otetta sille antaa tekijän kuvaus haastatteluistaan ja tapaamisistaan useiden kansainvälisesti johtavien ilmastoasiantuntijoiden kanssa.

3 Enemmän kuin mihin tutkijat ovat tähän mennessä kyenneet... tämän hetken arvokkain tietoteos ilmastokeskustelun kokonaisuuteen. - Pentti Malaska, Rooman klubin ja Tulevaisuuden tutkimusseuran kunniajäsen "Monipuolisemmin puhutteleva ja ajatuksia herättävä kuin mikään ympäristökirja pitkään aikaan, ehkä ikinä." - Eija Koski, Ympäristöasiantuntija-lehti 1/2008

4 Pasi Toiviaisen kirjaa Ilmastonmuutos. Nyt. on hehkutettu vuosikymmenen tärkeimmäksi tietokirjaksi, eikä syyttä. k - U.P., Motiivi 9/2008 tietoaines on päätähuimaava, ja siitä näkyy paitsi Toiviaisen paneutuneisuus asiaansa, myös itse asian suurenmoinen monimutkaisuus ja -ulotteisuus. - Jyrki Alenius, Kymen Sanomat

5 LÄMPENEMINEN

6 I lähde: NASA GISS

7 Pohjoisen pysyvän merijään laajuus 2007 lähde: UCAR

8

9 Maailman metsien hiilinielu Ennen: 200 miljardia tonnia (maksimi) Nyt: miljardia tonnia (hoito, suojelu) Kaikki kasvillisuusmallit ennustavat maaekosysteemien hiilinielun kääntyvän tällä vuosisadalla hiilen lähteeksi. Komposti-ilmiö : Maaperästä voi vuoteen 2100 mennessä vapautua yli 150 miljardia tonnia hiiltä.

10 Amazonian metsien tuho HadCM3LC: Jokavuotinen El Niño -kuivuus noin vuodesta 2040 alkaen. Seurauksena alueen muuttuminen savanniksi tai puoliaavikoksi.

11 Muiden metsien kohtalo HadCM3LC: Metsätuhoja myös muualla, kuten Väli-Amerikassa, Australiassa, Indonesiassa ja lähes koko Afrikassa. Muut mallit: Jos Amazonia säästyy, niin suuret metsätuhot mahdollisia pohjoisella havumetsävyöhykkeellä, Venäjän ja Kanadan eteläosissa.

12 Meret ja metaanihydraatit Merten hiilinielu hiipuu veden lämmetessä ja merivirtojen heiketessä. Eteläinen jäämeri jo kääntymässä hiilen lähteeksi. Merenpohjan metaanihydraattien laukeaminen on täysi arvoitus. Pohjoinen jäämeri lämpenee nopeasti, ja metaanin vapautumisen on raportoitu kiihtyneen.

13 C 6,4 C 4,0 C + 2 C 1,8 C 1,1 C

14 C 6,4 C 4,0 C + 2 C 1,8 C 1,1 C

15 C Mallit aliarvioivat Jäämeren merijään sulamisen sekä merten ja maaekosysteemien reaktiot. Niistä puuttuvat kokonaan ikirouta, kosteikot ja metaanihydraatit. 6,4 C 4,0 C + 2 C 1,8 C 1,1 C

16 4 astetta ja enemmän Ympäristötieteiden professori Chris Field (Stanford University & Carnegie Institution): Neljännessä arviointiraportissa [IPCC, 2007] me tarkastelimme hyvin konservatiivista ilmastollisten seurausten joukkoa. Viidennen arvioinnin tulisi käsitellä tulevaisuuksia, joihin sisältyy huomattavasti enemmän lämpenemistä.

17 George Monbiot ( ): Hiljaa julkisuudessa, äänekkäästi yksityisesti, ilmastontutkijat kaikkialla sanovat samaa: se on ohi. Vuodet, joiden aikana maapallon yli kahden asteen lämpeneminen olisi voitu estää, ovat menneet, mahdollisuudet tuhlattu kieltämiseen ja viivyttelyyn. Nykyisillä kehitysurilla olemme onnekkaita, jos selviämme neljällä asteella. Ilmastonmuutoksen torjunta on epäonnistunut; nyt meidän on sopeuduttava siihen, mitä luonnolla on meille varastossa. Jos me pystymme.

18 Lämpenemishavainnot ja -ennusteet lähde: Rahmstorf et al., Science 2007

19 Ennustetut ja mitatut päästöt

20 Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus

21 Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus

22 SEURAUKSET

23 Mannerjäätikköjen sulaminen nopeaa Ennen: Mannerjäätikköjen sulaminen hidasta ja tasaista. Grönlannin sulaminen kestää noin vuotta. Nyt: Mannerjäätiköt epävakaita ja dynaamisia. Grönlanti voi hajota muutamassa sadassa vuodessa.

24 Grönlannin mannerjää sulaa

25 Uinuva jättiläinen heräämässä BAS:n johtaja Chris Rapley: 2005: Edellinen IPCC:n raportti [vuodelta 2001] varoitti Etelämantereen olevan uinuva jättiläinen. Uusin tieteellinen näyttö on saanut meidät uskomaan, että jättiläinen on heräämässä. 2006: Etelämanner on jo täysin herännyt jättiläinen.

26 Etelämanner sulaa WAIS EAIS kuva: NASA 2008

27 Kuivuus Vuoristojäätiköt ympäri maailman ovat katoamassa hälyttävää vauhtia. Sateet lisääntyvät, mutta myös haihtuminen voimistuu. Rankkasateet eivät täytä pohjavesivarastoja ja aiheuttavat eroosiota. Pohjavesivaroja pilaantuu myös merenpinnan nousun takia. NASA: Sateet vähenevät maa-alueilla, mutta lisääntyvät valtamerillä.

28 Kuivuus Eleanor Burke (Hadley Centre): - Manneralueet ovat kuivuneet jo muutaman vuosikymmenen ajan. - Pysyvä vakava kuivuus vuosisadan lopulla 40 % maa-alueista. Jonathan Overpeck (University of Arizona): - Odotettavissa megakuivuuksia.

29 6,4 Maapallon keskilämpötila 3,75

30 HAASTE

31 Päästövähennystavoitteet IPCC: Teollisuusmaiden päästöjä leikattava % vuoteen 2050 mennessä. Hadley Centre: Teollisuusmaiden päästöjä leikattava 100 % vuoteen 2050 mennessä. James Hansen, NASA: Koko maailman päästöjä leikattava 100 % vuoteen 2030 mennessä. Vaatii elämäntavan ja kulttuurin muutosta.

32 Hiilidioksidipäästöjen skenaarioita + 80 % %

33 Maiden päästövähennystavoitteita Iso-Britannia: - 34 % (2020) ja - 80 % (2050) USA: - 80 % (2050 (verrattuna 2005)) Norja: % 2050 EU: - 20 / - 30 % (2020) Saksa ja Ruotsi: - 40 % (2020) Monilla kaupungeilla omia kunnianhimoisia tavoitteita.

34

IPCC 5. ilmastonmuutoksen tieteellinen tausta

IPCC 5. ilmastonmuutoksen tieteellinen tausta IPCC 5. arviointiraportti osaraportti 1: ilmastonmuutoksen tieteellinen tausta Sisällysluettelo 1. Havaitut muutokset Muutokset ilmakehässä Säteilypakote Muutokset merissä Muutokset lumi- ja jääpeitteessä

Lisätiedot

Uusinta tietoa ilmastonmuutoksesta: luonnontieteelliset asiat

Uusinta tietoa ilmastonmuutoksesta: luonnontieteelliset asiat Uusinta tietoa ilmastonmuutoksesta: luonnontieteelliset asiat Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos 3.2.2010 Lähteitä Allison et al. (2009) The Copenhagen Diagnosis (http://www.copenhagendiagnosis.org/)

Lisätiedot

IPCC 5. ARVIOINTIRAPORTTI OSARAPORTTI 1 ILMASTONMUUTOKSEN TIETEELLINEN TAUSTA

IPCC 5. ARVIOINTIRAPORTTI OSARAPORTTI 1 ILMASTONMUUTOKSEN TIETEELLINEN TAUSTA IPCC 5. ARVIOINTIRAPORTTI OSARAPORTTI 1 ILMASTONMUUTOKSEN TIETEELLINEN TAUSTA SISÄLLYSLUETTELO 1. HAVAITUT MUUTOKSET MUUTOKSET ILMAKEHÄSSÄ SÄTEILYPAKOTE MUUTOKSET MERISSÄ MUUTOKSET LUMI- JA JÄÄPEITTEESSÄ

Lisätiedot

Ilmastonmuutokset skenaariot

Ilmastonmuutokset skenaariot Ilmastonmuutokset skenaariot Mistä meneillään oleva lämpeneminen johtuu? Maapallon keskilämpötila on kohonnut ihmiskunnan ilmakehään päästäneiden kasvihuonekaasujen johdosta Kasvihuoneilmiö on elämän kannalta

Lisätiedot

Hiiltä varastoituu ekosysteemeihin

Hiiltä varastoituu ekosysteemeihin Hiiltä varastoituu ekosysteemeihin BIOS 3 jakso 3 Hiili esiintyy ilmakehässä epäorgaanisena hiilidioksidina ja eliöissä orgaanisena hiiliyhdisteinä. Hiili siirtyy ilmakehästä eliöihin ja eliöistä ilmakehään:

Lisätiedot

Päästöt kasvavat voimakkaasti. Keskilämpötilan nousu rajoitetaan 1,5 asteeseen. Toteutunut kehitys

Päästöt kasvavat voimakkaasti. Keskilämpötilan nousu rajoitetaan 1,5 asteeseen. Toteutunut kehitys Maapallon ilmasto on jo lämmennyt noin asteen esiteollisesta ajasta. Jos kasvihuonekaasupäästöjä ei nopeasti vähennetä merkittävästi, 1,5 asteen raja ylitetään. Päästöt kasvavat voimakkaasti Maapallon

Lisätiedot

Ilmastonmuutos. Ari Venäläinen

Ilmastonmuutos. Ari Venäläinen Ilmastonmuutos Ari Venäläinen Maapallo on lämmennyt vuosisadassa 0.74 C (0.56 0.92 C). 12 kaikkein lämpimimmästä vuodesta maapallolla 11 on sattunut viimeksi kuluneiden 12 vuoden aikana. Aika (vuosia)

Lisätiedot

Ilmasto- ja hiilisuureiden mittaaminen ja niiden globaali kehitys

Ilmasto- ja hiilisuureiden mittaaminen ja niiden globaali kehitys Ilmasto- ja hiilisuureiden mittaaminen ja niiden globaali kehitys Natalia Pimenoff, Heikki Tuomenvirta Ilmatieteen laitos 1/27/09 Sisältö Ilmasto- ja hiilisuureiden mittaaminen Hiilen kierto hidas vs.

Lisätiedot

Ilmastonmuutos missä nyt menemme

Ilmastonmuutos missä nyt menemme Ilmastonmuutos missä nyt menemme Esityksen tiedot pohjautuvat IPCC5 raportin tietoihin sekä ilmatieteen laitoksen tutkijoiden työhön. Lisätietoa löytyy Ilmasto-opas sivustolta http://ilmasto-opas.fi/fi/etusivu

Lisätiedot

Mikä määrää maapallon sääilmiöt ja ilmaston?

Mikä määrää maapallon sääilmiöt ja ilmaston? Mikä määrää maapallon sääilmiöt ja ilmaston? Ilmakehä Aurinko lämmittää epätasaisesti maapalloa, joka pyörii kallellaan. Ilmakehä ja sen ominaisuudet vaikuttavat siihen, miten paljon lämpöä poistuu avaruuteen.

Lisätiedot

Mitä ilmastolle on tapahtumassa Suomessa ja globaalisti

Mitä ilmastolle on tapahtumassa Suomessa ja globaalisti Mitä ilmastolle on tapahtumassa Suomessa ja globaalisti Ilmastonmuutosviestintää Suuri osa tämän esityksen materiaaleista löytyy Ilmasto-opas.fi sivustolta: https://ilmasto-opas.fi/fi/ Mäkelä et al. (2016):

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset

Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset Ilmastnmuuts ja sen vaikutukset 2.11.2009 Petteri Huuska 1 Ilmastnmuuts ja sen vaikutukset Ilmastnmuutksen perusteet Ilmastnmuutksen vaikutukset maailmanlaajuisesti Mitä tulisi tehdä 2.11.2009 Petteri

Lisätiedot

Ajankohtaista ilmastonmuutoksesta ja Espoon kasvihuonekaasupäästöistä

Ajankohtaista ilmastonmuutoksesta ja Espoon kasvihuonekaasupäästöistä Kuva: NASA Ajankohtaista ilmastonmuutoksesta ja Espoon kasvihuonekaasupäästöistä Ympäristölautakunnan ja kestävä kehitys ohjelman ilmastoseminaari Espoo 3.6.2014 johannes.lounasheimo@hsy.fi Kuva: NASA

Lisätiedot

Miten ilmasto muuttuu ja mitä vaikutuksia muutoksilla on?

Miten ilmasto muuttuu ja mitä vaikutuksia muutoksilla on? Miten ilmasto muuttuu ja mitä vaikutuksia muutoksilla on? Esityksen sisältö Kasvihuoneilmiö ja ilmastonmuutos Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset tähän mennessä Odotettavissa oleva ilmastonmuutos ja sen

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS IHMISTEN SYYTÄKÖ?

ILMASTONMUUTOS IHMISTEN SYYTÄKÖ? ILMASTONMUUTOS IHMISTEN SYYTÄKÖ? Page 1 of 18 Kimmo Ruosteenoja Ilmatieteen laitos ESITYS VIERAILIJARYHMÄLLE 13.V 2014 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. KASVIHUONEILMIÖ JA SEN VOIMISTUMINEN 2. KASVIHUONEKAASUJEN PÄÄSTÖSKENAARIOT

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja luonnonkatastrofit

Ilmastonmuutos ja luonnonkatastrofit Ilmastonmuutos ja luonnonkatastrofit Tuulivoimaa vai tornadoja? - ilmastonmuutos ja luonnonkatastrofit Ilmastokampanjavastaava Lauri Myllyvirta lauri.myllyvirta@maanystavat.fi Ilmastonmuutos näkyy jo Maapallon

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksesta. Lea saukkonen Ilmatieteen laitos

Ilmastonmuutoksesta. Lea saukkonen Ilmatieteen laitos Ilmastonmuutoksesta ja sään ääri ri-ilmiöistä Lea saukkonen Ilmatieteen laitos 9.12.2008 Havaittu globaali lämpötilan muutos 9.12.2008 2 Havaitut lämpötilan muutokset mantereittain Sinisellä vain luonnollinen

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen todennäköisyysennusteet. Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos

Ilmastonmuutoksen todennäköisyysennusteet. Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos Ilmastonmuutoksen todennäköisyysennusteet Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos 13.1.2009 Epävarmuus ilmastoennusteissa Päästöskenaarioepävarmuus Ihmiskunnan tuleva käyttäytyminen Malliepävarmuus

Lisätiedot

Hallitustenvälisen. lisen ilmastopaneelin uusin arviointiraportti

Hallitustenvälisen. lisen ilmastopaneelin uusin arviointiraportti Mitä tiede sanoo Hallitustenvälisen lisen ilmastopaneelin uusin arviointiraportti IPCC:n arviointiraportit Poikkeuksellinen koonti ja synteesi laajan ja monipuolisen tieteenalan tiedosta Erittäinin arvovaltainen

Lisätiedot

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu?

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? ClimBus päätösseminaari Finlandia-talo, 9.6.2009 Timo Karttinen Kehitysjohtaja, Fortum Oyj 1 Rakenne Kilpailuedusta ja päästöttömyydestä Energiantarpeesta ja

Lisätiedot

Yleistä. Millaiseksi ilmastomme on muuttumassa?

Yleistä. Millaiseksi ilmastomme on muuttumassa? Millaiseksi ilmastomme on muuttumassa? Espanjan rankkasateet syyskuussa 2019 ttps://yle.fi/uutiset/3-10969538 1 Yleistä Kasvihuoneilmiö on elämän kannalta hyvä asia, mutta sen jatkuva, tasainen voimistuminen

Lisätiedot

Ilmastonmuutos pähkinänkuoressa

Ilmastonmuutos pähkinänkuoressa Ilmastonmuutos pähkinänkuoressa Sami Romakkaniemi Sami.Romakkaniemi@fmi.fi Itä-Suomen ilmatieteellinen tutkimuskeskus Ilmatieteen laitos Ilmasto kuvaa säämuuttujien tilastollisia ominaisuuksia Sää kuvaa

Lisätiedot

Ilmastonmuutos tilannekatsaus vuonna 2013

Ilmastonmuutos tilannekatsaus vuonna 2013 Ilmastonmuutos tilannekatsaus vuonna 2013 Kirsti Jylhä Ilmatieteen laitos Ilmastonmuutos AurinkoATLAS Sää- ja ilmastotietoisuudella innovaatioita ja uutta liiketoimintaa Helsinki 20.11.2013 Esityksen pääviestit

Lisätiedot

Ilmastonmuutos on laajaa yleistä

Ilmastonmuutos on laajaa yleistä artikkeli petteri taalas Pääjohtaja, professori Ilmatieteen laitos petteri.taalas@fmi.fi Kuvat maarit kytöharju ILMASTONMUUTOS, ihmiskunnan keskeinen haaste tällä vuosisadalla Tieteellinen näyttö ilmastonmuutoksesta

Lisätiedot

Liikkumisvalinnat vaikuttavat ilmastoon. Kasvihuonekaasupitoisuudet ovat lisääntyneet teollistumista edeltävästä ajasta nykyaikaan verrattuna.

Liikkumisvalinnat vaikuttavat ilmastoon. Kasvihuonekaasupitoisuudet ovat lisääntyneet teollistumista edeltävästä ajasta nykyaikaan verrattuna. Ruokailutottumuksilla ei ole merkitystä ilmastonmuutoksen kannalta. Liikkumisvalinnat vaikuttavat ilmastoon. Aurinko säätelee maapallon lämpötilan yleistä kehitystä. Viime vuosikymmeninä merenpinnan nousu

Lisätiedot

Tulevaisuus (ilmaston)muutoksessa tilannekatsaus Suomeen ja ulkomaille. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus

Tulevaisuus (ilmaston)muutoksessa tilannekatsaus Suomeen ja ulkomaille. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Tulevaisuus (ilmaston)muutoksessa tilannekatsaus Suomeen ja ulkomaille Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Ilmastotalkoot Satakunnassa, Rauma 9.11.2016 Ilmastonmuutoksen taustalla etenkin fossiilisten

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen vaikutukset tiemerkintäalaan

Ilmastonmuutoksen vaikutukset tiemerkintäalaan Ilmastonmuutoksen vaikutukset tiemerkintäalaan Ilmastonmuutosviestintää Suuri osa tämän esityksen materiaaleista löytyy Ilmasto-opas.fi sivustolta: https://ilmasto-opas.fi/fi/ Mäkelä et al. (2016): Ilmastonmuutos

Lisätiedot

JANUARY 2010 TEMPERATURE DEVIATION FROM THE 1971-2000 MEAN (NCEP) 03/01/2011 3.1.2011 1

JANUARY 2010 TEMPERATURE DEVIATION FROM THE 1971-2000 MEAN (NCEP) 03/01/2011 3.1.2011 1 JANUARY 2010 TEMPERATURE DEVIATION FROM THE 1971-2000 MEAN (NCEP) 03/01/2011 3.1.2011 1 29.7.2010 vuorokauden keskilämpötila hyvin korkea Venäjällä ja Suomessa < 20 ºC 20-24 ºC 24-28 ºC > 28 ºC 2010 Heinäkuu

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS JA KEHITYSMAAT

ILMASTONMUUTOS JA KEHITYSMAAT KEHITYSYHTEISTYÖN PALVELUKESKUKSEN KEHITYSPOLIITTISET TIETOLEHTISET 9 ILMASTONMUUTOS JA KEHITYSMAAT Ilmastonmuutosta pidetään maailman pahimpana ympäristöongelmana. Vaikka siitä ovat päävastuussa runsaasti

Lisätiedot

Miten Suomen ilmasto muuttuu tulevaisuudessa?

Miten Suomen ilmasto muuttuu tulevaisuudessa? 28.1.2019 Miten Suomen ilmasto muuttuu tulevaisuudessa? Ari Venäläinen, Ilari Lehtonen, Kimmo Ruosteenoja, Mikko Laapas, Pentti Pirinen Ilmatieteen laitos, Sään ja ilmastonmuutoksen vaikutustutkimus Ilmastonmuutosta

Lisätiedot

Mitä uutta Pariisin ilmastokokouksen jälkeen

Mitä uutta Pariisin ilmastokokouksen jälkeen Mitä uutta Pariisin ilmastokokouksen jälkeen Kari Strand Professori Oulun yliopisto / Thule-instituutti / Kaivannaisalan tiedekunta Rokua Geopark-teemapäivä / Vaalan koulukeskus Ilmastomuutostutkimus Tutkimus

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA

ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA YK:n Polaari-vuosi ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA Ilmastonmuutos on vakavin ihmiskuntaa koskaan kohdannut ympärist ristöuhka. Ilmastonmuutos vaikuttaa erityisen voimakkaasti arktisilla alueilla. Vaikutus

Lisätiedot

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Sadevettä valuu pintavaluntana vesistöön. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Joki

Lisätiedot

Ilmaston ja sen muutoksen

Ilmaston ja sen muutoksen Ilmaston ja sen muutoksen tutkimus Ilona Riipinen 28.9.2006 Helsingin yliopisto, fysikaalisten tieteiden laitos, ilmakehätieteiden osasto Sääjailmasto Sää = ilmakehän hetkellinen tila puolipilvistä, T

Lisätiedot

Ilmastosodat. Antero Honkasalo

Ilmastosodat. Antero Honkasalo Ilmastosodat Antero Honkasalo Ilmastonmuutos etenee Ilmastonmuutos etenee päästöjen rajoittamisesta huolimatta; muutos on huomenna suurempi kuin tänään Lämpötila nousee Merten pinta nousee Sään ääri-ilmiöt

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja ilmastomallit

Ilmastonmuutos ja ilmastomallit Ilmastonmuutos ja ilmastomallit Jouni Räisänen, Helsingin yliopiston Fysikaalisten tieteiden laitos FORS-iltapäiväseminaari 2.6.2005 Esityksen sisältö Peruskäsitteitä: luonnollinen kasvihuoneilmiö kasvihuoneilmiön

Lisätiedot

Pariisin ilmastosopimus

Pariisin ilmastosopimus Pariisin ilmastosopimus Hallituksen esitys Pariisin sopimuksen hyväksymisestä ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta Ympäristövaliokunta 18.10.2016 Outi Honkatukia,

Lisätiedot

Ilmastonmuutos eri mittakaavatasoilla

Ilmastonmuutos eri mittakaavatasoilla Ilmastonmuutos eri mittakaavatasoilla Jukka Käyhkö Maantieteen ja geologian laitos Kulttuuriympäristö ja ilmastonmuutos seminaari, Helsinki, 17.1.2018 Sää vai ilmasto? SÄÄ Sää on ilmakehän hetkellinen

Lisätiedot

Ilmasto muuttuu mitä tapahtuu Suomessa?

Ilmasto muuttuu mitä tapahtuu Suomessa? Ilmasto muuttuu mitä tapahtuu Suomessa? Prof. Yrjö Viisanen Research Director Turning research and technology into high quality services Ilmaston säätelijät 24.11.2016 2 Ilmaston säätelijät Muutos missä

Lisätiedot

AURINKO SÄÄTÄÄ ILMASTOA KOKEMÄKI 12.11.2013

AURINKO SÄÄTÄÄ ILMASTOA KOKEMÄKI 12.11.2013 AURINKO SÄÄTÄÄ ILMASTOA MARTTI TIURI professori emeritus AALTO YLIOPISTO, Radiotieteen ja tekniikan laitos KOKEMÄKI 12.11.2013 Verkko-osoite: www.solarwindonearth.com RION YMPÄRISTÖ- JA ILMASTOKOKOUS 1992:

Lisätiedot

Metsien hyödyntäminen ja ilmastonmuutoksen hillintä

Metsien hyödyntäminen ja ilmastonmuutoksen hillintä Metsien hyödyntäminen ja ilmastonmuutoksen hillintä Erikoistutkija Raisa Mäkipää, Luonnonvarakeskus Ilmastoviisaita ratkaisuja maaseudulle (VILMA) hankkeen aloituspaja 15.4.2016 Sisältö Metsien rooli maapallon

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen vaikutukset säähän Suomessa

Ilmastonmuutoksen vaikutukset säähän Suomessa Ilmastonmuutoksen vaikutukset säähän Suomessa Lentosäämeteorologi Antti Pelkonen Ilmatieteen laitos Lento- ja sotilassääyksikkö Tampere-Pirkkalan lentoasema/satakunnan lennosto Ilmankos-kampanja 5.11.2008

Lisätiedot

Mikä muuttuu, kun kasvihuoneilmiö voimistuu? Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos

Mikä muuttuu, kun kasvihuoneilmiö voimistuu? Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos Mikä muuttuu, kun kasvihuoneilmiö voimistuu? Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos 15.4.2010 Sisältöä Kasvihuoneilmiö Kasvihuoneilmiön voimistuminen Näkyykö kasvihuoneilmiön voimistumisen

Lisätiedot

Uskotko ilmastonmuutokseen? Reetta Jänis Rotarykokous 24.10.2013

Uskotko ilmastonmuutokseen? Reetta Jänis Rotarykokous 24.10.2013 Uskotko ilmastonmuutokseen? Reetta Jänis Rotarykokous 24.10.2013 Maapallolle saapuva auringon säteily 100 % Ilmakehästä heijastuu 6% Pilvistä heijastuu 20 % Maanpinnasta heijastuu 4 % Lämpösäteily Absorboituminen

Lisätiedot

Metsien hiilivarastot ja energiapuun korjuun vaikutukset. Jari Liski Suomen ympäristökeskus

Metsien hiilivarastot ja energiapuun korjuun vaikutukset. Jari Liski Suomen ympäristökeskus Metsien hiilivarastot ja energiapuun korjuun vaikutukset Jari Liski Suomen ympäristökeskus Käsitteitä Hiilivarasto Hiilivaraston muutos Hiilinielu = kasvava hiilivarasto Hiililähde = pienenevä hiilivarasto

Lisätiedot

Ilmastonmuutos globaalina ja paikallisena ilmiönä

Ilmastonmuutos globaalina ja paikallisena ilmiönä Ilmastonmuutos globaalina ja paikallisena ilmiönä Muuttuva Selkämeri Loppuseminaari 25.5.2011 Kuuskajaskari Anna Hakala Asiantuntija, MMM Pyhäjärvi-instituutti 1 Ilmasto Ilmasto = säätilan pitkän ajan

Lisätiedot

Suomen muuttuva ilmasto

Suomen muuttuva ilmasto Ilmastonmuutos ja rakentaminen Suomen muuttuva ilmasto Kirsti Jylhä Ilmatieteen laitos Ilmastonmuutoksen tutkimusyksikkö Ympäristö ja Yhdyskunta 2012 -messut Ilmastonmuutos ja paikalliset ratkaisut - mitä

Lisätiedot

Luonnonsuojelu on ilmastonsuojelua

Luonnonsuojelu on ilmastonsuojelua Luonnonsuojelu on ilmastonsuojelua MATTI SNELLMAN Suomessa erityisesti metsät ja suot varastoivat suuria määriä hiiltä. Luonnon omista hiilivarastoista huolehtimalla suojelemme sekä luonnon monimuotoisuutta

Lisätiedot

Ilmastonmuutos pohjoisessa

Ilmastonmuutos pohjoisessa Ilmastonmuutos pohjoisessa Ilmastoennuste 2070-2100 Miten luotettava ennuste on? Kirkon ympäristövastaavien neuvottelupäivä, Oulu 17.4.2008 Leena Neitiniemi-Upola, meteorologi Ilmatieteen laitos, Rovaniemi

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS MITEN JA MILLAISTA TULEVAISUUTTA MALLIT ENNUSTAVAT? YLEISTYVÄTKÖ ÄÄRI-ILMIÖT?

ILMASTONMUUTOS MITEN JA MILLAISTA TULEVAISUUTTA MALLIT ENNUSTAVAT? YLEISTYVÄTKÖ ÄÄRI-ILMIÖT? ILMASTONMUUTOS MITEN JA MILLAISTA TULEVAISUUTTA MALLIT ENNUSTAVAT? YLEISTYVÄTKÖ ÄÄRI-ILMIÖT? Kimmo Ruosteenoja Ilmatieteen laitos ENERGIATEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖTUTKIMUSSEMINAARI 25.I 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Metsän biotalous Suomessa, Euroopassa ja globaalisti

Metsän biotalous Suomessa, Euroopassa ja globaalisti Metsän biotalous Suomessa, Euroopassa ja globaalisti Veli Pohjonen Kustavi Biotaloustapahtuma 27. elokuuta, 2017 Pohjoiset, kestävän kehityksen aurinkokennomme Suomi 100 maailman pisin ja tarkin metsän

Lisätiedot

Miten ilmastonmuutos vaikuttaa liikunnan olosuhteisiin?

Miten ilmastonmuutos vaikuttaa liikunnan olosuhteisiin? Miten ilmastonmuutos vaikuttaa liikunnan olosuhteisiin? Ari Venäläinen Ilmastotutkimus- ja sovellutukset Aineistoa: Ilmatieteen laitos / Ilmasto ja globaalimuutos IPCC ONKO TÄMÄ MENNYTTÄ 1 JA TÄMÄ NYKYISYYTTÄ

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen vaikutukset elinympäristöihin ja lajeihin

Ilmastonmuutoksen vaikutukset elinympäristöihin ja lajeihin Presidenttifoorumi 10.11.2009 Liisa Rohweder Pääsihteeri, KTT WWF Suomi Lintulahdenkatu 10 00500 Helsinki liisa.rohweder@wwf.fi Gsm 040 840 7461 Ilmastonmuutoksen vaikutukset elinympäristöihin ja lajeihin

Lisätiedot

Luku 8. Ilmastonmuutos ja ENSO. Manner 2

Luku 8. Ilmastonmuutos ja ENSO. Manner 2 Luku 8 Ilmastonmuutos ja ENSO Manner 2 Sisällys ENSO NAO Manner 2 ENSO El Niño ja La Niña (ENSO) ovat normaalista säätilanteesta poikkeavia ilmastohäiriöitä. Ilmiöt aiheutuvat syvänveden hitaista virtauksista

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja sen vaikutuksia matkailuun ja terveyteen

Ilmastonmuutos ja sen vaikutuksia matkailuun ja terveyteen Ilmastonmuutos ja sen vaikutuksia matkailuun ja terveyteen Ylläs Jazz Blues seminaari 1.2.213 Reija Ruuhela ryhmäpäällikkö Ilmastokeskus Materiaalia Mm. Ilmatieteen laitos / Ilmastonmuutostutkimus 5.2.213

Lisätiedot

Pohjoisten metsien merkitys ilmastonmuutokselle - biogeokemialliset ja biofysikaaliset palautemekanismit

Pohjoisten metsien merkitys ilmastonmuutokselle - biogeokemialliset ja biofysikaaliset palautemekanismit Pohjoisten metsien merkitys ilmastonmuutokselle - biogeokemialliset ja biofysikaaliset palautemekanismit Jaana Bäck et al., Risto Makkonen, Ditte Mogensen, Annikki Mäkelä, Annalea Lohila, Timo Vesala,

Lisätiedot

KARTTAVARASTO: SISÄLLYSLUETTELO

KARTTAVARASTO: SISÄLLYSLUETTELO MAAILMA: YLEISKARTTA YLEISKARTTA 1 Maanosien nimet LUONTO JA YMPÄRISTÖ Mannerlaattojen liikkeet virrat Luonnon- ja rakennelmaennätykset Saastuneimmat kaupungit Luonnonuhat Aavikoitumisuhat Köppenin ilmastoalueet

Lisätiedot

Mitä kuuluu ilmastonmuutokselle?

Mitä kuuluu ilmastonmuutokselle? Mitä kuuluu ilmastonmuutokselle? IPCC AR5 WG1 SPM Heikki Tuomenvirta Erikoistutkija Ilmatieteen laitos Sisältö Taustaa IPCC:n 5. arviointiraportista (AR5) Working Group 1 (WG1): Tieteellinen perusta Havainnot

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOSENNUSTEET

ILMASTONMUUTOSENNUSTEET ILMASTONMUUTOSENNUSTEET Sami Romakkaniemi Sami.Romakkaniemi@fmi.fi Itä-Suomen Ilmatieteellinen Tutkimuskeskus Kasvihuoneilmiö Osa ilmakehän kaasuista absorboi lämpösäteilyä Merkittävimmät kaasut (osuus

Lisätiedot

Ilmastonmuutos mitä siitä seuraa?

Ilmastonmuutos mitä siitä seuraa? Ilmastonmuutos mitä siitä seuraa? Mikko Alestalo Johtaja Ilmatieteen laitos 11/11/2008 31/05/2011 1 Ilmastonmuutoksen hidastaminen Tavoite on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen globaalilla tasolla 90

Lisätiedot

IPCC 5. ilmastonmuutoksen tieteellinen tausta

IPCC 5. ilmastonmuutoksen tieteellinen tausta IPCC 5. arviointiraportti osaraportti 1 ilmastonmuutoksen tieteellinen tausta Sisällysluettelo 1. Havaitut muutokset Muutokset ilmakehässä Säteilypakote Muutokset merissä Muutokset lumi- ja jääpeitteessä

Lisätiedot

Ilmastonmuutos Heikki Tuomenvirta, Ilmastokeskus, Ilmatieteen laitos

Ilmastonmuutos Heikki Tuomenvirta, Ilmastokeskus, Ilmatieteen laitos Ilmastonmuutos Heikki Tuomenvirta, Ilmastokeskus, Ilmatieteen laitos Sisältö Mikä on ilmastonmuutoksen tutkimuksen tuki päätöksenteolle: IPCC ja Ilmastopaneeli Ilmastonmuutos on käynnissä Hillitsemättömällä

Lisätiedot

Suomen JVT ja Kuivausliikkeiden Liitto ry:n 10-vuotisjuhlaseminaari Tampere 16.5.2013. Pääviestit. Lähitulevaisuudessa ja jo nyt on tärkeää

Suomen JVT ja Kuivausliikkeiden Liitto ry:n 10-vuotisjuhlaseminaari Tampere 16.5.2013. Pääviestit. Lähitulevaisuudessa ja jo nyt on tärkeää Ilmastonmuutoksen vaikutus lähitulevaisuudessa Kirsti Jylhä Ilmatieteen laitos Suomen JVT ja Kuivausliikkeiden Liitto ry:n 10-vuotisjuhlaseminaari Tampere 16.5.2013 Pääviestit Lähitulevaisuudessa ja jo

Lisätiedot

Valumavesien hallinta muuttuvassa ilmastossa

Valumavesien hallinta muuttuvassa ilmastossa Valumavesien hallinta muuttuvassa ilmastossa Anne-Mari Ventelä Vesistötoimialan päällikkö, Pyhäjärvi-instituutti Akvaattisen ekologian dosentti, TY 1 Mikä ihmeen ilmastonmuutos??? 2 Ilmasto Ilmasto = säätilan

Lisätiedot

Kasvihuoneilmiö tekee elämän maapallolla mahdolliseksi

Kasvihuoneilmiö tekee elämän maapallolla mahdolliseksi Kasvihuoneilmiö tekee elämän maapallolla mahdolliseksi H2O CO2 CH4 N2O Lähde: IPCC Intergovernmental Panel on Climate Change Lämpötilan vaihtelut pohjoisella pallonpuoliskolla 1 000 vuodessa Lämpötila

Lisätiedot

Metsät ja ilmastodiplomatia. Aleksi Lehtonen, johtava tutkija, Luonnonvarakeskus

Metsät ja ilmastodiplomatia. Aleksi Lehtonen, johtava tutkija, Luonnonvarakeskus Metsät ja ilmastodiplomatia Aleksi Lehtonen, johtava tutkija, Luonnonvarakeskus Esityksen sisältö Ilmastonmuutos? Ilmastotavoitteet Metsät, maankäyttösektori ja Suomen kasvihuonekaasuinventaario Ilmastotavoitteet

Lisätiedot

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan

Lisätiedot

Mitä jos ilmastonmuutosta ei torjuta tiukoin toimin?

Mitä jos ilmastonmuutosta ei torjuta tiukoin toimin? Mitä jos ilmastonmuutosta ei torjuta tiukoin toimin? Ilmastonmuutos on jo pahentanut vesipulaa ja nälkää sekä lisännyt trooppisia tauteja. Maailman terveysjärjestön mukaan 150 000 ihmistä vuodessa kuolee

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOSSKENAARIOT JA LUONTOYMPÄRISTÖT

ILMASTONMUUTOSSKENAARIOT JA LUONTOYMPÄRISTÖT ILMASTONMUUTOSSKENAARIOT JA LUONTOYMPÄRISTÖT Kimmo Ruosteenoja Ilmatieteen laitos kimmo.ruosteenoja@fmi.fi MUUTTUVA ILMASTO JA LUONTOTYYPIT -SEMINAARI YMPÄRISTÖMINISTERIÖ 17.I 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1.

Lisätiedot

Mitä Kööpenhaminan jälkeen? WWF:n odotukset Meksikon kokoukselle

Mitä Kööpenhaminan jälkeen? WWF:n odotukset Meksikon kokoukselle Liisa Rohweder, Pääsihteeri, WWF Suomi 14.1.2010 Puhe Helsingin yliopiston alumnijuhlissa 14.1.2010 / Helsingin yliopisto Mitä Kööpenhaminan jälkeen? WWF:n odotukset Meksikon kokoukselle Ilmastonmuutos

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUS METSIIN JA METSIEN SOPEUTUMINEN MUUTOKSEEN

ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUS METSIIN JA METSIEN SOPEUTUMINEN MUUTOKSEEN ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUS METSIIN JA METSIEN SOPEUTUMINEN MUUTOKSEEN Metlan tiedotustilaisuus 27.5.2009 Risto Seppälä 1 TAUSTAA Vuonna 2007 luotiin Global Forest Expert Panel (GFEP) -järjestelmä YK:n

Lisätiedot

Sää- ja ilmastonmuutosriskien arviointi Helsingille Ilmastonmuutos ja selvityksen lähestymistapa ANTTI MÄKELÄ

Sää- ja ilmastonmuutosriskien arviointi Helsingille Ilmastonmuutos ja selvityksen lähestymistapa ANTTI MÄKELÄ Sää- ja ilmastonmuutosriskien arviointi Helsingille Ilmastonmuutos ja selvityksen lähestymistapa ANTTI MÄKELÄ Yleistä mitä odotettavissa? 08.10.14 Helsingin Sanomat 5.11.2017 Yleistä mitä odotettavissa?

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Ilmastostrategiaseminaari 16.9.2010 Kajaani Leena Neitiniemi-Upola Henkilöstön kehittäjä, meteorologi Ilmatieteen laitos

Ilmastostrategiaseminaari 16.9.2010 Kajaani Leena Neitiniemi-Upola Henkilöstön kehittäjä, meteorologi Ilmatieteen laitos Ilmastonmuutos - uhka vai mahdollisuus? Ilmastostrategiaseminaari 16.9.2010 Kajaani Leena Neitiniemi-Upola Henkilöstön kehittäjä, meteorologi Ilmatieteen laitos Taustaa ilmastomallista ja päästöskenaarioista

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro, Seurakuntien metsäseminaari

Kommenttipuheenvuoro, Seurakuntien metsäseminaari Kommenttipuheenvuoro, Seurakuntien metsäseminaari 28.8.2019, Koli Jaana Bäck Professori (Metsien ja ilmaston vuorovaikutukset), Helsingin yliopisto 28/08/2019 1 7.8 PgC y -1 Ihmistoiminnasta syntyvät CO

Lisätiedot

SUOMI SADAN VUODEN KULUTTUA

SUOMI SADAN VUODEN KULUTTUA SUOMI SADAN VUODEN KULUTTUA Page 1 of 22 Kimmo Ruosteenoja Ilmatieteen laitos KOULULAISTEN YMPÄRISTÖPÄIVÄ ELÄINTARHA 17.IV 2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ Page 2 of 22 1. KASVIHUONEILMIÖN PERUSAJATUS 2. KASVIHUONEKAASUJEN

Lisätiedot

Venäjän biotalouden kehitys ja ilmastonmuutos

Venäjän biotalouden kehitys ja ilmastonmuutos Venäjän biotalouden kehitys ja ilmastonmuutos Lauri Hetemäki Apulaisjohtaja, Euroopan metsäinstituutti & Professori, Itä-Suomen yliopisto Venäjän talous ja öljyn hinta naimisissa Venäjän BKT (reaalinen)

Lisätiedot

Metsien rooli kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa

Metsien rooli kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa Metsien rooli kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa WEC Finlandin & Ilmansuojeluyhdistys ry:n seminaari 12.3.2018 Outi Honkatukia Ilmastoasioiden pääneuvottelija Keskeiset viestit 1. Maankäytöllä on väliä

Lisätiedot

Lataa Jälkeemme vedenpaisumus? - Jari Lyytimäki. Lataa

Lataa Jälkeemme vedenpaisumus? - Jari Lyytimäki. Lataa Lataa Jälkeemme vedenpaisumus? - Jari Lyytimäki Lataa Kirjailija: Jari Lyytimäki ISBN: 9789524951227 Sivumäärä: 271 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 12.99 Mb Johtaako ilmaston lämpeneminen peruuttamattomiin

Lisätiedot

Ajankohtaista ilmastopolitiikasta

Ajankohtaista ilmastopolitiikasta Ajankohtaista ilmastopolitiikasta Ympäristöjohtaja Liisa Pietola, MTK Ympäristö- ja maapolitiikan ajurit Ilmasto-energiapolitiikka: hillintä ja sopeutuminen kierrätämme hiiltä biomassoilla -tuottavassa

Lisätiedot

Metsien hiilivarastot ovat arvokkaita monimuotoisuudelle

Metsien hiilivarastot ovat arvokkaita monimuotoisuudelle Metsien hiilivarastot ovat arvokkaita monimuotoisuudelle Mihin ongelmaan IBC-Carbon hakee ratkaisua? Metsätalous www.ibccarbon.fi @IBCCarbon Hiilen sidonta/ ilmastonmuutoksen hillintä Optimointi Monimuotoisuuden

Lisätiedot

LUENTO Kyösti Ryynänen REAALITODELLISUUS ILMASTOMALLIT HILA HILA PARAMETRISOINTI

LUENTO Kyösti Ryynänen REAALITODELLISUUS ILMASTOMALLIT HILA HILA PARAMETRISOINTI LUENTO 6.3.2013 Kyösti Ryynänen 1. MALLIT JA TODELLISUUS 2. TIETEIDEN KEHITTYMINEN 3. ILMASTOMALLIEN KEHITTYMINEN 4. LASKENTATEHON KEHITTYMINEN 5. HAVAINTOJEN KEHITTYMINEN 6. ILMASTOMALLIEN RAJOITUKSET

Lisätiedot

LUENTO Kyösti Ryynänen

LUENTO Kyösti Ryynänen LUENTO 6.3.2013 Kyösti Ryynänen 1. MALLIT JA TODELLISUUS 2. TIETEIDEN KEHITTYMINEN 3. ILMASTOMALLIEN KEHITTYMINEN 4. LASKENTATEHON KEHITTYMINEN 5. HAVAINTOJEN KEHITTYMINEN 6. ILMASTOMALLIEN RAJOITUKSET

Lisätiedot

EU:n ilmastotavoitteet metsille ja kuinka Suomi niistä selviää

EU:n ilmastotavoitteet metsille ja kuinka Suomi niistä selviää EU:n ilmastotavoitteet metsille ja kuinka Suomi niistä selviää Aleksi Lehtonen Seminaaripäivä, tiistai 7.5.2019 Sisältö Kasvihuonekaasuinventaario ja sen tulokset EU:n ilmastotavoitteet maa- ja metsäsektorille

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Ilmastonmuutos. ja kehitysmaat. Simon de Trey-White / WWF-UK

Ilmastonmuutos. ja kehitysmaat. Simon de Trey-White / WWF-UK Ilmastonmuutos ja kehitysmaat Simon de Trey-White / WWF-UK Lämpenevä ilmasto Maa ja sitä ympäröivä ilmakehä pystyvät pidättämään auringosta tulevaa lämpöä. Ilmakehän kykyä sitoa lämpöä kutsutaan kasvihuoneilmiöksi,

Lisätiedot

Säätiedon hyödyntäminen WSP:ssä

Säätiedon hyödyntäminen WSP:ssä Säätiedon hyödyntäminen WSP:ssä Vesihuollon riskien hallinta ja monitorointi 24.-25.4.2013 Kuopio Reija Ruuhela, Henriikka Simola Ilmastokeskus 30.4.2013 Sää- ja ilmastotiedot WSP:ssä - yhteenvetona 1.

Lisätiedot

IPCC WG II ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUKSET. Petteri Taalas Suomen IPCC-ryhmän pj.

IPCC WG II ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUKSET. Petteri Taalas Suomen IPCC-ryhmän pj. IPCC WG II ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUKSET Petteri Taalas Suomen IPCC-ryhmän pj. IPCC, Intergovernmental Panel on Climate Change WMO JA UNEP PERUSTANEET, 1988 TOIMINTA KÄYNTIIN PARAS TIETEELLINEN TIETO PÄÄTTÄJIEN

Lisätiedot

Tuotamme vuosittain myös yli 90 miljardia kiloa muovia, josta arviolta kymmenesosa päätyy meriin.

Tuotamme vuosittain myös yli 90 miljardia kiloa muovia, josta arviolta kymmenesosa päätyy meriin. MERTEN MONET UHAT 10.11.2016 TEKSTI: SANNA ORAVA / KUVAT: MIRVA KARKINEN Tuotamme vuosittain myös yli 90 miljardia kiloa muovia, josta arviolta kymmenesosa päätyy meriin. MERTEN MONET UHAT Liikakalastus

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS Pääjohtaja Petteri Taalas petteri.taalas@fmi.fi

ILMASTONMUUTOS Pääjohtaja Petteri Taalas petteri.taalas@fmi.fi ILMASTONMUUTOS Pääjohtaja Petteri Taalas petteri.taalas@fmi.fi 2009-11-23 PETTERI TAALAS? s.1961 Helsinki FT Meteorologiassa, Helsingin Yliopisto 1993, Dosentti. Kuopion YO 1997 Johtamiskoulutus: JOKO

Lisätiedot

Johtuuko tämä ilmastonmuutoksesta? - kasvihuoneilmiön voimistuminen vaikutus sääolojen vaihteluun

Johtuuko tämä ilmastonmuutoksesta? - kasvihuoneilmiön voimistuminen vaikutus sääolojen vaihteluun Johtuuko tämä ilmastonmuutoksesta? - kasvihuoneilmiön voimistuminen vaikutus sääolojen vaihteluun Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos 15.1.2010 Vuorokauden keskilämpötila Talvi 2007-2008

Lisätiedot

ilmastonmuutos - LUULTUA vakavampi ilmastonmuutoksesta ja sen torjumisesta raporttisarja Ilmastonmuutos aihe ilmastotiede ja -ratkaisut

ilmastonmuutos - LUULTUA vakavampi ilmastonmuutoksesta ja sen torjumisesta raporttisarja Ilmastonmuutos aihe ilmastotiede ja -ratkaisut gp/armestre M.Barret/gp gp raportti 2005 ilmastonmuutos - LUULTUA vakavampi ONGELMA raportti ilmastonmuutoksesta ja sen torjumisesta raporttisarja Ilmastonmuutos aihe ilmastotiede ja -ratkaisut ILMASTONMUUTOS

Lisätiedot

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Perinteiset polttoaineet eli Bensiini ja Diesel Kulutus maailmassa n. 4,9 biljoonaa litraa/vuosi. Kasvihuonekaasuista n. 20% liikenteestä. Ajoneuvoja n. 800

Lisätiedot

Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö

Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019 MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö Esityksen sisältö 1. Miksi energia- ja ilmastoohjelmaa tarvitaan 2. Tavoitteet 3. Tavoitetila vuonna 2035 4. Päästöjen tilanne Vaasassa

Lisätiedot

Pohjoiset suot ja ilmastonmuutos. Minna Väliranta Ympäristötieteiden laitos Helsingin yliopisto

Pohjoiset suot ja ilmastonmuutos. Minna Väliranta Ympäristötieteiden laitos Helsingin yliopisto Pohjoiset suot ja ilmastonmuutos Minna Väliranta Ympäristötieteiden laitos Helsingin yliopisto Tutkimusryhmä ECRUn motivaatio tutkia arktista 1990 ->: Ympäristömuutokset voimakkaampia, selvempiä ja nopeampia

Lisätiedot

ILMASTOMALLEIHIN PERUSTUVIA ARVIOITA TUULEN KESKIMÄÄRÄISEN NOPEUDEN MUUTTUMISESTA EI SELVÄÄ MUUTOSSIGNAALIA SUOMEN LÄHIALUEILLA

ILMASTOMALLEIHIN PERUSTUVIA ARVIOITA TUULEN KESKIMÄÄRÄISEN NOPEUDEN MUUTTUMISESTA EI SELVÄÄ MUUTOSSIGNAALIA SUOMEN LÄHIALUEILLA ILMASTOMALLEIHIN PERUSTUVIA ARVIOITA TUULEN KESKIMÄÄRÄISEN NOPEUDEN MUUTTUMISESTA EI SELVÄÄ MUUTOSSIGNAALIA SUOMEN LÄHIALUEILLA Tuulen voimakkuuden muutosarviot perustuivat periaatteessa samoihin maailmanlaajuisiin

Lisätiedot

Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia

Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia lisääntyvät hakkuut Talousvaliokunnalle ja monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija 10.03.2017 Paloma Hannonen paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja työelämä

Ilmastonmuutos ja työelämä Ilmastonmuutos ja työelämä 23.11.2016 Reija Ruuhela Ilmastoasiantuntija Ilmastokeskus Tammi-syyskuu 2016 mittaushistorian lämpimin 23.11.2016 WMO / NOAA 2 Ilmaston lämpeneminen riippuu meistä KHK päästöt

Lisätiedot

1/29/09 Petteri Huuska 1

1/29/09 Petteri Huuska 1 Ilmastnmuutksen takaisinkytkennät ja vaikutukset 1/29/09 Petteri Huuska 1 Ilmastnmuutksen takaisinkytkennät ja vaikutukset eri lämpenemistasilla Takaisinkytkennät vimistavat tai heikentävät ilmastnmuutsta

Lisätiedot