SUDENPENNUT PELASTUSASEMALLA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUDENPENNUT PELASTUSASEMALLA"

Transkriptio

1 SUDENPENNUT PELASTUSASEMALLA Lippukuntamme pienimmät partiolaiset eli sudenpennut kävivät tutustumassa Mellunkylän pelastusasemaan eräänä maaliskuisena torstaina. Illan aikana kuultiin hurjia kertomuksia sudenpentujen pelastautumista mitä ihmeellisimmista paikoista sekä varoittavia esimerkkejä siitä, miten tulipalot saattavat syttyä tupakanpoltosta. Pelastusaseman toimintaa esitelleet palomiehet jakoivat osallistujat kahteen ryhmään, jotta kaikille riitti katseltavaa ja myös aikaa kertoa omista kokemuksistaan. Toinen ryhmä aloitti juttelemalla palomestarin kanssa paloturvallisuudesta ja palomiesten työstä, ja toiset pääsivät tutustumaan ensin paloautoihin ja niiden varusteisiin. Pari sudenpentua sai jopa kokeilla palomiehen kypärää sekä happinaamaria. Tutustumiskäynnillä muistutettiin muun muassa palohälyttimien tärkeydestä sekä niiden paristojen vaihtamisesta, sekä miten tulee toimia vaaratilanteessa. Koulupäivätkin taitavat kaikilla tuntua mukavan lyhyiltä palomiesten kerrottua työvuoroistaan, jotka kestävät 24 tuntia eli kokonaisen vuorokauden!

2 Paloautossa olisi riittänyt katseltavaa moneksi tunniksi. Epäselväksi jäi ainakin se, miksi autosta löytyi monta säkkiä hamsterin purua... TULIPALON SYTTYESSÄ TAI MUUN ONNETTOMU- UDEN SATTUESSA MUISTA AINA MENNÄ TURVALLI- SEEN PAIKKAAN JA SITTEN HÄLYTTÄÄ APUA! HÄTÄNUMEROON SOITTAMINEN TEKSTI JA KUVAT Karla Vallila 1. SOITA HÄTÄPUHELU ITSE, JOS VOIT KERRO, MITÄ ON TAPAHTUNUT. 3. KERRO TARKKA OSOITE JA KUNTA. 4. VASTAA SINULLE ESITETTYIHIN KYSYMYKSIIN. 5. TOIMI ANNETTUJEN OHJEIDEN MUKAAN. 6. LOPETA PUHELU VASTA SAATUASI SIIHEN LUVAN. 15

3 16 TEKSTIT JA KUVAT Venla Santalahti

4 KENEN VIIRI TÄMÄ ON? Tällä kertaa viiri voi olla kenen tahansa, sillä annamme ohjeet viirien valmistamiseen. Viirin voi tehdä partioryhmän lisäksi esimerkiksi kaveriporukalle, perheelle tai vaikka kesämökille! Viirin voi tehdä minkä muotoiseksi tahansa, mutta useimmiten ne ovat kolmion muotoisia. Materiaaliksi sopii kangas, huopa, nahka tai vaikka vaneri. Viiriä kannattaa suunnitella ennen valmistamisen aloittamista, jotta kaikki halutut kuviot ja tekstit mahtuvat valittuun viiripohjaan. Viirin tulee kiinnittää esimerkiksi kankaiset lenkit, jolla viirin saa kiinnitettyä vaikka itse löydettyyn erikoiseen keppiin. Viirejä voi tehdä esimerkiksi joka vuosi uuden, ja vanhat kiinnittää seinälle kaikkien nähtäviksi. KUVA TEKSTI Viirin koristeluun voi käyttää mitä tahansa materiaalia, kunhan sen saa kiinnitettyä pohjaan. Kankaalle ja huovalle soveltuvat parhaiten langat, painokuviot kangasväreillä, tussit, helmet, napit ja eri väriset kankaan tai nahan palat. Vanerille voi maalata tai liimata valmiita kuvioita. Viireihin saa kirjoittaa mitä tahansa haluaa, mutta useimmiten niistä käy ilmi minne tai kenelle viiri on tehty. Lisäksi viiriin on kiva kirjoittaa ketkä sen ovat tehneet, jokainen omalla käsialallaan jolloin viiristä tulee ainutlaatuinen.viirin teossa tärkeintä on pitää hauskaa. Hienoimmat viirit syntyvät kuin itsestään, eikä vanhoja viirejä katsellessaan kiinnitä huomiota työn tarkkuuteen, vaan itse tehtyihin koristeisiin ja niihin liittyviin hauskoihin muistoihin. Nyt kaikki askartelemaan! TEKSTI JA KUVAT Karla Vallila 17

5 NÄPPÄRÄSTI NUOTIOLLA Näppärästi nuotiolla -palstalta löydät herkulliset ohjeet retkiltä tuttujen ruokien valmistamiseen. Jos et pääse ulos nuotion ääreen, kokeile ruokien valmistusta vaikka takassa! TIKKUPULLA Valmiista pullataikinasta muotoillaan pitkää nauhaa, jota kiedotaan haluttu määrä puhtaan, hieman sormea paksumman tikun ympärille. Varo laittamasta liian paljon taikinaa yhdelle tikulle, jottei se putoa nuotioon. Tikkupulla paistetaan hiilloksella varovasti käännellen. Valmis pulla maistuu esimerkiksi hillon kanssa. PULLATAIKINAN OHJE (ohje noin 30 pullaa) 0,5 litraa maitoa 50 grammaa hiivaa 1 kananmuna 1,5 teelusikkaa suolaa 2 desilitraa sokeria 1 ruokalusikka kardemummaa 14 desilitraa vehnäjauhoja 200 grammaa leivontamargariinia Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva maitoon ja sekoita joukkoon muna. Lisää suola, sokeri ja kardemumma. Lisää jauhoja vähitellen ja vaivaa taikina hyvin. Lisää pehmeä margariini jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa. Taikinan kannattaa olla melko napakkaa, jotta se pysyy tikussa. Alusta taikinaa, kunnes se on tasaista ja irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Anna taikinan kohota leivinliinan alla min. TEKSTI JA KUVAT Karla Vallila

6 Ensiapua opettelemassa Varty:n (ja VarPo:n) johtajistoa kokoontui viikonloppuna joko opettelemaan tai kertaamaan ensiaputaitojaan kololle. Viikonloppu oli hauska ja opimme paljon uutta. Lauantai Lauantaina kololle ilmestyi n.15 VarTyä ja neljä VarPoa. Päivä aloitettiin puhumalla ensiavusta ja siitä miten toimia eri onnettomuustilanteissa. Kävimme myös läpi miten soitetaan hätänumeroon. Opettelimme myös arvioimaan onnettomuustilanteen. Päivän aikana kuuntelimme kun Irmeli kertoi eri murtumista, sairauksista ja pistoksista. Pääsimme myös elvyttämään Annenukkea ja opettelimme miten kolmioliinaa tai partiohuivia voi hyödyntää eri tapaturmissa. Teimme myös ryhmissä pienet esitykset eri sairaskohtauksista ja muut arvasivat mistä oli kyse. Sunnuntai Sunnuntaina aloitimme tuntia myöhemmin eli kello Aluksi kertasimme hieman eilen opittuja asioita ja keskustelimme myrkyistä. Sitten meidät jaettiin ryhmiin. Kaikki saivat kaksi vaaratilannetta ja niistä täytyi pienryhmissä tehdä esitykset. Kun kaikki olivat suunnitelleet valmiiksi alkoi esitykset. Rastille tuli aina yksi ryhmä auttamaan ja näin saatiin tietää miten oppi oli mennyt päähän. Rastit käytiin läpi ja annettiin palautetta ja neuvoja. Kurssin lopuksi kaikki saivat kurssitodistuksen. Kotiin lähdettiin iloisin mielin. Kiitos kaikille mukana olleille ja Siljalle hyvästä ruoasta. EA-vinkki: Elvytys Milloin? Miten? Kun potilas ei hengitä. Soita 112. Saat sieltä seuraavat ohjeet: Jos potilas on pehmeällä alustalla, kuten sohvalla, siirrä hänet varovasti maahan. Avaa ensiksi hengitystiet. Aloita painelu rintalastan keskeltä. Tee 30 painallusta kohtisuoraan maata kohti. Laske ääneen painallukset. Rinnan pitäisi antaa n.5 cm periksi. Siirry sen jälkeen suulle. Väännä varovasti potilaan niskaa taaksepäin. Ota nenästä kiinni niin, ettei ilma tule sen kautta ulos. Varo silmiä. Puhalla kaksi kertaa. Ota puhallusten välissä ilma sivulta. Siirry takaisin painelemaan. Muista, että elvytys tapahtuu vuoroissa. Yksi ihminen elvyttää kerrallaan kun hän väsyy, vuoro vaihtuu. Näin saadaan aikaiseksi rytmi, joka pysyy. TEKSTI Pinja Lehtinen ja Linda Livola

7 VALKOINEN VÄRIJUHLA 2008 Värijuhla on lippukunnassa muodostunut jokavuotiseksi perinteeksi. Sekä Vartiovuoren Tyttöjen että Vartiovuoren Poikien johtajistoa kerääntyy paikalle kymmenittäin viettämään mukavaa iltaa päivän väriin pukeutuneena. Tänä vuonna Liito-oravat ja Majavat järjestivät valkoisen värijuhlan lauantaina 9.2. Värijuhlaan ilmoittautumisen yhteydessä kaikkien osallistujien tuli täyttää esitietolomake, jossa kyseltiin, millaisia mielenterveyden ongelmia heillä on diagnosoitu ja miten se vaikuttaa arjessa pärjäämiseen. Esitietolomakkeiden pohjalta järjestäjät huomasivat, että lippukuntien johtajistolla on jos jonkin näköistä fobiaa ja persoonallisuushäiriötä. Värijuhlan alkaessa kolo olikin muuttunut Lepokoti Hyvä olon osastoksi. Illan aikana johtajat rentoutuivat ja kisailivat joukkueittain. Nimettyjen stressilelujen ja sitä kautta oman paikan löytymisen jälkeen Lepokoti Hyvä olon toimintatuokio alkoi. Kaikki saivat alkumaljat sekä lääkkeet. Todettiin, että muutamat potilaat tarvitsivat enemmän lääkitystä kuin toiset... Osaston eri solut pääsivät kilpailemaan toisiaan vastaan muun muassa musteläiskätestien ja sielunmaiseman piirtämisen muodossa. Ohjelmien edetessä nousi esille suurempi huoli johtajiston mielenterveydestä. Palikkatesti kuitenkin osoitti, että jotain toivoa on vielä jäljellä. Valkoisen ja itseilmaisullisen ohjelman jälkeen alkoi Lepokodin ruokailu. Lääkitys laitettiin taas kohdalleen ja potilaat pääsivät nauttimaan valkoista ruokaa. Ruokailun ohessa oli mahdollisuus äänestää illan aikana eniten edistynyttä potilasta sekä juosta päin pehmustettua seinää. Rauhoittava musiikki sekä valkoiset seinät pitivät potilaat aisoissa ja ruokailu sujui stressilelujen heittelemistä lukuun ottamatta ilman suurempia ongelmia. 20

8 Lopuksi julkistettiin vielä hoidon aikana eniten edistynyt potilas. Kunniamaininnan sai Eetu, joka perusteluiden mukaan oli esimerkiksi alkanut jopa puhumaan toimintatuokion aikana. Palkinnoksi Eetulle annettiin kokonainen lääkemitallinen pullollaan pillereitä kannustamaan kuntoutumisessa. Värijuhlan jälkeen voitaneen todeta, että johtajiston mielenterveys on saattanut parantua, mutta välillä on hyvä tarkistaa lääkitys. Tiskiharja-fobiasta on hyvä päästä eroon, jotta tiskivuoren jatkuva laajeneminen saadaan estettyä. Mitä sinä näet Värijuhlassakin tutkituissa musteläiskissä? TEKSTI Silja Ropo KUVAT Markus Lindqvist, The Rorschach Test 21

9 Tunturipöllöjen lööbailuretki Tämä Tunturipöllöjen retkikertomus on kirjoitettu adjektiivitarinan muotoon. Siispä, kirjoita jollekin paperille ennen tarinan lukemista adjektiiveja. Tämän jälkeen lisää tarinaan jokaiselle tyhjälle viivalle yksi adjektiivi siinä järjestyksessä, missä olet ne paperille kirjoittanut. Voit myös pyytää kaveriasi sanomaan sinulle adjektiiveja niin, että kirjoitat niitä samanaikaisesti tyhjille viivoille. Adjektiiveja saa taivuttaa. Lähdimme retkelle päivänä kello kololta. Suuntasimme kyydeillä kohti kämppää. Kämpälle saavuttuamme oli kylmä. Johtajat rupesivat lämmittämään kämppää. Osa vartiolaisista unelmoi Andre sta (laulajasta). Kun kämppä oli lämmin, menimme sisälle. Sitten aloimme valmistamaan ruokaa. Soimme tortilloja, jotka maistuivat. Täytimme patjamme ja painuimme pehkuihin. Aamulla heräsimme Söimme aamupalaksi puuroa. Lipunnosto sujui hyvin. Pelasimme trivial pursuitia ja söimme lounaaksi nuudeliwokkia. saunanlämmityksen aikana osa meistä valmisti ruokaa. Menimme saunaan ja otimme löylyt. Katsoimme High school misical 2:en ja söimme lettuja. Pelasimme muutaman kierroksen Musa Aliasta ja mustalaisenpäiväkirjaa. Menimme nukkumaan lavereille. Heräsimme ja pakkasimme tavaramme. Siivosimme saunan ja kämpän ja lähdimme pian autoilla kotia kohti. Retki oli kiva! Mukana olivat vartiolaiset: A-K, Verna, Tilda, Micella ja Nita, sekä johtajat: Nina ja Johanna. 22 TEKSTI Tunturipöllöt

10 Partiolainen on partiokolon ystävä Partiolainen osaa toimia ja liikkua luonnossa. Partiolainen on luonnon ystävä. Näin sanotaan Suomen Partiolaisten kotisivuilla (www. partio.fi). Olemmeko kuitenkaan niin luonnon ystäviä kuin voisimme olla? Saavun kololle pitämään sudarikokousta. Naapureiden ystäviä me emme ainakaan ole, pyykkinarut on solmittu tikapuihin kiinni. Emmekä nyt liiemmin luonnon ystäviäkään: kololle johtavat portaat ovat täynnä karkkipapereita, pakkausmuovia, roskaa. Nurmikko on talsittu mudaksi, kohta taas kylvetään eikä koko alueelle saa astua. Roskien suhteen kolon eteinen onkin oivallinen löytö keittiössä odottavine purujenmädätyskahvipannussakoneineen. Bioska-pussi komeilee muovisisällöllään pienessä roskiksessa, likaa ja tahroja on koko keittiö ja eteinen täynnä. Heitän paperin roskikseen, enkä poimi sitä sieltä, kun näen ja muistan paperinkeräyslaatikon kolon nurkassa. Milloin meistä tuli tällaisia? Hilpari haastaa teistä jokaisen kiinnittämään huomiota kolon kuntoon ja kierrätykseen niin kotona kuin kolollakin! Niin eteinen kuin vessa, varasto, pumppukoppi kuin varsinainen kolotilakin kaipaavat huolenpitoa ja siisteyttä. Kierrätys ja ekologinen ajattelutapa otetaan huomioon: kierrätetään biojätteet ja paperit, palautetaan palautuspullot ja uusiokäytetään ne materiaalit, mitä voidaan. Ja ollaan sekä luonnon ja partiokolon ystäviä. Ollaanhan? Lahjoituksia otetaan vastaan kolotilaamme Kaipaamme kolollemme muun muassa kaappeja, pöytiä, penkkejä ja kopiokonetta tai printteriä. Myös esimerkiksi langat, kopiopaperi, kartongit, tussit, kynät ja nitojat ym. toimisto- ja askartelutarvikkeet tulevat tarpeeseen. TEKSTI JA KUVA Anna Suntio Lisäksi kaipaamme perinteisiä itsenäisyyspäivän myyjäisten ( Vartiokylän kirkolla) arpajais-tavara-palkintoja. Ota yhteys hallitukseen, hallitus(a)varty.fi, mikäli sinulla on tarjolla ylläolevia tai muuta. 23

11 LÄVELLÄ LÖRPÖTELTYÄ Oletko kuullut mehukkaan juorun johtajakaveristasi tai muusta partiotutustasi? Ilmianna ystäväsi SuurLörpölle, sähköpostiosoitteeseen Pinja viihtyy nykyään paremmin VarPojen kuin VarTyjen puolella Venlalla on todettavasti ja todistajien läsnäollessa havaittu luonnollisia tunneleita. Kannattaa kouluttautua! Maija R-a harjoittelee laulajan uraa... Ellun entisellä soittoäänellä... Elina hörppii taskumatista Annea on tavattu piirin kämppein läheisyydessä useamminkin. Oisikohan Isäntä puuhissa? Mirka pyörii nykyisin Batmanin ja Robinin läheisyydessä... Onnea uuteen kotiin! Annas väittää ettei tarvitse Aihki-sulhasta. Eikä Tarus... Hallitus törsäilee! Hillitön pappi käveli veteen! Vai mitä Pahkikset? Maikkisella ja Venluskalla on yhteinen salaisuus: kuukausittain postilaatikkoon tulee Sisters Club! Vartiolaiset on varmaan superkateellisia. Erikalla on mystistä seuraa, liittyykö Uula asiaan? Uuuuu... Lörppö ihmettelee Hötön kiirettä... liekö syy koulun, matkustamisen vaiko Valtterin..? Kolon seinällä on nähty merkintöjä ISMOISTA. Liittyykö Markus tähän mitenkään? Lörppö tutkii asiaa. Elinalla miehiä riittää! Kuka on Tomi? Siljasta on tullut avovaimo. Se kuulemma pyörii usein myös Vuosaaressa, taitaa treenata nykyisin? Harjoittelu kuin harjoittelu. Lörppö ei pysy enää Pinjan, Lindan ja Kristan vauhdissa mukana. Pahkasiat ja VarPot kämpällä... Lindaa ihaillaan erään VarPo:n toimesta... Tytöt VarPo-kytiksellä... O-OU!

12 The Laminaattori sulattaa hallituksen sydämen... Lörppö ei voi kuin kummastella. Johtopäätös Partiopoukaman talkoista: Krista taitaa tosiaan tykätä tiskaamisesta. Elina epäilee vartiojohtajan käsikirjan pätevyyttä. Onko KaisaP:llä vauvakuumetta? Rinta-ahoja surettaa: Lada palaa juurilleen rajan taakse. TÄMÄN KUVAN HALUAISIN NÄHDÄ Julkaisemme jokaisessa Hilparissa lukijoidemme lähettämiä hauskoja kuvia. Jos sinulla on kuva, jonka haluaisit nähdä Hilparissa, lähetä se ja lyhyt selvitys kuvasta päätoimittajille osoitteeseen tai Maijaa hymyilytti (?) viime syksyn sudenpentuosaston retkellä. Kuvan lähetti Karla Vallila. 25

13 YHTEYSTIEDOT Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa Kaikki yhteystiedot löydät myös nettisivuiltamme osoitteesta HALLITUS 2008 LPKJ lippukunnanjohtaja Anna Tikkanen p LPKJA lippukunnan apulaisjohtaja Anna Suntio p SPOJ sudenpentuosastonjohtaja Riikka Tikkanen p PTOJ partiotyttöosastonjohtaja Nina Enroth p Sihteeri Kiira Virolainen p MUITA LIPPUKUNNAN PESTEJÄ Taloudenhoitaja Riikka Tikkanen p Koulutusvastaava Silja Ropo p Huivi-, merkki- ja asustevastaava Linda Livola p Kalustonhoitaja Anna Suntio p Tiedottaja Anna Tikkanen p Hilparin päätoimittajat Pauliina Kallio ja p Karla Vallila p

14 VARTIONJOHTAJAT JA VARTIONJOHTAJA-APULAISET Pikkupandat VJ Erika Ijäs p VJ Lotta Pajarinen p Skorpionit VJ Annika Ijäs p VJ Elisa Uotila p Lumikot VJ Pihla Kuikka p VJ Laura Simonen p Tunturipöllöt VJ Nina Enroth p VJ Johanna Sarkama p LAUMANJOHTAJAT JA LAUMANJOHTAJA-APULAISET Meduusat LJ Anna Suntio p LJ Riikka Tikkanen p Taskuravut LJ Kaisa Porkka p LJ Noora Hämäläinen p LJA Pinja Lehtinen p Merisiilit LJ Maija Rinta-aho p LJA Charlotte Carlsson p LJA Vilma Ropo p Fretit VJ Kiira Virolainen p VJ Venla Santalahti p Sorsat VJ Mirka Virolainen p Jääkarhut VJ Maija Rinta-aho p VJ Salla-Maija Karttunen p SUDARISIVUJEN RISTIKKOON MUODOSTUVA SANA ON AINA VALMIINA 27

15 AIHKI TULEE! Pysy ajan tasalla ja seuraa nettisivuja: muista kiinnittää kuvasi Aihkipuuhun, jos ehdit ennen kuin 109 muuta vartiovuorelaista Aihkille lähtijää valtaavat tilan! 28 TEKSTI Anna Suntio KUVA

TEKSTIT JA KUVAT Merisiilit

TEKSTIT JA KUVAT Merisiilit Keväällä retkelle on kiva mennä, myös kesällä retkelle lennä. Keväällä myös kavereitten kanssa on kiva olla ja joskus retkeillä kuutamolla. Jos olet ystävällinen kavereille, ole ystävällinen tutuille.

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA VARTIOVUOREN TYTÖT RY.

PARTIOLIPPUKUNTA VARTIOVUOREN TYTÖT RY. PARTIOLIPPUKUNTA VARTIOVUOREN TYTÖT RY. TILINPÄÄTÖS 1.1.-31.12.2007 VUOSIKOKOUKSEN HYVÄKSYMÄ 24.1.2008 TOIMINTAKERTOMUS...2-13 TULOSLASKELMA...14-15 TASE...16-17 ALLEKIRJOITUKSET...18 TILINTARKASTUSKERTOMUS...19

Lisätiedot

Vartiovuoren Tytöt ry 3/2008

Vartiovuoren Tytöt ry 3/2008 Vartiovuoren Tytöt ry 3/2008 Päätoimittajan terveiset Taas tuli valmiiksi yksi uusi Hilpari, joka on kesän ja kovaa vauhtia edenneen syksyn jäljiltä aika tuhti paketti menneitä tapahtumia ja ryhmien kuulumisia.

Lisätiedot

Vartiovuoren Tytöt ry 1/2008

Vartiovuoren Tytöt ry 1/2008 Vartiovuoren Tytöt ry 1/2008 Päätoimittajan terveiset Uusi vuosi on jo edennyt kevääseen, ja varma merkki siitä on ensimmäinen Hilpari. Neljästi vuodessa ilmestyvän lehtemme ensimmäinen numero näkee perinteisesti

Lisätiedot

Vartiovuoren Tytöt ry 4/2008

Vartiovuoren Tytöt ry 4/2008 Vartiovuoren Tytöt ry 4/2008 Päätoimittajan terveiset Vähiin käy ennen kuin loppuu, nimittäin tämän vuoden Hilparit. Joulujuhlaa lähestyttäessä lehden taittaminen ja juttujen tekeminen tuntuu aina helpottuvan,

Lisätiedot

TEKSTI Venla Santalahti ja Krista Nyström KUVAT Toimitus

TEKSTI Venla Santalahti ja Krista Nyström KUVAT Toimitus - Rasvatukka! - Rumilus! - Nörtti! Jani purskahti itkuun ja meni lavuaarin alle istumaan. Janna viilasi kynsiään tyynen rauhallisena. Samassa ovi aukesi ja nauru taukosi. Sijainen astui sisään. Luokka

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

Vartiovuoren Tytöt ry 1/2009

Vartiovuoren Tytöt ry 1/2009 Vartiovuoren Tytöt ry 1/2009 Viisikymmentä turvallista vuotta Vedän sen ikkunan puolelta ylitseni. Vielä napsahdus ja kaikki on valmista lähtöä varten. Maisemat vaihtuvat nopeasti, tuuli ei tunnu ikkunoiden

Lisätiedot

Vartiovuoren Tytöt ry

Vartiovuoren Tytöt ry 1/2006 Vartiovuoren Tytöt ry Päätoimittajalta Hilpari 1/2006 Uusi vuosi, uudet kujeet Pidät kädessäsi tämän vuoden ensimmäistä Hilparia. Vuoden vaihtuminen on tuonut muutoksia niin lippukuntaan kuin tähän

Lisätiedot

Ryhmäkuvassa Kameleontit

Ryhmäkuvassa Kameleontit Ryhmäkuvassa Kameleontit 13. Miksi kololla VarPo:n puoli on suurempi? - Pojat eivät tunne sanontaa sopu sijaa antaa, niinpä jotta vältyttäisiin isoimmilta konflikteilta, poikien puoli on suurempi. 14.

Lisätiedot

Toimintaohje onnettomuustilanteissa

Toimintaohje onnettomuustilanteissa Toimintaohje onnettomuustilanteissa asia Tavoitteena on että jokainen työntekijä tietää, tuntee ja osaa: Varauloskäytävät Missä paloilmoitinlaite on ja kuinka sitä käytetään Osaa tehdä hätäilmoituksen

Lisätiedot

Vartiovuoren Tytöt ry

Vartiovuoren Tytöt ry Vartiovuoren Tytöt ry 2/2009 Tärkeintä ei ole voitto vaan...? Osallistutaan lippukuntalehtikisaan! Ja paraatissa kisataan päheimmän lippukunnan tittelistä. Kilpaillaan siitä, millä lippukunnalla on parhaimmat

Lisätiedot

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita 150 g SPC-Flakes- hiutaleita 7 dl vettä 2 tl suolaa 1,5 rkl valkoista sokeria 1,5 rkl öljyä 2 dl luonnonjogurttia 800 g leipäjauhoja

Lisätiedot

Viitalantie 221, 60640 Isokoski

Viitalantie 221, 60640 Isokoski Venestalon pelastussuunnitelma, joka sisältää sammutus- ym. turvallisuusohjeita Viitalantie 221, 60640 Isokoski TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Venestalo on Veneskoski-Viitala-seura ry:n omistama kylätalo, joka

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla RETKET TEHDÄÄN JA KOETAAN YHDESSÄ Y H T E I N E N R E T K I @tikkurilansinisetry @tiksinsamoajat hteistyössä on voimaa etket joita muistellaan pitkään oimintaa

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Varusteet Lippukunnassamme on tapana käyttää partiopaitaa ja huivia jokaisessa kokouksessa ja tapahtumassa.

Varusteet Lippukunnassamme on tapana käyttää partiopaitaa ja huivia jokaisessa kokouksessa ja tapahtumassa. Vartiovuoren Tyttöjen ensimmäinen vartiokokous pidettiin 11.1.1960, ja lippukuntamme perustava kokous 28.3.1960. Lippumme vihittiin 16.4.1961. Partiolippukuntien Vartiovuoren Tytöt ja Vartiovuoren Pojat

Lisätiedot

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä Tee itse 5 helppoa jouluvinkkiä Askartele lautasliinarenkaita Onko sinulla vanhoja kuluneita farkkuja, joita et enää käytä? Voit askarrella niistä lautasliinarenkaita ja kattaa pöydän koreasti joulun alla.

Lisätiedot

112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE

112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE 112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE 112-päivä on valtakunnallinen tempaus, jonka tavoitteena on kiinnittää suomalaisten huomio arjen turvallisuuteen ja sen parantamiseen. 112-päivää vietetään

Lisätiedot

Vartiovuoren Tytöt ry 2/2008

Vartiovuoren Tytöt ry 2/2008 Vartiovuoren Tytöt ry 2/2008 Päätoimittajan terveiset Kevät tuli hurjaa vauhtia ja nyt ajatukset tuntuvat siirtyneen jo kesään. Monilla on luvassa kesätöitä ja viimeistään loppukesästä partioon liittyviä

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA

XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1 Yleistä Tämä pelastussuunnitelma perustuu Pelastuslain ja pelastusasetuksen vaatimuksiin laatia tällaisesta tapahtumasta Pelastussuunnitelma.

Lisätiedot

Tilanne: Olet sairaana. Keksi itse mikä sinua vaivaa. Soitat lääkäriin ja varaat ajan.

Tilanne: Olet sairaana. Keksi itse mikä sinua vaivaa. Soitat lääkäriin ja varaat ajan. KESKUSTELUJA Alla on yksi keskustelutilanne. Kaveri puhuu sinulle keskustelun toisen osan. Sinun puheenvuorosi kuvattu dialogiin tähdillä (esim. Puhuja : ********). Vastaa puheenvuoroihin. Näet vastausajan

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

SAUKKO. TEKSTIN LÄHDE KUVA 15

SAUKKO. TEKSTIN LÄHDE   KUVA  15 SAUKKO Saukko on uhanalainen laji ja kuuluu petoeläimiin. Kooltaan tämä virtaviivainen näätäeläin on 55-90 senttimetriä pitkä ja 30 senttimetriä korkea. Saukko voi painaa kolmesta kahteentoista kiloon!

Lisätiedot

Kenguru 2011 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2011 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä 8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä Tunnelmia Kupittaan luistelumadolta ja keilauksesta Tulin madolle vähän ennen klo 9. Odotimme, että muut laittoivat luistimensa ja tekivät tilaa. Kun pääsimme

Lisätiedot

Sarjakuva- www.ransu.info

Sarjakuva- www.ransu.info Sarjakuva- ja puuhakirja Ransun Lue ja pelaa! Heippatirallaa! Tässä kirjassa on Ransun pelastuskoulu -sarjakuvia, joista lukemalla oppii tärkeitä turvallisuuteen liittyviä asioita. Ja sitten on vähän väliä

Lisätiedot

- puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO!

- puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! - puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! PALOTURVALLISUUSVIIKKO BRANDSÄKERHETSVECKAN OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! Olli ja Olliina ovat jälleen vierailleet hauskassa Päivä

Lisätiedot

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Vienna (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Kävelimme kylmässä ilmastossa Pakastunutta hengitystä ruuduissa Valehteleminen ja odottaminen Mies pimeästä kuvakehyksiin Niin mystinen ja sielukas

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

Maukkaat kesäherkut grillistä

Maukkaat kesäherkut grillistä Maukkaat kesäherkut grillistä Herkulliset reseptit syntyvät sesongin raakaaineilla ja sydäntä hellivillä Keiju-öljyillä! Lisää MAKUA ÖLJYILLÄ Uudista suosikkiruokasi Keiju Makuöljyillä ja Yrttiöljyillä!

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

OMPELUKONEAJOKORTTI H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N. Piirrä oma ajorata

OMPELUKONEAJOKORTTI H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N. Piirrä oma ajorata H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N Piirrä oma ajorata Anna oppilaan piirtää oma ajorata itse: - Ohjaa aloittamaan kulmasta ja pitämään kynä kiinni paperissa koko ajan.

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE

KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE Päivitetty 02.06.2015 No:31 KAUHAJOKI TEMPO 13.6.2015 klo 12.00 Mastercupin osakilpailu Kilpailukeskus: Pukkilan ala-aste Hyypäntie 78, Kauhajoki No:32 HYYPÄNLAAKSO

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu. Lain mukaan joka kodissa täytyy olla palovaroitin. Tulipalo alkaa usein keittiöstä. Jos rasva syttyy palamaan, laita kansi päälle. Älä koskaan käytä vettä. Huolehdi palavasta kynttilästä. Älä tupakoi sängyllä

Lisätiedot

Hätäpuhelu. Soita. puhelu paikan päältä. Soita

Hätäpuhelu. Soita. puhelu paikan päältä. Soita Hätäpuhelu puhelu paikan päältä. Hätäilmoitus tehdään käyttäen puhelimen Suomi -sovellusta tai soittamalla suoraan numeroon. Asenna sovellus puhelimeesi etukäteen ja salli sovellukselle paikkatiedon jakaminen.

Lisätiedot

Vartiovuoren Tytöt ry

Vartiovuoren Tytöt ry 2/2007 Vartiovuoren Tytöt ry Yksi Maailma Yksi Lupaus... Hilpari 2/2007 Partioliike täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Sen kunniaksi Suomessa järjestetään 9.- 10.6. Tampereella Suurjuhla, johon osallistuu

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Metsä/Luonto

Metsä/Luonto Tutkimme ja kokeilemme Metsä/Luonto 2016 2017 Työn tehneet: 7-8 vuotiaat Pirtin koulun iltapäiväkerholaiset Tähdet: Aleksi H, Anniina H., Anniina R., Arttu H., Arttu K., Eelis, Eeva, Hilma, Kerttu, Leevi,

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Luokkakisat

Luokkakisat Palkinnot Palkinnot Kuuluttajat, Kuuluttajat, Musiikki Musiikki Luokkakisat 8.-9.4.2017 Kahvituspiste talkooväelle Tuomaripalaverit keittiö Roll-up Roll-up portiksi portiksi Takakatsomot Esitysalue uusin

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu

Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu kirjan sivuja hiekkapaperia kehykset perunaliisteriä lankaa naulat/ruuvit TARVIKKEET (edellisellä sivulla oleellisimmat) - Taulun kehykset

Lisätiedot

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry 1 Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry Partiovuoden 2003 toiminta oli monipuolista ja aktiivista. Jokaisella laumalla ja vartiolla oli osaavat ja innostuneet johtajat, mistä tuloksena oli lukuisat suoritetut

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

Karhu tiedottaa 3/17

Karhu tiedottaa 3/17 Kirkkonummen Metsänkävijät Karhu tiedottaa 3/17 28.8.2017 Sisällys 1. Ajankohtaiset asiat 1.1. Syksyn Karhukolon varaukset 15.9. mennessä 1.2. Kesäleiri 2018 etsii johtajaa 1.3. Lyanin avainten paristojen

Lisätiedot

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET Turvallista asumista YH Kodeilla YH Kodit tarjoaa elämän kestävää asumista, joka on paljon enemmän kuin pelkkä asunto. Me arvostamme turvallisen asumisen ja toimivan elinympäristön

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry. Perustiedot Toiminta Tiedotus Koulutus Kalusto Talous Taustayhteisö ja yhteistyökumppanit

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry. Perustiedot Toiminta Tiedotus Koulutus Kalusto Talous Taustayhteisö ja yhteistyökumppanit 1 Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry Perustiedot Toiminta Tiedotus Koulutus Kalusto Talous Taustayhteisö ja yhteistyökumppanit 2 PERUSTIEDOT Jäsenistö Lippukunnassa oli toimintavuoden päättyessä 113

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu?

Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu? Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu? Vuoden 2012 Runebergin päivä sattuu sunnuntaille, joten valtaosalla suomalaisista on hyvin aikaa leipoa ja loihtia maittavat leivonnaiset itse. Kokeile

Lisätiedot

Tietokoneen osien tekovaiheet

Tietokoneen osien tekovaiheet Tietokoneen osien tekovaiheet Näyttö pahvia muovitasku paperia liimaa (erikeepperiä tai kuumaliimaa) sakset villalankaa taikataikinaa käynnistysnappiin 1. Leikkaa pahvista näytön takaosa 2. Liimaa musta

Lisätiedot

luontopolkuja punaisilla naruilla

luontopolkuja punaisilla naruilla luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta D LEIRIKOULU.-.2.2012 Vuokatti Palaute osallistujilta Tässä esityksessä on viikolla Vuokatissa järjestetyn jääkiekon leirikoulun palauteyhteenveto Palaute on kerätty nettikyselyllä anonyymisti Palaute

Lisätiedot

Kenguru 2012 Ecolier sivu 1 / 7 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kenguru 2012 Ecolier sivu 1 / 7 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa Kenguru 2012 Ecolier sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

jjjj marjo nygård mervi nygård hannu pettinen

jjjj marjo nygård mervi nygård hannu pettinen jjjj marjo nygård mervi nygård hannu pettinen marjo nygård mervi nygård hannu pettinen werner söderström osakeyhtiö 3 8 maalatut rintarossit 10 Pöllöhelmet 12 tikkarikoru 14 Huoparintakoru 16 Huovutettu

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n.

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n. KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 28.6.-1.7.2012 RETRIITIN TEEMAT JA HARJOITUKSET TORSTAI on

Lisätiedot

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE KAUHAJOKI AJOT 27. - 28.7.2019 KILPAILUOHJE Päivitetty 5.7.2019 KAUHAJOKI TEMPO 27.7.2019 klo 11.00 Kilpailukeskus: Pukkilan ala-aste Hyypäntie 78, Kauhajoki KAUHAJOKI MAANTIE 28.7.2019 klo 10.00 Kilpailukeskus:

Lisätiedot

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Aktiviteetti: Riskit ja turvallisuus Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Tavoite: Tarpoja oppii ennakoimaan ja ymmärtämään, mitkä asiat voivat tehdä retkestä vaarallisen. Vartionjohtajan ohje: Vartio

Lisätiedot

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Sisällysluettelo 3 Mikä on Jokkarin Sanomat? 4 Opettajanhuoneessa suuria muutoksia 5 Kisakuume nousee -

Lisätiedot

VAO:N VINKIT. Talvi saapuu...

VAO:N VINKIT. Talvi saapuu... VAO:N VINKIT Pipo päähän! Ilman myssyä kulkeva voi menettää jopa 80 prosenttia kehon lämmöstä paljaan pään kautta. Vaikka olisit muuten hyvin varustautunut ulkona olemiseen on silti hyvin tärkeää, että

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄT SEIKKAILIJAT

ENNAKKOTEHTÄVÄT SEIKKAILIJAT ENNAKKOTEHTÄVÄT SEIKKAILIJAT TEHTÄVÄ 1 Kliffa-leivos Kesto: n. 1-1,5 h Tehtävä: Leivotaan Kliffa-teemaisia leivoksia! Ohessa on helpot reseptit kekseihin sekä niiden kuorrutetta varten. Voitte halutessanne

Lisätiedot

Kenguru 2006 sivu 1 Cadet-ratkaisut

Kenguru 2006 sivu 1 Cadet-ratkaisut Kenguru 2006 sivu 1 3 pistettä 1. Kenguru astuu sisään sokkeloon. Se saa käydä vain kolmion muotoisissa huoneissa. Mistä se pääsee ulos? A) a B) b C) c D) d E) e 2. Kengurukilpailu on pidetty Euroopassa

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013. Ilves13-piirileiri Evolla 25.7.-2.8.2013 Vielä ehdit mukaan!

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013. Ilves13-piirileiri Evolla 25.7.-2.8.2013 Vielä ehdit mukaan! Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013 Ilves13-piirileiri Evolla 25.7.-2.8.2013 Vielä ehdit mukaan! TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 43. vuosikerta JULKAISIJA Partiolippukunta Kalevan Karhut http://www.kalevankarhut.net

Lisätiedot

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE KAUHAJOKI AJOT 15. - 16.7.2017 KILPAILUOHJE Päivitetty 12.7.2017 KAUHAJOKI TEMPO 15.7.2017 klo 11.00 Kilpailukeskus: Pukkilan ala-aste Hyypäntie 78, Kauhajoki HYYPÄNLAAKSO MAANTIE 16.7.2017 klo 10.00 Kilpailukeskus:

Lisätiedot

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin Vastaleivottua Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin SpeltTILEIPÄ myslileipä Ruisleipä vähähiilarinen leipä Saksanpähkinäleipä puolikarkea leipä Foccacia LCHF leipä Brioche Joululeipä speltistä omenaleipä

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Liplatus-Kämmekkäät. DesignedByIhannetila. Suunnittelija Seija Ervelius

Liplatus-Kämmekkäät. DesignedByIhannetila. Suunnittelija Seija Ervelius Liplatus-Kämmekkäät DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Tässä romanttisessa mallissa ilmavat puffit ja yhteen virkatut pylväsryhmät tekevät pinnasta elävän. Villalangasta virkatut kämmekkäät

Lisätiedot

Hallituksen tiedote 3/16

Hallituksen tiedote 3/16 Kirkkonummen Metsänkävijät ry Hallituksen tiedote 3/16 16.10.2016 SISÄLLYS: 1 Ajankohtaisia asioita 1.1 Turvallisesti Yhdessä - koulutus 1.2 Kämpän vuokrausohjeet 1.3 Kaluston lainaus 1.4 Adventtikalenterimyynti

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot