Janakkalan Koirakerho ry
|
|
- Helena Halonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Janakkalan Koirakerho ry Tilinpäätös tilikaudelta Sisällys Sisällysluettelo Toimintakertomus Tuloslaskelma (kuluva tilikausi sekä vertailu budjettiin) Tase (kuluva ja edellinen tilikausi) Liitetiedot Kirjanpitokirjojen luettelo Tositteiden säilytystapa Tilinpäätöksen allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä Tasekirja on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä, eli asti (KPL 2:10.1 ) Tilikauden tositeaineisto on säilytettävä vähintään kuusi vuotta sen vuoden lopusta jona tilikausi on päättynyt, eli asti (KPL ) Osoite c/o Sarianne Lintumäki Y-tunnus Y-tunnus Tyryläntie HÄMEENLINNA Kotipaikka Janakkala
2 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Janakkalan koirakerho on perustettu toukokuussa 1994 ja virallinen rekisteröintipäivämäärä on Yhdistyksen tarkoituksena on edistää koiraharrastusta ja koulutustoimintaa Janakkalassa HALLITUS Hallinto 2015 Hallitus valittiin Hallitus järjestäytyi seuraavasti: Puheenjohtaja Päivi Remula Varapuheenjohtaja Esa Heikkinen Sihteeri Kaisa Vento Rahastonhoitaja Mari Väänänen Hallituksen jäsen, Katja Kiiltomäki Hallituksen jäsen, Mari Kiuru Hallituksen jäsen, Auvo Kuusinen Hallituksen jäsen Mona Liljegren Hallituksenvarajäsenet Tiia-Maria Kesti ja Leila Kaupinen Varsinaiset toiminnantarkastajat olivat Sirpa ja Markku Tamminen ja varatoiminnantarkastajina olivat Jaana-Maarit Perkkala ja Mikko Perkkala Jäsensihteeri (hallituksen ulkop.) Jaana Lastunen Kirjanpitäjä (hallituksen ulkopuolelta) Mira Koskinen Kalusto- ja harjoitusaluevastaavat: Esa Heikkinen, Timo Karumaa, Jari Kangas, Matti Sarvala Kanttiinivastaava (hallituksen ulkopuolelta) Päivi Mantila WWW-sivujen ylläpito Sarianne Kesti Lajivastaavat: Agility Tiina Virtanen, Rally-toko Pia Heikkinen, Toko Mari Väänänen, koiratanssi Ritva Kylävuori Ryhmäkoordinaattorit : agility: Tarja Turunen, alkuvuodesta Niina Toivonen, loppuvuodesta Päivi Remula. Toko ja koiratanssi: Mari Kiuru, Milla Suonpää. Rally-toko Malla Keränen. Minna Ruusunen on perehdyttänyt ryhmienkokoajia jäsentietojärjestelmän käyttöön Etelä-Hämeenkennelpiirin vuosikokouksessa yhdistystä edusti Tiia-Maria Kesti ja Mari Väänänen. Agilityliiton kokoukseen edustajiksi valittiin Timo Karumaa ja Jari Kangas. YHDISTYKSEN KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ Kokoukset Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin ja syyskokous Hallitus kokoontui toimikauden aikana kuusi kertaa. Yhdistyksen jäsenet Toimikauden lopussa yhdistyksessä oli 281 jäsentä ( jäsentä). TALOUS Yhdistyksen talous on kunnossa ja maksuvalmius hyvä. Toimintaa on rahoitettu järjestämällä kilpailuja, kokeita ja muita tapahtumia, sekä jäsenmaksuilla. Tilinpäätös osoitti 385,78 euron voittoa. TOIMINTA Koulutukset Yhdistyksen jäsenille järjestettiin viikottaista koulutusta kerhon omien koulutusohjaajien toimesta agilityssa, tottelevaisuuskoulutuksessa, rally-tokossa ja koiratanssissa. Lisäksi agilityn valmennusryhmän kouluttajana toimi Maiju Korhonen. Tokon valmennusryhmän kouluttajana mm. Maarit Karhu-Teiskonen. Ulkopuolisena viikkokouluttajana toimivat Sirke Viitanen ja Nina Manner. Rally-tokon valmennusryhmän kouluttajan toimivat Iiris Harju ja Hannele Pirttimaa
3 Agilitykoulutusohjaajina toimivat: Säde Andsten, Meiju Anttila, Maria Eerola, Elina Jokinen, Jari Kangas, Timo Karumaa, Tiia-Maria Kesti, Katja Kiiltomäki, Kim Kurkinen, Mona Liljegren, Anne Murtola, Tarja Puisto, Tiina Rantio, Päivi Remula, Matti Sarvala, Juho Seppälä, Henni Siltanen, Tiina Virtanen ja Kirsi Voutilainen Yhteensä 19 koulutusohjaajaa. Tottelevaisuus-, rally-toko- ja koiratanssikoulutusohjaajina toimivat: Marjo Alander, Pia Heikkinen, Riikka Heiniemi, Maria Honkavuori, Anne Juslin, Seija Karonen, Leila Kauppinen, Malla Keränen, Tiia- Maria Kesti, Aila Komppa, Matti Kontkanen, Ritva Kylävuori, Leila Kauppinen, Taina Laakso, Anne Lintilä, Päivi Mantila, Erja Niutanen, Veera Pelkonen, Jaana-Maarit Perkkala, Jonna Rusi, Terhi Salonen, Kaarina Sipilä- Kettunen, Arja Tomminen, Merja Vanhanen, Kaisa Vento, ja Mari Väänänen. Yhteensä 26 koulutusohjaajaa. Lisäkoulutusta eri lajeissa tarjottiin ulkopuolisten kouluttajien toimesta. Ulkopuolisina kouluttajina toimivat Ville Liukka, Maiju Korhonen (agility), Ulla Kaukonen (hyppytekniikka), Leena Inkilä (koiratanssi), iiris Harju ja Hannele Pirttimaa (rally-toko) sekä Christa Enqvist, Oili Huotari, Maarit Karhu-Teiskonen, Riitta Jantunen-Korri, Pekka Korri, Marko Vuorenmaa (toko) Harjoitustiloina toimivat JANKK-Areena Oy:lta vuokrattu kisamitat täyttävä halli osoitteessa Rastikaari 8, Turenki harjoittelimme Santasillantien ulkoharjoituskentällä. Kilpailut ja kokeet Agilitykilpailuja järjestettiin 16 päivänä: järjestettiin Etelä-Hämeen Kennelpiirin PiirM-kilpailut Vuoden aikana yhteensä 3735 starttia, keskimäärin 233 starttia/ päivä. Tottelevaisuuskokeita järjestettiin yhdeksänä päivänä. Vuoden aikana arvosteltiin 227 koirakkoa, keskimäärin 25 koirakkoa/pv Koiratanssikilpailuja järjestettiin kolmena päivänä. Vuoden aikana arvosteltiin 84 koirakkoa, keskimäärin 28 koirakkoa/pv Rally-tokokilpailuja järjestettiin neljänä päivänä. Vuoden aikana yhteensä 245 koirakkoa, keskimäärin 61 koirakkoa/pv. Muu toiminta järjestettiin koulutus aiheesta koiran viretila, kouluttajana Mika Jalonen Lotta Vuorela luennoi psyykkisestä valmentautumisesta kilpailuihin ja kokeisiin eläinfysioterapeutti Riina Koskelma kävi hoitamassa koiriamme 9.5., ja järjestettiin agilityn koulutusohjaajakurssi. Osallistujia kaikkiaan 19, joista Janakkalan Koirakerhosta: Esa Heikkinen, Tiia-Maria Kesti, Katja Kiiltomäki, Mona Liljegren, Anne Murtola ja Tiina Virtanen 8.6. koiraosteopaatti Jerry Ketola kävi hoitamassa koiriamme Eläinkouluttaja, koulutusneuvoja Jaana Rajamäki luennoi koulutusohjaajillemme koulutuksen kulmakivistä JÄSENYYDET JA OSALLISTUMISET Yhdistys on jäsenenä Suomen Kennelliitossa, Suomen Agilityliitossa, Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:ssä ja Linnaseutu ry:ssä.
4 Arvokilpailuihin osallistuttiin seuraavasti: TOKO SM-kilpailu Tampere: Yksilökilpailu: EVL Kirsi Kontuvirta ja lyhcol Koiruuksien Siiri Tuuliviiri 190p ei tulosta EVL Veera Pelkonen ja labnou Hardrocks Maibock 258,5 p EVL1, sijoitus 30. VOI Essi Degersted ja borcol Tending Thrive, 284,67p, VOI1, sijoitus 3. AVO Päivi Mantila ja auspai Shaking Tail Furioso 109,5p AVO3 ALO Anu Pöysti ja borcol Maccabee Black Hawk, 179,83p. ALO1, sij.23. ALO Noora Kauranen ja auspai Snowtime s Coyote Willow, 158,5p, ALO2, sij. 45 Joukkue 623p, sijoitus 13. osallistujat: Anu Pöysti borcol Maccabee Black Hawk Noora Kauranen auspai Snowtime's Coyote Willow Päivi Mantila borcol Shaking Tail Furioso Essi Degerstedt borcol Tending Thrive Veera Pelkonen labnou Hardrocks Maibock Agility SM yksilökilpailu Oulu Medit Mona Liljegren ja espves Nadador Tormenta Furiosa Mona Liljegren ja espves Nadador Babosa Furiosa Elina Vainikka ja espves Aquacest I m Worth Knowing Timo Karumaa ja pumi Jellum s Echo, sijoitus 33. Joukkue-SM medit, sijoitus 37., osallistujat Mona Liljegren ja espves Nadador Tormenta Furiosa Mona Liljegren ja espves Nadador Babosa Furiosa Elina Vainikka ja espves Aquacest I m Worth Knowing Timo Karumaa ja pumi Jellum s Echo Senioreiden avoin SM-kilpailu 5.7. Nastola minit: Päivi Remula shelam Rosebridge s Broken Heart medit: Henni Siltanen ja espves Nadador Babosa Furiosa maxit: Auvo Kuusinen ja belpam Breezeri, sij. 5. Henni Siltanen ja auspai Popotin Bärchen Piirinmestaruuskilpailut Janakkala Yksilökilpailu: Minit: Anne Murtola ja shelam Sensusan Utopia, sijoitus 9. Päivi Remula ja shelam Rosebridge s Broken Heart Medit: Paula Numminen ja borter Foxilur Meän Kille, sij. 7. Mona Liljegren ja espves Nadador Tormenta Furiosa, sij. 8 Mona Liljegren ja espves Nadador Babiosa Furiosa Tiina Virtanen ja espves Caraydan Boomerang Elina Jokinen ja auspai Popotin Biene Elina Vainikka ja espves Aquacrest I m Worth Knowing
5 Timo Karumaa ja pumi Jellum s Echo Maxit: Anne Murtola ja belpat Scarlett Bevy Miss Electra, sij. 11. Elina Jokinen ja auspai Muddy Field s Dark As The Night, sij. 19. Riitta-Liisa Tapiola ja auskel Kengurukolon Coffee Queen Henni Siltanen ja auspai Popotin Bärchen Tea Sipilä ja borcol Tronic Gordon Joukkuekilpailu: minit Maria Kokkinen ja cavspa Lehtikummun Delicate Blond Anne Murtola ja shelam Sensusan Utopia Päivi Remula ja shelam Rosebridge s Broken Heart Matti Sarvala ja tarupi Yacatis Trina Af Ärtan medit 1.joukkue PiirM-2 Kaisa Vento ja auskel Yacatis Coventinah-allunga Mona Liljegren ja espves Nadador Babosa Furiosa Tiina Virtanen ja espves Caraydan Boomerang Mona Liljegren ja espves Nadador Tormenta Furiosa varalla Heidi Valo ja puli Huopatassun Almada maksit 1.joukkue JANKK juniorit Auvo Kuusinen ja belpam Breezer Essi Järvelä ja borcol Toberoi Cinnamon Anne Murtola ja belpat Scarlet Bevy Miss Electra 2. joukkue JANKK melkein seniorit Riitta-Liisa Tapiola ja auskel Kengurukolon Coffee Queen Tea Sipilä ja borcol Tronic Gordon Henni Siltanen ja auspai Popotin Bärchen Tea Sipilä ja borcol Tronic Leon TIEDOTTAMINEN Sisäinen tiedottaminen Kokouskutsut ja tilannekatsaukset on hoidettu pääosin jäsentietojärjestelmä Neptonin kautta. Kokoontumiset ovat mahdollistaneet myös suullisen tiedottamisen. Facebookin JANKK-ryhmä ja keskustelufoorumi ovat toimineet aktiivisesti tiedotuskanavina.
6 JANAKKALAN KOIRAKERHO RY TULOSLASKELMA VERTAILU BUDJETTIIN BUDJETTI 2015 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Viralliset kilpailut Tuotot 69320, ,40 Kulut , , , ,63 Epävir.tapahtumat Tuotot 0,00 86,70 Kulut 0,00 0,00 0,00 86,70 Koulutus jäsenistölle Tuotot 33200, , Kulut 64400, , , ,38 Jäsenmateriaali Tuotot 50, ,00 Kulut -50,00 0, ,90 44,10 Ohjaajien koulutus Tuotot 0,00 0,00 Kulut -1700, , , ,72 Koulutusalue ja tarvikkeet Tuotot 0,00 0, Kulut 11537, , , ,08 Hallinto Kulut -5500, , , ,47 VARAINHANKINTA Jäsenmaksutulot (liitt.+jäs.m) 5450, , , ,00 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot 400,00 0,00 Kulut 0,00 400,00 0,00 0,00 TULOT/MENOT YHT 385,78
7 Janakkalan Koirakerho Ry, Y-tunnus JANAKKALAN KOIRAKERHO RY TASE VASTAAVAA PYSYVÄÄ VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Rakennukset ja rakennelmat 2 185, , ,05 Koneet ja kalusto , , ,65 Sijoitukset Osuudet omistusyhteysyrityksissä 2 500, , , ,00 Pysyvät vastaavat yhteensä , ,65 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Valmiit tuotteet/tavarat 547,05 547, , ,20 Saamiset Lyhytaikaiset Muut saamiset 2 879, ,53 Saamiset omistusyhteysyrityksiltä 8 902, ,41 Muut siirtosaamiset 0, ,79 0, ,94 Rahat ja pankkisaamiset , ,76 Vaihtuvat vastaavat yhteensä , ,90 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,55 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Edellisten tilikausien ylijäämä(alijäämä) , ,20 Tilikauden yli- /alijäämä 385, ,38 Oma pääoma yhteensä , ,58 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Vapaaehtoiset varaukset , ,00 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Ostovelat 2 747, ,47 Muut velat 490, , , ,97 Vieras pääoma yhteensä 3 238, ,97 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,55
8 Janakkalan Koirakerho Ry, Y-tunnus JANAKKALAN KOIRAKERHO RY TASE-ERITTELY VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet 1450 Rakennelmat Lautarakenteinen ilmoittautumispiste/varasto 1 179,85 Katsomo Rastikaari ,20 Poisto 4% -91, , Kalusto Alkusaldo ,70 Poisto kalustosta (25%) -6184, ,05 Aineelliset hyödykkeet yhteensä 20739, Osuudet omistusyhteysyrityksissä JANKK-Areena Oy:n osakepääoma 2500, ,00 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ 23239,06 VAIHTUVAT VASTAAVAT Valmiit tuotteet/tavarat 2200 Jäsenmateriaali (tos.435) 547,05 Saamiset Lyhytaikaiset 2500 Muut saamiset Höylätuotteen lasku maksettu kahteen kertaan 231,47 Smartumin maksut 2647, , Saamiset JANKK-Areenalta Alkusaldo ,41 JANKK-Areenan Oy:n lyhennys -428, ,37 RAHAVARAT 2900 Käteiskassa 1422, JOP , JOP , FI (pantattu vuokravakuudeksi 3500,00 Rastikaari) 2920 OP-EuroA ,55
9 Janakkalan Koirakerho Ry, Y-tunnus JOP ,00 0, ,85 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ ,69 VASTAAVAA YHTEENSÄ ,75 VASTATTAVA A OMA PÄÄOMA 3150 Edellisten tilikausien voitot 31646, Kuluvan tilikauden voitto/tappio 385, ,36 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Vapaaehtoiset varaukset 3490 Varaus harjoitustilojen hankintaan , ,00 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen 4700 Ostovelat Rengon Pitopalvelu Oy 648,00 K-Supermarket Turenki 67,33 Yläfemma Oy 246,30 Janakkalan jätteenkuljetus 74,88 SAGI tuplaturvavakuutus 15,00 ASB joulutervehdys 57,00 SAGI starttimaksut elo-joulukuu ,50 Eskola Timo Kari Tapani 138,88 Tmi Riitta Jantunen-Korri 573, , Muut siirtovelat Os. maksu tottelevaisuuskoe 25,00 Os.maksu tammikuun agilitykisa 135,00 FAO:n lahjoitus nuorille (agirotu 2006) 330,50 490,50 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 3238,39 VASTATTAVAA YHTEENSÄ ,75
10 Janakkalan Koirakerho Ry, Y-tunnus Kirjanpitokirjojen luettelo: Nidottu tasekirja Päivä- ja pääkirja ATK-tulosteina Tositteet paperilla Tositteiden säilytystapa: Kirjanpitokirjat säilytetään puheenjohtajan hallussa vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä, eli asti (KPL 2:10.1 ). Tilikauden tositteet, toimintaa koskeva kirjeenvaihto ja muu kirjanpitoaineisto säilytetään puheenjohtajan hallussa vähintään kuusi vuotta sen tilikauden lopusta, jonka aikana tilikausi on päättynyt, eli asti (KPL2:10:2 ). Tilinpäätöksen allekirjoitukset: Janakkala Esa Heikkinen Katja Kiiltomäki Mari Kiuru Sarianne Lintumäki Päivi Remula Kaisa Vento Mari Väänänen Tilipäätösmerkintä Suoritetusta toiminnantarkastuksesta on tänään annettu kertomus. Janakkala / 2016 Sirpa Tamminen toiminnantarkastaja Markku Tamminen toiminnantarkastaja
TASEKIRJA Tietojärjestelmien tarkastus- ja valvonta ry
1 / 11 TASEKIRJA Tietojärjestelmien tarkastus- ja valvonta ry Y-tunnus: 01.05.2013-30.04.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 30.4.2024 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.05.2013-30.04.2014 Sisällysluettelo
Pohjanmaan Partiolaiset ry
TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015
ASUNTO OY NAANTALIN LINNAVUORI
ASUNTO OY NAANTALIN LINNAVUORI Y 1637708-0 TILINPÄÄTÖS 31.12.2014 TILINPÄÄTÖS KAUDELTA 1.1-31.12.2014 Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot ja lisätiedot tilinpäätökseen 4-5 Luettelo käytetyistä
Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. T A S E K I R J A 31.12.2011
Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. T A S E K I R J A 31.12.2011 Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. Y-tunnus 0222474-5 Kotipaikka: Helsinki Säilytä 31.12.2021 asti Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys
KANSAN SIVISTYSRAHASTO
Kansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6 00530 HELSINKI Y-tunnus 0213501-3 KANSAN SIVISTYSRAHASTO TILINPÄÄTÖS 31.10.2010 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3-5 Kirjanpitokirjat,
SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA
SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2015 31.12.2015 Tuloslaskelma 1 2
U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014
SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY TASEKIRJA tilikausi 01.01. - 31.12.2014 Tasekirja on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä (KPL 2:10 ) Tilikauden tositeaineiston on säilytettävä vähintään
1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä
1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo
SPL/P-Suomen piiri ry
TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014
TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry
1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus
TASEKIRJA. Kiinteistö Oy Finnoonportti. Kiinteistö Oy Finnoonportti 1 / 11 2611697-6. Y-tunnus: 2611697-6 01.01.2015-31.12.2015
1 / 11 TASEKIRJA Kiinteistö Oy Finnoonportti Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase...
Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA
TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010
Pohjanmaan Partiolaiset ry
TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016
MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
SPL/P-Suomen piiri ry
TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS
Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös
1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN
T A S E K I R JA
Y-tunnus 0928095-0 T A S E K I R JA 31.12.2013 TILIKAUSI 01.01.2013 31.12.2013 Y-tunnus 0928095-0 SISÄLTÖ: VUOSIKERTOMUS 1. 4. TULOSLASKELMA 5. TASE 6. 7. LIITETIEDOT 8. 9. LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA
MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013
Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023
TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008
TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja
YH Asteri yhdistys YH14
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry
1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo
TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry
1 / 9 TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 9 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase... 3
Pohjanmaan Partiolaiset ry
TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä vähintään 31.12.2021 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2011 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2011
TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta
Kotipaikka: Helsinki TASEKIRJA 30.06.2017 Tilinpäätös tilikaudelta 01.07.2016-30.06.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Pohjois-Helsingin Tilitoimisto Debet & Kredit Helsinki Sisällysluettelo Toimintakertomus
Kokonjärven suojeluyhdistys ry
T I L I N P Ä Ä T Ö S Tilikaudelta 1.1.2014 - Rekisterinumero: 212.425 S I S Ä L L Y S L U E T T E L O TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2014 -... 3 YHDISTYKSEN TOIMINNAN ARVOSTELEMISTA VARTEN KOSKEVAT TÄRKEÄT SEIKAT...
Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4
Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS
TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry
1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...
TILINPÄÄTÖS
SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset
Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014
SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2014-31.12.2014 Tuloslaskelma 1-2
Suomen LVI-liitto SuLVI ry
TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös
TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.
1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo
TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus
SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen
Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus
Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase
Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44
Y-tunnus 0678820-6 2 TULOSLASKELMA Euroina Euroina VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.2015-31.12.2015 1.1.2014-31.12.2014 1. Tuotot Työtoimintatuotot 60 408,58 55 222,39 Järjestötoimintatuotot 4 988,00 5 116,00
Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011
Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)
Suomen LVI-liitto SuLVI ry
TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS
Oy Höntsy Ab TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015. Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2
Oy Höntsy Ab Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2 TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 30.6.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti: Homeros Oy 1 TILINPÄÄTÖS
Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012
TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 31.12.2012 Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry SISÄLLYSLUETTELO Tase 3-4 Tuloslaskelma 5 Liitetiedot 6 Liitetiedot 7-8 Käytetyt kirjanpitokirjat 9 Tililuettelo 10-11 Allekirjoitukset
ProCom Viestinnän ammattilaiset ry
ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki
MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
TASEKIRJA SUOMEN PAINONNOSTOLIITTO SPNL RY 31.12.15. Y-tunnus 0202241-4
TASEKIRJA SUOMEN PAINONNOSTOLIITTO SPNL RY 31.12.15 Y-tunnus 0202241-4 SUOMEN PAINONNOSTOLIITTO SPNL RY:N TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1.2015-31.12.2015 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 1-2 Tase 3 LiiteJedot
MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
SUOMEN JUDOLIITTO RY
SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3
Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
ProCom Viestinnän ammattilaiset ry
ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki
Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA
Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2012 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2012 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-11
Yh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Verotusper. varausten
LAHDEN SEUDUN EKONOMIT r.y. Y-tunnus 0359261-1 T A S E K I R J A
LAHDEN SEUDUN EKONOMIT r.y. Y-tunnus 0359261-1 T A S E K I R J A 31.12.2015 Lahden Seudun Ekonomit r.y. 2/ 15 Sisältö: Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2015 3, 4 Tase 31.12.2015 5, 6 Liitetiedot 7 Luettelo käytetyistä
VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös
VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys
Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA
Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2013 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-12
Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot
Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset
KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006
KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma
KANSAN SIVISTYSRAHASTO
Kansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6 00530 HELSINKI Y-tunnus 0213501-3 KANSAN SIVISTYSRAHASTO TILINPÄÄTÖS 31.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3-5 Kirjanpitokirjat,
TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry
1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta
NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011
Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä 31.12.2021 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313)
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset
U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
GolfTalma ry, Tilinpäätös GolfTalma ry. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:
GolfTalma ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2018 Arkistoviite: 2018-002 1 GOLF TALMA RY NYGARDINTIE 115-6 04240 TALMA Kotipaikka Sipoo Y-tunnus 0862807-0 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot
Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
Konsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden
Bioenergia Ry. Y-tunnus: Pien- ja mikroyritysasetuksen. mukainen tilinpäätös. ajalta
1 / 11 Bioenergia Ry Ytunnus: 24782369 Pien ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016
... tllrti1. VALITILINPAATOS. Liikennevirta. Y-tunnus: 2588986-2 04.12.2013-31.1.2014. tasekirja on sailvtettava 31.12.2024 asti.
...... VALITILINPAATOS Liikennevirta Oy Y-tunnus: 04.12.2013-31.1.2014 Tama tasekirja on sailvtettava 31.12.2024 asti tllrti1. Valitilinpaatos tilikaudelta 04.12.2013 - Sisallysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma
MC Executors Finland ry
TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Kotipaikka Tampere Y-tunnus 1528926-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 SISÄLLYS TASE... 1 TULOSLASKELMA... 2 LIITETIEDOT...
Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1
Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Yleistä Vuosi 2012 oli Leijona Catering Oy:n perustamisvuosi. Puolustusvoimien kumppanina yrityksemme juuret ulottuvat kuitenkin syvälle
ASUNTO OY KIIHTEL YKSEN KOTIKULMA TILINPMTÖS TIUKAUSI 1.1.2013-31.12.2013
ASUNTO OY KIIHTEL YKSEN KOTIKULMA TILINPMTÖS TIUKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 SISÄLL YSLUETTELO,,,,, TOIMINTAKERTOMUS, 3 VASTIKERAHOITUSLASKELMA 5 TULOSLASKELMA 6 TASE - 7 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT.... -
Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot
Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry
Tilinpäätös 2018 Teknologiapuisto 1, 61800 Kauhajoki Keskuspuistikko 14, 61300 Kurikka Kotipaikka: Isojoki www.leadersuupohja.fi etunimi.sukunimi@leadersuupohja.fi Tel +358 20 7470 205 Tilinpäätös 2018
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA
T A S E K I R J A 31.12.2015 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 21.10.2014-31.12.2015 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2025 asti Talouskonsultointi Mertaoja Oy TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA
Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry
Kauppakamariyhdistys Suomessa ry TASEKIRJA 31.12.2014 Eteläranta 6 a 8 00130 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1985788-0 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2014-31.12.2014 Sivu No Toimintakertomus 1.1-1
Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från
Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011
Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01
Konsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit
NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A
Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2012 Säilytettävä 31.12.2022 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu
Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset
TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat Omakatteisten rahastojen varat Aktiiviteettirahastojen varat Muiden omakatteisten rahastojen
Tilinpäätös
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset
SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013
Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset
Porslahden venekerho ry
1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...
Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta
Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Tasekirja 1.1.2014-31.12.2014 Osoite c/o Marika Lohi Sinikalliontie 10 02630 Espoo Y-tunnus: 252555-5 Kotipaikka: Helsinki Eettisen pankkitoiminnan kehitys
Leader Pyhäjärviseutu ry TASEKIRJA
TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA... 6 TOSITELAJIT JA SÄILYTTÄMISTAPA... 6 TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUS... 7
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan
Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014
JOENSUUN RAVIRATA OY Joensuun Ravirata Oy Taseki rja 31.12.2014 Y-tunnus 0365190-9 Ravirata Joensuu Joensuun Ravirata Oy Tasekirja 31.12.2014 Sisällysluettelo: 1(8) Tuloslask&ma sivu 2 Tase sivu 3-4 Tilinpäätöksen
TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY
TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot
Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-
TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y.
1 / 12 TILINPÄÄTÖS Ytunnus: 01.01.2018 31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 12 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018 31.12.2018 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma... 5 Tilinpäätöksen
Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)
Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 000 euroa 1.1. 31.12.2005 1.1. 31.12.2004 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä
U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase
U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta
As Oy Helsingin Laajasalontie 65
Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä 31.12.2025 asti. Osoite c/o Jussi Vuorilahdentie 2 A Y-tunnus 0582432-4 00870 Helsinki Kotipaikka Helsinki Sisällys Sivu Kansilehti 1 Sisällysluettelo 2 Hallituksen
Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS
Nakurun Lapset ry. Tasekirja
Nakurun Lapset ry Tasekirja 1.1.2015 31.12.2015 Nakurun Lapset ry Y-tunnus: 1543390-9 c/o Ari Parkkola Verhonkatu 16 A 3 13130 Hämeenlinna Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015 31.12.2015 Sisällys Sivu Tase