Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Vaalijärjestys
|
|
- Kimmo Aaltonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Vaalijärjestys
2 Sivu 1 / 13 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan vaalijärjestys I luku Yleisiä määräyksiä 1 Vaalijärjestyksen voimassaolo Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaaleissa noudatetaan opiskelijakunnan sääntöjen lisäksi tämän vaalijärjestyksen määräyksiä. 2 Äänioikeus Edustajistovaaleissa on äänioikeus opiskelijakunnan jäsenvelvoitteen suorittaneella opiskelijakunnan varsinaisella jäsenellä. 3 Äänestystapa Jokaisella äänioikeutetulla jäsenellä on yksi (1) ääni. Ääntä voi käyttää vain henkilökohtaisesti. Äänestys on salainen. II luku Vaalilautakunta 4 Keskusvaalilautakunnan määrääminen Edustajisto asettaa kevätkokouksessaan vaalilautakunnan, josta käytetään myös nimitystä keskusvaalilautakunta. Keskusvaalilautakunnan toimikausi jatkuu seuraavan keskusvaalilautakunnan nimeämiseen asti. 5 Keskusvaalilautakunnan kokoonpano Edustajisto nimeää keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan ja kaksi (2) jäsentä sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet. Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten tulee olla opiskelijakunnan äänioikeutettuja jäseniä. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja ei voi asettua ehdolle edustajistovaaleissa. Keskusvaalilautakunnan kokoukset kutsuu koolle keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja tai hänen ollessa estynyt, varapuheenjohtaja. Keskusvaalilautakunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Keskusvaalilautakunnan äänivallattomana sihteerinä toimii opiskelijakunnan
3 Sivu 2 / 13 toiminnanjohtaja. Toiminnanjohtajan ollessa estynyt sihteerinä toimii keskusvaalilautakunnan määräämä sihteeri. 6 Vaaliasiahenkilöt Uurnavaalia järjestettäessä keskusvaalilautakunta asettaa vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen edustajistovaalin toimittamista tarpeelliseksi katsomansa määrän vaaliasiahenkilöitä, joiden tehtävät on jäljempänä määritelty. Vaaliasiahenkilöiden nimityksestä ilmoitetaan opiskelijakunnan edustajiston päättämällä ilmoitustavalla. Kampuksille nimitetyt vaaliasiahenkilöt muodostavat paikallisen vaalilautakunnan. Äänestyspaikalla vaaliasiahenkilöt ovat velvoitettuja pitämään vaalivalvontapöytäkirjaa. 7 Keskusvaalilautakunnan päätösvaltaisuus Keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan lukien vähintään kaksi jäsentä on läsnä. Keskusvaalilautakunnan päätösvalta vaaleihin lakkaa, kun vaalin tulos on julkistettu ja vaalista säädetty valitusaika on kulunut umpeen tai kun mahdollisesti tehdyt valitukset on ratkaistu. III luku Valmistavat toimenpiteet ennen edustajistovaalin suorittamista 8 Vaalikuulutus Keskusvaalilautakunnan tulee viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen vaalia antaa vaalikuulutus opiskelijakunnan edustajiston määräämillä tiedotuskanavilla. Vaalikuulutuksessa ilmoitetaan vaalin ajankohta sekä missä ja milloin keskusvaalilautakunnalle jätettäviä ehdokasasetteluasiakirjoja otetaan vastaan. Samalla on ilmoitettava, missä tämä vaalijärjestys ja opiskelijakunnan muu edustajistovaalia varten tarpeellinen materiaali on saatavissa. Vaalikuulutuksessa on ilmoitettava: 1. montako edustajaa valitaan 2. milloin vaalit järjestetään 3. ketkä ovat vaalikelpoisia
4 Sivu 3 / minne ja milloin vaaliasiakirjat on jätettävä 5. ketkä ovat vaalissa äänioikeutettuja. Kuulutuksen yhteydessä tai viimeistään, kun ehdokasluettelo julkaistaan, on lisäksi ilmoitettava: 6. missä ja milloin vaaliluettelot pidetään nähtävänä 7. minne ja milloin vaaliluetteloa koskevat oikaisuvaatimukset on jätettävä 8. kunkin äänestysalueen äänestyspaikan sijainti ja aukioloaika. Keskusvaalilautakunnalle jätettävät ehdokasasettelukirjat on jätettävä viimeistään kymmenen (10) vuorokautta ennen vaalia. Keskusvaalilautakunta antaa samassa yhteydessä määräykset vaalimainonnasta. 9 Äänestysajat ja paikat Keskusvaalilautakunta määrää vaalipaikkojen ajat ja paikat. Äänestysajoista ja paikoista on ilmoitettava vaalikuulutuksessa. Varsinainen vaali on toimitettava vähintään yhtenä (1) ja enintään viitenä (5) arkipäivänä ja sen tulee kestää vähintään neljä (4) tuntia kerrallaan. Mikäli äänestys toimitetaan uurnavaalina, äänestyspisteitä on oltava jokaisella Humanistisen ammattikorkeakoulun kampuksella. Sähköisestä vaalista määrätään tarkemmin luvussa VII. 10 Vaaliluettelo Keskusvaalilautakunta laatii vaaliluettelon opiskelijakunnan äänioikeutetuista jäsenistä. Vaatimukset vaaliluetteloon tehtävistä oikaisuista on esitettävä kirjallisesti keskusvaalilautakunnalle viimeistään seitsemän (7) vuorokautta ennen äänestyksen alkamista. Vaalilautakunnan tulee ratkaista oikaisuvaatimukset välittömästi edellisessä momentissa mainitun määräajan päätyttyä. IV luku Ehdokasasettelu 11 Ehdokasasettelukirjat Keskusvaalilautakunta tarkastaa sille jätetyt ehdokasasettelukirjat sekä hyväksyy ehdokasluetteloon otettavaksi ne ehdokkaat ja vaaliliitot, joita
5 Sivu 4 / 13 koskevat vaalikirjat ovat oikein laaditut ja määräajassa vaalilautakunnalle jätetyt. 12 Ehdokasasetteluasiakirjojen julkisuus Keskusvaalilautakunnalle jätetyt ehdokasasetteluasiakirjat ovat julkisia sen jälkeen, kun vaalilautakunta on ne kokouksessaan käsitellyt. 13 Toiminta tilanteessa, jossa ehdokkaita on vähemmän kuin valintapaikkoja Jos vaaleja varten hyväksyttyjä ehdokkaita on yhtä paljon tai vähemmän kuin valittavia edustajia, vaalitoimitusta ei järjestetä, vaan keskusvaalilautakunta julistaa, että hyväksytyt ehdokkaat ovat tulleet valituksi. Jos vaalia varten on hyväksytty vähemmän ehdokasilmoituksia kuin vaalissa on valittavia, jatkaa keskusvaalilautakunta ehdokasasetteluaikaa harkintansa mukaan, enintään kuitenkin kolme (3) arkipäivää. Tarvittaessa keskusvaalilautakunta tekee päätöksen vaalin ajankohdan siirtämisestä opiskelijakunnan voimassaolevan säännöstön puitteissa. Edellä mainituista päätöksistä on välittömästi tiedotettava opiskelijakunnan virallisilla tiedotuskanavilla. 14 Ehdokasluettelon laatiminen Jos vaaleja varten hyväksyttyjä ehdokkaita on enemmän kuin valittavia edustajia, keskusvaalilautakunnan on laadittava ehdokasluettelo. Ehdokasluettelossa on mainittava seuraavat asiat: 1. otsikko: Edustajistovaali 2. vaalirenkaat ja vaalirenkaisiin kuulumattomat vaaliliitot arvonnan osoittamassa järjestyksessä 3. otsakkeen Vaaliliittoihin ja vaalirenkaisiin kuulumattomat ehdokkaat alle tulevat vaaliliittoihin ja vaalirenkaisiin kuulumattomat ehdokkaat aakkosjärjestyksessä 4. vaalirenkaan tunnuksen jälkeen tulevat ensin otsakkeen Vaalirenkaan vaaliliittoihin kuulumattomat ehdokkaat alle vaalirenkaan vaaliliittoihin kuulumattomat ehdokkaat vaalirenkaan sopimusasiakirjassa määrätyssä järjestyksessä ja toiseksi vaaliliitot vaalirenkaan sopimusasiakirjassa määrätyssä järjestyksessä
6 Sivu 5 / vaaliliiton ehdokkaat tulevat vaaliliiton nimen ja tunnuksen alle vaaliliiton perustamisasiakirjassa ilmoitetussa järjestyksessä. Tällä tavoin asetetut ehdokkaat numeroidaan juoksevasti kokonaisluvuin alkaen numerosta kaksi. Jos ehdokkaita ei voida lukumääränsä vuoksi järjestää ylhäältä alaspäin, on ne järjestettävä kahdelle tai useammalle vierekkäiselle palstalle. Ehdokasluettelo on viipymättä julkaistava opiskelijakunnan virallisilla tiedotuskanavilla ja muissa keskusvaalilautakunnan päättämissä paikoissa. Uurnavaalia järjestettäessä ehdokasluetteloita on järjestettävä riittävä määrä myös kampuksilla toimivien paikallisten vaalilautakuntien ja vaaliasiahenkilöiden käyttöön. V luku Vaalin järjestäminen 15 Vaalipäivä Opiskelijakunnan edustajistovaalit toimitetaan vuosittain viimeistään marraskuun toisella viikolla. 16 Ehdokasilmoitus Ehdokasilmoituksessa (lomake VJ I) saa olla vain yksi (1) ehdokas. Siinä on mainittava ehdokkaan sukunimi, kaikki etunimet ja syntymäaika täydellisinä. Lisäksi siinä on oltava ehdokkaan vakuutus omasta vaalikelpoisuudestaan ja suostumus ehdokkuuteen. Ehdokasilmoituksen allekirjoittavat lisäksi kaksi (2) todistajaa. 17 Vaaliliitto Mikäli jotkut ehdokkaat haluavat yhtyä vaaliliitoksi, ehdokkaiden on täytettävä vaaliliiton perustamisasiakirja (lomake VJ II). Perustamisasiakirjan allekirjoittaa ehdokkaan puolesta tämän asiamies. Vaaliliitoksi voi yhtyä korkeintaan kaksi kertaa niin monta ehdokasta, kuin vaalissa on valittavia. Vaaliliitossa on annettava yhdelle (1) opiskelijakunnan äänioikeutetulle jäsenelle valtuus toimia vaaliliiton asiamiehenä. Asiamieheksi voidaan nimetä joku ehdokkaista.
7 Sivu 6 / 13 Vaaliliiton perustamisasiakirjaan merkitään vaaliliiton tunnus, joka ei loukkaa kenenkään henkilökohtaisia oikeuksia eikä ole kaupallinen tai muuten sopimaton. Vaaliliiton perustamisasiakirjassa on lueteltava ehdokkaiden nimet siinä järjestyksessä, jossa ne pyydetään ottamaan vaaliluetteloon. Kukaan ei saa olla useammassa kuin yhdessä (1) vaaliliitossa ehdokkaana. Vaalirenkaan voi perustaa kaksi (2) tai useampi vaaliliitto, kuitenkin niin että vaalirenkaassa on enintään kaksi kertaa valittavien määrä. Vaalirenkaaseen voi vaaliliiton tai vaaliliittojen lisäksi liittyä vaaliliittoihin kuulumattomia ehdokkaita. Vaalirenkaan perustamisesta on tehtävä vaalirenkaan sopimusasiakirja (lomake VJ III). Vaalirenkaan perustamisasiakirjassa on annettava yhdelle (1) opiskelijakunnan äänioikeutetulle jäsenelle valtuutus toimia vaalirenkaan asiamiehenä. Asiamieheksi voidaan nimetä joku ehdokkaista. 18 Vaaliliiton ja vaalirenkaan uudelleennimeäminen Mikäli ehdokkaan tai vaaliliiton tunnus ei täytä edellä määrättyjä vaatimuksia, keskusvaalilautakunnalla on oikeus hylätä tunnus ja määrittää uusi määrättyjen vaatimusten mukainen tunnus vaaliliiton asiamiehen kuulemisen jälkeen. Ehdokas tai vaaliliitto on kuitenkin otettava mukaan vaaliluetteloon, mikäli siihen kuuluvat ehdokkaat ovat opiskelijakunnan säännösten mukaan vaalikelpoisia ja asiakirjat muutoin oikein laaditut. Keskusvaalilautakunnalla on oikeus nimetä vaaliliitto parhaalla katsomallaan tavalla. VI luku Uurnavaalin toimittaminen 19 Vaalipaikan järjestelyt Uurnavaalia järjestettäessä vaalihuoneistoon on pantava nähtäväksi riittävä määrä ehdokasluetteloita. Erityisesti tällainen luettelo on asetettava nähtäväksi sinne, missä äänestäjän on tehtävä äänestyslippuun merkintä. Paikallisen vaalilautakunnan on huolehdittava, että äänestäjä voi vaalisalaisuuden säilyttäen tehdä merkintänsä äänestyslippuun ja että sitä varten tarpeelliset apuneuvot ovat käytettävissä.
8 Sivu 7 / Vaaliuurnan sinetöinti Vaalitoimituksen alkaessa on vaaliasiahenkilöillä oltava varattuna vaaliluettelo ja riittävä määrä luvultaan laskettuja äänestyslippuja. Äänestyksen alkaessa on vaaliasiahenkilöiden ja ensimmäisenä äänestävän todettava, että vaaliuurna on tyhjä. Tämän jälkeen vaaliuurna sinetöidään. 21 Vaalien valvojat Vaalitoimituksen aikana tulee jatkuvasti olla vähintään kaksi (2) vaaliasiahenkilöä valvomassa vaalitoimitusta. Vaaliasiahenkilöiden on valvottava, ettei vaalihuoneistossa tapahdu vaaliyllytystä. Vaaliasiahenkilöt eivät saa antaa sivullisille tietoja siitä, ketkä ovat käyttäneet äänioikeuttaan. Vaaliasiahenkilöiden on pyynnöstä annettava äänestäjille tietoja tämän vaalijärjestyksen ja opiskelijakunnan muun edustajistovaalia koskevan säännösten määräyksistä. 22 Äänestäminen Äänestäjän, joka haluaa käyttää äänioikeuttaan, on äänestyslipun saamista varten ilmoittauduttava äänestyspaikalla vaaliasiahenkilöille. Voidakseen käyttää äänioikeuttaan tulee äänestäjän nimen esiintyä vaaliluettelossa. Äänestäjän tulee todistaa henkilöllisyytensä. Kun äänestäjä on käyttänyt äänioikeuttaan, tulee vaaliluetteloon tehdä hänen kohdalleen selkeä merkintä äänestämisestä. Henkilö, joka haluaa käyttää äänioikeuttaan, mutta jonka nimi ei esiinny vaaliluettelossa, saa äänestää, mikäli hän pystyy todistamaan äänioikeutensa ja mikäli vaaliasiahenkilöt yksimielisesti hyväksyvät asian. Näin hyväksytyn henkilön nimi lisätään vaaliluetteloon. Päätös hyväksytystä äänestä on kirjattava pöytäkirjaan. Vaaliasiahenkilön on tarkoin pidettävä huolta, ettei äänestyslippua anneta muulle kuin äänioikeutetulle. Mikäli äänioikeutettu ei kykene äänestämään ilman apua, toimii hänen avustajanaan vaaliasiahenkilö, joka ei saa vaikuttaa äänestyspäätökseen.
9 Sivu 8 / Äänestyslipun merkinnät ja äänestyslipun tuhoaminen Äänestäjän on merkittävä äänestyslippuun sen ehdokkaan numero, jota hän haluaa äänestää. Muita kuin 30 :n momentin 4 sallimia merkintöjä äänestyslippuun ei saa tehdä. Jos äänestäjä haluaa käytettäväkseen uuden äänestyslipun, hän saa sen vaaliasiahenkilöiltä annettuaan takaisin entisen lippunsa, joka on joko polttamalla tai muutoin tuhottava. Äänestyslipun tuhoaminen on merkittävä vaalivalvontapöytäkirjaan. 24 Äänestyslipun leimaaminen / merkitseminen Merkittyään ehdokkaan numeron äänestyslippuun on äänestäjän vietävä se taitettuna vaaliasiahenkilölle leimattavaksi / merkattavaksi sekä tämän jälkeen pudotettava leimattu / merkattu äänestyslippu vaaliuurnaan. Tällöin katsotaan äänestäjän käyttäneen äänioikeuttaan. 25 Vaalivalvontapöytäkirja Vaaliasiahenkilöt pitävät vaalitoimituksesta pöytäkirjaa, johon merkitään vaalitoimituksen kulkuun olennaisesti vaikuttaneet seikat ja mahdolliset tehdyt päätökset. Pöytäkirjan allekirjoittavat kaikki vaalitoimituksessa läsnä olleet vaaliasiahenkilöt. Pöytäkirja on vaalitoimituksen päättyessä muiden vaalissa syntyneiden asiakirjojen mukana luovutettava keskusvaalilautakunnalle. VII luku Sähköinen vaali 26 Sähköisen vaalin järjestäminen Vaali voidaan toteuttaa osittain sähköisenä. Osittain sähköisen vaalin käyttämisestä päättää hallitus. Vaali voidaan toteuttaa kokonaan sähköisenä hallituksen päätöksellä. Mikäli vaali toteutetaan osittain sähköisenä, tulee uurnavaalin olla käytettävissä vähintään tunnin ajan sähköisen vaalin sulkeuduttua. Keskusvaalilautakunta antaa vaalijulistuksen yhteydessä ohjeet sähköisen vaalin järjestelyistä sekä menettelytavoista poikkeustilanteissa.
10 Sivu 9 / Vaalijärjestelmän vaatimukset Käytettävän vaalijärjestelmän tulee toteuttaa seuraavat ehdot: 1. äänestäjän äänestyslaitteen ja keskuskoneen välillä käytetään riittävää tietoturvaa 2. äänestäjän henkilöllisyys varmistetaan ennen äänestämistä 3. äänestäjän henkilöllisyyttä ei pystytä jälkikäteen yhdistämään mihinkään tiettyyn annettuun ääneen 4. äänestäjä ei pysty äänestämään kuin yhden kerran sähköisesti tai uurnavaalilla. 28 Sähköisen vaalin valvominen Sähköistä järjestelmää tulee valvoa jatkuvasti äänestyksen ollessa käynnissä. Tästä huolehtivat keskusvaalilautakunnan nimeämät henkilöt. Nämä henkilöt eivät voi olla ehdokkaina vaalissa. 29 Muut sähköistä vaalia koskevat määräykset Muutoin sähköisessä vaalissa noudatetaan soveltuvilta osin tätä vaalijärjestystä. VIII luku Vaalituloksen määrääminen 30 Äänestyslippujen laskenta Uurnavaalin päätyttyä toimittaa paikallinen vaalilautakunta äänestysliput, alkuperäiset pöytäkirjat ja muun mahdollisen materiaalin viipymättä keskusvaalilautakunnalle. Pöytäkirjasta on paikallisen vaalilautakunnan otettava kopio ja sitä on säilytettävä varmassa tallessa aina siihen saakka, kunnes materiaali on toimitettu keskusvaalilautakunnalle. Ääntenlaskennan suorittaa keskusvaalilautakunta. Ensiksi annetut äänestysliput otetaan uurnista ja lasketaan ne avaamattomina. Samoin lasketaan niiden henkilöiden, jotka luettelon mukaan ovat käyneet äänestämässä, lukumäärä. Tämän jälkeen äänestysliput avataan ja tarkastetaan. Ne äänestysliput, jotka on katsottava mitättömiksi, erotetaan eri ryhmäksi. Jäljellä olevat liput järjestetään siten, että kunkin ehdokkaan hyväksi annetut liput ryhmitellään erilleen. Sähköisen äänestyksen päätyttyä keskusvaalilautakunta toteaa vaalin tuloksen tallentuneelta E-lomakkeelta.
11 Sivu 10 / 13 Vaalituloksen kokoamisessa ja tarkistuksessa voidaan käyttää apuna esimerkiksi Excel-ohjelmaa. Äänestyslippu on mitätön, jos 1. äänestyslippuna on käytetty muuta kuin vaaliasiahenkilön antamaa äänestyslippua 2. äänestyslipussa ei ole vaalileimaa / -merkintää 3. ehdokkaan numero on merkitty siten, ettei yksiselitteisesti ilmene, ketä ehdokasta se tarkoittaa 4. äänestyslippuun on kirjoitettu äänestäjän oma nimi tai erityinen tuntomerkki 5. äänestyslippuun on tehty asiaton merkintä, esimerkiksi ylimääräisiä kirjaimia, ylimääräisiä numeroita tai piirros 6. numero tai merkintä on tehty äänestyslipun kääntöpuolelle. Äänestyslippu ei ole mitätön, jos 1. äänestyslippuun on tehty merkintä, joka ainoastaan selventää, ketä ehdokasta äänestäjä on tarkoittanut, esimerkiksi vaaliliiton tai vaalirenkaan nimi 2. numeromerkintä on yksiselitteisesti yliviivattu ja uusi selvä numero on kirjoitettu 3. numero on alleviivattu tai sen perässä on piste 4. numero on ilmaistu kirjaimin 5. ehdokkaan nimi on kirjoitettu kirjaimin ja nimi on yksiselitteinen. Äänestyslippu ennemmin hyväksytään kuin hylätään. Paikallisen vaalilautakunnan pöytäkirjaan merkitään äänioikeuttaan käyttäneiden lukumäärä ja annettujen äänestyslippujen kokonaismäärä. 31 Virheellisten äänestyslippujen hylkääminen Keskusvaalilautakunta päättää virheellisten äänestyslippujen hylkäämisestä ja merkitsee tiedon pöytäkirjaan. 32 Tarkastuslaskenta Keskusvaalilautakunnan on suoritettava äänten tarkastuslaskenta viimeistään neljän (4) vuorokauden kuluttua äänten laskennan päättymisestä, kuitenkin siten, että ääntenlaskennan ja tarkastuslaskennan välillä on vähintään yksi (1)
12 Sivu 11 / 13 vuorokausi. Tarkastuslaskennan jälkeen keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalituloksen. Tarkastuslaskennasta pidetään pöytäkirjaa, jonka kaikki keskusvaalilautakunnan läsnä olevat jäsenet allekirjoittavat. 33 Vaaliliittoon ja/tai vaalirenkaaseen kuulumattoman ehdokkaan vertausluku Vaaliliittoon ja/tai vaalirenkaaseen kuulumattoman ehdokkaan saama äänimäärä on ehdokkaan lopullinen vertausluku. 34 Vaaliliittoihin ja vaalirenkaisiin kuuluvien ehdokkaiden vertaisluvun laskeminen Jokaisen vaaliliiton ja vaalirenkaan ehdokkaat järjestetään äänimääränsä suuruuden mukaan. Saman äänimäärän saaneiden keskinäisen järjestyksen ratkaisee arpa. Tämän jälkeen merkitään ensimmäiselle ehdokkaalle vertausluvuksi vaaliliiton koko äänimäärä, toiselle puolet (½) siitä, kolmannelle yksi kolmasosa (1/3) ja niin edelleen. 35 Valituksi tulleiden määrääminen Kaikki ehdokkaat järjestetään lopullisten vertauslukujensa suuruuden mukaan. Saman lopullisen vertausluvun saaneiden keskinäisen järjestyksen ratkaisee vaaliliiton sisällä laskettu vertausluku, sen ollessa sama henkilökohtainen äänimäärä ja sen mennessä tasan, arpa. Tämän jälkeen julistetaan valituksi suurimman lopullisen vertausluvun saaneesta lähtien niin monta kuin vaalissa on valittavia. 36 Vaalissa valittujen täydentäminen esteellisyys- ja erotapauksissa Jos vaaleissa valittu edustaja on kuollut tai hänelle on myönnetty vapautus toimestaan, hänen on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa tai hänet valitaan hallitukseen tai hän on tai hänet otetaan toimihenkilöksi, määräytyy hänen tilalle tuleva ensimmäinen varajäsen seuraavassa järjestyksessä: 1. vaaliliiton, jossa edustaja on ollut ehdokkaana, se valitsematta jäänyt ehdokas, jolla on suurin vertausluku 2. vaalirenkaan, jossa edustaja on ollut ehdokkaana, se valitsematta jäänyt ehdokas, jolla on suurin vertausluku 3. valitsematta jäänyt ehdokas, jolla on suurin vertausluku.
13 Sivu 12 / 13 Vaaliliiton uudeksi varajäseneksi otetaan vertauslukujen osoittamassa järjestyksessä seuraava, jota ei ole jo valittu vaaliliitossa edustajaksi tai varaedustajaksi. 37 Edustajistovaaleissa valituksi tulleiden lukumäärän vajavuus Jos edustajien luku jää alle kahteen kolmasosaan (2/3) sääntöjen määräämästä edustajien luvusta, keskusvaalilautakunnan on viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin uuden edustajiston valitsemiseksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi. IX luku Erityisiä määräyksiä 38 Vaalien tuloksen julkistaminen Välittömästi vaalin tuloksen selviämisen jälkeen tulos julkaistaan vähintään opiskelijakunnan virallisilla tiedotuskanavilla. 39 Vaalivilppi Vaalivilppiin syyllistyy henkilö, joka 1. ostaa tai myy ääniä 2. ottaa osaa vaaleihin toisen nimissä 3. äänestää useammassa kuin yhdessä paikassa tai muuten useamman kerran 4. väkivallalla tai sillä uhkaamalla tai muuten uhkaamalla estää toista äänestämästä 5. pakottaa toisen äänestämään 6. tuhoaa edustajistovaalien vaalimainoksia Vaalivilppiin syyllistynyt henkilö menettää äänioikeuden neljäksi (4) vuodeksi ja voidaan keskusvaalilautakunnan aloitteesta haastaa oikeuteen. 40 Vaaliasiahenkilön toimenpiteestä tai keskusvaalilautakunnan päätöksestä valittaminen Vaaliasiahenkilön toimenpiteestä tai päätöksestä saa opiskelijakunnan äänioikeutettu jäsen kirjallisesti valittaa keskusvaalilautakunnalle ennen vaalitoimituksen päättymistä.
14 Sivu 13 / 13 Keskusvaalilautakunnan toimenpiteeseen saa opiskelijakunnan äänioikeutettu jäsen kirjallisesti pyytää oikaisua ennen vaalitoimituksen päättymistä. Keskusvaalilautakunnan päätöksestä voi valittaa opiskelijakunnan sääntöjen 11 :n määräämällä tavalla. 41 Vaaliasiakirjojen säilyttäminen Keskusvaalilautakunnan pöytäkirja ja paikallisten lautakuntien vaalivalvontapöytäkirjat ovat perusteltuja pöytäkirjoja, jotka kaikki läsnä olleet vaalitoimitsijat allekirjoittavat. Vaalissa syntyneet asiakirjat ja äänestysliput on keskusvaalilautakunnan toimesta säilytettävä lukitussa paikassa, kunnes valituksen tekemisen määräaika on kulunut umpeen tai tehty valitus on ratkaistu. Sen jälkeen asiakirjat liitetään opiskelijakunnan arkistoon ja äänestysliput tuhotaan. Asiakirjojen julkisuudesta määrätään opiskelijakunnan säännöissä. 42 Lisäykset ja muutokset vaalijärjestykseen Lisäyksistä ja muutoksista tähän vaalijärjestykseen ja sen liitteisiin päättää opiskelijakunnan edustajisto kahden kolmasosan (2/3) ääntenenemmistöllä. 43 Ohjesäännön voimassaolo ja muuttaminen Tämä ohjesääntö on hyväksytty Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajiston kokouksessa ja se on voimassa toistaiseksi. Tämän ohjesäännön muuttamisesta päättää opiskelijakunnan edustajisto yksinkertaisella äänten enemmistöllä.
Tämän ohjesäännön lisäksi noudatetaan edustajistovaalien järjestämisessä voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä opiskelijakunnan sääntöjä.
1 Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta VAALIOHJESÄÄNTÖ I luku Yleisiä määräyksiä 1 Voimassaolo Tämä ohjesääntö toimii yhdistyslain tarkoittamana äänestys- ja vaalijärjestyksenä Seinäjoen ammattikorkeakoulun
Jokaisella äänioikeutetulla on yksi (1) henkilökohtainen ääni, valtakirjalla ei saa äänestää. Äänestys on salainen.
VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 (9) VAALIOHJESÄÄNTÖ Luku 1 YLEISTÄ 1 SOVELTAMINEN Tämän vaaliohjesäännön määräyksiä noudatetaan järjestettäessä Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalit. Vaaliohjesääntöä
Jokaisella äänioikeutetulla on yksi (1) henkilökohtainen ääni, valtakirjalla ei saa äänestää. Äänestys on salainen.
Luku 1 YLEISTÄ 1 SOVELTAMINEN Tämän vaaliohjesäännön määräyksiä noudatetaan järjestettäessä Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalit. Vaaliohjesääntöä voidaan käyttää myös soveltuvin
Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta 1 (8) Vaaliohjesääntö
Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta 1 (8) Luku 1 - YLEISTÄ 1 SOVELTAMINEN Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaaleissa noudatetaan opiskelijakunnan sääntöjen lisäksi tämän
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Vaalijärjestys
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Vaalijärjestys 8.11.2013 Sivu 1 / 16 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan vaalijärjestys I luku Yleisiä määräyksiä 1 Vaalijärjestyksen
2 Edustajistovaalissa ja jäsenäänestyksessä on äänioikeus jokaisella korkeakouluun läsnä olevaksi kirjoittautuneella opiskelijakunnan jäsenellä.
Sivu 1 / 12 VAALIOHJESÄÄNTÖ I luku Yleisiä määräyksiä 1 Tämän vaaliohjesäännön määräyksiä noudatetaan valittaessa jäsenet opiskelijakunnan edustajistoon, sekä suoritettaessa opiskelijakunnan jäsenistön
Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan VAALIJÄRJESTYS. I luku: Yleisiä määräyksiä
Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan VAALIJÄRJESTYS I luku: Yleisiä määräyksiä 1 Vaalijärjestyksen voimassaolo Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalissa sekä suoritettaessa jäsenäänestyksiä
Laurea-ammattikorkeakoulun Ohjesääntö 1(8) opiskelijakunta
Laurea-ammattikorkeakoulun Ohjesääntö 1(8) Vaaliohjesääntö 1 Yleistä Tämä vaaliohjesääntö toimii yhdistyslain mukaisena äänestys ja vaalijärjestyksenä toimitettaessa Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan
Tehy Tehyn ammattiosaston mallivaalijärjestys V103. Valtuuston kokous 27.5.2003 27.5.2003 1 (7)
Valtuuston kokous 27.5.2003 27.5.2003 1 (7) 1 ' VAALITAPA Tehyn... ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 ':ssä mainitut hallituksen varsinaiset jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä valitaan ammattiosaston
VAASAN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN VAALIJÄRJESTYS II LUKU KESKUSVAALILAUTAKUNTA JA VAALILAUTAKUNNAT
VAASAN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN VAALIJÄRJESTYS I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Edustajiston vaali Ylioppilaskunnan edustajiston jäsenten ja varajäsenten vaalissa noudatetaan tämän vaalijärjestyksen määräyksiä.
1 Vaalin aika, jäsenalueet ja edustajiston jäsenten lukumäärä
1 SATAKUNNAN OSUUSKAUPAN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalin aika, jäsenalueet ja edustajiston jäsenten lukumäärä Satakunnan Osuuskauppa -nimisen osuuskunnan sääntöjen 11 :ssä mainitun edustajiston jäsenten
HELSINGIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA V A A L I J Ä R J E S T Y S. I luku Yleisiä määräyksiä
Edustajisto hyväksynyt 17.12.2013 HELSINGIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA V A A L I J Ä R J E S T Y S I luku Yleisiä määräyksiä 1 Yleistä Ylioppilaskunnan edustajiston vaalissa valitaan edustajiston jäsenet
Äänestys- ja vaalijärjestys Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry:n liittoäänestyksessä ja Tekniikan Akateemiset ry:n jäsenäänestyksessä
1 Äänestys- ja vaalijärjestys Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry:n liittoäänestyksessä ja Tekniikan Akateemiset ry:n jäsenäänestyksessä A. VALTUUSTOVAALI I Yleisiä määräyksiä 1 Joka kolmas vuosi toimeenpantavassa
LÄNSI-SUOMEN OSUUSPANKKI 1(6)
LÄNSI-SUOMEN OSUUSPANKKI 1(6) EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Länsi-Suomen Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston
Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.
VAALIOHJESÄÄNTÖ I LUKU: YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tarkoitus Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.
HELSINGIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA V A A L I J Ä R J E S T Y S. I luku Yleisiä määräyksiä
Edustajiston hyväksymä 25.2.2016 HELSINGIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA V A A L I J Ä R J E S T Y S I luku Yleisiä määräyksiä 1 Yleistä Ylioppilaskunnan edustajiston vaalissa valitaan edustajiston jäsenet
1 Ylioppilaskunnan edustajiston vaalissa valitaan edustajiston jäsenet siten kuin tässä vaalijärjestyksessä määrätään.
Edustajiston hyväksymä 18.3.2015 Vaalijärjestys Ylioppilaskunnan vaalit 1 Ylioppilaskunnan edustajiston vaalissa valitaan edustajiston jäsenet siten kuin tässä vaalijärjestyksessä määrätään. Ylioppilaskunnan
Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön 8.10.2009.
JOHTOSÄÄNTÖ 1(9) HELSINGIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Johtosääntöön on tehty seuraavat muutokset ja lisäykset: 1 :n 1. ja 4. momenttia muutettu
VALTUUSKUNNAN VAALIJÄRJESTYS (Hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa 12.12.2003, muutokset hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa
1 (5) 9.12.2011 VALTUUSKUNNAN VAALIJÄRJESTYS (Hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa 12.12.2003, muutokset hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa 9-10.12.2011) 1 Suomen Lääkäriliiton valtuuskunnan vaalissa
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä.
1 Äänestys- ja vaalijärjestys 1 Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä. 2 Hallitus määrää joka kolmas
LIITTOKOKOUSVAALIT 2016
1(5) VAALIOHJEET LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14 varsinaista jäsentä
Jokaisella äänioikeutetulla jäsenellä on yksi (1) ääni. Ääntä voi käyttää vain henkilökohtaisesti. Äänestyksessä noudatetaan vaalisalaisuutta.
Vaalijärjestys I LUKU - Yleisiä määräyksiä 1 Vaalijärjestyksen voimassaolo Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (myöhemmin opiskelijakunta) edustajistovaalissa sekä ja suoritettaessa jäsenäänestyksiä
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Student Union of South-Eastern Finland University of Applied Sciences
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan Vaaliohjesääntö 1 Yleistä Tätä vaalijärjestystä noudatetaan valittaessa jäsenet Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (myöh. opiskelijakunta)
Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan vaalijärjestys 1 (5)
Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan vaalijärjestys 1 (5) 1 Vaalijärjestys Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaaleissa noudatetaan opiskelijakunnan sääntöjen lisäksi tämän
Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.
VAALIOHJESÄÄNTÖ I LUKU: YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tarkoitus Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta. II LUKU:
ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS
RILin hallituksen hyväksymä 13.3.2014 Sivu 1 (6) ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS I Yleisiä määräyksiä 1 Sen lisäksi mitä Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n (jäljempänä Liitto) säännöissä hallituksen
SEITSEMÄS VAALIKAUSI (2009 2014) SYYSKUU 2009 PARLAMENTTIEN VÄLISISTÄ SUHTEISTA VASTAAVIEN VALTUUSKUNTIEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSET 1
SEITSEMÄS VAALIKAUSI (2009 2014) SYYSKUU 2009 PARLAMENTTIEN VÄLISISTÄ SUHTEISTA VASTAAVIEN VALTUUSKUNTIEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSET 1 ooo JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSISSA SOVELLETTAVA MENETTELY Työjärjestyksen
Keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen, kun paikalla on vähintään neljä jäsentä, joista yksi on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.
Vaaliohjesääntö 1 (8) VAALIOHJESÄÄNTÖ Luku 1 YLEISTÄ 1 SOVELTAMINEN Tämän vaaliohjesäännön määräyksiä noudatetaan järjestettäessä Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalit. Vaaliohjesääntöä
Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.
LUONNOS LAMK-alumni ry:n sääntöehdotukset perustamiskokoukseen: Yhdistyksen nimi LAMK alumni ry Yhdistys on suomenkielinen. Yhdistyksen kotipaikka: Lahti Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen
VAALIOHJESÄÄNNÖT Hyväksytty
VAALIOHJESÄÄNNÖT Hyväksytty 26.4.2016 Sisällys I LUKU - YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ... 2 1 Vaalijärjestyksen voimassaolo... 2 2 Äänioikeus... 2 3 Vaalikelpoisuus... 2 II LUKU - KESKUSVAALILAUTAKUNTA... 2 4 Vaalilautakunta
2 Vaalioikeutettu ja vaalikelpoinen on jokainen vaaliluetteloon merkitty Lapin yliopiston henkilökuntaan kuuluva täysivaltainen henkilö,
LAPIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 luku Yleistä 1 Lapin yliopiston yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen yliopiston henkilökuntaa edustavat jäsenet valitaan vaaleilla sen mukaan kuin
Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö
Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopiston vaaliohjesääntö Hallitus 11.3.2013 1 Sisältö: Soveltaminen 1 Soveltaminen Äänioikeus ja vaalikelpoisuus 2 Äänioikeus 3 Vaalikelpoisuus Vaalitoimikunta 4 Vaalitoimikunta
TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry TOIMIHENKILÖIDEN LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET 1.1.2016 31.12.2017
TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry TOIMIHENKILÖIDEN LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET 1.1.2016 31.12.2017 TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Luottamusmiesvaali 1 (5) Viestintäalan toimihenkilöiden luottamusmiesvaalien
II luku Keskusvaalilautakunta VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. III luku Ehdokasasettelu, vaaliliitto ja vaalirengas
Sivu 1/6 VAALIJÄRJESTYS Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston hyväksymä 27.1.2010, muokkaama 20.5.2013, 22.4.2015 ja. I luku Yleisiä määräyksiä 1 Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston
LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA LAMKO VAALIOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty edustajiston kokouksessa
LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA LAMKO VAALIOHJESÄÄNTÖ Hyväksytty 28.3.2018 edustajiston kokouksessa 1 Yleistä Tämän vaaliohjesäännön määräyksiä noudatetaan järjestettäessä Lahden ammattikorkeakoulun
Lapin yliopiston ylioppilaskunnan vaalijärjestys
Lapin yliopiston ylioppilaskunnan vaalijärjestys I LUKU: YLEISTÄ 1 Säännöstön soveltaminen Lapin yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa noudatetaan 1 ylioppilaskunta-asetusta; 2 ylioppilaskunnan
Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa)
1 VAALITAPA Tehyn Järvenpään ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 :ssä mainitut hallituksen varsinaiset jäsenet ja heidän varajäsenensä sekä ammattiosaston edustajat paikallisosaston kokouksiin valitaan ammattiosaston
Paperiliitto r.y:n vaalijärjestys
Paperiliitto r.y:n vaalijärjestys 1 Vaaliaika Paperiliitto r.y:n sääntöjen 11 :ssä mainitut varsinaisen ja ylimääräisen liittokokouksen edustajat valitaan osastojen jäsenten kesken toimeenpantavalla suhteellisella
Vaaliohjesääntö. Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Laureamko
Laurea-ammattikorkeakoulun Vaaliohjesääntö 1 Vaaliohjesääntö Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Laureamko Laurea-ammattikorkeakoulun Vaaliohjesääntö 2 Sisällys 1 luku: Yleisiä määräyksiä... 4 1
Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt
Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt 1 Säätiön nimi on Turun musiikkijuhlasäätiö, ruotsiksi käännettynä Stiftelsen för Åbo musikfestspel, ja säätiön kotipaikka on Turun kaupunki 2 Säätiön tarkoituksena on
Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus
Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen
Paperiliitto r.y:n alaisten osastojen pääluottamusmiesten ja työosastojen luottamusmiesten. Ohjesääntö 1
Paperiliitto r.y:n alaisten osastojen pääluottamusmiesten ja työosastojen luottamusmiesten Ohjesääntö 1 Paperiliitto r.y:n alaiset ammattiosastot asettavat joka parillisen vuoden loka-marraskuussa pidettävässä
VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. III luku Ehdokasasettelu, vaaliliitto ja vaalirengas. II luku Keskusvaalilautakunta
VAALIJÄRJESTYS Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston hyväksymä 27.1.2010, muokkaama 20.5.2013 ja 22.4.2015. I luku Yleisiä määräyksiä 1 Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa
VAALIJÄRJESTYS. Metropolia Ammattikorkeakoulun Opiskelijakunta METKA. I LUKU - Yleisiä määräyksiä. II LUKU - Vaalilautakunta
VAALIJÄRJESTYS Metropolia Ammattikorkeakoulun Opiskelijakunta METKA Hyväksytty METKAn edustajiston kokouksessa 19.4.2016. I LUKU - Yleisiä määräyksiä 1 VAALIJÄRJESTYKSEN VOIMASSAOLO Metropolia Ammattikorkeakoulun
Hallinto ja päätösvalta Hallituksen vastuut ja velvollisuudet. Merja Kaija kyläasiamies
Hallinto ja päätösvalta Hallituksen vastuut ja velvollisuudet Merja Kaija kyläasiamies YHDISTYKSEN HALLINTO Yhdistyksellä oltava hallitus, johon kuuluu vähintään kolme jäsentä. (Yhdistyslaki+säännöt) Linkki
Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET
1 HELSINGIN YLIOPISTO Keskusvaalilautakunta 29.8.2006/kr-k KAMPUSTEN VAALILAUTAKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama 14.2.2003, 4, 33 ja 42 muutettu 16.2.2005) 2
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS. II Luku. Yleisiä säännöksiä
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS I Luku Yleisiä säännöksiä
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS. Yleisiä säännöksiä
1 2 Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS 3 4 I Yleisiä säännöksiä 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 1 Soveltamisala Tätä vaalijärjestystä noudatetaan Aalto-yliopiston
Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut
Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut Taloyhtiö 2016 -tapahtuma 6.4.2016 Simo Vihemäki lakimies, OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja Kiinteistöliitto Uusimaa 2 Hallituksen puheenjohtaja (AOYL
Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti.
Vaalijärjestys Valtuusto 2.9.2014 VALTUUSTON VAALI 1 VAALITAPA Tässä vaalijärjestyksessä Kelan toimihenkilöt ry:tä kutsutaan yhdistykseksi, jonka valtuuston varsinaiset ja varajäsenet valitaan yhdistyksen
Palvelualojen ammattiliitto PAM ry. Vaalijärjestys
Palvelualojen ammattiliitto PAM ry Vaalijärjestys Hyväksytty 13.5.2014 1 Tämä vaalijärjestys on voimassa liiton sääntöjen 5 :n mukaisissa liittokokousvaaleissa vuonna 2015 sekä liittokokouskaudella 2015-2019
OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA
Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Vaalimenetelmä 3 Ylioppilaskunnan vaaliorganisaatio 4 Määräpäivien muuttaminen 2. luku Vaalikuulutus, vaaliasiakirjat ja vaaliluettelo 5 Vaalikuulutus 6 Äänestyksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Kunnossapitoyksikkö 22.03.2016 Yksikön johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 20 Metron vaihteiden ja vaihteiden osien hankinta HEL 2016-003445 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Salomar Oy:ltä metron vaihteet ja vaihteiden
Yliviivattu = poisto vanhasta vaalijärjestyksestä Keltaisella korostettu = ehdotettu muutos poiston tilalle
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS I Luku Yleisiä
OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA
Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Vaalimenetelmä 3 Ylioppilaskunnan vaaliorganisaatio 4 Määräpäivien muuttaminen 2. luku Vaalikuulutus, vaaliasiakirjat ja vaaliluettelo 5 Vaalikuulutus 6 Äänestyksen
Valtuuskunnan vaaliopas 2019
Valtuuskunnan vaaliopas 2019 Suomen valtuuskunnan vaali suoritetaan 14.10. 4.11.2019. Vaalissa liiton jäsenet valitsevat valtuuskuntaan 30 jäsentä ja 10 varajäsentä sekä kaksi opiskelijajäsentä varajäsenineen
Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön:
VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 (5) Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: 1 Yliopistoon kuuluminen Yliopistoon kuuluvaksi katsotaan jäseniä ja varajäseniä
TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN VAALIJÄRJESTYS
1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN VAALIJÄRJESTYS 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 I LUKU Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Tätä vaalijärjestystä
Vaaliohjesääntö HAAGA-HELIAN OPISKELIJAKUNTA HELGA. Hyväksytty edustajiston kokouksessa
Vaaliohjesääntö HAAGA-HELIAN OPISKELIJAKUNTA HELGA Hyväksytty edustajiston kokouksessa 21.5.2018. 1 luku: Yleisiä määräyksiä 1 Soveltaminen 1.1 Soveltaminen jäsenäänestykseen 1.2 Soveltaminen hallinnon
Osuuskunnan toiminimi on Osuuskauppa PeeÄssä ja sen kotipaikka o n Kuopio. Näissä säännöissä osuuskunnasta käytetään nimitystä osuuskauppa.
OSUUSKAUPPA PEEÄSSÄN SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Osuuskauppa PeeÄssä ja sen kotipaikka o n Kuopio. Näissä säännöissä osuuskunnasta käytetään nimitystä osuuskauppa. 2 Toiminnan
Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 19. toukokuuta 2015
Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 19. toukokuuta 2015 1. Luku Nuorisovaltuuston perusta ja tarkoitus 1 Toiminnan perusta Tampereen nuorisovaltuusto on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti
RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkoneuvosto sivut 1-8 KOKOUSAIKA. 7.1.2015 klo 18.00 19.00
KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 sivut 1-8 KOKOUSAIKA klo 18.00 19.00 KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Raahen seurakunnan virastotalo, Kirkkokatu 33, RAAHE Matala Tuomo Asplund
Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka
Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä)
Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä) 1 VAALITAPA Tehyn NordLabin ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 :ssä mainitut
VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 ( 5)
VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 ( 5) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 (Hyväksytty edustajiston kokouksessa) HAAGA-HELIAN OPISKELIJAKUNTA HELGAN VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 Ohjesääntö
SYSMÄN SEURAKUNTA 2/ 2010 KIRKKOVALTUUSTO 29.9.2010 1 ( 6 )
KIRKKOVALTUUSTO 29.9.2010 1 ( 6 ) Aika keskiviikkoa 29.9.2010 klo 19.00 - Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Päivi Järvelä
VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. II luku Keskusvaalilautakunta ja äänestyspisteet. äänivaltaisten jäsenten joukosta keskusvaalilautakunnan.
VAALIJÄRJESTYS Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston hyväksymä 27.1.2010, muokkaama 20.5.2013 ja 22.4.2015. I luku Yleisiä määräyksiä 1 Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa
Yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen opiskelijajäsenet valitsee Tampereen yliopiston
1 (6) TAMPEREEN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt 4.11.2016 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Tätä vaalijohtosääntöä sovelletaan yliopistokollegion, yliopiston hallituksen sekä yliopistolain
Edustajiston henkilöjäsenten äänestys- ja vaalijärjestys
s. 1 / 6 Edustajiston henkilöjäsenten äänestys- ja vaalijärjestys 1 Vaalit Suomen Fysioterapeutit Finlands Fysioterapeuter ry:n (josta myöhemmin tässä äänestys- ja vaalijärjestyksessä käytetään nimitystä
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt
Sivu 1 / 10 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 Opiskelijakunta Opiskelijakunnan nimi on Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Opiskelijakunnasta voidaan käyttää myös
AURAN SEURAKUNTA 1/2014 PÖYTÄKIRJA 21.1.2014 Kirkkovaltuusto Sivu 1/6
Kirkkovaltuusto Sivu 1/6 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Paikka Läsnä Tiistai 21.1.2014 klo 18.00 Auran seurakunnan virastotalo Laaksonen Marja, pj. Vilén Ari, vpj. Hafrén Leena Isotalo Timo Lindholm Minna
VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. II luku Keskusvaalilautakunta ja äänestyspisteet
VAALIJÄRJESTYS Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston hyväksymä 27.1.2010, muokkaama 20.5.2013, I luku Yleisiä määräyksiä 1 Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa valitaan edustajistoon
Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys
Hyväksytty Suomen Kuntaliitto ry:n valtuusto 27.5.2016 Suomen Kuntaliitto ry Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys Valtuuskunnan vaalijärjestys I Luku Yleistä 1 Soveltaminen Tämän vaalijärjestyksen määräyksiä
OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS MUNKSJÖ OYJ (Y-TUNNUS 2480661-5)
OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS MUNKSJÖ OYJ (Y-TUNNUS 2480661-5) Hyväksytty Munksjö Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 6.4.201613.5.2013 SISÄLTÖ 1 Nimitystoimikunnan tarkoitus...3
Räyskälä Säätiö. Säännöt. Räyskäläntie 311 tel +358 20 743 8810 FIN-12820 RÄYSKÄLÄ fax +358 20 743 2991 www.rayskala.com
Räyskälä Säätiö Säännöt Räyskäläntie 311 tel +358 20 743 8810 FIN-12820 RÄYSKÄLÄ fax +358 20 743 2991 FINLAND www.rayskala.com Räyskälä Säätiön säännöt 2/6 1 Säätiön nimi on Räyskälä-Säätiö ja sen kotipaikka
TAMPEREEN YLIOPPILAS- KUNNAN VAALIJÄRJESTYS. Edustajiston kokouksessa muutoksin vahvistettu
TAMPEREEN YLIOPPILAS- KUNNAN VAALIJÄRJESTYS Edustajiston kokouksessa muutoksin vahvistettu 6.11.2018. SISÄLTÖ 1 LUKU Yleistä... 4 1 Yleistä... 4 2 LUKU Vaaleihin liittyvät käytänteet ja menettelytavat...
Pöytäkirjan tarkastus ÄHTÄRIN SEURAKUNTA
Kirkkovaltuusto 7.1.2015 1/2014 1 ÄHTÄRIN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PIDETÄÄN KESKIVIIKKONA 7.1.2015 KELLO 19.00 SEURAKUNTAKESKUKSESSA. Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus
Kurk Golf ry:n säännöt
Kurk Golf ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kurk Golf ry, ruotsiksi Kurk Golf rf. Yhdistyksen kotipaikka on Kirkkonummi. Yhdistyksen rekisteröimis- ja pöytäkirjakieli on suomi. Yhdistyksestä
SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 (6)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 1 (6) 1 Ohjesääntö 2 Äänioikeus 3 Vaalikelpoisuus 4 Vaalilautakunta Tämä
4.5.2009 SUKUSEURAN SÄÄNNÖT
4.5.2009 SUKUSEURAN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suontientaipaleen Lapit ry, kotipaikka Pieksämäen kaupunki ja toimialue koko maa. Yhdistystä kutsutaan jäljempänä sukuseuraksi. 2 SUKUSEURAN
Asiakirjassa valtuutetaan yksi sen allekirjoittajista toimimaan vaaliliiton asiamiehenä ja yksi asiamiehen varamiehenä.
Vaalijärjestys 1 Vaalijärjestyksen tarkoitus Tällä vaalijärjestyksellä määritellään menettelytavat valittaessa edustajiston jäseniä, vaaleissa, jotka koskevat puheenjohtajien, muiden hallituksen jäsenten
SUOMEN REUMALIITON RY:N JÄSENYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
1 SUOMEN REUMALIITON RY:N JÄSENYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kirkkonummen Seudun TULES - Kyrkslättnejdens Reumaförening ry ja kotipaikka Kirkkonummi 2 Tarkoitus Yhdistyksen
EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS. Esityslista 1
EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS Esityslista 1 Esityslista, joka toimitetaan edustajiston jäsenille kokouskutsun mukana, laaditaan siten, että siinä kunkin asian kohdalla esitetään edustajistokäsittelyn kannalta
Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.
MUUTOKSENHAKUKIELTO Liikelaitosten johtokunta :t 38, 39, 41, 42, 43, 44, 45, 48, 49, 50 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.
SÄÄNNÖT. Imatran Purjehdusseura ry SÄÄNNÖT. Korjattu Imatra 3.4.1990 1.(5) 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA
Imatra 3.4.1990 1.(5) SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS 3 JÄSENEKSI OTTAMINEN 4 JÄSENEN EROAMINEN Yhdistyksen nimi on Imatran Purjehdusseura ja sen kotipaikka on Imatra.
Savonlinnan kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö
Savonlinnan kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Versionhallinta: 19.12.2013 Nuorisovaltuuston toimintasääntö, 264 sivistyslautakunta 14.4.2015 Toimintasuunnitelman muutosehdotukset, valmistelutyöryhmä
SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012
1(5) SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012 Yleistä Keskinäisen Henkivakuutusyhtiön Suomen osakkaita ovat sen vakuutuksenottajat. Osakkaiden päättämisvaltaa käyttää yhtiökokouksena toimiva edustajisto,
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Hamarin Puistotie 20 16.06.2016 09:39:47 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 16.06.2016 Toiminimi: Asunto Oy Hamarin Puistotie 20 Yritys-
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 9.5.2016 klo 12.00 Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 30, Tampere (kartta) Asiat 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan
Edustajistovaalin järjestämisestä vastaa edustajiston kokouksen asettama vaalivaliokunta.
VAALIOHJESÄÄNTÖ ().. 0 HAAGA-HELIAN OPISKELIJAKUNTA HELGAN VAALIOHJESÄÄNTÖ Ohjesääntö Tämä ohjesääntö toimii yhdistyslain tarkoittamana äänestys- ja vaalijärjestyksenä HAAGA-HELIAn opiskelijakunta HELGAn
Yhdistyksen nimi on Kaplaakin Alumni. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä Alumni. Alumnin kotipaikka on Lappeenranta.
KAPLAAKIN ALUMNI RY:N SÄÄNNÖT (esitettävät muutokset 26/11/2015) I luku Nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kaplaakin Alumni. Näissä säännöissä yhdistyksestä
1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Uudenmaan piiri ry ja sen kotipaikka on Vantaan kaupunki.
SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Uudenmaan piiri ry ja sen kotipaikka on Vantaan kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä nimitetään
Metallityöväen Liitto ry LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET
Metallityöväen Liitto ry LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET Sisältö 1... 1 2 Luottamusmiehen valinta ja toimiaika... 1 3 Luottamusmiehen tehtävät... 3 4 Vaalien ajankohta ja tiedottaminen... 4 5 Ehdokkaiden asettaminen...
Haaga-Helian opiskelijakunta Helga SÄÄNNÖT
Haaga-Helian opiskelijakunta Helga SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 Opiskelijakunta... 3 2 Tarkoitus ja toiminta... 3 3 Jäsenet... 3 4 Jäsenmaksu... 3 5 Edustajisto... 4 6 Edustajiston kokoontuminen... 5 7 Hallitus...
Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Uusimaa ry ja siitä käytetään näissä säännöissä nimeä yhdistys.
HALLITUKSEN ESITYS Kiinteistöliitto Uusimaa ry:n säännöt hallituksen esitys 8.2.2012 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Uusimaa ry ja siitä käytetään näissä säännöissä nimeä yhdistys.
Edustajiston hyväksymä 1.3.2012 Vaalijärjestys Ylioppilaskunnan vaalit 1 Ylioppilaskunnan edustajiston vaalissa valitaan edustajiston jäsenet siten
Edustajiston hyväksymä 1.3.2012 Vaalijärjestys Ylioppilaskunnan vaalit 1 Ylioppilaskunnan edustajiston vaalissa valitaan edustajiston jäsenet siten kuin tässä vaalijärjestyksessä määrätään. Ylioppilaskunnan
Sääntöjen 21, 25 ja 26
Mikä valtuusto Sääntöjen 15, 17, Valtuusto on Kennelliiton yllin päättävä elin yleiskokousten välillä Yleiskokouksessa suoritetaan valtuuston vaali seuraavan kalenterivuoden alussa alkavaksi kolmivuotiskaudeksi
Tässä vaalijärjestyksessä Taideyliopistoa kutsutaan yliopistoksi ja Taideyliopiston ylioppilaskuntaa ylioppilaskunnaksi.
Taideyliopiston ylioppilaskunnan SYKSYN 2012 VAALIJÄRJESTYS I Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Tätä vaalijärjestystä noudatetaan Taideyliopiston ylioppilaskunnan ensimmäisessä edustajiston vaalissa syksyllä
Aalto yliopiston ylioppilaskunnan KEVÄÄN 2009 VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä
Aalto yliopiston ylioppilaskunnan KEVÄÄN 2009 VAALIJÄRJESTYS I luku Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Tätä vaalijärjestystä noudatetaan Aalto yliopiston ylioppilaskunnan ensimmäisessä edustajiston vaalissa
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Teräsrakenneyhdistys ry Finnish Constructional Steelwork Association. Helsinki 2011
Teräsrakenneyhdistys ry Finnish Constructional Steelwork Association YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Helsinki 2011 Merkitty yhdistysrekisteriin 14.09.1971 Muutokset merkitty rekisteriin 12.05.2011 Rekisterinumero