Turun hallinto-oikeuden päätös
|
|
- Aino Tamminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero /0204/1 1 (7) Diaarinumero 00679/15/ /15/ /15/ /15/4102 Asia Valitus yleiskaavasta Valittaja Kosken Tl kunnanhallitus Pirkko Nieminen ja Teppo Nieminen, Reijo Vavuli ja Lyyli Vavuli, Raili Aalto-Laaksonen, Sari Mattila, Erkki Ahola ja Eila Ahola sekä Heli Muurinen, Marttila Jouko Sinkko, Koski Tl Teemu Sinkko, Marttila Päätös josta valitetaan Marttilan kunnanvaltuusto Marttilan kunnanvaltuusto on hyväksynyt Verhonkulman tuulivoimaosayleiskaavan. Valitus Kosken Tl kunnanhallituksen valitus Päätös on kumottava. Kaava-alue on liian suppea, koska kaavan vaikutusalue ulottuu myös Kosken Tl kunnan puolelle. Pirkko Niemisen ym. valitus Päätös on kumottava. Päätös on lainvastainen, koska kaavassa ei ole noudatettu sosiaali- ja terveysministeriön esittämää kahden kilometrin suojaetäisyyttä tuulivoimaloiden ja asutuksen välillä. Tuulivoimaloiden sijoittaminen tuota etäisyyttä lähemmäksi asutusta aiheuttaa asukkaille terveyshaittaa. Jouko Sinkon valitus Päätös on kumottava, koska sen tekemiseen on osallistunut esteellinen henkilö. Kunnanhallituksen jäsen Ville Virtanen on jäävännyt itsensä kunnanhallituksen kokouksessa. Sen sijaan Virtanen on kunnanvaltuutettuna osallistunut kunnanvaltuuston päätöksentekoon päätettäessä kaavaehdotuksesta Kun Osoite Puhelinvaihde Telekopio Sähköposti Yliopistonkatu turku.hao@oikeus.fi PL 32, TURKU
2 2 (7) kunnanvaltuusto on käsitellyt kaavaehdotuksen hyväksymistä , Virtanen on osallistunut asian käsittelyyn ja poistunut vasta päätöksenteon ajaksi. Kaavasta tiedottaminen on ollut puutteellista, sillä kaikki kiinteistön omistajat eivät ole olleet tietoisia kaavoituksesta. Kaavoituksesta olisi tullut tiedottaa kirjeitse kaikille alueen maanomistajille. Kaavan melu- ja välkeselvitykset ovat puutteelliset, koska ne on laadittu Kosken Tl kunnan ja Marttilan yhteisen osayleiskaavan osalta. Koski Tl on kuitenkin päättänyt luopua kaavahankkeesta. Selvitykset olisi tullut laatia uudelleen pelkästään Marttilan puolelle sijoittuvat tuulivoimala-alueen osalta. Myös luontoselvitykset ovat puutteelliset eläimistön osalta. Kaava on sisällöltään lainvastainen, koska sen vaikutusalue ulottuu Kosken Tl kunnan puolelle. Kaava ei myöskään täytä terveellisen ja viihtyisän elinympäristön vaatimusta, koska siitä aiheutuu kohtuutonta meluhaittaa alueen asukkaille. Myös häiritsevän voimakkaat lentoestevalot pilaavat viihtyisän elinympäristön. Kaavasta aiheutuu maanomistajille kohtuutonta haittaa ja kiinteistöjen arvojen alentumista. Kaava on tältä osin myös perustuslain vastainen. Kaava turmelee maankäyttö- ja rakennuslain vastaisesti kulttuurihistoriallisesti tärkeän Härkätien, Huovintien ja Paimionjokilaakson arvokkaat maisemat. Kaavapäätös on myös Marttilan kunnan strategian vastainen. Teemu Sinkon valitus Päätös on kumottava, koska kunnanvaltuuston jäsen Ville Virtanen on osallistunut asian käsittelyyn esteellisenä. Kaavan selvitykset eivät ole riittäviä. Kaavoitusmenettelyssä on edellytetty mittaustuloksia tuulivoimaloiden läheisyydestä. Tällaisia mittauksia ei kuitenkaan ole tehty. Laadituissa mallinnuksissa ei ole huomioitu lainkaan amplitudimodulaatiota. Mallinnuksiin olisi tästä syystä tullut lisätä 5 db ennen ympäristöministeriön antamiin ohjearvoihin vertaamista. Myös välke- ja varjostusvaikutus on esitetty puutteellisesti. Kaavoituksen yhteydessä ei ole selvitetty, millä tavoin haitalliseksi katsottavaa varjostus- ja välkevaikutusta käytön aikana valvotaan. Kaava on sisällöltään lainvastainen, koska kaava-alue sijaitsee liian lähellä asutusta. Asian käsittely ja selvittäminen Kunnanhallitus on antanut lausunnon. Kunnanvaltuuston jäsen Ville Virtanen on antanut esteellisyysväitteen osalta selityksen. Selityksen mukaan Virtasella on maankäyttö- ja maanvuokrasopimus OX2-nimisen yhtiön kanssa. Sopimus koskee Marttilan puolella sijaitsevaa Verhonkulman tuulivoimalahanketta. Lisäksi hänellä on allekirjoitettu yhteistyösopimus yhtiön kanssa koskien Verhonkulman tuulimittauslaitteiston ylläpitoa ja huoltoa. Sopimus päättyy kesällä 2015, jolloin tuulimittauslaitteisto puretaan. Kosken Tl kunta on antanut vastaselityksen.
3 Niemiselle asiakumppaneineen on varattu tilaisuus vastaselityksen antamiseen. 3 (7) Jouko Sinkko on antanut vastaselityksen ja selvitystä valitusoikeudestaan. Sen mukaan hän on asiassa asianosainen, koska hänellä on elinikäinen hallintaoikeus Kosken Tl kunnan alueella olevaan kiinteistöön Kalliolampi RN:o 2:30. Kiinteistö sijaitsee tuulivoimayleiskaavan vaikutusalueella. Lisäksi hän on ilmoittanut edustavansa valtakirjalla Saija Kalevaa, Susanna Lainetta sekä Juha Sinkkoa. Hallinto-oikeuden ratkaisu 1) Hallinto-oikeus ei tutki Jouko Sinkon, Saija Kalevan, Susanna Laineen eikä Juha Sinkon valitusta. 2) Hallinto-oikeus kumoaa Teemu Sinkon valituksen johdosta kunnanvaltuuston päätöksen, koska asian käsittelemiseen on osallistunut esteellinen henkilö. Asian näin päättyessä muiden valitusten käsittely raukeaa. Ratkaisun perustelut 1) Tutkimatta jäävät valitukset Sovellettavat säädökset Maankäyttö- ja rakennuslain 188 :n 1 momentin mukaan yleiskaavan, asemakaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin kuntalaissa säädetään. Kuntalain 92 :n 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kuntalain 4 :n mukaan kunnan jäsen on: 1) henkilö, jonka kotikuntalaissa (201/94) tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on (kunnan asukas); 2) yhteisö, laitos ja säätiö, jonka kotipaikka on kunnassa; sekä 3) se, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa. Kuntalain 93 :n mukaan kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa tiedoksisaannista. Saman lain 95 :n 2 momentin mukaan kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksen tiedokseen, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Maankäyttö- ja rakennuslain 188 :n 6 momentin mukaan kaavan hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tulleen asianosaisten tietoon silloin, kun päätös on kuntalain 63 :n mukaisesti asetettu yleisesti nähtäville.
4 4 (7) Jouko Sinkko Kosken Tl kunnasta oleva Jouko Sinkko on valitusoikeutensa perusteeksi esittänyt, että hänellä on hallintaoikeus Kosken Tl kunnassa sijaitsevaan Kalliolammen kiinteistöön RN:o 2:30, joka sijaitsee tuulivoimala-alueen vaikutusalueella. Oikeuskäytännössä omaksutun tulkinnan mukaan naapurikunnan alueella sijaitsevan kiinteistön omistajan valitus tuulivoimaloita koskevasta kaavapäätöksestä voidaan tapauskohtaisesti tutkia, mikäli kiinteistö sijaitsee tuulivoimalaalueen haitalliseksi määritellyllä melualueella. Asiakirjoissa olevan selvityksen mukaan Kosken Tl kunnan alueella sijaitseva Kalliolammen kiinteistö RN:o 2:30 sijaitsee lähimmillään noin 1,8 kilometrin etäisyydellä Marttilan kunnan puolelle suunnitellusta tuulivoimalasta. Laaditun melumallinnuksen mukaan kiinteistö ei sijaitse tuulivoimaloiden melualueella. Koska Sinkko ei ole asiassa asianosainen eikä kuntalaissa tarkoitettu Marttilan kunnan jäsen, hallinto-oikeus ei tutki hänen valitustaan. Saija Kaleva, Susanna Laine ja Juha Sinkko Kunnanvaltuuston Verhonkulman tuulivoimaosayleiskaavan hyväksymistä koskeva päätös on valitusosoituksineen asetettu yleisesti nähtäville , jolloin sen katsotaan tulleen myös Saija Kalevan, Susanna Laineen ja Juha Sinkon tietoon. 30 päivän määräaika valituksen tekemiselle on siten päättynyt Jouko Sinkko ei ole valituksessaan ilmoittanut edustavansa Kalevaa, Lainetta eikä Juha Sinkkoa, joten heidän valituksensa ei voida katsoa tulleen vireille Jouko Sinkon valituksesta. Heidän osaltaan valitus on saapunut hallinto-oikeuteen vasta Jouko Sinkon antaman vastaselityksen yhteydessä , eli myöhässä. Hallinto-oikeus ei näin ollen tutki valitusta myöskään Saija Kalevan, Susanna Laineen ja Juha Sinkon osalta. 2) Pääasia Sovellettava säännös ja lain esityöt Kuntalain mukaan valtuutettu on valtuustossa esteellinen käsittelemään asiaa, joka koskee henkilökohtaisesti häntä taikka hänen hallintolain 28 :n 2 ja 3 momentissa tarkoitettua läheistään. Päätöksen tekohetkellä voimassa ollutta kuntalakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 192/1994) todetaan, että aiemmin voimassa olleen kunnallislain (953/76) mukaan valtuutetun esteellisyyden vaikutus oli rajoittunut päätöksen tekemiseen. Valtuutettu oli esteellisenäkin voinut olla läsnä ja osallistua asiasta käytävään keskusteluun. Kuntalakia koskevan ehdotuksen mukaan valtuutetun esteellisyyden vaikutus ulottuu asian käsittelyyn kokonaisuudessaan eikä vain päätöksentekoon. Esteellinen valtuutettu ei siis saa ottaa osaa asiasta käytävään keskusteluun. Asiassa saatu selvitys ja oikeuskäytäntö Kunnanhallituksen antaman lausunnon mukaan kunnanvaltuuston jäsen Ville Virtanen on ollut läsnä asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana kunnanvaltuuston kokouksessa / 58, jossa kunnanvaltuusto on päättänyt, että Verhonkulman tuulivoimaosayleiskaavan valmistelua jatketaan. Kunnanval-
5 5 (7) tuuston kokouksessa / 19, jossa kunnanvaltuusto on hyväksynyt kaavaehdotuksen, Virtanen on ollut läsnä asiasta käydyn keskustelun aikana, mutta poistunut kokouksesta päätöksenteon ajaksi. Kiinteistörekisteristä ilmenevän rasitustodistuksen mukaan Virtanen on solminut Verhonkulma Wind Oy:n kanssa maanvuokrasopimuksen ensin 25 vuoden ajaksi ja sen jälkeen toistaiseksi jatkuvana. Vuokrasopimus käsittää yhteensä 70,92 hehtaarin suuruisen alueen kiinteistöistä , , ja Alue on vuokrattu tuulivoimapuiston alueeksi. Lisäksi asiakirjoista ilmenee, että Virtasella on alkaen ollut yhteistyösopimus tuulivoimayhtiön kanssa Verhonkulman tuulimittauslaitteiston ylläpidosta ja huollosta. Lausunnon mukaan sopimus loppuu kesällä 2015, jolloin tuulimittausmasto puretaan. Oikeuskäytännössä vakiintuneen tulkinnan mukaan (KHO 1988 A 58) kunnanvaltuutetun esteellisyyttä kaava-asioissa arvioitaessa otetaan huomioon kaavan luonne, oikeusvaikutukset, maanomistuksen laajuus ja kaavan sisältö. Asiassa on kysymys maankäyttö- ja rakennuslain 77 a :ssä tarkoitetusta osayleiskaavasta, jonka nojalla rakennuslupa tuulivoimalan rakentamiseen voidaan myöntää ilman yksityiskohtaisempaa kaavaa. Kaava-alueen koko on kaavaselostuksen mukaan 540 hehtaaria. Alueelle on osoitettu kuusi tuulivoimaloiden aluetta, joista ainakin yksi sijaitsee Virtasen omistamalla kiinteistöllä RN:o 1:59. Kaava-alue on muilta osin osoitettu maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M-1). Alueelle saa sijoittaa tuulivoimaloita niille erikseen osoitetuille alueille sekä niitä varten huoltoteitä ja teknisiä verkostoja. Maa- ja metsätaloutta varten palveleva rakentaminen tulee sijoittaa vähintään 215 metrin etäisyydelle tuulivoimaloista ja rakentamattomasta tuulivoimaloille osoitetusta alueesta. Alueelle ei saa rakentaa vakituisia asuntoja tai loma-asuntoja. Hallinto-oikeuden johtopäätökset Hyväksyttyä Verhonkulman tuulivoimaosayleiskaavaa voidaan käyttää suoraan tuulivoimaloiden rakennuslupien myöntämisen perusteena. Kun otetaan huomioon kaavan oikeusvaikutus, Virtasen tuulivoimayhtiön käyttötarpeisiin vuokraaman maa-alueen laajuus ja kaavan sisältö sekä se, että Virtanen on kaava-asiaa kunnanvaltuuston kokouksissa käsiteltäessä ollut toimeksiantosuhteessa tuulivoimayhtiöön, asia koskee Virtasta henkilökohtaisesti. Virtanen on kaavavalmistelua koskevassa kunnanvaltuuston kokouksessa ottanut osaa asian käsittelemiseen osallistumalla asiasta käytyyn keskusteluun ja päätöksentekoon sekä kaavan hyväksymistä koskevassa kunnanvaltuuston kokouksessa ollut läsnä asiasta keskusteltaessa. Virtanen on esteellisenä ottanut osaa asian käsittelemiseen kunnanvaltuustossa. Päätös on näin ollen syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja se on kumottava. Asian näin päättyessä muiden valitusten käsittely raukeaa. Sovelletut oikeusohjeet 1) Maankäyttö- ja rakennuslaki ja 6 mom Kuntalaki 4, 92 1 mom, 93 ja 95 2 mom 2) Kuntalaki 52 1 mom ( /1034)
6 6 (7) Muutoksenhaku Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valituskirjelmä on toimitettava korkeimpaan hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen antopäivästä lukien. Muilla kuin kunnalla ei maankäyttö- ja rakennuslain 191 :n 4 momentin mukaan kuitenkaan ole oikeutta hakea valittamalla muutosta hallinto-oikeuden päätökseen siltä osin kuin kaavan hyväksymistä koskeva päätös on kumottu. Valitusosoitus on liitteenä (Julkipanon jälkeen). Asian ratkaisijat Hannu Renvall hallinto-oikeuden ylituomari Tuire Nurmio hallinto-oikeustuomari Kari Hartzell hallinto-oikeustuomari Esittelijä Veronica Storträsk hallinto-oikeussihteeri Toimituskirjan oikeaksi todistaa Soili Leino lainkäyttösihteeri
7 7 (7)
Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus
Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen
Turun hallinto-oikeuden päätös
Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 22.9.2015 15/0466/3 1 (5) Diaarinumero 00262/15/7305 Asia Metsästyslain mukaista poikkeuslupaa koskeva valitus Valittaja Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 7/2015 Oikeuspalvelut 27.01.2015 Kaupunginlakimies
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 11 Viivästyskorko- ja perintäkulusaatavasta luopuminen HEL 2015-000828 T 02 06 07 Oike PK 20141618 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että kaupunki luopuu viivästyskorko-
Päätökset ( ) 269 271, 279. Sovellettava lainkohta: kuntalain (365/1995) 91. Päätökset ( ): 272 278, 280-288
LUUMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (365/1995) 89 :ssä tarkoitettua oikaisuvaatimusta eikä 90 :ssä tarkoitettua kunnallisvalitusta,
Ministry of the Environment
Ympäristöministeriö Miljöministeriet Ministry of the Environment.../.. 20Q..., r PÄÄTÖS DNr:o YM6/5222/2015 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2015 ASIA Kanta -Hämeen 1. vaihemaakuntakaavan vahvistaminen
Joensuun seudun hankintatoimi
HANKINTAOIKAISU- JA OIKAISUVAATIMUSOHJEET Päätöksen tekijä JOENSUUN KAUPUNKI Joensuun seudun hankintatoimi Päätöspäivä ja Hankintaoikaisu- ja oikaisuvaatimusoikeus Hankintayksikön päätökseen tai muuhun
Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.
MUUTOKSENHAKUKIELTO Liikelaitosten johtokunta :t 38, 39, 41, 42, 43, 44, 45, 48, 49, 50 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.
SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelissa 721
O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i 7 2 1 S e p ä n k y l ä s s ä Sivu 1 Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 7.4.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Kunnossapitoyksikkö 22.03.2016 Yksikön johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 20 Metron vaihteiden ja vaihteiden osien hankinta HEL 2016-003445 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Salomar Oy:ltä metron vaihteet ja vaihteiden
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 17/2014/2 Dnro PSAVI/82/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 9.5.2014
1 PÄÄTÖS Nro 17/2014/2 Dnro PSAVI/82/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 9.5.2014 ASIA HAKIJA Kalajoen Käännän ojitusyhteisöjen sääntöjen vahvistaminen, Kalajoki Maanmittauslaitos PL 29 84101 Ylivieska
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 Kokousaika 14.10.2010 klo 18.30-19.10 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Suoritemaksu on 85 (lasku suoritemaksusta postitetaan myöhemmin).
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 9/2015 1 (5) 84 Poikkeamishakemus / Luusniemi, Vääräsaari 2:59 / Siirtopäätös KNGDno-2015-514 Valmistelija / lisätiedot: Hannu Manninen hannu.manninen@kangasniemi.fi Liitteet
Päätös. Varausalueen sijainti: Savitaipale, Taipalsaari Varauksen nimi: Joutseno 6. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0061.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.6.2012 1 (5) Lupatunnus FinnAust Mining Southern Oy PL 147 00121 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 23.11.2011 kaivoslain
Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka
Päätös. Varausalueen sijainti: Mäntyharju, Pertunmaa Varauksen nimi: Piippumäki 2. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0034.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 7.10.2015 1 (5) Lupatunnus Oy Fennoscandian Resources Ab Peltisepäntie 35 A1 20320 Turku VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.8.2015
TEKNINEN LAUTAKUNTA 5.3.2014/10.3.2014 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS. Aika: Maanantai 10.03.2014 klo 17.30 - Käsiteltävät asiat:
SIIKAISTEN KUNTA ASIALISTA/KOKOUSKUTSU 5.3.2014/10.3.2014 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Maanantai 10.03.2014 klo 17.30 - Paikka: Terveysasema Käsiteltävät asiat: 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
ESTEELLISYYDESTÄ. Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslaista - koulutustilaisuus
ESTEELLISYYDESTÄ Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslaista - koulutustilaisuus 21.9.2017 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Taina Törmikoski, alueidenkäyttöryhmä> 1 Mitä on
Toivakan kunta Pöytäkirja 1/2012 1 / 10. Maaseutuelinkeinolautakunta 21.03.2012. Aika 21.03.2012 klo 17:30-18:45. Toivakan kunnanvirasto
Toivakan kunta Pöytäkirja 1/2012 1 / 10 Maaseutuelinkeinolautakunta 21.03.2012 Aika 21.03.2012 klo 17:30-18:45 Paikka Toivakan kunnanvirasto Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kuulutus 1 (1) kokonaan raukeavat valtausalueet: 9202/8-12 ja 9446/1-5 sekä osittain raukeavat valtausalueet: 9202/1-7
Kuulutus 1 (1) KaivNro 12.5.2015 9202, 9446 KUULUTUS (Tukes) on kaivoslain (621/2011) 180.1 :n ja 67 :n mukaisesti päättänyt 12.5.2015 valtausoikeuksien raukeamisesta. Hakija: Kaivosrekisterinumero: Sijainti:
Turun hallinto-oikeuden päätös
Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 22.9.2015 15/0465/3 1 (5) Diaarinumero 00261/15/7305 Asia Metsästyslain mukaista poikkeuslupaa koskeva valitus Valittaja Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola
NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) KIRKKONEUVOSTO Kokous 9.9.2015. Keskiviikko 9.9.2015 klo 15.30-15.45. Seurakuntakeskus, alakerran ryhmätila
NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Keskiviikko 9.9.2015 klo 15.30-15.45 Seurakuntakeskus, alakerran ryhmätila KN 64 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 65 KOKOUKSEN
Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin
Liite 19 1 (7) 22.3.2016 Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Sisällysluettelo Marttilan Verhonkulman tuulivoimapuiston
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (6) Kunnanvaltuusto 28.09.2015
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (6) Kunnanhallitus, 135, 14.09.2015 Kunnanhallitus, 150, 28.09.2015 Kunnanvaltuusto, 37, 28.09.2015 37 Muut mahdolliset asiat / Korholan koulun myyminen KNGDno-2015-647
Osayleiskaavan hyväksymistä koskevat valitukset. Jukka Vuosalmi, Lappeenranta Tomi Vuosalmi, Lappeenranta. Mika Riikonen, Lappeenranta
ITÄ-SUOMEN HALLINTO- OIKEUS PÄÄTÖS 15/0163/3 Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero 27.5.2015 00143/14/KO/4102 00237/14/KO/4102 SAAPUNUT 'n11 ASIA Valittajat Osayleiskaavan hyväksymistä koskevat valitukset
Turun hallinto-oikeuden päätös
Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 25.4.2017 17/0131/1 1 (4) Diaarinumero 00902/16/2209 Asia Valitus kunnallisasiassa Valittaja Mauno Mäkiranta Päätös josta valitetaan Honkajoen kunnanhallitus
Päätös. Varausalueen sijainti: Kajaani Varauksen nimi: Sulatus 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0196.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Hannu Immonen VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 31.12.2012 kaivoslain (621/2011) mukainen varausilmoitus:
Kaavoituksen ajankohtaispäivä 4.6.2015. Ritva Isomoisio, hallinto-oikeustuomari Turun hallinto-oikeus
Kaavoituksen ajankohtaispäivä 4.6.2015 Ritva Isomoisio, hallinto-oikeustuomari Turun hallinto-oikeus Pääasiaryhmä rakentaminen Keskim. käsittely- Hallinto-oikeus aika / kk Turku 6,5 Hämeenlinna 8,6 Vaasa
Muutoksenhakija. Päätös, johon on haettu muutosta. Lausunto ja vastine. ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0012/2...
ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0012/2... Lyhennysjäljennös Antopäivä 10.1.2018 Diaarinumero 03341/17/2299 ASIA Muutoksenhakija Timo Laine Päätös, johon on haettu muutosta VAATIMUKSET HALLINTO-OIKEUDESSA
Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla:
HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI MUUTOKSENHAKUOHJEET HUS-KUNTAYHTYMÄN TALOUS- JA KONSERNIJAOSTO Kokouspäivä 3.6.2015 Pykälät 37-41 Sivut 1-11 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 Asiat 15-20, 24-28, 31-35 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös
VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS
Päätös 1 (2) Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2011 KaivNro 2011079 Coltan Oy Pölsönpolku 6 67700 KOKKOLA VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Työ- ja elinkeinoministeriöön on saapunut 22.6.2011 kaivoslain
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 12/2015 Asunto-osasto 13.04.2015 Apulaisosastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Asukasvalintaperusteista poikkeaminen; Hoas, Pohjoinen Rautatiekatu 29 HEL 2015-004257 T 10 07 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti antaa Helsingin seudun opiskelijaasuntosäätiölle
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014
PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 1 ASIA VR-Yhtymä Oy:n Oritkarin yhdistettyjen kuljetusten terminaalin ympäristölupapäätöksen PPO-2003-Y-20-111 rauettaminen,
l-ttteas I (4) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Päätös
I l-ttteas Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 S ähköpo sti v aasa.hao @o ikeus. fi Päätös KOKKOLAN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTAOSASTO.?lrlQ-zo-!-'t---
Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto
Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto Kaupunki esittää valituksen hylkäämistä
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi-
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 363 Takaisinsaantivaatimuksen hyväksyminen, If Vahinkovakuutusyhtiö Oy, liukastuminen Tikkurikujalla Suutarilassa HEL 2015-003384 T 03 01 00 Jalkakäytävä
PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta
Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012 LAPELY/152/07.00/2012 07.00.03 10/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ AA
Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen.
Toivakan kunta Pöytäkirja 9/2014 1 / 12 Kunnanhallitus 14.04.2014 Aika 14.04.2014 klo 19:55-20:36 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen. Käsitellyt asiat Otsikko
HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee tilalla 3:14 E18 -tien Lelun eritasoliittymän
ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTUS 18/0051/4
ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTUS 18/0051/4 Antopäivä Diaarinumero 20.2,2018 00097/18/2299 ASIA Kunnallisasiaa koskeva valitus, kaupunginhallituksen j äsenten valinta Valittaj a Päätäs, johon on haettu
Otsikko Sivu 39 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 72 TOTEAMINEN 40 SIHTEERIN VALINTA TARKASTUSLAUTAKUNNAN
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2012 70 Tarkastuslautakunta AIKA 25.04.2012 klo 17:00-18:50 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 39 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN
Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallituksen esitys kaupunginvaltuustolle:
OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN KHALL 7 Vuonna 2015 asetetaan myyntiin tai vuokrattavaksi Juliuksentien asemakaavan muutos-alueelta kuusi omakotitonttia ja Hanhijoen asemakaavan muutosalueelta,
Päätös. Varausalueen sijainti: Kajaani, Sotkamo Varauksen nimi: Sotkamo 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0126.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 8.4.2013 1 (5) Lupatunnus FinnAust Mining Northern Oy PL 147 00121 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.8.2012 kaivoslain (621/2011)
PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA
Päätös Dnro UUDELY/20/07.04/2011 14.11.2011 Julkinen Pernajan saariston vesiosuuskunta c/o Juhani Räty (saantitodistus) Sarvisalontie 1055 07780 Härkäpää PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN
VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2015 1 (4) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon
1 (4) Paatos. Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie 5 00520 HELSINKI Puhelin 029 56 42000 Faksi 029 56 42079 Sahkoposti helsinki hao@oikeus fi
Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie 5 00520 HELSINKI Puhelin 029 56 42000 Faksi 029 56 42079 Sahkoposti helsinki hao@oikeus fi Paatos 1612015 15/0021/2 Diaarinumero 00604/14/2204 1 (4) Asia Vahttaj
Päätös. Varausalueen sijainti: Raasepori Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0050.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 21.8.2012 1 (4) Lupatunnus BLN Minerals Finland Oy c/o Lakiasiantoimisto Merxion Oy Pohjoisranta 2 E 2 00170 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon
Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0016.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 2.5.2012 1 (4) Lupatunnus Vesa Keskisarja Koulutie 32 07800 Lapinjärvi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 30.8.2011 kaivoslain (621/2011)
Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen:
Puumala Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (6) Kunnanhallitus, 64, 08.06.2015 Valtuusto, 20, 15.06.2015 20 Takauksen antaminen Puumalan Vesiosuuskunnan lainojen konvertoinnille PuuDno-2015-198 Kunnanhallitus,
SIEVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1. Haaponiemi Miikka X Karjula Raija
SIEVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1 Vapaa-aikalautakunta Kokousaika: Keskiviikkona 20.2.2013 kello 19.00 21.35 Kokouspaikka: Kunnanhallituksenhuone Saapuvilla olleet: Jäsenet: Varajäsenet: X Sipilä Ari
Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0170.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2013 1 (5) Lupatunnus Palmex Mining Oy c/o Scandianvian Geopool Hässjestigen 17 SE-95435 Gammelstad Sweden VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)
Päätös. Varausalueen sijainti: Joensuu, Tohmajärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0029.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 7.10.2015 1 (5) Lupatunnus FinnAust Mining Finland Oy Kummunkatu 34 83500 Outokumpu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.7.2015 kaivoslain
Maa-29.321 Kaavoitus- ja rakentamisoikeus
Maa-29.321 Kaavoitus- ja rakentamisoikeus 1. Onko väite oikein vai väärin? (10/03) Yleistä tietä ei saa suunnitella tai rakentaa asemakaavan vastaisesti Alueellinen ympäristökeskus vastaa maakuntakaavoituksesta
HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 2/2012 1. Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3
HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 2/2012 1 Kokousaika Tiistaina 7.5.2012 klo 12.00 12.55 Kokouspaikka Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3 Läsnä Jäsenet Rajajärvi Tuomas puheenjohtaja
ISONKYRÖN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 12.4.2016 57
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 6/2016 Kunnanhallitus Sivu 56 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste)
Otsikko Sivu 29 Vs. terveyspalvelujohtajan palkkaus 3
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 8/2011 1 Aika 04.03.2011 Paikka Jatkokokous sähköpostitse Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 29 Vs. terveyspalvelujohtajan palkkaus 3 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio
Puheenjohtaja Mika Munkki
Kunnanhallitus Kokous 549 Nro 17 Kokoustiedot Aika: Maanantai 10.11.2014, valtuuston kokouksen jälkeen, klo 18.45 19.15. Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Sivu 286 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: 24.4.2015 VA2015:0009
Kuulutus 24.4.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 24.4.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Geologian tutkimuskeskus
KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:0003 12.2.2015
Kuulutus 12.2.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 12.2.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Geologian tutkimuskeskus
koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 34, 35, 36, 39, 40
OIKAISUVAATIMUS JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaati musta ei kä kunnal lisvalitusta, koska päätös koskee
ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS
ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS Dnro 999/420/2012 JULKINEN 13.11.2012 ASIA Valkeakosken Energia Oy:n jakeluverkkoasiakkaan oikeus omaa sähkönkulutustaan koskevaan tietoon ASIANOSAINEN Valkeakosken Energia
Päätös. Varauksen nimi: Tuusniemi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0104.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2013 1 (5) Lupatunnus FinnAust Mining Southern Oy PL 147 00121 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 5.7.2012 kaivoslain (621/2011)
Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10. Kunnanhallitus 11.06.2015. Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05. Kirjasto, kirjaston sali.
Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10 Kunnanhallitus 11.06.2015 Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05 Paikka Kirjasto, kirjaston sali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 166 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 167
Turun hallinto-oikeuden päätös
Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 16.12.2015 15/0324/1 1 (13) Diaarinumero 00537/15/4113 00598/15/4113 00632/15/4113 00646/15/4113 00838/15/4113 00867/15/4113 00885/15/4113 Asia Valitus
OIKAISU VAATIMUS HEINÄVEDEN KUNNAN TEKNISELLE LAUTAKUNNALLE
3. c4 13 OIKAISU VAATIMUS HEINÄVEDEN KUNNAN TEKNISELLE LAUTAKUNNALLE ASIA: Oikaisuvaatimus koskien tilayhtymä Ari ja Eero Hännisen kiinteistölle Hiekkaranta 1:28 myönnettyä rakennuslupaa HAKIJA: Osmo Pelkonen
Päätös. Varauksen nimi: Hiekkapohja 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0185.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 22.11.2012 kaivoslain (621/2011)
Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97)
Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakijat Vantaan kaupungin yrityspalvelut ja Kiint. Oy Mittatie 27 ovat 23.3.2010
SISÄLLYSLUETTELO. RAKLTK, 25.6.2015 18:00, Pöytäkirja
i SISÄLLYSLUETTELO RAKLTK, 25.6.2015 18:00, Pöytäkirja -1 Läsnäolijat... 1 6 Rakennusluvat; Saunamaan tuulivoimapuisto, 37-41... 2 Pykälän liite: Liite; Saunamaan tuulivoimapuiston luvat 37-41... 4 7 Rakennuslupa,
Päätös. Varausalueen sijainti: Heinävesi, Leppävirta, Tuusniemi Varauksen nimi: Juojärvi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0053.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2012 1 (5) Lupatunnus FinnAust Mining Southern Oy PL 147 00121 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 13.4.2012 kaivoslain
Vaasan hallinto-oikeus
Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1(5) Antopäivä Päätösnumero 29.6.2018 18/0259/1 Diaarinumero Asia Muutoksenhakija Luvan hakija Valitus ympäristölupa-asiassa X ja kumppanit avoin yhtiö, Evijärvi Y Oy, Kauhava
Turun hallinto-oikeuden päätös
Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 12.12.2014 14/0373/1 1 (7) Diaarinumero 00826/14/4103 Asia Valitus asemakaavasta Valittaja Bostadsaktiebolaget Lasarettsgatan 8 - Asunto-osakeyhtiö
PÄÄTÖS MAA-AINESLUVAN RAUETTAMISESTA
KEURUUN KAUPUNKI Keurusselän ympäristönsuojelujaosto Multiantie 1 42700 KEURUU Kokous 29.10.2014 83 Päätös julkipanon 5.11.2014 annetaan jälkeen Dnro 6/11.01.00/2013 PÄÄTÖS MAA-AINESLUVAN RAUETTAMISESTA
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
JOUTSAN KUNTA OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet kunnallisvalitusta, koska
30, 10, 20U EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES 00099 HELSINGIN KAUPUNKI LÄHETE. Helsingin kaupunginhallitus PL 10
EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES Helsinki24.10.2014 Dnro 157/2/13 Helsingin kaupunginhallitus PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO hdsingfors STADS RE61STRATÖRSKONTOR SaapunuVlnkommit
Ympäristönsuojelulaki 101. Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Etelä-Suomi Päätös Nro 35/2014/1 Dnro ESAVI/287/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA FinnHEMS Oy:n ympäristönsuojelulain 101 :n mukainen hakemus Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin
Lupa uittoyhdistyksen omistaman kiinteistön myymiseen, Kuhmo
LUPAPÄÄTÖS Nro 72/04/2 Dnro Psy-2004-y-141 Annettu julkipanon jälkeen 1.12.2004 1 ASIA LUVAN HAKIJA Lupa uittoyhdistyksen omistaman kiinteistön myymiseen, Kuhmo Oulujoen Uittoyhdistys / VT Kerttu Haapamäki
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2013 Kokousaika 10.12.2013 klo 18.00 19.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1
TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1 1 TUURIN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE OSAA KORTTELISTA 13 SEKÄ TIEALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1. SUUNNITTELUALUE Kaavamuutosalueen pinta-ala
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004 ASIA LUVAN HAKIJAT Laiturin ja rannan täytön pysyttäminen tilan Pajuniemi RN:o
Tietoimitusjaosto nro 2/2014 10.6.2014 SISÄLLYSLUETTELO
nro 2/2014 SISÄLLYSLUETTELO TIETOIMJ 6 Kokouksen järjestäytyminen TIETOIMJ 7 Valitus koskien metsätien rikkomista ja korjaamista. TIETOIMJ 8 Valitus Kalliojärven tiekunnan vuosikokouksesta Sivu 2 Nro 2/2014
KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO
1 (1) 23.10.2015 Lupatunnus Kolari PL 76 95901 Kolari KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on toimittanut päätöstä koskevan kuulutuksen 7.10.2015. Päätösasiakirjan kopion
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain
Tränuholmen ranta-asemakaava; Vastineet kaavaehdotuksesta jätettyihin lausuntoihin ja muistutuksiin sekä kaavan hyväksyminen
Ympäristölautakunta 128 13.11.2012 Ympäristölautakunta 96 26.08.2015 Kaupunginhallitus 224 14.09.2015 Ympäristölautakunta 173 09.12.2015 Kaupunginhallitus 13 11.01.2016 Kaupunginhallitus 143 06.06.2016
10 Korottoman lainan laina-ajan pidennys / Kangasniemen vuokratalot
Kangasniemi Pöytäkirja 2/2016 1 (12) Aika 29.02.2016, klo 18:03-18:39 Paikka Kangasniemen kunnantalo, Kangasniemi-sali Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastus
Energiamarkkinavirasto Päätös 1 (4) Energimarknadsverket 3.7.2013
Energiamarkkinavirasto Päätös 1 (4) Köyliön-Säkylän Sähkö Oy Kuninkaanlähteentie 76 27800 SÄKYLÄ Asia Asianosainen Vireilletulo Selostus asiasta Perustelut Verkonhaltijan verkkotoiminnan tuoton ja siirtopalveluista
Valitus vesitalousasiassa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto nro 64/2018/2
Vaasan hallinto -oikeus Päätös 1(4) Antopäivä Päätösnumero 05.10.2018 18/0238/2 Diaarinumero 00615/18/5201 Asia Muutoksenhakija Valitus vesitalousasiassa Reija Virtanen, Vihti Luvan hakija Mikko Tiainen,
Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen
Etelä-Suomi Päätös Nro 44/2010/1 Dnro ESAVI/613/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan
PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta
Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2012 LAPELY/145/07.00/2012 07.00.03 2 pitää olla 8/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
JOUTSAN KUNTA Teknisen lautakunnan lupajaosto OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet
Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 9/2016 209 Kunnanhallitus 27.6.2016
Nro 9/2016 209 Kunnanhallitus 27.6.2016 Kokousaika Maanantai 27.6.2016 kello 18.30 18.45 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Koski Tl Saapuvilla läsnä poissa olleet jäsenet Tuominen Heikki pj.
26 Tileistä poistettavat saatavat v. 2013 / Rakennuslautakunta
Mäntyharju Pöytäkirja 5/2015 1 (12) Aika 03.11.2015, klo 16:30-16:50 Paikka Kunnantalo, kaavoittajan huone Käsitellyt asiat 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan tarkastus 25 Talousarvio
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3/2016 Tekninen lautakunta
SISÄLLYSLUETTELO 3/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 24.2.2016 klo 17.00-17.39 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 14 Sataman veneparkki... 23 15 Viranhaltijapäätökset... 24 16
Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 2/2016 Ympäristönsuojelulautakunta
97 36 Päätös ympäristöluvan raukeamisesta Ritva Haarala, Pöytyä Asia Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöjaoston Ritva Haaralalle 6.9.2006 myöntämän broilerikasvattamon ympäristöluvan ympäristönsuojelulain
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja
KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:0001 6.2.2015
Kuulutus 6.2.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 6.2.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Agnico Eagle Finland
LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Tikkalansalmen raittisillan rakentamisajan jatkaminen, Sotkamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-
Liite 6A, maanomistuskartta ja kaavoituksen käynnistämissopimukset
Liite 6A, maanomistuskartta ja kaavoituksen käynnistämissopimukset Kunnan maanomistus sinisellä. Yksityisten maanomistajien kanssa tehdään maankäyttösopimukset. i SISÄLLYSLUETTELO KHALL, 4.11.2013
VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN
Päätös 24.10.2014 1 (11) KaivNro FinnAust Mining Southern Oy c/o FinnAust Mining Management PL 147 00121 HELSINKI VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2007 ASIA Helsingin Sataman ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, joka