TOIMINTAKERTOMUS 2015
|
|
- Ismo Reijo Siitonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 VERKKOPALVELUIDEN SUOSIO JATKAA KASVUAAN KOHTI KEVYEMPÄÄ ORGANISAATIOTA
2 SISÄLTÖ PÄÄJOHTAJAN KATSAUS 2 Pääjohtajan katsaus KELAN TOIMINTAA 2015 voi kuvailla sanalla kehittäminen. yhteisöviestinnän eri keinoja sekä esimiesten muutosvalmennuk- Lokakuussa saimme toivottaa uuden johtajan tervetulleeksi 5 Kela lyhyesti Vuoden aikana Kelalle luotiin uusi organisaatio hallinnon ja toiminnan toteuttaminen -hankkeessa (HAKE). Tätä kirjoittaessa sen avulla. Vuoden aikana Yhteispeli-lehti taustoitti muutosta, ja keskustelua käytiin intranetin blogissa. Kelalaiset saivat esittää taloon. Kuntaliiton johtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma valittiin Kelaan johtajaksi sen jälkeen, kun johtaja Helena Pesola oli jää- 6 Toimintaympäristön muutokset heijastuvat Kelan tulevaisuuteen olemme jo siirtyneet uuteen organisaatioon, joka on yksi toiminnallinen kokonaisuus. Se tuottaa lisäarvoa asiakkaille, sidosryhmille pääjohtajalle ja henkilöstöjohtajalle kysymyksiä, joihin vastattiin suorassa Kelavision lähetyksessä. nyt kesällä eläkkeelle. 8 Kela vuonna Hallinnon ja toiminnan kehittäminen ja omistajille sekä sisäisille asiakkaille. Se myös madaltaa yksiköiden rajoja, lisää yhteistyötä ja helpottaa prosesseja. MAAN HUONO TALOUDELLINEN tilanne näkyy myös Kelassa. Työttömyysturva- ja asumistukihakemusten määrä on kasvanut joka PERUSTOIMEENTULOTUKI siirtyy Kelan hoidettavaksi Viime vuonna siirtoa valmisteltiin erityisesti yhteistyössä Kuntaliiton ja kuntien kanssa. Myös tietojärjestelmän rakentaminen saatiin 14 Kelan maksamat etuudet 24 Asiakaspalvelu ja palveluverkko KELAN HALLINTO KEVENI muutoksessa merkittävästi. 24 vakuutuspiiriä korvattiin alkaen 5 vakuutuspiirillä. Samalla etuuksiin liittyvä kehitys- ja ratkaisutyö erotettiin asiakaspalvelusta. vuosi vuodesta Pystyimme kuitenkin hoitamaan kasvavat hakemusmäärät samoilla resursseilla kuin vuotta aiemmin. Käsittelyajat pysyivät pitkälti tavoitteiden mukaisina. Kela on tehokas hyvälle mallille. Vantaan kaupungin ja Kelan toimeentulotuen palveluyhteistyö jatkui myönteisen palautteen ja toimivan yhteistyön ansiosta. 26 Henkilöstö ja osaamisen kehittäminen 27 Tilastointi, laskelmat ja tutkimus Ensimmäistä kertaa Kelan historiassa asiakaspalveluun ja asiakkuuteen liittyvät tehtävät annettiin yhden tulosyksikön hoidettavaksi. Asiakkuuspalvelujen tulosyksikkö vastaa sekä asiakaspalvelusta kaikissa palvelukanavissa että asiakkaiden neuvonnasta ja luotettava sosiaaliturvan toimeenpanija. Yhtenäiset palveluprosessit ja tehokkaat valtakunnalliset tietojärjestelmät mahdollistavat asiakkaiden asioiden tehokkaan käsittelyn. Kovasta työpaineesta huolimatta olemme selvinneet vaativassa tilanteessa hyvin. Syksyllä Kela sai valmisteltavakseen aivan erityisen sosiaaliturvan yksinkertaistamiseen liittyvän hankkeen, kun Kelan johtama tutkimuskonsortio valittiin tekemään hallitusohjelmassa mainittu perustulokokeilun esiselvitys. Perustulokokeilulla voidaan konk- 28 Riskienhallinta 28 Kansainvälinen yhteistyö ja ohjauksesta heidän tarpeidensa mukaisesti. Paikallisesta palvelusta vastaavat asiakaspalveluyksiköt. Organisaatiouudistus ei vaikuttanut Kelan palvelupisteiden Vuoden aikana toteutettiin myös maan hallituksen Kelalle määräämä ylimääräinen yli 10 miljoonan euron pysyvä säästövaatimus toimintakuluista. Säästöt toteutettiin tarkalla henkilöstösuunnitte- reettisesti kokeilla sosiaaliturvan yksinkertaistamista ja muuttamista kannustavammaksi. Kiitän Kelan henkilökuntaa, luottamushenkilöitä, hallitusta, val- 29 Kestävä kehitys Kelassa 31 Kanta-palvelut määrään. Muutos pystyttiin toteuttamaan myös ilman irtisanomisia. Organisaatiouudistus ei olisi ollut mahdollista ilman hyvää lulla, kulujen karsimisella sekä vähentämällä kirjepostia. KELAN VERKKOPALVELUIDEN SUOSIO jatkoi kasvuaan myös tuutettuja ja asiakkaita vuodesta Liisa Hyssälä 32 Hallituksen toiminta 34 Rahoitus yhteistyötä kelalaisten kesken. Työtä tehtiin tunteja laskematta yhteinen tavoite mielessä. Muutos jalkautettiin hyödyntämällä työ- vuonna Kela.fi-sivuilla käytiin 27,5 miljoonaa kertaa, ja eri verkkoasiointipalveluihin kirjauduttiin yhteensä noin 20 miljoonaa kertaa. Yhä useampi asiakas saa siis asiansa hoidettua helposti ja 40 Toimielimet 42 Tuloslaskelma 44 Tase Pystyimme hoitamaan kasvavat hakemusmäärät samoilla resursseilla. nopeasti, ja yhä useampi hoitaa asiansa mobiilisti eli älypuhelinta tai tablettia käyttäen. Yli 60 % hakemuksista tulee Kelaan verkossa. Myös liitteiden lähettäminen verkossa on entistä suositumpaa. Erityisesti sosiaalisessa mediassa olleen viestintäkampanjan siivittämänä jo 46 % hakemuksiin tarvittavista liitteistä lähetettiin verkossa. 2 Kelan toimintakertomus 2015 Kelan toimintakertomus
3 KELA LYHYESTI KANSANELÄKELAITOS (KELA) HUOLEHTII Suomessa asuvien sosiaaliturvasta eri elämäntilanteissa. Kelan hoitamaan sosiaaliturvaan kuuluvat lapsiperheiden tuet, sairausvakuutus, kuntoutus, työttömän perusturva, asumistuki, opintotuki, vammaisetuudet ja vähimmäiseläkkeet. KELA ON lähellä asiakasta. Sosiaaliturvaetuuksien ratkaisua koskeva päätöksenteko on hajautettu vakuutuspiirien toimistoihin. Ne tekevät ratkaisupäätökset lähes kaikista etuuksista. Osa päätöksistä tehdään erikoistuneissa yksiköissä tai keskuksissa. KELA TOIMII eduskunnan valvonnassa. Sen hallintoa ja toimintaa valvovat eduskunnan valitsemat 12 valtuutettua ja heidän valitsemansa 8 tilintarkastajaa. Laitoksen toimintaa johtaa ja kehittää 10-jäseninen hallitus. Ihmistä arvostava Osaava Yhteistyökykyinen Uudistuva Kelan arvot KELA TURVAA väestön toimeentuloa, edistää terveyttä ja tukee itsenäistä selviytymistä. Elämässä mukana muutoksissa tukena Kelan toimintakertomus
4 TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOKSET HEIJASTUVAT KELAN TULEVAISUUTEEN KESKIPITKÄLLÄ AIKAVÄLILLÄ sosiaaliturvan suurimmat haasteet liittyvät talous- ja työllisyyskehitykseen ja siitä johtuvaan julkisten menojen sopeutuspaineeseen. Kansainvälistä taloudellista ja poliittista kehitystä on vaikea ennakoida. Koska Suomi on pieni ja avoin talous, kansainväliset kriisit ja talouden suhdanteet vaikuttavat suoraan maamme talousnäkymiin. Suomen valtiontalous on ollut vuodesta 2009 alijäämäinen. Kuntataloudessa alijäämä on jatkunut jo vuodesta Talous- muutoksia lainsäädäntöön. Suurimmat muutokset tulevat todennäköisesti sote-uudistuksen vuoksi. Pienempiä muutoksia tehdään jatkuvasti. Asumistuen menot kasvavat vuodesta 2014 vuoteen 2016 arviolta 320 milj. eurolla. Kustannuksia ovat lisänneet erityisesti vuoden 2015 uusi asumistukilaki sekä työttömien määrän kasvu. Toisaalta asumistuen menojen kasvua hillitään vuodesta 2016 alkaen leikkaamalla tukea. Kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien indeksikorotus Lähivuosien haaste on säilyttää perusturvaetuuksien riittävä taso sekä kannusteet yrittämiseen ja työntekoon. Kela on mukana syrjäytymisen ehkäisyssä. Huono-osaisuuden on tutkimuksissa todettu kasautuvan. Terveyteen, talouteen ja työhön liittyvät ongelmat pakkautuvat yhä useammin samoille henkilöille. Esimerkiksi työmarkkinatuen saajista yli 70 % kokee taloudellisen tilanteensa vaikeaksi, ja melkein joka toisella heistä on pysyvä vamma tai sairaus. Tästä seuraa köyhyyttä ja syrjäytymistä. Työmarkkinatuen saajien keskeinen toimeentulon lähde ovat Kelan etuudet. Lähivuosien haaste on säilyttää perusturvaetuuksien riit- kehityksen on ennakoitu olevan heikkoa vielä vuonna Työt- leikattiin 0,4 %:iin vuonna Säästöjä kohdistettiin mm. lapsi- tävä taso sekä kannusteet yrittämiseen ja työntekoon. Meneillään tömyys pysyy korkealla tasolla ja pitkäaikaistyöttömyys lisääntyy. lisiin, hammashoitoon ja matkakorvauksiin. on useita tutkimus- ja toimenpideohjelmia, joilla syrjäytymisen Paineet etuusmenojen lisääntymiseen ovat suuret. Vuodesta 2015 Vuodesta 2015 vuoteen 2016 Kelan kokonaismenot pysyvät kelmat tarjoavat lähtökohdan esimerkiksi väestön ikääntymisen mekanismeja selvitetään ja tarjotaan malleja syrjäytymis- ja ter- vuoteen 2016 työttömyysturvan ja asumistuen menojen arvioidaan reaalisesti lähes ennallaan, vaikka työttömyysturvan ja asumis- vaikutusten ja rahoituskysymysten tarkastelulle. Kansaneläkkeen veysongelmien vähentämiseksi. Tutkittuun tietoon ja näyttöön kasvavan yhteensä yli 200 milj. euroa. Vuonna 2016 julkisen talou- tuen menojen arvioidaan vielä kasvavan. Koska inflaatio jäi nega- ja takuueläkkeen suhde työeläkkeisiin sekä kansaneläkkeen ja perustuvat toimenpiteet otetaan entistä vahvemmin osaksi yhteis- den velka rikkoo kriittisen 60 %:n rajan, jonka EU on asettanut: tiiviseksi vuonna 2015, kansaneläkeindeksiin sidotut etuudet takuueläkkeen välinen yhteys nousevat keskusteluun. Työsuhteit- kunnallista päätöksentekoa. Kela on keskeisesti mukana useim- velan on arvioitu olevan 62 % bruttokansantuotteesta. Vaarana piene nivät vuoden 2016 alussa 0,4 %. Hallitus luopui pysyvästi ten mahdollinen hapertuminen ja haurastuminen lisäävät Kelan missa näistä toimenpiteistä. on, että Suomen luottoluokitus heikkenee ja lainanhoitokulut kas- opintotuen ja lapsilisän indeksitarkistuksista, joten niiden euro- työttömyys- ja eläketurvan merkitystä köyhyyden ja syrjäytymisen Työelämän vaatimusten koventuminen ja varhaisten eläkereit- vavat. määrät eivät pienene. Takuueläkkeeseen tehdään tasokorotus. estäjänä. Osittaisena vastauksena tähän pääministeri Juha Sipilän tien sulkeminen asettavat vaatimuksia kuntoutusjärjestelmälle. Julkisen talouden sopeuttamistoimet johtavat entistä tuntuvam- Sairaanhoitovakuutuksen etuusmenoja vähennetään yli 200 milj. hallitus on päättänyt aloittaa perustulokokeilun, joka ajoittuu vuo- Kela on merkittävä kuntoutuksen järjestäjä sekä kuntoutuksen piin sosiaaliturvan leikkauksiin ja rakenteellisiin muutoksiin. Kun- eurolla vuonna Nämä säästöt kohdistuvat lääkkeiden, lääkä- sille 2017 ja Kela koordinoi hanketta. kehittäjä ja tutkija. tatalouden leikkauksia on hoidettu siirtämällä kuntien tehtäviä val- rinpalkkioiden, hammashoidon, tutkimuksen ja hoidon sekä mat- Sairausvakuutuksen merkitys erityisesti perusterveydenhuol- Kuntoutusjärjestelmän monimuotoisuus ja palvelujärjestelmien tion hoidettavaksi. Vuoden 2017 alusta perustoimeentulotuki siirtyy kojen korvauksiin ja kuntoutukseen. lon rahoittajana on kasvanut 2000-luvulla. Työterveyshuolto kor- hajanaisuus vaikeuttavat oikean kuntoutustahon ja toimenpiteen Kelan hoidettavaksi. Uudistus lisää ihmisten yhdenvertaisuutta ja Hallitusohjelman linjaukset vaikuttavat pidemmälläkin aika- vaa yhä laajemmin työikäisten perusterveydenhuollon palveluita. löytymistä. Kuntoutuksen onnistumisessa tarvitaan julkisen ter- mahdollistaa erilaisten perusturvaetuuksien yhden mukaistamisen. välillä. Osittaisten indeksijäädytysten ja osin indeksisidonnaisuu- Kasvu keskuksissa työterveyshuollon osuus perusterveydenhuollon veydenhuollon, työterveyshuollon, Kelan, työeläkejärjestelmän Kääntöpuolena voi olla etuusmenojen kasvu. desta luopumisen vaikutus Kelan etuusmenoihin vuonna 2020 on menoista on jo yli kolmannes. Yksityislääkärissäkäyntien korvaus- sekä sosiaali- ja työvoimahallinnon parempaa yhteistyötä. Sosi- vuositasolla noin 450 milj. euroa. Myös etuusleikkaukset ovat tuol- menot ovat pysyneet samalla tasolla jo usean vuoden ajan. Yksi- aali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistukset sekä kuntaraken- Leikkauksia ja rakenteellisia uudistuksia loin samaa tasoa. tyisiä yleislääkäripalveluita käytti väestöstä vähintään joka kym- teiden muutokset vaikuttavat kuntoutuspalvelujen kehittämiseen Valtiontalouden sopeuttamis- ja säästötoimenpiteistä osa on koh- Uusi työeläkejärjestelmä tulee voimaan vuoden 2017 alusta. menes. ja palvelujen toteuttamismalliin. Tässäkin tarvitaan laaja-alaista distunut myös Kelaan. Kelan toimintamenoja supistettiin vuonna Aktuaariryhmän vuoteen 2080 ulottuvien laskelmien mukaan elä- Sote-uudistus ja pyrkimys yksikanavaiseen rahoitusjärjestel- ar viointia ja tutkimusta ja supistetaan lisää vuonna keuudistus kasvattaa Kelan etuusmenoja, mutta suhteutettuna mään saattavat vaikuttaa Kelan hoitamaan sairausperusteiseen Sekä leikkaukset että rakenteelliset uudistukset tarkoittavat bruttokansantuotteeseen menot pysyvät kuitenkin ennallaan. Las- korvausjärjestelmään. 6 Kelan toimintakertomus 2015 Kelan toimintakertomus
5 KELA VUONNA 2015 Kelan etuuksien osuus sosiaalimenoista vuonna 2015 Kela 13,5 mrd. euroa Asiakaspalvelu keskiöön Asiakaspalvelulle kiitosta: verkkopalvelu, toimisto, yhteispalvelu ja puhelin VANTAAN KAUPUNGIN JA KELAN palveluyhteistyö toimeentulotuessa jatkui. Vantaalla Kelan toimistoissa palveluneuvojat ottavat vastaan kuntalaisten toimeentulotukihakemuksia ja kirjaavat ne Vantaan kaupungin asiakastietojärjestelmään. Palveluyhteistyön toimintamalli jatkaa ja syventää vuoden 2014 alussa alkanutta Kelan ja Vantaan kaupungin yhteistyötä. Syvennetty toimintamalli liittyy valtioneuvoston kuntakokeiluihin. Pilotti tukee perustoimeentulotuen siirtymistä Kelan hoidettavaksi 2017 alussa. Erityisesti elämäntilanteen suurissa muutoksissa Kela suosittelee asiakkailleen ajanvarausta. Tällöin palveluneuvoja pystyy kartoittamaan asiakkaan kokonaistilanteen ja arvioimaan, mitä tukia hänen kannattaa hakea. Ajanvaraus on ollut mahdollista vuodesta 2013, ja sitä käyttää kuukausittain noin asiakasta. Palvelu saa asiakkailta kiitosta. Lääkeostotietojen välittyminen apteekeista Kelaan nopeutui uuden välitysmenettelyn ansiosta. Kela kehitti sitä apteekkien kanssa. Vuoden 2016 alussa voimaan tullut 50 euron vuotuinen alkuomavastuu vaatii nopean tiedonsiirron. Kela osallistui Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) Virkakielikampanjaan. Kampanjan Onnistumistarinat-kilpailussa Kelan selkokielisiä esitteitä käsittelevä kirjoitus sijoittui kolmanneksi. Kampanjan yhteydessä Kelaan perustettiin myös nimistötyöryhmä, jonka työ tuli ajankohtaiseksi organisaatiouudistuksen vuoksi. Kelan asiakastekstejä on selkeytetty systemaattisesti vuodesta Työtä koordinoi Kelan selkeysverkosto. Vähemmän paperia, kestävämpää kehitystä Kestävän kehityksen tavoitteen mukaisesti Kela luopui suurelta osin vastauslähetyskuorten ja tunnusten käytöstä. Myös muita kir- jeitä vähentäviä uudistuksia tehtiin. Esimerkiksi työttömyysturvan saaja voi valita, haluaako hän täyttää työttömyysajan ilmoituksen verkossa vai paperilla. Turvapaikanhakijoiden määrän merkittävä kasvu syksyllä herätti julkisuudessa kysymyksiä, voivatko he saada Kelan etuuksia. Asiasta viestittiin paitsi median kautta myös suoraan vastaanottokeskuksiin. Kelan palveluista tehtiin video turvapaikan saaneille. Se tekstitettiin somaliksi, arabiaksi, kurdin soraniksi ja farsiksi. Asiakasviestintä keskittyi yhä enemmän Kelan palvelukanavien ja eri asiointitapojen markkinointiin. Verkkomainontaa kohdistettiin erityisesti suurille asiakasryhmille, kuten opiskelijoille, lapsiperheille ja työttömille. Syksyllä verkkoasiointipalvelua markkinoitiin näkyvästi sosiaalisen median kanavissa. Odottamattoman helppo asioida -kampanjaan kuului lyhyitä videoita sekä Kelaa mitkä palvelut -verkkotesti ja infografiikkaa. Kampanja toteutettiin Kelan sosiaalisen median kanavissa ja display-mainonnalla eri sivustoilla. Syksyllä jatkettiin uudistuneen opintolainahyvityksen markkinointia korkeakouluopiskelijoille. Kela piffaa -kampanja toteutettiin verkon lisäksi myös 11 opiskelijaravintolassa jakamalla erilaista materiaalia ja Kela piffaa -pähkinäpusseja. Äitiyspakkaukseen liittyvää viestintää kehitettiin aloittamalla yhteistyö ulkoministeriön kanssa. Keväästä alkaen suurlähetystöt ovat voineet tilata julkisuustyönsä tueksi äitiyspakkauksen. Kelan uutiskirjeillä tavoitettiin yli median, työnantajien ja terveydenhuollon edustajaa sekä kansainvälisestä sosiaaliturvasta kiinnostunutta. Muut sosiaalimenot 53,8 mrd. euroa* Sosiaalimenot yhteensä 67,3 miljardia euroa* Lisäksi Kela maksoi opintoetuuksia 0,8 mrd euroa. Toimintakulujen jakautuminen 2015 (milj. euroa) Palkat ja palkkiot 207,9 Henkilöstösivukulut 79,3 Ostopalvelut 57,1 Hallintokulut 26,7 Toimitilakulut 24,8 IT-käyttökulut 24,3 Käyttöomaisuuden poistot 11,7 Muut toimintakulut 6,3 Tuotot 8,0 Toimintakulut yhteensä 430,1 milj. euroa *Arvio > arvosana asiakkailta Vähemmän kirjepostia, enemmän sähköisiä hakemuksia Jo 46 % hakemuksen liitteistä sähköisesti Kelaan Kysy Kelasta -keskustelupalstat lapsiperheiden etuudet opiskelijoiden etuudet työttömyysturva sairausajan etuudet eläke-etuudet sotilasavustus 8,1 Parhaimmillaan lähes asiakasta/kk Yhä tehokkaampaa toimintaa: Toimintakulut/kokonaiskulut, % 4 % 3 % 2 % 1 % 3,4 3,2 3,2 3,0 2,9 8 Kelan toimintakertomus
6 KELA VUONNA 2015 HALLINNON JA TOIMINNAN KEHITTÄMINEN -HANKE Verkkopalvelut uudistetaan asiakaslähtöisesti Kela.fi-sivuja kehitetään verkkopalveluksi, joka mukautuu asiakkaan elämäntilanteen mukaisesti, ohjaa ja tukee asiakasta etuuksien hakemisessa sekä auttaa häntä Kelaan liittyvien asioiden seuraamisessa ja hallinnassa. Loppuvuodesta saatiin valmiiksi lapsiperheiden ja alle 16-vuotiaan vammaistuesta kertovat osiot. Sivujen kehityksessä otetaan huomioon myös niiden jatkuvasti lisääntyvä käyttö mobiililaitteilla. Kysy Kelasta -keskustelupalstoja kehitettiin niin, että asiakkaat Toimintatietoja Kelasta Kokonaiskulut, mrd. 14,7 14,5 14,0 13,5 12,9 Etuuskulut, mrd. 14,3 14,0 13,6 13,1 12,5 Toimintakulut/ kokonaiskulut, % 2,9 3,0 3,2 3,2 3,4 Etuuskulut/BKT, % 6,9 * 6,8 6,7 6,6 6,3 Etuuskulut/ sosiaalimenot, % 21,3 21,4 21,4 21,8 21,9 Etuuskulut/asukas, /v Henkilöstö HALLINNON JA TOIMINNAN KEHITTÄMINEN -HANKE (HAKE) ja siinä toteutettu organisaatiouudistus viimeisteltiin vuoden 2015 aikana. Kyseessä on yksi Kelan historian suurimmista hallinnon uudistuksista. Uudesta organisaatiosta on hyötyä niin asiakkaille, sidosryhmille ja omistajille kuin sisäisille asiakkaillekin. Yksiköiden rajat madaltuvat, prosessit paranevat ja yhteistyö lisääntyy. Hallitus päätti joulukuussa 2014, että Kelaan muodostetaan 6 toiminnallista tulosyksikköä. Kesäkuussa 2015 hallitus hyväksyi Uudessa organisaatiossa yksiköiden rajat madaltuvat, prosessit paranevat ja yhteistyö lisääntyy. voivat kysyä myös asumistuesta, työttömyysturvasta, asevelvolli- uuden työjärjestyksen, joka sisältää uudet tulosyksiköt ja niiden sen tuista ja sairausajan etuuksista. Parhaimmillaan palstoilla on tehtävät. Kelan tulosyksiköt ovat Asiakkuuspalvelut, Etuuspalve- käynyt lähes asiakasta kuukaudessa. Suosituin on edelleen lut, Kehittämispalvelut, ICT-palvelut, Yhteiset palvelut ja Esikunta- lapsiperheiden palsta, jolle kirjoitetaan kuukaudessa noin palvelut. Uusi työjärjestys tuli voimaan kysymystä ja vastausta. Fråga FPA -palsta avattiin joulukuussa. Uusi vuorovaikutteinen Sinetti-intranet otettiin käyttöön maaliskuussa. Viestinnällisen intranetin lisäksi työtä tukevat yhteiset Kelan etuudet ja toimintakulut (milj. euroa, vuoden 2015 rahana) Kesäkuussa hallitus myös päätti, että 24 vakuutuspiiristä luovutaan ja alkaen Kelassa Etuuspalvelujen tulosyksikössä on 5 vakuutuspiiriä: Eteläinen, Läntinen, Keskinen, Itäinen ja Poh- ja omat työtilat, joiden käyttöä on harjoiteltu innokkaasti eri puolilla organisaatiota. Syyskuussa avattiin verkkopalvelu Hoitopaikanvalinta.fi, joka joinen vakuutuspiiri. Samalla etuuksiin liittyvä kehitys- ja ratkaisutyö erotettiin asiakaspalvelusta. Ensimmäistä kertaa Kelan historiassa asiakkuus- tarjoaa ajankohtaista tietoa terveyspalvelujen käyttämisestä, potilaan oikeuksista ja korvauksista. Suurin osa suomalaisista sai vuonna 2015 Kelan etuuksia. Kelan etuusrahastojen kokonaiskulut olivat 14,7 mrd. euroa, mikä oli 2 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Kokonaiskuluista 14,3 mrd. euroa oli etuuskuluja. Toimintakulujen osuus etuusrahastojen kokonaiskuluista oli 2,9 % Toimintakulut Lastenhoidon tuet ja muut etuudet Opintoetuudet Yleinen asumistuki Lapsilisät Työttömyysturva palvelut saivat oman tulosyksikkönsä. Asiakkuuspalvelujen tulosyksikkö vastaa asiakaspalvelusta kaikissa palvelukanavissa sekä asiakkaiden neuvonnasta ja ohjauksesta asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Alueellisesta asiakaspalvelusta vastaa 6 asiakaspalveluyksikköä: Eteläinen, Pääkaupunkiseudun, Itäinen, Keskinen, Läntinen ja Pohjoinen asiakaspalveluyksikkö Kuntoutus Sairausvakuutus Eläkevakuutus 10 Kelan toimintakertomus 2015 Kelan toimintakertomus
7 Kelan organisaatio 2015 Kelan organisaatio alkaen Valtuutetut Tilintarkastajat Valtuutetut Tilintarkastajat Hallitus Pääjohtaja Liisa Hyssälä Esikuntapalvelut Pääjohtaja Liisa Hyssälä Sisäinen tarkastus Johtaja Helena Pesola Johtaja Mikael Forss Johtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Johtaja Mikael Forss Hallinto-osasto Eläke- ja toimeentuloturvaosasto Aktuaari- ja tilasto-osasto Sisäinen tarkastus Etuuspalvelut Asiakkuuspalvelut Kehittämispalvelut ICTpalvelut Yhteiset palvelut Talousosasto Kenttäosasto Henkilöstöosasto Terveysosasto Palvelun toimittaminen -yksikkö Vakuutuspiirit Erityisyksiköt IT-osasto Kanta-palvelut -yksikkö Palveluosasto Tietohallintoosasto Tutkimusosasto Vuonna 2015 viimeisteltiin yksi Kelan historian suurimmista hallinnon uudistuksista. 5 vakuutuspiiriä 24 vakuutuspiiriä korvattiin 5 vakuutuspiirillä. Eteläinen Läntinen Keskinen Itäinen Pohjoinen 6 toiminnallista tulosyksikköä Asiakkuuspalvelut Etuuspalvelut Kehittämispalvelut ICT-palvelut Yhteiset palvelut Esikuntapalvelut 6 alueellista asiakaspalveluyksikköä Eteläinen Pääkaupunkiseudun Itäinen Keskinen Läntinen Pohjoinen Asiakkuuspalvelut saivat oman tulosyksikkönsä 12 Kelan toimintakertomus 2015 Kelan toimintakertomus
8 KELAN MAKSAMAT ETUUDET Eläke-etuudet KELAN ETUUSKULUT olivat yhteensä 14,3 mrd. euroa. Ne kasvoivat edellisvuodesta 2,1 %. Eläkevakuutuksen etuusmenot säilyivät lähes ennallaan, ja sairausvakuutuksen menot kasvoivat 1,6 % vuodesta Muut sosiaaliturvamenot kasvoivat 4,1 %. Eläke- ja vammaisetuudet Vuonna 2015 Kelan eläke-etuuksia maksettiin milj. euroa, mikä on 2,2 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vammaisetuuksia maksettiin 620 milj. euroa. Menot kasvoivat 1,1 % edellisestä vuodesta. Kelan eläke-etuuksien saajia oli vuoden päättyessä Määrä pieneni edellisvuodesta 1,7 %. Suhteellisesti eniten väheni rintamalisän saajien määrä. Varhennetun ja lykätyn vanhuuseläkkeen saajien määrä kasvoi. Takuueläkettä sai vuoden lopussa lähes yhtä moni kuin edellisvuonna. Täyden kansaneläkkeen saajia oli edellisen vuoden tavoin Vammaisetuuksien saajia oli vuoden 2015 lopussa , mikä on 1,3 % edellisvuotista enemmän. Suhteellisesti eniten lisääntyi 16 vuotta täyttäneen vammaistuen saajien määrä. Kesäkuussa 2015 voimaan tullut lakimuutos yhtenäisti vammaisetuuk- Täyttä kansaneläkettä sai henkilöä. Maksetut etuudet 2015 milj milj. Muutos-% Yhteensä 2 503, ,2-2,2 Kansaneläkkeet 2 280, ,9-2,4 Vanhuuseläkkeet 1 551, ,0-2,2 Työkyvyttömyyseläkkeet 729,3 744,3-2,0 Työttömyyseläkkeet 0,0 5,6-100,8 Takuueläkkeet 161,9 156,6 3,4 Perhe-eläkkeet 30,3 31,6-4,0 Lapsikorotukset 5,7 5,8-1,6 Rintamalisät 14,3 17,3-17,5 Ylimääräiset rintamalisät 10,5 13,0-19,6 Etuudensaajien määrä Muutos-% Kaikki etuudet ,7 Kansaneläkkeensaajia ,4 Vanhuuseläkkeensaajia ,6 Työkyvyttömyyseläkkeen saajia ,7 Työttömyyseläkkeen saajia 400 Takuueläkkeensaajia ,6 Perhe-eläkkeensaajia ,4 Lapsikorotuksensaajia ,4 Rintamalisänsaajia ,9 Maksetut eläke-etuudet (milj. euroa, vuoden 2015 rahana) sien myöntämisperusteita. 16 vuotta täyttäneen perusvammaistuki ei enää edellytä sairaudesta aiheutuvia erityiskustannuksia. Korotettua tai ylintä eläkettä saavan hoitotukea ja ylimääräistä rintamalisää saaville maksettavaa veteraanilisää sai vuoden lopussa 4400 henkilöä. Kansaneläkkeiden rakenne Muutos-% Kansaneläkkeen saajista sai täyttä eläkettä ,7 vähennettyä eläkettä , Sairausvakuutusetuudet Rintamasotilasetuudet Perhe-eläkkeet Muut eläke-etuudet Takuueläke Eläkevähenteinen kansaneläke Sairausvakuutuksen etuusmenot ilman kuntoutusta olivat yhteensä 4 309,0 milj. euroa. Ne kasvoivat edellisestä vuodesta 40,0 milj. euroa (0,9 %). Sairausvakuutusetuuksia sai 4,3 miljoonaa henkilöä. Sairauspäivärahaa sai henkilöä, mikä on 3,9 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Osasairauspäivärahan saajien määrä sen sijaan kasvoi edelleen. Sairauspäivärahapäiviä korvattiin yhteensä 15,4 miljoonaa päivää, joista 5,8 % oli osasairauspäivärahapäiviä. Vanhempainpäivärahoja maksettiin äidille ja isälle yhteensä 1 043,4 milj. euroa. Vanhempainpäivärahapäiviä korvattiin 16,2 miljoonaa päivää, joista isien osuus oli 9,7 %. Vammaisetuudet Maksetut etuudet 2015 milj milj. Muutos-% Yhteensä 619,6 612,9 1,1 Alle 16-vuotiaan vammaistuki 85,0 82,6 3,0 16 vuotta täyttäneen vammaistuki 37,2 36,2 2,8 Eläkettä saavan hoitotuki 487,6 484,7 0,6 Ruokavaliokorvaukset 9,7 9,4 3,2 Etuudensaajien määrä Muutos-% Kaikki etuudet ,3 Alle 16-vuotiaan vammaistuki ,4 16 vuotta täyttäneen vammaistuki ,4 Eläkettä saavan hoitotuki ,1 Ruokavaliokorvaukset ,0 14 Kelan toimintakertomus 2015 Kelan toimintakertomus
9 KELAN MAKSAMAT ETUUDET Vanhempainpäivärahaa saaneiden isien määrä väheni vuoden 2012 jälkeen, mutta kasvoi reippaasti vuonna Kasvua selittää vuoden 2013 lainmuutos, jonka ansiosta isät voivat pitää vapaita siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta. Vanhempainpäivärahaa saaneiden äitien määrä on vähentynyt viimeisten viiden vuoden aikana. Sairaanhoitokorvauksia sai neljä suomalaista viidestä. Lääkekorvauksia maksettiin 3,8 miljoonalle henkilölle. Sairaanhoitokorvausten menoleikkaukset jatkuivat vuonna Leikkaukset kohdistuivat erityisesti hammashoidon ja matkojen korvauksiin. Maksetut sairausvakuutusetuudet (milj. euroa, vuoden 2015 rahana) Työterveyshuolto ym. Lääkkeet Sairaanhoitokorvaukset (pl. lääkkeet) Vanhempainpäivärahat Sairauspäivärahat Hammashoidon korvauksia maksettiin 95 milj. euroa, mikä oli 23 % vähemmän kuin vuonna Matkakorvaukset puolestaan pienenivät 293 milj. euroon; vähennystä edellisestä vuodesta on 4 %. Korvauksia maksettiin lähes 5 miljoonasta matkasta. Lääkekorvauksia maksettiin 1,4 mrd. euroa, mikä oli 5,5 % enemmän kuin edellisvuonna. Erityiskorvatuissa lääkkeissä kasvu oli 6,3 % ja peruskorvatuissa lääkkeissä 3,9 %. Lääkekorvauksiin tehtyjen säästöpäätösten vuoksi korvaukset olivat vuonna 2015 reaalisesti samalla tasolla kuin vuonna Yhteensä 3,6 miljoonasta lääkärissäkäynnistä maksettiin lääkärinpalkkiokorvauksia 72,5 milj. euroa eli yhtä paljon kuin vuotta aiemmin. Tutkimus- ja hoitokustannusten 70,0 milj. euron korvauksista neljännes oli korvausta fysioterapian kustannuksista. Korvauksia maksettiin kaikkiaan 3,7 miljoonasta tutkimus- ja hoitotoimenpiteestä. Sairaanhoitokorvausratkaisuja tehtiin 11,9 miljoonaa, joista 0,3 miljoonaa ratkaisua tehtiin työpaikkakassoissa. Työterveyshuolto huolehtii lähes 2 miljoonan työssä käyvän terveydenhuollosta. Työnantajien järjestämän työterveyshuollon kustannuksista korvattiin työnantajille 341 milj. euroa. Työterveyshuollossa tehdään vuosittain yli miljoona terveystarkastusta ja yli 5 miljoonaa sairaanhoitokäyntiä. Työpaikkaselvityksiin käytetään noin tuntia. Yrittäjien ja muiden omaa työtään tekevien työterveyshuoltokorvaukset olivat yhteensä 3,5 milj. euroa. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiölle maksetut korvaukset olivat 24,7 milj. euroa. Sairausvakuutuskorvaukset milj milj. Muutos-% Kaikki , ,1 0,9 Sairausvakuutuksen päivärahat , ,9 0,3 Sairauspäiväraha 826,1 833,8-0,9 Osasairauspäiväraha 31,2 26,1 19,2 YEL-sairauspäiväraha 5,7 6,3-10,0 Vanhempainpäivärahat , ,3 0,9 Sairaanhoitokorvaukset 1 908, ,4 2,0 Lääkkeet , ,5 5,5 Peruskorvatut lääkkeet 310,1 298,5 3,9 Erityiskorvatut lääkkeet 909,4 855,6 6,3 Alempi korvaus 243,6 235,0 3,6 Ylempi korvaus 665,8 620,6 7,3 Lääkkeiden lisäkorvaukset 158,2 151,9 4,2 Yksityislääkärin palvelut 72,5 72,6-0,1 Yksityiset hammashoitopalvelut 5 95,2 123,0-22,6 Yksityinen tutkimus ja hoito 69,7 63,3 10,0 Matkat ja sairaankuljetus 6 292,9 305,0-4,0 Muut etuudet (mm. työterveyshuollon ja opiskelijoiden terveydenhuollon) 412,2 415,6-0,8 Sairausvakuutuskorvausten saajat Muutos-% Kaikki ,4 Sairauspäiväraha ,9 Osasairauspäiväraha ,3 YEL-sairauspäiväraha ,7 Vanhempainpäivärahat ,8 Sairaanhoitokorvaukset ,4 Lääkkeet ,8 Peruskorvatut lääkkeet ,8 Erityiskorvatut lääkkeet ,7 Alempi korvaus ,4 Ylempi korvaus ,6 Lääkkeiden lisäkorvaukset ,9 Yksityislääkärin palvelut ,2 Yksityiset hammashoitopalvelut ,1 Yksityinen tutkimus ja hoito ,7 Matkat ja sairaankuljetus ,9 1 Sisältää sairauspäivärahasuoritukset Melalle 5,34 milj. euroa vuonna Sisältää myös tartuntatautilain perusteella maksetut päivärahat ja ansionmenetyskorvaukset sekä elimen luovuttajalle maksetut päivärahat. 3 Sisältää myös erityishoitorahat ja vuosilomakustannusten korvaukset työnantajalle. 4 Sisältää myös korvaukset annosjakelupalkkioista. 5 Sisältää suuhygienistien palkkioista maksetut korvaukset. 6 Sisältää matkojen lisäkorvaukset. 1 Sama henkilö voi saada yhtä tai useampaa erilaista sairauspäivärahaa. 2 Sisältää suuhygienistien palkkioista korvausta saaneiden määrän. Lääkekorvauksia maksettiin 1,4 mrd. euroa, mikä oli 5,5 % enemmän kuin edellisvuonna. 16 Kelan toimintakertomus 2015 Kelan toimintakertomus
10 KELAN MAKSAMAT ETUUDET Kelan vuosi 2015 Sairaanhoitokorvauksia maksettiin neljälle viidestä Maksetut etuudet Toimintakulujen osuus etuuskuluista oli 2,9 % Muut etuudet Yleinen asumistuki Eläkkeensaajan asumistuki Opintoetuudet 2015 (milj. ) 2014 (milj. ) Muutos Kuntoutusetuudet Vuonna 2015 ammatillista kuntoutusta sai kuntoutujaa. Määrä kasvoi viidenneksellä edellisestä vuodesta. Kasvua selittää se, että ammatillisen kuntoutuksen myöntämisedellytyksiä väljennettiin vuoden 2014 alussa. Kuntoutuspsykoterapiaa, josta on tullut harkinnanvaraisen kuntoutuksen jälkeen Kelan toiseksi yleisin kuntoutusmuoto, sai nuorta ja aikuista. Heidän määränsä kasvoi 9,1 % edellisvuodesta. Harkinnanvaraista kuntoutusta sai kuntoutujaa ja vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta kuntoutujaa. Kelan kuntoutusmenot olivat yhteensä 445 milj. euroa, mikä oli 8,6 % enemmän kuin edellisvuonna. Yksilöön kohdistuvat kuntoutusmenot olivat 405 milj. euroa, josta kuntoutuksen osuus oli 343 milj. euroa ja maksettujen kuntoutusrahojen osuus 99 milj. euroa. Kelan kuntoutujista kolme neljästä on mukana työelämässä. Lisäksi yksi merkittävistä kuntoutusryhmistä on alle 16-vuotiaat vaikeavammaiset. Kuntoutusajan toimeentuloturvana maksettavaa kuntoutusrahaa sai henkilöä. Heistä noin joka neljäs osallistui muuhun kuin Kelan järjestämään kuntoutukseen. Työttömyysturvaetuudet: Kasvua 8,2 % verrattuna vuoteen ,2 milj. euroa ,7 milj. euroa 2014 Lapsiperheiden etuudet Työttömyysturvaetuudet Kuntoutus Maksetut työttömyysturvaetuudet (milj. euroa, vuoden 2015 rahana) Vuorottelukorvaus Kotoutumistuki Työmarkkinatuki Peruspäivärahat Työttömyysturvaetuudet Kelan maksamien työttömyysturvaetuuksien menot kasvoivat 8,2 % ja olivat milj. euroa. Maksettuja etuuspäiviä oli vuoden aikana 59,2 miljoonaa, mikä on 8,6 % enemmän kuin edellisvuonna. Kelan työttömyysturvamenot ovat kasvaneet seitsemän vuotta peräkkäin, ja menot olivat ensimmäisen kerran yli 2 mrd. euroa. Kela maksoi työttömyysturvan etuuspäiviä vuonna 2015 enemmän kuin koskaan ennen. Keskimääräinen Kelan maksama työttömyysetuus oli 35,32 euroa päivältä eli 759 euroa kuukaudessa. Maksettu etuus oli aktiivitoimenpiteen ajalta keskimäärin 44,93 euroa päivältä ja työttömyysajalta 32,58 euroa päivältä. Soviteltua etuutta sai vuoden aikana 17,3 % Kelan työttömyysetuuksien saajista. Keskimääräinen soviteltu työttömyysetuus oli 22,00 euroa päivältä. Vuonna 2015 Kelan työttömyysetuuksien päivistä 24,3 % maksettiin aktiivitoimenpiteiden ajalta. Osuus oli lähes sama kuin edellisvuonna. Yleisimpiä aktiivitoimenpiteitä olivat työkokeilu, työvoima koulutus, kuntouttava työtoiminta ja omaehtoinen opiskelu. Asumistuen menot kasvavat vuodesta milj. eurolla vuoteen 2016 mennessä Verkkopalvelujen suosio kasvoi: tunnistautumisia 19,8 milj. 60 % hakemuksista verkossa Sairausvakuutusetuudet Vammaisetuudet Eläke-etuudet Etuusmenot yhteensä Kelan etuuskulut olivat yhteensä 14,3 mrd. euroa. 18 Kelan toimintakertomus 2015
11 KELAN MAKSAMAT ETUUDET Korkeakouluopiskelijoiden ruokailua tuettiin lähes 31 milj. eurolla. Lapsiperheiden etuudet Lapsilisän määrä aleni vuoden 2015 alusta 8,1 % lasta kohden lapsilisälain muutoksen vuoksi. Lapsilisämenot vähenivätkin 7,4 %, vaikka lapsilisää saaneiden lasten määrä pysyi lähes ennallaan. Kela maksoi lakisääteisiä lastenhoidon tukia 361 milj. euroa. Lakisääteisten tukien lisäksi kunnat maksoivat Kelan kautta kotihoidon tukeen ja yksityisen hoidon tukeen kuuluvia kuntalisiä 92 milj. euroa. Lakisääteisten tukien etuusmenot vähenivät 2,7 % ja maksettujen kuntalisien määrä väheni 0,1 %. Myös lastenhoidon tukia, erityisesti kotihoidon tukea saaneiden lasten määrä väheni jälleen. Maksetut opintotuet (milj. euroa, vuoden 2015 rahana) Maksetut takausvastuut, korkotuki ja -avustus Ateriatuki Asumislisä Opintoraha Elatustukea saaneiden lasten määrä kasvoi edelleen vuonna Elatustukea sai vuoden lopussa lasta. Tukea saaneiden lasten osuus 0 17-vuotiaista oli 10,0 %. Osuus on kasvanut vuosittain vuodesta 2009, jolloin se oli 8,8 %. Vuoden 2015 aikana Kela peri elatusvelvollisilta maksamattomia elatusapuja 71,7 milj. euroa. Perityksi saatiin 0,8 % enemmän kuin edellisvuonna. Opintoetuudet Opintoetuusmenot kasvoivat edellisvuodesta 10 milj. eurolla 839 milj. euroon. Opintorahaa maksettiin 502 milj. euroa ja asumislisää 266 milj. euroa. Korkeakouluopiskelijoiden ruokailua tuettiin lähes 31 milj. eurolla (lisäystä 1,9 %). Opintolainan korkoavustuksia maksettiin euroa. Lukuvuonna 2014/2015 opintotukea sai lähes opiskelijaa. Opintorahaa maksettiin opiskelijalle ja asumislisää opiskelijalle. Opintolainan valtiontakaus myönnettiin opiskelijalle. Lukuvuoden 2014/2015 lopussa opintolainaa oli henkilöllä (lisäystä 6,9 %). Opintovelallisten määrä on kasvanut yhtäjaksoisesti vuodesta 2009, yhteensä yli henkilöllä (20 %). Vuoden lopussa valtion takaamia opintolainoja oli 2,0 mrd. euroa (lisäystä 13 %). Opintolainakanta on kasvanut nopeasti sen jälkeen, kun lakimuutos helpotti korkeakouluopiskelijoiden lainankäyttöä. Oikeus opintolainavähennykseen verotuksessa myönnettiin vuonna 2015 lähes :lle korkeakoulututkinnon suorittaneelle henkilölle (lisäystä 9,7 %). Heistä runsaat oli suorittanut ammattikorkeakoulututkinnon ja lähes ylemmän korkeakoulututkinnon. 20 Kelan toimintakertomus 2015
12 KELAN MAKSAMAT ETUUDET Yleistä asumistukea maksettiin 918 milj. euroa, mikä on 23,6 % enemmän kuin edellisvuonna. Koulumatkatukea sai lukuvuonna 2014/2015 yhteensä lähes opiskelijaa. Vuonna 2015 koulumatkatukea maksettiin hieman yli 47 milj. euroa. Valtaosa tuetuista koulumatkoista kuljettiin linja-autolla, mutta Matkahuollon laskutuksen osuus (60 %) oli huomattavasti aiempaa pienempi. Eläkkeensaajan asumistuki Eläkkeensaajan asumistukea maksettiin 532 milj. euroa, mikä on 6,9 % edellisvuotista enemmän. Tukea sai vuoden lopussa henkilöä; kasvua edelliseen vuoteen oli 3,4 %. Eläkkeensaajan asumistuen saajien määrä on kasvanut tasaisesti viime vuodet. Vuonna 2015 kasvu oli hieman edellisvuosia suurempaa. Vuoden lopussa tukea saaneista 62,0 % oli naisia, ja tuensaajista 59,0 % oli 65 vuotta täyttäneitä. Keskimääräinen maksettu eläkkeensaajan asumistuki oli 223 euroa kuukaudessa, ja tuensaajien keskimääräiset asumismenot olivat 481 euroa kuukaudessa. Valtaosa tuensaajista (91,5 %) asui vuokra-asunnossa. Myös palveluasunnot luetaan vuokra-asunnoiksi. Vuoden lopussa niissä asui 18,3 % tukea saaneista. Yleinen asumistuki Yleistä asumistukea maksettiin 918 milj. euroa, mikä on 23,6 % enemmän kuin edellisvuonna. Yleisen asumistuen menoja kasvattivat pitkäaikaistyöttömyyden lisääntyminen sekä vuoden 2015 alussa voimaan tullut lainmuutos, joka usein nosti tuen määrää ja myös mahdollisti tuen saamisen aiempaa suuremmilla tuloilla Vuoden lopussa yleistä asumistukea saaneita ruokakuntia oli Lisäystä edelliseen vuoteen oli ruokakuntaa (19,5 %). Tukea saavien ruokakuntien määrä on noussut seitsemän vuotta peräkkäin. Yli puolet yleisen asumistuen saajista (53,0 %) on vuokralla asuvia yhden hengen ruokakuntia, vaikkakin lapsiperheiden osuus kasvoi vuonna Keskimääräinen maksettu asumistuki oli 330 euroa kuukaudessa. Yksin asuvilla asumistuki oli keskimäärin 271 euroa kuukaudessa ja lapsiperheillä 444 euroa kuukaudessa. Asumistuen saajien asumismenot olivat keskimäärin 482 euroa kuukaudessa yksin asuvilla ja 793 euroa kuukaudessa lapsiperheillä. Muut etuudet Sotilasavustuksia maksettiin 16,9 milj. euroa (vähennystä 5,7 %), josta asumisavustuksena 92,1 %. Sotilasavustusta sai kotitaloutta. Saajien määrä väheni 2,3 % edelliseen vuoteen verrattuna. Avustuksen piirissä oli kaikkiaan henkilöä. Vammaisten henkilöiden tulkkauspalveluihin oikeutettuja oli vuoden lopussa (lisäystä 2,8 %). Tulkkauspalveluihin oikeutetuista oli kuulovammaisia 3 600, puhevammaisia ja kuulonäkövammaisia 300. Takaisinperintä Takaisin perittävien etuuksien yhteismäärä (mukaan lukien opintotuen tulovalvonnan perusteella käynnistyneet perinnät) oli vuoden päättyessä 123,1 milj. euroa (lisäystä 1,6 %). Opintolainojen takausvastuusaatavia oli perinnässä vuoden lopussa 143,3 milj. euroa (vähennystä 7,5 %). Muut etuudet Muutosmilj. milj. % Kuntoutusetuudet 445,4 410,2 8,6 Kuntoutuspalvelut 346,8 318,9 8,8 Kuntoutusraha 98,6 91,4 7,9 Työttömyysturvaetuudet , ,2 8,2 Peruspäiväraha 341,9 298,7 14,4 Työmarkkinatuki , ,1 7,0 Äitiysavustus ja adoptiotuki 10,0 10,5-5,0 Lapsilisä 1 384, ,2-7,4 Lastenhoidon tuet 453,1 463,3-2,2 Lakisääteiset tuet 361,2 371,3-2,7 Kotihoidon tuki 296,5 309,3-4,2 Yksityisen hoidon tuki 36,8 36,1 2,0 Osittainen hoitoraha 9,2 9,6-4,6 Joustava hoitoraha 18,7 16,2 15,1 Kuntakohtaiset lisät 92,0 92,0-0,1 Elatustuki 201,9 193,6 4,3 Eläkkeensaajan asumistuki 532,2 497,9 6,9 Yleinen asumistuki 917,6 742,3 23,6 Opintoetuudet 839,1 829,0 1,2 Sotilasavustus 16,9 17,9-5,7 Vammaisten tulkkauspalvelut 42,5 38,9 9,2 Rintamaveteraanien matkakorvaukset 0,5 0,5-4,8 1 Sisältää myös vuorottelukorvaukset. 2 Työmarkkinatuki ja kotoutumistuki Muiden etuuksien saajat Muutos- % Kuntoutujat ,0 Kuntoutuspalveluja ,8 Kuntoutusrahaa ,0 Työttömyysturvaetuudet Peruspäiväraha ,1 Työttömyysajalta ,5 Aktiivitoimenpiteiden ajalta ,8 Työmarkkinatuki ,0 Työttömyysajalta ,4 Aktiivitoimenpiteiden ajalta ,6 Äitiysavustus (perheet) ,1 Lapsilisä Perheet (31.12.) ,2 Lapset (31.12.) ,0 Lastenhoidon tuet Perheet ,3 Lapset ,7 Elatustuki Perheet (31.12.) ,6 Lapset (31.12.) ,4 Eläkkeensaajan asumistuki (henkilöt ) ,4 Yleinen asumistuki (ruokakunnat ) ,5 Opintoetuudet Opintotuki ,5 Koulumatkatuki ,4 Sotilasavustus (taloudet) ,3 Vammaisten tulkkauspalvelut (31.12.) ,8 etenkin lapsiperheissä. Lisäksi syyskuussa 2015 yleisessä asumistuessa otettiin käyttöön 300 euron ansiotulovähennys, joka lisäsi palkkatuloja saavien ruokakuntien asumistukea. 1 Työmarkkinatuki ja kotoutumistuki 2 Lukuvuonna 2014/ Lukuvuonna 2013/ Kelan toimintakertomus 2015 Kelan toimintakertomus
13 ASIAKASPALVELU JA PALVELUVERKKO Verkkoasioinnit* Vastatut puhelut* KELAN PALVELUVERKKOON kuului vuoden päättyessä 183 toimistoa ja 1 sivuvastaanotto. Yhteispalvelusopimuksia oli 140. Yhteispalvelupisteessä asiakas saa ohjausta Kelan asiointipalvelujen käyttöön, yleistä neuvontaa sekä etuusasian vireille jättämällä hakemuslomakkeen. Asiakas voi asioida 36 yhteispalvelupisteessä Kelan kanssa kuvayhteyden avulla. Kelan toimistoissa asioivien määrä väheni edellisvuoden 2,2 miljoonasta 2,1 miljoonaan. Ajanvarauksella asioi 1,3 % asiakkaista. Toukokuussa aloitettiin verkkoasiointipalvelussa kokeilu, jossa toisen puolesta voi hoitaa alaikäisen huollettavan hakemuksen Suomen sosiaaliturvaan kuulumisesta ja tehdä sitä koskevia ilmoituksia. Etäpalvelua sai englanniksi, venäjäksi, kurdiksi, pohjoissaameksi ja koltansaameksi. Lisäksi vammaisten tulkkauspalvelukeskuksen asiakkaita palveltiin etäpalveluilla. Kansalaisten suhtautumista Kelaan selvitettiin puhelinhaastattelututkimuksessa (1 000 vastaajaa). Tutkimus osoitti, että Kelan kanssa asioineilla oli jälleen myönteisempi näkökulma kuin niillä, jotka eivät ole viimeksi kuluneen vuoden aikana asioineet Kelassa. Kelan asiantuntemus ja osaaminen sai kolmatta vuotta peräkkäin kouluarvosanan 7,7 (asteikko 4 10). Kaikki tarkastelun kohteena olleet palvelukanavat (verkkopalvelu, toimisto, yhteispalvelu ja puhelin) saivat saman arvosanan (8,1). Kelan kanssa asioineet ar vioivat eri asiointipalvelujen monipuolisuuden arvosanalla 8,2. Kelan toimistoissa käyneille asiakkaille tehtyyn kyselyyn vastanneista (8 692 henkilöä) asiakkaista 96 % koki palvelun ystävälliseksi ja 95 % koki saaneensa riittävästi tietoa asioista, joiden vuoksi oli tullut toimistoon. Enemmistö (77 %) asiakkaista oli tyytyväisiä asiointivuoron odottamiseen kuluneeseen aikaan. Palvelusta annettiin yleisarvosana 9,2. Maaliskuussa ja syyskuussa 2015 toteutettuihin asiakastyytyväisyyskyselyihin vastasi yhteensä noin Kelassa asioinutta. Henkilöasiakkaiden asiakastyytyväisyysindeksi oli 7,79 (asteikko 0 10), jota voidaan pitää hyvänä lukuna. Asiakkaat luottavat Kelaan, ja he ovat melko tyytyväisiä Kelan palveluihin yleensä sekä Kelan kykyyn vastata heidän palvelutarpeisiinsa. Asiakkaat myös pitävät Kelan toimintaa asiantuntevana. Kelan palveluverkko Vakuutuspiirejä 24 kpl Toimistoja Sivuvastaanottoja Yhteispalveluja Asiointipisteitä 183 kpl 1 kpl 140 kpl 5 kpl 20 milj. 16 milj. 12 milj. 8 milj. 4 milj. 0 Eri palvelukanavien käyttö vuonna 2015 Verkkopalvelut (tunnistautumiset) Puhelinpalvelu (Yhteyskeskus) Suorakorvaus * Asiakkaan saama korvaus suoraan palveluntuottajalla asioidessaan: 37,8 milj Postiasiointi Toimistopalvelu ** Yhteispalvelu 0 1,55 milj. vastattua puhelua 1 Toimistoasiointeja: 2,1 milj., joista ajanvarauksella 1,3 % 5 milj. Käyntiasioinnit: milj. 15 milj. 20 milj. Yritys- ja organisaatioasiakkaat Henkilöasiakkaat, Omakanta Henkilöasiakkaat, asiointipalvelu *Verkkopalveluihin tehtyjen tunnistettujen kirjautumisten lukumäärä. Yritys- ja organisaatioasiakkaat: 1,2 milj. Henkilöasiakkaat, Omakanta: 5,5, milj. Henkilöasiakkaat, asiointipalvelu: 13,1 milj. Kelan lähettämät kirjeet: 13,5 milj. Kelaan saapuneet hakemukset ja muut asiakirjat: 7,1 milj. 25 milj. 30 mil. 35 milj. 40 milj. 2,0 milj. 1,5 milj. 1,0 milj. 0,5 milj Toimistoasioinnit 3,0 milj. 2,5 milj. 2,0 milj. 1,5 milj. 1,0 milj. 0,5 milj *Yhteyskeskukseen tulleet puhelut. Lisäksi puheluja tulee muihin Kelan yksiköihin. 1 Yhteyskeskukseen tulleet puhelut. Lisäksi puheluja tulee muihin Kelan yksiköihin. * Työpaikkakassat ja Kelan toimistot. ** Tilastointitapaa muutettu vuoden 2012 alusta. 24 Kelan toimintakertomus 2015 Kelan toimintakertomus
14 HENKILÖSTÖ JA OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TILASTOINTI, LASKELMAT JA TUTKIMUS VUONNA 2015 keskeisiä henkilöstöhallinnon prosesseja kehitet palveluneuvojien etuusosaamisen kehittämiseen. Myös johtamis KELAN INTERNETSIVUILLA olevaa tilasto tietokanta Kelastoa täy KELAN TUTKIMUKSEN keskeisiä teemoja vuonna 2015 olivat elä tiin edellisenä vuonna päättyneen Kelasta huipputyöpaikka -hank osaamiseen ja ICT-osaamiseen liittyviä tilaisuuksia järjestettiin dennettiin kahdella uudella raportilla, jotka liittyivät vammaisten keläisten ja pienituloisten toimeentulo, sairausvakuutus osana keen päämäärien mukaisesti. runsaasti. Verkkokoulu Velmussa oli tarjolla jatkuvasti ajasta ja tulkkauspalveluiden ja yleisen asumistuen raportointiin. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmää ja sairausvakuutuskor Vuoden alussa otettiin käyttöön yhdistetty kehitys- ja palkka paikasta riippumatonta verkkokoulutusta eri aloilta, mm. kaikille työttömyysturvan raportointia kehitettiin mm. työttömyysajalta vausten kohdentuminen, omaishoidon tukeminen, perhe-etuudet, keskustelu. Henkilöstöstä 83 % oli tyytyväisiä keskustelujen yhdis avoimet verkkokurssit perusetuuksista. maksettavien tukipäivien kertymän osalta. Kelastolla oli keskimää maahanmuuttajien integroituminen sekä Kelan järjestämän kun tämiseen. Valtaosa henkilöstöstä (84 %) oli aiempaa tyytyväisempi Henkilöstömäärä väheni edellisestä vuodesta 40 henkilöllä. rin käyttäjää kuukaudessa. Raportteja ladattiin noin toutuksen kohdentumisen ja vaikutusten arvioiminen. työhönsä kokonaisuudessaan ja piti Kelaa hyvänä työnantajana Henkilöstörakenteessa ei tapahtunut isoja muutoksia. Henkilös kuukaudessa. Tutkimusosasto oli mukana monissa lainsäädännön kehittä (kouluarvosana 8,4). Työyhteisön toimivuuden kouluarvosana oli tön ikärakenne pysyi tasapainoisena. Nuorin Kelan työntekijä oli Verkkosivuilla julkaistiin 8 etuuskohtaista Kelan vuositilastoa mishankkeissa. Tutkijat osallistuivat muun muassa ministeriöi henkilöstötutkimuksessa 8,2 ja Kelan arvojen toteutumisen arvo 19-vuotias ja iäkkäin 70-vuotias. Vuoden lopussa töissä oli 77 ja työttömyysturvan yhteisjulkaisu yhdessä Finanssivalvonnan den asettamiin työryhmiin ja tuottivat näille taustamateriaaleja. sana 8,7. Lähiesimiesten johtamiseen tyytyväisyys oli huipussaan toimi henkilöä, jotka olivat ylittäneet henkilökohtaisen eläkeiän. kanssa. Kelan kokoomajulkaisut (Kelan tilastollinen vuosikirja ja Osasto tuotti laskelmia myös hallitusneuvotteluihin, vastasi lääke (82 %). Vaikutusmahdollisuuksiin omaan työhön oltiin tyytyväi Miesten osuus henkilöstöstä (17,7 %) kasvoi edelleen. taskutilasto) sekä yhteisjulkaisut Eläketurvakeskuksen ja Lääke korvausjärjestelmän säästöjen ennakkolaskelmista ja oli mukana sempiä kuin koskaan (70 %), ja työn imua koki viikoittain 87 % alan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean kanssa toteutettiin tuottamassa sosiaali- ja terveysministeriön tilaamaa perusturvan kelalaisista. Kiirettä koettiin edellistä vuotta vähemmän (30 %). edelleen myös painotuotteina. Teemakohtaisia tilastokatsauksia riittävyyden arviointiraporttia. Lisäksi toimimme asiantuntijoina Stressin kokeminen (11 %) väheni, mutta sairauspoissaolojen määrä (5,1 %) lisääntyi hieman. Osaamisen kehittämisen uudet muodot ja välineet lisäsivät koulutustilaisuuksien ja osallistujien määrää selvästi. Kelan järjestämiin 921 koulutustilaisuuteen osallistui vuoden aikana yhteensä henkilöä. Osallistujien määrä lisääntyi yli 7 000:lla edellisestä vuodesta, ja kokonaismäärässä saavutettiin Kelan henkilös Tietoja henkilöstöstä Henkilöstömäärät Koko henkilöstö Kokopäiväinen Osa-aikainen Vakinainen henkilöstö Kokopäiväinen Osa-aikainen julkaistiin 12. Sosiaaliturvan kehittämistä ja toimeenpanoa varten tuotettiin laskelmia, ennusteita ja selvityksiä. Taloustilanteen kehittymistä seurattiin aktiivisesti. Ministeriöille laadittiin Kelan hoitamaa sosiaa liturvaa koskevat budjetti- ja kehyslaskelmat. Hallitusohjelman toteutukseen ja muihin uudistuksiin liittyviä kustannusarvioi ta tuotettiin lähes kaikista Kelan hoitamista etuuksista. Lisäksi laadit sote-uudistuksen valmistelussa ja olimme mukana kahdessa suuressa strategisen tutkimuksen hankkeessa, joissa tutkitaan tulonjakoa, köyhyyttä, työmarkkinoiden muutoksia ja sosiaaliturvan kysymyksiä. Vuonna 2015 Kelan julkaisusarjoissa julkaistiin 16 tutkimusta sekä verkossa että painettuna kirjana ja 13 tutkimusta tai selvitystä yksinomaan verkkoversiona. Kelan julkaisusarjojen tutkimuk tökoulutuksen ennätys. Kasvua selittää se, että ensimmäistä kertaa suurin osa (60 %) tilaisuuksista järjestettiin etäkoulutuksina, mikä mahdollisti suuremman osallistujamäärän tilaisuutta kohden. Koulutuksen painopiste oli edelleen etuusosaamisen kehittämisessä. Yli puolet (52 %) kaikista koulutusten osallistujista oli mukana etuuskoulutuksessa. Palvelukoulutuksessa keskityttiin Tietoja vakinaisesta henkilöstöstä Keski-ikä Sairauspoissaoloprosentti 5,1 5 Kelasta lähteneet toimihenkilöt Kelaan tulleet toimihenkilöt Eläkkeelle siirtymisikä 63,8 63 Vanhuuseläkkeelle siirtyneet Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet tiin hallituksen esityksiä varten laskelmia muutosten taloudellisista vaikutuksista. Aktuaariraportti, Kelan hoitaman sosiaaliturvan pitkän aikavälin laskelma, valmistui toukokuussa. Sen tulokset perustuvat uudistettuun, entistä parempaan laskentamalliin. Kelan tulossopimusprosessia tuettiin tekemällä seuraavan suunnittelukauden suorite-ennusteet. set ovat ladattavissa verkosta ilmaiseksi. Omien julkaisusarjojen lisäksi tutkimustuloksia julkaistiin laajasti kotimaisissa ja ulkomaisissa julkaisuissa. 26 Kelan toimintakertomus 2015 Kelan toimintakertomus
Kelan arvot: ihmistä arvostava osaava yhteistyökykyinen uudistuva
Kelan toiminta-ajatus: Elämässä mukana muutoksissa tukena Kelan arvot: ihmistä arvostava osaava yhteistyökykyinen uudistuva Kela turvaa väestön toimeentuloa, edistää terveyttä ja tukee itsenäistä selviytymistä.
Kela. 1.1 Kela vuonna 2017 ( ) 1.2 Kelan etuudet ja toimintakulut ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Kela 1.1 Kela vuonna 2017 (12.6.2017) Kuvio Aineisto 1.2 etuudet ja toimintakulut 1945 2017 (15.3.2018) Kuvio Aineisto 1.3 etuudet kansantaloudessa 1975 2016
Taskutilasto 2013 2013
Taskutilasto 2013 taskutilasto 2013 Yleistä 1 Eläkkeet 6 Vammaisetuudet ja -palvelut 12 Sairausvakuutus 13 Kuntoutus 19 Työttömyysturva 20 Lapsiperheet 23 Asumistuet 26 Opiskelu 28 Sotilasavustus 30 Talous
Kela. 1.1 Kela vuonna 2016 ( ) 1.2 Kelan etuudet ja toimintakulut ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Kela 1.1 Kela vuonna 2016 (12.6.2017) Kuvio Aineisto 1.2 etuudet ja toimintakulut 1945 2016 (21.2.2017) Kuvio Aineisto 1.3 etuudet kansantaloudessa 1975 2016
taskutilasto puh. 020 634 1528 PL 450 puh. 020 634 1502 puh. 020 634 1502 www.kela.fi/tilastot
taskutilasto 20 Yleistä Eläkkeet 5 Vammaisetuudet 9 Sairausvakuutus 0 Kuntoutus 6 Työttömyysturva 7 Lapsiperheet 9 Asumistuet 22 Opiskelu 24 Muut etuudet 26 Talous 27 tiedustelut tilaukset Terhi Hakamo
Taskutilasto ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ. Päiviä/ isä. Isät, % vanhempainpäivärahakausista. Isät, % kausista.
Taskutilasto 2002 ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ Isät, % vanhempainpäivärahakausista 60 Päiviä/ isä 30 Isät, % kausista 40 20 20 Päiviä/isä 10 1986 1990 1995 2000 KANSANELÄKELAITOKSEN TASKU-
Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
Asiakirjayhdistelmä 2016. 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
Naiset Kelan etuuksien saajina. Helena Pesola 5.6.2012
Naiset Kelan etuuksien saajina Helena Pesola 5.6.2012 2 Naiset Kelan etuuksien saajina Esityksen sisältö 1. Kelan etuudet ja toimintakulut 1945 2011 2. Naisten ja miesten keskiansiot 3. Lapsiperheiden
taskutilasto puh. 020 634 1321 PL 450 puh. 020 634 1392 puh. 020 634 1502
Taskutilasto 200 taskutilasto 200 Y E leistä V läkkeet 5 S ammaisetuudet 9 airausvakuutus 0 K untoutus 6 T yöttömyysturva 7 L apsiperheet 9 A sumistuet 22 O piskelu 24 M uut etuudet 26 alous 27 T tiedustelut
T s a k s u k t u i t lia l s a t s o t 2009 KELAN TILASTOT Tilastojulkaisut Taulukot ja kuviot 2009
Taskutilasto 2009 taskutilasto sisältö yleistä eläkkeet 5 vammaisetuudet 9 sairausvakuutus 0 kuntoutus 6 työttömyysturva 7 lapsiperheet 9 asumistuet 22 opiskelu 24 muut etuudet 26 talous 27 Eläke- ja vammaisetuuslainsäädännön
Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2005
Kela tiedottaa 28.12.2004 Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2005 Ensi vuosi tuo tasokorotuksia moniin Kelan maksamiin etuuksiin. Vanhempainpäivärahojen, sairauspäivärahan, kuntoutusrahan ja erityishoitorahan
Taskutilasto TYÖTTÖMYYSTURVAN SAAJAT 31.12.2003. Peruspäiväraha tai työmarkkinatuki. Ansiopäiväraha MIEHIÄ NAISIA
Taskutilasto 2004 TYÖTTÖMYYSTURVAN SAAJAT 31.12.2003 MIEHIÄ NAISIA 20 000 10 000 Ikä 10 000 20 000 65 55 45 35 25 15 Ansiopäiväraha Peruspäiväraha tai työmarkkinatuki kelan taskutilasto Kansaneläkelaitos
Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1
Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1 Elämässä mukana muutoksessa tukena Turvaamme väestön toimeentuloa, edistämme terveyttä ja tuemme itsenäistä selviytymistä. Kelan toiminta-ajatus Kaikkien Kela
Akavan Erityisalat 5.3.2106. Heli Martinmäki Kelan toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja
Akavan Erityisalat 5.3.2106 Heli Martinmäki Kelan toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja 2 Kelassa uusi organisaatio 2016 Vuonna 2015 oli 24 vakuutuspiiriä ja 6 erityisyksikkö > vuonna 2016 on enää 5 vakuutuspiiriä,
Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat. Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016
1 Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016 Kelan tavoitteet toimeenpanossa Perustoimeentulotukea tarvitsevien asiakkaiden yhdenvertainen
Sosiaaliturvan abc -koulutus toimittajille
Sosiaaliturvan abc -koulutus toimittajille 31.5.2012 Kaikkien Kela Kansaneläkelaitos (Kela) huolehtii Suomessa asuvien perusturvasta. Kaikki Suomessa asuvat ovat jossakin elämänsä vaiheessa Kelan asiakkaita.
Lukiolaisten ja toisen asteen ammatillista perustutkintoa suorittavien elämäntilanne ja toimeentulo
Lukiolaisten ja toisen asteen ammatillista perustutkintoa suorittavien elämäntilanne ja toimeentulo Opetusministeriö Ulla Hämäläinen 29.10.2007 Taustaa Hämäläinen, U. Juutilainen, V-P. ja Hellsten, K.
Aikuisopiskelijan tuet
Aikuisopiskelijan tuet 9.10.2009 Monica Varjonen, vakuutuspäällikkö Kela, Turun vakuutuspiiri 3.2008 KANSANELÄKELAITOS, KELA Huolehtii Suomessa asumiseen perustuvista sosiaaliturvaetuuksista eri elämäntilanteissa
TOIMINTAKERTOMUS 2014
TOIMINTAKERTOMUS 2014 Isot hallinnonuudistukset etenevät Toimeentulotuen siirtoa valmisteltiin SISÄLTÖ PÄÄJOHTAJAN KATSAUS Pääjohtajan katsaus...3 Kela lyhyesti...4 Toimintaympäristön muutokset heijastuvat
Taskutilasto 2015 2015
Taskutilasto 2015 taskutilasto 2015 Yleistä 1 Eläkkeet 7 Vammaisetuudet ja -palvelut 12 Sairausvakuutus 13 Kuntoutus 20 Työttömyysturva 21 Lapsiperheet 24 Asumistuet 29 Opiskelu 31 Sotilasavustus 34 Asioinnit
Elämässä mukana muutoksissa tukena
Elämässä mukana muutoksissa tukena Kaikkien Kela Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomessa asuvien perusturvaa eri elämäntilanteissa. Kaikki Suomessa asuvat ovat jossakin elämänsä vaiheessa Kelan asiakkaita.
ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 2018
TILASTOKATSAUS 4/219 Lisätietoja: 28.2.219 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 218 Kela maksoi asumistukia vuonna 218 yhteensä 2 112 milj.
Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan
KELA - JOKAISTA SUOMALAISTA VARTEN. Lähellä asiakasta. Eduskunnan valvonnassa. Toiminta-ajatus ja arvot
Kela 2003 Vuosikertomus Kela 2003 Jokaista suomalaista varten KELA - JOKAISTA SUOMALAISTA VARTEN Kansaneläkelaitos (Kela) huolehtii Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kelan hoitamia
Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista. 29.3.2016 Tilasto- ja tietovarastoryhmä
Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista 29.3.216 Tilasto- ja tietovarastoryhmä OPINTOTUKIMENOT, OPINTOLAINAT JA TAKAUSVASTUUT Opintotukimenot 199 215 1 Milj. euroa (vuoden 215 rahana)
Hallinnon ja toiminnan kehittäminen hanke (HAKE)
Hallinnon ja toiminnan kehittäminen hanke (HAKE) Tulevaisuuden Kela on yksi yhtenäinen toiminnallinen kokonaisuus. Kelan organisaatiorakenne ja johtamisjärjestelmä tukevat strategian toteutumista ja asiakaslähtöistä
Taskutilasto 2014 2014
Taskutilasto 2014 taskutilasto 2014 Yleistä 1 Eläkkeet 6 Vammaisetuudet ja -palvelut 11 Sairausvakuutus 12 Kuntoutus 18 Työttömyysturva 19 Lapsiperheet 22 Asumistuet 26 Opiskelu 28 Sotilasavustus 30 Asioinnit
PERUSTOIMEENTULOTUEN ETUUSMENOT LASKIVAT VUONNA 2018
TILASTOKATSAUS 2/219 Lisätietoja: 13.2.219 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi PERUSTOIMEENTULOTUEN ETUUSMENOT LASKIVAT VUONNA 218 Kelan perustoimeentulotuen etuusmenot olivat 716,
Kelan palvelut erityistä tukea tarvitseville nuorille Pohjois-Savossa. Kela Pohjois-Savon vakuutuspiiri Sirpa Oksman apulaisjohtaja
Kelan palvelut erityistä tukea tarvitseville nuorille Pohjois-Savossa Kela Pohjois-Savon vakuutuspiiri Sirpa Oksman apulaisjohtaja 30.10.2013 Kelan tehtävä Elämässä mukana muutoksissa tukena Kela hoitaa
Kelan palvelukanavat. Asko Riihioja Kela Keskinen asiakaspalveluyksikkö ja vakuutuspiiri
Kelan palvelukanavat Asko Riihioja Kela Keskinen asiakaspalveluyksikkö ja vakuutuspiiri 10.6.2016 Kelan monipuolinen palvelukanavatarjonta Verkkopalvelu Puhelinpalvelu Posti Toimistokäynti Suorakorvaus
Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio
Toimeentulotuki tilastojen valossa Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta 6.3.2018 Kelan auditorio Perustoimeentulotuki siirtyi Kelaan vuonna 2017 Perustoimeentulotuki:
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 01 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 01 toisella neljänneksellä, prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0, prosenttiyksikköä. Helsingissä
Väestömuutokset - Tammi-toukokuu 2015 Tilastotiedote 9/2015
Väestömuutokset - Tammi-toukokuu 2015 Tilastotiedote 9/2015 Kuopion väestömuutos tammi - toukokuussa 2015 Kuopion ennakkoväkiluku toukokuun 2015 lopussa oli 110985. Tammi-toukokuussa Kuopion väestömuutos
Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut?
Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut? Terveysosasto, kuntoutusryhmä, suunnittelija Leena Penttinen ja Tutkimusosasto, johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä 30.9.2014 TK2-hankkeen
Toimintakertomus 2012
Toimintakertomus 2012 SISÄLTÖ Kelan toimintakertomus on ensimmäistä kertaa vain verkossa. Haluatko tulostaa kertomuksen? Voit tulostaa tai ladata pdf-tiedoston koneellesi julkaisujärjestelmän painikkeista.
Kuntien sote-menot 2012. 20,6 miljardia
1 Palveluseteli Kuntien sote-menot 2012 Kuntien sote-hankinnat yksityisiltä 2,38 mrd. eli 11,7 % 46 % kuntien menoista 20,6 miljardia Palveluseteli 0,08 mrd. eli noin 80 miljoonaa Julkisen sektorin oma
Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri. Liisa Ojala 17.5.2013
Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri Liisa Ojala 17.5.2013 Tietoa vakuutuspiiristä Suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan alue = sairaanhoitopiirin alue 20 kuntaa, 200 000 asukasta Viikottain n 3000 palvelukohtaamista,
Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa?
Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja tämän mahdollisuus saada asiakaskeskeisiä,
Talousarvioesitys 2015. 70. Opintotuki
70. Opintotuki Opintotukilain (65/1994) mukainen opintotuki koostuu opintorahasta, opintotuen asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta. Opintoraha on veronalainen etuus. Lisäksi opintolainojen
Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto
Nuoret ja työttömyysturva Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Työttömyysetuus Työttömyysetuutta maksetaan työttömän työnhakijan toimeentulon turvaamiseksi siltä ajalta, kun hän etsii uutta työtä
Yleisen asumistuen menot ylittivät miljardin rajan vuonna 2016
Tilastokatsaus Lisätietoja: 15.02.2017 Heidi Kemppinen, puh. 020 634 1307, etunimi.sukunimi@kela.fi Yleisen asumistuen menot ylittivät miljardin rajan vuonna 2016 Kela maksoi asumistukia vuonna 2016 yhteensä
taskutilasto 2017 PL 450 puh puh
Taskutilasto 2017 taskutilasto 2017 Yleistä 1 Eläkkeet 8 Vammaisetuudet ja -palvelut 13 Sairausvakuutus 14 Kuntoutus 23 Työttömyysturva 24 Lapsiperheet 27 Asumistuet 32 Opiskelu 34 Sotilasavustus 36 Perustoimeentulotuki
Ajankohtaista Kelasta. Liisa Hyssälä Pääjohtaja, Kela
Ajankohtaista Kelasta Liisa Hyssälä Pääjohtaja, Kela 1 6.11.2013 Toiminta-ajatus Elämässä mukana muutoksissa tukena Turvaamme väestön toimeentuloa, edistämme terveyttä ja tuemme itsenäistä selviytymistä
Talousarvioesitys 2016. 70. Opintotuki
70. Opintotuki Opintotukilain (65/1994) mukainen opintotuki koostuu opintorahasta, opintotuen asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta. Opintoraha on veronalainen etuus. Lisäksi opintolainojen
Taskutilasto
Taskutilasto 2012 taskutilasto 2012 Yleistä 1 Eläkkeet 5 Vammaisetuudet ja -palvelut 9 Sairausvakuutus 10 Kuntoutus 16 Työttömyysturva 17 Lapsiperheet 19 Asumistuet 22 Opiskelu 24 Muut etuudet 26 Talous
Perustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke
Perustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017 Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke Kelan tavoitteet toimeenpanossa Perustoimeentulotukea tarvitsevien asiakkaiden yhdenvertainen kohtelu
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän
Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena
Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Sirpa Syrjäläinen asiantuntija, kuntoutuspalvelut Varsinais-Suomen TE-toimisto 1 TE-palvelut www.te-palvelut.fi 2 1 Ammatillisen kuntoutuksen tarpeen
Kelan toimenpiteet yhteispalvelun kehittämisessä!
Kelan toimenpiteet yhteispalvelun kehittämisessä! 1 SAARISELKÄ 21.4.2011 Toimistoverkko 2011 Inari, Muonio, Kolari, Pello, Ylitornio, Tornio, Kemi, Tervola, Rovaniemi, Saarenkylä, Sodankylä, Kittilä, Salla,
Kelan palvelut ovat viime vuosina uudistuneet ja kehittyneet. Yhteiselle asiakkaalle se tarkoittaa helpompia ja nopeampia tapoja hoitaa Kela-asiansa.
1 Kelan palvelut ovat viime vuosina uudistuneet ja kehittyneet. Yhteiselle asiakkaalle se tarkoittaa helpompia ja nopeampia tapoja hoitaa Kela-asiansa. Tunnistetaan yhteisen asiakkaan tilanne Kela tarjoaa
40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk 1 228 1 272 1 333. 2011 toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012
Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012 Päivärahan hakuajan lyheneminen Lausunto 90 sairauspäivärahapäivän jälkeen Elise Kivimäki 17.1.2012 Hallitusohjelmasta lainmuutokseksi Hallitusohjelman mukaan työterveyshuoltoa
Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006
Pentti Arajärvi Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006 1 SUOMEN PERUSTUSLAKI 18 Oikeus työhön ja elinkeinovapaus Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa
Kela 75 vuotta. Elämässä mukana muutoksissa tukena. Liisa Hyssälä Pääjohtaja, Kela Tampere,
Kela 75 vuotta Elämässä mukana muutoksissa tukena Liisa Hyssälä Pääjohtaja, Kela Tampere, 20.11.2012 1 18.12.2012 Elämässä mukana muutoksissa tukena Turvaamme väestön toimeentuloa, edistämme terveyttä
Taskutilasto Tiedustelut. puh Tilaukset Kela, julkaisu- ja tietopalveluryhmä PL 450, KELA
Taskutilasto 2018 Taskutilasto 2018 Yleistä 1 Eläkkeet 8 Vammaisetuudet ja -palvelut 12 Sairausvakuutus 13 Kuntoutus 21 Työttömyysturva 22 Lapsiperheet 25 Asumistuet 29 Opiskelu 31 Perustoimeentulotuki
40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.
Taskutilasto ISSN (painettu) ISSN (sähköinen) Helsinki: Kela,
Taskutilasto 2019 Taskutilasto 2019 Yleistä 1 Eläkkeet 8 Vammaisetuudet 12 Sairausvakuutus 13 Kuntoutus 21 Työttömyysturva 22 Lapsiperheet 25 Asumistuet 29 Opiskelu 31 Perustoimeentulotuki 34 Muut etuudet
Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 2017
Tilastokatsaus Lisätietoja: 14.2.218 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 17, etunimi.sukunimi@kela.fi Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 217 Kela maksoi asumistukia vuonna 217 yhteensä 2 3 milj. euroa, joka
Ajankohtaista kunta-alalta. Taija Hämäläinen
Ajankohtaista kunta-alalta Taija Hämäläinen 2010 Kuntakenttä myllerryksessä 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 1. Kuntarakennelaki 478/2013 Kuntien selvitykset 2. Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen
Kela 75 vuotta. Elämässä mukana muutoksissa tukena. Johtaja Mikael Forss Yksikkö Otsikko
Kela 75 vuotta Elämässä mukana muutoksissa tukena Johtaja Mikael Forss 1 18.3.2013 Yksikkö Otsikko Elämässä mukana muutoksissa tukena Turvaamme väestön toimeentuloa, edistämme terveyttä ja tuemme itsenäistä
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Toimintakertomus 2011
Toimintakertomus 2011 2 Toimimme vastuullisesti sosiaaliturvan tuottajana. Kannamme vastuuta taloudellisesta, ekologisesta ja sosiaalisesta kestävyydestä. Prosessimme ja toimintamallimme ovat tehokkaat.
Yhdessä työkyvyn tukena
Lausuntovelvoite tiivistää yhteistyötä työpaikoilla Yhdessä työkyvyn tukena Helsinki 04.12.2012 Ylilääkäri Kyösti Haukipuro Kela/Etelä-Suomen vakuutusalue 1 Taustaa 1 Valtiovalta ja työmarkkinajärjestöt
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011
37 TYÖLLSYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSNGSSÄ 3. VUOSNELJÄNNEKSELLÄ Helsingin työllisyysaste oli vuoden kolmannella neljänneksellä 74,1 prosenttia, mikä oli 0,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työllisten
HE 148/2009 vp. Tällaisia muita etuuksia ovat muun muassa vammaisetuudet, rintamalisät, työttömyysturvalain
HE 148/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksin soveltamisesta vuonna 2010 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan annettavaksi laki kansaneläkeindeksin soveltamisesta
Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista Tilastoryhmä
Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista 3.3.215 Tilastoryhmä OPINTOTUKIMENOT, OPINTOLAINAT JA TAKAUSVASTUUT Opintotukimenot 199 214 1 Milj. euroa (vuoden 214 rahana) 9 8 7 6 5 4
Muutoksenhakuasioiden käsittely nopeutui vuonna 2011
Tilastokatsaus Lisätietoja: 15.03.2012 Terhi Rautesalo, puh. 020 634 1528, etunimi.sukunimi@kela.fi Muutoksenhakuasioiden käsittely nopeutui vuonna 2011 Kelan tekemään päätökseen voi hakea muutosta valittamalla.
Sairausvakuutuksen menestystarinat ja sudenkuopat
Sairausvakuutuksen menestystarinat ja sudenkuopat Hennamari Mikkola, dosentti, KTT Terveysturvan tutkimuksen päällikkö, Kelan tutkimusosasto 05.03.2014 Terveydenhuollon rahoitus Suomessa 1995-2011 (17
Toiminta-ajatuksemme
Toiminta-ajatuksemme Elämässä mukana muutoksissa tukena Turvaamme väestön toimeentuloa, edistämme terveyttä ja tuemme itsenäistä selviytymistä. 13.2.2012 2 Kelan strategia 2012 2015: visio Parasta palvelua,
40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet
40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä
Kela sähköisti palvelunsa. Kirsi Rautauoma Kela Vantaan-Porvoon vakuutuspiiri 3.4.2014
Kela sähköisti palvelunsa Kirsi Rautauoma Kela Vantaan-Porvoon vakuutuspiiri 3.4.2014 Etuudet äitiysavustuksesta eläkkeeseen Lapsiperheet Työttömät Eläkeläiset Opiskelijat Sairastaminen Asumisen tuet Kuntoutus
Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun mahdollinen siirto valtiolta kunnille
Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun mahdollinen siirto valtiolta kunnille Keskustelutilaisuudet 25. ja 26.11.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen HALLITUSOHJELMAN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE:
-kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8
Terveys 2015 -kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8 Terveys 2015 -kansanterveysohjelma Valtioneuvosto hyväksyi toukokuussa 2001 periaatepäätöksen Terveys 2015 -kansanterveysohjelmasta, joka linjaa Suomen
VAIKEASTI TYÖLLISTYVÄT HELSINKILÄISET
VAIKEASTI TYÖLLISTYVÄT HELSINKILÄISET Rekisteripohjainen tutkimus kunnan osarahoittamaa työmarkkinatukea lokakuussa 2010 saaneista helsinkiläisistä 1 Vaikeasti työllistyvät työnhakijat Tutkimuksen kohderyhmänä
Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016. Vammaisetuudet. Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä
Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016 Vammaisetuudet Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä 1 Vammaisetuuslainmuutos 1.6.2015 Lainmuutoksessa erityiskustannusten
TOIMINTAKERTOMUS 2013
TOIMINTAKERTOMUS 2013 Verkkoasioinnin suosio jatkui Kelan etuuskulut kasvoivat 3,3 % SISÄLTÖ Pääjohtajan katsaus...3 Kela lyhyesti...4 Toimintaympäristön muutokset heijastuvat Kelan tulevaisuuteen...6
Hailuodon kunta. Talousarvion toteutuminen 1.1.-31.3.2015
Hailuodon kunta Talousarvion toteutuminen 1.1.-31.3.2015 Käsittely Kunnanhallitus 25.5.2015 2 Talousnäkymät Kansainvälisen talouden kehitys on viime aikoina ollut kaksijakoista. Venäjän talouden kasvunäkymät
K 7/2014 vp KANSANELÄKELAITOKSEN VALTUUTETTUJEN TOIMINTAKERTOMUS 2013
K 7/2014 vp KANSANELÄKELAITOKSEN VALTUUTETTUJEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 HELSINKI 2014 Kustantaja: Kela, Helsinki ISSN 0355-4996 Painopaikka: Kela, Helsinki, 2014 2 KELAN VALTUUTETUT EDUSKUNNALLE Kansaneläkelaitoksesta
TOIMINTAKERTOMUS 2013
TOIMINTAKERTOMUS 2013 Verkkoasioinnin suosio jatkui Kelan etuuskulut kasvoivat 3,3 % SISÄLTÖ PÄÄJOHTAJAN KATSAUS Kelan toimintakertomus on nyt verkossa. Haluatko tulostaa kertomuksen? Voit tulostaa tai
Kelan palvelut henkilöasiakkaille
Kelan palvelut henkilöasiakkaille Susanna Sinda, Kelan Ulkomaan yksikkö 17. 18.2.2010 Kelan palvelukanavat Kelan palvelukanavia ovat posti puhelinpalvelu verkkopalvelut 1) kaikille avoimet palvelut (www.kela.fi)
40. Eläkkeet. Vuosina 2006 2008 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2006 2007 2008
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.
Masennus työkyvyttömyyssyiden kärjessä - miksi?
Masennus työkyvyttömyyssyiden kärjessä - miksi? Teija Honkonen, Sosiaali- ja terveysministeriö Jorma Kiuttu, Kansaneläkelaitos Anne Lamminpää, Valtiokonttori Tapio Ropponen, Kuntien Eläkevakuutus 1 Masennustilat
Kela 75 vuotta. Vahvasti ja tahtovasti tulevaan. Helena Pesola
Kela 75 vuotta Vahvasti ja tahtovasti tulevaan Helena Pesola Vastuu kaikista kansalaisista ei vain työelämässä mukana olevista Elämässä mukana muutoksissa tukena Turvaamme väestön toimeentuloa, edistämme
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin
Muutoksenhakulautakuntiin saapuneiden asioiden määrä on kääntynyt kasvuun
Tilastokatsaus Lisätietoja: 19.03.2015 Terhi Rautesalo, puh. 020 634 1528, etunimi.sukunimi@kela.fi Muutoksenhakulautakuntiin saapuneiden asioiden määrä on kääntynyt kasvuun Muutoksenhakulautakuntiin saapui
Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)
Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) JUHTA 10.5.2016 JulkICT Mistä on kyse? AUTA on kokeiluhanke, jolla etsitään uutta toimimallia asiakkaiden
HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 11 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että niitä perusteita, joilla soviteltua työttömyysetuutta
Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012
Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Voit hakea opiskelijan tukia verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Opiskelijan tuet 020 692 209 Asevelvollisen tuet 020 692
Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 10 % vuonna 2017
Tilastokatsaus Lisätietoja: 7.3.218 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 1 % vuonna 217 Työttömyyskassat ja Kela maksoivat työttömyysturvaetuuksia
Kuntakokeilun käynnistämisseminaari Kuntatalo 27.8.2012
Elämässä mukana muutoksissa tukena Kuntakokeilun käynnistämisseminaari Kuntatalo 27.8.2012 Kela yhteistyössä kuntakokeilun toteuttamisessa Etuuspäällikkö Jorma Viitala Terveysosasto Kela Elämässä mukana
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon
20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Nykyiset trendit lasten kotihoidontuen käytöstä
Nykyiset trendit lasten kotihoidontuen käytöstä Sosiaaliturvan abc Anita Haataja 31.5.2012 Sisältö Kotihoidon tuki Tukimuodoista, käyttäjämääristä ja kustannuksista Osittainen hoitoraha Kuntalisät 2 Lakisääteistä
SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1367 1378 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Laki nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta... 3631 1368 Laki kansaneläkelain muuttamisesta...
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
Sosiaaliturvajärjestelmän keskeisimmät etuudet 2017 Maksetut etuudet ja niiden saajat etuusryhmittäin
Sosiaaliturvajärjestelmän keskeisimmät etuudet 217 Maksetut etuudet ja niiden saajat etuusryhmittäin Maksetut etuudet Saajien lukumäärä* 5 milj. 1 5 4 milj. 1 2 3 milj. 9 2 milj. 6 1 milj. 3 Työttömyys
Muutoksenhakulautakunnissa ratkaistiin vuonna 2012 yli Kelan päätöstä koskevaa valitusasiaa
Tilastokatsaus Lisätietoja: 14.03.2013 Johanna Jussila, puh. 020 634 1323, etunimi.sukunimi@kela.fi Muutoksenhakulautakunnissa ratkaistiin vuonna 2012 yli 27 000 Kelan päätöstä koskevaa valitusasiaa Muutoksenhakulautakuntiin
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta