HALSUAN RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS
|
|
- Annikki Lahtinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HALSUAN RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta Sivu 1
2 HALSUAN KUNTA Patana Pasi, pj Kauppinen Pertti, vpj Hotakainen Petri Kalliokoski Kaija Kujala Tarja Kukkola Erja Lehtonen Toni RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN HALLINTO Rakennus- ja ympäristönsuojelulautakunta käsittelee rakennusvalvontaan, ympäristönsuojeluun, palo- ja pelastustoimeen sekä liikenneväyliin liittyvät asiat. Teknisen toimiston tehtävänä on huolehtia kiinteistöjen kunnossapidosta, sekä kunnan konserniyhtiöiden talonmiespalveluista. Tavoitteena on, että halsualaisilla olisi ympäristöllisesti, rakennus- ja paloteknisesti sekä liikenteellisesti turvallinen ja viihtyisä kunta. Lisäksi lautakunnan tehtävänä on huolehtia kunnan toimesta tapahtuvasta rakentamisesta, kunnossapito- ja käyttötehtävistä. on ollut tavoitteiden mukaista. tulot menot kate nettomenot /as RAKENNUSVALVONTA Rakennusvalvonta sisältää maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen perinteisen rakennusvalvonnan, sekä siihen liittyvät erityissäädösten mukaiset tehtävät. an sisältyy mm. maankäyttö- ja rakennuslain sekä korjausavustuksista annetun lain mukaisten asioiden käsittely, valvonta sekä neuvonta. Rakennusvalvontaan kuuluu myös olennaisena osana kaavoituksen valmistelu sekä kaavojen toteutumisen valvonta. Lisäksi toimitaan mm. leirintäalueviranomaisena. Sivu 2
3 Tavoitteena on pitää esillä uusinta tutkimustietoa eri rakentamisen sektoreista, edistää hyvää rakennustapaa sekä valvoa rakennusten ulkonäköä ja sopeutumista ympäristöön. Peruskorjaustoiminnan edistämiseen ja kosteusvaurioiden ehkäisyyn kiinnitetään neuvonnassa erityistä huomiota. a on jatkettu tavoitteiden mukaisesti. Kunta ja kuntalaiset ovat tehostaneet uusiutuvan energian käyttöä, ja parantaneet rakennusten energiatehokkuutta. Esim. ARA:n rahoittamia energia-avustuksia on käytetty kunnan välittämänä eri muodoissaan. Vanhusten ja vammaisten omien asuntojen korjausavustus 6 kpl (47496,00 / 18998,00 ). Pientalojen tarveharkintaiset energia-avustukset 2 kpl (26224,00 / 6556,00 ). Henkilöstön määrä Johtava viranhaltija: Vs.rakennustarkastaja Jari Kauppinen 30 % Tp 2015 Tp 2014 Tp 2013 Vakinaiset 0,66 0,66 0,92 1 tulot menot kate nettomenot /as myönnetyt rakennusluvat myönnetyt toimenpideluvat toimenpideilmoitukset valmistuneet rakennukset TEKNINEN TOIMISTO Teknisen toimiston keskeisimpänä tehtävänä on huolehtia kunnan toimesta tapahtuvasta rakentamisesta, kunnossapito- ja käyttötehtävistä. Tekninen toimisto huolehtii kunnan kiinteistöjen kunnossapidosta ja myy hallinnon palveluita, laitosten ja verkostojen hoito- ja kunnossapitopalveluita Halsuan Vesi Oy:lle Sivu 3
4 ja Halsuan Energia Oy:lle, sekä talonmiespalvelut asunto-osakeyhtiöille ja Halsuan Julkiskiinteistöt Oy:lle. Tekninen toimisto vastaa ja huolehtii kunnan yhdyskuntatekniikasta, kiinteistöjen rakentamisesta, kunnossapidosta ja käyttötehtävistä. Syrjälän teollisuushalli 2:n ulkoverhouksen kunnostus aloitettiin ja jatketaan vuonna 2016, Sampolan alueella Latta-aihion hallissa uusittiin hallinosturi, päiväkodin muutos- ja kunnostustyöt saatiin valmiiksi toukokuulla, asunto-osakeyhtiöille tehtiin pieni muotoisia remonttitöitä useammassa asunnossa (tapetointia, saunan panelointia, pesuhuoneen laatoitusta), Plus Pisteen sisäpuolen pinnoituksia uusittiin Kokkotyösäätiötä varten (keskeytettiin uusien suunnitelmien takia...). Henkilöstön määrä Johtavat viranhaltijat: rakennusmestari Jari Kauppinen 70 % Tp 2015 Tp2014 Tp2013 Vakinaiset 1,06 1,06 1,5 1,5 tulot menot kate nettomenot /as LIIKELAITOKSET VESI- JA VIEMÄRILAITOS Vesi- ja viemärilaitos on yhtiöitetty Halsuan Vesi Oy:ksi, jonka on edelleen turvattava sellainen vesihuolto, että kohtuullisin kustannuksin on saatavissa riittävästi terveydellisesti ja muutoinkin moitteetonta talousvettä sekä terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti. LÄMPÖLAITOKSET Kk:n ja Syrjälän aluelämpölaitokset on yhtiöitetty Halsuan Energia Oy:ksi, jonka tehtävänä on tuottaa lämpöä yksityisille, sekä seurakunnan kunnan keskustaajamassa sijaitseville eri kiinteistöille erillisten sopimusten ja taksan Sivu 4
5 mukaisesti. Kirkonkylän lämpölaitokseen hoidosta ja bioenergian toimittamisesta vastaa lähtien Tuomi Turve ja Kone Oy, Jukka Tuominiemi. YMPÄRISTÖNSUOJELU Lautakunnan tehtävä on luoda Halsuasta kuva myös ympäristökuntana, jossa vedet pysyvät puhtaana ja jätehuolto toimii eri tasoilla esimerkillisesti niin taajamissa kuin haja-asutusalueillakin. Jätehuollon eri tasojen kehittäminen sekä pohja- ja pintavesien tilan seuranta ja suojelu ovat edelleen ympäristönsuojelun tärkeimpiä alueita. Uuden lainsäädännön vuoksi korostuu tulevina vuosina talousjätevesien käsittelyn neuvontaja valvontatehtävät. Lautakunta käsittelee ympäristönsuojelulain ja maa-aineslain mukaiset lupa-asiat ja hoitaa niihin liittyvän neuvonta- ja valvontatyön. Ympäristön seuranta ja erilaiset ympäristön parantamishankkeet kuuluvat lautakunnan ympäristönsuojelutehtäviin. Tavoitteena on, että Perhonjokilaakson kestävän kehityksen suunnitelmaa toteutetaan eri elämänaloilla kuntakohtaisesti soveltaen. jätevesien käsittelyn neuvonnassa on tavoitteena, että kohtuullisin kustannuksin taloudet saisivat hyviä ja määräykset täyttäviä pitkään toimivia järjestelmiä ja että hukkainvestoinnit jäisivät mahdollisimman vähiin. Ympäristönsuojelumääräysten valmistelua jatketaan naapurikuntien kanssa. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa yhteistyössä talousjätevesien käsittelyneuvontaa on jatkettu tapauskohtaisesti. Pohjanmaan Jässi -jätevesihankkeessa Halsualle kohdistettiin jätevesikartoitus- ja neuvontakäyntejä Halsuanjärven alueelle lähinnä loma-asuntojen omistajille ja Ylikylän alueella pääasiassa vakituisesti asuttujen kiinteistöjen omistajille. Joillekin kiinteistöille haluttiin neuvontakäynnin korvaavaa neuvontaa. Käydyissä kiinteistöissä 60 % jätevesijärjestelmistä on akuutissa uusimistarpeessa (Ylikylän alueella käydyistä kiinteistöistä 78 %). Henkilöstön määrä Johtava viranhaltija: ympäristösihteerin palvelut on ostettu ostopalveluna Kaustisen kunnalta, viranhaltijana Päivi Oikarinen. Sivu 5
6 PALO- JA PELASTUSTOIMI Palo- ja pelastustoimeen liittyy myös väestönsuojelu ja öljyvahinkojen torjunta, sekä ensivastetyö. käsittää varsinaiset sammutustehtävät, ensivastetehtävät sekä muut pelastustehtävät sekä ennaltaehkäisevän toiminnan. Palokunta toimii puolivakinaisena palokuntana. tulot menot kate nettomenot /as myönnetyt ympäristöluvat viemäriliittymät Vuoden 2004 alusta palo- ja pelastustoimi on siirtynyt aluepelastuslaitoksen alaisuuteen. Keskuspaikkana toimii Kokkola. Aluepelastuslaitos laskuttaa kuntaa pelastustoimen kulujen osalta suoraan aiheuttamisperusteisesti sekä viranomais-toiminnan osalta asukaslukuperusteisesti. Päällystöpäivystys hoidetaan seutukunnallisena yhteistyönä. on jatkunut tavoitteiden mukaisesti. tulot menot kate nettomenot /as hälytyksiä, kpl joista ensivastehälytyksiä LIIKENNEVÄYLÄT Lautakunnalle kuuluu yksityistielain mukaiset tielautakunnan tehtävät sekä mm. liikenneväylien kunnossapitotyöt. Sivu 6
7 Lautakunta pitää tarvittaessa mm. yksityistielain mukaisia tietoimituksia, antaa asiantuntija-apua mm. yksityisteiden yksiköinti- ja valtionapuhakemusasioissa. Kaikkinainen kaavateiden kunnossapito sekä yksityisteiden talviauraus ja yleinen turvallisuuden valvonta kuuluvat lautakunnan tehtäviin. Kaavateiden kunto pyritään säilyttämään kohtuullisena. Pyritään vaikuttamaan siihen, että yksityisteiden tiekuntien hallinto ja yksiköinnit ovat ajan tasalla. Kaikilla merkittävimmillä yksityisteillä on yksikköjako kunnossa tai valmisteilla. Kaavateillä talviajan hiekoitusta on jouduttu lisäämään ja valaistuskustannuksissa sähkön hinnasta johtuen on tapahtunut kohoamista. Metsotietä jatkettiin n. 250 m. tulot menot kate nettomenot /as kaavatiet, km 12, ,5 11,5 KIINTEISTÖTOIMI Kiinteistökustannuksista vuokrakiinteistöjen ja teollisuushallien kustannukset tulevat tähän lukuun; koulut, kirjasto, urheilualueet ja urheilutilojen kulut kirjataan kunkin hallinnonalan menoksi. Jyta:lle vuokratut kiinteistöt (Kannelma, Pihlajatupa, Työtupa ja Terveystalo) kuuluvat kiinteistötoimen alaisuuteen. Talonmiespalveluja luovutetaan Halsuan Seudun Asumispalveluyhdistys ry:lle, asunto-, vesi- ja energiaosakeyhtiöille. Talonmiesten palkat kirjataan keskitetysti kiinteistötoimeen ja kustannus vyörytetään kullekin hallintokunnalle käytön suhteessa. Ulkopuolisille luovutetuista palveluista laskutetaan erikseen. Kunnan kiinteistöjen kuntoa seurataan jatkuvasti. Pyritään siihen, että kiinteistöjen käyttöarvo samoin kuin niiden ulkoinen kunto (maalaus, katot, pihat) pysyvät hyvinä. Kuntoseurannalla tulee estää kiinteistöjen yllätyksellinen hätätyö (esim. vesivahingot). Korjaustyöt suoritetaan kiireellisyysjärjestyksessä. Sivu 7
8 Kiinteistöjä huolletaan ja pidetään kunnossa niin, että ne ovat turvallisia ja viihtyisiä, eivätkä aiheuta terveydellisiä haittoja käyttäjilleen. Asuntoja kunnostettiin vuokralaisten vaihtuessa. Kiinteistöjen kuntoa on seurattu koko ajan, tarpeelliset korjaukset ja huollot on tehty tarvittaessa. Halsuan Julkiskiinteistöt Oy on ostanut kunnalta urheiluhallin, kirjaston sekä purkanut ostamansa keskustan alaasteen kiinteistöt vuonna 2014 asuntoloineen ja rakennuttanut kyseiselle paikalle uuden koulukeskuksen, joka valmistui syyskuussa Yhtiö perii kunnalta vuokraa urheiluhallista, kirjastosta ja koulukeskuksesta sopimuksen mukaan (sivistystoimi). Henkilöstön määrä Tp 2015 Tp 2014 Tp 2013 Vakinaiset 4,15 4,4 4,4 4,4 Määräaikaiset 0, tulot menot kate nettomenot /as vuokra-asunnot, kpl vuokratut teollisuustilat, kpl JÄTEHUOLTO Jätehuollosta vastaa Millespakka Oy, jonka osakkaana Halsuan kunta on. Jätehuolto toteutetaan pitkälle vietyyn alkulajitteluun ja erilliskeräilyyn perustuen. 111 Sekajätteen toimittaminen Alajärvelle jatkuu. Biojätteen erilliskeräily, käsittely ja loppusijoittaminen suunnitellaan uudelleen. Entisen Laisnevan kaatopaikan velvoitetarkkailu jatkuu sulkemislupapäätöksen mukaisesti. Sivu 8
9 Sekajätteet on toimitettu sopimuksen mukaisesti Alajärvelle. Laisnevan kaatopaikan velvoitetarkkailu on suoritettu sulkemispäätöksen mukaisesti. Rinki Oy on hakenut Halsuan kunnalta paikkaa pakkausjätteen keräilyä varten. Rinki Oy esitti keräilypaikaksi Peltotien ekopistettä, paikka ei ole paras mahdollinen. Kunta on tutkaillut muita mahdollisia paikkoja. tulot menot kate nettomenot /as Sivu 9
Henkilöstön määrä 31.12. Johtava viranhaltija: - rakennustarkastaja Mauri Jussinmäki, osa-aikaeläkkeellä, työaika 55 %
1 1 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN HALLINTO 2 Toiminta Rakennus- ja ympäristönsuojelulautakunta käsittelee rakennusvalvontaan, ympäristönsuojeluun, palo- ja pelastustoimeen sekä liikenneväyliin liittyvät
HALSUAN RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLTK
HALSUAN RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLTK TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016 2018 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN HALLINTO Rakennus- ja ympäristönsuojelulautakunta käsittelee
HALSUAN RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLTK
HALSUAN RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLTK TALOUSARVIO VUODELLE 2017 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017 2019 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN HALLINTO Rakennus- ja ympäristönsuojelulautakunta käsittelee
HALSUAN KUNTA rakennus- ja ympäristölautakunta TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS
HALSUAN KUNTA rakennus- ja ympäristölautakunta TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2017 1 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN HALLINTO Rakennus- ja ympäristönsuojelulautakunta käsittelee rakennusvalvontaan,
HALSUAN KUNTA Rakennus- ja ympäristölautakunta
HALSUAN KUNTA Rakennus- ja ympäristölautakunta TALOUSARVIO VUODELLE 2019 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2020 2021 1 Tämä sivu on valittuja paloja vanhasta taloussuunnitelmasta ja saattaa muuttua
HALSUAN KUNTA rakennus- ja ympäristölautakunta TALOUSARVIO VUODELLE 2019 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE
HALSUAN KUNTA rakennus- ja ympäristölautakunta TALOUSARVIO VUODELLE 2019 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2020 2021 Kunnanhallitus 4.12.2018 131 Kunnanvaltuusto 14.12.2018 33 1 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 31.01.2014 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO
HALSUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE. Kunnanhallitus 9.12.2015 120 Kunnavaltuusto 16.12.
HALSUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017 2018 Kunnanhallitus 9.12.2015 120 Kunnavaltuusto 16.12.2015 39 1 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016-2018 SISÄLLYSLUETTELO
HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri
HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri Viranhaltija tai Jari Penttilä, kunnanjohtaja Esittelijä kunnanhallitus, kunnan asunto-osakeyhtiöt Marko Malvisto, taloussihteeri Halsuan Julkiskiinteistöt Oy tj. Esittelijä
HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri
HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri Viranhaltija tai Jari Penttilä, kunnanjohtaja Esittelijä kunnanhallitus, kunnan asunto-osakeyhtiöt Marko Malvisto, taloussihteeri Halsuan Julkiskiinteistöt Oy tj. Esittelijä
HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri alkaen 7/2019
HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri alkaen 7/2019 t Jari Penttilä, kunnanjohtaja Esittelijä kunnanhallitus, kunnan asunto-osakeyhtiöt Marko Malvisto, taloussihteeri Halsuan Julkiskiinteistöt Oy tj. Esittelijä
Budj. Toteut. Budj. Tilinp. 2016 2015 2015 2014 011101 RAKENNUS- JA YMP.LTK HALLINTO K Ä Y T T Ö T A L O U S TALOUS
HALSUAN KUNTA Sivu 1 011101 RAKENNUS- JA YMP.LTK HALLINTO MYYNTITUOTOT 3190 Muut myyntitulot 4 MYYNTITUOTOT 4 4 HENKILÖSTÖKULUT PALKAT JA PALKKIOT 5005 Palkkiot -3.000-400 -3.000-4.120 PALKAT JA PALKKIOT
Tekninen lautakunta Toteutuminen
Tekninen lautakunta Toteutuminen 31.4.2016 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla on Tekninen lautakunta. Lautakunnan sitovuustalolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi
Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56
Talousarvion toteutuma 1.1. 31.8.2015 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi, ruokahuolto-/ siivouspalvelut, sekä Jokilaaksojen Pelastuslaitoksen
Savukosken kunnanvirasto
SAVUKOSKEN KUNTA ASIALISTA Rakennus- ja tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 8.5.2012 klo 18.00-19.25 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t 11 12 13 14 15 16 18 19 Savukosken kunnanvirasto Tiedoksi lautakunnalle
KOSKEN TL KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.5.2015 - Kvalt 20.4.2015 / 18 ja 19
KOSKEN TL KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.5.2015 - Kvalt 20.4.2015 / 18 ja 19 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Kosken Tl kunnan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Kosken Tl kunnanvaltuuston kokouksessa 20
Tarkastuslautakunnan kokoonpano valtuustokaudella :
HALSUAN KUNTA Tarkastuslautakunta Halsuan kunnanvaltuustolle TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS 2016 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely Tarkastuslautakunnan kokoonpano valtuustokaudella
41000 YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA
41000 YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMEN HALLINTO Toimiala vastaa Rantasalmen, Juvan ja Sulkavan ympäristötoimen viranomaispalvelujen tuottamisesta. Ympäristötoimen toimialaan kuuluvat rakennusvalvonta,
41000 YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA
41000 YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMEN HALLINTO Toimiala vastaa Rantasalmen, Juvan ja Sulkavan ympäristötoimen viranomaispalvelujen tuottamisesta. Ympäristötoimen toimialaan kuuluvat rakennusvalvonta,
PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT
PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT Hyväksytty: Kv 5.9.2012 30 Voimaantulo: 1.1.2013 1 LUKU HALLINTO-ORGANISAATIO 1 Luottamushenkilöorganisaatio Teknisen palvelualueen luottamushenkilöorganisaatio
TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos
TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisen toimen tarkoituksena on tuottaa ja ylläpitää teknisiä palveluja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen yhteistyössä naapurikuntien ja ulkopuolisten palvelun
Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.
50 TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen
PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT
PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT Hyväksytty Kv 10.12.2008 80 Voimaantulo 1.1.2009 1 LUKU HALLINTO-ORGANISAATIO 1 Luottamushenkilöorganisaatio Teknisen palvelualueen luottamushenkilöorganisaatio
MYYDÄÄN TEOLLISUUSHALLI NEKALASTA
MYYDÄÄN TEOLLISUUSHALLI NEKALASTA 0 Vihiojantie 20, 33800 Tampere SIJAINTI MYYTÄVÄ KOHDE TONTTI KAAVA RAKENNUS Kohde sijaitsee Nekalan alueella hyvien liikenneyhteyksien päässä mm. Tampereen keskustaan
Tekninen ltk käyttötalousarvioesitys 2017
Tekninen ltk käyttötalousarvioesitys 2017 ULKOISET TUOTOT JA KULUT (Kh:n raami) raami 2017 TA esitys 2017 ltk Yli / alle Toimintatuotot 1 182 846 1 132 694 50 152 Toimintakulut -3 315 936-2 981 480 334
Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman poistoja).
Ympäristölautakunta 126 13.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2016 353/22.220/2015 Ympäristölautakunta 126 Menot Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman
/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,76 0,42 2,18 Jätevesi 1,88 0,45 2,33
1/5 KEMIN VESI OY:N TAKSA Taksan voimaantulopäivä 1.1.2013. Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä koskevia maksuja, sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioiden. Kaikki perittävät maksut ovat
KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 17.3.2016
Kokousaika Torstai 17. maaliskuuta 2016 kello 18.00 20.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet x Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x
Helsingin kaupungin. ympäristökeskuksen palvelut
Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen palvelut Johanna Joutsiniemi Helsingin kaupungin ympäristökeskus Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen tehtävistä merkittävä osuus on ympäristö-, elintarvike- ja
Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.
TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen toimen
Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen
Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Mikä on liikkumissuunnitelma ja miksi se kannattaa tehdä? Liikkumissuunnitelma antaa konkreettisen suunnan Liikkumissuunnitelma
ASUNTO OY NAANTALIN LINNAVUORI
ASUNTO OY NAANTALIN LINNAVUORI Y 1637708-0 TILINPÄÄTÖS 31.12.2014 TILINPÄÄTÖS KAUDELTA 1.1-31.12.2014 Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot ja lisätiedot tilinpäätökseen 4-5 Luettelo käytetyistä
TEKNISEN LAUTAKUNNAN JA YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNNAN SEKÄ TEKNISEN OSASTON JOHTOSÄÄNTÖ
Astuu voimaan 1.8.2011 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JA YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNNAN SEKÄ TEKNISEN OSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU 1 Tekninen lautakunta ja ympäristö- ja rakennuslautakunta sekä ympäristö- ja rakennuslautakunnan
Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn neuvontatarve
Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn neuvontatarve KOKOEKO seminaari 24.2.2011 Kuopio SAVO-KARJALAN Vesiensuojelua vuodesta 1963 Yrittäjäntie 24, 70150 Kuopio Puh: 017-2647 200, Fax: 017-2647 217 Toiminnanjohtaja,
ESPOON KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONTAKESKUKSEN TOIMINTAOHJE
Rakennusvalvontakeskuksen toimintaohje 4.2.5 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONTAKESKUKSEN TOIMINTAOHJE Teknisen toimen johtaja 6.4.2009 Voimaan 6.4.2009 1 Toiminta-ajatus Rakennusvalvontakeskuksen
Vesihuoltolaitoksen liittymismaksu määräytyy kiinteistön käyttötarkoituksen, laajuuden ja palveluiden käytön perusteella seuraavasti:
1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2009 Muutettu 1.7.2009 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot
TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Rakennustark. Rauno Kuokkanen Henkilöstömäärä 2.75 2.75 2.75 0.0 0.0 * vakituiset 2.75 2.75 2.75 Rakennusluvat 165 165 165 0 0.0 Toimenpideluvat 71 80 80 0 0.0 Ilmoitusluvat
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 24.2.2012 klo 9.00 12.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja, :t 9-10, klo 9.00-9.50 Laukkanen
yms. YHTEENSÄ 7,0 htv 468 499 468 499 432 176 413 579 394 242 LUPATULOT 171200 rakennusvalvonta ympäristövalvonta yksityistiet
RAJUSU 2013 kustannusten jako; lupam~rät, asukasluku, yksityistie kilometrit YHTEENSÄ 7,0 htv (henkilötyövuosi) MENO HALLINTO 14,16 % 58 111 ymp. päällikkö 0,45 htv sihteerit 0,3 htv kokouskulut ltk +
Tietyömaiden turvallisuus Maanrakennuskuljetus 2010 seminaari
Tietyömaiden turvallisuus Maanrakennuskuljetus 2010 seminaari Pasi Patrikainen Kunnossapitopäällikkö POS ELY Pasi Patrikainen POS ELY/ L-vastuualue 5.10.2010 1 Sisältö Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-
STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT
STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT Kasvihuonekaasupitoisuudet ilmakehässä vakiinnutetaan tasolle, joka estää vaaralliset muutokset ja mahdollistaa sopeutumisen Rakennettu ympäristö on energiatehokas, elinvoimainen
Yksityisteiden hoidon harmonisointi
Tekninen lautakunta 194 11.12.2012 Yksityisteiden hoidon harmonisointi 918/10/03/01/2012 TEKLA 194 Valmistelija: työpäällikkö Tero Jelekäinen, puh. 050 384 5477 Kuntaliitoksen jälkeen yksityisteiden hoito
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 11.2.2015 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO
HALSUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2017 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE. Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
HALSUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2017 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2018 2019 Kunnanhallitus 7.12.2016 114 Kunnanvaltuusto 14.12.2016 40 1 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2019 SISÄLLYSLUETTELO
KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA. Hyväksytty: 9.2.2009 / Kv 146. Voimaantulo: 1.1.
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 9.2.2009 / Kv 146 Voimaantulo: 1.1.2010 Muutettu: 12.3.2012/ Kv 26 Voimaantulo: 1.4.2012 Muutettu: 11.6.2012
KORJAUSAVUSTUKSET VETERAANINEUVOTTELU 13.01.2014
KORJAUSAVUSTUKSET VETERAANINEUVOTTELU 13.01.2014 KORJAUSAVUSTUKSET KEURUULLA 2013 Keuruun kaupunki myönsi asuntorahaston (ARA) kaupungille osoittamasta määrärahasta v. 2013 vanhusten asuntojen korjaukseen
Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta
Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta VAV Asunnot Oy uudistaa ARA-kiinteistöjensä vuokranmääritystä. Uudessa mallissa pääomakulujen lisäksi tasattaisiin
SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,
Mustankorkea Oy: Jätteestä bioenergiaa
Mustankorkea Oy: Jätteestä bioenergiaa Mustankorkea Oy Alueellinen jätteenkäsittely-yhtiö Perustettu v. 1998 Omistajat: Jyväskylän kaupunki Laukaan ja Muuramen kunnat Em. Lisäksi 9 asiakaskuntaa N. 200
. t... t I 1 f:-.'! ~ I' /~.vl{)/:!j Tekms en Ja ympans opa ve ujen tolmla a
33 VIII LUKU /J II t-r ~ '-lie Y't N e,j -!-rirll{,u TU6 A:- ARJ7?J. t... t I 1 f:-.'! ~ I' /~.vl{)/:!j Tekms en Ja ympans opa ve ujen tolmla a 54 Lautakunnat, niiden tehtäväalueet ja esittelijät 1. Tekninen
MITTAUSSUUNNITELMA. Soran murskauksen aiheuttaman hengitettävien hiukkasten pitoisuuden mittaus. Rudus Oy, Sandhöjden, Porvoo. Rudus Oy Liisa Suhonen
Ilmanlaatu Suunnitelma PR3698 TY02 Sivu 1 (5) Rudus Oy Liisa Suhonen Turku 10.2.2016 MITTAUSSUUNNITELMA Rudus Oy, Sandhöjden, Porvoo Kunnioittavasti Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI Viikinportti
Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 17.12.2015. Oheismateriaali nro 2 Pyöreän pöydän malli
Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 17.12.2015 Oheismateriaali nro 2 Pyöreän pöydän malli Lohja, organisaatiokonsepti 10.11.2015 Valtuusto Kaupunginhallitus Kaupunginjohtaja Elinvoima Hyvinvointi Lakisääteiset
HALSUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE. Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
HALSUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2019 2020 Kunnanhallitus 30.11.2017 129 Kunnanvaltuusto 14.12.2017 1 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 SISÄLLYSLUETTELO
PAAVO kaupunkikohtainen lomake.
PAAVO kaupunkikohtainen lomake. Tämä on PAAVO-ohjelman vuosiseurantalomake. Ohjeita: Tämä lomake on tarkoitettu kaupungin yhteyshenkilön täytettäväksi.tiedot täytetään 2013 osalta 15.11 tilanteen mukaan
ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020
POHJOIS-KARJALAN ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020 Paikallisesti Uusiutuvasti Vietävän tehokkaasti Miksi lähdettiin ohjelmaa tekemään? Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia (2008): Valtioneuvosto
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015
ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ
ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 25.8.2008 Voimaantulo: 1.9.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU 2 SOVELTAMISALA 2 1 Soveltamisala 2 2 LUKU 2 TOIMINTA-AJATUS JA JOHTAMINEN 2 2 Toiminta-ajatus
2015 toimintalukuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto
2015 toimintalukuja 1 Suomessa on kuusi aluehallintovirastoa Manner-Suomessa sekä Ahvenanmaan valtionvirasto. Itä-Suomen aluehallintovirasto toimii Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien
Niemenkulman vanha koulu. Yhdistysten talot ja tilat ilta 3.5. Vartsala Terhi Ajosenpää
Niemenkulman vanha koulu Yhdistysten talot ja tilat ilta 3.5. Vartsala Terhi Ajosenpää Niemenkulman koulu yi Koulun käyttötarkoitus muotoutunut vuosien saatossa tilanteiden mukaan o Rakennettu kansakouluksi
Liikuntapaikkarakentaminen korkeakouluissa ELY-keskuksen puheenvuoro
Liikuntapaikkarakentaminen korkeakouluissa ELY-keskuksen puheenvuoro Tampere, 15.3.2013 Yksikön päällikkö Ismo Myllyaho Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kirjasto-, liikunta- ja nuorisoyksikkö
KIINTEISTÖALAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ - lainsäädäntövertailun johtopäätökset ja suositukset
KIINTEISTÖALAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ - lainsäädäntövertailun johtopäätökset ja suositukset 26.5.2008 VT Sirkka Terho TUTKIMUKSEN KOHTEET LAINSÄÄDÄNTÖ verrattiin Suomen asunto-osakeyhtiölakia ja sitä lähinnä
TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 ENSIHOITOPALVELUT TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi
Porin seutu, Kehittämiskeskustelu, MRL 8 16.12.2013
Porin seutu, Kehittämiskeskustelu, MRL 8 16.12.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki 8 Kehittämiskeskustelu Kunnan ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kesken käydään vähintään kerran vuodessa kehittämiskeskustelu,
TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1
TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1 1 TUURIN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE OSAA KORTTELISTA 13 SEKÄ TIEALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1. SUUNNITTELUALUE Kaavamuutosalueen pinta-ala
TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1
TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 Uudiskiinteistöjen sekä vanhojen kiinteistöjen liittäminen Espoon Veden verkostoihin on rakennusluvan alainen toimenpide. Rakennuslupa haetaan Espoon kaupungin rakennusvalvontakeskuksesta.
KYLPPÄRIT KUNTOON. 20.5.2015 Riihimäki. Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri
KYLPPÄRIT KUNTOON 20.5.2015 Riihimäki Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri SISÄLTÖ Kuka vastaa kylpyhuoneiden kunnossapidosta ja mikä on vastuunjakotaulukko? Kolme erilaista kylpyhuoneremonttia: 1. Oma-aloitteiset
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kirkkotien asemakaavamuutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kirkkotien asemakaavamuutos 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Suunnittelu alue... 2 3. Nykytilanne... 3 4. Kaavoitettava alue ja muutoksen tavoitteet... 3 5. Vireilletulo...
SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelissa 721
O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i 7 2 1 S e p ä n k y l ä s s ä Sivu 1 Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 7.4.2015
ARA ja KORJAUSAVUSTUKSET /Hanna Koskela, ARA
ARA ja KORJAUSAVUSTUKSET 04.10.2016/Hanna Koskela, ARA johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 HE uudeksi korjausavustuslaiksi Valmistelussa laki asuinrakennusten ja asuntojen
Asunto osakeyhtiössä suoritettavat korjaus ja muutostyöt. Esko Lindblad Valvontapäällikkö, rakennusterveysasiantuntija Suomen Sisäilmakeskus Oy
Asunto osakeyhtiössä suoritettavat korjaus ja muutostyöt Esko Lindblad Valvontapäällikkö, rakennusterveysasiantuntija Suomen Sisäilmakeskus Oy 1 Yhteystiedot Joensuun seutu Etelä Suomi, pääkaupunkiseutu
TAITAJA 2015 YRITTÄJYYS
TAITAJA 2015 YRITTÄJYYS Semifinaali, Seinäjoki Tuomarit: Jennika Hakola, Harri Seppälä, Terhi Varpuluoma Semifinaalitehtävän yhteistyökumppanit: Mever Oy, Lakeuden Etappi Oy Yrittäjyyslajin semifinaalitehtävän
AKEn ympäristöjärjestelmä
AKEn ympäristöjärjestelmä Suunnitelmallista ja tavoitteellista ympärist ristötyötä edistämäss ssä 30.9.2009 1 Historiaa LVMn hallinnonalan ensimmäinen ympäristöohjelma tehtiin vuonna 1994 (L53/94) Seuraava
Tiedoksi lautakunnalle Savukosken lämpölaitoksen energiamaksun korottaminen Talousarvion toteutuminen tammi-lokakuu 2015 Muut asiat
SAVUKOSKEN KUNTA ASIALISTA Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 24.11.2015 klo 18.00 19.30 Paikka Savukosken kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t 27 28 29 30 Tiedoksi lautakunnalle Savukosken lämpölaitoksen
Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit
Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Määrärahamuutokset Ta ennen Ta ennen Määrärahoihin tehtävät Ta muutoksen Ta muutoksen Toimi- muutosta
Consti yhtiöt. kaikki korjausrakentamisen constit
Consti yhtiöt kaikki korjausrakentamisen constit CONSTIN HUOLTO- JA YLLÄPITOPALVELUT Talotekniset huolto-, korjaus- ja asennuspalvelut Putki- ja lämpöjohtotyöt Ilmanvaihdon huolto, säätö ja nuohous Jäähdytys
Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.
TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaava nro 841000 Leppäkorpi 4E asemakaava
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava nro 841000 Leppäkorpi 4E asemakaava Suunnittelualue sijaitsee Leppäkorven kaupunginosassa, Harmaahylkeentien ja
KAAVOITUSKATSAUS 2011
ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan valtuusto hyväksynyt 20.12.2010 44 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN KUNTA Tekniset palvelut Pappilantie 1 85200 ALAVIESKA Mitä on kaavoitus?
2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA
2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA Toimiala vastaa Joroisten kunnan ympäristötoimen viranomaispalvelujen tuottamisesta. Ympäristötoimen toimialaan kuuluvat rakennusvalvonta, ympäristönvalvonta, maa-ainesasiat
Luumäen kunta. Talousarvio 2015. Taloussuunnitelma 2015 2017. Kunnanhallitus 10.11.2014 286. Kunnanhallitus 24.11.2014 306
Luumäen kunta Talousarvio 2015 Taloussuunnitelma 2015 2017 Kunnanhallitus 10.11.2014 286 Kunnanhallitus 24.11.2014 306 Kunnanhallitus 8.12.2014 314 Kunnanvaltuusto 15.12.2014 64 TALOUSARVIO 2015 1 Ympäristölautakunta
Hyväksytty Oravin vesiosuuskunnan kokouksessa 16. päivänä toukokuuta 2015.
VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA ORAVIN VESIOSUUSKUNTA 1 Liittymismaksu Hyväksytty Oravin vesiosuuskunnan kokouksessa 16. päivänä toukokuuta 2015. Voimaantulo: 1.10.2015 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja
Hyvät vesihuoltopalvelut
Lounais-Suomen vesihuollon kehittämisohjelma 2014 2020 Hyvät vesihuoltopalvelut VISIO 2020 Asukkaat ja elinkeinojen harjoittajat ovat tyytyväisiä vesihuoltopalveluihin Lounais-Suomessa Kehittämisohjelmassa
KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta 5.2.2015 14
1 KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2015 5.2.2015 14 2 1 YLEISTÄ ------------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON
Ekopassi ekotehokkaaseen loma-asumiseen
Ekopassi ekotehokkaaseen loma-asumiseen 15.6.2011 Jyri Nieminen, VTT 2 Vapaa-ajan asumisen ekotehokkuus Mökkimatkoja vuodessa noin 5 miljardia kilometriä 90 % matkoista henkilöautoilla Matkojen keskipituus
Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Yhtiön johto
Yhtiön johto Yhtiön johto käsittää hallituksen sekä isännöitsijän Johdon tehtävä Yhtiön hallituksen ja isännöitsijän on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua (1 luku 1 ) Johdon toimittava: huolellisesti
Uudenmaan ympäristökeskuksen toimenpiteitä Itämeren pelastamiseksi. Itämerihaasteen kansallinen seminaari
Uudenmaan ympäristökeskuksen toimenpiteitä Itämeren pelastamiseksi Itämerihaasteen kansallinen seminaari Päivi Blinnikka 1 Ympäristöhallinto Aluehallinto Alueelliset ympäristökeskukset 1 Uusimaa 2 Lounais-Suomi
2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31.8.2014
2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31..214 OVR 31..214 Toimielin 5 SIVISTYSLAUTAKUNTA Tehtävä 1 HALLINTO Vastuuhenkilöt Rehtori/Stj. Toimintaajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on luoda edellytykset esi ja perusopetuksen
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet IsoValkeinen 31.3.2015 1 Pekka Stjerna Yleistä maaseudun yritystuesta Maaseudun yritystukea haetaan ELY-keskuksista ja Leaderryhmien kautta
T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N
VALTIMON KUNNAN T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N J O H T O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty 6.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 2 TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus 2 Tekninen lautakunta
Tilinp. Ed.Bud. Budj. 2013 2014 2015
TOIVAKAN KUNTA Sivu 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA Myyntituotot 851.556 749.350 827.750 Maksutuotot 38.801 50.100 60.700 Tuet ja avustukset 35.587 10.700 1.500 Muut toimintatuotot 646.085 598.550 374.545 1.572.029
Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011
1( 5 ) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja
Ympäristö, asuminen ja rakennusvalvonta
Ympäristö, asuminen ja rakennusvalvonta LIITE 1. TAULUKOT JA KUVIOT Taulukko 1. Ympäristönsuojelun käytössä olevat henkilöstöresurssit vuonna 2012 ja arvioitu eläköityminen v. 2020 mennessä Asukkaita Ammatillinen
Kuntien erityisliikunta lainsäädännön näkökulmasta Saku Rikala, LTS. Erityisliikunnan Symposio kunnissa ja järjestöissä toimiville 29.5.
Kuntien erityisliikunta lainsäädännön näkökulmasta Saku Rikala, LTS Erityisliikunnan Symposio kunnissa ja järjestöissä toimiville 29.5.2012 1. Taustaa Esityksen rakenne 2. Kuntien erityisliikunnan lainsäädäntö
SASTAMALAN VEDEN TAKSAT 2016, 1.1.2016 alkaen
1 SASTAMALAN VEDEN TAKSAT 2016, 1.1.2016 alkaen Hyväksytty Sastamalan Veden johtokunnan kokouksessa 25. päivänä elokuuta 2015, 26. Voimaantulopäivä 1.1.2016. Taksat käsittävät voimaan astuessaan koko Sastamalan
Rakentaminen, asuminen ja ympäristö
Rakentaminen, asuminen ja ympäristö - Asunto- ja toimitilarakentaminen - Asuminen - Ympäristö ja ilmasto, HSL ja Uudenmaan liitto Asunto- ja toimitilarakentaminen Rakennuskanta Espoossa, Helsingissä, Vantaalla
URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA
URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi 28.10.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen
TEKNINEN LAUTAKUNTA 97. Toimiala: Tekninen palvelukeskus
TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu: johto Vastuuhenkilö: Mika Grönvall / / TEKNISEN TOIMEN HALLINTO Lautakunnan kokoukset, kpl kpl 11 10 10 10 100 100 Hallinnon kulut yhteensä -635338-599027 -590600-510000
Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö.
TEKNISET PALVELUT Yleistavoite/tarkoitus Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet
NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010
NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010 Uudistunut Asunto-osakeyhtiölaki astui voimaan 1. heinäkuuta 2010. Valvontayrityksen näkökulmasta uusi laki selkeyttää alan pelisääntöjä, ja se luonnollisesti