EUROOPAN PARLAMENTTI

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 ««««««««««««Budjettivaliokunta tammikuuta 2005 TYÖASIAKIRJA nro 1 Euroopan yhteisöjen omista varoista: Yhteisöjen tulojen historia Esittelijä: Alain Lamassoure DT\ doc PE v01

2 Euroopan yhteisön tulojen historia Nykyisessä järjestelmässä Euroopan yhteisöllä on neljä päätulonlähdettä 1. Tulleja kerätään ulkorajoilla maahan tuotavista tavaroista yhteisen tullitariffin mukaan. Rooman sopimuksessa tullimaksut on määrätty ETY:n menojen pääasialliseksi rahoituslähteeksi. EHTY:n tullimaksut ovat olleet mukana vuodesta Maatalousmaksut otettiin käyttöön yhteisen maatalouspolitiikan puitteissa vuonna Niitä peritään muiden kuin jäsenvaltioiden kanssa käytävästä maataloustuotteiden kaupasta ja ne vaihtelevat maailman ja Euroopan markkinoiden hintatason mukaan. Maatalousmaksujen ohella on myös maksuja sokerin ja isoglukoosin tuotannosta ja varastoinnista (toisin kuin maataloustuotteiden tuonnista perittävät maksut, ne ovat yhteisön sisäisiä). Tullit ja maatalousmaksut olivat ensimmäiset omat varat ja tulivat tunnetuiksi perinteisinä omina varoina, koska ne ovat enemmän yhteisön politiikan nojalla kerättävää tuloa kuin jäsenvaltioilta kansallisina maksuina saatavaa tuloa. Alv:sta saatavat omat varat otettiin käyttöön, koska perinteiset omat varat eivät riittäneet yhteisön talousarvion rahoittamiseen. Koska alv-määräytymisperuste oli yhdenmukaistettava, nämä monimutkaiset varat tulivat käyttöön vasta vuonna Niitä saadaan soveltamalla annettua verokantaa yhteisesti määriteltyyn määräytymisperusteeseen. 2 Siten ne eivät ole todellisia omia varoja, jotka perustuvat kansallisesti perittyyn veroon, vaan vain tapa laskea jäsenvaltion maksu. BKTL:oon perustuvat omat varat saadaan soveltamalla vuosittain budjettimenettelyssä määrättyä verokantaa määräytymisperusteeseen, joka edustaa bruttokansantulojen markkinahintaista summaa. Ne lasketaan käyttämällä apuna menojen ja muiden omien varojen tuottojen eroa. Ne ovat varoista tärkeimmät, koska niillä määritellään alvmääräytymisperusteen yläraja, se miten Yhdistyneen kuningaskunnan hyvitys jaetaan sekä kaikkien varojen enimmäismäärä rahoitusnäkymien puitteissa. Joulukuussa 1992 solmittu Edinburghin sopimus, joka tuli voimaan vuoden 1995 alusta, nosti enimmäismäärän alkuperäisestä 1,14 prosentista 1,27 prosenttiin Euroopan unionin BKT:sta. 1 Lisäksi on olemassa joitakin pieniä "erityisvaroja" (komission toimenpiteiden tuloksia), kuten henkilöstön suorittamat verot ja maksut, korkotulot ja takuista saadut tulot sekä muita sekalaisista maksuista saatuja tuloja. 2 Vuodesta 1988 vuoteen 1994 määräytymisperuste ei saanut ylittää 55 prosenttia jäsenvaltioiden BKT:sta. Vuodesta 1995 määräytymisperuste alennettiin 50 prosenttiin BKT:sta niiden jäsenvaltioiden osalta, joiden BKT henkeä kohti oli alle 90 prosenttia yhteisön keskiarvosta. Vuosina uusi määräytymisperuste laajennettiin vähitellen koskemaan kaikkia jäsenvaltioita. ALV:n enimmäisverokanta rajoitettiin alunperin 1 prosenttiin määräytymisperusteesta. Vuodesta 1986 enimmäisverokanta nostettiin 1,4 prosenttiin, jotta Espanjan ja Portugalin liittymisen aiheuttamat kustannukset saatiin katettua. Vuoden 1994 omia varoja koskevalla päätöksellä palattiin kuitenkin kohtuullisuussyistä asteittain 1 prosentin enimmäisverokantaan vuosina 1995 ja Vuosina 2002 ja 2003 enimmäisverokanta laskettiin 0,75 prosenttiin ja vuodesta ,5 prosenttiin. PE v01 2/6 DT\ doc

3 Omien varojen alkuperä : Jäsenvaltioiden maksut Rooman sopimuksessa, joka tehtiin 25. maaliskuuta 1957, Euroopan talousyhteisö oli määrä rahoittaa kansallisilla maksuilla siirtymäkauden ajan ennen siirtymistä omien varojen järjestelmään 1. Periaatteesta säädetään perustamissopimuksen 201 artiklassa, jossa todetaan: "talousarvio rahoitetaan kokonaisuudessaan omin varoin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muita tuloja". Vuonna 1965 ensimmäinen yritys siirtää tullit ja maatalousmaksut "luonnolliset" omat varat, jotka saadaan yhteisön harjoittaman politiikan kautta (tulliliitto ja yhteinen maatalouspolitiikka) kariutui Ranskan vastustukseen. Seurannut "kriisi" ratkaistiin vuotta myöhemmin kuuluisalla Luxemburgin kompromissilla, mutta vuoden 1966 tavoiteaikaa rahoitusjärjestelmän vaihtamiselle sellaiseen, jossa yhteisöllä olisi jonkin verran itsenäisyyttä, ei pystytty pitämään. Vasta Haagin huippukokouksessa vuonna 1969 valtion- ja hallitusten päämiehet, jotka pyrkivät elvyttämään yhteisöä muutaman vaikean vuoden jälkeen, lopulta päättivät toteuttaa muutoksen. 1970: Ensimmäinen päätös omista varoista Neuvosto hyväksyi 21. huhtikuuta 1970 päätöksen, jonka mukaan yhteisön omilla varoilla katetaan kaikki sen menot. Päätös merkitsi loppua kansallisille maksuille, joiden avulla jäsenvaltioilla oli ollut jonkin verran valtaa yhteisön poliittiseen toimintaan, sekä alkua itsenäiselle rahoitusjärjestelmälle, joka muodostui "perinteisistä" omista varoista (maatalousmaksut ja tullit) sekä arvonlisäveroon (alv) perustuvista varoista. Vuoden 1970 päätös omista varoista erotti yhteisöt muista kansainvälisistä organisaatioista, jotka kaikki perustuvat jäseniltään saamaan rahoitukseen. 1985: Toinen päätös omista varoista Ison-Britannian hyvitys Vuonna 1984 Fontainebleaun Eurooppa-neuvosto päätti ottaa käyttöön Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevan korjauksen. Tässä järjestelmässä Yhdistyneelle kuningaskunnalle annetaan hyvitys, joka vastaa 0,66 prosenttia sen nettobudjettiasemasta. Yhdistyneen kuningaskunnan hyvityksen rahoitusvastuu jaetaan muiden jäsenvaltioiden kesken niiden BKT-osuuden mukaan (poikkeuksena Saksa, jonka osuutta on vähennetty kolmanneksella). 1988: Kolmas päätös omista varoista BKT:een perustuvat varat ja enimmäismäärä Koska YMP:n menot säilyivät muuttumattomina ja perinteiset omat varat jatkoivat laskuaan, Brysselin Eurooppa-neuvosto otti vuonna 1988 käyttöön uudet omat varat, jotka perustuivat 1 Omia varoja voidaan pitää jäsenvaltioista riippumattomina ja erillisinä rahoituslähteinä, jonkinlaisena verotuottona, joka on määrätty lopullisesti vain yhteisölle sen talousarvion rahoittamiseksi ja joka kuuluu sille laillisen oikeuden nojalla ilman mitään tarvetta kansallisten viranomaisten päätöksiin. Jäsenvaltioita vaadittaisiin suorittamaan maksunsa yhteisölle sen talousarvion rahoittamiseksi. DT\ doc 3/6 PE v01

4 jäsenvaltioiden BKT:een. Se myös asetti yhteisön menojen rahoitukseen osoitettavien omien varojen kokonaisenimmäismääräksi 1,14 prosenttia BKT:sta. 1994: Neljäs päätös omista varoista keruumaksujen vähennys perinteisistä omista varoista Jäsenvaltiot keräävät omat varat yhteisön puolesta. Siksi vuoden 1994 päätös antoi jäsenvaltioille mahdollisuuden pidättää 10 prosenttia keräämistään perinteisistä omista varoista keruukustannusten kattamiseksi. 2000: Viides päätös omista varoista 1 "oikeudenmukainen, avoin, kustannustehokas ja yksinkertainen" Vuonna 1999 Berliinin Eurooppa-neuvosto pyysi komissiota valmistelemaan uuden omia varoja koskevan päätöksen, jolla unionille annettaisiin tiukan budjettikurin puitteissa asianmukaiset keinot kaudelle Uuden järjestelmän tulisi olla "oikeudenmukainen, avoin, kustannustehokas ja yksinkertainen" ja sen tulisi perustua kriteereihin, jotka parhaiten heijastavat jäsenvaltioiden kykyä osallistua unionin rahoitukseen. Viimeisin, 29. syyskuuta 2000 tehty päätös omista varoista tuli voimaan 1. maaliskuuta Sen sisältämässä tarkistuslausekkeessa komissiota pyydetään tarkastelemaan yleisesti omien varojen järjestelmää ennen vuotta 2006 laajentumisen vaikutusten näkökulmasta. Tarkistuksessa olisi myös tutkittava mahdollisuutta muuttaa omien varojen järjestelmän rakennetta luomalla uusia omien varojen lajeja ja tutkimalla Yhdistyneelle kuningaskunnalle myönnettyä budjettiepätasapainon hyvitystä. Voimassa olevan järjestelmän pääpiirteet ovat: omien varojen enimmäismääränä säilyy 1,27 prosentissa unionin BKT:sta (1,24 prosenttia BKTL:sta) 2 ; keruukustannusten vähennys on kasvanut 10 prosentista 25 prosenttiin; alv-kannan enimmäismäärä on laskettu 0,75 prosenttiin vuosina 2002 ja 2003 sekä 0,50 prosenttiin vuodesta 2004; jäsenvaltioiden alv-määräytymisperusteen rajana säilyy 50 prosenttia niiden BKT:sta (alvmääräytymisperusteen ylärajan asettaminen); Saksa, Alankomaat, Itävalta ja Ruotsi maksavat vain ¼ normaalista osuudestaan Yhdistyneen kuningaskunnan hyvitykseen. Jäljelle jääneet ¾ maksavat muut 10 jäsenvaltiota; Yhdistyneen kuningaskunnan hyvitykseen tehtiin kaksi teknistä mukautusta keruukustannusten ja liittymistä valmistelevien kustannusten kasvusta aiheutuneiden vaikutusten tasapainottamiseksi. 1 Neuvoston päätös 2000/597/EY, Euratom, 29. syyskuuta 2000 Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä, EYVL L 253, Vuodesta 2002 bruttokansantuotteen käsite (BKT) on korvattu bruttokansantulon käsitteellä (BKTL) EU:n talousarvion ja omien varojen alalla. Siten prosenttiosuudet ennen vuotta 2002 viittaavat BKT:een, myöhemmät BKTL:oon. Esimerkiksi: EU:n menojen enimmäismäärä 1,27 prosenttia BKT:sta vastaa 1,24 prosenttia BKTL:sta käyttäen uutta tilastollista lähestymistapaa. PE v01 4/6 DT\ doc

5 Ison-Britannian hyvitys Niin kutsuttu Ison-Britannian hyvitys perustettiin vuonna 1984 Fontainebleaun Eurooppaneuvostossa, joka totesi päätelmissään: Menopolitiikka on tärkein keino budjettiepätasapainon korjaamiseksi. On kuitenkin päätetty, että jos jonkin jäsenvaltion budjettitaakka on liiallinen sen suhteelliseen vaurauteen nähden, se voidaan korjata sopivana ajankohtana. Ongelman taustalla oli Ison-Britannian erityistilanne, jolle oli tunnusomaista kaksi tekijää: pieni maataloussektori, minkä seurauksena Iso-Britannia vastaanottaa hyvin vähän yhteisön maataloustukea suuret maksut yhteisön talousarvion rahoitukseen, koska maan alv-määräytymisperuste on suurempi kuin sen osuus BKT:sta. Nykyisen hyvitysjärjestelmän mukaan kaksi kolmasosaa (66 prosenttia) erosta Yhdistyneen kuningaskunnan alv-maksujen prosenttiosuuden ja sen yhteisön menoista määrätyn prosenttiosuuden välillä, sovellettuna kaikkiin määrättyihin menoihin, hyvitetään Yhdistyneelle kuningaskunnalle vähennyksenä sen alv-määräytymisperusteesta. Yhdistynyt kuningaskunta on vuodesta 1985 saanut hyvitystä vuotuisista maksuistaan talousarvioon, vuotta kohden keskimäärin 4,6 miljardia euroa vuosina Hyvityksen maksavat kaikki muut jäsenvaltiot yhdessä alv-maksujensa prosenttiosuuden mukaan, niin että Saksa, Alankomaat, Itävalta ja Ruotsi maksavat vain neljäsosan siitä, mikä niiden osuuden tulisi olla. Huolimatta Fontainebleaun neuvoston yleisestä lähestymistavasta ("jonkin jäsenvaltion budjettitaakka on liiallinen") tätä korjausjärjestelmää on sovellettu vain Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Vuosien mittaan on tullut hitaasti mutta varmasti selväksi, että Yhdistyneen kuningaskunnan hyvityksen olemassaolo on huomattavasti heikentänyt toivottua vastaavuussuhdetta kunkin jäsenvaltion kyvyn maksaa osuutensa EU:n talousarvioon ja sen omien varojen maksuosuuden välillä. Lisäksi hyvitysjärjestelmän monimutkaisuus on huomattavasti heikentänyt koko omien varojen järjestelmän avoimuutta. Tärkeimpien omien varojen osatekijöiden osuudet Yhteisön tulojen kunkin yksittäisen osatekijän osuus on muuttunut ratkaisevasti BKT:een perustuvien varojen käyttöönoton (vuonna 1988) ja nykyhetken välillä: DT\ doc 5/6 PE v01

6 Tulomuoto Maatalousmaksut ja sokerimaksut ,2 5,2 4,0 4,4 3,3 2,9 3,1 2,6 2,2 2,4 2,3 2,5 2,3 2,1 1,5 1,5 1,2 1,5 Tullit 22,3 22,5 22,1 20,4 18,9 16,8 16,9 16,7 14,5 15,2 14,4 13,5 13,0 14,5 10,7 10,2 10,2 9,8 alvvarat 57,2 57,3 59,1 55,8 58,0 52,5 50,4 52,2 41,8 42,5 39,2 35,9 38,1 32,7 23,6 23,5 14,4 14,0 BKTL-varat 10,6 9,8 0,2 13,3 13,9 25,2 26,8 18,9 29,0 33,4 41,4 43,2 42,3 37,5 48,7 55,5 73,4 73,8 Sekalaiset - Ylijäämä edelliseltä 3,7 5,2 14,6 6,1 5,8 2,6 2,7 9,7 12,5 6,5 2,7 5,0 4,3 13,1 17,6 9,2 0,8 0,9 vuodelta YHTEENSÄ % * perustuu vuoden 2004 talousarvioon ** perustuu vuoden 2005 alustavaan talousarvioesitykseen BKTL-varoista on tullut huomattavan tärkeitä samalla kun perinteisten omien varojen osuus näyttäisi laskevan dramaattisesti (mitä kiihdyttää se seikka, että prosenttiosuus, jonka jäsenvaltiot saavat pidättää keruukustannuksien kattamiseksi, kasvoi 10 prosentista 25 prosenttiin 1. tammikuuta 2001 alkaen). Alv-maksujen osuus on myös laskenut, mihin ovat syynä uudistukset, jotka rajoittavat alv-määräytymisperusteen 50 prosenttiin jäsenvaltioiden BKTL:sta. BKT-varojen käyttöönotto ja alv-kertoimen pienentyminen ovat saaneet aikaan sen, että jäsenvaltioiden maksut ovat läheisemmässä suhteessa kansallisiin BKT:isiin, mikä merkitsee oikeudenmukaisempia 1 bruttomaksuja. Samalla kun kehitys voi johtaa läheisempään vastaavuussuhteeseen jäsenvaltioiden maksukyvyn sekä maksujen todellisen tason välillä, perinteisten omien varojen osuuden lasku on johtanut Euroopan unionin taloudellisen autonomian vähenemiseen Jäsenvaltioiden suorittamien tulojen bruttomaksujen "suhteellisuuden" kannalta on todettava kuitenkin, että nykyisessä järjestelmässä ei voida odottaa täydellistä oikeudenmukaisuutta, koska alv-varat tuottavat edelleen tuloja, jotka eivät ole yhteydessä kansantuloon. PE v01 6/6 DT\ doc