mitä Aku Louhimies on onnellinen ja kiitollinen mies. Ja paljon romanttisempi kuin silloin, kun hän vasta aloitteli elokuvaohjaajan työtä.

Transkriptio

1 Kaikki mitä rakastin Aku Louhimies on onnellinen ja kiitollinen mies. Ja paljon romanttisempi kuin silloin, kun hän vasta aloitteli elokuvaohjaajan työtä. Teksti Anna Munsterhjelm Kuvat Kaisa Rautaheimo 22 heinäkuu 2011

2 23 heinäkuu 2011 Saariston lapsi Jos Aku Louhimies olisi lintu, hän tahtoisi olla kalasääski tai merikotka. Ne ovat selkeitä lintuja ja lentävät tarpeeksi korkealla.

3 J ja paljonko saat palkkaa? Elina Hirvonen on päättänyt, ettei hän koskaan kysy keneltäkään ensimmäisenä, mitä toinen tekee työkseen. Tuntuu älyttömän tyhmältä tulla määritellyksi sen kautta, mitä tekee. Meressä ja rakastumisen tunteessa on jotain avaraa ja selittämätöntä. Joitakin se voi pelottaa. Jos Aku Louhimiehen elämä olisi elokuva, se alkaisi barcelonalaiselta hiekkarannalta. Parikymppinen helsinkiläispoika on osunut sinne interreilillä ja tavannut tytön. Tyttö on kaunis ja älykäs, ilta ihana ja auringonlasku romanttinen. Poika ei vain oikein jaksa ymmärtää, miksi tyttö olisi kiinnostunut juuri hänestä. Aamulla tyttö ja poika astuvat eri juniin. Tyttö antaa puhelinnumeronsa ja vannottaa poikaa soittamaan. Poika on niin rakastunut, että ajattelee tyttöä vielä kahdenkymmenen vuoden päästä. Eikä koskaan soita tälle. Tarina on totta ja poika on tietysti Aku itse. Aku ei vieläkään tiedä, johtuiko soittamatta jättäminen rakkaudesta vai pelosta. Pelko on ihmistä kahlitseva helvetti, hän sanoo nyt, 42-vuotiaana. Pateettinen lause naurattaisi, ellei sen sanoja näyttäisi niin vakavalta. Niin vakavalta, että hänet voisi helposti sekoittaa siihen Aku Louhimieheen, joka piiskaa työryhmänsä huippusuoritukseen vaikka itkettämällä ja jonka kanssa moni näyttelijä haluaa juuri siksi työskennellä. Samasta syystä jotkut ovat kieltäytyneet tekemästä sitä enää koskaan. Se Aku rypistelee kuvissa paksuja kulmiaan ja näyttää kärsivältä. Mutta sitten on se toinen Aku Louhimies. Hänet esittelemme myöhemmin heinäkuu 2011

4 Metsästä pomoksi Johtajuudesta Aku on oppinut eniten partiossa ja reserviupseerikoulussa. Ohjaajana minulla on vastuu ryhmästä. Kaikki mokat pitää laittaa minun piikkiini. Pelko ja rakkaus ovat Akun mielestä ihmisen syvällisimmät motiivit sekä elämässä että elokuvassa. Pelko voi ilmentyä niin monella tavalla. Ripustautumisena, rasismina, itsekkyytenä. Epäilynä ja oman edun tavoitteluna. Nuorella ihmisellä vihana. Masennuksenakin. Aku pudottelee sanoja hitaasti, istuu valkoisessa laiskanlinnassa Munkkisaaren Telakkastudiolla ja katselee seinänkokoisesta ikkunasta harmaalle merelle. Sohvaryhmä on ainoa tyyni paikka rekvisiittaröykkiöiden ja vaaterekkien keskellä. Viereisessä hallissa vasara paukkuu, vanerilevyt kolahtelevat ja lavasteiden rakentajat huutelevat toisilleen ohjeita. Seuraavana päivänä täällä alkavat Akun seitsemännen pitkän elokuvan sisäkuvaukset. Sitä Aku ei enää jännitä eikä pelkää. Olen opetellut pääsemään pelosta eroon. Se vaatii hetkessä olemista ja itsensä tarkkailemista. Se on minulle tosi vaikeaa, koska ohjaajana olen tottunut havainnoimaan enemmän muita. Sen soittamatta jääneen puhelun lisäksi on tietysti muitakin asioita, jotka Aku on jättänyt tekemättä tai joita hän on tehnyt pelon takia. Niitä hän ei jaksa katua. Yritän ajatella, että silloin aikoinaan oli varmasti hauskaa. Kannattaa Suuttua vain sille, jota rakastaa. Eikä silloinkaan siitä, että toinen on unohtanut ostaa juustoa heinäkuu 2011

5 Ei katumiselle olisi aikaakaan, ainakaan nyt. Pitkät päivät, keskittyminen kuvauksiin ja juuri alkanut kausi Suomen elokuvaohjaajaliiton puheenjohtajana verottavat sosiaalista elämää. Akun sähköpostilaatikossa odottaa yli tuhat vastaamatonta viestiä. Työhönsä intohimoisesti suhtautuva ihminen tekee elämästä itselleen ja muille vaikeaa, mutta ei voi sille mitään, Aku sanoo. Kun kuvauksissa on hektinen vaihe, aikaa arjelle ei yksinkertaisesti jää. Vaikka olisin fyysisesti läsnä, olen henkisesti uppoutunut työhön. En soittele tai vastaa puheluihin. Sellainen tyyppi ei ole helppo elämänkumppani. Jos Aku Louhimiehen elämä olisi elokuva, nyt katsottaisiin se tumma kohtaus, jossa päähenkilöt itkevät, huutavat ja näyttävät synkiltä. Kohtaus voisi olla totta, mutta varmasti emme sitä tiedä. Akun kymmenvuotinen avioliitto näyttelijä Laura Malmivaaran kanssa päättyi viime vuonna. He eivät puhu erosta julkisuudessa. Astioiden paiskomista ja ovien potkimista kohtaukseen ei kirjoiteta. Aku kertoo räjähtävänsä vain harvoin. Kannattaa suuttua vain sille, jota rakastaa. Eikä silloinkaan siitä, että toinen on unohtanut ostaa juustoa. Rakkauden takia tehdyt uhraukset ovat Akulle arvokkaita. Olen luopunut houkutuksista ja virheliikkeistä. Se on tuntunut hyvältä ja tärkeältä. Neljä lasta ovat Akulle ihmissuhde, joka on hyvin mutkaton paljon mutkattomampi kuin miehen ja naisen välinen suhde. Lapsen ja vanhemman suhde on erittäin selkeä. Sitä ei tarvitse perustella. Kohtauksen tummia sävyjä syventää syöpä, jota Aku sairasti eronsa aikoihin. Vaikeuksien hyvä puoli on se, että muistaa olla iloinen heti kun siihen on aihetta, hän sanoo. Olen nykyään niin onnellinen ja kiitollinen kaikesta. Että tuossa on tuollainen harmaa meri. Että joku kyselee multa tällaisia kysymyksiä. Että lapsen koulu löytyi korttelin päästä kotoa ja että linnut laulavat. Aku nojaa kattoterassin kaiteeseen ja tähyää merelle. Valkoisena hohtava lintu kaartaa Joutsen! saaren taakse. Täällä, helsinkiläisen rantakahvila Mattolaiturin ilta-auringossa siristelee nyt silmiään se toinen Aku Louhimies. Se, jonka mielestä elämän tärkeimmät asiat voi oppia Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä? -kirjasta, joka tahtoisi pelastaa maapallon ekokatastrofilta ja joka hymyilee leppoisasti ja näyttää parransänkineen enemmän säänpieksemältä merikarhulta kuin tiukalta elokuvaohjaajalta. Kun on huomannut elämän rajallisuuden, ei kyynisyydelle halua antaa aikaa. Meri on Akun lempimaisema, se, jonka äärelle pitää hakeutua joka päivä. Mereen Aku vertaa myös rakastumisen tunnetta. Molemmissa on jotain avaraa ja selittämätöntä. Joitakin se voi pelottaa. Tämän kesän purjehdukset saavat vielä odottaa. Seuraavalla viikolla Aku on lähdössä Los Angelesiin neuvottelemaan uudesta elokuvaprojektistaan, Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa -kirjan filmatisoinnista. Samanlaisia matkoja on luvassa lisää. Olen ollut etuoikeutettu, kun olen päässyt matkustamaan näin paljon. Mutta nyt olen reissannut niin paljon yksin, että se alkaa jo kyllästyttää. Aku on mielestään aika hyvä tekemään asioita ilman muita. Jos pitää olla yksin, sitten pitää. Mutta elämästä saa enemmän irti, jos tekijöitä on enemmän. Ei ihmistä ole luotu nukkumaan yksin. Kaksikymmentä vuotta sitten Aku jätti soittamatta rannalla tapaamalleen tytölle. Nyt hän saattaisi tehdä toisin. Pelkään vähemmän. Rakkaudesta minulla on vielä romanttisempi käsitys kuin aiemmin. Se näkyy myös Akun elokuvissa. Yksitoista vuotta sitten valmistunut esikoinen, Levottomat, kertoo Arista, joka saa kaiken ja josta mikään ei tunnu enää miltään. Nyt työn alla oleva elokuva on tekijänsä mukaan selvästi romanttisempi ja tunnelmaltaan enemmän vapauttava kuin ahdistava. Siinä näkyvät myös Akun viime vuosien isoimmat teemat: avioero, kuolema ja rakkaus. Levottomien tarina on melankolisempi kuin itse nyt olen. Olen hyvin, hyvin erilainen ihminen kuin silloin, Aku sanoo. Olen lempeämpi. Itsevarmempi ja nöyrempi. On tosi paljon asioita, jotka pitää vain hyväksyä. Hallitsen epäonnistumisen pelon paremmin kuin nuorempana. Kun on huomannut elämän rajallisuuden, ei kyynisyydelle halua antaa aikaa. Jos Aku Louhimiehen elämä olisi elokuva, se voisi päättyä tänne, Kaivopuiston rannan kallioille. Tuuli vinkuu korvissa, heittää ihmisten hiukset silmille ja piiskaa aremmat kulkijat sisään kahvilaan. Lokit kaartelevat veneiden yllä. Meri säihkyy auringossa. Päähenkilö kääntyy lähteäkseen. Taskussa piippaa lapsen lähettämä tekstiviesti. Kotona odottaa joku. Se on onnellinen loppu. Aku Louhimiehen seitsemäs pitkä elokuva, työnimeltään Kosketus/Vuosaari, tulee ensi-iltaan ensi vuoden alussa heinäkuu 2011

6 Rakastunut Shakespeare Ekaluokkalaisena Akun ensirakkaus oli sekarotuinen koira. Sittemmin lemmityt ovat löytyneet ihmisten joukosta heinäkuu 2011