TOIMINTAKERTOMUS 2015
|
|
- Marja-Leena Tikkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 K a u s t i se n O s u u sm e i je ri t oi mintavuo si
2 Sivu 2
3 Sisällysluettelo Tilintarkastuskertomus 2 Sisällysluettelo 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Meijerin jäsenet ja hallinto 6 Raaka-aineen hankinta 7 Maidon hinnoittelu 8 Maidon laatupalkinnot 9 Tuottajapalvelut Yhteystiedot 11 Meijeritoimintaa 110 vuotta 12 Hallituksen toimintakertomus 13 Tuloslaskelma 14 Tase Kassavirtalaskelma 16 Liitetiedot K a u stisen Osuusmeijeri Sivu 3
4 Toimitusjohtajan katsaus Maitomarkkinat vuonna 2015 Vuosi 2015 oli maitomarkkinoilla toinen poikkeuksellisen hankala vuosi peräjälkeen. Venäjän koko vuoden 2015 voimassa ollut tuontikielto heikensi maitotuotteiden vientiä. Tilannetta vaikeutti maidontuotannon kasvu koko EU:ssa kiintiöiden poistuttua sekä maitotuotteiden kuluttajahintojen lasku. Venäjän markkinoiden menetyksestä johtuen erityisesti voin ja jauheiden valmistus kasvoi. Valio joutui laskemaan tuottajahintojaan edelleen helmikuussa 2015 ja tämä heijastui myös muihin maitoalan toimijoihin. Maidon normihinta oli Suomessa viime vuoden joulukuussa 3,7 snt/l eli 8,7 % matalampi kuin vuotta aiemmin. Hinnat olivat samalla tasolla kuin tammikuussa Koko vuoden keskimääräinen tilityshinta oli Suomessa 39,10 snt/litra. Maidontuotanto lisääntyi Suomessa vuonna 2015 yhteensä 36 milj. litralla eli 1,6 %. Maitomäärät kasvoivat nyt kolmatta vuotta peräkkäin. Kalenterivuoden 2015 maitomäärä oli milj. litraa. Luomumaidon tuotanto kasvoi 14,9 %, edustaen 2,3 % maitomäärästä. Lypsylehmien keskituotos kohosi koko vuoden ajan, mutta lehmien määrän muutos lähti hienoiseen laskuun syksyllä. Kesällä korjatun nurmisadon sulavuus on pääsääntöisesti samalla tasolla verrattuna kahteen edellisvuoteen, mutta valkuaistaso alhaisempi. Tuottajahinnan lasku hillinnee kuitenkin ostorehujen käyttöä, vaikka valkuaislisälle olisi tarvetta. Maidontuotannosta luovuttiin samaa tahtia kuin kahtena edellisvuonna. Tuottajien määrä laski vuoden lopulla tilaan, vähennystä 5,7 % edellisvuodesta. Maitotiloilla on nyt keskimäärin 36 lypsylehmää. Tilakoko kasvoi v edellisvuosien tahtiin, lähes kahdella lehmällä. Suomessa kotimaisten tuotteiden osuus maitotuotteiden kulutuksesta laski 67 %:iin. Erityisesti tappiota kokivat kotimaiset juustot ja jugurtit niiden tuonnin lisääntyessä. Vienti aleni kokonaisuutena lähes 20 %: nesteet -21 %, juustot -38 %, mutta voin vienti lisääntyi jopa +44 %. Meijerien juusto- ja voivarastot olivat vuoden 2015 lopulla vuodentakaista pienemmät. Maitotuotteet maksoivat kaupassa 2015 vuosikeskiarvona 4,6 % edellisvuotta vähemmän. Elintarvikkeet halpenivat keskimäärin 1,9 %. Kauppojen halpuuttamiskampanjat kiristivät tuottajajärjestöjen ja kaupan keskusliikkeiden välisiä suhteita. EU-alueella maidontuotanto kasvoi viime vuonna 2,4 %. Alkuvuodelle 2016 ennustetaan voimakasta kasvua. Suomessa nyt alkaneelle vuodelle 2016 ennustetaan kuitenkin nollakasvua ja tammikuun maitomäärä oli 1,6 % vuodentakaista pienempi. Maitotilojen lukumäärän ennustetaan laskevan noin 7 %. Suomessa Arla Suomi -yhteistyöryhmän maitomäärä kasvoi viime vuonna 13,6 % eli 24,3 milj. litraa. Tuottajamäärä oli ryhmän meijereissä 657 vuoden 2015 päättyessä. Yhteistyöryhmälle perustettiin keväällä 2015 oma laboratoriopalveluita tuottava yritys MS Tuottajapalvelut Osk. Myös Kaustisen Osuusmeijeri oli mukana perustamassa yritystä. Sivu 4
5 Kaustisen Osuusmeijerin toiminta Vuosi 2015 oli meijerin toiminnan kannalta hyvä. Meijerin liikevaihto nousi 11,5 miljoonaan euroon eli noin 6,4 % edellisvuoteen verrattuna. MaiRe -myymälän myynti kasvoi lähes kaikkien tuoteryhmien osalta jonkin verran, vaikka yleinen tilanne kaupan alalla olikin kertomusvuonna heikohko. Maitomäärä oli 22,2 milj. litraa, jossa 23,8 % nousua edellisvuoteen verrattuna. Maidontuottajia oli vuoden 2015 lopussa 71. Maidontuotannon lopetti vuoden aikana neljä tuottajaa ja aloitti kymmenen uutta tuottajaa. Sukupolvenvaihdoksia tehtiin kolme. Keskimääräinen tilityshinta vuonna 2015 oli 41,65 snt/litra sisältäen koostumuksen ja laadun perustella maksettavat lisät ja vähennykset sekä jälkitilin. Osuuskunta toimii hankintameijerinä Arla Suomi -yhteistyöryhmässä. Vastaanotettu maito myydään kokonaisuudessaan raakamaitona Arla Oy:lle, joka hoitaa myös maidon keräilyn. Maito jalostetaan maitotuotteiksi Sipoossa ja Hämeenlinnassa. Meijeri oli mukana perustamassa keväällä 2015 MS Tuottajapalvelut Osuuskuntaa ja on sitä kautta mukana kehittämässä Arla Suomi -yhteistyöryhmän oman laboratorion toimintaa. Myös uusi viisivuotinen yhteistyösopimus Arla Oy:n kanssa allekirjoitettiin kertomusvuonna. Tulevaisuuden näkymiä Kaustisen Osuusmeijeri toimii hankintameijerinä vahvalla maidontuotantoalueella pyrkien tukemaan tuottajiensa taloudellista menestymistä. Alkuvuoden maitomäärä on edelleen kasvussa ja maaliskuun loppuun mennessä maitomäärän lisäys oli 22,9 %. Tilannetta synkistää tällä hetkellä maitomarkkinoiden vaikea tilanne niin Suomessa kuin maailmallakin. EU:n maitomarkkinoilla vallitsee erittäin paha ylituotantotilanne. Myös komissio tunnustaa tilanteen vakavuuden ja on esittänyt vapaaehtoista tuotannon rajoittamista. Ylituotanto saadaan loppumaan kuitenkin vain siten, että kaikki jäsenmaat osallistuvat. Tämänhetkisen maitomarkkinoiden vaikean tilanteen arvioidaan kestävän vielä ainakin tämän vuoden loppuun. Kiitän maidontuottajia, hallintoa, henkilökuntaa, asiakkaita ja kaikkia yhteistyökumppaneita hyvästä yhteistyöstä toimintavuoden aikana. Ulla Roininen toimitusjohtaja K a u stisen Osuusmeijeri Sivu 5
6 Meijerin jäsenet ja hallinto Osuuskunnan jäsenet Kaustisen Osuusmeijerissä oli jäseniä 73, joista maitoa toimittavia tiloja 71. Osuuskuntakokoukset Osuuskunnan varsinainen kevätkokous pidettiin Kaustisen Osuusmeijerillä Kokoukseen osallistui 21osuuskunnan jäsentä ja 3 muuta osallistujaa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Janne Känsälä ja sihteerinä Ulla Roininen. Kokouspuheenvuoron esitti Arla Oy:n hankintajohtaja Sami Kilpeläinen. Kokouksessa jaettiin maidon laatupalkinnot vuodelta Osuuskunnan varsinainen syyskokous pidettiin Kaustisen Osuusmeijerillä. Kokoukseen osallistui 21 osuuskunnan jäsentä ja kolme muuta osallistujaa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Janne Känsälä ja sihteerinä Ulla Roininen. Kaustisen Osuuspankki jakoi perinteiseen tapaan korkeatuottoisen karjan ja korkeatuottoisen lehmän omistajille palkinnot. Korkeatuottoisesta karjasta palkinto jaettiin Markku Isokankaalle ja Katja Känsälälle sekä korkeatuottoisen lehmän omistajan palkinto Virpi ja Vesa Hartikaiselle. Palkinnot jakoi Eija Laitala Kaustisen Osuuspankista. Hallitus Hallituksen muodostavat osuuskuntakokouksen kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan valitsemat jäsenet. Hallitus kokoontui kertomusvuonna yhdeksän kertaa. Puheenjohtajana toimi Kimmo Kuorikoski ja varapuheenjohtajana Hannu Myllymäki. Hallituksen muut jäsenet olivat kertomusvuonna Markku Isokangas, Jari Salo, Asko Huntus, Riikka Aho, Hannu Kuorikoski, Jaakko Paavola ja Toni Anttila. Hallituksen sihteerinä toimi Ulla Roininen. Vuodesta 1998 hallituksessa ansiokkaasti toiminut Jari Salo jäi pois hallituksesta vuoden 2015 päättyessä. Kuva alla vuoden viimeisestä hallituksen kokouksesta Kuvassa vasemmalla takarivissä Hannu Kuorikoski, Kimmo Kuorikoski, Hannu Myllymäki, Asko Huntus, Jaakko Paavola, Markku Isokangas. Eturivissä Jari Salo, Riikka Aho ja Ulla Roininen. Kuvasta puuttuu Toni Anttila. Hallituksen kokoonpano alkaen Hallituksessa on yhdeksän varsinaista jäsentä: Nimen jälkeen kotipaikka ja -kylä sekä aloitusvuosi hallituksessa: Kuorikoski Kimmo, Kaustinen/Nikula 2001 Myllymäki Hannu, Kaustinen/Köyhäjoki 2011 Huntus Asko, Kaustinen/Varila 2015 Kuorikoski Hannu, Kaustinen/Nikula 2015 Isokangas Markku, Kaustinen/Jylhä 2000 Paavola Jaakko, Kaustinen/Puumala 2015 Anttila Toni, Kaustinen/Köyhäjoki 2015 Aho Riikka, Ullava (Kokkola)/Haapala 2002 Rauma Kari, Kaustinen/Salonkylä 2016 Tilintarkastajat Varsinainen tilintarkastaja on HT tilintarkastaja Timo Paakinaho, varalla HT tilintarkastaja Matti Tapaninen. Hallinnon valitsemina tarkkailijoina toimivat Riikka Aho ja Virpi Paavola. Sivu 6
7 Raaka-aineen hankinta Maidon vastaanotto Kaustisen Osuusmeijerin tuottajiltaan hankkima maitomäärä oli litraa vuonna Maitomäärä nousi edellisvuodesta 23,8 %. Tuotannosta luopujia oli vuoden aikana neljä ja maidontuotannon aloitti kymmenen uutta tuottajaa. Sukupolvenvaihdoksia tehtiin lisäksi kolme. Maitoa vastaanotettiin joulukuussa 71 tilalta. Maidon keskirasva oli 4,37 % ja keskivalkuainen 3,49 %. E-luokkaisen maidon osuus oli 95,81 %. Tuottajakohtainen maitomäärä oli keskimäärin litraa. Maidon keräily ja jalostus Osuuskunta toimii hankintameijerinä Arla Suomi -yhteistyöryhmässä. Vastaanotettu maito myydään kokonaisuudessaan raakamaitona Arla Oy:lle, joka hoitaa myös maidon keräilyn ja ohjauksen jatkojalostettavaksi Hämeenlinnaan ja Sipooseen. Arla Suomi -yhteistyöryhmä Arla Oy jalostaa ja markkinoi reilun 650 suomalaisen maitotilan maidon ja se on Suomen toiseksi suurin meijerituotteiden toimittaja. Yhteistyöryhmään kuuluvat Arla Oy Sipoo, Hämeenlinnan Osuusmeijeri, Kaustisen Osuusmeijeri, Kiteen Meijeri, Laaksojen Maitokunta, Limingan Osuusmeijeri, Paavolan Osuusmeijeri, Porlammin Osuusmeijeri, Ranuan Meijeri ja Ruhan Meijeri. Kertomusvuoden aikana tehtiin kaksi ryhmän yhteistä tuottajamatkaa: Powerpark-retki 25. kesäkuuta kaikille yhteistyöryhmän meijereille ja Iso-Syötteen matka marraskuuta Pohjois-Suomen meijereille. Maitoa Suomesta -auto kiersi Suomea huhtitoukokuussa 2015 Maitoa kerättiin kertomusvuonna Kaustisen lisäksi Kokkolasta (sis. Ullavan), Vetelistä, Pedersörestä ja Kruunupyystä. Maidon vastaanotto meijeriin v Litrat Tuottajien lkm E-luokan osuus % 95,8 92,6 91,6 92,9 K a u stisen Osuusmeijeri Sivu 7
8 Maidon hinnoittelu Maidon tuottajahintaan vaikuttavat maidon koostumus, laatu, kausihinta ja meijerin maidosta jälkikäteen maksama lisätili. Koostumushinnoittelu Perushinta on E-luokkaiselle normimaidolle laskettava ennakkohinta. Tuottajakohtainen hinta määräytyy maidon rasva- ja valkuaispitoisuuden mukaisesti. Rasvakymmenyksen arvo on 0,24 snt/litra ja valkuaiskymmenyksen 0,65 snt/litra. Pitoisuus määräytyy kahden kuukauden kokeiden liukuvana aritmeettisena keskiarvona. Normimaito: Valkuaisosa 33 * 0,65 = 21,45 snt/litra Rasvaosa 43 * 0,24 = 10,32 snt/litra Yhteensä koostumus 31,77 snt/litra MAIDON KESKIPITOISUUDET Rasva % 4,37 4,34 4,36 Valkuais% 3,49 3,51 3,49 Laatuhinnoittelu Mikäli maidon laatu on 1-luokkaa, laatuvähennys on -2,80 snt/litra. 2-luokan vähennys lisäksi -20 snt/litra kk ja -30 snt/litra 3. kk eteenpäin. MAIDON LAATU LUOKITTAIN Laatu E-lk % 95,81 92,61 91,55 1-lk % 4,19 7,39 8,45 2-lk % 0,0 0,0 0,00 Yllä: meijerin normihinnoittelu v Bakteerien pesäkemäärä lasketaan kahden kuukauden ja somaattiset solut kolmen kuukauden liukuvana geometrisena keskiarvona seuraavasti: Luokka Bakteerit Solut E alle alle yli yli Kausihinta ja tasahinta Kausivähennys oli maalis-toukokuussa -2 snt/ litra ja kausikorotus vastaavasti elo-lokakuussa +2 snt/litra. Tasaisen kausihinnan valinneella tuottajalla kausiosa tasoitettiin nollaksi joka kuukausi. Vuoden lopullinen tasaus tehtiin marraskuun maitotilityksessä. Tilityshinta vuonna 2015 Kokonaistilitykset tuottajille vuonna 2015 tuotetusta maidosta olivat euroa. Meijeri tilitti tuottajilleen maidosta vuonna 2015 keskimäärin 41,65 snt/litra. Hinta sisältää kaikki lisät ja vähennykset sekä jälkitilin. Vuodelta 2015 maksettiin jälkitiliä 1,9 snt/litra (+ alv 14 %). Sivu 8
9 Maidon laatupalkinnot Walter Ehrströmin säätiön mitalit Walter Ehrströmin säätiön 25-vuotis-, 20-vuotis- ja 10 -vuotismitalit jaetaan yhtäjaksoisesti jatkuneesta E- luokan maidontuotannosta. W.E Hopea 20v : Maatalousyhtymä Siltala Markku ja Jari Meijerin omat laatupalkinnot Meijerin oma laatupalkinto tilalle jaetaan samoin perustein kuin Walter Ehrström-mitalit 30, 15, 5 ja vuoden yhtäjaksoisesta E-luokkaisen maidon tuotannosta. Palkinnot ovat vuoden 2015 tuotannosta. E-luokan maitoa 15 vuotta : Kola Jari Mty Gåsström Albin ja Anders E-luokan maitoa 5 vuotta : Huntus Asko ja Katri-Helena Paavola Petri ja Virpi Kuorikoski Hannu ja Veli-Matti Kuorikoski Ahti, Els-Maj ja Janne Kuorikoski Seija ja Toni Känsälä Eero Salo Jari Paavola Ilkka Myllymäki Kai Känsäkoski Harri Känsäkoski Asko Koskela Hannu Mty Iso-Aho Arja, Leino ja Saija Mty Granbacka Arvosteluperuste laatupalkinnoille Vaatimus 1. Bakteerien kokonaismäärä Keskiarvo alle kpl / ml Näytteiden lukumäärä 2-3 näytettä / kk Laatukunniakirja v tuotannosta: Ranta Pasi Luomala Jouko ja Anu Paavola Mty Risto, Paula, Harri ja Jaakko Kaustinen Päivi ja Jouni Isokangas Markku ja Känsälä Katja Teirikangas Jari Hautakoski Veli-Matti Vintturi Mika ja Mustala Teemu Rantala Jukka Hannila Matti Tastula Mty Timo, Mailis ja Heikki Hartikainen Virpi ja Vesa Nikula Sami, Alpo, Terttu ja Luoma-Nikula Johanna Känsälä Markku Känsälä Janne ja Helena Salo Marko Rauma Kari ja Outi Holmqvist-Kronlunds Mjölk Ab Slotte Johan o Susan Kaunisto Pekka Wiss Alf-Erik Känsäkangas Leena ja Antti Maatalousyhtymä Anttila Toni ja Yrjö Kykyri Ismo Myllymäki Miika Myllymäki Hannu Myllymäki Toni ja Sari Paavola Jani-Markus ja Marjo Pesola Harri ja Piia Varila Simo Rahkola Jouko Mty Meriläinen ja Linnarinne Hirsikangas Tiina ja Pasi Aho Jouni ja Riikka Sjölund Jan, Mirja ja Martin Björk Mikael MMS Hansén Wentjärvi Mikael o Anders Heikkilä Sanna ja Patrik Mty Wistbacka Klaus ja Niklas Dalhem Olav 2. Antibiootti- tai muut jäämät Ei saa olla Kaikki tehdyt kokeet 3. Maitoväärennös Ei saa olla Kaikki tehdyt kokeet 4. Soluluku Keskiarvo alle kpl / ml 2-3 näytettä / kk 5. Selvästi tunnistettavissa ulkonäkö, haju- tai makuvirhe Ei saa olla toistuvasti Kaikki tehdyt kokeet K a u stisen Osuusmeijeri Sivu 9
10 Tuottajapalvelut Tilasäiliöhuollot Tilasäiliön määräaikaishuoltotyöstä korvataan laskun mukaan max 100 euroa (sis. alv 24%) kerran vuodessa. Hieholainat ja tilasäiliölainat Meijeri tarjoaa tuottajille mahdollisuutta ottaa meijerin kautta tilasäiliölainaa ja hieholainaa. Rahoitus on korvamerkittävä laskulla tai kauppakirjan kopiolla tilasäiliön ja hiehon ostoon. Lainaaika on enimmillään kaksi vuotta. Lainan korko on 12 kk euribor + 2,5%. Laina on enimmillään osuuspääoman suuruinen, ja uusilla tuottajilla enimmillään kahden kuukauden maitotilin suuruinen. Rehujen analysointi Rehujen raaka-aine-, heinä-, vilja-, ja AIV-näytteitä tutkitaan Seilab Oy:n laboratoriossa. Meijeri maksaa säilörehuanalyysin, enintään kaksi näytettä tilaa kohden vuodessa. Kivennäis- ja hivenaineanalyyseistä peritään omakustannushinta. Urea- ja progesteronimääritykset Ureatutkimuksella voidaan selvittää ruokinnan valkuais- ja energiatasapaino ja se tehdään kaksi kertaa kuukaudessa hinnoittelumaitonäytteestä. Tila voi teettää myös lehmäkohtaisia ureakokeita. Progesteroninäytteillä selvitetään maidon progesteronitasoa. Tuottajilta peritään omakustannushinta. Karjantarkkailu Karjantarkkailuun kuulumista tuetaan maksamalla karjantarkkailunäytteiden analysointikulut. Tarkkailuun kuulumattomilla tiloilla on mahdollisuus lähettää lehmäkohtaiset näytteet tutkittaviksi veloituksetta kaksi kertaa vuodessa. Antibioottitestit Meijeri antaa tuottajan omatoimiseen testiin tarvittavat Delvotest-ampullit sekä tarvikkeet veloituksetta. Antibioottinäytteitä välitetään tehtäväksi MS Tuottajapalvellut Osk:n laboratoriossa. Meijerillä tehtävistä epävirallisista antibioottitesteistä veloitetaan 5 /näyte, viikonloppuisin ja iltaisin 50 eur/näyte. Lehmän nostoparren ja rehunäytekairan lainaus Meijerillä on lehmän nostoon tarkoitettu nostoparsi tuottajien käyttöön. Nostoparren käytöstä peritään 10 eur/kerta. Meijerillä on myös rehunäytekairat siiloa ja paalia varten tuottajien käyttöön. Kaira liitetään omaan akkuporakoneeseen ja sen vuokra on 10 eur/kerta, vuokra-aika max 3 vrk. Tiedotustoiminta Tuottajille tiedotetaan ajankohtaisista asioista tuottajalehden ja tonkkapostin välityksellä vähintään kuukausittain. Maitoa Suomesta -lehti ilmestyy neljä kertaa vuoden aikana ja tuottajille välitetään Maaseudun Tulevaisuus-, Pellervo- ja Koneviesti-lehtiä. Salmonellavakuutus Meijeri on tehnyt tuottajilleen salmonella -ryhmävakuutuksen. Laatu- ja tuotantopalkinto Meijeri jakaa pitkäaikaisesta laatumaidon tuottamisesta Walter Ehrström -säätiön 10, 20 ja 25 v. mitalit sekä palkitsee samoin säännöin meijerin 30-, 15- ja 5-v. palkinnolla. Sivu 10
11 Yhteystiedot Kaustisen Osuusmeijeri Siltatie KAUSTINEN Konttori: Vaihde p Toimisto ja talous Marja Tastula p Tuottajapalvelut Riitta Heikkilä p Maitotilitykset Ulla Roininen p Toimitusjohtaja Ulla Roininen p Myymälä: Jaana Myllymäki p Tilaukset voi antaa puhelimitse, Uumawebissä, sähköpostilla tai maitoauton mukana. MaiRe myymälä on myös Facebookissa: Viljavarasto: Mika Tastula p Tilasäiliöhuolto: Kylmäkärki Oy p Tuottajapalvelut ja neuvonta: Riitta Heikkilä p Maidonkeräily: Asko ja Jani Myllymäki p Kaustisen Osuusmeijeri Sivu 11
12 Meijeritoimintaa 110 vuotta Virallisesti kuvernööri vahvisti osuuskunnan säännöt alkuvuodesta Kaupparekisteriin yritys merkittiin vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Osuusmaksua kerättiin talon lehmäluvun mukaan, kunnes velat saatiin maksettua. Vuoden 1911 vuosikokouksen jälkeen myös myymälätoiminta pääsi alkuun, kun tuottajille päätettiin ruveta välittämään meijerin kautta siemeniä ja lannoitteita. Kaustisen Osuusmeijerin meijerimyymälä on sekin toiminut siis jo yli sata vuotta. 6. elokuuta 1905 pidettiin Penttilän kauppamiehillä Kaustisen Osuusmeijerin perustava kokous. Kokouksen tuloksena 13 karjanomistajaa liittyi meijerin jäseneksi, yhteensä 128 osuudella. Samassa yhteydessä valittiin viisihenkinen toimikunta hankkimaan uusia jäseniä osuuskuntaan, etsimään parasta paikkaa meijerille ja laatimaan sopivaa sääntöehdotusta. Seuraavassa kokouksessa osuuskuntaan liittyikin jo 20 uutta jäsentä, hyväksyttiin säännöt ja päätettiin ostaa separaattori sekä meijerille Juho Penttilältä kartano ja tontti. Lokakuussa 1905 meijerillä jo vastaanotettiin maitoja. Kuvassa oleva järjestyksessä kolmas meijerirakennus valmistui v Kalustoa hankittiin vähitellen, mm. hevoskiertoinen kirnu, kolmet maidonajokärryt ja rasvanerottaja. Tuottajille tilitettiin jo tuolloin maidosta rasvapitoisuuden mukaan. Voi kuljetettiin pääasiassa Kokkolaan. Maitoa tuotettiin meijeriin ensimmäisenä toimintavuonna 1906 noin litraa. Sivu 12 Meijeri juhli 110- vuotistaivaltaan Kaustisen Kansantaiteenkeskuksessa tuottajille järjestetyssä tilaisuudessa. Kuvassa hallituksen puheenjohtaja Kimmo Kuorikoski. Puumalan Näppäreiltä saatiin kuulla juhlassa taitavia musiikkiesityksiä.
13 Hallituksen toimintakertomus Osuuskunnan tuloskehitys Kaustisen Osuusmeijerin liikevaihto oli 11,5 milj. euroa vuonna Liikevaihdossa oli 6,4 % nousua edellisvuoteen verrattuna. Tilikauden 2015 ylijäämä oli euroa. Omavaraisuusaste oli erittäin hyvä 53 % ja maksuvalmius quick ratiolla mitattuna erinomainen 1,53. Maidon hankinta ja tilityshinta Osuuskunta toimii hankintameijerinä Arla Suomi-yhteistyöryhmässä. Vastaanotettu maito myydään kokonaisuudessaan raakamaitona Arla Oy:lle, joka hoitaa myös maidon keräilyn. Maito jalostetaan Sipoossa ja Hämeenlinnassa. Maidontuottajia oli vuoden 2015 lopussa 71. Maidontuotannon lopetti vuoden aikana neljä tuottajaa ja maidontuotannon aloitti kymmenen uutta tuottajaa. Sukupolvenvaihdoksia tehtiin lisäksi kolme. Meijerin maitomäärä oli litraa, jossa nousua 23,8 % edellisvuoteen. Maidon keskimääräinen tilityshinta vuonna 2015 oli 41,65 snt/litra sisältäen lisät ja vähennykset sekä jälkitilin. Meijerin henkilöstö ja toiminta Meijerin palveluksessa oli vuoden 2015 lopussa 3 kokoaikaista toimihenkilöä, joista yksi toimii kokoaikaisesti myymälässä. Viljavaraston hoito ja osa hallintopalveluista hankittiin ostopalveluna. Tuleva toiminta Meijeri toimii hankintameijerinä vahvalla maidontuotantoalueella keskittyen jäsentilojensa tuotantoa tukeviin toimintoihin ja myymälätoimintaan. Tavoitteena on hallittu kasvu maitomäärässä sekä myymälän liikevaihdossa ja sitä kautta myös meijerin kannattavuudessa. Osuuskunta osallistuu aktiivisesti Arla Suomi -yhteistyöryhmän toimintaan pyrkien myös sitä kautta turvaamaan meijerin maidontuottajille kilpailukykyisen tilityshinnan. Hallituksen esitys ylijäämän käyttämisestä Tilikauden 2015 ylijäämä on ,90 euroa. Hallitus esittää, että vuoden 2015 ylijäämä siirretään kertyneisiin voittovaroihin/ tappioihin ja ylimenevä osa käyttörahastoon. Kaustisen Osuusmeijerin hallinto Kaustisen Osuusmeijerin hallintoon kuuluu 9 jäsentä, jotka ovat erovuorossa kolmen vuoden välein. Tilintarkastajana toimii HTM tilintarkastaja Timo Paakinaho. Hallinnon tarkastajina toimivat Riikka Aho ja Virpi Paavola. K a u stisen Osuusmeijeri Sivu 13
14 Tuloslaskelma LIIKEVAIHTO , ,04 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT , ,62 TUOTOT YHTEENSÄ , ,66 MATERIAALIT JA PALVELUT AINEET TARVIKKEET JA TAVARAT Ostot tilikauden aikana , ,76 Varastojen muutos , ,72 Ulkopuoliset palvelut , ,14 MATERIAALIT JA PALVELUT YHTEENSÄ , ,18 HENKILÖSTÖKULUT Palkat ja hallinnon palkkiot , ,35 Eläkekulut , ,03 Muut henkilösivukulut , ,24 HENKILÖSTÖKULUT YHTEENSÄ , ,62 POISTOT JA ARVONALENTUMISET Suunnitelman mukaiset poistot , ,72 MUUT LIIKETOIMINNAN KULUT , ,47 L I I K E Y L I -/A L I J Ä Ä M Ä , ,67 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT Tuotot omistusyhteysyrityksistä , ,35 Muut korko- ja rahoitustuotot 8 053, ,20 Metsäpalstojen tuotot , ,50 Korkokulut ja muut rahoituskulut -53,49 257,27 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT YHTEENSÄ , ,32 Y L I J Ä Ä M Ä ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA , ,99 TILINPÄÄTÖSSIIRROT TILIKAUDEN VEROT , ,57 T I L I K A U D E N Y L IJ Ä Ä M Ä , ,42 Sivu 14
15 Tase V A S T A A V A A: V A S T A T T A V A A: PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET OMA PÄÄOMA OSUUSPÄÄOMA , ,63 Muut pitkävaikutteiset menot AINEELLISET HYÖDYKKEET RAHASTOT Vararahasto Muut rahastot , , , ,51 Maa- ja vesialueet , ,22 ED.TILIKAUSIEN YLI-/ALIJÄÄMÄT , ,05 Rakennukset , ,89 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ , ,42 Koneet ja kalusto , ,29 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,09 Ajoneuvot 6 016, ,00 Muut aineelliset hyödykkeet , ,56 VARAUKSET Aineelliset hyödykkeet yhteensä , ,96 Kertynyt poistoero , ,00 SIJOITUKSET Osakkeet ja osuudet , ,08 Muut sijoitukset , ,35 VAIHTUVAT VASTAAVAT VAIHTO-OMAISUUS Valmiit tuotteet ja tavarat , ,55 SAAMISET Myyntisaamiset , ,69 Lainasaamiset , ,73 Muut saamiset , ,12 VIERAS PÄÄOMA LYHYTAIKAINEN Saadut ennakkomaksut 0, ,58 Ostovelat , ,19 Maksamaton maitotili , ,29 Muut velat , ,88 Siirtosaamiset , ,21 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,94 Saamiset yhteensä , ,56 RAHAT JA PANKKISAAMISET , ,53 VASTAAVAA , ,03 VASTATTAVAA , ,03 Kaustisen Osuusmeijeri Sivu 15
16 Kassavirtalaskelma Liiketoiminnan rahavirta Liikeylijäämä /-alijäämä , ,67 Oikaisut liikeylijäämään/-tappioon 1) , ,72 Käyttöpääoman muutos 2) 8 748, ,69 Maksetut verot , ,57 Rahoitustuotot ja -kulut , ,32 Liiketoiminnan rahavirta (A) , ,83 Investointien rahavirta Käyttöomaisuusinvestoinnit , ,70 Käyttöomaisuuden luovutus 0,00 0,00 Investointien rahavirta (B) , ,70 Rahoituksen rahavirta Tuottajalainojen lisäys/vähennys 0, ,86 Pitkäaikaisten velkojen lisäys/ vähennys 0,00 0,00 Osuuspääoman nettomuutos -168, ,78 Vapaan oman pääoman muutokset 1 493, ,52 Rahoituksen rahavirta (C) 1 324, ,44 Rahavarojen lisäys (+) / vähennys (-) , ,57 Rahavarat tilikauden alussa , ,96 Rahavarat tilikauden lopussa , ,53 Taseen mukainen rahavarojen muutos , ,57 Sivu 16 Kaustisen Osuusmeijeri
17 Liitetiedot Liikevaihto toimialoittain Maidon myynti ,56 Muu myynti ,39 Yhteensä ,95 Henkilöstökulut Tilikauden palkat ,48 Hallinnon palkkiot 9 800,00 Eläkekulut ,27 Muut henkilösivukulut 2 800,21 Yhteensä ,96 Suunnitelman mukaiset poistot Rakennukset ja rakennelmat ,28 Koneet ja kalusto ,73 Ajoneuvot 1 503,96 Muut aineelliset hyödykkeet 2 136,97 Yhteensä ,94 Suunnitelman mukaiset poistoajat ovat laskettu käyttöomaisuushyödykkeen taloudellisen käyttöiän mukaisina tasapoistoina hankintahinnasta. Suunnitelman mukaiset poistoajat: Rakennukset 7-40 v. Koneet, kalusto ja ajoneuvot 5-10 v. Atk-laitteet ja ohjelmat 3-5 v. Aineelliset hyödykkeet 5-15 v. Pienhankinnat ja hyödykkeet, joiden taloudellinen käyttöikä on alle kolme vuotta, on kirjattu kokonaisuudessaan hankintakauden kuluksi. Aineelliset hyödykkeet: Maa-alueet Kirjanpitoarvo ,22 Tilikauden muutos 0,00 Kirjanpitoarvo ,22 Rakennukset ja rakennelmat Kirjanpitoarvo ,89 Tilikauden muutos 0,00 Sumupoistot ,28 Kirjanpitoarvo ,61 Koneet ja kalusto Kirjanpitoarvo ,29 Tilikauden muutos ,42 Sumupoistot ,73 Kirjanpitoarvo ,98 Autot ja ajoneuvot Kirjanpitoarvo ,00 Tilikauden muutos 0,00 Sumupoistot ,96 Kirjanpitoarvo ,04 Sivu 17
18 Muut aineelliset hyödykkeet Kirjanpitoarvo ,56 Tilikauden muutos 4 443,00 Sumupoistot ,97 Kirjanpitoarvo ,59 Vaihto-omaisuuden arvo esitetään fifo-periaatteen mukaisesti hankintamenon ja sitä alemman jälleenhankintahinnan tai todennäköisen myyntihinnan määräisenä ,96 Sijoitukset, osakkeet ja osuudet ,57 kpl eur Kaustisen Lämpö Oy ,28 Valio Oy ,00 Teollisuushankinta Oy ,88 Metsä Board Oyj ,65 Kaustisen Osuuspankki 1 200,00 Metsäliitto Osk ,96 Kiinteistö Oy Telefooni 2 33,64 Osuuskauppa KPO 1 84,09 Nikulan Ravirata Oy ,94 Puhelinliittymä 1 046,13 MS Tuottajapalvelut Osk ,00 Yhteensä ,57 Oman pääoman muutokset Jäsenten osuuspääoma Jäsenten osuuspääoma ,63 Osuusmaksujen muutos ,37 Jäsenten osuuspääoma ,26 Osuusmaksuja perimättä ,56 Osuusmaksuihin sisältyy vapaaehtoisia osuusmaksuja ,62 Velvoiteosuuksien lukumäärä Osuuden arvo on 0,10. Osuusmaksun perintätavoite on 1 osuus/litra. Eronneiden osuuspääoma Eronneiden osuuspääoma ,07 Siirto jäsenten osuuspääomasta ,65 Eronneiden osuuspääoma ,72 Vararahasto Vararahasto ,58 Muutos 1 493,04 Vararahasto ,62 Stipendirahasto Stipendirahasto ,91 Muutos 0,00 Stipendirahasto ,91 Käyttörahasto Käyttörahasto ,60 Muutos 0,00 Käyttörahasto ,60 Sivu 18
19 Edellisten tilikausien alijäämä ,63 Tilikauden ylijäämä ,90 Jakokelpoinen oma pääoma ,78 Annetut vakuudet ja vastuusitoumukset Kiinteistökiinnitykset ,17 Yrityskiinnitykset ,00 Leasingvastuut ,90 Kiinteistöihin liittyvät panttikirjat ja yrityskiinnitys ovat pankin säilytyksessä vapaana eikä niitä ole kiinnitetty. Henkilökunnan lukumäärä K a u stisen Osuusmeijeri Sivu 19
20 Siltatie Kaustinen Puhelin: Myymälä: ja Tee tilaukset Uumawebissä: Oma meijeri palvelee lähellä sinua!
TOIMINTAKERTOMUS 2014. K a u s t i se n O s u u sm e i je ri
TOIMINTAKERTOMUS 2014 K a u s t i se n O s u u sm e i je ri 109. toimint avuosi Sivu 2 Sisällysluettelo Tilintarkastuskertomus 2 Sisällysluettelo 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Meijerin jäsenet ja hallinto
Lisätiedot9 9. t o im i nt a v u o s i
L a a k s o j e n M a i t o k u n t a 9 9. t o im i nt a v u o s i VUOSIKERTOMUS 2015 L aaksojen M aitok unta Yhteystiedot: Savarinväylä 5 84100 Ylivieska Puhelin: 08-4116 111 ja 050-3778 820 Myymälä:
LisätiedotPMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle
PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan
LisätiedotEmoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
LisätiedotKonsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden
LisätiedotKonsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit
LisätiedotGumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4
Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS
LisätiedotKullo Golf Oy TASEKIRJA
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma
LisätiedotSuomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 2016
TOIMINTAKERTOMUS 2016 111. t o i m i n t a v u o s i 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Meijerin jäsenet ja hallinto 6 Raaka-aineen hankinta 7 Maidon hinnoittelu 8 Maidon
LisätiedotTULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 2013. K a u s t i se n O s u u sm e i je ri
TOIMINTAKERTOMUS 2013 K a u s t i se n O s u u sm e i je ri 108. toimint avuosi Sisällysluettelo Toimitusjohtajan katsaus 4 Meijerin jäsenet ja hallinto 6 Raaka-aineen hankinta 7 Maidon hinnoittelu 8
LisätiedotTULOSLASKELMA
TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493
LisätiedotKONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
LisätiedotTULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
LisätiedotKULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)
KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
LisätiedotBBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
LisätiedotEmoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)
1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 2017
TOIMINTAKERTOMUS 2017 11 2. t o i m i n t a v u o s i Tapahtumia vuonna 2017 Sarka-messut 2017 Meijerin piharemontti kesällä Laatukoulutus Kesäpäivä tuottajille 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 3 Toimitusjohtajan
LisätiedotTASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY
TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot
LisätiedotSuomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18
Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000
LisätiedotSuomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
LisätiedotTASEKIRJA 31.12.2015. MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä Y-tunnus 0773810-4
MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä TASEKIRJA 31.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet Tuloslaskelman liitetiedot Taseen liitetiedot Muut
LisätiedotKullo Golf Oy TASEKIRJA
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma
Lisätiedot16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA
16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot
Lisätiedot1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön
LisätiedotSuomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25
Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin
Lisätiedot1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO
Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560
LisätiedotELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto
LisätiedotNIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018
LisätiedotTilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY
Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY 2010 2010 1 Sisältö Sisältö.................................... 2 Hallituksen toimintakertomus.................... 3 Tuloslaskelma...............................
LisätiedotKullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS
LisätiedotNIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017
LisätiedotNIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016
LisätiedotTULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 LIIKEVAIHTO 7 800 884,11 7 480 643,09
1. a) Yhtiön nimi: Hevosopisto Oy b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 25 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on hevosalan sekä ravi- ja ratsastusurheilun korkeatasoinen koulutustoiminta,
LisätiedotTULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014
TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan
LisätiedotVUOSIKERTOMUS 2013. L a a k s o je n Maitokunta
VUOSIKERTOMUS 2013 L a a k s o je n Maitokunta 9 7. toimintavuo si Laaksojen Maitokunta oli vuonna 2013 mukana monissa tapahtumissa, kuten Sarka-messuilla Seinäjoella 31.1.-1.2.2013, Farmari-näyttelyssä
LisätiedotHyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1
Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki
LisätiedotTASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008
TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja
LisätiedotHaminan Energian vuosi 2016
VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229
LisätiedotValtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta
Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2004 Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön esittelystä,
LisätiedotRavintola Gumböle Oy
Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf
LisätiedotRahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7
RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8
LisätiedotELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma
LisätiedotNIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016
LisätiedotEMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR
n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä
LisätiedotELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma
LisätiedotKANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006
KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma
LisätiedotTULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017
VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673
LisätiedotTULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016
VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647
LisätiedotSIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA
Siikasalmen Vesiosuuskunta MIKKELI Y-tunnus 1877744-0 SIIKASALMEN TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 TASEKIRJAN LAATI: JÄRVI-SUOMEN TILI JA ISÄNNÖINTI KY / ILMO SJÖBERG TASEKIRJA SÄILYTETTÄVÄ 10 VUOTTA
LisätiedotYhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
LisätiedotYritys Oy. Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015
Yritys Oy Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015 Raportin sisällys Esitys kehitystoimenpiteiksi 3-4 Tilannearvio 5-7 Toiminnan nykytila 8 Kehitetty toimintamalli 9 Tulosanalyysi 10 Taseanalyysi 11 Kilpailijavertailu
LisätiedotTILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
LisätiedotVUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO
VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase
LisätiedotTILINPÄÄTÖKSEN 31.12.2015 LIITETIEDOT
TILINPÄÄTÖKSEN 31.12.2015 LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET KONSERNITILINPÄÄTÖS Hartela-konsernin emoyhtiö on Hartela-yhtiöt Oy, jonka kotipaikka on Helsinki. tilinpäätöksen jäljennökset ovat
LisätiedotLAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016
TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400
LisätiedotLAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015
TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot
LisätiedotIMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.
LisätiedotKONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010
KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla
LisätiedotU1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
LisätiedotSALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.
SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.
LisätiedotKONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )
VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit
LisätiedotNIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018
LisätiedotTARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013
TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä
LisätiedotMetsänhoitoyhdistys TASE VASTAAVAA. Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot
TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto
LisätiedotVuosikate Poistot käyttöomaisuudesta
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51
LisätiedotDemoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011
Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)
LisätiedotLPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018
LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut
Lisätiedot9 8. to im in tavuos i
L a a k s o j e n M a i t o k u n t a 9 8. to im in tavuos i VUOSIKERTOMUS 2014 Sisällysluettelo Toimitusjohtajan katsaus 4 Meijerin hallinto 6 Raaka-aineen hankinta 7 Maidon hinnoittelu 8 Maidon laatupalkinnot
LisätiedotVESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös
Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous
LisätiedotAHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus
LisätiedotRaision yhtiökokous 23.3.2016
Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013
LisätiedotLAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013
TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot
LisätiedotOletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO
Oletus 1, 8, 6, 4, 2,, Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO 913 KUM TOT. 912 KUM TOT. Ero ed. vuoteen 1212 KUM TOT. Ennuste ed. vuoden
LisätiedotAHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007
LisätiedotTILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA
TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit
LisätiedotPohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014
Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus
LisätiedotEmoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)
Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 000 euroa 1.1. 31.12.2005 1.1. 31.12.2004 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä
LisätiedotALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA
ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys
LisätiedotKuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT
Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2015 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden
LisätiedotAHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005
LisätiedotVESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös
VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys
LisätiedotYhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
LisätiedotTILINPÄÄTÖS 2015 ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY
TILINPÄÄTÖS 2015 ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY SISÄLLYSLUETTELO HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 3 TULOSLASKELMA 4 TASE 5 RAHOITUSLASKELMA 6 TALOUDELLISET TUNNUSLUVUT 7 HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT TUNNUSLUVUT 7 TILINPÄÄTÖKSEN
LisätiedotKustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab
Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab 1/9 Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab TASEKIRJA Tase-erittelyt 1.1.2004-31.12.2004 Tasekirjan sisällysluettelo Kirjanpitoaineisto 1 Toimintakertomus 2 Talousarviovertailu
LisätiedotVesiosuuskunta Uhkoila
1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT
LisätiedotNIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015
LisätiedotImatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy
Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys
LisätiedotYLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15
Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8
LisätiedotAHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus
LisätiedotTranskokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti
Standard 2014-05-16 10:52 Teppo Testi TRANSKOKKO OY POSTIOSOITE: TESTITIE 17,99999 TESTILÄ, SUOMI Y-TUNNUS. 1712431-1 D&B D-U-N-S NR. 46-111-2222 PUHELIN 99-123456 TILINPÄÄTÖS 201212 A Luottokelpoinen
LisätiedotTILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy
1 / 11 TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3
Lisätiedot24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:
Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna
LisätiedotAHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009
LisätiedotYH Asteri yhdistys YH14
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
LisätiedotAHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008
LisätiedotKIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011
KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO Y-tunnus 1086342-4 Omistusosuudet: Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2
LisätiedotLeijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1
Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Yleistä Vuosi 2012 oli Leijona Catering Oy:n perustamisvuosi. Puolustusvoimien kumppanina yrityksemme juuret ulottuvat kuitenkin syvälle
Lisätiedot