Kesätapahtumia. Nokialla NOKIAN KAUPUNGIN VAPAA-AIKAPALVELUT
|
|
- Sami Jaakkola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kesätapahtumia Nokialla 2016 NOKIAN KAUPUNGIN VAPAA-AIKAPALVELUT
2 Hinttalan kesä Hinttalassa kohtaavat kaikenikäiset vauvasta vaariin vaikkapa kahvihetken tai monipuolisten kulttuuritapahtumien ja -toimintojen merkeissä. Kahvilapuodin valikoimissa on kotoisten leivonnaisten lisäksi pientuottajien herkkuja, ekologisia sisustus- ja lahjatavaroita sekä Nokia-seuran julkaisuja. Kotiseututalon pihapiirin rakennusryhmä kertoo 1800-luvulla vallinneesta talonpoikaiskulttuurista. Museoon voi tutustua sekä omatoimisesti että kesäoppaan kanssa. Hinttalan tilaisuuksiin on pääasiassa vapaa pääsy, ilman ennakkoilmoittautumista. Poikkeuksista mainitaan erikseen. Pihapiirissä on rajallisesti pysäköintipaikkoja, joten saapumista jalan, pyörällä tai julkisilla kulkuvälineillä suositellaan. Lisää pysäköintipaikkoja on läheisen jäähallin pihassa. Hinttalan toiminnasta vastaa Nokian kaupungin kulttuuripalvelut. Hinttalan kotiseututalo Nokianvaltatie 5, Nokia p / kesäoppaat Museopirtti ja näyttelyaitat avoinna ke su klo sekä tapahtumien mukaan. Juhannuksena alue on suljettu. Kahvilapuoti on avoinna ympäri vuoden ke su klo (ei juhannuksena) p Facebook: Kahvitupa Christine kahvitupachristine@gmail.com Tai Chi Harmoninen ja pehmeä liikuntamuoto sopii kaikenikäisille. Harjoitukset rentouttavat ja kehittävät tasapainoa ja koordinaatiota. Päälle joustavat vaatteet. Voit tulla viikoittain tai vaikkapa vain kokeilemaan keskiviikkoisin klo Opettajana Helmiina Kauhanen. Hinttala Soi Musiikkia pihapiirissä keskiviikkoisin klo 18, sateen sattuessa pirtissä. ke 8.6. Kesäkauden avajaiset: Nokian Harmonikkakerho ke ke ke ke 6.7. ke ke ke ke 3.8. su Nokian eläkeläiset ry:n ohjelmaryhmä Kesäistä hengellistä musiikkia hanurin säestyksellä, laulattamassa kanttori Minna Viinikainen. Järj. Nokian seurakunta Lastenlaulujen yhteislauluilta, laulattamassa Viihteellinen sekakuoro Welmut Rahvaan laulu, nuorten aikuisten lauluryhmä Suven ja runon päivän tunnelmissa Waskiwaarit, kesäistä puhallinmusiikkia Lasten virsiä, kanttori Maarit Kujanpää Nokian seurakunnasta laulattaa lapsia ja aikuisia Tanssiorkesteri Nokfox, tanssimusiikkia ja yhteislaulua Nokian mieskuoro klo 15 Nota Bene Nokia Kevyitä klassikoita ja kansanlauluja sekä maistiaisia kuoron syksyn ohjelmistosta Barcelonan Canta al mar festivaalilla. Julkaisija: Nokian kaupungin vapaa-aikapalvelut p vapaa-aikakeskus@nokiankaupunki.fi Muutokset mahdollisia. Katso kaikki ajankohtaiset tapahtumat tapahtumakalenterista 2
3 Lasten Hinttala Omatoimiverstas Omatoimiverstas on kesällä vapaasti käytettävissä omaehtoiseen nikkarointiin. Verstaalle on koottu käsityökaluja, ylijäämäpuutavaraa ja nikkarointitarvikkeita. Mikko Nikkari-Mikko Kiion nikkarointivinkkejä ja -niksejä la 9.7. ja la klo Verstaalla toimitaan omalla vastuulla, alle 13-vuotiaat oman aikuisen kanssa. Satutunnit räsymatoilla pötkötellen Nokian kaupunginkirjaston satutunnit klo , lukijana kirjastovirkailija Jaana Kakkonen Ennen vanhaan, Leikkejä ja Koiramäki-suunnistus. Nukketeatteria to klo Nukketeatteri Tarinatassu: Mimmi Lehmä ja Varis, järj. Nokian kaupunginkirjasto pe 8.7. ja klo Nukketeatterityöpajat. Kotieläinpajassa (8.7.) tehdään käsinukke, joka voi olla vaikkapa koira, kissa, hevonen, hiiri tai mielikuvituseläin. Ahdin valtakunta-pajassa (15.7.) tehdään keppi- ja varjonukkeja järvien asukkaista. Ohjaajana nukketeatteritaiteilija Anne Hyvärinen / Teatteri Mooria. Jousipyssypäivät la ja la klo Tehdään oma jousipyssy ihan alusta asti. Ilmoittautumalla kesäoppaille p varmistat paikkasi, muut mahtuvat mukaan tilanteen mukaan. Alle 13-vuotiaat aikuisen seurassa. Ohjaajana lasitaiteilija amk Vesa Välikangas. Musiikkia muksuille ke klo 18 Lastenlaulujen yhteislauluilta, Viihteellinen sekakuoro Welmut ke klo 18 Lasten virsiä. Kanttori Maarit Kujanpää laulaa lasten virsiä. Järj. Nokian seurakunta. to klo Mustikka-ukko. Muun muassa Kirsi Kunnaksen ja Jukka Itkosen runoja ja loruja sekä Ismo Puhakan uunituoreita lastenlauluja yhdistävä esitys. Esiintyjänä Antti Suora/Teatteriseurue Pii. Suositellaan erityisesti 3 8-vuotiaille. Geoetsivät ja Hinttalan mysteeri to klo Koko perheen geokätköilytapahtuma. Nokialaisen kirjailija Johanna Hulkon suosittujen Geoetsivät-tarinoiden pohjalta toteutetussa seikkailussa etsitään mysteerikätköä Hinttalan maisemissa, yhteistyössä nokialainen Kiven Alla Oy. Karhukävelystä keijukaistanssiin - satujumpat to 7.7., ja klo Nokian kaupungin liikuntapalveluiden satujumpat, ohjaajana Katri Manninen. Satuja aikuisille Aikuisten luku- ja väritystuokiot Kirjastovirkailija Jaana Kakkonen lukee otteita teoksista ja osallistujat voivat uppoutua värityskirjan väritykseen räsymatoilla istuen tai komeaan Pirkkalaiskoivuun nojaten. Oma värityskirja ja -kynät mukaan. Järj. Nokian kaupunginkirjasto ja kulttuuripalvelut. to 9.6. klo Elämää autiotalossa, koskaan et ole yksin Risto Rasa, Heikki Willamo: Viimeiset vieraat - elämää autiotaloissa ja Tove Jansson: Orava ke klo 14 Kummia ja kurittomia satuja aikuisille Cecelia Ahern: Tyttö peilissä ja Sari Peltoniemi: Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille Kirjallisuuspiiri Nokian kaupunginkirjaston lukupiiri kokoontuu kesällä Hinttalassa, vetäjänä kirjastonhoitaja Arja Kangaspunta. Voit tulla mukaan kuulemaan ja keskustelemaan, vaikka et kirjaa olisi lukenutkaan. Kahvila on avoinna tilaisuuden alussa. Kirjallisuuspiiriin luettavat teokset: to klo 17 Strömberg, Mikaela: Sophie to 7.7. klo 17 Kinnunen Tommi: Neljäntienristeys to 4.8. to klo 17 Lindstedt, Laura: Oneiron 3
4 Kesänäyttelyt Aitoissa järjestetään pirkanmaalaisten kuvataiteilijoiden ja kädentaitajien näyttelyitä koko kesän Lea Järvinen ja Hilkka Salminen: Meidän tilkut, ilon pilkut, pehmoeläimiä, pussukoita ja muita tilkkutöitä Juhani Vuorinen: Jäniksiä ja maisemia, akryyliväritöitä Heidi Tenho: Kolme nappia, käsitöitä eri tekniikoin kodin iloksi Eija Lahti: Matkalla eteenpäin, akryyli- ja öljyväritöitä Arja Sinervo: Valon kuvia, maisemat, mystiikka, kiinalainen tussi- ja sivellinmaalaustekniikka Päivi Hell: Käsityötuotteita kotiin ja tuliaisiksi, mm. käsinpainettuja pellavatuotteita, neuleita ym Aili Kovanen: Räsymattoja ja villatossuja Tarja Lahtinen ja Marita Pirhonen: Hyvänmielen keramiikkaa, naivistisia keramiikkatöitä Terhi Vesa: Kalevala-aiheisia piirroksia tussi- ja puuväri-tekniikalla Ylöjärven Taideyhdistys ry: Helteinen heinäkuu Lea Järvinen ja Hilkka Salminen: Meidän tilkut, ilon pilkut, pehmoeläimiä, pussukoita ja muita tilkkutöitä Sirpa Johansson: Koukussa käsitöihin! Värileikkiä kankailla ja langoilla, sukkia, poppanaa, koristeita ja mattoja Nokian Kuvataiteilijat ry:n kesänäyttely Valo Anja Leppänen ja Elina Ronkainen: Hinttalan kesä, maalauksia, grafiikkaa ja keramiikkaa Nokian Väliasema: Sisustusta ja eläimellistä menoa. Kodin sisustukseen ja eloon sopivia kädentaidon tuotteita; kaappeja, mattoja, pussukoita, hypistelymuhveja ja sisustustauluja itselle tai lahjaksi Quartus kahden käsityö- ja kahden valokuvaharrastajan yhteinen näyttely Kullervo Tirronen: Kullervon kuvia Muita tapahtumia Hinttalassa to 9.6. klo 13 Nokian Eläkeläiset ry: Ulkoilu- ja virkistymispäivä Lauluja, sketsejä ja runoja. la klo Yrttipäivä, yrttejä esittelyssä ja myytävänä, järj. Kahvitupa Christine. su klo 15 Nota Bene Nokia, ks. tarkemmin kohdassa Hinttala soi ke klo 14 Eläkeväen kesäpäivä, laulua, lausuntaa ja sketsejä. Esiintyjäryhmät viidestä nokialaisesta eläkejärjestöstä. ti 9.8. klo 18 Elokuun ilta. Tanssiesityksiä, yhteislaulua, pakinointia ja riäväkahveet. Järj. Kankaantaan Naiset su klo 17 Nokian seudun Pohjalaisten kesä- ja kulttuuritapahtuma la klo 15 Kihelkonnan sekakuoro Nokian seurakunnan ystävyysseurakunnan kuoro Viron Saarenmaalta esittää virolaista musiikkia. Järj. Nokian seurakunta. 4
5 Kulttuuria ja kotiseuturetkiä Paperin ja kalossien kaupunki Nokian tehdasyhdyskunnan vaiheita 1860-luvulta talvisodan aattoon Nokian Taidetalolla Souranderintie 7, Nokia Toukokuussa 2016 Nokian Taidetalolla avautuu odotettu näyttely elämästä Nokian tehdasyhdyskunnassa. Taidetalon ensimmäisessä kerroksessa muistellaan Nokian teollistumisen alkua ja seurataan tehdasyhdyskunnan kasvua yhdeksi Hämeen teollistuneimmista paikkakunnista. Kännykkä-Nokiaa ei tässä näyttelyssä nähdä, pääosassa ovat paperi, kalossit ja niiden tekijät. Nokian teolliseen menneisyyteen liittyvää esineistöä on lainattu mm. museokeskus Vapriikista. Näyttelyn kuvituksena nähdään suuri määrä vanhoja nokialaisia valokuvia, joista monet ovat olleet vuosikymmenien ajan arkistojen kätköissä. Nokian paperitehtaan valokuva-arkiston aarteita on digitoitu näyttelyä varten Nokia-seuran toimesta. 5 Yleisökierrokset ja näyttelyopastukset Asiantuntijaopastukset näyttelyyn 29.5., 12.6., ja klo 13 Oppaina vaihtuvat nokialaiset paikallishistorian tuntijat. Opastetut kävelykierrokset Tehdassaareen 19.6.,17.7. ja klo 13. Lähtö Taidetalolta, kierroksen päätteeksi omatoiminen tutustuminen näyttelyyn. Nokian ja Pirkkalan matkailuoppaat ry:n opastetuilla kävelykierroksella kuullaan tarinoita Nokian synnystä, Nokia-yhtiöstä ja nokialaisesta elämänmenosta. Avoinna ti, to, pe klo 10 16, ke klo 10 18, su klo 11 15, ma ja la sekä juhannuksena suljettu. Vapaa pääsy. Näyttelyn tuottaa Nokian kaupungin kulttuuripalvelut.
6 Kesän avoimet opaskierrokset Nokian kohteissa ke 6.7. ja 3.8. klo Hautausmaakierros Lähtö Nokian kirkon edustalta, Pirkkalaistie 22. Vanhan hautausmaan puistossa voit kuulla mielenkiintoisten henkilöiden ja sukujen tarinoissa paikkakunnan teollisuuden synnystä ja kulttuurista. Opastuksen jälkeen mahdollisuus hiljentyä iltahartauteen kirkossa. Kierrokset toteutetaan yhteistyössä Nokian seurakunnan kanssa. su klo 13 Elsa Tervon jalanjäljissä Lähtö Hinttalan kotiseututalolta, Nokianvaltatie 5. Kävelyretkellä tutustutaan värikkääseen nokialaiseen kulttuuripersoonaan Elsa Tervoon. Pianistina hän antoi pianotunteja nokialaislapsille, kirjailijana hän julkaisi pari romaania ja runoteoksia. Elsa osasi myös italiaa! Kävellään runsaan tunnin ajan vehreässä puistossa Vihnusjärven rannalla, jossa Elsan koti ennen sijaitsi. su klo 13 Nokia-Pirkkala iltapäiväretki Lähtö Kerholan edustalta, Souranderintie 13. Pirkkalan pitäjä käsitti vuosisata sitten nykyisen Nokian alueen lisäksi myös järventakaisen Pirkkalan. Pitäjä jakautui kahtia, kun Pyhäjärven pohjois- ja eteläpuoliset osat kehittyivät ominaispiirteiltään erilaisiksi. Nokialla käydään Tehdassaarella ja kirkkomuseossa, Pirkkalassa perehdytään Pirkkalankylään ja moderniin kirkkoon. Kiertoajelun kesto noin 4 h. Matkan varrella taukopaikkana Hinttalan kotiseututalo, jossa on mahdollisuus kahvitella omakustanteisesti. Sitovat ennakkoilmoittautumiset 9.9. mennessä Nokian kaupungin kulttuuripalveluihin, p tai kulttuuri@nokiankaupunki.fi. Mukaan mahtuu 50 osallistujaa. la klo 13 Nuija ja Miekka -kierros Lähtö Rantasipi Edenin edustalta, Paratiisikatu 2. Kautta aikojen veroja on maksettu ja aina ne ovat mieliä kuumentaneet. Sylvesterin yönä 1596 Pirkkalan pelloilla liekit syttyivät ja Nokian kartanon mailla käytiin historiallisen Nuijasodan ratkaisevat taistelut. Muistellaan tuon uuden vuoden yön 420 vuoden takaisia hetkiä hiljentyneellä taistelutantereella, käydään Nuijasodan muistomerkillä ja ihaillaan kauniita Nokianvirran maisemia kävelykierroksella. Kierros toteutetaan yhteistyössä Pirkan Opiston kanssa. su klo 13 Eedenistä etelään Lähtö Rantasipi Edenin edustalta, Paratiisikatu 2. Virran suulle kerättiin puutavaraa teollisuuden tarpeisiin, halkovarastoja ja pöllipinoja sahalle ja kuorimolle. Kävelyretkellä muistellaan Pyhäjärven rannalla sijaitsevan, viihtyisän Viholan asuinalueen entisiä asukkaita ja muutosta rusthollien ja kartanoiden ajoista tehtaalaisten omakotialueeksi. Kierroksille on vapaa pääsy. Opaskierrokset toteuttaa Nokian kaupungin kulttuuripalvelut yhteistyössä Nokian ja Pirkkalan Matkailuoppaat ry:n kanssa. Torilla tapahtuu Pirkkalaistorin ohjelmatuokiot keskiviikkoisin. Pirkkalaistori, Nokia 1.6. klo Waskivaarit 8.6. klo Mirame - itämaisen tanssin tanssiryhmä klo Duo Veikko & Marja-Leena 6.7. klo NokFox klo Nokian Harmonikkakerho Vapaa pääsy. Ohjelmatuokiot toteuttaa Nokian kaupungin kulttuuripalvelut yhdessä paikallisten esiintyvien ryhmien kanssa. Kirjaston kesä klo Pääkirjaston poistomyynti Nuijamiestentie 9. Tule tekemään kirjalöytöjä pääkirjaston poistomyynnistä. Järj. Nokian kaupunginkirjasto. 6
7 Vilttipiknik ja puistosirkusta su klo Koko perheen Vilttipiknik -konsertti Poutunpuisto, Tuuliharjunkatu. Lastenorkesteri Päistikka soittaa musiikkia rokista funkin kautta discoon. Mukaan omat eväät ja piknikhuovat. Järj. Nokian kaupungin kulttuuripalvelut. 5.7, 12.7 ja klo Puistosirkustuokiot tiistaisin Poutunpuisto, Tuuliharjunkatu. Tule kokeilemaan eri sirkuslajeja, jonglöörausta, tasapainoilua ja klovneriaa. Sirkus sopii kaiken ikäisille eikä ennakkotaitoja tarvita. Päälle joustavat vaatteet, mukaan juomapullo ja halutessasi jumppamatto. Ohjaajina sosiaalisen sirkuksen ohjaajat. Järj. Nokian kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalvelut. Vilttipiknikille ja puistosirkukseen vapaa pääsy. Liikkeelle Uintikampanja Nokian uimahallin kevään uintikampanja innostaa vesiliikuntaan. Lisätietoja uimahallin sivuilta Unelmien liikuntapäivä Nokian uimahalli, Välikatu 24. Uimahallimaksu 2 aikuinen / 1 lapsi (alle 16 v.). Jumpat ovat maksuttomia, vesijumppaan uimahallimaksulla. klo Kaupunkisuunnistus koululaisille 2 km klo Lasten tempputunti terapia-altaassa klo Kahvakuula jumppasalissa klo Sporttivesijumppa terapia-altaassa klo Uimahyppynäytös ja -opetusta klo Pilates jumppasalissa ma 6.6., 13.6., 20.6., 8.8.,15.8. ja Avoimet Ikinäätä -kahvakuulajumpat Klo , Uimahallin takapihan nurmialue, Välikatu 24. Vapaa pääsy. ti 7.6., 14.6., 21.6., 9.8., ja Avoimet Ikinäätä -sporttivesijumpat Klo , Uimahalli, Välikatu 24. Uimahallimaksu. Ikinäätä -jumpat ja Unelmien liikuntapäivän järjestää Nokian kaupungin liikuntapalvelut klo Harrastetori Uimahalli, Välikatu 24. Harrastetori kokoaa yhteen nokialaiset liikuntapalveluiden tarjoajat ja harrastustoiminnan järjestäjät. Nokialaiset seurat ja järjestöt voivat varata maksuttomia esittelypaikkoja tapahtumaan, tiedustelut vapaa-aikapalvelut, p Yleisöllä tapahtumaan vapaa pääsy. Summer Pop-Up #kesätoimintaanokialla Kesällä Nokiaa kiertää koko perheen vapaa-ajan tila, joka järjestää toimintaa kaiken ikäisille. Mukana on erilaisia pallopelejä, kädentaitoja, urheilua sekä ohjattua toimintaa! 6.6. Tottijärven koulu, Opintie 1, Tottijärvi 7.6. Pinskarin kenttä, Pinsiöntie 8.6. Harjuniityn koulu, Lautamiehenkatu Kennonnokan uimaranta, Vihnusjärvi Harjuniityn koulu, Lautamiehenkatu Linnavuoren koulu, Linnavuorentie Pinskarin kenttä, Pinsiöntie Harjuniityn koulu, Lautamiehenkatu Kennonnokan uimaranta, Vihnusjärvi Vahalahden Koulu, Sarkolantie 476 Paikan päältä löytyy erilaista ohjelmaa kaiken ikäisille, kuten mm. mölkkyä, frisbeetä, sulka-, kori-, jalka- ja rantapalloa. Ohjelmaa on joka päivä klo Ohjelmassa voi tapahtua muutoksia sään mukaan. Summer Pop-Up -päivät toteuttaa Nokian kaupungin nuorisopalvelut. 7
8 Festivaalitunnelmaa Frisbeegolfin Euroopan Avoimet - European Open Frisbeegolfin huippukilpailussa Nokialla ovat mukana kaikki kovimmat maailmantähdet. Kilpailussa pelataan yhteensä kolme kierrosta, yksi jokaisena kilpailupäivänä. Kilpailukeskuksena toimii Nokian jäähalli, jonka yhteyteen nousevasta kisakylästä löytyy erilaisia yleisöaktiviteetteja sekä ruokapisteitä. Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy klo 19 Tampere Guitar Festival: Bogdan Mihailescu Knuutilan kartano, Lukkisalmentie 49, Siuro Romanialaisen Bogdan Mihailescun ensivierailu Suomessa. Esitys on osa 12. Tampere Guitar Festivalia. Liput Lippupisteestä alk. 16, Nokian kesäteatteri: Simpauttaja Käsikirjoitus Heikki Turunen, ohjaus ja dramatisointi Seppo Heinola. Esitykset Nokian kesäteatterissa, Nokianvaltatie 1. Liput 22 /20 /10. Lippuvaraukset p Tapsan Tahdit Pirkkalaistori, Nokia Kotimaisen kevyen musiikin tapahtuma Avajaisissa luovutetaan Nokian kaupungin 15. Iskelmä-Finlandia -palkinto ansioituneelle kevyen musiikin esittäjälle. Esiintyjinä Tomi Markkola, Neljänsuora, Popeda, Janne Tulkki, Eini ja Jari Sillanpää. Liput alk. 22, klo Ylis festarit Pitkäniemi, Nokia. Voittoa tavoittelematon koko perheen päihteetön elämys- ja musiikkitapahtuma, kerää vuosittain yhteen tuhansia hyvän musiikin ja rennon yhdessäolon ystäviä. Tapahtuman järjestää Pirkanmaan Sairaanhoitopiiri, Tays Kehitysvammahuollon ja Psykiatrian toimialueet yhdessä. Esiintyjinä Egotrippi, Antti Tuisku, Sanni, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani sekä Maltti & Valtti. Liput 10 /20. Ennakkolipunmyynti alkaa 9.5. Facebook:Ylis festarit.
UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016
UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016
LisätiedotLasten museokesä 2013
Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan
LisätiedotKotiseutukuukausi syyskuussa 2014
Kotiseutukuukausi syyskuussa 2014 Tampereella ja Pirkanmaan muissa kaupungeissa sekä kunnissa tehdään paljon arvokasta kotiseutu- ja kulttuurityötä ja järjestetään runsaasti alueita elävöittäviä tapahtumia.
LisätiedotTaatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja
LisätiedotKesä 2015 elävää historiaa joka päivä!
TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin
LisätiedotLiperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010
Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,
LisätiedotNokian Kulttuuripolku
TIEDOTE toukokuu 2016 sivu 1/7 Nokian Kulttuuripolku on suunnitelma lasten ja nuorten kulttuurikasvatuksesta Nokialla. Keväällä 2016 kasvatus- ja opetuslautakunta vahvisti Kulttuuripolun osaksi uutta opetussuunnitelmaa
LisätiedotPyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
LisätiedotElämänlaatua ikäihmisille
Elämänlaatua ikäihmisille kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluista kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut tukevat ikäihmisten elämänlaatua Kulttuuri on hyvin moninaista. Se kuuluu jokaisen arkeen. Tampereen kaupungin
LisätiedotNokian Kulttuuripolku lv
Tiedote toukokuu 2017 sivu 1/7 Nokian Kulttuuripolku lv. 2017-2018 Nokian Kulttuuripolkua on toteutettu vuoden verran osana perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Tulevankin lukuvuoden toiminnot noudattavat
LisätiedotVesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).
TAPAHTUMAKALENTERI HEINÄKUU 2012 VIIKKO 26 MA 25.6 TI 26.6 KE 27.6 TO 28.6 PE 29.6 LA 30.6 SU 1.7 25.6. zumba/ zumbatoning 2.7.ja 9.7. combatic+core Seniorijumppa klo 9.30-10.00 puisto. Jumppa on maksuton.
LisätiedotTapanilan kirkko. Kevät 2015
Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule
LisätiedotTiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ
LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016
LisätiedotLisätietoja: Berit Tamminen, puh
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 7.6.2017 Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja kummiheppa Hiski vierailee Hallin Palvelutalo Kenelle: Palvelupäivässä kävijöille
LisätiedotKorson asukaspuisto kesäkuu 2016
Ma 30.5. Puisto on avoinna klo 8-16 ja sisätilat ovat avoinna klo 9-14 Metsän väkeä -eläinaiheisia lauluja ja loruja Ti 31.5 Puisto on avoinna klo 8-16 ja sisätilat ovat avoinna klo 9-14 ASKARTELU-PAJA
LisätiedotHelsingin tuomiokirkko Kesä 2013
Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.
Lisätiedotlasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A!
lasten kuhmo 7 O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! kuhmo lasten 7 koe Kuhmon hilpeä heinäkuu Kuhmon HILPEÄ HEINÄKUU tarjoaa joka päivä iloa, unelmia, ääniä, hiljaisuutta,
Lisätiedotlapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
LisätiedotPoimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
LisätiedotUUTISKIRJE HELMIKUU 2016
UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.
LisätiedotLauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali
Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!
LisätiedotPOLVIJÄRVEN KESÄ 2016. Polvijärven kesä avataan ke 22.6.2016 Polvijärven torilla Polvijärvi-päivät to-su 21.-24.7.2016 Elorieha la 27.8.2016.
POLVIJÄRVEN KESÄ 2016 Polvijärven kesä avataan ke 22.6.2016 Polvijärven torilla Polvijärvi-päivät to-su 21.-24.7.2016 Elorieha la 27.8.2016 Kesäkuu Ma-Pe 6.-10.6. ja ma-pe 13.-17.6. Polvijärven uimakoulut
LisätiedotHinttalan kesä Café Hinttala. Aukioloajat. Yhteystiedot
Hinttalan kesä 2017 Aukioloajat Café Hinttala avoinna 1.5. 27.8., ti pe klo 9 18 ja la su klo 10 15. Museopirtti ja näyttelyaitat avoinna 6.6. 13.8. Juhannuksena 23. 25.6. alue on suljettu. Yhteystiedot
LisätiedotLasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,
LisätiedotYlöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
LisätiedotLähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016
Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
LisätiedotHalli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten
LisätiedotHuom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!
Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.
LisätiedotSyksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.
Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?
LisätiedotLASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely
LisätiedotItä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille
Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin treenitreffit...3 Toukokuu...4 UKK kävelytestit...5
LisätiedotLähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Viikko 40 (1.10.-4.10.) To 1.10. - Klo 9.30 Ympäristötaidepaja, (Kädentaitopaja 0. krs). Tule kuulemaan, mitä ympäristötaide on. Jatkossa ryhmässä tuotetaan
LisätiedotLänsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille
Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin
LisätiedotKYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.
Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta
LisätiedotHealthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015
Healthy European Youth Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Tervetuloa Info-iltaan! Illan kulku: - Kahvitarjoilu - rehtorin puheenvuoro Eija Paukkuri - Erasmus-tiimi esittäytyy - viikon ohjelma
LisätiedotHalli Toimintakalenteri Helmikuu 2014
Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KEVÄTTÄ KYNTTELISTÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5
LisätiedotLasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden
LisätiedotLähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Viikko 32 (3.8.-9.8.) Ma 3.8. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
LisätiedotRiistaveden alueseurakunta
Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.
LisätiedotTERVETULOA NAUTTIMAAN KESÄSTÄ TORNIOSSA
TERVETULOA NAUTTIMAAN KESÄSTÄ TORNIOSSA Tästä esitteestä saat tietoa kulttuuritapahtumista, festivaaleista ja vapaa-ajan viettomahdollisuuksista Torniossa kesällä 2015 MUUTOKSET MAHDOLLISIA KESÄTAPAHTUMAT
LisätiedotOnnea! Sunnuntain klo 11 messussa siunataan seurakuntamme vapaaehtoistyöntekijät. Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7, p
Kesä 2018 Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7, p. 050 599 7335. 18.6.-1.7.2018 kirkko on avoinna joka päivä klo 9-13. Heinäkuussa kirkko on suljettu muutoin paitsi viikonloppuisin. 1.8.-5.8.2018 kirkko
LisätiedotARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.
ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun
LisätiedotToimintaa toukokuussa 2019
Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe
LisätiedotTikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat
AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista
LisätiedotLähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
LisätiedotLATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009
LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko
LisätiedotTorstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä
TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina
LisätiedotJuhlaviikon ohjelma
Päivitetty 24.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä
LisätiedotKompassi pajatoiminta syksy 2018
Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden
LisätiedotTAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
LisätiedotHYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.
L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen
LisätiedotSYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot:
Yhteystiedot: Koordinaattori Suvi Nousiainen p. 050 323 7588 suvi.nousiainen@ muotiala.fi Koordinaattori Risto Lahtinen p. 050 380 3456 risto.lahtinen@muotiala.fi Koordinaattori Kati Hankkila p. 050 358
LisätiedotTervetuloa Häme-päivään 12.7.2014!
Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Humppilan lasitehtaan piha muuttuu toiminnalliseksi kädentaitojen ja kulttuurin tyyssijaksi 12.7., joka on Humppilan Uniikkiviikon avajaispäivä ja samalla vuoden 2014
LisätiedotJääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.
Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä
LisätiedotSENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA
1 SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli HELMIKUU 2016 OHJELMA VESIVAHINGON VUOKSI OHJELMA JÄRJESTETÄÄN HELMIKUUN AJAN SENTRAALIN VIEREISESSÄ TILASSA, RYHMÄT KOKOONTUVAT
LisätiedotIKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO Tapahtumakalenteri 1.1. 31.3.2014 Eurajoki
MIKÄ ON IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO? Kaikille avoin tapahtumakalenteri. Tiedot kalenteriin voi välittää hankekoordinaattorille. Kalenteriin voi jokainen suunnitella toimintaa! Kalenteri kuuluu osana
LisätiedotPISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely
LisätiedotJyväskylän Taiteilijaseura ry
OMAKUVA RULLALLA TYÖPAJA Tutustu työtoveriisi ja itseesi paremmin leikkimielisellä piirustustehtävällä, jossa pareittain jaryhmänä etsitään työtiimin henkisiä voimavaroja kuvin ja värein. Ryhmässä piirretään
LisätiedotToimintaa lapsiperheille. Kaarelassa
Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista
Lisätiedot115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen
115 vuotta Uudenmaan Martat ry 85 vuotta Anne Lempinen Uudenmaan Martat 85 vuotta Tuodaan juhlavuosi osaksi arkea Juhlavuotta tuodaan monin tavoin ja erilaisin tapahtumin esille tavoitteena on, että juhlavuosi
LisätiedotGilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani?
Gilles Dyrek Ohjaus Jaakko Loukkola Sinustako kesän 2012 hauskimman komedian yhteistyökumppani? YHTEISTYÖ KANNATTAA AINA! Edessäsi on IdeaTeatterin kesän 2012 esite uusille ja vanhoille yhteistyökumppaneille.
LisätiedotLAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016
LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10
LisätiedotVarissuo 3.9. - 9.9.2012
Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!
LisätiedotTanssitunnit syksy 2011
Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.
Lisätiedot2.6. 9.6. 16.6. 23.6. 30.6. KLO 13 KLO 9.00 KLO 11.30 KLO 13.00 KLO 9.00
Maanantaisin kehitysvammaisten kesäohjelma Myllykoski Kokoontuminen Ravimiehentie 12 Kuljetukset hoidettava itsenäisesti, tarvittaessa avustaja mukaan. (Ohjelman muutokset mahdollisia) 2.6. 9.6. 16.6.
LisätiedotTAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
Lisätiedotklo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa
TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN
LisätiedotLähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015 Viikko 23 (1.6.-7.6.) Ma 1.6. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
Lisätiedotelokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy
Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,
LisätiedotYHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä
Lisätiedotkeskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä
POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan
LisätiedotTikkurilan seurakunnassa
Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa
LisätiedotSENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua
1 SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua Selitykset ohjelmien toimipaikoille: Iso Sali= sentraalin
LisätiedotYHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja
LisätiedotSillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää
LisätiedotVARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016
VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa
LisätiedotPostimäki. historiasta nykypäivään!
Postimäki historiasta nykypäivään! Postimäki on museo- ja kulttuurialue Ilolan kylässä, 9 km Porvoosta koilliseen. Mäellä sijaitsee yksi Suomen parhaiten säilyneistä aidoista mäkitupalaisalueista. Vanhimmat
LisätiedotAktiviteetit ryhmille
Aktiviteetit ryhmille Tiimihenkeä nostattavaa kisailua ja hauskanpitoa Puhalletaan yhteen hiileen 60 min, max 30 hlöä 135 Kisaillaan tiimin nostatus hengessä hauskojen tehtävien parissa. Aktiviteetti toteutetaan
LisätiedotKAJAANIN VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS klo kaupungintalo Brahe (3. krs.)
KAJAANIN VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS klo 13.00 kaupungintalo Brahe (3. krs.) KOKOUSKUTSU 1 Kokouskutsu 3/2018 Aika klo 13:00 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Brahe 3 krs. Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus
LisätiedotNeulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18
Riemullista kevättä Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18 Su 20.1. Musiikkivieraana Heini ja Pentti Hietanen Pentti Hietanen on yksi Suomen valovoimaisimpia ja tunnetuimpia mieslaulajia
LisätiedotKE Päivän polttavat miesten turinatuvassa, tervetuloa mukaan keskustelemaan! atk-tila atk-tila
1 SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli LOKAKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua Selitykset ohjelmien toimipaikoille: Iso Sali= sentraalin
LisätiedotVartiokylän seurakunnan kevät 2015
Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa
LisätiedotALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI PÄIVÄKERHO klo 9.00 11.30 Koskelan seurakuntakoti
ALLE KOULUIKÄISET LAPSET PÄIVÄKERHO klo 9.00 11.30 Maksutonta varhaiskasvatus 3-5 vuotiaille Lisätietoa ja ilmoittautumiset: Teija Kokko 050-5347 477 tai Tiina-Kaisa Kaikkonen 050-4334 094 PÄIVÄKERHO klo
LisätiedotLisätietoja: Berit Tamminen, puh
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 1.3.2017 Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja iltapäivän viriketuokio Hallin Palvelutalo Palvelupäivässä kävijöille ja talon asukkaille
LisätiedotLisätietoja: Berit Tamminen, puh
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 1.3.2017 Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja iltapäivän viriketuokio Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Palvelupäivässä kävijöille ja
LisätiedotNUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi
Tammikuu 2016 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi puh 0400 638 398 SAARISTOMARSSI Jo perinteeksi muodostunut saaristomarssi järjestetään lauantaista sunnuntaihin
LisätiedotYHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 Tiistai 1.8. 13.30-15.00 Filmikammari, katsotaan yhdessä elokuvaa lähitorin olohuoneessa Keskiviikko 2.8. Torstai 3.8. 12.45-13.30 Yhteislaulua ryhmäkodissa
LisätiedotRyhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.
KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014
LisätiedotHAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2014
HAULIKKOJAOSTO 2014 HAULIKKOJAOSTO Pj Marko Aalto 040 8217 707 Siht. + nettisivut Päivi Laine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rahastonhoit. Matti Kokkonen 040 5511 544 Ampumakoulut Matti Kokkonen 040
LisätiedotPISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset
LisätiedotJuhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen
Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy
LisätiedotJuhlaviikon ohjelma
Päivitetty 18.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä
LisätiedotLaula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat
Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,
LisätiedotUUTISKIRJE MAALISKUU 2016
Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.
LisätiedotPISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai
Lisätiedotlapset - nuoret - perheet
lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu
LisätiedotKorson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma
syksyn 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut
LisätiedotPohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013
Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013 Koko viikon Päiväkodin lasten taidenäyttely Pienten kätösten taidetta esillä. Järj. Auralan Setlementti ry ma-pe klo 9-16 la klo 12-16 Auralan kansalaisopiston aula,
LisätiedotLisätietoja: Berit Tamminen, puh
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Palvelupäivä 1.2.2017 Hallin Palvelutalo Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja iltapäivän viriketuokio Hallin Palvelutalo Palvelupäivässä kävijöille
LisätiedotLähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016
Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
Lisätiedot