TIIVISTELMÄRAPORTTI. Kanavamittaus moderneja laajakaistaisia HF- järjestelmiä varten
|
|
- Pertti Kokkonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 2015/2500M-0023 ISSN (verkkojulkaisu) ISBN (PDF) TIIVISTELMÄRAPORTTI Kanavamittaus moderneja laajakaistaisia HF- järjestelmiä varten Harri Saarnisaari, Oulun Yliopisto/CWC, ; Veikko Hovinen, Oulun Yliopisto/CWC, Hannu Tuomivaara, Kyynel Oy; Juha Yli-Kaakinen, Jukka Rinne, Markku Renfors, Tampereen teknillinen yliopisto Tiivistelmä: Hankkeessa selvitettiin mittaamalla (high frequency) HF-radiokanavan laatua Suomen sisäisessä tietoliikenteessä linkkivälien ollessa lyhyitä, maksimissaan muutamia satoja kilometrejä. Tarkemmin sanottuna selvitettiin, mikä on hyvien yhden etenemistien kanavien osuus kaikista löytyneistä käytettävissä olevista kanavista. Nämä kanavat soveltuvat nopeaan HF-tiedonsiirtoon. Mittaukset suoritettiin useilla 200 khz kaistoilla kanava kerrallaan koko HFalueella. Tulosten mukaan pinta-aaltoyhteydet ovat lähes aina yksitiekanavia ja lisäksi saatavilla on useita rinnakkaisia kanavia, mikä mahdollistaisi normaalia 3 khz suuremmat kaistanleveydet. Tulosten mukaan (near vertical incidence skywave) NVIS-yhteyksillä löytyy aina myös yksitiekanavia, mutta usein kanavat ovat monitiekanavia. Tulosten perusteella HFyhteydenmuodostuksessa (Suomen oloissa) kannattaisi etsiä vapaita yksitiekanavayhteyksiä, jotka mahdollistavat nopeammat yhteydet. Tämä tarkoittaisi, että nykyistä yhteydenmuodostusprosessia olisi muokattava siten, että muutamien taajuuksien sijaan tarkasteltaisiin satoja taajuuksia, joka on nykyteknologian avulla mahdollista. Myös leveäkaistaiset HF-yhteydet ovat mahdollisia. 1. Johdanto HF-yhteyksiä on käytetty pitkän matkan tietoliikenteeseen; useiden tuhansien kilometrien matkoille. Niitä voi käyttää myös lyhyille muutamien kilometrien etäisyyksille, jolloin puhutaan pinta-aaltoyhteyksistä signaalin etenemistavan mukaan. Suuntaamalla signaalit suoraan ylöspäin saavutetaan muutamien satojen kilometrien kantama NVIS-etenemisen kautta. HF-tiedonsiirron eräs ongelma on tiedonsiirron nopeus, joka on parhaimmillaan joitakin kilobittejä sekunnissa. Nopeampaan tiedonsiirtoon on perinteisesti pyritty käyttämällä suurempia modulaatioaakkostoja eli kahden bitin (BPSK) sijaan lähetetään parhaimmillaan jopa kahdeksan bittiä kanavasymbolia kohti (256QAM). Tämäkään ei ole helppoa, jos kyseessä on monitiekanava, jollaisia käytetyt HF-radiokanavat usein ovat. Sittemmin nopeutta on ehdotettu parannettavan kaistanleveyttä kasvattamalla ja/tai käyttämällä useaa erillistä kanavaa yhtä aikaa. Ensimmäisestä vaihtoehdosta on esitetty standardi MIL-STD B, joka kuvaa N 3 khz kaistanleveydet aina 24 khz asti. Suomessa tätä kehitystä edustaa Kyynel Oy:n CNHFradio. Jälkimmäistä kehitystä edustaa Thales HF XL-radio. Maailmalla suoritetut kanavamittaukset antavat ymmärtää, että kovin laajoja kaistanleveyksiä ei kuitenkaan välttämättä ole saatavilla. HF-tiedonsiirron toinen ongelma on HF-radiokanava. Sen tila riippuu vuorokauden ja vuoden ajasta, jopa vuosista auringon aktiivisuuden mukaan. Perinteisesti on pyritty ennustamaan milloin ja missä mikin HF-taajuus on käytettävissä ja vastaavasti on mitattu HFtaajuuden/taajuuksien saatavuutta (% ajasta). Toinen radiokanavaa kuvaava suure on sen laatu: muiden muassa se onko kanava yksitiekanava vai monitiekanava, joista tässä yhteydessä on kiinnostuttu. Kansainvälinen televiestintäliitto ITU ja eritoten sen radiotieviestintäsektori (ITU-R) on esittänyt referenssikanavamalleja HF-radioiden testaukseen. Nämä sisältävät sekä yksitiekanavamallin että monitiemalleja ja kuvaavat myös Doppler-hajetta ja Postiosoite Käyntiosoite Puhelin s-posti, internet Postadress Besöksadress Telefon e-post, internet Postal Address Office Telephone , internet MATINE/Puolustusministeriö Eteläinen Makasiinikatu 8 A Vaihde matine@defmin.fi PL Helsinki FI Helsinki Finland Finland
2 taajuuseroa. Laatua mittaavia julkaisuja ei ole runsaasti, mutta ne indikoivat, että HFkanava on monitiekanava. Viimeinen tähän tutkimukseen liittyvä taustatieto on HF-radioiden välinen yhteydenmuodostus. Nykyinen automaattinen menettely (ALE, automatic link establishment, sen versiot 2G ja 3G) käyttävät ensisijassa muutamaa ennalta valittua taajuutta ja valitsee niistä sen, jolla yhteys on riittävä perustuen kättelyprosessissa mitattuun bittivirhearvioon. Menettely sallisi satojenkin taajuuksien käytön, mutta se hidastaisi prosessia. Lisäksi, jos valittujen taajuuksien joukosta ei löydy toimivaa, niin yhteydenmuodostus on hyvin hidas. Nykyteknologia mahdollistaisi satojen kanavien, jopa koko HF-alueen läpikäymisen yhteydenmuodostusprosessissa mikä yhdistettynä kanavan laadun mittaukseen todennäköisesti tarkoittaisi parempia yhteyksiä. 2. Tutkimuksen tavoite ja suunnitelma Perustuen johdannossa esitettyyn taustatietoon, tutkimuksen tavoitteet ovat seuraavat: 1. Selvittää mittauksin kanavan laatu Suomessa pinta-aalto ja NVIS-yhteyksille. Tätä ei havaintojemme mukaan ole aiemmin tehty. 2. Analysoida paljonko löytyy hyviä yksitiekanavia ja kuinka leveälle kaistalle. 3. Analysoida muita kanavaparametreja, jotka mittaustapa huomioiden ovat mahdollisia. Johtopäätöksinä saadaan tietoa HF-kanavamallista Suomen oloihin, arvio modernin laajakaistaisen HF-yhteyden käytettävyydestä sekä suosituksia yhteydenmuodostusprosessia varten. Eli tarkoituksena on selvittää onko suuri datanopeuksisille moderneille HF-järjestelmille edellytyksiä Suomen oloissa. Lyhyesti sanottuna suunnitelma oli hankkia riittävät taajuusluvat, tehdä mittauksia eri etäisyyksillä eri vuorokaudenaikoina, analysoida tulokset ja tehdä johtopäätökset. Käytännössä näin tapahtui, ja vieläpä siten, että analyysiohjelmisto tehtiin etukäteen pohtien samalla mitä parametreja ja miten voidaan mitata käytettävissä olevalla laitteistolla. 3. Aineisto ja menetelmät Mittaukset tehtiin Kyynel Oy:n CNHF-radiolla käyttäen taittodipolia loivassa käänteisessä V- muodossa, jonka pitäisi olla varsin hyvä NVIS-tapauksiin. Toki parempiakin antenneja löytyy, mutta niitä ei ollut käytettävissä. Mittausten kiinteä pää oli radioasema Arkalassa, lähellä Kiiminkiä. Täällä oli käytössä tulosten automaattitallennus. Pinta-aaltoyhteyksiä varten oltiin 3 km ja 8 km päässä Arkalasta. NVIS-yhteyksiä varten oltiin 100 km, 250 km ja 370 km päässä. Pidemmillä yhteyksillä mitattiin yli vuorokausi (paitsi 250 km etäisyydellä). Mittausdataa kertyi joka paikasta yksi tai useampia settejä ja jokainen setti (ajanhetki) analysoitiin erikseen. Mittaustapahtuman ohjausta (aloitus, taajuuksien kaukovalinta, jne) varten radiot oli yhdistetty GSM/3G-yhteydellä. Mittaukset suoritettiin molempiin suuntiin. FICORA:n kanssa neuvoteltiin taajuuslupa, joka kattoi 200 khz kaistoja tai liki sellaisia läpi koko HF-taajuusalueen. Alla olevassa kuvassa Kuva 1 on havainnollistettu mittauksissa käytetyt taajuudet. Kuva 1: Mittauksissa käytetyt taajuudet on merkitty punaisella palkilla.
3 Mittaussignaalin kanavasymbolinopeus oli 1,5 khz, jonka aikaresoluutio 0,67 µs oli ITU-R referenssimallien mukaan riittävä analyysiin. Mittaussignaali koostui synkronointiosuudesta, jonka avulla kanavan impulssivaste laskettiin, sekä dataosuudesta. Kanavan laatu analysoitiin vain signaaleista, joissa i) havaittiin synkronointisignaali ja ii) vastaanotettiin data oikein eli käyttökelpoisista kanavista. Mittausdatasta analysoitiin oliko kanava i) yksitie- vai ii) monitiekanava. Monitiekanavia etsittiin kolmella kriteerillä/kynnyksellä: jos löydetty etenemistie on i) -3 db, ii) -6 db, iii) -10 db voimakkainta etenemistietä heikompi se luettiin monitiekomponentiksi kuitenkin siten, että hyväkyttiin yksi monitiekomponentti noin 1 ms kohti, joka oli mittausten resoluutioraja. Monitiekanavista laskettiin lisäksi maksimiviive sekä (root mean square) rms-viivehaje, jota usein käytetään kanavakorjainsuunnittelun lähtökohtana. Nämä keskiarvoistettiin taajuuslohkon sisällä. Lisäksi laskettiin kuinka monta rinnakkaista kanavaa oli yksitiekanavia ja käytettävissä olevia kanavia riippumatta sen laadusta. 4. Tulokset ja pohdinta Tuloksista tässä esitetään vain muutama tyyppiesimerkki; enemmän tuloksia on toimitetussa liitteessä. Ennen tuloksia esitetään esimerkkejä havaituista impulssivasteista yksi- ja monitietapauksissa kuvassa Kuva 2. Kanavan laatu ja muut parametrit laskettiin tällaisista mittauksista. Kuva 2: Mitattuja impulssivasteita. Yllä yksitiekanava alla monitiekanava. Correlation tag tarkoittaa laskentapistettä (sidoksissa viiveeseen). Ensiksi tuloksista analysoitiin taajuuslohkokohtaisesti millainen kanava oli kyseessä: yksi-, kaksi, kolmitie jne. Samalla mitattiin kuinka monella taajuudella (taajuuslohkoa kohti) tapahtui onnistunut lähetys eli mitattiin saatavuutta usealla taajuudella, ei vain yhdellä, kuten usein tapahtuu. Esimerkkitulokset pinta-aalto- ja NVIS-tapauksista on esitetty kuvissa Kuva 3 ja Kuva 4.
4 Kuva 3: Kanavien laatu eri taajuuslohkoissa pinta-aaltotapauksessa; 100 % yksitiekanavia ja saatavuus liki 100 %. Yläosan punainen on pylvään pää. Kuva 4: Kanavien laatu eri taajuuslohkoissa NVIS-tapauksessa. Yksitiekanavien määrä riippuu taajuudesta. Saatavuus riippuu taajuudesta eikä enää ole 100 %. Seuraavaksi analysoitiin kuinka leveä havaittu yksitiekanava olisi eli kuinka monta rinnakkaista taajuutta on yksitiekanavia. Tulokset edellisen esimerkin tapauksille on esitetty kuvissa Kuva 5 ja Kuva 6.
5 Kuva 5: Havaitut yksitiekaistanleveydet eri taajuuslohkoissa pintaaaltotapauksessa. Löytyy useita 24 khz kanavia. Kuva 6: Havaitut yksitiekaistanleveydet eri taajuuslohkoissa pinta-aaltotapauksessa. Leveitä kanavia löytyy harvemmin, nyt pääosin vain yhdessä taajuuslohkossa. Seuraavaksi analysoitiin havaituista monitiekanavista maksimiviive ja rms-viivehaje eri kynnyksien mukaan. Nämä keskiarvoistettiin taajuuslohkoittain. Tulokset taulukoitiin ja esimerkki on esitetty taulukossa Taulukko 1. Jos taulukossa ei ole lukuarvoja, se tarkoittaa, että kanava ei ole saatavilla tai saatavilla oli vain yksitiekanavia. Graafisesti laskettiin keskimääräinen viiveprofiili muutamalle taajuudelle taajuuslohkoa kohti. Näissä voimakkain komponentti asetetiin nollaviiveelle. Esimerkki tästä on kuvassa Kuva 7.
6 Taulukko 1: Maksimiviive ja rms-viivehaje eri taajuuslohkoille monitiekanavissa keskiarvoistettuna taajuuslohkon yli.
7 Kuva 7: Esimerkkejä taajuuslohkoittain keskiarvoistetuista viiveprofiileista eri ajanhetkinä. JOHTOPÄÄTÖKSET Tässä osassa esitetään johtopäätöksiä havaituista tuloksista sekä pohditaan mitä seurauksia niillä on/voi olla käytännön HF-järjestelmille. Havaittu tulos 1: Pinta-aaltotapaus oli lähes aina yksitiekanava ja saatavilla oli usein 24 khz kaistanleveys. Saatavuus oli joka taajuuslohkossa liki 100 %. Mittaukset tosin suoritettiin vain keski- ja iltapäivällä, joka rajoittaa mittausten yleispätevyyttä koskemaan esim. yöaikaa.
8 Seuraus i: Laajakaistaisen HF-tietoliikenteen käyttö on mahdollista datanopeuden kasvattamiseksi pinta-aaltoyhteyksillä. Seuraus ii: Myös usean yhtäaikaisen kanavan käyttö datanopeuden kasvattamiseksi on mahdollista. Havaittu tulos 2: NVIS-tapauksessa yksitiekanavia löytyi liki aina, mutta niiden määrä vaihteli vuorokaudenajan, taajuuden ja paikan mukaan yhdestä liki 100 %. Joskus havaittiin 24 khz kanavia, mutta useimmiten maksimissaan 6 khz. Saatavuus vaihteli ajanhetken ja paikan mukaan muutamasta liki sataan prosenttiin. Pitkillä etäisyyksillä yli 10 MHz taajuudet eivät juuri toimineet, mikä oli odotettavaa, sillä NVISetenemisen on todettu toimivan noin 1,8-8 MHz taajuusvälillä. Myös saatavuuden ajallinen vaihtelu on tunnettu ilmiö HF-tietoliikenteessä. Seuraus i: Yhdessä tuloksen 1 kanssa yksitiekanavien esiintyvyys tarkoittaa, että näitä suuria datanopeuksia mahdollistavia kanavia kannattaisi etsiä. Jatkoseuraus i: Kanavien etsintä kannattaa laajentaa satoihin kanaviin, jopa koko HF-alueen kattavaksi. Tämä tarkoittaisi yhteydenmuodostusprosessin muuttamista eli vanha menetelmä on tainnut tulla tiensä päähän. Seuraus ii: Se, että melkein joka mittauksessa löytyi käytettävissä oleva kanava puoltaa myös em. jatkoseurausta. Perinteinen etsintä ei välttämättä löydä näitä kanavia. Seuraus iii: Yksitiekanavassa riittää korjain, joka kykenee huomioimaan kantoaaltotaajuuseron (CFO carrier frequency offset), kun taas monitiekorjaimen käyttö yksitiekanavassa aiheuttaa jopa yli 10 db herkkyyshäviön. Vastaanottimen kannattaisi luotettavasti tunnistaa onko kyseessä yksivai monitiekanava ja säätää korjainta vastaavasti. Tämä on varmasti yksi tulevaisuuden kehitys/tutkimuskohde. Seuraus iv: Laajakaistaisen HF-tietoliikenteen käyttö on mahdollista, mutta kaikkina aikoina ei kovin todennäköistä. Usean taajuuden yhtäaikainen käyttö sitä vastoin on useimmiten mahdollista. Havaittu tulos 3: HF-kanavamalli pinta-aalto- ja NVIS-tapauksille (Suomessa). Pintaaaltotapauksessa kanava on yksitiekana. NVIS-tapauksessa se on a) yksitiekanava X % ajasta, b) monitiekanava Y % ajasta ja c) saavuttamattomissa Z % ajasta. Edelliset prosenttiosuudet riippuvat vuorokauden (ja muusta) ajanhetkestä sekä paikasta ja yhteystyypistä. Monitiekanavassa viivetappien määrä on muuttuja vaihteluvälin ollessa 2-12 välillä, mutta tyypillisesti painottuen välille 1-5. Minne tappeja sitten tulisi sijoittaa? Mittauksiin pohjautuvassa monitiekanavamallissa oli 2 tappia välillä -2,5 ms ja -1,0 ms (tai likellä näitä) tehotasolla -8 db ja vaihteluvälillä ±5 db; tappi 0 ms tehotasolla 0 db eikä vaihtelua; kolme tappia välillä 1,0 ms 4,5 ms tehotasolla -6 db vaihteluvälillä ±5 db; kolme tappia välillä 6 ms 9 ms tehotasolla -8 db ja vaihteluvälillä ±5 db. Joka kanavarealisaatiolle arvotaan tappien määrän lisäksi oma amplitudi vaihteluvälin sisällä keskiarvoisen tuloksen saamiseksi simulaatioissa/laboratoriotesteissä. Seuraus i: Yleensä HF-vastaanottimen toiminta varmennetaan a) ja b) tapauksille. Kohta c) voi tarkoittaa joko sitä, että häiriötaso on liian suuri ja/tai että kanavan viiveprofiili on sellainen, että korjain ei pysty kumoamaan sen vaikutusta. Tapaukselle b) voi käyttää ITU:n kuvaamia referenssimalleja, mutta mittaamamme monitiekanava poikkesi niistä. Havaittu tulos 4: Useimmissa mittauksessa löytyi aina vähintään muutamia taajuuslohkoja ja niiden sisältä muutamia toimivia taajuuksia, mutta joskus vain 1,5 Hz kanavasymbolinopeudelle, ei edes tavanomaiselle 3 khz symbolinopeudelle. Myös pidemmillä mittausväleillä löytyi huonoina hetkinä enemmän näitä vain 1,5 khz yhteyksiä. Seuraus i: Kanavanhakuprosessi ja tiedonsiirto saattaisi olla järkevä toteuttaa myös 1,5 khz signaalilla, jotta nämä kapeat toimivat taajuudet löytyisivät ja niitä voisi hyötykäyttää. Niitä näyttää
9 olevan tarjolla eritoten kun yhteyksiä on vähän. 5. Loppupäätelmät Tutkimushanke saavutti kaikki tavoitteensa. Itse asiassa olimme positiivisesti yllättyneitä siitä, että yksitiekanavia oli liki aina saatavilla, myös NVIS-kanavissa. Tämä tarkoittaa, kuten osassa 4 kerrottiin, että HF-järjestelmien yhteydenmuodostusprosessia kannattaisi muuttaa suuntaan, jossa aktiivisesti etsitään yksitiekanavia, jotka mahdollistavat suuret (HF maailmassa) datanopeudet. Toinen huomionarvoinen seikka on, että käytettävissä olevia kanavia löytyi liki kaikkina mittausajankohtina. Näitä ei kuitenkaan välttämättä löydetä perinteisellä yhteydenmuodostusprosessilla, vaan olisi käytettävä nykytekniikan mukaisia HF-taajuuksia laajasti skannaavia prosesseja. Kolmas havainto oli, että pinta-aaltoyhteyksillä löytyy tyypillisesti useita rinnakkaisia kanavia aina 24 khz asti mahdollistaen laajakaistaisen HF-taajuuskäytön. Lisäksi nämä ovat pääsääntöisesti yksitiekanavia. NVIS-yhteyksillä rinnakkaisuutta ei esiintynyt usein ja esiintyessäänkin se oli usein vain 6 khz asti. Toteuttamalla tuloksia vastaavat muutokset HF-radioihin niiden yhteyksien laatua voidaan huomattavasti parantaa. Mittausjärjestely ei mahdollistanut kaikkien seikkojen mittaamista. Seuraavassa on esitetty asioita joita kannattaisi mitata paremman kokonaiskuvan saamiseksi. On huomattava, että näillä mittauksilla voidaan samalla toistaa tämän työn mittaukset, joten niihin saadaan lisävarmuutta. Mitattavia asioita: Doppler-efektiä/hajetta eli kanavan muutosnopeutta ei mitattu -Vaatisi muutoksia mittaussignaalin rakenteeseen Leveäkaistaisilla signaaleilla on parempi aikaresoluutio joten ne saattavat nähdä useampia etenemisteitä -Tulosten perusteella kanavia olisi saatavilla varsin hyvin eli voisi olettaa että myös leveämpiä taajuuspalasia kuin 3 khz löytyisi, -Vaatisi erilliset taajuusluvat Kuinka pitkään HF-kanava on (keskimäärin) käytettävissä eli kuinka pitkään yhtä taajuutta voi käyttää ennen kuin yhteys katkeaa, -Vaatisi pitkiä automatisoituja mittauksia Kehitettäviä asioita HF-järjestelmiin: Uusi yhteydenmuodostusmenetelmä huomioiden mm. sen, että kun huonoissa olosuhteissa joku toimiva kanava löytyy, niin tyypillisesti toimivia kanavia löytyy ko. taajuuden läheisyydestä (nyt taajuuslohkosta). Sama pätee yksitiekanavien suhteen; ne tuppaavat löytymään samasta taajuuslohkosta. Luotettava yksitiekanavan tunnistusmenettely. Tämä voi koostua monesta seikasta eikä vain kanavan impulssivasteeseen perustuvasta laskennasta. 6. Tutkimuksen tuottamat tieteelliset julkaisut ja muut mahdolliset raportit Tuloksia, mittauksia ja käytetyt taajuudet on esitetty tarkemmin MATINE:lle toimitetussa tämän tiivistelmäraportin liitteessä. Tulosten perusteella laadimme 1-2 käsikirjoitusta tieteellisiin konferensseihin riippuen siitä, missä laajuudessa tulokset voidaan esittää 1. konferenssissa. Lisäksi tuloksia voidaan esitellä erilaisissa työpajoissa (NATO, HFIA). Ajatellut konfe-
10 renssit: 1) ICMCIS-konferenssi, jonne määräaika on ; 2) NORDIC HF-konferenssi, määräaika helmikuu 2016.
Kanavamittaus moderneja laajakaistaisia HFjärjestelmiä
Kanavamittaus moderneja laajakaistaisia HFjärjestelmiä varten MATINEn tutkimusseminaari 18.11.2015 Partnerit: Oulun Yliopisto/CWC, Kyynel Oy, Tampereen Teknillinen Yliopisto Rahoitus: 63 512 Esittäjä:
TIIVISTELMÄRAPORTTI (SUMMARY REPORT) MATALAN INTENSITEETIN HAJASPEKTRISIGNAALIEN HAVAITSEMINEN JA TUNNISTAMINEN ELEKTRONISESSA SODANKÄYNNISSÄ
2015/2500M-0035 ISSN 1797-3457 (verkkojulkaisu) ISBN 978-951-25-2756-4 (PDF) TIIVISTELMÄRAPORTTI (SUMMARY REPORT) MATALAN INTENSITEETIN HAJASPEKTRISIGNAALIEN HAVAITSEMINEN JA TUNNISTAMINEN ELEKTRONISESSA
TIIVISTELMÄRAPORTTI HAJASPEKTRISIGNAALIEN HAVAITSEMINEN ELEKTRONISESSA SO- DANKÄYNNISSÄ
2011/797 ISSN 1797-3457 (verkkojulkaisu) ISBN (PDF) 978-951-25-2280-4 TIIVISTELMÄRAPORTTI HAJASPEKTRISIGNAALIEN HAVAITSEMINEN ELEKTRONISESSA SO- DANKÄYNNISSÄ Janne Lahtinen*, Harp Technologies Oy Josu
83950 Tietoliikennetekniikan työkurssi Monitorointivastaanottimen perusmittaukset
TAMPEREEN TEKNILLINEN KORKEAKOULU 83950 Tietoliikennetekniikan työkurssi Monitorointivastaanottimen perusmittaukset email: ari.asp@tut.fi Huone: TG 212 puh 3115 3811 1. ESISELOSTUS Vastaanottimen yleisiä
MONITILAISET TIEDONSIIRTOMENETELMÄT TÄRKEIMPIEN ASIOIDEN KERTAUS A Tietoliikennetekniikka II Osa 18 Kari Kärkkäinen Syksy 2015
1 MONITILAISET TIEDONSIIRTOMENETELMÄT TÄRKEIMPIEN ASIOIDEN KERTAUS 2 M-tilaisilla yhdellä symbolilla siirtyy k = log 2 M bittiä. Symbolivirhetn. sasketaan ensin ja sitten kuvaussäännöstä riippuvalla muunnoskaavalla
Operaattorivertailu SELVITYS PÄÄKAUPUNKISEUDULLA TOIMIVIEN 3G MATKAVIESTINVERKKOJEN DATANOPEUKSISTA
Operaattorivertailu SELVITYS PÄÄKAUPUNKISEUDULLA TOIMIVIEN 3G MATKAVIESTINVERKKOJEN DATANOPEUKSISTA SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 YLEISTÄ... 4 TAVOITE... 4 PAIKKAKUNNAT... 5 MITATUT SUUREET JA MITTAUSJÄRJESTELMÄ...
Kehittyneiden Aaltomuotojen Käytettävyys HF-alueen Tiedonsiirrossa
MATNE Tutkimusseminaari 17.11.2011 Kehittyneiden Aaltomuotojen Käytettävyys HF-alueen Tiedonsiirrossa Markku Jokinen 2 Sisällys Johdanto WARP ohjelmistoradioalusta HF-toteutus lmenneet rajoitukset ohjelmistoradioalustalla
Uuden sukupolven HF-kommunikaatiotekniikka
MATINE tutkimusseminaari 16.11.2017 Uuden sukupolven HF-kommunikaatiotekniikka Lauri Anttila 1, Mika Korhonen 1, Juha Yli-Kaakinen 1, Markku Renfors 1, Hannu Tuomivaara 2 1 Elektroniikan ja tietoliikennetekniikan
Taajuusmittauskilpailu Hertsien herruus 2008. Mittausraportti
Taajuusmittauskilpailu Hertsien herruus 2008 1. MITTAUSJÄRJESTELMÄ Mittausraportti Petri Kotilainen OH3MCK Mittausjärjestelmän lohkokaavio on kuvattu alla. Vastaanottoon käytettiin magneettisilmukkaantennia
Infraäänimittaukset. DI Antti Aunio, Aunio Group Oy
Infraäänimittaukset DI Antti Aunio, Aunio Group Oy antti.aunio@aunio.fi Mitä infraääni on? Matalataajuista ilmanpaineen vaihtelua Taajuusalue < 20 Hz Ihmisen kuuloalue on tyypillisesti 20-20 000 Hz Osa
ASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI. Mikko Kylliäinen
ASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI Mikko Kylliäinen Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy Dagmarinkatu 8 B 18, 00100 Helsinki kylliainen@kotiposti.net 1 JOHDANTO Suomen rakentamismääräyskokoelman
Operaattorivertailu SELVITYS 3G VERKKOJEN DATANOPEUKSISTA
Operaattorivertailu SELVITYS 3G VERKKOJEN DATANOPEUKSISTA SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 YLEISTÄ... 4 TAVOITE... 5 PAIKKAKUNNAT... 5 MITATUT SUUREET JA MITTAUSJÄRJESTELMÄ... 6 MITATUT SUUREET... 6 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...
Mobiiliverkkojen tiedonsiirtonopeuksien vertailu 05/2019
Mobiiliverkkojen tiedonsiirtonopeuksien vertailu 05/2019 Loppuraportti, 21.05.2019 Keskimääräinen tiedonsiirtonopeus tukiasemalta päätelaitteeseen [Mbit/s] 100 75 83,9 79,6 50 63,2 25 0 DNA Elisa Telia
RAPORTTI ISOVERIN ERISTEIDEN RADIOTAAJUISTEN SIGNAALIEN VAIMENNUKSISTA
RAPORTTI ISOVERIN ERISTEIDEN RADIOTAAJUISTEN SIGNAALIEN VAIMENNUKSISTA Tämä on mittaus mittauksista, joilla selvitettiin kolmen erilaisen eristemateriaalin aiheuttamia vaimennuksia matkapuhelinverkon taajuusalueilla.
Tietoliikennesignaalit & spektri
Tietoliikennesignaalit & spektri 1 Tietoliikenne = informaation siirtoa sähköisiä signaaleja käyttäen. Signaali = vaihteleva jännite (tms.), jonka vaihteluun on sisällytetty informaatiota. Signaalin ominaisuuksia
4G LTE-verkkojen sisätilakuuluvuusvertailu 1H2014
4G LTE-verkkojen sisätilakuuluvuusvertailu 1H2014 27. kesäkuuta 2014 Omnitele Ltd. Mäkitorpantie 3B P.O. Box 969, 00101 Helsinki Finland Puh: +358 9 695991 Fax: +358 9 177182 E-mail: contact@omnitele.fi
Työ 31A VAIHTOVIRTAPIIRI. Pari 1. Jonas Alam Antti Tenhiälä
Työ 3A VAIHTOVIRTAPIIRI Pari Jonas Alam Antti Tenhiälä Selostuksen laati: Jonas Alam Mittaukset tehty: 0.3.000 Selostus jätetty: 7.3.000 . Johdanto Tasavirtapiirissä sähkövirta ja jännite käyttäytyvät
Langattoman verkon spektrianalyysi
Langattoman verkon spektrianalyysi on päijät-hämäläinen yritys- ja yhteisöasiakkaita palveleva ICTkokonaisratkaisutoimittaja. Olemme tuottaneet laadukasta palvelua jo vuodesta 2005 Päijät- Hämeessä ja
Määräys. Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 129 :n nojalla: 1 Soveltamisala
1 (5) Määräys METALLIJOHTIMISTEN TILAAJAYHTEYKSIEN JA NIIHIN KYTKETTYJEN VIESTINTÄVERKKOLAITTEIDEN TEKNISISTÄ OMINAISUUKSISTA Annettu Helsingissä 15 päivänä helmikuuta 2010 Viestintävirasto on määrännyt
Taustamateriaali Fingridin innovaatiohaasteeseen Sähköasemilla olevien viallisten laitteiden havainnointi radiotaajuisella mittausmenetelmällä
Taustamateriaali Fingridin innovaatiohaasteeseen Sähköasemilla olevien viallisten laitteiden havainnointi radiotaajuisella mittausmenetelmällä Juha Riikonen Spinverse Yleistä lisätietoa Yleistä lisätietoa
INVENTOINTIRAPORTTI Pyhäjoki / Hanhikivi Meriläjitys alueen vedenalainen inventointi 24-25.6.2013
INVENTOINTIRAPORTTI Pyhäjoki / Hanhikivi Meriläjitys alueen vedenalainen inventointi 24-25.6.2013 2/7 Sisällysluettelo 1. Arkisto- ja rekisteritiedot 3 2. Johdanto 4 3. Pyhäjoen alueen ympäristö- ja kulttuurihistoria
VAATIMUKSIA YKSINKERTAISILLE VIKAILMAISIMILLE HSV:N KJ-VERKOSSA
VAATIMUKSIA YKSINKERTAISILLE VIKAILMAISIMILLE HSV:N KJ-VERKOSSA Versio 30.4.2012 Tavoitteena on kehittää Helen Sähköverkko Oy:n keskijännitteiseen kaapeliverkkoon vikailmaisin, joka voitaisiin asentaa
Mobiiliverkkojen vertailumittaus Seinäjoki
Mobiiliverkkojen vertailumittaus Seinäjoki Joulukuu 2018 1. Tiivistelmä... 3 2. Johdanto... 4 3. Tulokset... 5 4. Menetelmä... 9 1. Tiivistelmä Syksyllä 2018 suoritetussa tutkimuksessa selvitettiin LTE-verkkojen
OPERAATIOVAHVISTIN. Oulun seudun ammattikorkeakoulu Tekniikan yksikkö. Elektroniikan laboratoriotyö. Työryhmä Selostuksen kirjoitti 11.11.
Oulun seudun ammattikorkeakoulu Tekniikan yksikkö Elektroniikan laboratoriotyö OPERAATIOVAHVISTIN Työryhmä Selostuksen kirjoitti 11.11.008 Kivelä Ari Tauriainen Tommi Tauriainen Tommi 1 TEHTÄVÄ Tutustuimme
S-108.3020 Elektroniikan häiriökysymykset. Laboratoriotyö, kevät 2010
1/7 S-108.3020 Elektroniikan häiriökysymykset Laboratoriotyö, kevät 2010 Häiriöiden kytkeytyminen yhteisen impedanssin kautta lämpötilasäätimessä Viimeksi päivitetty 25.2.2010 / MO 2/7 Johdanto Sähköisiä
Kojemeteorologia. Sami Haapanala syksy 2013. Fysiikan laitos, Ilmakehätieteiden osasto
Kojemeteorologia Sami Haapanala syksy 2013 Fysiikan laitos, Ilmakehätieteiden osasto Datan käsittely ja tallentaminen Käytännössä kaikkien mittalaitteiden ensisijainen signaali on analoginen Jotta tämä
VÄRISPEKTRIKUVIEN TEHOKAS SIIRTO TIETOVERKOISSA
VÄRISPEKTRIKUVIEN TEHOKAS SIIRTO TIETOVERKOISSA Juha Lehtonen 20.3.2002 Joensuun yliopisto Tietojenkäsittelytiede Kandidaatintutkielma ESIPUHE Olen kirjoittanut tämän kandidaatintutkielman Joensuun yliopistossa
Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA
Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 YLEISTÄ... 4 TAVOITE... 5 PAIKKAKUNNAT... 5 MITATUT SUUREET JA MITTAUSJÄRJESTELMÄ... 6 MITATUT SUUREET... 6 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...
TYÖ 2: OPERAATIOVAHVISTIMEN PERUSKYTKENTÖJÄ
TYÖ 2: OPERAATIOVAHVISTIMEN PERUSKYTKENTÖJÄ Työselostus xxx yyy, ZZZZZsn 25.11.20nn Automaation elektroniikka OAMK Tekniikan yksikkö SISÄLLYS SISÄLLYS 2 1 JOHDANTO 3 2 LABORATORIOTYÖN TAUSTA JA VÄLINEET
Heijastuminen ionosfääristä
Aaltojen eteneminen Etenemistavat Pinta-aalto troposfäärissä Aallon heijastuminen ionosfääristä Lisäksi joitakin erikoisempia heijastumistapoja Eteneminen riippuu väliaineen ominaisuuksista, eri ilmiöt
Spektri- ja signaalianalysaattorit
Spektri- ja signaalianalysaattorit Pyyhkäisevät spektrianalysaattorit Suora pyyhkäisevä Superheterodyne Reaaliaika-analysaattorit Suora analoginen analysaattori FFT-spektrianalysaattori DFT FFT Analysaattoreiden
ASIAKASRAPORTTI VTT-CR-01064-14 21.2.2014. Mervento 3.6-118 tuulivoimalan aiheuttaman melun immissiomittaukset
ASIAKASRAPORTTI VTT-CR-01064-14 21.2.2014 Mervento 3.6-118 tuulivoimalan aiheuttaman melun immissiomittaukset Kirjoittajat: Luottamuksellisuus: Denis Siponen luottamuksellinen 1 (11) Raportin nimi Mervento
HARJOITUS 7 SEISOVAT AALLOT TAVOITE
SEISOVAT AALLOT TAVOITE Tässä harjoituksessa opit käyttämään rakolinjaa. Toteat myös seisovan aallon kuvion kolmella eri kuormalla: oikosuljetulla, sovittamattomalla ja sovitetulla kuormalla. Tämän lisäksi
Radioamatöörikurssi 2016
Radioamatöörikurssi 2016 Modulaatiot Radioiden toiminta 8.11.2016 Tatu Peltola, OH2EAT 1 / 18 Modulaatiot Erilaisia tapoja lähettää tietoa radioaalloilla Esim. puhetta ei yleensä laiteta antenniin sellaisenaan
Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN NOPEUDESTA
Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN NOPEUDESTA SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 YLEISTÄ... 4 TAVOITE... 5 PAIKKAKUNNAT... 5 MITATUT SUUREET JA MITTAUSJÄRJESTELMÄ... 6 MITATUT SUUREET... 6 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...
Mobiiliverkkojen vertailumittaus Tampere, Jyväskylä, Turku
Mobiiliverkkojen vertailumittaus Tampere, Jyväskylä, Turku Marraskuu 2018 1. Tiivistelmä... 3 2. Johdanto... 4 3. Tulokset... 5 3.1. Kaupunkikohtaiset tulokset, Tampere... 5 3.1. Kaupunkikohtaiset tulokset,
JHS 180 Paikkatiedon sisältöpalvelut Liite 4 INSPIRE-palvelujen laadun testaus
JHS 180 Paikkatiedon sisältöpalvelut Liite 4 INSPIRE-palvelujen laadun testaus Versio: 28.2.2013 Julkaistu: 28.2.2013 Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Yleiset vaatimukset... 2 2 Latauspalvelun
RAKE-vastaanotinsimulaatio. 1. Työn tarkoitus. 2. Teoriaa. 3. Kytkentä. Tietoliikennelaboratorio Versio
OAMK / Tekniikan yksikkö LABORATORIOTYÖOHJE Tietoliikennelaboratorio Versio 15.10.2004 RAKE-vastaanotinsimulaatio 1. Työn tarkoitus Tämän harjoitustyön tarkoituksena on RadioLab-simulointiohjelman avulla
ÄÄNTÄ VAHVISTAVAT OLOSUHDETEKIJÄT. Erkki Björk. Kuopion yliopisto PL 1627, 70211 Kuopion erkki.bjork@uku.fi 1 JOHDANTO
ÄÄNTÄ VAHVISTAVAT OLOSUHDETEKIJÄT Erkki Björk Kuopion yliopisto PL 1627, 7211 Kuopion erkki.bjork@uku.fi 1 JOHDANTO Melun vaimeneminen ulkoympäristössä riippuu sää- ja ympäristöolosuhteista. Tärkein ääntä
SISÄVERKKOMÄÄRÄYS 65 A/2014 M ASETTAA VAATIMUKSIA ANTENNIURAKOINNILLE
SISÄVERKKOMÄÄRÄYS 65 A/2014 M ASETTAA VAATIMUKSIA ANTENNIURAKOINNILLE Toiminnanjohtaja Tauno Hovatta www.sant.fi Antenniasennukset kiinteistössä Sisältö: Määräys 65 A asettaa vaatimuksia antennien ja verkkojen
Pinces AC/DC-virtapihti ampèremetriques pour courant AC
MH-SARJA MH60-virtapihti on suunniteltu mittaamaan DC ja AC-virtoja jopa 1 MHz:n kaistanleveydellä, käyttäen kaksoislineaarista Hall-ilmiötä/ Muuntajateknologiaa. Pihti sisältää ladattavan NiMh-akun, jonka
FYSP105/2 VAIHTOVIRTAKOMPONENTIT. 1 Johdanto. 2 Teoreettista taustaa
FYSP105/2 VAIHTOVIRTAKOMPONENTIT Työn tavoitteita o Havainnollistaa vaihtovirtapiirien toimintaa o Syventää ymmärtämystä aiheeseen liittyvästä fysiikasta 1 Johdanto Tasavirta oli 1900 luvun alussa kilpaileva
Antennit ja syöttöjohdot
Antennit ja syöttöjohdot http://ham.zmailer.org/rolletiini/rolletiini_4_2004.pdf Siirtojohdot OH3TR:n radioamatöörikurssi Tiiti Kellomäki, OH3HNY Aallonpituus Siirtojohdot, SWR eli SAS http://ham.zmailer.org/rolletiini/rolletiini_4_2004.pdf
Määräys 65 TVantennivastaanoton. vaatimukset. Antennialan tekniikkapäivä Yrjö Hämäläinen
Määräys 65 TVantennivastaanoton vaatimukset Antennialan tekniikkapäivä 31.10.2013 Yrjö Hämäläinen Miksi uudet vaatimukset on annettu? Aiemmin ei ole ollut vähimmäisvaatimuksia» Ongelmatilanteissa asiakkaita
Radioohjauslaitteet. innovaatioita, taitoa ja perinteitä. Älykkäitä ratkaisuja kaikkiin asuintiloihin. Radio-ohjattu säätö
Radio-ohjattu säätö Kodin lämmitysjärjestelmän radio-ohjattu säätö sopii ihanteellisesti uusiin rakennuksiin ja korjauskohteisiin. Se lisää myös suunnittelun vapautta ja auttaa säästämään kustannuksia.
BIOSÄHKÖISET MITTAUKSET
TEKSTIN NIMI sivu 1 / 1 BIOSÄHKÖISET MITTAUKSET ELEKTROENKEFALOGRAFIA EEG Elektroenkegfalografialla tarkoitetaan aivojen sähköisen toiminnan rekisteröintiä. Mittaus tapahtuu tavallisesti ihon pinnalta,
DC-moottorin pyörimisnopeuden mittaaminen back-emf-menetelmällä
1 DC-moottorin pyörimisnopeuden mittaaminen back-emf-menetelmällä JK 23.10.2007 Johdanto Harrasteroboteissa käytetään useimmiten voimanlähteenä DC-moottoria. Tämä moottorityyppi on monessa suhteessa kätevä
Suuntaavuus ja vahvistus Aukkoantennien tapauksessa suuntaavuus saadaan m uotoon (luku 7.3.1 ) E a 2 ds
Suuntaavuus ja vahvistus Aukkoantennien tapauksessa suuntaavuus saadaan m uotoon (luku 7.3.1 ) Täm ä olettaa, että D = 4π λ 2 S a E a ds 2. (2 40 ) S a E a 2 ds Pääkeila aukon tasoa koh tisuoraan suuntaan
Määräys SUUREN HÄIRIÖRISKIN AIHEUTTAVIEN RADIOLÄHETTIMIEN TARKASTUSMENETTELYSTÄ. Annettu Helsingissä 26. päivänä maaliskuuta 2013
1 (6) Viestintävirasto 2 A/2013 M Määräys SUUREN HÄIRIÖRISKIN AIHEUTTAVIEN RADIOLÄHETTIMIEN TARKASTUSMENETTELYSTÄ Annettu Helsingissä 26. päivänä maaliskuuta 2013 Viestintävirasto on määrännyt 16 päivänä
Kuulohavainnon perusteet
Kuulohavainnon ärsyke on ääni - mitä ääni on? Kuulohavainnon perusteet - Ääni on ilmanpaineen nopeaa vaihtelua: Tai veden tms. Markku Kilpeläinen Käyttäytymistieteiden laitos, Helsingin yliopisto Värähtelevä
S Signaalit ja järjestelmät
dsfsdfs S-72.1110 Työ 2 Ryhmä 123: Tiina Teekkari EST 12345A Teemu Teekkari TLT 56789B Selostus laadittu 1.1.2007 Laboratoriotyön suoritusaika 31.12.2007 klo 08:15 11:00 Esiselostuksen laadintaohje Täytä
Höysysauna ja poreallas LaSpa RUBATO
Höysysauna ja poreallas LaSpa RUBATO Rubato (oikeakätinen) Rubato (vasenkätinen) TEKNISET TIEDOT Mitat: 150 x 85 x 220cm (HUOM! Ammen syvyys on 40cm) Jännite: 220V Taajuus: 50 Hz Virran voimakkuus: 16
FYSP105 / K3 RC-SUODATTIMET
FYSP105 / K3 R-SODATTIMET Työn tavoitteita tutustua R-suodattimien toimintaan oppia mitoittamaan tutkittava kytkentä laiterajoitusten mukaisesti kerrata oskilloskoopin käyttöä vaihtosähkömittauksissa Työssä
Matalan intensiteetin hajaspektrisignaalien havaitseminen ja tunnistaminen elektronisessa sodankäynnissä
Matalan intensiteetin hajaspektrisignaalien havaitseminen ja tunnistaminen elektronisessa sodankäynnissä Toteuttajataho: Harp Technologies Oy Myönnetty rahoitus: 61.924,- Esityksen sisältö Tieteellinen
Lähettimet ja vastaanottimet
Aiheitamme tänään Lähettimet ja vastaanottimet OH3TR:n radioamatöörikurssi Kaiken perusta: värähtelijä eli oskillaattori Vastaanottimet: värähtelijän avulla alas radiotaajuudelta eri lähetelajeille sama
Hailuodon lautta Meluselvitys
Hailuodon lautta Meluselvitys 1.7.2009 Laatinut: Mikko Alanko Tarkastanut: Ilkka Niskanen Hailuodon lautan meluselvitys Meluselvitys 1.7.2009 Tilaaja Metsähallitus Laatumaa Erkki Kunnari Veteraanikatu
SAVONLINNASALI, KOY WANHA KASINO, KONSERTTISALIN AKUSTIIKKA. Yleistä. Konserttisali
INSINÖÖRITOIMISTO HEIKKI HELIMÄKI OY Akustiikan asiantuntija puh. 09-58933860, fax 09-58933861 1 SAVONLINNASALI, KOY WANHA KASINO, KONSERTTISALIN AKUSTIIKKA Yleistä Konserttisali Helsinki 19.5.2003 Konserttisalin
Satelliittipaikannus
Kolme maailmalaajuista järjestelmää 1. GPS (USAn puolustusministeriö) Täydessä laajuudessaan toiminnassa v. 1994. http://www.navcen.uscg.gov/gps/default.htm 2. GLONASS (Venäjän hallitus) Ilmeisesti 11
t osatekijät vaikuttavat merkittävästi tuloksen epävarmuuteen Mittaustulosten ilmoittamiseen tulee kiinnittää kriittistä
Mittausepävarmuuden määrittäminen 1 Mittausepävarmuus on testaustulokseen liittyvä arvio, joka ilmoittaa rajat, joiden välissä on todellinen arvo tietyllä todennäköisyydellä Kokonaisepävarmuusarvioinnissa
A. SMD-kytkennän kokoaminen ja mittaaminen
A. SMD-kytkennän kokoaminen ja mittaaminen Avaa tarvikepussi ja tarkista komponenttien lukumäärä sekä nimellisarvot pakkauksessa olevan osaluettelon avulla. Ilmoita mahdollisista puutteista tai virheistä
1 Olkoon suodattimen vaatimusmäärittely seuraava:
Olkoon suodattimen vaatimusmäärittely seuraava: Päästökaistan maksimipoikkeama δ p =.5. Estokaistan maksimipoikkeama δ s =.. Päästökaistan rajataajuus pb = 5 Hz. Estokaistan rajataajuudet sb = 95 Hz Näytetaajuus
Kanavat 61-69 eivät ole enää pelkästään broadcasting käytössä Uudet palvelut kuten teräväpiirtolähetykset vaativat enemmän kapasiteettia
DVB-T2 standardi valmis Mitä vaikutuksia alan toimintaan? Antennialan tekniikkapäivä 12.11.2009 Kari Risberg Tekninen Johtaja, Digita NorDig T2 ryhmän puheenjohtaja Kari Risberg Miksi DVB-T2 standardi?
Ilmakanaviston äänenvaimentimien (d=100-315 mm) huoneiden välisen ilmaääneneristävyyden määrittäminen
TESTAUSSELOSTE NRO VTT-S-02258-06 1 (2) Tilaaja IVK-Tuote Oy Helmintie 8-10 2 Jyväskylä Tilaus Tuomas Veijalainen, 9.1.2006 Yhteyshenkilö VTT:ssä VTT, Valtion teknillinen tutkimuskeskus Erikoistutkija
Väliraportti: Vesipistekohtainen veden kulutuksen seuranta, syksy Mikko Kyllönen Matti Marttinen Vili Tuomisaari
Väliraportti: Vesipistekohtainen veden kulutuksen seuranta, syksy 2015 Mikko Kyllönen Matti Marttinen Vili Tuomisaari Projektin eteneminen Projekti on edennyt syksyn aikana melko vaikeasti. Aikataulujen
Operaattorivertailu SELVITYS 3G VERKKOJEN DATANOPEUKSISTA
Operaattorivertailu SELVITYS 3G VERKKOJEN DATANOPEUKSISTA SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 YLEISTÄ... 4 TAVOITE... 5 PAIKKAKUNNAT... 5 MITATUT SUUREET JA MITTAUSJÄRJESTELMÄ... 6 MITATUT SUUREET... 6 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...
MTR260C LÄMPÖTILALÄHETIN
Käyttöohje Ohjelmistoversio V1.5 14.3.2007 MTR260C LÄMPÖTILALÄHETIN Nokeval MTR260C käyttöohje YLEISKUVAUS MTR260C on paristokäyttöinen langaton lämpötilalähetin, jossa on sisäinen Pt100-anturi. Laite
Oulun seudulla kiertävät nopeusnäyttötaulut
3.7.21 Oulun seudulla kiertävät nopeusnäyttötaulut Mittaukset ajalla 8/214 7/21 Oulun kaupunki ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ovat hankkineet siirrettäviä nopeusnäyttötauluja, joilla annetaan palautetta
FYSP105/2 VAIHTOVIRTAKOMPONENTIT. 1 Johdanto
FYSP105/2 VAIHTOVIRTAKOMPONENTIT Työn tavoitteet o Havainnollistaa vaihtovirtapiirien toimintaa o Syventää ymmärtämystä aiheeseen liittyvästä fysiikasta 1 Johdanto Tasavirta oli 1900 luvun alussa kilpaileva
Higgsin bosonin etsintä CMS-kokeessa LHC:n vuosien 2010 ja 2011 datasta CERN, 13 joulukuuta 2011
Higgsin bosonin etsintä CMS-kokeessa LHC:n vuosien 2010 ja 2011 datasta CERN, 13 joulukuuta 2011 Higgsin bosoni on ainoa hiukkasfysiikan standardimallin (SM) ennustama hiukkanen, jota ei ole vielä löydetty
Johtuuko tämä ilmastonmuutoksesta? - kasvihuoneilmiön voimistuminen vaikutus sääolojen vaihteluun
Johtuuko tämä ilmastonmuutoksesta? - kasvihuoneilmiön voimistuminen vaikutus sääolojen vaihteluun Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos 15.1.2010 Vuorokauden keskilämpötila Talvi 2007-2008
2 Meluvamman toteaminen ammattitaudiksi ja sen haittaluokan määräytyminen
TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 6/2012 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin 0404 504 211 30.5.2012 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 1(6) MELUVAMMA JA KUULON APUVÄLINEIDEN KORVAAMINEN 1 Johdanto
Radioamatöörikurssi 2014
Radioamatöörikurssi 2014 Polyteknikkojen Radiokerho Radiotekniikka 4.11.2014 Tatu, OH2EAT 1 / 25 Vahvistimet Vahvistin ottaa signaalin sisään ja antaa sen ulos suurempitehoisena Tehovahvistus, db Jännitevahvistus
PAMPALON KULTAKAIVOKSEN LASKEUMAMITTAUKSET 2012. Mittausaika: 13.6. - 9.10.2011. Hattuvaara, Ilomantsi
Mittausraportti_1196 /2012/OP 1(10) Tilaaja: Endomines Oy Henna Mutanen Käsittelijä: Symo Oy Olli Pärjälä 010 666 7818 olli.parjala@symo.fi PAMPALON KULTAKAIVOKSEN LASKEUMAMITTAUKSET 2012 Mittausaika:
Radioastronomian käsitteitä
Radioastronomian käsitteitä allonpituusalue ~ 100 m - 1 mm MHz 300 GHz Leveä aallonpituusalue: erilaisia antenneja, monenlaista tekniikkaa Ei (suoraan) kuvia Signaali yleensä
Toistinasemakuulumisia. SRAL Toistinasemakoordinaattori Erik Finskas OH2LAK oh2lak@sral.fi
Toistinasemakuulumisia SRAL Toistinasemakoordinaattori Erik Finskas OH2LAK oh2lak@sral.fi Toistinten nykytilanne 10m toistimia 1 kpl 6m toistimia 4 kpl 2m toistimia 37 kpl Aliäänisalpaa käyttää 2 kpl 70cm
Käytännön radiotekniikkaa: Epälineaarinen komponentti ja signaalien siirtely taajuusalueessa (+ laboratoriotyön 2 esittely)
Käytännön radiotekniikkaa: Epälineaarinen komponentti ja signaalien siirtely taajuusalueessa (+ laboratoriotyön 2 esittely) ELEC-C5070 Elektroniikkapaja, 21.9.2015 Huom: Kurssissa on myöhemmin erikseen
TASA- JA VAIHTOVIRTAPIIRIEN LABORAATIOTYÖ 5 SUODATINPIIRIT
TASA- JA VAIHTOVIRTAPIIRIEN LABORAATIOTYÖ 5 SUODATINPIIRIT Työselostuksen laatija: Tommi Tauriainen Luokka: TTE7SN1 Ohjaaja: Jaakko Kaski Työn tekopvm: 02.12.2008 Selostuksen luovutuspvm: 16.12.2008 Tekniikan
ELEC-C5070 Elektroniikkapaja (5 op)
(5 op) Luento 5 A/D- ja D/A-muunnokset ja niiden vaikutus signaaleihin Signaalin A/D-muunnos Analogia-digitaalimuunnin (A/D-muunnin) muuttaa analogisen signaalin digitaaliseen muotoon, joka voidaan lukea
SDR-Ohjelmistoradio. Esitelmä ohjelmistoradiosta (SDR-Tikku) Esitetty 3.5.2015 OH7AA kerhoillassa Tehnyt OH7NW
SDR-Ohjelmistoradio Esitelmä ohjelmistoradiosta (SDR-Tikku) Esitetty 3.5.2015 OH7AA kerhoillassa Tehnyt OH7NW SDR-vastaanotin Ohjelmistoradiolla tarkoitetaan yleensä ohjelmistolla määritettyä radiota,
Radioyhteys: Tehtävien ratkaisuja. 4π r. L v. a) Kiinteä päätelaite. Iso antennivahvistus, radioaaltojen vapaa eteneminen.
1S1E ietoliikenteen perusteet Metropolia/A. Koivumäki adioyhteys: ehtävien ratkaisuja 1. Langatonta laajakaistaa tarjoavan 3.5 GHz:n taajuudella toimivan WiMAX-verkon tukiaseman lähettimen lähetysteho
HÄIRIÖSUOJAUS KAKSISUUNTAINEN PROSESSI SISÄISET JA ULKOISET HÄIRIÖT
LUENTO 4 HÄIRIÖSUOJAUS KAKSISUUNTAINEN PROSESSI SISÄISET JA ULKOISET HÄIRIÖT HAVAINTOJA ELÄVÄSTÄ ELÄMÄSTÄ HYVÄ HÄIRIÖSUOJAUS ON HARVOIN HALPA JÄRJESTELMÄSSÄ ON PAREMPI ESTÄÄ HÄIRIÖIDEN SYNTYMINEN KUIN
Dynamiikan hallinta Lähde: Zölzer. Digital audio signal processing. Wiley & Sons, 2008. Zölzer (ed.) DAFX Digital Audio Effects. Wiley & Sons, 2002.
Dynamiikan hallinta Lähde: Zölzer. Digital audio signal processing. Wiley & Sons, 2008. Zölzer (ed. DAFX Digital Audio Effects. Wiley & Sons, 2002. Sisältö:! Johdanto!! Ajallinen käyttäytyminen! oteutus!
Sami Isoniemi, Sweco Asiantuntijapalvelut Oy
TUTKIMUSSELOSTUS 22500365-012 Pekka Koskimies Porvoon kaupunki Tekniikankaari 1, 06100 Porvoo Pekka.Koskimies@porvoo.fi Paine-ero seuranta Kohde: Aleksanterinkatu 25, 06100 Porvoo Aika: 6.-13.3.2017 mittaus
Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951. Anvia TV Oy Rengastie Seinäjoki
Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951 Käyttöohje Anvia TV Oy Rengastie 10 60100 Seinäjoki 020 7420 100 Sisällysluettelo 1. Yleistä tietoa... 2 2. Liitännät ja toiminnat... 3 3. Painikkeet... 3 3. Painikkeet...
Luku 6. Dynaaminen ohjelmointi. 6.1 Funktion muisti
Luku 6 Dynaaminen ohjelmointi Dynaamisessa ohjelmoinnissa on ideana jakaa ongelman ratkaisu pienempiin osaongelmiin, jotka voidaan ratkaista toisistaan riippumattomasti. Jokaisen osaongelman ratkaisu tallennetaan
Hakkeen kosteuden on-line -mittaus
Hakkeen kosteuden on-line -mittaus Julkaisu: Järvinen, T., Siikanen, S., Tiitta, M. ja Tomppo, L. 2008. Yhdistelmämittaus hakkeen kosteuden on-line -määritykseen. VTT-R-08121-08 Tavoite ja toteutus Hakkeen
SafeLine GL1. Käsikirja. GSM-vaihtoehto kaikille hissipuhelimillemme. (GSM-Line)
SafeLine GL1 (GSM-Line) Käsikirja GSM-vaihtoehto kaikille hissipuhelimillemme. SafeLine GL1 (GSM-Line) Käsikirja safeline.eu Sisältö Safety and general information Käyttöönotto 4 LED-Diodit 4 Häiriö/huono
Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA
Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 YLEISTÄ... 4 TAVOITE... 5 PAIKKAKUNNAT... 5 MITATUT SUUREET JA MITTAUSJÄRJESTELMÄ... 6 MITATUT SUUREET... 6 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...
MONIKANAVAISET OHJELMOITAVAT VAHVISTIMET
DIGITAALIAJAN RATKAISUT DVB-T - Tuotteet PROFILER-SARJA MONIKANAVAISET OHJELMOITAVAT VAHVISTIMET Selektiivisesti vahvistetut kanavaniput digitaalisille ja analogisille signaaleille. Helposti ohjelmointipyörällä
Ultraäänen kuvausartefaktat. UÄ-kuvantamisen perusoletukset. Outi Pelkonen OYS, Radiologian Klinikka 29.4.2005
Ultraäänen kuvausartefaktat Outi Pelkonen OYS, Radiologian Klinikka 29.4.2005 kaikissa radiologisissa kuvissa on artefaktoja UÄ:ssä artefaktat ovat kaikuja, jotka näkyvät kuvassa, mutta eivät vastaa sijainniltaan
Mittalaitetekniikka. NYMTES13 Vaihtosähköpiirit Jussi Hurri syksy 2014
Mittalaitetekniikka NYMTES13 Vaihtosähköpiirit Jussi Hurri syksy 2014 1 1. VAIHTOSÄHKÖ, PERUSKÄSITTEITÄ AC = Alternating current Jatkossa puhutaan vaihtojännitteestä. Yhtä hyvin voitaisiin tarkastella
Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951LTE
Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951LTE Käyttöohje Finnsat Oy Yrittäjäntie 15 60100 Seinäjoki 020 7420 100 Sisällysluettelo 1. Yleistä tietoa... 2 2. Liitännät ja toiminnat... 3 3. Painikkeet... 4 4. Vahvistimen
6. Analogisen signaalin liittäminen mikroprosessoriin 2 6.1 Näytteenotto analogisesta signaalista 2 6.2. DA-muuntimet 4
Datamuuntimet 1 Pekka antala 19.11.2012 Datamuuntimet 6. Analogisen signaalin liittäminen mikroprosessoriin 2 6.1 Näytteenotto analogisesta signaalista 2 6.2. DA-muuntimet 4 7. AD-muuntimet 5 7.1 Analoginen
Laskuharjoitus 2 ( ): Tehtävien vastauksia
TT12S1E Tietoliikenteen perusteet Metropolia/A. Koivumäki Laskuharjoitus 2 (11.9.2013): Tehtävien vastauksia 1. Eräässä kuvitteellisessa radioverkossa yhdessä radiokanavassa voi olla menossa samanaikaisesti
Kohde: Murskaustyön aiheuttama melu
11.5.2016 Työ 6696 MELUMITTAUSRAPORTTI Työmaa: Kalasataman keskus Tilaaja: Destia Oy Kohde: Murskaustyön aiheuttama melu 11.5.2016 MELUMITTAUSRAPORTTI 1. Yleistä Kalliotekniikka Consulting Engineers Oy
Lämpötila Tuulensuunta Tuulen nopeus Suhteellinen kosteus Tiistai 23.05.2006 o
1 / 6 JOENSUUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO Jokikatu 7 80220 Joensuu JOENSUN UKONLAHDEN SYVÄSATAMAN MELUMITTAUKSET TAUSTAA Mittaukset suoritettiin liittyen Ukonlahden syväsataman ympäristölupaan.
ANTENNIJÄRJESTELMÄN KUNTOKARTOITUS
Kohde: As Oy Peltolammin Veteraanitalot Säästäjänkatu 7-9 33840 Tampere ANTENNIJÄRJESTELMÄN KUNTOKARTOITUS Taloyhtiön antenniverkkoon tehdyllä mittauksella tarkistetaan antenniverkon vaimennus, taajuusvasteen
BT220 HEADSET. Tuotetiedot 1 Varausliitäntä 2 + -painike 3 - -painike 4 Toiminnonosoitin (sininen) 5 Akunosoitin (punainen)
Tuotetiedot 1 Varausliitäntä 2 + -painike 3 - -painike 4 Toiminnonosoitin (sininen) 5 Akunosoitin (punainen) 6 Korvanappi 7 Mikrofoni 8 Pidike 9 Varauksen osoitin (punainen) 10 Virtavalo (vihreä) Asennus
Otoskoko 107 kpl. a) 27 b) 2654
1. Tietyllä koneella valmistettavien tiivisterenkaiden halkaisijan keskihajonnan tiedetään olevan 0.04 tuumaa. Kyseisellä koneella valmistettujen 100 renkaan halkaisijoiden keskiarvo oli 0.60 tuumaa. Määrää