VIHREITÄ EDISTYSASKELIA
|
|
- Inkeri Nurminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VIHREITÄ EDISTYSASKELIA
2 GREEN CAMPUS ainutlaatuinen tutkimus- ja opetusympäristö Koulutamme kestävän tulevaisuuden asiantuntijoita Green Campuksella luomme tieteen ja teknologian avulla maailmasta sellaista kuin sen mielestämme pitäisi olla. Green Campuksen infrastruktuuria hyödynnetään tutkimuksen lisäksi myös opetus- ja demonstraatiokäytössä. Se tuo kestävän kehityksen konkreettisesti opiskelijoiden ulottuville. Lisäksi kaikilla LUT:n opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa kestävään kehitykseen keskittyvä Sustainability-sivuaine. Vastuu ympäristöstä on jokaisen Lappeenrannan teknillinen yliopisto etsii ratkaisuja ihmiskunnan kohtalonkysymyksiin. Tutkimuksemme edistää taloudellista ja teknologista kehitystä sekä rakentaa kestävää hyvinvointia. Green Campus on yliopiston ajattelu- ja toimintamalli, joka ilmentää vihreitä arvoja ja vahvaa energiaosaamista sekä luo kestäviä ratkaisuja globaaleihin haasteisiin. Olemme sitoutuneet huomioimaan ympäristövastuun kaikessa toiminnassamme, myös tutkimuksessa ja koulutuksessa. LUT on Suomen ainoa yliopisto, jolla on kaiken toiminnan kattava ISO ympäristöjärjestelmä. Meillä on myös WWF:n Green Office -järjestelmä tämän rinnalla. Olemme asettaneet tavoitteita energiankulutuksen, luonnonvarojen käytön sekä liikenteen ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Lisäksi luomme tutkimuksen sekä opetuksen kautta positiivista ympäristövaikutusta.
3 PEFC/ Green Campuksen ympäristölupaukset Hyödynnämme yliopistomme poikkitieteellistä tutkimus- ja opetustoimintaa innovatiivisesti ympäristökuormituksemme pienentämiseksi. Seuraamme ja mittaamme ympäristönsuojeluun liittyvien toimiemme tasoa säännöllisesti ja kehitämme ympäristötoimintaamme sitoumuksiemme mukaisesti. Tavoitteet lukuina: Sähköenergian kokonaiskulutuksen vähentäminen 10 % vuoden 2015 loppuun mennessä vuoden 2012 tasosta Vuoteen 2020 mennessä LUT tuottaa uusiutuvilla energiamuodoilla vähintään 5% kuluttamastaan sähköenergiasta Ostettu sähkö 100% tuotettu uusiutuvilla vuoden 2015 loppuun mennessä Veden kokonaiskulutuksen vähentäminen 20% vuoden 2020 loppuun mennessä vuoden 2012 tasosta Lisäksi olemme sitoutuneet: kehittämään jätteiden lajitteluamme parantamaan kemikaalien elinkaaren hallintaa lisäämään ympäristöystävällisten hankintojen osuutta vähentämään liikenteemme aiheuttamia ympäristövaikutuksia Pienillä teoilla ovat yhteiset tavoitteemme GO GREEN. SINUN TEKOSI OVAT TÄRKEITÄ. ENERGIANSÄÄSTÖ» Sammuta tietokoneen näyttö ja valot. Aina kun poistut huoneesta.» Sammuta tietokone työajan päätyttyä. Voimme säästää jopa /vuosi.» Säädä tietokoneesi virransäästö asetukset. Ohjeet löydät intrasta, Green Campus -osiosta. VEDENSÄÄSTÖ» Ilmoita vuotavista hanoista ja wc-pöntöistä. Intrassa, Kiinteistön palvelupyynnöt -lomakkeella» Kerää ruokasi yhdelle lautaselle. Vähennät astioiden pesuun käytettävän veden määrää.» Käytä vettä säästeliäästi. Sulje vesihana saippuoinnin ajaksi kun peset käsiä tai käyt suihkussa. OLEMME SITOUTUNEET kantamaan ympäristövastuumme tutkimuksessa, koulutuksessa, yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa ja tukitoiminnoissa. HYÖDYNNÄMME osaamistamme ympäristökuormituksemme pienentämiseksi ja edistämme tutkimuksen sekä koulutuksen avulla positiivista vaikutustamme ympäristöön. SEURAAMME ympäristömittareita ja kehitämme jatkuvasti toimintaamme. JÄTTEET» Lajittele jätteesi oikein ja kierrätä. Ohjeet löydät intrasta, Green Campus -osiosta.» Ota ruokaa vain sen verran mitä syöt. Vähennät ruokahävikin ympäristövaikutuksia.» Mieti ennen kuin tulostat. Jos tulostat, tulosta vain tarpeellinen. LIIKENNE» Pidä etäkokouksia ja suosi etäopetusta. Helppo tapa vähentää päästöjä ja säästää aikaa.» Suosi kimppakyytejä ja julkista liikennettä. Vähemmän liikennevälineitä, vähemmän päästöjä.» Tee työmatkat pyörällä tai kävellen. Teet hyvää ympäristölle sekä itsellesi. Sähkön kokonaiskulutuksesta vuoden tuksesta vuoden 2020 Veden kokonaiskulu- TAVOITE - 10 % 2015 loppuun mennessä % loppuun mennessä. 5 % Vähintään 5 prosenttia kuluttamastamme sähköstä itse tuotettua vuoden 2020 loppuun mennessä. LISÄTIETOJA / Green Campuksen intranetsivut saavutettavissa. Vinkkejä kestävistä valinnoista arjessa saat Green Campuksen huoneentaulusta. Tauluun on kirjattu myös LUT:n ympäristöpolitiikka sekä ympäristötavoitteet lukuina. Huoneentaulut jaetaan fukseille fuksimessuilla Green Campuksen ständillä.
4 Kansainvälisesti palkittu Tunnustuksena osaamisestamme, LUT palkittiin kesällä 2013 maailmanlaajuisen Sustainable Campus Excellence Award -kilpailun Excellence in Campus -kategoriassa parhaana yliopistona. Palkinnot jaettiin parhaiten kestävää kehitystä ja vihreää teknologiaa konkreettisti edistävien tekojen ja näyttöjen perusteella. Palkinto on nähtävillä pääaulan viherkeitaalla, joka on yksi kampuksen Green Campus -keitaista. Muut keitaat sijaitsevat yhdyskäytävällä, 3. aulassa sekä 1. rakennuksen 5. kerroksen aulassa. Lähellä luontoa Vihreä kampus puistoineen ja luonnonkauniine ympäristöineen luovat viihtyisät puitteet opiskella sekä viettää aikaa kuvankauniilla Saimaan rannalla. Schwäbisch Hall -puisto on osa Tervahaudanpuistoa, ja se on tehty yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin kanssa. Schwäbisch Hall -nimi tulee Lappeenrannan saksalaisesta ystävyyskaupungista, jossa on Lappeenranta -niminen silta. Skinnarilan niemelle on tehty kasvillisuusselvitys, jonka mukaan niemessä sijaitsee monia harvinaisia kasveja sekä arvokkaita elinympäristöjä. Skinnarilan niemen ympäri kulkee Lappeenrannan kaupungin ympäristötoimen luontopolku opasteineen. Green Campuksen erikoisuuksiin kuuluvat vapaasti lainattavissa oleva soutuvene sekä kampuksen omista mehiläispesistä saatava hunaja. Mehiläispesiä sijaitsee Tervahaudanpuiston lisäksi myös Skinnarilan Hovin maastossa, ja niiden tuottamaa hunajaa myydään pääaulan Aalef-kaupassa. Toimimme ympäristön hyväksi Tutkimme ja kehitämme uusiutuvan energian käyttöä tuottamalla energiaa omalla tuulivoimalalla ja yhdellä Suomen suurimmista aurinkovoimaloista. Tutkimuskäytössämme on hajautetun sähköntuotannon tarpeisiin rakennettu älykäs sähköverkko Smart Grid, jossa sähköä tuotetaan, kulutetaan ja varastoidaan. Näiden lisäksi tutkimme sähköistä liikkumista sähköavusteisten polkupyörien, skootterin, sähkö- ja hybridiauton sekä hybridibussin avulla. Kulkuneuvoja käytetään niin ikään osana Smart Grid -tutkimusta.
5 Vihreät kulkuneuvot CAMBUS Täysin uudenlainen, joukkoliikenteeseen soveltuva hybridibussin prototyyppi. Hybridijärjestelmään muunnettavan kaupunkibussia rakentavat LUT yhteistyössä Saimaan ammattikorkeakoulun ja Saimaan Ammattiopiston (Sampo) kanssa. Bussiin asennetaan LUT:ssa kehitetty uusi hybridijärjestelmä, joka on nykyisiä kaupallisia versioita huomattavasti energiatehokkaampi. Hybridi- ja sähköauto LUT:lla on tällä hetkellä pääasiassa tutkimus- ja kehitystarkoituksiin hankitut hybridiauto Toyota Prius ja täyssähköautoksi modifioitu Volkswagen Passat. Tutkimuksen ohella autot ovat myös henkilökunnan käytössä. LUT:n muokkaaman hybridiauton erikoisuus on se, että tarvittaessa auton akuista voidaan syöttää virtaa myös takaisin verkkoon. Mahdollisuus ottaa auton akuista virtaa olisi tervetullut apu esimerkiksi sähkökatkojen aikana. Älykkäitten sähköverkkojen osana auton akut myös tasaisivat verkon kuormitusta. Green Campuksen sähkökäyttöisten ajoneuvojen valikoimiin kuuluvat myös kaksi sähköskootteria ja yksi sähkömoottoripyörä, jotka ovat henkilökunnan käytettävissä. Soutuvene LUT:lla on käytössään soutuvene, joka on vapaasti opiskelijoiden ja henkilökunnan lainattavissa kesäkuukausina. Lainausohjeet löydät intranetin Green Campus -osiosta.
6 Tuulivoimala 20kW Vastaa 2-4 omakotitalon vuotuista sähkönkulutusta Oma tuulivoimala antaa tutkimuksen ja opetuksen käyttöön aidon demonstraatiovälineen ja todelliset käyttöolosuhteet. Voimala mallintaa suuritehoisia suoravetoturbiineja, jolloin se soveltuu hyvin havainnollistamaan suurten tuotantoturbiinien toimintaperiaatetta ja laiteratkaisuja. Tuulivoimalasta saatava energia syötetään LUT:n 3. rakennuksen laboratorioon, mikä mahdollistaa monipuoliset sähköntuotannon ja jakeluverkoston tutkimukset. Turbiinin siiven pituus: 6 m Maston ja lavan yhteiskorkeus: n. 36 m Rakenne: vahvistettua lasikuitua oleva vaaka-akselinen kolmilapainen turbiini Mitoitustuulennopeus (optimipiste): 11 m/s Vaatii pyöriäkseen tuulta yli 3 m/s, heikommalla tuulella ei pyöri lainkaan Kun tuuli on yli 20 m/s, tuulivoimala pysäytetään ja naselli käännetään poikittain tuulen suuntaan nähden Kun sähköverkon puolelta häviää jännite eli tulee sähkökatkos, myllyn tuotannon pysäyttää suojarele. Suojareleistys on mikrotuotannon verkkoon liittämisen ohjeistuksessa turvallisuussyistä Oletettu melumäärä siipien keskipisteessä (napakorkeudessa) 30 metrin
7 korkeudessa noin 60 db, kun tuulen voimakkuus on 10 m/s, mikä vastaa yleistä liikenteen melua (n db) Suurin mitattu hetkellisteho on ollut 26 kw Green Campuksen tuulivoimalan kohdalla takaisinmaksuaika ei ole relevantti johtuen voimalan käyttötarkoituksesta sekä sijainnista katvealueella. Keskimääräisellä kapasiteettikertoimella (8%) takaisinmaksuaika nollakorolla on noin 35 vuotta, kun hintaoletus on ja huoltokustannukset 100 /v. Tämänkaltaisiin lukemiin voidaan päästä korkeassa ja avoimessa mäkimaastossa tai rannikolla avoimessa maastossa. Aurinkovoimala Tasakatto 51,5 kw, julkisivut 39 kw ja autokatokset 108 kw Vastaa omakotitalon vuotuista sähkönkulutusta LUT:n kampuksella sijaitsee yksi Suomen suurimmista aurinkovoimaloista, jonka teho on noin 210 kw. Kaikki aurinkopaneeleilla tuotettu sähköenergia korvaa ostosähköä. Vuonna 2014 LUT:n sähkönkulutus oli 6779 MWh. LUT:n aurinkovoimala tuottaa vuosittain noin 160 MWh. Osa aurinkopaneeleista on asennettu Schwäbisch Hall -puistossa sijaitsevaan aurinkopaneeleiden kääntölaitteeseen, joka suuntaa paneelit kohti aurinkoa. Paneelien keräämä energiamäärä lisääntyy kääntölaitteen ansiosta prosenttia. Aurinkovoimalassa on erityyppisiä paneeleita, jotta eri paneelityyppien eroja voidaan tutkia. Tuotantolukemat ovat julkisesti nähtävillä osoitteessa lut.fi/solar. Jätteiden lajittelupiste, 3. aula Jätteidenlajittelupiste opastaa yliopistolaiset lajittelemaan jätteensä oikein. Tarkemmat jätelajitteluohjeet löytyvät intranetin Green Campus -osiosta. Pääravintolan biojätetaulu Pääravintolan seinällä oleva biojätetaulu kertoo ruokailijoiden tuottaman biojätteen määrän. Tavoitteena on pitää viisari vihreällä ja herätellä ruokailijoita kiinnittämään huomiota pois heittämänsä ruoan määrään.
8 Lisätietoja ja LUT:n intra Tilaa GC-uutiskirje osoitteesta Palautelomake: Ohjeet veneen lainaukseen LUT:n intranetistä, Green Campus -osiosta Tuotantoluvut aurinko- ja tuulivoimaloista: Green Campus Facebook: LUT Green Campus Green Campus esittelykalvot: -> Green Campus pähkinänkuoressa
VIHREITÄ EDISTYSASKELIA
www.greencampus.fi VIHREITÄ EDISTYSASKELIA GREEN CAMPUS ainutlaatuinen tutkimus- ja opetusympäristö Koulutamme kestävän tulevaisuuden asiantuntijoita Green Campuksella luomme tieteen ja teknologian avulla
VIHREITÄ EDISTYSASKELIA
www.greencampus.fi VIHREITÄ EDISTYSASKELIA Opas LUT yhteisölle GREEN CAMPUS ainutlaatuinen tutkimus- ja opetusympäristö Koulutamme kestävän tulevaisuuden asiantuntijoita Green Campuksella luomme tieteen
Tuulivoima. Energiaomavaraisuusiltapäivä 20.9.2014. Katja Hynynen
Tuulivoima Energiaomavaraisuusiltapäivä 20.9.2014 Katja Hynynen Mitä on tuulivoima? Tuulen liike-energia muutetaan toiseen muotoon, esim. sähköksi. Kuva: http://commons.wikimedia.org/wiki/file: Windmill_in_Retz.jpg
Kärjentie 18, 14770 ETELÄINEN Puh. 040 5406979, fax 042 5406979. Sivu 3. Copyright 2012 Finnwind Oy. Kaikki oikeudet pidätetään. www.finnwind.
Finnwind Oy o sähkön mikrotuotantojärjestelmät 2 50 kw o aurinkosähkö, pientuulivoima, offgrid ratkaisut o Asiakaskohderyhmät yritykset julkiset kohteet talo- ja rakennusteollisuus maatalousyrittäjät omakotitalot
Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu
Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu VIHREÄÄ KIINTEISTÖKEHITYSTÄ Aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu ENERGIARATKAISU KIINTEISTÖN
Tuulivoiman ympäristövaikutukset
Tuulivoiman ympäristövaikutukset 1. Päästöt Tuulivoimalat eivät tarvitse polttoainetta, joten niistä ei synny suoria päästöjä Valmistus vaatii energiaa, mikä puolestaan voi aiheuttaa päästöjä Mahdollisesti
Maatilan Energiahuolto TUULIVOIMA HEINOLA OY. Martti Pöytäniemi, RUOVESI
Ita, kic SSNÄj0KI 3-6.7.2OI3.. TUULIVOIMA HEINOLA OY Martti Pöytäniemi, RUOVESI Talvella 203 käynnistynyt kw:n Bonus voimala sijaitsee Ruoveden Kytövuorella ( m). Maston mitta m ja siiven pituus 22 m.
Green Lappeenranta. Lappeenranta A Sustainable City
Green Lappeenranta Lappeenranta A Sustainable City Lappeenranta ylsi WWF:n kansainvälisen Earth Hour City Challenge -kilpailun 14 finalistin joukkoon. Finalistikaupungit toimivat edelläkävijöinä ilmastonmuutoksen
Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme
Energiantuotanto Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919 Sähkö -konserni on monipuolinen energiapalveluyritys, joka tuottaa asiakkailleen sähkö-, lämpö- ja maakaasupalveluja. Energia Oy Sähkö
EU SUSTAINABLE ENERGY WEEK JUNE 2015
EU SUSTAINABLE ENERGY WEEK 15-19 JUNE 2015 Kestävän energian kierros 16.6.2015 Osa Euroopan unionin kestävän energian viikkoa Viikolla esitellään energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan liittyviä
LUT 2016 ENERGIA. Energiankulutuksen vähentäminen
1 YMPÄRISTÖOHJELMA @ LUT 2016 ENERGIA Energiankulutuksen vähentäminen 1) Sähköenergian kokonaiskulutuksen/opiskelija-fte vähentäminen 5% vuoden 2015 tasosta vuoteen 2018 loppuun mennessä - toimenpiteet:
Lämpöä tuulivoimasta ja auringosta. Esa.Eklund@KodinEnergia.fi. Kodin vihreä energia Oy 30.8.2012
Lämpöä tuulivoimasta ja auringosta 30.8.2012 Esa.Eklund@KodinEnergia.fi Kodin vihreä energia Oy Mitä tuulivoimala tekee Tuulivoimala muuttaa tuulessa olevan liikeenergian sähköenergiaksi. Tuulesta saatava
URAAUURTAVAA YHTEISTYÖTÄ SUOMEN VIHREIMMÄLLÄ KAMPUKSELLA. Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Saimaan ammattikorkeakoulu
URAAUURTAVAA YHTEISTYÖTÄ SUOMEN VIHREIMMÄLLÄ KAMPUKSELLA Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Saimaan ammattikorkeakoulu Syksyllä 2011 Etelä-Karjalan korkeakoulujen yhteistyössä otettiin merkittävä askel,
Vaasan seudun viestinnän tavoitteet
Vaasan seudun viestinnän tavoitteet 202020 Vakioidaan Vaasan seudun imago Suomen seutujen kuuden kärkeen Luodaan kansallisesti vahva kuva Vaasan seudusta erityisesti tekniikan alan osaajien työllistäjänä.
SMG-4500 Tuulivoima. Kahdeksannen luennon aihepiirit. Tuulivoiman energiantuotanto-odotukset
SMG-4500 Tuulivoima Kahdeksannen luennon aihepiirit Tuulivoiman energiantuotanto-odotukset Tuulen nopeuden mallintaminen Weibull-jakaumalla Pinta-alamenetelmä Tehokäyrämenetelmä 1 TUULEN VUOSITTAISEN KESKIARVOTEHON
Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu
Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä ENERGIARATKAISU KIINTEISTÖN KILPAILUKYVYN SÄILYTTÄMISEKSI Osaksi kiinteistöä integroitava Realgreen- tuottaa sähköä aurinko- ja
Tuulivoima tilannekatsaus kantaverkon näkökulmasta. Verkkotoimikunta 3.12.2012 Parviainen
Tuulivoima tilannekatsaus kantaverkon näkökulmasta Verkkotoimikunta 3.12.2012 Parviainen Tuulivoima Suomessa Elokuussa 2012 Suomessa oli toiminnassa 145 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskapasiteetti oli 234
Kaukoluettavine mittareineen Talouslaskelmat kustannuksineen ja tuottoineen on osattava laskea tarkasti
Tornio 24.5.2012 Tuulivoimala on vaativa hanke Esim. viljelijän on visioitava oman tilansa kehitysnäkymät ja sähkötehon tarpeet Voimalan rakentaminen, perustuksen valu ja lujuuslaskelmat ovat osaavien
SMG-4500 Tuulivoima. Kuudennen luennon aihepiirit. Tuulivoimalan energiantuotanto-odotukset AIHEESEEN LIITTYVÄ TERMISTÖ (1/2)
SMG-4500 Tuulivoima Kuudennen luennon aihepiirit Tuulivoimalan energiantuotanto-odotukset Aiheeseen liittyvä termistö Pinta-alamenetelmä Tehokäyrämenetelmä Suomen tuulivoimatuotanto 1 AIHEESEEN LIITTYVÄ
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON YMPÄRISTÖOHJELMA 2013 2015. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Rehtorin päätös 21.5.2013
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON YMPÄRISTÖOHJELMA 2013 2015 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Rehtorin päätös 21.5.2013 Kategoria 1: Toteutus ja koordinointi Tehtävät (vähintään GO-kriteerit) Aikataulu Vastuu(t) Mittari(t) 1.
Tutkittua tietoa lähibioenergiasta. Professori Esa Vakkilainen Lähibioenergiaseminaari ja Lohjan Saaristo -päivä 1.8.
Tutkittua tietoa lähibioenergiasta Professori Esa Vakkilainen Lähibioenergiaseminaari ja Lohjan Saaristo -päivä 1.8. Lohjansaaressa LUT LYHYESTI Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT) on ketterä, kansainvälinen
DEE-53010 Aurinkosähkön perusteet
DEE-53010 Aurinkosähkön perusteet Seitsemännen luennon aihepiirit Aurinkosähkön energiantuotanto-odotukset Etelä-Suomessa Mittaustuloksia Sähkömagnetiikan mittauspaneelista ja Kiilto Oy:n 66 kw:n aurinkosähkövoimalasta
Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto
Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Voimamylly Oy 3.10.2012 Voimamylly Oy Yhtiön kotipaikka Humppila Perustettu helmikuussa 2012 Valmistelu alkoi vuonna 2011 Humppilaan ideoitujen hankkeiden yhtenä osana,
Aurinkoenergiailta Joensuu
Aurinkoenergiailta Joensuu 17.3.2016 Uusiutuvan energian mahdollisuudet Uusiutuva energia on Aurinko-, tuuli-, vesi- ja bioenergiaa (Bioenergia: puuperäiset polttoaineet, peltobiomassat, biokaasu) Maalämpöä
Suunnittelee ja valmistaa itseseisovia putki ja ristikkomastoja pientuulivoimaloille 1 250 kw
PORI YLIOPISTOKESKUS 21.9.2010 Esa Salokorpi Cell +358 50 1241 esa@nac.fi Oy Nordic AC Ltd Suunnittelee ja valmistaa itseseisovia putki ja ristikkomastoja pientuulivoimaloille 1 250 kw Modulaarinen rakenne
Asumisen ympäristövaikutukset
1 Asumisen ympäristövaikutukset Energiankulutus: lämmitys, sähkö ja lämmin vesi Veden kulutus Ostostavat ja hankinnat Rakentaminen, remontointi ja kunnossapito Jätehuolto: lajittelu ja kompostointi 2 Energiankulutus
Joensuun normaalikoulun kestävän kehityksen suunnitelma ja toimintaperiaatteet
1 Joensuun normaalikoulun kestävän kehityksen suunnitelma ja toimintaperiaatteet Kestävän kehityksen määritelmän mukaan tarkoituksena on turvata tämän päivän yhteiskunnan tarpeet samalla, kun turvataan
Aurinkosähköä Suomeen. Jero Ahola LUT Energia 26.9.2012
Aurinkosähköä Suomeen Jero Ahola LUT Energia 26.9.2012 Esitelmän sisältö I. Johdantoa energian tuotantoon II. Aurinkoenergiajärjestelmien tekniikkaa III. Aurinkosähkö Suomessa IV. Yhteenveto I. Johdantoa
Aurinkopaneelit omalle katollesi. Löydä oma paikkasi auringon alta
Aurinkopaneelit omalle katollesi Löydä oma paikkasi auringon alta Katos vaan aurinko paistaa Tee katostasi aurinkovoimala Omilla aurinkopaneeleilla tuotettu sähkö on uusiutuvaa, ilmaista ja puhdasta energiaa.
Onko Suomesta tuulivoiman suurtuottajamaaksi?
Onko Suomesta tuulivoiman suurtuottajamaaksi? Ilmansuojelupäivät Lappeenranta 18.-19.8.2015 Esa Peltola VTT Teknologian tutkimuskeskus Oy Sisältö Mitä tarkoittaa tuulivoiman suurtuottajamaa? Tuotantonäkökulma
LUT:n strategia 2015 YHDESSÄ
LUT:n strategia 2015 YHDESSÄ Painopistealueet Kestävän kilpailukyvyn luominen Kansainvälinen Vihreä energia ja teknologia Venäjä-yhteyksien rakentaja Yhdessä Painopisteemme ovat monitieteisiä kokonaisuuksia
Huomioita käynnistyvistä suurvoimaloista Suomessa. Antti Kosonen
Huomioita käynnistyvistä suurvoimaloista Suomessa Antti Kosonen 14.2.2017 Suomen suurimmat aurinkosähkövoimalat Suomen suurimmat verkkoon kytketyt aurinkovoimalat 1. Helsinki, Kivikko, 853 kw p 2. Loimaa,
Sähköntuotanto ja ilmastonmuutoksen hillintä haasteet tuotannolle, jakelulle ja varastoinnille
Sähköntuotanto ja ilmastonmuutoksen hillintä haasteet tuotannolle, jakelulle ja varastoinnille Seppo Valkealahti Electrical Energy Engineering Tampere University seppo.valkealahti@tuni.fi 1 Energian kokonaisvaranto
Pientalon aurinkosähköjärjestelmän liittäminen verkkoon. Salo
Pientalon aurinkosähköjärjestelmän liittäminen verkkoon Salo 10.4.2019 Carunan sähkönjakeluverkossa jo yli 4000 aurinkovoimalaa 5000 4000 3000 2000 1000 0 33 MW 17 MW 7 MW 3 MW 2015 2016 2017 2018 Aurinkovoimaloiden
Energiaopinnot Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. 19.11.2015 Maija Leino
Energiaopinnot Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 19.11.2015 Maija Leino Kuka? Maija Leino, Nuorempi tutkija, maija.leino@lut.fi Ympäristötekniikan DI Sivuaineena LVI-talotekniikka ja Kestävä yhdyskunta
Merja Paakkari, Hafmex Wind Oy Erkki Haapanen, Tuulitaito 10/2011
Merja Paakkari, Hafmex Wind Oy Erkki Haapanen, Tuulitaito 10/2011 Jämsäniemi Alueen pituus ~ 10 km Voidaan jakaa kolmeen osaan Alueen täyttää pienet metsä ja peltotilkut, joidenvälissä pieniä järviä ja
Maatuulihankkeet mahdollistavat teknologiat. Pasi Valasjärvi
Maatuulihankkeet mahdollistavat teknologiat Pasi Valasjärvi Sisältö Yritys ja historia Mikä mahdollistaa maatuulihankkeet? Tuotetarjonta Asioita, joilla tuulivoimainvestointi onnistuu Verkkovaatimukset
Sundom Smart Grid. Dick Kronman, ABB Oy, liiketoiminnan kehitysjohtaja Sundomin älyverkko on rakentumassa
Sundom Smart Grid Dick Kronman, ABB Oy, liiketoiminnan kehitysjohtaja Sundomin älyverkko on rakentumassa Kimmo Kauhaniemi, Vaasan Yliopisto, professori Luotettavaa sähkönjakeula kustannustehokkaasti Jari
Ota yhteyttä maahantuojaan tai paikalliseen jälleenmyyjään selvittääksemme kuinka voimme auttaa sinua valjastamaan tuulen.
YUEQING ZONHAN WINDPOWER CO.,LTD. on perustettu Kiinassa tarkoituksena toimittamaan ihmisille tietoa ja laitteita, joita tarvitaan ympäristöystävällisen sähkön tuottamiseen tuulivoiman avulla. Toimiessaan
Kotien aurinkosähkö nyt kovassa kasvussa Uudellamaalla jo yli 260 voimalaa
Kotien aurinkosähkö nyt kovassa kasvussa Uudellamaalla jo yli 260 voimalaa Julkaistu 03.11.2015 08:37. Aurinkosähköjärjestelmiä on kytketty sähköverkkoon eniten Uudellamaalla ja Varsinais Suomessa. Tuotanto
Hybridilämmitysjärjestelmät ja elinkaarivertailu. www.ekolammox.fi
Hybridilämmitysjärjestelmät ja elinkaarivertailu www.ekolammox.fi Kari Balk Energia asiantuntija, Ins EET pätevyys Motiva energiakatselmoija www.ekolammox.fi Energiatehokkuuden asiantuntija Pientalot ja
Green Energy Showroom (GES) - verkostotilaisuus IVH Kampuksella
Green Energy Showroom (GES) - verkostotilaisuus IVH Kampuksella 15.11.2017 Rakennuttamisprosessin pullonkaulat energiatehokkuuden ja ilmastotavoitteiden näkökulmasta Case LUT:n 1-rakennusvaiheen peruskorjaus
Auringosta sähkövoimaa KERAVAN ENERGIA & AURINKOSÄHKÖ. Keravan omakotiyhdistys Osmo Auvinen
Auringosta sähkövoimaa KERAVAN ENERGIA & AURINKOSÄHKÖ Keravan omakotiyhdistys 26.4.2017 Osmo Auvinen osmo.auvinen@keoy.fi Keravan Energia Oy, emoyhtiö Keravan kaupunki 96,5 % Sipoon kunta 3,5 % Etelä-Suomen
Aurinkosähköä Iso-Roballe 15.2.2016
Aurinkosähköä Iso-Roballe 15.2.2016 Janne Käpylehto Energia-asiantuntija, tietokirjailija Dodo RY janne.kapylehto@gmail.com Sisältö Yleistä aurinkosähköstä, kytkennät, hintakehitys Taloudelliset mallinnukset
Satakuntaliitto Mannertuulialueet Satakunnassa Projektisuunnittelija Aki Hassinen. 6.4.2011 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1
Mannertuulialueet Satakunnassa Projektisuunnittelija Aki Hassinen 6.4.2011 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1 Hanke-esittely Perustiedot: Hanke keskittyy Satakunnan manneralueelle, tavoitteena selvittää
AURINKOVOIMALAT AVAIMET KÄTEEN
AURINKOVOIMALAT AVAIMET KÄTEEN FINNWIND.FI - HAJAUTETUN ENERGIANTUOTANNON ASIANTUNTIJA Asiakas: Helsingin kaupunki Nimellisteho: 17,25 kwp Aurinkopaneelien pinta-ala: 120 m 2 FINNWIND OY - TUOTTEET JA
Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi
Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton
KOKEMUKSIA AURINKOSÄHKÖASENNUKSISTA
KOKEMUKSIA AURINKOSÄHKÖASENNUKSISTA FINNWIND.FI - AURINKOVOIMALAT AVAIMET KÄTEEN Asiakas: Helsingin kaupunki Nimellisteho: 17,25 kwp Aurinkopaneelien pinta-ala: 120 m 2 FINNWIND - AURINKOVOIMALAT AVAIMET
LUT:n Green Office -tiimi
1 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Ympäristöohjelma 2012-2013 LUT:n Green Office -tiimi 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 4 2 YMPÄRISTÖPERIAATTEET... 5 3 ORGANISAATIO... 6 4 YMPÄRISTÖTAVOITTEET... 6 5 MATERIAALITEHOKKUUS...
Onni on rajaton Sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut Aiheet: Mitä onni on? Happy Planet Index BKT & onnellisuus Hyvän elämän osatekijät Mikä lisää onnellisuutta? Kestävä kulutus - rajat on Vastuulliset
Ilmastonmuutoksen torjunta kuluttajan arjessa. Säteilevät Naiset -seminaari 17.9.2007 Päivi Laitila
Ilmastonmuutoksen torjunta kuluttajan arjessa Säteilevät Naiset -seminaari 17.9.2007 Päivi Laitila Sisältö Motiva lyhyesti Taustaa energiankulutuksesta Ilmastonmuutoksen torjunta kuluttajan arjessa Energiankäyttö
Älykkään sähköverkon mahdollisuudet energiatehokkuuden parantamiseksi
Älykkään sähköverkon mahdollisuudet energiatehokkuuden parantamiseksi Energiaomavaraisuusilta Imatra, 07.10.2014 Janne Karppanen Sisältö Toimintaympäristön muutokset kehitystarpeita Älykkäät sähköverkot
Aurinkosähkön mahdollisuudet maatilalla. Lauri Hietala Solarvoima OY. www.solarvoima.fi. www.solarvoima.fi
Aurinkosähkön mahdollisuudet maatilalla Lauri Hietala Solarvoima OY Toteuttaa avaimet käteen -periaatteella aurinkosähköratkaisuita kotiin, mökille, maatilalle ja teollisuuteen Omat asentajat Tuotteina
www.ces.ee Citysec Energy Solutions AURINKOPANEELIT HYBRIDIRATKAISUT INVERTTERIT TARVIKKEET LED-VALOT KATUVALOT Citysec Energy Solutions
Uusiutuvan energian ratkaisut Citysec Energy Solutions Tulevaisuus on jo tänään! AURINKOPANEELIT HYBRIDIRATKAISUT Sähkö ja lämmin vesi - yhdellä moduulilla INVERTTERIT TARVIKKEET LED-VALOT KATUVALOT Narva
Tuulivoimaloiden ympäristövaikutukset
25.10.2012 1 (6) Tilaaja Suomen Tuulivoima Oy y-tunnus 24098903 Tuulivoimaloiden ympäristövaikutukset Savonrannan Syvälahden tuulivoimalat 25.10.2012 2 (6) Turbiinien varjovaikutus Turbiinin pyörivä roottori
Suprajohtava generaattori tuulivoimalassa
1 Suprajohtava generaattori tuulivoimalassa, Seminaaripäivä, Pori 2 Tuulivoiman kehitysnäkymät Tuuliturbiinien koot kasvavat. Vuoden 2005 puolivälissä suurin turbiinihalkaisija oli 126 m ja voimalan teho
Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto. Voimamylly Oy Humppila - Urjala 30.8.2012
Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Voimamylly Oy Humppila - Urjala 30.8.2012 Suomen tavoitteet vuoteen 2020 mennessä Suomi on sitoutunut nostamaan uusiutuvan energian käytön osuuden noin 20 %:iin Tämän
HELSINGIN ÄLYKÄS ENERGIAJÄRJESTELMÄ. 12.12.2013 Atte Kallio
HELSINGIN ÄLYKÄS ENERGIAJÄRJESTELMÄ 12.12.2013 Atte Kallio ÄLYKÄS ENERGIAJÄRJESTELMÄ Helsingin energiaratkaisu Energiatehokas yhteistuotanto Kaukojäähdytys Hukkaenergiat hyötykäyttöön Kalasataman älykkäät
Erkki Haapanen Tuulitaito
SISÄ-SUOMEN POTENTIAALISET TUULIVOIMA-ALUEET Varkaus Erkki Haapanen Laskettu 1 MW voimalalle tuotot, kun voimalat on sijoitettu 21 km pitkälle linjalle, joka alkaa avomereltä ja päättyy 10 km rannasta
MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA. Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio,
MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio, 12.5.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Helen lyhyesti Kalasataman älykkäät energiajärjestelmät Suvilahden aurinkovoimala
Oy Windside Production Ltd
Oy Windside Production Ltd Kestävän kehityksen energiaratkaisut modernille yhteiskunnalle 1. Windside Windside on pystyakselinen, purjehdustekniikkaan perustuva tuuliturbiini, jonka tuuliroottoria pyörittää
LAPPEENRANTA GP 28.4.2012. Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt
LAPPEENRANTA GP 28.4.2012 Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt KILPAILUKUTSU: Joulella pisimmälle Lappeenranta GP on Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulun yhteistyönä
Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi
Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian
Aurinkovoimala omakotitalossa kerääjällä lämpöä ja paneelilla sähköä
Aurinkovoimala omakotitalossa kerääjällä lämpöä ja paneelilla sähköä Heli Jutila Ympäristöasiantuntija Hämeenlinnan seudun ympäristöfoorumi 27.3.2012 Hankinnan suunnittelu Uusiutuvien käyttöön panostaminen
KÄVELYKOKOUKSISTA AUTON VALINTAAN vinkkejä pieniin ja suuriin toimenpiteisiin. Anna Ruskovaara, HSL ja Sara Lukkarinen Motiva Oy
KÄVELYKOKOUKSISTA AUTON VALINTAAN vinkkejä pieniin ja suuriin toimenpiteisiin Anna Ruskovaara, HSL ja Sara Lukkarinen Motiva Oy TYÖNANTAJAN KEINOJA Sijainti Infrastruktuuri Liikkumisen palvelut Edut Informaatio,
Kestävä kehitys mukaan toiminnansuunnitteluun. Sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut
Kestävä kehitys mukaan toiminnansuunnitteluun Sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut Ohjelma Tutustuminen Kestävä kehitys eli Keke Keke-toiminnan hyötyjä Toiminnan aloittaminen Vinkkejä motivointiin
Oy Windside Production Ltd Kestävän kehityksen energiaratkaisut modernille yhteiskunnalle
Oy Windside Production Ltd Kestävän kehityksen energiaratkaisut modernille yhteiskunnalle 1. Windside Windside on pystyakselinen, purjehdustekniikkaan perustuva tuuliturbiini, jonka tuuliroottoria pyörittää
Mökkisähköistyksen toteutus tuulivoimalla
Mökkisähköistyksen toteutus tuulivoimalla Tämä esitys pyrkii vastaamaan kysymykseen kuinka mökkisähköistyksen voi toteuttaa käyttäen tuulivoimaa. 1. Sähköistys tuulivoimalla Sähköistys toteutetaan tuulivoimalan
Työpaja: Mitkä ovat korkeakoulujen ja SYK:n toiminnan kannalta kiinnostavia kestävän kehityksen asioita?
Työpaja: Mitkä ovat korkeakoulujen ja SYK:n toiminnan kannalta kiinnostavia kestävän kehityksen asioita? 1 Mietimme asiat ja täytimme niillä tärkeyden ja toteutettavuuden nelikentän Tärkeää tai asialla
Tuulivoima ja maanomistaja
Tuulivoima ja maanomistaja Ympäristöasiamiespäivät Marraskuu 2012 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Miksi tuulivoimaa? Tarve uusiutuvalle energialle, esim. EU:n tavoite 20-20-20 Tuulivoima
Sähköntuotannon tulevaisuus. Seppo Valkealahti Sähköenergiatekniikan professori Tampereen teknillinen yliopisto
Sähköntuotannon tulevaisuus Seppo Valkealahti Sähköenergiatekniikan professori Tampereen teknillinen yliopisto Teknologiamurros Katunäkymä New Yorkissa 1900 luvun alussa 2 Teknologiamurros Katunäkymä New
Lappeenrannan tiekartta resurssiviisauteen: tavoitetilat 2050 Kestävä hyvinvointi Ei päästöjä Ei jätettä Ei ylikulutusta Resurssiviisas Lappeenranta 2050 Energian tuotanto ja -kulutus Lappeenranta on ilmastoneutraali
Oppilaitoksen rooli maatilojen kehittäjänä HUOMISEN OSAAJAT -HANKKEEN ASIANTUNTIJALUENTOPÄIVÄ 17.5.2013 Mustiala
Oppilaitoksen rooli maatilojen kehittäjänä HUOMISEN OSAAJAT -HANKKEEN ASIANTUNTIJALUENTOPÄIVÄ 17.5.2013 Mustiala Koulutusjohtaja Susanna Tauriainen MTK ry 20.5.2013 Toimintaympäristön muutokset Koulutustoimikuntien
Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti!
Skanskan väripaletti TM Ympäristötehokkaasti! { Tavoitteenamme on, että tulevaisuudessa projektiemme ja toimintamme ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Väripaletti (Skanska Color Palette
- Tuulivoimatuotannon edellytykset
BIOENERGIA-ALAN TOIMIALAPÄIVÄT, 31.3.- 1.4.2011 - Suomen Hyötytuuli Oy - Tuulivoimatuotannon edellytykset Suomen Hyötytuuli Oy Ralf Granholm www.hyotytuuli.fi SUOMEN HYÖTYTUULI OY Vuonna 1998 perustettu
HELENIN AURINKO-OHJELMA OHJELMA JA ENERGIAN VARASTOINTI. SAS - ABB Pitäjänmäki Atte Kallio, 26.5.2015
HELENIN AURINKO-OHJELMA OHJELMA JA ENERGIAN VARASTOINTI SAS - ABB Pitäjänmäki Atte Kallio, 26.5.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ Suvilahden aurinkovoimala ja nimikkopaneelit Aurinkosähkön tuotanto yleisesti Helenin
Aurinkovoimaa kuntiin. HINKU-verkoston tapaaminen 17.9.2015 Jarmo Linjama SYKE
Aurinkovoimaa kuntiin HINKU-verkoston tapaaminen 17.9.2015 Jarmo Linjama SYKE Aurinkovoimaa kuntiin Pilotti, jossa valitaan muutama HINKU-kunta ja hankitaan kuntiin aurinkovoimaa yhteishankintana Testataan
Puhdasta joka käänteessä
BR 35 /12 C Puhdasta joka käänteessä Yhdistelmäkone BR 35/12 C Ennennäkemätön ketteryys Koskaan aikaisemmin ei ole siivouskone ollut yhtä ketterä ja kevyt ohjata - Berliinin CMS-messuilla palkittu BR 35/12
Tervetuloa Vastuulliset toimijat - kestävät kampukset - tilaisuuteen Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Toimitusjohtaja Mauno Sievänen
Tervetuloa Vastuulliset toimijat - kestävät kampukset - tilaisuuteen 23.5.2017 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Toimitusjohtaja Mauno Sievänen SYK:n strategia 2016 2019 30.5.2017 SYK Oy toiminnan esittely
Kuinka valita tuulivoima-alue? Anni Mikkonen, Suomen Tuulivoimayhdistys Pori, 3.11.2010
Kuinka valita tuulivoima-alue? Anni Mikkonen, Suomen Tuulivoimayhdistys Pori, 3.11.2010 Perustettu 1988 Suomen Tuulivoimayhdistys ry Jäsenistö: 100 yritystä Lähes 200 yksityishenkilöä Foorumi tuulivoimayrityksille
MAALÄMMÖN JA TUULIVOIMAN MAHDOLLISUUDET JOENSUUSSA. LVI-tarkastaja Jukka Lehtoranta
MAALÄMMÖN JA TUULIVOIMAN MAHDOLLISUUDET JOENSUUSSA Maankäyttö- ja rakennuslaki RAKENNUSVALVONTA 126 a (21.12.2012/958) Toimenpideluvanvaraiset toimenpiteet Edellä 126 :n mukainen toimenpidelupa tarvitaan
Liikenneväylät kuluttavat
Liikenneväylät kuluttavat Suuri osa liikenteen aiheuttamasta luonnonvarojen kulutuksesta johtuu liikenneväylistä ja muusta infrastruktuurista. Tie- ja rautatieliikenteessä teiden ja ratojen rakentamisen
Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri
Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri Tietohallinto 30.9.2008 Satu Kekäläinen AALTO-YLIOPISTO Aalto-yliopisto aloittaa 1.1.2010 TIETOHALLINTO Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun
Kanta-Hämeen kestävän energian ohjelma
en monipuolisista luonnonvaroista lähienergiaa kestävästi, taloudellisesti ja paikallisesti työllistäen en kestävän energian ohjelma Hämeenlinna 30.11.2011 Kestävää energiaa Hämeestä - hanke Toteuttanut
- Vuonna 2014 Lapissa oli 1 446 maatilaa:
- Vuonna 2014 Lapissa oli 1 446 maatilaa: - Lypsykarjatiloja 356 - Naudanlihantuotanto 145 - Lammastalous 73 - Hevostalous 51 - Muu kasvin viljely 714 - Aktiivitilojen kokoluokka 30 60 ha - Maataloustuotanto
Tuulivoimaretkeily Ratiperälle
2018 Tuulivoimaretkeily Ratiperälle Biobisnestä Pirkanmaalle - hanke Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut Matkakertomus 1 (5) Biobisnestä Pirkänmäälle Biobisnestä Pirkanmaalle hankkeessa vastataan Suomen
PIENIÄ SUURIA OHJEITA ENERGIAN SÄÄSTÄMISEKSI
PIENIÄ SUURIA OHJEITA ENERGIAN SÄÄSTÄMISEKSI PIENIÄ SUURIA OHJEITA ENERGIAN SÄÄSTÄMISEKSI Tilan käyttäjänä sinun jokapäiväisellä toiminnallasi on merkittävä vaikutus energiankulutukseen. Energiansäästön
Aallosta kestävän kehityksen osaajia
Aallosta kestävän kehityksen osaajia LUMA-toimintaa yläkouluille ja lukioille RCE Espoon Unelman päivän seminaari Tiistaina 2.12.2014 @ Espoon valtuustotalo Meri Löyttyniemi, Aalto kampuspalvelut, kestävän
Suurten kiinteistöjen aurinkovoimalat Tuotannon ja kulutuksen yhteensovittaminen
Suurten kiinteistöjen aurinkovoimalat Tuotannon ja kulutuksen yhteensovittaminen Arttur Kulvik, CEO Solnet Group B.V. IoT enabled Smart Solar solutions Solnet Group B.V. K-citymarket Länsikeskus, Turku
Toimitusjohtaja Tarja Hailikari Sähköteknisen Kaupan Liitto ry
Toimitusjohtaja Tarja Hailikari Sähköteknisen Kaupan Liitto ry Verkostomessut 28.1.2015 Vision allekirjoittajina sähköistysalan järjestöt: Toteutamme visiota: Miksi visio? Mukavuus ja turvallisuus Hyvinvointia
Puhtaamman tulevaisuuden rakentaja
Puhtaamman tulevaisuuden rakentaja Metallinjalostajat ry Metallien jalostuksen välillinen tuotantovaikutus, 4900 Metallien jalostus 23 % 13 % 9 % Teollisuus (pl. metallien jalostus) Kuljetus ja varastointi
LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016
rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 Toisen asteen koulutus: LUKIO - KOULUTUS AMMATILLINEN KOULUTUS
SÄHKÖENERGIATEKNIIIKKA. Harjoitus - luento 6. Tehtävä 1.
SÄHKÖENERGIATEKNIIIKKA Harjoitus - luento 6 Tehtävä 1. Aurinkokennon virta I s 1,1 A ja sen mallissa olevan diodin estosuuntainen kyllästysvirta I o 1 na. Laske aurinkokennon maksimiteho suhteessa termiseen
Messut Salossa 12-13-04.2014 Aiheena: Lähienergia Luennoitsija Pekka Agge tj Aura Energia Oy www.auraenergia.fi Puhelin 010 5052860.
Messut Salossa 12-13-04.2014 Aiheena: Lähienergia Luennoitsija Pekka Agge tj Aura Energia Oy www.auraenergia.fi Puhelin 010 5052860 Messut Salo Miten tehdään talo jossa mukava asua ja silti energian kulutus
Tuulivoimatuotanto Suomessa Kehityskulku, tavoitteet, taloudellinen tuki ja kehitysnäkymät
Tuulivoimatuotanto Suomessa Kehityskulku, tavoitteet, taloudellinen tuki ja kehitysnäkymät Anni Mikkonen Suomen Tuulivoimayhdistys Loimaa, 23.3.2010 Suomen Tuulivoimayhdistys ry Perustettu 1988 20 -vuotisjuhlat
EPV Energia Oy, osakkuusyhtiöiden merituulivoimahankkeita. Uutta liiketoimintaa merituulivoimasta Helsinki 24.9.2013 Sami Kuitunen
EPV Energia Oy, osakkuusyhtiöiden merituulivoimahankkeita Uutta liiketoimintaa merituulivoimasta Helsinki 24.9.2013 Sami Kuitunen CO 2 -ominaispäästö (g/sähkö kwh) Kohti vähäpäästöistä energiantuotantoa
Luontoon perustuvat ratkaisut kaupunkikehittämisessä Case Tampere
Jari Jokinen Kehityspäällikkö, Älykäs kaupunki Tampereen kaupungin elinkeinoja kehitysyhtiö Tredea Oy jari.jokinen@tredea.fi 040 806 2519 Luontoon perustuvat ratkaisut kaupunkikehittämisessä Case Tampere
Aurinko-R10 asennus ja käyttöohje
EI NÄIN ESIM NÄIN Aurinko-R10 Aurinkopaneelin asennus ja kytkentä Asenna aurinkopaneeli avoimelle paikalle kohti etelää (välillä itä länsi) ja kallista kohti keskipäivän aurinkoa. Tuoton kannalta 25..
TuuliWatti rakentaa puhdasta tuulivoimaa 19.10.2011
TuuliWatti rakentaa puhdasta tuulivoimaa 19.10.2011 Päivän ohjelma 19.10.2011 Jari Suominen,Toimitusjohtaja, TuuliWatti Oy Antti Heikkinen, Toimitusjohtaja, S-Voima Oy Antti Kettunen, Tuulivoimapäällikkö,
HINKU kuntien kevätseminaari Kimmo Jarva, Kaupunginjohtaja
HINKU kuntien kevätseminaari 18.4.2018 Kimmo Jarva, Kaupunginjohtaja 1 Palkittu teoistaan ilmastonmuutoksen torjunnassa Suomen ilmastopääkaupunki Maailman luonnonsäätiön WWF Earth Hour City Challenge-kilpailussa