Akseli Herlevi: Pidän perinteistä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Akseli Herlevi: Pidän perinteistä."

Transkriptio

1 Akseli Herlevi: Pidän perinteistä.

2 Pääkirjoitus s. 4 PÄÄRUOKIA 8. Makoisa joulupöytä 15. Reseptejä loistavaan joulupöytään 16. Perinteinen joulupuuro JOULUHERKKUJA JA RESEPTEJÄ 17. Makoisia joulutorttuja 18. Piparkakut monin eri tavoin 20. Helppo piparkakkutalo 23. Ihanat joulumuffinssit 25. Herkulliset joulusuklaat ja tryffelit 26. Mustaherukka glögi 27. Suklainen kahden suklaan mousse kakku 32. Maukas Kinuskipuolukkatorttu HENKILÖT 31. Gordon Ramsay Pitää perinteistä. 37. Akseli Herlevi Top chef voittajan mielipide jouluherkuista. JOULUHERKUT ULKOMAILLA 41. Pariisin jouluherkut 45. Uuden-Seelannin joulu kohokkaat 51. Joulupiiraat Amerikan tapaan

3 Esteettinen ja maittava joulupöytä Jouluaattona on tapana syödä perheen kanssa pitkään ja nautiskellen herkkuruokaa aina alkuruoasta pääruokaan. Jouluna nautiskellaan yhdessäolosta, sillä jouluna ei kellään ole kiire. Joulupöydän tekemisestä voi kuitenkin usein tulla stressi, koska sen olisi hyvä olla maukas ja kaunis. Millainen on täydellinen joulupöytä? Ja miten sen saa tehtyä vähällä vaivalla

4 Mikä on tärkeintä? Joulupöydässä kattaus ja ruoat sekä ruokien esillepano ovat tietenkin tärkeitä. Kuitenkin kaikista tärkeintä monien mielestä on rauhallinen ja hyvä tunnelma, sekä hyvä seura, perhe ja ystävät. Joulupöydässä istutaan pitkään ja nautitaan seurasta, sekä seurustellaan lähimmäisten kanssa. Rauhallinen tunnelma Tunnelman joulupöydässä kuuluu olla mahdollisimman rauhallinen, viehättävä ja jouluinen. Himmentämällä valaistusta ja sytyttämällä kynttilöitä rauhallinen tunnelma on taattu. Tunnelmasta saa helposti jouluisen lisäämällä jouluisia koristeita, sekä hieman punaista vaikkapa punaisia tai vihreitä kynttilöitä tai serviettejä. Yksinkertainen on kaunista Pitää muistaa, että myös yksinkertainen voi olla kaunista ja maistuvaa. Monesti yksinkertainen ruoka on myös nopeampaa ja helpompaa valmistaa, eikä siitä koidu niin paljoa stressiä. Sen valmistamisessa on myös usein helpompi onnistua ja lopputuloksesta tulee yleensä vakuuttavampi. 9

5 Kaunis kattaus Kattauksen on hyvä olla kaunis ja silmää miellyttävä. Kattaus on lähes yhtä tärkeä kuin itse ruoka. Niitä voi olla monenlaisia yksinkertaisia tai monimutkaisempia. Myös vaikka punaisilla joulukukilla saat joulupöytääsi hieman piristystä. Hyvä ruoka parempi mieli Joulupöydässä kuitenkin ruuat ovat pääasia, ja niistä loihditaan mahdollisimman maukkaita ja kiehtovia. Monien mielestä jouluun kuuluu ehdottomasti perinteinen jouluruoka. Tätä mieltä on myös Elli Vainio-Mattila: Ensin syömme aamupuuron koko perheen kanssa. Illalla syömme maukkaan jouluaterian, johon kuuluu perinteikkäästi joulukinkku, porkkana -, peruna- ja lanttulaatikkoa sekä keitettyjä perunoita ja kasviksia. Kaikkein parasta jouluateriassa ovat itse tehdyt piparit. Elli kertoi, että perinteikkäät jouluruuat kuuluvat ehdottomasti myös heidän perheensä joulupöytään. Kaikkein parasta jouluateriassa on itse tehdyt piparit Jouluruuat eivät kuitenkaan ole kaikkien herkkuja ja kinkun sijasta monessa perheessä syödäänkin vaikkapa lohta. Joulupöydästä kannattaa tehdä juuri omanlaisensa ja makuisensa. Erilaisia ja kiinnostavia reseptejä joulupöytään löydät sivulta

6 Joulupöydät maailmalla Erimaissa on myös erilaiset perinteiset jouluruuat. Amerikkalaiseen niin kuin suomalaiseenkin joulupöytään kuuluu kinkku, joskus kinkku kuitenkin korvataan kalkkunalla. Amerikkalaisessa joulupöydässä on myös perunaa, erilaisia piirakoita ja lisukkeita. Jouluruokaa syödään perheen ja lähimmäisten kanssa kuten Suomessakin. Isoin ero suomalaisten ja amerikkalaisten jouluaterioissa on se, että Suomessa ateria syödään jouluaattona ja Amerikassa joulupäivänä. Englannissa traditionaaliseen joulupöytään kuuluu hanhi, joka on täytetty monilla erilaisilla ruuilla. Lihan kanssa syödään karpalokastiketta ja erilaisia vihanneksia. Jälkiruuaksi syödään usein englantilaisia joulutorttuja, vanukasta ja joulukakkua. Japanissa kuten monissa muissakin maissa, jossa joulu ei ole uskonnollinen juhla, on tapana käydä perheen kanssa syömässä ravintoloissa. Kuvassa englantilainen joulukakku 11

7 Joulupöytään satsaaminen kannattaa Jouluateria on vuoden suurin ruokajuhla johon valmistutaan huolella. Useissa perheissä istutaan joulupöydässä pitkään ja rupatellaan mukavasti. Lapset saattavat mennä jo leikkimään, kun aikuiset vielä istuvat pöydässä rauhassa viiniä si len. Joulupöytään satsaaminen kannattaa, koska sen ääressä vietetään suurin osa illasta. Stressiä ei kannata ottaa Erilaiset joulupöydät Joulupöytiä on useita erilaisia ja usein perheillä on oma traditionaalinen joulupöytänsä. Joulupöydästä kannattaa koota juuri omanlaisensa. Monet perheet myös pitävät vaihtelusta, ja heillä on joka joulu erilainen jouluateria. Luokkatoverini Viivi kertoi: Meidän perheellämme on joka joulu erilainen joulupöytä. Esimerkiksi viime joulua söimme kuhaa kinkun sijasta. Jouluruokien tekemisestä ja niiden esillepanosta, sekä kattamisesta ei kuitenkaan missään tapauksessa kannata ottaa stressiä. Kannattaa toteuttaa joulupöytä tavalla joka stressaa mahdollisimman vähän. Jos sinulla ei ole paljon aikaa valmistaa ruokia, kannattaa miettiä miten niitä saisi tehtyä jo etukäteen. Ennen kuin stressi iskee, kannattaa muistuttaa itseään, että joulupöydässä tärkeintä ei ole ruoka vaan hyvä seura. 12

8 Gordon Ramsay: jouluna keittiö on kaikkea muuta, kuin kauhukeittiö Jalkapalloilijasta huippukokiksi Nuori Gordon Ramsay piti jalkapallosta ja haaveili siitä tulevan hänen ammattinsa. Jalkapallo kuitenkin sai loppua squashista saadun vamman takia. 19-vuotiaana Ramsay alkoi työskennellä ravintoloissa. Varsinaisena pääkokkina Ramsay työskenteli Auberginen ravintolassa vuonna Nykyään Ramsay omistaa seitsemän ravintolaa ympäri maailmaa esimerkiksi Dubaissa ja Tokiossa. Viidessä näistä ravintoloista on Michelin-tähtiä. Gordon Ramsay on myös esiintynyt monissa televisioohjelmissa kuten Kurjat kuppilat, Kauhukeittiö ja Pannu kuumana. Pidän perinteistä Joulun Ramsay viettää perheensä kanssa. Ramsayn perheeseen kuuluu neljä lasta ja vaimo, mutta jouluna myös sukulaiset juhlivat joulua heidän kanssa. Ramsayn perheellä joulu koostuu lahjojen antamisesta ja saamisesta, hyvästä ruuasta ja perinteistä. Perinteet ovat lempijuttuni joulussa, kertoo Ramsay Lapset rakastavat sitä, että lahjat avataan 25. päivä, laulamme myös illalla joululauluja pianon ääressä. 31

9 Ramsayn joulupöytä Kuusihenkinen perhe rakastaa ruuanlaittoa, joten sukulaisia on paljon, jotta mikään ruoka ei menisi hukkaan. Ramsayn perinteiseen joulupöytään kuuluu joulu hanhi, joka on täytetty mausteilla. Hanhen kanssa on karpalokastiketta ja erilaisia vihanneksia. Jälkiruuaksi perhe syö jouluvanukasta (Chirstmas pudding) ja joulutorttua. Joka joulu sukulaisia kutsutaan enemmän ja enemmän Lapsuuden joulut Lapsena emme viettäneet joulua kuten nykyään, sanoo Ramsay, ei ollut perinteitä ja ruoka vaihteli joka joulu. Kun Ramsay perusti perheen, jouluperinteet rupesivat kehittymään joulu joululta. Kutsuimme sukulaisia luoksemme joka joulu enemmän ja enemmän. Nykyään joulu on meillä melkein kuin suuri sukutapaaminen kertoo Ramsay. 32

10

JOULUNAIKA TOP 3: JOULUKATTAUKSET. Kynttilät luovat tunnelmaa. Koristele koti koreaksi. Joulu ympäri maailmaa. Terveellisemmät.

JOULUNAIKA TOP 3: JOULUKATTAUKSET. Kynttilät luovat tunnelmaa. Koristele koti koreaksi. Joulu ympäri maailmaa. Terveellisemmät. JOULUNAIKA Koristele koti koreaksi Terveellisemmät Joulu ympäri maailmaa jouluruoat TOP 3: Kynttilät luovat tunnelmaa JOULUKATTAUKSET Pääkirjoitus: Mitä joulu sinulle merkitsee? 3 Yleistä: Joulu ympäri

Lisätiedot

PÄÄSIÄINEN > 25.4.

PÄÄSIÄINEN > 25.4. KALENTERIJUHLAT UUSIVUOSI 1.1. Uutenavuotena paukutellaan raketteja ja valetaan tinaa, josta ennustetaan alkavaa vuotta. Tehdään leikkimielisiä uudenvuodenlupauksia. Perheet syövät kotona perheen tai ystävien

Lisätiedot

Juhlat KAPPALE 6. Uusivuosi

Juhlat KAPPALE 6. Uusivuosi Uusivuosi Jokainen vuosi alkaa uudenvuoden juhlimisella. Suomessa on uutenavuotena usein hyvin kylmä ilma, joten juhlat ovat yleensä sisällä. Ihmiset kutsuvat ystävät kylään, laittavat hyvää ruokaa ja

Lisätiedot

Levin Joulu 2014. Tervetuloa viettämään joulua Leville!

Levin Joulu 2014. Tervetuloa viettämään joulua Leville! Levin Joulu 2014 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita!

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita! K A R I N I N R U O K A L A H J A T 2 0 1 5 Vuoden parhaat ruokalahjat Ei kylmätuotteita! WWW.MATGAVOR.SE ORDER@MATGAVOR.SE +46 42 32 26 10 1 Me tarjoamme teille maistuvan ratkaisun! Jo 25 vuoden ajan

Lisätiedot

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua!

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua! Ruokakurssilla Mirtosissa Hyvää ruokahalua! Kurssin lopuksi jamastettiin ryhmän valmistamien ruokien äärellä. Jannis piti huolen siitä, että kaikki maistui aidosti kreetalaiselta. 14 15 Kreetalainen ruoka

Lisätiedot

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä. Levin Joulu 2015 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

Joulun maistuvimmat lihaherkut

Joulun maistuvimmat lihaherkut Joulun maistuvimmat lihaherkut Joulupöydän herkkumaut puhtaista raaka-aineista Maalaistuote Vatajan maukkaat lihatuotteet tuovat juhlapöytään maistuvan makuhetken. Valikoimamme kattaa joulun makoisimmat

Lisätiedot

Mitä perinteitä uudenvuoden viettoon kuuluu kotimaassasi? Mitä tiedät suomalaisten joulunvietosta?

Mitä perinteitä uudenvuoden viettoon kuuluu kotimaassasi? Mitä tiedät suomalaisten joulunvietosta? 1 Mitä perinteitä uudenvuoden viettoon kuuluu Mitä tiedät suomalaisten joulunvietosta? Millaista ruokaa sinun kotimaassasi perinteisesti syödään jouluna? Mikä on ikimuistoisin joululahja, jonka olet saanut?

Lisätiedot

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? Kyllä on! Lahjat, koristeet ja kattaukset, mitä ikinä jouluusi tarvitset! Tervetuloa jouluostoksille Espoontorille! EI ITKEÄ SAA, EI STRESSATA SAA, JOULU ON TULLUT

Lisätiedot

1. Tekstiharjoitus Lue, mitä Katja on kirjoittanut ylioppilasaineessaan joulun merkityksestä suomalaisille.

1. Tekstiharjoitus Lue, mitä Katja on kirjoittanut ylioppilasaineessaan joulun merkityksestä suomalaisille. 1. Tekstiharjoitus Lue, mitä Katja on kirjoittanut ylioppilasaineessaan joulun merkityksestä suomalaisille. Suomalaiset ja joulu Suomalaiset rakastavat joulua. Jouluvalmistelut aloitetaan jo hyvissä ajoin,

Lisätiedot

Nauti Joulunajan tunnelmasta ja herkuista ainutlaatuisessa miljöössä!

Nauti Joulunajan tunnelmasta ja herkuista ainutlaatuisessa miljöössä! Nauti Joulunajan tunnelmasta ja herkuista ainutlaatuisessa miljöössä! Joulupukin Satamakonttori Joulupukin Satamakonttori Kemin sisäsatamassa on viihtyisä ja tunnelmallinen aittarakennus, jossa Joulun

Lisätiedot

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia Lämmittely Mitä Suomen juhlia tiedät? Miten niitä vietetään? Ketä kutsutaan? Miten? Mitä tehdään? Mitä syödään? Mitä annetaan lahjaksi? Miten pukeudutaan? Millainen

Lisätiedot

esongin parhaat Spalat

esongin parhaat Spalat H eviä kuten haluat Tiesithän, että Chipstersiltä saa myös HeViä. Sesonkien mukaan elävästä monipuolisesta HeVi-tarjonnastamme löydät sekä koti- että ulkomaiset hedelmä- ja vihannestuotteet sekä yrtit,

Lisätiedot

Pagina 1 di 11 MATKATARJOUKSET: Antalya alk 145 Ibiza alk 150 Ibiza alk 165 Kirjaudu sisään Rekisteröidy ÄKKILÄHDÖT LENNOT HOTELLIT AUTOT LENTO + HOTELLI RISTEILYT TARJOUKSET BLOGIT KOHTEET Keltaisessa

Lisätiedot

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI ESITTELYN YLEISKATSAUS Carl Rehnborg ja NUTRIWAYn tarina Tasapainoisen ruokavalion haasteet Lisää väriä ruokavalioosi Tasapainoinen ruokavalio. Tasapainoinen

Lisätiedot

1. Koulusi Vastaajien määrä: 96

1. Koulusi Vastaajien määrä: 96 Asiakastyytyväisyys koulut 1. Koulusi Vastaajien määrä: 96 Elisenvaaaran koulu 0 0% Elisenvaaran lukio 0 0% Kyrön koulu 0 0% Riihikosken koulu 96 100% Yläneen yhtenäiskoulu 0 0% 1/10 2. Ruuan maku Vastaajien

Lisätiedot

JOULUAJAN KYSYMYKSET. Käyttöideoita

JOULUAJAN KYSYMYKSET. Käyttöideoita JOULUAJAN KYSYMYKSET Kortit juhlatunnelman herättelyä ja juhlan suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Alussa on helppoja ja lopussa vaikeita kysymyksiä.

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

JOULUMENU endivo

JOULUMENU endivo JOULUMENU 2012 TERVETULIAISGLÖGI JA PIPARKAKKU JOULUPUURO GLÖGIJUHLA Riisipuuro Kaneli ja sokeri Luumukiisseli Maito ja joulujuoma Kinkkuvoileipä 2 kpl / henk Vaalea glögi Tumma glögi Manteli, rusina Lohimousse,

Lisätiedot

Päivittäistavarakauppa ry Jouluruokatutkimus 2009. 4.12.2009 Johanna Kuosmanen

Päivittäistavarakauppa ry Jouluruokatutkimus 2009. 4.12.2009 Johanna Kuosmanen Päivittäistavarakauppa ry Jouluruokatutkimus 9 4.1.9 Johanna Kuosmanen Tiivistelmä tuloksista 1/6 Jouluruokien tärkeimmät ostopäätökseen vaikuttavat tekijät ovat hinta, laatu ja kotimaisuus. Kotimaisuuden

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse!

LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse! LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse! Keskeiset tutkimustulokset taulukoina. Taulukot vain toimitukselliseen käyttöön. SYÖKÖ LAPSI SAMAA RUOKAA KUIN MUU PERHE (%), n= Syö täysin samaa ruokaa Syö

Lisätiedot

Vallesmanni JUHLAPALVELU. Toiveidenne juhla

Vallesmanni JUHLAPALVELU. Toiveidenne juhla Vallesmanni JUHLAPALVELU Toiveidenne juhla Täyttä palvelua ammattitaidolla! Tilaisuus kuin tilaisuus! Yksilölliset palvelut 20-1000 henkilölle Pirkanmaalla yli 30 vuoden kokemuksella. Sisällä tai ulkona,

Lisätiedot

Hinta: 46. Klassikkot. Suuri joulupöytä. Tuotenro: 1525. Vanhanajan savumakkaraa, sipulisilliä ja sinappisilliä, joulusinappia ja herkullista

Hinta: 46. Klassikkot. Suuri joulupöytä. Tuotenro: 1525. Vanhanajan savumakkaraa, sipulisilliä ja sinappisilliä, joulusinappia ja herkullista Klassikkot SISÄLTÖ: Englantilainen whiskycheddar 400 g Vikenring-savumakkaralenkki 320 g Joulusinappi 250 g Sillikaviaari 200 g Sipulisilli 260 g Sinappisilli 260 g Sinihomejuusto 100 g Tryffelisuklaa

Lisätiedot

Joulumenu endivo

Joulumenu endivo Joulumenu 2013 TERVETULIAISGLÖGI JA PIPARKAKKU KYLMÄ JOULULAUTANEN GLÖGIJUHLA Sillikaviaari Lämminsavustettu kirjolohi Kananmunanpuolikas tillinmajoneesi Linnanpaisti Broilerinfile Vaalea glögi Tumma glögi

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki

Sinivalkoinen jalanjälki Sinivalkoinen jalanjälki Marraskuu 2014 Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti ja Markus Mervola Tutkimuksen toteutus 1. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 16-75-vuotiaat suomalaiset.

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

Kun Suomi täyttää 100 vuotta, syödään yhdessä.

Kun Suomi täyttää 100 vuotta, syödään yhdessä. SUOMESSA syödään yhdessä harvemmin kuin missään muussa OECD-maassa. Kuitenkin 85 % suomalaisista toivoo, että yhdessä syömisen kulttuuri kukoistaisi Suomessa. Kun Suomi täyttää 100 vuotta, syödään yhdessä.

Lisätiedot

Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat.

Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat. Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat. Kyselyn toteutus Gigantti toteutti verkkokyselyn jouluun liittyvistä toiveista ja mieltymyksistä. Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Pilkahdus punaista. Valkoinen, punainen ja aito puu luovat jo marraskuussa joulun odotusta äidin ja pojan hyvinkääläiskotiin.

Pilkahdus punaista. Valkoinen, punainen ja aito puu luovat jo marraskuussa joulun odotusta äidin ja pojan hyvinkääläiskotiin. sisustus Nyt sytytetään kynttilät Pilkahdus punaista Valkoinen, punainen ja aito puu luovat jo marraskuussa joulun odotusta äidin ja pojan hyvinkääläiskotiin. Teksti Jaana Mertama Kuvat Ulla-Maija Hänninen

Lisätiedot

CHRISTMAS SALE! 29,00 RAJOITETTU ERÄ VALOA TALVEEN. Toimitetaan valmiissa joululahjapakkauksessa! TARJOUS TARJOUSHINTA TUOTENRO:

CHRISTMAS SALE! 29,00 RAJOITETTU ERÄ VALOA TALVEEN. Toimitetaan valmiissa joululahjapakkauksessa! TARJOUS TARJOUSHINTA TUOTENRO: 29,00 OVH. 40 / ALV 0 % VALOA TALVEEN Sea Glasbrukin kauniin värisiä lasikulhoja voi käyttää moneen tarkoitukseen. Pienet kulhot sopivat esim. kynttilälyhdyiksi ja isosta kulhosta voi tarjoilla vaikka

Lisätiedot

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Rauman kaupungin matkailuneuvoja Sanna Rantalan mukaan joulukuussa tapahtuu paljon. Lapset ja lapsenmieliset voivat ihastella Rauman taitoluistelijoiden

Lisätiedot

Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2.

Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2. Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2.2018 Sisältö Ruokakasvatus mitä ja miksi? Lapsen ruokaportaat Terveyttä ruoasta

Lisätiedot

Mathias IESK senior. Uudenvuoden vietto Suomessa ja Ruotsissa

Mathias IESK senior. Uudenvuoden vietto Suomessa ja Ruotsissa Mathias IESK senior Uudenvuoden vietto Suomessa ja Ruotsissa Suomessa vietetään uutta vuotta monella tavalla. Usein vietetään valamalla tinaa, paukuttelemalla raketteja, juomalla ja syömällä herkkuja esim.

Lisätiedot

Viikko: 44 Pvm Aamupala Lounas Välipala Päivällinen Iltapala La 31.10. Pyhäin päivä. Broileria uunissa, riisit Parsakaalia Rapea-tomaattihernesalaatti

Viikko: 44 Pvm Aamupala Lounas Välipala Päivällinen Iltapala La 31.10. Pyhäin päivä. Broileria uunissa, riisit Parsakaalia Rapea-tomaattihernesalaatti Viikko: 44 La 31.10. Pyhäin Broileria uunissa, riisit Parsakaalia Rapea-tomaattihernesalaatti Puolukkarahka Viikko: 45 Su 8.11. Isän Viikko: 48 Pippurinen lihapata perunat, Uunipunajuuret Vadelmakiisseli

Lisätiedot

LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA

LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA Suomen Lasten Parlamentti Me olemme Suomen Lasten Parlamentin hallituksesta. 9-13 -vuotiaat lapset ympäri Suomea vaikuttavat joka viikko sellaisissa asioissa, jotka itse kokevat

Lisätiedot

MEriTon HoTELS ravintolat

MEriTon HoTELS ravintolat MEriTon HoTELS ravintolat Restoran VEnäLäinEn ravintola balalaika Meriton Grand Conference & Spa - hotellissa sijaitsee kodikas venäläinen ravintola balalaika. Tunnelmallisessa balalaikassa on perinteinen

Lisätiedot

OMAT RUOKA-, LIIKUNTA- JA UNITOTTUMUKSET

OMAT RUOKA-, LIIKUNTA- JA UNITOTTUMUKSET OMAT RUOKA-, LKUNTA- JA UNTOTTUMUKSET Nimi päivämäärä (v) (kk) (pv) Kyselyn tarkoituksena on pohtia arkisia tottumuksiasi. Kysely auttaa sinua huomaamaan, mitä hyvää ja arvokasta arjessasi on. Ole hyvä

Lisätiedot

Finfood Suomen Ruokatieto ry. Jouluruokien syöminen ja ostaminen Kotitalouksien pt-ostoista päättävät Telebus vko 48, marraskuu 2007

Finfood Suomen Ruokatieto ry. Jouluruokien syöminen ja ostaminen Kotitalouksien pt-ostoista päättävät Telebus vko 48, marraskuu 2007 Finfood Suomen Ruokatieto ry Kotitalouksien pt-ostoista päättävät Telebus vko 8, marraskuu 2007 10.12.2007 Kristina Kajaani-Kurki Merja LIntunen Jutta Tuomela Sisällys Tiivistelmä päätuloksista Johdanto

Lisätiedot

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin?

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin? itä on ruokakulttuuri - kuluttajan silmin? toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi Finfood Suomen Ruokatieto ry Kulttuurin Kaukametsä -seminaari Onko ruoka kulttuuria? 7. 8.9.008 istä tuntee vahvan ruokakulttuurin?

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Tammi-huhtikuu 2014 Fazer Leipomoiden ammattilaisasiakkaiden kokonaisuus on saanut oman ilmeen ja nimen, Fazer Pro. Fazer Pro herkullisia leipomotuotteita ja uusia ratkaisuja ammattilaisille

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Koulujen ruokapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely Henkilökunta

Koulujen ruokapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely Henkilökunta Koulujen ruokapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 2018 Henkilökunta Yleiskysymykset 2. Ruokailen (34) (EOS: 0) Henkilökunta 2 Alakoulut 1. paikkani (17) (EOS: 0) Henkilökunta 3 Yläkoulut ja lukio 1.

Lisätiedot

Pikkujouluiloa! Tip tap pikkujouluihin

Pikkujouluiloa! Tip tap pikkujouluihin Pikkujouluiloa! Tip tap pikkujouluihin Puutarhanaiset ry:n pikkujoulu pidettiin joulukuun 4. päivänä. Juhlapaikkana oli tunnelmallinen Maikki Friberg -koti Bulevardilla. Tilaisuus alkoi kello 17.30 glögillä

Lisätiedot

PÄIVÄKODIT asiakaskysely 2015 PÄIVÄKODIT 2015 1

PÄIVÄKODIT asiakaskysely 2015 PÄIVÄKODIT 2015 1 PÄIVÄKODIT asiakaskysely 2015 PÄIVÄKODIT 2015 1 Avoin nettikysely toukokuussa 2015 191 vastausta (vuonna 2014: 153) Vastaajat eivät ole vastanneet aina kaikkiin kysymyksiin Nettiohjelmistona Analystica

Lisätiedot

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella Veikeä vilja, kiva kuitu Toteutettu osin MMM:n tuella Mitä isot edellä sitä pienet perässä Aikuisilla on vastuu lasten terveellisistä ruokavalinnoista ja säännöllisestä ateriarytmistä. Yhdessä syöminen

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Pvm Aamupala Lounas Välipala Päivällinen Iltapala Pe Adventtipuuro. Juustovoileipä vihannes Gögi/ mehu ja joulupipari

Pvm Aamupala Lounas Välipala Päivällinen Iltapala Pe Adventtipuuro. Juustovoileipä vihannes Gögi/ mehu ja joulupipari Viikko: 47 Pe 25.11. Adventtipuuro Riisipuuro, Marjakeitto kinkku, Juustovoileipä Gögi/ mehu ja joulupipari Viikko: 48 Pe 2.12. Juhlaateria Karjalanpaisti, perunat porkkanat Punakaalisalaatti Mustikkakiisseli

Lisätiedot

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä Meiltä on puuttunut keinoja arkiseen mutkattomaan yhdessä oloon. Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä - Yhteisöllisyystutkija Antti Maunu #syödäänyhdessä #suomi100 SUOMESSA

Lisätiedot

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 25.10.2011 Janne Rautiainen TH11K Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 2 / 7 5.9.2012 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Ensimmäinen ohjauskerta... 4 2.1 Ravintoanamneesi... 4 2.2

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

RUOKAPÄIVÄKIRJA. Ei enää tee mieli syödä. Tekee mieli syödä

RUOKAPÄIVÄKIRJA. Ei enää tee mieli syödä. Tekee mieli syödä Hei! Terveellisten elämäntapojen opettelu on hyvä aloittaa tämän hetkisten tottumusten tutkimisella. Se auttaa hahmottamaan sitä millaiset omat tottumukset todellisuudessa ovat verrattuna siihen millaisiksi

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Saunatilat. Kokoustilat

Saunatilat. Kokoustilat Saunatilat Pikkujoulut? TYKY-päivät? Vai ihan vain rento saunailta parhaiden ystävien kanssa? Tule viettämään iltasi ravintola Spoonin upeisiin Saunatiloihin! Spoonin saunatiloissa mahtuu mukavasti saunomaan

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Iloista joulua kaikille! Ystävällisin terveisin, Isabella Asplund, Köttdisken Malax AB. tel.

Iloista joulua kaikille! Ystävällisin terveisin, Isabella Asplund, Köttdisken Malax AB.  tel. Erilaiset herkut ovat erinomaiset joululahjat kaikille ihmisille. Tarjoamme viisi eri joulukasseja, joissa on sekä makeita että suolaisia herkkuja. Kaikissa joulukasseissa on lähituotetut herkut. 1. Makea

Lisätiedot

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut?

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut? Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka Mikä on oranssi kana? Porkkana Mistä kalasta saa kasviskiusausta? Ruokalasta Mikä kaali voi syödä sinut? Shakaali Mitä pitsaa voi kasvattaa puutarhassa?

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

KOTITALOUS. Syventävät opinnot 8-9 vuosiluokilla, taito ja taideaineet

KOTITALOUS. Syventävät opinnot 8-9 vuosiluokilla, taito ja taideaineet KOTITALOUS Syventävät opinnot 8-9 vuosiluokilla, taito ja taideaineet Opetus perustuu kaikille yhteisiin kotitalousopintoihin, jolloin tiedot ja taidot syvenevät ja oppilaiden itsenäisyys ja vastuu kasvaa.

Lisätiedot

emmi-liia SjöhoL m Upeita maku ja gluteenittomis ta raaka-aineis ta viljaton kattaus atena

emmi-liia SjöhoL m Upeita maku ja gluteenittomis ta raaka-aineis ta viljaton kattaus atena emmi-liia SjöhoL m viljaton kattaus Upeita maku ja gluteenittomis ta raaka-aineis ta atena KATEGORIA sisällys lukijalle 7 ainekset 11 ensimmäinen painos, 2015 aamulla 19 teksti ja kuvat emmi-liia sjöholm

Lisätiedot

Tervetuloa juhlaan kanssamme. Kokous- ja juhlatarjoilut

Tervetuloa juhlaan kanssamme. Kokous- ja juhlatarjoilut Tervetuloa juhlaan kanssamme Kokous- ja juhlatarjoilut JUHLIEN JA KOKOUSTEN AMMATTILAINEN Olemme kokousten ja juhlien järjestämisen huippuammattilaisia, ja olemme mielellämme apunasi kaikissa tilaisuuksissa

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Sigrid`s Menu Life is short, so eat pasta and drink wine Alkuruokia

Sigrid`s Menu Life is short, so eat pasta and drink wine Alkuruokia Alkuruokia #Antipasti1 Italialaista makkaraa, Ilmakuivattua kinkkua, sitruunamarinoituja oliiveja,marinoitua miedosti kuivattua tomaattia, grillattua munakoisoa sekä paahdettua paprikaa tarjoillaan maalaisleivän

Lisätiedot

T-TE SCANDIC TASTE & DESIGN Me Johan & Nyströmillä uskomme, että skandinaavinen desing ei tarkoita pelkästään muotoilua vaan siihen voidaan liittää myös maku. Otimme vastaan kunnianhimoisen haasteen lähtiessämme

Lisätiedot

Jouluateria. perinteitä ja yhteisöllisyyttä. Johanna Mäkelä KATSAUS

Jouluateria. perinteitä ja yhteisöllisyyttä. Johanna Mäkelä KATSAUS Johanna Mäkelä KATSAUS Jouluateria perinteitä ja yhteisöllisyyttä J oulu on suomalaisen ruokakulttuurin tärkein ruokajuhla. Jouluateria poikkeaa vuoden kaikista muista aterioista. Pöydän ääressä viihdytään

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.

Lisätiedot

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT Upeaa Uudeltamaalta Olemme luoneet Sinua varten taas uuden, herkullisen ja moni-ilmeisen kevätmalliston. Sen tuotteet tarjoavat tekemistä tä moneen makuun. Tule viihtymään kanssamme

Lisätiedot

LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO

LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 LAHJAT JUMALALTA JOHDANTO Syksyllä on kaksi tärkeää päivää jokaiselle bahá ílle - pyhäpäiviä, Bábin ja Bahá'u'lláhin syntymäpäivät!

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit...

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit... Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme viinin valmistukseen, maistelemme viinejä sisilialaisen

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 kaikki vastaukset ovat mukana

Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 kaikki vastaukset ovat mukana Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 Poiminta kaikki vastaukset ovat mukana Taustamuuttujat Ikä 51-60 vuotta 1 1,89 % 61-70 vuotta 6 11,32 % 71-80 vuotta 8 15,09 % 81-90 vuotta 25 47,17

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU

KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU Palveluksessanne 31.1.2014 2009 Tampereen Ateria KOUKUN HELMI Koukun Helmen keittiössä ammattitaitoinen henkilökuntamme valmistaa suurella sydämellä maukkaita aterioita

Lisätiedot

Kananmunamarkkinat ja ruokatrendit Kanaristeily Siipikarjaliitto. Saarnivaara, Pasi Kantar TNS Agri

Kananmunamarkkinat ja ruokatrendit Kanaristeily Siipikarjaliitto. Saarnivaara, Pasi Kantar TNS Agri Kananmunamarkkinat ja ruokatrendit Kanaristeily 2019 - Siipikarjaliitto Saarnivaara, Pasi 25.1.2019 Kantar TNS Agri Kananmunabarometri tammi-joulukuu 2018 (ennakko) Tammi-joulukuu TUOTANTO +2% KULUTUS

Lisätiedot

Villa Tallbon Juhla- ja kokoustalo

Villa Tallbon Juhla- ja kokoustalo Häät meren rannalla Villa Tallbon Juhla- ja kokoustalo Petäjäksentie 178 26100 Rauma 02-822 0733 Häätilaisuus luonnonkauniilla Petäjäksen rannalla mäntymetsän katveessa on ikimuistoinen elämys. Ammattitaitoinen

Lisätiedot

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä!

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! pullaa - jauhoa, maitoa, kananmunaa, leivinjauhetta,, margariinia... leipää - jauhoa, leivinjauhetta,, maitoa/ kalakeittoa -, kalaa (esim. lohta), tilliä, perunaa, kermaa,,

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

PIPSA HURMERINTA TAMMI

PIPSA HURMERINTA TAMMI PIPSA HURMERINTA TAMMI PIPSAN KEITTOKIRJA PIENILLE IHMISILLE PIPSA HURMERINTA KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI HELSINKI Pipsa Hurmerinta ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2015 Valokuvat Katri Kapanen Toimitus: Jenni

Lisätiedot

Alkuruoat. Välijuustoa. Lapsille. Jälkiruoat. Pääruoat. Lohikeitto 8,20 / 13,50 (pieni / iso annos) Metsästäjän leipä 14,90

Alkuruoat. Välijuustoa. Lapsille. Jälkiruoat. Pääruoat. Lohikeitto 8,20 / 13,50 (pieni / iso annos) Metsästäjän leipä 14,90 Aulangon Kievarin A la Carte Alkuruoat Lohikeitto 8,20 / 13,50 (pieni / iso annos) Kantarellikeitto 8,20 / 13,50 (pieni / iso annos) Savujuustokeitto 8,20 / 13,50 * rapeaa pekonia (pieni / iso annos) Lohi-carpaccio,

Lisätiedot

7 Uusi imago [ 44 ] [ 45 ]

7 Uusi imago [ 44 ] [ 45 ] Ville Haapasalo Ville Haapasalo (s. 1972) on Venäjällä suureen suosioon noussut suomalainen näyttelijä ja julkisuuden henkilö. Viime vuosina hän on tullut tunnetuksi myös Suomessa ja muissa pohjoismaissa

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Rauhallista Joulua Vierumäellä

Rauhallista Joulua Vierumäellä JOULUAATTO JOULURAUHA julistetaan Country Clubilla Jouluaattona 24.12.2010 klo 11.30-12.15 AATTOILLALLINEN Katetaan Resort&Kitchenissä n. klo 18.00. Illallisen aikana ohjelmaa, mm. jouluista pianomusiikkia

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015

MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015 MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015 Laadunvalvonta: Dantelli-tuotemerkin alla olevat kaikki tuotteet valmistetaan tehtailla, jotka täyttävät laadunvalvonnan ja sosiaalisen vastuun valvonnan

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä?

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Kun aurinko paistaa kesällä, moni haluaa mieluummin viettää aikaa ulkona kuin keittiössä. Hellan ääressä kuluu vähemmän aikaa, kun ruoka tehdään helpoista raaka-aineista

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä!

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä! Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU Ota mukaan, Ole hyvä! Jouluruoka maistuu parhaalta suoraan omasta uunista. PERINTEISET JOULUPÖYDÄN HERKUT JA MUUTAMA UUSI TUTTAVUUS: LANTTULAATIKKO

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

G Day from Down Under! 15 th January 10

G Day from Down Under! 15 th January 10 G Day from Down Under! 15 th January 10 Uusi vuosi on alkanut, en voi vielakaan uskoa etta puolessa valissa vaihtarivuotta mennaan! (kirjoitan host-perheeni koneelta joten pilkut puuttuu a ja o kijainten

Lisätiedot