Salon taidemuseo Veturitalli Toimintakertomus Toiminnan periaatteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Salon taidemuseo Veturitalli Toimintakertomus 2010. Toiminnan periaatteet"

Transkriptio

1 Salon taidemuseo Veturitalli Toimintakertomus 2010 Toiminnan periaatteet KUNNALLINEN JA VALTIOLLINEN ASEMA. Salon kulttuuripalvelut osaston yksikkö Salon taidemuseo Veturitalli on valtionapua nauttiva (neljä henkilötyövuotta) ammatillisesti hoidettu museo. Taidemuseon asioista päätettiin vuonna 2010 kulttuuri- ja kirjastolautakunnassa, jossa asiat esittelee sivistystoimen toimialajohtaja taidemuseon johtajan valmistelusta. JÄSENYYDET. Salon Taidemuseo Veturitalli on Suomen Museoliiton äänivaltainen jäsen. TOIMINTA-AJATUS. Salon taidemuseon toiminta-ajatuksena on seudullisen kuvataidekulttuurin edistäminen ja elinikäisen oppimisen tukeminen. Taidemuseo tuottaa korkeatasoisia, tutkittuja näyttelyitä Veturitallin tiloihin ja niihin oheistapahtumia. Se huolehtii kaupungin taidekokoelmasta ja täydentää sitä. Taidemuseo valmistelee Salon kaupungin taidehankintatyöryhmälle ehdotukset uudisrakennus- ja perusparannuskohteisiin ja vastaa taidehankintatyöryhmän hyväksymien esitysten toteuttamisesta yhdessä teknisen toimen kanssa. Lisäpalveluina taidemuseo tarjoaa alan asiantuntija- ja tietopalveluja. Se on myös huolehtinut Majalan taiteilijatalon tilojen välityksestä. Hallinto Henkilöstö VAKINAISET. Vs. museonjohtajana on toiminut vuoden 2010 taidemuseon intendentti Pirjo Juusela-Sarasmo. Toimistosihteeri Teija Ala-Rakkola, museoassistentti Lea Jansen, museoassistentti Mia Erpi lähtien sekä museomestari Simo Suni. MÄÄRÄAIKAISET. Tutkija Marjatta Hietaniemi , vs. amanuenssi Ulla Leino , media-assistentti Susanna Malmstén , työpajan ohjaaja Paula Pullinen , museoassistentti Suvi Toivoniemi , harjoittelija Anni Renvall , museonvalvoja Pasi Rajamäki , Carita Halmetkangas harjoittelija ja museovalvoja sekä vs. intendentti Jonni Saloluoma Näyttelyn valvojina toimivat kaupungin palkkaamat kesätyöntekijät Barfi Sahand , Eeva Yrttiranta ja Sini Könnömäki Lisäksi koulunkäyntiavustajista saatiin apua salivalvontaan seuraavasti: Tuija Lindholm , Pirkko Nieminen ja Päivi Lindholm Taide-, liikunta-, kirjasto- ja ympäristökasvatusohjelma POLUn työpajaohjaajina/opettajina toimivat Keanne van de Kreeke , Suvi Toivoniemi ja , Tea Tikka , ja sekä Andrea Vannucchi , ja Vuoden olennaiset toiminnot Näyttelyt Vuoden 2010 kävijämäärä oli toiseksi paras taidemuseon historiassa. Vain vuonna 2003 kävijöitä on ollut enemmän. Vetovoimaisin vuoden näyttelyistä oli yhdysvaltalaisen valokuvaaja Steve McCurryn retrospektiivi, joka sai poikkeuksellisen runsaasti huomiota myös tiedotusvälineissä. Näyttelyjen valintaa ohjasivat laatu- ja vetovoimaisuustekijät taidemuseon kilpailukyvyn säilyttämiseksi eteläsuomalaisessa museo- ja taidekentässä ja Saloon kohdistuvan kulttuurimatkailun voimistamiseksi. Paikallistavoitteena oli luoda ja tuoda hyvää kulttuuritarjontaa Salonseudulle, edistää seudun taiteilijoiden asemaa ja aktivoida kulttuurin omaehtoista toimijuutta kävijää kävijää kävijää kävijää kävijää Pelaa! Digitaaliset pelit Pongista Trineen/ Taide pelissä Studiossa: Tuukka Halonen. Näyttelyt jatkuivat vuodelta Steve McCurry, retrospektiivi Studiossa: Muddle Lilius ja Andréa Vannucchi Kuvassa kotiseutu, mestariteoksia Turun taidemuseon kokoelmista Studiossa: Gloria Badarau-Heikkilä Luonto antaa luonto ottaa. Järjestäjinä Maaseudun sivistysliitto ja Salon taidemuseo. Studiossa: Liisa Kanerva Tuula ja Erkka Auermaa Poltettu viiva, retrospektiivi. Studiossa: Hiroko Kagawa, Eliisa Määttälä Näyttelyt jatkuivat v

2 2 Tapahtumat Salon taidemuseon tapahtumista osa oli taidemuseon ja osa ulkopuolisten tahojen järjestämiä. LUENNOT Outi Heiskanen ja Markus Jäntti pelasivat ja peluuttivat yleisöä Pelaa! näyttelyn yhteydessä ja samalla Outi Heiskanen kertoi Pelaa! näyttelyssä olleista teoksistaan Salon Shakkikerhon shakkiturnaus Pelaa! näyttelyn yhteydessä museo järjesti Luonto antaa luonto ottaa näyttelyyn liittyvän kirjallisuusmatinean, jossa valokuvaaja Ritva Kovalainen haastatteli Kai Fagerströmiä, Jorma Luhtaa ja Heikki Willamoa sisustusarkkitehti Sari Valasvuon luennon aiheena oli Valo ja värien hehku kodin sisutuksessa, luennon yhteydessä taidemuseon ystävä -yhdistys järjesti Auermaiden näyttelyyn liittyvän Munkin baari-tapahtuman. Tuula ja Erkka Auermaa opastivat näyttelyään useille ryhmille näyttelynsä aikana. Pelaa-näyttelyn oheisluentoja järjestettiin Hilkansalissa yhteistyössä Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallisen museon kanssa: luennoi FT Jaakko Suominen, FT Olli Sotamaa ja PsT Tarja Salokoski. Valokuvaaja Steve McCurry luennoi Veturitallissa valokuvausalan opiskelijoille 24.3., luentoon osallistui 70 henkilöä. Näyttelystä järjestetyn, Helsingissä HelTechin tiloissa pidetyn lehdistötilaisuuden jälkeen Steve McCurry luennoi Finnfoton jäsenjärjestöjen valokuvaajille ja alan opiskelijoille. McCurry oli myös haastateltavana aamutv:n lähetyksessä sekä FST:n puolella Pixel -ohjelmassa. KONSERTIT. Taidemuseossa järjestettiin useiden eri tahojen järjestämiä konsertteja mm. Salon taidemuseo Veturitallin ystävät järjestivät Ystävien lounastapaamisen ja konsertin Henni Rauvala järjesti pianokonsertin, Hoiturit kuoro 25-vuotiskonsertin Harrasta ja hempeää, 7.7. Kemiön Musiikkijuhlien konsertti, Katri Jalosen konsertti Tunteiden hehkua, Esa Ylönen piano. Konsertteihin osallistui 364 henkilöä. MUUT TILAISUUDET. Taidemuseossa järjestettiin: kokouksia 26, tiedotustilaisuuksia 4 ja vastaanottoja 5. Taidemuseo esitti kirjaston Hilkansalissa Rax Rinnekankaan elokuvan Holokaustin värit, maailmanlaajuinen premiääri suomalaiselle holokausti elokuvalle Auschwitzin vapautumisen 65 vuotispäivänä. Tilaisuuksiin osallistui yhteensä 790 henkilöä. Quo Vadis järjesti Veturitallin pihalla teatterin 25-vuotisjuhlan kunniaksi esityksiä yhteistyössä taidemuseon kanssa. Kävijämäärät ja aukipito Näyttely- ja muita palveluja käytti henkilöä ( vuonna 2009). Maksaneita kävijöitä oli henkilöä (54 % kokonaiskävijöistä). Alle 18-vuotiaita lapsia yksittäisinä kävijöinä vieraili 8 %, eläkeläisiä ryhmänä tai yksittäin 11 %. Aikuisten pääsymaksun maksaneita oli 25%. Kokouksiin, luentoihin, konsertteihin ja muihin tapahtumiin osallistui 3 % vuoden kokonaiskävijöistä. Taidemuseo oli säännöllisesti avoinna ti-pe 10-18, la 11-17, su Näyttelyjulkaisut Salon taidemuseo julkaisi Tuula ja Erkka Auermaan retrospektiivisen näyttelyn yhteydessä runsaasti kuvitetun julkaisun Auermaiden elämästä ja taiteesta. Artikkelin julkaisuun kirjoitti tutkija Marjatta Hietaniemi. Kirjaa tukivat Juha Punta Oy, Salon Osuuspankki, Taidemaalari Viljo

3 3 Hurmeen säätiö sekä Vetcare Oy. Painopaikka Sälekarin kirjapaino, Somero 2010, 144 sivua. Ulkoasu Satu-Maaria Mäkipuro, valokuvat Katri Lehtola. Kielet: suomi, English summary. ISBN Salon taidemuseo teki 12-sivuisen esitteen Turun taidemuseon kokoelmista kootun maisemataiteen näyttelyn yhteyteen. Kuvassa kotiseutu näyttely oli esillä Salon taidemuseossa Artikkelin esitteeseen kirjoitti FM Jonni Saloluoma. Salon taidemuseo tuotti yhdessä Maaseudun sivistysliiton kanssa näyttelyn Luonto antaa Luonto ottaa. Näyttely oli esillä Salon taidemuseossa Maaseudun sivistysliitto vastasi näyttelyn yhteyteen tehdystä 16-sivuisesta ilmaisjakelulehdestä. Museokasvatus TYÖPAJAT. Lasten ja nuorten taidetyöpajoja järjestettiin Steve McCurryn näyttelyn yhteydessä 7 kpl, osallistujia oli 114. Taidemuseo osallistui taide-, liikunta-, kirjasto- ja ympäristökasvatuksen yhdistävään kulttuurikasvatuksen POLKUun, jonka puitteissa lapsiryhmät tutustuivat Tuula ja Erkka Auermaan Poltettu viiva näyttelyyn ja jatkoivat teeman mukaista työskentelyä päiväkodeissa ja kouluissa POLKU -ohjaajan kanssa. POLKU kävijöitä oli yhteensä 368 henkilöä. OPASTUKSET. Ryhmäopastuksia oli yhteensä 299, osallistujia henkilöä. Muut palvelut CAFE VETURITALLI. Yrittäjä T:mi Rosmariini Riitta Ranta piti Café Veturitallia avoinna tilauskahvilana sekä kesänäyttelyn yhteydessä ti-su Järjestettyjä tilaisuuksia oli 31. MUSEOKAUPPA. Taidemuseon oman museokaupan liikevaihto oli euroa ja toimintakate oli 8929 euroa. Museokaupan liikevaihto sisältää myydyt kirjat, julkaisut, lehdet, kortit, julisteet, lahjatavarat, postimerkit ja elintarvikkeet. Museokaupan liikevaihtoon ei kuulu opastus- ja pääsymaksut eikä tilavuokrat. Taidehankinnat ja kokoelmat TAIDEKOKOELMAT Taidemuseo saattoi loppuun alkuvuodesta kuntaliitoksen yhteydessä aloitetun taidekokoelmien inventoinnin, joka oli vuoden alussa kesken vielä Salon seudun kansanterveystyön kuntayhtymän taideteosten osalta. Taidekokoelma sisälsi vuoden 2010 päättyessä 2237 teosta, vuonna 2008 teoksia oli Kokoelmien runsas kartunta selittyy kuntaliitoksen yhteydessä suoritetun taidekokoelmien inventoinnin ja teostietojen kirjaamisen kautta. Kokoelmat käsittävät kaupungin omistamia taideteoksia sekä talletussopimuksella Salon taidemuseon hallinnoimia teoksia. Talletuksia oli vuoden 2010 päättyessä 739 ja kaupungin omistamia teoksia Suurin talletuskokoelma on Taidemaalari Viljo Hurmeen Säätiön kokoelma, jota säätiö kartuttaa uushankinnoin. Tietokantapäivityksiä tehtiin vuoden 2010 aikana erityisesti teosten sijaintitietoihin. Taideteosten siirrot ovat merkinneet sijaintipaikan muutosmerkintöjä Muusa-tietokantaan. Yhteydenotot ja taideteoksia koskevat sijoitustoiveet ja -pyynnöt ovat myös lisääntyneet kuntaliitoksen jälkeen. Taideteossijoituksia toivotaan laajemman alueen sisällä. Taidemuseon työstämä kokoelmapoliittinen ohjelma hyväksyttiin kulttuuri- ja kirjastolautakunnassa Kokoelmapoliittinen ohjelma on menettelytapaohjeisto, jolla määritellään kokoelmahallintaa koskevia menettelytapoja ja turvallisuuteen, säilyttämiseen ja konservointiin liittyviä periaatteita. Se toimii myös käytännön oppaana kokoelmatyöhön. Kokoelmapolitiikalla turvataan yhtenäisen ja perustellun linjan jatkuvuus museossa. Lahjoituksena vastaanotettiin 6 teosta. Viljo Hurmeen säätiön talletuskokoelma kasvoi kolmella teoksella ja ostojen kautta kokoelmat karttuivat viidellätoista teoksella. KOKOELMAOSTOT Kaupungin kokoelmiin Kuusjoen kouluun ostettiin Tea Tikan ja Hannu Nikanderin yhteisteos Metsän lumo (nro 1212), minkä lisäksi Tea Tikka teki Kuusjoen koulun oppilaiden kanssa kaksi

4 4 yhteisöllistä taideteosta (nrot ). Luonto ottaa Luonto antaa näyttelystä hankittiin Jorma Luhdan valokuvia (nrot ) sekä Kai Fagerströmin valokuvia (nrot ). Lisäksi hankittiin Kaija Kontulaisen puinen Kantaesitys vuodelta 2007 (nro 1208). %-HANKINNAT Hermannin kouluun hankittiin kaksi Sari Tennin maalausta (nrot ) sekä Suvi Toivonimen karamelliaiheinen triptyykki (nro 1198). Koulun ruokasaliin hankittiin Tiina Harjolan keraaminen reliefi (nro 1199). SAADUT LAHJOITUKSET Kokoelmiin luetteloitiin lahjana kuusi teosta: Sirpa Sorajan öljymaalaus Omenatarha vuodelta 1994 (nro 1197), Taneli Rautiaisen Salo-aiheinen sarjakuvakirja vuodelta 2010 (nro 1209), Liisa Laihon kolme teosta (nrot ) sekä Matti Peltokankaan veistos G.M. Armfelt (nro 1205), jonka rahoittivat Joensuun kartano, Nokia Oyj, Sampo Oyj, TS-Yhtymä Oy, Salon kaupunki, Salon Osuuspankki, SSP-Yhtiöt Oy, Stiftelsen för Åbo Akademi sekä Suur-Seudun Osuuskauppa. TALLETUKSET Taidemaalari Viljo Hurmeen säätiö talletti kokoelmiin kolme Kuutti Lavosen grafiikan vedosta (THM75, THM76, THM77). KOKOELMALAINAT Salon kaupungin kokoelmista, Laurin koulusta, lainattiin Bo Haglundin teos Another Day in the Stumphead Forest Suomen Taiteilijaseuran järjestämään näyttelyyn Arctic Hystery Espanjan Salamancaan Polku-pajassa Hintan vanhainkodissa oli lainassa Viljo Hurmeen peliaiheisia teoksia (THO142 ja THO98). PROSENTTITAIDE Varsinais-Suomen taidetoimikunta myönsi Salon kaupungille prosenttitaiteen kunniamerkin Turussa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa olivat läsnä kaupunginhallituksen pj Juhani Nummentalo, arkkitehti Lauri Hollmén, kulttuurijohtaja Mirjam Martevo ja vs. museonjohtaja Pirjo Juusela. Vuonna 2008 julkaistua Salon %-taidehankintoja esittelevää nettisivustoa on päivitetty vuonna 2010 uusien taidehankintojen osalta. Tietokantaan lisättiin uutena prosenttitaidekohteena Hermannin koulu ja sinne tehdyt teoshankinnat. Sivusto käsitti vuoden 2010 lopussa 38 sijoituskohdetta, joissa on yhteensä noin 300 teosta. Tilat Museotilojen kosteus- ja lämpötila-arvojen säätämisen vaatimat korjaustoimenpiteet saatiin alulle vuoden 2010 lopulla ja ne saatetaan loppuun vuoden 2011 aikana. Arkistot ja kirjasto ARKISTO. Taidemuseon toiminnasta kertovia lehtileikkeitä karttui 424 kpl ja Salon seudun taiteilijoita ja kulttuuria koskevia leikkeitä 204 kpl. KIRJASTO. Salomo-tietokantaan luokiteltuja julkaisuja taidemuseon kirjastossa on 2198 kpl. Kirjalahjoituksia oli vuoden aikana 73 kpl ja kirjahankintoja 6 kpl. Kirjasto karttui lähinnä taidemuseoiden julkaisuvaihtorenkaan ilmaisjulkaisujen ansiosta. Tilatut tai ilmaisina saadut lehdet: Arkkitehti, Glorian antiikki, Helsingin Sanomat, Julius, Kamera, Paletten, Salon Seudun Sanomat, Taide, Turun Sanomat. Kirjaston järjestely jatkui sovelletun UDK-luokituksen mukaan. Koulutus ja matkat intendentti, vs. museon johtaja Pirjo Juusela-Sarasmo osallistui Salon kaupungin järjestämään palvelusuhdekoulutukseen, Valtakunnallisille taidemuseopäiville Tampereella, Suomen museoliiton järjestämänä Museoliiton tietopäivlle ja KDK-infoon Helsingissä, toimistosihteeri Teija Ala-Rakkola teki ekskursiomatkan Helsingin näyttelyihin ja osallistui Salon kaupungin järjestämään yleis-, toimisto- ja jaksotyöajan sopimusmääräyskoulutukseen, museoassistentti Lea Jansen osallistui Forma Kevät 10 messuille Helsingissä, teki ekskursiomatkan Helsingin näyttelyihin ja osallistui Helsingissä museokauppaseminaariin,

5 5 museomestari Simo Suni osallistui sähkö- ja koneturvallisuuskoulutukseen, Yrityssalo, tekniikan alan museopäivät Tekniikan museo, Helsinki ja teki ekskursiomatkan Helsingin näyttelyihin, vs. amanuenssi Ulla Leino piti Turussa esitelmän seminaarissa Julkinen taide, museoassistentti Suvi Toivoniemi teki ekskursiomatkan Helsingin näyttelyihin. Taidemuseon henkilökunta teki tyky -matkan Turkuun, jossa tutustuttiin Kakolan suljettuun vankilaan oppaan johdolla ja sen jälkeen vierailtiin Naantalin Kultarannassa oppaan johdolla. Messunäkyvyys Museoassistentti Mia Erpi edusti taidemuseota Uudessakaupungissa senioritempauksessa Työryhmät Salon kaupungin taidehankintatyöryhmä: vs. museonjohtaja Pirjo Juusela-Sarasmo (muut jäsenet: tilapalvelujohtaja Harri Elomaa, kaupunkisuunnittelujohtaja Jarmo Heimo, viheraluepäällikkö Tapio Järvinen, talonsuunnittelupäällikkö Tommi Kaarto, kuvataideopettaja Lotta-Pia Kallio, teknisen toimen toimialajohtaja Mika Mannervesi ja kulttuurijohtaja Mirjam Martevo). Virkavapaana ollut museonjohtaja Laura Luostarinen on ollut Suomen Museoliiton hallituksen ja tiedotustyöryhmän jäsen. Majalan taiteilijatalo Käyttäjät Käyttöpäivät Grafiikan pajan vuokraus Salon taiteilijaseura 2 14 Majoitukset Taiteilijat Muut asiantuntijamajoitukset Ulkomaiset residenssitaiteilijat 1 49 Tapahtumat Salon Taiteilijaseuran kokoontuminen 9.4. ei tietoa 1 Yhteensä Yhteistyökumppanit Vuodenvaihteen yli jatkunut Pelaa! näyttely tuotettiin yhdessä Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallisen museon SAMUn kanssa, tukijoina Someron Säästöpankki sekä Veikkaus. Taidemuseon kesänäyttely Kuvassa kotiseutu tuotettiin yhteistyössä Turun taidemuseon kanssa. Näyttelyssä esiteltiin Turun taidemuseon kokoelmista koottu varsinaissuomalaisen maisemataiteen katsaus. Luonto antaa Luonto ottaa näyttely tuotettiin yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton kanssa. Taidemuseon muita yhteistyökumppaneita olivat mm. Opetusministeriö, museovirasto, Suomen Museoliitto, muut taidemuseot, valtakunnalliset taiteilijajärjestöt ja Salon Taiteilijaseura. Suur - Seudun Osuuskaupan SSO -stipendi jaettiin yhdessä Taneli Rautiaiselle. Salon taidemuseo Veturitallin Ystävät -yhdistys järjesti tilaisuuksia museolla. Yhteistyötä tehtiin myös taiteilijoiden kanssa, mm. Tuula ja Erkka Auermaa osallistuivat aktiivisesti retrospektiivisen näyttelynsä suunnitteluun ja rakentamiseen. Auermaiden elämää ja taidetta esitelleeseen julkaisuun saatiin tukea Juha Punta Oy:ltä, Salon Osuuspankilta, Taidemaalari Viljo Hurmeen säätiöltä ja Vetcare Oy:ltä.

6 6 Talousarvion toteutuma TA 2010 Toteutuma 2010 Käyttö% TP 2009 Toimintatuotot , Myyntituotot , Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Toimintakulut , Henkilöstökulut Palvelujen ostot , Aineet, tarvikkeet ja , tavarat Muut toimintakulut , Toimintakate , Rahoitustuotot ja -kulut Muut rahoituskulut Vuosikate , Poistot ja arvon alentumiset Tilikauden tulos , Henkilöstökuluissa näkyy ylityksenä työllistettyjen palkkakirjaukset. Näiden osalta talousarvio oli lupa ylittää. Taidemuseon toimintatuotot ylittyivät budjetoidusta. Taidemuseon talousarvio pysyi osoitetun budjetin raameissa. Salon kaupunki sai valtionapua vuonna 2010 yhteensä euroa taidemuseolle myönnettyjen neljän henkilötyövuoden osalta. Valtionosuus ei näy talousarvion toteutumassa.

JÄSENYYS. Salon Taidemuseo Veturitalli on omistajayhteisönsä Salon kaupungin kautta Suomen Museoliiton äänivaltainen jäsen.

JÄSENYYS. Salon Taidemuseo Veturitalli on omistajayhteisönsä Salon kaupungin kautta Suomen Museoliiton äänivaltainen jäsen. Salon taidemuseo Veturitalli Toimintakertomus 2011 Toiminnan periaatteet KUNNALLINEN JA VALTIOLLINEN ASEMA. Salon kulttuuripalvelut osaston yksikkö Salon taidemuseo Veturitalli on valtionapua nauttiva

Lisätiedot

Dnro 218/02.06.01.03/2016. Salon taidemuseo Veturitalli Toimintakertomus 2015. Yleistä

Dnro 218/02.06.01.03/2016. Salon taidemuseo Veturitalli Toimintakertomus 2015. Yleistä Dnro 218/02.06.01.03/2016 Salon taidemuseo Veturitalli Toimintakertomus 2015 Yleistä Toimintavuonna Salon taidemuseo täytti 17 vuotta. Vuosi oli poikkeuksellinen toiminnan koko historian kannalta. Taidemuseon

Lisätiedot

Salon taidemuseo Veturitalli Toimintakertomus 2012

Salon taidemuseo Veturitalli Toimintakertomus 2012 Salon taidemuseo Veturitalli Toimintakertomus 2012 Yleistä Toimintavuonna taidemuseo panosti erityisesti saavutettavuus- ja asiakkuustoimintojen edistämiseen. Museo pyrki huomioimaan asiakaskuntansa uudistuneet

Lisätiedot

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0

Lisätiedot

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / Valitut tositesarjat: 10000,11000 162 16250 nimi 16250 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 1 30 TOIMINTATUOTOT 80 050 20 878,45 80 050 26,08% 300 Myyntituotot 2 000 258,17

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin)

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin) n nimi 8/ 1621 Focus-projektit 10 40 TOIMINTAKULUT -88 563-276 487-276 487-45 099-1,54% 400 Henkilöstökulut -74 494-64 934-64 934-21 641-0,45% 430 Palvelujen ostot -13 974-202 072-202 072-17 487-0,24%

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

LIITE TM 2. Salon taidemuseo Veturitalli Toimintakertomus 2007. Toiminnan periaatteet

LIITE TM 2. Salon taidemuseo Veturitalli Toimintakertomus 2007. Toiminnan periaatteet LIITE TM 2 Salon taidemuseo Veturitalli Toimintakertomus 2007 Toiminnan periaatteet KUNNALLINEN JA VALTIOLLINEN ASEMA. Salon Kulttuuritoimen yksikkö Salon Taidemuseo Veturitalli on valtionapua nauttiva

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

JÄSENYYS. Salon Taidemuseo Veturitalli on omistajayhteisönsä Salon kaupungin kautta Suomen Museoliiton äänivaltainen jäsen.

JÄSENYYS. Salon Taidemuseo Veturitalli on omistajayhteisönsä Salon kaupungin kautta Suomen Museoliiton äänivaltainen jäsen. Dnro 8/02.06.01.03/2015 Salon taidemuseo Veturitalli Toimintakertomus 2014 Yleistä Toimintavuonna Salon taidemuseo täytti 16 vuotta. Museon toiminnan vakiintuminen näkyy erityisesti suomalaisen taideyleisön

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511 00002105 SOSIAALITYÖ (03) 2014 / 2015 3001 Myyntituotot 1.500 499,77 33,3 997,71-497,94 1.146,48 2.144 1.646 1.500 3200 Maksutuotot 31.330 11.461,81 36,6 7.786,05 3.675,76 23.950,20 31.736 35.412 31.330

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514 005945 Yksityistietoimen hallinto 3001 Myyntituotot 4.492-100,0-100,0 3200 Maksutuotot 1.653-100,0-100,0 3300 Tuet ja avustukset 59-100,0-100,0 6.205-100,0-100,0 4001 Henkilöstökulut -13.058-16.567-10.034-23,2-39,4-10.034-23,2-39,4-10.034-10.034-10.034

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö muutos %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö muutos % Saarijärven kaupunki Sivu 1 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO JA VIRANOMAISP YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO Henkilöstökulut -78.307-78.307-41.830,41-36.476,59 53,4 Palvelujen ostot -43.842-43.842-22.764,46-21.077,54

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

Eksote yhteensä 1000 EUR

Eksote yhteensä 1000 EUR EKSOTE Eksote yhteensä TP2018 Muutos, TP2017 2018 vs. 2017 Myyntituotot jäsenkunnilta 459 276 440 247 19 029 4,3 % 440 215 0,0 % Muut myyntituotot 14 961 14 813 148 1,0 % 13 765 7,6 % Myyntituotot yhteensä

Lisätiedot

Toimintakate , ,58-22,1

Toimintakate , ,58-22,1 Sairaanhoitopiiri yhteensä MK 1.1. - 31.12.2000 1.1. - 31.12.1999 Muutos Myyntituotot 1 638 734 148,85 1 539 127 273,53 Maksutuotot 103 910 751,60 105 268 535,84 Tuet ja avustukset 38 921 683,48 36 776

Lisätiedot

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS 613TA Yksityistiet 40 Toimintakulut -339 270-349 939-347 000-347 000 500 Palvelujen ostot -67 792-73 000-70 000-70 000 600 Avustukset -271 478-276 939-277 000-277 000 I TOIMINTAKATE -339 270-349 939-347

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-03 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-03 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO Henkilöstökulut -77.142-77.142-17.816,23-59.325,77 23,1 Palvelujen ostot -42.978-42.978-10.698,42-32.279,58 24,9 Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017 541 NURMES Toiminto: - - 999 Kohde: - - 582 TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Projekti: - - 9891 5115 KAUPUNKIRAKENNEPALV. HALLINTO TP 216 TA+MUUT. LTK 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 36 36 HENKILÖSTÖKULUT -28

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 608.378 538.293,27 88,5 128.506,72 409.786,55 595.346,68 723.853 1.133.640 558.856

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 608.378 538.293,27 88,5 128.506,72 409.786,55 595.346,68 723.853 1.133.640 558.856 00005000 TEKNINEN LAUTAKUNTA (02) 3001 Myyntituotot 1.378.970 927.932,06 67,3 790.178,08 137.753,98 551.426,83 1.341.605 1.479.359 1.367.510 3200 Maksutuotot 88.390 44.446,24 50,3 41.542,63 2.903,61 10.489,55

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

2014 TA 2015 TA 2016 TA 2017 TA

2014 TA 2015 TA 2016 TA 2017 TA TOIVAKAN KUNTA Sivu 1 2014 TA TA 2016 TA 2017 TA 2018 00004100 SOSIAALITOIMISTO Myyntituotot 2 610 2 400,00 Muut toimintatuotot 364 2 974 2 400,00 Henkilöstökulut -63 570-69 047,00-63 761,00 Palvelujen

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

TILINPTS TA YHT. KEHYS EHD. TOT. TOT% 2014 2015 2016 2016 2015

TILINPTS TA YHT. KEHYS EHD. TOT. TOT% 2014 2015 2016 2016 2015 Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000051 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO JA VIRANOMAISP 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO 4001 Henkilöstökulut -79.077,30-77.142-239.180-78.307-58.468,54 75,8 4300 Palvelujen ostot

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

Päivitetty /AP

Päivitetty /AP Päivitetty 21.2.2018/AP EKSOTE Eksote yhteensä TP2017 Muutos, Muutos, % 2018 vs. 2017 2018 vs. 2017 TP2016 Muutos, % 2017 vs. 2016 Myyntituotot jäsenkunnilta 435 346 440 215-4 869-1,1 % 451 135-2,4 % Muut

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

Tilinp. Ed.Bud. Budj. 2013 2014 2015

Tilinp. Ed.Bud. Budj. 2013 2014 2015 TOIVAKAN KUNTA Sivu 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA Myyntituotot 851.556 749.350 827.750 Maksutuotot 38.801 50.100 60.700 Tuet ja avustukset 35.587 10.700 1.500 Muut toimintatuotot 646.085 598.550 374.545 1.572.029

Lisätiedot

TP Budjetti Budjetti Muutos %

TP Budjetti Budjetti Muutos % Mäntyharjun kunta Sivu 1 Budjetti ja %-muutos ed. vuoteen 13:52:24 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HALLINTO 2013- Henkilöstökulut -35 439-47 360-86 260 82,1 Palvelujen ostot -52 352-53 820-42 260-21,5 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT 00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8010 TOIMINTATUOTOT 8310 MYYNTITUOTOT 8314 MUUT SUORITTEIDEN MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8310 MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8010 TOIMINTATUOTOT 300,00-100,0 8502 PALKAT JA PALKKIOT

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio 26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37 200 Sivistystoimen hallinto Liiketoiminnan myyntituotot -52 179-52 000-25 997-52 000 Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot TOIMINTATULOT (ulkoiset) -52 179-52 000-25 997-52 000 Palkat

Lisätiedot

TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,8 0, ,8 0,

TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,8 0, ,8 0, 00002110 TOIMEENTULOTUKI (04) Tuet ja avustukset 258.712 296.446 267.000 3,2-9,9 267.000 3,2-9,9 267.000 267.000 267.000 Muut toimintatuotot 31.858 30.000 20.000-37,2-33,3 20.000-37,2-33,3 20.000 20.000

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6 Säkylän kunta Sivistyslautakunta SIVU 1 71 Siv. hallinto ja tukipalvelut * Myyntituotot 732.125 0 732.125 673.526,15 58.599 92,0 * Tuet ja avustukset 1.000 0 1.000

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,80 VUOSIKATE , ,80

TOIMINTAKATE , ,80 VUOSIKATE , ,80 Tulosyksiköt Ed. vuoden Ed. v käyttö tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos 1.1.-31.3.2018 tilinpäätös vast.ajank. +muutos euro % 600 Pelastustoimi * Eläkekulut -41 733-9 996 24-40 383 0 0,00

Lisätiedot

TOIMINTAKATE VUOSIKATE

TOIMINTAKATE VUOSIKATE KÄYTTÖTALOUS Ed. vuoden Ed. v käyttö tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos 1.1.-30.9.2018 tilinpäätös vast.ajank. +muutos euro % 60 PELASTUSTOIMI * Eläkekulut -41 733-29 987 72-40 383-30 829

Lisätiedot

Perusturvalautakunta liite nro 2

Perusturvalautakunta liite nro 2 Äänekosken kaupunki Sivu 1 Perusturvalautakunta 25.10.2017 liite nro 2 03032110 Johto ja yleiset palvelut Myyntituotot 234 Muut toimintatuotot 508 742 Henkilöstökulut -470.660-452.700-452.700-370.975-81.725

Lisätiedot

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET

Lisätiedot

Budj uusi Budj ed.v. tot.v:n al Tilinp. 2016 2015 2015 2014

Budj uusi Budj ed.v. tot.v:n al Tilinp. 2016 2015 2015 2014 Haapaveden kaupunki Sivu 1 004611 Liikuntapalvelut, hallinto 4003 Maksetut palkat ja palkki -35.700-34.092-27.848-37.850 4004 Jaksotetut palkat ja palk 4.132 4010 Henkilöstökorvaukset, hen 5.637 2.517-35.700-34.092-22.210-31.201

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53 Hailuodon kunta Tuloslaskelma, vertailu ed.vuoteen (toimitettu) 18.4.2017 21:26:41 INTIME/ULKOINEN TILIVUOSI 012017-122017 KAUSI 032017 LASKENNALLINEN 18/04/17 Vuoden alusta Vuoden alusta Muutos % 2016

Lisätiedot

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT 00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8502 PALKAT JA PALKKIOT -41.700-41.700-26.025,99 62,4 8512 ELÄKEKULUT -9.100-9.100-5.883,12 64,6 8513 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -2.340-2.340-941,24 40,2-11.440-11.440-6.824,36

Lisätiedot

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6 Hallinto Korvaukset kunnilta 3 126 Muut suoritteiden myyntituotot 7 860 8 000 8 000 1 260 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 Maksetut palkat ja palkkiot -304 400-342 300-342

Lisätiedot

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017 114 Tulosalue: 16 Hallinto- ja tukipalvelut Myyntituotot -122947-124000 -124000 0,9 Jäsenkuntien maksuosuudet Maksutuotot Tuet ja avustukset -33392-15200 -30200 98,7-9,6 Muut toimintatuotot -33846-29000

Lisätiedot

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet 3 Toimintatuotot 0 0 0 0 30 Myyntituotot 0 0 0 0 31 Maksutuotot 0 0 0 0 35 Muut toimintatuotot 0 0 0 0 4 Toimintakulut

Lisätiedot

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , , Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 30 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 150,00 * Muut suoritt. myyntituotot 0 0,00 0 0,0 0 207,59 * Muut toimintatuotot 240 139,01 101 57,9 0 357,59 *** TOIMINTATULOT

Lisätiedot

Ed. vuoden tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos Tulosyksiköt tilinpäätös +muutos euro % 600 Pelastustoimi TULOSLASKELMA

Ed. vuoden tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos Tulosyksiköt tilinpäätös +muutos euro % 600 Pelastustoimi TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 Ed. vuoden tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos Tulosyksiköt tilinpäätös +muutos euro % 600 Pelastustoimi * Eläkekulut -54 747 100-37 079-41 733 112,6 13 014-23,8 * Palvelujen

Lisätiedot

149/ /2017. Salon taidemuseo Veturitalli Vuosikertomus Yleistä

149/ /2017. Salon taidemuseo Veturitalli Vuosikertomus Yleistä 149/02.06.01.03/2017 Salon taidemuseo Veturitalli Vuosikertomus 2016 Yleistä Toimintavuonna Salon taidemuseo täytti 18 vuotta. Museoiden yhden päätehtävän, taiteen tutkimuksen kannalta toimintavuosi oli

Lisätiedot

Sastamalan kaupunki INTIME/Talouden Suunnittelu

Sastamalan kaupunki INTIME/Talouden Suunnittelu 1/5 113 Osaprosessi: 600 SOTE-HALLINTO Myyntituotot 25 400 Maksutuotot 130 000 Tuet ja avustukset 3 800 Muut toimintatuotot 733 300 YHTEENSÄ 892 500 Palkat ja palkkiot -484 400 Eläkekulut -94 400 Muut

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2014 2014 muutos 2014 01-12 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2014 2014 muutos 2014 01-12 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO 051001 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO 4001 Henkilöstökulut -74.070-1.070-75.140-78.087,30 2.947,30 103,9 4300 Palvelujen ostot -44.380-44.380-43.086,68-1.293,32

Lisätiedot

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä Käyttötalous ja poistot tehtäväalueittain 4/2019 KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUS- ARVIO- MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA huhtikuu, 2019 TOT-% POIKKEAMA Myyntituotot 264 000 264

Lisätiedot

TALOUSARVIO- MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

TALOUSARVIO- MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUSARVIO MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA elokuu, 2019 TOT% POIKKEAMA Myyntituotot 26 000 26 000 26 000 yhteensä 26 000 26 000 26 000 Henkilöstökulut

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-06 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-06 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000064 TEKNINEN LAUTAKUNTA/HALLINTO Henkilöstökulut -4.500-4.500-1.989,49-2.510,51 44,2 Palvelujen ostot -1.650-1.650-7.288,62 5.638,62 441,7 Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

TILINP. BUDJ. TOTEUMA KVALT MU ed.ta

TILINP. BUDJ. TOTEUMA KVALT MU ed.ta KUNNANHALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Ulkoinen/Sisäinen Kunnanvaltuusto Henkilöstökulut -5.524,15-6.557-4.183,38-6.570 0,2 Palvelujen ostot -8.403,85-17.000-1.973,85-9.900-41,8 Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2014 2014 muutos 2014 01-06 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2014 2014 muutos 2014 01-06 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000064 TEKNINEN LAUTAKUNTA/HALLINTO Tuet ja avustukset 20.000 20.000 20.000,00 20.000 20.000 20.000,00 Henkilöstökulut -4.866-4.866-1.374,62-3.491,38 28,2 Palvelujen ostot

Lisätiedot

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011

Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011 Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011 TA muutokset 2011 TA yhteensä 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014 TS 2015 Toimielin Liikuntalautakunta Määrärahat Käyttötalousosa Toimintatuotot 0 2 289 519 0 2 289 519 3 717 708

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015

Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015 Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015 Emilia Västi, hankekoordinaattori Kokoelmapoistojen hyvät käytännöt -hanke (2014-2015) Kokoelmapoistojen yhteiset käytännöt -hanke (2015 2016) 1 Pikakysely

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2018 Salon taidemuseo Veturitalli

VUOSIKERTOMUS 2018 Salon taidemuseo Veturitalli 1(9) VUOSIKERTOMUS 2018 Salon taidemuseo Veturitalli 2(9) Sisällys 1 Salon taidemuseo Veturitallin toimintakertomus 2018 3 Yleistä 3 Toiminnan periaatteet 3 Kunnallinen ja valtiollinen asema 3 Jäsenyydet

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan

Lisätiedot

/2017 / MTA* 10/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP

/2017 / MTA* 10/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP 1) Tuloslaskelma * MTA = muutettu talousarvio ** TA = alkuperäinen talousarvio HUOM! Voit porautua eri laskentatunnisteisiin. (käyttötalous) Kum. Tot.-% Kum. Tot.-% Ennuste Ennuste Ennuste TP Ennuste 1

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001010 TARKASTUSTOIMI (03) 4001 Henkilöstökulut -3.000-3.000-1.487,56-1.512,44 4300 Palvelujen ostot -9.410-9.410-7.825,56-1.584,44 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto 5.12. 14:47:05 TOT 7 kk TA TA % TS 2018 TS 2019 Myyntituotot 860 Maksutuotot Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

Hall 8/ Liite nro 3

Hall 8/ Liite nro 3 Hall 8/31.8.2017 Liite nro 3 Sisällys vertailu 1.1. 30.6.2017... 1 Tuloslaskelmat 2014 17... 2 Talousarvion toteutumavertailu 2017... 3 Toimintakate 2014 17... 4 Palkkojen toteutumat 1.1. 30.6.2017...

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS

14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS 1) Tuloslaskelma * MKS = muutettu käyttösuunnitelma ** TA = alkuperäinen talousarvio Kum. MKS* Ennuste Tot. Jäljellä Tot.-% Kum. Tot.-% Muutos Muutos 1 1/219 219 219 Erotus 1/219 MKS 219* MKS 219* 1/218

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2016

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2016 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2016 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2016 2 2. TOIMINTA-AJATUS 3 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2016 3 3.1. Näyttelyt 3 3.2. Toiminta 4 Pedagoginen toiminta 4

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Oriveden kaupunki Sivu T U LOS LAS K E L M A raportti 125. EUR Ulkoinen/Sisäinen

Oriveden kaupunki Sivu T U LOS LAS K E L M A raportti 125. EUR Ulkoinen/Sisäinen Oriveden kaupunki Sivu 1 Ulkoinen/Sisäinen 01. 01. 2015-30.06.2015 00005101 TEKNISTENPALVELUJEN HALLINTO 3001 Myyntituotot 2 492,56-100,0-2 492,56 3300 Tuet ja avustukset 12 295 12 295 12 295,00 12 295

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma

Lisätiedot

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.1.2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.1.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Vapaa-ajanlautakunnan vuoden 2017

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ Kulttuurilautakunta 28.9. Toiminta-ajatus Kulttuuripalvelujen keskeisenä tavoitteena on osaltaan vahvistaa kaupunkilaisten identiteettiä

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Käyttö B + M Käyttö Käyttö %

Käyttö B + M Käyttö Käyttö % Kittilän kunta Sivu 1 00000010 *KESKUSVAALILAUTAKUNTA* Tuet ja avustukset 20800 20800 Henkilöstökulut -16980.74-47130 -20834.75 44.2 Palvelujen ostot -9056.44-15900 -2952.78 18.6 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) prosenttia 12/ 1 (9) 31.12. Väestö Vuoden lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 89, josta Lieksassa 11 77, Nurmeksessa 7998 ja Valtimolla 2.321 asukasta. Juuan väkimäärä oli 536. Pielisen Karjalan

Lisätiedot

********************************************************************************* * * * 10 Tilattu :00 SLRAPO * * Kankaanpään kaupunki

********************************************************************************* * * * 10 Tilattu :00 SLRAPO * * Kankaanpään kaupunki ********************************************************************************* * 10 Tilattu 14.02.2017 15:00 SLRAPO * * Kankaanpään kaupunki Käynnistynyt 14.02.2017 15:01 HEIKKIK * * LISTAUSKAUSI 201612

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Esityslista 4/2016 1/19. Kirkkoneuvosto 22.03.2016. Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Kangasalan seurakunta Esityslista 4/2016 1/19. Kirkkoneuvosto 22.03.2016. Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden Kangasalan seurakunta Esityslista 4/2016 1/19 Aika 22.03.2016 klo 17:00 Paikka Kirkkoherranviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

TAKSAT JA MAKSUT 1.1.2013 ALKAEN

TAKSAT JA MAKSUT 1.1.2013 ALKAEN JYVÄSKYLÄN MUSEOPALVELUT TAKSAT JA MAKSUT 1.1.2013 ALKAEN PÄÄSYMAKSUT alv 0 % Aikuiset Opiskelijat (muut kuin taide- ja museoaineiden) Jyväskylän kaupungin työntekijät Ryhmät, yli 10 henkeä Lapset (alle

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2014

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2014 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2014 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2013 2 2. TOIMINTA-AJATUS 3 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2013 3 3.1. Näyttelyt 3 3.2. Toiminta 4 Pedagoginen toiminta 4

Lisätiedot

Talousarv. 2016. 003006 Opetussuunnitelma 2014-2016 0003 TULOSLASKELMA. 4000 TOIMINTAKULUT 4001 Henkilöstökulut -4 000 4300 Palvelujen ostot -4 688

Talousarv. 2016. 003006 Opetussuunnitelma 2014-2016 0003 TULOSLASKELMA. 4000 TOIMINTAKULUT 4001 Henkilöstökulut -4 000 4300 Palvelujen ostot -4 688 Joroisten kunta Sivu 1 07.01. Ulkoinen/Sisäinen 01.01. - 31.12. 003006 Opetussuunnitelma 2014-4001 Henkilöstökulut -4 000 4300 Palvelujen ostot -4 688-8 688 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -8 688 6999 VUOSIKATE

Lisätiedot

Tilinp TA+MUUT K-SUUNN

Tilinp TA+MUUT K-SUUNN Pelkosenniemen kunta Sivu 1 00000505 OPETUSTOIMI 00005000 Hallinto 3300 Tuet ja avustukset 252 252 4001 Henkilöstökulut -40 442-45 000-24 980 4300 Palvelujen ostot -8 627-8 000-6 350 4500 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

Ajankohtaista. TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa

Ajankohtaista. TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa Ajankohtaista TAKO-verkoston kevätseminaari 13.2.2019 / Johanna Jakomaa Tulossa vuonna 2019 TAKO 10 vuotta: Juhlaseminaari 10.-11.10.2019, teemana yhteistyö Nykydokumentointiteko-tunnustuspalkinto jaetaan

Lisätiedot

Aikuiset 7,00 10,00. Opiskelija-, koululaisryhmät (päiväkotiryhmät ilmaiseksi) 1,00 2,00. Perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta alle 17 v.

Aikuiset 7,00 10,00. Opiskelija-, koululaisryhmät (päiväkotiryhmät ilmaiseksi) 1,00 2,00. Perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta alle 17 v. PALVELUHINNASTO 2015 PÄÄSYMAKSUT Norm.n Erikoisn. Aikuiset 7,00 10,00 Alennettu : eläkeläiset, ryhmät, erikoisryhmät (min.10h) 6,00 8,00 7-17 v. (alle 7 v. ilmaiseksi), työttömät, opiskelijat 3,00 5,00

Lisätiedot

KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013

KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013 KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013 Näyttely Kaapelin Puristamossa 2012 pj. Pentti Saksala Yhdistyksemme yli 40-vuotisen taipaleen jatkumisen edellytys o n o s a l

Lisätiedot