OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Laura Hansén
|
|
- Anni-Kristiina Heino
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Laura Hansén VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö Yliopistolain (558/2009) voimassa olevan 49 :n 3 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää yliopistoille perusrahoitusta laskennallisin perustein ottaen huomioon toiminnan laajuus, laatu ja vaikuttavuus sekä muiden koulutuksen ja tiedepolitiikan tavoitteiden perusteella. Opetus- ja kulttuuriministeriö voi myös myöntää yliopistoille tuloksellisuusrahoitusta yliopiston tuloksellisen toiminnan perusteella. Yliopistolain 49 :n 6 momentin sisältämän valtuussäännöksen mukaan 3 momentin mukaisten rahoitusperusteiden laskennasta ja keskinäisestä jakautumisesta annetaan tarkemmat säännökset valtioneuvoston asetuksella. Laskennallisin perustein myönnettävän rahoituksen perusteena olevista laskentakriteereistä säädetään puolestaan opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella. Yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen (770/2009; jäljempänä yliopistoasetus) 5 :ssä (muut. 322/2016) säädetään rahoitusperusteiden keskinäisestä jakautumisesta. Sen mukaan toiminnan laajuuden, laadun ja vaikuttavuuden perusteella määräytyvä osuus yliopistojen perusrahoituksesta (72 %) jakaantuu koulutuksen perusteella määräytyvään rahoitusosuuteen (39 %) ja tutkimuksen perusteella määräytyvään rahoitusosuuteen (33 %). Muiden koulutus- ja tiedepolitiikan tavoitteiden perusteella määräytyvä osuus yliopistojen perusrahoituksesta (28 %) jakaantuu strategiaperusteiseen rahoitusosuuteen (12 %), alakohtaiseen rahoitusosuuteen (9 %) ja valtakunnallisten tehtävien perusteella määräytyvään rahoitusosuuteen (7 %). Yliopistoasetuksen 6 :n (muut. 525/2014) mukaan koulutuksen perusteella määräytyvä rahoitusosuus perustuu suoritettuihin tutkintoihin ja opintopisteisiin, kansainväliseen opiskelijaliikkuvuuteen, yliopistosta valmistuneiden työllisten määrään ja opiskelijapalautteeseen. Tutkimuksen perusteella määräytyvä rahoitusosuus perustuu julkaisuihin, suoritettuihin tohtorin tutkintoihin, kilpailtuun tutkimusrahoitukseen ja tiedeyhteisön kansainvälistymiseen. Yliopistoasetuksen 7 :n 1 momentin 1 momentin (muut. 322/2016) mukaan strategiaperusteinen rahoitusosuus perustuu yliopistojen strategiatyöhön ja sen keskeisiin painopisteisiin ja vahvuuksiin sekä yliopistojen profiloitumiseen. Rahoitusosuuden kohdentamisessa otetaan huomioon työelämään siirtymisen nopeuttaminen, tutkimus- ja oppimisympäristöjen kehittäminen, osaamisen hyödyntäminen, yliopiston toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, alueellisten ja alakohtaisten osaamiskeskittymien luominen yliopiston oman profiilin mukaisesti sekä rakenteiden ja toimintatapojen uudistaminen. Strategiaperusteisesta rahoitusosuudesta sovitaan opetus- ja kulttuuriministeriön ja yliopistojen välillä. Alakohtainen rahoitusosuus perustuu 7 :n 2 momentin (muut. 525/2014) mukaan seuraavien alojen erityistarpeisiin: 1) taiteiden koulutusala; 2) luonnontieteellinen koulutusala;
2 2 3) tekniikan koulutusala; 4) lääketieteelliset koulutusalat: a) lääketieteellinen ala; b) hammaslääketieteen ala; c) eläinlääketieteen ala. Yliopistoasetuksen 7 :n 3 momentin (muut. 525/2014) mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö päättää sopimuskauden alussa yliopistoja kuultuaan valtakunnallisten tehtävien perusteella määräytyvästä rahoitusosuudesta. Tähän rahoitusosuuteen kuuluvat toiminnot tai infrastruktuurit, joilla on erityistä valtakunnallista koulutus-, tutkimustai sivistyspoliittista merkitystä, Kansalliskirjaston ja harjoittelukoulujen rahoitus sekä yliopistokeskusten koordinoinnin rahoitus. Yliopistoasetuksen 5 ja 6 :ssä määriteltyjen rahoitusperusteiden laskentakriteereistä säädetään yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetussa opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksessa (331/2016). Lokakuussa 2017 valmistui laajassa yhteistyössä valmisteltu korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio Ehdotus Suomelle: Suomi 100+, jossa tavoitteeksi on asetettu Suomen osaamis- ja koulutustason nostaminen. Tavoitteena on, että vuonna 2030 vähintään 50 prosenttia nuorista aikuisista suorittaisi korkeakoulututkinnon, jatkuva oppiminen olisi mahdollista elämän eri tilanteissa ja korkeakoulujen koulutustarjonta olisi joustavasti eri käyttäjäryhmien hyödynnettävissä. Suomen TKI-intensiivisyys vahvistuisi ja 4 prosenttia bruttokansantuotteesta käytettäisiin tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Korkeakoulujen kansainvälistyminen, eri toimijoiden muodostamat osaamiskeskittymät ja kytkeytyminen globaaleihin verkostoihin vahvistaisivat korkeakoulujen laatua sekä Suomen vetovoimaa ja kilpailukykyä. Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti tammikuussa 2018 yhdessä korkeakoulujen ja niiden henkilöstön ja opiskelijoiden sekä eri sidosryhmien kesken korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2030 toimeenpanotyön, jossa korkeakoulujen rahoituksen ja ohjauksen kehittämistä valmistellut toimeenpanoryhmä teki lokakuussa 2018 ehdotuksen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusmallien kehittämiseksi seuraavalla sopimuskaudella vuodesta 2021 alkaen. Vision toimeenpanoryhmän esityksen pohjalta yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen 5, 6 ja 7 ehdotetaan muutettavaksi tukemaan korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2030 tavoitteita ja vahvistamaan korkeakoulujen laatua, vaikuttavuutta, kansainvälisyyttä ja uudistumiskykyä. Yliopistojen uusi rahoitusmalli rakentuisi vakautta tuovista laskentakriteereistä sekä muutoksia tukevasta, tulevaisuusorientoituneesta osiosta. Vuodesta 2021 alkaen sovellettava yliopistojen rahoitusmalli olisi perusrakenteeltaan samankaltainen kuin sopimuskaudella voimassa oleva malli. Perusrahoituksesta suurin osa, 76 prosenttia, määräytyisi edelleen toiminnan laadun, vaikuttavuuden ja laajuuden perusteella (nykyisin 72 prosenttia). Muiden koulutuspolitiikan sekä tutkimus- ja kehittämispolitiikan tavoitteiden perusteella määräytyvän rahoituksen osuus olisi 24 prosenttia perusrahoituksesta (nykyisin 28 prosenttia). Rahoitusmalli turvaisi entistä vahvemmin rahoituksen ennakoitavuuden, mutta loisi
3 3 kannusteita yliopistojen tulevaisuusorientoituneeseen uudistamiseen ja tukisi korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2030 tavoitteiden toteutumista. Toiminnan laadun, vaikuttavuuden ja laajuuden perusteella määräytyvä osuus rahoituksesta jakaantuisi edelleen koulutuksen perusteella määräytyvään rahoitusosuuteen, joka uudessa rahoitusmallissa olisi 42 prosenttia koko perusrahoituksesta (nykyisin 39 prosenttia), sekä tutkimuksen perusteella määräytyvään rahoitusosuuteen, joka olisi 34 prosenttia koko perusrahoituksesta (nykyisin 33 prosenttia). Koulutuksen ja tutkimuksen rahoitusperusteita koskevat säännökset vastaisivat pääosin voimassa olevaa asetusta. Rahoitusmallin laadullista ulottuvuutta vahvistettaisiin ottamalla koulutuksen perusteella määräytyvän rahoitusosuuden uutena rahoitusperusteena käyttöön koulutuksen laatua ja työelämävastaavuutta kuvaava uraseuranta. Muihin koulutuksen ja tiedepolitiikan tavoitteiden perusteella määräytyvä osuus rahoituksesta jakaantuisi strategiaperusteiseen rahoitusosuuteen, joka olisi 15 prosenttia koko perusrahoituksesta (nykyisin 12 prosenttia) ja valtakunnallisten tehtävien perusteella määräytyvään rahoitusosuuteen, joka olisi 9 prosenttia perusrahoituksesta (nykyisin 7 prosenttia). Erillisestä alakohtaisesta rahoitusosuudesta (nykyisin 9 prosenttia) luovuttaisiin. Alakohtaiset erot huomioitaisiin erillisen rahoitusosuuden sijaan yliopistojen perusrahoituksesta annettavan opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen mukaisilla ylempien ja alempien korkeakoulututkintojen laskennassa käyttöön otettavilla alakohtaisilla kertoimilla. Strategiaperusteista rahoitusosuutta kehitettäisiin siten, että korkeakoulun omalle strategiatyölle tulisi vahvemmat tulevaisuussuuntautuneet kannusteet ja strategiaperusteisen rahoituksen läpinäkyvyys lisääntyisi. Strategiaperusteinen rahoitusosuus jakaantuisi yliopiston strategiaa ja uudistumista tukevaan osuuteen sekä valtioneuvoston korkeakoulu- ja tiedepoliittisia tavoitteita tukevaan osuuteen. Yliopiston strategiaa ja uudistumista tukeva osuus perustuisi yliopistokohtaiseen strategiatyöhön ja sen keskeisiin painopisteisiin ja vahvuuksiin sekä yliopiston profiloitumiseen. Yliopistojen strategiaa toteuttavista toimenpiteistä ja niiden seurannasta sekä niitä tukevasta strategiaperusteisesta rahoitusosuudesta sovittaisiin opetus- ja kulttuuriministeriön ja yliopistojen välillä. Valtioneuvoston korkeakoulu- ja tiedepoliittisia tavoitteita tukeva osuus perustuisi mainittuja tavoitteita edistäviin opetus- ja kulttuuriministeriön ohjelmiin. 2 Yksityiskohtaiset perustelut 5 Rahoitusperusteiden keskinäinen jakautuminen Ehdotettu yliopistojen rahoitusmalli olisi perusrakenteeltaan samanlainen kuin sopimuskaudella voimassa olevassa mallissa. Rahoitusmallin kolme pääosiota muodostuisivat edelleen koulutuksen, tutkimuksen sekä koulutus- ja tiedepolitiikan tavoitteita tukevista rahoituskriteereistä. Pykälän 1 momentin mukaan perusrahoituksesta 76 prosenttia määräytyisi toiminnan laadun, vaikuttavuuden ja laajuuden perusteella (nykyisin 72 prosenttia) ja 24 prosenttia muiden koulutus- ja tiedepolitiikan tavoitteiden perusteella (nykyisin 28 prosenttia). Pykälän 2 momentin mukaan yliopiston toiminnan laadun, vaikuttavuuden ja laajuuden perusteella määräytyvä osuus rahoituksesta jakaantuisi koulutuksen perusteella
4 4 määräytyvään rahoitusosuuteen ja tutkimuksen perusteella määräytyvään rahoitusosuuteen, kuten nykyisinkin. Ehdotetussa rahoitusmallissa koulutuksen perusteella määräytyvä rahoitusosuus olisi 42 prosenttia perusrahoituksesta (nykyisin 39 prosenttia) ja tutkimuksen perusteella määräytyvä rahoitusosuus 34 prosenttia perusrahoituksesta (nykyisin 33 prosenttia). Pykälän 3 momentin mukaan muiden koulutus- ja tiedepolitiikan tavoitteiden perusteella määräytyvä osuus rahoituksesta jakaantuisi strategiaperusteiseen rahoitusosuuteen, joka olisi 15 prosenttia perusrahoituksesta (nykyisin 12 prosenttia) ja valtakunnallisten tehtävien perusteella määräytyvään rahoitusosuuteen, joka olisi 9 prosenttia perusrahoituksesta (nykyisin 7 prosenttia). Tulevaisuussuuntautunut strategiaperusteinen rahoitus ja sen osuuden nosto yliopistojen rahoitusmallissa tukisi korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision tavoitetta ohjaus- ja rahoituskäytännöistä, jotka vahvistavat yliopistojen dynaamisen kehitystä sekä erilaistumista koulutuksessa ja tutkimuksessa. Valtakunnallisten tehtävien perusteella määräytyvän rahoitusosuuden nosto perustuisi Taideyliopiston rahoitustason turvaamiseen 7 :n 4 momenttiin ehdotetun muutoksen mukaisesti. Erillisestä alakohtaisesta rahoitusosuudesta (nykyisin 9 prosenttia) luovuttaisiin. Alakohtaiset erot huomioitaisiin erillisen rahoitusosuuden sijaan yliopistojen perusrahoituksesta annettavan opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen mukaisilla ylempien ja alempien korkeakoulututkintojen laskennassa käyttöön otettavilla alakohtaisilla kertoimilla. 6 Koulutuksen ja tutkimuksen rahoitusosuudet Pykälän 1 momentin mukaan koulutuksen perusteella määräytyvä rahoitusosuus perustuisi suoritettuihin alempiin ja ylempiin korkeakoulututkintoihin ja opintopisteisiin, yliopistosta valmistuneiden työllistymiseen ja uraseurantaan sekä opiskelijapalautteeseen. Uraseuranta olisi nykyiseen rahoitusmalliin nähden uusi koulutuksen laatua ja työelämävastaavuutta kuvaava rahoitusperuste, joka vahvistaisi rahoitusmallin laadullista ulottuvuutta. Yliopistojen valtakunnallista uraseurantaa on tehty noin kymmenen vuoden ajan ja sen tavoitteena on tuottaa kattavaa tietoa maisterin ja tohtorin tutkinnon suorittaneiden laadullisesta työllistymisestä sekä yliopistokoulutuksen vastaamisesta työelämän osaamistarpeisiin. Pykälän 2 momentin mukaan tutkimuksen perusteella määräytyvä rahoitusosuus perustuisi julkaisuihin, suoritettuihin tohtorin tutkintoihin, kilpailtuun tutkimusrahoitukseen sekä yritysrahoitukseen. Rahoitusperusteet vastaisivat voimassa olevan rahoitusmallin mukaisia rahoitusperusteita, mutta selkeyden vuoksi pykälän sanamuodossa mainittaisiin myös yritysrahoitus. Pykälän 1 momentin mukaisesta kansainvälistä opiskelijaliikkuvuutta koskevasta rahoitusperusteesta ja 2 momentin mukaisesta tiedeyhteisön kansainvälistymistä koskevasta rahoitusperusteesta luovuttaisiin. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision lähtökohtana on kansainvälisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen mahdollisuuksien parantuminen ja kytkeytyminen globaaleihin edelläkävijäverkostoihin. Kansainvälisyyden edistäminen ei voi rakentua yksittäisten rahoitusmallimittareiden varaan, vaan lähtökohtana tulee olla, että kansainvälisyys on yliopistojen toiminnan läpäisevä toimintatapa. Kansainvälisyyden edistämisessä toiminnan laatu on ensisijainen tavoite. Yliopistojen strategiaperusteisen rahoituksen perusteena oleva pitkäjänteinen ja kunnianhimoinen kehittämistyö edellyttää kansainvälistymistä. Asetuksen 7 :n mukai-
5 5 sessa strategiaperusteisen rahoituksen kokonaisuudessa kansainvälisyys ja kansainvälistyminen on tarkoitus huomioida monipuolisemmin kuin nykyisessä rahoitusmallissa, jossa kansainvälistyminen on nähty pääasiassa opiskelijoiden ja henkilöstön liikkuvuuden sekä ulkomaisen tutkimus- ja opetushenkilöstön kautta. 7 Muihin koulutuksen ja tiedepolitiikan tavoitteisiin pohjautuvat rahoitusosuudet Pykälän 1 momentin mukaan strategiaperusteinen rahoitusosuus jakaantuisi kahteen erilliseen osuuteen: yliopiston strategiaa ja uudistumista tukevaan osuuteen (ns. yliopiston strategiaosuus) sekä valtioneuvoston korkeakoulu- ja tiedepoliittisia tavoitteita tukevaan osuuteen (ns. ohjelmaosuus). Strategiaperusteinen rahoitusosuus kohdennettaisiin yliopistoille vuorovaikutteisessa ja avoimessa prosessissa, jonka opetus- ja kulttuuriministeriö dokumentoisi. Pykälän 2 momentin mukaan yliopiston strategiaosuus perustuisi yliopistokohtaiseen strategiatyöhön ja sen keskeisiin painopisteisiin ja vahvuuksiin sekä yliopiston profiloitumiseen. Yliopistojen strategiaa toteuttavista toimenpiteistä ja niiden seurannasta sekä niitä tukevasta rahoitusosuudesta sovittaisiin opetus- ja kulttuuriministeriön ja yliopistojen välillä. Tarkoituksena on, että vähintään kaksi kolmasosaa strategiaperusteisesta rahoituksesta kohdistuisi yliopistojen omaa strategiaa ja uudistumista tukeviin toimenpiteisiin, jotta voidaan osoittaa vahva tuki korkeakoulujen strategioiden toimeenpanoon. Tämä rahoitusosuus kohdennettaisiin pitkäjänteisten, yliopistojen yhtenäiselle strategiakaudelle laadittujen strategioiden pohjalta. Yliopistojen strategiatyötä tuettaisiin vahvistamalla yhteistä keskustelua korkeakoulujen ja sidosryhmien kanssa. Tavoitteena on ottaa käyttöön vuorovaikutteinen ja vaiheistettu strategioiden valmistelua ja toimeenpanoa tukeva prosessi, jolla edistetään korkeakoulujen keskinäistä yhteistyötä. Rahoituksen perusteissa huomioitaisiin yliopiston strategiaa edistävät ja yliopiston toimintaa ja rakenteita uudistavat keskeiset toimenpiteet, esimerkiksi yliopiston vahvuusalueet, profiloituminen ja osaamiskeskittymät. Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston korkeakoulu- ja tiedepoliittisia tavoitteita tukeva osuus perustuisi mainittuja tavoitteita edistäviin opetus- ja kulttuuriministeriön ohjelmiin. Ohjelmat ja niiden pohjalta kohdennettavan rahoituksen perusteet valmisteltaisiin ministeriön ja korkeakoulujen yhteistyönä. Ohjelmilla on tarkoitus kohdentaa rahoitusta tunnistettuihin tarpeisiin, esimerkiksi kasvu- tai nouseville aloille. Tarkoituksena on, että ohjelmaosuus olisi enintään yksi kolmasosa strategiaperusteisesta rahoituksesta ja se kohdennettaisiin korkeakouluille avoimessa ja läpinäkyvässä prosessissa. Hallituksen päättämät korvamerkityt lisärahoitukset kohdennetaan yliopistolain 49 :n 3 momentin (1367/2018; HE 152/2018 vp) mukaisena harkinnanvaraisena rahoituksena. Kohdentamisessa noudatettaisiin vastaavia periaatteita kuin strategiarahoituksen korkeakoulu- ja tiedepoliittisia tavoitteita tukevassa osuudessa. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin valtakunnallisten tehtävien perusteella määräytyvästä rahoitusosuudesta. Sen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö päättäisi rahoitusosuudesta sopimuskauden alussa yliopistoja kuultuaan, kuten nykyisinkin. Tähän rahoitusosuuteen kuuluisivat toiminnot tai infrastruktuurit, joilla on erityistä valtakunnallista koulutus-, tutkimus- tai sivistyspoliittista merkitystä, Kansalliskirjaston, harjoittelukoulujen ja yliopistokeskusten koordinoinnin rahoitus sekä uutena osiona
6 6 Taideyliopiston erityisluonteeseen perustuva lisärahoitus. Luovuttaessa erillisestä alakohtaisesta rahoitusosuudesta Taideyliopiston rahoitustasoa ei voida turvata yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen mukaisten tutkintojen alakohtaisten kertoimien kautta kuin osittain, koska yksittäisten tutkintojen painoarvoa ei voi nostaa kohtuuttomasti ja kertoimen kautta rahoitus kanavoituu kaikille koulutusalaryhmän yliopistoille. Nykyisestä alakohtaisesta rahoitusosuudesta noin kolmasosa on kohdentunut Taideyliopistolle. 3 Esityksen vaikutukset Vuonna 2019 valtion yliopistojen toimintaan yliopistolain mukainen rahoitus on hallituksen talousarvioesityksen mukaan noin miljoonaa euroa, josta tämän ehdotetun asetuksen 5, 6 ja 7 :n mukaisesti kohdennetaan miljoonaa euroa. Tämä opetus- ja kulttuuriministeriön kautta kanavoituva perusrahoitus kattaa keskimäärin noin kaksi kolmasosaa yliopistojen kokonaisrahoituksesta. Yksi prosenttiyksikkö mallissa tarkoittaa noin 15,6 miljoonaa euroa valtion rahoitusta. Yliopistojen perusrahoituksella turvataan kaikille yliopistoille resurssit lakisääteisten tehtävien hoitamiseen ja edellytykset toiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen. Rahoitusmallissa korostetaan ylipistojen toiminnan pitkäjänteistä luonnetta, rahoituskehityksen vakautta ja toiminnan tuloksellisuutta. Rahoitusmalli kannustaa strategiseen kehittämisen siten, että keskimääräistä tuloksellisemmat, tehokkaammat ja vaikuttavammat yliopistot hyötyvät. Rahoitusmalli luo kannusteita yliopistojen tulevaisuusorientoituneeseen uudistamiseen. Rahoitusmallilla annetaan osaltaan yliopistoille tukea siihen, että korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision mukaisesti koko korkeakoulujärjestelmän tulisi olla vuonna 2030 aiempaa laadukkaampi, tehokkaampi ja vaikuttavampi. Yliopistojen rahoitusmallin ehdotettu perusrakenne pysyisi samanlaisena kuin sopimuskaudella voimassa olevassa rahoitusmallissa. Rahoitusmallin kolme pääosiota muodostuisivat edelleen koulutuksen, tutkimuksen sekä koulutus- ja tiedepolitiikan tavoitteita tukevista rahoituskriteereistä. Nämä tukevat jatkossakin yliopistojen perustehtäviä, tutkimusta, koulutusta sekä niiden kautta kanavoituvaa vaikuttavuutta ja yhteiskunnallista merkittävyyttä. Koulutuksen laskennallisten tekijöiden kautta kanavoituvaa rahoitusosuutta nostettaisiin nykyisestä 39 prosentista 42 prosenttiin ja tutkimuksen rahoitusosuutta nykyisestä 33 prosentista 34 prosenttiin. Uudistus vahvistaa koulutuksen ja tutkimuksen laskennallisten kriteerien roolia ja tukee siten aiempaa vahvemmin korkeakoulujen perustehtävien, koulutuksen ja tutkimuksen kehittämistä. Koulutuksen kokonaisuudessa vahvistetaan tutkintojen roolia, tuetaan tutkintojen nopeampaa loppuun saattamista ja lisätään jatkuvan oppimisen sekä työllistymisen vaikutusta rahoitusmallissa. Muutoksilla tavoitellaan osaamis- ja koulutustason nostamista kohti vision tavoitetta, jonka mukaan korkeakoulutettujen osuus nousee 50 prosenttiin vuotiaiden ikäluokasta. Tällä hetkellä Suomi sijoittuu 41 prosentin korkeakoulutettujen osuudella ko. ikäluokasta OECD-maiden keskiarvon alapuolelle. Osaamis- ja koulutustasoa on nostettava, jotta Suomi voi jatkossakin erikoistua korkeaa osaamista vaativiin tehtäviin.
7 7 Työelämän nopeat muutokset ja korkean osaamistason tehtävien lisääntyminen edellyttävät, että koko väestön osaamispääoma kasvaa. Osaamisen päivittämistä ja uuden osaamisen hankkimista tarvitaan useaan otteeseen työuran aikana. Tällä hetkellä koulutustarjonta tutkinnon suorittaneiden osaamisen päivittämiseen näyttäytyy riittämättömänä. Osaamista päivitetään ja täydennetään mittavasti korkeakoulujen tutkintokoulutuksessa. Yliopistoissa opiskelupaikan vastaanottaneista 28 prosentilla on joko korkeakoulututkinto tai opinto-oikeus korkeakoulussa. Ammattikorkeakouluissa vastaava osuus on 25 prosenttia. Tehokkaammat opintoprosessit tutkintokoulutuksessa edellyttävät uudenlaista, joustavaa koulutustarjontaa, joka mahdollistaa paitsi tutkinto-opiskelijoille, myös työelämässä oleville, joustavat osaamisen kehittämisen polut. Tätä tukemaan ehdotetaan jatkuvan oppimisen osuuden nostamista rahoitusmallissa nykyisestä 2 prosentista 5 prosenttiin. Suomalaisten korkeakoulujen kansainvälistyminen ja verkottuminen on jäänyt liian ohueksi. Suomen suhteellinen asema tutkimuksessa on heikentynyt verrokkimaihin nähden. Suomen julkiset ja yksityiset tutkimus- ja tuotekehitysmenot ovat viime vuosina olleet laskusuunnassa. Korkeakoulusektorilla tutkimusmenot ovat pysyneet käytännössä ennallaan. Tutkimus- ja kehittämismenojen bruttokansantuoteosuus vuonna 2015 oli 2,9 prosenttia. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2030 tavoitteena on saada aikaan tieteen ja tutkimuksen keinoin kestävää kasvua ja lisääntyvää hyvinvointia. Kehityssuuntaa tukeva konkreettinen tavoite on nostaa tutkimus- ja kehittämistoiminnan osuus 4 prosenttiin BKT:sta. TKI-toimintaa vahvistettaisiin rahoitusmallin kannustein siten, että tutkimuksen osiossa vahvistettaisiin tieteellisen toiminnan päätuotoksen, julkaisujen sekä erityisesti kansainvälisen kilpaillun tutkimusrahoituksen roolia. Näiden yksittäisten tekijöiden painoarvoista sekä laskentaperiaatteista säädettäisiin opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella. Koulutuksen rahoitusosuudesta esitetään poistettavaksi kansainvälistä opiskelijaliikkuvuutta koskevasta rahoitusperuste ja tutkimuksen rahoitusosuuksista esitetään poistettavaksi tiedeyhteisön kansainvälistymiseen liittyvä rahoituksen määräytymisperuste. Rahoitusosuuksien laskennasta on tarkemmin säädetty opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella. Kansainvälinen toiminta on koko yliopiston tuloksellisen toiminnan kannalta tärkeä läpileikkaava tekijä. Kansainvälistymisen edut kertautuvat korkeakoulujen eduksi rahoitusmalleissa muun muassa suoritettuina tutkintoina ja yhteisjulkaisuina sekä osana strategiaperusteista rahoitusta, jolloin yhtä näkökulmaa tarkastelevien indikaattorin poistaminen kokonaisvaltaisen kansainvälistymisen tukemiseksi on perusteltua. Muutoksella myös yksinkertaisestaan rahoituksen määräytymisperusteita. Rahoitusmallilla pyritään aiempaa vahvemmin kannustamaan ja palkitsemaan kansainvälisiin edelläkävijäverkostoihin kytkeytyvään tutkimustoimintaan. Tällainen toiminta laajentaa myös kansallisen korkeakoulujärjestelmän rahoituspohjaa. Yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen 6 :ään esitetään lisättäväksi mahdollisuus allokoida rahoitusta yliopistojen uraseurantaan perustuen. Uraseurannan indikaattorit mittaavat tutkinnon suorittaneen henkilön tyytyväisyyttä saamaansa korkeakoulutukseen, mahdollisuuksia hyödyntää korkeakoulussa hankittua osaamista työelämässä, työn vaativuutta suhteessa saatuun korkeakoulutukseen sekä korkeakoulutuksen merkitystä osaamisen kehittämisessä.
8 8 Uraseuranta mahdollistaa yliopiston tuottaman koulutuksen arvioinnin koko kyselyhetkeen asti ulottuvan työuran osalta. Näin uraseuranta tuottaa ensisijaisesti arvokasta tietoa koulutuksen suuntaamiseen ja jatkuvaan kehittämiseen sekä sen lisääminen rahoitusmalliin tukee korkeakoulun kehittämistyötä ja vahvistaa rahoitusmallin laadullista ulottuvuutta. Uraseurannan tarkemmista laskentakriteereistä säädettäisiin opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella. Voimassa olevassa asetuksessa koulutuksen rahoitustekijöissä tarkennetaan lisäksi tutkinnolla tarkoitettavan alempia ja ylempiä korkeakoulututkintoja. Esitetyllä muutoksella selkeytetään asetusta. Ehdotetut muutokset vahvistavat yliopistojen rahoitusmallin strategisen kehittämisen näkökulmaa, tulevaisuusorientoituneisuutta sekä uusiutumiskykyä, koska aiempaa suurempi osa yliopiston perusrahoituksesta määräytyy strategiaperusteisen rahoitusosuuden perusteella. Vuoden 2019 rahoitustasoon verrattuna lisäys olisi noin 47 miljoonaa euroa. Strategiaperusteinenrahoitus esitetään jatkossa jakaantuvaksi yliopiston strategiaa ja uudistumista tukevaan osuuteen sekä valtioneuvoston korkeakoulu- ja tiedepoliittisia tavoitteita tukevaan osuuteen. Korkeakoulujen strategiaa ja uudistumista tukeva osuus kohdennettaisiin korkeakoulujen strategioiden pohjalta. Korkeakoulujen strategiatyötä tuettaisiin vahvistamalla laajapohjaista yhteistä keskustelua korkeakoululaitoksen ja sidosryhmien kanssa. Rahoituksen perusteissa huomioitaisiin korkeakoulun strategiaa eteenpäin vievät keskeiset toimenpiteet (esim. vahvuusalueet, profiloituminen, osaamiskeskittymät). Strategiaperusteisen rahoituksen kohdentamisprosessia uudistettaisiin merkittävästi. Prosessin läpinäkyvyyttä lisättäisiin korkeakoulujen yhtenäisellä strategiakaudella ja strategioiden valmistelun aikaisella avoimella ja vuorovaikutteisella prosessilla. Korkeakoulujen omien strategisten valintojen ja toimenpiteiden vaikuttavuutta seurattaisiin korkeakoulujen valitsemilla indikaattoreilla. Käytössä olisi nykyistä monipuolisempi tietopohja strategiatyön tueksi. Strategiaperusteisesta rahoituksesta sovittaisiin opetus- ja kulttuuriministeriön ja korkeakoulujen välillä. Esitys vahvistaisi korkeakoulujen oman toiminnan kehittämistä ja uudistumista. Strategian seurannasta sopiminen vahvistaisi strategiarahoituksen läpinäkyvyyttä ja varmistaisi sopimuksessa sovittujen toimenpiteiden etenemisen. Valtioneuvoston tavoitteista lähtevä strategiaperusteisenrahoituksen osio mahdollistaisi nykyistä paremmin korkeakouluja uudistavien ja vaikuttavuutta vahvistavien ohjelmien kehittämisen. Ohjelmilla tuettaisiin uusia avauksia sekä kohdennettaisiin lisäpanostukset tunnistettuihin tarpeisiin, joita ovat esimerkiksi hallituskauden kasvutai nouseville aloille kohdennetut lisäpanostukset tai valtakunnallisesti merkittävät koulutuslaajennukset. Tällä mahdollistettaisiin nykyistä selvemmin mutta myös läpinäkyvämmin kansallisten tavoitteiden huomioiminen korkeakoulujen kehittämistyössä. Yliopistojen valtakunnallisten tehtävien rahoitusosuuden nostamisella 7 prosentista 9 prosenttiin turvataan Taideyliopistolle yliopistofuusion yhteydessä sovittu lisärahoitus, joka voimassa olevassa mallissa on toteutettu osana erillistä alakohtaista tehtävää. Alakohtainen tekijä esitetään poistettavaksi rahoitusmallista. Taideyliopiston
9 9 osalta rahoitusosuuden siirto mallissa osaksi toista tekijää on tekninen ja tämän erillisrahoituksen osuuden säilyttävä. Taideyliopisto ei toimintansa luonteen vuoksi voi saada merkittävästi rahoitusta tutkimusosiosta ja erillisellä rahoitustekijällä varmistetaan yliopiston toimintaedellytykset. Tarkasteltaessa esityksen mukaista yliopistojen rahoitusmallia staattisesti uusimpien saatavilla olevien vuosien tilastototeumien osalta, voidaan todeta, että uudistettu malli ei muuta korkeakoulujen välisiä rahoitussuhteita merkittävästi. Malli kuitenkin antaa kannusteita kehittää korkeakoulujen toimintaa jatkossa korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa haluttuun suuntaan. Se kannustaa opintojen nopeuttamiseen, jatkuvan oppimisen kehittämiseen ja tutkimustoiminnan sekä erityisesti kansainvälisen tutkimusyhteistyön vahvistamisen suuntaan. Malliin esitettävät muutokset vahvistavat myös mallin tulevaisuusorientoituneisuutta nostamalla strategiarahoituksen osuutta. Korkeakoulujen toiminta on pitkäjänteistä ja muutokset aikasykliltään hitaita johtuen erityisesti pitkästä tutkintokoulutuksesta ja pitkäjänteisestä tutkimuksesta. Näin ollen myöskään rahoitustason muutokset eivät voi olla mallimuutoksen johdosta nopeita, vaan niiden vaikutus syntyy pidemmällä aikavälillä toiminnan suuntautumisen myötä. Kaavio 1 Tarkasteltaessa kaaviossa 1 esitettyjä yliopiston laskennallisia rahoitusosuuksia koko yliopistosektorissa, merkittävimmät laskennallisen rahoitusosuuden muutokset taideyliopiston valtakunnallista tehtävää huomioimatta vuosien tilastototeumien pohjalta vaihtelevat yliopistoista riippuen -0,2 % +0,6 % välillä. Tästä suoraan karkeasti arvioituna mallin kriteerien muutosten vaikutus vaihtelisi noin 10 miljoonan euron kasvun ja hieman yli 3 miljoonan euron rahoitustason alenemisen välillä. Osuuksien muutosta ja euromääräistä muutosta on kuitenkin pidettävä karkeana arviona, sillä malli on tarkoitettu otettavaksi käyttöön vuonna 2021, jolloin yliopiston osuuteen vaikuttavat vielä myös vuosien 2018 ja 2019 rahoitusindikaattorien tulokset eivätkä nämä tilastot ole vielä käytettävissä. Vuoden 2019 toteumien osalta yliopistoilla on vielä mahdollista suunnata uusia toimenpiteitä. Lisäksi esityk-
10 10 4 Asian valmistelu sen mukainen laskennallisen rahoitustason muutos ei ole euromääräisessä arviossa huomioitu. Koska strategiarahoituksesta sovittaisiin opetus- ja kulttuuriministeriön sekä yliopistojen kesken sopimusneuvotteluissa vuonna 2020, sitä ei ole mahdollista ottaa kokonaismuutosvertailussa huomioon. Yliopistojen valtion rahoituksessa otetaan myös jatkossa huomioon valtakunnalliset erityistehtävät osana koulutus- ja tiedepolitiikan tavoitteita. Lokakuussa 2017 valmistui laajassa yhteistyössä valmisteltu korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 Ehdotus Suomelle: Suomi 100+, jossa tavoitteeksi on asetettu Suomen osaamis- ja koulutustason nostaminen. Vision mukaan tavoitteena on, että vuonna 2030 vähintään 50 prosenttia nuorista aikuisista suorittaisi korkeakoulututkinnon, jatkuva oppiminen olisi mahdollista elämän eri tilanteissa ja korkeakoulujen koulutustarjonta olisi joustavasti eri käyttäjäryhmien hyödynnettävissä. Suomen TKI-intensiivisyys vahvistuisi ja 4 prosenttia bruttokansantuotteesta käytettäisiin tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Korkeakoulujen kansainvälistyminen, eri toimijoiden muodostamat osaamiskeskittymät ja kytkeytyminen globaaleihin verkostoihin vahvistaisivat korkeakoulujen laatua sekä Suomen vetovoimaa ja kilpailukykyä. Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti tammikuussa 2018 yhdessä korkeakoulujen ja niiden henkilöstön ja opiskelijoiden sekä eri sidosryhmien kesken korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2030 toimeenpanotyön, jossa korkeakoulujen rahoituksen ja ohjauksen kehittämistä valmistellut työryhmä teki lokakuussa 2018 ehdotuksen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusmallien kehittämiseksi seuraavalla sopimuskaudella vuodesta 2021 alkaen. Työryhmässä oli Suomen yliopistot UNIFI ry:n ja Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n nimeämä edustus yliopistoista ja ammattikorkeakouluista sekä edustus opetus- ja kulttuuriministeriöstä, valtiovarainministeriöstä, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry:stä, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten liitto SAMOK ry:stä, Tieteentekijöiden liitosta, Opetusalan ammattijärjestö OAJ:sta, Teknologiateollisuus ry:stä, Elinkeinoelämän keskusliitto EK:sta, Tekniikan akateemiset TEK:stä sekä Suomen Akatemiasta. Työryhmän esitykseen liittyi Tieteentekijöiden liiton ja OAJ:n edustajien eriävä mielipide. Työryhmän esityksen mukaiset ehdotukset valtioneuvoston asetukseksi yliopistoista annetun valtioneuvoston muuttamisesta sekä opetus- ja kulttuuriministeriön asetukseksi yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä olivat laajalla lausuntokierroksella Lausuntopyyntö julkaistiin lausuntopalvelu.fi palvelussa. Määräaikaan mennessä yliopistojen rahoitusmallia koskevista asetusehdotuksista annettiin yhteensä 55 lausuntoa. Lausuntonsa antoivat kaikki yliopistot, Suomen yliopistot UNIFI ry, valtiovarainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Suomen Akatemia, Opetushallitus, Tilastokeskus, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry, SAKKI ry, Åbo Akademis studentkår, Akava ry, Akavan erityisalat ry, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Finanssiala, JHL, Kemianteollisuus, Kuntaliitto, Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu ry, Metsäteollisuus, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Palvelualojen työnantajat PALTA ry, Professoriliitto, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Sivistystyönantajat, STTK ry, Suomen Eko-
11 11 nomit, Suomen yrittäjät, TEHY, Tekniikan akateemiset TEK ry, Teknologiateollisuus, Tieteentekijöiden liitto, Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL ry, Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut, yliopistojen opetusalan liitto YLL ry, Arenen muotoilun jaosto, Oulun yliopiston muotoilun yksikkö, Suomen kauppakorkeakoulut, Suomen kesäyliopistot, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Vihreä eduskuntaryhmä. Esitettyä rahoituksen perusrakennetta ja ehdotettuja prosenttiosuuksia kannatti suurin osa lausunnonantajista, joiden joukossa olivat valtiovarainministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö. Yliopistoista ehdotusta piti tarkoituksenmukaisena 8 ja vastusti 5 yliopistoa (HY, OY, VY, SHH ja ÅA). Henkilöstöjärjestöt suhtautuivat ehdotukseen yleisesti ottaen kriittisesti. Joissakin lausunnoissa kritisoitiin mallin vahvaa tulosperusteisuutta. Muutamissa lausunnoissa esitettiin rahoitusmallia, jossa yhtenä perustana olisi ns. sitomattoman tai vakauttavan rahoituksen osuus perustuen esim. opiskelijamääriin. Yksittäisissä lausunnoissa tuotiin esiin koulutus- ja tiedepolitiikan tavoitteiden liian suuri osuus, koulutuksen liian suuri painoarvo suhteessa tutkimukseen ja valtakunnallisten tehtävien liian pieni osuus sekä ehdotus koulutusosion painoarvon kasvattamisesta. Lisäksi muutamassa lausunnossa ehdotettiin vuosittaisen rahoituksen muutoksen rajoittamista tiettyyn prosenttiin. Strategiaperusteisesta rahoituksesta esitettiin runsaasti näkemyksiä. Joissakin lausunnoissa otettiin kantaa ehdotuksen mukaisen strategiaperusteisen rahoitusosuuden puolesta (Helsingin yliopisto, Lapin yliopisto ja Jyväskylän yliopisto, valtiovarainministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Teknologiateollisuus, Tekniikan Akateemiset TEK, Tehy, MTK ja Metsäteollisuus). Vastaavasti joissakin lausunnoissa vastustettiin ehdotuksen mukaista strategiaperusteisen rahoituksen osuuden kasvattamista (Turun yliopisto, Vaasan yliopisto, Åbo Akademi ja Svenska Handelshögskolan, OAJ, Professoriliitto, YLL, JHL, Luonnon-, ympäristö-, ja metsätieteilijöiden liitto Loimu). Esitettyä strategiaperusteisen rahoituksen määräytymisperusteiden muuttamista siten, että se jakaantuisi yliopiston strategiaa ja uudistumista tukevaan osuuteen sekä valtioneuvoston korkeakoulu- ja tiedepoliittisia tavoitteita tukevaan osuuteen ja rahoituksen kohdentumista pääosin yliopiston omaa strategiaa ja uudistumista tukeviin toimenpiteisiin kannatti selvä enemmistö lausunnonantajista niin yliopistojen kuin muidenkin lausunnonantajien taholta. Strategiarahoituksen läpinäkyvyyden lisäämistä piti tärkeänä suuri osa lausunnonantajista. Tähän liittyen myös tietopohjan kehittämistä ja entistä parempaa hyödyntämistä pidettiin laajasti tärkeänä. Strategiaperusteinen rahoitusosuus haluttiin kohdennettavan yliopistoille avoimena ja läpinäkyvänä prosessina. Useat lausunnonantajat totesivat, että yliopiston oman strategian ja profiilin vahvistamisen tulee olla osiossa keskeistä. Joissakin lausunnoissa todettiin myös kansainvälisyyden lisäämiseen tähtäävien toimenpiteiden näkymisen tarve strategiarahoituksen perusteissa.
12 12 5 Voimaantulo Lausuntopalautteen perusteella valtioneuvoston asetuksen perusteluita on tarkennettu siten, että siinä on korostettu avointa ja vuorovaikutteista prosessia. Lisäksi perusteluihin on kirjattu se tarkoitus, että 2/3 strategiaperusteisesta rahoituksesta kohdistuisi yliopistojen omaa strategiaa ja uudistumista tukeviin toimenpiteisiin. Ohjelmaosuuden osalta perusteluita on tarkennettu lisäksi siten, että ohjelmat ja niiden pohjalta kohdennettavan rahoituksen perusteet valmisteltaisiin ministeriön ja korkeakoulujen yhteistyönä. Uraseurannan lisäämistä koulutuksen rahoitusosuuteen kannatti lausunnonantajista selvä enemmistö. Uraseurannan katsottiin useissa lausunnoissa tuovan tietoa koulutuksen relevanssista työelämälle ja tukevan verkostoitumista sekä alumnitoimintaa. Muutamissa lausunnoissa tuotiin esiin kyselyjen hallinnollinen taakka. Valtiovarainministeriö totesi, että työllisyysvaikutusten osalta olisi syytä pitäytyä rekisteripohjaisessa tarkastelussa. Ehdotuksen mukaisen kyselypohjaisen seurannan sijaan rekisteripohjaista seurantaa ehdottivat muutamat sidosryhmät. Yksittäisiä kommentteja esitettiin uraseurantaa koskevan rahoituskriteerin toimivuuden ja vaikuttavuuden seurantatarpeesta, tiedonkeruun viiveestä, keskitetyn kyselyn toteuttamisesta, vastaajien tavoittamisen haasteista sekä tohtoreiden vastaustietojen hyödyntämisestä rahoitusmallissa. Alakohtaisen rahoitusosuuden poistamiseen ja korvaamiseen opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella säädettävillä tutkintokohtaisilla kertoimilla otettiin kantaa osassa lausuntoja. Osa lausunnonantajista (Helsingin yliopisto, Taideyliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Akavan erityisalat, Teknologiateollisuus, Tekniikan Akateemiset TEK, Suomen Akatemia) kannatti ehdotusta ja näki sen huomioivan koulutuksen kalleuden nykyistä rahoitusmallia paremmin. Joissakin lausunnoissa ehdotukseen suhtauduttiin epäillen ja sen nähtiin pienentävän rahoitusmallin kokonaisvakautta ja sen vaikutusten arviointia vaikeana (YLL, Professoriliitto, OAJ, Suomen Ekonomit, SYL). Rahoitusosuuden poistamista ehdotettiin kompensoitavan strategiaperusteisessa rahoituksessa (ISY). Taideyliopiston erillisrahoituksen liittämistä osaksi valtakunnallisia tehtäviä pääosin kannatettiin tai siihen ei otettu lausunnoissa suoraa kantaa. Osa lausunnonantajista katsoi, että muiden taidealojen kouluttajien osalta lisärahoituksen tarvetta on tarkasteltava erikseen, jotta taiteen rahoitus voidaan turvata kaikissa sen alan koulutusta ja tutkimusta harjoittavissa yliopistoissa ja että erillisrahoituksen vaikutuksia tulee seurata. Helsingin yliopisto katsoi, että ehdotus edellyttää valtakunnallisia tehtäviä koskevan rahoitusosuuden kasvattamista ehdotetusta 9 prosentista 10 prosenttiin. Asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta Asetusta sovellettaisiin ensimmäisen kerran myönnettäessä yliopistoille yliopistolain 49 :n mukaista perusrahoitusta vuodelle 2021.
VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio 23.11.2018 VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö Yliopistolain (558/2009)
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio 23.11.2018 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI AMMATTIKORKEAKOULUISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 5 JA 7 :N MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta 2
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Immo Aakkula
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 9.9.2016 Immo Aakkula VALTIONEUVOSTON ASETUS AMMATTIKORKEAKOULUISTA ANNETUN VAL- TIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta Ammattikorkeakoulujen
EHDOTUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISEKSI
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio 14.3.2012 EHDOTUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISEKSI 1 Tausta ja pääasiallinen sisältö Yliopistouudistuksen yhteydessä myös valtion rahoitus
https://www.webropolsurveys.com/answer/surveyparticipation.aspx?sdid=fin
Sivu 1/6 Lausuntopyyntölomake: Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 1.9.2014 työryhmän, jonka tavoitteeksi asetettiin
Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen
Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Laura Hansén
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 17.1.2019 Laura Hansén OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLIOPISTOJEN PERUSRAHOI- TUKSEN LASKENTAKRITEEREISTÄ 1 Esityksen tausta ja pääasiallinen
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLIOPISTOJEN PERUSRAHOI- TUKSEN LASKENTAKRITEEREISTÄ
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio 23.11.2018 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLIOPISTOJEN PERUSRAHOI- TUKSEN LASKENTAKRITEEREISTÄ 1 Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö Yliopistolain (558/2009)
Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen
Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen 21.11.2011 Johtaja Anita Lehikoinen, rahoitusmallityöryhmän pj. Yliopistojen rahoitusmallin
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti säädetään yliopistolain 49 :n 6 momentin nojalla: 1 Koulutuksen
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio 23.11.2018 EHDOTUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUKSEKSI AMMATTIKORKEAKOULUJEN PERUSRAHOITUKSEN LASKENTAKRITEEREISTÄ 1 Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö
https://www.webropolsurveys.com/answer/surveyparticipation.aspx?sdid=fin10425...
Sivu 1/5 Lausuntopyyntölomake: Ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 12.11.2014 työryhmän, jonka tavoitteeksi asetettiin laatia
Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012. 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus. yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 20 päivänä
LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015
LAUSUNTO Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2 00130 HELSINKI www.arene.fi 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 ASIA: LAUSUNTOPYYNTÖ OPETUS-
AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS
AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS Ylijohtaja Tapio Kosunen 20.11.2014, Helsinki Seminaari ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista vuodesta 2017 alkaen 11.00 Lounas 11.50 Seminaarin
Lausunto Valtioneuvoston asetus yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta
Professoriliitto Lausunto 17.12.2018 Asia: OKM/53/010/2018 Lausuntopyyntö luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta sekä opetus- ja kulttuuriministeriön
Jatkuvan oppimisen kehittämistarpeet
Osaamisen, sivistyksen ja innovaatioiden Suomi -neuvotteluryhmä Jatkuvan oppimisen kehittämistarpeet 14.5.2019 Projektijohtaja Helena Mustikainen Elinikäinen oppiminen vaikuttavana investointina Hallinnon
Opetusministeriön asetus
Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen
Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen 1. Lausunnonantaja Organisaatio Yhteyshenkilö Sähköpostiosoite Arene ry Riitta Rissanen riitta.rissanen@arene,fi 2. Pidättekö
Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa. Mineraaliverkosto Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö
Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa Mineraaliverkosto 16.2.2017 Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Korkeakoulutus- ja tutkimus 2030 - visiotyö Visiotyön tarkoituksena
Lausuntopyyntö
Lausuntopyyntö OKM/25/010/2013 21.08.2013 Jakelussa mainituille Viite Asia Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttaminen UKM begäran om utlåtande angående ändring
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Immo Aakkula
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 21.4.2016 Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLIOPISTOJEN PERUSRAHOI- TUKSEN LASKENTAKRITEEREISTÄ 1 Esityksen tausta 2 Ehdotus
OKM:n työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen
jätetty sähköiselle lomakkeelle 1(5) Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM123:00/2014 OKM:n työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen Kopio sähköisen lomakkeen kautta
Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta
1 (2) 18.9.2013 9356-2013 (033, 50) Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/25/010/2013 Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Turun
Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012
Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,
Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi
Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi
Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut
Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen
Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen Opetus- ja kulttuuriministeriö
Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole
Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen
Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden
Lausunto Valtioneuvoston asetus yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta
Tieteentekijöiden liitto Lausunto 17.12.2018 Asia: OKM/53/010/2018 Lausuntopyyntö luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta sekä opetus ja kulttuuriministeriön
Ajankohtaista korkeakoulutuksesta Osaamisen ennakointifoorumi. Maija Innola, opetus- ja kulttuuriministeriö
Ajankohtaista korkeakoulutuksesta Osaamisen ennakointifoorumi Maija Innola, opetus- ja kulttuuriministeriö 1.6.2017 SISÄLTÖ Korkeakoulutuksen määristä Esimerkkejä uudistuvista rakenteista Korkeakoulujen
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Matti Sillanmäki
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 17.1.2019 Matti Sillanmäki EHDOTUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUKSEKSI AMMATTIKOR- KEAKOULUJEN PERUSRAHOITUKSEN LASKENTAKRITEEREISTÄ
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut
KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari
KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari 17.3.2009 KORKEAKOULUJEN STRATEGIATYÖ Korkeakoulut uudistavat strategiansa vuonna 2010 käytäviin
Laadullinen työllistymisen sisällyttäminen korkeakoulujen rahoitusmalleihin. Tapio Kosunen Ylijohtaja
Laadullinen työllistymisen sisällyttäminen korkeakoulujen rahoitusmalleihin Tapio Kosunen Ylijohtaja Laadullinen työllistyminen - palkkaustilastot Työryhmä tarkastellut tilastokeskuksen kokoamia palkkaustilastoja
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Uusi Tampereen ammattikorkeakoulu
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Click to edit Master title style
Click Ehdotus to edit Suomelle: Master title Suomi style 100+ SIVISTYS, OSAAMINEN, TIEDE JA TEKNOLOGIA IHMISEN JA YHTEISKUNNAN HYVÄKSI Yli puolelle nuorista korkeakoulututkinto Korkeakoulutusta ja asiantuntijuuden
Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole
LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003
OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu
Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT HUMAK ja sen ylläpitäjät
Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén
Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Rakenteellisen kehittämisen tarve Yliopistolta edellytettiin neuvotteluaineistossa tutkittuun tietoon perustuvaa
Opetus- ja kulttuuriministeriö
1 (6) Opetus- ja kulttuuriministeriö maarit.palonen@minedu.fi maiju.tuominen@minedu.fi PALAUTE AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIEHDOTUKSEEN, 1.6.2012 KOULUTUS (OKM:n ehdotus) Koulutuksen perusteella
LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö
1 LUONNOS 23.4.2013 HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa tapahtuvat
Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari Hannu Sirén
Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari 19.2.2016 Hannu Sirén Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari 19.2.2016 Ohjelma 10.00 Seminaarin avaus johtaja
Korkeakoulutuksen visio, tutkintoon johtavan ja tutkinnon jälkeisen koulutuksen kehittäminen ja osaamisella soteen -hanke
VALOPE 2018 Helsinki Korkeakoulutuksen visio, tutkintoon johtavan ja tutkinnon jälkeisen koulutuksen kehittäminen ja osaamisella soteen -hanke Opetusneuvos Sanna Hirsivaara Opetus- ja kulttuuriministeriö
ONKO SUOMEN KORKEAKOULUVISIOSSA TYYLIÄ?
ONKO SUOMEN KORKEAKOULUVISIOSSA TYYLIÄ? Tyyli-hankkeen päätösseminaari 21.11.2017 Suvi Eriksson @SuviEriksson #korkeakouluvisio Miksi Korkeakouluvisiota pitää miettiä? Asemamme maailman koulutetuimpana
AJANKOHTAISTA OPETUSMINISTERIÖSTÄ. Korkeakouluneuvos Ari Saarinen 7.11.2012
AJANKOHTAISTA OPETUSMINISTERIÖSTÄ Korkeakouluneuvos Ari Saarinen 7.11.2012 HALLITUKSEN KORKEAKOULUPOLIITTISIA LINJAUKSIA Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta ja vaikuttavuutta vahvistetaan Oppilaitosverkkoa
Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola
Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Johanna Moisio, HT, opetusneuvos, ryhmäpäällikkö Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto
OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet
Valtioneuvoston asetus yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta
Lausunto 1 (12) Opetus- ja kulttuuriministeriö lausuntopalvelu.fi Lausuntopyyntö luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta sekä opetus- ja kulttuuriministeriön
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on toteuttanut
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä
Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun
ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 1/ ASIALISTA 1
ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2019 28.1.2018 ASIALISTA 1 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. LUC2020-kehittämisohjelman tilannekatsaus 3. Yliopistojen rahoitusmalli 20121 2024 4. Talouden
Ohje 12.02.2015. Ohjauskäytänteiden uudistaminen sopimuskaudelle 2017 2020, rahoituslaskelmat ja vuoden 2014 toimintaa koskeva raportointi
Ohje OKM/7/210/2015 12.02.2015 Yliopistot Viite Asia Ohjauskäytänteiden uudistaminen sopimuskaudelle 2017 2020, rahoituslaskelmat ja vuoden 2014 toimintaa koskeva raportointi Ohjaus- ja palautemenettelyn
Eduskunnan sivistysvaliokunnalle
Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 6.9.2017 Lausunto: HE 73/2017 hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta
MKA/JoS/JTa. Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi
Lausunto 1 (3) 13.2.2014 MKA/JoS/JTa Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/3/010/2014 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi suomen akatemiasta
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan
Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013
Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Toimintaympäristön murros tiedepolitiikan strategisten valintojen taustalla Tutkimuksen paradigman muutokset
SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE
OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja
PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022
HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun
Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut
Yliopistolaki. 6 luku Yliopistojen ohjaus ja rahoitus. 45 Tavoitteiden asettaminen. 46 Valtion rahoituksen määräytymisperusteet
Yliopistolaki 6 luku Yliopistojen ohjaus ja rahoitus 45 Tavoitteiden asettaminen Opetusministeriö ja yliopistot sopivat määrävuosiksi kerrallaan yliopiston toiminnalle asetettavista koulutus- ja tiedepolitiikan
Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011
Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä
Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta
Yliopistolakiuudistuksen arviointi Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta 8.12.2017 Keskeiset kysymykset Yliopistokollegion aseman kehittäminen Nykylain mahdollisuudet Hallituksen valintaprosessi
Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011
Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011 Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 AMMATTIKORKEAKOULUT OSAKEYHTIÖIKSI Ammattikorkeakoulut ovat jatkossa osakeyhtiöitä ja siten
Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus
1 Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus Yliopistojen valtion perusrahoitusta on leikattu talousarvioesitysten perusteella melko paljon vuodesta 2015. Perusrahoituksen lisäksi yliopistojen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 81/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä
Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä. Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010
Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010 Tavoitteita OKM:n tulevaisuuskatsauksesta Työvoiman saatavuuden turvaaminen Koulutustason
Osaaminen ja koulutuspalvelut vuonna 2030
Osaaminen ja koulutuspalvelut vuonna 2030 Kuntaliitto Maakuntafoorumi: Väki vähenee karkaavatko toisen asteen koulutuspalvelut 9.4.2019 Vanhempi neuvonantaja Tapio Huttula Sitra Tavoitteena 30 keskeisen
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri tarve
TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA
TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA ULLA MÄKELÄINEN & JUKKA HAAPAMÄKI 4.6.2018 Toimintokohtainen erittely Korkeakoulujen tulee laatia toimintokohtainen erittely, joka täsmää
Sivistys, osaaminen, tiede ja teknologia ihmisen ja yhteiskunnan hyväksi
Sivistys, osaaminen, tiede ja teknologia ihmisen ja yhteiskunnan hyväksi Vision toimeenpanosuunnitelma Vision tavoitteiden saavuttamisessa keskeistä on yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ja niiden toimintatapojen
Myönteistä on, että ammattikorkeakoulu on vahvistanut opiskelijoiden tukemiseen tähtäävää toimintaa.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
18.1.2016. Ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 lähtien
Marita Aho ja Jari Konttinen Lausunto 1 (6) 18.1.2016 Ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 lähtien A) KOULUTUSOSION UUDISTAMINEN 1 Työryhmä ehdottaa tarkennusta ylempien korkeakoulututkintojen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen
Asia: Opetus-ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi
Lausuntopyyntö 24.2.2015 Jakelussa mainituille OKM 15/010/2015 Asia: Opetus-ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi Opetus-ja kulttuuriministeriä pyytää lausuntoanne
Korkeakoulutus kuuluu kaikille!
Korkeakoulutus kuuluu kaikille! Siltoja saavutettavuuteen -seminaari 4.4.2017, Verkatehdas, Hämeenlinna Birgitta Vuorinen opetusneuvos, yksikön päällikkö KORKEAKOULUTUS KUULUU KAIKILLE 2 Korkeakoulutukseen
VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto
VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Ylijohtaja Mika Tammilehto 7.5.2019 TYÖN MURROS ON JO TODELLISUTTA Teknologinen kehitys muuttaa talouden toimintalogiikoita ja rakenteita, ammatti- ja tehtävärakenteita,
Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM
Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti
Korkeakoulun strategiaprosessi ja sopimuskauteen valmistautuminen
Korkeakoulun strategiaprosessi ja sopimuskauteen valmistautuminen Korkeakoulujen KOTA-seminaari 27.8.2019 Lahden ammattikorkeakoulu Maarit Palonen Sopimussisältöjä 2021 2024 Korkeakoulujen yhteiset tavoitteet
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopistolla on strategian toimenpideohjelma
Päätös Viite Yliopistojen strategiarahoitusesitykset jatkuvan oppimisen vahvistamiseksi määräajoilla ja
< Päätös OKM/152/592/2018 26.11.2018 Yliopistot Viite Yliopistojen strategiarahoitusesitykset jatkuvan oppimisen vahvistamiseksi määräajoilla 20.8.2018 ja 18.10.2018 Asia Päätös jatkuvan oppimisen strategiarahoituksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 33/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yliopistolain 7 :n muuttamisesta Yliopistolakia ehdotetaan yliopistojen koulutusvastuita koskevan kokonaisuudistuksen mahdollistamiseksi muutettavaksi
Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén
Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri
Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen
Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari 18.8.2016 Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen 1 Opetushallituksen ennakoinnista Osaamistarpeiden valtakunnallinen ennakointi Työvoima- ja koulutustarpeiden
Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku
Kansainvälistymisen haasteet Marja-Liisa Niemi 25.11.2010 TerveysNet, Turku Tausta ja tavoitteet Hallitusohjelma "Korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle luodaan kansallinen strategia, jolla opiskelijoiden,
Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet
Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Rehtori Keijo Hämäläinen (JY) Julkaisufoorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo 20.3.2019 TAUSTA Tieteelliset julkaisut yliopistojen
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea
Julkaisufoorumi ja yliopistojen rahoitusmalli
Julkaisufoorumi ja yliopistojen rahoitusmalli Tapio Kosunen Opetus- ja kulttuuriministeriö Julkaisufoorumi-seminaari 2.2.2015 Rahoitusmalli ja julkaisut rahoitusmallia on kehitetty jatkuvasti ja ajan myötä
Ammattikorkeakoulu on laatinut tavoitteellisen toimintasuunnitelman vuosiksi , joka jatkaa korkeakoulun aloittamaa painoalojen kehittämistä.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut