AJANKOHTAISTA OPETUSMINISTERIÖSTÄ. Korkeakouluneuvos Ari Saarinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AJANKOHTAISTA OPETUSMINISTERIÖSTÄ. Korkeakouluneuvos Ari Saarinen 7.11.2012"

Transkriptio

1 AJANKOHTAISTA OPETUSMINISTERIÖSTÄ Korkeakouluneuvos Ari Saarinen

2 HALLITUKSEN KORKEAKOULUPOLIITTISIA LINJAUKSIA Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta ja vaikuttavuutta vahvistetaan Oppilaitosverkkoa sopeutetaan väestökehitykseen koulutuksen saatavuus ja sivistyksellinen yhdenvertaisuus maan kaikissa osissa turvaten Korkeakoulujen nykyistä toimipisteverkkoa kootaan riittävän laajoiksi, laadukkaiksi ja innovatiivisiksi osaamisympäristöiksi Jokaisessa maakunnassa on yksi tai useampi korkeakoulu Uudistetaan korkeakoulujen rahoitus tukemaan nykyistä paremmin koulutuksen tavoitteita, kuten koulutuksen läpäisyn parantamista, nopeampaa siirtymistä työelämään ja hallinnon tehostamista sekä opetuksen ja tutkimuksen laadun parantamista, kansainvälistymistä ja korkeakoulujen profiloitumista vahvuusalueilleen

3 AMMATTIKORKEAKOULUJEN UUDISTAMISEN TAVOITTEET Ammattikorkeakoulujen roolin vahvistaminen osana suomalaista koulutus- ja innovaatiojärjestelmää Ammattikorkeakoulujen yhteyden tiivistäminen työelämään ja aluevaikuttavuuden vahvistaminen Ammattikorkeakoulujen rakenteellisen uudistamisen vauhdittaminen ja toiminnan laadun ja vaikuttavuuden parantaminen Ammattikorkeakoulujen vahvempi strateginen osaaminen, profiloituminen, painoalavalinnat, johtajuuden sekä priorisointi- ja päätöksentekokyvyn vahvistuminen

4 AMMATTIKORKEAKOULUJEN UUDISTAMISEN VAIHEET Uudistetaan ammattikorkeakoulujen rahoitusta ja hallintoa koskeva lainsäädäntö sekä rahoitusmalli. Uusi rahoitusmalli voimaan Uudistetaan ammattikorkeakoulujen toimiluvat korostaen toiminnan laatua ja vaikuttavuutta. Toimiluvissa päätetään ammattikorkeakoulujen koulutusvastuista. Uudet toimiluvat voimaan Rahoitusvastuun siirto ja itsenäinen oikeushenkilöasema toteutetaan VOSuudistuksen yhteydessä. Tällöin kakista ammattikorkeakouluista tulee osakeyhtiöitä. Hallituksen esitykset 2014 uudistuvan lainsäädännön osalta eduskunnalle 2/2013 Työ- ja ohjausryhmä

5 KOULUTUSTARJONNAN UUDISTAMINEN Ammattikorkeakouluihin kohdennettiin 2030 aloituspaikan leikkaus vuodesta 2013 Leikkaukset kohdistettiin erityisesti kulttuurialalla, matkailu-, ravitsemis- ja talousalalle sekä tekniikan ja liikenteen alalle Leikkausten vaikutukset sisällytetty vuosiopiskelijamääriin sopimuskaudelle kattavat vain osan päätetyistä leikkauksista Tradenomikoulutuksesta vuonna aloituspaikkaa, OKM:n päätös vuodesta liiketoiminta osaajien lisäksi mm. matkailun osaajia, IT-osaajia millainen koulutusvastuun jako

6 TOIMILUVAT JA KOULUTUSVASTUU Toimilupien uudelleentarkastelu on tarkoituksenmukaista niin koulutustarpeen kuin käytettävissä olevan julkisen rahoituksen näkökulmasta Toimilupa on hallinnollinen päätös, jossa määrätään myös koulutusvastuusta Sivistyspoliittinen ministeriryhmä käsitteli ammattikorkeakoulujen toimilupien uudistamista Periaatteet ja kriteerit: Toimiluparatkaisulla toteutetaan hallitusohjelman mukainen korkeakoulujen nykyisen toimipisteverkon kokoaminen riittävän laajoiksi, laadukkaiksi ja innovatiivisiksi osaamisympäristöiksi > laatua koulutus- ja opiskelijapalveluihin sekä aluetta ja elinkeinoelämää palvelevaan tki-toimintaan Toimilupa voidaan myöntää kunnalle tai kuntayhtymälle taikka rekisteröidylle yhteisölle. Toimiluvat myöntää valtioneuvosto. Toimiluvassa päätetään kunkin ammattikorkeakoulun koulutustehtävään sisältyvästä koulutusvastuusta eri aloilla tutkinnoittain ja tutkintonimikkeittäin sekä korkeakoulun opetus- ja tutkintokielestä Toimilupakierroksen yhteydessä arvioidaan ammattikorkeakoulun pitkän aikavälin taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset

7 TOIMILUVAT JA KOULUTUSVASTUU Toimilupatarkastelulle luovat pohjaa ministeriön ja ammattikorkeakoulujen väliset sopimusneuvottelut syksyllä 2012 OKM valmistelee HE:n ammattikorkeakoululain muuttamiseksi vuoden 2012 aikana siten, että eduskunta voi hyväksyä lain kesällä 2013 Lain vahvistamisen jälkeen uuden lain mukaisia toimilupia haetaan syksyllä Valtioneuvosto päättää toimiluvista vuoden 2013 loppuun mennessä Uudet toimiluvat tulevat voimaan Nykyiset toimiluvat lakkaavat Lakiin siirtymäsäännös, jolla turvataan opiskelijoiden asema mahdollistamalla ammattikorkeakoulujen toiminnan määräaikainen jatkaminen silloin, kun nykyisin toimivalle ammattikorkeakoululle ei enää myönnetä toimilupaa tai kun ammattikorkeakoulun koulutusvastuuta supistetaan. Määräajan kuluessa huolehditaan nykyisten opiskelijoiden siirtymisestä toimiluvan saaneeseen ammattikorkeakouluun Ammattikorkeakoulun on täytettävä toimiluvan myöntämisedellytykset myös toimiluvan saatuaan. Mikäli toiminta ei täytä toimiluvan myöntämisedellytyksiä, toimilupa voidaan peruuttaa

8 KORKEAKOULUOPETUKSEN JA TUTKIMUKSEN PÄÄTETYT MENOSÄÄSTÖT 2013 Valtion menosäästöt merkitsevät sitä, että korkeakouluopetukseen ja tutkimukseen kohdentuu valtion rahoituksen säästöjä vuosien aikana yhteensä yli 230 miljoonaa euroa. Ammattikorkeakoulut Ammattikorkeakoulujen keskimääräisten yksikköhintojen alentamisen ja opiskelijamäärän vähentämisen arvioidaan alentavan valtion ja kunnan rahoitusta vuonna 2013 yhteensä 47,7 miljoonaa euroa, josta valtion rahoitusosuus on 20 miljoonaa euroa Kustannustason muutoksia koskevien tarkistusten tekemättä jättämisestä johtuva vaikutus ammattikorkeakoulujen valtion rahoitukseen on vuonna 2013 noin 11,6 miljoonaa euroa

9 AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIEHDOTUS 2014 (LUONNOS)

10 LAKIUUDISTUKSESTA PYYDETYT LAUSUNNOT Ammattikorkeakoulut ja niiden ylläpitäjät Asian kannalta keskeiset ministeriöt (OM, SM, STM, TEM, VM) OPH ARENE, UNIFI ja SAMOK Asian kannalta keskeiset etujärjestöt (AKAVA, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Kuntaliitto, Kuntatyönantajat, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Palvelulaitosten työantajat, Sivistystyönantajat, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Suomen Yrittäjät ja Toimihenkilökeskusjärjestö STTK)

11 Kaksivaiheisuus puhuttaa yhä LAUSUNNOISTA KOOTTUA Suuri yksimielisyys koulutusohjelmapäätöksistä luopumiselle Toimilupakierroksen haasteellisuus ja arviointiprosessi askarruttavat toimiluvan krittereistä tulisi säätää tai kuvata ne perusteluissa, kriteereitä tulee myös täsmentää toimiluvan myöntämisessä huomioon mm. tutkimus- ja kehitystyö, toiminnan alueellinen vaikuttavuus ja koulutuksen alueellinen saatavuus Toimiluvan saavan yhtiöjärjestyksen/osakassopimusten sitoumusten ja velvoitteiden rajauksia joko puollettiin tai vastustettiin Pitkän tähtäimen taloudellisten ja toiminnallisten edellytysten vaatimus ongelmallinen korkeakoulujen yhdistymistilanteessa Ylempien ammattikorkeakoulututkintoja haluttaisiin koulutusvastuun puitteissa Koulutusvastuun muutokset valtioneuvoston päätöksentekoa joustavammalla menettelyllä

12 LAUSUNNOISTA KOOTTUA sijaintipaikkakuntasääntelyn poistamista kannatettiin koulutusvastuun määritelmä ja tutkintokohtaisuus perusteltua toisaalta koulutusvastuun tarkentaminen kaventaisi hyötyjä uuteen rahoitusmalliin siirtymistä kannatti 14 ammattikorkeakoulua 22 lausuneesta ARENE halusi viivästystä 50 %:n perusrahoituksen sisällyttämistä malliin esitti mm. Kuntaliitto sekä ARENE, mikäli malliin siirrytään 2014 Aikuiskoulutusta haluttaisiin mallissa vahvemmin esille Laadun, työelämä- ja aluevaikuttavuuden mittaamisen ongelmat Strategiarahoituksen merkitystä korostettiin

YHTEENVETO AMK-LAKIEHDOTUKSESTA JA SIITÄ ANNETUISTA LAUSUNNOISTA Liittoumakorkeakoulut-seminaari 31.10.2012

YHTEENVETO AMK-LAKIEHDOTUKSESTA JA SIITÄ ANNETUISTA LAUSUNNOISTA Liittoumakorkeakoulut-seminaari 31.10.2012 YHTEENVETO AMK-LAKIEHDOTUKSESTA JA SIITÄ ANNETUISTA LAUSUNNOISTA Liittoumakorkeakoulut-seminaari 31.10.2012 Ylijohtaja Anita Lehikoinen Amk-uudistuksen toteuttaminen Ammattikorkeakoulujen hallintoa ja

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖSTÄ Korkeakouluneuvos Ari Saarinen 29.1.2013 RIIHIMÄKI

AJANKOHTAISTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖSTÄ Korkeakouluneuvos Ari Saarinen 29.1.2013 RIIHIMÄKI AJANKOHTAISTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖSTÄ Korkeakouluneuvos Ari Saarinen 29.1.2013 RIIHIMÄKI Korkeakouluopetuksen ja tutkimuksen päätetyt valtion menosäästöt 2013 Valtion menosäästöt merkitsevät

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUS. Takki-seminaari Helsinki Ylijohtaja Anita Lehikoinen

AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUS. Takki-seminaari Helsinki Ylijohtaja Anita Lehikoinen AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUS Takki-seminaari 7.11.2012 Helsinki Ylijohtaja Anita Lehikoinen Valtion talousarvioesitys 2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala 2012 2013 Muutos 2012 TA TAE talousarviosta

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

AMK-LAKIEHDOTUKSESTA ANNETUT LAUSUNNOT SEKÄ VEROSEURAAMUSTEN KOMPENSOINTI. Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaari 5.11.

AMK-LAKIEHDOTUKSESTA ANNETUT LAUSUNNOT SEKÄ VEROSEURAAMUSTEN KOMPENSOINTI. Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaari 5.11. AMK-LAKIEHDOTUKSESTA ANNETUT LAUSUNNOT SEKÄ VEROSEURAAMUSTEN KOMPENSOINTI Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaari 5.11.2012 Hannu Sirén Korkeakoulututkinnot 1985-2011 Ammattikorkeakoulujen uudistaminen

Lisätiedot

Toimilupaohjeistuksen kokonaisuus ja lupahakemusten käsittelyprosessi. Maarit Palonen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Toimilupaohjeistuksen kokonaisuus ja lupahakemusten käsittelyprosessi. Maarit Palonen Opetus- ja kulttuuriministeriö Toimilupaohjeistuksen kokonaisuus ja lupahakemusten käsittelyprosessi Maarit Palonen Opetus- ja kulttuuriministeriö 3.4.2013 Toimilupien uudistamisen tavoitteista Korkeakoulujen nykyistä toimipisteverkkoa

Lisätiedot

Hallitusohjelman ja KESUn linjaukset

Hallitusohjelman ja KESUn linjaukset Hallitusohjelman ja KESUn linjaukset Valtiosihteeri Tapio Kosunen, OKM Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Rovaniemi 13.10.2011 Hallitusohjelman linjauksia Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden

Lisätiedot

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011 Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 AMMATTIKORKEAKOULUT OSAKEYHTIÖIKSI Ammattikorkeakoulut ovat jatkossa osakeyhtiöitä ja siten

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy on hakenut valtioneuvostolta toimilupaa 1.1.2014 alkaen.

Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy on hakenut valtioneuvostolta toimilupaa 1.1.2014 alkaen. VALTIONEUVOSTO PÄÄTÖS ammattikorkeakoulun toimiluvasta 12.12.2013 Dnro OKM/5/533/2013 Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy PL 4000 00079 Metropolia Hakemus Päätös Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy on hakenut

Lisätiedot

Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti. 22.05.2012 Jukka Nivala

Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti. 22.05.2012 Jukka Nivala Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti 22.05.2012 Jukka Nivala Ammattikorkeakoulut - tulevat haasteet Mikä muuttuu Rahoituslakiuudistus 2014 Aloituspaikkapäätökset

Lisätiedot

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN LIITE 3 29.9.2011 SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN Taustaa Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

Jatkuvan oppimisen kehittämistarpeet

Jatkuvan oppimisen kehittämistarpeet Osaamisen, sivistyksen ja innovaatioiden Suomi -neuvotteluryhmä Jatkuvan oppimisen kehittämistarpeet 14.5.2019 Projektijohtaja Helena Mustikainen Elinikäinen oppiminen vaikuttavana investointina Hallinnon

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa

Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa Lapin korkeakoulukonserni 22.9.2010 Markku Tarvainen LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI MIKSI? Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen vuosi 2020: enintään 15 yliopistoa

Lisätiedot

Kirje OKM/1/533/2013 05.07.2013. Jakelussa mainituille. Viite. Ammattikorkeakoulujen toimilupahakemukset. Asia

Kirje OKM/1/533/2013 05.07.2013. Jakelussa mainituille. Viite. Ammattikorkeakoulujen toimilupahakemukset. Asia Kirje OKM/1/533/2013 05.07.2013 Jakelussa mainituille Viite Asia Ammattikorkeakoulujen toimilupahakemukset Opetus- ja kulttuuriministeriö on 26.3.2013 ohjeistanut ammattikorkeakoulujen ylläpitäjiä ja ammattikorkeakouluja

Lisätiedot

Päätös OKM ohjeet koskien syksyllä 2012 käytäviä ministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisiä sopimuskauden neuvotteluja

Päätös OKM ohjeet koskien syksyllä 2012 käytäviä ministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisiä sopimuskauden neuvotteluja Päätös OKM/24/210/2012 30.03.2012 Ammattikorkeakoulut Viite Asia OKM ohjeet koskien syksyllä 2012 käytäviä ministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisiä sopimuskauden 2013-2016 neuvotteluja Ammattikorkeakoulut,

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Finlandia-talo 25.9.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Valmistautuminen korkeakoulujen ja tiedelaitosten sopimusneuvotteluihin

Valmistautuminen korkeakoulujen ja tiedelaitosten sopimusneuvotteluihin Valmistautuminen korkeakoulujen ja tiedelaitosten sopimusneuvotteluihin Ylijohtaja Anita Lehikoinen Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 30.3.2012 Puheenvuoron teemat Korkeakoulujen yhteiset

Lisätiedot

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistamisen suuntaviivat

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistamisen suuntaviivat Ammattikorkeakoululaitoksen uudistamisen suuntaviivat Johtaja Anita Lehikoinen, OKM Seminaari hallitusohjelman tavoitteista ja ammattikorkeakoulu-uudistuksen käynnistämisestä 6.9.2011 TAE 2012 ja kehykset

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS Ylijohtaja Tapio Kosunen 20.11.2014, Helsinki Seminaari ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista vuodesta 2017 alkaen 11.00 Lounas 11.50 Seminaarin

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunta

Eduskunnan sivistysvaliokunta Muistio P. Väisänen-Haapanen 14.10.2013 3746/90/2013 Eduskunnan sivistysvaliokunta Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttaminen ja väliaikainen muuttaminen, vapaasta sivistystyöstä

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 5 JA 7 :N MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta 2

Lisätiedot

Lausuntopyyntö

Lausuntopyyntö Lausuntopyyntö OKM/25/010/2013 21.08.2013 Jakelussa mainituille Viite Asia Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttaminen UKM begäran om utlåtande angående ändring

Lisätiedot

Kirje Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden aikana ja toimintaa koskeva raportointi

Kirje Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden aikana ja toimintaa koskeva raportointi Kirje OKM/12/210/2013 04.02.2013 Ammattikorkeakoulut Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden 2013 2016 aikana ja toimintaa koskeva raportointi Ammattikorkeakoulu-uudistus

Lisätiedot

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät 23.8.2011, Kuopio Kehittämislinjaukset - hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus. Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus. Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN II VAIHE Hallituksen esitys uudeksi ammattikorkeakoululaiksi eduskunnalle

Lisätiedot

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012 Oivaltamisen iloa Suomi vuonna 2025 Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012 Markku Lahtinen Tammikuu 2012 TAMK Yksi suurimmista Suomen suurimpia ammattikorkeakouluja yli 11 000 opiskelijaa 2500 aloittavaa tutkinto-opiskelijaa

Lisätiedot

Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä. Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010

Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä. Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010 Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010 Tavoitteita OKM:n tulevaisuuskatsauksesta Työvoiman saatavuuden turvaaminen Koulutustason

Lisätiedot

OKM:n tilannekatsaus: KESU, alpa-vähennykset, koulutusrakenne, KSHJ ym. Johtaja Hannu Sirén Helsinki 24.1.2012

OKM:n tilannekatsaus: KESU, alpa-vähennykset, koulutusrakenne, KSHJ ym. Johtaja Hannu Sirén Helsinki 24.1.2012 OKM:n tilannekatsaus: KESU, alpa-vähennykset, koulutusrakenne, KSHJ ym. Johtaja Hannu Sirén Helsinki 24.1.2012 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma (KESU) 2011-2016 Perustuu pääministeri Jyrki

Lisätiedot

LAUSUNTO AMMATTIKORKEAKOULULAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVOISTA. lausuu pyydettynä seuraavaa:

LAUSUNTO AMMATTIKORKEAKOULULAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVOISTA. lausuu pyydettynä seuraavaa: LAUSUNTO 1 / 5 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Viite: Lausuntopyyntö 14.9.2011 LAUSUNTO AMMATTIKORKEAKOULULAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVOISTA Yleistä Uudistuksen peruslinjaukset

Lisätiedot

Lausunto selvityshenkilöiden raportista (OKM 2010:23) "Ammattikorkeakoulujen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistaminen"

Lausunto selvityshenkilöiden raportista (OKM 2010:23) Ammattikorkeakoulujen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistaminen Suomen Keskusta r.p. Apollonkatu 11 a 00100 Helsinki 21.1.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle Lausunto selvityshenkilöiden raportista (OKM 2010:23) "Ammattikorkeakoulujen taloudellisen ja hallinnollisen

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN JA VAPAAN SIVISTYSTYÖN RAKENTEELLISTA UUDISTAMISTA KOSKEVA PROJEKTISUUNNITELMA

TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN JA VAPAAN SIVISTYSTYÖN RAKENTEELLISTA UUDISTAMISTA KOSKEVA PROJEKTISUUNNITELMA 1 Opetus- ja kulttuuriministeriö 19.2.2014 TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN JA VAPAAN SIVISTYSTYÖN RAKENTEELLISTA UUDISTAMISTA KOSKEVA PROJEKTISUUNNITELMA 1. Uudistuksen lähtökohdat, tarkoitus ja tavoite Hallituksen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu pähkinänkuoressa Toiminta alkanut 1992 Vakinaistettu 1996 Opiskelijoita yli 4000 Henkilökuntaa yli 400 Koulutusaloja

Lisätiedot

Miten ammattikorkeakoulujen rakenne ja rahoitus tulisi Kansalaisinfo, Arkadiankatu 3 Arvo Jäppinen

Miten ammattikorkeakoulujen rakenne ja rahoitus tulisi Kansalaisinfo, Arkadiankatu 3 Arvo Jäppinen Miten ammattikorkeakoulujen rakenne ja rahoitus tulisi järjestää? 15.9.2010 Kansalaisinfo, Arkadiankatu 3 Arvo Jäppinen Ylläpito, omistus, hallinto Ammattikorkeakoulujen monipuolinen omistajarakenne säilytetään

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutuspalvelut vuonna 2030

Osaaminen ja koulutuspalvelut vuonna 2030 Osaaminen ja koulutuspalvelut vuonna 2030 Kuntaliitto Maakuntafoorumi: Väki vähenee karkaavatko toisen asteen koulutuspalvelut 9.4.2019 Vanhempi neuvonantaja Tapio Huttula Sitra Tavoitteena 30 keskeisen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Päivi Karttunen vararehtori 16.6.2009 Päivi Karttunen 1 Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen (1) OPM 2008: Rakenteellisen kehittämisen

Lisätiedot

Julkisen sektorin panostus korkeakoulutukseen merkittävä

Julkisen sektorin panostus korkeakoulutukseen merkittävä Julkisen sektorin panostus korkeakoulutukseen merkittävä Yliopistolaitos 1,7 Mrd./ v. Ammattikorkeakoulut 0,9 Mrd./ v Julkinen tutkimusrahoitus (SA+Tekes) 0,3 Mrd./v Suurena haasteena julkisen talouden

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Arene ry:n kannanotto (5.3.2014) Yhteiskunnan ja talouselämän muutosten

Lisätiedot

Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki

Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki 6.11.2014 Eeva-Riitta Pirhonen Ylijohtaja Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpano Lukiokoulutuksen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ja vapaan

Lisätiedot

LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015

LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 LAUSUNTO Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2 00130 HELSINKI www.arene.fi 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 ASIA: LAUSUNTOPYYNTÖ OPETUS-

Lisätiedot

Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari Hannu Sirén

Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari Hannu Sirén Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari 19.2.2016 Hannu Sirén Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari 19.2.2016 Ohjelma 10.00 Seminaarin avaus johtaja

Lisätiedot

Lausuntopyyntö kaikille perustutkinnoille yhteisistä ammatillisista valinnaisista tutkinnon osista

Lausuntopyyntö kaikille perustutkinnoille yhteisistä ammatillisista valinnaisista tutkinnon osista LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (3) 15.09.2017 OPH-2065-2017 Jakelussa mainitut Lausuntopyyntö kaikille perustutkinnoille yhteisistä ammatillisista valinnaisista tutkinnon osista Opetushallitus pyytää lausuntoanne kaikille

Lisätiedot

Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020

Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020 LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU V I S I O 2 0 2 0 Metropolialueen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn kansainvälinen kehittäjä 30.1.2014 Jouni Koski www.laurea.fi Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020 Metropolialueen

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOKONAIS- TILANNE; miten laadusta huolehditaan leikkausten jälkeen?

AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOKONAIS- TILANNE; miten laadusta huolehditaan leikkausten jälkeen? AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOKONAIS- TILANNE; miten laadusta huolehditaan leikkausten jälkeen? TAKKI-VERKOSTON SEMINAARI Eduskuntatalon auditorio, 07.11.2012 Timo Luopajärvi Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta

Lisätiedot

Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta 1 (2) 18.9.2013 9356-2013 (033, 50) Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/25/010/2013 Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Turun

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025 Tilaisuuden avaus ECVT Round Table 2015 Helsinki 10.12.2015 opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen osasto AMOS seija.rasku@minedu.fi Sipilän hallituksen visio:

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas 12.2.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni Päijät-Hämeen koulutuskonserni

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.3.2017 Keskeiset uudistukset Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta: osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA TKOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2007-2012 T Luonnos lausunnolle 6/2007, määräaika 9/2007 T Esitys valmis 12.10.2007 T Sivistyspoliittisen ministeriryhmän käsittely 10-11/2007 T Valtioneuvoston

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli

Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli 7.11.2014 Mika Tammilehto Johtaja Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpano Lukiokoulutuksen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ja vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Arene ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Riitta Rissanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen

Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen 21.11.2011 Johtaja Anita Lehikoinen, rahoitusmallityöryhmän pj. Yliopistojen rahoitusmallin

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA AMK-SEKTORILLA Liiketalouden kehittämispäivät Opetusneuvos Erja Heikkinen

AJANKOHTAISTA AMK-SEKTORILLA Liiketalouden kehittämispäivät Opetusneuvos Erja Heikkinen AJANKOHTAISTA AMK-SEKTORILLA Liiketalouden kehittämispäivät 6.11.2013 Opetusneuvos Erja Heikkinen Valtion talousarvion 2014 menojen (53 920 milj. euroa) jakautuminen pääluokittain Valtion talousarvio

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen sopeuttamistarpeet ja kehittäminen vuosina

Ammatillisen koulutuksen sopeuttamistarpeet ja kehittäminen vuosina Ammatillisen koulutuksen sopeuttamistarpeet ja kehittäminen vuosina 2013-2016 Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Johtaja Mika Tammilehto 13.11.2012 Ammatillisen koulutuksen menosäästöt

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö ammattikorkeakouluuudistukseen liittyvästä hallituksen esityksestä

Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö ammattikorkeakouluuudistukseen liittyvästä hallituksen esityksestä Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö ammattikorkeakouluuudistukseen liittyvästä hallituksen esityksestä 1. Yhteystiedot Rovaniemen koulutuskuntayhtymän hallitus, Toripuistikko 5-7, 96200 Rovaniemi

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015. Tapio Kosunen

Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015. Tapio Kosunen Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015 Tapio Kosunen Korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän uudistamisen tuoretta tietopohjaa Kansainvälisten korkeakoulutuksen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Immo Aakkula

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 9.9.2016 Immo Aakkula VALTIONEUVOSTON ASETUS AMMATTIKORKEAKOULUISTA ANNETUN VAL- TIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA- ja TUTKINTORAKENTEIDEN UUDISTAMINEN Kommenttipuheenvuoro/HS ARENE Timo Luopajärvi

KOULUTUSOHJELMA- ja TUTKINTORAKENTEIDEN UUDISTAMINEN Kommenttipuheenvuoro/HS ARENE Timo Luopajärvi KOULUTUSOHJELMA- ja TUTKINTORAKENTEIDEN UUDISTAMINEN 13.10.2011 Kommenttipuheenvuoro/HS ARENE Timo Luopajärvi 1. ARENEn koulutusohjelmaprojektin johtopäätökset Raportti jätetty OKM:lle toukokuussa 2010,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi

Lisätiedot

Asia: Opetus-ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi

Asia: Opetus-ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi Lausuntopyyntö 24.2.2015 Jakelussa mainituille OKM 15/010/2015 Asia: Opetus-ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi Opetus-ja kulttuuriministeriä pyytää lausuntoanne

Lisätiedot

ONKO OIKEA VASTAUS 18 VAI LAATU JA VAIKUTTAVUUS? Tavoitteena aito rakenteellinen kehittäminen ja alueellinen hyvinvointi

ONKO OIKEA VASTAUS 18 VAI LAATU JA VAIKUTTAVUUS? Tavoitteena aito rakenteellinen kehittäminen ja alueellinen hyvinvointi ONKO OIKEA VASTAUS 18 VAI LAATU JA VAIKUTTAVUUS? Tavoitteena aito rakenteellinen kehittäminen ja alueellinen hyvinvointi ARENE tiedotustilaisuus 23.4.2010 - Helsinki Vesa Saarikoski YHTÄÄLTÄ: RAKENTAKAA

Lisätiedot

Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin

Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin suositusten pohjalta KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen seminaari 28.2.2007 OECD:n arviointi kolmannen

Lisätiedot

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun maakunta kuntayhtymä, koulutustoimiala Esa Toivonen Kajaani 13.10.2008 1 Pääkohdat Aluksi Kainuun koulutus ja sen ohjaus Opiskelijan

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite. Luonnos

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite. Luonnos OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Opetusneuvos Seija Rasku ja hallitusneuvos Aino Still Luonnos 6.4.2016 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI KOULUTUSTOIMIKUNTAJÄRJES- TELMÄSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa. Mineraaliverkosto Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa. Mineraaliverkosto Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa Mineraaliverkosto 16.2.2017 Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Korkeakoulutus- ja tutkimus 2030 - visiotyö Visiotyön tarkoituksena

Lisätiedot

KEVÄÄN 2007 TAVOITENEUVOTTELUT: Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Koulutusohjelmat Hankerahoitus. Maija Innola OPETUSMINISTERIÖ

KEVÄÄN 2007 TAVOITENEUVOTTELUT: Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Koulutusohjelmat Hankerahoitus. Maija Innola OPETUSMINISTERIÖ KEVÄÄN 2007 TAVOITENEUVOTTELUT: Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Koulutusohjelmat Hankerahoitus Maija Innola OPETUSMINISTERIÖ Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Mitoitus - Aloittajamäärä sisältyy aikuiskoulutuksen

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat OKM:n tavoitteet ja toteutusmallit Kuopio 14.10.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

VALMA-muutokset. Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat

VALMA-muutokset. Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat VALMA-muutokset Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat 5.11.2014 VALMA MUUTOSTEN TUULISSA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavien koulutusten kehittämisseminaari Hallitusneuvos Piritta Sirvio Opetus-

Lisätiedot

Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin rooli ammatillisen koulutuksen rakenteellisessa kehittämisessä

Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin rooli ammatillisen koulutuksen rakenteellisessa kehittämisessä Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin rooli ammatillisen koulutuksen rakenteellisessa kehittämisessä Laatustrategian toteuttaminen: Laadunhallintajärjestelmien itsearviointi vuonna 2015 Opetusneuvos

Lisätiedot

Rinnakkaisseminaari A7 Kannanotto lukiokoulutuksen uudistamiseen

Rinnakkaisseminaari A7 Kannanotto lukiokoulutuksen uudistamiseen Rinnakkaisseminaari A7 Kannanotto lukiokoulutuksen uudistamiseen Lukiopäivät 12.11.2013 Opetusneuvos Tiina Tähkä OPETUSHALLITUS 1 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESTA

NÄKÖKULMIA KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESTA NÄKÖKULMIA KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESTA Korkeakoulujen tulos- ja tavoiteneuvottelut vuonna 2007 seminaari, Tampere 1.3.2007 Johtaja Hannu Sirén OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ/Hannu Sirén/ as /1.3.2007

Lisätiedot

Ohje 29.10.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriön tarkentavat ohjeet sopimuskauden 2017 2020 valmisteluun ja vuonna 2016 käytäviin neuvotteluihin

Ohje 29.10.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriön tarkentavat ohjeet sopimuskauden 2017 2020 valmisteluun ja vuonna 2016 käytäviin neuvotteluihin Ohje OKM/38/210/2015 29.10.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön tarkentavat ohjeet sopimuskauden 2017 2020 valmisteluun ja vuonna 2016 käytäviin neuvotteluihin Tässä ohjeessa

Lisätiedot

Korkeakoulurakenteet ja Itä Suomi

Korkeakoulurakenteet ja Itä Suomi Korkeakoulurakenteet ja Itä Suomi Esityksen sisältö Nostoja hallitusohjelmasta Hallitusohjelma Mikkelin ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulujen kannalta Korkeakoulurakenteet Itä Suomessa Mikkelin ja Kymenlaakson

Lisätiedot

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella Johtaja Hannu Sirén 12.10.2011 Hallitusohjelma Elinikäisen oppimisen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat tarjolla kaikille yhden luukun periaatteen

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KOORDINAATIORYHMÄ

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KOORDINAATIORYHMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2013 PÄÄKAUPUNKISEUDUN KOORDINAATIORYHMÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN KOORDINAATIORYHMÄ PÖYTÄKIRJA 2-2013 Kokousaika klo 14.00 15.15 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi

Lisätiedot

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari 18.8.2016 Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen 1 Opetushallituksen ennakoinnista Osaamistarpeiden valtakunnallinen ennakointi Työvoima- ja koulutustarpeiden

Lisätiedot

Ympärivuotisen opiskelun edistäminen keskustelutilaisuus Johtaja Hannu Sirén

Ympärivuotisen opiskelun edistäminen keskustelutilaisuus Johtaja Hannu Sirén Ympärivuotisen opiskelun edistäminen keskustelutilaisuus 17.4.2015 Johtaja Hannu Sirén Mitä ympärivuotisen opiskelun edistämisellä tarkoitetaan? Korkeakoulupoliittisena tavoitteena ollut jo pitkään, että

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

LAUSUNTOPALAUTE AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN ENSIMMÄISTÄ VAIHETTA KOSKEVASTA HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ

LAUSUNTOPALAUTE AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN ENSIMMÄISTÄ VAIHETTA KOSKEVASTA HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ 12.11.2012 LAUSUNTOPALAUTE AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN ENSIMMÄISTÄ VAIHETTA KOSKEVASTA HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ Lausunnonantajat Korkeakoulut ja niiden ylläpitäjät Ministeriöt Centria ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Hankoniemeltä Utsjoelle Kenttäasemaverkoston tulevaisuus

Hankoniemeltä Utsjoelle Kenttäasemaverkoston tulevaisuus Hankoniemeltä Utsjoelle Kenttäasemaverkoston tulevaisuus Keskustelutilaisuus kenttäasemaverkosto-selvityksen raportista 11.6.2015 Tieteiden talo, Helsinki Johtaja Riitta Maijala,Tiedepolitiikan vastuualue,

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

TKI-toiminta opetus- ja kulttuuriministeriön silmin. Erja Heikkinen

TKI-toiminta opetus- ja kulttuuriministeriön silmin. Erja Heikkinen TKI-toiminta opetus- ja kulttuuriministeriön silmin Erja Heikkinen 23.11.2012 Suomen julkinen tutkimusjärjestelmä lyhyesti 5,4 miljoonan väestöpohja Kattava korkeakouluverkosto 16 yliopistoa (joista 6

Lisätiedot

MKA/JoS/JTa. Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi

MKA/JoS/JTa. Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausunto 1 (3) 13.2.2014 MKA/JoS/JTa Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/3/010/2014 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi suomen akatemiasta

Lisätiedot

Kirje 05.10.2011. Opetus- ja kulttuuriministeriön palaute ammattikorkeakouluille ja ammattikorkeakoulujen vuoden 2011 toiminnan raportointi

Kirje 05.10.2011. Opetus- ja kulttuuriministeriön palaute ammattikorkeakouluille ja ammattikorkeakoulujen vuoden 2011 toiminnan raportointi Kirje OKM/47/210/2011 05.10.2011 Ammattikorkeakoulut Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön palaute ammattikorkeakouluille ja ammattikorkeakoulujen vuoden 2011 toiminnan raportointi 1. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN

Lisätiedot

Meneillään opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedepuolella

Meneillään opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedepuolella Opetus- ja kulttuuriministeriön Kirjastopäivät 2016 23.-24.11.2016, Säätytalo, Helsinki Meneillään opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedepuolella Anne Luoto-Halvari Esityksen aiheet Hallitusohjelmasta

Lisätiedot

Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille 11.3.2014

Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille 11.3.2014 Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille 11.3.2014 Päivän tarkoitus Aamupäivällä käynnistetään dialogi ammattikorkeakoulujen kesken toimilupakierroksen

Lisätiedot

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari 17.3.2009 KORKEAKOULUJEN STRATEGIATYÖ Korkeakoulut uudistavat strategiansa vuonna 2010 käytäviin

Lisätiedot

Kirje 26.05.2016. Ammatillisen koulutuksen järjestäjärakenteen kehittämisohjelma

Kirje 26.05.2016. Ammatillisen koulutuksen järjestäjärakenteen kehittämisohjelma Kirje OKM/41/592/2016 26.05.2016 Jakelussa mainituille Viite Asia Ammatillisen koulutuksen järjestäjärakenteen kehittämisohjelma 1. Johdanto Osana pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategista hallitusohjelmaa,

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen ja koulutustarjonnan mitoitus sopimuksissa Johtaja Hannu Sirén Opetusministeriö Koulutus-

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN V EROTUKSEEN LIITTYVIÄ PERIAATTEITA

AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN V EROTUKSEEN LIITTYVIÄ PERIAATTEITA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 28.9.2012 AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN V EROTUKSEEN LIITTYVIÄ PERIAATTEITA Taustaa H allitusohjelmassa on päätetty, että ammattikorkeakoulujen rahoitusta ja hallintoa koskeva

Lisätiedot

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa 2015 www.tamk.fi TAMK numeroina Koulutusvastuu 7 koulutusalalla Kulttuuriala Liiketalous Tekniikka Luonnonvara-ala Sosiaali- ja terveysala Matkailu- ja ravitsemisala Ammatillinen opettajankoulutus lähes

Lisätiedot

Kirje Ammatillisen koulutuksen järjestämislupien uudistamista koskevan valmistelun käynnistäminen

Kirje Ammatillisen koulutuksen järjestämislupien uudistamista koskevan valmistelun käynnistäminen Kirje OKM/185/531/2017 11.05.2017 Jakelussa mainituille Viite Asia Ammatillisen koulutuksen järjestämislupien uudistamista koskevan valmistelun käynnistäminen Taustaa Pääministeri Juha Sipilän strategisen

Lisätiedot

AIKUISKOULUTUKSEN AJANKOHTAISET ASIAT JA TIMO LUOPAJÄRVI 01.06.2010

AIKUISKOULUTUKSEN AJANKOHTAISET ASIAT JA TIMO LUOPAJÄRVI 01.06.2010 AMMATTIKORKEAKOULUJEN AIKUISKOULUTUKSEN AJANKOHTAISET ASIAT JA KEHITYSNÄKÖKULMAT AIPA-PÄIVÄT PÄIVÄT 2010, KAJAANI TIMO LUOPAJÄRVI 01.06.2010 SISÄLLÖT 1. Ammattikorkeakoulutuksen visio 2. Rakenteellinen

Lisätiedot

1. Taustaa. 2. Asian valmistelu. PERUSTELU- JA PÄÄTÖSMUISTIO Omistajavalmisteluryhmä 7.9.2012

1. Taustaa. 2. Asian valmistelu. PERUSTELU- JA PÄÄTÖSMUISTIO Omistajavalmisteluryhmä 7.9.2012 PERUSTELU- JA PÄÄTÖSMUISTIO Omistajavalmisteluryhmä 7.9.2012 KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN YHDISTÄMINEN JA YHTIÖITTÄMINEN Asian valmistelu ja päätösehdotus 1. Taustaa

Lisätiedot

KORKEAKOULUTUKSELLA JA TUTKIMUKSELLA KESTÄVÄÄ KASVUA

KORKEAKOULUTUKSELLA JA TUTKIMUKSELLA KESTÄVÄÄ KASVUA KORKEAKOULUTUKSELLA JA TUTKIMUKSELLA KESTÄVÄÄ KASVUA Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 28.-29.11.2012, Hämeenlinna Ylijohtaja Anita Lehikoinen HAVAINTOJA KORKEAKOULUJEN KAUDEN 2013-2016

Lisätiedot