päivättyyn Oulun kaupungin Takalaanilan kaupunginosan lähivirkistysaluetta koskevaan asemakaavan
|
|
- Heli Kokkonen
- 4 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Asemakaavan selostus päivättyyn Oulun kaupungin Takalaanilan kaupunginosan lähivirkistysaluetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Hiltusenpuisto) HILTUSENPUISTO Kaavatunnus Diaarinumero 7128/2017 Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt asemakaavan muutoksen Asemakaavan muutos on tullut voimaan
2 Sisältö 1. Perus- ja tunnistetiedot Tunnistetiedot Kaava-alueen sijainti Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista, taustaselvityksistä ja lähdemateriaalista Tiivistelmä Lähtökohdat Selvitys suunnittelualueen oloista Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat ja päätökset Kaava-aluetta koskevat selvitykset Asemakaavan suunnittelun vaiheet Asemakaavan suunnittelun tarve Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Osallistuminen ja yhteistyö Asemakaavan tavoitteet Asemakaavaratkaisun vaikutukset Asemakaavan kuvaus Kaavan rakenne Aluevaraukset Kaavan vaikutukset Ympäristön häiriötekijät Nimistö Asemakaavan toteutus Toteuttaminen ja ajoitus... 17
3 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee Oulun kaupungin Takalaanilan kaupunginosan lähivirkistysaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuvat Oulun kaupungin Takalaanilan kaupunginosan korttelit 17 ja 19 sekä lähivirkistys- ja katualuetta. Suunnittelualueelle tehdään erillinen tonttijako. Kaavan nimi: HILTUSENPUISTO Kaavatunnus: Kaavan laatija: Päivi Markuksela Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Kaavoitus Solistinkatu 2, PL 32, OULUN KAUPUNKI etunimi.sukunimi(a)ouka.fi Kaavan vireille tulo: Asemakaava on tullut vireille Vireille tulosta on tiedotettu osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskevassa lehti-ilmoituksessa Hyväksyminen: Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt asemakaavan muutoksen Asemakaava on tullut voimaan Kaava-alueen sijainti Asemakaava-alue sijaitsee Takalaanilassa noin kuuden kilometrin etäisyydellä koilliseen Oulun kaupungin keskustasta. 1.3 Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Liite 1. Asemakaavan seurantalomake Liite 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 3. Asemakaavakartta ja määräykset 1.4 Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista, taustaselvityksistä ja lähdemateriaalista Selvitykset löytyvät kokonaisuudessaan Oulun kaupungin kaavoituksen projektikortilta: - Hiltusenpuiston luonto- ja maisemaselvitys (Plaana ) - Hiltusenpuiston asemakaava-alueen rakennettavuus- ja sulfaattimaaselvitys (Plaana Oy / Geobotnia Oy ) - Hulevesiselvitys Hiltusenpuisto
4 2. TIIVISTELMÄ Asemakaavan sisältö Nykyistä teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta (T) laajennetaan Hiltusenpuistoon. Hajottamotietä jatketaan suunnittelualueelle, jonka varteen uudet teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueet sijoittuvat. Tieyhteys jatkuu Ruskontielle. Alueelle sallitaan myös vähäistä myymälätoimintaa, jonka pitää liittyä tontin pääkäyttötarkoitukseen. Takalaanilassa on yritystonteille kova kysyntä, johon asemakaavan muutoksella pyritään vastaamaan. Kaavaprosessin vaiheet Kaavoitustyö on käynnistetty Oulun kaupungin aloitteesta. Osallistuminen ja vuorovaikutus on järjestetty selostuksen liitteenä olevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ei esitetty mielipiteitä. Asemakaavan valmisteluaineisto on pidetty nähtävänä kaupungin virallisella ilmoitustaululla Oulu 10-palveluissa. Muutosluonnoksesta esitettiin yksi mielipide, joka ei anna aihetta muuttaa asemakaavaa. Asemakaavaehdotus on ollut nähtävänä Kaavaehdotuksesta saatiin yksi muistutus, jossa ei ollut huomautettavaa kaavasta eikä anna aihetta muuttaa asemakaavaa. Asemakaavan toteutus Alue toteutetaan vaiheittain asemakaavan saatua lainvoiman. 3
5 3. LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus ja luonnonympäristö Suunnittelualue on lehtipuuvaltaista kosteaa ojitettua metsää. Alue on osa Pyykösjärven itäpuolisia luhtamaisia ja kosteita lehtimetsiä. Alueen puusto koostuu pääasiassa hieskoivusta ja kiiltopajusta. Alueella on myös kuusia, mäntyjä, tuomia, harmaaleppiä ja tuhkapajuja. Alue on luontotyypeiltään melko yhtenäinen kosteiden lehtimetsien, kosteiden suurruohoniittyjen ja pensaikkojen mosaiikki. Alueella ei havaittu uhanalaisia luontotyyppejä eikä metsälain tarkoittamia arvokkaita elinympäristöjä. Alueella ei ole myöskään vesilailla suojeltuja kohteita. ( Luonto- ja maisemaselvitys, Plaana Oy, ) Alueen pohjoisosassa kulkee VILMOssa (Oulun viheralueverkosto ja luonnon monimuotoisuus selvitys) esitetty viherkehä aluevarauksin. Kuva 1. Oulun viheralueverkosto ja luonnon monimuotoisuus VILMO, Oulu 2014 Hiltusenpuiston asemakaavan luonto- ja maisemaselvityksen mukaan : Asemakaavan muutosalueella ei ole sellaisia uhanalaisia lajeja tai luontotyyppejä, jotka rajoittaisivat rakentamista. Asemakaava-alueen lähistöltä tavattiin valtakunnallisesti silmälläpidettävä kivitasku ja harvinainen ohdakehybridikasvusto. Selvitysalue on erittäin kosteaa ja ympäröivät kadut ja rata toimivat padottavina tekijöinä. Tämä on syytä ottaa alueen korkotasoa suunniteltaessa huomioon. Selvitysalueen ulkopuolella havaittiin äärimmäisen uhanalainen kasviesiintymä, joka sijoittuu Vilmossa uhanalaisvyöhykkeelle. VILMO:ssa määritelty yleiskaavatasoinen uhanalaisvyöhyke ulottuu osin myös selvitysalueelle, mutta Hiltusenpuiston varsinaiselta selvitysalueelta ei havaittu uhanalaista lajistoa. 4
6 Kuva 2. Maisemaselvityskartta Maaperä Suunnittelun lähtöaineistoksi on Plaana Oy/ Geobotnia Oy laatinut Hiltusenpuiston asemakaava-alueen rakennettavuus- ja sulfaattimaaselvityksen, Alueen maaperä on pääosin pehmeää, savista silttiä (alue 1). Radan läheisyydessä on alue, joka on maaperältään löyhän/keskitiiviin hiekan / silttisen hiekan esiintymisaluetta (alue 2). Selvityksen jatkotoimenpiteet: Tämä rakennettavuusselvitys on laadittu alueen rakennettavuuden arvioimiseksi sekä rakennusten perustamistapojen alustavaa arviointia varten. Kunkin rakennuksen osalta on ennen rakentamista arvioitava lisäpohjatutkimuksen tarve perustamisen yksityiskohtaista suunnittelua varten. Mikäli alueelle, jossa on savinen silttikerros, suunnitellaan myöhemmin saviseen silttiin asti ulottuvia kaivutöitä tai pohjaveden alentamista, tulee alueella tarkemmin selvittää sulfaattimaiden esiintyminen. Tämä rakennettavuusselvitys on tarkistettava, mikäli tarkastelualueen laajuudessa tai rakennusten tyypeissä tapahtuu muutoksia. 5
7 Kuva 3. Rakennettavuusselvityskartta Rakennettu ympäristö Suunnittelualue rajautuu Hajottamotien varteen rakennettuun teollisuusalueeseen Maanomistus Kaavamuutosalueen omistaa Oulun kaupunki. 3.2 Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat ja päätökset Uuden Oulun yleiskaava Uuden Oulun yleiskaavassa suunnittelualue on esitetty pääosin työpaikka-alueena (TP). Yleiskaavan mukaan alue varataan monipuolisille työpaikkatoiminnoille, kuten toimistoille, palveluille ja sellaiselle teollisuustoiminnalle, jos ei aiheudu ympäristöön merkittävää melua, ilman pilaantumista tai muuta haittaa. Vähäinen asuminen on alueella sallittua. Asemakaavoituksella tulee edistää hyvän kaupunkikuvan ja viihtyisän ympäristön. Raitotien puoleinen alue on esitetty virkistysalueeksi (V). Alue varataan yleiseen virkistys- ja ulkoilukäyttöön. Alueella on sallittua virkistystä ja ulkoilua palveleva rakentaminen. Maisemaa tai virkistyskäyttömahdollisuuksia mahdollisesti vaarantavaan toimintaan on saatava MRL 128 :n mukainen maisematyölupa. 6
8 Kuva 4. Uuden Oulun yleiskaava Voimassa olevat asemakaava Alueella on voimassa Oulun kaupunginvaltuuston hyväksymä ja sisäasiainministeriön vahvistama asemakaava. Voimassa olevassa asemakaavassa suunnittelualue on esitetty lähivirkistysalueeksi (VL). Kuva 5. Ajantasainen asemakaava Rakennusjärjestys Oulun uusi rakennusjärjestys on tullut voimaan
9 3.2.4 Tonttijako ja kiinteistörekisteri Oulun kaupunki toimii kiinteistörekisterin pitäjänä asemakaava-alueella. Alueelle laaditaan erilliset tonttijaot Rakennuskiellot Alue ei ole rakennuskiellossa Pohjakartta Pohjakartta on maankäyttö- ja rakennuslain 54a mukainen ja vastaa olosuhteita Kaava-aluetta koskevat selvitykset Kaavamuutosta koskevat selvitykset löytyvät kokonaisuudessaan Oulun kaupungin kaavoituksen suunnitelmat ja hankkeet sivulta: Hiltusenpuiston luonto- ja maisemaselvitys (Plaana ) Plaana Oy on laatinut Hiltusenpuiston luonto- ja maisemaselvityksen Työn tavoitteena on ollut kartoittaa selvitysalueen luonto- ja maisema-arvot sekä antaa suosituksia asemakaavan muutostyölle. Selvityksen mukaan asemakaavan muutosalueella ei ole sellaisia uhanalaisia lajeja tai luontotyyppejä, jotka rajoittaisivat rakentamista. Asemakaava-alueen lähistöltä tavattiin valtakunnallisesti silmälläpidettävä lintulaji ja harvinainen kasvikasvusto. Hiltusenpuiston varsinaiselta selvitysalueelta ei havaittu uhanalaista lajistoa. Alueen pohjoisosassa kulkee viherkehä joka suositellaan säilytettäväksi Vilmossa esitetyin aluevarauksin. Alueen jatkosuunnittelussa on hyvä huomioida alueella oleva kunnallistekniikka. Selvitysalue on erittäin kosteaa, ja ympäröivät kadut ja rata toimivat padottavina tekijöinä. Tämä on syytä ottaa alueen korkotasoa suunniteltaessa huomioon. Hiltusenpuiston asemakaava-alueen rakennettavuus- ja sulfaattimaaselvitys (Plaana Oy / Geobotnia Oy ) Suunnittelualueelle on Plaana Oy tehnyt rakennettavuus- ja sulfaattimaaselvityksen. Selvityksen mukaan alueella tehtiin pohjatutkimus ja näytteistä määritettiin rakeisuus ja vesipitoisuus. Selvityksessä on esitetty myös rakennusten perustamistavat (maanvarainen perustaminen, massanvaihto, paalutus ja esikuormitus) alueittain. Putkijohdot perustetaan pääsääntöisesti tavanomaisin menetelmin maanvaraisesti ja kadut voidaan perustaa maanvaraisesti. Jatkotoimenpiteissä esitetään, että kunkin rakennuksen osalta on ennen rakentamista arvioitava lisäpohjatutkimusten tarve perustamisen yksityiskohtaista suunnittelua varten. Mikäli alueelle, jossa on savinen silttikerros, suunnitellaan myöhemmin saviseen silttiin asti ulottuvia kaivutöitä tai pohjaveden alentamista, tulee alueella tarkemmin selvittää sulfaattimaiden esiintyminen. 8
10 Hulevesiselvitys (Plaana, ) Plaana on toukokuussa 2018 laatinut Hiltusenpuiston hulevesiselvityksen, jossa arvioitiin korttelin nykyisiä hulevesimääriä ja uudisrakentamisen vaikutusta hulevesien määrään sekä nykyisen hulevesiverkoston hyödyntämismahdollisuuksia selvitysalueella. Hulevesiselvityksen käsittelystä ja johtamisesta: Kaavoitettavan alueen tonteilla hulevesien imeytys ei onnistu johtuen maaperän laadusta sekä pohjaveden pinnan korkeusasemasta. Alueen läheisyydessä Ruskontien toisella puolella noin 100 metrin päässä Raitotien ja Ruskontien liittymä hulevesiallas, jossa Ruskon teollisuusalueen hulevesiä selkeytetään. Myös selvitysalueen hulevesille suositellaan selkeyttämistä ennen kuin ne johdetaan Pyykösjärveen. Hulevedet lienee mahdollista ohjata olemassa olevaan hulevesialtaaseen tai niille voidaan rakentaa oma viivytysallas. Viivytysaltaan lisäksi hulevettä voidaan viivyttää kosteikon avulla. Viivytysallas kosteikon edellä toimii esilaskeutusaltaana, jossa saadaan suurimmat kiintoainepartikkelit poistettua hulevedestä. Kahden menetelmän yhdistäminen parantaa huleveden laatua (Suomen ympäristö 776, Rakennetun ympäristön valumavedet ja niiden hallinta) ja vähentää Pyykösjärven kuormitusta. Jos selvitysalueelle halutaan toteuttaa hulevesiviemäröinti ja valuma-alueelle sijoittuva Hajottamontie saneerataan koko pituudeltaan ja avo-ojista luovutaan myös nykyisten teollisuustonttien kohdalla, hulevesien poisjohtaminen vaatii todennäköisesti pumppaamon. On suositeltavaa, että tulevaisuudessa myös nykyisille jo rakennetuille tonteille järjestetään hulevesien viivytys. Rankkasateiden aikana ohjataan tontilla kapasiteetin ylittävä virtaama Hajottamotien varressa, avo-ojassa tai painanteessa nykyiselle purkureitille. Ruskonseläntien alittava rumpu pitäisi ylimitoittaa. Tulvatilanteeseen voidaan varautua myös rakentamalla Hiltusenpuistoon hulevesipainanne. Kuva 6. Hulevesiselvityksen ohjeistus Selvityksessä on annettu suosituksia asemakaavaa varten. Suunnittelualuetta koskevat suositukset on esitetty kaavamuutoksen kolmiomääräyksessä. 9
11 Kaavakarttaan on lisätty myös ohjeellinen alue hulevesien johtamiselle ja käsittelylle. Kuva7. Ohjeellinen hulevesiallas. Selvitys Takalaanilan teollisuusalueen suuronnettomuusriskeistä (Gaia Consulting Oy, 2018) Takalaanilan teollisuusalueen suuronnettomuusriskeistä on laadittu selvitys maankäytön suunnittelua varten (Gaia Consulting Oy, 2018). Selvityksessä on tarkasteltu alueella toimivien laitosten suuronnettomuusskenaarioita ja niiden aiheuttamia rajoituksia ympäröivien alueiden maankäytölle. Selvityksen mukaan laitosten onnettomuusvaikutukset eivät ulotu Hiltusenpuiston asemakaavan suunnittelualueelle, eivätkä suuronnettomuusriskit synnytä rajoitteita alueen asemakaavoitukselle. 10
12 4. ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Asemakaavan muutos on käynnistetty Oulun kaupungin aloitteesta. Tavoitteena on laajentaa Takalaanilan teollisuusaluetta Hiltusenpuistoon. 4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Asemakaavan muutos on käynnistetty yhdyskuntalautakunnan päätöksellä Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti kaavan osallisia ovat suunnittelu- ja vaikutusalueen alueen kiinteistönomistajat, tontinhaltijat, asukkaat ja muut, joiden oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä ne viranomaiset ja yhteisöt joiden toimialaa asemakaavan muutos koskee. Viranomaisten välinen vuorovaikutus tapahtuu pääasiassa kokousten sekä lausuntojen muodossa. Osallisia kaavahankkeessa ovat: suunnittelualueen ja vaikutusalueen kiinteistönomistajat ja haltijat yhdyskuntalautakunta Oulun seudun ympäristötoimi Oulun Vesi Oulun Energia Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitos DNA Oyj TeliaSonera Finland Oyj Elisa Oyj Oulun kaupungin vammaisneuvosto Puolivälinkankaan suuralueen asukasyhdistys ry Puolivälinkankaan Pienkiinteistöyhdistys ry Puolivälinkankaan suuralueen yhteistyöryhmä Oulun Luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistys ry Vireilletulo, osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Osallistuminen ja vuorovaikutus on kaavaprosessin aikana järjestetty selostuksen liitteenä olevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti. Vireilletulosta on ilmoitettu osallisille kirjeellä, jonka mukana lähetettiin päivätty osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidettiin mielipiteiden esittämistä varten nähtävillä Mielipiteitä ei esitetty. Asemakaavan valmisteluaineisto on ollut mielipiteiden esittämistä varten nähtävillä MRL 62 tarkoituksessa ja MRA 30 säädetyllä tavalla. Luonnoksesta esitettiin yksi (1) mielipide. Asemakaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä MRL 65 tarkoituksessa ja MRA 27 säädetyllä tavalla. Muistutuksia esitettiin 1 kpl. Työtä ohjaamaan on perustettu suunnitteluryhmä, joka on kokoontunut kaavoitusprosessin aikana oleellisissa vaiheissa Viranomaisyhteistyö Viranomaisyhteistyö tapahtuu lähinnä lausuntopyyntöjen välityksellä. 11
13 4.4 Asemakaavan tavoitteet Oulun kaupungin asettamat tavoitteet Oulun kaupungin tavoitteena on pystyä tarjoamaan teollisuusalan tontteja yrityksille. Tonttitarjonnan olisi hyvä olla monipuolista ja useasta eri kaupunginosasta. Takalaanilassa on ollut kysyntää teollisuusalueen tonteille, jolla tähän kaavamuutoksella pyritään vastaamaan. 4.5 Asemakaavaratkaisun vaikutukset Esitetyt mielipiteet ja niiden huomioon ottaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä välisen ajan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ei esitetty mielipiteitä. Kaavaluonnos Kaavaluonnos oli nähtävillä välisen ajan. Kaavaluonnoksesta jätti Telia Finland Oyj mielipiteen. Telia Finland Oyj, : Telialla on Ruskontien varressa Hajottamontien puolella kaapeli ja suojaputkireitti liitteenä olevan kartan mukaisesti, joka tulee huomioida uuden liittymän rakentamisessa Ruskontielle. Ajantasaiset johtokartat ja kaapelinnäytöt työmaalle saa osoitteesta Muuten asemakaavan muutokseen Telialla ei ole huomautettavaa. Kaavoituksen vastine: Telian kaapeli ja suojaputkireitti otetaan huomioon uuden tieliittymän suunnittelussa ja myöhemmin rakentamisen aikana. Mielipide liittyy rakennusvaiheen toimenpiteisiin. Mielipide ei liity kaavan sisältöön. Mielipide ei anna aihetta muuttaa kaavaluonnosta Esitetyt muistutukset ja niiden huomioon ottaminen Kaavaehdotus Kaavaehdotus oli nähtävillä välisen ajan. Kaavaehdotuksesta jätti Liikennevirasto lausunnon. Liikennevirasto, : Liikennevirasto on tutustunut asemakaavan muutosehdotukseen ja antaa lausuntonsa rautateiden näkökulmasta. Liikennevirastolla ei ole huomautettavaa kaavahankkeesta. Maanteiden osalta lausunnon antaa toimivaltainen ELY-keskus. Kaavoituksen vastine: Lausunto ei anna aihetta muuttaa kaavaehdotusta Suunnitelmiin nähtävilläolon jälkeen tehdyt muutokset: Kaavaan lisättiin ohjeellinen huleveden ohjaamiselle ja käsittelylle varattu alue. Kaavaluonnokseen lisättiin hil-kolmiomääräys: Savisen silttikerroksen alueet; jos alueelle suunnitellaan saviseen silttiin asti ulottuvia kaivutöitä tai pohjaveden alentamista, tulee alueella tarkemmin selvittää sulfaattimaiden esiintyminen. Vettä läpäisemättömiltä pinnoilta tulevia hulevesiä tulee viivyttää tontilla. Viivytysrakenteiden mitoitustilavuuden tulee olla yksi kuutiometri (1m3) jokaista sataa vettä läpäisemätöntä neliömetriä (100 m2) kohden. 12
14 Hulevesirakenteiden tulee tyhjentyä 12 h kuluessa täyttymisestään. Rakenteen tulee kuitenkin olla viivyttävä siten, että rakenne ei tyhjene alle 0,5 tunnissa täyttymisestään. Kaavaehdotuksen nähtävillä olon jälkeen, kaavaan ei ole tehty muutoksia Suunnitteluvaiheiden käsittelyt ja päätökset Yhdyskuntalautakunnalle päätti hankkeen käynnistämisestä ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta Yhdyskuntalautakunta asetti valmisteluaineiston mielipiteiden esittämistä varten nähtäville MRL 62 tarkoituksessa ja MRA 30 säädetyllä tavalla. Yhdyskuntalautakunta asetti asemakaavaehdotuksen julkisesti nähtäville MRL 65 tarkoituksessa ja MRA 27 säädetyllä tavalla. 13
15 5. ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 Kaavan rakenne Kaava-alueen ympäristöä hallitsee jo pääosin rakennetut teollisuusalueet pohjoisessa, idässä ja etelässä. Luoteessa Ruskontien toisella puolella on Pyykkösjärvi virkistysalueineen. Hiltusenpuisto on rakentamatonta lähivirkistysaluetta, jossa ei ole virkistysreittejä eikä polkuja. Voimassa olevan asemakaavan mukaan Hiltusenpuisto on esitetty lähivirkistysalueena (VL). Alueella on varaukset voimajohtoalueille (vz). Takalaanilan teollisuusaluetta on tarkoitus laajentaa Hiltusenpuistoon. Hajottamotien jatke liittyy Ruskontielle, jonne tulee uusi liittymä, joka mahdollistaa sujuvamman liikenneyhteyden alueelle. Suunnittelualue esitetään teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueena (T). Asemakaavan muutoksessa esitetään ohjeelliset tontinrajaukset, jotka voidaan muuttaa yritysten tarpeita vastaaviksi. Tonteille esitetään rakennusoikeus tehokkuuslukuna (e=0.50), joka on kerrosalan suhde tontin pinta-alaan. Ruskontien ja Raitotien kulmaukseen esitetään lähivirkistysaluetta (VL), jonka halki esitetään sähkölinjan varaus Mitoitus Kaava-alueen pinta on 7,19 ha, josta T aluetta on 4,45, ha, VL aluetta 2,05 ha sekä katualuetta 0,69 ha. Alueelle esitetään ohjeellinen tonttijako. Kaavaan on hahmoteltu mahdollisesti toteutuva tonttijako. Tonttien suunnittelussa on pyritty mahdollistamaan eri kokoisten tonttien sijoittuminen alueelle eri toimijoiden tarpeisiin vastaten. Tonttikoot vaihtelevat n m² m² välillä. Rakennusoikeutta esitetään lähialueiden mukaisesti eli tehokkuusluku on e=0.50. Ohjeellisen tonttijaon mukaisesti rakennusoikeuden vaihtelevat n. 950 kem² kem²:in välillä Palvelut Alue tukeutuu Ruskon keskustan palveluihin. 5.2 Aluevaraukset Korttelialueet Kaavamuutosalueen korttelit (17 ja 19) on esitetty teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueiksi (T). Kortteleiden tehokkuusluvuksi on esitetty e= 0.5 (kerrosalan suhde tontin pinta-alaan). Korttelialueille ei saa sijoittaa päivittäistavaramyymälää (ei pm). Kortteleihin sallitaan myymälätilojen rakentaminen, jolloin merkinnän m20%(50%) merkinnän ensimmäinen luku osoittaa että 20 % rakennusalalle sallitusta kerrosalasta saadaan käyttää tontin pääkäyttötarkoitukseen liittyviä myymälätiloja varten. Prosenttiluku 50 % ilmoittaa toteutetusta kerrosalasta sallitun myymälätilojen määrän, joka ei kuitenkaan saa ylittää ensimmäisen luvun osoittamaan kerrosalaa. Autopaikkoja on rakennettava yksi kolmea samanaikaisesti työskentelevää henkilöä kohden (1 ap/3 ty). Kortteleihin esitetään myös varaukset maanalaista johtoa, sähkölinjaa ja maanalaista sähkölinjaa varten. Lisäksi kortteliin 17 sekä Ruskontien varteen puistoalueelle, esitetään ohjeelliset muuntajat vaaraalueineen. Hajottamotien puoleisille rajoille esitetään myös istutettavat alueet. 14
16 5.2.2 Puistot ja vapaa-alueet Hiltusenpuiston pinta-ala pienenee, kun teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta (T) laajennetaan. Ruskontien varteen jää puistokaistale, jolle sijoitetaan mm. muuntamo suoja-alueineen. Lisäksi Ruskontien ja Raitotien kulmaukseen esitetään lähivirkistysalue (VL), joka on esitetty viheralueena myös VILMO:ssa. Puistoalueen eteläiselle osalle esitetään myös ohjeellinen alue hulevesien johtamiselle ja käsittelylle. Hiltusenpuiston luonto- ja maisemaselvityksen (Plaana, ) mukaan asemakaavan muutosalueella ei ole sellaisia uhanalaisia lajeja tai luontotyyppejä, jotka rajoittaisivat rakentamista. 5.3 Kaavan vaikutukset Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Nykyisen teollisuusalueen laajentaminen jo rakennetun teollisuusalueen reunalla ei vaikuttane rakennettuun ympäristöön merkittävästi. Alueen tiiviimpi rakentaminen ja liikenneyhteyksien parantuminen auttavat aluetta kehittymään ja profiloitumaan yhä selkeämmin teollisuusalueeksi Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Hiltusenpuiston pinta-ala pienenee, kun teollisuusalue laajenee puistoon. Puisto pienenee 5,14 ha verran. Nämä alueet esitetään teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueina (T) sekä katualueena. Hiltusenpuistossa ei ole kevyen liikenteen väyliä. Puisto sijaitsee teollisuusalueen ja Ruskontien/Raitotien välisellä alueella. Teollisuusalueen ja vilkkaasti liikennöidyn teiden keskellä sijaitseva puisto, jossa ei ole kulkuväyliä kävelijöille eikä pyöräilijöille, ei tarjoa virkistyskäyttöä ulkoilijoille. Luonto- ja maisemaselvityksen mukaan alueella ei ole havaittu sellaisia uhanalaisia lajeja tai luontotyyppejä, jotka rajoittaisivat rakentamista. Suunnittelualueen ulkopuolelta tavattiin valtakunnallisesti silmälläpidettävä lintulaji. Lisäksi alueen ulkopuolelta löydettiin uhanalaisia kasviesiintymiä, mutta varsinaiselta kaavamuutosalueelta ei havaittu uhanalaista lajistoa Vaikutukset talouteen Hiltusenpuistoa ympäröivät teollisuusalueet ovat jo kunnallistekniikan piirissä. Uusien teollisuustonttien rakentuminen antaa eri kokoisille teollisuusyrityksille mahdollisuuden kehittää toimintaansa. Työpaikkojen lisääntyminen Oulun talousalueella lisää työllisyyttä Vaikutukset terveyteen ja turvallisuuteen Asemakaavan suunnittelualueen eteläpuolella sijaitsee Takalaanilan teollisuusalue. Teollisuusalueelle toimii kolme Seveso III-direktiivin mukaista laitosta, joiden konsultointivyöhykkeet ulottuvat 1-1,5 km päähän laitoksista. Asemakaavan suunnittelualue sijaitsee pääosin konsultointivyöhykkeen ulkopuolella. Direktiivin periaate on, että suuronnettomuustilanteissa haavoittuvat kohteet sijoitetaan kauemmas vaaraa aiheuttavasta laitoksesta. Laadittavassa asemakaavassa suunniteltavat toiminnot eivät ole haavoittuvia tai hitaasti evakuoitavia onnettomuustilanteissa Vaikutukset sosiaalisiin oloihin Asemakaavan sosiaalisilla vaikutuksilla tarkoitetaan kaavan välittömiä tai välillisiä vaikutuksia ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen. Asemakaavan muutoksella alueen sosiaalinen ympäristö ei muutu merkittävästi, koska uutta asutusta ei ole osoitettu. Suunnittelualueen luonne pysyy samanlaisena, ympäröivän teollisuusalueen luonteisena. 15
17 5.4 Ympäristön häiriötekijät Maaperä Suunnittelualueen maaperä on pääosin pehmeän savista silttiä. Asemakaava-alueen rakennettavuus- ja sulfaattimaaselvityksen mukaan: Kunkin rakennuksen osalta on ennen rakentamista arvioitava lisäpohjatutkimusten tarve perustamisen yksityiskohtaista suunnittelua varten. Mikäli alueelle, jossa on savinen silttikerros, suunnitellaan myöhemmin saviseen silttiin asti ulottuvia kaivutöitä tai pohjaveden alentamista, tulee alueella tarkemmin selvittää sulfaattimaiden esiintyminen. Kaavamuutoksen kolmiomääräykseen on laitettu maininta sulfaattimaista. 5.5 Nimistö Alueelle suunnitellun tien nimeksi tulee Hajottamotie. Uusi tie on jatkoa nyt jo viereisellä asemakaavaalueella olevalle tielle. 16
18 6. ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 6.1 Toteuttaminen ja ajoitus Alue toteutetaan vaiheittain asemakaavan saatua lainvoiman. Oulussa 8. päivänä kesäkuuta 2018 Kari Nykänen asemakaavapäällikkö Päivi Markuksela kaavasuunnittelija 17
19
20
21 1/ Hiltusenpuisto Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nähtävillä Takalaanilan kaupunginosan lähivirkistysaluetta koskeva asemakaavan muutos (Hiltusenpuisto) Kaavatunnus Diaarinumero 7128/2017 Asemakaavan muutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja kaavan lähtökohdista voi esittää mielipiteitä. Suunnittelun etenemistä voi seurata www-sivulta:
22 2/ Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Osallistumis- ja arviointisuunnitelmalla (OAS) tiedotetaan suunnittelun osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista asemakaavoituksessa. Siinä kerrotaan kaavan lähtökohdista, suunnittelun aikataulusta, siitä kuinka suunnitteluun voi osallistua ja miten suunnitelmasta voi esittää mielipiteensä. Siinä myös kuvaillaan, minkälaisia kaavan vaikutuksia suunnittelussa arvioidaan ja millä tavalla vaikutusten arviointi tehdään. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä on mahdollista jättää kirjallinen mielipide. Asemakaava-alue ja vaikutusalue Etusivulla olevaan karttaan on rajattu alustava asemakaavan muutosalue sekä alue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia. Muutosalue sijaitsee Takalaanilassa noin kuuden kilometrin etäisyydellä koilliseen Oulun kaupungin keskustasta. Mitä alueelle suunnitellaan? Teollisuus- ja varastorarakennusten korttelialuetta (T) suunnitellaan laajennettavaksi Hiltusenpuiston suuntaan. Asemakaavan tavoitteet Tavoitteena on muuttaa asemakaavaa siten, että nykyistä teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta (T) laajennetaan Hiltusenpuistoon. Takalaanilassa on yritystonteille kova kysyntä, johon asemakaavan muutoksella pyritään vastaamaan. Suunnittelun lähtökohdat Oulun kaupunkistrategia 2020 Oulun kaupungin strategisena tavoitteena ovat mm. elinvoimaisuuden vahvistaminen, kestävän kehityksen huomioon ottaminen sekä eheän, toimivan ja energiatehokkaan yhdyskuntarakenteen toteuttaminen. Tavoitteena on mm. luoda uusia työpaikkoja ja kehittää yrittäjyyden toimintaedellytyksiä sekä hyödyntää olemassa olevat asemakaava-alueet, infrastruktuuri ja palveluverkosto. Uuden Oulun yleiskaava Uuden Oulun yleiskaavassa suunnittelualue on esitetty pääosin työpaikka-alueena (TP). Yleiskaavan mukaan alue varataan monipuolisille työpaikkatoiminnoille, kuten toimistoille, palveluille ja sellaiselle teollisuustoiminnalle, jos ei aiheudu ympäristöön merkittävää melua, ilman pilaantumista tai muuta haittaa. Vähäinen asuminen on alueella sallittua. Asemakaavoituksella tulee edistää hyvän kaupunkikuvan ja viihtyisän ympäristön. Raitotien puoleinen alue on esitetty virkistysalueeksi (V). Alue varataan yleiseen virkistys- ja ulkoilukäyttöön. Alueella on sallittua virkistystä ja ulkoilua palveleva rakentaminen. Maisemaa tai virkistyskäyttömahdollisuuksia mahdollisesti vaarantavaan toimintaan on saatava MRL 128 :n mukainen maisematyölupa.
23 3/ Voimassa oleva asemakaava Alueella on voimassa Oulun kaupunginvaltuuston hyväksymä ja sisäasiainministeriön vahvistama asemakaava. Voimassa olevassa asemakaavassa suunnittelualue on esitetty lähivirkistysalueeksi (VL). Suunnittelualueen nykytilanne Suunnittelualue on rakentamatonta metsäaluetta. Maanomistus ja sopimusmenettelyt Kaavamuutosalueen omistaa Oulun kaupunki. Suunnittelutyön organisointi Asemakaava laaditaan yhdyskunta- ja ympäristöpalvelujen kaavoituksessa. Alueen suunnittelun pohjaksi laaditaan hulevesi-, rakennettavuus-, sulfaattimaa-, luonto- ja maisemaselvitykset. Miten kaavan vaikutuksia selvitetään ja arvioidaan? Asemakaavan toteuttamisen välittömiä ja välillisiä vaikutuksia arvioidaan suunnittelun yhteydessä maankäyttö- ja rakennuslain 9 ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 1 mukaisella tavalla. Työn kuluessa arvioidaan kaavamuutoksen toteuttamisen vaikutuksia: - liikenteen toimivuuteen ja turvallisuuteen - kaupunkikuvaan ja rakennettuun ympäristöön - luontoon ja luonnonympäristöön Arvioinnin tekee kaavoittaja yhteistyössä eri asiantuntijoiden kanssa. Arviot vaikutuksista liitetään asemakaavan selostukseen. Ketkä ovat osallisia ja keille tiedotetaan erikseen?< Kaavan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisille ja kuntalaisille varataan mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavan vaikutuksia sekä lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Viranomaisten ja yhteisöjen osalta osallisia ovat seuraavat tahot: yhdyskuntalautakunta Oulun seudun ympäristötoimi Oulun Vesi Oulun Energia Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitos DNA Oyj TeliaSonera Finland Oyj Elisa Oyj Oulun kaupungin vammaisneuvosto Puolivälinkankaan suuralueen asukasyhdistys ry Puolivälinkankaan Pienkiinteistöyhdistys ry Puolivälinkankaan suuralueen yhteistyöryhmä Oulun luonnonsuojeluyhdistys ry
24 4/ Tiedottaminen suunnittelualueen ja lähiympäristön kiinteistönomistajille ja asukkaille Suunnittelun vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisesta ilmoitetaan kirjeellä, etusivulla olevan kartan rajauksen mukaisesti. Valmisteluaineiston (kaavaluonnos) nähtäville asettamisesta tiedotetaan osallisille lehti-ilmoituksella Kalevassa (kaavoituksen ilmoitukset julkaistaan tiistaisin ja perjantaisin) sekä kaupungin verkkosivuilla. Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta lähetetään kirjeet ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille ja haltijoille, sekä niille, jotka ovat jättäneet mielipiteen valmisteluaineistosta sen nähtävilläolon aikana. Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta kuulutetaan Oulun kaupungin verkkosivuilla ja sanomalehti Kalevassa. Tiedottaminen viranomaisille ja yhteisöille Kaavoituksen eri vaiheista tiedotetaan viranomaisille ja yhteisöille sähköpostitse. Missä kaava-asiakirjoihin voi tutustua? Kuulutukset nähtäville asettamisista julkaistaan kaupungin verkkosivuilla osoitteessa Asemakaavanmuutoshankkeen etenemistä on mahdollista seurata ja kaava-asiakirjoihin voi tutustua koko asemakaavaprosessin ajan Oulun kaupungin verkkosivulla: Suunnitelman kortti, joka sisältää kaava-asiakirjat, on haettavissa kaavatunnuksella Sähköiseen kaava-aineistoon voi tutustua myös Oulu 10 asiakaspalvelupisteessä tai paikallisissa Oulun yhteispalvelupisteissä. Asiakirjatulosteita voi tarvittaessa pyytää nähtävilläolon aikana yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden asiakaspalvelusta. Miten kaavatyö etenee ja miten työhön voi vaikuttaa? Hankkeen käynnistäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville neljäksi viikoksi, jona aikana vuorovaikutus- ja arviointimenettelyjen riittävyydestä on mahdollista jättää kirjallinen mielipide. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa suunnittelun kuluessa. Valmisteluvaihe Asemakaavan muutosta koskeva valmisteluaineisto (asemakaavaluonnos) asetetaan nähtäville neljän viikon ajaksi kanssa tavoiteaikataulun mukaan talvella Nähtävilläolosta ja mahdollisuudesta mielipiteen esittämiseen kuulutetaan kaupungin verkkosivuilla ja lehti-ilmoituksella Kalevassa. Mielipiteensä voi ilmoittaa kuulutuksessa mainittuun osoitteeseen. Vastine mielipiteisiin toimitetaan niille mielipiteen antajille, jotka ovat toimittaneet osoitteensa. Ehdotusvaihe Suunnittelun edettyä ehdotusvaiheeseen tavoiteaikataulun mukaan keväällä 2018, asetetaan kaavaehdotus nähtäville 30 päivän ajaksi. Nähtävilläolosta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen kuulutetaan kaupungin verkkosivulla sekä lehti-ilmoituksella Kalevassa. Muistutukset tulee toimittaa kirjallisena kuulutuksessa mainittuun osoitteeseen. Vastine muistutuksiin toimitetaan niille muistutuksen tehneille, jotka ovat toimittaneet osoitteensa.
25 5/ Hyväksymisvaihe Asemakaavan muutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto. Hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 94 :n mukaisesti. Oikeudesta valittaa kaavan hyväksymispäätöksestä säädetään MRL:n 191 :ssä. Kaavan voimaantulosta kuulutetaan kaupungin verkkosivuilla valitusajan päätyttyä. Palautteen antaminen Kirjalliset mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta, asemakaavan valmisteluaineistosta ja asemakaavaehdotuksesta toimitetaan postiosoitteeseen: KIRJAAMO PL OULUN KAUPUNKI tai sähköpostilla osoitteeseen: Lisätietoja hankkeesta Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, kaavoitus kaavasuunnittelija Päivi Markuksela puh , etunimi.sukunimi(at)ouka.fi suunnitteluavustaja Maritta Lumila puh , etunimi.sukunimi(at)ouka.fi Kaavoituksen asiakaspalvelu puh.: , (käyntiosoite: Solistinkatu 2, Oulu)
26 Ote voimassa olevasta asemakaavasta 1:4000, LIITE 3 (1/3)
27 Ote asemakaavan muutoksesta 1:3000, LIITE 3 (2/3)
28 Asemakaavamerkinnät ja -määräykset, LIITE 3 (3/3)
Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Takalaanilan kaupunginosan Hiltusenpuistoa. Matti Matinheikki esittelee asian kokouksessa.
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 483 Dno Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaavan muutos 564-2344, Takalaanilan kaupunginosa (Hiltusenpuisto), OAS OUKA/7128/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 21/2017 Sivu 1 Päätöshistoria
LisätiedotPäivämäärä Asemakaavan muutos koskee Kuivasjärven kaupunginosan korttelia 140 tonttia 1. Matti Matinheikki esitteli asian kokouksessa.
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 481 Dno Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaavan muutos 564-2340, Kuivasjärven kaupunginosa (Ratsastuskentäntie 7), OAS OUKA/5221/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 21/2017 Sivu
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 175 Dno Päivämäärä 10.05.2016 Asemakaavan ja tonttijakojen muutos 564-2222, Rajakylän kaupunginosa (Kissankulma, Kissankellotie 1-7), OAS OUKA/3411/10.02.03/2014 Ote
LisätiedotPäivämäärä Asemakaavan muutos , Höyhtyän kaupunginosa (Sorsatie 29), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 494 Dno Päivämäärä 29.11.2016 Asemakaavan muutos 564-2304, Höyhtyän kaupunginosa (Sorsatie 29), OAS OUKA/7413/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 31/2016 Sivu 1 Päätöshistoria
LisätiedotVoudintie 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
NÄHTÄVILLÄ 4.5.-25.5.2018 1/5 Voudintie 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Limingantullin kaupunginosan korttelin 16 tonttia nro 1 sekä katu- ja puistoaluetta koskeva asemakaavan muutos sekä katujen
LisätiedotPäivämäärä Päätöshistoria Oulun koulut 2020-luvulla, kaupunginhallitus
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 429 Dno Päivämäärä 15.08.2017 Asemakaavan muutos 564-2337, Toppilan kaupunginosa (Koskelantie 49), OAS OUKA/5015/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 18/2017 Sivu 1 Päätöshistoria
LisätiedotKeskuspaloasema, Elektroniikkatie 1
1/6 Keskuspaloasema, Elektroniikkatie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Linnanmaan kaupunginosassa on tullut vireille asemakaavan muutos. Kaavan alkuvaiheessa on laadittu osallistumis-
LisätiedotDe Gamlas Hem, Kirkkokatu 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1/5 De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma IV kaupunginosan korttelin 19 tonttia nro 108 koskeva asemakaavan muutos (De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54) Kaavatunnus 564-2275 Diaarinumero
LisätiedotPäivämäärä 02.02.2016. Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 41 Dno Päivämäärä 02.02.2016 Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS OUKA/7702/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 4/2016 Sivu 1 Päätöshistoria
LisätiedotPäivämäärä 10.02.2015. Asemakaavan muutos 564-2129, Kaakkurin kaupunginosa (Lapinrauniontie 3), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 53 Dno Päivämäärä 10.02.2015 Asemakaavan muutos 564-2129, Kaakkurin kaupunginosa (Lapinrauniontie 3), OAS OUKA/2691/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta 3/2015 Sivu 1 Päätöshistoria
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 121 Dno Päivämäärä 21.03.2017 Asemakaavan muutos 564-2315, Knuutilan kaupunginosa (Knuutilankankaantie 1), OAS OUKA/10067/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 8/2017 Sivu
LisätiedotPäivämäärä Asemakaavan muutos ,Taskilan yhdyskuntajätevedenpuhdistamo (Suolamännyntie 1) OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 416 Dno Päivämäärä 11.10.2016 Asemakaavan muutos 564-2297,Taskilan yhdyskuntajätevedenpuhdistamo (Suolamännyntie 1) OAS OUKA/5856/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 26/2016
LisätiedotPäivämäärä Asemakaavan muutos , Jäälin kaupunginosa (Laivakankaantie 10 ja 12, LAIVAKANKAAN KOULU), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 520 Dno Päivämäärä 24.11.2015 Asemakaavan muutos 564-2272, Jäälin kaupunginosa (Laivakankaantie 10 ja 12, LAIVAKANKAAN KOULU), OAS OUKA/8226/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta
LisätiedotRaja-Taskila Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1/6 Raja-Taskila Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taskilan kaupunginosan puistoaluetta koskeva asemakaavan muutos sekä liikenteen, katujen ja ympäristön suunnittelu (Piispanletonpuisto) Kaavatunnus
LisätiedotPäivämäärä Asemakaavan ja tonttijaon muutos , Ruskon kaupunginosa (Laakeritie 7-9)
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 268 Dno Päivämäärä 14.06.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 564-2291, Ruskon kaupunginosa (Laakeritie 7-9) OUKA/4413/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 17/2016 Sivu
LisätiedotNuottasaarentie 5 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1/5 Nuottasaarentie 5 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Limingantullin kaupunginosan korttelin 23 tonttia nro 44 (Nuottasaarentie 5) koskeva asemakaavan muutos (Nuottasaarentie, Oulunsalonpuisto, Lumijoentie)
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 468 Dno Päivämäärä 29.08.2017 Asemakaavan muutos 564-2300, Laanilan kaupunginosa (Hoikantie 8), OAS OUKA/6955/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 20/2017 Sivu 1 Päätöshistoria
LisätiedotPäivämäärä Asemakaavan muutos , Ruskon kaupunginosa (Leväsuon sähköasema), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 1 Dno Päätöshistoria Päivämäärä 12.01.2016 Asemakaavan muutos 564-2254, Ruskon kaupunginosa (Leväsuon sähköasema), OAS OUKA/3113/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 1/2016
LisätiedotOulun kaupungin tekninen keskus
Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskonselän kaupunginosan korttelia 15 ja korttelin 16 tontteja nro 3 ja 4 sekä katualuetta koskeva asemakaavan ja tonttijaon muutos
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 544 Dno Päivämäärä 20.12.2016 Asemakaavan muutos 564-2305, Limingantullin kaupunginosan korttelin 25 tontti nro 10, korttelin 26 tontti nro 7 sekä katu- ja puistoalue
LisätiedotAsemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavatunnus 564-2293 1/5 Diaarinumero OUKA/4756/2016 Oritkarintie 6 Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutoksen tavoitteena on laajentaa yrityskäytössä olevia tontteja Lentokentänpuistoon.
LisätiedotPäivämäärä Asemakaavan muutos , Ritaharjun kaupunginosa (Rita-aukiontie 6), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 541 Dno Päivämäärä 20.12.2016 Asemakaavan muutos 564-2303, Ritaharjun kaupunginosa (Rita-aukiontie 6), OAS OUKA/7336/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 33/2016 Sivu 1 Päätöshistoria
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 430 Dno Päivämäärä 15.08.2017 Asemakaavan muutos 564-2334, I kaupunginosa (Isokatu 5), OAS OUKA/4206/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 18/2017 Sivu 1 Päätöshistoria Tiivistelmä
LisätiedotTaskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)
1(5) Suolamännyntie 13 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 378 Dno Päivämäärä 13.06.2017 Asemakaavan muutos 564-2331, Kiimingin kaupunginosa (Kiimingin pappila, Jaarantie 6), OAS OUKA/2592/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 16/2017
LisätiedotPäivämäärä Asemakaavan muutos , II kaupunginosa (Asemakatu 32), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 593 Dno Päivämäärä 15.12.2015 Asemakaavan muutos 564-2273, II kaupunginosa (Asemakatu 32), OAS OUKA/8297/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 28/2015 Sivu 1 Päätöshistoria
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 578 Dno Päivämäärä 14.11.2017 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 564-2313, Heikkilänkankaan kaupunginosa (Heikkilänkankaantie 5, 7), OAS OUKA/10039/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta
LisätiedotPäivämäärä Asemakaavan muutos , Ruskon kaupunginosa, Pikkukivenpuisto; Vireilletulo ja LUONNOS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 57 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 14.02.2017 Asemakaavan muutos 564-2311, Ruskon kaupunginosa, Pikkukivenpuisto; Vireilletulo ja LUONNOS OUKA/9708/10.02.03/2016
LisätiedotPäivämäärä Asemakaavan muutos , Leverin kaupunginosa (Puistokatu 30), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 267 Dno Päivämäärä 14.06.2016 Asemakaavan muutos 564-2283, Leverin kaupunginosa (Puistokatu 30), OAS OUKA/1536/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 17/2016 Sivu 1 Päätöshistoria
LisätiedotPäivämäärä Asemakaavan muutos ja tonttijako , Rajakylän kaupunginosan kortteli 127 katu- ja puistoalue (Ruiskukkatie 16), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 53 Dno Päivämäärä 14.02.2017 Asemakaavan muutos ja tonttijako 564-2289, Rajakylän kaupunginosan kortteli 127 katu- ja puistoalue (Ruiskukkatie 16), OAS OUKA/3518/10.02.03/2016
LisätiedotAapistie 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Tiedoksi osallisille
1/6 Aapistie 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta aloitettu asemakaavan muutoksen laatiminen ja asemakaavan muutos on tullut vireille. Kaavan alkuvaiheessa
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 413 Dno Päivämäärä 29.09.2015 Asemakaavan muutos 564-2233, Oulunsalon kaupunginosa (Vihiluodontie 25) OUKA/6598/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta 19/2015 Sivu 1 Päätöshistoria
LisätiedotAsemakaavan selostus
Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 539 Dno Päivämäärä 20.12.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 564-2312, Nuottasaaren kaupunginosan kortteli 19 sekä Nuottasaaren ja Limingantullin kaupunginosan katu-
LisätiedotPäivämäärä Asemakaavan muutos , Karjasillan kaupunginosa (Taka-Lyötyn aukio), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 577 Dno Päivämäärä 08.12.2015 Asemakaavan muutos 564-2257, Karjasillan kaupunginosa (Taka-Lyötyn aukio), OAS OUKA/4967/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 27/2015 Sivu 1
LisätiedotAsemakaavan muutoksen selostus
Asemakaavan muutoksen selostus 20.3.2017 20.3.2017 päivättyyn Oulun kaupungin Ruskon kaupunginosan Pikkukivenpuistoa koskevaan asemakaavan muutokseen (Pikkukivenpuisto) Pikkukivenpuisto Kaavatunnus 564-2311
Lisätiedotalue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella
LisätiedotOulun kaupungin tekninen keskus
Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan
Lisätiedotkaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen
LisätiedotPäivämäärä Yhdyskuntalautakunta myönsi suunnitteluvarauksen Oulun Maaja Vesirakennus OY:lle
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 482 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos 564-2336, Välikylän kaupunginosa (Kiimingin yrityspuiston asemakaavan laajennus),
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 196 Dno Päivämäärä 11.04.2017 Asemakaavan muutos 564-2324 Knuutilan kaupunginosa (Knuutilankankaantie 15), OAS OUKA/859/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 10/2017 Sivu
LisätiedotSepäntie 2, Putaan Pullan leipomo
1/7 Sepäntie 2, Putaan Pullan leipomo Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on aloitettu asemakaavan muutos ja laajentaminen. Kaavan alkuvaiheessa on laadittu osallistumis-
LisätiedotPäivämäärä Asemakaavan muutos , Haukiputaan kaupunginosan korttelin 4035 tontti 3 ja yleisen tien alue (Asemakyläntie), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 306 Dno Päivämäärä 11.08.2015 Asemakaavan muutos 564-2196, Haukiputaan kaupunginosan korttelin 4035 tontti 3 ja yleisen tien alue (Asemakyläntie), OAS OUKA/5132/10.02.03/2013
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
20.9.2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Välivainion kaupunginosan puisto- ja katualetta koskeva asemakaavanmuutos (Castrenin puisto, Castrenin polku) AM2102 Asemakaavan muutosalue Alue,
LisätiedotAsemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavatunnus 564-2372 1/5 Diaarinumero OUKA/3900/2018 Kiimingin koulukampus Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksella Kiimingin lukion ja Syke-talon yhteyteen osoitetaan
LisätiedotAsemakaavan selostus 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
Asemakaavan selostus 13.1.2017 päivättyyn Oulun kaupungin Takalaanilan kaupunginosan korttelin 3 tonttia nro 12 sekä katu-, puisto- ja lähivirkistysaluetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Takalaanilantie)
LisätiedotAsemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavatunnus 564-2365 1/6 Diaarinumero OUKA/1686/2018 Revontie 20 ja Ketunkujan ympäristö Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksella kerrostalokortteliin 2587 sallitaan
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 416 Dno Päivämäärä 18.09.2018 Asemakaavan muutos 564-2370, Kiviniemen kaupunginosa (Koivistontie 11 ja katualue), OAS OUKA/2622/10.02.03/2018 Ote pöytäkirjasta 22/2018
LisätiedotHeinäpään jalkapallohalli
1362/2019 1/6 Heinäpään jalkapallohalli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nuottasaaren kaupunginosassa Heinäpään urheilupuistoa koskeva asemakaavan muutos Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 519 Dno Päivämäärä 24.11.2015 Asemakaavan muutos 564-2252, Karjasillan kaupunginosan korttelin 58 tontit nro 1 ja 9 (Madetojanaukio, Taka-Lyötyn katu 2), OAS OUKA/1362/10.02.03/2015
LisätiedotPäivämäärä Päätöshistoria Suunnitteluvarauksen tekeminen, yhdyskuntalautakunta
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 593 Dno Päivämäärä 16.12.2014 Asemakaavan muutos 564-2238, IV kaupunginosan korttelin 3 tontit nro 2 ja 11 (Puistokatu 5), OAS OUKA/7285/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta
LisätiedotPäivämäärä Yhdyskuntalautakunta , vireilletulo ja luonnos
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 133 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 28.03.2017 Asemakaavan muutos 564-2311, Ruskon kaupunginosa, Pikkukivenpuisto, EHDOTUS OUKA/9708/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta
LisätiedotPäivämäärä Asemakaavan muutos , Raksilan kaupunginosa ( Raksilan jäähalli, Teuvo Pakkalan katu 11), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 312 Dno Päivämäärä 21.06.2016 Asemakaavan muutos 564-2264, Raksilan kaupunginosa ( Raksilan jäähalli, Teuvo Pakkalan katu 11), OAS OUKA/6507/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta
LisätiedotSiirtolantie 10 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1/6 Siirtolantie 10 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Välivainion kaupunginosan korttelia 6 (Siirtolantie 10) ja puisto- ja katualuetta koskeva asemakaavan muutos sekä katujen ja ympäristön yleissuunnittelu
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 415 Dno Päivämäärä 11.10.2016 Asemakaavan muutos 564-2229, Jäälin kaupunginosa (131. kaupunginosan korttelit 28,29,38,41,42 ja korttelin 43 tontti 2), OAS OUKA/2612/10.02.03/2014
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 197 Dno Päivämäärä 11.04.2017 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 564-2284, Puolivälinkankaan kaupunginosan kortteli 44 tontteja 1 ja 2 (Menninkäisentie 3), OAS OUKA/2074/10.02.03/2016
LisätiedotPalokärjentie 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1/5 Palokärjentie 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaakkurin kaupunginosan korttelin 151 tonttia nro 1 koskeva asemakaavan muutos Kaavatunnus 564 2321 Diaarinumero 265/2017 Asemakaavan muutosalue
LisätiedotKESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11
Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...
LisätiedotINARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta
LisätiedotOulun kaupungin tekninen keskus
Oulun kaupungin tekninen keskus 10.4.2008 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskon kaupunginosan kortteleita 14 ja 43, puistoaluetta sekä suojaviheraluetta koskeva asemakaavan muutos (Laakeritie 2-6)
LisätiedotAkm 237: Mestarinkadun teollisuusalueen asemakaavan muutos
Akm 237: Mestarinkadun teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2017, päivitetty 23.1.2018 Asemakaavan muutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla
LisätiedotRantakuja 10, Jäälin maja
1/5 Rantakuja 10, Jäälin maja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta aloitettu asemakaavan laatiminen, asemakaava on tullut vireille. Kaavan alkuvaiheessa on laadittu
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 499 Dno Päivämäärä 06.11.2018 Asemakaavan muutos 564-2369 ja tonttijako, Laanilan kaupunginosa (Nokkalantie 43 Hintantie 31), OAS OUKA/2245/10.02.03/2018 Ote pöytäkirjasta
LisätiedotTukkitien ympäristö Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1/5 Nähtävillä 9.2-28.2.2018 Tukkitien ympäristö Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Toppilan kaupunginosan kortteleita 25 28 sekä katu-, liikenne- ja puistoaluetta koskeva kaavarunko ja kehittämispolku
LisätiedotKaukovainionportti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/
1/5 Kaukovainionportti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaukovainion kaupunginosan puisto- ja katualuetta koskeva asemakaavan muutos sekä katu- ja ympäristösuunnittelu (Joutsentie, Merikotkantie,
LisätiedotTorpanmäen urheilualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1/6 Torpanmäen urheilualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Haukiputaan kaupunginosan ryhmäpuutarha-, puisto-, maanviljelys- sekä maa- ja metsätalousaluetta ja katualuetta koskeva asemakaavan muutos
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
6.6.2014 päivitetty..2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Haukiputaan kaupunginosan Annalankankaan teollisuusalueen ympäristön kortteleita 2553, 2554, 2561, 2562, 2563, 2564, 2565, 2566, 2567, 2570
LisätiedotPäivämäärä Asemakaavan muutos koskee Kuivasjärven kaupunginosan korttelia 140 tonttia 1 ja osaa viereisestä Satulapuistosta.
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 488 Dno Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaavan muutos 564-2340, Kuivasjärven kaupunginosa (Ratsastuskentäntie 7), LUONNOS OUKA/5221/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 21/2017
LisätiedotPäivämäärä Asemakaava , Oulunsalon kaupunginosa (Lentoaseman hotelli), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 422 Dno Päivämäärä 27.06.2017 Asemakaava 564-2335, Oulunsalon kaupunginosa (Lentoaseman hotelli), OAS OUKA/4727/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 17/2017 Sivu 1 Päätöshistoria
LisätiedotMyllytullin kaupunginosan korttelin 6 tontit nro 18 ja 22 (Nahkatehtaankatu 1-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1/5 29.9.2016 Myllytullin kaupunginosan korttelin 6 tontit nro 18 ja 22 (Nahkatehtaankatu 1-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Myllytullin kaupunginosan korttelin 6 tontteja nro 18 ja 22 koskeva
LisätiedotAkm 236: Aittalahden teollisuusalueen asemakaavan muutos
Akm 236: Aittalahden teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2017 Asemakaavan muutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia Kiinteistöjen
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 111 Dno Päivämäärä 22.03.2016 Asemakaavan muutos 564-2274, III (Vanhatulli) kaupunginosa (Maunonkatu, Saunaranta, Sepänpolku), OAS OUKA/9492/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 363 Dno Päivämäärä 23.05.2017 Asemakaavan muutos 564-2328, Kiviniemen kaupunginosa (Vasaratie 2), OAS OUKA/2023/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 15/2017 Sivu 1 Päätöshistoria
LisätiedotLekatie 1, 3, 5, 7 ja 9
1/5 Lekatie 1, 3, 5, 7 ja 9 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta aloitettu asemakaavan laatiminen, asemakaavan muutos on tullut vireille. Kaavan alkuvaiheessa
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,
LisätiedotKeskuspaloaseman alustava sijoituspaikka
9.1.2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KONTINKANKAAN KAUPUNGINOSAN ETELÄOSAA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ KATU- JA YMPÄRISTÖSUUNNITTELU (HUUHKAJAPUISTON KESKUSPALOASEMA) KAAVATUNNUS: 564-2203
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3)
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 7.8.2012 päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) kaavatunnus 564-2138 Diaarinro 4700/2011 Projektinro 100
LisätiedotPäivämäärä Asemakaavan muutos , II kaupunginosa (Vaara), Mäkelininkatu 33, OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 518 Dno Päivämäärä 24.11.2015 Asemakaavan muutos 265-2231, II kaupunginosa (Vaara), Mäkelininkatu 33, OAS OUKA/5538/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta 25/2015 Sivu 1 Päätöshistoria
LisätiedotSAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 480 Dno Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaavan muutos 564-2320, Tuiran kaupunginosan korttelin 48 tontit nro 17 ja 18, korttelin 66 tontti nro 3 sekä puistoalue (Kangastie
LisätiedotVesalanmäen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1/6 Vesalanmäen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Heikinharjun ja Välikylän kaupunginosien osia koskeva asemakaava, Heikinharjun kaupunginosaa koskeva asemakaavan muutos sekä liikenteen,
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
LisätiedotHietalanmäen koulu ja ent. Koivulan päiväkoti, Hietalanmäentie 25, 27
1/6 Hietalanmäen koulu ja ent. Koivulan päiväkoti, Hietalanmäentie 25, 27 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Kellon kaupunginosassa, Hietalanmäen koulun alueella, on tullut vireille
LisätiedotKAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
Lisätiedot1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
LisätiedotMakasiinikatu 6 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
NÄHTÄVILLÄ 6.7.-31.8.2018 Kaavatunnus 564-2352 1/5 Diaarinumero OUKA/8506/2017 Makasiinikatu 6 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos mahdollistaa tontilla olevan
LisätiedotJOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
LisätiedotUPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
TUUSULAN KUNTA 22.8.2018 Upokaskujan asemakaavan muutos nro 3581 UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kelatien työpaikka-alueella, Upokaskujalla, muutetaan pieni
LisätiedotRitaharjun korttelit 100 ja 101
Nähtävillä 12.6-10.7.2018 Kaavatunnus 564-2373 1/7 Diaarinumero OUKA/4353/2018 Ritaharjun korttelit 100 ja 101 Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma Alueen asemakaavaa muutetaan Uuden Oulun
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun
LisätiedotPäivämäärä Asemakaavan muutos , Metsokankaan kaupunginosa (Metsänhoitajantie 6 ja 10), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 495 Dno Päivämäärä 29.11.2016 Asemakaavan muutos 564-2302, Metsokankaan kaupunginosa (Metsänhoitajantie 6 ja 10), OAS OUKA/7340/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 31/2016
LisätiedotÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
Lisätiedotkaavatunnus Dnro 2429/2010 projektinro (Selostus päivitetty xx.xx.xxxx) Luonnos päivätty
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 2.10.2012 päivättyyn Oulun kaupungin II kaupunginosan korttelin 13 tonttia nro 5 sekä Asemakadun katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Asemakatu 31-33) kaavatunnus 564-2149
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat
LisätiedotKAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN
LisätiedotHaukiputaan kunnantalo ja tori Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LIITE 2 1/7 Haukiputaan kunnantalo ja tori Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Haukiputaan kaupunginosan kortteleita 2014, 2018, 2019 ja 2020 sekä läheisiä katu-, tori- ja puistoalueita koskeva asemakaavan
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
LisätiedotHAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LisätiedotLintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
Lisätiedot