VIITE: KESKI-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2030 JA MAAKUNTAOHJELMAN LAUSUNTOPYYNTÖ
|
|
- Santeri Kahma
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaustisen seutukunta LAUSUNTOLUONNOS JORYLLE Lestintie LESTIJÄRVI Keski-Pohjanmaan liitto Rantakatu KOKKOLA VIITE: KESKI-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2030 JA MAAKUNTAOHJELMAN LAUSUNTOPYYNTÖ KÄSITTELY: Kaustisen seutukunnan johtoryhmä , 22 Kaustisen seutukunnan johtoryhmä on kokouksessaan hyväksynyt seuraavan lausunnon: Valmistelu Maakuntaohjelman valmistelu on tapahtunut hyvää hallintoa noudattaen avoimesti ja pitkäjänteisesti yhteistyökumppaneiden ja alueen toimijoiden kanssa. Ohjelmaan on aktiivisesti haettu sisältöjä erilaisten toimintatapojen avulla, mikä lisää ohjelman sisällöllistä laadukkuutta ja osuvuutta sekä myös rahoittajien ja toimijoiden sitoutumista ohjelman toteuttamiseen. Ohjelman tekninen rakenne ja sisältö Ohjelma rakentuu jo tuttujen kehittämiskokonaisuuksien (Osaava, Yrittävä, Hyvinvoiva, Toimiva) ja läpileikkaavan teeman, maaseudun kehittämisen, varaan. Kansainvälisyys on nostettu aiempaa korostuneemmin esille. Ratkaisu on hyvä ja perusteltu. Ohjelman sisällöllinen rakenne on vielä luonnosvaiheessa vaikeaselkoinen. Rakenteen loogisuutta ja selkeyttä tulisi lisätä tavoitteiden, toimenpiteiden ja läpileikkaavien teemojen osalta esitystapojen ja järjestyksen osalta. Samalla ohjelman helppolukuisuutta ja viestien ymmärrettävyyttä voitaisiin parantaa. Rakennetta selkeyttäisi todennäköisesti myös se, jos ohjelman tausta rahoitustyökaluineen ja tilasto-osioineen olisi selkeämmin erotettu visio/tavoite/toimenpiteet osiosta.
2 Ohjelman tavoiteasetanta ja sisällöt mahdollistavat monipuoliset kehittämistoimet eivätkä ne nähtävästi ole rajaavia. Tärkeää on, että ohjelman sisällön puitteissa voidaan elää ajassa siten, että kehittämisessä voidaan tarttua esiin nouseviin uusiin mahdollisuuksiin ja ilmiöihin nopeasti ja joustavasti. Sisällön tulisi samalla mahdollistaa myös kokeilua ja riskinottoa sisältävät kehittämistoimet. Keski-Pohjanmaan maakunta on vireä ja rikas monella sektorilla. Esimerkiksi alueen elinkeinoelämä on rakenteeltaan niin monipuolinen, että kehittämistoimien rajaaminen kapea-alaisiin keihäänkärkiin tai toimialoihin ei luontaisesti istu keskipohjalaiseen kulttuuriin ja tapoihin toimia. Visiot, arvot, tavoitteet ja aluerakenne Tavoitteiden osalta on erittäin tärkeää koko maakunnan kehittäminen tasapainoisella tavalla alueen vahvuuksien pohjalta. Pienellä maakunnalla ei ole varaa kaupungin ja maaseudun vastakkain asetteluun eikä kehittämistoimien keskittämiseen maakunnan keskukseen. Tavoitteellisen aluerakenteen osalta maakuntaohjelma näyttäytyy vieraalta maaseudulta ja Kaustisen seutukunnasta tarkastellen. Kasvuvyöhykkeet mainitaan keskittyvän VT8 ja rautatien viereen ja ne tuodaan esiin erillisellä aluekartalla. Ohjelmassa olisi syytä tuoda esiin se, mitä kasvuvyöhykkeillä tosiasiassa tarkoitetaan, esimerkiksi miten ne liittyvät valtakunnallisiin ja eurooppalaisiin liikenteen kehittämisvyöhykkeisiin. Nyt lukijalle syntyy kuva, että maakunnan kehittämisen vyöhykkeet tulevaisuudessa ovat edellä mainittuja. Kasvua näin laajoilla vyöhykkeillä ei ole tapahtunut, vaan se on tapahtunut pitkälti Kokkolan kaupungin varassa. On hyvä muistaa ja tuoda esiin maakuntaohjelman tavoite tasapainoisesta kehittämisestä eikä maakunnan sisällä aloittaa keskustelua kehittämisvyöhykkeistä. Liikennejärjestelmän kuvaus karttakuvineen painottaa etelä-pohjoissuuntaista liikennettä ja erityisesti VT8 väylää. Kaustisen seutukunnan näkökulmasta yhteydet Keski-Suomeen VT13 kautta sekä etelä-pohjoiseen KT63:n kautta ovat huomattavasti tärkeämpiä kehittämisen kohteita alueen yrityselämän ja asukkaiden näkökulmasta. Teiden liikennemäärät ovat merkittäviä. Alueella on myös erittäin huonokuntoisia tieyhteyksiä, kuten esimerkiksi Perho-Kinnula tieyhteys, joihin tarvittaisiin erillispanostuksia. Tilastotarkastelussa olisi harkittava Keski-Pohjanmaan maaseudun vertailua muihin maaseutualueisiin Suomessa. Käsityksemme mukaan maaseutumme on pärjännyt hyvin suhteessa lähimaaseutualueisiin ja erityisesti verrattuna Itä- ja Pohjois-Suomeen. Tämä on
3 tullut esiin myös seutukuntien kilpailukykytutkimuksessa. Ohjelmassa tulisi ottaa vieläkin myönteisemmin esiin maaseudun tila ja kehittämismahdollisuudet. Maaseudun kehittämisen osalta tavoitteeksi voisi harkita Suomen parasta maaseutua slogania. Yhteiset kehittämisteemat Kansainvälistymisen lisääminen on keskeinen haaste keskipohjalaisille pk-yrityksille ja siinä tarvitaan yritysten kokonaisvaltaista kehittämistä sisältäen mm. johtamisen, markkinoinnin, tuotekehityksen ja rahoituksen. Kansainvälistymistä tukevia yrityspalveluja olisi saatava alueella koottua ja kehitettyä. Elintarviketeollisuudella on myös mittavaa vientitoimintaa ja mahdollisuuksia kasvuun. Matkailulla on potentiaalinen rooli kansainvälistymisen lisäämisessä. Osaavan työvoiman saamiseksi erityisesti maaseutualueille tarvitaan useita eri toimenpiteitä. Tilanne toimialojen ja jopa toimialojen yritysten välillä vaihtelee riippuen tarvittavasta osaamisesta. Erityisesti korkeasti koulutetut liiketoiminnan, markkinoinnin, ICT-alan, sote-alan ja tekniinkan alojen osaajista on jo tällä hetkellä puutetta. Täsmätoimet ala- ja yrityskohtaisten rekrytointien edistämiseksi ovat tärkeitä. Täsmätoimet voivat sisältää esimerkiksi avainhenkilöiden hakua suorin kontaktein, yritysten rekrytointiprosessien kehittämistä ja tukemista asiantuntijapalveluin, yritysten/toimialojen yhteisiä rekrytointikampanjoita ja erilaisia avainhenkilöiden rekrytointiin liittyviä palkka- ja koulutustukia. Täsmätoimien lisäksi tarvitaan laajemman tason kehittämistoimia, sisältäen esimerkiksi alueen koulutus- ja kehityspalvelujen samoin kuin rekrytointipalvelujen kehittämistä. Osaavan työvoiman ml. paluumuuttajien houkuttelussa aluemarkkinointi on tärkeässä roolissa. Seutujen tunnettuuden lisääminen ja vetovoiman kehittäminen potentiaalisten työntekijöiden näkökulmasta on olennaista. Alueen palvelujen, viihtyisyyden, koulutuksen, tulevaisuusnäkymien, työvoimatarpeiden ym. esiin tuominen on yhä tärkeämpää ja siihen tulisi panostaa myös maakuntaohjelman tasolla jatkossa enemmän. Samalla tulee panostaa entistä enemmän alueen sisäiseen markkinointiin ja viestintään poismuuton ehkäisemiseksi, esimerkiksi nuorten keskuudessa. Työvoiman liikkuvuus yli maiden rajojen tulee todennäköisesti lisääntymään ja myös Keski-Pohjanmaalla olisi syytä panostaa ulkomaisen työvoiman saatavuuteen aikaisempaa koordinoidummin. Alueen keskeiset toimijat voisivat esimerkiksi perustaa yhteisen työryhmän asian kehittämiseksi, ennakoinnin parantamiseksi ja toimenpiteiden toteuttamiseksi. Maakuntaohjelman toimintalinjat Maaseudun kehittäminen läpileikkaavana teemana on hyvä ratkaisu. Kehittämisen sisällöt ovat linjassa maaseutustrategiaan. Maaseudun kehittämisessä on huomattava, että
4 maaseudulla yritykset ja niiden kehittämistarpeet ovat hyvin samantyyppisiä kuin Kokkolan seudullakin. Maaseudulla korostuvat rakentamiseen ja puutuoteteollisuuteen liittyvät toimialat, luonnonvara-ala, elintarviketeollisuus ja pienet palveluyritykset. TL1 Osaava Keski-Pohjanmaa Tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoiminnan vahvistaminen sekä innovaatio- ja tutkimusympäristöjen kehittäminen sekä ennen kaikkea ko. toiminnan muuntaminen yritystoiminnaksi on olennaista maakunnan menestymiselle jatkossa. Toimenpiteinä voivat olla esimerkiksi käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan edistäminen, palveluverkostojen kehittäminen TKI-toimijoiden ja pk-yritysten lähentämiseksi ja alueen tuotekehityspalvelujen kehittäminen. Kaikessa koulutukseen ja TK -toimintaan liittyvässä kehittämistoiminnassa tulisi olla hyvin vahva ja tiivis sidos alueen elinkeinoelämään. Toimintalinjan sisällöistä puuttuu huomio maakunnan vahvasta rakentamiseen ja erityisesti puurakentamiseen liittyvästä yritystoiminnasta. Tämä on huomioitu maaseutuohjelmassa ja siinä esitetään kehittämistoimenpiteitä alan ja alalla toimivien yritysten vahvistamiseksi. Maakunnan koulutusjärjestelmä ja julkisen sektorin TKI-toiminta ei tue tällä hetkellä riittävästi puurakentamisen kehittämistä. Koulutusta on ainoastaan ammatillisten perustutkintojen osalta. Esitämme, että maakuntaohjelmassa puurakentaminen nostetaan selkeästi esille ja että alan koulutuksen ja TKI toiminnan kehittäminen käynnistetään. Esimerkiksi Kaustisen seutukunnassa ylivoimaisesti suurin osa teollisista työpaikoista liittyy rakentamisen klusteriin ja näköpiirissä on, että alan työpaikat tulevat lisääntymään. TL2 Yrittävä ja elinvoimainen Keski-Pohjanmaa Toimintalinjassa esitetään kattavasti keskeisiä kehittämistavoitteita ja toimenpiteitä. Painopisteinä näemme uuden yritystoiminnan synnyttämisen, kasvuyritysten tukemisen, Pk-yritysten viennin lisäämisen ja yritysten verkostoitumisen tukemisen. Olennaista on myös maakuntaverkon hyödyntäminen sekä julkisten ja yksityisten palvelujen edistäminen (erityisesti julkinen puoli) verkon kautta. Kehittämistoimenpiteitä voisivat olla esimerkiksi:
5 käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan edistäminen alueen yrityksissä ja siihen liittyen palveluverkostojen kehittäminen alueen yrityspalvelujen, TKI-toimijoiden ja pk-yritysten lähentämiseksi uusien innovaatioiden kaupallistamiseen liittyvien palvelujen, kuten esim. tuotekehityspalvelujen kehittäminen; kasvuyritysten kokonaisvaltainen kehittäminen ja em. tukevien palvelujen kehittäminen mm. johtamisen, rahoituksen, liiketoiminnan ja myynnin näkökulmista; pk-yritysten kansainvälistymiseen liittyvien maakunnallisten palvelujen kehittäminen ja kokeilevat, innovatiiviset uudet avaukset uuden liiketoiminnan synnyttämiseksi (Puu)rakentamiseen liittyvät mahdollisuudet ovat erityisesti maaseudulla suuret, samoin kuin koko maakunnassa. TL3 Hyvinvoiva Keski-Pohjanmaa Painopisteinä näemme, että vahvistetaan lasten ja nuorten varhaista tukea ja osallisuutta, edistetään keskipohjalaisten hyvinvointia liikunnan ennaltaehkäisevillä vaikutuksilla, vahvistetaan liikunnan kansalaistoimintaa, tuetaan liikuntasidonnaisen elinkeinotoiminnan kehittämistä ja kehitetään työhyvinvointia. TL4 Toimiva Keski-Pohjanmaa Painopisteinä näemme tietoverkkoyhteyksien laajan saatavuuden kehittäminen, asumisen ja vapaa-ajan liikennetarpeiden kehittämisen, vaihtoehtoisten uusiutuvan energian tuotantomuotojen hyödyntämisen, maakunnan aluerakenteen ja liikennejärjestelmän yhteyksien eheän ja tasapainoisen kehittämisen sekä maakunnan vetovoimaisuuden kehittämisen asuinpaikkana ja matkakohteena. Tietoverkkojen osalta runkoverkko ei ole täydellinen ja sen kapasiteetissa ja varmistuksissa on rajoitteita. Kyläverkkoja puuttuu vielä useilta alueilta. Julkisen rahoituksen tarve on edelleen olemassa myös verkkojen rakentamiseen liittyviin investointeihin kuten myös verkkoalustalla toimivien palvelujen kehittämiseen. Kaustisen seutukunnan alueelle on tulossa useita tuulivoimapuistoja. Niiden rakentamisvaiheessa tieverkosto rasittuu entisestään ja uusia tieyhteyksiä on rakennettava. Nämä seikat tulisi mainita ohjelmassa. Tieyhteyksien osalta viittaamme lausunnon aluerakenne-osioon. Kehittämistoimenpiteitä voisivat olla esimerkiksi:
6 Tietoverkkoyhteydet ja niihin liittyvät palvelut erityisesti sote-sektorilla sekä yrittäjyyden mahdollistajana Kutsujoukkoliikenteen kehittäminen tai vastaavat järjestelmät maaseudulla Pienimuotoisen ja hajautetun lämmön ja sähkön tuotannon edistäminen ml. tutkimusja kehitystoiminta ja pilottikokeilut Alueelta saatavien biopolttoaineiden hyödyntäminen mikro- ja pk-yrityksissä energiaomavaraisuuden parantamiseksi Alueelta saatavan biomassan pohjalta kehitettävien uusien tuotteiden kehittäminen ja kaupallistaminen mikro- ja pk-yritystoiminnan näkökulmista Maaseutualueiden yritysten ja asumismahdollisuuksien markkinointi potentiaalisille paluumuuttajille ja työvoimalle ennakoiden ja ehkäisten maaseutualueiden tulevia ongelmia työvoiman saamisessa Yleistä ohjelman toteuttamisesta Esitetty toimintamalli hankkeiden päätöksenteolta vaikuttaa toimivalta, mutta toimintamallia on syytä jatkuvasti arvioida ja muuttaa tarpeen mukaan kesken ohjelmakaudenkin. Ohjelman toteutuksessa tulisi järjestää temaattisia idea- tai aiehakuja 3-4 kertaa vuodessa ja 5 teemaa auki hakua kohden. Hankkeiden arviointiprosessissa ja pisteytyksessä tulisi näkyä maakunnan kokonaistarkastelun ohella seudullinen ja maaseudun näkökulma. Korostamme hankkeiden valinnassa niitä seikkoja, miten hanke kytkee maaseudun kehittämisen mukaan ja millainen kytkentä hankkeella on työpaikkojen luomiseen ja yritysten kehittämiseen. Elinkeinoja kehittävä näkökulma on erittäin tärkeä kaikessa valmistelussa ja päätöksenteossa, samoin kuin TKI:n ja liiketoiminnan yhdistäminen. Yritykset ja muut toimijat tulisi ottaa mukaan valmisteluun ja suunnitteluun jo ideavaiheessa. Valmisteluprosesseissa toivomme mahdollisimman tiivistä keskustelua eri osapuolten kesken ja hankevalmistelijoilta jo ideavaiheessa tunnusteluja kuntarahoittajille. Suunnitteluyhteistyö kuntarahoittajien kanssa edesauttaa hankkeen osuvuutta alueen tarpeisiin ja edistää päätöksentekoa, samoin kuin se, jos hanke hyödyttää kuntia suoraan tai välillisesti. Kuntarahoittajien näkökulmasta haasteita päätöksenteossa tulee olemaan luultavasti ns. yleisiä toimintaympäristöjä kehittävissä hankkeissa, ja näissä hankkeissa tulisi harkita hakijan omarahoituksen nostamista mahdollisuuksien mukaan. Tulosten osoittaminen etukäteen ja jälkikäteen tullee olemaan tärkeämpää kuin aikaisemmin.
7 Kaustisen seutukunta kehittämisjohtaja
Lestintie 39 69440 LESTIJÄRVI 25.3.2014 (Johtoryhmässä käsitelty)
Kaustisen seutukunta LAUSUNTOLUONNOS Lestintie 39 69440 LESTIJÄRVI 25.3.2014 (Johtoryhmässä käsitelty) Keski-Pohjanmaan liitto Rantakatu 14 67100 KOKKOLA kirjaamo@keski-pohjanmaa.fi VIITE: KESKI-POHJANMAAN
Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017
Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 - Ajankohtaista 17.12.2015 - Hallitusohjelman kärkitavoitteet - AIKO-rahoitus - Toimeenpanosuunnitelman tarkistus Maakuntajohtaja, joulukuu 2015 Keski-Pohjanmaan
Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot
2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot
EAKR -yritystuet 2014-2020
EAKR -yritystuet 2014-2020 Infotilaisuus 14.1.2015 Timo Mäkelä / Varsinais-Suomen ELY-keskus 16.1.2015 Ohjelma-asiakirja: yritys- ja innovaatiotoiminta haasteena yksipuolinen elinkeinorakenne, yritysten
Hämeen liiton rahoitus
Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta
Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA
Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Maakuntasuunnitelma ja -ohjelma Heimo Keränen 26.5.2014 26.5.2014 Kainuun liitto Iso taustakuva 23.5.2014 Kainuun liitto 2000-luvulla paradigman muutos: hajautetun hyvinvointivaltion
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen
Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi
Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Luonnos 9.1.2015 Suuntaviivat (tavoitteet) aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämiselle Uudistuvan
LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA
LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/lehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Yritysten
LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA
LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA
Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia
Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto
Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR
Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR 15.2.2007 Terttu Väänänen Pohjois-Suomen ohjelma- -alue Asukasluku: 634 472 as. Pinta-ala: 133 580 km2 Maakunnat:
OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?
OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA myös uudella ohjelmakaudella? Etelä-Suomen työllisyys llisyys- ja kilpailukyky tavoite Etelä-Suomen EAKR - toimenpideohjelma 2007 2013 EK 5.3.2007 Ohjelman määrälliset
Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017
Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Lieksa 20.5.2014 Strateginen sitoutuminen ja visio Pohjois-Karjalan strategia
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla
Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä. Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari, puh. 02 761 1101
Kaupunginhallitus 360 07.10.2013 Kaupunginhallitus 202 09.06.2014 Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä 526/08.00.00/2014 Kh 07.10.2013 360 Kehittämisjohtaja Matti
MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto
MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos
Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 ELY-keskuksen rahoitus Hämeen maakuntiin 72 milj. euroa Hämeen ELY-keskuksen toimialueen maakuntien työllisyyden, yritystoiminnan
Vetovoima pitovoima -seminaari
Vetovoima pitovoima -seminaari 9.10.2018 Maakunnallinen EAKR -rahoitus Petri Veijalainen erityisasiantuntija Etelä-Suomen ohjelma-alue Uudenmaan liitto koordinoi, mutta kukin maakunta päättää alueensa
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020
Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen. Varsinais-Suomen alueen painotukset
Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen Varsinais-Suomen alueen painotukset 2 ESR-haussa etusijalla ovat hankkeet, jotka perustuvat todelliseen tarpeeseen ja joissa jo hakuvaiheessa
Maakunnan kehitysnäkymät ja järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä
Maakunnan kehitysnäkymät ja järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Liittojen päätehtävät Alueiden käyttö - Maakuntasuunnitelma ja kaava - Yhdyskuntarakenne, liikenne,
ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus
ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen strategia (EAKR, ESR) Itä-Suomen kilpailukyky-
Elinkeino-ohjelman painoalat
Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin
Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja
Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta
Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020
Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet
Botnia-Atlantica 2014-2020
Botnia-Atlantica 2014-2020 Norja: Ruotsi: Suomi: Nordland Västerbotten Västernorrland Nordanstigin kunta Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Toteutusorganisaatio Seurantakomitea Hallintoviranomainen
TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ
TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista
Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet
Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Keski-Suomessa Maaseudun paikalliset toimintaryhmät voivat rahoittaa mikroyritysten kehittämistoimintaa Rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 9.5.2018 Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 (EAKR, ESR) Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) - Tavoitteena: - Parantaa työllisyyttä, lisätä
Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus
Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua
Sujuvan elämän seutukaupungit Katsaus käynnistyviin seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuutta edistäviin hankkeisiin
Sujuvan elämän seutukaupungit Katsaus käynnistyviin seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuutta edistäviin hankkeisiin Antti Kuopila Erityisasiantuntija Hallitus panostaa 3 milj. euroa nopeasti toteutettaviin
Muotoilemme elämäämme kestäväksi
Muotoilemme elämäämme kestäväksi Päijät-Hämeen maakuntasuunnitelma strategia 2035 Maakuntasuunnitelma on pitkän aikavälin suunnitelma maakunnan kehittämiseksi Pohjautuu sekä alueiden kehittämis- että maankäyttö-
Etelä-Suomi kohti älykästä erikoistumista
Etelä-Suomi kohti älykästä erikoistumista Itämeriyhteistyön ja uuden ohjelmakauden mahdollisuudet Aulanko, Hämeenlinna 30.8.2012 Ennakkotehtävän tulosten esittely Ennakkotehtävä kohti uutta rakennerahastokautta
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat
Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020
Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus
Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020
Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013/ 4.6.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013
LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2
LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden
SEUTUKUNNAN ESITYKSET LÄHIVUOSIEN TOIMENPITEIKSI
SEUTUKUNNAN ESITYKSET LÄHIVUOSIEN TOIMENPITEIKSI Piispala 23.8.2012 Saarijärven-Viitasaaren johtoryhmä Huom! Kyseessä on ensimmäinen kooste alueen toimijoiden esityksistä. Toimenpiteiden sisältöjä tarkennetaan
Maakuntaohjelma
Maakuntaohjelma 2018-2021 Maakuntavaltuusto 4.12.2017 Laatija: Heli Rintala Maakuntaohjelman asemointi Uudet toimintatavat, Maakuntakaava Edunvalvonta Maakuntaohjelma 2014 2017 EP on hyvinvoivien ihmisten
ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008
ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö
Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä
Pirkanmaan liiton EAKR haku 4.3.2019 mennessä Pirkanmaan liiton hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 4.3.2019 Auki molemmat toimintalinjat ja kaikki EAKR:n erityistavoitteet
POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI
POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017: MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI 20.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan visio 2040 Pohjoispohjalaiset tekevät tulevaisuutensa Pohjois-Pohjanmaa
Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen
Kestävää kasvua ja työtä ohjelma 2014 2020 Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Jussi Lehtinen EAKR rahoituksen jakautuminen ohjelmakaudella 2014 2020, Kymenlaakso Pk yritysten kilpailukyvyn parantaminen n. 28
Elinkeinopoliittinen ohjelma
Elinkeinopoliittinen ohjelma Kunnan visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa
ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016
ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 Uusimaa Kimmo Kivinen ja Janica Wuolle Tapahtumatalo Bank, Helsinki Capful Oy ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 OSA 2 Haastatteluiden huomiot 5 Haastatteluiden keskeiset löydökset
ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen. 25.9.2015 Outi Kaihola
ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen 25.9.2015 Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden jalostus, markkinoille saattaminen ja kehittäminen Maaseuturahastossa Lopputuote maataloustuote (jalostuksen
KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI
KESKI-SUOMEN LIITON STRATEGIASEMINAARI JA KUNTALIITON MAAKUNTAKIERROS KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI 6.9.2013 Kimmo Vähäjylkkä Aluejohtaja, AIRIX Ympäristö Strategista maankäytön suunnittelua / KEHITTÄMISVYÖHYKKEET
TEM:n alueosaston uudistuksia
TEM:n alueosaston uudistuksia Toimialojen rahoitusseminaari 11.-12.5.2016 Sirpa Hautala Yritys- ja alueosasto/yrityspalvelut ryhmä Yritys- ja alueosaston organisaatio Mari Anttikoski Marja-Riitta Pihlman
Kestävää kasvua ja työtä. Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 TL1: Pk-yritystoiminnan kilpailukyky. Toukokuu 2014
Kestävää kasvua ja työtä. Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 TL1: Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Toukokuu 2014 TL 1 Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoitteet: Uuden liiketoiminnan luominen
Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta
Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 Aluekehityksen tilannekuva Aluekehityksen tilannekuva on
Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net
Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net Projektin kuvaus ja tavoite 1. Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoite 2.1 PKyritysten kasvun ja kansainvälistymisen
SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI
SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI 12.3.2014 RAHOITUSMAHDOLLISUUDET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Jyrki Tomberg Satakuntaliitto ESITYKSEN RAKENNE - Rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 - Luova Eurooppa ohjelma - Central
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen
Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet
Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman
Maakuntaohjelman seurantaindikaattorit
Timo Vesiluoma, Krista Tupala, Katja Laitinen, Saku Vähäsantanen 11.4.2016 1. Muuttoliike ja väestö Lähtöarvo 2014 2015* 2016* 2017* Väkiluku v. 2013 224 556 223 983 223 381 222 887 222 431 Tavoite vähintään
Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma
Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Satu Sikanen 13.3.2014 Rakennerahasto-ohjelmassa esitettyjä kehittämishaasteita
Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto
Kainuun kehittämisen näkymiä 2018-2021 Pentti Malinen 28.11.2017 Kainuun liitto Keskeiset tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet 2035 1. Kainuun aluetalouden kestävä kasvu 2. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan
Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.
Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat
Ympäristöalan projektirahoitus ja ajankohtaiset hankkeet
Ympäristöalan projektirahoitus ja ajankohtaiset hankkeet Ympäristöseminaari 3.- 4.2.2011 Lapin ELY keskus 3.2.2011 / Paula Alho Esitys keskittyy kahteen EU:n rahoitusohjelmaan Kilpailukyky ja työllisyys
Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Luonnos
Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Luonnos Kaik lutviutuup! Osallisuus ja järjestöyhteistyö osana Etelä-Karjalan maakuntaohjelmaa 2014-2017 Etelä-Karjalan liitto Yhessä eteenpäin! -järjestöpäivä
Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007 2013
Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007 2013 Pohjois-Pohjanmaan liitto - Aluekehitys Laura Kelhä 6.6.2014 2007-2013 toimintalinjat EAKR 1. Yritystoiminnan edistäminen 2. Innovaatiotoiminnan
Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi
Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työhyvinvointia edistäviä verkostoja 2014-2015 Työterveyslaitoksen koordinoimat verkostot Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto TTL:n koordinoimat
LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN
LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN ARVOT Lapuan kaupunkikonsernin noudattamat arvot, joihin jokainen konsernissa työskentelevä henkilö sitoutuu. Oikeudenmukaisuus ja Tasapuolisuus Ihmisarvo on korvaamaton.
Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma
Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma 1 Sisällys 1. Oulun alueen ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelman keskeiset kohdat... 2 2. Oulun alueen kehittämissuunnitelman
KESKI-SUOMEN MAAKUNTAOHJELMA
KESKI-SUOMEN MAAKUNTAOHJELMA 2007-2010 Maakuntasuunnitelma ja väliarvioinnin suositukset pohjana Valintoihin perustuva strateginen asiakirja MAO 2003 2006: yrittäjyys, osaaminen, maaseutu, työllisyys,
Ohjelmakausi 2014-2020
Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016 Rahoitusasiantuntija Minna Koivukangas Keski-Suomen ELY-keskus/Turku 18.1.2016 Länsi-Suomen alueen
Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö
Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,
Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen
1 20.11.2015 Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen Jarmo Kauppinen kehittämisjohtaja, varatoimitusjohtaja JOSEK Oy Mistä
Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom
Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä
EU:n rakennerahastokausi 2014-2020
EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013
PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi. Antti Valle
PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi Antti Valle OSAAMISPOHJAN VARMISTAMINEN Osaamistaso nousee, osaaminen ja tarve kohtaavat TKI-voimavarojen vaikuttavuus ja kokoaminen Rajat
PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa
PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 PIRKANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA Pirkanmaan visio Vuonna 2025 Pirkanmaa on vauras, rohkeasti uudistumiskykyinen, osaamista hyödyntävä kasvumaakunta. Pirkanmaalla
12.12.2013 RAKENNEMALLI 2040
12.12.2013 RAKENNEMALLI 2040 1 Maakuntavaltuustokauden alussa laaditaan maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Suunnittelutyön yhteensovittamiseksi maakuntasuunnitelman ja maakuntaohjelman valmistelu on
Keski-Suomen maakuntaohjelma
Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011 2014 LUONNOS Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lisätiedot ja luonnoksen kommentointi www.luovapaja.fi/keskustelu Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma
Inkoo 2020 18.6.2015
Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1
Miten PK-yritys pärjää osaamiskilpailussa? PK-johtaja Pentti Mäkinen Toimittajaseminaari 26.10.2010 Porvoo
Miten PK-yritys pärjää osaamiskilpailussa? PK-johtaja Pentti Mäkinen Toimittajaseminaari 26.10.2010 Porvoo Esityksen sisältö Yrittäjyyden haasteista Suomessa Kasvuyrittäjyyden merkitys rakennemuutoksessa
Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus
Rakennerahastokausi 2014-2020 - millaista toimintaa rahoitetaan? ELY-keskus 22.1.2015 Hankkeita on käynnissä Hakemuksia ELY-keskukselle maakunnassa ESR 43, EAKR 7 kpl, ESR hakemuksista 16% ylialueellisia
TULOKSET MAASEUTUVERKOSTON SÄHKÖINEN KYSELY JA VERKOSTOANALYYSI
TULOKSET MAASEUTUVERKOSTON SÄHKÖINEN KYSELY JA VERKOSTOANALYYSI MAASEUTUVERKOSTOYKSIKÖN TOIMINTA Maaseutuverkostoyksikön tuoma lisäarvo (2008 vs. 2012) OSA-ALUEEN KESKIARVO Kansainvälistymisen tuki 2,9
Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!
Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava
EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ
EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana tukea Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjojen 1 ja 2 mukaisille hankkeille. Rahoitettavaksi
CREMA- rahoitushaku 2018 ( ) Kaupunkien palvelut ja vetovoimaisuus luovan yritystoiminnan alustana
CreMA on joustava määräraha, joka on tarkoitettu luovien alojen ja muiden toimialojen osaamisen yhdistämiseen sekä yhteistyön ja liiketoimintamallien kehittämiseen. AVEK jakaa CreMA-avustuksia opetus-
Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Rakennerahastot ovat merkittävässä roolissa Itä- ja Pohjois-Suomen elinvoiman kehittämisessä
Keski-Pohjanmaan 2.3.-29.3.2015 avoinna oleva EAKR haku Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmaan
HAKUOHJEISTUS Keski-Pohjanmaan 2.3.-29.3.2015 avoinna oleva EAKR haku Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmaan Hakuteemat ja painotukset TEEMA 1: Sähköisten palvelujen kehittäminen
Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014
Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014 Kukka Kukkonen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 28.5.2014 Pohjois-Pohjanmaan maaseutustrategian
Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma
EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen
Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016
Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Tuula Väisänen palveluneuvoja, Team Finland koordinaattori, Kainuu puh. 0295 023 590 tuula.vaisanen@tekes.fi Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen
Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen
Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Jyväskylän seudun työryhmän näkemyksiä 27.11.2008 2008 Olli Patrikainen Johtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Kannattavan Kannattavan
ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu
ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-
Alueelliset kehitysnäkymät Lappi 1/2015
Alueelliset kehitysnäkymät Lappi 1/2015 ARKTIKUM 12.3.2015 LAPELY Pirkko Saarela Lappi Kansainvälinen maakunta Lapin merkittävimmät kansainväliset yritystoimijat ovat teollisuutta, kaivostoimintaa ja matkailua
YRITYSRYHMÄT KEHITTÄMISVÄLINEENÄ
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 YRITYSRYHMÄT KEHITTÄMISVÄLINEENÄ Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Yritysryhmähanketilaisuudet 9.10.2017 Hattula, Lepaan kartano 10.10.2017 Hollola, Hollolan
Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun
Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa
Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa 21.9.2012 Kari Puumalainen Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä Kuntayhtymän johtaja Ammatillisen koulutuksen aluekehitysrooli Ammatillisen koulutuksen tarkoituksena
Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM
Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit
Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011
Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011 Kehitysmaat ja kehittyvät maat avoinna uusiutuvan energian liiketoiminnalle DM 819060 06-2011 Groove - ohjelman tavoite Nostaa suomalaisten
SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU
SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU Sopimuksen tausta Päijät-Hämeen seudullisen kehittämisyhtiörakenteen muuttuminen 1.1.2013 aiheuttaa muutoksia myös Seudullisten yrityspalvelujen